Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma"

Transkriptio

1 Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma Elintarviketeollisuuden kansainvälistyminen Biotaloudesta maaseudun veturiseminaari Helsinki Esa Wrang, toimialajohtaja, elintarvikkeet Finpro, Export Finland

2 Elintarvikkeiden vientiohjelman taustaa Suomen elintarvikevienti on kasvussa ja sen arvo on tällä hetkellä 1,6 miljardia euroa. Samaan aikaan kuitenkin elintarvikkeiden kauppataseen vaje on noin 2,7 miljardia euroa (tuonti on noin 4,3 miljardia euroa). Kansainvälinen elintarvikekauppamme on yhteensä noin 6 miljardia euroa (sisältää ulkomaisten tytäryritysten paikallisen liikevaihdon). Noin 40 % suomalaisten elintarvikeyritysten liikevaihdosta tehdään ulkomailla. Suomalaisista elintarvikealan pk-yrityksistä vain noin % toimii kansainvälisillä markkinoilla. Vientiä harjoittavilla pk-yrityksillä viennin osuus liikevaihdosta vaihteli 5 10% välillä. Isommilla yrityksillä ja varsinkin teollista suoramyyntiä tekevillä yrityksillä viennin osuus liikevaihdosta oli jopa 20 60%. Vientiohjelman tavoitteena on Suomen elintarvikeviennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä Finpro, Export Finland

3 Elintarvikkeiden vientiohjelman tavoitteet v mennessä Suomen elintarvikeviennin kaksinkertaistaminen 3 mrd euroon vuoteen 2020 mennessä, jotta elintarvikealan kauppatase voidaan kuroa kiinni ja synnyttää merkittävä arvonlisä Suomeen. Suomen korkeampi maaimago ja vahva brändäys elintarviketuotannon osaajamaana; tavoitteena on luoda erityinen korkean osaamistason rooli suomalaisille elintarvikkeille. Luoda elintarvikealalle konkreettinen ja merkittävä Team Finland - vientiohjelma, jolla on selkeät koko toimialaa koskevat hyödyt ja onnistumismahdollisuudet. Saada ohjelmaan mukaan 100 kpl potentiaalista suomalaista elintarvikeyritystä, sekä elintarvikealan palvelu- ja laiteyritystä. Noin 5000 uuden työpaikan synnyttäminen elintarvikesektorille. Pk yritysten laajempi kansainvälistyminen ja yritysten välisen yhteistyön synnyttäminen.

4 Vientiohjelman jalkauttaminen toimenpiteiksi Suunnittelussa ja ohjelman rakentamisessa keskitytään liittämään tähän saakka erillisesti ja hajanaisesti toteutetut vienninedistämistoimenpiteet yhdeksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena on yhdenmukainen viennin kehittämisstrategia ja Suomi-ruoan näkyvyys kansainvälisesti. Ohjelman aikana synnytettävä yhteistyö auttaa etenkin pk-yrityksiä viennin käynnistämisessä ja kansainvälisessä markkinoinnissa Yhdenmukainen toimintamalli auttaa kohdentamaan niukat resurssit mahdollisimman tehokkaasti viennin edistämiseksi.

5 Vientiohjelman jalkauttaminen toimenpiteiksi Ohjelman rakentamisen taustalla on huolellinen esiselvitys; yrityshaastattelut ja strategiatyöpajat, joiden avulla yritysten tavoitteet, tahtotila, yhteistyön edellytykset ja ohjelman sisältö on määritelty. Ohjelman rakentamista varten on myös analysoitu Ruotsin, Tanskan ja EU:n vastaavat toimenpiteet Strategian laadinta sekä klusteritoiminnan sisällön alustava hahmottaminen on tehty yhteistyössä elintarvikeketjun toimijoiden kanssa. Strategian pohjaksi haastateltiin 61 yritystä, jonka jälkeen esiin nousseita teemoja käsiteltiin strategiatyöpajoissa (3 strategiatyöpajaa) toukokuussa 2014.

6 Keskeiset menestystekijät 1. Ohjelman täytyy olla käytännönläheinen ja konkreettisiin tuloksiin tähtäävä. Ohjelman täytyy synnyttää nopeita onnistumisia yrityksille. 2. Ohjelman toimenpiteiden tulee olla riittävän isoja ja merkittäviä. Samalla pitkäjänteisyys täytyy näkyä tekemisessä. 3. Suuryritysten mukaan saaminen. Elintarvikealan viennin tuplaaminen ei onnistu pelkästään pk-yritysten vientiä kasvattamalla. 4. Yhteistyön ja luottamuksen synnyttäminen yritysten välille ( human to human -periaate). Ryhmävoiman ja kriittisen massan saaminen toimenpiteiden taakse. 5. Suomi-ruokaan liittyvän viestin ja näkyvyyden merkittävä lisääminen maailmalla. Tämä nostattaa itseluottamusta ja uskoa alan sisällä ja sen ulkopuolella. 6. Pk-yritysten vientivalmiuksien, osaamisen ja resurssien vahvistaminen. 7. Elintarvikealan toimijoiden koko arvoketjun mukaan saaminen vientiohjelmaan.

7 Maa- ja markkinavalinnat KOHDEMAAT Seuraavat markkinat tulevat olemaan elintarvikealan vientiohjelman painopistemaita. Venäjä Skandinavia Baltia Saksa Kiina ja muu Itä-Aasia (Etelä-Korea, Japani) Vientiohjelman painopisteenä on Itämeri -fokus ja muut lähimarkkinat sekä Itä-Aasia. Perusteina on riittävä markkina-alue, kasvupotentiaali sekä suomalaisten elintarvikkeiden parempi kilpailukyky ja tunnettuus. Toimenpiteistä noin 80% suunnataan valittuihin markkinoihin. Loput 20% kohdistetaan selektiivisesti muihin markkinoihin. Suuret yritykset toimivat jo Itämeren alueella ja heidän uudet vientiponnistelut suuntautuvat kaukaisemmille markkinoille. Näihin maihin tehdään valikoidusti toimenpiteitä (erityisesti Kiina ja muut Itä- Aasian maat) Finpro, Export Finland

8 Potentiaalisia kasvusegmenttejä Kasvupotentiaalia ja mahdollisuuksia suomalaiselle osaamiselle voidaan nähdä esimerkiksi seuraavilla segmenteillä: Terveysvaikutteiset (funktionaaliset) ja terveyttä edistävät elintarvikkeet Allergiavapaat elintarvikkeet (laktoositon, gluteeniton, muut allergiavapaat tuotteet) Suomalainen ruokatraditio, erityisesti marjat: myös riista, vilja, poro, kala Kauratuotteet, suomalainen vilja (kaura, ohra) Luonnonmukaiset elintarvikkeet (luomutuotteet) ja muut eettiseen kuluttamiseen ja turvallisuuuteen perustuvat tuotteet (jäljitettävyys, alhainen hiilijalanjälki) Convenience & Premium tuotteet: hemmottelu, luksus, helppokäyttöisyys, helppo valmistus, Lasten ja iäkkäiden henkilöiden erikoistuotteet Korkeamman lisäarvon teollisuus- ja raaka-ainemyynti Ruokaturvallisuusosaaminen.

9 Toimintamalli Yritysten vientivalmiuksien nostaminen Strategiset painopistealueet Elintarvikeyritykset Elintarvikealan palveluyritykset Ruoan koko arvoketju Finpro, ETL, Team Finland toimijat Muut partnerit ja sidosryhmät Vientivalmiuksien nostaminen K Yhteistyö O N & S verkostoitumi U L nen T O I N T I Finpro, Export Finland Viennin esteiden poistaminen Teemat ja Klusterit Markkinamahdollisuudet Kansainvälinen Team Finland verkosto Brandäys Markkinointi & näkyvyys Asiakkaat Yhteinen näkyvä brändi Food from Finland

10 Elintarvikevientiohjelman strategiset painopistealueet Yritysten vientivalmiuksien nostaminen Yhteistyö ja verkostoituminen Viennin esteiden poistaminen ja markkinamahdollisuudet Brändäys, markkinointi ja näkyvyys Neuvonta, koulutus, vientivalmennus Yrityskohtainen konsultointi Asiantuntijoiden käyttö, coaching, mentorointi Menestystarinat ja Tähti-ohjelma Team Finland verkoston rooli ja yritysten avustaminen Yritysten välinen yhteistyö (mm. yhteinen tarjoama) Ryhmätoimenpiteet (messut, fact finding, jne) Elintarviketeollisuusliiton viennin- ja kansainvälistymisen edistämisryhmä Foorumit: Best practice sharing, LinkedIn, jne Teemat ja klusterit Yritysten- ja organisaatioiden/viranomaisten välinen yhteistyö, kansainvälinen Team Finland verkosto Yritysten vientivalmiuksien nostaminen Markkinaymmärryksen lisäys, markkinamahdollisuudet Tapahtumanäkyvyys, ryhmätoimenpiteet Suomi-ruoan brändäys ja näkyvyys PR ja viestintä Markkinamahdollisuuksien tunnistaminen Kaikkien markkinointikanavien luova käyttö

11 Yhteenveto + - Suomalaisten valmistajien näkökulmasta + Suomalaisten elintarvikkeiden korkea laatu ja luotettavuus, positiivinen imago + Vahva tuotekehitysosaaminen + Funktionaaliset tuotteet, erikoistuotteet, kuten gluteenittomat ja laktoosittomat tuotteet + Mahdollisuus turvallisiin ratkaisuihin (korkea ruokaturvallisuuden taso, jäljitettävyys) + Eksoottisuus, Arctic Nature + Suomalaiset viljat (kaura, ohra), maitotaloustuotteet, luonnonmarjat, kalat, poro, riista + Mahdollisuus edetä eri jakelukanavien kautta: erikois-, luomu- ja terveyskauppojen kautta suurempiin ketjuihin + Selkeät fokusalueet. Yhteistyön lisääminen. Valtiovallan laaja tuki. - Suomalaisten tuotteiden korkea hinta - Kansainvälisen markkinoinnin osaaminen ja markkinatuntemus - Kohderyhmäajattelun puute - Tuotteistaminen - Brändäys: - perusviestit kuntoon (tarina + viesti) - viimeistellyt tuotteet (tuote + pakkaus) - Vaativan jakelun osaaminen (moniportaisuus) - Paikallisen partnerin tarve - Pitkät neuvotteluprosessit - Yhteistyön puute.

12 Kansainvälistymisen edellytykset Mahdollisuutemme kansainvälisillä markkinoilla ovat parhaat korkeaan osaamiseen tai erikoistumiseen perustuvissa tuotteissa Kohderyhmävalinta ensiarvoisen tärkeää (ei vain kotimaahan suunniteltuja tuotteita) Tuotteistaminen ja tuotteiden selkeä lisäarvo välttämätöntä tuotteiden lisäarvona esim. terveysvaikutteisuus, luonnonmukaisuus, eettisyys, helppokäyttöisyys Brändäys kuntoon (tarina + viesti) Private label tuotteissa tärkeää on uusien tuotekonseptien hallinta, asiakkaan saama lisäarvo ja kannattavuus Kansainvälisillä markkinoilla korostuu erittäin viimeisteltyjen tuotteiden tarve (tuote + pakkaus) Kotiläksyt kuntoon: Kansainvälistymisstrategia ja suunnitelmat, operaatiomuotojen suunnittelu ja valinta Markkinaselvitykset, kilpailija-analyysit, jakelupartnereiden analysointi ja valinta Kohdemarkkinoiden trendien ja kuluttajien ostokäyttäytymisen tunteminen Myyntikanavien valinta ja kehittäminen, riittävä valmistautuminen neuvotteluihin Varautuminen riittävillä resursseilla pitkään prosessiin yleensä läpimenon minimiaika on 18 kk.

13 Tule tutustumaan!

14 Lisätietoja vientiohjelmasta? Elintarviketeollisuusliitto ry: Heikki Juutinen, toimitusjohtaja heikki.juutinen@etl.fi Finpro ry, Export Finland: Esa Wrang, toimialajohtaja, elintarvikkeet esa.wrang@finpro.fi

Finpron kansainvälistymispalveluiden uudistuminen Jukka Lohivuo Aluepäällikkö, Export Finland 27.11.2014

Finpron kansainvälistymispalveluiden uudistuminen Jukka Lohivuo Aluepäällikkö, Export Finland 27.11.2014 Finpron kansainvälistymispalveluiden uudistuminen Jukka Lohivuo Aluepäällikkö, Export Finland 27.11.2014 2 25/09/2014 Finpro Finpron kansainvälinen verkosto 3 25/09/2014 Finpro Export Finlandin palvelut

Lisätiedot

FOOD FROM FINLAND TEAM FINLAND ELINTARVIKEALAN VIENTIOHJELMA 2015 2020. Kasvua maailmalta missä opittavaa ja missä mahdollisuuksia?

FOOD FROM FINLAND TEAM FINLAND ELINTARVIKEALAN VIENTIOHJELMA 2015 2020. Kasvua maailmalta missä opittavaa ja missä mahdollisuuksia? FOOD FROM FINLAND TEAM FINLAND ELINTARVIKEALAN VIENTIOHJELMA 2015 2020 Kasvua maailmalta missä opittavaa ja missä mahdollisuuksia? Esa Wrang, Toimialajohtaja Finpro ry, Export Finland Elintarvikkeiden

Lisätiedot

Yhteinen vientibrändi suomalaiselle ruoalle ja juomalle!

Yhteinen vientibrändi suomalaiselle ruoalle ja juomalle! Yhteinen vientibrändi suomalaiselle ruoalle ja juomalle! Agronomiliitto, Helsinki 25.10.2014 TEAM FINLAND ELINTARVIKEALAN VIENTIOHJELMA 2015-2020 Esa Wrang, Toimialajohtaja Finpro ry Elintarvikkeiden vientiohjelman

Lisätiedot

Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma uusia markkinoita avaamassa

Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma uusia markkinoita avaamassa Elintarvikealan Team Finland vientiohjelma uusia markkinoita avaamassa Kalafoorumi 11.9.2014 Toimitusjohtaja Heikki Juutinen, Elintarviketeollisuusliitto ry ELINTARVIKKEIDEN TEAM FINLAND - VIENTIOHJELMAN

Lisätiedot

ELINTARVIKEALAN TEAM FINLAND VIENTIOHJELMA - Mitä on odotettavissa? 14.5.2014 Saku Pitkänen, seniorikonsultti Finpro ry

ELINTARVIKEALAN TEAM FINLAND VIENTIOHJELMA - Mitä on odotettavissa? 14.5.2014 Saku Pitkänen, seniorikonsultti Finpro ry ELINTARVIKEALAN TEAM FINLAND VIENTIOHJELMA - Mitä on odotettavissa? 14.5.2014 Saku Pitkänen, seniorikonsultti Finpro ry ELINTARVIKEALAN VIENTIOHJELMAN TAUSTA JA TAVOITTEET Viennin nykytila Suomen elintarvikevienti

Lisätiedot

Luomua myös vientimarkkinoille

Luomua myös vientimarkkinoille Luomua myös vientimarkkinoille Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry. 10.4.2014 Kansallinen Ruokastrategia 2030 - elintarvikeala on kasvuala Mistä kasvua? Tuonnin kanssa kyettävä

Lisätiedot

Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat Tekes, Pasila 17.03.2015. 17.03.2015 Finpro

Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat Tekes, Pasila 17.03.2015. 17.03.2015 Finpro Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat Tekes, Pasila 17.03.2015 1 Elintarvikkeiden vientiohjelman taustaa Suomen elintarvikevienti on kasvussa ja sen arvo on tällä hetkellä 1,6 miljardia euroa.

Lisätiedot

Leipomosektori- Kasvua naapurimaista

Leipomosektori- Kasvua naapurimaista Leipomosektori- Kasvua naapurimaista Leipää ja Lähiruokaa - toimialapäivä Säätytalo, Helsinki 8.12.2015 1 Elintarvikkeiden viennin taustaa Suomen elintarvikevienti on kasvussa ja sen arvo on tällä hetkellä

Lisätiedot

Food from Finland Team Finland -Kasvuohjelma

Food from Finland Team Finland -Kasvuohjelma Food from Finland Team Finland -Kasvuohjelma Pirjo Hakanpää 4.3.2015 Huittinen Tekes -palvelut 2 Elintarvikkeiden vientiohjelman taustaa Elintarvikevienti ja kansainvälistymien Suomen elintarvikevienti

Lisätiedot

Food from Finland ohjelma

Food from Finland ohjelma Food from Finland ohjelma Kasvuohjelman esittely 21.09.2015 Turku, 22.09.2015 Tampere ja 23.09.2015 Oulu 21.09.2015 Finpro 1 Food from Finland -ohjelma Food from Finland on Team Finland in Kasvuohjelma

Lisätiedot

Food from Finland ohjelma. VientiStartti tilaisuudet Vientieurot odottavat 1

Food from Finland ohjelma. VientiStartti tilaisuudet Vientieurot odottavat 1 Food from Finland ohjelma VientiStartti tilaisuudet Vientieurot odottavat 1 Elintarvikkeiden viennin taustaa Suomen elintarvikeviennin arvo on tällä hetkellä noin 1,6 miljardia euroa. Samaan aikaan kuitenkin

Lisätiedot

Food from Finland. Miten vienti kaksinkertaistetaan? Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland

Food from Finland. Miten vienti kaksinkertaistetaan? Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland Food from Finland Miten vienti kaksinkertaistetaan? Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland Food from Finland - roots in the Arctic North Food from Finland -ohjelma Food from Finland on Team Finland

Lisätiedot

FOOD$FROM$FINLAND$ VIENTIOHJELMALLA$ SUOMALAISTA$RUOKAA$MAAILMALLE$ Esa!Wrang,!Toimialajohtaja,!Finpro!ry!

FOOD$FROM$FINLAND$ VIENTIOHJELMALLA$ SUOMALAISTA$RUOKAA$MAAILMALLE$ Esa!Wrang,!Toimialajohtaja,!Finpro!ry! FOODFROMFINLAND VIENTIOHJELMALLA SUOMALAISTARUOKAAMAAILMALLE EsaWrang,Toimialajohtaja,Finprory Elintarvikkeidenvien>ohjelmantaustaa FoodfromFinland7elintarvikevien;ohjelmantoteu=amiseenonosallistunutTeam

Lisätiedot

Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin. Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro

Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin. Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro Suomen elintarvikevienti tänään Elintarvikealan markkina ei kasva kotimaassa. Kasvu löytyy viennistä. 1, 5 mrd

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen

Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen Enterprise Forum /0, Oulun yliopisto 8.0.0 Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Elintarvikeala muutoksessa muutos

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen, Finpro 24.2.2015 Team Finland kasvuohjelmat ja rahoitus Team Finland Pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen suunnattuja - toteutetaan

Lisätiedot

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Elintarvikeviennin merkitys ja kehittäminen Food from Finland ohjelman toimintamerkkejä Business Finland 08022018 2 Kasvua ja kannattavuutta viennistä

Lisätiedot

Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta terveyttä edistävillä elintarvikkeilla

Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta terveyttä edistävillä elintarvikkeilla Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta terveyttä edistävillä elintarvikkeilla Elintarvikealan toimialaseminaari Alvarium, Turku, 30.10.2012 Esa Wrang Toimialajohtaja, Johtava konsultti Finpro ry Life Sciences

Lisätiedot

TEAM FINLAND KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017. Tuomo Airaksinen Finpro ry

TEAM FINLAND KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017. Tuomo Airaksinen Finpro ry TEAM FINLAND KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen Finpro ry 8.12.2014 Team Finland kasvuohjelmat Mikä on uusi Finpro? Invest in Finland services for international companies Data

Lisätiedot

Food from Finland Yhdessä maailmalle! ARVI-seminaari 2017 Esa Wrang, toimialajohtaja, Food from Finland / Finpro

Food from Finland Yhdessä maailmalle! ARVI-seminaari 2017 Esa Wrang, toimialajohtaja, Food from Finland / Finpro Food from Finland Yhdessä maailmalle! ARVI-seminaari 2017 Esa Wrang, toimialajohtaja, Food from Finland / Finpro Food from Finland - Roots in the Arctic North Suomen elintarvikevienti Suomen elintarvikealan

Lisätiedot

Vientimahdollisuuksia suomalaisille Erikoisruokavaliotuotteille FFI / Intro-työpaja

Vientimahdollisuuksia suomalaisille Erikoisruokavaliotuotteille FFI / Intro-työpaja Vientimahdollisuuksia suomalaisille Erikoisruokavaliotuotteille FFI / Intro-työpaja 23.5.2017 Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro Food from Finland -kasvuohjelma Tavoitteena Suomen

Lisätiedot

FoodfromFinland -kuulumisia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Finpro Verkostoitumisilta

FoodfromFinland -kuulumisia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Finpro Verkostoitumisilta FoodfromFinland -kuulumisia Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Finpro Verkostoitumisilta 26.05.2015 Yhteisnäkyvyys kansainvälisillä ammattimessuilla on yksi tehokkaimpia viennin vauhdittajia Food FromFinland-yhteisosastot

Lisätiedot

Tekninen vuoropuhelu Team Finland Kasvuohjelmien asiantuntijapalvelut 17.11.2014 Finpro ry, Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki. Final

Tekninen vuoropuhelu Team Finland Kasvuohjelmien asiantuntijapalvelut 17.11.2014 Finpro ry, Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki. Final Tekninen vuoropuhelu Team Finland Kasvuohjelmien asiantuntijapalvelut 17.11.2014 Finpro ry, Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki Final Ohjelma 09:30 10:00 Ilmoittautuminen, kahvi 10:00 10:05 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

Kuinka onnistua ruokaviennissä? Arktisuudesta potkua elintarvikevientiin seminaari: Miten menestyä maailmalla?

Kuinka onnistua ruokaviennissä? Arktisuudesta potkua elintarvikevientiin seminaari: Miten menestyä maailmalla? Kuinka onnistua ruokaviennissä? Arktisuudesta potkua elintarvikevientiin seminaari: Miten menestyä maailmalla? Esa Wrang, elintarviketoimialan johtaja Food from Finland, Finpro 08.11.2017 Kasvua ja kannattavuutta

Lisätiedot

Kalatalouden Markkinointiohjelma

Kalatalouden Markkinointiohjelma Kalatalouden Markkinointiohjelma Kalatalouden markkinointiohjelma Esityksen sisältö Tavoite Toteuttajat ja toimintatavat Toimenpiteiden periaatteet Keskeiset teemat Kestävästi tuotettujen kalatuotteiden

Lisätiedot

Food from Finland ohjelma Vientiohjelmalla vauhtia vientiin. Elintarvikepäivä Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland

Food from Finland ohjelma Vientiohjelmalla vauhtia vientiin. Elintarvikepäivä Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland Food from Finland ohjelma Vientiohjelmalla vauhtia vientiin Elintarvikepäivä 17.05.2016 Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland 1. Katsaus Food from Finland ohjelmaan Tarve ohjelmalle, miksi kasvuohjelma

Lisätiedot

Free from-tuotteet vientikärkenä Annaleena Soult program manager, Food from Finland. 08.01.2016 Finpro

Free from-tuotteet vientikärkenä Annaleena Soult program manager, Food from Finland. 08.01.2016 Finpro Free from-tuotteet vientikärkenä Annaleena Soult program manager, Food from Finland 08.01.2016 Finpro Food from Finland -ohjelma Food from Finland on Team Finland in kasvuohjelma Suomen elintarvikesektorin

Lisätiedot

Food from Finland. Luomulla on vientipotentiaalia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro

Food from Finland. Luomulla on vientipotentiaalia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro Food from Finland Luomulla on vientipotentiaalia Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro 03.05.2017 Food from Finland -kasvuohjelma Tavoitteena Suomen elintarvikesektorin viennin tuplaaminen

Lisätiedot

Suomalaiset herkut esittäytyvät SIALmessuilla

Suomalaiset herkut esittäytyvät SIALmessuilla Tiedote 14.10.2014 Suomalaiset herkut esittäytyvät SIALmessuilla Ranskassa Elintarvikealan Team Finland vientiohjelman puitteissa järjestetty ensimmäinen messuesiintyminen nähdään elintarvikealan ammattilaisten

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Miten menestyä viennissä?

Miten menestyä viennissä? Miten menestyä viennissä? Esa Wrang, Head of Industry, Finpro, Food from Finland Elintarviketeollisuuden vuosiseminaari 13.12.2017 Food from Finland - Juuret Arktisessa Pohjoisessa www.foodfromfinland.fi

Lisätiedot

MEK:n ja Finpron yhdistymisen merkitys matkailutoimialalle Tilannekatsaus 3.3.2014 Lapin Matkailuelinkeinon Liitto Ry

MEK:n ja Finpron yhdistymisen merkitys matkailutoimialalle Tilannekatsaus 3.3.2014 Lapin Matkailuelinkeinon Liitto Ry MEK:n ja Finpron yhdistymisen merkitys matkailutoimialalle Tilannekatsaus 3.3.2014 Lapin Matkailuelinkeinon Liitto Ry Jarno Valkeapää, Finpro Ry Finpron ja MEK:n integraatio 10.10.2013 Työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013 Sixten Sunabacka Esityksen sisältö Metsäalan tilanne MSO:n yleistilanne MSO:n uudet hankkeet Metsäteollisuuden vienti Tammi- heinäkuun vienti oli 6,5 miljardia euroa

Lisätiedot

RUOKATURVALLISUUSRATKAISUT Viennin vauhdittajina. Jukka Lähteenkorva 8.9.2014

RUOKATURVALLISUUSRATKAISUT Viennin vauhdittajina. Jukka Lähteenkorva 8.9.2014 RUOKATURVALLISUUSRATKAISUT Viennin vauhdittajina Jukka Lähteenkorva 8.9.2014 HANKKEEN TAVOITTEET Tavoitteena on avata markkinoita innovatiivisille ratkaisuille ja yhteistoimintamalleille, joilla yritykset

Lisätiedot

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Suomalaista ruokaa ja juomaa maailmalle! Food from Finland ohjelma Luonnontuotepäivät, 22 23.11.2018 Turku Esa Wrang, Head of Food Program Food

Lisätiedot

Näkymät tulevasta maailmasta

Näkymät tulevasta maailmasta Näkymät tulevasta maailmasta Kehittyvien markkinoiden mahdollisuudet Ilmo Aronen, Rehuraisio Oy Tutkimuspäivät, 22.-23.11.2006, Kuopio sivu 1 Esityksen runko 1. Toimintaympäristön muutos 2. Raision tapa

Lisätiedot

Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari

Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari 18.9.2012 Heikki Juutinen Elintarvikeala muutoksessa 1. Ruuan kysyntä kasvaa maailmalla 2. Kuluttajat haluavat tietää, missä ja miten

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden muutosvoimat, kehitys ja tulevaisuus. Leena Hyrylä

Elintarviketeollisuuden muutosvoimat, kehitys ja tulevaisuus. Leena Hyrylä Elintarviketeollisuuden muutosvoimat, kehitys ja tulevaisuus Leena Hyrylä Esityksen sisältö: Elintarviketeollisuuden rakenne Muuttuva toimintaympäristö Markkinoiden kehitys Taloudellinen tilanne Tulevaisuuden

Lisätiedot

Huomisen pöytää kattamassa. Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Huomisen pöytää kattamassa. Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan Huomisen pöytää kattamassa Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Elintarviketeollisuus kokoaan merkittävämpi tekijä Työllistää 38 000 suomalaista, välillinen vaikutus työllisyyteen

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjyys ja kehittämistyö Etelä-Pohjanmaalla

Elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjyys ja kehittämistyö Etelä-Pohjanmaalla Elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjyys ja kehittämistyö Etelä-Pohjanmaalla Foodwest Oy Ohjelmapäällikkö Kaisa Penttilä kaisa.penttila@foodwest.fi FOODWEST Elintarvikekehityksen edelläkävijä vakaa,

Lisätiedot

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa

Lisätiedot

LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ. 8.12.2015 Leena Hyrylä

LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ. 8.12.2015 Leena Hyrylä LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ 8.12.2015 Leena Hyrylä Esityksen sisältö: Leipomoteollisuuden rakenne Markkinoiden kehitys Taloudellinen tilanne Tulevaisuuden näkymiä Pk-yritysbarometri 2/2015 SWOT PK-toimialabarometri

Lisätiedot

LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS. Tulosten yhteenveto

LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS. Tulosten yhteenveto LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS Tulosten yhteenveto 13.3.2019 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Pro Luomu teki selvityksen Suomen luomuelintarvikeviennistä helmimaaliskuussa 2019. Tavoitteena oli selvittää

Lisätiedot

Metsäalan ja MSO:n tilanne

Metsäalan ja MSO:n tilanne Metsäalan ja MSO:n tilanne Hirsitaloteollisuuden syyseminaarissa 7.11.2013 Sixten Sunabacka Esityksen sisältö Metsäalan tilanne MSO:n yleistilanne MSO:n uudet hankkeet 11.9.2013 Metsäteollisuuden vienti

Lisätiedot

Autamme yritystäsi menestymään kansainvälisillä markkinoilla

Autamme yritystäsi menestymään kansainvälisillä markkinoilla Autamme yritystäsi menestymään kansainvälisillä markkinoilla Team Finland verkosto mukana tukemassa yrityksiä ks. team.finland.fi Seppo Tossavainen, Itä-Suomen aluepäällikkö, Finpro / Export Finland 2

Lisätiedot

ETL:n kannattavuuskyselyn tuloksia Heli Tammivuori

ETL:n kannattavuuskyselyn tuloksia Heli Tammivuori ETL:n kannattavuuskyselyn tuloksia 22.11.2017 Heli Tammivuori ETL:n kannattavuuskysely Selvitti kannattavuuden ja myynnin kehittymistä vuonna 2017 ja odotuksia vuodelle 2018. Suunnattiin ETL:n jäsenyritysten

Lisätiedot

Food from Finland Ajankohtaista elintarvikealan kasvuohjelmassa

Food from Finland Ajankohtaista elintarvikealan kasvuohjelmassa Food from Finland Ajankohtaista elintarvikealan kasvuohjelmassa Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro 19.1.2017 Food from Finland - kasvuohjelma Miksi kasvuohjelma? Suomessa elintarvikealan

Lisätiedot

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori,

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori, Csaba Jansik Luomupäivät 218 Pori, 16.11.218 VNK:n rahoittama Koordinoijina TEM ja MMM Toteuttajina ETLA ja LUKE Linkki raporttiin: http://vnk.fi/julkaisu?pubid=1651 Csaba Jansik, Luke Yritys- ja sidosryhmähaastattelut

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Finpro ja Ruotsin markkinat. Jonas Granqvist November 2015

Finpro ja Ruotsin markkinat. Jonas Granqvist November 2015 Finpro ja Ruotsin markkinat Jonas Granqvist November 2015 2 Finpro Export Finland Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä, joka tarjoaa yritykselle asiantuntemusta kansainväliseen liiketoimintaan

Lisätiedot

Kannattaa myydä, mitä asiakas haluaa. Pirkko Taskinen Lavango Oy

Kannattaa myydä, mitä asiakas haluaa. Pirkko Taskinen Lavango Oy Kannattaa myydä, mitä asiakas haluaa Pirkko Taskinen Lavango Oy Pirkko Taskinen, DI Perustaja, Lavango Oy 25 vuoden kansainvälinen kokemus: Nokia, Ericsson, Alcatel ja Storvik & Co Liikkeenjohdon konsultointi:

Lisätiedot

PUISTA BISNESTÄ 2010 Veijo Honkamäki Johtamistaidon Opisto JTO

PUISTA BISNESTÄ 2010 Veijo Honkamäki Johtamistaidon Opisto JTO Osaamisen lisäämisellä tukea kansainvälistymiseen PUISTA BISNESTÄ 2010 Veijo Honkamäki Johtamistaidon Opisto JTO Johtamistaidon Opisto JTO Elinkeinoelämän arvostetuin ja tunnetuin johtamiskouluttaja ja

Lisätiedot

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa Samuli Rikama Pk-yritysten viennin kehitys eri maissa, osuus tavaraviennistä 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Tanska Hollanti Saksa Ruotsi Suomi 2011

Lisätiedot

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Ylitarkastaja Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja. Innotori kick off tilaisuus 20.4.2016

Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja. Innotori kick off tilaisuus 20.4.2016 Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja Hunaja luonnollinen makeuttaja Hunaja on maailman vanhin ja luonnonmukaisin makeutusaine, jossa on noin 200 erilaista yhdistettä Hunaja sisältää

Lisätiedot

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, perustettu v. 1993 Tavoitteena edistää

Lisätiedot

Kalatalouden Markkinointiohjelma. Kalatalouden Innovaatiopäivät Tampere

Kalatalouden Markkinointiohjelma. Kalatalouden Innovaatiopäivät Tampere Kalatalouden Markkinointiohjelma Kalatalouden Innovaatiopäivät Tampere 9.-10.11.2017 Kalatalouden markkinointiohjelman tavoite Tavoite Kalatalouden markkinointiohjelma edistää EMKR toimintaohjelman 2014-2020

Lisätiedot

Team Finland LetsGrow

Team Finland LetsGrow Team Finland LetsGrow Rahoitusohjelma Elokuu 2014 Finnveralta ja Tekesiltä rahoitusta, Finprolta neuvontaa kansainväliseen kasvuun Hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevalle Suomeen rekisteröidylle pk-yritykselle

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus. 19.3.2014! Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry

Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus. 19.3.2014! Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus 19.3.2014 Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto 19.3.2014 Vuosi 2013 Elintarviketeollisuus selvisi taantumasta lähes kolhuitta

Lisätiedot

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi. Jalostus

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi. Jalostus Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Tavoite EMKR:n toimintaohjelman tavoitteena on mahdollistaa kalatalouden arvoketjun kestävä kasvu ja uudistuminen. Ohjelman mukaisilla toimenpiteillä poistetaan alan kehittymisen

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest. SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella

Lisätiedot

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea

Lisätiedot

Markkinaselvitys Saksan elintarvikemarkkinoista

Markkinaselvitys Saksan elintarvikemarkkinoista Markkinaselvitys Saksan elintarvikemarkkinoista Saksan elintarvikemarkkinoiden koko Saksan elintarvikemarkkinat ovat valtavat. Vuoden 2010 kokonaisliikevaihto oli 149,5 mrd. euroa ja se kasvoi 1,2 % vuoteen

Lisätiedot

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki 19.11.2015 Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Hankkeen toimenpiteet MIKSI?: Päijät-Hämeen maakuntaohjelmassa

Lisätiedot

Suomen elintarviketoimiala 2014

Suomen elintarviketoimiala 2014 Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2

Lisätiedot

Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen kokonaistarjontaan. KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009. Aluepäällikkö Keijo Putkonen.

Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen kokonaistarjontaan. KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009. Aluepäällikkö Keijo Putkonen. Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen otsikko kokonaistarjontaan KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009 Aluepäällikkö Keijo Putkonen EK Oulu KTM (5/2004): Suomalaiset yrityspalvelujärjestelmät asiakasnäkökulmasta

Lisätiedot

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,

Lisätiedot

Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään. Miska Kuusela / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11.

Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään. Miska Kuusela / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11. Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11.2014 Helsingin Mylly Oy ammattitaitoa ja kokemusta jo vuosisatojen takaa perheyritys,

Lisätiedot

Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo

Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo Raision yhtiökokous 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Raisio Oyj 19.3.2019 Voimakkaan uudistumisen ja uuden rakentamisen vuosi

Lisätiedot

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus

Lisätiedot

KATSAUS RUOTSIN MARKKINOIDEN MAHDOLLISUUKSIIN & VALMISTAUTUMISOHJEITA RUOTSIIN SUUNTAUTUVAAN VIENTIIN MARJA KAHRA

KATSAUS RUOTSIN MARKKINOIDEN MAHDOLLISUUKSIIN & VALMISTAUTUMISOHJEITA RUOTSIIN SUUNTAUTUVAAN VIENTIIN MARJA KAHRA KATSAUS RUOTSIN MARKKINOIDEN MAHDOLLISUUKSIIN & VALMISTAUTUMISOHJEITA RUOTSIIN SUUNTAUTUVAAN VIENTIIN MARJA KAHRA 7.11.2016 RUOTSIN ELINTARVIKEMARKKINAT RUOTSIN ELINTARVIKEMARKKINAT TARJOAVAT MAHDOLLISUUDEN

Lisätiedot

Portaat kaupalliseen hyödyntämiseen viennissä. Antti Lauslahti Toimitusjohtaja Reilua.fi Oy

Portaat kaupalliseen hyödyntämiseen viennissä. Antti Lauslahti Toimitusjohtaja Reilua.fi Oy Portaat kaupalliseen hyödyntämiseen viennissä Antti Lauslahti Toimitusjohtaja Reilua.fi Oy 16.11.2016 Portaat kaupalliseen hyödyntämiseen viennissä *Esim perhetila *Tilamyynti ym. *Kivijalka + tukku (+nettikauppa,)

Lisätiedot

Accelerate your internationalization and export! KEURUU 22.11.2012

Accelerate your internationalization and export! KEURUU 22.11.2012 Accelerate your internationalization and export! KEURUU 22.11.2012 Askelmerkkejä kansainvälistymiseen Vientitoiminnan aloittaminen / uusien vientimaiden valinta - Kenelle tuotteenne / palvelunne on kehitetty?

Lisätiedot

Mistä apua luonnontuotealan kansainvälistymiseen? Luonnontuotealan seminaari, Ähtäri 09.10.2003 Anneli Okkonen

Mistä apua luonnontuotealan kansainvälistymiseen? Luonnontuotealan seminaari, Ähtäri 09.10.2003 Anneli Okkonen Mistä apua luonnontuotealan kansainvälistymiseen? Luonnontuotealan seminaari, Ähtäri 09.10.2003 Anneli Okkonen Sisältö Mitä kansainvälistyminen on? Kansainvälistymisen menestystekijöitä Kansallisen innovaatioympäristön

Lisätiedot

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Elintarvikeviennin vahvistaminen yhdessä! Food from Finland ohjelma Esa Wrang, Head of Food Program Food from Finland / Business Finland Business

Lisätiedot

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits Market intelligence for healthy profits Marjat maailmassa Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin Projektin tavoitteet Löytää malleja marja-alan osaamisen tuotteistamiseksi korkean jalostusarvon

Lisätiedot

Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet

Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet Tapio Karvonen 7.6.2012 Itämeri-foorumi 0 Sisältö Laivanrakennuksen tila maailmalla Trendit Itämeren alueen maiden meriteollisuuden

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 7 7 Palvelut 7 Muut 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti,

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

Tervetuloa Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä seminaariin. Rake-Sali, Helsinki

Tervetuloa Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä seminaariin. Rake-Sali, Helsinki Tervetuloa Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä seminaariin Rake-Sali, Helsinki 25.10.2018 Päivän ohjelma 12.00 Tervetuloa Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä hankkeen seminaariin Jaana Kotro, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Market Expander & QUUM analyysi

Market Expander & QUUM analyysi Market Expander & QUUM analyysi KANSAINVÄLISTYMISEN KEHITYSTASOT Integroitua kansainvälistä liiketoimintaa Resurssien sitoutuminen, tuotteen sopeuttaminen, kulut, KV liiketoiminnan osaaminen Systemaattista

Lisätiedot

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM 1 Sisältö Hankehaku 2014 painoalueet Taustalla vaikuttavat asiakirjat Elintarviketurvallisuuselonteko

Lisätiedot

Venäjän-kaupan uusi normaali

Venäjän-kaupan uusi normaali Venäjän-kaupan uusi normaali 20.4.2018 Joensuu @JaanaRekolainen @SVKK_FRCC Suomalais-Venäläinen kauppakamari Missiomme on edistää yritysten kasvua ja liiketoimintaa Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa.

Lisätiedot

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä

Lisätiedot

OSAAMISPROFIILIKYSELY PUHDASTA ELINVOIMAA

OSAAMISPROFIILIKYSELY PUHDASTA ELINVOIMAA OSAAMISPROFIILIKYSELY Maakuntaohjelman 2018 2021 kehittämislinjaukset tuovat esille ne asiat, joissa Satakunta erottuu osaamisellaan. Osaamisprofiilin tavoitteena täsmentää: Mikä on ainutlaatuista satakuntalaista

Lisätiedot

Biotaloudesta bisnestä kasvuohjelmat, kasvu- ja pilotointirahoitus yritysten apuna

Biotaloudesta bisnestä kasvuohjelmat, kasvu- ja pilotointirahoitus yritysten apuna Biotaloudesta bisnestä kasvuohjelmat, kasvu- ja pilotointirahoitus yritysten apuna Pia Qvintus, Finpro Joensuu 5.4.2016 Team Finland Kasvuohjelmat Team Finland kasvuohjelmat - volyymi 2015-2017 51,3 Milj.

Lisätiedot

Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi?

Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi? Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi? Suomen saariston ainutlaatuisuus ja mahdollisuudet Mm. heikko saavutettavuus ja pirstaleinen yrittäjäkenttä alueen matkailullinen kehittymättömyys

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

LIHAKLUSTERIN LAAJENTAMINEN ELINTARVIKEKLUSTERIKSI SELVITYS 2007

LIHAKLUSTERIN LAAJENTAMINEN ELINTARVIKEKLUSTERIKSI SELVITYS 2007 LIHAKLUSTERIN LAAJENTAMINEN ELINTARVIKEKLUSTERIKSI SELVITYS 2007 Jukka Hallikas 2 31.10.2007 LIHAKLUSTERIN LAAJENTAMINEN ELINTARVIKEKLUSTERIKSI Taustaa Elintarvikeklusteri pohjautuu Forssan seudulla toimineeseen

Lisätiedot

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010 Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely Helmikuu 2010 Kyselyn taustaa ELY-keskus tukee yrityksiä tarjoamalla neuvonta-, kehittämis- ja rahoituspalveluja. ELYkeskuksen tavoitteena on jatkuvasti kehittää

Lisätiedot

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo

Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä Porvoo Matkailussa tapahtuu - ajankohtaista TEMistä 2.12.2013 Porvoo Nina Vesterinen Matkailu on eräs maailman nopeimmin kasvavista aloista Kansainvälisten matkailijoiden saapumisia ( Vuonna 2030: Maapallolla

Lisätiedot

FinlandCare 2014 HYVÄ SEMINAARI

FinlandCare 2014 HYVÄ SEMINAARI FinlandCare 2014 HYVÄ Ä SEMINAARI FinlandCare _Hyvinvointia Suomesta Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2011 käynnistämä ohjelma terveysalan yritysten kansainvälistymisen ja viennin edistämiseksi Ohjelma

Lisätiedot

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE LIISA KOKKARINEN LAPIN ALUEPÄÄLLIKKÖ VISIT FINLAND 2.11.2018 VISIT FINLAND YDINTEHTÄVÄT & PÄÄMÄÄRÄ 1. Kehittää matkailullista Suomi-kuvaa ja toimii kaupallisen maakuvaviestinnän

Lisätiedot

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä 5.3.2018 Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot