VINE. Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma BA Programme in Communication, Modern Finnish and English

VINE Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma BA Programme in Communication, Modern Finnish and English VALINTAKOEAINEISTO ENTRANCE EXAMINATION MATERIAL 2014

2 SISÄLLYS / TABLE OF CONTENTS Johdanto / Introduction Merja Koskela PowerPoint-muotoinen viestintästrategia strategiagenren edustajana intertekstuaalisia ja interdiskursiivisia piirteitä Merja Koskela & Heli Katajamäki Ammattikielisten tekstien tukimisesta - esimerkkinä tilintarkastuskertomus Kaisa Koskinen & Outi Paloposki Retranslations in the Age of Digital Reproduction Liisa Kääntä Tiedon ja tunteen liitto tunnesanoja ja -ikoneita yliopisto-opiskelijoiden verkkokeskusteluissa Tiina Mäntymäki Fragmentation, Negotiation and Ethnicity in Barbara Nadel s Inspector Íkmen Series Vladimir Nabokov Signs and Symbols Susanna Saarela, Anita Nuopponen & Olli Raatikainen Naiset digitaalisten pelien maailmassa Artikkelien julkaisutiedot / Publication References 3 5 16 35 55 67 79 80 96

3 JOHDANTO VINE kandidaattiohjelmassa voit opiskella yhteisten opintojen jälkeen pääaineena viestintätieteitä, nykysuomea tai englannin kieltä. Ennen pääainevalintaa tutustut koulutusohjelman kaikkiin kolmeen aineeseen. Oppiaineiden tutkimuksen ja opetuksen painopistealueita ovat soveltava kielitiede (erikoisalaviestintä, tekninen viestintä), kääntäminen, kulttuurinja kirjallisuudentutkimus, mediatutkimus ja digitaalinen viestintä (verkko, multimedia, pelit). Näiden alueiden monitieteinen tarkastelu antaa pohjaa tieteellisesti perustellulle käytännönläheisyydelle ja kriittiselle ajattelulle. Tähän artikkelikokoelmaan on koottu oppiaineiden tutkimus-kiinnostuksia eri tavoin heijastavia tekstejä. INTRODUCTION The major subjects in VINE BA programme are Communication Studies, Modern Finnish, and English. Before choosing your major, you will explore all three subjects in the joint studies of the programme. The focus areas of research and teaching at VINE are applied linguistics, especially communication for special purposes and technical communication, translation studies, culture and literature studies, media studies, and digital communication: the web, multimedia and games. The multidisciplinary approach of the programme aims at practical skills and critical thinking grounded in science. This compilation contains articles that reflect the focus areas of the three major subjects.

4 Eronen, M. & M. Rodi-Risberg (toim.) 2013. Haasteena näkökulma, Perspektivet som utmaning, Point of view as challenge, Perspektivität als Herausforderung. VAKKI-symposiumi XXXIII 7. 8.2.2013. VAKKI Publications 2. Vaasa, (128 139). PowerPoint-muotoinen viestintästrategia strategiagenren edustajana intertekstuaalisia ja interdiskursiivisia piirteitä Merja Koskela Viestintätieteet Vaasan yliopisto Texts belonging to the same genre tend to share similar patterns of intertextuality and interdiscursivity. This article discusses how a communication strategy text presented in the form of a PowerPoint presentation reflects its genre system and how the form might challenge the established intertextual and interdiscursive features of the strategy genre. The study suggests that the communication strategy in PowerPoint form is a subgenre of strategy texts. However, it has some hybrid features which combine the brevity of a visual aid in an oral presentation with the established features of strategy texts. Avainsanat: genre, intertekstuaalisuus, interdiskursiivisuus, PowerPoint-diat, strategia, viestintästrategia 1 Johdanto Viestintästrategia kuuluu yrityksen strategiateksteihin, ja se voidaan määritellä yrityksen strategiseksi linjanvedoksi siitä, kuka yrityksessä viestii mitä, miten ja kenelle (ks. esim. Steyn 2003). Viestintästrategia on tarkoitettu yrityksen sisäiseen käyttöön, ja se on tiiviissä suhteessa koko yrityksen strategiaan, josta se myös tyypillisesti johdetaan (ks. Cornelissen 2011: 85). Viestintästrategiaa voidaan pitää genrenä, koska sillä on rajattu käyttäjäkunta, nimi, funktio ja sisältö ja jossain määrin myös vakiintunut rakenne (ks. esim. Bhatia 2004: 23; Askehave & Swales 2001: 195, vrt. Miller 1994). Yritysteksteille tyypilliseen tapaan sillä on myös vakiintuneet ja läheiset intertekstuaaliset suhteet yrityksen muihin teksteihin. Intertekstuaalisuudella tarkoitetaan laajasti ottaen tekstien välisiä suhteita. Ilmiötä on tutkittu paljon eri näkökulmista eri tieteenaloilla, mm. kielitieteessä, mediatutkimuksessa ja kirjallisuustieteessä (ks. esim. Kristeva 1967, Bakhtin 1981). Koska tämän artikkelin tutkimuskohteena on liiketoiminnan erikoisalaan kuuluva teksti, tarkastelun lähtökohtana on Bhatian (2010: 34 35) näkemys intertekstuaalisuudesta. Näkemys 128

5 PowerPoint-muotoinen viestintästrategia strategiagenren edustajana intertekstuaalisia ja interdiskursiivisia piirteitä lähtee siitä, että tekstit lainaavat aina elementtejä muista, aiemmista teksteistä ja lainaaminen voi olla eritasoista. Toisaalta voidaan lainata konkreettisia sanoja, lauseita ja virkkeitä, jolloin kyse on tekstin sisäisistä semioottisista resursseista, ja toisaalta voidaan lainata muotoa, tyyliä tai genren tai diskurssin piirteitä, jolloin taas on kyse tekstin ulkopuolisten semioottisten resurssien hyödyntämisestä. Bhatia (2010: 35) tekee eron näiden kahden lainaamistavan välillä niin, että edellistä kutsutaan intertekstuaalisuudeksi ja jälkimmäistä interdiskursiivisuudeksi. Bhatia (2010: 35) toteaa, että samaan genreen kuuluvien tekstien intertekstuaaliset piirteet ovat usein vakiintuneita, mutta sen sijaan interdiskursiivisuus saattaa herkemmin heijastaa asiantuntijakirjoittajan henkilökohtaisia tavoitteita. Koska tiettyä genreä edustavat tekstit ovat osa esiintymiskontekstilleen tyypillistä genrejen sarjaa tai kokonaisuutta, niin sanottua genresysteemiä (ks. Bazerman 1994), ne lainaavat tyypillisesti eniten elementtejä ja piirteitä niitä lähinnä olevista teksteistä. Vaikka genre olisikin sama, genresysteemissä lähinnä olevat tekstit voivat esimerkiksi eri yrityksissä olla keskenään varsin erilaisia. Caballero (2008: 18) toteaakin, että eri tekstien intertekstuaalinen lähtökohta vaikuttaa genrejen dynaamisuuteen ja heterogeenisuuteen. Näin genret ovat lähtökohtaisesti heterogeenisia: niissä on läsnä erilaisia ääniä, jotka kohtaavat genren konventiot tekstin tasolla (emt.). Heterogeenisuutta genreen ja mahdollisia uusia genrehybridejä aiheuttavat myös uudet esittämisen tavat. Yritysmaailmassa on esimerkiksi yleistynyt käytäntö esittää viestintästrategia ja myös muut strategiatekstit PowerPoint-dioina, joita levitetään sähköpostitse ja jotka lisäksi ovat käyttäjilleen saatavina yritysten verkkosivuilla pdf-dokumentteina (Cornut, Giroux ja Langley 2012, Yates ja Orlikowski 2007). Tämän artikkelin tavoitteena on selvittää, millä tavalla PowerPoint-diojen muodossa esitetty viestintästrategiateksti heijastaa genresysteemiään intertekstuaalisuuden ja interdiskursiivisuuden näkökulmasta. Tämän perusteella pohditaan, missä määrin esitysmuoto haastaa strategiatekstigenren vakiintuneet piirteet. 129

Merja Koskela 6 2 Viestintästrategia tutkimuksen kohteena Viestintästrategioista ei ole kovin paljon tieteellistä tutkimusta (ks. kuitenkin Gilsdorf 1987; Steyn 2000, 2003), vaikka niiden laadinnasta on olemassa runsaasti opaskirjatekstejä ja ohjeistuksia (Koskela 2013). Samassa genresysteemissä hierarkkisesti ylempänä olevista organisaatioiden strategiateksteistä sen sijaan on olemassa enemmän tutkimusta. Strategiatekstejä on muun muassa verrattu muihin liike-elämän genreihin, ja todettu, että niiden kielessä ja rakenteessa on riittävästi yhteisiä piirteitä, että strategiatekstin voi todeta olevan oma genrensä (Cornut ym. 2012). Kielellisiltä valinnoiltaan strategiatekstit ovat suhteellisen yhtenäisiä, ja niille on tyypillistä optimistisuuden, yhteistyön ja saavutusten korostaminen. Strategiatekstien rakenteesta on myös löydetty 16 juuri strategioille tyypillistä retorista siirtoa. (Emt.) Muita strategiateksteille tyypillisiä piirteitä ovat tekstin tärkeyden korostaminen, erikoissanasto, diskursiiviset innovaatiot, pakotettu yksimielisyys ja ohjeistavuus (Vaara, Sorsa ja Pälli 2010). Näiden voidaan katsoa heijastavan strategiatekstien tehtävää vallan välineinä, joilla oikeutetaan tietyt tavoitteet, arvot ja ideologiat. Samalla korostuu kielellisten valintojen merkitys tässä vallankäytössä. (Emt.) Siinä missä strategiatekstien tutkimus on luonut kuvaa varsin yhdenmukaisesta strategiatekstigenrestä, viestintästrategioiden tutkimus kertoo pikemminkin heterogeenisuudesta. Esimerkiksi tanskalaisten kuntien viestintästrategiatekstejä tutkineet Grove Ditlevsen ja Kastberg (2008) havaitsivat, että kuntien verkossa julkaisemat viestintästrategiat ovat keskenään hyvin erilaisia, ja esimerkiksi rakenteessa, pituudessa ja sisällössä on runsaasti vaihtelua. He selittävät tutkimansa aineiston heterogeenisuutta sillä, että viestintästrategia on julkisella sektorilla uusi genre, eikä se tästä syystä ole vielä vakiintunut mihinkään tiettyyn muotoon (emt.). Viestintästrategiatekstien keskinäisiä eroja on selitetty myös sillä, että toimiakseen hyvin jokaisen yrityksen viestintästrategia pitäisi laatia sellaiseksi, että se sopii yhteen 130

7 PowerPoint-muotoinen viestintästrategia strategiagenren edustajana intertekstuaalisia ja interdiskursiivisia piirteitä yrityksessä käytettävien muiden strategioiden ja muita genrejä edustavien tekstien kanssa (Steyn 2003: 181). Tässä on kyse yrityksen sisäisestä intertekstuaalisuudesta (intracorporate intertextuality), joka voidaan tietyssä määrin erottaa jollekin alalle tyypillisestä intertekstuaalisuudesta (intrasystem intertextuality) (Bazerman 2004). Koska Bazermanin (emt.) luokittelu kattaa suurelta osin myös Bhatian (2010) tarkoittaman interdiskursiivisuuden, se soveltuu hyvin myös strategiagenrejen luonnehdintaan. Viestintästrategioiden osalta yrityksen sisäinen intertekstuaalisuus korostuu, mikä myös saattaa epämääräistää genrerajoja. Välitön käyttökonteksti ja siihen liittyvät intertekstuaalisuus ja interdiskursiivisuus siis aiheuttavat vaihtelua eri organisaatioiden viestintästrategioiden välille. Toisin sanoen viestintästrategia kuuluu osana organisaation genresysteemiin, jonka kautta hoidetaan erilaisia tehtäviä, ja tämä genresysteemi heijastuu väistämättä viestintästrategiaan johtaen näin kullekin organisaatiolle omanlaiseen versioon. Lisäksi viestintästrategia genrenä poikkeaa monista muista työelämän genreistä siinä, että sen konventiot eivät muodosta raameja yhden henkilön tekemille tekstuaalisille valinnoille, vaan se laaditaan yrityksessä eri tahojen välisenä yhteistyönä (ks. Cornelissen 2011: 81). Näin genre ei samalla tavoin mahdollista Bhatian (2010: 35) mainitsemaa asiantuntijan yksilöllistä henkilökohtaisten viestintätavoitteiden toteuttamista interdiskursiivisuuden kautta, kuten monet muut työelämän genret. Yksi viestintästrategian heterogeenista luonnetta selittävä tekijä saattaa lisäksi olla, että kaikissa organisaatioissa ei genresysteemin kokonaisuudesta riippuen välttämättä ole lainkaan kokoavaa ja kaiken viestinnän integroivaa viestintästrategiaa, vaan tyypillisesti usein sen alagenreiksi miellettyjä suunnitelmia ja politiikkoja (Gilsdorf 1987). Viestintästrategia ei siis ole pakollinen organisaation genresysteemin osa. 3 Aineisto ja menetelmä Tämän tutkimuksen aineistona on erään suomalaisen vakuutusyhtiön viestintästrategiateksti, joka on esitystavaltaan pdf-muotoon tallennettu PowerPoint-diaesitys. Teksti on 34 sivua pitkä, ja siinä on sisällysluettelo ja PowerPoint-esityksille tyypilliseen tapaan 131

Merja Koskela 8 otsikko-dioja ja niiden alle kuuluvia sisältödioja. Teksti on laadittu vuonna 2010 aikavälille 2010 2012, ja sen ensimmäisellä sivulla on tekstistä vastaavan laatijan merkkinä yrityksen viestintäpäällikön nimi. Tässä artikkelissa on siis kyse tapaustutkimuksesta, jossa yhtä dokumenttia käsitellään esimerkkinä genrensä edustajasta. Vaikka vaihtelu on genrelle tyypillistä, esimerkkitekstiä voidaan pitää siinä mielessä edustavana, että se on sisällöltään ja rakenteeltaan viestintästrategian laadintaan keskittyneiden oppaiden suositusten mukainen (ks. esim. Cornelissen 2011: 88 89; Cornut ym. 2012: 39). Toisaalta se oletettavasti sisältää saman määrän vaihtelua kuin vastaavat tekstit keskimäärin, mikä tulee ottaa tuloksia tulkittaessa huomioon. Lisäksi PowerPoint-muoto tuo mukanaan omat konventionsa (Yates ja Orlikowski 2007: 9). Koska olen saanut tekstin tutkimuskäyttöön luottamuksellisesti, en käytä analyysissäni yrityksen nimeä, vaan puhun Yrityksestä. Esimerkkien yhteydessä sana yritys on lainausmerkeissä, kun se korvaa yrityksen nimen. Aineiston analyysi eteni tässä tutkimuksessa Bhatian (2010) analyysiä mukaillen siten, että aluksi valitsin tutkimusaineiston, poimin sieltä tutkittavaan ilmiöön liittyvät kohdat eli aluksi eksplisiittiset jäljet muista teksteistä ja sen jälkeen tulkitsin aiemman tutkimuksen perusteella intertekstuaalisiksi ja interdiskursiivisiksi tunnistamiani piirteitä. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että intertekstuaalinen profiili, josta genren edustajan voi tunnistaa, on genrejen keskeinen piirre (ks. Solin 2006: 83). Kuten edellä on todettu, Bhatia (2010) näkee erikoisalojen tekstilajien intertekstuaalisuuden vakiintuneempana kuin interdiskursiivisuuden. Kun kuitenkin kyseessä on genre, joka tyypillisesti laaditaan yhteistyössä ja jota käytetään yhteisössä kollektiivisesti, herää kysymys, miksi intertekstuaalisuus olisi interdiskursiivisuutta vakiintuneempaa. 4 PowerPoint-esityksen intertekstuaalisuuden ja interdiskursiivisuuden piirteitä Keskityn tässä luvussa otsikoiden sanavalintoihin sisäisen intertekstuaalisuuden merkkinä, yrityksen strategiaan tarkastellun tekstin intertekstinä sekä strategiatekstien muutamiin keskeisiin interdiskursiivisiin piirteisiin. 132

9 PowerPoint-muotoinen viestintästrategia strategiagenren edustajana intertekstuaalisia ja interdiskursiivisia piirteitä 4.1 Otsikoiden sanavalinnat yrityksen sisäisen intertekstuaalisuuden osoituksena Kuten edellä on todettu, tässä artikkelissa tarkasteltu PowerPoint-muotoinen viestintästrategiateksti on rakenteeltaan ja sisällöltään alaan liittyvien oppaiden suositusten mukainen. Alan oppaiden suosittelema rakenne on koottu seuraavaan taulukkoon vasempaan sarakkeeseen ja tarkastellun tekstin rakenne oikeaan sarakkeeseen (ks. Koskela 2013). Taulukko 1. Viestintästrategian tyypillinen rakenne verrattuna tarkastellun tekstin rakenteeseen Kuuden viestintästrategian laadintaoppaan Tarkastellun PowerPoint-esityksen rakenne suosittelema tyypillinen rakenne (Koskela 2013) otsikoiden mukaan Tausta, konteksti ja tilanne Lähtökohdat Periaatteet ja arvot Kilpailijavertailu, toimintaympäristö ja kohderyhmät Kohde- ja sidosryhmät Yrityksen strategiset perustekijät Tavoitteet Strategiset valinnat Toimintatavat Visio ja perusviestit Ydinviestit Viestintästrategian toteutuksen suuntaviivat/taktiset valinnat Viestinnän järjestäminen, vastuut Liiketoimintojen viestintästrategian painotukset Viestintäprosessit Pääjohtajan viestintästrategiset painotukset Työkalut Yhteenveto: tiedotuksen rooli ja organisointi Resurssit, budjetti, aikataulu Strategian seuranta ja mittaaminen Arviointi ja mittaaminen Kuten taulukosta 1 huomataan, tarkasteltavan tekstin otsikot ja alaotsikot heijastavat sekä genren vakiintuneisuutta että vaihtelua. Vaihtelussa on kuitenkin kyse enemmän sanavalinnoista kuin sisällöistä. Taustaa ja kontekstia voidaan hyvin nimittää lähtökohdiksi, periaatteet ja arvot ovat keskeisiä strategisia perustekijöitä, ydinviestit vastaavat hyvin perusviestien ajatusta, viestinnän järjestäminen ja vastuut kattaa samat asiat kuin tiedotuksen rooli ja organisointi ja arviointi ja mittaaminen vastaavat puolestaan strategian seurantaa ja mittaamista. Taulukossa kuvatut sanavalinnat kuvaavat yrityksen sisällä käytettyä kieltä ja asemoivat näin viestintästrategiatekstin osaksi yrityksen genresysteemiä. 133

Merja Koskela 10 4.2 Yrityksen strategia viestintästrategiatekstin keskeisenä intertekstinä Odotuksenmukaisesti keskeisin intertekstuaalinen viittauksen kohde tarkastellussa tekstissä on yrityksen strategia, mikä on luontevaa, koska viestintästrategia yleensä johdetaan yrityksen strategiasta (ks. Cornelissen 2011: 85). Paitsi yrityksen sisäiseksi intertekstuaalisuudeksi, tämä voidaan tulkita myös tietylle alalle, eli tässä liiketoiminnalle, tyypilliseksi intertekstuaalisuudeksi (intrasystem intertextuality), joka on tyypillisesti seuraavanlaista: [ ] corporate documents attend to larger corporate policies, government law and regulations, documents of other companies. (Bazerman 2004: 90) Tarkastellussa PowerPoint-esityksessä on viitattu yrityksen strategiaan sekä lainausmerkeillä merkityn suoran sitaatin avulla että myös siteeraamalla strategiaa suoraan ilman, että lähdettä mainitaan. Esimerkissä 1 strategiaviittaus on PowerPoint-dioille tyypilliseen tapaan esitetty taulukossa, jonka otsikko liittyy viestinnän strategisiin perustekijöihin (ks. esimerkki 1). Siinä lähde, yrityksen strategia, ja sitaatti on merkitty omiin sarakkeisiinsa. Sitaatti on myös alleviivattu ja sen alla on tarkennuksia. (1) STR2012, perusta, visio, arvot, valinnat Kannattavia valintoja toteuttamalla menestykseen Toiminta-ajatus: Yritys tuottaa asiakkailleen etuja sekä kestäviä hyvinvoinnin ja menestyksen ratkaisuja Visio: Huolehdimme asiakkaistamme niin aktiivisesti ja asiantuntevasti, että he suosittelevat meitä Arvot: Asiakkaiden etu, yhdessä menestyminen, vastuu tavaksi Taulukon käyttö perustuu PowerPoint-esitysten alkuperäiseen liike-elämän tarpeisiin kehitettyyn ideaan esittää monimutkaisia asioita selkeässä, silmäiltävässä ja nopeasti omaksuttavassa muodossa. Alun perin PowerPoint-esityksiä käytettiinkin, kun haluttiin ehdottaa suunnitelmaa, selittää ohjelmaa tai osallistaa yleisöä. Myös esimerkin taulukon avulla on tarkoitus informoida, suostutella ja motivoida lukijaa. (Ks. Yates ja Orlikowski 2007: 9, 12; Bucher ja Niemann 2012: 284.) Kuten esimerkistä 1 havaitaan, strategian sisältämät toiminta-ajatus, visio ja arvot on tuotu taulukkoon selittämään ja tukemaan otsikon tavoin toimivaa sitaattia. 134

11 PowerPoint-muotoinen viestintästrategia strategiagenren edustajana intertekstuaalisia ja interdiskursiivisia piirteitä Koska yrityksen strategia on niin keskeinen osa viestintästrategiatekstin kokonaisuutta, aina ei ole helppoa erottaa, mikä osuus tekstistä on suoraan peräisin strategiasta ja mikä muista dokumenteista. Esimerkissä 2 on yrityksen viestinnän tavoite muotoiltu siten, että se kytkeytyy läheisesti esimerkissä 1 kuvattuihin toiminta-ajatukseen, visioon ja arvoihin. Näiden strategisten perustekijöiden ja viestinnän tavoitteiden yhteys avautunee helposti yrityksen arvoihin perehtyneelle lukijalle. (2) Yrityksen viestintää ohjaa vastuullisuus - Vastuullisuus näkyy hyvinä ja asiantuntevina viestintäkokemuksina. - Asiakkaita osataan ja halutaan kannustaa heidän kannaltaan parhaisiin ja vastuullisiin ratkaisuihin - Yrityksen asiakaskokemukset ovat huippuluokkaa Strategian lisäksi muista yrityksen teksteistä PowerPoint-dioissa mainitaan erikseen vain asiakasstrategia, mutta sitä ei ole kuitenkaan kertaakaan merkitty tekstissä lähteeksi. Tästä huolimatta muun muassa esimerkki 3 on kirjoitettu siten, että yrityksen keskeiset tekstit tunteva henkilö tunnistaa strategian ja asiakasstrategian muotoilut myös viestintästrategiasta. (3) Viestinnässä painotetaan konkretiaa ja asiakasnäkökulmaa Nämä esimerkit havainnollistavat käytännössä, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että viestintästrategia johdetaan yrityksen strategiasta. Koska yrityksen visiona on huolehtia asiakkaistaan ja yhtenä arvona asiakkaiden etu, on myös viestinnän asiakasnäkökulma mahdollista yhdistää näihin yrityksen vakiintuneisiin fraaseihin. Fraasit luovat yhteisöllisyyttä, koska vain yrityksen sisällä toimiva lukija tunnistaa viittaukset, tuntee tekstissä mainitun dokumentin tai ilmausten taustan ja osaa tehdä niistä yrityksen tarkoittaman tulkinnan. Lyhyen esitystapansa ansiosta PowerPoint-diat toimivat tässä tarkoituksessa erityisen hyvin. 4.3 Strategiatekstien interdiskursiivisuus Aiemmassa strategiagenren tutkimuksessa (ks. esim. Cornut ym. 2012 ja Vaara ym. 2010) esiin nostetut piirteet optimistisuus, yhteistyön ja saavutusten korostaminen sekä tekstin tärkeyden korostaminen, erikoissanasto, diskursiiviset innovaatiot, pakotet- 135

