TUTKIMUSRAPORTTI SISÄILMASTON JA RAKENTEIDEN KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS TAPIOLA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUTKIMUSRAPORTTI 19.5.2015 SISÄILMASTON JA RAKENTEIDEN KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS TAPIOLA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA 70295."

Transkriptio

1 TUTKIMUSRAPORTTI SISÄILMASTON JA RAKENTEIDEN KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS TAPIOLA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

2 Yhteenveto ja toimenpide-suositukset Koulurakennus Tapiola on rakennettu vuonna 1966 ja peruskorjattu vuonna Rakennukseen on tehty rakenne- ja kosteustekninen korjaustarveselvitys sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden arvioimiseksi asuntolatilojen lukuun ottamatta. Ensimmäisessä kerroksessa alapohjarakenne AP1 on ollut tutkimusten mukaan kuiva. Maanvastaisen alapohjarakenteen AP2 alueella maaperästä siirtyvä kosteus on tasaantunut tilojen 144, 146, 147 ja pistemäisesti myös tilan 152 lattiapäällysteiden alle. Tiloissa 146 ja 147 kosteuden siirtymiseen rakenteisiin voi aiheuttaa myös alueelle asennetun sadevesiviemärin vuodot. Lattiapäällysteet suositellaan vaihdettavaksi kosteutta paremmin kestävillä lattiamateriaaleilla tiloissa 144, 146 ja 147. Tilassa 152 lattian kosteutta suositellaan seurattavan. Tilojen 137 ja 139 alueella koetun ajoittaisen hajun arvioidaan liittyvän alapohjarakenteen AP1 liittymien epäjatkuvuuskohtiin, jolloin ilmavuodot maaperästä ja tilojen viereisestä kanaalirakenteesta kuljettavat epäpuhtauksia tilojen sisäilmaan. Alapohja- ja ulkoseinärakenteiden tiivistyskorjaukset suositellaan tehtäväksi tiloissa 137, 139 ja 148 ennen tilojen käyttöönottoa. Alapohjarakenteen liittymät suositellaan tiivistettäväksi myös tiloissa 144, 146 ja 147 lattiapäällysteiden korjaustyön yhteydessä. Rakennuksen maapohjaisesta alustatilasta on todettu ilmavuotoja ympäröiviin tiloihin rakenteiden putkiläpivientien kautta. Alustatilan läpiviennit sekä alustatilaa vasten olevat rakenneliittymät suositellaan tiivistettäväksi. Korjaustyö suositellaan käynnistettävän läpivientien tiivistämisestä. Alustatilaan jätetty pintamaa ja muu rakennusjäte suositellaan poistettavaksi. Alustatilassa ja ensimmäisen kerroksen alapohjassa on betonirakenteiset putkikanaalit. Putkikanaalien liittymät ala- ja välipohjarakenteisiin eivät ole ilmatiiviitä, Putkikanaaleja vasten olevat rakenneliittymät ja läpiviennit suositellaan tiivistettäväksi. Putkikanaalit voidaan lisäksi alipaineistaa koneellisesti huonetiloihin nähden. Välipohjarakenne ja sen pintamateriaalit ovat kunnossa, eivätkä edellytä kiireellisiä korjaustoimenpiteitä. Tilan 256 lattiaan upotettu kaivo suositellaan tyhjennettäväksi vedestä ja kansi tulee tiivistää ilmatiiviiksi. Ulkoseinärakenteiden pinta- ja sisäosat ovat olleet kuivat, eikä niissä ole havaittu kosteuden aiheuttamia jälkiä. Toisen kerroksen tiloissa sokkelieristeeksi maanpinnan tason alapuolelle on asennettu orgaanista korkkia ja mineraalivillaa. Tilan 256 sokkelin korkkieristeessä ja mineraalivillassa on todettu kohonnut mikrobipitoisuus. Maanpinnan tason alapuolella olevien kosteusolosuhteiden ja maaperästä kulkeutuvien ilmavuotojen arvioidaan aiheuttaneen epäpuhtauksien kertymisen sokkelieristeisiin. Muutoin rakenteissa ei ole havaittu poikkeavaa mikrobikasvustoa. Korjaustoimenpiteenä ehdotetaan, että tiloissa tiivistetään ulkoseinärakenteiden liittymäkohdat ja läpiviennit ilmatiiviiksi ennen tilojen käyttöön ottoa. Muissa tiloissa ulkoseinärakenteiden liittymien ilmatiiveyskorjaukset tehdään viimeistään rakennuksen seuraavassa peruskorjausvaiheessa. TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

3 Yläpohjarakenteiden kunto on pääosin hyvä, eikä laajoille korjaustoimenpiteille ole tarvetta. Sammaloitunut vesikate suositellaan puhdistettavaksi. Rakennuksen ja ulkoilman väliset paine-erovaihtelut ovat olleet ohjeistusten mukaisella tasolla. Painesuhteet suositellaan tarkastettavan ilmanvaihtoteknisten säätö- ja huoltotoimenpiteiden yhteydessä uudelleen. Ilmanvaihtojärjestelmän huoltoja säätötoimenpiteiden yhteydessä suositellaan huomioitavaksi, että tuloilmalaitteiden ilmavirta ei suuntaudu suoraan luokka- ja toimistotilojen työpisteille ja aiheuta vedon tuntemuksia. Pohjois-eteläsivun tiloissa 2. kerroksessa ikkunoiden avonaiset ulko- ja sisäpuitteet on kiinnitettävä paikoilleen ikkunoiden pysyvyyden varmistamiseksi. Rakennuksessa on tutkittu sisäilman haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC) kahdessa tilassa pistokoeluontoisesti. Sisäilman VOC-yhdistepitoisuudet olivat ohjeistuksiin verrattuna normaalit. Rakennuksen rakenteisiin ja taloteknisiin järjestelmiin liittyy riskitekijöitä, jotka suositellaan korjattavaksi viimeistään peruskorjausvaiheessa sisäilman laatua varmistavana toimenpiteenä. Edellä mainitun kaltainen laaja korjaustoimenpide on esimerkiksi kaikkien alapohja- ulkoseinä- ja välipohjarakenteiden sisäpintojen liitoskohtien ja läpivientien saattaminen ilmatiiviiksi tiivistyskorjauksilla. Rakenteiden kosteusteknistä toimivuutta ja ilmanvaihtojärjestelmän kuntoa tulee seurata rakennuksen käytön aikana. Mikäli tilojen rakenteissa ja taloteknisissä järjestelmissä havaitaan puutteita tai tilojen käyttötarkoitus muuttuu nykyisestä oleellisesti, tulee tiloihin kohdistaa tarkentavat jatkoselvitykset ja korjaukset. Toimenpide-ehdotukset ennen tilojen käyttöön ottoa (syksy 2015): - tiloissa 144, 146 ja 147 lattiapinta kuivataan ja kastuneet lattiapäällysteet uusitaan. Tilojen 146 ja 147 kohdalla varmistetaan sadevesiputken kunto ja tiiveys - tiloissa 137, 139 ja 148 alapohjarakenteen ja ulkoseinien liittymien ja läpivientien tiivistys esimerkiksi Ardex-vedeneristetuotteilla. Tiivistystoimenpiteet suositellaan tehtäväksi myös tiloissa tiloissa 144, 146 ja putkikanaalien liittymät, läpiviennit sekä muut aukot ja luukut tiivistetään ilmatiiviiksi - 2. kerroksessa pohjois-eteläsivun tilojen ikkunoiden ulko- ja sisäpuitteiden kiinnitys. Ulkopuitteiden lasituslistat ja kitit uusitaan tarvittavilta osin - tilan 256 lattian kaivo tiivistetään ja tyhjennetään ja kansi tiivistetään - alustatilan avoimet läpiviennit ja tulppaamattomat putket tiivistetään. Alustatilaan jätetty pintamaa yms. jäte poistetaan. Lammikoituneelle alueelle asennetaan soratäyttö vedenpinnan tason laskemiseksi. - märkätilojen lattiakaivot täytetään viikoittain vesikaivojen kuivumisen estämiseksi - tilojen käyttöön liittyviä kokemuksia seurataan esimerkiksi ns. ennakoivan sisäilmatyöryhmän muodossa. - ilmanvaihtojärjestelmään ehdotetut toimenpiteet erillisen raportin mukaisessa laajuudessa - kaikkien tilojen tasopintojen (ala-, keski- ja yläpinnat) peruspuhdistus Pidemmällä aikavälillä (0-5 vuoden sisällä ja ennen peruskorjausta) ehdotetut toimenpiteet on esitetty raportissa rakennekohtaisesti TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

4 Sisältö 1 LÄHTÖTIEDOT 2 2 ALAPOHJAT RAKENNE TUTKIMUSTULOKSET JA TEHDYT HAVAINNOT JOHTOPÄÄTÖKSET JATKOTOIMENPIDE-EHDOTUKSET JA KORJAUKSESSA HUOMIOON OTETTAVAT TEKIJÄT 11 3 ULKOSEINÄT JA KANTAVAT VÄLISEINÄT RAKENNE TUTKIMUSTULOKSET JA TEHDYT HAVAINNOT JOHTOPÄÄTÖKSET JATKOTOIMENPIDE-EHDOTUKSET JA KORJAUKSESSA HUOMIOON OTETTAVAT TEKIJÄT 16 4 VÄLIPOHJAT RAKENNE TUTKIMUSTULOKSET JA TEHDYT HAVAINNOT JOHTOPÄÄTÖKSET JATKOTOIMENPIDE-EHDOTUKSET JA KORJAUKSESSA HUOMIOON OTETTAVAT TEKIJÄT 18 5 YLÄPOHJAT JA VESIKATTO RAKENNE TUTKIMUSTULOKSET JA TEHDYT HAVAINNOT JOHTOPÄÄTÖKSET JATKOTOIMENPIDE-EHDOTUKSET JA KORJAUKSESSA HUOMIOON OTETTAVAT TEKIJÄT 20 6 IKKUNAT YLEISTÄ ILMANVAIHTO YLEISTÄ TUTKIMUSTULOKSET JOHTOPÄÄTÖKSET JATKOTOIMENPIDE-EHDOTUKSET SALAOJA-, VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTO YLEISTÄ TULOKSET JA TULOSTEN ARVIOINTI SISÄILMAN LAATUTUTKIMUKSET Sisäilman haihtuvat orgaaniset yhdisteet TILOJEN KÄYTETTÄVYYDEN ARVIOINTI LIITTEET 24 1 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

5 1 LÄHTÖTIEDOT Tutkimuskohde: Tilaaja: Tapiola, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut liikelaitos Mika Metsäalho PL Hämeenlinna Sähköposti: Lähtötiedot: Koulurakennus Tapiola on valmistunut vuonna 1966 ja peruskorjattu vuonna Peruskorjauksessa on uusittu vesi-, sähkö- ja viemärijohtoja, asennettu koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto ja uusittu pintamateriaaleja. Rakennuksessa on betonirakenteinen pilari- ja palkkirunko, välipohjat ovat betonirakenteisia, alapohja maanvarainen betonilaatta. Toisen kerroksen opetustilojen alapuolella on betonirakenteinen maapohjainen alustatila. Alustatilassa ja mahdollisesti muissa rakenteissa on käytetty lastuvillaeristeitä. Ulkoseinät ovat tiilimuurattuja / betonirakenteisia, joissa on mineraalivillaeriste. Vesikatteena on huopakate. Kohteeseen on tehty vuonna 2014 korjaustarvearvio, jossa on havaittu mm. epätiiveyksiä alapohjan läpivientien ja tarkastusluukkujen liittymissä. Lisäksi korjaustarvearviossa on ehdotettu vesikaton ja rakenteiden tiivistämistä sekä rakenteiden kosteusteknisen kunnon tarkastamista. Vuosina 2010 tehdyssä sisäilman mikrobimäärityksessä ei ole todettu poikkeamia tiloissa 137 ja 258. Arviokäynnillä tilojen omistajan edustajalta saatujen tietojen mukaan 2. kerroksen opetustiloissa on ollut ilmanvaihtuvuuteen liitettyjä ongelmia ja 1. kerroksen kanslian wc-tilojen alueella on ollut ajoittain poikkeavaa hajua. Kuva 1. Rakennuksen Tapiola poikkileikkaus D-D Kohteeseen on tehty ilmanvaihdon kuntotutkimus WSP Finland Oy:n toimesta erillisenä tutkimustyönä. 2 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

6 Tutkimustavoite: Tutkimusryhmä: Rakennus on ammattikorkeakoulun käytössä kesään 2015 asti, jonka jälkeen tilat on tarkoitus ottaa yläkoulun käyttöön syksyllä 2015 muutoin paitsi asuntolatilojen osalta. Ennen tilojen käyttötarkoituksen muutosta ja käyttöön ottoa on pyydetty selvitettävän rakennuksen rakenteiden kosteustekninen kunto sisäilman laadun kannalta ja arvioida korjaustoimenpiteiden tarve ja laajuus ennen tilojen käyttöön ottoa. Tutkimuksien ulkopuolelle on jätetty asuntolatilat. Tutkimusraportti toimii lähtötietona korjaussuunnittelulle ja tilojen käytettävyyden arvioinnille. Tutkimusraportti pohjautuu kohteessa tehtyyn katselmukseen, sisäilmasto- ja kosteusteknisiin tutkimuksiin, kiinteistön omistajan edustajalta saatuihin tietoihin sekä rakennuksessa aikaisempien tehtyihin sisäilmasto- ja kosteusteknisiin tutkimusraportteihin ja rakennepiirustuksiin. Tutkimuksissa on selvitetty rakenteiden kosteutta ja ilmatiiveyttä, rakennusmateriaalien mikrobipitoisuuksia, sisäilman haihtuvia orgaanisia yhdisteitä ja pinnoille laskeutuvien mineraalikuitujen pitoisuuksia. Tutkimuksen tekijöinä olivat Elisa Koskinen, Markku Sillanpää, Sanni Kietäväinen, Juha Tanner ja Niko Laakso. Tutkimukset tehtiin Käytettävissä olleet asiakirjat: rakennusselostus, v T. Hämäläinen arkkitehtipiirustuksia, v. 1963, arkkitehti H. Kitunen rakennusselitys ja rakennepiirustuksia, v. 1997, Ins.tsto HMR Oy pääpiirustuksia, v. 1998, Arkkitehtitoimisto Hyvämäki & Co korjaustarvearvio , Linnan kiinteistökehitys Oy sisäilmaston mikrobitutkimus , Vistark Oy testausseloste , Vistark Oy ilmanvaihdon kuntotutkimus, v.2015, WSP Finland Oy 3 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

7 2 ALAPOHJAT 2.1 RAKENNE Kuva 2. Pohjakerroksen alapohjarakenteet pohjakuvassa AP1, alapohjarakenne yleensä (muut kuin alkuperäiset varastotilat) 1. lattiapinnoite, ks. liite betonilaatta 100 mm 3. asbestikourulevy 20 mm 4. kevytsorabetonieriste 5. maatäyttö (hiekka, sora) Kuva 3. Maanvaraiseen alapohjaan on asennettu asbestibetonikouru tiloihin, joihin on alun perin asennettu linoleumimattopinta. Lämmöneristekerroksen on suunniteltu alun perin tuulettuvan jalkalistojen kautta. Kevytsoraeristekerroksesta todettiin ilmayhteyksiä huoneilmaan kantavien seinärakenteiden ja oviaukon liittymien kautta. Rakenneavauksen yhteydessä kevytsoraeristeessä havaittiin maaperään viittaavaa hajua. Kevytsoraeristeessä ei todettu poikkeavaa mikrobikasvustoa. 4 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

8 AP2, alapohjarakenne (entiset varastotilat, käytävätilat, portaikot) 1. lattiapinnoite, ks. liite betonilaatta 100 mm 3. maatäyttö (hiekka, sora) (portaikoissa alapohjalaatan päällä bitumisivelykerros) Kuvat 4-5. Tilat 146, 147, 152 ja 155, 162, 164 ovat olleet ennen peruskorjausta varastotiloina. Muutostyön yhteydessä maanvaraisen lattian pinnat on päällystetty em. tiloissa muovimatolla. Tiloissa 146 ja 147 alapohjalaatta ja sen lattiapäällysteet olivat märkiä ja vaurioituneita tiloja halkovan poikittaissuuntaisen kaistaleen myötäisesti. Kosteuden arvioidaan aiheutuvan maaperään asennetusta sadeviemärilinjasta. Kylmemmän viemärilinjan ympärillä maaperän kosteus on siirtynyt alapohjarakenteeseen ja tasaantunut tiiviin muovimattopäällysteen alle. Kuva 6. Portaikon seinän ja lattian liittymästä havaittiin kulkeutuvan maaperämäistä hajua. Alapohjalaatan päälle on asennettu bitumisively. Rakennepiirustusten mukaan portaikon kantavassa seinässä on käytetty korkkieristettä. 5 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

9 Putkikanaalit, tilat lattiapinnoite, ks. liite betonikansi 240 mm, (putkikanaalin seinät ja lattia ovat betonia, sisempi betoniseinä on bitumisivelty) 3. ilmatila n. 600 mm (kanava leveä n. 1,5 m) 4. maatäyttö (hiekka, sora) Rakennepiirustusten mukaan aulan 151 ulko-oviseinän kohdalla on sokkelieristeenä käytetty korkkia. Kuvat 7-8. Tilojen välillä on putkikanaali, johon on alun perin asennettu lämpö-, vesi- ja viemärijohtoja. Alkuperäisen rakennusselostuksen mukaisia putkikanaalin tarkastusluukkuja ei havaittu tai ne on peitetty lattiapäällysteiden vaihdon yhteydessä. Putkikanaalitilaan oli tilasta 139 tarkasteltuna asennettu putkien kannatinlautoja. Putkikanaalissa oli mikrobiperäinen haju, minkä arvioidaan aiheutuvan kanaalin lattiapinnoille jätetyistä puukappaleista, jotka ovat ajan saatossa lahonneet. Maapohjainen alustatila 1. lattiapinnoite, ks. liite teräsbetonilaatta 3. lastuvillaeriste (osittain purettu) 4. ilmatila noin 0,5-3 m 5. maatäyttö (hiekka, kallio, pintamaa-aines) Kuvat Pohjakerroksessa on maapohjainen alustatila, johon on asennettu viemäri- ja ilmanvaihtokanavia. Maapohjaan on jätetty paikoin pintamaa-ainesta ja lautatavaraa, joissa on silmin nähden mikrobikasvustoa. Alustatilan läpivientien liittymät on suurimmaksi osaksi tiivistetty huolimattomasti mm. mineraalivillalla. Käytöstä poistettuja viemäriputkiläpivientejä ei ole kaikilta osin tulpattu. Alustatilasta 6 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

10 todettiin ilmavuotoja viemäri- ja ilmanvaihtokanavien liitoksista pohjakerroksen tiloihin. Alustatila on alipaineistettu koneellisesti ja se oli lievästi alipaineinen puhtaisiin tiloihin nähden paine-eroseurannan perusteella. Putkikanaali, 2. krs:n tilojen lattiassa ulkoseinän vierellä 1. lattiapinnoite 2. betonirakenteinen kanaali, kansi liittolaattarakenne Kuvat Alustatilassa on putkikanaali, johon on asennettu 2. kerroksen tiloja palvelevat ilmanvaihtokanavat. Kanaalitilaan on jätetty aukkoja, jolloin alustatilasta on suora ilmayhteys kanaalitilaan. Toisen kerroksen tiloissa Ilmanvaihtokanavien tiivistämättömät liittymät kanaalitilaan mahdollistavat epäpuhtaamman ilman kulkeutumisen alustatilasta 2. kerroksen tilojen huoneilmaan asti. Kanaalitilassa on rakentamisen aikaista betonimurskejätettä. 7 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

11 2.2 TUTKIMUSTULOKSET JA TEHDYT HAVAINNOT Alapohjarakenteiden kosteustekninen kunto ja ilmatiiveys Kosteusmittaustulokset ja pohjakuvamerkinnät on esitetty liitteissä 1, 2 ja Merkkiainekoetutkimukset on esitetty liitteissä AP1: Alapohjarakenne oli tutkimusten perusteella kuiva. Lattiapäällysteissä on ollut havaittavissa normaalista käytöstä aiheutunutta kulumista. Alapohjan kevytsoraeristeessä todettiin aistinvaraisesti maaperämäistä hajua. Rakennusmateriaalien laimennossarjamenetelmällä arvioituna kevytsoraeristeessä ei todettu kuitenkaan poikkeavaa mikrobikasvustoa. Kevytsoraeristekerroksesta on ilmavuotoja huoneilmaan mm. kantavien väliseinien liittymistä ja alapohjan epätiiveyskohdista, kuten oviaukot ja läpiviennit. Tutkimustulosten perusteella ilmavuotoreitit maaperästä ja kevytsoraeristeestä huoneilmaan ovat voineet aiheuttaa ajoittaisen maaperämäisen hajun tuntemukset tilojen sisäilmassa. AP2: Edellisessä perusparannuksessa varastotilat on muutettu ryhmä- ja työtiloiksi 146, 147, 152, 155, 162 ja 164. Muutostyön yhteydessä maanvaraiset lattiat päällystettiin em. tiloissa linoleumi- tai muovipinnoitteilla. Muovisten lattiapäällysteiden kunto on heikentynyt tiloissa 144, 146, 147 ja pistemäisesti tilassa 152. Tilassa 144 maaperän kosteus on tasaantunut tiiviiden lattiapäällysteiden alle kauttaaltaan. Tilassa 152 kohonnutta kosteutta havaittiin alle 1 m 2 alueella. Tiloissa 146 ja 147 alapohjalaatan pintarakenne oli kostea ja lattiapäällysteet vaurioituneita tiloja halkovan poikittaissuuntaisen kaistaleen myötäisesti (ks. liite 3.1). Kosteuden arvioidaan siirtyneen rakenteeseen maaperästä sekä maaperään asennetusta sadeviemärilinjasta. Kylmän viemäriputken ympäriltä maaperän ja putkesta kondensoituva kosteus siirtyy alapohjarakenteeseen ja tasaantuu tiiviin muovimattopäällysteen alle. Betoni- ja mosaiikkibetonipintojen kosteustekninen kunto on hyvä. Portaikkojen alustilojen liittymistä alapohjaan havaittiin kulkeutuvan kosteaa maaperämäistä hajua. Alimman porrastason liittymiä alapohjaan ei ole toteutettu ilmatiiviisti. Alustatilojen liittymät alapohjaan suositellaan tiivistettäväksi. Alustatilat suositellaan alipaineistettavaksi seuraavassa peruskorjauksessa 8 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

12 Rakennuksen tiilisalaojaputkien tarkastuskaivot sijaitsevat käytävän linjassa. Tarkastuskaivojen luukut eivät ole ilmatiiviitä. Alapohjarakenteiden liittymiä kantaviin seinärakenteisiin, portaikon alustatiloihin ja ulkoseiniin ei ole tiivistetty ilmatiiviiksi. Alustatila Alustatilaan on asennettu perusparannuksessa pumppukaivo, salaojat ja alipaineistus. Alustatilan maapohjan ja kalliopintojen jälkien perusteella alustatila on ollut aikaisemmin nykyistä kosteampi. Alustatilassa havaittiin edelleen noin 20 m 2 alueella lammikoitunutta vettä. Alustatila oli pääsääntöisesti alipaineinen ympäröiviin tiloihin nähden. Alustatilan läpivientiputkien liittymät ympäröiviin rakenteisiin on tiivistämättä tai ne on tiivistetty huolimattomasti. Lisäksi vanhoja viemäriläpivientejä oli tulppaamatta. Alustatilasta on todettu ilmavuotoreittejä 1. kerroksen tiloihin tiivistämättömien ja avoimien läpivientien kautta. Alustatilaan on jätetty paikoittain pintamaata ja rakentamisen aikaista puujätettä, jossa havaittiin silmin nähden mikrobikasvustoa. Alustatilan kattoon on kiinnitetty orgaanista lastuvillabetonieristettä. Eristeessä ei todettu asbestia. Eristeet olivat paikoin irtonaisia. Putkikanaalit 2.3 JOHTOPÄÄTÖKSET Alustatilasta olevasta ilmanvaihtokanaalista on tiivistämättömiä läpivientireittejä tilojen lattiaan, mikä mahdollistaa alustilan epäpuhtauksien ja hajujen kulkeutumisen puhtaita tiloja päin. Ilmanvaihtokanaalin betonirakenteisissa seinissä on aukkoja. Tilojen tarkastusluukut ilmanvaihtokanaaliin on tiivistämättä. Ensimmäisen kerroksen putkikanaalissa havaittiin mikrobiperäistä hajua, joka voi viitata puurakenteisten putkikannattimien vaurioihin. Putkitunnelin pinnat olivat muutoin siistit. Putkikanaalista todettiin merkittäviä ilmavuotokohtia alapohjan liittymistä kantaviin väliseinärakenteisiin, oviaukkoihin ja ulkoseinärakenteeseen. Putkikanaalia ei ole lähtötietojen perusteella alipaineistettu. Rakennusselostuksen mukaisia tarkastusluukkuja ei todettu tilojen puoleiseen kanaaliin. Alapohjarakenteiden kosteustekninen kunto ja ilmatiiveys AP1 Alapohjarakenteessa ei ole todettu poikkeavaa kosteutta. Sisäilman laadun varmistamiseksi suositellaan, että alapohjalaatan liittymien 9 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

13 tiivistystoimenpiteet tehdään tilojen alueella ennen tilojen käyttöön ottoa. Muutoin alapohjarakenteiden liittymät ja läpiviennit suositellaan tiivistettäväksi viimeistään seuraavan peruskorjauksen yhteydessä. Ilman kulkeutuminen maatäytöstä alapohjarakenteen epätiiveyskohtien kautta huoneilmaan on sisäilman laatua heikentävä tekijä. AP2 Tiloissa 144, 146 ja 147 kastuneet muovi- ja linoleumipäällysteet suositellaan vaihdettavaksi ennen tilojen käyttöön ottoa paremmin vesihöyryä läpäisevimmillä lattiapäällysteillä, kuten kuivapuristelaatoilla. Työn yhteydessä alapohjarakenteiden liittymät tiivistetään ilmatiiviiksi. Tilojen 146 ja 147 alueella sadevesiviemärin toimivuus ja tiiveys tulee tutkia mahdollisten tukosten ja halkeamien havaitsemiseksi. Tilassa 152 lattiapäällysteessä oleva kosteusjälki on paikallinen. Tilan lattian kosteusteknistä kuntoa seurataan. Ensimmäisen kerroksen portaikon seinä- ja lattialiittymät lattiaan sekä lattiaan asennetut salaojien tarkastusluukut suositellaan tiivistettäväksi ilmatiiviiksi. Tiivistystoimenpiteellä estetään ilman kulkeutuminen maaperästä aula- ja käytävätiloihin. Alustatila Alustatilan vasten olevat rakenneliittymät ja läpivientien liittymät sekä avoimet putkien päät suositellaan tiivistettävän ilmatiiviiksi. Tiivistystoimenpiteillä estetään alustatilan epäpuhtaamman ilman kulkeutuminen käytössä oleviin ns. puhtaampiin tiloihin päin. Alustatilaan paikoittain lammikoituneen veden haihtumista voidaan vähentää asentamalla soratäyttö, jonka yläpinta on noin 20 cm lammikon yläpinnan yläpuolella. Alustatilaan jätetty pintamaa ja rakentamisen aikaiset jätteet suositellaan poistettavaksi. Alustatilan kattoon kiinnitetyt orgaaniset lastuvillaeristekerrokset suositellaan poistettavaksi viimeistään peruskorjausvaiheessa. Putkikanaalit Putkikanaalien läpiviennit kanaalirakenteisiin tiivistetään ilmatiiviiksi. Betonirakenteiset putkikanaalit suositellaan lisäksi alipaineistettavan koneellisesti ympärivuorokautisesti, jotta epäpuhtaampaa ilmaa ei kulkeudu niistä huoneilmaan päin. 10 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

