PÄIVÄ LIUTUN PÄIVÄKODISSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄIVÄ LIUTUN PÄIVÄKODISSA"

Transkriptio

1 PÄIVÄ LIUTUN PÄIVÄKODISSA Me Liutun päiväkodissa uskomme, että lapsi on aktiivinen toimija, joka oppii kaikissa arjen tilanteissa: leikissä, kokeilemalla, esimerkin kautta, pohtimalla ja keskustelemalla. Oppia voi kuuntelemalla, katsomalla ja itse tekemällä. Aikuisen rooli on muokata päiväkotiympäristö sellaiseksi, joka tukee lapsen oppimisprosessia ja aktiivista roolia oppijana. Virikkeitä ja välineistöä on lasten saatavilla sopivassa määrin. Aikuinen luo turvallisen ja myönteisen ilmapiirin, joka rohkaisee lasta ja edesauttaa siten oppimista. Aikuinen ohjaa, kannustaa ja tukee lasta, eikä anna aina valmiita vastauksia. Tutut säännöt ja rutiinit luovat turvallisuuden tunteen lapselle, jolloin hän rohkaistuu aloitteellisuuteen ja vuorovaikutukseen toisten kanssa. LIUTUN PÄIVÄKODIN SÄÄNNÖT: Olemme yhdessä sopineet päiväkotimme yhteiset säännöt, joita noudatamme kaikessa toiminnassamme koko päiväkotipäivän ajan. Sääntöjä on vain kolme, joten ne on helppo muistaa. Säännöt koskevat sekä lapsia että aikuisia. 1. Puhu kauniisti 2. Älä satuta 3. Anna työrauha Säännöistä muistuttamassa käytämme kunkin ryhmän tarpeiden mukaan käytöksen liikennevaloja. Aikuisilla on mukanaan liikennevalot, joita näytämme lapsille tarpeen mukaan: VIHREÄ VALO: Tärkein valo, joka kannustaa ja motivoi lasta. Sitä näytetään aina lapselle lapsen toimiessa toivotulla tavalla. KELTAINEN VALO: Varoittaa kaksi kertaa. PUNAINEN VALO: Johtaa jäähyyn ja tilanteen käsittelyyn aikuisen kanssa miettimispaikalla. Lasta ei jätetä yksin! Tilanne päättyy aina vihreään valoon. PÄIVÄN POLKU: PÄIVÄKOTIIN SAAPUMINEN Liutun päiväkoti aukeaa klo 6.30 (erikseen varattaessa klo ). Aamulla kokoonnumme kaikki Touhutörmään (kulku yläpihan ovesta), josta siirrymme omiin tiloihin kun kaikkien ryhmien henkilökuntaa on tullut paikalle. Aamulla ennen aamupalaa toimintamme on vapaamuotoista, esimerkiksi leikkiä ja pöydän ääressä puuhastelua. Päiväkodin henkilökunta: - Ottaa lapsen henkilökohtaisesti vastaan lapsen tarpeet huomioiden, tarvittaessa syliin. - Kertoo päivän akuutit asiat vanhemmalle, ja on läsnä kuuntelemaan mahdolliset tärkeät vanhemmilta tai lapselta tulevat viestit. - Ohjaa lapsen mukaan senhetkiseen toimintaan (tuloajasta riippuen)

