Kiinalainen huone Pauli Brattico (pajubrat@jyu.fi) Kognitiotiede/Tietojenkäsittelytieteen laitos Jyväskylän yliopisto Otto Lappi (otto.lappi@helsinki.fi) Kognitiotiede/Psykologian laitos Helsingin yliopisto Tietokoneohjelma käsittelee tietoa puhtaasti formaalisti eli syntaktisesti, merkkien fysikaaliseen rakenteeseen - ei niiden intentionaaliseen sisältöön - perustuen. Tarkoittaako tämä, että koska mieli/aivot pystyy ymmärtämään merkkien merkityksen, sen pitää perustua johonkin muuhun kuin laskennalliseen informaationprosessointiin? Keskeiset käsitteet: Intentionaalisuus; kiinalainen huone; vahva tekoäly;. mitä filosofit ovat koskaan esittäneet tekoälytutkimusta vastaan. Argumentti on seuraava: Kuvittele ihminen (tai demoni 2 ), joka on huoneessa. Huoneessa on kaksi luukkua sekä valtava sääntökirja, jossa kuvataan miten kiinankielisiä merkkejä (tai merkkijonoja) muunnetaan toisiksi kiinankielisiksi merkeiksi. Seuraava kuva havainnollistaa tällaisia sääntöjä yksinkertaisessa muodossa: Tässä luvussa tarkastelemme tunnettua filosofista argumenttia, jonka on väitetty todistavan, että ei ole mahdollista laatia sellaista konetta (tietokoneohjelmaa) joka pystyisi saamaan materiaalisen laitteen ajattelemaan - sanan siinä merkityksessä, että kyseinen kone pystyisi ymmärtämään käsittelemänsä tiedon merkityksen 1. Mikäli aivoilla on jotain biologisia tai fysiologisia ominaisuuksia jotka saavat aikaan ajattelukyvyn, täytyisi niiden näin ollen olla jotain muita ominaisuuksia kuin laskennalliset ominaisuudet. Argumentin on esittänyt filosofi John Searle. Se herätti aikanaan kommenttien ja julkaisujen myrskyn. Toiset pitivät sen loppupäätelmää itsestään selvänä, jotkut taas näkivät argumentin raivostuttavimpana argumenttina 1 Tämä argumentti kumoaisi siten Newellin ja Simonin fysikaalisen symbolisysteemin hypoteesin sekä konefunktionalismin, ja osoittaisi että se tapa millä tietokone Turingin testissä tietää mitä eri kysymyksiin tulee vastata, ei ole sama asia kuin ihmismielen tapa tietää. Kiinalaisen huoneen sääntö Oletetaan, että säännöt eivät perustu merkkien merkityksiin, vaan ainoastaan niiden ulkomuotoon. Tällöin määrittelemme, että säännöt ovat täysin formaaleja ja syntaktisia. Toisesta huoneen luukusta syötetään huoneeseen kiinalaisia merkkejä. Tämän jälkeen huoneessa oleva henkilö, ottaa ko. merkin ja salamannopeasti etsii sääntökirjastaan säännön jonka perusteella hän toimittaa toisen kiinalaisen merkin toisesta luukusta ulos. Tällä tavalla hän muuntaa sääntökirjansa avulla syötemerkkejä tulostemerkeiksi. Henkilö ei ymmärrä kiinaa, ja kaikki sääntöjen pohjalta tehdyt muunnokset tapahtuvat merkkien muodon ja ulkonäön perusteella. 2 Vrt. Maxwellin demoni.
