Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina esitetyt rakennetut kiinteistöt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt"

Transkriptio

1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto KH - Kaupunkisuunnittelujaosto Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina esitetyt rakennetut kiinteistöt 354/ /2013 KSJ 60 Vs. kaupunginjohtaja Martti Sipponen : Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm on pyynnöstä toimittanut oheisen yhteenvedon: Merimaskun rantamakasiini Rakennus myydään euron pohjahintaan. Maapohja, laituri ja kaupungin omistama vesialue vuokrataan 30 vuoden vuokrasopimuksella rakennuksen ostajalle. Laituri siirtyy kuitenkin 10 vuoden vuokra-ajan jälkeen vuokralaisen omaisuudeksi. Laituria rasittavat velvoitteet siirtyvät laiturin vuokralaisille ja tulevien omistajien vastuulle ja laiturin täydellinen peruskorjaus ja kunnossapitovelvoite asetetaan vuokralaiselle. Myynti-ilmoitus elokuussa Merimaskun kunnantalo Kiinteistö myydään kokonaisena tai kaavan mahdollistamalla tavalla osissa. myyntihinnaksi esitetään euroa kunnantalon rakennuspaikan osalta ja vuosivuokraksi euroa. Viereinen rakennuspaikka esitetään myytäväksi kauppahintaan euroa. Asemakaavan muutos otetaan käsiteltäväksi kaavoituskatsauksen valmistelun yhteydessä. Suovuoren kartano Myytävän tontin, pinta-alaltaan m², osalta tehdään asemakaavan muutos kiinteistön myynnin yksinkertaistamiseksi. Asemakaavan muutos otetaan käsiteltäväksi kaavoituskatsauksen valmistelun yhteydessä. Voimatien asuintalot Voimatien asuintalot myynnistä päätetään syksyn 2014 aikana. Sinervo Rakennus tarjotaan ostettavaksi Pro Sinervolle, joka toimii vuokralla rakennuksessa. Kauppakirja valmistellaan vuoden vaihteessa allekirjoitettavaksi. Esityksessä piha-alue vuokrataan yhdistykselle 30 vuoden vuokrasopimuksella, joka ei ole siirtokelpoinen. Rakennuksen hinta on euroa. Vuotuinen maapohjavuokra on euroa, joka sidotaan indeksiin. Lopullinen kauppakirja ja vuokrasopimus viedään kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Rymättylän vanhusten rivitalot ja Merimaskun vanhustentalot Rymättylän vanhusten rivitaloista ja Merimaskun vanhustentaloista tehdään tarveselvitys Vuokrataloista luovutaan sen mukaan, kun tehtävissä selvityksissä luopuminen osoittautuu mahdolliseksi.

2 Lehdon kauppa ja sen viereinen tontti Tontit asetetaan myytäväksi kaavoitustarkastelun jälkeen. Asemakaavan muutos otetaan käsiteltäväksi kaavoituskatsauksen valmistelun yhteydessä. Tehtävässä myynti-ilmoituksessa todetaan, että kaupunki on valmis myöntämään poikkeusluvan tonttien muuttamiseksi asuinrakennustonteiksi. KSJ 72 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm: Tamminiemi Yleiskaavaa muutetaan Tamminiemen kiinteistön osalta vuonna 2014 alkavan yleiskaavan muutostyön yhteydessä. Myynnistä päätetään kaavan valmistumisen jälkeen. Yksittäiset asunto-osakkeet Asunto-osakeyhtiöissä olevat yksittäiset osakkeet myydään kun sitä mukaa, kun vuokra-asunnot vapautuvat. Hakapellon asuinrakennus Asuinrakennus vuokrataan pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. kunnossapito- ja käyttökustannukset vuokralaisella. Vuokrasopimus viedään teknisen lautakunnan päätettäväksi. Kultarannan päiväkoti Kultarannan päiväkodin käytössä olevat tiloihin etsitään vuokralainen. Tilat vuokrataan 10 vuoden määräaikaisella vuokrasopimuksella. Kunnossapitovastuu on vuokralaisella. Lopullinen vuokrasopimus tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi. Naantalin nykyinen paloasema Paloasemarakennus vuokrataan vuoden 2014 lopulla tilan vapauduttua. Mikäli vuokrausehdot eivät tyydytä kaupunkia, aloitetaan paloaseman asemakaavan muutosprosessi. Rantaravintola Tutkitaan vuoden 2014 aikana mahdollisuutta rakennuksien jakamista kahdeksi erilliseksi vuokrattavaksi tilaksi. Tarjoukset vuokrasopimuksista julkaistaan kesällä VS. KAUPUNGINJOHTAJA: Esitellään tarkemmin kiinteistöjen myyntitilanne. KAUPUNKISUUNNITTELUJAOSTO: Kaupunkisuunnittelujaosto merkitsi asian tiedoksi. Alla olevassa luettelossa on päivitetty myytäviksi ja vuokrattaviksi päätettyjen kiinteistöjen toteutumatilanne :

3 Toteuma/rakennetut kiinteistöt : Kaupunki on luopunut seuraavista tiloista: Nuhjalan kirjasto (vuokrasopimus irtisanottu) Rymättylän varikko (vuokrasopimus irtisanottu) Kultarannan päiväkoti (päiväkotitoiminta lopetettu) Kaupunki on myynyt seuraavat kiinteistöt: Teersalon kahvila Voimatie 3-9 Sinervo Nuhjalan vanha lämpökeskus Merimaskun terveystalo Livonsaaren koulu / Toivola Naantalin kaupunki tarjoaa myytäväksi tai vuokrattavaksi seuraavia raken nettuja kiinteistöjä vuosina : Merimaskun rantamakasiini Kohteessa on pidetty tarjouskilpailu. Määräaikaan ei tullut yhtään hyväksyttävää tarjousta. Kohteelle asetetut ehdot ovat seuraavat: Rakennus myydään euron pohjahintaan. Maapohja, laituri ja kaupungin omistama vesialue vuokrataan 30 vuoden vuokrasopimuksella rakennuksen ostajalle. Laituri siirtyy kuitenkin 10 vuoden vuokra-ajan jälkeen vuokralaisen omaisuudeksi. Laituria rasittavat velvoitteet siirtyvät laiturin vuokralaisille ja tulevien omistajien vastuulle ja laiturin täydellinen peruskorjaus ja kunnossapitovelvoite asetetaan vuokralaiselle. Kohteen vuokrausta selvitetään jatkossa. Merimaskun kunnantalo Kohde on ollut vapaassa myynnissä. Kohteelle asetetut ehdot ovat seuraavat: Kiinteistö myydään kokonaisena tai kaavan mahdollistamalla tavalla osissa. myyntihinnaksi esitetään euroa kunnantalon rakennuspaikan osalta ja vuosivuokraksi euroa. Viereinen rakennuspaikka esitetään myytäväksi kauppahintaan euroa. Kohteen vuokrausta selvitetään jatkossa. Suovuoren kartano Myytävä tontin, pinta-alaltaan m², osalta tehdään asemakaavan muutos kiinteistön myynnin yksinkertaistamiseksi. Asemakaavan muutos otetaan käsiteltäväksi kaavoituskatsauksen valmistelun yhteydessä. Rymättylän vanhusten rivitalot ja Merimaskun vanhustentalot Rymättylän vanhusten rivitaloista ja Merimaskun vanhustentaloista tehdään tarveselvitys. Vuokrataloista luovutaan sen mukaan, kun tehtävissä selvityksissä luopuminen osoittautuu mahdolliseksi. Lehdon kauppa ja sen viereinen tontti Kaavan mukaiset tontit RNo 1:203 ja 1:138 ollaan asettamassa myytäviksi. Tehtävässä myynti-ilmoituksessa todetaan, että kaupunki on valmis myöntämään poikkeusluvan tonttien muuttamiseksi asuinrakennustonteiksi.

