Sipoon kunta. Arviokirja (AKA -arvio) Hindsbyn entinen koulu Hindsbyntie Sipoo. Heidi Hanhijärvi. An International Associate of
|
|
- Markus Nurminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 An International Associate of Sipoon kunta Arviokirja (AKA -arvio) Hindsbyn entinen koulu Hindsbyntie Sipoo Heidi Hanhijärvi Muodosta pdf arko-työkalut valikon pdf-napilla! (Nyt meni väärin)
2 Tehtävän kuvaus Toimeksianto ja sen tarkoitus Arvion tiivistelmä (arvopäivä ) Tämän arviokirjan on tilannut Jan Lydman Sipoon kunnan puolesta. Arvioinnin kohteena on osoitteessa Hindsbyntie 301 sijaitsevat kiinteistöt sekä ja ensimmäiseksi näistä mainitulla sijaitseva entinen Hindsbyn koulurakennus. Arvion tarkoituksena on määritellä kohteen markkina-arvo jolla tarkoitetaan sitä rahamäärää, jolla omaisuuden arvopäivänä arvioidaan vaihtavan omistajaa liiketoimeen halukkaiden ja toisistaan riippumattomien myyjän ja ostajan välillä asianmukaisen markkinoinnin jälkeen osapuolten toimiessa asiantuntevasti, harkitusti ja ilman pakkoa (IVS). Arvio perustuu arvion tilaajalta, julkisista rekistereistä ja muista tietolähteistä saatuihin kohdetta ja sen ympäristöä määritteleviin tietoihin. Arvio on tehty noudattaen Keskuskauppakamarin kiinteistöarviointilautakunnan sääntöjä, hyvää kiinteistöarviointitapaa ja kansainvälistä arviointistandardia (IVS). Tämä arvio on luottamuksellinen Realia Management Oy:n ja tilaajan välillä. Realia Management Oy ei kanna mitään vastuita kolmansia osapuolia kohtaan. Arviota ei saa julkaista kokonaan tai osissa, eikä siihen tai sen sisältämiin arvioinnin lukuihin, arvioijien nimiin tai ammatillisiin sidonnaisuuksiin saa tehdä viittauksia ilman Realia Management Oy:n kirjallista lupaa. Heidi Hanhijärvi on suorittanut kohteessa katselmuksen ja antaa lisätietoja arviosta ( / heidi.hanhijarvi@realia.fi). Kohde Kiinteistöt: , pinta-ala m² sekä , pinta-ala m² Osoite: Hindsbyntie 301, Sipoo. Rakennus: Vuonna 1903 valmistunut koulurakennus Pinta-ala: 227 htm² / 249 kem² Arvon määrittäminen Etelä-Suomessa tehtyjen koulukiinteistöjen sekä Sipoossa tehtyjen omakotikiinteistökauppojen perusteella kohteen kauppa-arvoksi on arvioitu noin , josta Kyläyhteisön hallinnassa olevan raakamaan osuus on laskennallisesti noin Kohteen markkina-arvo on näkemyksemme mukaan noin Markkina-arvon määritys perustuu seuraaviin oletuksiin Vanha koulukiinteistö saa luvat asuinkäyttöön. Kyläyhteisön kiinteistö ei ole rakentamiskelpoinen rakennuspaikka vaan sitä käsitellään em. kiinteistön lisämaana ts. raakamaana. Vuokrasopimuksia ei huomioida. Erikoiskiinteistön markkina-arvon määrittämisessä saavutettava tarkkuus jää lähes vähäisen vertailuhintaaineiston vuoksi normaalia heikommaksi, arviolta tasoon +/ 20 %. 2
3 Sijainti ja alue Sijainti Arvion kohde sijaitsee Sipoon Hindsbyn kylässä osoitteessa Hindsbyntie 301. Sipoo sijaitsee Helsingin seudulla ja sen naapurikuntia ovat lännessä Helsinki, Vantaa, Kerava, Tuusula ja Järvenpää, idässä Porvoo ja Pornainen sekä pohjoisessa Mäntsälä. Kunnassa on noin asukasta. Ympäristö Kohteen lähiympäristössä sijaitsee maaseutumaista hajaasutusta sekä rakentamatonta peltoa ja metsää. Julkiset liikenneyhteydet alueelle ovat vaatimattomat. 3
4 Kiinteistö Kiinteistöt Osoite: Hindsbyntie 301, Sipoo Koulun kiinteistö Kiinteistötunnus: Pinta-ala: m² Omistaja: Rekisteriyksiköllä ei ole lainhuutomerkintöjä (lh todistus ) Rasitteet: Kiinteistörekisteriotteen ( ) mukaan kiinteistöön kohdistuu rasitteena maantien suoja-alue. Lisäksi rasitteista on todettu katso pöytäkirjaa. Emme ole selvittäneet huomatutusta. Olemme olettaneet, että kiinteistöön ei kohdistu sellaisia rasitteita, joilla on kiinteistön arvon kannalta merkitystä. Rasitukset: Rasitustodistuksen ( ) mukaan kiinteistöön ei kohdistu rasituksia. Käytössämme ei ole ollut maaperän ympäristöselvitystä, mutta tässä arviossa oletamme maaperän olevan puhdas. Kyläyhteisön kiinteistö Kiinteistötunnus: Pinta-ala: m² Omistaja: Rekisteriyksiköllä ei ole lainhuutomerkintöjä (lh todistus ) Rasitteet: Kiinteistörekisteriotteen ( ) mukaan kiinteistöön kohdistuu rasitteena maantien suoja-alue. Rasitukset: Rasitustodistuksen ( ) mukaan kiinteistöön ei kohdistu rasituksia. Osakaskunta: Kiinteistörekisteriotteen mukaan kohteen hallinta on osakaskunta Hindsby Bylag:illa. Käytössämme ei ole ollut maaperän ympäristöselvitystä, mutta tässä arviossa oletamme maaperän olevan puhdas. Kyläyhteisön tontti on koulun kiinteistön piha-alueena. Ajoyhteys koululle on järjestetty tämän kiinteistön kautta. Koulun kiinteistö Hindsbyn koulurakennus sijaitsee tällä kiinteistöllä. Kyläyhteisön kiinteistö 4
5 Kaavoitus Yleiskaava Sipoon yleiskaava 2025, lainvoimainen Kaavatunnus: AT= Kyläalue Merkinnällä osoitetaan kyläasutuksen sekä sen tarvitsemien palvelu- ja työtilojen alueet. Uudisrakennukset on sovitettava huolellisesti maisemaan ja kyläkuvaan. Alue on tarkoitettu kylämäisen rakentamisen alueeksi. Alueelle saa rakentaa kyläyhteisöjen toimintaa tukevia yleisiä rakennuksia. Kohde on yleiskaavan mukaan tärkeä tai vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue. Alueelle ei saa asemakaavalla osoittaa pohja / pintaveden laatua vaarantavia toimintoja. Rakennettaessa asemakaava-alueen ulkopuolella on rakennuspaikalle asetettavista vähimmäisvaatimuksista määrätty maankäyttö- ja rakennuslain 116 :ssä. Rakennuspaikan pinta-alan tulee olla vähintään m 2. Oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella on noudatettava yleiskaavan määräyksiä rakennuspaikan pinta-alan, rakentamisen määrän ja laadun osalta. Rakentaminen vaatii poikkeamispäätöksen. Tilaajalta saadun tiedon mukaan kohteen tulevaisuuden käyttöä ei ole rajattu. Luontevimmillaan kohteen tulevaisuus lienee asuinkäytössä. 5
6 Rakennus Perustiedot Hoitokulut Vuonna 1903 valmistunut ja 1973 osin saneerattu vanha koulurakennus Huoneistoala 227 htm 2 / kerrosala 249 kem 2 Rakennuksessa on osittainen kellarikerros, sisääntulokerros sekä kylmää ullakkotilaa. Rakennuksessa on hirsirunko, kivistä ladottu perustus ja julkisivussa lautaverhous Harjakatto peltikatteella Vesikeskuslämmitys, oma kattilalaitos, jonka polttoaineena kevyt polttoöljy Kunnallinen käyttövesi Jätevedet ohjataan rakennuksen edustalla olevaan betonirenkaiseen sakokaivoon. (Huom. sakokaivo sijaitsee tilaajalta saatujen tietojen mukaan kyläyhteisön hallinnoimalla kiinteistöllä). Painovoimainen poistoilmanvaihto Rakennus on tyydyttävässä/välttävässä kunnossa. Kattilalaitos on käyttöikänsä lopussa. (Kuntoarvio / WSP) Kohteen pihapiirissä on arvoton varastorakennus. Nykykäyttö Rakennuksessa on kaksi vuokralaista. Matti Mehtola on vuokrannut 36,3 m 2 suuruisen luokkahuoneen. Vuokra on 150 /kk eli 4,13 /m 2 /kk. Vuokra-aika asti. Oletamme vuokrasopimuksen olevan voimassa toistaiseksi yhden kuukauden irtisanomisajalla. Garantiföreningen för Hindsby lekverksamhet on vuokrannut 82 m 2 suuruiset tilat päiväkerhotoimintaa varten. Vuokra on 150 /kk eli 1,83 /m 2 /kk. Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa 6 kk:n irtisanomisajalla. Arvion kohteen hoitokulut ovat tilaajan toimittamien tietojen mukaan /v eli n. 2,0 /m 2 /kk. Hoitokulutaso tuntuu hieman alhaiselta, tosin on huomioitava, että kohde ei ole jokapäiväisessä ja täydessä käytössä. Kohteen em. kuntoarvion mukaan kohteen ehdotetut PTS korjaukset seuraavalle 10 vuodelle ovat yhteensä eli noin 680 /htm 2 ja 5,70 /m 2 /kk. 6
7 Valokuvia Koulurakennus Koulurakennuksen piha-aluetta Vanha varasto kyläyhteisön alueella Kyläyhteisön maa-aluetta 7
8 H1/09 H2/09 H1/10 H2/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Yleinen markkinatilanne Investointimarkkina Suomen toimitilainvestointimarkkina oli vilkas vuosina , hiipui 2008 ja romahti vuonna Vuosina kaupankäynnin odotettiin voimistuvan, mutta toimitilakaupan volyymi jäi kahden miljardiin euron tasoon. Investointiaktiivisuus on parantunut loppuvuodesta 2013 lähtien, vaikka taloustilanne Suomessa on edelleen vaikea. Vuoden 2014 transaktiovolyymi nousi 4,26 mrd. euroon, mikä on n. 70 % enemmän kuin vuonna 2013 ja kolmanneksi paras tulos 2000-luvulla vuosien 2006 ja 2007 jälkeen. Ulkomaisten sijoitusten volyymi lähes kaksinkertaistui edellisestä vuodesta. Kuusi ulkomaista sijoittajaa teki ensimmäisen kiinteistöinvestointinsa Suomeen vuonna Parhaat toimitilat (teknisesti hyviä, suurten kaupunkien parhailla paikoilla ja varmat vuokralaiset, pitkät vuokrasopimukset) kiinnostavat ostajia, mutta heikommat kohteet jäävät myymättä. Lukuisia uusia asuntorahastoja on tullut markkinoille. Sijoitusten asuntoportfolioihin ja hoivakiinteistöihin uskotaan jatkuvan. Myös julkisen sektorin toimialan kiinteistöt lisäävät kiinnostavuuttaan sijoittajien keskuudessa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q Alkutuoton (yield) kehitys Suomessa 2002 Q ,0 % 10,0 % mrd, Pohjoismaat Transaktiovolyymi kvartaaleittain Suomi - Pohjoismaat - Eurooppa mrd, Eurooppa Pohjola Suomi Eurooppa Lähde: Realia Management Oy, KTI, CBRE, Property Data Lähde: Realia Management Oy 0,12 0, Oppilaitos- ja koulukiinteistöistä kauppoja on tehty jonkin verran. Myydyt kiinteistöt ovat olleet lähinnä lakkautettuja pieniä kouluja. Niiden ostajat ovat olleet käyttäjäostajia, eivät sijoittajia. Myydyt koulut ovat olleet valtaosin hyvin samanlaisia kuin nyt arvion kohteena oleva vanha koulurakennus. 8,0 % 6,0 % 4,0 % 0,08 0,06 0,04 Prime yields Helsingissä Logistiikka Toimisto Liike Toimitilat koko sijoitusmarkkina Liike & toimisto prime yields kasvukeskukset 8
9 Asuntomarkkinakatsaus Asuntojen hintojen ja vuokrien kehitys Asuntojen hinnat ovat nousseet vuodesta 1996 vuoden 2008 puoliväliin 120 %. Samanaikaisesti palkat nousivat 53 % ja kuluttajahinnat 24 %. Vuoden Q1/2009 asuntojen hinnat lähtivät nopeaan nousuun, kuitenkin tasoittuen loppuvuodesta Vuonna 2013 asuntojen hinnat nousivat keskimäärin 1,6 %. (Lähde: Tilastokeskus) Käytettyjen kerrostaloasuntojen (KT) hinnat Q3/2014 pääkaupunkiseudulla nousivat keskimäärin 0,1 % vuoden 2013 vastaavasta ajankohdasta. Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä koko maassa keskimäärin 0,2 prosenttia edellisvuodesta. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 3,7 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, kun taas muualla maassa hinnat nousivat 0,2 %. Vuoden 2014 toiseen vuosineljännekseen verrattuna vanhojen omakotitalojen hinnat koko maassa laskivat 0,7 prosenttia. Koko maassa vanhojen omakotitalojen keskimääräinen neliöhinta oli euroa vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä. Pääkaupunkiseudulla omakotitalojen keskimääräinen neliöhinta oli euroa. Muualla maassa keskimääräinen neliöhinta oli euroa. (Lähde: Tilastokeskuksen kiinteistöjen hintaindeksi / Maanmittauslaitoksen kauppahintarekisteri) Q3/2014 asuntojen vuokrat vuodessa nousivat 3,5 % keskimäärin. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat keskimäärin 3,0 % ja Arava-asuntojen vuokrat 4,1 % vuodessa. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokramuutokset olivat kolmannella neljänneksellä 2,7 % Helsingissä, 3,7 % Espoossa, 5,2 % Vantaalla, 3,1 % Tampereella ja 2,8 % Turussa vuodentakaisesta. (Lähde: Tilastokeskus) Helsingissä vuokrat ovat kallistuneet kaikilla alueilla. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu on ollut nopeinta Vantaalla Asuntojen vuokrat ja hinnat Realia Management Oy 9 25,0 20,0 15,0 10,0 5,0 0,0 Q1 /m²/kk '10 Q2 '10 Q3 '10 Q4 '10 Q1 '11 Q2 '11 Q3 '11 Q4 '11 Q1 '12 Vuokrat: PKS Hinnat: PKS Q2 '12 Q3 '12 Q4 '12 Q1 '13 Q2 '13 Q3 '13 Vuokrat: Kehyskunnat Hinnat: Kehyskunnat Vuokrat: PKS 14,1 14,2 14,2 14,3 14,5 14,6 14,7 14,8 15,0 15,1 15,2 15,3 15,7 15,9 16,0 16,1 16,4 16,5 16,6 Vuokrat: Kehyskunnat 10,4 10,5 10,5 10,6 10,7 10,8 10,9 10,9 11,1 11,2 11,3 11,3 11,5 11,6 11,6 11,7 12,0 12,1 12,2 Hinnat: PKS Hinnat: Kehyskunnat Q4 '13 Q1 '14 Q2 ' Q3 '14 /m² Lähde: Realia Management Oy, HSP, Tilastokeskus, Itella Oyj Lähde: Tilastokeskus
