Metsä- ja suoluonnon monimuotoisuus

Transkriptio

1 Metsä- ja suoluonnon monimuotoisuus MATTI SEPPÄLÄ MITÄ METSÄLUONNON MONIMUO- TOISUUS ON? Monimuotoisuudella tarkoitetaan kaikkea elävässä luonnossa esiintyvää vaihtelua. Bioottisten tekijöiden lisäksi monimuotoisuuteen vaikuttavat monet elottoman luonnon tekijät kuten ilmasto, maaperän ominaisuudet ja maanpinnan korkeusvaihtelu. Kuten kaikkialla luonnossa, myös metsissä monimuotoisuus ilmenee näiden tekijöiden aikaansaamana vaihteluna, joka näkyy metsäluonnossa lajirikkautena, elinympäristöjen erilaisuutena ja lajien perimän vaihteluna. Suomessa kysymys biologisesta monimuotoisuudesta liitetään erityisesti metsäluontoomme. Metsät ja niissä elävät lajit muodostavatkin keskeisen osan maamme luontoa. Myös suurin osa uhanalaisista lajeista elää metsissä ja soilla. Toisaalta maamme kansantalous ja hyvinvointi erityisesti maaseudulla on edelleen riippuvainen uusiutuvien metsävarojen hyödyntämisestä. Onkin tärkeää etsiä keinoja, joilla voidaan harjoittaa metsätaloutta metsien monimuotoisuutta säilyttäen. Metsäluonnonhoidossa luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on tämän hetken tärkeimpiä tavoitteita. Riossa v solmitussa biodiversiteettisopimuksessa Suomi on sitoutunut kaiken toiminnan yhdeksi lähtökohdaksi ottamaan luonnon monimuotoisuuden turvaamisen. Tämän maailmanlaajuisen taustan vuoksi metsänhoitosuosituksissa, metsälaeissa ja metsätalouden ohjelmissa metsien monimuotoisuuden säilyttäminen on otettu yhdeksi tavoitteeksi kestävän puuntuotannon rinnalle. Miten sitten monimuotoisuus ilmenee metsäluonnossa ja miten sen säilyttämiseen ja hoitoon tulisi ryhtyä? Metsien monimuotoisuus vaihtelee maan eri osissa ja maakunnissa sekä metsien käyttöhistorian että elottoman luonnon tekijöiden vaikutuksesta. Metsien monimuotoisuuden piirteet ovat jokaisella maakunnalla omanlaisiaan. Etelä-Pohjanmaalla metsien ja soiden monimuotoisuuteen antavat leimansa luonnon yleinen karuus sekä metsien pitkäaikainen käyttö alkaen tervanpoltosta, kaskeamisesta ja laivanrakennuksesta. Tämän vuosisadan toimenpiteistä erityisesti hakkuumäärien kasvu, metsänviljely ja metsäojitus ovat vaikuttaneet metsä- ja suoluontoon. Monimuotoisuuden sisältö vaihtelee jopa maakuntien eri osissa. Kauhajoen metsäluonto on erilaista kuin esimerkiksi Suomenselällä Soinissa tai Ähtärissä. Kauhajoella metsäluonnon monimuotoisuudelle keskeisiä piirteitä ovat mm. karujen metsien ja soiden, erityisesti rämeiden suuri osuus, arvokkaat pienvedet, erityisesti purot, joita Kauhajoella on muuta Etelä-Pohjanmaata runsaammin sekä harjumetsät ja niihin liittyvät kurut. Lauhanvuoren vedenjakajaseutu on jopa valtakunnallisesti arvokasta aluetta omaleimaisine luonnon monimuotoisuutta ilmaisevine piirteineen; rehevää kasvillisuutta ylläpitävine lähtei- 158

2 HANNU ISOMÄKI METSÄLUONNON MONIMUOTOISUUDELLE ERITYISEN TÄRKEITÄ ELINYMPÄRISTÖJÄ OVAT MUUN MUASSA REHEVÄT KORVET, KUTEN TÄMA AARNIMETSÄ RÄMEEN LAIDASSA SIKASALOSSA. neen ja lähdepuroineen sekä välillä taas karuine metsineen ja soineen. Metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen tavoite on kokonaisuus, joka pitää sisällään sekä talousmetsissä tehtävän monimuotoisuuden turvaamistyön että varsinaisten luonnonsuojeluohjelmien ja -alueiden kautta tapahtuvan luonnonsuojelun. Ne täydentävät toisiaan ja ilman talousmetsissä tehtävää monimuotoisuuden säilyttämistä alueellinen metsä- ja suoluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ei voi suotuisalla tavalla toteutua. LUONNONMETSÄT MALLINA MONIMUO- TOISUUDEN SÄILYTTÄMISESSÄ Toistuvat metsäpalot säätelivät ennen tämän vuosisadan tehokasta palojen torjuntaa metsien puulajisuhteita ja ikärakennetta ja synnyttivät kasvi- ja eläinlajistoltaan monipuolisen metsän. Luonnontilaisen boreaalisen havumetsän monimuotoisuus perustuu metsäpalojen ja muiden tuhojen sukkessiokiertoon. Esimerkiksi Kauhajoella, jossa on paljon karuja metsiä, ovat nämä alueet palaneet toistuvasti noin vuoden välein. Monimuotoisuuden turvaaminen onkin talousmetsissä muodostunut pyrkimykseksi jäljitellä luonnonmetsän rakennepiirteitä. Näin siksi, että teoreettisesti ajatellen täysin luonnontilaisissa metsissä luonnon monimuotoisuus on suurimmillaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole, vaan metsien monimuotoisuus, mm. lajirikkaus, muuttuu myös luonnonmetsissä puuston ikääntymisen, myrskyjen, metsäpalojen ja muiden tuhojen seurauksena, kuten aiemmin on todettu. Käytännössä metsäluonnon monimuotoisuuden hoito muodostuukin erityisesti uhanalaisten eliö- ja kasvilajien säilyttämisestä. Metsien käyttö on pitkällä aikavälillä johtanut tiettyjen luonnonmetsän rakennepiirteistä riippuvaisten lajien häviämiseen tai uhanalaistumiseen. Näitä 159

3 lajeja ovat metsissä ja soilla erityisesti lehtojen ja rehevien soiden lajit, lahopuulla elävät lajit ja vanhoista lehtipuista riippuvaiset lajit. Etelä-Pohjanmaalla, myös Kauhajoella, on vähälukuiset lehdot ja rehevät suot jo aiemmin raivattu pelloiksi ja nyttemmin ne hyvätuottoisina metsämaina on valtaosin otettu metsätalouskäyttöön. Uudistushakkuissa on suosittu keinollista uudistamista, joka on johtanut havupuun osuuden, erityisesti männyn osuuden lisääntymiseen. Metsänuudistaminen on myös tasaikäistänyt metsiämme. Kuollut ja laho puu on taas talousmetsistä perinteisesti kerätty polttopuuksi. Metsäluonnonhoidon tavoitteeksi onkin luvulla vakiintunut edellä mainittujen luonnonmetsän rakennepiirteiden palauttaminen talousmetsiin. MONIMUOTOISUUS METSÄTALOUDESSA: LUONNONLÄHEISET METSÄTALOUDEN KÄSITTELYOHJEET Kestävään metsätalouteen kuuluu puuntuotannon ohella metsien monimuotoisuuden säilyttäminen. Tähän tähtäävät metsänhoitosuositukset otettiin metsätaloudessa käyttöön vuonna 1994 ja samana vuonna hyväksyttiin laajapohjaisesti valmisteltu metsätalouden ympäristöohjelma. Käytännön metsätalouden töissä metsänhoitosuositusten ja ympäristöohjelman toteuttaminen on näkynyt mm. uudisojituksen vähenemisenä ja säästö- sekä jättöpuiden säilyttämisenä hakkuissa. Tärkeää on myös ns. avainbiotooppien eli metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden elinympäristöjen ja muiden metsän monimuotoisuuskohteiden huomioiminen metsäsuunnittelussa ja sitä kautta käytännön töissä. Vuoden 1997 alussa voimaan astuneessa uudessa metsälaissa metsien monimuotoisuuden ylläpitämisen tavoite sai virallisen säädöspohjan. Laissa on yleinen metsäluonnon monimuotoisuuden tavoite kaikille metsätalouden töille. Vastaavasti kestävän metsätalouden rahoituslaissa on uutena valtion tukimuotona monimuotoisuuden ylläpito eli ns. ympäristötuki sekä alueellisesti merkittävät luonnonhoitohankkeet. Erityisesti monimuotoisuuden säilyttämisen tavoite konkretisoituu metsälain 10 :ssä, jossa luetellaan metsäluonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeät elinympäristöt. Näitä elinympäristöjä ovat luonnontilaisten lähteiden, purojen, norojen ja pienten lampien välittömät lähiympäristöt, rehevät korvet ja letot, lehtolaikut, pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla, rotkot, kurut ja jyrkänteet sekä niiden välittömät alusmetsät sekä karukkokankaita vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat. Erityisen tärkeät, pienialaiset elinympäristöt ja niiden luonnontilaiset ominaispiirteet tulee uuden metsälain mukaan säilyttää. Laissa määritellään siis kaikkia velvoittava luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen vähimmäistaso. Mikäli elinympäristöjen säilyttämisestä maanomistajalle aiheutuva haitta on vähäistä suurempi, voi maanomistaja saada korvausta kestävän metsätalouden rahoituslain ympäristötukena. Vastaavasti on uudessa luonnonsuojelulaissa määritelty tietyt metsäiset luontotyypit, joiden ominaispiirteitä ei saa muuttaa sekä tietyt uhanalaiset lajit, joiden elinympäristöt tulee säilyttää. Näihin säädöksiin on metsälaissa viittaus, joka edellyttää myös niiden noudattamista. Tärkeimpiä näistä luonnonsuojelulain uhanalaisista lajeista on myös Kauhajoella esiintyvä liito-orava. METSIEN MONIMUOTOISUUTTA YLLÄPITÄ- VÄT ARVOKKAAT ELINYMPÄRISTÖT Metsissä ja soilla monimuotoisuuden säilyttäminen voidaan jakaa kahteen eri osaan; luonnon monimuotoisuuden turvaaminen talousmetsissä tehtävien toimenpiteiden yhteydessä ja monimuotoisuuden hoito metsälain tärkeillä sekä muutoin arvokkailla elinympäristöillä eli avainbiotoopeilla. Talousmetsissä voidaan erottaa metsäluonnon monimuotoisuudelle arvokkaita elinympäristöjä. Ne ovat elinympäristöjä, jotka ovat luon- 160

4 HANNU ISOMÄKI KAUHAJOEN METSÄLUONNON MONIMUOTOISUUDEN HELMIÄ OVAT ARVOKKAAT PIENVEDET. LÄHDEPURO YLLÄPITÄÄ REHEVÄÄ KASVILLISUUTTA LAUHASSA. nontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia, ja joissa uhanalaisten, harvinaisten ja vaateliaiden lajien esiintyminen on todennäköistä. Näistä elinympäristöistä tärkeimpiä ovat aiemmin mainitut metsälaissa luetellut tärkeät elinympäristöt. Näiden lisäksi tulevat muut hyvässä metsänhoidossa säilytettäviksi suositeltavat arvokkaat elinympäristöt kuten vanhat aarnimetsiköt ja harjumetsät. Metsälain tärkeät elinympäristöt, silloin kun ne ovat luonnontilaisia, tulee pääsääntöisesti jättää kokonaan metsätaloustoimenpiteiden ulkopuolelle. Talousmetsien tärkeät ja arvokkaat elinympäristöt voivat edesauttaa uhanalaisten lajien säilymistä sekä toimia ekologisina yhteyksinä ja askelkivinä näiden lajien leviämisessä. Monimuotoisuuden säilyttämisen keskeisin keino talousmetsissä onkin juuri näiden kohteiden tunnistaminen ja rajaaminen talouskäytön ulkopuolelle. 161

5 Arvokkaista elinympäristöistä Kauhajoella tärkeimpiä ovat mm. pienvedet, lähteet, purot ja pienet lammet, rehevät ojittamattomat korvet, lehtolaikut ja karut ojittamattomat suot. Etelä- Pohjanmaalla, jossa muutoin metsäluonto on hyvin karua, ovat purolaaksot ja muut rehevät elinympäristökohteet, joita on mm. Kauhajoen Katikassa paikoin runsaasti, erityisen arvokkaita. MONIMUOTOISUUDEN HOITO METSÄTA- LOUSTOIMENPITEIDEN YHTEYDESSÄ Metsän kiertoaikana tehtävien metsätaloustoimenpiteiden yhteydessä monimuotoisuuden säilyttäminen voidaan ottaa monella tapaa huomioon. Seuraavassa tärkeimpiä keinoja monimuotoisuuden turvaamiseksi eri käsittelytoimissa metsikön ikäkausien mukaan. Monimuotoisuutta turvaavia keinoja metsän uudistamishakkuussa ovat luontaisen uudistamisen käyttö, olemassa olevien taimiryhmien ja säästöpuiden, erityisesti haapojen, raitojen ja tervaleppien sekä vanhojen havupuiden jättäminen hakkuualalle sekä uudistusalan rajaus siten, että kosteikot ja avainbiotoopit säästetään sekä suojavyöhykkeet vesistöjen ja pienvesien rannoilla. Metsän uudistamisen tavoitteena on saada uudistusalalle riittävän tiheä, tasainen, hyvälaatuinen ja terve taimikko. Tämän vuoksi uudistamistöiden yhteydessä tehdään yleensä uudistusalan raivaus ja muokkaus. Raivauksessa tulisi monimuotoisuuden vuoksi jättää säästöpuuryhmät raivaamatta samoin kuin säästää uudistusalalla pihlajat, katajat, raidat ja muut arvokkaat pensaat, jotka eivät haittaa metsän uudistamista. Maanpinnan muokkauksessa tulisi suosia kevyitä, kohteeseen soveltuvia menetelmiä. Erityisesti tulisi kulotuksen osuutta maanpinnan valmistuksessa lisätä, koska metsäpalojen vähennettyä monet kuloista riippuvaiset lajit ovat uhanalaistuneet. MATTI SEPPÄLÄ KAUHAJOEN LUONNON YLEISEN KARUUDEN KESKELLÄ PIENET REHEVÄT LEHDOT OVAT MONIPUOLISEN KASVI- JA ELÄINLAJISTON ELINYMPÄRISTÖJÄ. KOTKANSIIPIKASVUSTOA NÄSIÄNMÄELLÄ. 162

6 Taimikonhoidossa ja kasvatushakkuissa on suositeltavaa edelleen monimuotoisuuden vuoksi muistaa säästää kuollutta ja lahoa puuta sekä pyrkiä lisäämään lehtipuuosuutta taimikoissa ja kasvatusmetsissä. Metsätienrakennuksessa ja kunnostusojituksessa tulee erityisesti huomioida vesiensuojelu ja mm. pienvesiin liittyvän monimuotoisuuden turvaaminen. Kunnostusojituksessa tulee myös pyrkiä jättämään liian karut suot sekä mahdollisesti palautuvat avainbiotoopit, esim. edellisessä ojituksessa kaivetut lähteet, kunnostusojituksen ulkopuolelle. METSÄSUUNNITTELU JA NEUVONTA MONIMUOTOISUUDEN EDISTÄJINÄ Käytännön metsätalouden tehtävistä yksi keskeinen metsäluonnon monimuotoisuuden edistämisen keino on metsäsuunnittelutyö. Tärkeä osa metsäsuunnittelua on metsälain 10 :n tärkeiden elinympäristöjen tunnistaminen ja kuvaaminen metsäsuunnitelmissa, jotta metsänomistaja saa tietoonsa monimuotoisuudelle tärkeät elinympäristöt tilallaan. Lisäksi jo useita vuosia on vakiintunut käytäntö metsäkeskusten metsäsuunnittelutyössä ollut se, että metsälakikohteiden lisäksi metsänhoitosuositusten mukaisia arvokkaita monimuotoisuuskohteita kartoitetaan ja esitetään metsäsuunnitelmissa metsänomistajan vapaaehtoisuuden pohjalta säilytettäväksi. Koska käsittelytoimenpiteiden yhteydessä tehtävä monimuotoisuuden säilyttäminen, mm. jättö- ja säästöpuut, on pitkälti suosituspohjaista, on maanomistajien neuvonta eräs tärkeä keino edistää monimuotoisuuden säilymistä. On tärkeää, että maanomistajat saavat oikeata tietoa metsälain tavoitteista ja vaatimuksista sekä toisaalta hyvästä metsänhoidosta. Tätä neuvontatyötä tekevät kaikki metsäammattilaiset. Kestävän metsätalouden harjoittaminen on tärkeä elinkeino monelle myös Kauhajoella, ja siksi on kerrottava, että monimuotoisuuden turvaaminen on mahdollista osana kestävää metsätaloutta. LÄHTEET: Annila, E. (toim.) Monimuotoinen metsä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 705/1998 Hannelius, S. & Niemelä, P. Monimuotoisuus metsien hoidossa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 546:65 71/1995 Leikola, N. & Seppälä, M. & Väre, P. Metsäluonnon alueellinen monimuotoisuus esimerkkinä Etelä- Pohjanmaa. Metsäkeskus Tapion julkaisu 5/1997 Matila, A. Ym. Metsäluonnonhoidon perusteet Metsäkeskus Tapion julkaisuja 1/1997 Metsäkeskus Tapio. Luonnonläheinen metsänhoito metsänhoitosuositukset 6/1994 Metsälaki. Suomen säädöskokoelma 1966 no. 1093: /1996 Rintala, P. & Seppälä, M. & Mäkelä, P. Kyrönjoen latvaosien pienvesien vesiensuojelun tehostaminen ja metsäluonnon monimuotoisuuskohteiden kartoitus. Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen monistesarja 1/

7 SEPPO LAAKSO LIITO-ORAVAN METSÄSSÄ ON VÄHINTÄÄN KOLME PUULAJIA JA USEITA LATVUSKERROKSIA. TÄLLÄINEN ELINYMPÄRISTÖ ON TALOUSMETSISSÄ VIELÄ VALITETTAVASTI HARVINAINEN. 164