Merja Koskela 12 tu yksimielisyys ja ohjeistavuus näkyvät interdiskursiivisesti myös PowerPointmuotoisessa viestintästrategiatekstissä. Kuten strategiateksteille, myös tarkastellulle viestintästrategialle tyypillistä on tekstin epäargumentatiivisuus. Väittämiä, tekstejä tai ääniä ei kommentoida juuri lainkaan. Epäargumentatiivisuuden vaikutelmaa lisää myös ilmaisun lyhyys. Esimerkiksi seuraavien väittämien (esimerkit 4 ja 5) yhteydessä ei kysytä mitä, miksi ja miten, vaan ainoastaan todetaan asiat faktoina, jotka toimivat viestinnän suunnittelun lähtökohtina. (4) Verkkoviestinnän kasvu ja nopeus antavat mahdollisuuksia, mutta vaativat lisää osaamista ja seurantaa (5) Yritys- ja kuluttaja-asiakkaiden tiedon tarve ja mediat eroavat toisistaan Vaikka viestintästrategia on ryhmätyönä ja erilaisten keskustelujen, ja epäilemättä usein myös ristiriitojen, kautta laadittu teksti, sen genrepiirteisiin ei kuulu erimielisyyden ilmaiseminen vaan konsensuksen välittäminen. Saman havainnon ovat tehneet strategiatekstejä tutkineet Vaara ym. (2010) ja Cornut ym. (2012). Viestintästrategia noudattaa siis strategiagenren yksimielisyyden välittämisen konventiota. Samalla tämä piirre tekee Bhatian (2010) mainitseman asiantuntijan henkilökohtaisten viestintätavoitteiden toteuttamisen interdiskursiivisuuden keinoin erittäin hankalaksi. Yksimielisyyden vaikutelmaa selittää varmasti myös tekstin velvoittava luonne, jolloin siltä vaaditaan myös yksiselitteisyyttä. Cornutin ym. (2012: 45) strategiateksteistä havaitsema optimistisuuden, yhteistyön ja saavutusten korostamisen sävy on läsnä myös tarkastellussa viestintästrategiatekstissä. Myös tällä tavoin luodaan tekstiin yhteisöllisyyttä. Katso esimerkit 6 8. (6) Ylläpidetään nykyinen korkea taso mediaviestinnässä, kehitetään asiakasjulkaisuja sekä lisätään alueellista viestintää. (7) Yrityksen yrityskuva on hyvä: vastuullinen ja luotettava (8) Yrityksen asiakaskokemukset ovat huippuluokkaa Vaikuttaa siis siltä, että genresysteemi asettaa rajoja viestintästrategian intertekstuaalisille ja kielellisille piirteille. Velvoittavuus ja yhteisöllisyyden luomisen tarve 136

13 PowerPoint-muotoinen viestintästrategia strategiagenren edustajana intertekstuaalisia ja interdiskursiivisia piirteitä säilyvät viestintästrategiateksteissä samoina yli organisaatiorajojen, joten näitä piirteitä voi syystä pitää myös genren vakautta kuvaavina yhteisinä interdiskursiivisina piirteinä riippumatta siitä, onko kyseessä lineaarinen teksti vai PowerPoint-esitys. 5 Pohdintaa Tämän artikkelin tavoitteena oli analysoida, millä tavalla PowerPoint-diojen muodossa esitetty viestintästrategiateksti heijastaa genresysteemiään intertekstuaalisuuden ja interdiskursiivisuuden näkökulmasta ja tämän perusteella pohtia, miten erilainen esitysmuoto vaikuttaa strategiatekstigenren vakiintuneisiin piirteisiin. Tiivistäen voidaan todeta, että PowerPoint-diojen muodossa esitetty viestintästrategia on selvästi intertekstuaalisuuden ja interdiskursiivisuuden osalta strategiagenren alalaji, joskin sillä on joitakin hybridiyteen eli eri genrejen yhdistymiseen viittaavia piirteitä. Hybridiyttä tuo mukanaan perinteisen PowerPoint-diojen edustaman yritysesityksen genren piirteiden yhdistyminen lineaarisen tekstin muodossa esitetyn strategiagenren piirteiden kanssa. Viestintästrategiaa vakiintuneena genrenä kuvaa tietty intertekstuaalinen profiili, joka koostuu tietyistä tavoista lainata tiettyjä tekstejä. Viestintästrategian tapauksessa se lainaa tyypillisesti yrityksen muita tekstejä, erityisesti yrityksen strategiaa. Intertekstuaalisten siteidensä kautta se kuuluu strategisen johtamisen genresysteemiin ja on sen valinnainen, joskin varsin yleinen osa. Interdiskursiivisuuden näkökulmasta viestintästrategia hyödyntää strategiatekstigenren yleisiä konventioita, mikä myös lisää vakiintuneen genren vaikutelmaa. Vaihtelua puolestaan aiheuttaa se, että viestintästrategia mukautuu koko organisaation genresysteemiin, eli se muokkaa strategiagenren konventioita kunkin organisaation tarpeisiin sopivalla tavalla. PowerPoint-diojen alkuperäinen tehtävä oli toimia viestin välittämisen visuaalisena tukena kasvokkaisissa viestintätilanteissa, erityisesti yritysmaailmassa (Yates ja Orlikowski 2007; Bucher ja Niemann 2012: 284). Nykyisen liike-elämän nopeissa muutoksissa on koettu, että lyhyitä ja napakoita PowerPoint-esityksiä on helpompi laatia ja päivittää kuin yksityiskohtaisempia ja enemmän sävyjä välittäviä lineaarisia tekstejä (Yates ja Orlikowski 2007). Erityisesti strategiatekstien osalta jatkuva uudista- 137

14 Merja Koskela minen on koettu tärkeäksi yrityksen ajan tasalla pysymisen kannalta: puhutaan elävästä strategiasta, jossa toiminnan suunnittelu ja tekeminen tapahtuvat rinnakkain (ks. esim. Steyn 2003: 170). PowerPoint-strategiateksteille on siis olemassa käytännön viestintätarpeista nouseva tilaus. PowerPoint-diojen käyttö yksittäisinä teksteinä asettaa kuitenkin haasteen niiden laatijoille. Jotta diat toimivat sekä visuaalisena tukena suullisen esityksen yhteydessä että erillisenä esimerkiksi pdf-muotoisena tekstidokumenttina, niitä ei voida laatia kummankaan alkuperäisen genremallin perusteella, vaan tarvitaan muoto, joka palvelee molempia käyttötarkoituksia optimaalisella tavalla. Ratkaisuna voi olla joko kaksi eri versiota, visuaalinen ja luettava esitys tai molemmat tarpeet huomioiva kompromissi. Näin strategia-genrelle muotoutuisi esitystavan mukaan erilaisia hybridimuotoisia alagenrejä. Kuten Solin (2006: 78) toteaa, genresysteemit ovat jatkuvassa muutoksessa ja peilaavat muutoksillaan aina kulloistakin kontekstia. Näin on myös viestintästrategiagenren osalta, joten tulevaisuudessa viestintästrategia voi muodostua jopa kolmesta eri alagenrestä, joista yksi on lineaarinen teksti, toinen PowerPoint-diat ja kolmas diojen perusteella laadittu pdf-dokumentti. Yhtä mahdollinen kehityskulku on, että genrelle kehittyy vain yksi muoto, jossa hybridimäisesti yhdistyvät nykyisten esitystapojen parhaat puolet. Lähteet Askehave, Inger & John Swales (2001). Genre Identification and Communicative Purpose: A Problem and a Possible Solution. Applied Linguistics 22:2, 195 212. Bakhtin, M.M. (1981). The Dialogic Imagination. Four Essays by M. M. Bakhtin. Ed. Michael Holquist. Translated by Caryl Emerson and Michael Holquist. Austin: University of Texas Press. Bazerman, Charles (1994). Systems of genres and the enhancement of social intentions. In: Genre and New Rhetoric, 79 101. Eds. A. Freedman and P. Medway. London: Taylor and Francis. Bazerman, Charles (2004). Intertextuality: How texts rely on other texts. In: What writing does and how it does it: An introduction to analyzing texts and textual practices, 83 96. Eds. C. Bazerman and P. Prior. Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates, Publishers. Bhatia, Vijay K. (2004). Worlds of Written Discourse. London: Continuum. Bhatia, Vijay K. (2010). Interdiscursivity in professional communication. Discourse & Communication, 21(1): 32 50. Bucher, Hans-Juergen & Philipp Niemann (2012). Visualizing science: the reception of powerpoint presentations. Visual Communication 11(3), 283 306. Caballero, Rosario (2008). Theorizing about Genre and Cybergenre. CORELL: Computer Resources for Language Learning 2: 14 27. Cornelissen, Joep (2011). Corporate Communication. A Guide to Theory and Practice. Los Angeles etc.: Sage. 3rd Edition. Cornut, Francis, Hélène Giroux & Ann Langley (2012). The strategic plan as a genre. Discourse & Communication 6(1), 21 54. 138

15 PowerPoint-muotoinen viestintästrategia strategiagenren edustajana intertekstuaalisia ja interdiskursiivisia piirteitä Gilsdorf Jeanette W. (1987). Written Corporate Communication Policy: Extent, Coverage, Costs, Benefits. Journal of Business Communication 24(4): 35 52. Grove Ditlevsen, Marianne & Peter Kastberg (2007). When Corporate Communication Goes Public: Communication Policies in Public Communication. Hermes Journal of Language and Communication Studes 38, 11 40. Koskela, Merja (2013). Conflicting interests, conflicting discourses. How strategic are communication strategy texts? Nordmedia 2013 -konferenssi, divisioona-artikkeli, Oslo 9.8.2013. Kristeva, Julia (1967). Bakhtine, le mot, le dialogue et le roman. In: Critique 23 (239), 438 465. Also published in German: Bachtin, das Wort, der Dialog und der Roman. In: Ihwe J. (ed.). Literaturwissenschaft und Linguistik.Bd. 3. Frankfurt am Main, 345 375. Miller, Carolyn R. (1994 [1984]). Genre as Social Action. In: Genre and the New Rhetoric, 23 42. Eds. A. Freedman & P. Medway. London: Francis & Taylor. (Originally published in Quarterly Journal of Speech 1984, 70, 151 167.) Solin, Anna (2006). Genre ja intertekstuaalisuus. Teoksessa: Genre tekstilaji, 72 95. Toim. A. Mäntynen, S. Shore & A. Solin A. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Steyn, Benita (2000). Model for developing corporate communication strategy. Communicare (19)2: 1 33. Steyn, Benita (2003). From strategy to corporate communication strategy: A conceptualization. Journal of Communication Management 8(2): 168 183. Vaara, Eero, Virpi Sorsa & Pekka Pälli (2010). On the force potential of strategy texts: A critical discourse analysis of a strategic plan and its power effects in a city organization. Organization 17(6), 685 702. Yates, JoAnne & Wanda Orlikowski (2007). The PowerPoint Presentation and Its Corollaries: How Genres Shape Communicative Action in Organizations. In: The Cultural Turn: Communicative Practices in Workplaces and the Professions, 67 92. Eds. M. Zachry & C. Thralls. Amityville, NY: Baywood Publishing Company. 139

16 Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29 Ammattikielisten tekstien tutkimisesta esimerkkinä tilintarkastuskertomus Merja Koskela & Heli Katajamäki 1. Mitä on ammattikielentutkimus? Tieteenaloja jaotellaan yleensä tutkimuskohteen, tavoitteen tai teoriapohjan mukaan. Esimerkiksi kielitieteellinen tekstintutkimus määritellään sekä tutkimuskohteen (teksti) että teoriataustan (kielitiede) mukaan. Samalla tavoin ammattikielentutkimuksen määrittelyyn sopii parhaiten tutkimuskohde. Ammattikielentutkimus kohdistuu eri erikoisalojen suullisiin ja kirjallisiin teksteihin, joista tutkimus nostaa esiin sellaisia piirteitä, jotka ovat ominaisia toisaalta juuri kyseessä olevalle erikoisalalle ja sille ominaisille viestintätilanteille ja toisaalta ammattikielisille teksteille yleensä. Ammattikielentutkimus on siis yksi näkökulma tietynlaisten kirjallisten ja suullisten tekstien tarkasteluun, ei yksittäinen menetelmä. Tässä katsauksessa puhumme ammattikielisistä teksteistä ja ammattikielisten tekstien tutkimuksesta. Kyse on sellaisesta soveltavan kielitieteen lähtökohdista tehdystä tekstintutkimuksesta, joka on kehittynyt juuri ammattikielen tutkimuksen lähtökohdista. Nämä lähtökohdat heijastuvat oletuksiin kielestä ja teksteistä sekä käytettyihin käsitteisiin, joita esimerkiksi ammattikielen tutkijat Vijay K. Bhatia (2004) ja John Swales (1990) ovat kehitelleet ja jotka näkyvät myös fennistiikan alalla tehdyssä tekstintutkimuksessa (ks. esim. Mäntynen 2003). Ammattiteksti käsitteenä on vähän käytetty, lähinnä analyyttinen kategoria, yläkäsite hyvin erilaisille teksteille samaan tapaan kuin sanomalehtiteksti on yläkäsite erilaisille sanomalehdessä julkaistaville tekstilajeille tai kaunokirjallinen teksti erilaisille kirjallisuuden lajeille. Ammattiteksti ei siis itsessään ole tekstilaji. Käytännön työssä nämä yleiset kategoriat eivät ohjaa luokkaan kuuluvien tekstien kirjoittajia, mutta niillä on kuitenkin oma roolinsa tieteellisinä yleistyksinä ja opetuksen välineinä. Kuten muihinkin luokituksiin kuuluvilla teksteillä, myös ammattiteksteillä on omia erityisiä piirteitään, jotka liittyvät ammattikielten tehtäviin ja tavoitteisiin ja joita ammattikieliset tekstilajit eri tavoin toteuttavat. Kuten ammattikielet, myös ammattikieliset tekstit pyrkivät täsmällisyyteen, tehokkuuteen, yksiselitteisyyteen, asiallisuuteen ja läpinäkyvyyteen. Nämä tavoitteet ovat prototyyppisiä pyrkimyksiä, jotka toteutuvat eriasteisesti eri tekstilajeissa ja yksittäisissä teksteissä. Tavoitteet voivat olla tietyissä tapauksissa myös ristiriidassa keskenään, kuten esimerkiksi lakikielessä usein tehokkuus ja yksiselitteisyys (ks. Gotti 2005, 30). Tehokkuutta on se, että viestintä perustuu yhteiselle tiedolle ja käsitykselle maailmasta, jolloin viesti on asiantuntijoiden tulkittavissa ja kaikkea ei tarvitse kirjoittaa auki, mutta samalla yksiselitteisyys kärsii, kun tulkinnanvaraisuus lisään- - 455 -

17 Genreanalyysi tekstilajitutkimuksen käytäntöä tyy. Eri tavoitteiden välisen tasapainon tarkastelu on ammattikielisen tekstintutkimuksen erityispiirre, jonka vain ammattikielentutkimuksen näkökulma nostaa esiin. Asetetun tavoitteen ohjaamassa ammattikielentutkimuksessa käytetään monia tekstin- ja diskurssintutkimuksen menetelmiä (ks. Laurén ym. 2008, 37 38). Tutkimuksen lähtökohtana on kuitenkin aina kielen tilanteinen vaihtelu ja havainto siitä, että eri erikoisaloilla kieltä käytetään eri tavoin. Näkökulmana ammattikielentutkimus on tarpeen, koska suuri osa tämän päivän tietoyhteiskunnassa tuotetuista teksteistä on tavalla tai toisella erikoistuneita ja erikoiskielisiä. Ammattikielen piirteiden ja erikoisalojen viestintätilanteiden tarkastelu auttaa meitä ymmärtämään paremmin, miksi erikoisalojen tekstit ovat sellaisia kuin ovat, mitkä seikat niiden taustalla vaikuttavat ja millaista viestintää pidetään tehokkaana millekin kohderyhmälle. Kansainvälisesti ammattikielentutkimuksella on useita nimityksiä, jotka myös jossain määrin edustavat eri suuntauksia. Englanniksi ammattikielentutkimuksesta käytetään usein lyhennettä LSP, jonka taustalla on termi Language for special/specific purposes, joka kuitenkin perinteisesti on pitänyt sisällään vahvan painotuksen erikoisalojen kielten oppimisen tutkimukseen. Laajempaa lähestymistapaa kuvaamaan onkin tästä syystä otettu termit specialized discourse ja professional discourse, joilla tarkoitetaan erikoisalojen kielenkäyttöä. Saksalaisella kielialueella käytetään kokoavaa termiä Fachsprache ja ruotsiksi fackspråk. Nämä termit ovat puolestaan sisällöltään laajempia, eikä niihin liity yhden tutkimusalan vahvaa painotusta, kuten LSP-lyhenteeseen. (Ks. Laurén 1993, 18 19.) Ammattikielentutkimus kuuluu soveltavan kielentutkimuksen alaan, ja se kattaa monenlaista erikoisaloihin liittyvää viestinnän tutkimusta, esimerkiksi juuri LSP-lyhenteen piiriin kuuluvaa erikoiskielen (erityisesti englannin) oppimisen ja opetuksen tutkimusta (ks. esim. Räisänen & Fortanet-Gómez 2008), eri alojen tieteellisten tekstien tutkimusta (ks. esim. Bhatia & Gotti 2006; Hyland 2000), lakikielen erityispiirteiden tutkimusta (ks. esim. Bhatia ym. 2008), lääkäri potilas-viestinnän tutkimusta (ks. esim. Valero Garcès & Downing 2007) ja terminologista tutkimusta (ks. esim. Picht 2003). Tutkimuskohdetta voidaan myös lähestyä monitieteisesti esimerkiksi sosiologian, tieteenteorian tai lingvistiikan näkökulmasta (ks. Lundquist 1998, 16). Puhtaasta lingvistisestä tutkimuksesta ammattikielentutkimus eroaa siinä, että siinä keskitytään erityisesti viestin sisällön ja käytettyjen kielellisten keinojen välisiin suhteisiin. Ammattikielentutkimus on usein ongelmalähtöistä, ja sen haasteena on deskriptiivisen ja normatiivisen näkökulman yhdistäminen. Käytännössä deskriptiivinen näkökulma korostuu, koska ammattikielistä viestintää esiintyy monissa eri yhteyksissä ja sitä tuotetaan hyvin erilaisin ehdoin. Näin ollen suoraviivaista ratkaisua siihen, mikä olisi aina hyvää viestintää, ei ole olemassa. Normatiivisuus on kuitenkin läsnä, koska asiantunte- - 456 -

18 Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29 van kirjoittajan ammatillisten periaatteiden ja kielenkäytön kuvaaminen voi pohjustaa esimerkiksi vasta-alkajan ohjeistamista erikoisalan tekstien tuottamiseen. Näin deskriptiiviselläkin otteella voidaan päätyä normatiiviseen käytäntöön. 2. Määritelmiä ja rajauksia Tässä katsauksessa ammattikieli määritellään kielen käyttötarkoituksesta lähtien. Ammattikieli on niiden kielellisten keinojen kokonaisuus, joita käytetään erikoisalaltaan rajattavissa olevissa yhteyksissä, jotta alalla toimivat ymmärtäisivät toisiaan. Kieli nähdään siis tiedonvälityksen välineenä, joka on optimaalinen juuri tiettyjen asiasisältöjen välittämiseen. Ammattikieli ei voi toimia ilman yleiskieltä, mutta yleiskielikään ei elä ammatti- ja erikoiskielistä erillisenä vaan saa niistä koko ajan uutta sanastoa ja muunlaisia vaikutteita. Ammattikielet vaikuttavat yleiskieleen erityisesti tiettyjen vaikuttaja-alojen kautta. Nyky-yhteiskunnassa uskotaan esimerkiksi teknologian tarjoavan vastauksia moniin arkipäivän ja yhteiskunnan ongelmiin. Uutta tekniikkaa käyttävät kuluttajat omaksuvat tekniikan ammattikieltä sekä laitteita käyttäessään että seuratessaan tietokirjallisuutta, ohjeita, lehtijuttuja ja mainontaa. Paitsi sanastoon, ammattikielen vaikutukset ulottuvat myös yleiskielen syntaksiin, morfologiaan ja mikä keskeisintä, ajattelutapoihin. Ammattikieltä on perinteisesti määritelty suhteessa yleiskieleen, ja sitä on pidetty nimenomaan yleiskielestä poikkeavana kielimuotona. Tämä on ongelmallista, koska yleiskielikään ei ole käsitteenä yksiselitteinen (ks. esim. Heikkinen & Mantila 2011, 19 22). Esimerkiksi Esko Koivusalo (1979, 217 220) pitää yleiskieltä sellaisena kielimuotona, joka noudattaa kirjakielen normeja, käyttää tuttua sanastoa ja yksinkertaista virkerakennetta. Kirjakieli puolestaan muodostaa normin sille, mikä kieliyhteisössä on hyväksyttyä kielenkäyttöä (ks. esim. Niemikorpi 1996, 35; Hiidenmaa 2003, 230; Lauerma 2012). Yleiskielen käsitteen ongelmallisuudesta johtuen ammattikieltä määritelläänkin useimmiten käyttötarkoituksen, kielen funktion perusteella. Tällaisten määritelmien mukaan ammattikieli on kielimuoto, jota asiantuntijat käyttävät erityisesti keskinäisessä viestinnässään mutta osin myös viestiessään alaansa liittyvistä asioista muille kuin oman alan asiantuntijoille (ks. Gunnarsson 1987, 10; Laurén 1993, 12 13; Nordman 1992, 18). Ammattikieli voidaan määritellä myös erikoisalan viestinnässä käytetyksi kielimuodoksi, jonka ominaisuudet määräytyvät viestintätilanteesta ja siitä, mihin viestinnällä pyritään (ks. Schröder 1990, 24). - 457 -

19 Genreanalyysi tekstilajitutkimuksen käytäntöä Viestintätilanteen painottuminen on johtanut siihen, että ammattikielen tutkijat ovat yhä enemmän alkaneet puhua erikoiskielistä ja erikoisalaviestinnästä. Toisinaan ammattikieli ja erikoiskieli on nähty synonyymisinä, kun taas toisinaan erikoiskieltä on pidetty ammattikielen yläkäsitteenä. Tällöin ammattikieli on määritelty tiettyyn ammattiin liittyväksi erikoiskieleksi ja erikoiskieli puolestaan tietylle erikoistuneelle alalle ominaiseksi kielenkäytöksi, jolle on tunnusomaista oma termistö ja muut erikoistuneet ilmaisukeinot (ks. TSK 1986, 16 17). Merja Koskelan (1996, 16) mukaan ammattikielisyys muodostaa jatkumon, jonka toisena ääripäänä on asiantuntijoiden välinen viestintä ja siihen liittyvä erikoistunein ammattikielen muoto, esimerkiksi jonkin tieteenalan erikoiskieli, ja toisena ääripäänä yleiskieli. Hän ei siis tee tarkkaa eroa eri kielimuotojen välillä, vaan tarkastelee kielenkäyttötilannetta sellaisenaan. (Ks. myös Lehtinen 2008, 118.) Ammattikieltä voidaan tarkastella myös semioottisena systeeminä, joka edustaa alan ammattilaisten jakamaa suhteellisen pysyvää kulttuuria (ks. Martin 1999, 48 52; Martin & Rose 2003, 266 267). Yksilön näkökulmasta ammattikieleen sosiaalistutaan kielenkäyttötilanteissa, esimerkiksi työelämässä. Yhteisön näkökulmasta taas ammattikielen käyttö edustaa kulttuurista puhetapaa, jota voidaan käyttää yhteisön sisällä (ks. Laurén ym. 2008, 15). Kun ammattikieltä opetetaan tai alaan liittyvää tietoa yleistajuistetaan, kulttuuria yritetään välittää yhteisön ulkopuolisille. Tällöin yleiskielen voi ajatella rakentuvan ammattikielen päälle, sillä merkityksiä muodostettaessa ammattikielelle tyypillinen käsitejärjestelmä ja siihen liittyvät ajattelutavat säilyvät aina jossain määrin taustalla. Näin samakin teksti voi välittää eri määrän merkityksiä riippuen vastaanottajan asiantuntemuksen tasosta. Jos tekstin taustalla vaikuttava käsitejärjestelmä on tuttu, teksti voi välittää merkityksiä, jotka eivät muuten avaudu. Tekstin laatiminen oman kulttuurin ulkopuolisille siten, että se vastaa sopivasti vastaanottajan taustatietoja, on kuitenkin haasteellinen tehtävä. 3. Tekstilajitutkimuksen moninäkökulmainen malli Ammattikielisten tekstien tutkimuksen kehitys on ollut samansuuntaista kuin muunkin kielitieteellisen tekstintutkimuksen. Sanastoon ja kielioppiin keskittyneestä tekstilingvistisestä lähestymistavasta tutkimuksen kohdetta on laajennettu merkitysten tutkimiseen ja siitä tarkastelemaan kokonaisten diskurssien järjestymistä suhteessa konteksteihinsa. Nykytutkimus pyrkii syvälliseen analyysiin hyödyntämällä muun muassa sosiokognitiivista mallinnusta ja moninäkökulmaista lähestymistapaa. (Bhatia 2004, 5 11, 18.) Tämä tarkoittaa myös sitä, että asiantuntijayhteisön viestintäongelmia lähestytään usein nimenomaan kirjoittajan näkökulmasta. Asiantuntijayhteisön jäsenenä kirjoittajal- - 458 -

