Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö"

Transkriptio

1 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120 op (ylempi korkeakoulutukinto) Yksiköstä valmistuvista monet sijoittuvat mm. opetustehtäviin, mutta humanistisen alan asiantuntemusta tarvitaan myös sellaisilla yhteiskunnan aloilla kuin kulttuurihallinnossa, kirja ja informaatiopalveluissa, tiedotus- ja viestintäalalla, vapaassa sivistystyössä sekä kansainvälisen toiminnan eri sektoreilla. Osa tutkinnon suorittaneista sijoittuu myös opetus- j tutkimustehtäviin yliopistoissa.

2 2 Yksikön tutkinto-ohjelmat Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma Ranskan kielen tutkinto-ohjelma Suomen kielen tutkinto-ohjelma

3 3 Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma (30 opiskelijaa) nyk. Suomen kirjallisuus ja yleinen kirjallisuustiede HuK Kirjallisuuden kandidaattiohjelma FM Kertomus- ja tekstiteorian maisteriopinnot Suomen kirjallisuuden maisteriopinnot Ohjelmasta valmistuu kirjallisuuden ja tekstintutkimuksen asiantuntijoita. Koulutus tarjoaa ajantasaisen näkemyksen kirjallisuudesta osana taiteen ja kulttuurin kenttää sekä perehdyttää kirjallisten esitysmuotojen historiaan ja kirjallisuudentutkimuksen nykymetodeihin. Opinnoissa painottuvat poetiikka, kertomuksen teoria, kirjallisuushistoria sekä kirjallisuusinstituution ja kirjallisten käsitteiden muutos. Lisäksi ohjelmasta voi valmistua äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajaksi.

4 4 Kertomus- ja tekstiteorian maisteriopinnot tarjoavat mahdollisuuden kirjallisuuden syventäviin opintoihin kielialueesta riippumatta. Tekstejä tarkastellaan kirjallisuuden poetiikan hengessä, eli taitolajina. Erityisesti painotetaan kansainvälisen kertomusteorian nykysuuntia, jotka tarjoavat metodeja useille tekstejä tutkiville aloille. Suomen kirjallisuuden maisteriopinnot perehdyttävät kotimaiseen kirjallisuuteen ja kirjallisuudentutkimukseen sekä niiden merkitykseen muuttuvassa maailmassa. Opiskelija tuntee Suomen kirjallisuuden ja kirjallisen instituution keskeiset piirteet ja aseman maailmankirjallisuudessa. Opiskelija pystyy arvioimaan taiteen ja kulttuurin käytäntöjä sekä Suomen kirjallisuutta esteettisenä ja kulttuurisena ilmiönä.

5 5 Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma (60 opiskelijaa) Nyk. englantilainen filologia + monikielisen viestinnän ja käännöstieteen koulutusohjelma, B- työkieli englanti HuK Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen kandidaattiohjelma FM Englannin kielen ja kirjallisuuden maisteriopinnot Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen kandidaattiopinnot antavat opiskelijoille laaja-alaiset perusvalmiudet moniin asiantuntijatehtäviin. Englannin kielen ja kirjallisuuden opinnoissa tarkastellaan kielen rakennetta, käyttöä, vaihtelua ja oppimista. Lisäksi perehdytään englanninkielisen kirjallisuuden lajeihin, eri aikakausien ja maiden kirjallisuuteen sekä kulttuurisiin teksteihin. Kääntämisen ja tulkkauksen opintoihin kuuluu käännöstieteen, käännösviestinnän, kielen ja kulttuurin opintoja, jotka johdattavat esimerkiksi markkinointitekstien, EU-asiakirjojen, käyttöohjeiden ja kirjallisuuden ammattimaiseen kääntämiseen. Tutkinto-ohjelmasta voi valmistua myös englannin kielen aineenopettajaksi.

6 6 Englannin kirjallisuuden maisteriopinnot Englannin kielen ja kirjallisuuden maisteriopinnoissa on mahdollista erikoistua esimerkiksi kielen rakenteen, kielen ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen, kirjallisuuden lajien tai kirjallisuuden yhteiskunnallisten merkitysten tutkimukseen.

7 7 Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma (30 opiskelijaa) Nyk. saksan kieli ja kulttuuri + monikielisen viestinnän ja kääntämisen koulutusohjelma, B-työkieli saksa HuK Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma FM Saksan kielen ja kulttuurin maisteriopinnot Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot Perusopinnot keskittyvät kielitaidon ja kulttuurin tuntemuksen kehittämiseen. Aineopinnoissa opiskelija perehtyy suunnittelemiensa maisteriopintojensa tieteellisiin perusteisiin sekä syventää kieli- ja viestintätaitojaan. Kielen ja kulttuurin opinnoissa perehdytään saksan kielen rakenteeseen sekä saksankielisten maiden kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Kääntämisen ja tulkkauksen opintoihin kuuluu käännöstieteen, käännösviestinnän, kielen ja kulttuurin opintoja. Tutkinto-ohjelmasta voi valmistua myös saksan kielen aineenopettajaksi.