2 - On oikeutettu kokemaan itsensä tervetulleeksi päiväkotiin - Hyvästelee vanhempansa päiväkotipäivän ajaksi Vanhemmat: Huolehtivat, että: - Lapsi saa sisätossut jalkaan ja että hän pesee kätensä päiväkotiin saapuessaan - Lapsen vaatetus on tarkoituksenmukainen (säänmukaiset ulkoiluvaatteet, varavaatteet), ja että lapsen vaatteet ja muut henkilökohtaiset tavarat ovat oikeilla paikoillaan. - Ryhmän henkilökunta on huomannut lapsen saapuneen - Kertovat lapsen akuutit kuulumiset ja muut erityistä huomiota vaativat asiat (esim. muu hakija kuin vanhempi, poikkeuksellinen hakuaika tms.) PIIRIT Kokoonnumme ryhmissä piirille keskimäärin kaksi kertaa päivässä: aamupiirille aamupalan jälkeen ja päiväpiirille ennen lounasaikaa. Piirien sisältö ja kesto vaihtelevat lapsiryhmän ikätason ja vireystilan mukaisesti, mutta usein laulamme, loruttelemme tai luemme kuvakirjoja. Aamupiirillä käymme läpi, keitä tänään on paikalla, kuulemme päivän ohjelman ja rauhoitumme samalla ennen tulevia puuhia. - Opettelee vuorovaikutustaitoja: oman puheenvuoron odottaminen ja toisten kuunteleminen - Saa mahdollisuuden kertoa omia kuulumisia - Tulee aamupiirillä tietoiseksi päivän tulevista tapahtumista - Suunnittelee toiminnan, mutta ottaa ryhmän senhetkiset tarpeet huomioon - Huolehtii piirin sujuvuudesta vastaamalla työrauhasta ja piirin sisällöstä PIENRYHMÄTOIMINTA Kangasalan kunnan linjauksen mukaisesti toteutamme päiväkodissamme pienryhmätoimintaa. Jokainen ryhmä on jakanut lapset 2-3 pienryhmään, joissa toimimme aamupäivän aikana. Ryhmät ovat ns. kiinteitä pienryhmiä, joissa lapset pysyvät samoina mutta aikuiset vaihtavat vastuullaan olevaa pienryhmää n. viikon välein Pienryhmän koko on 3-10 lasta ikätasosta riippuen. Pienryhmissä on ohjattua toimintaa (esim. kädentaitoja, musiikkia, liikuntaa, pelejä, satuja ) sekä vapaata tai ohjattua leikkiä. Myös aamupäivän ulkoilu toteutetaan pienryhmissä porrastaen. Koemme, että toimimalla pienryhmissä saavutamme lukuisia hyötyjä, mm. - Toiminta rauhoittuu, vähemmän melua - Vuorovaikutus (lapsi-aikuinen, lapsi-lapsi) mahdollistuu paremmin - Lapsen yksilöllinen huomioiminen mahdollistuu paremmin

3 - Lasten havainnointi helpottuu, ja ryhmän tieto- ja taitotason huomioiminen onnistuu paremmin - On aktiivinen toimija - Sitoutuu toimintaan - Tulee kuulluksi, lapsen toiveet tulevat esille - On vastuussa oman pienryhmänsä toiminnasta - Havainnoi lapsia - Sitoutuu toimintaan ULKOILU Ulkoilu on lapsen perustarve. Ulkoilemme pääsääntöisesti 2 kertaa päivässä, aamupäivällä ja iltapäivällä. Aamupäivän ulkoilu tapahtuu pienryhmissä. Päiväkodin pienimmillä eli Pätkämäen lapsilla oma ulkoilupiha, muiden ryhmien lapset käyttävät isojen pihaa. Jokaisella ryhmällä on omat turvaliivit, joita käytämme ulkoillessamme sekä retkillä. Toisinaan vietämme leluttomia ulkoiluja, jolloin ohjaamme lapsia käyttämään leikeissään luonnosta löytyviä materiaaleja valmiiden lelujen sijasta. - Liikkuu, käyttää ääntä, purkaa energiaa, ilmaisee itseään itselleen ominaisella tavalla - Leikkii, leikit mahdollisia myös isommalla porukalla - Noudattaa yhteisesti sovittuja pihasääntöjä - Saa harjaannusta motorisiin ja sosiaalisiin taitoihin - Huolehtii turvallisuudesta: yhteisesti sovitut pihasäännöt, turvallinen olo lapsella - Huolehtii, että lapsella on säänmukainen vaatetus - Tarjoaa sopivasti leikkivälineitä lasten saataville (lelut tai luonnonmateriaalit) - Huolehtii, että jokaisella lapsella on halutessaan leikkikaveri - Havainnoi lapsia (sosiaaliset taidot, motoriset taidot, ohjeen mukaan toimiminen ) - Tarttuu lasten aloitteisiin (mielikuvitus, tutkimukset, luonnon ihmeet ) - On läsnä lapsen tarpeille RUOKAILUT Päiväkodissa lapsille tarjotaan hoitoajoista riippuen aamiainen, lounas ja välipala. Ruokailu on oppimistilanne, jossa painotetaan ruokarauhaa ja hyviä ruokatapoja. Ruokaillessa totutellaan erilaisiin makuihin ja lasta kannustetaan maistelemaan eri ruokia. Ruokailujen päätteeksi lapset saavat xylitol-pastillit. Kangasalan kunnan linjauksen mukaisesti alamme kuluvan toimintavuoden aikana toteuttaa päiväkodissamme Sapere-ruokakasvatusta, jonka mukaisesti ohjaamme lapsia tutustumaan erilaisiin ruokiin ja makuihin kaikkia aisteja käyttäen.