Koska huoneen demoni ei ymmärrä kiinaa, hänellä ei myöskään ole minkäänlaista käsitystä käyttämiensä merkkien merkityksistä. On myös selvää, että kirja, joka on vain kokoelma sääntöjä, ei myöskään ymmärrä mitään (se mitä kirjan kirjoittajan on mahdollisesti täytynyt ymmärtää voidakseen tuollaisen kirjan laatia on eri asia). Jos säännöt ovat tarpeeksi monimutkaisesti laadittuja, voi demonin tuottama kiinankielinen tuloste kuitenkin vastata kenen tahansa kiinalaisen antamaa vastausta näin siitä huolimatta ettei hän ymmärrä lainkaan syötteensä tai tulosteensa merkkejä. Näin huone voi käydä tavallista keskustelua kiinan kieltä ymmärtävien ihmisten kanssa. Nyt voidaan väittää, että edellä kuvattu kiinalainen huone on analoginen tietokoneen (tai robottien) kanssa. Kuten huone, myös tietokone saa syötteitä, muokkaa niitä pelkästään merkkien ulkomuodon perusteella ja antaa jonkin tulosteen. Tämä on juuri laskennallisen informaationprosessoinnin, komputaation, eli symbolien manipulaation idea. Modernin digitaalisen tietokoneen tapauksessa (kuten se jolla tämä teksti on kirjoitettu) syötteenä on binäärisiä koodeja, joita kone prosessoi piirilogiikkaansa perustuen. Fysikaalisissa tietokoneissa tiedon koodaamisen ja prosessoinnin formaalisuus (syntaktisuus) ilmenee siten, että piirilogiikka on täysin formaalisti determinoitua fysikaalista prosessointia: systeemin seuraava tila (esim. binäärikoodi jossakin prosessorin rekisterissä) määräytyy ideaalitapauksessa täysin edellisen binäärisen tilan perusteella, ja tämä tapahtuu siten tilojen binääriseen ulkomuotoon perustuen: 0001011011110001 0101110010111001. Ohjelmoijan antama binääristen koodien tulkinta ei vaikuta prosessin kausaaliseen kehityskulkuun! Sääntö toteutuu tietokoneessa täysin fysikaalisesti. Tällöin binäärikoodi kuvautuu (idealisoituihin) fysikaalisiin tiloihin tietokoneen tai robotin sisällä. Binäärikoodilla ilmaistut tilasiirtymät heijastavat tätä fysikaalista prosessia ja fysikaaliset prosessit toteuttavat tai instantioivat tilasiirtymät (informaationprosessointioperaatiot). Periaatteessa tietokoneen ohjelma kokonaisuudessaan toteuttaa (mekaanisesti laskettavan) matemaattisen funktion ohjelman syötteiltä (input) tulosteille (output): 0001011011110001 0101110010111001. 0111011011010011 0101001010111111. 0001111011101101 1101010010100001. 1101011011110111 0101010010101001. 1101011011110001 0101010010101001. 1111011011110001 0100000010001001. jne Tietokoneen ohjelma vastaa analogiassa kiinalaisen huoneen sääntökirjaa. Mikäli analogia hyväksytään, voidaan kiinalaisesta huoneesta tehtyjä johtopäätöksiä käyttää hyväksi tehtäessä päätelmiä tietokonesimulaatioista ja tietokoneohjelman käyttämisestä tieteellisessä selittämisessä. Juuri näin filosofi John Searle teki esitellessään kiinalaisen huoneen ajatuskokeen ja argumentin. Hän esitti, että koska kiinalaisen huoneen sisällä toimiva henkilö/sääntökirja ei pysty ymmärtämään kiinankielisten merkkien merkitystä - ts. mitä ne tarkoittavat - niin ei ole olemassa sellaista ohjelmaa, joka tuottaisi ymmärrystä kiinalaisessa huoneessa tai missään tietokoneessa. Täten Searlen mukaan on virheellistä väittää, että tietokoneohjelma voisi riittää selittämään tai tuottamaan ihmiselle tyypillistä ymmärrystä, tai että sen avulla voitaisiin luoda järkevä filosofinen teoria mielestä (intentionaalisuudesta). Searle niputtaa kaikki seuraavat väitteet yhteen ja kritisoi niitä vahvana tekoälynä: (1.) Vahvaan tekoälyyn liittyy ajatus, että ohjelma sinänsä riittää tuottamaan aitoja mentaalisia tiloja, kuten tietoisuutta, tunteita ja ajatuksia. Heikon tekoälyn mukaan ohjelma voi kyllä olla kuvaus aivojen toiminnasta, mutta tietokone varustettuna oikeanlaisella ohjelmalla ei vielä tuota aitoja mentaalisia kokemuksia. Aivoissa pitää olla jotain muutakin. (2.) Vahvan tekoälyn mukaan vain ohjelmalla on merkitystä, ei lainkaan sillä laitteistolla jossa se ajetaan. Vahvan tekoälyn teesin kannattaja sitoutuu tällöin ns. mielivaltaisen toteutettavuuden teesiin, jonka mukaan oikea ohjelma tuottaa aina ymmärrystä riippumatta siitä, millä laitteistolla se toteutetaan 3. Esimerkiksi vessapaperista tehty tietokone voisi näkemyksen mukaan olla intentionaalinen tai tietoinen, jos se vain onnistutaan rakentamaan oikein! Voiko mekaaninen kone ajatella? Searle ei pyri osoittamaan, ettei tietokone voisi ajatella, koska kaikki voidaan tulkita digitaalisiksi tietokoneiksi, myös aivot (Searle, 1980, s. 422). Kysymys tuollaisen koneen mahdollisuudesta on Searlen mielestä empiirinen ongelma (vaikka aikaisemmin tästäkin aiheesta, erityisesti koneiden tietoisuudesta, on käyty paljon keskustelua sen suhteen voiko kone 3 Mielivaltaisen toteutettavuuden teesi (arbitrary realizability) on syytä erottaa monitoteutuvuuden teesistä (multiple realizability), jonka mukaan on olemassa useita mahdollisia laitteita, jotka voivat suorittaa ohjelman (ja joista ainakin jotkut ohjelmaa ajaessa ehkä myös tuottavat ymmärrystä). Mielivaltaisen toteutettavuuden teesi sanoo, että toteutus voi olla mikä tahansa kunhan se toteuttaa joidenkin implementaatiokriteerien sanelemat formaalit ehdot, ts. todella suorittaa jotakin abstraktia ohjelmaa, ja jokainen formaalit ehdot toteuttava järjestelmä tuottaa ymmärrystä toteutuksesta riippumatta.
määritelmän mukaan ajatella). Sen sijaan Searle pyrkii osoittamaan, ettei systeemillä voi olla ymmärrystä ainoastaan sen perusteella, että se/hän on oikeantyyppisellä ohjelmalla varustettu tietokone. Jos tietokone pystyy ajattelemaan (jos aivot esimerkiksi ovat ajatteleva tietokone), täytyy ajattelukyvyn perustua johonkin muuhun fysikaaliseen tai biologiseen ominaisuuteen kuin tietokoneen noudattamiin symbolimanipulaatiosääntöihin. Searle tarkoittaa tarkasti ottaen vahvalla tekoälyllä väitettä, jonka mukaan mieli on tietokoneohjelma, (Searle, 1990: 21):... vahvan tekoälyn teesi ei tarkoita, että... tietokone oikealla ohjelmalla varustettuna voisi ajatella... vaan että em. koneen täytyy ajatella, koska ko. ohjelma on ajattelun riittävä kriteeri. Searlen kritiikki onkin usein sotkettu käsitykseen, että mikään tietokone ei voisi olla ajatteleva tai mentaalinen olio. Tätä Searle ei väitä, vaan pitää sitä puhtaasti empiirisenä kysymyksenä - eikä hän kiistä mentaalisuutta tietokoneelta sillä perusteella että se on kone (Searle, 1980: 422): Voisiko kone ajatella? Vastaus on selvästi myönteinen. Me olemme juuri sellaisia koneita, eikä edes sillä perusteella että se on keinotekoinen. Kiinalaisen huoneen ongelma ei siis sano mitään materiaalisen tietokoneen ajattelusta, ymmärryksestä tai tietoisuudesta. Se kertoo ainoastaan ohjelmasta sinänsä, aineellisesta tietokoneesta irrotettuna abstraktiona, ja siitä onko tämä abstraktio sama abstraktio kuin mieli. Searlen kiinalaisen huoneen on tarkoitus olla tämä vastaesimerkki tälle ajatukselle: systeemi, jossa syntaktinen simulaatio (ohjelma) ei tuota mitään ymmärrystä (mieltä). Kiinalainen huone, intentionaalisuus & fenomenaalinen tajunta Kiinalaisen huoneen argumentin lähtökohtana on Searlen mukaan ollut kognitiotieteilijä Roger Schankin tutkimukset, joissa Schank on pyrkinyt mallintamaan ihmisymmärrystä tietokoneohjelmalla. Schank on käyttänyt tietokonesimulaatiota kehittääkseen ja testatakseen malliaan ymmärryksestä : SAM [ko. ohjelma] on myös ymmärtänyt ainakin neljä muuta tarinaa... käyttämällä käsin kodattua analyysia teksistä... SAM oli pioneerityö tarinoiden ymmärtämisessä, yritys kohdata suoraan... ongelmia kokonaisten tekstien lukemisessa yksittäisten lauseiden sijaan... [Ohjelma] on kuitenkin hidas, koska se yrittää ymmärtää jokaisen lukemansa sanan... - Schank & Riesbeck, 1981: 81-82 Tyypillisessä simulaatiossa tietokoneelle syötetään jokin tarina. Ohjelma pystyy täyttämään kertomuksessa olevat aukot käyttämällä symbolisia tietorakenteitaan. Jos kertomuksessa esimerkiksi kuvataan, että henkilö S meni ravintolaan ja tilasi bouillabaissen, niin kone pystyy itse päättelemään, että S on istunut pöytään ja puhunut tarjoilijan kanssa. Tällainen toiminta rinnastuu Schankin mukaan ymmärtämiseen. Se, ettei kiinalaisen huoneen agentti ymmärrä kiinaa, ilmaistaan Searlea seuraamalla tarkemmin siten, ettei hän ole intentionaalinen kiinan kielisten merkkien suhteen. Intentionaalisuus tarkoittaa mielen suuntautuneisuutta johonkin. Uskomukset, ajatukset, toiveet, havainnot jne. kaikki kohdistuvat johonkin, ja ovat siten intentionaalisia akteja, niillä on jokin kohde, kuten asiantila, käsite/propositio, olio, tai ominaisuus. Intentionaalisuuden käsite on peräisin keskiajan skolastikoilta, mutta nykyiseen asuunsa sen kiteytti Franz Brentano (1874). Brentano teki intentionaalisuudesta sen oleellisen (mutta ei ainoan) piirteen, joka erottaa mentaalisuden fysikaalisesta. Mentaalisilla tiloilla on kuitenkin yleensä paitsi viittaussuhde johonkin intentionaaliseen objektiin, myös fenomenaalinen sisältö (tai joskus ehkä pelkästään fenomenaalinen sisältö). Yleensä kognitiotieteessä otetaan mentaaliseen intentionaalisuudeen näkökulma (osittain kvalioiden ongelmallisesta luonteesta johtuen): siinä pyritään redusoimaan tai naturalisoimaan intentionaalisuus (esimerkiksi informaation tai totuusehtojen käsitteen avulla) - jättäen näin huomiotta kokonaan mentaalisen sisällön fenomenologian, jättäen jäljelle vain kognitiiivsen sisällön idean. Brentanon teesiin perustuen Searle voi argumentoida intentionaalisuuden avulla jopa koko mentaalisuuden ontologiasta ja näyttääkin siltä, että vaikka kiinalaisen huoneen argumentti tarkastelee ensisijaisesti intentionaalisuutta, Searle on valmis yleistämään sen koskemaan mitä tahansa mentaalisen tilan simulaatiota. Alkuperäisessä artikkelissaan hän kirjoittaa, vastatessaan saamaansa kritiikkiin (1980 s. 455): Wilensky näyttää ajattelevan, että kiinalaisen huoneen avulla voitaisiin argumentoida myös muista mentaalisista tiloista kuin intentionaalisuudesta. Olen samaa mieltä. Sama argumentti voidaan tehdä myös kivuista, kutinasta ja hermostuneisuudesta, mutta nämä ovat (a) vähemmän kiinnostavia ja (b) vähemmän keskusteltuja AI-kirjallisuudessa. Ovatko tietoisuus ja mentaalisuus sitten ylipäätään välttämättömiä älykkyydelle, semantiikalle tai intentionaalisuudelle? Vaikka älykkyys vaatisi representaatioille semantiikkaa vaatiiko semantiikka tietoisuutta? Ymmärrys ei välttämättä liity ymmärryksen kokemukseen, jota Searle peräänkuuluttaa kiinalaisessa huoneessaan (ehkä juuri tämä olisi se intentionaalinen jokin mikä huoneen asukilta selvästi puuttuu). Eikö voida ajatella, että merkit kuitenkin kantavat informaatiota ympäristöstä huoneen ulkopuolella,
vaikka huoneessa ei olisikaan homunculusta joka merkkejä lukisi 4. Syntaksin (kiinalaisten merkkien) ja semantiikan (merkityksen) ongelmaa voidaan siis lähestyä huomauttamalla, että kiinalaisen huoneen demonin toiminta ei ehkä olekaan epäintentionaalista: jopa symbolien formaali manipulaatio tuottaisi tämän näkemyksen mukaan jonkinlaisia merkitysominaisuuksia Voidaan siis esittää, että tietokoneenkaan toiminta ei mahdollisesti olisikaan puhtaasti syntaktista, vaan jos meillä olisi olemassa teoria merkitysominaisuuksista, näkisimme sen avulla miten kyseisen kaltainen formaali informaation prosessointi ei voi olla olematta samalla semanttista. Tämä vastaväite tavallaan kuitenkin vain olettaa juuri sen, mitä Searle halusi kiistää, nimittäin sen että formaali symbolimanipulaatio on riittävä tuottamaan mentaalisuutta/intentionaalisuutta. Simulaatio ja aito asia Searlen kiinalaisen huoneen argumentti valaisee myös Searlen näkemystä aivojen tai mielen simulaation 5 rajoittuneisuudesta (Searle, 1980, s. 424): Kukaan ei oleta, että voisimme tuottaa sokeria fotosynteesiä simuloivalla tietokonesimulaatiolla. Jos fotosynteesin simulaatio ei tuota sokeria, hurrikaanin simulaatio ei kaada puita, eikä tulva-aallon simulaatio kastele tietokoneen virtapiirejä, miksi aivojen/mielen tiedonkäsittelyn simulaatio tuottaisi tietoisuutta? Jotkut tekoälytutkijat ovat kuitenkin esittäneet, että kognitiiviset toiminnot, kuten ajattelu tai intentionaalisuus, ovat abstrakteja ilmiöitä ja siten myös tietokoneen toistettavissa. Tällöin ajatellaan, että analogia ei päde, koska fotosynteesi on kemiallisbiologinen, konkreettinen, tapahtuma. Intrinsinen intentionaalisuus Abstrakti tietokoneohjelma täytyy aina toteuttaa fysikaalisesti. Searlen mukaan ohjelma ei ole fysikaalisen systeemin intrinsinen ominaisuus, vaan fysikaalinen systeemi toteuttaa sen ainoastaan jonkun ulkopuolisen tulkitsijan näkökulmasta. Tietokoneen prosessorin toimintaa voidaan kutsua ohjelman ajamiseksi vain 4 Monet ovat esittäneet, että Searlen demonille peräänkuuluttama intentionaalisuus onkin oikeastaan yksityinen kokemus (qualia) ja sille on mahdotonta tai epämielekästä asettaa objektiivisia kriteerejä. Miksi pohtisimme kiinalaisen huoneen kvalioita, kun emme voi olla varma edes muiden ihmisten kvalioista? 5 Simulaatiolla tarkoitetaan yleensä tutkimusmenetelmää, jossa jostakin systeemistä tehdään sellainen matemaattinen tai looginen malli jota voidaan ajaa tietokoneessa, ja jonka muuttujien aikakehitys vastaa kiinnostuksen kohteena olevien ominaisuuksien aikakehitystä niin että sillä voidaan tehdä kohdetta kuvaavia, selittäviä ja systeemin käyttäytymistä ennustavia "simuloituja kokeita". Tutkimuksen ohella simulaatioita voidaan käyttää myös koulutus- ja viihdetarkoituksiin (esim. lentosimulaattorit jotka simuloivat lentokonetta ja sen ympäristöä). kun systeemi tulkitaan oikealla tavalla. Ohjelma on idealisoitu tulkinta fysikaalisista tapahtumista tietokoneen muistipiireissä, kuten Searle sanoisi: se on havaitsijariippuvainen ominaisuus samalla tavalla kuin kirjan tekstin viittaavuus (intentionaalisuus) on havaitsijariippuvainen ominaisuus. Mielen/aivojen intentionaalisuus sen sijaan ei voi olla mistään ulkopuolisesta havaitsijasta riippuvaa vaan laadullisesti erilaista, intrinsistä intentionaalisuutta. Tämänkään perusteella mieli ei voisi olla tietokoneohjelma. Ajatuskokeen kritiikkiä Jotkut tutkijat ovat kritisoineet kiinalaisen huoneen argumenttia siitä, että se puhuu sumeilematta kaikista mahdollisista ohjelmista. Ehkä riittävän monimutkainen ohjelma olisi riittävä? Kiinalaisen huoneen ohjelmaa voidaan monimutkaistaa rajattomasti lisäämällä syötteen ja tulosteen välille väliaskelia, mutta Searlen mukaan intuitio ymmärtämättömyydestä säilyy. Useat kriitikot ovat myös puuttuneet Searlen tapaan käyttää Kiinalaista huonetta ja ajatusta mentaalisten tilojen intrinsisestä intentionaalisuudesta ja komputaation havaitsijasidonnaisuudesta intuitiopumppua (termi filosofi Daniel Dennettiltä). Koko kiinalaisen huoneen argumentti nähdään rakennelmana, jonka tarkoituksena on epäselvien ja kyseenalaisten intuitioiden ja retoriikan avulla vakuuttaa lukija Searlen taustalla piilevästä näkemyksestä, jonka mukaan tekoälytutkimus ei tunnusta mielen tarkemmin määrittelemätöntä erityislaatuisuutta. Samalla asetetaan kyseenalaiseksi intuition merkitys argumentaatiossa ja voidaan myös helposti osoittaa, että itsestään selvät intuitiot saattavat johtaa harhaan (maa on litteä, aurinko kiertää maata jne.) Pelkästään intuitioiden perusteella ei siis voida vakuuttua mistään argumentaation vaatimassa vahvassa mielessä. Douglas Hofstadter (xxxx) on eritellyt Searlen käyttämiä intuitiopumppuja tarkemmin ja luokittelee ne (1) fysikaaliseen perustaan, (2) tarkastelutasoon, (3) systeemin kokoon, (4) homunculuksen kokoon ja (5) nopeuteen liittyvillä ominaisuuksiin. Searlen ajatuskokeessa fysikaalisena perustana tai toteutuksena ovat paperi ja symbolit, tarkastelutasona käsitteet ja ideat, systeemin kokona tavallisen huoneen koko, homunculuksena ihminen, ja aika on hidastettu. Nämä kaikki muunnelmat pyrkivät johtamaan meitä harhaan, ja ne ovat itse komputaation retorisia kikkoja jotka eivä liity loogisesti itse komputaation tai informaation prosessoinnin käsitteisiin, vaan on valittu enemmän tai vähemmän tietoisesti vahvistamaan Searlen johtopäätöksen mukaisia intuitioita. Kiinalaisen huoneen prosessori (demoni) ei ehkä ymmärrä kiinaa, mutta joidenkin kriitikoiden mukaan tätä ei saa yleistää koskemaan systeemiä
kokonaisuudessaan (agenttia, huonetta, luukkua ympäristöö, sääntökirjaa ja agentin noudattamaa sääntöä kirjan käyttämisestä, lukuohjetta ). Searle tuntuu sekoittavan tässä mielessä koko systeemin kapasiteetin ja sen osan (demonin) kapasiteetin: on selvää että agentti on vain mitättömän pieni osa koko systeemiä, ja sen kyky kommunikoida kiinan kielellä perustuu olennaisesti siihen mitä ohjekirjaan on kirjoitettu. Searle ei missään tarjoa todistusta siitä, että koko systeemi ei toteuttaisi intentionaalisuutta - ja ehkä jopa fenomenaalista ymmärrystä - ja epäilemättä tämä olisikin vaikeaa, koska intuitiivinen samaistuminen todistusvoimaisesti koko huoneeksi on mahdotonta. Vastineella on intuitiivista voimaa, koska periaatteessa esim. aivojen yksittäinen neuroni ei näytä olevan intentionaalinen, vaikka neuronit systeeminä ovat. Systeemillä voi olla emergenttejä ominaisuuksia joita millään sen osalla ei ole. Searlen vastaus argumenttiin on yksinkertainen. Yksinkertaistetaan kiinalaista huonetta siten, että agentti suorittaa kaikki säännöt äärimmäisen nopeasti tietoisesti mielessään ja toimii huoneen ulkopuolella. Kuvittelemme agentin opettelevan kaikki säännöt ulkoa, ja sovimme, että astuessaan ulos huoneesta hän suhtautuu näkemäänsä ja kuulemaansa vertailemalla näkemiään merkkejä muistissa oleviin sääntöihinsä. Hän ei vieläkään ymmärrä kiinaa 6. Eräät kriitikot ovat lopuksi huomauttaneet, että Searlen kiinalainen huone ei sellaisenaan voi käydä keskustelua kiinalaisten kanssa. Tämä johtuu ns. indeksikaalien ongelmasta. Jos kiinalaiselta huoneelta kysytään (kiinaksi) mikä tuo on? tai paljonko kello on?, jne. ei huone pysty aina vastaamaan järkevästi. Vastaukset riippuvat muista tekijöistä kuin kielen syntaksista, eli kiinalaisten merkkien muodoista ne edellyttävät aitoa jaettua tietoa ympäristöstä jossa keskustelua käydään. Indeksikaalien ongelma näyttää osoittavan, että periaatteessa huoneelta vaaditaan muutakin kuin kielellisten symbolien käsittelyä. Olisi kuviteltava kiinalaiselle huoneelle mahdollisuus olla kausaalisessa vuorovaikutussuhteessa ympäristönsä kanssa. Eikö tällainen robottihuone voisi olla intentionaalinen? Searlen mukaan kiinalaisen huoneen/agentin ymmärtämättömyys säilyy kuitenkin edelleen, sillä kausaaliset suhteet ulkomaailmaan näyttäytyvät hänelle (demonille, tietokoneelle) edelleen pelkkänä merkityksettömänä syntaksina. Jos yhdistämme tietokoneen ympäristöönsä esimerkiksi digitaalisen 6 Voidaan kuitenkin myös esittää, että ehkä hän todella ymmärtää kiinaa. Hänellä on kielellinen kompetenssi kiinan kielen käyttämiseen (riippumatta miten se on hänen sisällään toteutunut). Filosofi Richard Rorty esittää, että mikäli joku pystyy huijaamaan täydellisesti, ei tämä ole enää huijaamista. Niinpä myöskään kiinalainen huone ei huijaa ulkopuolisia ymmärtävänsä kiinaa, vaan