8 8 Saksan kielen ja kulttuurin maisteriopinnot tarjoavat laaja-alaisen saksankielisten maiden tuntemuksen. Opiskelija erikoistuu kielen opettamiseen, kirjallisuuteen ja kulttuuriin tai talousviestintään.

9 9 Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma (30 opiskelijaa) Nyk. venäjän kieli ja kulttuuri + monikielisen viestinnän ja kääntämisen koulutusohjelma, B-työkieli venäjä HuK Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma FM Venäjän kielen ja kulttuurin maisteriopinnot Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot Kielen ja kulttuurin opinnoissa perehdytään venäjän kielen rakenteeseen, venäläiseen kirjallisuuteen ja sen analysoimiseen, kulttuurihistoriaan ja nyky-yhteiskuntaan. Kääntämisen ja tulkkauksen opintojen painopiste on käännösviestinnässä. Opinnot johdattavat esim. markkinointi- ja uutistekstien sekä käyttöohjeiden ammattimaiseen kääntämiseen.

10 10 KIELI-, KÄÄNNÖS- JA Venäjän kielen ja kulttuurin maisteriopinnot tarjoavat laaja-alaisen Venäjän tuntemuksen. Erikoisaloja ovat nykyvenäjä, kielen, kulttuurin ja yhteiskunnan vuorovaikutus, kirjallisuudentutkimus tai venäjän opettaminen vieraana kielenä. Opettajan pätevyyden antaa aineenopettajakoulutus.

11 11 KIELI-, KÄÄNNÖS- JA Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot B-työkielinä englanti, saksa ja venäjä Erikoistumisalat: erikoiskielet kaunokirjallinen ja audiovisuaalinen kääntäminen tulkkausviestinä

12 12 KIELI-, KÄÄNNÖS- JA Lähes entisellään Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma (15 opiskelijaa) Pohjoismaisten kielten kandidaattiohjelma & pohjoismaisten kielten maisteriopinnot erikoistumisaloja: aineenopettaja, käännösviestintä Ranskan kielen tutkinto-ohjelma (15 opiskelijaa) Ranskan kielen kandidaattiohjelma & ranskan kielen maisteriopinnot erikoistumisaloja: aineenopettaja, käännösviestintä Suomen kielen tutkinto-ohjelma (26 opiskelijaa) Suomen kielen kandidaattiohjelma & suomen kielen maisteriopinnot erikoistumisaloja: äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, suomi toisena ja vieraana kielenä -opettaja, kielikonsultti

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin määräaikainen tehtävä 1.9.2014 31.8.2017. Kirjallisuustiede, erityisesti kertomus- ja tekstiteoria

Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin määräaikainen tehtävä 1.9.2014 31.8.2017. Kirjallisuustiede, erityisesti kertomus- ja tekstiteoria TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin

Lisätiedot

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Vanhojen opintojen vastaavuudet

Vanhojen opintojen vastaavuudet Vanhojen opintojen vastaavuudet Tampereen yliopiston opetussuunnitelmat päivitetään kolmen vuoden välein. Opetussuunnitelman vaihtuessa opintoihin ja niiden suorittamiseen tulee yleensä ainakin jonkinlaisia

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

Ohjeita uusille opiskelijoille. Venäjä äidinkielenä. Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi Opettajaksi

Ohjeita uusille opiskelijoille. Venäjä äidinkielenä. Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi Opettajaksi Ohjeita uusille opiskelijoille Venäjä äidinkielenä Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi Opettajaksi Kääntäjäksi Yhteiset perusopinnot www.helsinki.fi/yliopisto 15.9.2014 1 Venäjä äidinkielenä Venäjä äidinkielenä

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa

Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) hanna.samola@uta.fi Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa Opetussuunnitelmassa Kandidaattiohjelmasta valmistuva opiskelija

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet 2012-2015 ja 2015-2018 Perusopinnot Aineopinnot Ei muutoksia.

