Vaihtoehto D. Harjoittelu omalla paikkakunnalla ammatillisen koulutuksen parissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaihtoehto D. Harjoittelu omalla paikkakunnalla ammatillisen koulutuksen parissa"

Transkriptio

1 Vaihtoehto D. Harjoittelu omalla paikkakunnalla ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehto D:ssä opiskelija harjoittelee omalla paikkakunnalla ammatillisen koulutuksen parissa. Opetusharjoittelun tavoitteena on pedagogisten tietojen ja taitojen soveltaminen käytäntöön. Tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa opetusta ja osaa toimia yhteistyössä ja oppimista tukevassa vuorovaikutuksessa muiden opetusharjoitteluun liittyvien toimijoiden ja opiskelijoiden kanssa. Tavoitteena on myös, että opiskelija osaa hahmottaa oman toimintansa opettajana osaksi ammattialaansa ja oppilaitoksen laajempaa toimintaympäristöä. Tärkeä osaamistavoite opetusharjoittelussa on lisäksi kehittämisosaaminen. Opetusharjoittelun tarkoituksena on tukea opettajaopiskelijan opettajaidentiteetin kasvua ja hänen persoonallisen opetustyylinsä kehittymistä. Opetusharjoittelun konkreettinen ajankohta määräytyy harjoitteluyksikön opetustarjonnan mukaan ja sen yksityiskohdat opiskelija sopii yhdessä ohjaavan opettajan kanssa. Opiskelijan on hyvä varata riittävästi aikaa opetusharjoittelun toteuttamiseen. Edeltävinä opintoina ennen opetusharjoittelun alkua tulee olla suoritettuina pakolliset ammattipedagogiset opinnot. Opetusharjoittelu etenee seuraavasti: 1. Harjoittelupaikan ja ohjaavan opettajan hankkiminen: Opiskelija itse hankkii harjoittelupaikan omalta paikkakunnaltaan ammatillisen koulutuksen parista ja oman alan ohjaavan opettajan, joka on pedagogisesti pätevä. 2. Ilmoittautuminen: Opiskelija ilmoittautuu opetusharjoittelutietokantaan ja kirjaa oppilaitoksen ja ohjaavan opettajan yhteystiedot. 3. Kirjallinen sopimus: Ennen harjoittelun aloitusta laaditaan kirjallinen sopimus ammatillisen opettajakorkeakoulun ja harjoitteluoppilaitoksen välille. 4. Aloitusseminaari 5. Harjoitteluympäristöön tutustuminen 6. Oppijantuntemus ja opetuksen seuranta (30 tuntia) 7. Ydinsuunnitelman laatiminen: Hyväksytty ydinsuunnitelma ennen oman opetuksen alkua on edellytyksenä hyväksyttävälle harjoittelusuoritukselle. 8. Opintojakson toteuttaminen ja arviointi: Opetusharjoitteluun sisältyy omaan opetustyöhön liittyvää kontaktiopetusta tai -ohjausta tuntia. 9. Harjoitteluraportti 10. Päättöseminaari

2 1. Harjoittelupaikan ja ohjaavan opettajan hankkiminen Opiskelija itse hankkii oman alan harjoittelupaikan ammatillisen koulutuksen parista omalta paikkakunnaltaan. Opiskelija etsii harjoittelulle oman alan pedagogisesti pätevän ohjaavan opettajan ammatillisesta oppilaitoksesta. Opetusharjoittelun konkreettinen ajankohta määräytyy oppilaitoksen ja oppilaitoksen ohjaavan opettajan opetustarjonnan mukaan ja sen yksityiskohdat opiskelija sopii yhdessä ohjaavan opettajan kanssa. Opetusharjoitteluun sisältyvä opettajaopiskelijan opetus on osa oppilaitoksen ohjaajan työvelvollisuutta, josta hän on vastuussa myös juridisesti. Ammatillisen opettajakorkeakoulun tuutor käy seuraamassa harjoittelua noin 200 km säteellä Oulusta. Lähialueen ulkopuolella harjoittelun seuraaminen voidaan sopia toteutettavaksi esimerkiksi videoyhteyden avulla. Tämän vaihtoehdon mukaisesta harjoittelusta ammatillinen opettajakorkeakoulu maksaa 250 euron ohjauspalkkion. 2. Ilmoittautuminen Opiskelija ilmoittautuu opetusharjoittelutietokantaan ja kirjaa järjestelmään oppilaitoksen ja ohjaavan opettajan yhteystiedot. 3. Kirjallinen sopimus Ennen harjoittelun aloitusta laaditaan kirjallinen sopimus ammatillisen opettajakorkeakoulun ja harjoitteluoppilaitoksen välille. Opettajaopiskelija tulostaa lomakkeen kahtena kappaleena ja huolehtii niihin allekirjoitukset. Sen jälkeen opettajaopiskelija toimittaa allekirjoitetut sopimukset opintotoimistoon ja opettajakorkeakoulu huolehtii sopimukset harjoitteluoppilaitoksiin. 4. Aloitusseminaari Kun opettajaopiskelija on ilmoittautunut opetusharjoitteluun, hänen tulee osallistua seuraavaan aloitusseminaariin. Niitä järjestetään kaksi kertaa vuodessa, syksyisin ja keväisin. Päivämäärät ilmoitetaan kotisivulla, Ajankohtaista -tiedotteessa. Päivän ohjelma lähetetään sähköpostitse kaikille opetusharjoitteluun ilmoittautuneille lähempänä ko. ajankohtaa. Aloitusseminaarin osallistuminen on pakollinen. 5. Harjoitteluympäristöön tutustuminen Opettajaopiskelija tutustuu harjoitteluyksikkönsä toimintaympäristöön, perehtyy sen oppimis- ja opettamiskulttuuriin sekä opetussuunnitelmaan. 6. Oppijantuntemus ja opetuksen seuranta (30 tuntia) Harjoitteluun liittyy opetettavaan opiskelijaryhmään tutustuminen. Sitä varten opettajaopiskelija suunnittelee oppijantuntemustehtävän, havainnoi opiskelijaryhmää tehtävään soveltuvan havainnointi- tai aineistonkeruumenetelmän avulla sekä raportoi tulokset ydinsuunnitelman yhteydessä. Opiskelijaryhmän havainnoinin kohde voi liittyä esimerkiksi opetettavan ryhmän lähtötasoon, motivaatioon ja vuorovaikutussuhteisiin. Tavoitteena on pohtia kokemuksia opiskelijaryhmistä tai -persoonista ja ryhmän vuorovaikutussuhteista sekä suunnitella, miten näitä tietoja voi hyödyntää oppimisprosessien edistämisessä. Opiskelijaryhmään tutustuminen tulee olla tehtynä ennen oman opetuksen alkua ja se tulee olla raportoituna ydinsuunnitelmassa.

3 Opettajaopiskelija seuraa muiden opettajien opetusta harjoitteluoppilaitoksessa tai muissa ammatillisissa oppilaitoksissa sekä seuraa mahdollisesti toisten opettajaopiskelijoiden opetusta. Opetuksen seurantaa voi tehdä myös oman opetuksen aikana ja sen jälkeen. Tavoitteena on havainnoida erilaisten aktivointi- ja opetusmenetelmien hyödyntämistä ja opetuksen toteuttamista erilaisissa tilanteissa. Näitä havaintoja voi hyödyntää oman opetuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Havainnot ja ajatukset raportoidaan ydinsuunnitelmaan ja/tai harjoitteluraporttiin. Oppijantuntemus ja opetuksen seuranta ovat yhteensä 30 tuntia. 7. Ydinsuunnitelman laatiminen Ydinsuunnitelma laaditaan ydinsuunnitelmapohjan mukaisesti. Ydinsuunnitelmapohja löytyy opetusharjoittelu sivuston lomakkeista. Ydinsuunnitelma palautetaan ja hyväksytetään ennen harjoittelun aloitusta ensin harjoittelun ohjauksesta vastaavalla oppilaitoksen ohjaavalla opettajalla ja sen jälkeen opettajakorkeakoulun harjoittelun tuutorilla. Molempien tahojen hyväksyttyä suunnitelman opintojakson toteutus voi alkaa. Tämä on edellytyksenä hyväksyttävälle harjoittelusuoritukselle. Opetusharjoittelua ohjaavassa ydinsuunnitelmassa opiskelijat tarkastelevat seuraavia asioita: Oppilaitoksen toimintaympäristö Opettajaopiskelija tutustuu harjoitteluoppilaitoksensa toimintaympäristöön, perehtyy organisointiin ja opetuskäytänteisiin ja selvittää, mitkä ovat oppilaitoksen erityisvahvuudet ammattialansa koulutuksessa, millainen oppimiskäsitys ja mitkä toimintaperiaatteet ohjaavat toimintaa. Opettajaopiskelijan tulee tutustua oppilaitoksen opetussuunnitelmaan ja arviointia koskeviin ohjeisiin sekä ottaa selvää erityisesti opiskelija-arvioinnin toteutuksesta. Opettajaopiskelija keskustelee opettajien ja rehtorin/johtajan kanssa opettajan tehtävistä, velvollisuuksista ja oikeuksista, työrooleista ja oppilaitoksen toiminnasta yleensä. Opettajaopiskelijan tulee hyödyntää näitä tietoja opintojakson suunnittelussa ja ydinsuunnitelman kirjoittamisessa. Oma oppimiskäsitys pedagogisten ratkaisujen pohjana Opettajaopiskelija esittelee ja arvioi omaa oppimiskäsitystään kirjallisuutta hyödyntäen. Henkilökohtaiset näkemykset ovat pohjana opetuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia koskeville didaktisille ratkaisuille ja niiden pohdinnoille.

4 Oppijantuntemus ennen harjoittelun alkua ja opiskelijaryhmän vaikutus opintojakson suunnitteluun Opettajaopiskelija selvittää, millaisia oppijoita opiskelijaryhmän opiskelijat ovat, mitä erityishuomioita opiskelijaryhmässä mahdollisesti on, onko eriyttämisen ja integroinnin tarvetta. Lisäksi opettajaopiskelija suunnittele ja toteuttaa oppijantuntemustehtävän opetettavasta ryhmästään. Oppijantuntemustehtävän päätulokset ja päätelmät raportoidaan ydinsuunnitelmassa. Opetuksen seuranta Opettajaopiskelija raportoi opetuksen seurannasta tekemänsä havainnot joko ydinsuunnitelmassa tai harjoitteluraportissa. Oman opintojakso/opintokokonaisuuden kuvaus (20-32 tuntia) Opettajaopiskelija kuvaa opintojakson perustiedot ydinsuunnitelmapohjan mukaisesti. Oman opintojakson tarkka kuvaus, pedagogisten ratkaisujen esittely ja perustelut ovat ydinsuunnitelmassa keskeisiä. Kuvausten taso ei riitä, vaan omia opetuksellisia ratkaisuja ja menetelmien valintaa tulee pohtia ja perustella. Opetusharjoitteluun liittyvään opintojakson tai opintokokonaisuuden tarkempaan suunnitelmaan kirjataan: opintojakson tavoitteet (opetussuunnitelmaan kirjatut ja tarkennetut tavoitteet) sekä omat kehittymistavoitteet opettajana, opintojakson ydinsisältö ja sen jäsentäminen, opetusmenetelmät: millä menetelmillä opetetaan ja miksi juuri kyseiset, yksilöidyt menetelmät on valittu tiettyjen asioiden opettamiseksi, motivoinnin ja aktivoinnin keinot, havainnollistaminen ja oppimateriaalit; opiskelijoille jaettavaksi tarkoitettu materiaali mahdollisesti liitteeksi, mahdolliset erityishuomiot opintojakson toteuttamisessa, työturvallisuus ja arviointi: mitä ja miksi arvioidaan, millä menetelmillä, miten hankitaan palautetta opiskelijoilta. Ydinsuunnitelman loppuun suositellaan liitettäväksi luettelo käytetystä didaktisesta kirjallisuudesta. 8. Opintojakson toteuttaminen ja arviointi Opetusharjoitteluun sisältyy opetustyöhön sisältyvää kontaktiopetusta tai ohjausta tuntia ja lisäksi opintojakson tai sen osan arviointi. Ohjaajan kanssa sovitaan, mikä ja millainen kokonaisuus sopii harjoittelussa toteutettavaksi, sillä sen tulee nivoutua osaksi opintokokonaisuutta ja alakohtaista opetussuunnitelmaa. Ohjaaja siis antaa osan omasta opetuksestaan opettajaopiskelijan vastuulle. Harjoittelussa opettajaopiskelija perehtyy oman alansa alakohtaiseen didaktiikkaan ja ammattipedagogiikkaan oppilaitoksen ohjaavan opettajan avulla. On suotavaa, että harjoittelun kuluessa opettajaopiskelijat pyrkivät kokeilemaan uudentyyppisiä opetusmenetelmiä ja siten laajentamaan menetelmällistä osaamistaan. Osa opetusharjoittelua voi olla esimerkiksi työssäoppimisen tai projektitöiden ohjausta tai verkossa tapahtuvaa ohjausta,

5 mutta koko harjoittelu ei voi koostua yhden tai kahden opiskelijan ohjaamisesta. Harjoittelun kuluessa opettajaopiskelijat reflektoivat omia pedagogisia ratkaisujaan ja ammatillista näkemystään esimerkiksi oppimispäiväkirjaansa, joka on myöhemmin harjoitteluraportin pohjana. Ammatillisen opettajakorkeakoulun tuutor käy seuraamassa opetusharjoittelua yhden kerran, jonka yhteydessä pidetään yhteinen palautekeskustelu opettajaopiskelijan ja harjoittelua ohjaavan opettajan kanssa. 9. Harjoitteluraportti Opettajaopiskelijan suositellaan pitävän opetusharjoittelun aikana oppimispäiväkirjaa, johon hän kirjoittaa huomiotaan tapahtumista ja tekemisistään sekä reflektoi niitä. Päiväkirja toimii tukena harjoitteluraportin kirjoittamisessa. Harjoitteluraportissa pohditaan, mitä kirjoittaja ajattelee opettajan työstä, itsestään opettajana ja opettajana kehittymisestään. Raportissa tulee näkyä harjoittelun opetustyötä kehittävä luonne: miten opettajaopiskelija arvioi onnistuneensa opetusharjoittelun/ opetusmenetelmien ja/ tai arvioinnin toteutuksessa? millaista palautetta hän sai toteuttamastaan opintojaksosta opiskelijoilta? millaisia olivat ryhmän oppimistulokset? millaisia kehittämisajatuksia opettajaopiskelijalle syntyi toteutuneen opintojakson perusteella? miten opettajaopiskelija arvioi omaa kehittymistään ja siihen vaikuttaneita tekijöitä? miten oma oppimiskäsitys kehittyi opetusharjoittelun aikana ja millaisia tulevaisuuden visioita opettajaopiskelijalla on opettajana kehittymisestään? Harjoitteluraportti palautetaan opettajakorkeakoulun harjoittelun tuutorille ennen päättöseminaariin osallistumista. 10. Päättöseminaari Opettajaopiskelija osallistuu päättöseminaariin, joita järjestetään useita kertoja vuodessa. Päättöseminaarien ajankohdat näkyvät ilmoittautumisjärjestelmässä. Päättöseminaarin osallistuminen on pakollinen. Opettajaopiskelija kirjoittaa harjoittelujärjestelyihin liittyvää palautetta nimettömänä erilliselle paperille, jonka hän tuo mukanaan päättöseminaariin.

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

Edeltävinä opintoina ennen opetusharjoittelun alkua tulee olla suoritettuina pakolliset ammattipedagogiset opinnot.

Edeltävinä opintoina ennen opetusharjoittelun alkua tulee olla suoritettuina pakolliset ammattipedagogiset opinnot. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee Oulun seudun harjoitteluverkostossa ilmoittautumisensa mukaisesti. Ammatillinen opettajakorkeakoulu auttaa opetusharjoittelupaikkojen

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1 ja 2, 14 op. A KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1, 11 op

KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1 ja 2, 14 op. A KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1, 11 op KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1 ja 2, 14 op A100307 KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1, 11 op Opetusharjoittelu 1:n tarkoituksena on harjoittelijan opettajaidentiteetin kasvu ja hänen persoonallisen

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (A100305) ja Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (A040011)

Opetusharjoittelu 11 op (A100305) ja Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (A040011) Opetusharjoittelu 11 op (A100305) ja Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (A040011) Opetusharjoitteluprosessin eteneminen Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa

Lisätiedot

HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE

HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE Opettajan pedagogiset opinnot yliopisto-opettajille Pilottikoulutus 2011-2013, Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta Harjoittelu (laaja-alainen opettaja) 7 op HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE Harjoittelusta

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE17-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 6.6.2017

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE16-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 2.6.2016

Lisätiedot

Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu.

Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu. A-jakso: viikot 45 50 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 10-14 Aloitusseminaari ABC-jakson harjoittelijoille ti 23.10.2011 klo 12.30-14.00. C jakson infotilaisuus ti 19.2. 2013 Normaalikoulun luokka B

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35 Normaalikoulun

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 1 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35

Lisätiedot

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op)

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op) Ammatillinen opettajankoulutus (60 op): Ammattipedagogisen osaamisen (38 op) osaamistavoitteet ja arviointikriteerit AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Opetusharjoittelu 3 OKLS3039 (8 op) Kevät 2018 Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Harjoittelun osaamistavoitteet/ops Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa arvioida ja antaa palautetta

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu /

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE14-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 4.6.2014

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin työtehtävät Seuraavassa on kuvattu ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin mukaisesti siihen

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus 24.4.2018 Hakeminen ja hakukelpoisuus 15.6.2018 mennessä suoritettuna yliopistopedagogiikan edeltäviä opintoja 40 op (perusopinnot

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu Opetusharjoittelu 2 OKLA3029 (6 op) Osaaminen ja asiantuntijuus 2 1 Aikatauluja A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-14 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 24.10.2017 klo

Lisätiedot

Ammatillinen opettajankoulutus (60 op) KASVATUSTIETEELLINEN OSAAMINEN 10 op

Ammatillinen opettajankoulutus (60 op) KASVATUSTIETEELLINEN OSAAMINEN 10 op Ammatillinen opettajankoulutus (60 op) KASVATUSTIETEELLINEN OSAAMINEN 10 op Kasvatustieteen perusopinnot (avoin yliopisto, 10 op) ja toteutus Oulun yliopiston vaatimusten mukaan Kasvatustieteelliset perusopinnot

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT Sosiaali- ja terveysala/päivitys 12.4.2011 HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATU 1. Tiedonkulku Suunnitellulla tiedonkululla varmistetaan yhteistyö harjoittelupaikan ja oppilaitoksen välillä. - harjoittelupaikassa

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

työpaikkaohjaajan opas

työpaikkaohjaajan opas työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia

Lisätiedot

OPPIMISEN OHJAAMINEN -OPINTOJAKSO Opetus- ja ohjaustilanteen suunnittelu ja toteutus -oppimistehtävä

OPPIMISEN OHJAAMINEN -OPINTOJAKSO Opetus- ja ohjaustilanteen suunnittelu ja toteutus -oppimistehtävä 1 (6) 18.9.2017 Ohjaavalle opettajalle ja kollegaohjaajalle OPPIMISEN OHJAAMINEN -OPINTOJAKSO Opetus- ja ohjaustilanteen suunnittelu ja toteutus -oppimistehtävä Opetuksen suunnittelu ja toteutus (10 op)

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Työssäoppiminen: työssä, oppimassa vai pakkotöissä. Lauri Kurvonen 29.1.2011

Työssäoppiminen: työssä, oppimassa vai pakkotöissä. Lauri Kurvonen 29.1.2011 Työssäoppiminen: työssä, oppimassa vai pakkotöissä Lauri Kurvonen 29.1.2011 Sisällys Mitä on työssäoppiminen? Työssäoppimisen haasteet ja ongelmat Työssäoppimisen ja AM-näyttöjen rahoitus Opiskelijoiden

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012

VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012 VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012 Vuosiväliraportin sisältö Kirjallinen osuus Seurantatiedot e-lomakkeella Kysely valmistuneille Työnjohtokoulutuskokeilua koordinoiva koulutuksenjärjestäjä (TAO+PAIKO) toteuttaa kyselyn

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Opetusharjoittelun tuntisuunnitelma

Opetusharjoittelun tuntisuunnitelma Opetusharjoittelun tuntisuunnitelma Minna Kuivalainen Haaga-Helia, ammatillinen opettajakorkeakoulu Opetusharjoittelu: Suomen Diakoniaopisto, SDO Sote-koulutus 16.1-20.1.2017 Opetusharjoittelupaikka ja

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

OPPIMISEN OHJAAMINEN OPINTOJAKSO OSANA PEDAGOGISIA OPINTOJA

OPPIMISEN OHJAAMINEN OPINTOJAKSO OSANA PEDAGOGISIA OPINTOJA 1 (5) 12.8.2013 Ohjaavalle opettajalle ja kollegaohjaajalle OPPIMISEN OHJAAMINEN OPINTOJAKSO OSANA PEDAGOGISIA OPINTOJA Opetuskokonaisuuden suunnittelu ja toteutus (9 op) on keskeinen osa opettajan pedagogisia

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

Tutkimusperustaisuus käytännön opetuksessa? Tapaus Sosiaalityön käytäntö 2. Taru Kekoni Ma. Yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopisto

Tutkimusperustaisuus käytännön opetuksessa? Tapaus Sosiaalityön käytäntö 2. Taru Kekoni Ma. Yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopisto Tutkimusperustaisuus käytännön opetuksessa? Tapaus Sosiaalityön käytäntö 2 Taru Kekoni Ma. Yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopisto Lähtökohta esitykselle: Opetusjakson tutkimusperustaisuus on selkeä ja

Lisätiedot

Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma

Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma VE08 / Opetuksen suunnittelu ja arviointi / Opsa / 6op / 160h Opintojakson tavoitteena on suunnitella erilaisille opiskelijoille sopiviin oppimisympäristöihin

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Sisältö 3 Yleistä ammattiosaamisen näytöistä ja työssäoppimisesta 4 Opettajan näyttö- ja työssäoppimistyön korvaaminen 5 Oppilaitoksessa vai työpaikassa? 6 Matkakorvaukset

Lisätiedot

PED Assistentti oppimisen ohjaajana

PED Assistentti oppimisen ohjaajana PED-131.9000 Assistentti oppimisen ohjaajana Lähipäivä 1:, K1, h. 201 Maire Syrjäkari, KT, yliopistopedagoginen asiantuntija ja Jukka Välimäki, TM, suunnittelija, digitaalinen opetus Aikataulu 14:15-14:30

Lisätiedot

Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma

Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma VE08 / Opetuksen suunnittelu ja arviointi / Opsa / 6op / 160h Opintojakson tavoitteena on suunnitella erilaisille opiskelijoille sopiviin oppimisympäristöihin

Lisätiedot

OPETUKSEN JA OHJAUKSEN KEHITTÄMINEN OSANA PEDAGOGISIA OPINTOJA

OPETUKSEN JA OHJAUKSEN KEHITTÄMINEN OSANA PEDAGOGISIA OPINTOJA 1 (6) Ammatillinen opettajakorkeakoulu 13.8.2012 Ohjaavalle opettajalle ja kollegaohjaajalle OPETUKSEN JA OHJAUKSEN KEHITTÄMINEN OSANA PEDAGOGISIA OPINTOJA Opetuksen ja ohjauksen kehittäminen (8 op) on

Lisätiedot

MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? AHOT-prosessi ammatillisessa opettajankoulutuksessa

MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? AHOT-prosessi ammatillisessa opettajankoulutuksessa MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? Lehtori Uudistuvassa ammattikorkeakoululaissa ja asetuksessa otetaan selkeä kanta opiskelijan oikeuksiin opintojen hyväksiluvun osalta. Valtioneuvoston asetuksessa ammattikorkeakouluista

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen PROSESSIKAAVIO ammattiosaamisen arviointi (näytöt) (luonnos 5) 15.8.2007 1 (7) OPISKELIJAN PROSESSI Valmentaudun topjaksoon Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näyttöpaikan Suunnittelen työssäoppimisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus - Työssäoppimisen tavoitteet vs. toteutus. Lauri Kurvonen

Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus - Työssäoppimisen tavoitteet vs. toteutus. Lauri Kurvonen Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus - Työssäoppimisen tavoitteet vs. toteutus Lauri Kurvonen 14.5.2011 Sisällys Mitä on hyvä työssäoppiminen? Työssäoppimisen haasteet ja ongelmat Työssäoppimisen ja AM-

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Osa 3 Osa 2 Osa 1 Videoluennolla pohdimme

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Minna-Liisa Myllylä, suunnittelija, OSAO minna-liisa.myllyla@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena ryhmälle:

Lisätiedot

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö INFIM-harjoittelu Infotilaisuus 14.2.2013 Harjoitteluinfon sisältö Harjoittelutuki ja harjoittelusopimus Harjoittelun tavoitteet ja sisältö Harjoittelun suorittaminen Harjoittelupaikan hakeminen Vinkkejä

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE

ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE 1 (5) ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE Opintojen toteutuksille tulee ilmoittautua SoleOPSissa niiden ilmoittautumisaikana joko HOPSilta tai toteutussuunnitelmalta. Ilmoittautumisajat - syksyn opinnoille 15.4.

Lisätiedot

Hoitotyön harjoittelun prosessi Opintojen alussa Ennen harjoittelua Harjoittelun aikana Harjoittelun jälkeen

Hoitotyön harjoittelun prosessi Opintojen alussa Ennen harjoittelua Harjoittelun aikana Harjoittelun jälkeen Hoitotyön harjoittelun prosessi Opintojen alussa Ennen harjoittelua Harjoittelun aikana Harjoittelun jälkeen Dokumentit ja järjestelmät ME71109 Harjoittelu Salassapitovelvollisuus lomake CV Rikosrekisteriote

Lisätiedot

Kansallinen seminaari

Kansallinen seminaari Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE 2016 Vastausprosentti: 50 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Opettaja: verkkopedagogiikan asiantuntija Taina Joutsenvirta Aika: keskiviikkoina klo 16 18 4.11., 18.11., 2.12., 16.12.2009 Paikka: Metsätalo U40, sali 27 Kurssin

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 42,4 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet 1. Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Verkkokurssin suunnitteluprosessi

Verkkokurssin suunnitteluprosessi Verkkokurssin suunnitteluprosessi Koulutusteknologian perusopinnot, Designing e-learning Essi Vuopala, yliopisto-opettaja Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö(let) http://let.oulu.fi Verkkokurssin

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

Harjoittelu P. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto-ohjelma. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Harjoittelu P. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto-ohjelma. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu . Harjoittelu 724100P Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto-ohjelma Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu 2019 Harjoittelu (724100P, 5 op) opintojakson kuvaus Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto-ohjelmassa

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 46,0 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 11 Koulutuksen sisällöt

Lisätiedot

TOPI - VAKA pedagoginen toiminta opinnollistamiskokonaisuus

TOPI - VAKA pedagoginen toiminta opinnollistamiskokonaisuus TOPI - VAKA pedagoginen toiminta opinnollistamiskokonaisuus Metropolia ammattikorkeakoulu Sosiaalialan tutkinto ohjelma Anna-Riitta Mäkitalo, lehtori 21.9.2018 Pääkaupunkiseudulla pulaa varhaiskasvattajista

Lisätiedot

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA Harjoittelujaksot Vaasan ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmassa lukuvuonna 2014 2015 Kompetenssit koulutuksen eri vaiheissa Harjoittelut

Lisätiedot

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH 2017 2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa ensisijassa perusopetuksen

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja

Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja Portfolion eli kehittymiskansion kokoaminen on osa Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon koulutusohjelman opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

Erillisopintooikeuslomake. Täyttäkää ja antakaa kouluttajille Jos et muista opiskelijanumeroasi, niin henkilötunnus riittää

Erillisopintooikeuslomake. Täyttäkää ja antakaa kouluttajille Jos et muista opiskelijanumeroasi, niin henkilötunnus riittää Erillisopintooikeuslomake Täyttäkää ja antakaa kouluttajille Jos et muista opiskelijanumeroasi, niin henkilötunnus riittää A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Yliopistopedagoginen koulutus

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Oppimispäiväkirja. Nimi: Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Huomaa että oppimispäiväkirjan tekeminen on huomioitu kurssin mitoituksessa osaksi

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 43 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala

Lisätiedot

Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH

Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH 2017-2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON

Lisätiedot

Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla

Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla SUUNNITTELU JA VALMENNUS TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMISEN ALOITUS TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN SUUNNITELMA Työpaikka-analyysi

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Tulevaisuuteen tähtäävä poliisikoulutus

Tulevaisuuteen tähtäävä poliisikoulutus Päätös ID-17153509 1 (5) 20.07.2017 POL-2017-13405 Poliisiammattikorkeakoulun pedagogiset linjaukset 2017- Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 9/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Poluttamo oma digipolku oppimiseen

Poluttamo oma digipolku oppimiseen Poluttamo oma digipolku oppimiseen Omnian AMK-polkukokeilu Jarmo Aho 9.11.2018 Ammatillisista opinnoista korkeakouluun teknisillä aloilla Ammatilliset opiskelijat eivät ole tasasuhtaisessa asemassa kaksoistutkinnon

Lisätiedot

TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen KTK248 INFO

TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen KTK248 INFO TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen sari.harmoinen@oulu.fi KTK248 INFO Palkatonta harjoittelua laaja-alaisesti erilaisissa kasvatusalan organisaatioissa (ks. Weboodi) Maisterivaiheen opiskelijoille 408038S

Lisätiedot