10 Koulurakennusten markkinoista Koulukiinteistöjen kaupoista Muita vanhojen käytöstä poistettujen rakennusten kauppoja Parhaita mahdollisia vertailukohteita nyt arvioitavana olevan vanhaan koulukiinteistön markkina-arvon määrittämiseksi olisivat mahdollisimman samanlaisista kohteista samalla sijainnilla tehdyt mahdollisimman tuoreet kiinteistökaupat. Viime vuosina vanhoja koulukiinteistöjä on myyty jonkin verran. Toisaalta niitä on edelleen runsaasti myynnissä ympäri Suomen. Valtaosa myydyistä kouluista on ollut lopetettuja sivukylien kouluja tms., jotka on ostettu asuin- ja yrityskäyttöön. Kauppahinnat tällaisten kyläkoulujen kaupoissa ovat vaihdelleet runsaasti kohteen sijainnin mukaan. Seuraavassa luettelomaisesti muutamia tuoreita vanhoista kouluista tehtyjä kauppoja eri puolilta Suomea: Keminmaalla myytiin alkuvuonna 2015 huonokuntoinen Maulan vanha koulu hintaan Liperissä myytiin niin ikään alkuvuonna 2015 vanha Vaivion kyläkoulu. Koulusta maksettiin Porvoon Kråkö skola myytiin alkuvuonna Kauppahinta oli Tiloihin kohdistuu vuokrasopimus vuoden 2017 loppuun. Pöytyällä Rahkion koulu vaihtoi omistajaa lokakuussa Lakkautettu koulu on tarkoitus muuttaa asunnoiksi. Kauppahinta oli Pälkäneellä myytiin elokuussa 2014 kaksi vanhaa koulua. Laitikan koulu myytiin Hämeen partiosäätiölle leirikeskuskäyttöön :n kauppahinnalla. Epaalan koulu vaihtoi omistajaa noin :lla. Kirkkonummella Evitskogin koulu vaihtoi loppuvuonna 2011 omistajaa :lla. Koulurakennuksen koko on n. 600 m 2. Mainitut koulujen kaupat ovat vertailukelpoisia nyt arvion kohteena olevalle vanhalle kyläkoululle. Kaupat osoittavat hintatason, joka yksittäisistä rakennuksista on ollut saatavissa eri puolella Suomea. Tiedossamme ei ole kovinkaan montaa pääkaupunkiseudulla tai sen ympäristössä tapahtunutta vanhan koulun kauppaa. Muita vertailukohteita vanhoille kyläkouluille ovat mm. vanhat käytöstä poistetut asemarakennukset, joita Senaattikiinteistöt on viime vuosina myynyt jonkin verran. Seuraavassa muutama pääkaupunkiseudulla toteutunut vanhan asemarakennuksen kauppa: Espoon keskuksen vuonna 1903 valmistunut vanha asema myytiin noin vuonna 2008 hintaan Helsingin Pitäjänmäen asema myytiin vuonna Rakennus on valmistunut 1903 ja sen toteutunut kauppahinta oli vähän alle Vuonna 1921 valmistunut Huopalahden asema myytiin vuonna 2014 noin :lla. 10
11 Omakotitalojen markkinoista Asuntojen markkinoista Asunnoista on aina kysyntää ja kauppoja tehdään hiljaisessakin markkinatilanteessa. Viimeisen vuoden aikana myös asuntomarkkinat ovat toimineet hankalasta taloustilanteesta ja sen kuluttajille aiheuttamista epävarmuudesta johtuen aiempaa heikommin. Arvioitava kohde vertautuu hyvin vanhoihin asuntokohteisiin ja niistä toteutuneisiin kauppoihin, sillä tyypillisesti vanhat koulurakennukset ostetaan omaan käyttöön ja remontoidaan niistä asuntoja. Tilaajalta saadun tiedon mukaan asumisvaihtoehto on mahdollinen myös nyt arvion kohteena olevassa vanhassa koulurakennuksessa. Koska omakotitalot ovat aina yksilöitä niin sijaintinsa, kokoluokkansa kuin muidenkin ominaisuuksien puolesta, on niiden kaupoista vaikea määritellä tyypillisen omakotitalon hintahaarukkaa Sipoossa. Alla olevassa taulukossa on esitetty Sipoossa ennen vuotta 1930 valmistuneiden asuinkohteiden harvoja kauppoja aikavälillä tammikuu 2014 tammikuu Postinro Rakennus Rak. vuosi m2 /m 2 Kunto Myyntiaika kk Kauppa pvm Asuinrakennus huono 9 9/ Asuinrakennus hyvä 9 3/ Asuinrakennus hyvä 13 5/ Asuinrakennus tyydyttävä 32 1/ Asuinrakennus tyydyttävä 6 5/ Taulukosta näkee, että vanhojen asuinkiinteistöjen toteutuneet kauppahinnat riippuvat voimakkaasti kohteen kunnosta. Huono- ja tyydyttäväkuntoisten noin 100 m 2 :n asuinrakennusten toteutuneet kauppahinnat ovat olleet karkeasti tasolla ja hyväkuntoisten toteumat tasolla Koska arvioitava kohde on pinta-alaltaan melko suuri asuntokohteeksi, olemme hakeneet vertailukauppoja myös Sipoon suuremmista uudemmista omakotitaloista. Seuraavassa taulukossa on listattu Sipoossa tammikuun 2014 ja tammikuun 2015 välisenä aikana toteutuneita suurempien omakotitalojen kauppoja. Rakennuksen minimi pinta-alaksi on määritetty 180 m 2. Postinro Rakennus Rak. vuosi m 2 /m 2 Kunto Myyntiaika kk Kauppa pvm Omakotitalo hyvä 14 4/ Omakotitalo hyvä 9 8/ Omakotitalo tyydyttävä 57 11/ Omakotitalo hyvä 13 6/ Omakotitalo hyvä 29 11/ Omakotitalo hyvä 23 10/ Omakotitalo hyvä 9 11/ Omakotitalo tyydyttävä 27 7/ Omakotitalo hyvä 9 1/ Omakotitalo hyvä 12 5/ Omakotitalo hyvä 46 2/ Omakotitalo hyvä 6 8/ Omakotitalo hyvä 8 7/ Omakotitalo , hyvä 7 10/14 Keskiarvo Omakotitalojen hintahaarukka on laaja, mutta karkeasti voidaan sanoa hyväkuntoisten tavanomaisten kohteiden neliöhinnan liikkuvan tasolla +/ /m 2 kohteen sijainnista ja iästä riippuen. Kaiken kaikkiaan Sipoossa on myyty em. tarkastelujaksolla 72 omakotitalokiinteistöä. Myyntiajat ovat vaihdelleet kuudesta kuukaudesta yli neljään vuoteen. Vertailukauppoja analysoitaessa, on huomioitava, että useista kaupoista on saatavilla rajoitetut tiedot esim. rakennuksen osalta. 11
12 Rakentamattomien kiinteistöjen markkinoista Raakamaan markkinoista Arvion kohteena on myös Kyläyhteisön hallinnoima rakentamaton kiinteistö, joka muodostaa nykyisellään koulurakennuksen piha-alueesta ison osan. Kiinteistöllä sijaitsee mm. pallokenttä. Kiinteistö sijaitsee yleiskaavan mukaisella kyläalueella, jolle sallitaan kylämäistä rakentamista. Sipoon kunnan rakentamisjärjestyksen mukaan yleiskaavan alueella olevan rakennuspaikan on oltava vähintään m 2. Mikäli rakennus liitetään vesihuoltolaitoksen vesi- ja viemäriverkostoon, voi rakennuspaikan koko olla pienempi, kuitenkin vähintään m 2. Kyläyhteisön omistaman kiinteistön koko on m 2. Tilaajalta saadun tiedon mukaan alueella ei ole mahdollista liittyä viemäriverkostoon. Tämän vuoksi ko. kiinteistöä on käsiteltävä lisämaana eikä rakentamiskelpoisena rakennuspaikkana. Olemme olettaneet, että Kyläyhteisön hallinnoima kiinteistö ei em. perustuen ole rakentamiskelpoinen. Vuosina on Sipoossa tehty yleiskaava-alueella yhteensä 19 kappaletta raakamaa-alueiden kauppoja: Alue Luovutuspäivä: Maapinta-ala (m2): Kauppahinta : /m2: Kallbäck ,50 Vanikko ,06 Bo ,00 Söderkulla ,01 Bo ,00 Kalskstrand ,67 Vanikko ,34 Kallbäck ,00 Söderkulla ,00 Kallbäck ,00 Kallbäck ,00 Vanikko ,50 Vanikko ,50 Blekdal ,82 Kallbäck ,00 Söderkulla ,95 Kulla ,43 Jussas ,00 Kallbäck ,02 Keskiarvo ,83 Kuten edellä olevasta listauksesta voidaan todeta, raakamaan osalta toteutuneet kauppahinnat Sipoossa ovat olleet tasossa 3,0 4,5 /m 2 muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. 12
13 Markkina-asema ja arvioinnin perusteet Markkina-asema Kohteen sijainti Sipoon Hindsbyn kylässä on tyydyttävä. Nähdäksemme kohteen myytävyys on luokkaa tyydyttävä, sillä rakennus on suurehko sijaintiinsa ja mahdolliseen tulevaan asuinkäyttöön nähden. Rakennus on myös jo iäkäs ja sen kunto on vain luokkaa tyydyttävä/välttävä. Kohteessa on tällä hetkellä kaksi käyttäjää, joiden vuokrasopimukset ovat toistaiseksi voimassa ja irtisanottavissa 6 kk irtisanomisajalla. Vuokratasot sopimuksissa ovat nimelliset. Kohteen potentiaalisin ostaja on käyttäjä, joka arvostaa kohteen historiaa ja arkkitehtuuria ja remontoi rakennuksen omaan käyttöönsä. Mahdollisia tulevia käyttötarkoituksia kohteelle ovat mm. asuinkäyttö, leirikeskus-, galleria- tai vaikka ravintolakäyttö. Näistä todennäköisimpänä rakennuksen ominaisuudet ja sijainti huomioiden pidämme asuinkäyttöä. Vahvuudet Heikkoudet Sijainti Uudellamaalla Historiallinen ja paikallisesti tunnettu rakennus Hirsirunko Rakennus tulee tulevaisuudessa vaatimaan reippaahkosti kunnostusta ( 10 vuoden PTS ehdotus ) Piha-alue muodostuu osin Kyläyhteisön kiinteistöstä Rakennuksen nykyinen tieyhteys ja sakokaivo sijaitsevat niin ikään em. Kyläyhteisön kiinteistöllä Mahdollisuudet Uhat Rakennuksen kunnostus ja käyttötarkoituksen muuttaminen Kyläyhteisön omistaman kiinteistön myynti samalla kaupalla Omat sakokaivo ja tieyhteys Kiinteistöjen em. yhteisestä myynnistä ei päästä sopuun Yllättävät tekniset riskit lisää korjauskuluja Reittaus Olemme reitanneet kohteen keskimääräistä heikompien kohteiden luokkaan B/C. A A / B B B / C C 13
14 Markkina-arvon määrittäminen Arvonmäärityksen periaatteet Markkina-arvolla tarkoitetaan sitä rahamäärää, jolla omaisuuden arvopäivänä arvioidaan vaihtavan omistajaa liiketoimeen halukkaiden ja toisistaan riippumattomien myyjän ja ostajan välillä asianmukaisen markkinoinnin jälkeen osapuolten toimiessa asiantuntevasti, harkitusti ja ilman pakkoa (IVS). Kaupantekoa (arviointihetkeä) on oletettu edeltäneen kohteen luonne ja markkinatilanne huomioon ottaen riittävän pitkäaikainen ja tehokas markkinointi. Ostajatahojen subjektiivisia erityisintressejä kohteen suhteen ei arvioinnissa oteta huomioon. Velaton arvo tarkoittaa sitä, ettei mahdollisia yhtiövelkoja tai arvonlisäverovelkoja yms. vastuita ole vähennetty. Kohteen markkina-arvoa on määritetty kauppa-arvotarkastelulla, joka perustuu erilaisista kouluista, kurssikeskuksista yms. tehdyissä kaupoissa maksettuihin kauppahintoihin sekä vuokratuottotarkastelulla, joka kuvaa kohteen arvoa sijoittajalle kohteesta tulevaisuudessa saatavien nettovuokratuottojen kautta. Kohteen markkina-arvon määrittämisessä on käytetty molempia yllä mainittuja pääasiallisia markkina-arvon arviointimenetelmiä. Kiinteistön eri arvot Jälleenhankinta-arvo (JHA) tai uudishinta on rahamäärä, joka kunakin ajankohtana tarvitaan uuden vastaavanlaisen rakennuksen rakentamiseksi samalle rakennuspaikalle. Tekninen arvo, Tekninen nykyarvo on arvo, joka saadaan, kun rakennuksen jälleenhankinta-arvosta vähennetään rakennuksen iän, käytön, käyttökelpoisuuden alentumisen tai muun syyn johdosta tapahtunut arvon alentuminen. Arvonalennus riippuu rakennuksen iästä, käytöstä, hoidosta ja kunnosta. Käyttöarvo on kiinteistön arvo sen nykyisessä käytössä. Käyttöarvossa huomioidaan kiinteistön sellaiset ominaisuudet, joista on hyötyä kiinteistön nykykäytössä, mutta ei välttämättä muussa käytössä. Käyttöarvo on siten voimakkaasti käyttäjäsidonnainen käsite. Yllä mainitut teknislähtöiset arvot ovat sidoksissa rakennuskustannukseen ne eivät kuvaa sitä, mitä joku on valmis juuri sellaisesta ja sellaisella paikalla sijaitsevasta rakennuksesta maksamaan. Markkina-arvon ja teknisten arvojen välinen ero on suurin erikoisratkaisuja sisältävässä uudehkossa kiinteistössä ja joka sijaitsee paikassa, josta sellaisesta ei ole ostokysyntää. JHA ja tekninen nykyarvo soveltuvat vain äärimmäisen harvoin markkina-arvon määrittämiseen. Tämä voisi tulla kysymykseen tapauksessa, jossa ostajan ainoa vaihtoehto on rakentaa juuri samanlainen ja kokoinen rakennus, eikä sellaista ole vapailla markkinoilla myytävänä. Pääsääntöisesti toimitilakiinteistöjen markkina-arvot ovat (selvästi) teknisiä arvoja alhaisempia pääkaupunkiseudun ja muutamien suurimpien kaupunkien parhaita kohteita lukuun ottamatta. 14
15 Arvon määritys Kauppa-arvo Sijainti eteläisessä Suomessa pääkaupunkiseudun kehyskunnissa. Pääkaupunkiseudun läheisyydessä Uudellamaalla asuntomarkkinat toimivat tyydyttävästi. Kysyntää on lähinnä omakotikiinteistöistä ja rakentamattomista omakotitalotonteista, joiden hintatasot ovat pääkaupunkiseutua alhaisemmat. Rakennettu kokonaisuus edustaa 1900 luvun alun vanhaa viehättävää rakennuskantaa. Rakennus on tyydyttävässä/välttävässä kunnossa. Pihapiiri on avara. Rakennus sijaitsee mäen laidalla ja tontti viettää voimakkaasti ulottuen aina Hindsbyntien reunaan saakka. Ympäristö on rauhallinen ja maaseutumainen ilmeeltään. Rakennukseen on Sipoon kunnan edustajan (tilaajan) mukaan mahdollista saada lupa pysyvään asumiseen. Tässä työssä potentiaalisimpana ostajana kiinteistölle pidetään tahoa, joka ostaa kokonaisuuden omaan asuntokäyttöön. Arvonmäärityksessä käytetyt oletukset: Vanha koulukiinteistö saa luvat asuinkäyttöön. Kyläyhteisön kiinteistö ei ole rakentamiskelpoinen rakennuspaikka. Vuokrasopimuksia ei ole huomioitu Rakennuksen Kuntoarvion ennakoimat PTS korjaukset ovat seuraavalle 10 vuodelle eli noin 680 /m 2. Kuntoarvion mukaiset korjaukset tähtäävät siihen, että rakennus on nykyisessä käyttötarkoituksessaan tyydyttävässä/hyvässä kunnossa. Kohteen muuttaminen asunnoksi vaatii todennäköisesti vielä em. tasoon nähden lisää korjauksia / muutostöitä. Remonttikustannukset nousevat helposti hyvin korkeiksi. Hinnoittelussa on siis huomioitava se, että kyseessä ei ole valmis asuinkiinteistö vaan sellaisen aihio. Rakentamaton Kyläyhteisön hallinnoima kiinteistö on tässä hinnoiteltu erillisenä arvona työn tilaajan pyynnöstä. Kiinteistön arvoa on lähestytty raakamaana. Arvo kuvastaa suuruusluokkaa, jonka em. kokonaisuuden ostaja voisi kiinteistöstä olla valmis maksamaan ettei rakennukselle tarvitsisi järjestää uutta kulkua ja sakokaivoa. Kauppa-arvotarkastelu Ti l aty y ppi vuok rattu pi nta-al a m² markkinahinta /m² Yhteensä ( ) Koulurakennus tontteineen Yhteensä 227 m² Kauppa-arvon vaihteluväli Rakentamaton raakamaa maa-m² Kauppa-arvo yhteensä Kokonaisuuden kauppa-arvo on näkemyksemme mukaan tasolla , josta Kyläyhteisön hallinnassa olevan raakamaan osuus on noin
16 Yhteenveto ja markkina-arvo Yhteenveto Vanha kyläkoulu sijaitsee Sipoossa Hindsbyn kylässä. Rakennus on tyydyttävässä/välttävässä kunnossa. Pihapiiri on avara. Rakennus sijaitsee mäen laidalla. Ympäristö on rauhallinen ja maaseutumainen ilmeeltään. Kohteen potentiaalisin ostaja on käyttäjä, joka ostaa kohteen omaan käyttöön ja remontoi siitä asunnon. Kohteen markkina-arvo on arviomme mukaan noin euroa. Arvon määritys perustuu seuraaviin oletuksiin: Vanha koulukiinteistö saa luvat asuinkäyttöön. Kyläyhteisön kiinteistö ei ole rakentamiskelpoinen rakennuspaikka vaan sitä käsitellään em. kiinteistön lisämaana ts. raakamaana. Vuokrasopimuksia ei huomioida Kiinteistön markkina-arvon määrittämisen tarkkuus riippuu arvioitavan kohteen ominaisuuksista ja sen kaltaisten kiinteistöjen markkinoiden toimivuudesta (mm. vertailukauppojen lukumäärä ja luotettavuus). Kun kauppoja samalla sijainnilla olevista vanhoista kyläkouluista tehdään harvoin, on markkina-arvon määrittämisessä oleellisesti tarvittava vertailuhinta-aineisto vähäinen. Tästä johtuen kohteen markkina-arvon määrittämisessä saavutettava tarkkuus jää normaalia heikommaksi, arviolta tasoon +/ 20 %. Markkina-arvo Sipoossa osoitteessa Hindsbyntie 301 sijaitsevien kahden kiinteistön ja , ja kiinteistöllä sijaitsevan vanhan kyläkoulurakennuksen velaton markkina-arvo on näkemyksemme mukaan suuruusluokkaa Kaksisataatuhatta euroa Markkina-arvon määritys perustuu seuraaviin oletuksiin: Vanha koulukiinteistö saa luvat asuinkäyttöön. Kyläyhteisön kiinteistö ei ole rakentamiskelpoinen rakennuspaikka. Vuokrasopimuksia ei ole huomioitu Arvioinnissa on käytetty kauppa-arvotarkastelua. Arvion tarkkuus on keksimääräistä heikompaa tasoa, n. +/- 20 %. Arvopäivä Helsingissä Realia Management Oy Arviointi ja konsultointi Heidi Hanhijärvi Arviointiasiantuntija, DI, KHK Auktorisoitu kiinteistöarvioija (AKA) yleisauktorisoitu Vastuullinen arvioija Seppo Koponen Arviointiasiantuntija, DI, KHK Auktorisoitu kiinteistöarvioija (AKA) yleisauktorisoitu Arvion controller 16
Sipoon kunta. Arviokirja (AKA -arvio) Albacka Omakotitalo /Asuinrakennuspaikka Laurilantie 223 04170 Paippinen, Sipoo.
An International Associate of Sipoon kunta Arviokirja (AKA -arvio) Albacka Omakotitalo /Asuinrakennuspaikka Laurilantie 223 04170 Paippinen, Sipoo Heidi Hanhijärvi 5.3.2015 Muodosta pdf arko-työkalut valikon
LisätiedotSipoon kunta. Arviokirja (AKA -arvio) Runebergin päiväkoti Uudensillantie Sipoo. Heidi Hanhijärvi. An International Associate of
An International Associate of Sipoon kunta Arviokirja (AKA -arvio) Runebergin päiväkoti Uudensillantie 31 04130 Sipoo Heidi Hanhijärvi 3.3.2015 Muodosta pdf arko-työkalut valikon pdf-napilla! (Nyt meni
LisätiedotSipoon kunta. Arviokirja (AKA -arvio) Savijärven Vapaa-ajankohde Lillängintie 97 04130 Sipoo. Heidi Hanhijärvi. An International Associate of
An International Associate of Sipoon kunta Arviokirja (AKA -arvio) Savijärven Vapaa-ajankohde Lillängintie 97 04130 Sipoo Heidi Hanhijärvi 6.3.2015 Muodosta pdf arko-työkalut valikon pdf-napilla! (Nyt
LisätiedotARVIOKIRJA. Raahe, 5. kaupunginosa, kortteli 20 Rakennusoikeuden arvo 30.6.2015
1 (11) ARVIOKIRJA Raahe, 5. kaupunginosa, kortteli 20 Rakennusoikeuden arvo 30.6.2015 CATELLA PROPERTY OY, HELSINKI, Y-TUNNUS 2214835-6 2 (11) Oulu 30.6.2015 ARVIOKIRJA ARVION KOHDE ARVION TILAAJA Arvion
LisätiedotJuuan kunta. Arviokirja (AKA -arvio) Teollisuus- ja yritystontit 26 kpl Rivitalotontit. 5 kpl Paritalotontit
An International Associate of Juuan kunta Arviokirja (AKA -arvio) Teollisuus- ja yritystontit 26 kpl Rivitalotontit 5 kpl Paritalotontit 2 kpl Asuinliiketontit 3 kpl Lisämaaksi tuleva tontti 1 kpl Juuan
LisätiedotTechnopolis Oyj. Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2013 Jukka Uusitalo Antti Huotari Seppo Koponen 28.1.
An International Associate of Technopolis Oyj Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2013 Jukka Uusitalo Antti Huotari Seppo Koponen 28.1.2014 Muodosta pdf arko-työkalut
LisätiedotFENNIA VARAINHOITO TONTTIAAMUPÄIVÄ
? FENNIA VARAINHOITO TONTTIAAMUPÄIVÄ 29.1.2019 MITEN TONTTISIJOITUSTEN ARVOT MÄÄRITETÄÄN? Seppo Koponen / GEM www.gemproperty.fi 2 TONTIN ARVONMÄÄRITYS MARKKINA-ARVO KAUPPA-ARVO & TUOTTOARVO CASE 1: KAUPPA-ARVO
LisätiedotLoimaan seurakunnan Virkatalo n. 645 kem². 32200 Loimaa. Pekka Sirén 6.2.2012. Realia Management Oy
Loimaan seurakunta Arviokirja ( AKA-arvio ) Loimaan seurakunnan Virkatalo n. 645 kem² Väinämöisenkatu ä 8 32200 Loimaa Pekka Sirén 6.2.2012 2012 Realia Management Oy Tehtävän kuvaus Toimeksianto ja sen
LisätiedotLausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2010
Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2010 Kaj Söderman Seppo Koponen Jukka Uusitalo 18.1.2011 Toimeksiannon määritys Toimeksianto Technopolis Oyj (Technopolis) ja Realia
LisätiedotKIINTEISTÖARVIOINTI. Kohde: Yrittäjätalo Företagshuset, Näsby, Houtskari
KIINTEISTÖARVIOINTI Kohde: Yrittäjätalo Företagshuset, Näsby, Houtskari Laatinut Ralf Rehnberg 7.4.2014 1. Yleistä Toimeksiantaja Paraisten kaupunki / kaupungingeodeetti Susanna Lönnberg Arvioitsija Kiinteistöarviointitoimisto
LisätiedotLausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2012
Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2012 Jukka Uusitalo Antti Huotari Seppo Koponen 17.1.2013 An International Associate of Toimeksiannon määritys Toimeksianto Technopolis
LisätiedotTechnopolis Oyj. Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2014 Jukka Uusitalo Antti Huotari Seppo Koponen 22.1.
An International Associate of Technopolis Oyj Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2014 Jukka Uusitalo Antti Huotari Seppo Koponen 22.1.2015 Muodosta pdf arko-työkalut
LisätiedotMyydään toimitilakiinteistökokonaisuus n kem², oma tontti m². Sepänkatu 1, Kuopio
Myydään toimitilakiinteistökokonaisuus n. 3.474 kem², oma tontti 5.084 m² Sepänkatu 1, 70100 Kuopio Sijainti Kuopio Sepänkatu 1, 70100 Kuopio Kiinteistö sijaitsee keskustassa hyvien liikenneyhteyksien
LisätiedotLausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2011
Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2011 Jukka Uusitalo Antti Huotari Seppo Koponen Toimeksiannon määritys Toimeksianto Technopolis Oyj (Technopolis) ja Realia Management
LisätiedotTechnopolis Oyj. Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä Jukka Uusitalo Antti Huotari 24.4.
An International Associate of Technopolis Oyj Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.3.2015 Jukka Uusitalo Antti Huotari 24.4.2015 Muodosta pdf arko-työkalut valikon pdf-napilla!
LisätiedotOmakotitalojen hinnat nousivat tammi maaliskuussa 0,6 prosenttia
Asuminen 2012 Kiinteistöjen hinnat 2012, 1. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat nousivat tammi maaliskuussa 0,6 prosenttia Omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä koko
LisätiedotOmakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia
Asuminen 2012 Kiinteistöjen hinnat 2012, 3. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia Omakotitalojen hinnat laskivat vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä koko maassa
LisätiedotAsuntomarkkinakatsaus 21.5.2015. Ekonomistit
Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015 Ekonomistit 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat
LisätiedotOmakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 1,4 prosenttia
Asuminen 2013 Kiinteistöjen hinnat 2012, 4. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 1,4 prosenttia Omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä koko maassa
LisätiedotRakennus kunnan omalla tontilla, pihaalue kyläyhteisön tontti. Huomioitava myynnissä. Ostokiinnostusta kiinteistöstä ollut.
Hindsbyn ent. koulu salkku Toimenpide Hindsbyntie 301 1903 rakennusvuosi toimenpide Myynti 04130 Sipoo 1973 korjaus vuosi Entinen kyläkoulurakennus jossa erilaista toimintaa ollut vuosien varrella ja talon
LisätiedotVUORIPOJA NKATU 4, L A H TI
S E N A A T T I M Y Y : VUORIPOJA NKATU 4, L A H TI R A K E N N U S PA I K K A L A H D E N N I E M E S S Ä Sisällysluettelo Senaatti-kiinteistöt, Vuoripojankatu 4 SISÄLLYSLUET TELO 1. Johdanto 2. Kohteen
LisätiedotTechnopolis Oyj. Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2015 Jukka Uusitalo Antti Huotari Leena Aaltonen 20.1.
An International Associate of Technopolis Oyj Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2015 Jukka Uusitalo Antti Huotari Leena Aaltonen 20.1.2016 Muodosta pdf arko-työkalut
LisätiedotARVIOKIRJA. Pitkänkarinranta, Raahe Rakennusoikeuden arvo 13.2.2013
1 (10) ARVIOKIRJA Pitkänkarinranta, Raahe Rakennusoikeuden arvo 13.2.2013 CATELLA PROPERTY OY, HELSINKI, Y-TUNNUS 2214835-6 2 (10) Oulu 13.2.2013 ARVIOKIRJA ARVION KOHDE Arvion kohteena on rakennusoikeuskerrosneliömetrin
LisätiedotKIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA
31.12.2015, ver 2 Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Nikinoja / huoltorakennus) MYYJÄ Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä. puhelin: 019-264 5000 päätös:
LisätiedotTURKU, KESKUSTA HENRIKINKATU 10
TURKU, KESKUSTA HENRIKINKATU 10 NNISSÄ HISTORIALLINEN MAAHERRAN MAKASIINI PERUSTIETOA KOHTEESTA Myynnin kohteena Turun keskustassa sijaitseva historiallinen kiinteistö Maaherran makasiini Osoite: Henrikinkatu
LisätiedotARVIOKIRJA KIINTEISTÖISTÄ JA TONTTIIN KAAVOITETUT MÄÄRÄALAT. LandPro Oy. Y-tunnus Kotipaikka Espoo.
ARVIOKIRJA KIINTEISTÖISTÄ 434-405-1-33 JA 434-876-2-0 TONTTIIN 434-4-418-2 KAAVOITETUT MÄÄRÄALAT LandPro Oy. Y-tunnus 2099899-8. Kotipaikka Espoo. 1. Yleistä 1.1 Arvion tarkoitus Kiinteistöarvio on laadittu
LisätiedotOsakeasuntojen hinnat Helsingissä huhti kesäkuussa 2013
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 21 2013 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä huhti kesäkuussa 2013 Asuntojen keskihinta 3 877 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 4 063 ja rivitaloasunnoissa 3 226 Asuntojen
LisätiedotTURKU, KESKUSTA HENRIKINKATU 10
TURKU, KESKUSTA HENRIKINKATU 10 NNISSÄ HISTORIALLINEN MAAHERRAN MAKASIINI PERUSTIETOA KOHTEESTA Myynnin kohteena Turun keskustassa sijaitseva historiallinen kiinteistö Maaherran makasiini Osoite: Henrikinkatu
LisätiedotSENAATTI MYY: MAAKAARENKUJA 2, HELSINKI RAKENNUSPAIKKA HELSINGIN VIIKISSÄ
SENAATTI MYY: MAAKAARENKUJA 2, HELSINKI RAKENNUSPAIKKA HELSINGIN VIIKISSÄ Sisällysluettelo Senaatti-kiinteistöt, Maakaarenkuja 2 SISÄLLYSLUETTELO LENTOKENTTÄ VANTAA 1. Johdanto 2. Kohteen yleistiedot 3.
LisätiedotTechnopolis Oyj. Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä Jukka Uusitalo Henri Timperi Ilkka Nissinen 26.1.
An International Associate of Technopolis Oyj Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2017 Jukka Uusitalo Henri Timperi Ilkka Nissinen 26.1.2018 Muodosta pdf arko-työkalut
LisätiedotMYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA
MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI Myytävät
LisätiedotESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA
15.5.2017, ver 1 Sivu 1 / 7 ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA SOPIMUKSEN OSAPUOLET (Kapulin yritysalue / kortteli 2313) y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:
LisätiedotVanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla
Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 14.2.2013 Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Asunnon hintaan vaikuttaa moni tekijä, joista mainittakoon rakennuksen talotyyppi,
LisätiedotSijoituskohde Toimistokiinteistö Voimalaitoksentie 50, 29200 Harjavalta. 18.6.2015 Luottamuksellinen 1
Sijoituskohde Toimistokiinteistö Voimalaitoksentie 50, 29200 Harjavalta 18.6.2015 Luottamuksellinen 1 Sijainti Osoite Alue Voimalaitoksentie 50, 29200 Harjavalta Kohde sijaitsee Nakkilan kunnassa Harjavallan
LisätiedotKiinteistö sijaitsee Virransalmentien varressa noin 5 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on maaseutua.
Laanin halli Osoite Virransalmentie 89, 52700 MÄNTYHARJU Kiinteistö Määräala kiinteistöstä Laani 507-423-1-208 Pinta-ala määräala 7 800 m 2 Sijainti Kiinteistö sijaitsee Virransalmentien varressa noin
LisätiedotPääkaupunkiseudun tonttivarantokatsaus 2015. Pääkaupunkiseutua koskevia tunnuslukuja SeutuRAMAVA 1/2015 -aineistosta
Pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsaus 2015 Pääkaupunkiseutua koskevia tunnuslukuja SeutuRAMAVA 1/2015 -aineistosta SeutuRAMAVA-aineisto HSY tuottaa Seudullisen perusrekisterin pohjalta kaksi kertaa vuodessa,
Lisätiedot1. ASUINRAKENNUSTONTIT
1 JOROISTEN KUNTA TONTTIHINNOITTELU VOIMASSA 1.1.2013 ALKAEN (KV 8.10.2012 36) (Muutos KV 16.9.2013 69) Tonttien myyntihinta on esitetty muodossa /m2. Kaikki jäljempänä esitetyt tontit ovat myös vuokrattavissa.
LisätiedotMetsän arvostuskysymykset yhteismetsän laajentuessa liittymisten kautta. Arvokäsitteitä
Metsän arvostuskysymykset yhteismetsän laajentuessa liittymisten kautta MML 3.5.2010 Eero Autere (MH) Raito Paananen Metsävaratietoasiantuntija (MMM, LKV) 5.5.2010 1 5.5.2010 2 Arvokäsitteitä Käyttöarvo
LisätiedotTonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ.
SODANKYLÄ KUULUTTAA HAETTAVAKSI TONTTEJA Sodankylän kunta vuokraa yhdeksän uutta pientalotonttia Savikankaalta. Tontit on rakennettava kahden vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituksesta alkaen.
LisätiedotAsuntomarkkinakatsaus OPn Ekonomistit
Asuntomarkkinakatsaus 8.11.2016 OPn Ekonomistit 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat ja vuokrat 3. Asuntolainojen korot ja lainakannan kehitys 4. Asuntotuotanto
LisätiedotMYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20
MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20 RYKMENTINTIE HYRYLÄ MYYNTIKOHDE Kiinteistöillä 858-15-5728-1 sijaitseva kasarmirakennus osoitteessa Rykmentintie, Tuusula. Rakennus rakennusnumero br-ala m2 RO k-m2 toimistorakennus
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 14 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Oranssi Asunnot Oy:lle HEL 2014-003129 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 89/676497 ja 677497, Jyrängöntie 7 Päätösehdotus
LisätiedotMYYNTIESITE Kiinteistö määräala tilasta osoite Koulunmäentie 15, Luhalahti
MYYNTIESITE Kiinteistö 143-421- 4-20 ja määräala tilasta 143-421- 4-15 osoite Koulunmäentie 15, Luhalahti IKAALISTEN KAUPUNKI Tekniset palvelut Kolmen airon katu 3 39500 IKAALINEN Puhelin (03) 45 011 Telefax
LisätiedotAsumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Selvitys 5/2012 Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne 2010 2012 27.11.2012 Sisällys 1 VUOKRA- JA OMISTUSASUMISEN VÄLIMUOTO... 3 1.1
LisätiedotARVIOLAUSUNTO. Morsiussaaren asemakaava-alueen tonttien arvosta
ARVIOLAUSUNTO Morsiussaaren asemakaava-alueen tonttien arvosta 1 Tehtävän tarkoitus Kohteen kuvaus Tehtävän tarkoituksena on määritellä otsikossa mainitun ja jäljempänä kuvattujen kohteiden kansainvälisen
LisätiedotMYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ
MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ Catella Property Oy Aleksanterinkatu 15 B 00100 Helsinki Puh. 010 5220 100 Fax 010 5220 217 www.catella.fi Helsinki. Y-tunnus 1048559-0
LisätiedotHAKEMUS 16.1 0.2007. Tarvittaessa lisätietoja asiassa antaa Jouni Puhakka, gsm 040-50 6363 8 tai jouni.puhakka@lindstro~ninvest.fi.
* Lindström v HAKEMUS C-?,!. "Q-$:j.,.c*,.g./ew- 16.1 0.2007 HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Lindström Oy suunnittelee Konalassa osoitteessa Ristipellontie 14, Helsinki sijaitsevan palvelukeskuskiinteistönsä
LisätiedotKIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ
1 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN JA LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 2 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Pirkanmaan Osuuskauppa ( Myyjä ), (Y-tunnus: 0536307-0), PL 130, 33101 Tampere Ostaja Lempäälän
LisätiedotSijainti ja alue. saakka.
Sijainti ja alue Sijainti Kemi on noin 22.400 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Perämeren rannalla noin 110 km Oulusta pohjoiseen ja noin 120 km Rovaniemeltä lounaaseen. Kemin naapurikuntia ovat mm. Keminmaa,
LisätiedotMYYDÄÄN ASUINKERROSTALOT TAMPERE KALKKU
MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOT TAMPERE KALKKU Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI Kohde sijaitsee Kalkussa,
Lisätiedott.6 s.102 Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta /481.
t.6 s.102 Lähtökohtana on olemassa oleva vuokrasopimus Mikäli alivuokralaisen ottaminen ei tuota omistajalle kohtuutonta hankaluutta, alivuokralaisen ottaminen on mahdollista. Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta
LisätiedotOsakeasuntojen hinnat Helsingissä heinä syyskuussa 2013
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 35 2013 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä heinä syyskuussa 2013 Valokuva: Kallio Virva Kuparinen Asuntojen keskihinta 3 984 /m 2 Keskihinta kerrostaloasunnoissa
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin
LisätiedotHämeenlinnan toimitilamarkkinakatsaus Tiivistelmä
Hämeenlinnan toimitilamarkkinakatsaus Tiivistelmä Realia Management Oy Maaliskuu 2019 Juha Kirvesmies Muodosta pdf arko-työkalut valikon pdf-napilla! (Nyt meni väärin) 2006 2008 H2/09 H2/10 H2/11 H2/12
LisätiedotValkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski.
KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJAT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA, jäljempänä ostaja(t). Valkeakosken kaupungin tila-nnn kiinteistötunnus
LisätiedotSivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi
Sivu 1 / 5 YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki TARJOUS 21.5.2014 Realia Management Oy Juha Kivelä juha.kivela@realia.fi Hallintorakennus 31, Sipoo, Nikkilä Kiitämme mahdollisuudesta tarjota Sipoon
LisätiedotKIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA. Suvirannankatu JÄRVENPÄÄ. Suostumuksen antaja: xxxx, xxxxxx-xxxx. Suvirannankatu JÄRVENPÄÄ
KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Myyjä xxxx, xxxxxx-xxxx Suvirannankatu 5 04400 JÄRVENPÄÄ Suostumuksen antaja: xxxx, xxxxxx-xxxx Suvirannankatu 5 04400 JÄRVENPÄÄ Ostaja Järvenpään kaupunki, 0126541-4 PL 41 04401
LisätiedotKauppahinta on yhdeksänkymmentäseitsemäntuhatta viisisataaneljäkymmentäyhdeksän (97 549) euroa.
K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Asunto Oy Kirkkonummen Ainola, 0878287-9 c/o YIT Rakennus Oy, PL 36, 00621 Helsinki (jäljempänä Myyjä) Kirkkonummen kunta, 0203107-0 PL 20, 02401 Kirkkonummi (jäljempänä
LisätiedotTällä kauppakirjalla luovutetaan alla mainittu kiinteistö ja rakennus seuraavin ehdoin:
Luonnos.4.016 AV KAUPPAKIRJA Tällä kauppakirjalla luovutetaan alla mainittu kiinteistö ja rakennus seuraavin ehdoin: Myyjä Patria Land Services Oy y-tunnus: 0986818-0 Kaivokatu 10 A 00100 Helsinki Ostaja
LisätiedotSUOMEN TOIMITILA-ASIANTUNTIJAT OY FINLAND PROPERTY ADVISORS LTD
SUOMEN TOIMITILA-ASIANTUNTIJAT OY FINLAND PROPERTY ADVISORS LTD ARVIOKIRJA ASUNTO OY PORVOON RINNETIE 11-13 Arviossa yksilöidyt asuinhuoneistot Rinnetie 11-13 06650 HAMARI Neulaniementie 6, 70210 KUOPIO
LisätiedotKARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU
KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan
LisätiedotAsuntotuotantokysely 2/2018
Asuntotuotantokysely 2/ Sami Pakarinen Kesäkuu Kesäkuun asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti vuodessa. Kyselyn
LisätiedotKIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA
Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Keskustan alue) MYYJÄT puhelin: Heikki Antero Niemisen kuolinpesän osakkaat Raimo Sandberg Jaana Sandberg Jarno Sandberg OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus:
LisätiedotMYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA
MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Liekolankatu
LisätiedotREMAX Balloon Perspective Ammattilaisten näkemys alkuvuoden 2018 asuntomarkkinoista
REMAX Balloon Perspective Ammattilaisten näkemys alkuvuoden 2018 asuntomarkkinoista Pekka Ronkainen / kehitysjohtaja 30.1.2018 FINLAND Balloon Perspective - ennuste Miltä alkuvuoden 2018 asuntomarkkinat
LisätiedotOmakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 0,8 prosenttia
Asuminen 2012 Kiinteistöjen hinnat 2011, 4. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 0,8 prosenttia Omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä koko maassa
LisätiedotAsuntojen hinnat Helsingissä tammi maaliskuussa 2011
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 13 2011 Asuntojen hinnat Helsingissä tammi maaliskuussa 2011 Asuntojen keskihinta 3 686 /m 2 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 3 788 /m 2 ja rivitaloasunnoissa 3
LisätiedotRakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely
Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Kesä 2019 1. Yleiskuva Arviot vapaarahoitteisen asuntotuotannon tämänvuotisista aloituksista ovat nousseet viime kyselyistä. Syynä tähän on sijoittajakysynnän
LisätiedotHelsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus
Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Päivitetty 13.2.215 Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku
LisätiedotAsuntokunnat ja asuminen vuonna 2012
asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.
LisätiedotAsuntomarkkinat tilastojen valossa
1 (9) Vastaanottaja Eduskunta Valtiovarainvaliokunta/Asunto-ja ympäristöjaosto PL 10 vav@eduskunta.fi Viite Asia Lausuntopyyntö Asuntomarkkinat tilastojen valossa Eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan asunto-ja
Lisätiedotvalmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi
Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus
LisätiedotKuka pelkää yksiöitä. 2. lokakuuta 2018
Kuka pelkää yksiöitä 2. lokakuuta 2018 Kojamon historia: VVO-yhtymästä Kojamoksi Nykyaikainen asuntoportfolio, jonka painopiste on siirtynyt Lumo-asuntoihin 2021 tavoite ~ 6 mrd. 4,04ṃ0brdn. 4,3 4 ṃ 3
LisätiedotOrava Asuntorahasto Oyj Yhtiökokous
4/5/2016 1 Orava Asuntorahasto Oyj Yhtiökokous 22.3.2016 4/5/2016 2 Orava Asuntorahasto Oyj Hallituksen puheenjohtajan katsaus 4/5/2016 3 Sisältö Missio, visio ja arvot Sijoitusstrategian päivitykset Keskeiset
LisätiedotMYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18
MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18 RYKMENTINTIE HYRYLÄ MYYNTIKOHDE Kiinteistöllä 858-15-5727-1 sijaitseva kasarmirakennus osoitteessa Rykmentintie, Tuusula. Rakennus rakennusnumero br-ala m2 RO k-m2 toimistorakennus
LisätiedotOmakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 5,0 prosenttia
Asuminen 2011 Kiinteistöjen hinnat 2010, 4. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 5,0 prosenttia Omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä koko maassa
Lisätiedot1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos)
1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos) Määräalan osto perustuu teknisen palveluiden lautakunnan lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X. Kauppakirja allekirjoitetaan, kun asemakaavamuutos on hyväksytty ja lainvoimainen.
LisätiedotKIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA
Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Mäntsälän portin yritysalue) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus
LisätiedotOrava Asuntorahasto Oyj Yhtiökokous
22.3.2017 1 Orava Asuntorahasto Oyj Yhtiökokous 22.3.2017 22.3.2017 2 Orava Asuntorahasto Oyj Hallituksen puheenjohtajan katsaus 22.3.2017 3 Sisältö Strategian taustaa Sijoitusstrategian päivitykset Keskeiset
LisätiedotKiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on liike-, tuotanto- ja varastotiloja.
Savoset Osoite Poitinkuja 2, 52700 MÄNTYHARJU Kiinteistö Määräala kiinteistöstä Mäkelä 507-426-1-576 Pinta-ala noin 4 260 m 2 Sijainti Kiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun
LisätiedotAsuntojen hinnat Helsingissä huhti kesäkuussa 2011
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 21 2011 Asuntojen hinnat Helsingissä huhti kesäkuussa 2011 Asuntojen keskihinta 3 721 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 3 848 ja rivitaloasunnoissa 3 273 Asuntojen
LisätiedotItäinen Puistotie 1. Myyntiesite 1.6.2015. Myyntikohde. Kohteen nimi Marmoripalatsi - Helsinki Kuvaus 1 / 12
Myyntiesite 1.6.2015 Myyntiesitteen tiedot, kuvat ja kuvaukset. Tämän myyntiesitteen tiedot ovat peräisin monista eri tietolähteistä ja eri aikakausilta. Senaatti-kiinteistöjen tarkoituksena on antaa mahdollisimman
LisätiedotKauppakirja. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Mikkeli (Y 0825508-3)
1 Kauppakirja 1. Myyjä 2. Ostaja Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Mikkeli (Y 0825508-3) Perustettavan yhtiön lukuun, omistajinaan Kinos Property Investment Oy tai määräämänsä ja Mikkelin kaupunki
LisätiedotOmakotitalojen hinnat nousivat huhti kesäkuussa 5,7 prosenttia
Asuminen 2011 Kiinteistöjen hinnat 2011, 2. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat nousivat huhti kesäkuussa 5,7 prosenttia Omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2011 toisella neljänneksellä koko maassa
LisätiedotAsunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty 8.9.2014
Asunto- ja toimitilarakentaminen Päivitetty 8.9.2014 Rakennuskanta rakennuksen käyttötarkoituksen mukaan ssa, Helsingissä, lla ja kehyskunnissa 31.12.2013 Muut kuin asuinrakennukset Asuinrakennukset 0
LisätiedotKiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on liike-, tuotanto- ja varastotiloja.
Rajalan halli Osoite Nokiantie 9, 52700 MÄNTYHARJU Kiinteistö Rajala 507-426-1-539 Pinta-ala 4 000 m 2 Sijainti Kiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä
LisätiedotSipoon kunta. Arviokirja (AKA -arvio) Skolåsa, Päiväkotikiinteistö + asunto Yht. 204 m² Grönkullantie Box. Ilpo Korpi 13.2.
An International Associate of Sipoon kunta Arviokirja (AKA -arvio) Skolåsa, Päiväkotikiinteistö + asunto Yht. 204 m² Grönkullantie 160 01190 Box Ilpo Korpi 13.2.2017 Muodosta pdf arko-työkalut valikon
LisätiedotAsuntomarkkinakatsaus
Asuntomarkkinakatsaus Asuntomarkkinakatsaus Asuntojen hinnoista ja varsinkin niiden nousemisesta keskustellaan Suomessa ajoittain vilkkaasti. Asuntojen tilastohintojen nousu herättää välillä epäluuloa
LisätiedotOmakotitalojen hinnat nousivat heinä syyskuussa 9,9 prosenttia
Asuminen 2010 Kiinteistöjen hinnat 2010, 3. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat nousivat heinä syyskuussa 9,9 prosenttia Omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä koko maassa
LisätiedotMyytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt
KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KSJ 60 Vs. kaupunginjohtaja
LisätiedotPohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus )
Julkinen 1 (5) Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeiden myynti 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä n kuntayhtymä (), Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus 0172718-0) 2. KAUPAN KOHDE 2.1. Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeet
LisätiedotAsuntosijoittamisen alueelliset tuotot
Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot 2018-2022 20.6.2018 Lähestymistapa Laskelmat on tehty vuosittain vuodesta 2013 lähtien. Vuokratuotto lasketaan vanhoille kerrostaloasunnoille. Asuntosijoittamisen
LisätiedotAsuntotuotantokysely 2/2015
Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti
LisätiedotMYYLÄLÄKIINTEISTÖ --------- myymälä-, varasto-, ym. toimitilaa------------
MYYLÄLÄKIINTEISTÖ --------- myymälä-, varasto-, ym. toimitilaa------------ PETIKKO n. 6000 m² Kiinteistö on ollut Tarjoustalo / Tokmannin käytössä vuodesta 2005, jolloin liiketeilasaneeraus tehtiin entiseen
LisätiedotASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA?
ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA? Kari Puustinen 26.11.2014 Keravan Omakotiyhdistys Maailma muuttuu Talouksien koko pienentynyt ja yksin asuvia on entistä enemmän. 1-hengen
LisätiedotYleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Pirjo Ylöstalo, Kela Puh. 020 63 41390 Selvitys 1/2011 Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 1.2.2010 Yleistä
LisätiedotKiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset
Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry KTI Kiinteistötieto Oy Ylläpitokustannusten kehitys kerrostalokiinteistöissä Kaikki kuluerät (ml. korjaukset)
LisätiedotToimintaympäristö. Asuntojen hinnat ja vuokrat. 6.6.2013 Jukka Tapio
Toimintaympäristö Asuntojen hinnat ja vuokrat Asuntojen hinnat ja vuokrat Asuntojen hinnat nousussa Diat 4-7 Vanhojen asuntojen* hinnat nousivat Tampereella vuonna 2012 1,9 prosenttia. Asuntojen hinnat
LisätiedotRAKENNUSTEN ARVIOINTI HELSINGIN TILAKESKUS 26 RAKENNUSTA JA RAKENNELMAA KORKEASAARI HELSINKI
RAKENNUSTEN ARVIOINTI 24.5.2017 HELSINGIN TILAKESKUS 26 RAKENNUSTA JA RAKENNELMAA KORKEASAARI HELSINKI SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo ja toimeksiannon kuvaus Arviointistandardi ja markkina-arvo Arviointimenetelmien
LisätiedotNaantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ).
Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Naantalin Vuokratalot Oy, y-tunnus 08544715. 3 Kaupan kohde Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan
Lisätiedot