Lisätiedot

Suunnitteluryhmä esittää, että uusi tutkinto-ohjelma aloittaa

Suunnitteluryhmä esittää, että uusi tutkinto-ohjelma aloittaa Kielten tutkinto-ohjelman perustamisesitys Kielten tutkinto-ohjelman suunnittelutyöryhmä 22.11.2016 Suunnitteluryhmä esittää, että uusi tutkinto-ohjelma aloittaa 1.8.2019. Tutkinto-ohjelman nimi: Kielten

Lisätiedot

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Vastaavuustaulukot

Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Vastaavuustaulukot Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Vastaavuustaulukot Tutkinto-ohjelman etussuunnitelmatyöryhmä on hyväksynyt nämä vastaavuustaulukot toukokuussa.2012. Niihin voi kuitenkin tulla

Lisätiedot

39 31 muut: 137 Koepistejono *) yht muut: 155,5 Koepistejono 10 8 ensikertalaiset: 65,0 muut:73,25. yht.

39 31 muut: 137 Koepistejono *) yht muut: 155,5 Koepistejono 10 8 ensikertalaiset: 65,0 muut:73,25. yht. Kielten kandiohjelma: englanti, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri Yhteispistejono 39 31 ensikertalaiset: 122 39 31 muut: 137 Koepistejono 37 27 50 *) 39 31 yht. 76 58 78 62 Kielten

Lisätiedot

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa, tilanne 27.2.2018 1. Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavat koulutukset (ml. erilliset maisteriohjelmat ja koulutukset, joissa

Lisätiedot

Humanitas ry järjesti keväällä 2010 kyselyn, joka toteutettiin sähköisesti. Kyselyyn vastasi 538 henkilöä

Humanitas ry järjesti keväällä 2010 kyselyn, joka toteutettiin sähköisesti. Kyselyyn vastasi 538 henkilöä Humanitas ry järjesti keväällä 2010 kyselyn, joka toteutettiin sähköisesti Kysely pyrki selvittämään, miten humanistit ja toisaalta muut näkevät humanistisen tieteen ja humanistit osana yliopistoyhteisöä,

Lisätiedot

yht yht muut: 183 Koepistejono ,5 *) 3 2 yht muut: 177 Koepistejono 4 3 ensikertalaiset: 57 muut: 62

yht yht muut: 183 Koepistejono ,5 *) 3 2 yht muut: 177 Koepistejono 4 3 ensikertalaiset: 57 muut: 62 Filosofian kandiohjelma (opetus suomeksi), humanististen tieteiden / valtiotieteiden kandidaatti ja filosofian/valtiotieteiden maisteri Yhteispistejono 12 11 143 12 10 Koepistejono 12 10 ensikertalaiset:

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa 23.7.2015 1/12 Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautumista tieteenalayksiköiden ja koulutusalojen kesken. Ensimmäinen taulukko

Lisätiedot

Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi nykykielten laitoksessa. Helsingin yliopisto humanistinen tiedekunta

Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi nykykielten laitoksessa. Helsingin yliopisto humanistinen tiedekunta Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi nykykielten laitoksessa Helsingin yliopisto humanistinen tiedekunta Tätä kaikkea voit opiskella Nykykielten laitos tarjoaa opetusta kaikkiaan 23 kielessä sekä kieliteknologian

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa 1. Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 26.8.2015 klo 13.00-16.45

Orientoivat opinnot, osa 1. Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 26.8.2015 klo 13.00-16.45 Orientoivat opinnot, osa 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 26.8.2015 klo 13.00-16.45 2 Tilaisuuden ohjelma 13.00 Kati Toikkanen & Maija Ohvo: Opintojen rakenne ja opiskelusta Tampereen

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkintoja koskevat yleiset määräykset

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkintoja koskevat yleiset määräykset Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkintoja koskevat yleiset määräykset 2015-2018 Yliopistossa suoritettavista tutkinnoista säädetään valtioneuvoston asetuksella yliopistojen tutkinnoista

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKÖN KESKUSTELUTILAISUUS OPISKELIJOILLE RANSKAN KIELEN TUTKINTO- OHJELMAA KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKÖN KESKUSTELUTILAISUUS OPISKELIJOILLE RANSKAN KIELEN TUTKINTO- OHJELMAA KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKÖN KESKUSTELUTILAISUUS OPISKELIJOILLE RANSKAN KIELEN TUTKINTO- OHJELMAA KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ 30.11.2016 REHTORIN TOIMEKSIANTO Rehtori antoi päätöksellään

Lisätiedot

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 1 Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 2 Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Koostuvat kahdesta osasta: kasvatustieteen perusopinnoista, 25 op sekä aine- ja syventävien

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Paikan vastaanottaneet. Aloituspaikat. kaikista hakijoista ,0 % ,7 % ,0 % ,0 %