20 Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29 la on ammatillisia ja taktisia pyrkimyksiä, joilla hän pyrkii toteuttamaan yhteisön päämääriä ja viestinnän tarkoituksia (mt. 24). Kirjoittajan näkökulma on keskeinen Bhatian (2004, 18 26) esittelemässä moninäkökulmaisessa mallissa, jota seuraavaksi esittelemme yksityiskohtaisemmin. Se eroaa esimerkiksi paljon käytetystä Norman Faircloughin (1992; 2003) kolmiulotteisesta mallista siinä, että se ei nosta yhteiskunnan tasoa lähtökohdakseen, vaan lähtee ammatillisista käytännöistä. Bhatian (2004) mallia yhdistää Faircloughin (1992; 2003) kolmiulotteiseen malliin kuitenkin ajatus tekstistä osana sosiaalista vuorovaikutusta. Bhatian malli lähtee liikkeelle diskurssin käsitteestä. Diskurssilla Bhatia (2004, 18 19) viittaa yleisesti kaikenlaiseen kirjalliseen kielenkäyttöön, jolla viestitään jossain tietyssä kontekstissa. Mallissa diskurssia voidaan lähestyä tekstinä, sosiaalisena käytäntönä tai genrenä. Lähestymistavat ovat päällekkäisiä, ja ne voidaan erottaa toisistaan lähinnä analyyttisiin tarkoituksiin. Pedagogisesti suuntautuneen soveltavan kielitieteilijän mielenkiinto kohdistuu usein juuri tekstiin ja sen ominaispiirteisiin, jolloin tavoite voi esimerkiksi olla opettaa tietynlaisen tekstin laadintaa tulevalle asiantuntijalle. Sosiolingvisti lähestyy diskurssia sosiaalisena käytäntönä, mikä tarkoittaa sitä, että sosiaalinen konteksti muodostaa tutkimuksen varsinaisen kohteen ja on näin keskeisempi kuin itse teksti ja sen ominaisuudet. Ammattikielen tutkija keskittyy diskurssiin genrenä, jolloin sekä teksti että sosiaalinen näkökulma otetaan huomioon. Tällöin voidaan puhua geneerisestä näkökulmasta. (Bhatia 2004, 18 22.) Tässä katsauksessa keskitymme juuri geneeriseen näkökulmaan. Bhatian (2004, 21 22) mukaan geneerinen näkökulma sopii erityisen hyvin ammatillisen kielenkäytön tutkimiseen, koska siinä kiinnitetään huomiota keskeisimpiin ammatillisiin käytänteisiin, mutta ei upota liiaksi yksityiskohtiin. Myös kielenkäytön sosiaalinen puoli huomioidaan, sillä ammatilliset käytännöt nähdään sosiaalisten käytäntöjen osana. Geneerinen näkökulma pyrkii selittämään tietynlaista kielenkäyttöä tavanomaisiksi vakiintuneissa ja institutionaalisissa ympäristöissä. Se myös pyrkii selittämään, miksi tietynlainen kielenkäyttö ottaa muodon, jonka se ottaa. (Bhatia 2004, 21 22.) Kuviossa 1 on koottuna Bhatian moninäkökulmainen malli, jossa sosiokriittinen, pedagoginen ja geneerinen näkökulma on yhdistetty. Kuvio jakautuu kolmeen tilaan, jotka kuvaavat sitä, mihin analyysi kulloinkin kohdistuu. Nämä ovat sosiaalinen tila, sosiokognitiivinen tila ja tekstuaalinen tila. - 459 -

21 Genreanalyysi tekstilajitutkimuksen käytäntöä Kuvio 1. Moninäkökulmainen tekstilajianalyysin malli (Bhatia 2004, 19). - 460 -

22 Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29 Geneerinen analyysi lähtee liikkeelle sosiokognitiivisesta tilasta ja kohdistaa kiinnostuksensa joko ammatilliseen tilaan tai taktiseen tilaan tai mahdollisesti molempiin. Ammatillisessa yhteisössä taktinen ja ammatillinen tila ovat päällekkäisiä, sillä taktiset valinnat tehdään ammatillisen tehtävän mukaisesti. Ammatillisessa tilassa tarkastellaan diskurssia ammatillisena käytäntönä sekä ammatillista asiantuntijuutta. Taktisessa tilassa puolestaan tarkastellaan diskurssia genrenä sekä ylipäänsä genretietämystä. Kuviossa 1 ylimpänä olevassa sosiaalisessa tilassa tarkastellaan diskurssia sosiaalisena käytäntönä. Lisäksi siihen kuuluu viestijän sosiaalinen ja pragmaattinen tieto. Kuviossa 1 alimpana näkyvän tekstuaalisen tilan ulottuvuuteen kuuluu diskurssin tarkastelu tekstinä ja tekstuaalinen tietämys. (Bhatia 2004, 18 21.) Bhatian (2004, 23) mukaan tutkittaessa akateemista tai ammatillista kielenkäyttöä geneerisen analyysin avulla tekstilajia (genre) on yleisesti määritelty seuraavasti: 1) Tekstilajit ovat tunnistettavia kommunikatiivisia tapahtumia, joilla on yhteisössä jaettuja viestinnän tarkoituksia. 2) Tekstilajit ovat hyvin kaavamaisia ja tavanomaistuneita rakennelmia, myös niiltä kielellisiltä resursseiltaan, joita niissä voi käyttää. 3) Asiantuntijajäsenillä on enemmän tekstilajitietämystä kuin noviiseilla. 4) Tekstilajien tavanomaistumisesta huolimatta asiantuntijajäsenet käyttävät tekstilajeja luovasti sekä omien että myös organisaation intentioiden toteuttamiseen. 5) Tekstilajit heijastavat kunkin alan ammatillisia ja organisationaalisia kulttuureita. 6) Kaikkien tieteen- ja ammattialojen tekstilajit ovat omanlaisiaan, ja ne tunnistetaan tekstuaalisten, diskursiivisten ja kontekstuaalisten tekijöiden perusteella. (Bhatia 2004, 23.) Bhatian moninäkökulmainen tekstilajianalyysimalli soveltuu erityisesti sellaisen ammattikielen tarkasteluun, jossa ammatillinen tieto ja tekstilajitietämys ovat päällekkäisyydestään huolimatta hahmotettavissa omiksi kokonaisuuksikseen. Mallia sovellettaessa on syytä huomioida erityisesti tekstilajin määrittely yhteisön jaettujen viestinnän tarkoituksien perusteella (ks. kohta 1 luettelossa edellä). Tekstilajin sisäiset ominaisuudet, kuten rakenne, pohjautuvat kognitiivisiin malleihin, jotka heijastavat yhteisössä yleisesti käytettyjä tiedon konstruoinnin tapoja (Bhatia 1993, 21). Tämä tarkoittaa sitä, että voimme kyllä tunnistaa eri tekstilajeja sisäisten ominaisuuksien perusteella, mutta ne eivät silti määrää, mihin tekstilajiin teksti kuuluu. Sisäisissä kriteereissä onkin kyse prototyyppisyydestä (ks. Swales 1990, 48 50). Niinpä jokin tekstin rakenteellinen, sisällöllinen tai muodon ominaisuus saattaa olla tekstilajille tyypillinen. Tyypillisyys on kuitenkin nähtävä dynaamisena ilmiönä, jolloin rakenteelliset, sisällölliset ja muodon ominaisuudet ovat tyypillisiä eriasteisesti. Tekstien luokittelua olennaisempaa tutkimuksessa onkin kysyä, millaisia tekstilajin tekstit ovat, mikä on prototyyppinen tekstilajin teksti ja miten tekstilajin tekstit vaihtelevat. Tekstilajin määrittelystä seuraa myös menetelmällisiä haasteita ja oletuksia analyysiin. Tekstilajien tunnistamiseksi täytyy pohtia, millaiseen diskurssiyhteisöön teksti sijoittuu, - 461 -

23 Genreanalyysi tekstilajitutkimuksen käytäntöä ketkä ovat yhteisön asiantuntijajäseniä, millaisia nimityksiä asiantuntijajäsenillä on tekstilajeille ja miten tekstilajien erottaminen toisistaan heijastuu tai jää heijastumatta käytäntöihin, esimerkiksi siihen, millaisissa viestintätilanteissa niitä käytetään ja millaista kieltä teksteissä käytetään. Tekstilajianalyysiin kuuluu myös tekstin diskurssiyhteisön pohtiminen, kuten kirjoittajan institutionaalisen ja ammatillisen taustan, tuotantokäytäntöjen ja kohdeyleisön kuvaaminen. Tästä seuraa analyysiin myös oletus, jonka mukaan kirjoittajan institutionaalisen yhteisön päämäärät ovat analyysissä keskeisiä. Analyysissä voidaan tällöin kysyä, millaisia ammatillisia ja taktisia instituution tai yksittäisen kirjoittajan päämääriä kirjoittaja tekstissä toteuttaa. Taktisilla valinnoilla kirjoittaja pyrkii tehokkuuteen niissä rajoissa, jotka tekstilajissa ovat mahdollisia. Yleensä valinnat noudattavat tekstilajin viestinnän tarkoituksen asettamia rajauksia, joskin toisinaan valinnat voivat muuttaa tekstiä niin paljon, että kyseessä on pikemminkin alatekstilaji. (Bhatia 1993, 19 24.) Yleensä yksittäiset tekstilajin edustajat ovat keskenään ainakin jossain määrin erilaisia. Tästä syystä Bhatia (2004, 157) kritisoikin ammattikielistä tekstintutkimusta siitä, että se on keskittynyt liikaa pelkästään vakiintuneisiin tekstilajeihin ja niiden opettamisen kysymyksiin. Kuitenkin rakenteen ja kielellisten valintojen kuvaamisella ja selittämisellä on ammattialojen kannalta oma merkityksensä. Toisaalta ne mahdollistavat tekstilajin opettamisen ja kielten välisen vertailun (ks. edellä Kuvio 1, pedagoginen näkökulma), mutta toisaalta ne voivat myös herättää kysymään, onko tekstilaji sellaisenaan tarkoitukseensa mahdollisimman toimiva ja liittyykö siihen vallankäyttöä, joka heijastuu sisällöllisiin ja kielellisiin valintoihin (ks. Kuvio 1, sosiokriittinen näkökulma). 4. Tilintarkastuskertomus ammatillisena ja taktisena diskurssina Ammattikielisten tekstien tutkimuksella on vahva sidos nykyhetken ammatteihin ja yhteiskuntaan. Tästä syystä ammattikielen tutkijalle kiinnostava aineisto voi olla mikä tahansa teksti, jota jossain ammattiyhteisössä käytetään. Valitsimme esimerkkiaineistoksemme tilintarkastuskertomuksen, joka on vakiintunut, määrämuotoinen tekstilaji. Tekstilajin kriteerit täyttyvät, koska kyseessä on yhteisössä tunnistettu kommunikatiivinen tapahtuma, jolla on jaettuja viestinnän tarkoituksia ja sille tyypilliset kielelliset ja diskursiiviset piirteet (ks. Bhatia 2004). Myös Bhatia (2008; 2010) on tarkastellut tilintarkastuksen diskurssia selvittäessään vuosikertomusten diskursiivista rakentumista ja diskurssien sekoittumista. Bhatian (2008, 168) mukaan faktuaalisen tilintarkastusdiskurssin sijoittaminen vuosikertomukseen antaa kertomuksen markkinoinnilliselle sisällölle luotettavuutta ja uskottavuutta, jota tuetaan numeroiden avulla. Ammattikielentutkimuksen ohella tilintarkastuksen diskursseja on luonnollisesti tutkittu myös laskentatoimen alalla. Aiheeseen on kiinnitetty huomiota erityisesti maailmanlaajuisen - 462 -

24 Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29 talouslaman taustalla vaikuttaneiden laajojen väärinkäytösten vuoksi (ks. esim. Craig & Amernic 2004). Kuten edellä on todettu, keskitymme tässä katsauksessa geneeriseen näkökulmaan. Lähtökohtana on tekstilaji, jota tarkastellaan Bhatian mainitsemien ammatillisen ja taktisen tilan näkökulmasta. Ammatillisessa tilassa on kyse ammatillisista käytännöistä ja ammatillisesta asiantuntijuudesta, kun taas taktisessa tilassa on kyse genrestä ja genretietämyksestä. Näkökulmat ovat erotettavissa toisistaan vain analyyttisiin tarkoituksiin, joten analyysi on siksi selvyyden vuoksi ja toiston vähentämiseksi rakennettu tekstilajin rakenteen tarkastelun kautta. Kysymme, mikä tilintarkastuskertomuksen rakennetta ohjaa, mikä aiheuttaa vaihtelua, kuka kertomuksia saa kirjoittaa ja mihin niitä käytetään. Ammatillisten käytäntöjen näkökulmasta tilintarkastuskertomus on lakisääteinen osa yrityksen taloushallintoa. Siinä tilintarkastaja raportoi tietyn taloudellisen yksikön, esimerkiksi yrityksen, asunto-osakeyhtiön tai säätiön, omistajille tai jäsenille tekemästään yhteisön tilikauden kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tarkastuksen tuloksesta (ks. esim. KHT-yhdistys 2010). Taktisessa tilassa tilintarkastaja hyödyntää tekstilajitietämystään ilmaistakseen omat tai edustamansa yhteisön päämäärät kohderyhmälle haluamallaan tavalla. 4.1. Vakiomuotoinen tilintarkastuskertomus tekstilajina Tilintarkastuskertomuksen rakennetta voidaan tarkastella useiden tekstilajin rakennetta hahmottavien mallien kautta (vrt. Mäntynen 2006). Sitä voidaan tutkia esimerkiksi tekstilajin rakennepotentiaalin näkökulmasta, kuten Hasan (1996 [1984]) ehdottaa, tai viestinnällisten tekojen näkökulmasta, kuten Swales (1990) tekee. Hasanin mallissa tekstin nähdään koostuvan välttämättömistä ja valinnaisista rakenneosista, kun taas Swales näkee tekstin rakentuvan välttämättömistä vaiheista (moves) ja niiden alla olevista valinnaisista askelista (steps). Jos tilintarkastuskertomus nähdään Swalesin (1990) mallin mukaan vaiheina, siinä voidaan erottaa kuviossa 2 esitetty rakenne. Kuviossa kuvattu rakenne perustuu KHTyhdistyksen antamaan osakeyhtiön tilintarkastuskertomuksen suositukseen (2010, 604). - 463 -

25 Genreanalyysi tekstilajitutkimuksen käytäntöä Vaihe 1 Otsikko Vaihe 2 Osoittaminen vastaanottajalle Vaihe 3 Johdanto Askel 1 Tehtävänannon toteaminen Askel 2 Tarkastuksen kohteen toteaminen (laskelmat ja ajanjakso) Vaihe 4 Vastuiden ja velvollisuuksien kertaaminen Askel 1 Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu Askel 2 Tilintarkastajan velvollisuudet Vaihe 5 Tilintarkastajan lausunto Askel 1 Tietojen oikeus ja riittävyys Askel 2 Tietojen ristiriidattomuus Askel 3 Mahdolliset huomautukset Vaihe 6 Päiväys ja allekirjoitukset Kuvio 2. Tilintarkastuskertomuksen vaiheet Swalesin (1990) mallin mukaan. KHT-yhdistyksen mallia voidaan pitää prototyyppisenä tilintarkastuskertomuksen rakennemallina, jota mallin hyvin tuntevat ja tekstilajikäytännöt hallitsevat kirjoittajat voivat ammatillisten käytäntöjen muodostamissa rajoissa muokata ja hyödyntää omiin tarkoituksiinsa. Mikä rakennetta ohjaa? Ammatillisen tilan näkökulmasta voidaan kysyä, mikä rakennetta ohjaa eli miksi tilintarkastuskertomus koostuu juuri näistä pakollisista ja valinnaisista osista. Tämän asian tietäminen kuuluu tilintarkastajan ammatilliseen asiantuntemukseen. Ensisijaisesti tilintarkastuskertomuksen sisällöstä määrätään tilintarkastuslaissa (Tilintarkastuslaki 13.4.2007/459). Keskeisin osa tilintarkastuskertomuksen rakenteessa on tilintarkastajan lausunto (vaihe 5), josta tilintarkastuslain 15. :ssä mainitaan erikseen kaikki askeleet. Tilintarkastuskertomuksessa pitää lain mukaan olla lausunto siitä, antavatko tilinpäätös ja toimintakertomus noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhteisön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta (vaihe 5, askel 1), ja lausunto siitä, ovatko tilikauden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ristiriidattomia (vaihe 5, askel 2). Näiden lisäksi laki velvoittaa tilintarkastajaa huomauttamaan mahdollisista rikkomuksista tai laiminlyönneistä, jos niitä ilmenee (vaihe 5, askel 3). Kuten kuviosta 2 käy ilmi, tilintarkastuskertomuksen rakenteessa on lakisääteisten osien lisäksi myös muita vaiheita. Tämä johtuu siitä, että tekstilajia ohjaavat lain lisäksi myös muut normit eli alaa koskevat EU-direktiivit, standardit ja suositukset. Suomessa näitä antaa etupäässä KHT-yhdistys eli hyväksyttyjen tilintarkastajien yhdistys. Ammatillisen - 464 -

26 Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29 käytännön mukaan yhdistyksen suosituksia noudatetaan alalla yksityiskohtaisesti sanamuotoja myöten eli vaihtelua pyritään siis välttämään. (Ks. KHT-yhdistys 2010.) Mikä rakenteeseen aiheuttaa vaihtelua? Tilintarkastuskertomuksia on erilaisia sen mukaan, minkälaisesta taloudellisesta yksiköstä on kyse. Esimerkiksi osakeyhtiön tilintarkastuskertomus on erilainen kuin osuuskunnan tai säätiön tilintarkastuskertomus (KHT-yhdistys 2010). Vakiomuotoisten tilintarkastuskertomusten lisäksi puhutaan mukautetuista tilintarkastuskertomuksista. Tilintarkastuskertomus on mukautettu, jos se sisältää lisätietoja, ehdollisen tai kielteisen lausunnon tai ei sisällä lausuntoa lainkaan. Tilintarkastuslain mukaan tilintarkastajan on kertomuksessaan selvitettävä, miksi hän ei mielestään voi antaa lausuntoa. Tilintarkastajalla on myös mahdollisuus antaa lisätietoja, joiden saattamista yhtiökokouksen tai muun tilintarkastuskertomuksen käyttäjän tietoon hän pitää merkityksellisenä. (Ks. mt. 187.) Nimenomaan mukautettujen tilintarkastuskertomusten laatimisessa nousevat keskeiseen asemaan ammatillinen asiantuntijuus mutta myös tekstilajitietämys ja sen taktinen käyttö. Pienikin poikkeaminen mallista voidaan tulkita mukautetuksi tilintarkastuskertomukseksi, mikä puolestaan kertoo asiantuntijoille jonkinasteisten ongelmien olemassaolosta. Kirjoittajan ammatillinen asiantuntemus ja tekstilajituntemus ohjaavat sitä, missä määrin mallista on kulloinkin mahdollista poiketa. Kuka tekstilajia saa kirjoittaa? Ammatilliseen käytäntöön liittyvä kysymys on, kuka voi kirjoittaa tilintarkastuskertomuksia. Tilintarkastuslaissa määritellään, minkälaisen taloudellisen yksikön tilit pitää tarkastaa ja kuka tarkastuksen saa tehdä. Lain mukaan tilintarkastaja voi olla joko Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan hyväksymä tilintarkastaja (KHT-tilintarkastaja) tai kauppakamarin tilintarkastusvaliokunnan hyväksymä tilintarkastaja (HTM-tilintarkastaja). Lisäksi kyseeseen tulee julkisyhteisöissä JHTT-tilintarkastaja eli julkishallinnon ja -talouden tilintarkastaja. Kaikista näistä pätevyyksistä on olemassa oma lainsäädäntönsä. Näin laissa määrätty ammatillinen säätely (pätevyysvaatimukset) ja ammatillinen edunvalvonta (KHT-yhdistyksen suositukset) yhdessä takaavat sen, että tekstilajin laatijoiden joukko on rajallinen, mikä myös vähentää muuta kuin taktista tekstilajin sisäistä vaihtelua. Mihin tekstilajia käytetään? Tilintarkastuskertomuksen ensisijainen viestinnän tarkoitus on kertoa, mitä tilintarkastaja on saanut selville, kun hän on tarkastanut yhteisön tilikauden kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon. Periaatteessa tämä tarkoitus toteutuu rakenteessa vaiheen 5 kautta. Tämän lisäksi muut kuviossa 2 esitetyt vaiheet täydentävät tekstilajin kokonaisuudeksi, joka toimii tehtävässään niin sanotun tekstilajikolonian (text colony, ks. Bhatia 2004) osana. - 465 -

27 Genreanalyysi tekstilajitutkimuksen käytäntöä Tilintarkastuskertomus on osa ammatillista käytäntöä ja sosiaalista toimintaa, joka on syntynyt talouselämän toimintatavoista ja niiden lakisääteisestä ohjauksesta. Tekstilaji on myös historiallinen, ja se on kehittynyt ja muuttanut muotoaan ajan kuluessa. Esimerkiksi EU on tuonut mukanaan suuria muutoksia suomalaisiin ammatillisiin käytäntöihin (ks. esim. Laitinen 2008). Tilintarkastuskertomuksen perusteella taloudellisen yksikön päättävät elimet joko myöntävät hallintoelimille vastuuvapauden tilikauden osalta tai eivät, jolloin kertomukseen sisältyy vahvaa vallankäyttöä. Samaan koloniaan tilintarkastuskertomuksen kanssa kuuluvat muun muassa tilinpäätös ja tase, mutta myös yrityksen toimintakertomus ja muut usein vuosikertomukseen sisällytettävät tekstit. Pakollisena osana koloniaa tilintarkastuskertomus on myös paradoksaalinen tekstilaji: vakiomuotoisen tilintarkastuskertomuksen tärkein ominaisuus on juuri se, että se on olemassa. Sitä ei tarvitse päätöksentekoa varten välttämättä edes lukea kokonaan läpi, vaan lukijan tarvitsee ainoastaan tarkastaa, että muoto on mallin mukainen. Sen sijaan mukautettua tilintarkastuskertomusta asiantuntijat lukevat hyvin tarkkaan tulkiten, koska mallista poikkeamiseen on aina painavat syyt. 4.2. Mallin ja esimerkkitapauksen vertailua Seuraavaksi pohdimme tilintarkastuskertomuksen määrämuotoisuutta vertaamalla KHTyhdistyksen suositustekstejä (KHT-yhdistys 2010) satunnaisesti valittuun Ilkkayhtymän tilintarkastuskertomukseen (2010). Keskitymme tarkastelussamme vaiheisiin 4 ja 5. Vaiheessa 4 askeleessa 1 tilintarkastaja kertaa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuun. Kertaamisen yhdeksi funktioksi voi nähdä lakisääteisten asioiden esittämisen selkeästi. Toisaalta koska kyseessä on ammatilliseen toimintaan kiinteästi ja toistuvasti liittyvä tekstilaji, voisi olettaa, että asiaa ei tarvitse sanoa, koska se on kaikkien yhteisessä tiedossa ja lisäksi siitä säädetään kirjanpitolaissa ja tilintarkastuslaissa. Tästä syystä voidaan olettaa, että askeleen 1 sisällyttäminen tilintarkastuskertomukseen on tilintarkastajien ammattikunnan taktinen valinta, koska toistamalla hallituksen ja toimitusjohtajan vastuuta koskevat säännökset tilintarkastaja suojelee itseään ja rajaa omaa vastuutaan. Tämä toteutuu niin, että tilintarkastaja tekee selväksi, että ne asiakirjat, joihin hänen tulkintansa ja johtopäätöksensä perustuvat, ovat hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla ja näin hänellä on oikeus olettaa, että ne ovat oikeita ja luotettavia eivätkä tietoisesti yritä harhauttaa tilintarkastajaa. Askel on Ilkka-yhtymän tilintarkastuskertomuksessa sanasta sanaan sama kuin mallissa ehkä osin myös askeleen rutiininomaisen luonteen vuoksi. - 466 -

28 Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29 VAIHE 4, Askel 1 KHT-yhdistys (2010, 82) Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että konsernitilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lain mukainen ja että varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty Esimerkki: Ilkka-yhtymä 2010 Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että konsernitilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lain mukainen ja että varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Vaiheen 4 askeleessa 2 kerrataan tilintarkastajan velvollisuudet. Samoin kuin edellinen askel, myös tämä vaihe sisältää tietoa, joka löytyy lainsäädännöstä ja eettisistä ohjeista, jotka ovat kaikkien osapuolten tiedossa. Näin myös tämän vaiheen tarkoitus on taktinen vastuun rajaaminen, tilintarkastajan kasvojen suojelu. Vaihe päättyy tilintarkastajien toteamukseen tarkastuksen riittävästä laajuudesta, jolloin tilintarkastaja tuo esille, että tilintarkastus on arviointia, joka perustuu evidenssiin ja sen valintaan ja joka näin ollen on rajallista ja harkinnanvaraista. Myös kielellisesti teksti sisältää tässä vaiheessa useita varauksia (ks. esimerkkitekstin kursivoinnit), joilla tilintarkastaja rajaa omaa rooliaan, koska tarkastustoimenpiteiden määrää ja soveltuvuutta pehmennetään ilmaisuilla käsityksemme mukaan, tarpeellisen määrän ja tarkoitukseen soveltuvia. Tämä antaa ymmärtää, että joku toinen tilintarkastaja voisi toimia toisin. Tämän askeleen osalta mallin ja esimerkkitapauksen sanavalinnoissa ja muotoiluissa on jonkin verran eroa, mikä kertoo siitä, että vakiomuotoisenkin tilintarkastuskertomuksen sanamuotoja on mahdollista muuttaa kirjoittajan asiantuntemuksen rajoissa (esim. me-muodon käyttö). Silti malli ja esimerkki vastaavat sisällöllisesti hyvin toisiaan, vaikka esimerkissä tilintarkastaja onkin jostakin syystä nostanut sisäisen tarkastuksen korostetusti esiin. Ratkaisun taustalla voivat olla esimerkiksi tilintarkastuksen aikana yrityksessä käydyt keskustelut. - 467 -

29 Genreanalyysi tekstilajitutkimuksen käytäntöä VAIHE 2, Askel 2 Tilintarkastajan velvollisuudet Tilintarkastajan tulee suorittaa tilintarkastus Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti ja sen perusteella antaa lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää ammattieettisten periaatteiden noudattamista ja tilintarkastuksen suunnittelua ja suorittamista siten, että saadaan kohtuullinen varmuus siitä, että tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa ei ole olennaisia virheellisyyksiä ja että emoyhtiön hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenet sekä toimitusjohtaja ovat toimineet osakeyhtiölain mukaisesti. Tilintarkastustoimenpiteillä tulisi varmistua tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen lukujen ja muiden tietojen oikeellisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan ja arvioihin riskeistä, että tilinpäätöksessä on väärinkäytöksestä tai virheestä johtuva olennainen virheellisyys. Tarvittavia tarkastustoimenpiteitä suunniteltaessa arvioidaan myös tilinpäätöksen laadintaan ja esittämiseen liittyvää sisäistä valvontaa. Lisäksi arvioidaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleistä esittämistapaa, tilinpäätöksen laatimisperiaatteita sekä johdon tilinpäätöksen laadinnassa soveltamia arvioita. Tilintarkastus on toteutettu Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Käsityksemme mukaan olemme suorittaneet tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvia tarkastustoimenpiteitä lausuntoamme varten. Esimerkki: Ilkka-yhtymä 2010 Tilintarkastajan velvollisuudet Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko emoyhtiön hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenet sekä toimitusjohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan, taikka rikkoneet osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä. Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhtiössä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioisi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhtiön sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen. Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Vaiheen 4 askeleiden perusteella voidaan tulkita, että tilintarkastuksen diskurssi on lähtökohtaisesti jännitteinen ja siihen sisältyy valtaan liittyviä tekijöitä. Jännite muodostuu siitä, että toisaalta tilintarkastaja on yhtiön palkkaamana tuottamassa tietoa omistajille yrityksen tilasta, mutta toisaalta hän on lain mukaan velvollinen raportoimaan, jos hän huomaa, että toimintatavoissa tai dokumenteissa on puutteita. Yksi tapa reagoida tähän valtasuhteeseen on lisätä tilintarkastuskertomuksen malliin kaikkien diskurssiin osallistuvien tietämiä asioita, kuten se, kuka on vastuussa mistäkin (vaihe 4 kokonaisuudes- - 468 -

30 Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29 saan) tai selittää tilintarkastuksen luonnetta subjektiivisena arviona ja näin korostaa tilintarkastajan asemaa suhteessa tilintarkastuskertomuksen lukijaan. Vaihe 5 muodostaa tilintarkastuskertomuksen ytimen. Siinä tilintarkastaja antaa lausunnon, jos tilinpäätös hänen mielestään antaa oikean ja riittävän kuvan yhteisön taloudenpidosta (KHT-yhdistys 2010, 57). Lausunnolla on merkitystä, koska sen perusteella esimerkiksi yhtiökokous voi tehdä päätöksiä johdon vastuuvapaudesta, vaikka lausunto ei kerrokaan, meneekö yrityksellä hyvin vai huonosti. Jos lausunto puuttuu, mikä on myös mahdollista, lukijan on ammatillisen asiantuntemuksensa pohjalta tehtävä omat johtopäätöksensä lausunnon puuttumisen syistä. Tilintarkastajan kannalta lausunnon antamatta jättäminen on harvinaista ja se on myös perusteltava (mt. 10, 45). Asiantuntijalukijan kannalta koko tilintarkastuskertomusta ei tarvitse lukea. Päätösten perustaksi riittää, että tilintarkastuskertomuksesta tarkastetaan, että tekstistä löytyvät lausuntoon liittyvät askeleet 1 2 ja että sieltä ei löydy askelta 3 (huomautus). VAIHE 5 KHT-yhdistys (2010, 83) Lausunto konsernitilinpäätöksestä Lausuntonamme esitämme, että konsernitilinpäätös antaa EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin taloudellisesta asemasta sekä sen toiminnan tuloksesta ja rahavirroista. Lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Ilkka-yhtymä 2010 Lausunto konsernitilinpäätöksestä Lausuntonamme esitämme, että konsernitilinpäätös antaa EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin taloudellisesta asemasta sekä sen toiminnan tuloksesta ja rahavirroista. Lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Lausunnon osalta lainsäädännöllinen ohjaus on vahvaa, ja niin myöskään mallin ja esimerkkitapauksen välillä ei käytännössä ole eroa. Ainoa poikkeus on siinä, että mallissa puhutaan säännöksistä ja määräyksistä ja esimerkissä vain säännöksistä. Sekä malliin että esimerkkitapaukseen sisältyvät askeleet 1 ja 2 (kursivoitu) toistuvat täsmälleen samanlaisina. Askeleen 3 mukaisia mahdollisia huomautuksia ei esimerkkitapauksessa ole. - 469 -

31 Genreanalyysi tekstilajitutkimuksen käytäntöä Yhteenvetona voidaan todeta, että tilintarkastuskertomus on pinnalta katsottuna yksinkertainen tekstilaji, joka on niin määrämuotoinen, että sen kirjoittamista voidaan pitää helppona tehtävänä. Pedagogisesti ajatellen on hyvin mahdollista opettaa edellä kuvatut vaiheet ja niihin kuuluvat sanamuodot sekä tunnistaa kohdat, joissa sanamuotoja voi muokata, ja kohdat, joissa ei voi. Pinnan alta, ammatillisen ja taktisen tilan näkökulmasta tarkasteltuna tekstilaji on kuitenkin erittäin hienosyinen ja monimutkainen, ja tekstien vivahteiden tulkinta vaatii syvää ammatillista asiantuntijuutta. Sosiokriittisesti kiinnostavin kohta on lausunto, jossa ei kerrota, meneekö yrityksellä hyvin vai huonosti tai kannattaako yritykseen sijoittaa. Vielä mielenkiintoisempia ovat tapaukset, joissa lausuntoa ei anneta lainkaan, tai tapaukset, joissa lausunnon osana on huomautuksia. Geneerisestä näkökulmasta tehty tekstin vaiheiden tarkastelu tuo esille, mitkä vaiheet toistuvat täsmälleen mallin mukaisina, mitkä vaihtelevat ja missä määrin. Kun tekstintutkija alkaa etsiä selityksiä teksteissä toteutuville valinnoille, hän, vaikka ei olekaan alan asiantuntija, voi auttaa kuvaamaan ammattialan käytäntöjä samalla purkaen asiantuntijavallan itsestäänselvyyksiä. 5. Lopuksi Kuten esimerkkianalyysimme osoittaa, ammattikielisten tekstien tutkimus avautuu moneen suuntaan. Analyysiä voi ja tulee syventää kulloisenkin tiedontarpeen mukaan. Sosiaalisten käytäntöjen tarkastelu auttaa selvittämään niitä lainalaisuuksia, jotka säätelevät tekstilajien käyttöä. Siinä määrin kuin nämä ovat yhteisiä eri aloille ja eri tekstilajeille, niiden perusteella voidaan antaa tietyllä tasolla myös suosituksia siitä, minkälainen teksti toimii parhaiten ammatillisissa yhteyksissä. Toisaalta tekstilajitutkimus mahdollistaa myös hyvin konkreettisten tekstuaalisen ja kielellisen tason parannusehdotusten laatimisen, mikäli tietty yhteisö on esimerkiksi havainnut jonkin tekstilajin toimimattomaksi. Ammattikielisten tekstien tutkimus linkittyy käytännön työelämässä tehtäviin ratkaisuihin. Koska tekstivalinnat liitetään sosiaalisiin ja sosiokognitiivisiin valintoihin, ammattikielisten tekstien tutkimus tuo esille näiden kytkeytymisen tekstin valintoihin ja auttaa tarkastelemaan tekstejä erityisesti lähettäjän näkökulmasta. Tällainen ymmärrys mahdollistaa niin kirjoittamisen kuin kriittisen lukutaidonkin opettamisen. Ammattikielisten tekstien tutkimus on edennyt tarkastelemaan ammattiyhteisöjen alakohtaisia tekstilajeja (domain-specific disciplinary genres) ja tekstilajikolonioita (Bhatia 2004, 29 84). Nämä näkökulmat avaavat jälleen uusia polkuja ammattikieliselle tekstintutkimukselle ja mahdollistavat laajemman ymmärryksen siitä, mitä teksteillä ja teksteille erikoisaloilla tehdään. Silti suppeampi, tässä katsauksessa kuvattu näkökulma on edelleen tarpeen. Kielenkäytön ja kontekstien moninaisuus sekä yhteiskunnan ja am- - 470 -

32 Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29 mattien muutokset ovat erottamaton osa työelämää. Tekstien tuottaminen ja ymmärtäminen osana ammatillisia käytäntöjä ovat tietoyhteiskunnassa välttämätöntä ammattitaitoa. Sen opettamisen kehittäminen vaatii yksityiskohtaista tietoa teksteistä. LÄHTEET Bhatia, Vijay K. (1993). Analysing Genre: Language Use in Professional Settings. Lontoo & New York: Longman. Bhatia, Vijay K. (2004). Worlds of Written Discourse. A Genre-Based View. Lontoo & New York: Continuum. Bhatia, Vijay K. (2008). Genre analysis, ESP and professional practice. English for specific purposes 27. 161 174. Bhatia, Vijay K. (2010). Interdiscursivity in professional communication. Discourse & Communication 21:1. 32 50. Bhatia, Vijay K. & Maurizio Gotti toim. (2006). Explorations in Specialized Genres. Bern: Peter Lang. Bhatia, Vijay K., Christopher N. Candlin, & Paola Evangelisti Allori toim. (2008). Language, Culture and the Law. The Formulation of Legal Concepts across Systems and Cultures. Bern: Peter Lang. Craig, R. J. & J. H. Amernic (2004). Enron discourse: the rhetoric of a resilient capitalism. Critical Perspectives on Accounting. 15: 6 7. 813 852. Fairclough, Norman (1992). Discourse and Social Change. Cambridge: Polity Press. Fairclough, Norman (2003). Analysing Discourse. Textual Analysis for Social Research. Lontoo & New York: Routledge. Gotti, Maurizio (2005). Investigating specialized discourse. Berliini: Peter Lang. Gunnarsson, Britt-Louise (1987). Facktext. Malmö: Liber. Hasan, Ruqaiya (1996 [1984]). Ways of Saying: Ways of Meaning. Selected Papers of Ruqaiya Hasan. Toim. Carmel Cloran, David Butt & Geoffrey Williams. Lontoo: Cassell. Heikkinen, Vesa & Harri Mantila (2011). Kielemme kohtalo. Helsinki: Gaudeamus. Hiidenmaa, Pirjo (2003). Suomen kieli who cares? Helsinki: Otava. Hyland, Ken (2000). Disciplinary Discourses. Social Interactions in Academic Writing. Harlow: Pearson Education. Ilkka (2010) = Ilkka-yhtymän vuosikertomus. Ilkka-yhtymä. http://www.ilkkayhtyma.fi/web/yhtyma/corporate.nsf/files/vuosikertomus2010/$file/vuosikertomus2010.pdf Haettu: 10.9.2010. KHT-yhdistys (2010). Kansainväliset tilintarkastusalan standardit: Eettiset säännöt tilintarkastusammattilaisille. Kansainväliset laadunvalvontaa, tilintarkastusta, yleisluonteista tarkastusta, muita varmennuspalveluja ja liitännäispalveluja koskevat standardit. Helsinki: KHT-Media Oy. - 471 -

33 Genreanalyysi tekstilajitutkimuksen käytäntöä Koivusalo, Esko (1979). Mitä on yleiskieli? Virittäjä 3/1979. 216 221. Koskela, Merja (1996). Tema och rema i vetenskaplig och populärvetenskaplig text. Vaasa: Vaasan yliopisto. Laitinen, Teija (2008). Suomalaisen liiketoimintaympäristön erityispiirteiden rooli kansainvälistyvässä tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen viitekehyksessä. Helsinki: Suomen Akatemia. Lauerma, Petri (2012). Kieli. Teoksessa Vesa Heikkinen, Eero Voutilainen, Petri Lauerma, Ulla Tiililä & Mikko Lounela (toim.): Genreanalyysi tekstilajitutkimuksen käsikirja. Helsinki: Gaudeamus. Laurén, Christer (1993). Fackspråk. Form, innehåll och funktion. Lund: Studentlitteratur. Laurén, Christer, Johan Myking & Heribert Picht (2008). Insikter om insikt. Nordiska teser om fackkommunikation. Under medverkan av Sigurdur Jónsson. Oslo: Novus förlag. Lehtinen, Esa (2008). Toiminta, vuorovaikutus ja ammattikielet. Virittäjä 1/2008. 115 120. Lundquist, Lita (1998). LSP, identity and interface. Research, knowledge and society. Teoksessa Lita Lundquist, Heribert Picht & Jacques Qvistgaard (toim.): Proceedings of the 11 th European Symposium on Language for Special Purposes. LSP, Identity and Interface. Research, Knowledge and Society. Vol. 1. Kööpenhamina: Copenhagen Business School. Martin, Jim (1999). Modelling context: a crooked path of progress in contextual linguistics. Teoksessa Mohsen Ghadessy (toim.): Text and Context in Functional Linguistics. Amsterdam & Philadelphia: John Benjamins, 25 61. Martin, Jim & David Rose (2003). Working with Discourse. Meaning beyond the Clause. Lontoo & New York: Continuum. Mäntynen, Anne (2003). Miten kielestä kerrotaan. Kielijuttujen retoriikkaa. Helsinki: SKS. Mäntynen, Anne (2006). Näkökulmia tekstin ja tekstilajin rakenteeseen. Teoksessa Anne Mäntynen, Susanna Shore & Anna Solin (toim.): Genre tekstilaji. Helsinki: SKS, 42 71. Niemikorpi, Antero (1996). Liekepostista tuikeilmaisimeen ja sulhasesta kuraenkeliin. Erikoiskielten rakenteellisesta ja tyylillisestä vaihtelusta. Vaasa: Vaasan yliopisto. Nordman, Marianne (1992). Svenskt fackspråk. Lund: Studentlitteratur. Picht, Heribert (toim.) (2003). Modern approaches to terminological theories and applications. Bern: Peter Lang. Räisänen, Christine A. & Inmaculada Fortanet-Gómez (2008). The State of ESP Teaching and Learning in Western European Higher Education after Bologna. Teoksessa Inmaculada Fortanet-Gómez & Christine A. Räisänen (toim.): ESP in European Higher Education. Integrating Language and Content. Amsterdam & Philadelphia: John Benjamins, 11 51. Schröder, Hartmut (1990). Research on languages for special purposes and text theory. A thematic and bibliographical guide. Vaasa: Vaasan korkeakoulu. Swales, John (1990). Genre Analysis. English in Academic and Research Settings. Cambridge: Cambridge University Press. TTL = Tilintarkastuslaki 13.4.2007/459. http://www.finlex.fi /fi/laki/ajantasa/2007/20070459. Haettu: 10.9.2010. TSK (1986) = Tekniikan sanastokeskus. Terminologian sanasto. Helsinki. - 472 -

34 Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29 Valero Garcès, Carmen & Bruce Downing (2007). Modes of Communication between Suppliers of Services and Non-native English-speaking Users: Doctor-Patient Interaction. Teoksessa Giuliana Garzone & Cornelia Ilie: The Use of English in Institutional and Business Settings. An Intercultural Perspective. Bern: Peter Lang, 313 330. - 473 -

35 Retranslation in the age of digital... 19 RETRANSLATIONS IN THE AGE OF DIGITAL REPRODUCTION Kaisa Koskinen University of Tampere kaisa.a.koskinen@uta.fi Outi Paloposki Academy of Finland Sörnäisten Rantatie outi.paloposki@kotus.fi Abstract In the present article, we continue our earlier discussion on retranslations, started at the EST (European Society for Translation Studies) 2001 Congress in Copenhagen (see Paloposki and Koskinen, forthcoming). This present article builds on the conclusions of the earlier one, which, in brief, are as follows: contrary to what the so called Retranslation Hypothesis claims, the textual profiles of translations are not determined simply by their chronological order of appearance, but respond to a number of different reasons and settings. In Section II, we will develop this point more, giving an overview of the Retranslation Hypothesis, of the study of retranslations, and historical data examining some of the earlier ideas on retranslation. We then approach retranslation from the present-day perspective, pointing out the relevance of retranslation and different modes of reproduction in the digital age of new technologies. Keywords: Retranslation, Reprints, Publishing industry, Technological advances. I. Introduction In the present article, we continue our earlier discussion on retranslations, started at the EST (European Society for Translation

36 20 Kaisa Koskinen and Outi Paloposki Studies) 2001 Congress in Copenhagen (see Paloposki and Koskinen, forthcoming). This present article builds on the conclusions of the earlier one, which, in brief, are as follows: contrary to what the so called Retranslation Hypothesis claims, the textual profiles of translations are not determined simply by their chronological order of appearance, but respond to a number of different reasons and settings. In Section II, we will develop this point more, giving an overview of the Retranslation Hypothesis, of the study of retranslations, and historical data examining some of the earlier ideas on retranslation. We then approach retranslation from the presentday perspective, pointing out the relevance of retranslation and different modes of reproduction in the digital age of new technologies. It is our intention to interpret the changing contemporary scene of book publishing and attempt to make a prognosis for the future. The motor behind our enterprise is the evident fact that during the last few decades, technological advances have dramatically affected the working conditions of translators. It is no understatement to claim that [e]except for the Gutenberg decade never was there so much effective innovation in so brief a time (Kilgour 1998, p. 150). The changes have thus far been more drastic in fields outside literary translation, but the book markets for fiction have not remained untouched by this revolution that has changed the practicalities of translating, editing, printing, distributing and reprocessing books. Will this technology-driven revolution affect the ways in which we perceive translation (or has it already done so)? Are the changes purely pragmatic, or do they bring about a change in attitudes? Do they change the essence of translation, or our understanding of it? Retranslations (in comparison with reprints) would seem an obvious point to start analyzing these (potential) changes, since they form the very site where both technological advances of today and the changing attitudes towards translating are visible.

37 Retranslation in the age of digital... 21 II. Historical overview of retranslations Retranslations are a fascinating object of study. Why are new translations made out of texts which have already been translated, and how do these retranslations differ from first translations? One possible answer, posited by the so called Retranslation Hypothesis (RH), is that retranslations mark a return to the source text, after an alleged assimilation carried out by first translations. Yves Gambier (1994, p. 414) formulates it as follows: [ ] une première traduction a toujours tendance à être plutôt assimilatrice, à réduire l altérité au nom d impératifs culturels, éditoriaux [ ] La retraduction dans ces conditions consisterait en un retour a textesource. ( [ ] a first translation always tends to be more assimilating, tends to reduce the otherness in the name of cultural or editorial requirements [ ] The retranslation, in this perspective, would mark a return to the source-text, emphasis in the text). 1 Implied in this statement is the idea that first translations are inherently assimilative and therefore somehow lacking; hence, source-oriented translations are needed after the initial translation. In our earlier article we took issue with this hypothesis, testing it against various Finnish cases of retranslations. Our analysis confirmed that even if there are cases that conform to the claims of the Retranslation Hypothesis, the picture is more complicated. In addition to assimilating first translations and source-oriented retranslations, there are all manner of variants in first and retranslations. Let us briefly recap our observations from the earlier article: The intuitive appeal of RH has most obviously risen from the many cases that support it. Such cases are not difficult to find in Finland either. For example, the first translation of Shakespeare into Finnish was a rendering of Macbeth into Finnish settings, Finnish folk poetical metre, Finnish mythology and Finnish history. Subsequent translations have certainly adhered more strictly to Shakespeare s textual form.

38 22 Kaisa Koskinen and Outi Paloposki Yet, there are also very different cases: Oliver Goldsmith s The Vicar of Wakefield was first translated into Finnish in 1859 (by Gustaf Erik Eurén), with a retranslation in 1905 (by Samuli Suomalainen), and of these two, the first translation is the much more closer one to the original, syntactically, structurally and lexically despite the fact that it was based on the Swedish translation of 1788 (which was also extremely literal). As to audience expectations, the latter translations replaced the earlier ones as far as the audience was concerned for both Macbeth and the Vicar of Wakefield but not so with the Finnish Struwwelpeter: the first, literal and archaizing translation of 1869 was not forsaken when the new, more domesticated translation in the 1920s appeared: after the failure of the marketing efforts to sell the new translation, the earlier version was reprinted (Brummer-Korvenkontio 1991, p. 49). In addition to these contrasting examples, there is the case of the translation of the Gospel of St. Matthew by Pentti Saarikoski into Finnish in 1969; a case where the sequential order of different translations seems insignificant, as the determinants of the translation s profile come from contemporary, personal and political circumstances of the translator s surroundings. The translation (which of course is a retranslation) is a domesticating version, meant to be easily readable, but is also impinged with the translator s (then) Marxist ideology. Another level to the analysis is presented by the case of Lewis Carroll s Alice in Wonderland. The first Finnish translation is from 1906, and the subsequent retranslations from 1972, 1995 and 2000. Of the two latter translations, the first is the more source-text oriented and the latter the more assimilating. Moreover, there are two recent reprints of the earlier translations so that there are currently available several different versions, of different degrees of assimilation to the Finnish audience. This brings to fore the concept of the supplementarity of different translations: the targeting of different versions to different sections of the audience, and of

39 Retranslation in the age of digital... 23 categorizing the text either as a classic or as children s literature. It may well be that, as suggested in RH, first translations are found lacking, but the perceived need for a supplement may take different forms. Rather than a matter of gradual completion, retranslation is a result of shifting needs and changing perceptions. Similar supplementarity is evident in the profusion of the different versions of The Thousand and One Nights, in itself a work with no definite original which could more or less closely be adhered to. The real, the original Thousand and One Nights is elusive: it does not exist in a one-and-only true version. There are different layers, different oral and written versions, different manuscripts, and the true nature of the tales cannot be captured in any one of these. Instead, it exists in the different functions assigned to the tales throughout the times, with the different versions supplementing each other: the scholarly, the erotic, the romantic; the violent and the tame. The supplementary nature of retranslations suggests a positive attitude towards difference: variation is a facet of supplementarity. Different, varying interpretations need not be locked into a continuum of assimilation source-text orientedness (or any other binary division: free/literal, domesticated/foreignized, etc.), where the researchers particular viewpoint is seen as that of determining faithfulness or assimilation. Instead, texts and their interpretations function simultaneously on several layers, denying easy classification into assimilative first and source-text oriented new translations. III. The Brave New World of Factory Translation Our introduction has brought us up to the present day. But how do the concerns of retranslation fit in the business of translation and book production as they are today? In many companies, translation agencies and industrial and administrative settings, translators now work in a digitalized environment. Not only may source texts and translations never

40 24 Kaisa Koskinen and Outi Paloposki materialize on paper, both texts may also be in part or entirely construed of previous material digitally archived and administered by electronic translation memories (Trados, Déjà Vu etc.). One obvious example of such a work place is the institutions of the European Union. In order to administer and control the multilingual text flow, their translation services utilize numerous computer aids. In addition to standard word-processing software (with access to other ongoing translations of the same text), the translators PCs are equipped with access to numerous databases and memory banks of terminology and previously translated material (See Wagner et al. 2002, pp. 88 91). In a setting like this, the task of the translator is fundamentally different from the traditional idea (best at home in literary translation) of an individual mind creating a unified interpretation of the source text. Rather than a creator, the translator is a compiler, putting together text fragments to construct a textual bricolage. 2 The actual translation process is streamlined to avoid repetition, but (cost-) efficiency in translation requires directing ample resources to segmenting and alignment of texts, and, most importantly, maintenance and supervision of the database (by translators themselves, or by someone else). The philosophy behind translation memory technology regards retranslation as an evil best to be avoided. Why repeat a task that has already been performed? To quote Brian McCluskey, the former acting Director-General of the Translation Service of the European Commission: [t]ranslators can concentrate on their core business, searching for the right word - without the drudgery of having to perform repetitive tasks. (Tools and Workflow at the Translation Service of the European Commission 2002, p. 2) In dire opposition to our cases of literary translation above, the aim is not to produce difference, or variation, but similarity. If a previous translation exists, it is to be used, even if it is found wanting (see Wagner et al. 2002, p. 47). Consistency and efficiency outweigh stylistic innovation. This, of course, makes perfect sense in an administrative setting where a large amount of translated material repeats the same

41 Retranslation in the age of digital... 25 formulae, and texts are intertextually linked with previous documents. It may also make sense for those worrying about translation costs. The aim is to deliver finished language products to the European Commission as quickly, as accurately and cheaply as possible (McCluskey in Tools and Workflow at the Translation Service of the European Commission 2002, p. 2). The idea of translations as products to be delivered, together with the image of translation as construction work, or bricolage, creates an image of an automatized assembly line. Translating in the European Commission is a perfect example of factory translation as described by John Milton (2001): anonymous and collective, standardized, and cost-effective. Deadlines are all-important: the product must be released on time even if it has a few flaws (ibid., p. 61). There is little idealism here about translators working on unique texts: the idea of texts as products that can and should be standardized in the name of cost-efficiency is in complete opposition to the view held by for example Brian Mossop (2000, p. 46) that translation would seem to be an occupation where standardization is not applicable to products or to work procedures but rather to skills. In contrast to this view, standardization clearly exists. One might argue that the mass-production of translations in settings such as the EU institutions is a unique example, but is it safe to assume that other fields of translation remain untouched? Is the coinage of the term language industries just a coincidence? It is worth noticing that Milton s concept of factory translation was actually formulated within the context of literary translation. His case is the Clube de Livro, a Brazilian book club, which translated classic fiction for mass markets from 1943 to 1989. During this period there still existed a comparatively clear-cut division between popular or popularized fiction and highbrow literature. Since then, the line has become increasingly blurred: popular genres have become respectable, and serious literature borrows material and models from popular culture. The division between high and low has always been a construct, but the distinction is proving

42 26 Kaisa Koskinen and Outi Paloposki increasingly difficult to maintain (Lehtonen 2001, p. 119 et passim.). The contemporary cultural scene of hybridized and banalized cultural artefacts hardly accommodates the paternalistic and condescending attitude of the Clube de Livro of the 1950s or 60s, and its zeal to educate their readers appears to be a nostalgic echo from a completely different era. But the driving force behind factory translation is valid: the aim of commercial success. Book publishing has never been able to ignore commercial interests; in addition to being cultural artefacts, books have always been marketable products, and it has been the task of the publisher to balance cultural values and financial interests. It has been argued, however, that since the 1990s, this balance has been lost, and market forces now often dictate publishing decisions (Lehtonen 2001, p. 173). One obvious strategy for reducing publishing costs is recycling, a feature of factory translation. As Milton (2001, p. 62) points out, it is often cheaper to recycle an existing translation than to commission a new one. Technological advances have greatly facilitated recycling. The digital format makes it both cheaper and faster to reproduce a text for different purposes (reprints, new editions, book club editions etc.). It seems plausible to expect that this ease will have repercussions on retranslation. The question is: will the value of variation and the need for supplementary versions outweigh the financial benefits of recycling an existing translation? In the following sections we look at contemporary evidence, trying to locate indications of future developments. IV. The State of the Art Technological advances have not (yet) brought about a true revolution of the book business. The old structures of book publishing have been resistant, and unsolved issues such as copyright questions have stalled developments. Even though practically all books have for at least a decade been produced in digital format, the end product

43 Retranslation in the age of digital... 27 is still nearly always a traditional printed book. But digitalized text processing, electronic books, internet bookshops and print-ondemand technology offer possibilities that might lead to radical changes. To a significant extent, the transition is economic: digitalization cuts production costs. This has already given birth to a wide variety of small (specialized) publishing houses. An optimistic scenario would be to assume that this would enable resources to be allocated more democratically than before and that there would thus be a wider variety of translations available. In Finland, the small publishers have certainly had a positive influence on the field of translation: many have focused on translations from a certain linguistic or cultural area (such as Eastern Europe, or Spanish and Portuguese literature), a particular genre (such as poetry, science fiction, or crime), or ideology (such as Third World literature, or women s literature). In addition to this synchronic widening of perspective, experiments on print-on-demand technology have added to the diachronic aspect, giving a chance to a new life to a number of old translations that had not been otherwise available. This diversification process, however, takes place simultaneously with a centralization process. Some of the above-mentioned new publishers proved short-lived and no longer exist, and even though new ones start up, the publishing industry worldwide is also going through a phase of extensive centralization. Publishing houses merge into bigger units, ultimately into international conglomerates that control most of the book markets the five biggest in USA control 80 % of the sales. In Finland the figures are similar: five biggest control 75 % of the sales, and eight biggest 80 % (Lehtonen 2001, pp. 171 172; Stockmann, Bengtson & Repo 2002). Smaller publishing houses may be purchased by big ones, or they continue on a non-profit line of book production, where often only governmental or institutional grants given to translators keep the process going. Giant corporations are slow to move and dependent on immediate profits. It has been diagnosed that this

44 28 Kaisa Koskinen and Outi Paloposki commercialization has resulted in a bestsellerization process (Lehtonen 2001, p. 141). As a consequence, most translated fiction in Finland is of Anglo-American origin 3, and the publication of the translation as synchronous with the original as possible. In other words, there are two simultaneous but oppositional processes: one of diversification and another of centralization. How, then, do retranslations fit in this scenario? Has digitalization reduced the popularity of retranslation, leading to recycling older versions? Or are retranslations included in the diversification trend, leading to increasing variation not only in translated titles but also in the number of retranslated versions? To obtain a coherent picture of the present situation, we surveyed the figures of translated prose published (in Finnish) in Finland during the year 2000. 4 In the year 2000, the ten publishers brought out 359 titles of fiction translated into Finnish. Out of these, 261 were totally new titles, 89 were reprints of older translations, and 9 were new/ retranslations of works that had been translated earlier. Considering the small markets (the population of Finland is around 5 million), the amounts of both retranslations and reprints are unexpectedly high. As one publisher pointed out, retranslations are very seldom done, and even reprints are not a regular feature of publishing. The retranslations were of classics: Gilgamesh (previously translated in 1943), Franz Kafka s Der Verschollene (1965), Colette s Chéri (1946), Jerome K. Jerome s Three Men in a Boat (1949), Tolstoy s Hadzi Murat (1946), Lewis Carroll s Alice (1906, 1972 and 1995), Edgar Rice Burroughs Tarzan, H.G. Wells The Time Machine (1917, 1979), and Daniel Defoe s Robinson Crusoe (a number of previous translations e.g. 1847, 1905, 1911). Classics were also reprinted in earlier translations: e.g., Dante Alighieri s Divina Commedia (translated in 1912 1914), Giovanni Boccaccio s Fiammetta (1952), Jane Austen s Mansfield Park (1954), Charlotte Brönte s Jane Eyre (1973), Tolstoy s Anna Karenina (1979) 5, Italo Calvino s Se una notte d inverno un viaggiatore (1983), Michel Tournier s Vendredi (1980) and Anne Frank s diary (1955). The list

45 Retranslation in the age of digital... 29 of titles reflects the, rather unsurprising, finding that in order to be resurrected from the past, either in the form of a reprint or as a new translation, the work typically needs to have acquired the status of a classic. But why are some classics reprinted while others are retranslated? The two lists do not seem to be giving an easy answer. The decision cannot depend on the amount of previous translations (i.e. the need for variation having been already fulfilled), since there are cases such as Alice or Robinson Crusoe where a number of previous versions exist and a retranslation has still been commissioned. Nor can one conclude that the need for retranslation arises when older versions get dated: even though there is variation, both retranslations and reprints tend to be of books the previous versions of which date from the mid 19th century. A listing by publishers gives some indication of possible explanations: Publisher New Retranslations Reprints Total translations Basam Books 4 3-7 Desura 4 1-5 Gummerus 51 1 4 56 Karisto 36-7 43 Kääntöpiiri 3 - - 3 Loki 3 - - 3 Like 13 1-14 Otava 48 3 10 61 Tammi 45-9 54 WSOY 54-59 113 Total 261 9 89 359 The table shows a divided scene: there are publishers that concentrate on new titles and do not have any reprints or

46 30 Kaisa Koskinen and Outi Paloposki retranslations (Kääntöpiiri, Loki); there are others who favour retranslations over reprints (Basam Books, Desura, Like); and there are those who tend to favour reprints (WSOY, Karisto and Tammi exclusively, Gummerus and Otava to a great extent). This division correlates with the total volume of translated fiction: the smaller (and newer) the publishing house, the less likely it is to use reprints and vice versa. 6 All reprinted versions of earlier translations are published by the five big publishing houses, whereas half of the retranslations originate from small publishers. Among the big ones, Otava seems to have a policy that favours retranslations; among the small ones, a significant contribution comes from Basam Books, an independent publisher whose explicit aim is to offer new, fresh translations to the public. The overall production of Basam Books can be characterized as versatile: among their selection appear books from several languages that have not been extensively translated into Finnish before (e.g. Slovenian and Turkish), from lesser known or historically distant cultures (Gilgamesh; Indian, Chinese and Japanese texts), and old classics such as works by Tolstoy and Dickens. Diversification and difference are thus a feature of this publishing house. 7 The numbers also show that there are clearly more reprints than retranslations, and three big publishers (WSOY, Karisto and Tammi) have opted exclusively for reprints. This supports the claim that big publishers, who dominate the markets, base their decisions on commercial interests (it is cheaper to use reprints), and the will to culture, i.e., the cultural driving force has been shifted from institutions such as major publishing houses (partly helped by governmental subsidies) to individuals: both translators working for small independent publishers and these publishers themselves often live from hand-to-mouth (see Lehtonen 2001, p. 187). While big publishing houses are still occasionally credited with goodwill gestures in the name of culture when translating or retranslating classics, this goodwill has sometimes been criticized exactly

47 Retranslation in the age of digital... 31 because it is so rare: it should be normal practice to publish good literature, not an occasional show of goodwill. It would, however, be a simplification to claim that the choice to use reprinted versions is merely financial. For example, the publishing house Karisto was in 2000 celebrating its centenary, and the reprinted translations were one way of paying homage to the past. Since its current policy is dominated by science fiction, romance and crime, the reprinted classics in fact represent the least commercial subsection of its production. Again, four of the nine reprints by Tammi were published in a paperback series of classics, making available a number of translations (such as Calvino s Se una notte d inverno un viaggiatore) that had been out of print for quite some time (the five others are paperback versions of earlier bestselling translations such as Irving s Cider House Rules, or Bret Easton Ellis s American Psycho). Otava also has a paperback series (Seven) which publishes classics in new editions, in addition to new translations and original works in Finnish. In 2000, seven new editions of older translations were published in this series. WSOY s paperback series (Laatukirjat) also offer reprints of classics. 8 In a way, however, all these reprints of earlier translations can be seen as goodwill gestures, and digitalization has certainly facilitated this. But big publishers also commission new translations. Why? One possible answer can be found by going through criticisms of retranslated and reprinted fiction in Finnish newspapers in 2000. The collected reviews by fourteen major newspapers (Kirjallisuusarvosteluja 2000) contain 16 articles on our data. 9 They are: Defoe: Robinson Crusoe 5 Gilgamesh 3 Colette: Chéri 3 Kafka: Der Verschollene (America) 4 Donleavy: The Ginger Man 1 Tournier: Vendredi 1 (jointly with Defoe)

48 32 Kaisa Koskinen and Outi Paloposki The numbers show a clear difference in visibility: retranslations (4/8) are reviewed in 15 texts, while reprints (only 2/30) are only reviewed twice. A new translation is often noticed, while reprints seldom draw the attention of the media. 10 Media coverage is also typically positive: the new translations are described as more complete, more accurate, closer to the original, modern, fresh, and enjoyable, and the publishers get praise for treating the Finnish readers with these improved versions. The reviewers follow the logic of the Retranslation Hypothesis: the new translation is said to be more source-text oriented (more accurate, more reliable and thus better) than the previous version(s). This, however, may be more a mindset, a rationale, than a feature of retranslations. This is particularly evident in Defoe reviews, which all follow this logic, focusing on the fact that the new translation is an unabridged version. Two out of five mistakenly claim it to be the first of the kind, while the three others indicate that the previous complete translation form 1911 is outdated ( It was high time! ). A contrastive analysis of these two translations (among three other translations), however, concludes that the two versions are rather similar with each other (Lahtinen 2002). A similar tendency of forced logic is indicated in the one Kafka review that goes against the grain: while the others praise the new translation for accuracy, fidelity to the author, modernised language (while acknowledging in passing that the previous translation was not badly outdated and that differences are small but significant ), the dissident review claims that the new version is not a proper retranslation but a brushed-up version of the previous translation. This is the only case in our material where the publisher s judgement is questioned, and the reviewer openly criticises the decision to retranslate this particular text, making the claim that there would have been other classics in need of first- or retranslation, and putting forth an important point that old translations can have their own peculiar charm, comparable only to Madelaine pastries or Ford Cortina -69. 11

49 Retranslation in the age of digital... 33 V. Prospects The findings of our survey prove that our original hypothesis of digitalization giving impetus to reprints rather than retranslations, with its underlying value judgement that favoured retranslations for the assumed variation and supplementarity that they bring to the cultural scene, was, if not totally wrong, too simplistic. First of all, reprints of earlier versions add to the variety both in bringing to the markets texts that have been unavailable and also by adding a historical perspective (diachronic variety both linguistically and culturally). Second, the supplementary nature of retranslations is open to some doubt: the new version does not necessarily always add that many new interpretations. There are cases, though, that definitely supplement each other: we would not want to be without any of the Alices, for example. Retranslations in any case highlight our attitudes to the original, to fidelity, and to variation. The data also brings a new perspective to the alleged postmodern secularization of culture, and the blurred division of high and low. It seems that both retranslations and reprints function as guardians of that division: their status as classics, either functioning as the impetus for or acquired by the act of retranslation, underlines their difference with respect to the bulk of translated literature. This is particularly evident in some cases, such as Karisto or Gummerus, where the retranslations and reprints stand out among the bestselling romances, detective stories and fantasy literature. The publishers, then, both produce and reproduce the canon of classic literature. In some cases, such as Robinson Crusoe or Alice, the status is rarely disputed (and is further reinforced in reviews); in some others, it is open to some negotiation. The retranslation of Colette s Chéri, for example, was very favourably reviewed, but one of the reviewers expressed her puzzlement as to why the novel was to return. In a small country like Finland this rather extensive recycling business that supports the existing canons of good literature has an unfortunate side effect of directing the limited resources

50 34 Kaisa Koskinen and Outi Paloposki conservatively. Together with the dominance of Anglo-American fiction, it contributes to the trend of further narrowing down the choice of available translations. The cultures, genres, and writers who used to be underrepresented are likely to remain so. 12 A survey of one year s production cannot give answers to questions of continuing trends and diachronic changes. An extensive historical survey spanning several decades is, however, outside the scope of the present paper. A cursory look at this years publications (Vuoden kirjat 2002 13 ) confirms that our findings are not isolated cases, and gives indications of the directions the publishing industry might be inclined to take in the near future. The figures for the year 2002 are roughly similar to 2000: there are some retranslations of classics (notably Moby Dick by Otava), and numerous reprints (e.g., Woolf, Camus, Faulkner, Grass, Huxley, Colette (again!)). Some of the reprints (the Lord of the Ring series, L.M. Montgomery s books) are clearly intermedial, i.e., interrelated with events in other mediums, responding both to renewed interest and to marketing strategies. As anticipated in our hypothesis, recycling of the classics seems to be a thriving trend, but some publishers still see it as valuable and necessary to also issue retranslations 14. The force behind the decision to retranslate is probably rather cultural than financial, but one reward for retranslation is favourable publicity for the publisher, and this, no doubt, is not bad for the business. Notes 1. Translations of quotations are ours. 2. Interestingly enough, one of the terms for such practice is single sourcing: the storing of ready-made blocks of text in the computer s memory to be

51 Retranslation in the age of digital... 35 reproduced and reused whenever necessary in assembling documents (Koikkalainen 2002). 3. There has been a steady growth in the percentage of books being translated from English: in 1980, the figure was 46,6 % of all translated books; in 2000, it had steadily risen to 68,0 % (Stockmann, Bengtsson and Repo 2002). 4. For practical reasons we concentrated on ten central publishers, the five big ones, and five others that offer a significant contribution in translated literature (Gummerus, Karisto, Otava, Tammi, WSOY; and Basam Books, Desura, Kääntöpiiri, Like, Loki). It must be borne in mind that coming up with accurate figures in book publishing is not a matter of simple calculation and classification. First, statistical sources use different classification criteria, and, partly following from this, information needs to be collected from different sources in order to build a comprehensive picture of book production. Secondly, reprints are not always listed in Fennica (the Helsinki University Library database of Finnish literature), the most comprehensive of all databases, and not at all in the publishers association s catalogue. Publishers do advertise reprints in some cases, most notably if they are classics or otherwise familiar books obviously for the reason that it is felt that these would merit a renewed interest. We ended up calculating the numbers of books from publishers own catalogues, cross-checking these with Fennica, and contacting publishers for corroboration (very few of these had any ready statistics to offer). The obvious choice for a database Index Translationum did not yet include figures for the year 2000; and check-ups with the situation of previous years has only brought up a number of flaws in the database. - A particular problem is genre classification: how to deal with borderline cases that are listed in children s literature. We have included in our data Robinson Crusoe, Alice in Wonderland and Tarzan. Yet another problem arose with the changing role of reprints. These were formerly only made occasionally and with intervals of several years, but today a normal feature of the publishing scene: it is cheaper for the publisher to run a small print and take reprints (often during the same or following year) following demand than to keep repositories of books. Thus, reprints do not always tell about a renewed or a constant interest in a work but are rather a feature of short-lived books that is accounted for by concerns of economy. In reprints we thus chose to include only those that are made five years or more after the initial date of publishing so that the figures would show long-term developments. 5. The 1979 translation is a retranslation. 6. Logically, young publishing houses do not yet have a stock of older translations for easy reprinting.

52 36 Kaisa Koskinen and Outi Paloposki 7. Obviously, we cannot draw any definite conclusions on the basis of evidence from one year only. 8. In Finland, the large-scale appearance ( boom ) of paperbacks is a recent phenomenon, from the 1990 s. 9. The volume of 2001, once available, may contain more reviews, but the general trend is unlikely to change. 10. The only reprinted translation to have individual coverage in the newspapers is Donleavy s Ginger Man, and the article reports the fact that this translation was previously claimed to be by Pentti Saarikoski, but was in fact written by a less famous translator Erkki Haglund. This scandal is now revealed. In other words, the reprint itself is not news. 11. An interesting case outside our material is the retranslation of Moby Dick from 2002. A reviewer praised both translations, the earlier one from 1956 and the retranslation. The differences in these two were not assumed to be of quality but of style which in both translations was the specific quality of the translator. For the reviewer, both translations deserve to exist, which can be seen as supplementarity par excellence. 12. In 1980, the total amount of translations (both fiction and other translations) from peripheral European languages, Asian and African languages was 100 titles (out of 959 titles in all); in 1997 it was merely 54 titles out of 1372. In contrast, less than half of the titles in 1980 were from English, in 1997 two thirds. (Lehtonen 2001, pp. 186 187.) Thus, despite the variety that the small publishers bring onto the scene, the gap seems to be still widening. 13. This publication gives a rough idea of new books, but it does not include all the publishers included in our survey, and is thus not a comparable reference to our data. 14. There are no retranslations by Basam Books in 2002, and this shows in the figures drastically. This indicates both how one actor in the field can make a difference, and how essential the undergrowth of small publishers is for the diversity of the cultural scene, even if their amount of titles is small.

53 Retranslation in the age of digital... 37 References Brummer-Korvenkontio, Markus, 1991. Jörö-Jukka ja sen historia. WSOY, Porvoo. Gambier, Yves, 1994. La Retraduction, retour et détour. Meta 39 (3): pp. 413 417. Kilgour, Frederick G., 1998. The Evolution of the Book. Oxford UP, New York and Oxford. Kirjallisuusarvosteluja, 2000. Parts B and C, BTJ Kirjastopalvelu Oy. Koikkalainen, Tanja, 2002. Single sourcing: a system for reusing information in documentation. Unpublished pro gradu, University of Tampere, Department of Modern Languages and Translation Studies. Lahtinen, Johanna, 2002. Viisi Robinsonia, viisi perjantaita. Ideologia eri kohdeyleisölle suunnatuissa Robinson Crusoe -suomennoksissa. Unpublished pro gradu, University of Tampere, Department of Modern Languages and Translation Studies. Lehtonen, Mikko, 2001. Post scriptum. Kirja medioitumisen aikakaudella.vastapaino, Tampere. Milton, John, 2001. Translating Classic Fiction for Mass Markets. The Brazilian Clube do Livro, The Translator 7 (1): pp. 43 69. Mossop, Brian, 2000. The Workplace Procedures of Professional Translators. In Chesterman, Andrew, Natividad Gallardo San Salvador and Yves Gambier (eds.) Translation in Context. John Benjamins, Amsterdam, pp. 39 48. Paloposki, Outi and Kaisa Koskinen, forthcoming. Thousand and One Translations. Revisiting Retranslation. In Gyde Hansen, Kirsten Malmkjaer and Daniel Gile (eds.) Claims, Changes and Challenges. John Benjamins, Amsterdam.

54 38 Kaisa Koskinen and Outi Paloposki Stockmann, Doris, Niklas Bengtsson and Yrjö Repo, 2002. Kirja Suomessa. Tekijöistä lukijaan kirja-alan tukitoimet ja kehittäminen. http://www.minedu.fi/ opm/kulttuuri/kirja_suomessa.html Tools and Workflow at the Translation Service of the European Commission, 2002.http://europa.eu.int/comm/translation/reading/articles/ tools_and_workflow_en.htm. Viewed 18.12.2002. Vuoden kirjat 2002. Suomen kustannusyhdistys ry, Helsinki. Wagner, Emma, Svend Bech and Jesús M. Martìnez, 2002. Translating for the European Union Institutions, St Jerome, Manchester and Northampton.

55 Tiedon ja tunteen liitto tunnesanoja ja -ikoneita yliopisto-opiskelijoiden verkkokeskusteluissa Liisa Kääntä Nykysuomen ja kääntämisen yksikkö Vaasan yliopisto The article discusses the expression of emotions by university students in Moodle-based web discussions. The discussions are part of the students obligatory Finnish language course and their aim is socially constructed sharing and demonstration of knowledge. The aim of this study was to investigate the role of emotions in these discussions that were primarily information-based. The analysis is based on lexical identification of emotional words and other emotive expressions, such as emoticons. Lexical identification shows the function of the emotive expressions as part of larger response threads. Theoretically the study draws on the conversation analytical notion of adjacency pair that has been adapted to the characteristic features of web discussions. The analysis of a small data set reveals that students display emotions in web discussions, but the theme of the discussion influences what is expressed and how. Avainsanat: tunnesana, tunneikoni, vieruspari, verkkokeskustelu 1 Johdanto Järkeä (tietoa) ja tunnetta on tyypillisesti eroteltu toisistaan. Niillä on nähty olevan erilaisia vaikutuksia ja funktioita ihmisten toiminnassa, mutta tällaista karkeaa jaottelua on viime aikoina pyritty muuttamaan ne nähdään toisiaan tukevina tekijöinä, joilla on paljon yhteistäkin. Muun muassa kognitiivisten suuntausten mukaan tunne on yksi tiedon muoto ja äärimmilleen vietynä tunne on tietoa (ks. Niiniluoto 1996b: 109 111). Tunne voi olla tietoa jostakin ja tieto voi olla tunnetta jostakin. Tunteet ovat saaneet jalansijaa useilla tutkimusaloilla viime vuosina, eivätkä lingvistit ole poikkeus (esim. Caffi & Janney 1994). Suomessa lingvistinen tunnetutkimus ei ole kuitenkaan saanut vielä suurta huomiota. Kielen ilmaisuvaroja tunteista puhumiseen on kartoitettu yllättävän vähän; tiedetään, että adjektiiveilla kuvataan usein tunnetilaa ja että interjektioilla on affektiivista merkitystä, mutta systemaattisia erilaisista aineistoista ja konteksteista tehtyjä tutkimuksia on vaikea löytää (ks. kuitenkin Tuovila 2005; Vauras 2008). Verkkopedagogiikassa ja tietokonevälitteisen viestinnän tutkimuksessa on tunteisiin kiinnitetty huomiota esimerkiksi erilaisten oppimiskäsitysten ja -tapojen 153 Käännösteoria, ammattikielet ja monikielisyys. VAKKI:n julkaisut, N:o 37. Vaasa 2010, 153 164.

56 Liisa Kääntä yhteydessä (mm. Hakkarainen, Lonka & Lipponen 2004; Lehtonen, Hyvönen & Ruokamo 2005) ja verkkofoorumien ja -yhteisöjen vuorovaikutuksessa on otettu kantaa myös tunteiden ilmaisemiseen (mm. Thurlow, Lengel & Tomic 2004; Niemi-Pynttäri 2007), mutta tunteiden lingvistinen tutkimus virtuaalisten oppimisympäristöjen verkkokeskusteluista on heikosti tutkittu alue (toisaalta esim. Nummenmaa 2007). Tunteilla nähdään kuitenkin olevan vaikutusta valintoihin, joita teemme jokapäiväisessä kielenkäytössämme. Tunteiden merkitys omaan itseemme suhtautumisessa ja suhtautumisessa keskustelukumppaneihin ja puheena olevaan aiheeseen on tärkeää ja sitä voidaan tietoisesti tutkia. Yksistään sanavalinnat voivat kertoa tunnetilastamme, mutta tunteiden ilmaiseminen ulottuu muillekin kielen tasoille aina prosodiasta tekstin rakenteeseen ja tyyliin. (Kalliokoski 1996: 10 12.) Tässä artikkelissa tunteita lähestytään leksikaalisella tasolla, tarkastelemalla niitä yliopisto-opiskelijoiden verkkokeskusteluissa, jotka ovat osa pakollista suomen kirjallisen viestinnän kurssia. Keskusteluharjoitukset tähtäävät yleensä yhteisölliseen oppimiseen, tiedon jakamiseen, ymmärtämiseen ja konstruoimiseen. Opiskelijat ovat kuitenkin yksilöitä, joilla on omat taustansa ja suhtautumisensa sekä muihin opiskelijoihin että opiskeltavaan aiheeseen, mikä tuo keskusteluihin tiedollisen lisäksi tunteellisenkin ulottuvuuden. Voidaan kysyä, tietävätkö vai tuntevatko opiskelijat vai tekevätkö he kumpaakin. 2 Tavoitteet ja aineisto Artikkelin lähtökohtana on ollut oletus, että opiskelijat eivät verkkokeskustelussa ja vuorovaikutuksessa toistensa kanssa pelkästään jaa tietojaan ja neuvottele tiedoista (ks. diskurssien tutkimus ja merkitysneuvottelut Pälli 2003), vaan he myös ilmaisevat tunteitaan aihetta kohtaan. Opintoihin kuuluva verkkokeskustelu on siten kuin mikä tahansa muu vuorovaikutustilanne, johon osallistuja tuo persoonallisuutensa ja eletyn elämänsä mukanaan (ks. kuitenkin kasvokkaisen ja välitteisen vuorovaikutuksen eroista esim. Whittaker 2003). 154

57 Tiedon ja tunteen liitto tunnesanoja ja -ikoneita yliopisto-opiskelijoiden verkkokeskusteluissa Artikkelissa keskitytään analysoimaan tunteita tunnesanojen ja muiden tunneilmaisujen avulla. Tunteita on pyritty käsittelemään aitoina tunteina eikä esimerkiksi sosiaalista toimintaa täyttävinä konstruktioina (aiheesta mm. Edwards 1997: 170 201) joskin näitäkin tehtäviä aineistossa esiintyvillä ilmauksilla voi olla. Lähtökohtani on ollut kuitenkin aidon tunteen ilmaisemisen tarkastelu ja olen tulkinnut, että tunnesanat ja - ilmaukset voivat ilmaista aitoa tunnetta. Tavoitteena on vastata seuraaviin kysymyksiin: minkälaisia muotoja tunnesanat ja -ilmaisut saavat, missä kohdin näitä esiintyy ja minkälaisia funktioita niillä kontekstissaan on. Tavoitteena on kartoittaa sitä, millä tavoin tunnesanat ja -ilmaukset osallistuvat opiskelijoiden vastausketjujen vuorovaikutuksen muodostumiseen ja toimintaan. Aineisto on kerätty keväällä 2009 Vaasan yliopistossa pidetystä kurssista, joka toteutettiin Moodle-alustalla ja jossa opiskelijat keskustelivat pienryhmissä (4 5 opiskelijaa/ryhmä) neljän viikon aikana neljästä eri aiheesta (1 aihe/viikko). Artikkelia varten olen tarkastellut lähemmin kurssin ensimmäistä ja toista viikkoa, joissa aiheina olivat kirjoittaminen yleensä ja kaupankäynnin tekstit. Keskusteluviestejä on yhteensä 192. Otannan keskustelut ovat tehtävänannoltaan kysymysmuotoisia, joihin opiskelijat vastaavat pienryhminä. 3 Keskeiset käsitteet ja menetelmät Aineisto ja tavoitteet ovat ohjanneet tutkimusta keskustelunanalyysin suuntaan ja sen ajatukseen vuorovaikutustilanteen jäsentyneestä toiminnasta: tilanteista on löydettävissä kolmea jäsennystapaa, jotka ovat vuorottelu-, sekvenssi- ja korjausjäsennys ja jotka mahdollistavat keskustelijoiden tulkinnat toistensa toiminnasta (Hakulinen 1997: 16). Artikkelissa on keskitytty sekvenssijäsennykseen ja sitä edustavaan vieruspari-rakenteeseen, koska jo opiskelijoiden verkkokeskustelun muodollinen rakenne noudattaa kysymysten ja vastausten yhteistyötä. Kysymys-vastaus onkin tyyppiesimerkki vierusparista. Kysymykset ja vastaukset ovat osa keskustelun sekventiaalisuutta, eli ne ilmentävät peräkkäisten toimintojen toisiinsa liittymistä ja näiden toimintojen kytkeytymistä 155

Liisa Kääntä 58 tietyntyyppiseksi jaksoksi. Jakso voi kuitenkin olla suhteellisen löyhä, mistä on osoituksena esimerkiksi tapaukset, joissa kysymysvuoroa ei heti seuraakaan vastausvuoro. (Raevaara 1997: 75.) Tämä on tyypillistä aineistossani ja samalla tyypillistä verkkokeskustelulle, jossa on useampi osanottaja ja jossa vuoroja kirjoitetaan eri aikoina. Osanottajat kuitenkin huomioivat kontekstin, jossa toimitaan ja johon heidän yksittäinen vuoronsa sijoittuu. Näin yksi vuoro on vastaus edeltävään ja samalla kimmoke seuraavaan, ja tällä tavoin keskustelijat rakentavat vuorovaikutusta ja tulkitsevat toistensa toimintaa hetki hetkeltä, rakenne rakenteelta. (Esim. Raevaara 1997: 75 77.) Aineistossani kysymys-vastaus-pari ei ole kytköksissä toisiinsa koko aikaa, vaan kysymys sijoittuu yleensä tehtävänantoon (opettajan kysymys vierusparin etujäsenenä) ja joissakin tapauksissa keskustelun aloittajan ensimmäiseen vuoroon (opiskelijan toistama opettajan kysymys vierusparin etujäsenenä). Keskustelu voidaan siis käsittää yhdeksi tai useammaksi vastausketjuksi, jotka kuitenkin sisältävät rakenteellista vaihtuvuutta, joka puolestaan on riippuvainen tilanteessa tapahtuvasta toiminnasta. Tähän vaihtuvuuteen olen analyysissani lähtenyt ottamaan kantaa tunnesanojen ja -ilmausten muodoista ja funktioista. Lähestymistapana on ollut tunnesanojen leksikaalinen analyysi suhteutettuna keskustelunanalyysin edellä esitettyihin käsitteisiin. Suomen kielessä tunnesanojen leksikaaliset muodot vaihtelevat. Ne voivat olla substantiiveja (ilo), adjektiiveja (surullinen, hämmästynyt) tai verbejä (rakastaa, surra). Ne voivat myös muodostua erilaisista rakenteista (että pisti vihaksi) ja idiomeista (huuli pyöreänä ~ hämmästynyt). (ks. Siiroinen 2001: 13; Tuovila 2005: 61.) Tunne-ilmauksina olen tarkastellut myös tunneikoneita (ks. käsitteestä Vauras 2008), joita ovat esimerkiksi hymiöt, ja interjektioita, jos niillä on ollut kontekstissaan tunnetta ilmaiseva merkitys (aiheesta mm. Niiniluoto 1996a; ISK 2004). 4 Tunnesanat ja -ikonit opiskelijoiden vastauksissa Tässä luvussa keskitytään tunnesanojen ja tunneilmauksien muotoihin ja käyttöyhteyksiin. Ensin kartoitan esimerkkien avulla tunnesanoja, jonka jälkeen vuoron saavat muut 156

59 Tiedon ja tunteen liitto tunnesanoja ja -ikoneita yliopisto-opiskelijoiden verkkokeskusteluissa tunneilmaukset (tunnerakenteet ja tunneikonit). Tunneilmausten laajemmat funktiot kokoan yhteen seuraavassa luvussa (luku 5). 4.1. Tunteet teemasta riippuvaisia Aineistossa ei käytetty paljoakaan konkreettisia tunnesanailmauksia, mikä on vastoin oletustani. Esimerkiksi tunnesanojen substantiiviset muodot puuttuivat lähes kokonaan eikä myöskään adjektiivejä käytetty tunnemerkityksessä niin paljon, kuin olisi voinut olettaa. Tämä oli tyypillistä sekä opiskelijoiden kysymyksille, joita he satunnaisesti osoittivat vastausketjujen aloituksissa, että vastausketjuille kokonaisuudessaan. Tätä vasten on ymmärrettävää, että keskusteluiden tehtävä tiedoista puhuminen, osaamisen osoittaminen on vahvemmin esillä kuin tunteiden osoittaminen. Harvoja adjektiivejä käytettiin kohdissa, joissa poistuttiin keskustelun teemasta. Alla on esimerkki tällaisesta käytöstä. Esimerkissä 1 Yhdysmerkki-ryhmä keskustelee ryhmänsä nimestä, mutta kirjoittajat kuvailevat myös tuntojaan kurssin toisesta tehtävästä. (1) Viestiketjun aloitusviesti: Aloitetaan kevyesti, yhdysmerkkiä käytetään erilaisissa tilanteissa erottamaan ja yhdistämään sanoja, lukuja ja merkkejä. Esim. jos jokin yhdyssana on hankala lukea eli osat pitää erottaa selvemmin. Ja tietenkin silloin, kun sanan alkuosa loppuu samaan vokaaliin kuin millä seuraava osa alkaa, linja-auto jne Olipa aika tuskainen tuo pilkunviilaajat testi.. (nainen Y1) vastaus edelliseen: Nyt väsymys painaa tai sitten minulle on huomaamatta kehittynyt lukihäiriö. Olen nimittäin kokoajan kuvitellut olevani ryhmässä kysymysmerkki! -- (mies Y2) vastaa uudelleen: Ai niin! Haluan vielä sanoa, että se pilkunviilaajat testi oli ihan hirveä! -- (mies Y2) vastaus edelliseen: Kyllä täälläkin päässä ärräpäitä lenteli ko. testin aikana. -- (mies Y3) Tunteita osoitetaan ehkä herkemmin, kun teeman mukainen keskustelu sivuaa henkilökohtaisempaa teemaa (vrt. yhdysmerkin käyttö oma suhtautuminen kielenhuollon sääntöihin). Esimerkissä on myös nähtävissä, että yhden opiskelijan tunteellisempi ilmaisu saa vastakaikua toisilta opiskelijoilta, jotka mukautuvat samantyyppiseen toimintaan. 157

Liisa Kääntä 60 Tunneverbejä käytettiin hieman enemmän, mutta niidenkin osuus rajoittui pääasiallisesti ensimmäisen viikon aiheeseen, jolloin keskusteltiin muun muassa itsestä kirjoittajana ja kirjoittamisen tärkeydestä. Käytettyjä verbejä olivat rakastaa ja pitää, joita käytettiin sekä myönteisesti että kielteisesti (en tykkää, inhoan). Esimerkissä 2 ryhmä Kaksoispiste kuvailee itseään kirjoittajana muun muassa tunneverbien avulla. (2) Viestiketjun aloitusviesti: Toinen kysymys käsittelee sitten meitä kirjoittajina. Minä itse pidän kirjoittamisesta ihan yleisesti, eikä se koskaan ole ollut tuota pakkopullaa. -- Minkälaisia kirjoittajia te olette? (nainen K1) vastaus edelliseen: Itselleni kirjoittaminen on harvinaista herkkua. Kautta aikojen olen kirjoittanut tekstejä lähinnä pakosta, kuten lukion kursseilla ja nyt täällä yliopistossa. -- (mies K2) vastaus edelliseen: Lukioaikoina tuli tuotettua paljonkin erilaisia tekstejä, tosin niin oli pakkokin. Tuolloin, ja osittain edelleenkin, pidän itseäni kohtalaisena kirjoittajana -- (mies K3) vastaus aloitusviestiin: Minulle kirjoittaminen on jossain määrin aina tuntunut pakkopullalta ja sehän on myös näkynyt arvosanoissa. -- (mies K4) Esimerkin 1 tavoin esimerkissä 2 opiskelijat näyttävät mukautuvan tietynlaiseen kielenkäyttöön; kun yksi opiskelija osoittaa tykkäämisensä, toiset reagoivat siihen omissa vastausvuoroissaan käyttämällä samanlaisia, tunnepitoisia ilmauksia. Siinä on nähtävissä myös muiden tunneilmausten käyttöä, kuten K4:lla (ks. esimerkki 7). Samanlaista tunnepitoisempaa vuorovaikutusta ja ryhmän kielellistä toimintaa on näkyvissä myös Yhdysmerkki-ryhmän keskustelussa samasta aiheesta, josta esimerkki 3 on otettu. (3) Viestiketjun aloitusviesti: Itselleni kirjoittaminen on välillä aika tuskaista. Kielioppi on vähän hukassa, lauserakenteet ja välimerkkisäännöt ovat vähän hataralla pohjalla. Kielikorvan avulla tulee pärjättyä aika usein. Pidän kuitenkin kirjoittamisesta, kirjoitan silloin tällöin päiväkirjaan ja minusta se on hyvä tapa purkautua. (nainen Y1) vastaus edelliseen: Täytyy myöntää, että itsellä on varsinainen kirjoittaminen jäänyt todella vähiin lukion jälkeen. - - (mies Y3) vastaus edelliseen: Myös minulla varsinainen kirjoittaminen on lukion jälkeen jäänyt aika vähiin. Kirjoitan kyllä aina välillä päiväkirjaa, mutta sitä en viitsi tähän mukaan laskea -- (nainen Y4) vastaus edelliseen: Aika verkkaisesti tämä keskustelu tuntuu etenevän kuin paluu 1970- luvulle, jolloin minnekään ei ollut kiirettä. En tosin tiedä tuosta ajasta mitään, olen kuitenkin sen verran junnu. Inhoan kirjoittamista ja se on minulle enemmänkin pakkopullaa kuin mahdollisuus ilmaista itseäni. -- (mies Y2) Esimerkissä 4 ilmenee toisenlainen tunneverbin käyttö. Tunneverbiä käytetään teemaan liittymättömässä kontekstissa, ja tässä tapauksessa opiskelija viittaa omaan ajankäyt- 158

61 Tiedon ja tunteen liitto tunnesanoja ja -ikoneita yliopisto-opiskelijoiden verkkokeskusteluissa töönsä. Esimerkkiä ei voi näin ollen pitää tiedon rakentamiseen liittyvänä vastausvuorona. Viesti sijoittuu yhden vastausketjun viimeiseksi, mikä ei ole yllättävää, koska siinä nimenomaan ollaan pahoillaan, koska ei ole ehditty muiden mukana keskustelemaan. Tämä on myös yksi harvoja tunneverbien käyttöjä kaupankäynnin tekstit -teemassa. (4) Pahoittelen vastauksien kestoa, olen ollut edustusmatkalla --. (mies K5) Keskusteluissa käytettiin myös tuntuu-verbiä. Sen merkitys tunneilmauksena on kuitenkin epäselvä. Useissa vastausvuoroissa se viittasi asenteen ilmaisemiseen ja oli tulkittavissa seuraavilla tavoilla: minä ajattelen asiasta näin tai olen sitä mieltä. Asenne puolestaan ei ole yksiselitteisesti tunteen ilmaisemista ja asenteisiin ei tunnesanojen tarkastelu yksistään riitä (ks. ISK 2004: 1711). 4.2. Tunteet valjastetaan rakenteisiin ja hymiöihin Aineistossa esiintyi jonkin verran tunnesanoja enemmän muita tunnerakenteita. Puhun näistä suhteellisen vakiintuneina konstruktioina, idiomeina, joille on tyypillistä sanaliittomaisuus ja metaforisuus (idiomi-käsitteestä esim. Nenonen 2002). Esimerkeissä 5 7 esiintyy aineistoni tunneilmauksia, jotka on niin sanotusti piilotettu rakenteeseen, joka ei suoraan kerro tunnetta tai mielialaa. Tunne on kuitenkin pääteltävissä kyseisistä sanaliitoista. Esimerkissä 5 opiskelijan vastausvuoro liittyy Yhdysmerkki-ryhmän keskusteluun kurssin toisesta tehtävästä ja joka näkyy myös esimerkissä 1. (5) Vastausviesti kolmeen aikaisempaan vastausketjun viestiin: Kyllä täälläkin päässä ärräpäitä lenteli ko. testin aikana. -- (mies Y3) Hän on pukenut tunteensa testiä kohtaan kuvaannolliseksi rakenteeksi, jossa tunnemerkitystä syventää vielä viittaus kirosanoihin. Tässäkin on nähtävissä, että tunteiden ilmaiseminen näyttäisi olevan tyypillisempää tietyissä ryhmissä kuin toisissa ja odotuksenmukaisempaa henkilökohtaisemmissa aiheissa kuin esimerkiksi kaupankäynnin tekstit -teemoissa. Lisäksi on mielenkiintoista, että opiskelija on omassa vastauksessaan jatkanut tunteilla ilmaisua, mutta tehnyt sen toisin kuin yksittäisellä tunneverbillä. 159

Liisa Kääntä 62 Esimerkissä 6 opiskelija ilmaisee tiedon puutettaan ja suhdettaan tilanteeseen idiomilla. Tulkitsen rakenteen tunteen ilmaukseksi, koska opiskelija antaa lausuman käytöllä mielikuvan siitä, että hän on epävarma tai turhautunut omasta tietämyksestään. Esimerkki on vastausvuoron alussa, ja siinä on selkeä toiminnan osoittaminen edeltävän opiskelijan vuoron loppuun, jossa on puolestaan ollut puhetta seuraavan opiskelijan vuorosta tarkentaa aihetta. (6) Vastausketjun aloitusviesti: tiedon toistamisen strategialla käsittääkseni tarkoitetaan juuri sitä itseään eli jo olemassa olevia tietoja kootaan yhteen ja vain toistetaan ilman muokkausta. Seuraava saa sitten tarkentaa. Toivottavasti saadaan vähän enemmän keskustelua aikaiseksi pian.. (nainen Y1) vastaus edelliseen: Nyt täytyy kyllä sanoa, että menee vähän yli hilseen, mutta yritetään jotain. -- (mies Y2) vastaus edelliseen: Itse lähden Y2:n kanssa samoille linjoille, vaikka arvauksella ja mutulla tässä mennäänkin. -- (mies Y3) Esimerkissä 7 on idiomaattinen rakenne Kirjoittaminen on pakkopullaa, joka toistuu erilaisina muotoina muutamaan otteeseen aineistossani (ks. myös esimerkit 2 ja 3). Se liittyy ensimmäisen viikon aiheeseen opiskelijoiden suhtautumisesta kirjoittamiseen. Rakenne näyttää toistuvan myös tiettyjen opiskelijoiden vastausvuoroissa, sillä esimerkiksi opiskelija Y2 toistaa sen koko keskusteluharjoituksessa useamman kerran. Se voidaan tulkita erilaisiksi variaatioiksi tunneverbeistä tykätä ja pitää ja nimenomaan niiden kielteisistä muodoista: en tykkää/pidä kirjoittamisesta. (7) Vastausketjun aloitusviesti: Kirjoittaminen on käytännössä aina tuntunut pakkopullalta eikä niinkään mahdollisuutena ilmaista itseäni. -- (mies S1) vastaus edelliseen: En koe kirjoittamista vaikeana vaan olen aina vaan olen aina pitänyt itseäni suhteellisen lahjakkaana kirjoittajana. -- (mies S2) Muista rakenteista tunneikoneja käytettiin paljon, mutta niidenkin käyttö keskittyi kirjoittamisaiheeseen joskin hymiöt olivat kuitenkin tunneilmauksista selkeimmin esillä myös kaupankäynnin tekstit -teemassa. Tyypillisemmin käytettiin perushymiöitä, jotka ilmaisevat iloa tai surua (ks. esimerkit 1, 3 ja 6). Joissakin kohden oli vahvempiakin tunteita ilmaistu, jolloin hymiö osoitti raivoa, suuttumusta tai päinvastoin suurta iloa :D. Iloa osoitettiin hymiöillä erityisesti vastauksissa, kun oltiin samaa mieltä ja kun opiskelijat tunsivat toisensa paremmin myös muualla kuin verkossa. 160

63 Tiedon ja tunteen liitto tunnesanoja ja -ikoneita yliopisto-opiskelijoiden verkkokeskusteluissa Esimerkissä 8 on tyypillinen hymiön käyttö, eli hymiön lisäksi tunnetta ilmaistaan muillakin tavoin tässä huutomerkillä. Hymiötä käytetään vasta neljännessä viestissä, ja käyttö vaikuttaa liittyvän ryhmän tiettyjen henkilöiden tuttuuteen. Tämän vaikutelman saa, koska hymiöviesti on selkeästi viittaus ainoastaan edeltävään keskustelijaan ja hänen kommenttiinsa. (8) Vastausketjun aloitusviesti: Omasta mielestäni kirjoittaminen on yksi tärkeimmistä keinoista ilmaista itseään. -- Mitä mieltä olette? Mitä muuta kirjoittaminen on? (nainen K1) vastaus edelliseen: Mielestäni kirjoittamisen tärkein tehtävä, yleisesti ajatellen, on tiedon siirtäminen kuten K1 jo mainitsikin. -- (mies K5) vastaus edelliseen: Todellakin kirjoittamisen tärkein tehtävä on tiedon välittäminen edelleen. -- (mies K2) vastaus edelliseen: Hyvää settiä K2 :D olen samaa mieltä! -- (mies K3) Hymiöitä käytettiin myös tasapainottamassa negatiivisia ilmauksia, mikä näkyy esimerkissä 9. Siinä opiskelija pyrkii osoittamaan hyvää mieltä ja yhteistyöhenkeä, vaikka samalla vastausvuoro on viesti edeltävälle opiskelijalle, että toinen ei voi jatkaa liian pitkien tekstien kirjoittamista. (9) Vastausketjun 3. viesti (jatkaa esimerkkiä 6): Itse lähden Y2:n kanssa samoille linjoille, vaikka arvauksella ja mutulla tässä mennäänkin. -- (mies Y3) vastaus vastausketjun aloitusviestiin, mutta seuraa edeltävää ajallisesti: Tiedon toistamisen strategia on luonteeltaan tiedon käsittelyä ajattelematta sen alkuperää tai oikeellisuutta. [viesti jatkuu samalla tavalla kirjoitettuna kahden laajan kappaleen verran ja on suoraa lainausta tietystä lähteestä.] (mies Y5) vastaus edelliseen: Pliis! Ei liian pitkiä tekstejä... ja mahd. vähän copy-pastea ;)... (mies Y2) vastaus edelliseen: Kannatetaan! (nainen Y4) Hymiöitä myös yhdisteltiin esimerkiksi interjektioiden kanssa, jolloin sanoma oli mielestäni tunnetta ilmaiseva. Tämä näkyy esimerkissä 10, joka sijaitsee opiskelijan vastausvuoron alussa ja itse vuoro on vastausta lähimpään edeltävään viestiin, jossa puhutaan samasta aiheesta eli suosituksesta. Esimerkki on myös kohta laajemmasta vastausketjusta, ja siitä on nähtävissä, että osa ryhmän jäsenistä saattaa luoda muusta ryhmästä ja vastaustoiminnasta poikkeavan juonteen. 161

Liisa Kääntä 64 (10) Vastausketjun 5. viesti: Vierassanojen yhdistämisessä suomalaisiin sanoihin suosituksena on, että yhdysmerkkiä käytetään mahdollisimman vähän. -- (nainen Y4) vastaus edelliseen: Ha haa! :O Siis SUOSITUKSENA... ei sääntönä? Mä arvasin, että mä oon viisaampi kuin ne kirjanoppineet! -- (mies Y2) vastaus edelliseen: Joo, ihan vaan suositus -- (nainen Y4) Hymiöiden käyttö näytti olevan tyypillisempää jollekin ryhmälle kuin jollekin toiselle. Tähän saattavat vaikuttaa opiskelijoiden keskinäiset suhteet (esimerkiksi saatetaan olla hyviäkin opiskelukavereita, ks. yllä oleva esimerkki) ja ryhmän toimivuus ylipäätään. Osalle opiskelijoista verkkokeskusteluharjoitus opiskelumuotona voi olla yhä vieras ja säännöt epäselviä, mikä näkyy muun muassa pelkistettynä kielenkäyttönä. 5 Tunteet, tiedot ja vuorovaikutus Tunnesanojen ja -ilmausten käytön funktiot aineistossani ovat yllättävän monipuolisia verrattuna siihen, kuinka vähän niitä määrällisesti esiintyi. Tunneilmauksilla muun muassa kerrotaan itsestä muille, osallistutaan sosiaaliseen elämään ja ylläpidetään sosiaalisia suhteita. Niiden avulla otetaan myös kantaa omaan rooliin ryhmässä (mm. esimerkki 4) ja keskustelussa. Näitä funktioita toteuttivat erityisesti hymiöt ja erityisesti niissä tapauksissa, jolloin keskusteltiin muusta kuin harjoituksen teemasta. Analyysin perusteella tunneilmauksilla voidaan myös osoittaa suhtautumista tietoihin (mm. esimerkki 12) ja painottaa, vahvistaa tiettyjä tietoja. Keskustelun sekventiaalisen jäsennyksen tasolla tunneilmauksilla voidaan osoittaa yhtenäisyyttä tai epäyhtenäisyyttä edeltävään vastausvuoroon ja antaa tilaa seuraavalle. Tunneilmausten esiintyessä tietyssä vastausvuorossa näytti siltä, että seuraavien oli myös helppoa jatkaa samalla tyylillä. Tässä mielessä tunneilmauksilla oli selvää merkitystä osallistujien yhteistoiminnassa, eli jokainen osallistuja siinä vastausketjussa toimi ryhmän eteen ja neuvotteli tiedoista yhdessä. 162

65 Tiedon ja tunteen liitto tunnesanoja ja -ikoneita yliopisto-opiskelijoiden verkkokeskusteluissa 6 Tiedon ja tunteen liitto? Tunteilla voi nähdä olevan merkitystä tällaisessa verkkokeskustelussa, jossa tarkoituksena on neuvotella tiedoista ja osoittaa osaamista. Aineistoni analyysissa selkeitä tunnesanoja ja -ilmauksia oli kuitenkin yllättävän vähän. Tähän voi olla syynä parikin tekijää. Ensinnäkin aineiston koko on suhteellisen pieni ja keskustelujen teemat eivät ehkä houkuttele ilmaisemaan tunteita; teemat ovat sellaisia, että on helpompi puhua niihin liittyvistä faktoista kuin tunteista. Toisaalta kysymysten muotoilulla voi olla vaikutusta. Kaupankäynnin tekstit -teemassa kysymyksillä haettiin asiatietoa, kun taas kirjoittaminen yleensä -teemassa kysyttiin suhtautumisesta kirjoittamiseen. Toiseksi leksikaalinen analyysi ei tunnu antavan tarpeeksi tietoa tunteiden ilmentämisestä tällaisessa kontekstissa. Tunnesanojen ja -ilmausten lisäksi olisi syytä tutkia laajemmin affektiivista kielenkäyttöä, jossa tarkasteltavina tekijöinä voivat olla esimerkiksi asenteet ja kannanotot ja jossa kontekstin merkitys on otettava huomioon toisella tavalla. Tästä on hyvänä esimerkkinä yhden opiskelijan vastaus toisen liian pitkään vastausviestiin: jokseenkin tyhjentävä vastaus... Mielestäni tässä lausahduksessa on selvästi nähtävissä jonkinlainen affektiivinen merkitys; opiskelija ei vaikuta kovin tyytyväiseltä toisen toimintaan ja ilmaisee tyytymättömyytensä näin. Tunteiden ja tiedon liittoa on kuitenkin nähtävissä tällaisessa verkkokeskustelussa. Opiskelija tietävät mutta myös tuntevat: ero näiden välillä varsinkin leksikaalisella tasolla on hiuksenhieno ja usein kontekstista ja tulkinnasta riippuvainen. Lähteet Caffi, Claudia & Richard W. Janney (1994). Toward a pragmatics of emotive communication. Journal of pragmatics, Vol. 22 Issues 3 4, 325 373. Edwards, Derek (1997). Discourse and cognition. Lontoo: SAGE Publications. Hakkarainen, Kai, Kirsti Lonka & Lasse Lipponen (2004). Tutkiva oppiminen - Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. Porvoo: WSOY. Hakulinen, Auli (1997). Johdanto. Teoksessa: Keskustelunanalyysin perusteet, 13 17. Toim. Liisa Tainio. Tampere: Vastapaino. ISK = Iso suomen kielioppi (2004). Toim. Auli Hakulinen, Maria Vilkuna, Riitta Korhonen, Vesa Koivisto, Tarja Riitta Heinonen & Irja Alho. SKS:n toimituksia 950. Helsinki: SKS. Kalliokoski, Jyrki (1996). Johdanto. Teoksessa: Teksti ja ideologia. Kieli ja valta julkisessa kielenkäytössä, 8 36. Toim. Jyrki Kalliokoski. Kieli 9. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos. 163

Liisa Kääntä 66 Lehtonen, Miika, Pirkko Hyvönen & Heli Ruokamo (2005). Minkä ilotta opiskelee, sen surutta unohtaa! Emotionaalisten kokemusten merkitys opetus-opiskelu- ja oppimisprosessissa. Teoksessa: Kognitiivisen verkkopedagogiikan erityiskysymyksiä, 91 116. Toim. Esko Marjomaa & Miika Marttunen. Joensuu: Yliopistopaino. Nenonen, Marja (2002). Idiomit ja leksikko. Lausekeidiomien syntaktisia, semanttisia ja morfologisia piirteitä suomen kielessä. Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja 29. Joensuun yliopisto. Niemi-Pynttäri, Risto (2007). Verkkoproosa. Helsinki: Ntamo. Niiniluoto, Ilkka (1996a). Tunne-kollokvion avaussanat. Teoksessa: Tunteet, 5 10. Toim. Ilkka Niiniluoto & Juha Räikkä. Helsinki: Yliopistopaino. Niiniluoto, Ilkka (1996b). Tunne ja tieto. Teoksessa: Tunteet, 109 117. Toim. Ilkka Niiniluoto & Juha Räikkä. Helsinki: Yliopistopaino. Nummenmaa, Minna (2007). Emotions in a web-based learning environment. Annales Universitatis Turkuensis B 304. Turun yliopisto. Pälli, Pekka (2003). Ihmisryhmä diskurssissa ja diskurssina. Acta Universitatis Tamperensis 910. Sähköisenä: Acta Electronica Universitatis Tamperensis 231. [lainattu 20.4.2010.] Saatavilla: http://acta.uta.fi. Tampereen yliopisto. Raevaara, Liisa (1997). Vierusparit esimerkkinä kysymys ja vastaus. Teoksessa: Keskustelunanalyysin perusteet, 75 92. Toim. Liisa Tainio. Tampere: Vastapaino. Siiroinen, Mari (2001). Kuka pelkää, ketä pelottaa. Nykysuomen tunneverbien kielioppia ja semantiikkaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 844. Helsinki: SKS. Thurlow, Crispin, Laura B. Lengel & Alice Tomic (2004). Computer mediated communication. Social interaction and the Internet. Lontoo: SAGE Publications. Tuovila, Seija (2005). Kun on tunteet. Suomen kielen tunnesanojen semantiikkaa. Acta Universitatis Ouluensis, Humaniora B 65. [lainattu 17.4.2010.] Sähköisenä saatavilla: http://herkules.oulu.fi/isbn 9514278070/isbn9514278070.pdf. Oulun yliopisto. Vauras, Ilmari (2008). Tunneikonit verkkokeskustelussa?-). Teoksessa: Nuoret kielikuvassa. Kouluikäisten kieli 2000-luvulla, 210 221. Toim. Sara Routarinne & Tuula Uusi-Halila.Tietolipas 220. Helsinki: SKS. Whittaker, Steve (2003). Theories and methods in mediated communication. Teoksessa: The Handbook of discourse processes, 243-286. Toim. A. Graesser, M. Gernsbacher & S. Goldman. Hillsdale, NJ: Erlbaum. [lainattu 17.4.2010.] Saatavilla sähköisenä: 10.1.1.18.7795[1].pdf. Citeseerx.ist.psu.edu. 164

67 Eronen, M. & M. Rodi-Risberg (toim.) 2013. Haasteena näkökulma, Perspektivet som utmaning, Point of view as challenge, Perspektivität als Herausforderung. VAKKI-symposiumi XXXIII 7. 8.2.2013. VAKKI Publications 2. Vaasa, (209 220). Fragmentation, Negotiation and Ethnicity in Barbara Nadel s Inspector kmen Series Tiina Mäntymäki English Studies University of Vaasa Artikkelissa tarkastellaan väkivallan, rikollisuuden ja monikulttuurisuuden kytköksiä neljässä brittiläisen dekkaristin Barbara Nadelin Istanbuliin sijoitetussa rikosromaanissa. Ne ovat Beshazzar s Daughter (1999), Arabesk (2001), Deep Waters (2002) ja Dead of Night (2012). Väkivaltaa tarkastellaan suhteessa historiaan, paikkaan ja tilaan, sekä materiaalisiin käytäntöihin, jotka toimivat identiteettien rakennusaineina monikulttuurisessa tilanteessa. Representaatio ja hybridiys ovat keskeisiä käsitteitä, joiden avulla eri ihmisryhmien kollektiivisten ja yksilöllisten identiteettien rakentumista tarkastellaan suhteessa kussakin romaanissa muodostuvaan yhtenäisen identiteetin normiin. Artikkelin mukaan romaanit korostavat ajatusta siitä, että normiin sitoutuminen ja kulttuurisen hybridiyden torjuminen tuottaa väkivaltaa monikulttuurisessa tilanteessa. Kertoessaan tarinoita väkivallan syistä ja seurauksista eri etnisten ryhmien sisällä ja välillä, romaanit tuovat esiin paitsi monikulttuurisuuteen liittyviä ongelmia, myös sen tuottamia mahdollisuuksia. Niiden yhteiskunnallinen viesti korostaa dialogia keinona konfliktien välttämiseen. Key words: crime fiction, fragmentation, negotiation, hybridity, ethnicity, identity 1 Introduction Because of its rich history, broad ethnic and cultural variety, its geographical and geopolitical position between the east and the west, and the images of the Orient produced by western literature in general, Istanbul has fascinated western writers of popular fiction for a long time. In Ian Fleming s From Russia with Love James Bond visits Istanbul during the cold war in 1957, and also Eric Ambler set his story The Light of Day (1962) in Istanbul. A more recent example is Laurence O Bryan s thriller The Istanbul Puzzle (2011), which combines historical myths and oriental mysteries with the contemporary theme of fundamentalist terrorism. Contemporary crime fiction frequently makes use of locality. Sometimes the descriptions of the locations of fictional crimes are so accurate that readers can in fact walk in the footsteps of their favourite detectives in the real environment, visit the street on which they live or have a cup of coffee in their favourite café. However, location is 209

68 Tiina Mäntymäki Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 68 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 not only a place where the murder case takes place, but it also functions as a starting point for the construction of the space in which the narrative universe of the novel exists. Thus, in many crime writers productions the real physical place is inherently intertwined with the story, as well as with the culture and values it represents. Since fictional places, no matter how realistically drawn, always remain representations, they can function as flexible devices for narrative expression. Many of today s crime writers who have chosen to set their novels in Istanbul have constructed a fictional narrative space for their stories by drawing from the cultural and ethnic diversity of the city. For example in the novels of Esmahan Aykol, Mehmet Murat Somer and Jason Goodwin, multiculturalism, marginalisation and violence are discussed in a popular form with the help of a murder mystery. Also British writer Barbara Nadel s novels present clashes between groups of people as productive of violence. In her Inspector kmen series the themes of marginalisation and negotiation of cultural and ethnic identities are placed in a historical context and in the context of cultural diversity. The series comprises altogether 15 novels published between 1999 and 2013. The novels are mainstream crime stories featuring Inspector Çetin kmen and his multicultural crew who solve crimes in a city characterized by history and tradition, contemporary national and international politics, heavy urbanization, and constantly growing cultural and ethnic diversity. The murder cases include a cross-section of individuals representing the cultural and social complexity of the city and expose the sometimes drastic consequences of the failure to negotiate identities in the riptide of conflicting ethnic, religious and other social norms. Using Istanbul, with its broad ethnic diversity, as the setting for the kmen stories, enables the scrutiny of the conflicting co-existence of ethnic and social groups that exists within it. The Istanbul of the novels is, naturally, a reconstruction created by an English crime writer, and like Venice in Donna Leon s Brunetti novels or Edinburgh in Ian Rankin s Rebus series, it provides an imaginary space that is already populated with earlier representations of the city. In his well-known book Orientalism (1979), Edward Said discusses how the Orient is an inherently western construction and produced as such trough different textual practices. The East, as described in western texts, is thus a 210

Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 69 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 69 Fragmentation, Negotiation and Ethnicity in Barbara Nadel s Inspector kmen Series representation produced through western conceptualization. Representation is typically a fluid process of meaning creation in which cultural images are analysed, produced and reproduced (cf. Hall 1997; Dyer 2002). Thus, in Nadel s novels Istanbul is also presented as a multicultural setting through constructions of language, culture, and ideology, combined with the generic conventions of crime fiction that recreate the setting as a site of crime. The aim of this article is to discuss how multiculturalism is related to violent crime in four Inspector Ikmen novels, Belshazzar s Daughter (1999), Arabesk (2001), Deep Waters (2002) and Dead of Night (2012). Three relations manifest themselves as central in these novels: first, violence, and more specifically murder, is presented as something that is related to the intertwining of the past and present, and the anxieties that arise from historical events. Second, history is presented as interwoven with place and space. It is interesting to point out that the place that becomes most central in the crime case is not always the location of the murder itself. For example in the novels discussed in this paper, place invariably comprises imaginary locations, such as the home country of the characters before the diaspora of the families or ethnic communities that are now afflicted by the acts of violence described in the stories. Thus physical place relates to a broader space that incorporates culture, linking with the third relation, which refers to the material practices of different groups of people, including lived values and traditions. These issues lie at the heart of the crises that Nadel presents in her novels as productive of violence. 2 Multiculturalism and hybridity Multiculturalism is commonly treated as a positive phenomenon. However, when defining the term multiculturalism, Clive J. Christie (1998: 223 234) also pays attention to the negative components involved in the co-existence of groups of people representing different values and traditions, and the difficulty of finding a balance between cultural identifications as they appear at different levels of society. In addition to the richness of cultural exchange, the term thus also denotes a sense of searching for certainty and status in a strange and threatening environment in which the individual 211

70 Tiina Mäntymäki Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 70 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 tries to preserve their own culture and community and at the same time participate collectively in the wider society. This means that the individual is constantly balancing between isolation and participation. The process of constructing a cultural identity in the riptide of conflicting demands that exist within a multicultural setting in which some groups are rendered socially more marginal than others, is a constant process of negotiation between our culture, as experienced by the individual, and the wider society. This space that is used for the negotiation of cultural identity is always characterised by ambiguity and contradiction, since it crates what Homi Bhabha (1994) calls a Third Space, one that is inherently defined by cultural hybridity. The term hybridity is often used to refer to the creation of new transcultural forms within the contact zone produced by colonization (Ashcroft, Griffiths & Tiffin 2007: 108), and as such it is basically applicable to all societies in which different ethnicities coexist in circumstances that are governed by certain hierarchies and norms. Hybridity should not, as Bhabha (1994: 38) points out, be understood in terms of the exotism of multiculturalism or the diversity of cultures. Instead of referring to mere cross-cultural exchange, cultural hybridity points towards an alien territory (Bhabha 1994: 38), a radical renegotiation, intertwining and merging of what is understood as original in cultures. 3 The fragmentation of identities in a multicultural setting In the novels discussed below, violence is generated as a result of the failure to negotiate cultural identities in terms of hybridity in a multicultural setting. In society, all ethnic groups can be considered interdependent. However, the people that are subjected to violence and its fatal consequences refuse to acknowledge this interdependence, and as a result of this they fail to embrace the opportunity for creating a space within which the negotiation of identities in terms of hybridity is possible. This leads to social marginalisation and crises of identity, the most drastic outcome of which is the acceptance of, support for, or active participation in violence. 212

Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 71 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 71 Fragmentation, Negotiation and Ethnicity in Barbara Nadel s Inspector kmen Series 3.1 History, escapism and seclusion In the first kmen novel, Belshazzar s Daughter (1999), the above mentioned pattern is evident. In the narrative, the past manifests itself as a central constituent of the present. This characteristic is not present only in the novel in question, but runs through the series as a thread to which issues of ethnicity, difference, negotiation of identities, and crime are related. As Inspector Ikmen points out in a later novel, Dead of Night: The past is always relevant (2012: 280). In this particular story, the murder mystery links to 20 th century European history and the 1917 Bolshevik revolution in Russia. In the period before the final fall of the Ottoman regime many Russian refugees, particularly those who were part of the nobility, and whose lives were threatened by the Bolsheviks, fled to Turkey and found a safe haven in Istanbul. The novel speculates around the mysterious destinies of Tsar Nicholas s two children who were not buried together with the other family members, describing the secluded life of a shockingly dysfunctional Russian family. The matriarch claims to be one of the daughters of the Romanov family who survived the Bolshevik bloodbath and escaped to Istanbul. There she sets up an incestuous and degenerate family dynasty, which she manages to hold in an iron grip for 70 years. Space and memory are intertwined in the family s existence: the derelict family house in which the family continues to live its secluded life is a closed space that represents a faded copy of old Russia in miniature. However, when a young Englishman becomes infatuated with the young grand-daughter of the matriarch and makes his way into the well-protected family space, the escapist culture of the long-extinct Russian nobility is forced into an encounter with the contemporary world, at which point a clash is inevitable. The novel describes the Russian family as victims of the matriarch s elitist claim that prevents the younger generations from integrating into the wider society. By declining the challenge of negotiating identities in terms of hybridity in the multicultural setting, and instead holding on to the phantoms of the past in order to preserve and defend her family, she renders three generations of her family vulnerable. The violence that breaks out culminates symbolically in a fire that burns the family house, in which the matriarch remains trapped, together with the other material reminders of her degenerated empire. 213

72 Tiina Mäntymäki Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 72 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 Belshazzar s Daughter, with its description of the violent consequences of seclusion and of the refusal to surrender into dialogue with the wider society, promotes the idea that no group of people, small or large, can act as an island, and no minority can protect itself against the threat of fragmentation by retreating into its shell and silencing the voices that bespeak crisis. The ultimate claim, in the novel, comes in the form of a violent outbreak. 3.2 Power imbalance and the claim of tradition In Arabesk (2001) identities are constructed in terms of conflict in a setting in which temporal, spatial and socio-cultural distances are presented as central ingredients in the murder mystery. The novel introduces another dysfunctional family, this time haunted by the restrictions of compelling ethnic tradition and economic imbalance, in relation to which all members of the household have to define their positions. This family is also led by a powerful woman, the popular and wealthy arabesk singer Tansu Han m who offers a luxurious home a golden cage not only to her sister, but also to the small family of a young man, Erol Urfa, who is her lover and protégé. Forced by tradition, this man lives in an arranged marriage with a young country girl from his home village, who becomes the innocent victim of murder in the novel. Despite the marginal position of the victim in the Han m household, her death naturally shakes the family s status quo and, as intended, focuses on the character of Tansu Han m because of her economic power on which the rest of the family depends. While it does not deprive her of this power, it calls for a reassessment of the ways in which it is exercised in relation to the construction of the individual identities and emotional relationships within the household. By killing young Ruya, the murderer, Tansu s sister Latife, forces into visibility the emotional marginalisation that concerns all the members of the family. Her subservience in the shadow of her more successful sister who fails to acknowledge her subjectivity and denies her independence, Erol s resignation to coercive ethnic tradition, Ruya s total objectification, and finally, Tansu s illusion of marriage with the man she loves, show the vulnerability of the family in the riptide of unarticulated and conflicting desires. 214

Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 73 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 73 Fragmentation, Negotiation and Ethnicity in Barbara Nadel s Inspector kmen Series The discrepancy between Tansu s wishful thinking and the actual reality gives Latife the initiative for murder. It is the uncompromising norm of forced marriage only within one s own ethnic group that governs Erol, and as Latife states, would, despite the death of his first wife, force him to return to his village and marry another child-woman instead of her [Tansu] (2001: 378). Latife s cruel plead for recognition from her sister s side draws from a multicultural situation in which the contact zone between cultures remains strictly closed, and efforts to negotiate identities across these boundaries are fended off by the minority s rigidly protectionist traditions. 3.3 Violence as ethnic glue The question of violence as a way of defining a minority s cultural identity in relation to that of the majority becomes pronounced in Deep Waters (2002). The story revolves around the death of a young Albanian who is found with his throat slit on a square in central Istanbul. The murder method refers to the Albanian tradition of blood feud and honour killing, gjakmaria, which has been keeping a hold on the family of the murder victim for several generations. Through blood feud the Albanian community in Istanbul not only demarcates its difference from the majority culture, but this ancient tradition also serves as a way of establishing relations of hegemony between the different clans, the fis. Despite its devastating consequences, the custom nevertheless functions as a way of establishing a common ethnic identity which draws from the memory of a common ancestry and home. History, place and old traditions thus constitute an imaginary space to which the community refers back to from its present diaspora situation. Gina Wisker (2007: 92) describes diaspora as permanent displacement or as living out of place in the new culture and yet making their own versions of it, their own versions of the self, while still retaining versions of their home culture. Although far away from their original home both spatially and temporally, Albanian families in Istanbul, entangled in the complicated regulations of gjakmaria, are held captive in a space that is preserved through patriarchal oppression, fear and violence. The individuals versions of the self are constructed through identification with tradition as opposed to the potential represented by hybridity, which prevents dialogue with and participation in the wider society. 215

74 Tiina Mäntymäki Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 74 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 Very often in contemporary crime fiction, the detective protagonist becomes drawn into the case on a personal level. Typically, he or she may be the object of desire of the murderer, or their family may be threatened by the murderer. Inspector kmen, who himself is of Albanian descent from his mother s side, becomes personally engaged in the murder case when a member of a fis formerly in blood with the powerful Bajraktars (the family of kmen s mother) implies that kmen s mother never died a natural death but was actually yet another victim of gjakmaria. From that point on, for kmen, the detection process becomes a journey back to his and his Albanian family s past, one that is filled with traumatic memories, uncertainty and concern for his family members. Therefore the plot is not only focused on finding out and constructing the story surrounding the murder of the young Albanian man, but it is also about the re-construction of the narrative of Ikmen s own past. The claim for a reconceptualization of the past that is proposed to kmen puts forward the idea that history, since being a collection of narratives that are shaped by ideologies, beliefs and conflicts of interests, which produce representations of events, is volatile and subject to change. J. Porter Abbott (2002: 3) points out how narrative functions as our most important tool with regards to our understanding of time. In this novel, the idea of the past as a collection of stories narrated with different objectives in mind, provides the option for finding a constructive solution, and draws attention to the possibility for change. Furthermore, in the case of this novel specifically, it offers a way out from the vicious circle of violence to which the Albanian community has been subjected. Which story is then pursued becomes the key. Although the motive of death of the young man eventually proves not to have been gjakmaria, based on irrational intergenerational hatred, but a crime of passion committed by a young man mislead by his mentally disturbed sister, the mere prospect of gjakmaria and the requirements made by tradition that go with it, forces the Albanian community, along with its laws, morals, and the values of different generations onto a collision course with the wider society. The members of the community that subscribe to old laws and construct their identities in terms of seclusion from the wider society swear in the name of revenge. However, also some ways out of the restrictive straight- 216

Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 75 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 75 Fragmentation, Negotiation and Ethnicity in Barbara Nadel s Inspector kmen Series jacket of tradition are indicated in the novel, as represented by individuals who are prepared to risk their lives and pay the price of seclusion from their own community, as they refuse to participate in the vicious circle of blood feud. One of them proves to be kmen s mother Ay e, whose voluntary surrender to death ends the vicious circle of revenge between two families. The three young members of the Albanian community who, after the death of the young Albanian, break loose from tradition and choose integration with the wider society, are also pointed out as harbingers in a process of change, which is seen as inevitable. 3.4 Clashes with the norm of whiteness While in Deep Waters serious conflicts and their effects on the construction of cultural identities within one ethnic group are discussed, in Dead of Night, published in 2012, the conflicts happen between different groups distinguished by ethnicity and social standing. Moreover, instead of placing the story in the familiar setting of Istanbul, Nadel has chosen Detroit in the US as the crime scene. By doing so, the novel concretely emphasizes distance with regards to both physical place and cultural space. Similarly to the novels set in Istanbul, historical events of the past act as the surface against which the current events of the novel are contemplated. Moreover, also in this novel the problematic of negotiating one s identity in a multicultural setting is seen as the key to understanding related situations in which violence breaks out. In Dead of the Night, Inspector kmen and his colleague Mehmet Suleyman travel to the USA to participate in a conference organized in Detroit, which after the crash of the car industry seems to them like a cold urban nightmare with its high unemployment rates, poverty, criminality, and strict racial, ethnic and social segregation. At the very beginning of their visit kmen becomes involved in a cold murder case, the death of a young Melungeon, Elvis Goins, whose ethnic origin had rendered him a social outcast. This case provides kmen with a close view of the reality surrounding the aftermath of the collapse of the industrial society, and processes by which certain groups of people have been rendered racially or ethnically more visible, and socially inferior. Through 217

76 Tiina Mäntymäki Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 76 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 practices of racialisation and ethnicisation these individuals have become equated with criminality in the eyes of wider society. Although race and ethnicity are often talked about in essentialist terms, in cultural studies they are treated as social constructs, and racialised and ethnicised identities are seen as processes whereby differences between people are marked, as Kath Woodward (2004: 125) states, on the basis of assumptions about human physical or cultural variations and the meanings of these variations. Thus racialisation and ethnicisation are about constructing and sustaining differences between people through different social and psychological processes. Moreover, also material effects, such as different practices of racism and ethnic discrimination, are included as part of the process of social construction. In the novel s Detroit setting, multiculturalism is set against the norm of whiteness, denoting a fragmentation of identities that leads to cultural clashes between different ethnic groups. In The Matter on Images (2002) Richard Dyer points out how whiteness, although an inherent part of the ethnicised social structure, tends to be positioned outside of it. Since whiteness is presented as the norm, it becomes the invisible marker against which other ethnicities are compared, and as such it is also automatically produced as a monolithic, privileged category. This is the case also with the ethnicised social structure in Nadel s novel, since all ethnicities besides whiteness are presented as contrary to it. Whiteness in this case is ironically represented by the main criminal, a wealthy and eccentric man who defines himself exclusively in terms of hegemonic, normative whiteness. However, the normative white identity, against which the ethnicised identities are measured, proves to be in crisis. As in the novels discussed above, the refusal to negotiate positions of identity in the new social setting proves to be a destructive strategy. The rich old man s desperate crimes aimed at sustaining his hegemony eventually come to daylight, and his adherence to protectionism, grounded in an irrational hatred of the ethnicised other renders his identity fragmented. In Dead of Night, Nadel draws a parallel between Istanbul and Detroit, and equals the east and the west, when it comes to the negotiation of identities in multicultural settings. 218

Fragmentation, Negotiation and Ethnicity 77 in Barbara Nadel s Inspector kmen Series Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 77 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 The novel promotes the idea of socially viable multiculturalism, despite all the challenges it involves, as opposed to the adoption of rigid identity positions and the eventual risk of fragmentation they entail for those who subscribe to them. The idea of the fundamental hybridity of all identities is, in the novel, explicitly voiced by the mother of a murdered black policewoman, who says: White? Black? What s the matter? Too much of all that in this city. People are people! (Nadel 2012: 234). In addition, the novel expresses the idea that in the complicated contemporary world, the mechanisms of ethnic discrimination as well as the challenges produced by it, including downright racism, do not apply only in Detroit, as indicated by the mother of the murdered Officer Rita Addison, but are universal issues. At the end of the novel, when the case is closed and kmen is discussing it with a Detroit colleague, he expresses the idea of a common challenge that all those who fight violent crime face: Detroit is a city of people just like Istanbul, You think we don t have killers in my city? You think you are unique? (2012: 330). 4 Conclusions The novels discussed in this article deal with the clashes between the cultural values or value systems of the different characters in the novels that expose them to violence. This links to the convention in contemporary crime fiction to highlight and analyse the workings of social structures and practices that maintain hegemonic power, something seen as generative of crime in society. In Nadel s novels this power is also described as generative of a claim for unified identities with the help of which ethnicised and other socially constructed groups demarcate their specificity in relation to other groups. The main argument put forward by the novels is firstly, that social demarcation always creates a risk zone in which clashes of conflicting desires can develop into violent crime. Secondly, the novels do not lay the blame exclusively on the hegemonic groups, or put forward unilateral discrimination as the cause of violence. Although the perspective for the scrutiny of the social situation in the novels is mostly that of minority groups, these are not treated as blameless victims of oppressive power, but are quite often seen as equally liable partners that hold an equal amount of responsibility to 219

78 Tiina Mäntymäki Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 78 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 engage in dialogue with the group or groups they themselves also construct as the other. Thus, in a world where meeting difference is inevitable, the necessity for abandoning strict demarcations and negotiating identities in terms of hybridity should be a concern for everybody. Gina Wisker (2007: 190) states that the lynchpin of hybridity is to align [ ] itself with cultural equity despite difference. At the end of Deep Waters, in a discussion with one of the most adamant demarcationists, a representative of one of the Albanian families intertwined with the vicious circle of blood feud, inspector kmen (Nadel 2012: 429), the main moral authority in the novel series, expresses what genuine hybridity means to him: I think it is something called love, Angeliki, he said as the door opened. It s something that doesn t depend on blood or belong to any particular fis. Just love. Works cited Abbott, J. Porter (2002). The Cambridge Introduction to Narrative. Cambridge: Cambridge University Press. Ambler, Eric (2009/1962). The Light of Day. Kelly Bray: House of Stratus. Ashcroft, Bill, Gareth Griffiths and Helen Tiffin (2007). The Post-Colonial Studies Reader. New York: Routledge. Bhabha, Homi (1994). The Location of Culture. London: Routledge. Christie, Clive J. (1998). Race and Nation: Unity and Diversity in the Modern World. In Race and Nation. A Reader. Clive J. Christie (ed). London & New York: I.B. Tauris Publishers, 218 236. Dyer, Richard (2002). The Matter of Images. Essays on Representation. London: Routledge. Fleming, Ian (2012/1957). From Russia with Love. London: Random House. Hall, Stuart (1997). The Work of Representation. In Representation. Cultural Representations and Signifying Practices. Stuart Hall (ed.), 13 74. Nadel, Barbara (1999). Belshazzar s Daughter. London: Headline. Nadel, Barbara (2001). Arabesk. London: Headline. Nadel, Barbara (2002). Deep Water. London: Headline. Nadel, Barbara (2012). Dead of Night. London: Headline. O Bryan, Laurence (2011). The Istanbul Puzzle. London: Headline. Said, Edward (1979). Orientalism. New York: Random House. Wisker, Gina (2007). Key Concepts in Postcolonial Literature. Houndmills: Palgrave. Woodward, Kath (2004). Questioning Identity: Gender, Class, Nation. London: Routledge. 220

Viestinnän, VINE nykysuomen kandidaattiohjelma ja englannin / VINE kandidaattiohjelma BA programme 79 VALINTAKOEAINEISTO 2014 / ENTRANCE EXAMINATION VALINTAKOEAINEISTO MATERIAL 2014 2013 Signs and Symbols Vladimir Nabokov All applicants should also read Symbols and Signs by Vladimir Nabokov, as it will be examined as a short essay in the exam. The publication rights for Symbols and Signs are owned by The New Yorker, but the text can be accessed online at: http://mrirwin.pbworks.com/f/nabokov,+vladimir+-+signs+and+symbols.pdf or at the New Yorker web site, no permanent link available.

80 Lehtinen, E., S. Aaltonen, M. Koskela, E. Nevasaari & M. Skog-Södersved (toim.) 2011. Kielenkäyttö verkossa ja verkostoissa. AFinLAn vuosikirja 2011. Suomen soveltavan kielitieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 69. Jyväskylä. s. 107 122. Susanna Saarela, Anita Nuopponen & Olli Raatikainen Vaasan yliopisto Naiset digitaalisten pelien maailmassa The article discusses how women who play digital games describe attitudes they confront as female gamers, and the expressions they use to express their interest and commitment towards playing digital games. The analysis focused on an open question from a previous study, which generally concentrated on women who play digital games as their hobby. In this smaller study, responses of ninety-five Finnish female gamers were analysed from the perspective of rhetorical analysis. While the female gamers used quite neutral and distant expressions to describe object of the discrimination and the one who performed it, however, the tone of expressions used to describe how discrimination was performed were more negative. Additionally, the length of gaming hobby had an influence on how female gamers felt about discrimination and how they saw themselves as gamers advanced gamers were confident about their gaming skills and viewed gaming from less stereotyped perspective. Keywords: female gamer, women, video game, digital game 107

81 1 Johdanto Tämän artikkelin tavoitteena on selvittää, millä kielellisillä keinoilla digitaalisia pelejä pelaavat naiset kuvaavat heihin kohdistuneita asenteita ja kuinka heidän oma kiinnostuksensa sekä sitoutuneisuutensa pelaamiseen näkyvät kielellisissä valinnoissa. Artikkeli liittyy Saarelan (2010) viestintätieteiden alan tutkimukseen, jossa selvitettiin yleisemmin naisten sopeutumista digitaalisten pelien maailmaan ja pelikulttuuriin. Tutkimusaineisto kerättiin verkkokyselyllä, joka toteutettiin englanniksi ja suomeksi. Verkkokyselystä tiedotettiin englanninkielisillä ja suomenkielisillä peliaiheisilla keskustelupalstoilla. Kyselytutkimukseen vastauksia tuli yhteensä 622 kappaletta eri-ikäisiltä naispelaajilta. Tutkimuksessaan Saarela analysoi saamiaan vastauksia lähinnä sisällönanalyysin keinoin, mutta tätä artikkelia varten tehdyssä analyysissa palasimme hänen aineistoonsa ja lähdimme katsomaan, voisimmeko kiinnostavasta aineistosta saada irti syvällisempää tietoa vastauksissa käytettyjä kielellisiä keinoja analysoimalla. Otimme tarkastelun kohteeksi kysymyksen Oletko kokenut pelaamiseen liittyvää syrjintää tai kohdannut loukkaavia mielipiteitä miehiltä, koska olet nainen? jatkona olevan avoimen kysymyksen, jossa vastaajia pyydettiin tarkentamaan, kuinka se ilmeni. Aineistoksi otimme suomenkieliset vastaukset, joita oli 95 kappaletta. Niistä nousi selkeästi esiin puolustuskannalla olo, joten päädyimme muodostamaan analyysikehyksen Jokisen (1999) esittämän puolustavan retoriikan keinojen jaottelun pohjalta. Ennen kuin esittelemme tekemämme analyysin tuloksia, teemme lyhyen katsauksen digitaalisten pelien aiempaan tutkimukseen. Sen jälkeen pohdimme Saarelan tutkimustulosten pohjalta naisia digitaalisten pelien pelaajina yleisemmällä tasolla. Digitaalisten pelien ja niiden pelaamisen tutkiminen on yleistynyt vasta viimeisen vuosikymmenen aikana, vaikka sen juuret voidaan jäljittää useiden vuosikymmenien päähän, jolloin tutkittiin lähinnä leikkimistä (ks. Sotamaa 2009: 100). Nykyinen pelitutkimus on monitieteellistä ja sitä tekevät ulottuvat aina humanisteista yhteiskuntatieteilijöihin ja käyttäytymistieteilijöihin saakka (ks. Kallio 2009: 106). Tarkastelun kohteena ovat pelaamisen vaikutukset pelaajaan, terveyteen, oppimiseen, taitojen kehitykseen ja 108

82 siihen, aiheuttaako pelaaminen riippuvuutta (ks. Lucas & Sherry 2004: 500 501). Tällä hetkellä tutkijoiden kiinnostuksen kohteena ovat etenkin digitaalisten pelien hyödyntämismahdollisuudet. Esimerkiksi miten opetusta ja oppimista voitaisiin tehostaa digitaalisten pelien avulla. Vaikka digitaalisten pelien tutkimus on monitieteellistä, on sitä kielitieteissä tutkittu vähän. 2 Naiset digitaalisten pelien pelaajina Vielä kaksi vuosikymmentä sitten tavallinen digitaalisten pelien pelaaja nähtiin yksinäisenä pikkupoikana tuijottamassa välkkyvää television ruutua omassa huoneessaan. Tämä mielikuva on muuttumassa, sillä digitaalisia pelejä pelaavien naisten määrä on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana nopeasti. Vuonna 2008 Suomessa digitaalisten pelien pelaajista 33 % oli naisia (FIGMA 2008). Vastaava luku Yhdysvalloissa on 40 % (ESA 2008, 2010). Siitä huolimatta, että naiset ovat omaksuneet pelaamisen heille sopivaksi harrastukseksi, elävät mielikuvat pelaamisen maskuliinisuudesta vielä vahvoina. Tämän digitaalisista peleistä ihmisten mielissä elävän poikien harrastus -mielikuvan lisäksi se näkyy myös miesten joskus nuivanakin suhtautumisena naisiin pelaajina ja myös peliteollisuuden tuotevalikoimasta. Saarelan (2010: 96 97) kyselyyn vastanneista naispelaajista hieman yli puolet (54,2 %) halusivat peliteollisuuden ottavan naiset paremmin huomioon. He näkivät peliteollisuuden panostavan enemmän miehiin, onhan pelimarkkinoilla tarjolla enemmän miespelaajille suunnattuja pelejä. Vuorela (2009: 56) toteaa naisten olleen peliteollisuudelle aina vaikea kohderyhmä, sillä peliteollisuudessa ei tiedetä, miten naisiin tulisi suhtautua ja mitä heille voisi myydä. Saarelan (2010: 5) tutkimuksessa selvisi, että naispelaajat pelasivat paljolti samoja pelejä kuin miehet. He kuitenkin kaipasivat kekseliäitä pelejä, joissa olisi mahdollista toteuttaa luovuuttaan. Vastauksista nousi myös esiin, että naiset arvostavat peleissä visuaalisesti kaunista pelimaailmaa ja toimivaa sisällöllistä suunnittelua. Tutkimukseen vastanneista naispelaajista suurin osa ei kokenut tulleensa syrjityksi pelimaailmassa eli he vastasivat ei kysyttäessä ovatko he kokeneet pelaamiseen liittyvää syrjintää tai kohdanneet loukkaavia mielipiteitä, koska ovat naisia. Vajaa viidesosa 622 vastaajasta (18,2 %) oli valinnut 109

83 vastausvaihtoehdon kyllä. Koska kyse oli kuitenkin niinkin suuresta lukumäärästä kuin 113 naispelaajasta, halusimme tarkastella lähemmin heidän vastauksiaan avoimeen jatkokysymykseen siitä kuinka heidän kokemansa syrjintä ilmeni ja miten heidän suhtautumisensa tähän näkyi vastauksissa. Vastauksia sisällönanalyysillä tutkiessa eli vastauksista esiin nousseita seikkoja teemoiksi luokittelemalla (ks. esim. Krippendorff 2004) kävi ilmi, että naispelaajat joutuvat toisinaan tekemisiin hyvinkin negatiivisen suhtautumisen kanssa, kuten esimerkistä 1 on havaittavissa. (1) [ ] koska miespelaajat pitävät naisia lähinnä idiootteina sängynlämmittiminä, eivätkä he siis arvosta naisten taitoja pelata. Ja jos nainen sitten sattuu tekemään virheen, hänet haukutaan maan tasalle. Naisia vähätellään pelimaailmassa paljonkin. Vastauksista Saarela (2010: 90 93) muodosti sisällönanalyysin avulla ylemmiksi teemoiksi seuraavat: naisten pelitaitojen vähättely, naiset eivät voi pelata samoja pelejä kuin miehet, peliharrastus on miesten harrastus, nimittely ja ahdistelu. Verratessamme näitä teemoja nyt naisten peliharrastuksen keston kanssa nousi esiin erilaisia riippuvuussuhteita, jotka on esitetty kuviossa 1. Vertailussa selvisi, että peliharrastuksen kesto vaikuttaa siihen, mitä naispelaajat ajattelevat peliharrastuksestaan. Seitsemän vuoden pelikokemuksen kohdalla oli havaittavissa taitekohta, jossa näkyi suurin ero yli seitsemän ja alle seitsemän vuotta pelanneiden naispelaajien näkemysten välillä. KUVIO 1. Naispelaajien näkemys syrjinnän kohdistumisesta peliharrastuksen keston mukaan. 110

84 Kuviosta 1 on havaittavissa, että yli seitsemän vuotta pelanneet naispelaajat kokivat syrjimisen kohdistuvan heidän pelitaitoihinsa ja siihen, ettei naisten pitäisi pelata samoja pelejä kuin miesten. Sen sijaan alle seitsemän vuotta pelanneiden naisten kokemukset liittyivät peliharrastuksen soveltuvuuteen naisille ja heidän pelitietämyksensä arvosteluun. Vastauksista oli havaittavissa, että yli seitsemän vuotta pelanneet naiset luottivat pelitaitoihinsa ja kokivat pärjäävänsä myös miesten peleissä, kun taas alle seitsemän vuotta pelanneet naiset olivat hieman epävarmoja peliharrastuksensa suhteen. Yli ja alle seitsemän vuotta pelanneiden vastauksia verratessa paljastui, että yli seitsemän vuotta pelanneiden naispelaajien vastauksista on nähtävissä vuosien tuoma pelikokemus, kun taas alle seitsemän vuotta pelanneiden vastaukset heijastavat heidän ajattelevan peliharrastusta vielä hieman stereotyyppisestä näkökulmasta. Tämä havainto herätti mielenkiintomme naispelaajien kielellisten valintojen tutkimiseen, sillä Saarelan tutkimuksessa niihin ei juurikaan kiinnitetty huomiota. Vastauksia alustavasti lukiessamme huomiomme kiinnittyi siihen, että niissä oli mukana jonkinlaista puolustautumista, joka näytti kätkeytyvän kielellisiin valintoihin. Tällaisista vastauksista muodostuikin mielikuva oman pelaajaidentiteetin puolustamisesta. Otimme kielellisessä analyysissä tarkempaan tarkasteluun suomenkieliset avoimet vastaukset (95 kpl), joista analysoimme esimerkiksi sanavalintoja ja muita ilmaisukeinoja. Jätimme tarkastelun ulkopuolelle 17 vastausta, jotka olivat englanniksi. Englanninkieliset vastaukset olisivat olleet kiinnostavia tutkimuskohteita sisältöjensä puolesta, mutta kielellisten erojen vuoksi päädyimme käsittelemään pelkästään suomenkielisiä vastauksia. Tarkastelusta suljettiin pois myös yksi suomenkielinen vastaus, jossa oli kerrottu ainoastaan positiivisista kokemuksista. Tarkoituksena oli tarkastella ainoastaan negatiivisia kokemuksia, joita kyselyssä oli alunperin lähdetty selvittämään. 111

85 3 Tutkimusaineiston analysointi puolustavan retoriikan näkökulmasta Otimme analyysiimme vaikutteita (kriittisestä) diskurssianalyysistä ja retoriikasta (Jokinen 1999; Kalliokoski 1996; Fowler 1991; Fairclough 1992). Aineistosta näytti nousevan esiin monia seikkoja, joita Jokinen (1999: 130) erottelee puolustavasta retoriikasta, jollaiseksi tulkitsimme ensi katsomalla myös aineistomme käytetyn kielen suurelta osin. Hän määrittelee puolustavan retoriikan keinoksi, jolla vahvistetaan omaa positiota siten, ettei sitä päästäisi vahingoittamaan. Sen vastakohtana on hyökkäävä retoriikka, jolla pyritään vahingoittamaan vasta-argumenttia. (Emt.; Potter 1996: 121.) Myös sitä voisi odottaa löytyvän puolustuskannalla olevan henkilön vastauksista onhan naispelaajien pyrittävä vakuuttamaan omien kokemuksiensa todellisuudesta sekä niiden merkittävyydestä joko hänen itsensä tai kaikkien naisten puolesta. Vastauksilla ei ole tarkoituksena vakuuttaa suurempaa vastaajajoukkoa vaan lähinnä tutkimuksen tekijä, minkä joudumme ottamaan huomioon. Kaikessa argumentaatiossa keskeistä on kategorisointi eli miten puhuttaessa luokitellaan ihmisiä ja asioita (Jokinen 1999: 141). Ensimmäiseksi tarkastelemmekin sitä, kuinka vastaajat kategorisoivat ja nimesivät tekijöitä (kuka teki/sanoi), toiminnan kohteita ja itse tekoa (3.1 3.3). Sen jälkeen erottelemme muita Jokisen esittämiä puolustelevan retoriikan keinoja (3.4). 3.1 Tekijän kategorisointi Ensimmäiseksi tarkastelimme sitä, kuka tai ketkä (= TEKIJÄ) ovat sanoneet tai tehneet jotain, minkä naispelaajat ovat tulkinneet syrjinnäksi tai loukkaukseksi (esim. 2). Erottelimme vastauksista sanoja, joiden avulla vastaaja kategorisoi tekijää ja saattaa myös tietoisesti vahvistaa mielipiteensä välittymistä (ks. Kalliokoski 1996: 20). (2) Usein miehet väheksyvät, ja sanovat, että pelaaminen on ns. miesten juttu. (3) Väheksyminen, oletus siitä, että olen huonompi ja tarvitsen enemmän apua. 112

86 Suuressa osassa vastauksia tekijää ei oltu nimetty ollenkaan, vaan vastauksessa tekoa ilmaiseva verbi oli nominalisoitu (esim. 3) tai passivoitu, eikä kohdetta oltu nimetty. Myös kysymyksen asettelulla haettiin pelkästään kokemuksia, joissa tekijänä on miespuolinen henkilö eikä vastaajien ehkä siksi ollut tarpeen korostaa tekijän sukupuolta. Tekijä kuitenkin nimettiin aineistossa 27 kertaa. Vastaajat nimittivät tekijää joko mieheksi, pojaksi, veljeksi, kaveriksi, pelikaveriksi, pelaajaksi tai tyypiksi. Nämä nimitykset on koottu kuvioon 2, jossa niiden prosentuaaliset määrät on esitetty suhteessa toisiinsa. KUVIO 2. Naispelaajien vastauksissa esiintyneiden nimettyjen tekijöiden prosentuaaliset määrät (N=27). Eniten vastauksissa ilmeni miehiin ja poikiin viittaavia ilmaisuja. Yli 10 vuotta pelanneet naispelaajat käyttivät useammin tekijästä nimitystä mies, kun taas 1 6 vuotta pelanneet käyttivät useammin nimitystä poika. Eli tässä käytetyt nimitykset riippuivat myös vastaajien omasta iästä. Tekijää kuvaamaan käytetyt ilmaisut olivat sävyltään neutraaleita, eikä niistä sinällään erityisesti välittynyt millaisia tunteita vastaajalla on tekijää kohtaan huolimatta vastausten negatiivisesta sävystä. Tekijää kuvaamaan käytetyt tuttavallisimmat ilmaisut olivat veli ja kaveri. Hieman etäisempi on pelikaveri, jota esimerkiksi verkkopelaamisen ohella ei välttämättä koskaan tavata kasvotusten. Vielä etäisempi ilmaisu on pelaaja. Nimityksen perusteella tekijän tiedetään har- 113

87 rastavan pelaamista, mutta sävyltään ilmaisu kielii vastaajan etäisestä suhteesta tekijään. Epämääräisempiä ilmaisuja ovat mies, poika ja tyyppi, sillä ne voivat tarkoittaa ketä tahansa henkilöä. 3.2 Kohteen kategorisointi Toinen aineistosta erottunut kategorisoinnin ja nimeämisen kohde muodostui solvauksen kohteiksi joutuneista ihmisistä, esineistä ja asioista (= KOH- DE). Nimeämistä voi hyödyntää sukupuoleen tai syntyperään perustuvan diskriminoinnin keinona, erilaisten (negatiivisten tai positiivisten) stereotypioiden vahvistajana, kuten Kalliokoski toteaa (1996: 20; ks. myös Fowler 1991: 93 94). Kohteet jaoteltiin viiteen pääryhmään: pelaaja, pelaajan pelitaidot, pelaajan pelaama peli, pelaajan pelausharrastus ja ei selvää kohdetta sekä niiden alaryhmiin, ks. kuvio 3. KUVIO 3. Kohteet, joihin naispelaajien kokema syrjintä kohdistui. Vastauksissa oli viitattu usein pelaajaan itseensä. Esimerkin 4 persoonapronominin sijamuodosta on selvästi nähtävissä, että syrjintä on kohdistettu itse pelaajaan. (4) Yhteisössä on uskottu minun olevan naista esittävä mies kun sukupuoleni on tullut ilmi. Olen saanut myös erityiskohtelua sukupuoleni takia, enemmän huomiota, apua pelissä ja virheitäni on annettu helpommin anteeksi kuin miehille annetaan. 114