14 2.4 JATKOTOIMENPIDE-EHDOTUKSET JA KORJAUKSESSA HUOMIOON OTETTAVAT TEKIJÄT Ennen tilojen käyttöön ottoa (kesä-syksy 2015) - alustatilaa ja putkikanaalia vasten olevien lattia- ja seinäliittymien sekä läpivientien tiivistys ilmatiiviiksi. Tiivistystyö tehdään myös tilojen , 247 ja 257 tuloilmakonvektorikoteloiden taakse lattia- ja seinän liittymään - alapohjan ja putkikanaalien tarkastusluukkujen kannet tiivistetään ilmatiiviiksi - tiloissa 137, 139, 144, 146, 147 ja 148 alapohjan AP1 liittymät ulkoseiniin ja kantaviin seinärakenteisiin sekä alapohjan läpiviennit ja oviaukot tulee tiivistää ilmatiiviiksi, esim. Ardex- tiivistysmenetelmällä. Tiivistystoimenpiteet tehdään erillisen suunnitelman mukaan ja tiivistystyön laatu tarkastetaan merkkiainekaasukokeella - tiloissa 144, 146 ja 147 lattiapäällysteet poistetaan puhtaaseen betonipintaan asti ja alapohjalaattaa kuivataan. Lattiapäällysteiksi valitaan paremmin vesihöyryä läpäisevät pintamateriaalit esim. kuivapuristelaatat. Ennen työn käynnistymistä huuhdellaan ja kuvataan sadevesiputki tilojen 146/147 alueella 2-5 vuoden sisällä tehtävät toimenpiteet - maanvastaisten alapohjarakenteiden kosteuden seuranta pistokoeluontoisesti mm. tilassa kaikissa tiloissa tehtävää alapohjarakenteiden AP1 ja AP2 liittymien ja läpivientien tiivistyskorjausten kiireellisyyttä arvioidaan mm. tilojen käyttäjäkokemusten perusteella. Yli 10 vuoden päästä tehtävät toimenpiteet / peruskorjausvaiheessa - alapohjien muoviset lattiapäällysteet sekä märkätilojen pinnat uusitaan betonilaatan pintaan asti. Pintamateriaalien suositellaan olevan riittävän vesihöyrynläpäisykyisiä, kuten kuivapuristelaatoilla. Pintarakenne uusitaan tilan käyttötarkoitukseen sopivilla materiaaleilla huomioiden rakenteen riittävä lämmöneristys ja kosteudeneristys. - mosaiikkibetonipinnat ja saumakohdat huoltokorjataan 11 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

15 3 ULKOSEINÄT JA KANTAVAT VÄLISEINÄT Kuva kerroksen ulkoseinärakenteet pohjakuvassa Kuva kerroksen ulkoseinärakenteet pohjakuvassa. 12 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

16 3.1 RAKENNE US1, ulkoseinä yleensä 1. kerros 1. maali, sisäpinta 2. betoni 150 mm mineraalivillaeriste tai korkki 50 mm, eristetila jatkuu lattiapinnan alapuolelle. 3. betoni tai tiiil130 mm Toisen kerroksen tiloissa maantason alapuolella on bitumikäsiteltyä korkkieristettä ja sokkelibetoni. Maantason yläpuolella on mineraalivillaeriste ja rapattu julkisivutiilimuuraus Kuvat Ulkoseinärakenteet olivat kuivia. Ulkoseinärakenteiden eristeenä on yleisesti käytetty mineraalivillaa (kuva yllä). Toisen kerroksen tiloissa sokkelieristeenä on käytetty korkkieristettä (kuva alla). Korkkieristeessä todettiin kohonnut sädesienipitoisuus. 13 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

17 US2, 2 kerros, muuratut oviaukot 1. maali, sisäpinta 2. pilari 3. mineraalivillaeriste 90 mm 4. teräsbetonikuorielementti 70 mm Kuvat Toisessa kerroksessa ulko-oviaukkojen alaosat on muurattu edellisessä perusparannuksessa ja rakenteeseen on asennettu ikkuna. Kantavat väliseinät ja pilarit yleensä Kantavat väliseinärakenteet ovat tiili- tai betonirakenteisia. Alustilaa vasten olevassa väliseinärakenteessa on huonetilojen puolelta lueteltuna maali, betoni, mineraalivilla, tiili rakenne. 3.2 TUTKIMUSTULOKSET JA TEHDYT HAVAINNOT Kosteustekninen kunto ja ilmatiiveys Kosteusmittaustulokset ja kosteusmittauspaikat on esitetty liitteissä 1-3. Merkkiainekoetutkimukset on esitetty liitteissä US1 Ulkoseinärakenteet ja niiden sisäpinnat olivat pintakosteus- ja porareikäkosteusmittauksien perusteella kuivat. Ulkoseinärakenteiden sisäpinnoilla ja tutkituilta osin eristemateriaaleissa ei ole todettu kosteuden aiheuttamia vauriojälkiä. Toisen kerroksen tilan 256 kohdalla maanpinnan tason alapuolelle asennetussa bitumikäsitellyssä korkkieristeessä ja mineraalivillaeristeessä todettiin kohonnut sädesienipitoisuus sekä tunnistettiin maaperään viittaavaa hajua. Lattiatason yläpuolisissa ulkoseinäeristemateriaaleissa ja muissa tutkituissa eristemateriaaleissa ei todettu poikkeavaa mikrobikasvustoa eikä poikkeavaa hajua. Ulkoseinien eristekerroksesta todettiin ilmavuotoja huoneilmaan ulkoseinän liittymistä lattiaan, pilareihin, ikkunarakenteisiin ja läpivienneistä. Tehtyjen 14 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

18 merkkiainekaasututkimusten perusteella ulkoseinärakenteiden liittymät ja läpiviennit eivät ole täysin ilma- ja kaasutiiviitä huonetiloihin nähden. Korkkieristeessä on haitta-aineita (PAH), joka tulee huomioida rakenteen korjaus- ja suojaustöissä sekä jätteen kuljetuksessa mm. peruskorjausvaiheessa. Tilasta 139 tutkitun mineraalivillaeristeen pintaan kiinnittynyt laasti ei sisältänyt asbestia. US2 3.3 JOHTOPÄÄTÖKSET Tilojen , 247 ja 256 alueella ulkoseinän vanhat oviaukot on muurattu ja ikkunarakenteet on uusittu edellisessä peruskorjauksessa. Ulkoseinien liittymät ikkunarakenteisiin eivät ole ilmatiiviitä. US1 Ulkoseinärakenteiden kosteustekninen kunto on pääosin hyvä. Ulkoseinien pinta- ja eristekerroksissa ei ole todettu poikkeavaa kosteutta eikä kosteuden aiheuttamia jälkiä. Toisen kerroksen tilassa 256 ulkoseinärakenteen alaosan korkkieristeessä ja mineraalivillaeristeessä, jotka on asennettu maanpinnan tason alapuolelle, on todettu poikkeavaa mikrobikasvustoa (sädesieniä) sekä maaperään viittaavaa hajua. Rakenteessa ei ole todettu poikkeavaa kosteutta. Lattiatason yläpuolisissa eristemateriaaleissa (mineraalivilla) ei todettu poikkeavaa mikrobikasvustoa. Tilojen , 247 ja 256 alueella ulkoseinän alaosaan asennettu orgaaninen korkkieriste on helposti kosteudesta vaurioituvaa materiaalia. Yleisesti maanpinnan tason alapuolella rakenteen kosteusolosuhteet ovat yläpuolisiin rakenneosiin verrattuna korkeammat. Korkki- ja mineraalivillaeristeeseen kohdistuvat kosteusolosuhteet sekä ilmavuodot maaperästä arvioidaan aiheuttaneen eristemateriaaliin mikrobikasvuston muodostumista. Sisäilman laadun varmistamiseksi toisen kerroksen tiloissa , 247 ja 256 suositellaan, että ilmavuotoreitit ulkoseinärakenteen epäpuhtaammasta eristekerroksesta huoneilmaan estetään tiivistyskorjauksilla. Muissa tiloissa ulkoseinärakenteen tiivistyskorjaukset suositellaan tehtäväksi viimeistään peruskorjausvaiheessa, koska rakennusmateriaaleista irtoavat epäpuhtaudet, kuten eristepöly, voivat kuitenkin heikentää sisäilman laatua. Toimenpiteiden kiireellisyyttä vähentää se, ettei rakenteissa ole havaittu poikkeavaa kosteutta eikä kosteuden aiheuttamia vaurioita. Tiloissa 137, 139, 144, 146, 147 ja 148 suositellaan, että alapohjarakenteiden korjaustöiden yhteydessä tiivistetään myös ulkoseinärakenteiden liittymäkohdat. 15 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

19 US2 Ulkoseinärakenteen liittymien ilmavuotoreitit korjataan rakenteeseen US1 kohdistettavien korjaustöiden yhteydessä. 3.4 JATKOTOIMENPIDE-EHDOTUKSET JA KORJAUKSESSA HUOMIOON OTETTAVAT TEKIJÄT 4 VÄLIPOHJAT Ennen tilojen käyttöön ottoa (kesä-syksy 2015) - tiloissa , 247 ja 256 ulkoseinärakenteiden liittymät lattiaan, ikkunarakenteisiin ja läpiviennit tiivistetään ilmatiiviiksi. Tiloissa 137, 139, 144, 146, 147 ja 148 voidaan toteuttaa ulkoseinien tiivistyskorjaustyöt alapohjarakenteiden korjaustöiden yhteydessä - ulkoseinärakenteiden kosteuden seuranta pistokoeluontoisesti rakenteissa, jotka ovat maatäyttöä vasten / maanpinnan alapuolella 2-5 vuoden sisällä tehtävät toimenpiteet - kaikkien tilojen ulkoseinärakenteiden sisäkuoren liittymät alapohjaan, ikkunarakenteisiin, kantaviin seiniin, pilareihin ja läpivienteihin tulee tiivistää ilmatiiviiksi vedeneristetuotteilla. Tiivistyskorjauksen kiireellisyyttä arvioidaan tilojen käyttöön liitettyjen kokemusten perusteella Yli 10 vuoden päästä tehtävät toimenpiteet / peruskorjausvaiheessa - kantavien väliseinärakenteiden liittymät alapohjiin, vanhoihin hormirakenteisiin tulee tiivistää ilmatiiviiksi. Seinäpinnat maalataan - maanvastaisissa rakenteissa muurattujen rakenteiden sisäpintoihin asennetaan kosteutta kestävä kuitutasoite. Uudet tasoitepinnat maalataan vesihöyryä läpäisevällä maalilla. Kuva 21. Kerroksen 2 välipohjarakenteet pohjakuvassa. 16 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

20 4.1 RAKENNE VP1, alkuperäinen massiivinen välipohja 1. lattiapäällyste (ks. liite 3) 2. pintabetonilaatta mm 3. teräsbetonilaatta 180 mm Kuva 22. Tilan 256 lattiaan on asennettu alun perin työpajojen käytössä ollut hiekanerotuskaivo. 4.2 TUTKIMUSTULOKSET JA TEHDYT HAVAINNOT Kosteustekninen kunto ja ilmatiiveys Välipohjarakenteissa ja niiden lattiapäällysteissä ei todettu aistinvaraisesti ja pintakosteudenilmaisimella arvioituna poikkeavaa kosteutta. Lattiapäällysteissä oli nähtävissä vähäisesti normaalin kulumisen jälkiä. Lattian liittymät ulkoseiniin eivät ole merkkiainetutkimusten perusteella ilmatiiviitä. Kerrosten väliset läpivientireiät eivät ole kaikilta osin tiiviitä, jolloin ilman kulkeutuminen eri kerrosten välillä on mahdollista. Toisen kerroksen tilat , 247 ja 256 ovat olleet aikaisemmin työpajakäytössä, jonka takia tilan 256 lattiassa on vanha kaivo. Kaivossa oli edelleen vettä. 17 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

21 4.3 JOHTOPÄÄTÖKSET Välipohjarakenteiden kosteustekninen kunto oli yleisesti hyvä pintojen vähäistä kulumista lukuun ottamatta. Tilan 256 kaivo tulee tyhjentää vedestä. Kaivon kansi tulee tiivistää ilmatiiviiksi. 4.4 JATKOTOIMENPIDE-EHDOTUKSET JA KORJAUKSESSA HUOMIOON OTETTAVAT TEKIJÄT Ennen tilojen käyttöön ottoa (kesä-syksy 2015) - tilan 256 lattiaan asennetun kaivon tyhjennys. Kaivon kannen sekä mahdollisten muiden tarkastusluukkujen tiivistäminen ilmatiiviisti - tasopintojen peruspuhdistus 2-5 vuoden sisällä tehtävät toimenpiteet - märkätilojen saumausmassojen uusiminen Yli 10 vuoden päästä tehtävät toimenpiteet / peruskorjausvaiheessa - muovipintaiset lattiapäällysteet ja katon akustiikkalevyt suositellaan uusittavaksi peruskorjauksen yhteydessä. Lattiapäällysteet uusitaan betonipintaan asti. - märkätiloihin asennetaan nykymääräysten mukaiset vedeneristeet ja kallistukset. - välipohjan liittymät ulkoseinärakenteisiin ja välipohjien läpiviennit tiivistetään. 18 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

22 5 YLÄPOHJAT JA VESIKATTO 5.1 RAKENNE Kuva 19. Yläpohjarakenteet 2. kerroksessa YP1, 1. bitumihuopa, suojana singeli 2. ruodelaudoitus 3. kattotuolit k tuuletettu ilmatila 5. lisäeristys 150 mm 6. kantava teräsbetonilaatta (alkuperäisten suunnitelmien mukaan rakennuksessa on osittain ylälaattapalkisto ja osittain alalaattapalkisto) Kuvat 21 ja 22. Yläpohjarakenteet puurakenteet ja eristetila olivat aistinvaraisesti ja puupiikkimittarilla arvioituna kunnossa. Vesikate oli sammaloitunut. Yläpohjaa on lisälämmöneristetty edellisessä peruskorjauksessa. 19 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

23 5.2 TUTKIMUSTULOKSET JA TEHDYT HAVAINNOT YP1 5.3 JOHTOPÄÄTÖKSET Yläpohjarakenteen puurakenteet ovat kohteeseen tehdyn katselmuksen perusteella kunnossa. Vesikatto on sammaloitunut. Bitumikermi jatkuu räystäiden tippanokkapellin alle yhtenäisenä. Yläpohjarakenteiden kosteustekninen kunto ja tuulettuvuus arvioidaan pääosin hyväksi. Yläpohjarakenteet eivät edellytä kiireellisiä toimenpiteitä, vesikatteen puhdistusta lukuun ottamatta. 5.4 JATKOTOIMENPIDE-EHDOTUKSET JA KORJAUKSESSA HUOMIOON OTETTAVAT TEKIJÄT Ennen tilojen käyttöön ottoa (kesä-syksy 2015) - vesikaton huoltotyöt mm. kattokaivojen säleikköjen puhdistus - vesikaton (YP1) ja kattoikkunoiden liittymien tiivistyskorjaus 1-5 vuoden sisällä tehtävät toimenpiteet - vesikaton huoltotyöt mm. vesikatteen puhdistus ja bitumihuovan kunnon arviointi, vesikaton läpivientien tiivistys Yli 10 vuoden päästä tehtävät toimenpiteet / peruskorjausvaiheessa - vesikaton uusiminen - katon läpivientien tiivistys sisätilojen puolelta 20 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

24 6 IKKUNAT 6.1 YLEISTÄ Kuvat Rakennuksen alkuperäiset ikkunarakenteet suositellaan korjattavan kiireellisesti 2. kerroksen tiloissa alueella, jossa ikkunalasit eivät putoa ulkoja sisäpuitteiden välistä. Muutoin ikkunoiden huoltokorjaukset ja ikkunavälien korjaukset suositellaan tehtäväksi noin 5 vuoden sisään. Toisen kerroksen tiloissa , 247 ja 256 ikkunarakenteet on uusittu edellisessä peruskorjauksessa. Ikkunarakenteet eivät edellytä korjaustoimenpiteitä. 1-2 kerrosten alkuperäiset puurakenteiset ikkunarakenteet edellyttävät korjaustoimenpiteitä. Kiireellisimpinä korjaustyönä tilojen alueella aukiolevat ulko- ja sisäpuitteet suositellaan kiinnitettävän paikoilleen. Ulkopuitteiden lasituslistat ja kitit uusitaan tarvittavilta osin, jotta lasin paikallaan pysyminen varmistetaan ja ikkunoista ei pääse vettä rakenteeseen. Muutoin ikkunarakenteiden huoltokorjaustyöt, ikkunapellitysten kaatokorjaukset suositellaan tehtäväksi noin 5 vuoden sisään. 21 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

25 7 ILMANVAIHTO 7.1 YLEISTÄ Rakennuksessa on koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto. Ilmanvaihtojärjestelmän toiminnan, kunnon ja puhtauden on arvioinut WSP Finland Oy erillisessä tutkimusraportissa. Ilmanvaihtojärjestelmän laiteosat on esitetty puhdistettavaksi. Ilmanvaihtojärjestelmän mineraalivillaiset äänieristemateriaalit on esitetty poistettavaksi. 7.2 TUTKIMUSTULOKSET PAINE-EROSEURANTA Rakennuksessa on seurattu tilojen ja ulkoilman välistä paine-eroa jatkuvatoimisilla seurantalaitteilla Paine-eroseurantakuvaajat on esitetty liitteessä 5 ja mittareiden sijainti on esitetty liitteessä 2. Tilojen ja ulkoilman väliset paine-erot vaihtelivat keskimäärin ympärivuorokautisesti välillä +/- 5 pascalia. Rakennuksen painesuhteet ulkoilmaan nähden ovat olleet Suomen rakentamismääräyskokoelman D2 ohjearvojen vuodelta 2012 mukaisella tasolla (alipaineisuus alle 30 Pascalia), paitsi tilassa K JOHTOPÄÄTÖKSET JATKOTOIMENPIDE-EHDOTUKSET Jatkossa ilmanvaihtolaitteiden toimintaa ja kuntoa seurataan säännöllisesti. Ilmanvaihdon ilmamäärät tulee tarkastaa myös tiivistyskorjausten jälkeen. Rakennuksen paine-eroja suositellaan seurattavaksi ilmanvaihtojärjestelmän huolto- ja säätötöiden sekä tiivistyskorjausten yhteydessä. Rakennuksen ja ulkoilman väliset paine-erot tulisi pysyä suositeltujen ohjearvojen tasolla ja lähes yhtä suurina ympärivuorokautisesti, jolloin suuria paine-erovaihteluja ei pääse muodostumaan. Pinnoittamatonta mineraalivillaa ei suositella enää käytettävän äänenvaimentimina niistä tuloilmaan mahdollisesti irtoavien mineraalikuitupölyn takia. Luokka- ja toimistotilojen työpisteiden sijainnissa suositellaan huomioitavan tuloilman suuntautuminen, niin ettei se kohdistu suoraan työskentelyalueella ja aiheuta vedon tuntemuksia. Rakenteiden tiivistäminen vaikuttaa koko rakennuksen ilmatiiveyteen ja siten myös rakennuksessa vallitseviin painesuhteisiin, mikä tulee ottaa huomioon ilmanvaihtojärjestelmien säätötöissä. 22 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

26 8 SALAOJA-, VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTO 8.1 YLEISTÄ Vesi-, viemäri- ja salaojaverkoston kunnosta ei ole tietoa. Vesi- ja viemäriverkoston kunto suositellaan tarkastettavaksi ennen peruskorjaushankkeen suunnittelua. Märkätilojen lattiakaivot suositellaan säännöllisesti esimerkiksi viikoittain täytettäväksi, jotta niiden hajulukot eivät pääse kuivumaan ja tiloihin ei aiheudu viemärimäistä hajua. 9 TULOKSET JA TULOSTEN ARVIOINTI 9.1 SISÄILMAN LAATUTUTKIMUKSET SISÄILMAN HAIHTUVAT ORGAANISET YHDISTEET Sisäilman haihtuvien orgaanisten yhdisteiden näytteet otettiin tiloista 139 ja 256 yhden näytteenottokerran aikana. Sisäilman haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuudet, ns. TVOC arvot vaihtelivat välillä µg/m 3. Pitoisuudet olivat Työterveyslaitoksen toimistotiloille ehdottaman ohjeellisen tason (250 µg/m 3 ) alapuolella ja normaalina pidettävät. Yhdisteiden joukossa vallitsevaa tasoa korkeampina pitoisuuksina (yhdisteestä riippuen 5-10 µg/m 3 tai korkeampina pitoisuuksina) olevia yhdistepitoisuuksia ei todettu. Mittaustulokset ja mittauspisteet on esitetty liitteissä TILOJEN KÄYTETTÄVYYDEN ARVIOINTI Rakenteisiin ja ilmanvaihtojärjestelmään kohdistuvat kiireelliseksi arvioidut korjaus- ja huoltotoimenpiteet suositellaan tehtäväksi ennen tilojen käyttöön ottoa syksyllä Rakennuksen rakenteisiin ja taloteknisiin järjestelmien liittyvät muut riskitekijät suositellaan korjattavaksi viimeistään peruskorjausvaiheessa sisäilman laatua varmistavana toimenpiteinä. Edellä mainitun kaltainen laaja korjaustoimenpide on esimerkiksi alapohja- ulkoseinä- ja välipohjarakenteiden sisäpintojen liitoskohtien ja läpivientien saattaminen täysin ilmatiiviiksi tiivistyskorjauksilla. Laajempien korjaustoimenpiteiden mm. koko rakennuksen rakenneliittymien tiivistämisen kiireellisyyttä vähentää se, ettei rakenteiden kosteusteknisessä kunnossa ole havaittu merkittäviä poikkeamia. Rakenteiden kosteusteknistä toimivuutta ja taloteknisten järjestelmien kuntoa tulee seurata rakennuksen käytön aikana. Mikäli tilojen rakenteissa ja taloteknisissä järjestelmissä havaitaan puutteita tai tilojen käyttötarkoitus 23 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

27 muuttuu nykyisestä oleellisesti, tulee tiloihin kohdistaa tarkentavat jatkoselvitykset ja korjaukset. Tilojen käyttöön liittyviä kokemuksia ja tehtyjen toimenpiteiden edistymistä voidaan seurata esimerkiksi ennakoivan sisäilmatyöryhmän toimesta. Helsingissä, 19. toukokuuta 2015 Sweco Asiantuntijapalvelut Oy Elisa Koskinen FM, rakennusterveysasiantuntija projektipäällikkö Ilkka Jerkku DI, Yksikön johtaja raportin tarkastaja 11 LIITTEET Liite 1. Liitteet Liitteet Liitteet Liitteet Liitteet Liitteet Liite 8. Mittaustulokset (kosteus, materiaalinäytteet, sisäilma) Mittauspisteet pohjakuvissa Pintakosteuskartoitus ja lattiamateriaalit pohjakuvissa Merkkiainekokeet Paine-eroseurannan kuvaajat Rakenneavauspaikat pohjakuvissa Rakennetyypit pohjakuvissa Laboratoriotulokset, asbesti 24 (24) TUTKIMUSRAPORTTI KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

28 MITTAUSTULOKSET Tapiola, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna Liite 1 1 Pintailmaisimen käyttö rakennekosteuksien arvioinnissa Tutkittujen huonetilojen seinä-/katto-/lattiarakenteita tutkittiin pintailmaisimella Gann Hydromette UNI 1. Mittalaitteen näytössä esiintyvät lukuarvot välillä Rakenteessa voi olla vertailuarvoon nähden kohonnutta kosteutta, kun mittalaitteen kosteuslukuarvo on yli 90. Ilmaisimen tulokset eivät anna todellista tietoa rakenteiden kosteudesta. Pintakosteuskartoituksen tulokset on merkitty pohjakuviin liitteissä Rakenteiden kosteudet, porareikämenetelmä Rakenteisiin, joissa todettiin vertailuarvoon nähden kohonnutta kosteutta kosteudenilmaisimella tai joissa oli muuten epäiltävissä poikkeavaa kosteutta, porattiin rakenteiden suhteellisen ja absoluuttisen kosteuden määrittämiseksi reiät (16 mm). Reiät puhdistettiin ja tulpattiin. Suhteellinen ja absoluuttinen kosteus sekä lämpötila mitattiin olosuhteiltaan tasaantuneissa rei issä. Mittalaitteina olivat Vaisalan HMI41-näyttölaitteet ja HMP44- mittapäät. Mittaustulokset on esitetty oheisessa taulukossa. Reiät porattiin ja mittaukset suoritettiin Mittauspisteet on esitetty pohjakuvissa liitteessä 2. Mittauspiste Tila Rakenneosa Mittauspisteen sijainti Reiän syvyys, mm Suhteellinen kosteus, % Absoluuttinen Lämpötila, C kosteus, g/m 3 seinä, tiili tilan 159 seinästä:2600mm, lattiasta: 80mm ,9 K1 K krs krs seinä, eriste seinä, betoni tilan 159 seinästä:1930mm, lattiasta: 80mm tilan 159 seinästä:1810mm, lattiasta: 80mm ,7 17, ,9 huoneilma 23 4,2 21,0 seinä, betoni seinä, eriste tilan 157 seinästä: 3250mm, lattiasta: 100mm tilan 157 seinästä: 3100mm, lattiasta: 100mm , ,0 11,9 huoneilma 21 4,6 24,6 seinä, tiili tilan 154 seinästä:3110mm, lattiasta: 90mm ,3 K krs seinä, eriste seinä, betoni tilan 154 seinästä:3000mm, lattiasta: 90mm tilan 154 seinästä:2870mm, lattiasta: 90mm ,8 16, ,9 huoneilma 25 4,4 19,8 seinä, tiili hissitilan seinästä:2700mm, lattiasta: 90mm ,3 K krs seinä, eriste seinä, betoni hissitilan seinästä:2820mm, lattiasta: 90mm hissitilan seinästä:2950mm, lattiasta: 90mm ,8 17, ,9 huoneilma 25 4,2 20,4 lattia, betoni lattia, betoni tilan 147 seinästä: 80mm, alustatilan seinästä: 2100mm tilan 147 seinästä: 80mm, alustilan seinästä: 2200mm , ,0 Sweco

29 MITTAUSTULOKSET Tapiola, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna Liite 1 2 Mittauspiste Tila Rakenneosa Mittauspisteen sijainti Reiän syvyys, mm Suhteellinen kosteus, % Absoluuttinen Lämpötila, C kosteus, g/m 3 K krs lattia, betoni lattia, betoni hissitilan seinästä: 2040mm, alustatilan seinästä: 130mm hissitilan seinästä: 2170mm, alustatilan seinästä: 130mm , ,7 K krs ulkoseinä, betoni ulkoseinä, eriste tilan 137 seinästä: 7400mm, lattiasta 90mm tilan 137 seinästä: 7300mm, lattiasta 90mm , ,0 13,2 huoneilma 23 4,4 22,2 K6 alustatila ilmatila sisäänkäynnin lähettyvillä 44 4,6 11,4 K7 alustatila ilmatila tilojen 145 ja 146 nurkkauksessa 49 5,5 13,0 K krs ulkoseinä, betoni ulkoseinä, eriste sisäänkäynnin puoleisesta ulkoseinästä: 800mm, lattiasta 130mm sisäänkäynnin puoleisesta seinästä: 700mm, lattiasta 130mm , ,9 15,1 huoneilma 25 4,5 21,0 Rakenteiden kosteudet, viiltomittausmenetelmä Rakenteisiin, joissa todettiin vertailuarvoon nähden kohonnutta kosteutta kosteudenilmaisimella tai joissa oli muuten epäiltävissä poikkeavaa kosteutta, viillettiin lattiapäällysteeseen reiät suhteellisen kosteuden määrittämiseksi lattiapäällysteen alta. Suhteellinen ja absoluuttinen kosteus sekä lämpötila mitattiin tasaantuneissa olosuhteissa. Mittalaitteina olivat Vaisalan HMI41-näyttölaitteet ja HMP44-mittapäät. Mittaustulokset on esitetty oheisessa taulukossa. Viillot ja mittaukset suoritettiin Mittauspiste Tila Rakenneosa Mittauspisteen sijainti Suhteellinen kosteus, % Absoluuttinen kosteus, g/m 3 Lämpötila, C VK1 146 lattia, betoni alustatilan seinästä: 2200mm, tilan 147 seinästä: 2000mm 87-20,2 VK2 146 VK3 158 VK4 139 VK5 136 lattia, betoni alustatilan seinästä: 400mm, tilan 147 seinästä: 2000mm 69-21,4 huoneilma 27 5,1 21,0 lattia, betoni ulkoseinästä: 5000mm, ulko-ovien puoleiselta seinältä: 2000mm 41-20,4 huoneilma 25 5,0 22,2 lattia, betoni ulkoseinästä:5000mm, tilan 148 seinästä: 6500mm 32-23,1 huoneilma 24 4,2 23,3 lattia, betoni päätyseinästä: 1800mm, kadun puoleiselta seinältä: 900mm 23-38,8 huoneilma 22 4,8 23,7 VK6 147 lattia, betoni alustilan seinästä: 1800mm, tilan 149 seinästä: 2000mm 93-19,9 VK7 147 lattia, betoni alustilan seinästä: 300mm, tilan 149 seinästä: 2000mm 68-19,5 huoneilma 30 5,1 20,0 Sweco

30 MITTAUSTULOKSET Tapiola, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna Liite 1 3 Mittauspiste Tila Rakenneosa Mittauspisteen sijainti Suhteellinen kosteus, % Absoluuttinen kosteus, g/m 3 Lämpötila, C VK8 256 VK9 234 lattia, betoni ulkoseinästä: 1400mm, tilan 247 seinästä: 6000mm 44-20,0 huoneilma 27 4,9 20,9 lattia, betoni ulkoseinästä: 140mm, pääovien puoleisesta seinästä: 6000mm 52-20,1 huoneilma 26 5,1 21,5 Sääolosuhteet Sääolosuhteet tutkimusajankohtana ovat olleet seuraavat: Pvm Lämpötila, C Suhteellinen kosteus, % Tuulen suunta Tuulen nopeus, m/s Pilvisyys Lounas 5,0 Pilvistä Etelä 3,0 Selkeää Sisäilman haihtuvat orgaaniset yhdisteet Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC -yhdisteiden) ilmanäytteet kerättiin pumpuilla Tenax -putkiin, jotka analysoitiin kaasukromatografisesti MetropoliLab Oy:n laboratoriossa Helsingissä. Tulokset on esitetty yksikössä µg/m 3. Tulokset olivat seuraavat: Näytteenottopiste Tila Näytteenottopisteen kuvaus Pvm Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuus (TVOC), µg/m 3 V1 139 Opettajien huone, pohjakerros (1.krs) V2 256 Opetustila E, 2. kerros Edellä mainittujen näytteiden tärkeimmät yksittäiset yhdisteet olivat: Yhdiste Näytteenottopiste/ Pitoisuus, µg/m 3 V1 V2 Aromaattiset yhdisteet: Bentseeni 1,2 1,4 Aromaattiset yhdisteet yhteensä 1,2 1,4 Alkaanit: Suoraketjuisia ja haaroittuneita hiilivetyjä 4,5 * Alkaanit yhteensä 4,5 - Karbonyylit: Heptanaali 0,1 * 0,2 * Oktanaali 1,7 Nonanaali 0,5 * 3,6 Dekanaali 0,3 * 0,5 * Bentsaldehydi 2,0 5,1 Asetofenoni 0,7 * 1,0 * Karbonyylit yhteensä 3,6 12,1 Sweco

31 MITTAUSTULOKSET Tapiola, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna Liite 1 4 Yhdiste Näytteenottopiste/ Pitoisuus, µg/m 3 V1 V2 Esterit: Etyyliasetaatti 1,0 1,0 Butyyliasetaatti 0,1 0,2 Dietyleeniglykoli-monoetyylieetteri 1,3 2,6 Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri 2,7 Esterit yhteensä 2,4 6,5 Alkoholit: Alkoholi- ja fenolieetterit: Butanoli 0,8 Bentsyylialkoholi 2,4 * 2-Etyyli-1-heksanoli 0,9 1,7 Fenoli 1,6 1,9 Alkoholit yhteensä 2,5 6,8 2-Etoksietanoli 2-Butoksietanoli 0,3 * 0,4 * Alkoholi- ja fenolieetterit yhteensä 0,3 - Muut yhdisteet: Dekametyylisyklopentasiloksaani 0,1 Etikkahappo 2,0 * 2,4 * Heksaanihappo, kapronihappo 0,2 * Orgaanisia happoja muita 0,5 * 0,9 * Muut yhdisteet yhteensä 2,6 3,5 Tunnistettuja yhdisteitä yhteensä, µg/m 3 17,1 30,3 * Määritetty tolueenina. Tunnistettujen yhdisteiden pitoisuudet määritetään puhtaiden vertailuaineiden avulla (aineen omalla vasteella) tai tolueeniekvivalenttina. TVOC -arvo määritetään tolueeniekvivalenttina. Tunnistettujen yhdisteiden joukossa voi olla myös TVOC -alueen ulkopuolisia yhdisteitä. Em. syistä tunnistettujen yhdisteiden kokonaispitoisuus ja TVOC -arvo eivät usein ole yhtä suuret. Sisäilman haihtuville orgaanisille yhdisteille ei ole ohjearvoa. Työterveyslaitoksen ehdotuksen mukaan (2011) toimistotyötilojen sisäilman TVOC -pitoisuuden kohonneena arvona pidetään yli 250 µg/m 3. Rakennusmateriaalien mikrobit, laimennossarjamenetelmä Rakennusmateriaalien mikrobipitoisuudet määritettiin sosiaali- ja terveysministeriön Asumisterveysohjeen 2003 mukaan ns. laimennossarjamenetelmällä. Näytteet toimitettiin MetropoliLab Oy:n laboratorioon Helsinkiin laimennossarjakäsittelyä ja viljelyä varten. Tulokset on esitetty yksikössä kpl /g: Näytteenottopiste Tila Näytteenottopisteen kuvaus Pvm Homesienet, kpl/g Sädesienet, kpl/g M2 Sweco

32 MITTAUSTULOKSET Tapiola, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna Liite 1 5 Näytteenottopiste Tila Näytteenottopisteen kuvaus Pvm Homesienet, kpl/g Sädesienet, kpl/g M2 MR Ulkoseinä, alaosa, sisäpinta, lattiataso - mineraalivillaeriste MR Ulkoseinä, alaosa, sisäpinta, 500 mm lattiatasosta - mineraalivillaeriste Aspergillus sp. Penicillium sp. Scopulariopsis sp. steriilit Penicillium sp. 820 alle 100 MR2 Alustatila 155, keskiosa, vanha oven paikka Ulkoseinä, alaosa, sisäpinta, lattiatason alapuolelta - korkkieriste Aspergillus sp. Cladosporium sp Penicillium spp. MR Ulkoseinä, alaosa, sisäpinta, 200 mm lattiatasosta alle 100 alle mineraalivillaeriste. MR Ulkoseinä, alaosa, sisäpinta, lattiatason alapuolelta - mineraalivillaeriste Penicillium sp. alle 100 MR5 139 Alapohja, kevytsoraeriste alle 100 alle 100 MR6 alustatila Alustatilan katto - lastuvillavillaeriste * kosteusvaurioindikaattori alle 100 alle 100 Sosiaali- ja terveysministeriön Asumisterveysohjeen 2003 ja Asumisterveysoppaan 2009 mukaan rakennusmateriaalissa on - sienikasvustoa, jos näytteen sieni-itiöpitoisuus on suurempi kuin kpl/g, - bakteerikasvustoa, jos näytteen bakteeripitoisuus on suurempi kuin kpl/g ja aktinomykeettikasvustoa (sädesienikasvustoa), jos aktinomykeettipitoisuus (sädesienipitoisuus) on suurempi kuin 500 kpl/g. Rakennusmateriaalien asbesti Materiaalinäytteitä otettiin rakennuksen alustatilan ja tilan 139 eristemateriaaleista. Näytteistä tutkittiin asbesti elektronimikroskoopin ja röntgenmikroanalysaattorin avulla Mikrofokus Oy:n laboratoriossa Helsingissä. Materiaalinäytteiden todettiin sisältävän seuraavaa: Näytteenottopiste Kerros Tila Materiaalinäytteen kuvaus Pvm Materiaalinäytteen asbestisisältö ASM1 Alustatila Alustatilan katon lastuvillaeriste Ei sisällä asbestia ASM2 1. krs 139 Laastipinta, ulkoseinän sisäkuoren villaeristeen päällä Ei sisällä asbestia Rakennusmateriaalien sisältämät PAH -yhdisteet Rakennusmateriaalien PAH -yhdisteiden (polysykliset aromaattiset hiilivedyt) koostumuksen selvittämiseksi materiaaleista otettiin näytteitä, jotka tutkittiin MetropoliLab Oy:n laboratoriossa Helsingissä. Pitoisuudet on esitetty yksikössä milligrammaa ainetta kilogrammassa näytettä, mg/kg. Materiaalinäytteiden todettiin sisältävän seuraavaa: Sweco

33 MITTAUSTULOKSET Tapiola, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna Liite 1 6 Näytteenottopiste Tila Materiaalinäytteen kuvaus Pvm PAH -yhdisteiden kokonaispitoisuus, mg/kg 16 PAH -yhdisteen kokonaispitoisuus, mg/kg* RPAH1 256 Ulkoseinä, korkkieriste *materiaalin kaatopaikkakelpoisuuden raja-arvoon verrattava pitoisuus Edellä mainittujen näytteiden tärkeimmät yksittäiset yhdisteet olivat: Yhdiste Näytteenottopiste/ Pitoisuus, mg/kg RPAH1 Naftaleeni 0,44 2-Metyylinaftaleeni 0,47 1-Metyylinaftaleeni 0,57 Bifenyyli 0,14 2,6-Dimetyylinaftaleeni 0,38 Asenaftyleeni 0,51 Asenafteeni 0,11 2,3,5-Trimetyylinaftaleeni 2,5 Fluoreeni 0,31 Fenantreeni 4,8 Antraseeni <0,1 1-Metyylifenantreeni 16 Fluoranteeni 1,3 Pyreeni 4,5 Bentso(a)antraseeni 15 Kryseeni 89 Bentso(b+k)fluoranteeni 43 Bentso(e)pyreeni <0,1 Bentso(a)pyreeni <0,1 Peryleeni <0,1 Indaani(1,2,3-cd)pyreeni <0,1 Dibentso(a,h)antraseeni 14 Bentso(ghi)peryleeni 12 *materiaalin kaatopaikkakelpoisuuden raja-arvoon verrattava pitoisuus PAH-yhdisteitä sisältävän jätemateriaalin kaatopaikkakelpoisuuden (tavanomaisen jätteen kaatopaikka) raja-arvona pidetään 150 mg/kg pienjäte-erien (1-2 autokuormaa) osalta (Ympäristöhallinnon ohjeita 2/2006). Sweco

34 MITTAUSPISTEET POHJAKUVISSA ALUSTATILA MR6 ASM1 K7 K6 146 VK2 VK1 K4 VK7 VK K3 K PS6 PS7 PS VK5 VK4 K5 PS5 V1 K2 VK3 MR5 ASM2 MR3.1 MR3.2 MITTAUSPISTEET JA MERKINTÖJEN SELITYKSET : V VOC, SISÄILMAN HAIHTUVAT ORGAANISET YHDISTEET K KOSTEUSMITTAUSPISTE, porareikämenetelmä PS PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET VK KOSTEUSMITTAUSPISTE, viiltomenetelmä ASM RAKENNUSMATERIAALIEN ASBESTISISÄLTÖ MR RAKENNUSMATERIAALIEN MIKROBIT Tapiola, Korkeakoulunkatu 6 Hämeenlinna pohjakerros (1.krs) LIITE 2.1

35 MITTAUSPISTEET POHJAKUVISSA MR1.1 MR1.2 RPAH1 MR2 234 VK9 247 PS2 256 PS1 VK8 K8 V2 242 PS3 MITTAUSPISTEET JA MERKINTÖJEN SELITYKSET : V VOC, SISÄILMAN HAIHTUVAT ORGAANISET YHDISTEET K KOSTEUSMITTAUSPISTE, porareikämenetelmä PS PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET VK KOSTEUSMITTAUSPISTE, viiltomenetelmä RPAH RAKENNUSMATERIAALIEN PAH-YHDISTEET MR RAKENNUSMATERIAALIEN MIKROBIT Tapiola, Korkeakoulunkatu 6 Hämeenlinna 2. kerros LIITE 2.2

36 PINTAKOSTEUSKARTOITUS, MERKINTÖJEN SELITYKSET: Pintakosteusmittarin näyttämä lukuarvo lattiassa alle 80 Pintakosteusmittarin näyttämä lukuarvo seinässä alle 70 Pintakosteusmittarin näyttämä lukuarvo lattiassa Pintakosteusmittarin näyttämä lukuarvo seinässä Pintakosteusmittarin näyttämä lukuarvo lattiassa 90 tai enemmän Lattiapäällyste: M = MUOVIMATTO L = LINOLEUM B = BETONI, MB = MOSAIIKKIBETONILAATTA K = KLINKKERILAATTA Pintamaata Seinä B, Lattiassa alue Alustilan puoleinen seinä L L MB, M M, B K L M K MB, L L M MB K L K B, M L L L L L L B, Tapiola, Korkeakoulunkatu 6 Hämeenlinna pohjakerros (1.krs) LIITE 3.1

37 PINTAKOSTEUSKARTOITUS, MERKINTÖJEN SELITYKSET: Pintakosteusmittarin näyttämä lukuarvo lattiassa alle 80 Pintakosteusmittarin näyttämä lukuarvo seinässä alle 70 Pintakosteusmittarin näyttämä lukuarvo seinässä Lattiapäällyste: M = MUOVIMATTO L = LINOLEUM B = BETONI, MB = MOSAIIKKIBETONILAATTA K = KLINKKERILAATTA L L L L L K K L K Kokolattiamatto L K L L L K M L L MB MB L L L L L L L L L Tapiola, Korkeakoulunkatu 6 Hämeenlinna 2. kerros LIITE 3.2

38 ALUSTILAN MERKKIAINEKOE Alakaton päältä 5 ppm ppm 1 23 ppm 1 2 ppm 1 Hetkellisesti 1,5 ppm 1 >50 ppm MERKINTÖJEN SELITYKSET: ppm MERKKIAINEKAASU ALUSTILAN ILMATILAAN 0-1 Pa PAINE-ERO JA ILMAVIRTAUKSEN SUUNTA (hetkellinen kertamittaus) MERKKIAINEKAASUHAVAINNOT: 1 LÄPIVIENTI 2 LATTIAN JA VÄLISEINÄN LIITYMÄ 5 ppm MERKKIAINEEN PITOISUUS Merkkiainepitoisuuden tulkinta, kun kaasuanalysaattorin osoittama pitoisuus (ppm) on tasolla: - 0,0 1,0 ppm - pitoisuus vähäinen, - 1,1 10,0 ppm - pitoisuus melko vähäinen, - 10,1 50,0 ppm - pitoisuus suuri, - yli 50,0 ppm - pitoisuus hyvin suuri. 0-1 Pa Tapiola, Korkeakoulunkatu 6 Hämeenlinna pohjakerros (1.krs) LIITE 4.1

39 PORTAIKON MERKKIAINEKOE ppm Pa ppm MERKINTÖJEN SELITYKSET: 0-1 Pa MERKKIAINEKAASU PORTAIKON ILMATILAAN PAINE-ERO JA ILMAVIRTAUKSEN SUUNTA (hetkellinen kertamittaus) 1 MERKKIAINEKAASUHAVAINNOT: 1 LATTIAN JA PORTAIKON LIITTYMÄ 2 VÄLISEINÄN JA LATTIAN LIITTYMÄ 5 ppm MERKKIAINEEN PITOISUUS Merkkiainepitoisuuden tulkinta, kun kaasuanalysaattorin osoittama pitoisuus (ppm) on tasolla: - 0,0 1,0 ppm - pitoisuus vähäinen, - 1,1 10,0 ppm - pitoisuus melko vähäinen, - 10,1 50,0 ppm - pitoisuus suuri, - yli 50,0 ppm - pitoisuus hyvin suuri. Tapiola, Korkeakoulunkatu 6 Hämeenlinna pohjakerros (1.krs) LIITE 4.2

40 ULKOSEINÄN MERKKIAINEKOE ppm 1 >50ppm 2 1-3ppm MERKINTÖJEN SELITYKSET: MERKKIAINEKAASU ULKOSEINÄN ERISTETILAAN 0-1 Pa PAINE-ERO JA ILMAVIRTAUKSEN SUUNTA (hetkellinen kertamittaus) MERKKIAINEKAASUHAVAINNOT: 0-1 Pa 1 ELEMENTTISAUMA 2 ULKOSEINÄN JA LATTIAN LIITTYMÄ 3 IKKUNAN JA IKKUNAPENKIN LIITOS 5 ppm MERKKIAINEEN PITOISUUS Merkkiainepitoisuuden tulkinta, kun kaasuanalysaattorin osoittama pitoisuus (ppm) on tasolla: - 0,0 1,0 ppm - pitoisuus vähäinen, - 1,1 10,0 ppm - pitoisuus melko vähäinen, - 10,1 50,0 ppm - pitoisuus suuri, - yli 50,0 ppm - pitoisuus hyvin suuri. Tapiola, Korkeakoulunkatu 6 Hämeenlinna pohjakerros (1.krs) LIITE 4.3

Sisäilman mikrobit. MITTAUSTULOKSET Mikkolan koulu Liite Bakteerit, Sieni-itiöt, pitoisuus, Näytteenottopisteen kuvaus

Sisäilman mikrobit. MITTAUSTULOKSET Mikkolan koulu Liite Bakteerit, Sieni-itiöt, pitoisuus, Näytteenottopisteen kuvaus 1 Sisäilman mikrobit Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS. Sisäilma- ja kosteustekniset tutkimukset. 1 Lähtötiedot. 2 Tutkimuksen tarkoitus ja sisältö. 3 Rakenteet

TUTKIMUSSELOSTUS. Sisäilma- ja kosteustekniset tutkimukset. 1 Lähtötiedot. 2 Tutkimuksen tarkoitus ja sisältö. 3 Rakenteet TUTKIMUSSELOSTUS Jukka Saari, Ulla Lignell Vantaan kaupunki, Tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa jukka.saari@vantaa.fi, ulla.lignell@vantaa.fi Sisäilma- ja kosteustekniset tutkimukset Kohde: Rekolan koulun

Lisätiedot

Kosteuskartoitus tiloissa 1069/1070, 1072, 2004 ja 1215

Kosteuskartoitus tiloissa 1069/1070, 1072, 2004 ja 1215 TUTKIMUSSELOSTUS 22500325.069 2016-6-30 Kosteuskartoitus tiloissa 1069/1070, 1072, 2004 ja 1215 Tutkimuskohde: Kartanonkosken koulu Tilkuntie 5, Vantaa Tilaaja: Ulla Lignell Maankäytön, rakentamisen ja

Lisätiedot

Sisäilman mikrobit. MITTAUSTULOKSET Kartanonkosken koulu Liite Bakteerit, pitoisuus, Sieni-itiöt, pitoisuus, cfu/m 3

Sisäilman mikrobit. MITTAUSTULOKSET Kartanonkosken koulu Liite Bakteerit, pitoisuus, Sieni-itiöt, pitoisuus, cfu/m 3 Sisäilman mikrobit 1 Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI 18.5.2015 SISÄILMASTON JA RAKENTEIDEN KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS METSOLA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

TUTKIMUSRAPORTTI 18.5.2015 SISÄILMASTON JA RAKENTEIDEN KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS METSOLA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA TUTKIUSRAPORTTI 18.5.2015 SISÄILASTON JA RAKENTEIDEN KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIUS ETSOLA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄEENLINNA Yhteenveto ja toimenpide-ehdotukset Koulurakennus etsola on rakennettu vuonna 1972

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI

TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI 17.8.2017 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut -liikelaitos Mika Metsäalho PL 84, 13101 Hämeenlinna Sähköposti: mika.metsaalho@hameenlinna.fi Kohde Ojoisten lastentalo, Mäyräntie

Lisätiedot

MITTAUSTULOKSET Hiekkaharjun koulu Liite 1 Sisäilman mikrobit 1 Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar

Lisätiedot

MITTAUSTULOKSET Koskenkylän koulu, Koskenkyläntie 424, Pernaja Liite

MITTAUSTULOKSET Koskenkylän koulu, Koskenkyläntie 424, Pernaja Liite 77.0709 Sisäilman mikrobit Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE 3, VANTAA KOSTEUSKARTOITUS

TUTKIMUSSELOSTUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE 3, VANTAA KOSTEUSKARTOITUS TUTKIMUSSELOSTUS KOSTEUSKARTOITUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE 3, VANTAA 25.11.2015 Sisältö 1 LÄHTÖTIEDOT 2 2 YLEISTÄ KOHTEESTA 2 3 HAVAINNOT JA MITTAUKSET KOHTEESSA 2 3.1 PINTAKOSTEUSKARTOITUS 2 3.2

Lisätiedot

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat:

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat: 1 Sisäilman mikrobit Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 28.2.2014 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut -liikelaitos Katja Tähtinen Raatihuoneenkatu 9, 2. krs, PL 84 13101 Hämeenlinna katja.tahtinen@hameenlinna.fi Tiedoksi: kari.ahonen@hameenlinna.fi, petri.yla-murto@hameenlinna.fi

Lisätiedot

Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset

Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset Sanna Pohjola Hanna Kuitunen 1 Lähtökohta ja selvitysten tavoite Ojoisten lastentalon vanha osa valmistunut 1970-luvulla (liikuntasali, keittiö,

Lisätiedot

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS SISÄILMAN LAADUN MITTAUS 12.5.2017 TUTKIMUSRAPORTTI 22500612.019 Mika Metsäalho Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut liikelaitos PL 84, Birger Jaarlin katu 33, 2. krs 13101 Hämeenlinna Sähköposti:

Lisätiedot

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus Saarijärven keskuskoulu. RTA2-loppuseminaari Asko Karvonen

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus Saarijärven keskuskoulu. RTA2-loppuseminaari Asko Karvonen Sisäilmaongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus Saarijärven keskuskoulu RTA2-loppuseminaari 8.6.2017 Saarijärven Keskuskoulu Lähtötiedot Kohde on valmistunut vuonna 1966. Kerrosala 4 334 m2. Laajamittainen

Lisätiedot

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS SISÄILMAN LAADUN MITTAUS 12.5.2017 TUTKIMUSRAPORTTI 22500612.019 Mika Metsäalho Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut liikelaitos PL 84, Birger Jaarlin katu 33, 2. krs 13101 Hämeenlinna Sähköposti:

Lisätiedot

Finnmap Consulting Oy SSM

Finnmap Consulting Oy SSM 1 Idänpuoleinen rakennusosa Liikuntasali Idänpuoleinen rakennusosa Kirjasto Liikuntasali Kuvat 1, 2. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää os. Varistontie 3, Vantaa sijaitsevan koulurakennuksen

Lisätiedot

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy 1 Kuvat 1, 2. Tutkimuskohteena on ollut koulurakennus, jossa sijaitsee kolme eri-ikäistä osaa. Osat on rakennettu vuosina 1926 ja 1955 sekä 2000-luvun alussa Tutkitut tilat sijaitsevat vuosina 1926 ja

Lisätiedot

HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET

HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET Petri Lönnblad RI. RTA 4.9.2017 Tehdyt tutkimukset HUHTIKUU 2006: Asbestikartoitus KESÄ-HEINÄKUU 2017: - Kosteuskartoitus, kosteusmittaukset - Rakenneavaukset, mikrobinäytteenotto

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 29.6.202 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut -liikelaitos Petri Ylämurto Raatihuoneenkatu 9, PL 84 30 Hämeenlinna Sähköposti: petri.ylamurto@hameenlinna.fi Tutkimuskohde Hätilän koulu, Viertokatu,

Lisätiedot

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS SISÄILMAN LAADUN MITTAUS 12.5.2017 TUTKIMUSRAPORTTI 22500612.019 Mika Metsäalho Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut liikelaitos PL 84, Birger Jaarlin katu 33, 2. krs 13101 Hämeenlinna Sähköposti:

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 3.5.08 5006-08 Mika Metsäalho Kaupunkirakenne / Tilapalvelut PL 84 (Kasarmikatu 3, 3. krs) 30 Hämeenlinna mika.metsaalho@hameenlinna.fi Kohde: Ilmarila, SISÄILMAN LAADUN LISÄSELVITYKSET,

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 539.07.7.03 Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 3 0300 Vantaa Sähköposti: jouni.rasanen@vantaa.fi Tutkimuskohde Pähkinärinteen koulu, SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS SISÄILMAN LAATU,

Lisätiedot

YLÄPOHJARAKENTEIDEN KORJAUSTARVESELVITYS

YLÄPOHJARAKENTEIDEN KORJAUSTARVESELVITYS YLÄPOHJARAKENTEIDEN KORJAUSTARVESELVITYS Sweco Rakennetekniikka Ratamestarinkatu 7a P.O. Box 88 FI-00521 Helsinki, Finland Telephone +358 207 393 300 Finnmap Consulting Oy VAT FI08711659 Reg.no: 0871165-9

Lisätiedot

LAUSUNTO Hämeenlinnan lyseon lukio Hämeenlinnan kaupunki

LAUSUNTO Hämeenlinnan lyseon lukio Hämeenlinnan kaupunki LAUSUNTO Hämeenlinnan lyseon lukio Hämeenlinnan kaupunki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Päivämäärä 12.3.2018 Projektinumero P34705 1 LAUSUNTO Tämä lausunto koskee Hämeenlinnan lyseon lukiota. on tehty

Lisätiedot

KORJAUSTARVEARVIO 52182.38 17.1.2014

KORJAUSTARVEARVIO 52182.38 17.1.2014 52182.38 17.1.2014 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut -liikelaitos Katja Tähtinen Raatihuoneenkatu 9, 2. krs, PL 84 13101 Hämeenlinna katja.tahtinen@hameenlinna.fi Tutkimuskohde Nummen koulu, Kylätie

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Untamontie 2 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja rakenneosittain 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 0.3.03 Mäntsälän kunta Tekniset palvelut, toimitilapalvelut Jukka Nissinen Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä Sähköposti: jukka.nissinen@mantsala.fi Tutkimuskohde Ehnroosin koulu, Nordenskiöldintie, Mäntsälä

Lisätiedot

SISÄILMASTON KUNTOTUTKIMUKSET

SISÄILMASTON KUNTOTUTKIMUKSET SISÄILMASTON KUNTOTUTKIMUKSET Ruonalan Koulu Karhuvuorentie 1 48300 Kotka 2.5.2017 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0306 705 500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 Kuntotutkimusraportti 2 Kenttätutkimus

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 13.3.2013 Vantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie 13, 01300 Vantaa Sähköposti: jouni.rasanen@vantaa.fi Tutkimuskohde Orvokkitien koulu, Orvokkitie 15, Vantaa SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN

Lisätiedot

KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS KAIVOKSELAN PÄIVÄKOTI 9.9.2014 Sisältö 1 LÄHTÖTIEDOT 2 2 YLEISTÄ KOHTEESTA 2 3 TULOSTEN ARVIOINTI 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 5 5 JATKOTOIMENPITEIDEN ARVIOINTI 6 6 LIITTEET

Lisätiedot

LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA

LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA Merkkiainekoeraportti 1 1 (6) Tilaaja: ISS Palvelut Oy Juha Leppälä Rajatorpantie 8 A 01600 VANTAA LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA Aika: 21.7.2011 Paikka: Laajaniityntie

Lisätiedot

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset Infotilaisuudet 6.5.2015 Pekka Wallenius, tilakeskusjohtaja Sisäilmasto ja kosteustekninen kuntotutkimus Sisäilmatutkimukset 28.11.2014.

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 19.3.2013 Vantaan tilakeskus Hankepalvelut, rakennuttaminen Ulla Lignell Kielotie 3, Vantaa 01300 Vantaa Sähköposti: ulla.lignell@vantaa.fi Tutkimuskohde Hiekkaharjun koulu, Talkootie 33, Vantaa SISÄILMASTO-

Lisätiedot

Raportti Työnumero:

Raportti Työnumero: Sivuja:1/7 Vastaanottaja: Porvoon Kaupunki / Peter Backman Raportti Kohde: Toimeksianto: Kvarnbergsgatan 18 06100 Borgå Kartoitus Tutkimus pvm: 7.8.2015 Läsnäolijat: Tomas Backman Raportointi pvm: 24.8.2015

Lisätiedot

TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS

TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS Projekti 51292.35 RATAS PRO RAKENNETEKNIIKKA TALOTEKNIIKKA SISÄILMA TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS Avoin päiväkoti Majakka Maalinauhantie 7, Vantaa 23.4.2012, muutos A 2 YHTEYSTIEDOT Tutkimuskohde Avoin

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 24.8.2012 Vantaan kaupunki Tilakeskus Ulla Lingnell Kielotie 13, 01300 Vantaa ulla.lignell@vantaa.fi Tutkimuskohde Hevoshaan koulu, Hevoshaantie 17, Vantaa SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

Lisätiedot

Pohjakuva ja rakenteet. Seinä- ja alapohjarakenteiden toteutustavat tarkistettiin rakenneavauksin

Pohjakuva ja rakenteet. Seinä- ja alapohjarakenteiden toteutustavat tarkistettiin rakenneavauksin VANHAINKOTIKÄYTÖSSÄ OLLEEN RAKENNUKSEN RAKENNE - JA SISÄILMASTOTUTKIMUS Lähtötiedot Kohde on rakennettu 1980-luvulla Rakennus on ollut koko historiansa ajan vanhainkotikäytössä Tiloissa tehty pintasaneerauksia

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE 3, VANTAA SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

TUTKIMUSSELOSTUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE 3, VANTAA SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS TUTKIMUSSELOSTUS SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE 3, VANTAA 7.0.05 Sisältö LÄHTÖTIEDOT YLEISTÄ KOHTEESTA 3 HAVAINNOT JA MITTAUKSET KOHTEESSA 3 3. SISÄILMAN HAIHTUVAT

Lisätiedot

Opinnäytetyö, seminaari. Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK

Opinnäytetyö, seminaari. Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK Opinnäytetyö, seminaari Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta 7-8.6.2017 Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK Työn aihe Koulurakennuksen kellarin (osa rakennuksesta) sisäilma ja kosteustekninen

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI

TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI 21.3.2018 Elisa Vene Espoon kaupunki Tilakeskus liikelaitos Tiedoksi Ilmari Viljanen/Espoon kaupunki Kohde Rastaalan koulu, Alatalo, Espoo SISÄILMAN SEURANTANÄYTTEET 22500344.030 1 TUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Case Haukkavuoren koulu

Case Haukkavuoren koulu Case Haukkavuoren koulu 26.4.2018 Antti Ahola RI, RTA (VTT-C-20929-26-15) Oy Insinööri Studio Haukkavuoren koulu Oppilaita noin 350 Rakennusvuosi 1961 Neljä kerrosta ja kylmä ullakko kerrosala 7206 m2

Lisätiedot

Yhteenveto kuntotutkimuksen tuloksista

Yhteenveto kuntotutkimuksen tuloksista Urjalantie 25, 31900 Punkalaidun Yhteenveto kuntotutkimuksen tuloksista 1 Yleistä 1.1 Tilaaja Punkalaitumen kunta Tekninen johtaja Seppo Rytky Vesilahdentie 5 31980 PUNKALAIDUN 1.2 Työn sisältö Sisäilmasto-

Lisätiedot

Ojoisten lastentalo, Hämeenlinna Uusi osa, alapohjan kosteusmittaukset

Ojoisten lastentalo, Hämeenlinna Uusi osa, alapohjan kosteusmittaukset Ojoisten lastentalo, Hämeenlinna Uusi osa, alapohjan kosteusmittaukset FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.8.2017 Raportti 2 (6) Sisällysluettelo 1 Uusi osa, alapohjan kosteusmittaukset... 1 1.1 Tutkimuksen

Lisätiedot

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat:

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat: Sisäilman mikrobit 1 Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

Anttilan koulu, korjaustapaehdotus rakenneosittain

Anttilan koulu, korjaustapaehdotus rakenneosittain S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LOHJAN KAUPUNKI Anttilan koulu, korjaustapaehdotus rakenneosittain FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Jokelainen Heidi-Johanna Sisällysluettelo 1 Korjaustapaehdotus rakenneosittain...

Lisätiedot

Raportti Työnumero:

Raportti Työnumero: Sivuja:1/5 Vastaanottaja: Porvoon Tilapalvelut Raportti Kohde: Toimeksianto: Mika Waltarinkatu 12 06100 Porvoo Kartoitus Tutkimus pvm: 16.6.2016 Läsnäolijat: Hans Bergman / Porvoon Tilapalvelut Kim Laaksonen

Lisätiedot

SISÄILMAN LAATUTUTKIMUS

SISÄILMAN LAATUTUTKIMUS 4.11.2013 Isännöitsijätoimisto Maikoski Oy Jari Vainio Vernissakatu 6 01300 Vantaa jari.vainio@maikoski.fi Tutkimuskohde Uudenmaan TE-toimiston tilat, Vernissakatu 6, Vantaa SISÄILMAN LAATUTUTKIMUS TUTKIMUKSEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2014 RAKENNUKSEN PERUSTIEDOT pinta-ala noin 11 784 br-m 2, kerrosala noin 12 103 ke rakennus

Lisätiedot

Raportti Työnumero:

Raportti Työnumero: Sivuja:1/8 Vastaanottaja: Porvoon Kaupunki / Pekka Koskimies Raportti Kohde: Toimeksianto: Mika Waltarinkatu 12 06100 Porvoo Kosteuskartoitus Tutkimus pvm: 21.3, 23.3 ja 29.3.2016 Läsnäolijat: Jens Ståhls

Lisätiedot

MITTAUSTULOKSET Ismontie, Vantaa Liite 1 5139.39 Rakennusmateriaalien mikrobit, suoraviljelysmenetelmä 1 Tutkimuksessa selvitettiin, ovatko epäillyistä rakenteista otettujen materiaalinäytteiden mikrobimäärät

Lisätiedot

KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS. Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2

KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS. Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2 KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2 KOHTEEN KUVAUS oppilaita 800, opetushenkilöstöä 85 kiinteistössä toimivat lisäksi päiväkoti, kirjasto,

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS OLLAKSEN PÄIVÄKOTI, KARHUNIITYN OPETUSTILA ALUSTATILAN SEURANTAMITTAUKSET

TUTKIMUSSELOSTUS OLLAKSEN PÄIVÄKOTI, KARHUNIITYN OPETUSTILA ALUSTATILAN SEURANTAMITTAUKSET TUTKIMUSSELOSTUS OLLAKSEN PÄIVÄKOTI, KARHUNIITYN OPETUSTILA ALUSTATILAN SEURANTAMITTAUKSET Tutkimusselostus 2 (8) Sisällys 1 Alustatilan rakenteet... 3 2 Alustatilan tiiveys- ja kuntokartoitus... 3 3 Ollaksen

Lisätiedot

NÄSIN TERVEYSASEMA VANHAN TUBI-SAIRAALAN JA HAMMASHOITOLAN SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS HELI HAKAMÄKI, DI

NÄSIN TERVEYSASEMA VANHAN TUBI-SAIRAALAN JA HAMMASHOITOLAN SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS HELI HAKAMÄKI, DI NÄSIN TERVEYSASEMA VANHAN TUBI-SAIRAALAN JA HAMMASHOITOLAN SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS HELI HAKAMÄKI, DI 1 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Vanha tubi-sairaala ja hammashoitola Tutkimuksen tarkoitus

Lisätiedot

PÄÄSKYVUOREN KOULU, B-siipi. (Talvitie 10, Turku)

PÄÄSKYVUOREN KOULU, B-siipi. (Talvitie 10, Turku) 1 PÄÄSKYVUOREN KOULU, B-siipi (Talvitie 10, Turku) B-siiven rakennetekninen tutkimus, tutkimustulokset 1.3.2016 2 Kohdetiedot Kohde: Pääskyvuoren koulu, B-siipi Talvitie 10, 20610 Turku Tilaaja: Tilaajan

Lisätiedot

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy 1 itäsiipi pohjoi- nen etelä län- Kuvat 1, 2, 3. Rakennuksessa on tehty pohjakuviin merkityillä alueilla sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden selvittämiseksi rakenneavauksia. Rakenneavausten ja rakennetutkimusten

Lisätiedot

Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat

Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat Jokiniemen koulun vanhempainilta 29.10.2018 Tilakeskusjohtaja Pekka Wallenius Kunnossapitopäällikkö Jussi-Pekka Sojakka Nykytilanne Koulua on korjattu

Lisätiedot

Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014

Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014 Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014 Sisäilmailta Kanniston koululla 2.9.2014 Tutkimuksen lähtökohta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Kanniston koulussa toisen kerroksen

Lisätiedot

Sisäilmatutkimus. Varia Rälssitie 13, Vantaa Finnmap Consulting Oy - Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Y-tunnus

Sisäilmatutkimus. Varia Rälssitie 13, Vantaa Finnmap Consulting Oy - Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Y-tunnus Sisäilmatutkimus Varia Rälssitie 13, Vantaa 13.1.2014 Finnmap Consulting Oy - Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Y-tunnus 0871165-9 Viikinkaari 2 a www.ssm.fi 00790 Helsinki puh. 0207 393 300 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa Merkkiainetutkimus Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2 Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus merkkiainekaasun avulla 1. Kohdetiedot Jouni Räsänen, Vantaan kaupunki, Vantaa Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2. Tutkijat

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI

TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI 1.2.2018 Elisa Vene Espoon kaupunki Tilakeskus liikelaitos 225003.0 Kohde Rastaalan koulu, Alatalo, Espoo SISÄILMAN SEURANTANÄYTTEET 1 TUTKIMUKSEN LÄHTÖTIEDOT Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kosteus- ja mikrobivauriot koulurakennuksissa TTY:n suorittamien kosteusteknisten kuntotutkimusten perusteella

Kosteus- ja mikrobivauriot koulurakennuksissa TTY:n suorittamien kosteusteknisten kuntotutkimusten perusteella Kosteus- ja mikrobivauriot koulurakennuksissa TTY:n suorittamien kosteusteknisten kuntotutkimusten perusteella Sisäilmastoseminaari 2014 Petri Annila, Jommi Suonketo ja Matti Pentti Esityksen sisältö Tutkimusaineiston

Lisätiedot

SISÄILMAN VOC- JA FLEC-MITTAUKSET

SISÄILMAN VOC- JA FLEC-MITTAUKSET SISÄILMAN VOC- JA FLEC-MITTAUKSET Ruonalan Koulu Karhuvuorentie 1 48300 Kotka 12.2.2018 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0306 705 500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 Kuntotutkimusraportti 2 Kenttätutkimus

Lisätiedot

PÄIVÄKODIN SISÄILMATUTKIMUS

PÄIVÄKODIN SISÄILMATUTKIMUS PÄIVÄKODIN SISÄILMATUTKIMUS - TOMI LEVOLA - Päiväkodin henkilökunnalla ja lapsilla on esiintynyt oireilua, joka sopii oirekuvaltaan rakennuksen sisäilmasta johtuvaksi. Päiväkoti sijaitsee 1920-luvulla

Lisätiedot

SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS

SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS Hangon keskuskoulu puutyöluokat, 6.11.2017 1 / 13 Sisällysluettelo Yleistiedot... 3 Kohde... 3 Tilaaja... 3 Tutkimuksen syy ja rajaukset... 3 Käytetyt menetelmät ja

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS. Yhteenveto PÄIVÄTUULI KIUKAINEN. I n s i n ö ö r i t o i m i s t o L E V O L A Sivu 1 / 15

SISÄILMATUTKIMUS. Yhteenveto PÄIVÄTUULI KIUKAINEN. I n s i n ö ö r i t o i m i s t o L E V O L A Sivu 1 / 15 L E V O L A Sivu 1 / 15 PÄIVÄTUULI 27400 KIUKAINEN SISÄILMATUTKIMUS Yhteenveto 01.02.2016 L E V O L A Sivu 2 / 15 Tilaaja Euran kunta / Markus Rantanen Toimeksianto Rakennuksen sisäilmatutkimus käyttötarkoituksen

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus 1 Helsingin kaupunki MUISTIO HKR-Rakennuttaja Rakennuttajatoimisto 1 Riitta Harju 9.3.2009 Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 ja Untamontie 2 00610 HELSINKI Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin

Lisätiedot

Sisäilmasto ja kosteustekninen kuntotutkimus

Sisäilmasto ja kosteustekninen kuntotutkimus Sisäilmasto ja kosteustekninen kuntotutkimus Martinlaakson koulu, nuorisotila Martinlaaksonpolku 4, Vantaa 11.4.2014 Finnmap Consulting Oy - Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Y-tunnus 0871165-9 Viikinkaari

Lisätiedot

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia Tiedotustilaisuus 24.11.2014 Sisäilmaongelmat ovat monimutkaisia kokonaisuuksia Sisäolosuhteisiin vaikuttavat useat eri tekijät: lämpö-, kosteus-, valaistus-

Lisätiedot

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 29.07.13 7809 Joensuu Henri 0458814141 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27511 Eura Rantanen Markus 044 4224882 TYÖKOHDE Euran kunta Kotivainiontie 3 27400

Lisätiedot

1950-luvun toimistorakennuksen kellarikerrosten kuntotutkimukset ja korjaustapavaihtoehto

1950-luvun toimistorakennuksen kellarikerrosten kuntotutkimukset ja korjaustapavaihtoehto 1950-luvun toimistorakennuksen kellarikerrosten kuntotutkimukset ja korjaustapavaihtoehto Juho Lipponen Suomen Sisäilmakeskus Oy Ohjaajat: Eila Hämäläinen Suomen Sisäilmakeskus Oy ja Mike Heinonen ISS

Lisätiedot

ULKOSEINÄN RAJATTU KUNTOTUTKIMUS

ULKOSEINÄN RAJATTU KUNTOTUTKIMUS S i v u 1 / 8 RAPORTTI ULKOSEINÄN RAJATTU KUNTOTUTKIMUS Nikkilän sosiaali- ja terveysasema Jussaksentie 14 04130 Sipoo 11.12.2014 RAPORTIN NUMERO: 14263 TILAAJA: Jukka Haakana, Sipoon kunta VASTAAVA TUTKIJA:

Lisätiedot

SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS

SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS Hangon kaupunki - Halmstadintalo - keittiön ja päiväkotitilojen mikrobinäytteenotot 22.11.2017 1 / 11 Sisällysluettelo Yleistiedot... 3 Kohde... 3 Tilaaja... 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE PADASJOKI

LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE PADASJOKI Vastaanottaja: Seppo Rantanen Padasjoen kunta Työnumero: 051321701374 LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE 8 17500 PADASJOKI Kai Kylliäinen 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kohde... 3

Lisätiedot

T9003 Tutkimusraportti 1(9) Myllypuron ala-asteen sivukoulu ja päiväkoti 23.4.2009 SISÄLLYSLUETTELO

T9003 Tutkimusraportti 1(9) Myllypuron ala-asteen sivukoulu ja päiväkoti 23.4.2009 SISÄLLYSLUETTELO T9003 Tutkimusraportti 1(9) sivukoulu ja päiväkoti 23.4.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 TUTKIMUSKOHDE... 2 2 TUTKIMUSMENETELMÄT... 3 2.1 Rakenteiden tutkimukset... 3 2.2 Mikrobit... 3 2.3 Kosteusmittaukset...

Lisätiedot

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset 1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset Markus Fränti Kosteus ja sisäilmateknisen kuntotutkimus:

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI SISÄILMASTON JA RAKENTEIDEN KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS ILMARILA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

TUTKIMUSRAPORTTI SISÄILMASTON JA RAKENTEIDEN KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS ILMARILA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA TUTKIMUSRAPORTTI 6.11.2015 SISÄILMASTON JA RAKENTEIDEN KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS ILMARILA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA 70295.07 Yhteenveto ja toimenpide-suositukset Ilmarilan koulurakennus on valmistunut

Lisätiedot

ILMATIIVEYSTUTKIMUS 51392.62 25.3.2014. Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 13 01300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa.

ILMATIIVEYSTUTKIMUS 51392.62 25.3.2014. Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 13 01300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa. 539.6 5.3.04 Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 3 0300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa.fi Tutkimuskohde Martinlaakson koulu ILMATIIVEYSTUTKIMUS MERKKIAINEKOKEET JA VUOTOLUKUMITTAUS TULOSTEN

Lisätiedot

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm 24.1.2017 2 TUTKIMUKSET, syksy 2017 Tutkimusten tarkoitus Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää syitä joilla

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE 3, VANTAA SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

TUTKIMUSSELOSTUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE 3, VANTAA SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS TUTKIMUSSELOSTUS SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE, VANTAA 59.80 7..04 Sisältö LÄHTÖTIEDOT YLEISTÄ KOHTEESTA HAVAINNOT JA MITTAUKSET KOHTEESSA. RAKENNUSMATERIAALIN

Lisätiedot

FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI

FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 27.5.2014 Päärakennus, valmistunut v. 1980 Navettarakennus, valmistunut 1900- luvun alkupuolella Terhi Markkula, Hanna Tuovinen, Vahanen

Lisätiedot

MAANVAISTEN LATTIA- JA SEINÄRAKENTEIDEN KOS- TEUSMITTAUKSET, VAIHE 1

MAANVAISTEN LATTIA- JA SEINÄRAKENTEIDEN KOS- TEUSMITTAUKSET, VAIHE 1 MAANVAISTEN LATTIA- JA SEINÄRAKENTEIDEN KOS- TEUSMITTAUKSET, VAIHE 1 Uomarinteen koulu, Vantaa Mall: Allmän - Stående - 2003.dot ver 1.0 WSP Finland Oy 1 (3) 1. TUTKIMUKSEN KOHDE JA TEHTÄVÄ 1.1 Kohde 1.2

Lisätiedot

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU Sisäilma- ja kuntotutkimus Tiedotustilaisuus 5.3.2018 Olavi Vaittinen, rakennusterveysasiantuntija Inspector Sec Oy (ISEC) TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Koulurakennus ja liikuntasalirakennus:

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN RAKENNUSKUIVAUS OY

ITÄ-SUOMEN RAKENNUSKUIVAUS OY Vastaanottaja: Oiva Turunen Kohde: 20170025 Sulkavan koulukeskus Koulutie 8 58700 Sulkava Tilaaja: Oiva Turunen p. 044 417 5842 Tilaus pvm: 16.1.2017 Yhteyshenkilö: Oiva Turunen p. 044 417 5842 oiva.turunen@jarvisaimaanpalvelut.fi

Lisätiedot

ENSIRAPORTTI/MITTAUSRAPORTTI

ENSIRAPORTTI/MITTAUSRAPORTTI Martinkyläntie 5 01620 VANTAA Raportointi pvm: 22.2.2012 ENSIRAPORTTI/MITTAUSRAPORTTI Työ A12162 KOHDE: ASUNNOT: Martinkyläntie 5 01620 VANTAA/Myllymäen koulu Liikuntasali ja pukuhuonetilat TILAAJA: Reino

Lisätiedot

T8007_05 Yhteenveto tutkimuksista 1 (8) Kotkan Lyseo Arcus-talo 16.10.2014

T8007_05 Yhteenveto tutkimuksista 1 (8) Kotkan Lyseo Arcus-talo 16.10.2014 T8007_05 Yhteenveto tutkimuksista 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1 TUTKIMUKSEN PERUSTIEDOT... 2 2 KOHTEEN PERUSTIEDOT JA TAUSTA... 3 3 HAVAINNOT, JOHTOPÄÄTÖKSET JA TOIMENPITEET... 4 3.1 Alapohja... 4 Kosteuskartoitus...

Lisätiedot

KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN

KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN Ronja Saarinen Vahanen Rakennusfysiikka Oy TAUSTATIETO Helsingin kaupungin diplomityöhanke, Vahanen

Lisätiedot

Tutkimusraportti, Korson päiväkoti, Vantaa

Tutkimusraportti, Korson päiväkoti, Vantaa Delete Tutkimus Oy 22.10.2012 Hämeentie 105 A 00550 Helsinki p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti Vantaan Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie 13 01300 Vantaa Tutkimusraportti, Korson päiväkoti,

Lisätiedot

LAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa. Hanna Keinänen, Vahanen Oy

LAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa. Hanna Keinänen, Vahanen Oy LAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa Hanna Keinänen, Vahanen Oy Miksi korjattiin? Käyttäjät ilmoittaneet sisäilmahaittaan viittaavasta oireilusta Sisäilma- ja kosteusteknisissä kuntotutkimuksissa

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 29.2.204 5392.80 Ulkoseinä- ja alapohjarakenteiden liittymien ilmatiiveyden tarkastus Aika: 29.2.204 Tutkimuskohde:, Tiiviystutkimus merkkiaineella Tutkimuksen tekijät: Juha Tanner Tehtävä

Lisätiedot

Vakuutusyhtiö: TilPuh1: TilPuh2: Koulurakennus Betonirunko/tiiliverhoiltu Harjakatto. Putkien sijainti

Vakuutusyhtiö: TilPuh1: TilPuh2: Koulurakennus Betonirunko/tiiliverhoiltu Harjakatto. Putkien sijainti TILAAJA: Pomarkun Kunta PL 14 29631 Pomarkku MITTAUSPÖYTÄKIRJA Työnsuorittaja: Juha Paappanen 045 1147 100 KOHDE: Yläaste ja Lukio Lukiotie 5 29630 Pomarkku Vakuutusyhtiö: 93 097 22.09.2011 Sivu: 1 (Kosteuskartoitus)

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS 1(7) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Matkatalo. Valtakatu 36. 53100 Lappeenranta 24.09.2013

KUNTOTARKASTUS 1(7) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Matkatalo. Valtakatu 36. 53100 Lappeenranta 24.09.2013 1(7) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Oy Matkatalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta 24.09.2013 2(7) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Oy Koulutalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta Tarkastuksen tilaaja:

Lisätiedot

Cygnaeuksen koulu Maariankatu 7, 20100 TURKU

Cygnaeuksen koulu Maariankatu 7, 20100 TURKU Cygnaeuksen koulu, 20100 TURKU SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS JATKOTUTKIMUSSUUNNITELMA 15.3.2010 Raksystems-Antcimex Oy Vähäheikkiläntie 56 B FI-20810 TURKU p. 0207 495 500 20100 TURKU 2

Lisätiedot

Kartoitusraportti. Kisatie 21 Ruusuvuoren koulu Vantaa 297/

Kartoitusraportti. Kisatie 21 Ruusuvuoren koulu Vantaa 297/ Kartoitusraportti Kisatie 21 Ruusuvuoren koulu Vantaa 297/3920 5.5.2015 2 KOHDETIEDOT... 3 LÄHTÖTIEDOT... 4 RAKENTEET... 4 SUORITETUT TYÖT SEKÄ HAVAINNOT... 4 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET... 4 MITTAUSPÖYTÄKIRJA...

Lisätiedot

Karamzin koulu. Sisäilman mikrobit. K u l l o o n m ä e n t i e 2 0, E s p o o Työnro Ins.

Karamzin koulu. Sisäilman mikrobit. K u l l o o n m ä e n t i e 2 0, E s p o o Työnro Ins. K u l l o o n m ä e n t i e 2 0, 0 2 9 4 0 E s p o o Sisäilman mikrobit 5.4.2017 Työnro 319099.16 Ins. Terttu Rönkä 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 1.1 Tilaaja...3 1.2 Työn sisältö...3 1.3 Kohde ja

Lisätiedot

Raportti Työnumero:

Raportti Työnumero: Sivuja:1/9 Vastaanottaja: Porvoon Kaupunki / Jani Wilhola Raportti Kohde: Toimeksianto: Edelfeltinbulevardi 2 06100 Porvoo Kartoitus Tutkimus pvm: 2.4.2015 Läsnäolijat: Viktor Johansson Tomas Backman Raportointi

Lisätiedot

Sweco Asiantuntijapalvelut Oy Reg.no Reg. Office Helsinki. Sweco Groupin jäsen

Sweco Asiantuntijapalvelut Oy Reg.no Reg. Office Helsinki. Sweco Groupin jäsen ALAPOHJAN RAKENNEAVAUKSET REKOLAN KOULU, MUSEOKOULU 22500325.070 22.2.2017 1 (8) -14 Sweco Ilmalanportti 2 FI-00240 Helsinki, Puhelin +358 (0) 20 7393000 www.sweco.fi Sweco Asiantuntijapalvelut Oy Reg.no

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Pekka Koskimies p

Yhteyshenkilö: Pekka Koskimies p Sivuja:1/8 Vastaanottaja: Porvoon Kaupunki/ Pekka Koskimies Tutkimusraportti Kohde: Toimeksianto: Tilaaja: Läsnäolijat: TOLKKISTEN KOULU Palomäentie 5 06750 TOLKKINEN Kosteuskartoitus. Porvoon Kaupunki

Lisätiedot

Tutkimusraportti. Rakenteiden kosteusmittaus. Elimäenkatu 15, liikekiinteistö 00510 HELSINKI. Tarkastuskohde: Vahinkonumero:

Tutkimusraportti. Rakenteiden kosteusmittaus. Elimäenkatu 15, liikekiinteistö 00510 HELSINKI. Tarkastuskohde: Vahinkonumero: Tutkimusraportti Rakenteiden kosteusmittaus Tarkastuskohde: Vahinkonumero: Elimäenkatu 15, liikekiinteistö 00510 HELSINKI Tarkastaja: Jani Streng 040 827 7549 Tarkastuspvm: 4.12.2007 KTS-05, Tarkastuspöytäkirja

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Pekka Koskimies puh Olli Kontinen, Rehtori puh Frej Andersson, Kiinteistönhoitaja puh.

Yhteyshenkilö: Pekka Koskimies puh Olli Kontinen, Rehtori puh Frej Andersson, Kiinteistönhoitaja puh. Sivuja:1/6 Vastaanottaja: Porvoon Kaupunki Pekka Koskimies Tutkimusraportti Kohde: Toimeksianto: Tilaaja: Läsnäolijat: Isännöitsijä: HINTHAARAN KOULU Koulutie 26 07110 HINTHAARA Varastohuoneen 221 kartoitus.

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS

VÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI RAKENNUSVIRASTO HKR-Rakennuttaja Marianna Tuomainen 1 (9) 26.6.2012 MEDIALUKIO Moisionkatu 3 00730 HELSINKI VÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS

Lisätiedot