4 Tamminiemi Tamminiemen kiinteistön yleiskaavaa muutetaan Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien käynnissä olevan yleiskaavan muutoksen yhteydessä. Myynnistä päätetään kaavan valmistumisen jälkeen. Yksittäiset asunto-osakkeet Asunto-osakeyhtiöissä olevat yksittäiset osakkeet myydään kun sitä mukaa, kun vuokra-asunnot vapautuvat. Hakapellon asuinrakennus Asuinrakennus vuokrataan pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. kunnossapito- ja käyttökustannukset vuokralaisella. Kohteesta julkaistaan vuokrausilmoitus lokakuussa, jos kohdetta ei ole siihen mennessä muutoin saatu vuokrattua. Vuokrasopimus viedään teknisen lautakunnan päätettäväksi. Kultarannan päiväkoti Kultarannan päiväkodin käytössä olevat tiloihin etsitään vuokralainen. Tilat vuokrataan 10 vuoden määräaikaisella vuokrasopimuksella. Kunnossapitovastuu on vuokralaisella. Kohteesta julkaistaan vuokrausilmoitus lokakuussa, jos kohdetta ei ole siihen mennessä muutoin saatu vuokrattua. Lopullinen vuokrasopimus tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi. Naantalin nykyinen paloasema Paloasemarakennus vuokrataan vuoden 2014 lopulla tilan vapauduttua. Kohteesta julkaistaan vuokrausilmoitus marraskuussa, jos kohdetta ei ole siihen mennessä muutoin saatu vuokrattua. Rantaravintola Tutkitaan vuoden 2014 aikana mahdollisuutta rakennuksien jakamista kahdeksi erilliseksi vuokrattavaksi tilaksi. Vuokrasopimusten tarjouspyynnöistä päätetään keväällä Arvola Kohde on ollut vapaassa myynnissä Op-kiinteistökeskuksessa. Arvola on m²:n suuruinen rakennuspaikka, jolla sijaitsee purkukuntoinen vanha asuinrakennus. Rakennuspaikalta on merinäköala. Rakennuspaikalle saa rakentaa asuin-, liike- ja toimistorakennuksia noin 380 k-m². Kaupunginhallitus on päättänyt myyntihinnaksi Esityslistan (KSJ ) liitteenä on Elise Lehikoisen kokoama kooste pien- ja rivitalotonttitilanteesta. Lisäksi esityslistan (KSJ ) liitteenä on Elise Lehikoisen laatima eh do tus 2015 myy tä vis tä ton teista ja kiinteistöistä. KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunkisuunnittelujaosto merkitsee asian tiedoksi.

5 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm ja maankäyttöpäällikkö Elise Lehikoinen olivat läsnä kokouksessa. Keskustelun kuluessa kaupunginjohtaja muutti ehdotuksensa seuraavasti: Päätetään palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi. KAUPUNKISUUNNITTELUJAOSTO: Kaupunginjohtajan muutettu ehdotus hyväksyttiin.

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt tontit ja rakennetut kiinteistöt

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt tontit ja rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 88 24.11.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt tontit ja

Lisätiedot

Vuosina 2014-2015 myytävät kiinteistöt

Vuosina 2014-2015 myytävät kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 7 13.01.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 13 20.01.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 24 10.02.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 26 17.02.2014 Vuosina 2014-2015 myytävät

Lisätiedot

Vuosina 2014-2015 myytävät kiinteistöt

Vuosina 2014-2015 myytävät kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 7 13.01.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 13 20.01.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 24 10.02.2014 Vuosina 2014-2015 myytävät kiinteistöt 31/10.01.03/2014 KSJ 7 Kiinteistöpäällikkö

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 87 Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus 3

Sisällysluettelo. 87 Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 17/2014 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 24.11.2014 Sisällysluettelo Sivu 87 Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus 3 88 Myytäviksi tai vuokrattaviksi

Lisätiedot

Myytävät kiinteistöt ja tontit 2014

Myytävät kiinteistöt ja tontit 2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 64 02.09.2013 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 38 10.09.2013 Tekninen lautakunta 94 18.09.2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 80 07.10.2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto

Lisätiedot

Tilannekatsaus myytävistä rakennetuista kiinteistöistä

Tilannekatsaus myytävistä rakennetuista kiinteistöistä KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 40 22.08.2016 Tilannekatsaus myytävistä rakennetuista kiinteistöistä 15.8.2016 354/10.01.02/2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 22.08.2016 40 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm

Lisätiedot

Myytävät tai vuokrattavat tontit ja rakennetut kiinteistöt

Myytävät tai vuokrattavat tontit ja rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 73 30.11.2015 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 31 23.05.2016 Kaupunginhallitus 185 30.05.2016 Myytävät tai vuokrattavat tontit ja rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KH

Lisätiedot

Tilannekatsaus myytävistä rakennetuista kiinteistöistä

Tilannekatsaus myytävistä rakennetuista kiinteistöistä KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 11 27.02.2017 Tilannekatsaus myytävistä rakennetuista kiinteistöistä 354/10.01.02/2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 27.02.2017 11 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 21.2.2017:

Lisätiedot

Merimaskun Rantamakasiini

Merimaskun Rantamakasiini KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 77 29.09.2014 Kaupunginhallitus 397 20.10.2014 Merimaskun Rantamakasiini 950/10.01.02/2013 576/10.01.02/2014 KSJ 77 Maankäyttöpäällikkö Elise Lehikoinen 24.9.2014: Kaupunki

Lisätiedot

Myytävät tai vuokrattavat tontit ja rakennetut kiinteistöt

Myytävät tai vuokrattavat tontit ja rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 73 30.11.2015 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 31 23.05.2016 Myytävät tai vuokrattavat tontit ja rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 30.11.2015

Lisätiedot

Rakennetun kiinteistökannan myynti- ja kehittämistarpeet

Rakennetun kiinteistökannan myynti- ja kehittämistarpeet KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 64 02.09.2013 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 38 10.09.2013 Tekninen lautakunta 94 18.09.2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 80 07.10.2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto

Lisätiedot

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 32 10.03.2014 Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin 354/10.01.02/2013

Lisätiedot

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella Kaupunginhallitus 234 25.05.2009 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2009 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 11 02.02.2015 Kaupunginhallitus 73 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 16 30.03.2015 Naantalin kaupungin asemakaavan

Lisätiedot

Itä-Immasen I- ja II-alueiden tonttien hinnoittelu

Itä-Immasen I- ja II-alueiden tonttien hinnoittelu KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 34 18.04.2011 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 39 09.05.2011 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 5 23.01.2012 Kaupunginhallitus 50 30.01.2012 Kaupunginvaltuusto 5 13.02.2012 KH

Lisätiedot

Merimaskun kirkonkylän venesataman hoitosopimuksen jatkaminen T:mi Marita Lambergin kanssa

Merimaskun kirkonkylän venesataman hoitosopimuksen jatkaminen T:mi Marita Lambergin kanssa Kaupunginhallitus 132 29.03.2010 Kaupunginhallitus 488 19.11.2012 Kaupunginhallitus 429 21.10.2013 Merimaskun kirkonkylän venesataman hoitosopimuksen jatkaminen T:mi Marita Lambergin kanssa 950/10.01.02/2013

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö) Kaupungin hallintosäännössä 41 määrätään että Tekninen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 08.05.2017 Sivu 1 / 1 1528/2017 02.07.00 39 10.4.2017 52 Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA SEURAAVAT KIIN- TEISTÖT:

NAANTALIN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA SEURAAVAT KIIN- TEISTÖT: . Arvola, määräala kiinteistöstä 529-564-4-102 Jussila NAANTALIN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA SEURAAVAT KIIN- TEISTÖT: LIVONSAAREN ENTINEN KOULU Myydään kiinteistöt Toivola 1:3 ja Toivola I 1:12,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Kaupunginhallitus 96 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 20 16.05.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.1.2015 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Katsaus purettavista, ulosvuokratuista ja myytävistä rakennetuista kiinteistöistä

Katsaus purettavista, ulosvuokratuista ja myytävistä rakennetuista kiinteistöistä Kaupunginhallituksen konsernijaosto 39 30.10.2017 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 44 20.08.2018 Katsaus purettavista, ulosvuokratuista ja myytävistä rakennetuista kiinteistöistä 918/10.01.02/2017 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten luovuttaminen / Kolmisopen Ryhmäpuutarhayhdistys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) Kiinteistölautakunta To/13 28.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) Kiinteistölautakunta To/13 28.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) 13 Kaartinkaupungin tontin pitkäaikainen vuokraaminen Royal Ravintolat Oy:lle (Kaartinkaupunki, tontti 3052/30) HEL 2012-015034 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 Luonnos 15.10.2014. 2 Merimaskun Rantamakasiini -rakennus ja siihen kuuluva piha-alue.

Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 Luonnos 15.10.2014. 2 Merimaskun Rantamakasiini -rakennus ja siihen kuuluva piha-alue. Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 1 Osapuolet 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen T:mi Marita Lamberg, y-tunnus 1979727-5 2 Vuokrauskohde

Lisätiedot

Luonnos 22.5.2015. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918.

Luonnos 22.5.2015. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918. 1 Osapuolet 1 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918. 2 Vuokran kohde 2.1 Vuokra-alue Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi 08.10.2012 Sivu 1 / 1 4130/02.07.00/2012 91 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 14 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Oranssi Asunnot Oy:lle HEL 2014-003129 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 89/676497 ja 677497, Jyrängöntie 7 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2014 1 (8) 1244 Asuinkerrostalotontin myynti SATOKoti Oy:lle (Katajanokka, tontti 80013/2) HEL 2014-013492 T 10 01 01 01 Esitys A päätti oikeuttaa kiinteistölautakunnan

Lisätiedot

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 23.5.2014 ---- 1 Luonnos ---- 1 MYYJÄ 2 OSTAJA Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2 21100 Naantali Petri Kodisoja 3 KAUPAN KOHDE Naantalin kaupungin Tammisaaren

Lisätiedot

. Arvola, kiinteistö

. Arvola, kiinteistö . Arvola, kiinteistö 529-564-4-104 27.2.2014 NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 1 Arvola Teersalo 1 MYYJÄ Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2 21100 Naantali 28.2.2014 Luonnos 2 OSTAJA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) 7 Eräiden liike- ja toimistotilojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden myyminen nykyisille vuokralaisille HEL 2013-014756 T 10 01 03 Päätösehdotus A B C D E

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 1.6.2015 15 1.2.2016 30 Kahden omakotitontin lisääminen jatkuvaan tonttihakuun Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen:

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen: Tekninen lautakunta 382 12.11.2014 Puiteohjelman 2015-2028 päivitys 1283/02.02.00.00/2013 TEKLA 382 Valmistelija/lisätiedot Tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen puh. 0400 659 338 ilpo.koponen@lappeenranta.fi

Lisätiedot

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen Kaupunginhallitus 200 06.10.2014 Kaupunginhallitus 103 24.04.2017 Kaupunginhallitus 126 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 28 23.05.2017 Kaupunginhallitus 175 12.06.2017 Kaupunginhallitus 237 25.09.2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (6) 606 Liiketontin vuokraaminen Lidl Suomi Ky:lle ja esitys kaupunginhallitukselle osto-option lisäämisestä (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41292/1) HEL 2015-013242

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (7) 118 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Broman Group Oy:lle (y-tunnus 1735587-9) perustettavan yhtiön lukuun sekä varauksen jatko (tontti 45199/2, Vartiokylä,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) 666 Tontin 07/ myynti Sörnäisistä Solemo Oy:lle HEL 0-00557 T 0 0 0 0 0. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin nro 07 tontti nro ; Vanha talvitie 9a Päätös päätti oikeuttaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 11.08.2014 Sivu 1 / 1 1997/02.07.00/2014 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali. NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2015 1 (5) 398 Oy Power Trucks Finland Ltd:lle vuokratun teollisuustontin vuokrasopimuksen muuttaminen (Viikki, tontti 36024/2) HEL 2015-009647 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ.

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ. SODANKYLÄ KUULUTTAA HAETTAVAKSI TONTTEJA Sodankylän kunta vuokraa yhdeksän uutta pientalotonttia Savikankaalta. Tontit on rakennettava kahden vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituksesta alkaen.

Lisätiedot

*/* Kokouksessa keskustellaan kiinteistölistasta ja myyntimenetelmistä.

*/* Kokouksessa keskustellaan kiinteistölistasta ja myyntimenetelmistä. Sisäisten palvelujen johtokunta 42 27.04.2015 Kaupunginhallitus 140 18.05.2015 Kaupunginhallitus 169 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 43 08.09.2015 Sisäisten palvelujen johtokunta 82 09.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) 13 Autotallia koskevan vuokrasopimuksen jatkaminen (Roihuvuoren Autotallit Oy, tontti 43212/3) HEL 2011-008744 T 10 01 01 02 Päätös Lautakunta päätti jatkaa kaupungin

Lisätiedot

Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437

Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437 Tekninen lautakunta 21 10.02.2015 Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437 436/10.00.02/2012 Tekla 21 Liperin kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) 57 Vuokraus- ja myyntiperusteet Ruskeasuon kahdelle toimistotontille HEL 0-00047 T 0 0 0 0 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kiinteistölautakunnan

Lisätiedot

II + täydet kellaritilat Menot 35 960 Tulot 14 183 Korjauskustannukset lähivuosina: 3 300 000 (suunniteltu projekti, hintataso 11/2009)

II + täydet kellaritilat Menot 35 960 Tulot 14 183 Korjauskustannukset lähivuosina: 3 300 000 (suunniteltu projekti, hintataso 11/2009) 1 Rakennusten käyttökartoitus 2.11.2015 / BL ALUSTAVA Kh:n käsittely 14.3.2011 ( 83) Kartoitus käsittää ne kaupungin omistuksessa olevat rakennukset, jotka eivät ole kaupungin omassa käytössä tai arvioidaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2011 1 (5) 556 Esitys kaupunginhallitukselle ennakkolausunnon antamiseksi etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä VR-Yhtymä Oy:n ja VR Eläkesäätiön välisessä kiinteistökaupassa

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyynnön sisältö Yleistä tonteista ja menettelystä... 1 Sijainti... 3 Kaavatiedot... 4 Liikennemäärät... 4 Maaperä... 5 Luovutusehdot...

Lisätiedot

Myytävät kiinteistöt 2014

Myytävät kiinteistöt 2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 64 02.09.2013 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 38 10.09.2013 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 39 25.09.2013 Myytävät kiinteistöt 2014 354/10.01.02/2013 KSJ 64

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Yritystonttia 297-8-62-4 (Siilokatu 1) koskeva esisopimuksen tekeminen / Lidl Suomi Kommandiittiyhtiö Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 72 Kaupunkisuunnittelujaoston määrärahojen muutos vuoden 2015 talousarvioon 3

Sisällysluettelo. 72 Kaupunkisuunnittelujaoston määrärahojen muutos vuoden 2015 talousarvioon 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 16/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 30.11.2015 Sisällysluettelo Sivu 72 Kaupunkisuunnittelujaoston määrärahojen muutos vuoden 2015 talousarvioon 3 73 Myytävät tai vuokrattavat

Lisätiedot

Tarjousten perusteella myytävät kohteet. Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä

Tarjousten perusteella myytävät kohteet. Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä Tarjousten perusteella myytävät kohteet Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaava-alueelta kaksi rakennettua kiinteistöä Myytävät kiinteistöt

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2287/2016 02.07.00 67 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54 14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4698/2015 02.07.00 122 Teollisuustontin vuokraaminen Tero Tahkolalle, kortteli 85127 tontti 13 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä

Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä MYYTÄVÄT KIINTEISTÖT Rajamäen kiinteistöt: 543-401-24-294 (osoite Lähdetie 31) 543-401-24-50 (osoite

Lisätiedot

Vuokranantaja LIVONSAAREN KYLÄYHDISTYS RY, y-tunnus Kyläkonttori, Velkuantie 988, Livonsaari

Vuokranantaja LIVONSAAREN KYLÄYHDISTYS RY, y-tunnus Kyläkonttori, Velkuantie 988, Livonsaari VUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja LIVONSAAREN KYLÄYHDISTYS RY, y-tunnus 1868028-6 Kyläkonttori, Velkuantie 988, 21180 Livonsaari 1.2 Vuokralainen NAANTALIN KAUPUNKI/TILALAITOS, y-tunnus 0135457-2

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (5) 181 Helsingin kaupungin 13. kaupunginosassa (Etu-Töölö) sijaitsevan kahden kiinteistön vuokraaminen hautausmaatarkoituksiin HEL 2015-004321 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 2 Ostaja Meripalo Oy, y-tunnus 0929716-2 Raatihuoneenkatu 1, 21100 Naantali 3 Kaupan kohde

Lisätiedot

Kaavan valmistelu on edennyt seuraavasti: 2/2018 Kaavaehdotusvaihe Tekninen lautakunta /2018 Maankäyttösopimuksen allekirjoitus

Kaavan valmistelu on edennyt seuraavasti: 2/2018 Kaavaehdotusvaihe Tekninen lautakunta /2018 Maankäyttösopimuksen allekirjoitus Yhtymähallitus 202 15.10.2018 Yhtymäkokous 23 26.11.2018 Kiinteistöjen myynnin edellyttämät talousarviomuutokset vuodelle 2018 59/02.02/2017 Hallitus 15.10.2018 202 Koulutuskeskus Salpauksen toimitilaohjelman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.11.2014 NAANTALIN KAUPUNKI Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos I Muutosalue koskee tiloja: Kummeli 529-409-5-3, Kaukoranta 529-409-4-2 Tamminiemi I 529-402-1-40, Tamminiemi II 529-412-1-36,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014 05.05.2014 Sivu 1 / 1 1937/02.07.00/2014 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Luonnos 22.5.2015. Kartta kaupan kohteesta liitteenä. 4 Kauppahinta on seitsemäntoistatuhatta (17 000) euroa.

Luonnos 22.5.2015. Kartta kaupan kohteesta liitteenä. 4 Kauppahinta on seitsemäntoistatuhatta (17 000) euroa. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja Kiinteistö Oy Röölänranta, y-tunnus 2402096-2, c/o Jari Savola, 21100 Naantali. 3 Kupan kohde Naantalin kaupungin

Lisätiedot

28.10.2014. Vuokrakohteen käyttötarkoitus on kahvila- ja ravintola sekä satamakonttoritoiminta asemakaavan mukaisesti.

28.10.2014. Vuokrakohteen käyttötarkoitus on kahvila- ja ravintola sekä satamakonttoritoiminta asemakaavan mukaisesti. 1 1 Osapuolet 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 1.2 Vuokralainen Haukantupa Oy, y-tunnus 2296247-0 Haukka, 21195 Velkua. puh. 045 635 2800 2 Vuokra-alue 2.1 Vuokrakohde Naantalin

Lisätiedot

Katsaus purettavista, ulosvuokratuista ja myytävistä rakennetuista kiinteistöistä

Katsaus purettavista, ulosvuokratuista ja myytävistä rakennetuista kiinteistöistä Kaupunginhallituksen konsernijaosto 39 30.10.2017 Katsaus purettavista, ulosvuokratuista ja myytävistä rakennetuista kiinteistöistä 918/10.01.02/2017 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 30.10.2017 39 Kiinteistöpäällikkö

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

MYYNTIESITE Kiinteistö määräala tilasta osoite Koulunmäentie 15, Luhalahti

MYYNTIESITE Kiinteistö määräala tilasta osoite Koulunmäentie 15, Luhalahti MYYNTIESITE Kiinteistö 143-421- 4-20 ja määräala tilasta 143-421- 4-15 osoite Koulunmäentie 15, Luhalahti IKAALISTEN KAUPUNKI Tekniset palvelut Kolmen airon katu 3 39500 IKAALINEN Puhelin (03) 45 011 Telefax

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 85 8.9.2014 256 Kiinteistö Oy Koskelonteollisuus 3 -nimisen yhtiön myynti Conorin Oy:lle

Lisätiedot

Vuokrasopimus 1 (5) Vuokranantaja, Vuokralainen ja Naantalin kaupunki kaikki yhdessä jäljempänä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.

Vuokrasopimus 1 (5) Vuokranantaja, Vuokralainen ja Naantalin kaupunki kaikki yhdessä jäljempänä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli. Vuokrasopimus 1 (5) VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET 1.1. Vesialueen omistaja / Vuokranantaja Nimi: Antti Tammelin, ym. (jäljempänä Vesialueen omistaja tai Vuokranantaja ) Y-tunnus: 1336232-6 Osoite: Tamsaarentie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 133

Espoon kaupunki Pöytäkirja 133 14.12.2015 Sivu 1 / 1 3049/2015 02.07.00 133 Kerrostalotontin myynti Tapiolasta Insinööritoimisto Bertel Ekengren Oy:lle perustettavan asunto-osakeyhtiön lukuun, korttelin 12044 tontti 1 Valmistelijat

Lisätiedot

Luolalan teollisuusalueen louhinnat

Luolalan teollisuusalueen louhinnat Tekninen lautakunta 42 11.03.2009 Tekninen lautakunta 26 27.02.2013 Tekninen lautakunta 99 29.10.2014 Luolalan teollisuusalueen louhinnat 307/10.05.00/2013 Tekninen lautakunta 15.11.2005 127 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus.

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus. RAKENNUSMAAN LUOVUTUSMENETTELY 2016 A. Yleiset luovutusehdot 1. Asuntorakentamisen rakennuspaikat Asuntorakentamiseen rakennuspaikat luovutetaan sekä myymällä että vuokraamalla. Vuokrauksessa käytetään

Lisätiedot

Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu 6, 08100 Lohja

Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu 6, 08100 Lohja 1 (4) Luonnos 7.8.2015 SL Liite 5/Tekla 18.8.2015 ASUINRIVITALOJEN KAUPPAKIRJA 1. Osapuolet Myyjä Lohjan kaupunki Karstuntie 4, 08100 Lohja Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu

Lisätiedot

Kaupan kohteina ovat seuraavat kiinteistöt:

Kaupan kohteina ovat seuraavat kiinteistöt: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2011 1 (8) 628 Esitys kaupunginhallitukselle ennakkolausunnon antamiseksi etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä VR-Yhtymä Oy:n ja VR Eläkesäätiön välisessä kiinteistökaupassa

Lisätiedot

Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki

Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun seurakunta (Y-tunnus 02083946) Kippavuorentie 11 42700 Keuruu Yhteyshenkilö: talouspäällikkö Heikki Kangas heikki.kangas@evl.fi

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos I

NAANTALIN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos I 20.10.2017 NAANTALIN KAUPUNKI Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos I OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyynnön sisältö Yleistä tonteista ja menettelystä... 1 Sijainti... 3 Kaavatiedot... 4 Liikennemäärät... 4 Maaperä... 5 Luovutusehdot...

Lisätiedot

Tonttitarjouskilpailu Viialanmäki korttelin 14 tontit 1-2 ja korttelin 15 tontit 1-2. Maria Taipale

Tonttitarjouskilpailu Viialanmäki korttelin 14 tontit 1-2 ja korttelin 15 tontit 1-2. Maria Taipale Tonttitarjouskilpailu Viialanmäki korttelin 14 tontit 1-2 ja korttelin 15 tontit 1-2 Maria Taipale 21.12.2018 Tontitarjouskilpailun kohde Myytävien asuinrakennustonttien pinta-alat ja rakennusoikeudet

Lisätiedot

Haapalan omakotialue, kaupunginosa 8

Haapalan omakotialue, kaupunginosa 8 Haapalan omakotialue, kaupunginosa 8 Haapalan omakotialue sijaitsee parin kilometrin päässä Karkkilan keskustasta. Rauhallisella ja luonnonläheisellä asuinalueella on oma päiväkoti ja Saarlammen uimaranta.

Lisätiedot

ROVANIEMI PÖYTÄKIRJANOTE Sivu Kokouspäivämäärä

ROVANIEMI PÖYTÄKIRJANOTE Sivu Kokouspäivämäärä 1 KIRJAAMO: 1662 /2006 442 Määräalan myyminen tilasta Metsähirvas RN:o 165:0 rakennuksineen / Hirvaan entinen Metsäopisto Maanhankinta ja luovutus / kaupungingeodeetti 14.9.2006: Rovaniemen maalaiskunta

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3961/10.03.00/2015 Kaupunginhallitus 304 5.10.2015 323 Valtuustokysymys senioritalon käytöstä Espoon keskuksessa (Kv-asia) (Pöydälle 5.10.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

151.61 147.03 147.12 145.12 149.94 148.24 152.40 152.86 152.73 147.30 152.38 152.70 152.88 151.78 147.68 150.05 152.63 152.58 152 152.5 148 149 152.5 150 151 152 152.5 149 151 152 II 5 8 9 14 8 45 82 41

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008

Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin vaihde Puhelin (09) 22 5051 Mittaus- ja kiinteistötoimi Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Tapio Jokela puh. 044 553 3421 tapio.jokela@karkkila.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115 04.11.2013 Sivu 1 / 1 467/02.07.00/2012 115 Vuokrauspäätöksen jatkaminen Sähkö-Polar Oy:lle perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun, kortteli 30350 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot