Suomalaiset herkut esittäytyvät SIALmessuilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaiset herkut esittäytyvät SIALmessuilla"

Transkriptio

1 Tiedote Suomalaiset herkut esittäytyvät SIALmessuilla Ranskassa Elintarvikealan Team Finland vientiohjelman puitteissa järjestetty ensimmäinen messuesiintyminen nähdään elintarvikealan ammattilaisten ykköstapahtumassa SIALissa Pariisissa Food from Finland -maapaviljongissa esitellään upeita suomalaisia vientituotteita, puhtaita raaka-aineita ja herkullisia makuja. Erikoistuotteilla kansainvälisille markkinoille Suomen maapaviljongissa messuvieraat pääsevät tutustumaan uniikkeihin suomalaisiin tuotteisiin kuten arktisen alueen marjahilloihin, -mehuihin ja -jauheisiin, kurkkusalaatteihin, ruusunterälehtihilloon, sillivalmisteisiin, perinteisellä menetelmällä valmistettuun, aitoon hapanmakeaan limppuun sekä innovatiivisiin, kasviproteiinia sisältäviin härkäpaputuotteisiin. Suomalaista juomateollisuutta ja panimoalan osaamista edustavat oluet, siiderit, lonkerot, retrotyyliset limonadit sekä erityislaatuna gluteeniton olut. - Suomella on tarjota vientiin monipuolisia, kuluttajien arvostamia erikoistuotteita. Olemme tietyissä tuoteryhmissä, kuten erikoisruokavaliotuotteissa, edelläkävijöitä Euroopassa. Suomessa on panostettu innovatiivisten tuotteiden tuotekehitykseen jo vuosikymmenten ajan, sanoo elintarviketoimialan johtaja Esa Wrang Finprosta.

2 - Esimerkiksi suomalaiset terveysvaikutteiset ja allergiavapaat elintarvikkeet, luomu, marjat, kauratuotteet, lasten ja iäkkäiden erikoistuotteet sekä ruokaturvallisuusosaaminen ovat arvossaan maailmalla. Suomalaisen ruoan puhtaus ja turvallinen ruokatuotanto ovat eräitä menestystekijöistä, joiden varaan rakennamme elintarvikevientiämme, jatkaa Wrang. Wrang johtaa syyskuussa käynnistynyttä elintarvikealan Team Finland vientiohjelmaa, jonka tavoitteena on Suomen elintarvikeviennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. SIAL-messuille osallistuu useita suomalaisyrityksiä, joista pääosa esittäytyy yhteisessä Food from Finland -maapaviljongissa osastolla 1 G 026. Food from Finland -osastolla nähdään kahdeksan yritystä: Maalahden Limppu Oy, Orkla Foods Finland Oy, Nofu Oy, Herkkumaa Oy, Kaskein Marja Oy, Olvi Oyj, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy ja FP-Kotaja Oy. Yhteisosastolla tuotteita maistattaa kansainvälisesti tunnustettu keittiömestari Matti Jämsén, joka edustaa Suomea arvostetussa Bocuse d Or -kokkien maailmanmestaruuskilpailussa vuonna Maaosaston järjestävät Finpro ry, Suomen suurlähetystö Pariisissa, maa- ja metsätalousministeriö, Topevent Oy sekä Fennopromo Oy. Elintarvikealan ammattilaisille suunnatut SIAL-messut järjestetään joka toinen vuosi Paris Nord Villepinte -messukeskuksessa. Tapahtumaan odotetaan yli näytteilleasettajaa sekä runsaat messukävijää 200 maasta. Tänä vuonna vietetään tapahtuman 50- vuotisjuhlavuotta ja messut toteutetaan entistäkin monipuolisempina. Paikalla on edustettuna koko elintarvikeketju tuotannosta jakeluun ja maahantuonnista tukku- ja vähittäismyyntiin sekä catering-palveluihin. Pääteemana syksyn 2014 messuilla ovat juhlavuoden kunniaksi innovatiiviset elintarvikkeet. Lisätiedot: Esa Wrang, toimialajohtaja, elintarvikesektori, Finpro ry, esa.wrang@finpro.fi, Heli Pasanen-Zentz, vientikeskuksen johtaja, Finpro Paris, heli.pasanen-zentz@finpro.fi, Jertta de Mazières, maatalousneuvos, Suomen suurlähetystö, jertta.demazieres@formin.fi, , Sirpa Rindell, toimitusjohtaja, Topevent Oy, sirpa.rindell@topevent.fi, Tervetuloa tutustumaan tuotteisiimme! Food from Finland, 1 G 026 SIAL (Salon International de l'alimentation) Parc des Expositions de Paris-Nord Villepinte, B.P 68004, ROISSY CDG CEDEX, FRANCE , klo 9:30 18:00 (klo 9:30 17:00 torstaina )

3 Food from Finland maaosaston näytteilleasettajayritykset: Olvi Oyj on 135-vuotias, itsenäinen suomalainen panimo, joka tarjoaa monipuolisia juomanautintoja kaikkialle maailmassa. Vientituotteet Olvi- ja Sandels-oluet, Fizz-siiderit, A. Le Coq Cocktailit sekä kansainvälisesti tunnetut Angry Birds -virvoitusjuomat kertovat osaltaan tarinaa suomalaisesta sisusta ja innovaatiokyvystä. Maalahden Limppu Oy valmistaa aitoa Maalahden Limppua, joka on hapanmakea, runsaskuituinen ja pitkään säilyvä leipä. Maalahden Limppu valmistetaan juureen ilman säilöntä- ja lisäaineita. Limppu on myös maidoton ja laktoositon. Maalahden Limppua on valmistettu jo yli 100 vuotta alkuperäisen reseptin mukaan Orkla Foods Finland Oy tarjoaa kuluttajille laajan ja houkuttelevan valikoiman käsinpakattuja sillivalmisteita, joilla on vankka markkina-asema kotimarkkinallaan Suomessa. Esillä maaosastolla ovat Vesta ja Ahti käsinpakatut korkealuokkaiset sillit sekä sillifileet Boytuotemerkin alla.

4 Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on suomalainen panimo, jonka vientituotteita ovat gluteeniton Kukko-olut, New Cider ja RTD Brändy. Kukko on yksi maailman ensimmäisistä gluteenittomista oluista ja siitä on saatavilla pils ja lager sekä tumma versio. New Cider on ensimmäinen suomalainen siideri, jota viedään maailmanlaajuisesti. RTD Brändy on ainutlaatuinen tuote, jonka alhainen alkoholiprosentti 5,5% tekee siitä täydellisen juoman nautittavaksi monin tavoin. Nofu Oy esittelee messuosastolla Verso Härkäpaputuotteita, joita ovat Verso Härkäpapurouheseos ja Verso Härkäpapumurot. Härkäpapu tarjoaa erinomaisen ja hyvänmakuisen vaihtoehtoisen kasviproteiinilähteen, joka sopii käytettäväksi niin makeisiin kuin suolaisiin ruokiin. Tuotteet ovat täysin uudenlaisia; härkäpapua ei ole jalostettu elintarvikekäyttöön tässä mittakaavassa aiemmin. Herkkumaa Oy:n valikoimaan kuuluvat Herkkumaan kurkkusalaatit ja Herkkumaa Arctic Berries hillosarja. Hillosarjan makuja ovat lakka, mustikka, puolukka ja tyrni. Arctic Berries hillot valmistetaan pohjoisen alueen raaka-aineista, mikä antaa tuotteille niiden erityisen hyvän maun. Salaateista uutuustuotteena osastolla esitellään pirteänkirpeä Devil s Salad, jonka valmistus- ja käsittelymenetelmä on erityislaatuinen.

5 Kaskein Marja Oy:n vientituotteita ovat suomalaisista metsämarjoista valmistetut tuotteet, kuten mustikkamehu, mustikkahillo, mustikkajauhe, pakastemustikka ja -puolukka. Tuotteet valmistetaan aina suomalaisista tai pohjoisen alueen marjoista, joiden aromikkuus ja puhtaus ovat ylivertaisia ja takaavat tuotteiden korkean laadun. FP-Kotaja SA / Finnish Plant tuottaa omilla ruusuviljelmillään kasvavan Rosa Rugosan kukista valmistettua Rose Petal Confiture Ruusun Terälehtihilloa. Ruusut on kasvatettu luonnonmukaisesti eikä hilloon lisätä säilöntäaineita. Suomen pohjoinen ilmasto ja valoisat kesäyöt antavat Ruusun Terälehtihillolle sen herkullisen, ruusuisenraikkaan aromin.

Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin. Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro

Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin. Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro Suomen elintarvikevienti tänään Elintarvikealan markkina ei kasva kotimaassa. Kasvu löytyy viennistä. 1, 5 mrd

Lisätiedot

Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat Tekes, Pasila 17.03.2015. 17.03.2015 Finpro

Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat Tekes, Pasila 17.03.2015. 17.03.2015 Finpro Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat Tekes, Pasila 17.03.2015 1 Elintarvikkeiden vientiohjelman taustaa Suomen elintarvikevienti on kasvussa ja sen arvo on tällä hetkellä 1,6 miljardia euroa.

Lisätiedot

Yhteinen vientibrändi suomalaiselle ruoalle ja juomalle!

Yhteinen vientibrändi suomalaiselle ruoalle ja juomalle! Yhteinen vientibrändi suomalaiselle ruoalle ja juomalle! Agronomiliitto, Helsinki 25.10.2014 TEAM FINLAND ELINTARVIKEALAN VIENTIOHJELMA 2015-2020 Esa Wrang, Toimialajohtaja Finpro ry Elintarvikkeiden vientiohjelman

Lisätiedot

SIAL-MESSUMATKA PARIISIIN

SIAL-MESSUMATKA PARIISIIN Anni Koskela Arktiset Aromit ry Kauppakatu 20 89600 Suomussalmi p. 040 164 6177 anni.koskela@arktisetaromit.fi SIAL-MESSUMATKA PARIISIIN 15. 20.10.2016 1. Matkan tarkoitus Matkan tarkoitus oli vierailla

Lisätiedot

FOOD FROM FINLAND TEAM FINLAND ELINTARVIKEALAN VIENTIOHJELMA 2015 2020. Kasvua maailmalta missä opittavaa ja missä mahdollisuuksia?

FOOD FROM FINLAND TEAM FINLAND ELINTARVIKEALAN VIENTIOHJELMA 2015 2020. Kasvua maailmalta missä opittavaa ja missä mahdollisuuksia? FOOD FROM FINLAND TEAM FINLAND ELINTARVIKEALAN VIENTIOHJELMA 2015 2020 Kasvua maailmalta missä opittavaa ja missä mahdollisuuksia? Esa Wrang, Toimialajohtaja Finpro ry, Export Finland Elintarvikkeiden

Lisätiedot

Leipomosektori- Kasvua naapurimaista

Leipomosektori- Kasvua naapurimaista Leipomosektori- Kasvua naapurimaista Leipää ja Lähiruokaa - toimialapäivä Säätytalo, Helsinki 8.12.2015 1 Elintarvikkeiden viennin taustaa Suomen elintarvikevienti on kasvussa ja sen arvo on tällä hetkellä

Lisätiedot

Anni Koskela Arktiset Aromit ry Kauppakatu Suomussalmi p

Anni Koskela Arktiset Aromit ry Kauppakatu Suomussalmi p Anni Koskela Arktiset Aromit ry Kauppakatu 20 89600 Suomussalmi p. 040 164 6177 anni.koskela@arktisetaromit.fi MESSUMATKA TOKION FOODEX-MESSUILLE 4.-11.3.2017 1. Matkan tarkoitus Matkan tarkoitus oli vierailla

Lisätiedot

Kuinka onnistua ruokaviennissä? Arktisuudesta potkua elintarvikevientiin seminaari: Miten menestyä maailmalla?

Kuinka onnistua ruokaviennissä? Arktisuudesta potkua elintarvikevientiin seminaari: Miten menestyä maailmalla? Kuinka onnistua ruokaviennissä? Arktisuudesta potkua elintarvikevientiin seminaari: Miten menestyä maailmalla? Esa Wrang, elintarviketoimialan johtaja Food from Finland, Finpro 08.11.2017 Kasvua ja kannattavuutta

Lisätiedot

Food from Finland Team Finland -Kasvuohjelma

Food from Finland Team Finland -Kasvuohjelma Food from Finland Team Finland -Kasvuohjelma Pirjo Hakanpää 4.3.2015 Huittinen Tekes -palvelut 2 Elintarvikkeiden vientiohjelman taustaa Elintarvikevienti ja kansainvälistymien Suomen elintarvikevienti

Lisätiedot

Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma

Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma Elintarviketeollisuuden kansainvälistyminen Biotaloudesta maaseudun veturiseminaari Helsinki 09.09.2014 Esa Wrang, toimialajohtaja, elintarvikkeet Finpro, Export

Lisätiedot

Vihannessäilykkeet. Puhtaat maut luonnosta jo vuodesta Vihannessäilykkeet

Vihannessäilykkeet. Puhtaat maut luonnosta jo vuodesta Vihannessäilykkeet TUOTELUETTELO Puhtaat maut luonnosta jo vuodesta 1987 Viipalekurkku 5556 670/360 g ME 6 puolil. 265 EUR-lava 672 Viipalekurkku, pikkupelti 5558 3,1/1,6 kg ME 1 puolil. 90 Finl. 294 Viipalekurkku 5554 8,2/4,5

Lisätiedot

Finpron kansainvälistymispalveluiden uudistuminen Jukka Lohivuo Aluepäällikkö, Export Finland 27.11.2014

Finpron kansainvälistymispalveluiden uudistuminen Jukka Lohivuo Aluepäällikkö, Export Finland 27.11.2014 Finpron kansainvälistymispalveluiden uudistuminen Jukka Lohivuo Aluepäällikkö, Export Finland 27.11.2014 2 25/09/2014 Finpro Finpron kansainvälinen verkosto 3 25/09/2014 Finpro Export Finlandin palvelut

Lisätiedot

145* PUOLUKKAA BERRIE PUOLUKKA-KARPALO. Puolukan ja karpalon yhdistelmä herättää makuaistin syksyisillä aromeillaan.

145* PUOLUKKAA BERRIE PUOLUKKA-KARPALO. Puolukan ja karpalon yhdistelmä herättää makuaistin syksyisillä aromeillaan. Roberts MARJAHYVÄÄ Roberts Berrieissä on marjojen kaikki parhaat ominaisuudet helposti nautittavassa muodossa. Juotavat välipalat on valmistettu kokonaisista marjoista, jolloin mukana ovat myös runsaasti

Lisätiedot

Vientimahdollisuuksia suomalaisille Erikoisruokavaliotuotteille FFI / Intro-työpaja

Vientimahdollisuuksia suomalaisille Erikoisruokavaliotuotteille FFI / Intro-työpaja Vientimahdollisuuksia suomalaisille Erikoisruokavaliotuotteille FFI / Intro-työpaja 23.5.2017 Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro Food from Finland -kasvuohjelma Tavoitteena Suomen

Lisätiedot

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Elintarvikeviennin merkitys ja kehittäminen Food from Finland ohjelman toimintamerkkejä Business Finland 08022018 2 Kasvua ja kannattavuutta viennistä

Lisätiedot

Luomua myös vientimarkkinoille

Luomua myös vientimarkkinoille Luomua myös vientimarkkinoille Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry. 10.4.2014 Kansallinen Ruokastrategia 2030 - elintarvikeala on kasvuala Mistä kasvua? Tuonnin kanssa kyettävä

Lisätiedot

FoodfromFinland -kuulumisia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Finpro Verkostoitumisilta

FoodfromFinland -kuulumisia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Finpro Verkostoitumisilta FoodfromFinland -kuulumisia Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Finpro Verkostoitumisilta 26.05.2015 Yhteisnäkyvyys kansainvälisillä ammattimessuilla on yksi tehokkaimpia viennin vauhdittajia Food FromFinland-yhteisosastot

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 tilannekatsaus valtakunnallista hankkeista ja koordinaatiohankkeista Maa ja metsätalousministeriö Valtakunnalliset maaseudun kehittämishankkeet Tavoitteena

Lisätiedot

Food from Finland ohjelma. VientiStartti tilaisuudet Vientieurot odottavat 1

Food from Finland ohjelma. VientiStartti tilaisuudet Vientieurot odottavat 1 Food from Finland ohjelma VientiStartti tilaisuudet Vientieurot odottavat 1 Elintarvikkeiden viennin taustaa Suomen elintarvikeviennin arvo on tällä hetkellä noin 1,6 miljardia euroa. Samaan aikaan kuitenkin

Lisätiedot

Food from Finland Yhdessä maailmalle! ARVI-seminaari 2017 Esa Wrang, toimialajohtaja, Food from Finland / Finpro

Food from Finland Yhdessä maailmalle! ARVI-seminaari 2017 Esa Wrang, toimialajohtaja, Food from Finland / Finpro Food from Finland Yhdessä maailmalle! ARVI-seminaari 2017 Esa Wrang, toimialajohtaja, Food from Finland / Finpro Food from Finland - Roots in the Arctic North Suomen elintarvikevienti Suomen elintarvikealan

Lisätiedot

Miten menestyä viennissä?

Miten menestyä viennissä? Miten menestyä viennissä? Esa Wrang, Head of Industry, Finpro, Food from Finland Elintarviketeollisuuden vuosiseminaari 13.12.2017 Food from Finland - Juuret Arktisessa Pohjoisessa www.foodfromfinland.fi

Lisätiedot

ELINTARVIKEALAN TEAM FINLAND VIENTIOHJELMA - Mitä on odotettavissa? 14.5.2014 Saku Pitkänen, seniorikonsultti Finpro ry

ELINTARVIKEALAN TEAM FINLAND VIENTIOHJELMA - Mitä on odotettavissa? 14.5.2014 Saku Pitkänen, seniorikonsultti Finpro ry ELINTARVIKEALAN TEAM FINLAND VIENTIOHJELMA - Mitä on odotettavissa? 14.5.2014 Saku Pitkänen, seniorikonsultti Finpro ry ELINTARVIKEALAN VIENTIOHJELMAN TAUSTA JA TAVOITTEET Viennin nykytila Suomen elintarvikevienti

Lisätiedot

Food from Finland. Miten vienti kaksinkertaistetaan? Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland

Food from Finland. Miten vienti kaksinkertaistetaan? Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland Food from Finland Miten vienti kaksinkertaistetaan? Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland Food from Finland - roots in the Arctic North Food from Finland -ohjelma Food from Finland on Team Finland

Lisätiedot

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET ROBERTS BERRY SMOOTHIE NATURAL Robertsin marjasmoothieissa on marjojen kaikki parhaat ominaisuudet helposti nautittavassa muodossa. Smoothiet on valmistettu

Lisätiedot

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Kauran tuotteistaminen Tuula Laukkanen 1 18/3/16 Fazer. All rights reserved Fazer Mylly osa Fazer konsernia Fazerin tarina alkoi vuonna 1891 Karl Fazerin avattua ensimmäisen

Lisätiedot

Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa. Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu

Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa. Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu Suomalaisen marja- ja hedelmäliköörin nykytila ja tuotanto Suomessa Sanna Lento, Hämeen ammattikorkeakoulu 7.6.2016 Nimisuojasta kilpailukykyä? Maa- ja metsätalousministeriön ja kahdeksan organisaation

Lisätiedot

Food from Finland ohjelma

Food from Finland ohjelma Food from Finland ohjelma Kasvuohjelman esittely 21.09.2015 Turku, 22.09.2015 Tampere ja 23.09.2015 Oulu 21.09.2015 Finpro 1 Food from Finland -ohjelma Food from Finland on Team Finland in Kasvuohjelma

Lisätiedot

Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus

Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti marjo.sarkka-tirkkonen@helsinki.fi @Marjo_ST p. 044-5906849 Fast methods

Lisätiedot

Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja. Innotori kick off tilaisuus 20.4.2016

Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja. Innotori kick off tilaisuus 20.4.2016 Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja Hunaja luonnollinen makeuttaja Hunaja on maailman vanhin ja luonnonmukaisin makeutusaine, jossa on noin 200 erilaista yhdistettä Hunaja sisältää

Lisätiedot

Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma uusia markkinoita avaamassa

Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma uusia markkinoita avaamassa Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma uusia markkinoita avaamassa Kalafoorumi 11.9.2014 Toimitusjohtaja Heikki Juutinen, Elintarviketeollisuusliitto ry ELINTARVIKKEIDEN TEAM FINLAND - VIENTIOHJELMAN

Lisätiedot

Luonto kasvattaa metsissä ja soilla maukkaan marjasadon

Luonto kasvattaa metsissä ja soilla maukkaan marjasadon Luonto kasvattaa metsissä ja soilla maukkaan marjasadon Jokaisen luonnossa liikkujan on mahdollista hyödyntää metsien tarjoamia luonnonantimia. Luonto kasvattaa metsissä ja soilla maukkaan marjasadon Suomessa

Lisätiedot

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Suomalaista ruokaa ja juomaa maailmalle! Food from Finland ohjelma Luonnontuotepäivät, 22 23.11.2018 Turku Esa Wrang, Head of Food Program Food

Lisätiedot

Food from Finland. Luomulla on vientipotentiaalia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro

Food from Finland. Luomulla on vientipotentiaalia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro Food from Finland Luomulla on vientipotentiaalia Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro 03.05.2017 Food from Finland -kasvuohjelma Tavoitteena Suomen elintarvikesektorin viennin tuplaaminen

Lisätiedot

Food from Finland Ajankohtaista elintarvikealan kasvuohjelmassa

Food from Finland Ajankohtaista elintarvikealan kasvuohjelmassa Food from Finland Ajankohtaista elintarvikealan kasvuohjelmassa Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro 19.1.2017 Food from Finland - kasvuohjelma Miksi kasvuohjelma? Suomessa elintarvikealan

Lisätiedot

SINAL 2016 Biotalouden b2b- verkottumistapahtuma, Ranska, Champagnen alue 24-25.05.2016

SINAL 2016 Biotalouden b2b- verkottumistapahtuma, Ranska, Champagnen alue 24-25.05.2016 SINAL 2016 Biotalouden b2b- verkottumistapahtuma, Ranska, Champagnen alue 24-25.05.2016 Informaatiotilaisuus Säätytalo, 23.11.2015 Jertta de Mazières, Suomen suurlähetystö, Pariisi Heli Pasanen- Zentz,

Lisätiedot

Pohjoisuudesta ja yhteistyöstä tukea elintarvikevientiin

Pohjoisuudesta ja yhteistyöstä tukea elintarvikevientiin Pohjoisuudesta ja yhteistyöstä tukea elintarvikevientiin Lotta Heikkilä, Luonnonvarakeskus Ruokariihi 15.11.2017 Oulu Ajankohtaista viennistä Viennissä positiivinen vire ja kolmas kasvun vuosi menossa

Lisätiedot

Elintarvikeviennin näkymät 2018 Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland Esa Wrang, elintarviketoimialan johtaja, Food from Finland

Elintarvikeviennin näkymät 2018 Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland Esa Wrang, elintarviketoimialan johtaja, Food from Finland Elintarvikeviennin näkymät 2018 Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland Esa Wrang, elintarviketoimialan johtaja, Food from Finland 3.11.2017, Tampere Food from Finland -kasvuohjelma Tavoitteena

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, perustettu v. 1993 Tavoitteena edistää

Lisätiedot

Ruoka-alan alueellinen kehittäminen, esimerkkinä Etelä-Savo. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9.

Ruoka-alan alueellinen kehittäminen, esimerkkinä Etelä-Savo. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9.2015 Ruralia-instituutti / Riitta Kaipainen 3.9.2015 1 Elintarvikealaan kohdistuvien kehittämislinjauksien historiaa Etelä-Savossa: -

Lisätiedot

Tervetuloa Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä seminaariin. Rake-Sali, Helsinki

Tervetuloa Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä seminaariin. Rake-Sali, Helsinki Tervetuloa Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä seminaariin Rake-Sali, Helsinki 25.10.2018 Päivän ohjelma 12.00 Tervetuloa Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä hankkeen seminaariin Jaana Kotro, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä!

Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä! Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä! Ruoka tuo leivän moneen pöytään Merkittävä työnantaja Suomessa elintarviketeollisuus on suurin kulutustavaroiden valmistaja neljänneksi suurin teollisuudenala ja

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET 3 / 2015

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET 3 / 2015 HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET 3 / 2015 HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET Roberts on yli satavuotias suomalainen perheyritys, jolla on pitkä historia elintarvikealalla. Olemme erikoistuneet korkealaatuisiin

Lisätiedot

Food from Finland ohjelma Vientiohjelmalla vauhtia vientiin. Elintarvikepäivä Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland

Food from Finland ohjelma Vientiohjelmalla vauhtia vientiin. Elintarvikepäivä Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland Food from Finland ohjelma Vientiohjelmalla vauhtia vientiin Elintarvikepäivä 17.05.2016 Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland 1. Katsaus Food from Finland ohjelmaan Tarve ohjelmalle, miksi kasvuohjelma

Lisätiedot

Arktisuudesta selkänojaa elintarvikeviennille. Pohjois-pohjanmaan maakuntapäivät 2016 Minna Asunmaa, Ruokatieto Yhdistys ry

Arktisuudesta selkänojaa elintarvikeviennille. Pohjois-pohjanmaan maakuntapäivät 2016 Minna Asunmaa, Ruokatieto Yhdistys ry Arktisuudesta selkänojaa elintarvikeviennille Pohjois-pohjanmaan maakuntapäivät 2016 Minna Asunmaa, Ruokatieto Yhdistys ry Ruokatieto Yhdistys ry - edistää suomalaista ruokakulttuuria viestimällä ruuasta

Lisätiedot

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Elintarvikeviennin vahvistaminen yhdessä! Food from Finland ohjelma Esa Wrang, Head of Food Program Food from Finland / Business Finland Business

Lisätiedot

Food from Finland-ohjelma elintarvikeyritysten viennin tukena Arktiset Aromit, 25-vuotisjuhlaseminaari Annaleena Soult, Program Manager Food From

Food from Finland-ohjelma elintarvikeyritysten viennin tukena Arktiset Aromit, 25-vuotisjuhlaseminaari Annaleena Soult, Program Manager Food From Food from Finland-ohjelma elintarvikeyritysten viennin tukena Arktiset Aromit, 25-vuotisjuhlaseminaari Annaleena Soult, Program Manager Food From Finland / Business Finland Oy 18.06.2018 Food from Finland

Lisätiedot

Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään. Miska Kuusela / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11.

Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään. Miska Kuusela / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11. Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11.2014 Helsingin Mylly Oy ammattitaitoa ja kokemusta jo vuosisatojen takaa perheyritys,

Lisätiedot

Markkinaselvitys Saksan elintarvikemarkkinoista

Markkinaselvitys Saksan elintarvikemarkkinoista Markkinaselvitys Saksan elintarvikemarkkinoista Saksan elintarvikemarkkinoiden koko Saksan elintarvikemarkkinat ovat valtavat. Vuoden 2010 kokonaisliikevaihto oli 149,5 mrd. euroa ja se kasvoi 1,2 % vuoteen

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Tuoteluettelo Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Parhaat raaka-aineet ja jatkuva tuotekehitys Ylivoimainen laatumme syntyy käyttämistämme laadukkaista raaka-aineista. Jalostamme tuotteemme

Lisätiedot

Luomu -aitous ja jäljitettävyys. Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

Luomu -aitous ja jäljitettävyys. Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Luomu -aitous ja jäljitettävyys Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Taustaa AuthenticFood (Core Organic II-tutkimushanke) Fast methods for authentication

Lisätiedot

Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä!

Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä! Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä! Ruoka tuo leivän moneen pöytään Merkittävä työnantaja Suomessa elintarviketeollisuus on suurin kulutustavaroiden valmistaja neljänneksi suurin teollisuudenala ja

Lisätiedot

Tislatun alkoholijuoman vakiintuneen maantieteellisen merkinnän toimittaminen

Tislatun alkoholijuoman vakiintuneen maantieteellisen merkinnän toimittaminen Tislatun alkoholijuoman vakiintuneen maantieteellisen merkinnän toimittaminen Luonnos - Viimeksi tallentanut 22/11/2016 12:30 käyttäjä null I. TEKNINEN ASIAKIRJA 1.Nimi ja tyyppi a. Rekisteröitävä nimi

Lisätiedot

FOOD$FROM$FINLAND$ VIENTIOHJELMALLA$ SUOMALAISTA$RUOKAA$MAAILMALLE$ Esa!Wrang,!Toimialajohtaja,!Finpro!ry!

FOOD$FROM$FINLAND$ VIENTIOHJELMALLA$ SUOMALAISTA$RUOKAA$MAAILMALLE$ Esa!Wrang,!Toimialajohtaja,!Finpro!ry! FOODFROMFINLAND VIENTIOHJELMALLA SUOMALAISTARUOKAAMAAILMALLE EsaWrang,Toimialajohtaja,Finprory Elintarvikkeidenvien>ohjelmantaustaa FoodfromFinland7elintarvikevien;ohjelmantoteu=amiseenonosallistunutTeam

Lisätiedot

Hyvää Suomesta- Saarioisilta. 21.3.2013 Mirja Lonka

Hyvää Suomesta- Saarioisilta. 21.3.2013 Mirja Lonka Hyvää Suomesta- Saarioisilta 21.3.2013 Mirja Lonka Saarioinen yrityksenä Saarioinen Oy on kotimainen, yksityisessä omistuksessa oleva elintarvikealan yritys. Vuonna 1957 käynnistettiin Saarioinen Oy:n

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2014 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Tuoteluettelo Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Parhaat raaka-aineet ja jatkuva tuotekehitys Ylivoimainen laatumme syntyy käyttämistämme laadukkaista raaka-aineista. Jalostamme tuotteemme

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty Luomu Suomessa 2016 Päivitetty 21.3.2017 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

FAZER PRO Menestyksesi reseptit

FAZER PRO Menestyksesi reseptit FAZER PRO Menestyksesi reseptit Syyskuu joulukuu 2017 Kasvisvaihtoehto Fazer HUIKO trendikäs ja terveellinen välipala Terveellisempi vaihtoehto vitriiniin ja kokoustarjoiluun Runsas kasvistäyte Täytteinä

Lisätiedot

JUUSTOT IRTOPAKASTETUT. K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön G = gluteeniton LI = lisäaineeton. Sulata ennen tarjoilua

JUUSTOT IRTOPAKASTETUT. K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön G = gluteeniton LI = lisäaineeton. Sulata ennen tarjoilua IRTOPAKASTETUT JUUSTOT IRTOPAKASTETUT JUUSTOT Helppoutta, edullisuutta ja korkeaa laatua! Oletko jo tutustunut irtopakastettujen juustojen moniin etuihin? Pidämme niitä erinomaisena vaihtoehtona perinteisiin

Lisätiedot

ALKUPERÄMERKKI ELINTARVIKEMYYNNIN TUKENA

ALKUPERÄMERKKI ELINTARVIKEMYYNNIN TUKENA ALKUPERÄMERKKI ELINTARVIKEMYYNNIN TUKENA Ajankohtaista ruoka-alalla koulutuskiertue 2018 Kuva: Tuukka Ervasti Eeva Heikkilä Ruokatieto Yhdistys edistää suomalaista ruokakulttuuria. Viestimme suomalaisesta

Lisätiedot

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Kuvia toimitukselliseen käyttöön: www.akvamariini.fi/ffmmedia2016 Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Mitä teet, kun juhlavieraasi ilmoittaa noudattavansa gluteenitonta ruokavaliota? Älä hätäänny,

Lisätiedot

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus

Lisätiedot

ERIHYVÄ Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia 1.1.2016-31.12.2017

ERIHYVÄ Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia 1.1.2016-31.12.2017 ERIHYVÄ Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia 1.1.2016-31.12.2017 HANKKEEN STARTTITILAISUUS TAMPEREELLA 3.2.2016 Yhteyshenkilöt Eeva-Liisa Lehto, puh 040 8255056, sähköposti eeva-liisa.lehto@foodwest.fi

Lisätiedot

Tähti IV 5,2% 5,50/0,5 4,00/0,3

Tähti IV 5,2% 5,50/0,5 4,00/0,3 Koskipanimo Oy on toiminut Tampereella Ravintola Plevnan yhteydessä vuodesta 1994. Panimo tunnetaankin paremmin Plevna-nimellä. Panimon vuosituotanto n. 1600 hl. Vuoden 1999 loppuun Koskipanimo valmisti

Lisätiedot

Teknologia jalostusasteen työkaluna. FENOLA OY Harri Latva-Mäenpää Toimitusjohtaja 14.5.2014 Seinäjoki

Teknologia jalostusasteen työkaluna. FENOLA OY Harri Latva-Mäenpää Toimitusjohtaja 14.5.2014 Seinäjoki Teknologia jalostusasteen työkaluna FENOLA OY Harri Latva-Mäenpää Toimitusjohtaja 14.5.2014 Seinäjoki Fenola Oy Fenola Oy on suomalainen yritys, jonka liikeideana on valmistaa ainutlaatuisia ja aitoja

Lisätiedot

Free from-tuotteet vientikärkenä Annaleena Soult program manager, Food from Finland. 08.01.2016 Finpro

Free from-tuotteet vientikärkenä Annaleena Soult program manager, Food from Finland. 08.01.2016 Finpro Free from-tuotteet vientikärkenä Annaleena Soult program manager, Food from Finland 08.01.2016 Finpro Food from Finland -ohjelma Food from Finland on Team Finland in kasvuohjelma Suomen elintarvikesektorin

Lisätiedot

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina PÄIVI POHJOLAINEN 15.3.2017 asddadadas Tästä se alkoi se Turun ruokakulttuurin kukoistus Turun linnan kautta suomalaiset oppivat käyttämään haarukkaa, juomaan

Lisätiedot

Maataloussektorin mahdollisuudet Namibiassa Fact finding-, verkostoitumis- ja messumatka 23.-1.10.2015

Maataloussektorin mahdollisuudet Namibiassa Fact finding-, verkostoitumis- ja messumatka 23.-1.10.2015 Maataloussektorin mahdollisuudet Namibiassa Fact finding-, verkostoitumis- ja messumatka 23.-1.10.2015 Karja- ja maatalous fokus Windhoek Agricultural and Industrial Show -messut B-to-B tapaamiset B-to-B

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri Anne Kallinen, Kantar TNS Agri Oy Tarja Pentilä, Kantar TNS Oy

Luomun kuluttajabarometri Anne Kallinen, Kantar TNS Agri Oy Tarja Pentilä, Kantar TNS Oy Luomun kuluttajabarometri 2017 Anne Kallinen, Kantar TNS Agri Oy Tarja Pentilä, Kantar TNS Oy Käytön useus Useita kertoja viikossa Noin kerran viikossa Harvemmin, mutta ainakin kerran/kk Satunnaisesti/ei

Lisätiedot

Tuotekoodi Paino. 100 g Myyntierä 12 Erikoisruokavalio Gluteeniton, Kananmunaton, Vehnätön Tuoteryhmä

Tuotekoodi Paino. 100 g Myyntierä 12 Erikoisruokavalio Gluteeniton, Kananmunaton, Vehnätön Tuoteryhmä SANTIVERI lla on kokemusta terveysvaikutteisten ruokatuotteiden valmistamisesta jo yli 120 vuoden ajalta. laisen valmistajan funktionaalisiin ja biologisiin ruokatuotteisiin kuuluvat mm. diabeetikoille

Lisätiedot

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle 10.6.2014 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Twitter: @IlkkaAlarotu Ruoka on osa identiteettiä 56

Lisätiedot

Miten luomun aitous voidaan tunnistaa?

Miten luomun aitous voidaan tunnistaa? Miten luomun aitous voidaan tunnistaa? Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Luomuelintarvikepäivät 1.10.2015, Helsinki Sisällöstä Yleisesti ruokaväärennöksistä

Lisätiedot

Kotimaisen kasviproteiinin mahdollisuudet

Kotimaisen kasviproteiinin mahdollisuudet Kotimaisen kasviproteiinin mahdollisuudet Hämeen valkuaisfoorumi Innovaatiotyöpaja 12.2.2016 Sanna Vähämiko Kasviproteiiniketjunhallinta-hanke Brahea-keskus, Turun yliopisto Brahea-keskus Turun yliopiston

Lisätiedot

Raisio Oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi

Raisio Oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Raisio Oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu 18 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi 7.11.18 Raision Q3/18 lyhyesti Kalanrehujen vientikielto Venäjälle painoi kolmatta vuosineljännestä Raisioaquan liikevaihto

Lisätiedot

Tuotekoodi. AMLEMON Paino. 80 g Myyntierä. Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN Tukkupakkauksen EAN

Tuotekoodi. AMLEMON Paino. 80 g Myyntierä. Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN Tukkupakkauksen EAN ME-GROUP AMERICAN MUFFIN SITRUUNA-UNIKONSIEMENMUFFINSSI Tämä herkullinen sitruunan makuinen annospakattu muffinssi, jossa mukana unikonsiemeniä. Tämä sitruunamuffinssi on yksi Amerikan muffinssin klassikkoja

Lisätiedot

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan?

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Luomuelintarvikepäivä 18.10.2018 Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Antti Oksa Valikoimajohtaja Tuoretuotteet S-ryhmän Vähittäiskaupan ketjuohjaus Twitter: @AnttiOksa Kuinka kuluttajan ostoskori

Lisätiedot

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA Liisa Saarenmaa MMM 23.11.2015 SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus Sipilän hallitusohjelman toimintasuunnitelma Muutosohjelma, jonka tavoitteena nostaa Suomen talous

Lisätiedot

Tuotekortti pienyrityksen ja kaupan välisessä yhteistyössä

Tuotekortti pienyrityksen ja kaupan välisessä yhteistyössä Tuotekortti pienyrityksen ja kaupan välisessä yhteistyössä Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina hanke Jukka Jokiranta FocusIt Consulting Oy 2010 Tuotekortti

Lisätiedot

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,

Lisätiedot

Menestyksen eväät Suomelle

Menestyksen eväät Suomelle Menestyksen eväät Suomelle HALLITUSOHJELMA 2015 elinvoimaa kotimarkkinoille kilpailukykyä elinkeinoelämälle kohtuullisuutta verotukseen työrauhaa järkevää sääntelyä kasvua maailmalta Kuva: Apetit RUOKA-ALA

Lisätiedot

(9) - Keskeistä on tuoda esille suomalaisuuteen liittyviä ylpeyden aiheita kuten osaamista, luontoa tai kulttuuria.

(9) - Keskeistä on tuoda esille suomalaisuuteen liittyviä ylpeyden aiheita kuten osaamista, luontoa tai kulttuuria. 1.2.2017 1 (9) SUOMEN 100-VUOTISJUHLAVUODEN LISÄHAUT Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Alko hakee rajallisen saatavuuden tuotteita, joissa satavuotias Suomi tulee teemana selkeästi esiin: - Keskeistä

Lisätiedot

PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT

PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT UUTUUSTUOTTEET PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT Aito karjalanpiirakka 4337 100 x 65 g Kypsäpakaste 6 10 220ºC Höyrytä. Voitele lämpimällä voisulalla. Jäisen tuotteen mitat: pituus 130 mm, leveys 80 mm, korkeus

Lisätiedot

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO VERKOSTON VETURINA KUUSAMO HIRSITALOT CANNUS TUNTEE JAPANIN JA SEN RAKENNUSALAN ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS TAPA VIENTIIN SYNERGIAA JA KOON EKONOMIAA

Lisätiedot

Risto Jämsén Elintarvikepäivä Pääomasijoittajan matkassa makujen maailmoissa

Risto Jämsén Elintarvikepäivä Pääomasijoittajan matkassa makujen maailmoissa Risto Jämsén Elintarvikepäivä 2016 Pääomasijoittajan matkassa makujen maailmoissa Oppia neljällä vuosikymmenellä 12.5.2016 2 Hallintoa ja hallituspaikkoja 12.5.2016 3 Makua Foods Oy käynnistyy Kotimainen

Lisätiedot

FARABELLA, CAVATELLI. Cavatelli-pasta, gluteeniton. Tuotekoodi Paino. 500 g Myyntierä 12 Erikoisruokavalio Gluteeniton, Vehnätön Tuoteryhmä

FARABELLA, CAVATELLI. Cavatelli-pasta, gluteeniton. Tuotekoodi Paino. 500 g Myyntierä 12 Erikoisruokavalio Gluteeniton, Vehnätön Tuoteryhmä KARIA OÜ FARABELLA, CAVATELLI Cavatelli-pasta, gluteeniton. 44440540 500 g Myyntierä 12 Erikoisruokavalio Gluteeniton, Vehnätön Pastat EAN 8032755844440 pakkauksen EAN 18056774001278 Alkuperäinen nimi

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen

Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen Enterprise Forum /0, Oulun yliopisto 8.0.0 Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Elintarvikeala muutoksessa muutos

Lisätiedot

LUOMURAAKA-AINE KIINNOSTAA RAVINTOLOITA TURUSSA. Johanna Mattila LounaFood Aitoa Makua Varsinais-Suomesta

LUOMURAAKA-AINE KIINNOSTAA RAVINTOLOITA TURUSSA. Johanna Mattila LounaFood Aitoa Makua Varsinais-Suomesta LUOMURAAKA-AINE KIINNOSTAA RAVINTOLOITA TURUSSA Johanna Mattila LounaFood Aitoa Makua Varsinais-Suomesta TAVOITTEET Lisätä luomu- ja lähiruokatuotteiden tarjontaa Turun keskusta-alueen ravintoloissa Saada

Lisätiedot

Huomisen pöytää kattamassa. Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Huomisen pöytää kattamassa. Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan Huomisen pöytää kattamassa Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Elintarviketeollisuus kokoaan merkittävämpi tekijä Työllistää 38 000 suomalaista, välillinen vaikutus työllisyyteen

Lisätiedot

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Työryhmä: Paikallista ruokaa läheltä 18.-19.8., Maaseutututkijatapaaminen Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus-

Lisätiedot

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä voi olla ylpeä ja missä kehitettävää! Hyvät järjestelmät Pitkä ketju osataan Hygienia ja puhtaus Koulutus

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus. 19.3.2014! Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry

Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus. 19.3.2014! Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus 19.3.2014 Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto 19.3.2014 Vuosi 2013 Elintarviketeollisuus selvisi taantumasta lähes kolhuitta

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu Arktisten Aromien 25-vuotisjuhlaseminaari 18.6.2018 Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

Syö marjoja 2 dl joka päivä. Suomalaiselle metsämustikalle maantieteellinen alkuperäsuoja Simo Moisio, MMM, emba ARKTISET AROMIT ry

Syö marjoja 2 dl joka päivä. Suomalaiselle metsämustikalle maantieteellinen alkuperäsuoja Simo Moisio, MMM, emba ARKTISET AROMIT ry Syö marjoja 2 dl joka päivä Suomalaiselle metsämustikalle maantieteellinen alkuperäsuoja Simo Moisio, MMM, emba ARKTISET AROMIT ry Metsämarjojen ravitsemuksellinen koostumus 80-90 % vettä niukasti energiaa

Lisätiedot

Luomulle on kysyntää!

Luomulle on kysyntää! 3.12.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Luomulle on kysyntää! S-ryhmä/PKO Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry Olli Kurppa Prismajohtaja/Ptostopäällikkö PKO Luomu

Lisätiedot

UUTUUS! HEDELMÄ & VAAHTO MEIRA NOVAN UUTUUDET TULOSSA SYKSYLLÄ 2018

UUTUUS! HEDELMÄ & VAAHTO MEIRA NOVAN UUTUUDET TULOSSA SYKSYLLÄ 2018 MEIRA NOVAN UUTUUDET TULOSSA SYKSYLLÄ 2018 Tulossa-liite kokoaa herkullisen kattauksen kauden uutuustuotteita. Tutustu tuotteisiin ja kysy lisää yhteyshenkilöltäsi! Malaco Aakkoset Strax Myllyn Paras Mehukatti

Lisätiedot

Suomalaisella saunaelämyksellä maailmalle - Ruoka olennaisena osana tarinaa. Satu Freyberg, Head of International Marketing

Suomalaisella saunaelämyksellä maailmalle - Ruoka olennaisena osana tarinaa. Satu Freyberg, Head of International Marketing Suomalaisella saunaelämyksellä maailmalle - Ruoka olennaisena osana tarinaa Satu Freyberg, Head of International Marketing Sauna from Finland Yhdistys, 10. toimintavuosi Jäseniä eri toimialoilta n. 200

Lisätiedot

Tuoteluettelo Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca 1/2019

Tuoteluettelo Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca 1/2019 Tuoteluettelo Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca 1/2019 Parhaat raaka-aineet ja jatkuva tuotekehitys Ylivoimainen laatumme syntyy käyttämistämme laadukkaista raaka-aineista. Jalostamme

Lisätiedot