4 - Noudattaa hyviä ruokatapoja ja antaa ruokarauhan - Tutustuu erilaisiin ruokiin ja makuihin käyttäen kaikkia aisteja - Harjoittelee ikätasoisesti omatoimisuutta: mm. ruokailuvälineiden käyttöä, ruoan annostelua lautaselle ja astioiden palauttamista ruokakärryyn ruokailun päätteeksi - Huolehtii, että lapsi saa riittävästi ravintoa lapsen yksilölliset tarpeet (esim. allergiat) ja tottumukset huomioiden. - Kannustaa lapsia tutkimaan ja maistelemaan erilaisia ruokia - Rohkaisee lapsia omatoimisuuteen SIIRTYMÄTILANTEET Siirtymätilanteilla tarkoitetaan pukemis- ja riisumistilanteita (ulkoiluun lähtö ja sisälle tulo, lepohetkelle siirtymät), wc-tilanteita (pienillä esim. vaipanvaihtotilanteet), leikkien keräämisiä yms. Siirtymätilanteissa korostuvat turvallisuus ja toiminnan sujuvuus. Siksi porrastammekin usein siirtymiä, jotta tilanteet säilyisivät rauhallisina ja kiireettöminä. - Harjoittelee omatoimisuutta, itse yrittäminen - Tekee omia valintoja ikätasoisesti - Noudattaa ohjeita ja keskittyy olennaiseen (ikätaso huomioiden) - Vastaa tilanteiden rauhallisuudesta ja sujuvuudesta - Jakaa ryhmää mahdollisuuksien mukaan pienempiin porukoihin odotteluajan vähentämiseksi - Huolehtii turvallisuudesta - Kohtaa lapsen - Mahdollistaa omatoimisuustaitojen harjoittelun LEPO Lapsi tarvitsee aamupäivän touhujen jälkeen levon ja rauhoittumisen hetken, johon ei päiväkotipäivän muina aikoina ole samalla tavalla mahdollisuutta. Päiväkodissamme kaikki lapset lepäävät lounaan jälkeen ja unta tarvitsevat nukkuvat päiväunet. Lepohetkellä lapset kuuntelevat ryhmän ikärakenteesta riippuen aikuisen lukemaa satua. Lapsella saa olla sängyssä kotoa tuotu unikaveri. Satuhetken jälkeen on hiljaisten puuhien aikaa niille lapsille, jotka eivät nuku päiväunia. - Kuuntelee satua ilman kuvia, jolloin tilaa jää omalle mielikuvitukselle - Rauhoittuu omien ajatustensa äärelle ja antaa leporauhan toisille - On oikeutettu riittävään uneen/lepoon - Lukee satua lapsille, silittelee (lapsiryhmän/lapsen tarpeista riippuen) - On läsnä ja huomioi lapsia heidän tarpeidensa mukaan - Varmistaa turvallisuuden tunteen ja leporauhan

5 LEIKKI Päiväkotipäivän aikana leikkiaikaa on sekä sisällä että ulkona, aamupäivällä ja iltapäivällä. Lapsella on oikeus leikkiin jokaisena päiväkotipäivänä. Aamupäivän leikkiaika pienryhmissä mahdollistaa paremman tilankäytön ja takaa leikkirauhan. - Opettelee ikätasoisesti sosiaalisia taitoja: jakamista, vuorottelua, neuvottelua, ristiriitatilanteissa toimimista - Saa harjaannusta kielellisiin taitoihin vuorovaikutuksessa toisten lasten ja aikuisten kanssa - Käsittelee kokemaansa ja syventää oppimaansa leikin maailmassa - On oikeutettu leikkiin ja leikkirauhaan - Kerää lelut oikeille paikoilleen leikin päätyttyä - Havainnoi, dokumentoi, ohjaa ja mallittaa leikkiä (lasten ikätason ja tarpeiden mukaan) - Huolehtii, että kaikilla on halutessaan leikkikaveri ja leikkirauha - Järjestää leikkiympäristön ja leikkivälineet lasten saataville. Ottaa huomioon tässä ryhmän tarpeet ja mielenkiinnon kohteet (pohjautuu havainnointiin) - On lasten saatavilla mm. ristiriitatilanteiden selvittämistä varten - Antaa riittävästi aikaa leikille, että hyvä leikki mahdollistuu KOTIINLÄHDÖN AIKA Päiväkodista kotiin lähdettäessä tapanamme on, että lapsi sanoo käsiheipat tms. päiväkodin aikuiselle. Näin varmistamme sen, että henkilökunta on jatkuvasti tietoinen siitä, ketkä lapset ovat paikalla päiväkodissa ja ketkä on jo haettu. Päiväkotimme sulkeutuu klo 17. Vanhempien työajasta johtuvan satunnaisen hoitotarpeen ilmetessä hoitoa järjestetään klo saakka, tästä on sovittava erikseen päiväkodin johtajan kanssa. Hoito on varattava edellisen viikon keskiviikkoon klo 17 mennessä. Pk:n henkilökunta: - Osoittaa hakijalle, missä lapsi on - Kohtaa vanhemman ja kertoo lapsen päivän kuulumiset - Ylläpitää positiivisessa hengessä rehellistä ja avointa yhteistyötä vanhempien suuntaan - Sanoo lapselle käsiheipat tms. lapsen ikätaso ja tunnetila huomioiden - Osallistuu leikkien keräämiseen - Sanoo käsiheipat (ikätason mukaan) pääsääntöisesti oman ryhmän aikuiselle - Päiväkodin säännöt koskevat lasta niin kauan, kun hän on päiväkodin alueella. Vanhemmat: - Huolehtivat, että henkilökunta on huomannut, että lasta haetaan - Huolehtivat, että lapsi osallistuu lelujen keräämiseen, jos leikit kesken (sisällä ja ulkona) - Vastuu lapsesta siirtyy hakijalle, kun henkilökunta on osoittanut hänelle, missä lapsi on.

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

LIUTUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LIUTUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 0 LIUTUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Sivistyskeskus Liutun päiväkoti 2015 0 SISÄLTÖ 1 PUITTEET JA YMPÄRISTÖ... 1 2 LIUTUN PÄIVÄKODIN ARVOT... 2 3 PÄIVÄ LIUTUN PÄIVÄKODISSA... 4 4 SISÄLTÖALUEET...

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka VARHAISKASVATUKSEN ALOITTAMINEN Tarjoamme vanhemmille mahdollisuuden tukea lapsensa varhaiskasvatuksen aloittamista portaittain. Kannustamme

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä

Lisätiedot

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN Kuvat on piirtänyt Inkeri 6-v Minä kirjoitan sinulle runon, ihan pienen ja yksinkertaisen, niin että kaiken ymmärrät. Sinä minulle hymyn säteilet, sen suloisen, niin suloisen,

Lisätiedot

Mistä on liikuntapäiväkoti tehty?

Mistä on liikuntapäiväkoti tehty? Mistä on liikuntapäiväkoti tehty? Näkyvä osa: tilat välineet Näkymätön osa: asenteet, tiedot taidot työkulttuuri yhteiset toimintatavat rutiinit rakenteet verkostoituminen Johtaja Hyvä työyhteisö Kiitos

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEPÄIVÄHOIDON TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. KASVATUS, OPPIMINEN, TOIMINTA- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkodissa toimii neljä ryhmää: Tammen Taaperot (1-3v. ), Tammen Haltijat (3-5v.), Tammen Tietäjät (5-6 v.)

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin

Lisätiedot

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN Vanhempina voitte jättää lapsenne turvallisin mielin työpäivän tai opintojen ajaksi varhaiskasvatustoimintaan. Koulutettu henkilökuntamme huolehtii lapsestanne parhaalla

Lisätiedot

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA Linnoituksen päiväkoti Kaarlonkatu 4 49400 HAMINA linnoituksen.paivakoti@hamina.fi A r v o t MUITA LINNOITUKSESSA TYÖSKENTELEVIÄ: Varhaiskasvatuksen esimies Sirpa Matero puh. 040 778 2179 Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,

Lisätiedot

Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta.

Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta. VARAHOIDON YHTEYSTIEDOT: puhelin: 050-5627822 osoite: Ketomaantie 19 Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta. Kun oma hoitaja on poissa töistä, kannattaa ottaa yhteyttä suoraan

Lisätiedot

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA Lapsen varhaiskasvatus ja esiopetuksen oppimissuunnitelmat ovat perusta tiimien työn suunnittelulle. Suunnitelma kasvattajayhteisön toimintatavoista on

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Tuupikkalantie 5 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3487 Meritähdet p. 044 778 5937 keittiö sähköposti: merihalikko.paivakoti@salo.fi

Lisätiedot

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI YHTEYSTIEDOT: Auratie 3 92140 Pattijoki Kissankellot 1-3v kissankellot(at)raahe.fi p. 040 830 3010 Päivänkakkarat 3-5v. paivankakkarat(at)raahe.fi p. 040 830 3150 päivähoidonohjaaja

Lisätiedot

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Olemme lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla. Olemme fyysisesti lapsen tasolla, jolloin lapsen on helppo tulla syliin kertomaan

Lisätiedot

Isosuon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2011

Isosuon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2011 Isosuon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2011 Yleistä Päiväkotimme sijaitsee Nurmijärvellä Klaukkalan keskustassa aivan Natura luonnonsuojelusuon vieressä. Vuonna 1996 avatussa talossamme toimii kolme

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa

Lisätiedot

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa

Lisätiedot

Vuorilinnan Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013

Vuorilinnan Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 Vuorilinnan Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 0 TERVETULOA VUORILINNAN PÄIVÄKOTIIN! Perustietoa päiväkodista: Peukaloiset 044-778 7874 Tiitiäiset 044-778 7876 Menninkäiset/ eskarit 044-778 7875 keittiö

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme

Lisätiedot

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan

Lisätiedot

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA Sivistyskeskus/ Varhaiskasvatus

KANGASALAN KUNTA Sivistyskeskus/ Varhaiskasvatus Pikkolan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 15.9.2017 Pikkolan päiväkoti, Riihikuja 5, 36200 Kangasala Päiväkodinjohtaja Soile Kaari, 050-5975 716 Päiväkodissamme työskentelee: 6 päiväkodinopettajaa

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Olen luonteeltani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: LAPSEN PERUSHOITOKÄYTÄNNÖT 1 Onko lapsi ollut

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TOIMINTA-AJATUS: KASVATAMME LAPSIA TURVALLISESSA JA KANNUSTAVASSA ILMAPIIRISSÄ. PÄIVÄKOTIEMME LEIKKI- JA OPPIMISYMPÄRISTÖT TUKEVAT LAPSEN OMATOIMISUUTTA JA AKTIIVISUUTTA.

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti 2017 2018 Toimintakulttuuri Lapsen on koettava olonsa turvalliseksi. Hän voi luottaa aikuisiin ja tietää saavansa oikeudenmukaista

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot