Luokan vanhempaintiimi TIIMI LUOKAN VANHEMPAIN-
|
|
- Amanda Tyyne Hakola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 TIIMI LUOKAN VANHEMPAIN- TIIMI
2 2 Jos haluat kulkea nopeasti, kävele yksin.jos haluat päästä pitkälle, kulje yhdessä toisten kanssa. Afrikkalainen sananlasku
3 3 TIIMI Sisällysluettelo 4 Lukijalle 5 Meidän luokka 6 L uokan vanhemmat toistensa tukena 8 Anna vanhempainillalle mahdollisuus 9 Mikä on vanhempaintiimi? 10 Miten lähteä liikkeelle? 12 Toiminta sujuvaksi 13 Yhdessä vanhempainyhdistyksen kanssa 14 Vinkkejä
4 4 Lukijalle Tämän julkaisun tarkoitus on antaa näkökulmia ja ideoita luokassa tehtävään kodin ja koulun yhteistyöhön sekä vanhempaintoimintaan. Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen haasteet sekä monikulttuuristuva kouluympäristö edellyttävät vahvempaa yhdessä toimimista kasvatuskumppanuutta. Koulu tarvitsee vanhempien tukea, vanhemmat tarvitsevat koulun ja toistensa tukea. Toisiimme tutustumalla ja yhdessä toimimalla rakennamme lapsille turvallista ja hyvää kouluarkea. Kodin ja koulun yhteistyö on itsestään selvä osa koulujen toimintaa. Sen merkitystä painotetaan vahvasti koulutuspolitiikassa, koulutusta koskevassa lainsäädännössä ja koulujen opetussuunnitelmissa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan huoltajien keskinäisen vuorovaikutuksen merkitystä sekä koulun henkilöstön aktiivisuutta ja aloitteellisuutta kodin ja koulun yhteistyössä.
5 5 Meidän luokka TIIMI Opettaja: Toivoisin, että vanhemmat ajattelisivat sillä tavalla, että lapsen koulunkäynnin seuraaminen on heille ikkuna opiskelun maailmaan. Opettajan täytyy olla aidosti lasten elämästä kiinnostunut. Se on osa hänen yhteiskunnallista tehtävää. Vanhempien kanssa tehtävästä yhteistyöstä saa voimaa omaan työhönsä Yhteisöllisyys on kaikkialla avainsana. Tärkeää on se, että vanhemmat ja opettaja oppivat tuntemaan toisensa hyvin. Luottamus ja kunnioitus ovat tärkeitä. Aikuisten kesken kunnioitusta täytyy olla molemmin puolin. Oma luokka on lapselle läheinen ja tärkeä pienyhteisö. Myös vanhemmat ovat osa tätä yhteisöä. Lapsi viettää monta vuotta lapsuudesta ja nuoruudesta koulussa. Nämä vuodet ovat lapsen kehityksen kannalta erittäin merkittäviä. Vanhempien tulee olla kiinnostuneita, aktiivisesti läsnä ja seurata lapsensa koulunkäyntiä. Tämän merkittävän elämän osa-alueen ulkopuolelle ei kannata jäädä. Vanhemmat ovat mukana lapsensa koulunkäyntiin ja kaveripiirin liittyvissä eri tilanteissa, kun he: tuntevat opettajan ja opettajan työskentelytavat ovat kiinnostuneita koulun arjesta tuntevat lapsensa kaverit tuntevat luokan muut vanhemmat ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa opettajan ja muiden vanhempien kanssa Tutussa yhteisössä vanhempien on helpompi auttaa ja tukea toisiaan. Samalla lapsen ympärillä oleva turvaverkosto vahvistuu. Hyvä yhteishenki tukee opettajan työtä ja vahvistaa hyvää ilmapiiriä.
6 6 Luokan vanhemmat toistensa tukena Hyvä yhteishenki tukee opettajan työtä. Kun koulun arki ja opettajan työtavat tulevat vanhemmille tutuiksi, yhteisymmärrys ja opettajan työn arvostus lisääntyy. Tiivis yhteistyö vahvistaa luokan sosiaalisia suhteita, tarjoaa vanhemmille vertaistukea ja opettajille vanhempien tuen. Samalla lapset näkevät, että yhdessä sopimalla ja tekemällä saadaan paljon hyviä asioita aikaan. Opettajan ja vanhempien kasvatuskumppanuus on keskeinen tuki lasten ja nuorten kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle. Opettaja, vanhemmat ja lapset sopivat yhteisistä pelisäännöistä. Koulun ja kodin välistä viestintää harjoitellaan yhdessä. Esimerkiksi Suomeen muuttaneet voivat tarvita tukea WILMA:n tai muiden sähköisten viestintäjärjestelmien käytössä. Lasten läksyjen teossa vanhemmat auttavat toisiaan. Erityisesti Suomeen vasta muuttaneet vanhemmat saattavat tarvita tukea. Vanhemmat verkostoituvat ja tukevat toisiaan mm. harrastus- ja koulumatkojen järjestämisessä. Suomeen vasta muuttanut vanhempi, jolla kokemus ja ymmärrys suomalaisesta koulujärjestelmästä ovat vielä vähäisiä, saa lisää tietoa ja tukea vanhemmalta, jolle järjestelmä on tuttu (esimerkiksi kummiperhetoiminta). TIIMI
7 7 Suomen Vanhempainliitossa kehitettiin ryhmäyttävä vanhempainiltamalli. Malli toteutettiin Turun Normaalikoulun ykkösluokalla syksyn ensimmäisenä vanhempainiltana. Alla on otteita luokan opettajan Anitta Juhala-Jolkkosen lähettämistä kirjeistä: 11. maaliskuuta 2012 Hei! Pakko kertoa! Meillä oli lauantaina koulupäivä. En kutsunut vanhempia erikseen kouluun, koska harjoittelimme esityksiä taiteiden iltaan ja teimme keskeneräisiä töitä. Kuitenkin heitä tuli ja monta. Yhdet isovanhemmatkin tulivat (ilman erityiskutsua.. he rohkeasti tupsahtivat luokkaani). Olen onnellinen! Olen kertonut, että minulla on aina ovet auki mutta ilman Varsi-projektia näin moni ei olisi rohjennut. 7. toukokuuta 2012 Työmme on poikinut. Luokkani vanhemmat ovat pyörittäneet erikielisiä satukerhoja. Nyt keskiviikkona on albaniankielinen satukerho. Tosi hauskaa. Olen niin ylpeä heistä! Yksi vanhemmista aloittaa pyöränhuoltokurssin. Minunkin pitäisi kyllä mennä. Erään oppilaan äiti piti kokkausillan. Joka päivä joku vanhemmista (aika usein parikin) käyvät moikkaamassa koulussa. He tulevat lapsia vastaan luokan eteen, eteiseen tai suoraan luokkaan. Saan päivittäin jutella heidän kanssa face to face. Olen oppinut paljon.
8 8 Anna vanhempainillalle mahdollisuus Hyvin suunniteltu ja järjestetty vanhempainilta luo vahvan pohjan avoimelle yhteistyölle ja vertaisuudelle. Kun opettaja tekee vanhempainillasta vuorovaikutteisen ja vanhempia osallistavan, luokan vanhemmat tutustuvat toisiinsa ja heidän on luonteva toimia yhdessä myös jatkossa. Vanhempainilta voi olla muutakin kuin kokoontuminen, jossa vanhemmille jaetaan informaatiota. Se voi olla yhteinen tutustumis-, keskustelu- ja ideointitilaisuus, jossa vanhemmat ovat aidosti vuorovaikutuksessa opettajan ja toistensa kanssa. Vinkki opettajalle Ryhmäyttävä vanhempainiltamalli 2012 on kokeiltu ja toimivaksi todettu alkusysäys luokan vanhempaintoiminnalle ja me-hengen vahvistamiselle. Löydät tulostettavan mallin osoitteesta kodin_ja_koulun_yhteistyo Opettaja Helsingistä: Syksyisen ryhmäyttävän vanhempainillan jälkeen vanhemmilta tuli positiivista palautetta ja luokkakohtainen toiminta sai ikään kuin raja-arvot, joihin pyritään. Opettaja Turusta: Toivoisin sellaisia tapahtumia, joihin on helppo tulla. Vanhempaintoiminnan kautta saa elinikäisiä ystäviä ja voi verkostoitua. Olen miettinyt paljon syksyllä järjestettyä ryhmäyttävää vanhempainiltaa. Minusta se oli hyvä tapa järjestää ensimmäinen vanhempainilta. Se oli myös riittävän toiminnallinen. Oppilaan äiti: Olipa hauska ja kaikkia vanhempia mukaansa tempaava vanhempainilta. Ideoimme yhdessä, kaikki saivat esittää mielipiteensä, ja oli helppoa puhua avoimesti. Meillä oli mukavaa yhdessä. Jos olisin tiennyt, että oli kyse tämäntyyppisestä vanhempainillasta, olisin hakenut lapseni luokkakaverin äidinkin mukaan.
9 9 TIIMI Mikä on vanhempaintiimi? on vapaamuotoinen, lasten vanhemmista koostuva 3 6 hengen ryhmä. Vanhempaintiimi järjestää toimintaa, joka kehittää luokan yhteishenkeä ja vahvistaa lasten turvaverkostoa. Samalla tuetaan opettajan ja oppilaiden työtä sekä lisätään kouluviihtyvyyttä. Toiminnan tavoitteita Luokan yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistaminen Turvallisuuden tunteen ja turvaverkoston luominen kaikille luokan lapsille Vanhempien tutustumisen, verkostoitumisen ja yhteistyön edistäminen Opettajan työn ja lasten oppimisen tukeminen hyvässä ja rakentavassa hengessä Luokan vanhempien keskinäisen sekä vanhempien ja opettajan välisen yhteydenpidon ja tiedon välityksen helpottaminen. Kouluissa tulee luoda sellaista kulttuuria, että vanhempaintiimin olemassaolo jokaisessa luokassa olisi itsestäänselvyys. Toiminta voi olla pienimuotoista yhdessä tekemistä ilman turhaa stressiä tai ilman vaikeita ja monimutkaisia järjestelyjä. Toiminta edellyttää kuitenkin tiimin säännöllistä kokoontumista ja vastuunjakoa.
10 Miten lähteä liikkeelle? 10 Koulu antaa alkusysäyksen. Vanhempaintiimin käynnistäminen vaatii opettajan aktiivisuutta. Vanhempaintiimin voi perustaa heti lukukauden alkaessa tavallisessa tai ryhmäyttävässä vanhempainillassa, mutta tiimin voi perustaa muulloinkin. Lämminhenkinen ja vuorovaikutteinen tilaisuus mahdollistaa paremmin aikuisten keskinäisen tutustumisen. Vanhempaintiimin perustamisen yhteydessä vanhempien on hyvä heti valita joukostaan tiiminvetäjä. Vetäjä sopii yhteistyössä opettajan kanssa vanhempien yhteystietojen hankkimisesta ja tiedonvälityksestä. Tämän jälkeen vastuu toiminnasta jää vanhempaintiimille. Tiiminvetäjä huolehtii tiimin koolle kutsumisesta. Ensimmäisessä vanhempainillassa on hyvä kartoittaa vanhempien toivomuksia ja ideoita toimintaa varten ja keskustella toimintatavoista. Opettaja voi myös etukäteen kysyä lasten toivomuksia ja esittää omia toiveitaan tiimille. Tarkoituksena on näiden pohjalta käynnistää antoisa ja mukaansatempaava toiminta, johon kaikkien vanhempien on helppo tulla mukaan. Pohdittavaa Valitaanko yksi tiiminvetäjä vai työpari, joka tiedottaa ja kutsuu tiimin koolle? Kuinka usein tiimi kokoontuu? Missä tiimi kokoontuu? (koulu, asukastupa, kirjasto, jonkun koti) Kuinka usein vanhempaintiimin kokoonpano vaihtuu? Miten pidetään yhteyttä ja tiedotetaan? Miten otetaan huomioon sellaiset perheet, jotka eivät vielä hallitse suomenkieltä / eivät ole vielä perehtyneet suomalaiseen koulujärjestelmään? TIIMI
11 11 Kahden lapsen äiti: On hyvä, että vanhempaintiimeissä on suomalaisia vanhempia, mutta on myös tärkeä pyytää mukaan maahanmuuttajavanhempia näihin tiimeihin. Se on hyvä asia, sekä lasten että vanhempien kannalta. Tällainen toiminta herättää luottamusta vanhemmissa. Oma vanhemmuus tuntuu tärkeältä tässäkin maassa. ssä on hyvä olla sekä äitejä että isiä ja myös kulttuuritaustaltaan erilaisia vanhempia. Tavoitteena on, että tiimin kokoonpano vastaa luokan oppilaiden kokoonpanoa. Opettaja Helsingistä: Näen luokkatoiminnan tärkeäksi ja haluan olla siinä mukana. Olen huomannut, että jos alkuvaiheessa panostaa luokkatoiminnan onnistumiseen, se palkitsee sitten myöhemmin. Opettajan pitäisi antaa ammattitaitonsa ja asiantuntemuksensa myös tähän käyttöön.
12 12 Toiminta sujuvaksi n toiminnan eheyden ja jatkuvuuden takaamiseksi on hyvä kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin asioihin: Vanhempaintiimi Vanhempaintiimin toiminta on suunnitelmallista, mutta samalla helposti järjestettävää ja riittävän yksinkertaista. Vastuuta jaetaan. Luokan vanhempien osaamista hyödynnetään niin, ettei kenellekään jää liikaa vastuuta ja että kaikilla on mahdollisuus osallistua. Huolehditaan yhteystietojen päivityksestä ja siitä, että tieto saavuttaa kaikki vanhemmat ja opettajan. Tiedottamisessa erityistä huomiota on kiinnitettävä sellaisiin perheisiin, joiden suomenkielentaito ei ole vielä riittävä. Kirjallinen yhteydenotto ei tavoita heitä. Paras keino on välittää heille tieto tai kutsu kasvotusten ja heidän kanssaan keskustellen. Jokaisen lukuvuoden alussa ja lopussa vanhempaintiimi varmistaa toimintansa jatkuvuuden. Esimerkiksi jos tiimin vetäjä tietää, ettei pysty enää jatkamaan seuraavana lukuvuonna, hän ilmoittaa tästä vanhempaintiimille ja opettajalle. Varmistetaan, että hänen tilalleen löytyy toinen vanhempi, joka ottaa vastuulleen seuraavan lukuvuoden ensimmäisen kokoontumisen koollekutsumisen. Huolehditaan yhteystietojen siirtymisestä. Opettaja Opettaja sopii tiiminvetäjän kanssa kuinka vanhempien yhteystietoja päivitetään. Opettaja voi esittää vanhempaintiimille toiveita ja osallistua halutessaan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Jokaisen lukuvuoden alussa ja lopussa opettaja voi yhdessä vanhempaintiimin kanssa varmistaa toiminnan jatkuvuuden. TIIMI
13 13 Yhdessä vanhempainyhdistyksen kanssa voi tehdä yhteistyötä koulun vanhempainyhdistyksen kanssa. On hyvä, että vanhempainyhdistys tietää vanhempaintiimin olemassaolosta ja sen toiminnasta. Vanhempaintiimi voi tarjota tukea ja apua vanhempainyhdistykselle koko koululle järjestettävissä tapahtumissa, esimerkiksi järjestämällä ohjelmaa tai osallistumalla talkoisiin. Toiminnassa saattaa tulla eteen tilanteita, joissa vanhempaintiimi tarvitsee vanhempainyhdistyksen tukea. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä vanhempainyhdistykseen! Vanhempien yhteistyö vahvistaa me-henkeä luokassa ja koko koulussa.
14 14 Vinkkejä Yhteistyö vahvistaa me-henkeä ja koko luokan viihtyvyyttä. Toimintatapoja on monia. Teema- ja keskusteluillat vanhemmille Yhteiset liikunta- ja urheilutapahtumat Retket kulttuuri- ja luontokohteisiin Suunnistusta metsässä tai kaupungissa Aikuiset esiintyvät lapsille Lapset esiintyvät aikuisille Leirikoulu Talkoot Myyjäiset Kerho- tai harrastustoiminta Eri kulttuurien satu- ja kertomustuokioita Koulupäivä vanhemmille Oppilaat käyvät esiintymässä sairaalassa tai vanhusten talolla Yhteiset ruoanlaittoillat Taidetapahtumat Työpaikkavierailut Askarteluillat Lautapeli-illat Näytelmäkerho Tavaroiden kierrätys Äidit ja tytöt ja isät ja pojat -puuhaa Luokan omat juhlat Eri kulttuureihin ja uskontoihin tutustumista Rinnakkaisluokalle järjestetään tapahtuma Koulu- ja asuinympäristöön tutustumiskierros uusille, alueelle muuttaneille perheille
15 TIIMI 15 Tämän julkaisun tarkoitus on antaa näkökulmia ja ideoita luokassa tehtävään kodin ja koulun yhteistyöhön sekä vanhempaintoimintaan. Onnistuneen toiminnan tunnusmerkkejä Tunne siitä, että on tervetullut Yhteenkuuluvuuden tunne Osallisuuden tunne Oppimisen ja oivaltamisen tunne Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen haasteet sekä monikulttuuristuva kouluympäristö edellyt tävät vahvempaa yhdessä toimimista kasvatus kumppanuutta. Koulu tarvitsee vanhempien tukea, vanhemmat tarvitsevat koulun ja tois-
16 16 Vinjetti 2012 Meidän luokka Paras luokka! Julkaisun kaikki lainaukset ovat otteita Suomen Vanhempainliiton Vanhemmat kulttuurien sillanrakentajina VARSI -projektin pilottitoiminnassa mukana olleiden yhteistyökumppaneiden kommenteista sekä pienselvitystyön haastatteluista vuosilta
Luokan vanhempaintiimi TIIMI LUOKAN VANHEMPAIN-
1 LUOKAN VANHEMPAIN- 2 3 Jos haluat kulkea nopeasti, kävele yksin.jos haluat päästä pitkälle, kulje yhdessä toisten kanssa. Afrikkalainen sananlasku Sisällysluettelo 4 Lukijalle 5 Meidän luokka 6 L uokan
1 Luokan vanhempaintiimi. Luokan vanhempaintiimi
1 Luokan vanhempaintiimi Luokan vanhempaintiimi Luokan vanhempaintiimi 2 3 Luokan vanhempaintiimi Afrikkalainen sananlasku Jos haluat kulkea nopeasti, kävele yksin. Jos haluat päästä pitkälle, kulje yhdessä
Vanhempaintiimitoiminta
Vanhempaintiimitoiminta - Materiaalipaketti vanhempaintiimitoiminnan käynnistämiseksi kouluissa ja vanhempaintiimien käyttöön. - Toimintamalli ja materiaalipaketti on kehitetty osana pääkaupunkiseudun
Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa
Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350
KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN
KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta
KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä
Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän
OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen
OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön
Suomi 100-vuotta Syyslukukausi Suomi ennen Kevätlukukausi Suomi nyt
Tehtaankadun ala-asteen lv. 2016-2017 Suomi 100-vuotta Syyslukukausi Suomi ennen Kevätlukukausi Suomi nyt Vanhan ajan kouluviikko v.43. Isovanhempipäivä 28.10. - Syysloma 17.-23.10. 2.tavoitekeskutelu
Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013
Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä
Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu
Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Polikliininen luokka aloitti toimintansa syksyllä 2008 oppilaspaikkoja 8 opetuksesta vastaa pääosin polikliinisen luokan
Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen
Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Suomen Vanhempainliitto 111 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö 1305 vanhempainyhdistystä Ydintehtävät Tukee vanhempien
10.8.2015. Kiusaaminen ja muu väärinkohtelu
Kiusaaminen ja muu väärinkohtelu Kiusaaminen Kiusaaminen tarkoittaa pitkään jatkunutta, samaan ihmiseen kohdistuvaa vahingoittavaa käyttäytymistä. Kiusaamiseen liittyy vallan epätasapaino. Väärinkohtelu
Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto
Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin
Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi
Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto
TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu
52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta
Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa
KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖN PARHAAT KÄYTÄNNÖT Yhteenveto 14.11.2016 osallisuusiltapäivästä Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa - miten voimme vahvistaa kodin ja koulun
Vanhemmat yhteisöllisyyden ja osallisuuden rakentajina
Vanhemmat yhteisöllisyyden ja osallisuuden rakentajina Yhteisvoimin kiusaamista ehkäisemään! Verkatehdas 3.5.2016 Viitekehys selväksi Suomen Vanhempainliitto 109 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten
Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman
Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet
(avokysymysten vastaukset erikseen) N= 138 Taustakysymykset Opetusalue 12 ( 9% ) Alue 1 (Jokikylän, Kuivaniemi ja Olhava) 29 ( 21% ) Alue 2 (Alaranta, Ojakylä ja Pohjois-Ii) 62 ( 45% ) Alue 3 (Asema, Hamina
LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2
LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen
KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta koulussa
KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta koulussa Kaikki ihan kaikki toiminnan tavoite Tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti yhteisön ilmapiiriin ja erityisesti aikuisten, opettajien, vanhempien ja muun henkilökunnan
MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry
MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi
Kodin ja Koulun Päivä
Kodin ja Koulun Päivä #kodinjakoulunpäivä #hemochskoladagen 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille
Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa
Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää
LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9
LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta
Kalkkisten koulu 2015 2016
Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia
Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen
Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista
LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6
LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot
Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)
Ihmissuhteet ja oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan vastuut sekä ajanhallinta Ryhmä 1
Ihmissuhteet ja oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan vastuut sekä ajanhallinta Ryhmä 1 -Hyvin haasteellista, sillä perheiden arvot hyvin erilaiset -Nykyään ei ole yleispäteviä ohjeita vaan kaikesta
Perusopetuskysely Koko perusopetus
Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.
ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien
Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari
Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen Perusopetuksen opetussuunnitelmassa painotetaan työtapojen toiminnallisuutta. Toiminnallisuudella tarkoitetaan oppilaan toiminnan ja ajatuksen
KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ
KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Päivä oli hieno, pahvimukit loppuivat nopeasti, vanhemmat tulivat upeasti mukaan. Rehtori 3 KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä kohtaamisia hyvien asioiden
Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija
Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat
Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015.
Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet Espoo. Maaliskuu 2015. Koulun palvelutarjonta Erikoistuneet Palvelut Tuki- Palvelut: lääkärit, Arkea tukeva toiminta
Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu
Monikulttuurinen kouluyhteisö Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) L2 Kulttuuristen merkitysten tunnistaminen, arvostaminen Oman kulttuuri-identiteetin
Alueellisten vanhempainfoorumeiden aloitustilaisuus. Nurmijärvi
Alueellisten vanhempainfoorumeiden aloitustilaisuus Nurmijärvi 26.9.2017 Viitekehys Suomen Vanhempainliitto 110 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö Ydintehtävät Vanhempaintoiminnan
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
#tutkimusmatka @Kokkola 26.10.2016 2.11.2016 Ohjelma 18.00 Kokkolan kaupungin sivistyskeskuksen puheenvuoro Peter Johnson, sivistysjohtaja 18.15 Lasten ja nuorten ajatuksia kouluhyvinvoinnista Länsipuiston
Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa
Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Mikä Liikkuva koulu? Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Tavoitteena aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä
Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä
JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi
Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.
Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa
Kodin ja koulun yhteistyö (PO)
Kodin ja koulun yhteistyö (PO) 1. Koulu, jossa lapsesi opiskelee Vastaajien määrä: 756 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 Asema 87 Hakala/Aamutuuli 37 Hakalanpolku 11 Hyvinkäänkylä 32 Hämeenkatu 79 Härkävehmas/Talvisilta
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja
Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä
Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.
27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen
Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto
HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016
HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion
Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)
Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,
HYVÄN KASVUN STRATEGIA
HYVÄN KASVUN STRATEGIA 2010-2014 Lasten ja nuorten yhteisöllinen kasvu ARVIOINTI 2013 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla toukokuun 2013 aikana Vastauksia: Varhaiskasvatuksen huoltajat 120 kpl
Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä
PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen
PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE
PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää
Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9.
Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9. Koulutuksen ohjelma klo 10.00 Teemme yhdessä 12.00 Lounas 13.00 Kokemuksia luokkapiiristä ja juttutuokiosta
Arjen tietoyhteiskunta - hanke
Arjen tietoyhteiskunta - hanke 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010 Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä
Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki
Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0
Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.
Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794
Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho
Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho Pois syrjästä hanke Säkylän kehittämisosio Sisällys 1 Mikä on Timantti -kerho?... 3 2 Tavoitteet... 3 3 Resurssit... 4 4 Kerhotoiminta...
TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee
Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta
Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan
PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016
PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä
Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?
Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista
Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista Huomasin, että muillakin vanhemmilla on samoja huolia ja ajatuksia koulun aloittamisesta kuin itselläni. Äh, en muista vielä Hyviä sinun käytännön nimeä.
Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014
Tukea vanhemmuuteen Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Miksi? Miksi? Turun sanomat 29.1.14: Tykkääköhän lapsi minusta, jos rajoitan? Vanhempien
KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS
AMMATILLISUUS KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS Aikuinen aikuinen vuorovaikutus Keskustele työasioista avoimesti ja sovi yhteiset käytänteet tiimeissä Vaali vuorovaikutustaitoja kuuntele ja keskustele
KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ
Mäntyharju 22.3.2012 Varhaiskasvatuksen vanhempainilta KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Lapsen parhaaksi sujuvaan yhteistyöhön Mitä kasku antaa Lapselle Perheelle Hoitohenkilöstölle Tilaisuuden
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee
Vanhempien Barometri 2018
Suomen Vanhempainliitto, Förbundet Hem och Skola i Finland Koululaisten vanhempien näkemyksiä lapsen koulunkäynnistä sekä kodin ja koulun yhteistyöstä Vanhempien Barometri 2018 Kouluviihtyvyys Vanhempien
Itsearviointi 1.lk Nimi päiväys
Itsearviointi 1.lk Nimi 1. Uskallan kysyä. 2. Osaan noudattaa ohjeita. 3. Osallistun luokan yhteiseen keskusteluun. 4. Tulen toimeen luokkatovereitteni kanssa. 5. Huolehdin läksyistäni ja tavaroistani.
Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014
Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle
VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA
PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:
YHDENVERTAISUUT TA PÄIVÄKOTIIN, KOULUUN JA VANHEMPAINTOIMINTAAN. Suomen Vanhempainliitto
YHDENVERTAISUUT TA PÄIVÄKOTIIN, KOULUUN JA VANHEMPAINTOIMINTAAN Suomen Vanhempainliitto YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuus tarkoittaa, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018
HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2018 Palveluvaliokunta 29.5.2018 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2018 aikana Vastauksia yht. 1055 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk)
Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma
Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Perustietolomake ja lapsen varhaiskasvatus on lasta hoitavan henkilökunnan (lapsiryhmän henkilökunta, kiertävä erityislastentarhanopettaja, päiväkodin johtaja/perhepäivähoidonohjaaja)
Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa
Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010
KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA
YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri
Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen
Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia
OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi
OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...
Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Särkelässä tehdään työtä iloisessa kouluhengessä lähtökohtana kotiympäristö ja jokaisen yksilölliset kyvyt.
Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry
Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu Vihdin vanhemmat ry 1. Koulun ja kodin kontaktit? 2. Koulun ja kodin yhteistyötapojen tärkeys? 3. Toivomukset kodin ja koulun kontaktitavoista 4. Asenneväittämät