todella ymmärtää sitä. (Vrt. Turingin testi). kameran avulla, joutuu kone edelleen käsittelemään saamaansa uutta informaatiota ykkösien ja nollien muodostamina syntaktisina rakenteina: 1110001010 01011110101 1010101010 01010101010 1110111011 01011010101 101011000 01011111101 1011010000 01011001101 Onko mikään siis todella muuttunut? On otettava huomioon että aivotkin vuorovaikuttavat ulkomaailman kanssa vain aistinelinten välittämien aktiopotentiaalien hermostolliseen koodin välityksellä? Ärsykkeet (tai tarkalleen ottaen niistä saatava informaatio) koodataan hermoimpulsseiksi, ja vastaavasti aivot säätelevät lihaksistoa ja sisäelimiä lähettämällä hermoimpulsseja. Aivot eivät ole suoraan kytköksissä ympäristöön. Onko kiinalaisen huoneen luukun ja aistien välillä (vastaavasti sääntökirjan ja kognition välillä) jokin oleellinen ero mikä? Seuraava argumentti perustuu aivosimulaatiovastineeseen. Kuvittele, miten jonkin henkilön aivoja aletaan muuttaa simulaatioksi asteittain. Kuvitellaan kiinalainen henkilö, jonka aivoissa on m neuronia. Kutsumme häntä agentti m:ksi. Seuraavaksi kuvittelemme agentti m-1:n, jolta puuttuu yksi agentti m:n neuroneista. Tämän neuronin toiminta on kuitenkin formalisoitu ja toteutetaan jollakin aivokudoksesta poikkeavalla fysikaalisella mekanismilla (mahdollisesti radiolähettimellä joka on reaaliaikaisesti kytketty tietokoneeseen joka simuloi neuronin toimintaa). Formalismi esittää käytännössä eräänlaista laajennettua funktiota, joka kuvaa miten neuronin syötteet muunnetaan reaaliaikaisesti tulosteiksi. Tämä voidaan toteuttaa myös kiinalaisen huoneen avulla. Demoni lukee puuttuvan neuronin syötteet ja luo tulosteen annettujen sääntöjen avulla. Tällä tavalla voimme luoda myös agentti m-2:n jne. Agentti 0 on kiinalainen huone. Jäljellä on ainoastaan demoni ja kaikkien neuronien formaalit vastineet. Searlen mukaan agentti0 ei ymmärrä kiinaa, agenttim ymmärtää. Entä välimuodot: agentti m-i? Siirtyykö ymmärryksemme vähitellen demoniin? Katoaako se vähitellen? Searlen mukaan kiinalaisen huoneen argumentti osoittaa, että kognitiivisen systeemin fysikaalinen toteutus on jollain tavalla oleellinen systeemin mentaalisten ominaisuuksien kannalta. Aivot synnyttävät mentaalisia ominaisuuksia ihmiset ovat tietoisia olentoja. Aivot voivat myös olla tietokone, t. komputationaalinen systeemi mutta tämän systeemin komputationaaliset ominaisuudet (representaatioiden formaali muoto ja niiden rakenteen muokkausoperaatiot, syntaksi ) ei ole riittävä (eikä
ehkä edes välttämätön) perusta mentaalisille ominaisuuksille. Vaikka kiinalaisen huoneen argumentista on käyty valtava määrä keskustelua, ei edellisten tarkastelujen perusteella edelleenkään voida yksikäsitteisesti sanoa onko argumentti pätevä vai ei. Lähdeviitteet Brentano, F. (1874/1973). Psychology from an Empirical Standpoint. London: Routledge. Schank, R. C., & Abelson, R. P. (1977). Scripts, Plans, Goals and Understanding. Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum. Searle, J. R. (1980). Minds, Brains and Programs. Behavioral and Brain Sciences, 3(3), 417-457.