Hyväksyttyjä. Paikan vastaanottaneet. Aloituspaikat. kaikista hakijoista ,0 % ,7 % ,0 % ,0 % Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) 5 0 0 0 0,0 % Kirjoittamisen kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden

Lisätiedot

Filosofinen tiedekunta UUDET KOULUTUSOHJELMAT. Kielet ja viestintä -tiedealueen opiskelijainfo 17.4.2012 varadekaani Nina Pilke

Filosofinen tiedekunta UUDET KOULUTUSOHJELMAT. Kielet ja viestintä -tiedealueen opiskelijainfo 17.4.2012 varadekaani Nina Pilke Filosofinen tiedekunta UUDET KOULUTUSOHJELMAT Kielet ja viestintä -tiedealueen opiskelijainfo 17.4.2012 varadekaani Nina Pilke Yliopiston visio ja tahtotila Vaasan yliopistosta valmistuvat tunnetaan hyvistä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Lukuvuonna valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena

TAMPEREEN YLIOPISTO Lukuvuonna valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena TAMPEREEN YLIOPISTO 23.9.2014 Lukuvuonna 2013-2014 valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena 0 1-29 30-44 45-54 55-59 60- yht. IBT LUO Bioteknologian tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,7 % 130,7/180

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,7 % 130,7/180 Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat 28.8.2018 Päivän ohjelma Tutkinto-ohjelmavastaavan tervehdyssanat: Jaana Kekäläinen Henkilökunnan esittäytyminen

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,3 % 40/70 62,6/100

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,3 % 40/70 62,6/100 Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä kutsuun Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti

Lisätiedot

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma 1 Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Kiinnostaako sinua kielten ja kulttuurien välinen

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Humanistiset tieteet

Humanistiset tieteet Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet ja

Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet ja Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelman intojen vastaavuudet 2012-2015 ja 2015-2018 Pohjoismaisten kielten kandidaattiohjelma Perusinnot Opetussuunnitelma 2012-2015 Opetussuunnitelma 2015-2018 PERUSOPINNOT

Lisätiedot

Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan!

Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Tahdotko olla itänaapurimme kulttuurin,

Lisätiedot

Tule opiskelemaan venäjää kanssamme Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan!

Tule opiskelemaan venäjää kanssamme Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! Tule opiskelemaan venäjää kanssamme Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! http://www.uta.fi/ltl/ven Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Tahdotko olla

Lisätiedot

Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien opintojen vastaavuustaulukko

Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien opintojen vastaavuustaulukko Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien intojen vastaavuustaulukko Syksystä 2012 alkaen Tampereen yliistossa otetaan käyttöön uusi etussuunnitelma. Siitä eteenpäin yliistossa järjestetään

Lisätiedot

OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista

OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden 29.9.2011 Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden YKY Vuoden 2011 alusta toimintansa aloittaneessa yksikössä oppiaineita vanhoista

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkintoja koskevat yleiset määräykset

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkintoja koskevat yleiset määräykset 1 of 8 22.6.2015 14:37 tampereen yliopisto: kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö: opiskelu: tutkinnot: Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkintoja koskevat yleiset määräykset

Lisätiedot

Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos)

Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Historian kandidaattiohjelma (180op) 2019 2020 ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Perusopinnot 25 op HISP05 Teemaseminaari 5 op Aineopinnot 55 op HISA03 Historiantutkimuksen ajankohtaisia keskusteluja, 20

Lisätiedot

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi. TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat 29.8.2017 Päivän ohjelma Tutkinto-ohjelmavastaavan tervehdyssanat: Jaana Kekäläinen Henkilökunnan esittäytyminen

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi Aineenopettajainfo 15.9.2017 - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet

Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan Hakukohde Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto,

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

TULE MEILLE OPISKELEMAAN VENÄJÄÄ! Tampereen yliopiston Venäjän kielen ja kulttuurin opintosuunta, Kielten maisteriohjelma

TULE MEILLE OPISKELEMAAN VENÄJÄÄ! Tampereen yliopiston Venäjän kielen ja kulttuurin opintosuunta, Kielten maisteriohjelma TULE MEILLE OPISKELEMAAN VENÄJÄÄ! Tampereen yliopiston Venäjän kielen ja kulttuurin opintosuunta, Kielten maisteriohjelma Venäjän kielen opintosuunta Tampereella Tahdotko olla itänaapurimme kulttuurin,

Lisätiedot

Minkälaisissa ammateissa germaanisesta filologiasta valmistunut voi toimia?

Minkälaisissa ammateissa germaanisesta filologiasta valmistunut voi toimia? Lisätietoja germaanisen filologian opiskelusta: Lehtori Satu Selkälä puh. (08) 553 3430 satu.selkala(at)oulu.fi Lisätietoja opiskelijavalinnasta: Humanistisen tiedekunnan kanslia Puh. (08) 553 1011 (vaihde)

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla 3340 N:o 568 Liite I Humanistiset tutkinnot Luettelo aloista, oppiaineryhmistä ja eräistä oppiaineista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät humanistisella alalla HY JoY JY OY TaY TY VY ÅA

Lisätiedot

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta Oppaan käyttäjälle Humanistisen tiedekunnan opinto-opas lukuvuosiksi 2007 2008 ja 2008 2009 sisältää tiedekunnan opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2007. Opas sisältää perustutkintoja koskevat

Lisätiedot

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18) Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan!

Tervetuloa opiskelemaan! Tervetuloa opiskelemaan! Kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelma 28.8.2012 Sisältö Opinto-oikeus Onko sinulla aiempi

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Pohjoismaisten kielten professorin tehtävä 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Pohjoismaisten

Lisätiedot

Hakijoista ensikertalaisia yht. yht.

Hakijoista ensikertalaisia yht. yht. Hakukohde Akvaattiset tieteet, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattisluonnontieteellinen Biologian ala, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian

Lisätiedot

Kuva: Mika Perkiömäki

Kuva: Mika Perkiömäki Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! http://www.uta.fi/ltl/ven/index.html Kuva: Mika Perkiömäki Venäjän kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2007-2009)

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2007-2009) Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2007-2009) PÄÄAINEOPISKELIJAT: 402086 Ranskalaisen filologian perusopinnot (RRA100) 25 op 402087 Kielioppi (RRA101) 5 op 402088 Ranskan kielen tuottaminen

Lisätiedot

Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot

Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot Lyhenteet P = pakollinen (obligatorisk) VV = vapaasti valittava (fritt valbar) Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot pääaineittain Kandidaattiopinnot Pääaine englanti,

Lisätiedot

Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto

Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa 1.1.2019 Hyväksytty konsistorissa 23.10.2018 Tekninen korjaus 26.3.2019/Kati Toikkanen konsistorin päätösten mukaisesti ALEMPAAN JA TAI YLEMPÄÄN KORKEAKOULUTUTKINTOON

Lisätiedot

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma Maisteriohjelma KEY antaa sinulle vahvat kielelliset ja kulttuuriset taidot, joita tarvitset monikulttuurisessa työelämässä ja yhteiskunnassa.

Lisätiedot

Kielelliset. linjaukset

Kielelliset. linjaukset Kielelliset linjaukset 1 1 Aaltoyliopiston kielelliset linjaukset Aalto-yliopiston kielelliset periaatteet Aallossa käytetään kolmea työkieltä: suomea, ruotsia ja englantia Kaikki voivat osallistua keskusteluun

Lisätiedot

Kirjastoala ja korkea-asteen peruskoulutus Laitos lopetetaan, opetussuunnitelma uusiksi - kirjastoalan koulutus yliopistouudistuksen pyörteissä

Kirjastoala ja korkea-asteen peruskoulutus Laitos lopetetaan, opetussuunnitelma uusiksi - kirjastoalan koulutus yliopistouudistuksen pyörteissä Kirjastoala ja korkea-asteen peruskoulutus Laitos lopetetaan, opetussuunnitelma uusiksi - kirjastoalan koulutus yliopistouudistuksen pyörteissä Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Helsinki 4.11.2010

Lisätiedot

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Kaisa Kurki Kansainväliset asiat, Tampereen yliopisto Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti

Lisätiedot

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA Humak pidättää oikeuden muutoksiin HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU 1 MIKÄ ON HUMAK? Humak on valtakunnallinen verkostoammattikorkeakoulu Humanistisen ja kasvatusalan

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Hakukohde Hakijat Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Hyväksytyt Paikan vastaanottaneet Aloituspaikat Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin tutkinto-ohjelma,

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa 1. Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö klo 12-16

Orientoivat opinnot, osa 1. Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö klo 12-16 Orientoivat opinnot, osa 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 25.8.2016 klo 12-16 2 Tilaisuuden ohjelma Maria Mäkelä: Tervetuloa yliopistoon! Kati Toikkanen & Maija Ohvo: Opintojen rakenne

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Opintokoordinaattori Heli Rikala Luonnontieteiden tiedekunnan alkuorientaatio 28.8.2017 28.8.2017 Luonnontieteiden tiedekunta UTA.FI/LUO 1 Tampereen yliopisto TaY nyt http://www.uta.fi/yliopisto/

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät 12.- 12.11.2013 Kielet sähköistävät Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Suomi

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista ja

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot