HALLITUKSEN TEHTÄVÄT. Käytännössä hallituksen tulee huolehtia esimerkiksi seuraavista toimista:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALLITUKSEN TEHTÄVÄT. Käytännössä hallituksen tulee huolehtia esimerkiksi seuraavista toimista:"

Transkriptio

1 8 2 HALLITUKSEN TEHTÄVÄT 2.1 Asunto-osakeyhtiölain mukaiset tehtävät Mitä tehtäviin kuuluu? Taloyhtiön hallituksen tehtävistä määrätään asunto-osakeyhtiölaissa. Lain mukaan hallituksen tärkein tehtävä on huolehtia yhtiön hallinnosta. Hallitus vastaa myös siitä, että kiinteistön ja rakennusten pito sekä muu toiminta on asianmukaisesti järjestetty ja että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti hoidettu. Hallituksen tärkein tehtävä on huolehtia yhtiön hallinnosta. Käytännössä hallituksen tulee huolehtia esimerkiksi seuraavista toimista: Yhtiökokoukseen liittyvät toimet y yhtiökokousten koollekutsuminen y päätösehdotusten valmistelu yhtiökokouksissa käsiteltäville asioille (esim. hallituksen päätösehdotus korjaushankkeen suoritustavasta sekä urakoitsija X:n valinnasta) y kunnossapitotarveselvityksen laatiminen ja esittäminen yhtiökokoukselle (hallituksen selvitys yhtiön merkittävistä kunnossapitotarpeista seuraavan viiden vuoden aikana)

2 2 Hallituksen tehtävät 9 y taloyhtiössä viime vuosina tehtyjen remonttien selvittäminen yhtiökokoukselle (hallituksen selvitys yhtiössä suoritetuista huomattavista kunnossapito- ja muutostöistä sekä niiden tekoajankohdista) y osakkaiden kysymyksiin vastaaminen yhtiökokouksessa y yhtiökokouksen päätösten täytäntöönpano yhdessä isännöitsijän kanssa. Talouteen liittyvät toimet y talousarvion laatiminen taloyhtiölle y tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen käsittely sekä dokumenttien alle kirjoitus yhdessä isännöitsijän kanssa y vastike- ja kuluseurannasta huolehtiminen sekä laiminlyönteihin puuttuminen ajoissa y korjaushankkeisiin liittyvän rahoituksen kilpailutuksesta huolehtiminen (käytännössä lainatarjoukset pyytää isännöitsijä) y välitilinpäätöksen käsittely. Tekniikkaan, ylläpitoon, kunnossapitoon ja remontteihin liittyvät toimet y kunnossapitotöitä ja korjaushankkeita koskevien urakoiden käsittely (tarjouspyyntöjen valmistelu, tarjousten käsittely, hallituksen päätösehdotuksen valmistelu, sopimusten allekirjoittaminen) y osakkaiden remonttien koordinointi (töitä koskevien ilmoitusten ja lupa hakemusten käsittely, päätöksenteko, muiden osakkaiden kuuleminen, ehtojen asettaminen, valvonnan järjestäminen sekä viranomaislupien hakeminen) y remonttirekisterin laatimisesta ja ylläpidosta huolehtiminen (rekisteri osakehuoneistoissa suoritetuista kunnossapito- ja muutostöistä) y kuntoarvion, kuntotutkimusten ja pitkän tähtäimen korjaussuunnitelmien teettämisestä päättäminen (tarvittaessa valtuutus yhtiökokoukselta) y muiden tarvittavien, kiinteistönpitoon liittyvien tutkimusten teettämisestä päättäminen (esim. asbestikartoitus; tarvittaessa valtuutus yhtiökokoukselta) y veden, sähkön, lämmitysenergian ja muiden vastaavien kulutusseuranta taloyhtiössä.

3 10 Asumiseen ja taloyhtiön arkeen liittyvät toimet y kevät- ja syystalkoiden ja muiden asukastilaisuuksien järjestäminen y hallituksen viestintäperiaatteiden vahvistaminen (esim. saattamalla yhtiökokouksen päätettäväksi Kiinteistöliiton, Isännöintiliiton, Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry:n ja oikeusministeriön laatima Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suositus 2016) y tarvittavien asukaskyselyjen teettämisestä huolehtiminen y järjestyssääntöjen, autopaikkojen jakoperusteiden ja muiden vastaavien saattaminen yhtiökokouksen päätettäväksi ja niihin liittyvien päätösehdotusten tekeminen y tarvittavien, esimerkiksi pelastussuunnitelman sisältämien, turvallisuustilaisuuksien järjestämisestä huolehtiminen. Osakkeenomistukseen liittyvät toimet y osakeluettelon pitäminen y osakekirjojen ja väliaikaistodistusten hankkiminen ja allekirjoitus (esim. jos alkuperäinen osakekirja on kuoletettu) y osakkeiden lunastusprosessin koordinointi, jos taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä on lunastuslauseke (esim. ilmoitus osakkeen siirtymisestä lunastamiseen oikeutetuille, lunastajan arvonta, lunastushinnan vastaanottaminen ja lunastushinnan siirto osakekirjojen luovutusta vastaan sille, jolta osakkeet lunastetaan). Muut toimet y huoneiston hallintaanottoprosessin koordinointi: hallitus antaa hallintaanottoa koskevan varoituksen, kutsuu yhtiökokouksen koolle käsittelemään hallintaanottoa ja panee yhtiökokouksen päätöksen täytäntöön (hallitus voi myös päättää hallintaanoton päättämisestä ennenaikaisesti, jos yhtiökokous on antanut siihen valtuuden) y taloyhtiön edustaminen viranomaisasioissa; hallitus hakee esimerkiksi rakennusluvat tai antaa valtakirjan lupien hakemiseksi (myös huoneistoja koskevat) ja huolehtii rakentamisen tiedonantovelvoitteen täyttämisestä yhtiön hankkeissa y taloyhtiön strategian ja/tai toimintasuunnitelman laatiminen ja hyväksyttäminen yhtiökokouksella.

4 2 Hallituksen tehtävät 11 Tehtävien delegoiminen isännöitsijälle Jos yhtiölle on valittu isännöitsijä tai isännöintiyritys, hallitus siirtää yleensä monet tässä luvussa luetelluista tehtävistä isännöitsijän hoidettaviksi. Hallitus voi myös päätöksenteon yhteydessä antaa erillisen valtuutuksen isännöitsijälle asian hoitamiseen. Hallitus voi siirtää monet tehtävistä isännöinnin hoidettaviksi. Kannattaa kuitenkin huomata, että kaikkia tehtävistä ei voida siirtää isännöitsijän hoidettavaksi. Esimerkkeinä tehtävistä, jotka hallituksen on pakko hoitaa itse, mainittakoon osakeluettelomerkinnän vahvistaminen, osakekirjojen antaminen ja hallintaanottoa koskevan varoituksen antaminen. Näidenkin tehtävien osalta on yleistä, että isännöitsijä valmistelee toimia. Lopullinen tehtävän hoitaminen on kuitenkin aina hallituksen vastuulla. 2.2 Isännöitsijän valinta, ohjaus ja valvonta Yksi tärkeimmistä hallituksen tehtävistä ja toisaalta vastuuta rajoittavista tekijöistä on ammattitaitoisen isännöinnin valinta. Valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Osaava isännöinti tukee hallitusta työskentelyssään. Isännöintipalvelujen hankinta ja isännöintisopimus Isännöitsijän tehtävistä on säädetty asunto-osakeyhtiölaissa pääosin yleisellä tasolla (ks. luku 1). Tarkemmin isännöintitehtävistä sovitaan taloyhtiön ja isännöintiyrityksen välisessä isännöintisopimuksessa. Isännöintitehtävistä sovitaan isännöintisopimuksessa. Isännöintiä hankittaessa ja isännöintitehtäviä tarkasteltaessa on hyvä tiedostaa, ettei isännöinnin osalta ole vahvistettu yhtä oikeaa vakiintunutta tehtäväsisältöä. Isännöintipalveluja ostettaessa hyvinä apuvälineinä toimivat

5 12 Asunto-osakeyhtiön isännöintitehtäväluettelo (Kiinteistöalan Kustannus Oy), Hyvä isännöintitapa Isännöinnin eettiset ohjeet sekä Isännöinnin yleiset sopimusehdot ISE Taloyhtiön hallituksen kannattaa nojautua edellä mainittuihin isännöintipalveluja hankkiessaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhtiön tulisi viitata tehtäväluettelojen ja ehtojen soveltamiseen jo tarjouspyyntövaiheessa. On hyvä huomata, että esimerkiksi tehtäväluetteloa ei tarvitse soveltaa sellaisenaan, vaan sitä voidaan muokata taloyhtiön tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Vaikka isännöintiä koskevan tarjouksen tulisi vastata tarjouspyyntöä, saadut tarjoukset eivät valitettavasti aina ole yhteismitallisia. Usein isännöintiyritykset käyttävät omia tehtäväluetteloitaan ja -kuvauksiaan tarjousta tehdessään. Tällöin tarjousten vertailu on vaikeaa. Tästä huolimatta tarjouspyyntövaiheessa kannattaa viitata edellä mainittuihin työkaluihin. Isännöinnin sisällön, hinnan ja hinnantarkistusehtojen ohella hallituksen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota isännöintisopimuksen voimassaoloon. Sopimus voi olla voimassa sovitun määräajan tai toistaiseksi. Toimialalla yleisiä ovat myös ehdot, joiden perusteella sopimus jatkuu sopimuskausittain, jollei sitä irtisanota päättymään sopimuksessa määrättynä ajankohtana ennen sopimuskauden loppua. On usein taloyhtiön edun mukaista pyrkiä tekemään toistaiseksi voimassa oleva isännöintisopimus. Tällainen sopimus tarjoaa taloyhtiölle tarpeen vaatiessa joustavan mahdollisuuden isännöitsijän vaihtamiseen, sillä sopimus voidaan irtisanoa helposti sovittua irtisanomisaikaa noudattaen. Erityisen tarkkana taloyhtiön kannattaa olla sopimuskausittain automaattisesti jatku vien isännöintisopimusten kanssa. Kannattaa varmistua, että osapuolilla on yhteinen näkemys voimassaoloa koskevan ehdon tulkinnasta sopimusta tehtäessä. Sopimuskauden aikana hallituksen on hyvä pitää mielessä sopimuksesta irtautumisen perusteet sekä ajankohdat.

6 2 Hallituksen tehtävät 13 Hallitus isännöitsijän valvojana Hallituksen ja isännöitsijän välisen toiminnan tulee perustua luottamukseen. Siitä huolimatta huolellinen hallitus valvoo aktiivisesti isännöitsijän ja isännöintiyrityksen toimintaa. Kuten tästä oppaasta jäljempänä ilmenee, hallitus voi joutua jopa vahingonkorvausvastuuseen, jos se ei valvo asianmukaisesti isännöitsijän toimintaa ja tästä koituu taloyhtiölle vahinkoa. Huolellinen hallitus valvoo aktiivisesti isännöitsijän toimintaa. Käytännössä hallitus voi valvoa isännöinnin toimintaa esimerkiksi seuraavien toimien avulla: y yhtiön tilitapahtumien läpikäynti (tulo- ja menoseuranta, jota on mahdollisuus suorittaa myös pistokoeluontoisesti) y yhtiön laskujen läpikäynti ja vertaaminen tilitapahtumiin (yh tiön tililtä maksettu yhtiön kulut oikea-aikaisesti ja -määräisesti) y kaupparekisteritietojen oikeellisuuden varmistaminen (ennen muuta tiedot taloyhtiön hallituksen jäsenistä ja isännöitsijästä) y kiinteistön täysarvovakuutuksen voimassaolon varmistaminen (esim. pyytämällä isännöitsijältä vakuutuskirja) y talousrikollisuuden torjuntaan liittyvien velvoitteiden täyttämisen käsittely hallituksen kokouksessa (tilaajavastuulain selvitysvelvollisuus, rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus jne.) y urakkatarjouspyyntöjen, -tarjousten ja -sopimusten läpikäynti y muiden merkittävien palvelusopimusten läpikäynti. Hallituksen kannattaa perehtyä isännöintisopimukseen tarkoin ja pitää huolta siitä, että sovitut tehtävät tulevat myös hoidetuksi oikea-aikaisesti. Mikäli tehtävien hoidossa ilmenee puutteita, laiminlyönteihin tulee puuttua välittömästi reklamoimalla asiasta isännöintiyritystä kirjallisesti ja todistettavasti. Reklamointiin liittyvät menettelytavat kannattaa tarkistaa isännöintisopimuksesta ja mahdollisesti sopimukseen sovellettavista yleisistä sopimusehdoista. Reklamointia ei tarvitse pelätä hallitus toimii vain huolellisesti, kun se esittää virheelliseen suoritukseen liittyvät vaatimuksensa sopimus-

7 14 kumppanilleen ilman aiheetonta viivästystä. Puutteellinen toiminta kannattaa nostaa esiin myös taloyhtiön ja isännöitsijän tai isännöintiyrityksen välisessä mahdollisessa kehitys- tai palautekeskustelussa. 2.3 Yhtiökokouspäätösten täytäntöönpano Merkittävä osa hallituksen (kuten myös isännöitsijän) tehtävistä liittyy yhtiökokouksen tekemien päätösten täytäntöönpanoon. Päätökset tulisi panna täytäntöön viivytyksettä ja sen sisältöisenä kuin yhtiökokous on ne tehnyt. Vaikka hallituksen oma päätösehdotus esimerkiksi korjaushankkeen suoritustavasta poikkeaisi yhtiökokouksen päättämästä, hallituksen tulee panna yhtiökokouspäätös täytäntöön. Ennen yhtiökokouksen päätöksen täytäntöönpanoa hallituksen on turhien vahinkojen välttämiseksi hyvä varmistaa, että päätös on pätevä, eikä esimerkiksi loukkaa osakkaiden yhdenvertaisuutta. Hallituksen kuuluu valvoa omien päätöstensä laillisuuden ohella yhtiökokouspäätösten laillisuutta. Ennen yhtiökokouksen päätöksen täytäntöönpanoa on hyvä varmistaa päätöksen pätevyys. Pätemätön päätös Yhtiökokouspäätös voi olla ensinnäkin pätemätön. Pätemättömyyteen voi johtaa niin asia- kuin menettelyvirhekin. Pätemättömiin yhtiökokouspäätöksiin liittyy moitekanteen mahdollisuus osakas voi moittia päätöstä nostamalla kanteen kolmen kuukauden kuluessa yhtiökokouksesta. Moitekanne voi menestyä esimerkiksi, jos yhtiökokouspäätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja tämä on voinut vaikuttaa osakkaan oikeuteen (esim. osakkaan äänestämä kanta on hävinnyt ääntenlaskennassa tehdyn virheen johdosta). Kannattaa huomata, että yhtiökokouspäätöstä rasittava pätemättömyys poistuu, jos moitekannetta ei nosteta määräajassa. Moitekanteen nosto on sel-

SKH-ISÄNNÖINTI OY SOPIMUSEHDOT

SKH-ISÄNNÖINTI OY SOPIMUSEHDOT SKH-ISÄNNÖINTI OY SOPIMUSEHDOT SKH-Isännöinti Oy SKH-Isännöinti Oy, y-tunnus 0494478-9 Beckerintie 8, 00410 Helsinki Puh. 09 530 8860, www.skh.fi Sisältö 1 SKH-ISÄNNÖINTI OY:SSÄ SOVITAAN ISÄNNÖINTITEHTÄVIEN

Lisätiedot

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 Sisällys Alkusanat 5 1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asuntoosakeyhtiölain soveltamisala 16 1.1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto Yhtiön johto Yhtiön johto käsittää hallituksen sekä isännöitsijän Johdon tehtävä Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua (1 luku 1 ) Johdon toimittava: huolellisesti

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki Isännöintiliitto Uusi asunto-osakeyhtiölaki Tietoa taloyhtiön päättäjille Osakkaat yhtiökokoukseen.... Lisää suunnitelmallisuutta ja avoimuutta... Taloyhtiön vuoden kohokohta on yhtiökokous. Tarkoitus

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN TEHTÄVÄT yhtiön juokseva hallinto laissa ei yksityiskohtaisesti

Lisätiedot

Isännöinnin ostaminen ja sopimushallinta 15.4.2015. Kai Haarma Toiminnanjohtaja, OTK Kiinteistöliitto Uusimaa

Isännöinnin ostaminen ja sopimushallinta 15.4.2015. Kai Haarma Toiminnanjohtaja, OTK Kiinteistöliitto Uusimaa Isännöinnin ostaminen ja sopimushallinta 15.4.2015 Kai Haarma Toiminnanjohtaja, OTK Kiinteistöliitto Uusimaa Isännöinti Milloin taloyhtiössä on oltava isännöitsijä? Yhtiöjärjestys määrää Yhtiökokous niin

Lisätiedot

7 luku. Asunto-osakeyhtiön johto ja edustaminen. Näytesivut

7 luku. Asunto-osakeyhtiön johto ja edustaminen. Näytesivut 7 luku. Asunto-osakeyhtiön johto ja edustaminen 7 Asunto-osakeyhtiön johto ja edustaminen AOYL 7 luvussa säännellään asunto-osakeyhtiön hallituksen ja sen jäsenten toimintaa, hallituksen tehtäviä ja päätöksentekoa

Lisätiedot

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Asunto-osakeyhtiön toimielimet Hallituksen toiminta Kokoontuminen ja päätöksenteko

Lisätiedot

Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla

Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla Hallitusseminaari 2011 Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN VALINTA Milloin taloyhtiössä on oltava isännöitsijä?

Lisätiedot

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 SISÄLLYS ALKUSANAT 6. PAINOKSEEN 5 EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖ JA SEN HALLINTO 17 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asunto-osakeyhtiölain soveltamisala 17 1.1.1 Mikä on asunto-osakeyhtiö?

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät ja vastuut

Hallituksen tehtävät ja vastuut Hallituksen tehtävät ja vastuut Taloyhtiötapahtuma 2016 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Hallituksen rooli ja tehtävät taloyhtiössä Hallituksen päätöksenteko Hallituksen

Lisätiedot

Kun taloyhtiölle ollaan ostamassa isännöintipalvelua, on järkevää seurata seuraavaa kymmenen askeleen polkua:

Kun taloyhtiölle ollaan ostamassa isännöintipalvelua, on järkevää seurata seuraavaa kymmenen askeleen polkua: 2 Isännöitsijän valinta Kun taloyhtiölle ollaan ostamassa isännöintipalvelua, on järkevää seurata seuraavaa kymmenen askeleen polkua: 1) Selvitä, miksi taloyhtiö on vaihtamassa isännöintiyritystä. 2) Määrittele

Lisätiedot

Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa?

Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa? Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa? - Hallitus on keskeisessä roolissa päätöksenteossa ja sen valmistelijana - Hallitukselta odotetaan hyviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja - Hallitukselta

Lisätiedot

Pankki-, posti- ja viranomaismaksut peritään toteutuneiden kustannusten mukaan.

Pankki-, posti- ja viranomaismaksut peritään toteutuneiden kustannusten mukaan. ISÄNNÖINNIN THTÄVÄT Isännöinti etterän palvelujen avulla taloyhtiön arki sujuu joustavasti, sillä kiinteään kuukausipalkkioon sisältyvät kaikki yleisimmät ja alla luetellut taloudelliset, tekniset ja hallinnolliset

Lisätiedot

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut

Lisätiedot

Taloyhtiön yhtiökokous pähkinänkuoressa

Taloyhtiön yhtiökokous pähkinänkuoressa Taloyhtiön yhtiökokous pähkinänkuoressa Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto Sisältö Varsinainen yhtiökokous Kokouksen valmistelu ja kokouskutsu Valtuutus, äänioikeus, äänileikkuri

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN TARJOUSPYYNTÖ

ISÄNNÖINNIN TARJOUSPYYNTÖ Hei, Kiitos mielenkiinnosta :n isännöintipalveluja kohtaan. Olkaa ystävällinen ja täyttäkää tämä lomake huolellisesti. Lisäksi pyydämme ystävällisesti liittämään seuraavat dokumentit tarjouspyyntönne liitteeksi,

Lisätiedot

Taloyhtiön tietosuojakäytännöt

Taloyhtiön tietosuojakäytännöt 4 Taloyhtiön tietosuojakäytännöt -ja sopimukset Tässä luvussa käsitellään sitä, kuinka taloyhtiön tietosuojakäytännöt kannattaa käytännössä luoda. Eteneminen voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: 1. kartoitusvaihe

Lisätiedot

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Heidi Vitikainen Lakimies Kiinteistöliitto Uusimaa Asunto-osakeyhtiön toimielimet Yhtiökokous - osakkaat päättäjinä - yleistoimivalta - valitsee hallituksen

Lisätiedot

Näytesivut HALLITUS. 4.1 Hallituksen tehtävät

Näytesivut HALLITUS. 4.1 Hallituksen tehtävät ut iv es yt Nä 4 HALLITUS 4.1 Hallituksen tehtävät Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallinnon lisäksi yhtiön hallituksen tulee huolehtia yhtiön rakennusten

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys 3.3. 2011 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7 2010 Muun muassa: Kunnossapitotarveselvitys

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto

Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto Yhtiökokousmenettelyyn liittyviä muutoksia Yhtiökokous (6 luku) YHTIÖKOKOUS Varsinainen

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO

ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1 ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO Asunto-osakeyhtiölain mukaisiin isännöintipalveluihin kuuluvat seuraavat palvelut: Huolehtiminen kiinteistön ja rakennusten pidosta (normaalista ylläpidon järjestämisestä

Lisätiedot

Taloyhtiön puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät sekä vastuut. Asianajaja VT Erkki Pusa

Taloyhtiön puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät sekä vastuut. Asianajaja VT Erkki Pusa Taloyhtiön puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät sekä vastuut Asianajaja VT Erkki Pusa Hallituksen tehtävät Yhtiön hallinnon ja toiminnan asianmukainen järjestäminen kirjanpidon ja varainhoidon valvonta

Lisätiedot

Lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, Oikeusministeriö Asiamies, asianajaja, varatuomari Keijo Kaivanto, AKHA Kommenttipuheenvuorot: Toimitusjohtaja,

Lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, Oikeusministeriö Asiamies, asianajaja, varatuomari Keijo Kaivanto, AKHA Kommenttipuheenvuorot: Toimitusjohtaja, Miten toteutat tärkeimmät hyvän hallintotavan suositukset? Lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, Oikeusministeriö Asiamies, asianajaja, varatuomari Keijo Kaivanto, AKHA Kommenttipuheenvuorot: Toimitusjohtaja,

Lisätiedot

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Tausta Isännöitsijän on oltava luonnollinen henkilö tai rekisteröity yhteisö (AOYL 7 luvun

Lisätiedot

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä.

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä. 3 Huoneiston hallintaanotto 3.1 Hallintaanotto lyhyesti Huoneiston hallintaanotolla tarkoitetaan sitä, että taloyhtiö ottaa osakkaan huoneiston hallintaansa määräajaksi osakkaan tai esimerkiksi tämän vuokralaisen

Lisätiedot

ISÄNNÖINTIPALVELUA OSTAMASSA TILAAJAN NÄKÖKULMA

ISÄNNÖINTIPALVELUA OSTAMASSA TILAAJAN NÄKÖKULMA ISÄNNÖINTIPALVELUA OSTAMASSA TILAAJAN NÄKÖKULMA Kiinteistö 2013 Jenni Hupli Kiinteistöliiton päälakimies, VT Ydinkysymysten äärellä Sitä saa, mitä tilaa Vastaako sitä, mitä on tavoiteltu/tarvitaan? Ratkaiseeko

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka

Lisätiedot

Isännöitsijäntodistus. Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle

Isännöitsijäntodistus. Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle Tarkastettua tietoa taloyhtiön kunnosta ja tulevaisuuden suunnitelmista Isännöitsijäntodistus - tilataan taloyhtiön isännöintiyrityksestä - toimitusaika tavallisesti

Lisätiedot

Ulkopuolista asiantuntemusta hallitustyöskentelyyn

Ulkopuolista asiantuntemusta hallitustyöskentelyyn Ulkopuolista asiantuntemusta hallitustyöskentelyyn Ulkopuolisen asiantuntijan valinta hallitukseen - uhka vai mahdollisuus? Asiamies, VT Keijo Kaivanto Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry 1 1.4.2014

Lisätiedot

ISÄNNÖITSIJÄN ASEMA, VALINTA JA ISÄNNÖINTISOPIMUKSEN ELINKAARI JURIDINEN NÄKÖKULMA

ISÄNNÖITSIJÄN ASEMA, VALINTA JA ISÄNNÖINTISOPIMUKSEN ELINKAARI JURIDINEN NÄKÖKULMA Laadukkaan isännöinnin ostaminen ISÄNNÖITSIJÄN ASEMA, VALINTA JA ISÄNNÖINTISOPIMUKSEN ELINKAARI JURIDINEN NÄKÖKULMA ISÄNNÖITSIJÄN VALINTA Milloin taloyhtiössä on oltava isännöitsijä? Yhtiöjärjestys määrää

Lisätiedot

Päätöksenteko taloyhtiössä

Päätöksenteko taloyhtiössä Päätöksenteko taloyhtiössä 10.4.2019 Simo Vihemäki lakimies, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Kokouksen valmistelu Kokouskutsu Kokouksen toimihenkilöt Kokouksen kulku

Lisätiedot

Taloyhtiötapahtuma Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari

Taloyhtiötapahtuma Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari Taloyhtiötapahtuma 26.4.2017 Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari Minäkin haluan hoitaa taloyhtiömme yhteisiä asioita Kuinka pääsen mukaan hallitukseen? Voinko ehdottaa itseäni? Pääsenkö hallituksen

Lisätiedot

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö

Lisätiedot

Sähköinen osakehuoneistorekisteri. vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry

Sähköinen osakehuoneistorekisteri. vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry Sähköinen osakehuoneistorekisteri vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry Missä mennään juuri nyt? Hallituksen esitysluonnos huoneistotietojärjestelmää koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY JA VASTUUT PUTKIREMONTISSA

PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY JA VASTUUT PUTKIREMONTISSA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY JA VASTUUT PUTKIREMONTISSA Anu Kärkkäinen vastaava lakimies Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys ry HANKKEESEEN VALMISTAUTUMINEN kuntoarvio - hallitus PTS - yhtiökokous hyväksyy asiantuntija-apu

Lisätiedot

Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja

Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja toimivat välineet Tänään: Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja toimivat välineet Hyvä viestintä on tärkeä osa taloyhtiön viihtyisyyttä ja

Lisätiedot

suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa

suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa 2 toiminta ja sen suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa Yhtiökokous valitsee hallituksen. Vaaleissa valituksi tulevat eniten ääniä saaneet ehdokkaat, ellei yhtiöjärjestys määrää toisin. Yhtiöjärjestyksessä

Lisätiedot

LIITE 1 (5) Otteita isännöitsijän tehtäväkuvasta

LIITE 1 (5) Otteita isännöitsijän tehtäväkuvasta 1 (5) Otteita isännöitsijän tehtäväkuvasta SHAK.fi - isännöitsijän tehtävät Hallinnolliset tehtävät Kokoukset - Isännöitsijä hoitaa taloyhtiöiden hallituksen kokousten ja yhtiökokousten käytännön järjestelyt

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki yhtiökokoukselle on esitettävä hallituksen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUKSEN PITOAIKA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Varsinainen kokous pidettävä 6 kk:n kuluessa tilikauden päättymisestä

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN TARJOUSPYYNTÖ

ISÄNNÖINNIN TARJOUSPYYNTÖ Hei, Kiitos mielenkiinnosta KuusPlussa Oy:n isännöintipalveluja kohtaan. Olkaa ystävällinen ja täyttäkää tämä lomake huolellisesti. Lisäksi pyydämme ystävällisesti liittämään seuraavat dokumentit tarjouspyyntönne

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TIEDOT Huoneiston numero Osakkeiden numero Sukunimi Etunimet Sähköposti Yhtiön nimi OSAKKEEN OMISTAJAN TIEDOT SUUNNITELLUT TYÖT Töiden kohde: Keittiö

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

Kirjailijat 2. 2.1 Hyvän hallinnon ohjeet 39 2.2 Yhtiökokous 41

Kirjailijat 2. 2.1 Hyvän hallinnon ohjeet 39 2.2 Yhtiökokous 41 Sisällys Kirjailijat 2 Esipuhe 5 1 Johdanto: suomalainen taloyhtiö 13 1.1 Asunto-osakeyhtiö eilen, tänään ja huomenna 13 1.1.1 Mikä on asunto-osakeyhtiö? 13 1.1.2 Asunto-osakeyhtiölainsäädännön historiaa

Lisätiedot

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous 16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka

Lisätiedot

TEKNISEN ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO

TEKNISEN ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO TEKNISEN ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1 (6) TEKNISEN ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT 1.1. Kokoukset Hallituksen kokoukset, yhtiökokoukset ja asukaskokoukset - Kokouksen valmistelu

Lisätiedot

PÄÄTÖKSENTEKO KORJAUSHANKKEESSA

PÄÄTÖKSENTEKO KORJAUSHANKKEESSA PÄÄTÖKSENTEKO KORJAUSHANKKEESSA SÄÄNNÖKSET TAUSTALLA KUNNOSSAPITOVASTUU Yhtiöjärjestys määräykset Yhtiöllä aina oikeus suorittaa välttämätön korjaustyö Ellei yhtiöjärjestyksessä määrätty asuntoosakeyhtiölain

Lisätiedot

29.10.2014. Jäsenpalvelut. Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa

29.10.2014. Jäsenpalvelut. Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014 Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa Suomen Kiinteistöliiton suurin aluejärjestö 10150 jäsentä Jäsenistö pääosin asunto-osakeyhtiöitä

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄT. Sisällys. Digitaalinen palveluympäristö

ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄT. Sisällys. Digitaalinen palveluympäristö ISÄNNÖINNIN THTÄVÄT Isännöinti etterä Oy:n tarjoama isännöinti on kattava ja kiinteähintainen palvelu, johon sisältyy kaikki yleisimmät ja alla luetellut taloudelliset, tekniset ja hallinnolliset tehtävät.

Lisätiedot

osakeyhtiölain kielenhuolto

osakeyhtiölain kielenhuolto Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi

Lisätiedot

Tarjottuun kuukausiveloitushintaan sisältyy tämän luettelon A-kohtien tehtävät. Hallituksen kokoukset, yhtiöjärjestyksen mukaiset yhtiökokoukset

Tarjottuun kuukausiveloitushintaan sisältyy tämän luettelon A-kohtien tehtävät. Hallituksen kokoukset, yhtiöjärjestyksen mukaiset yhtiökokoukset Isännöintitehtäväluettelo Isännöintisopimukseen kuuluvat tehtävät: Sovittuun kuukausiveloitushintaan sisältyy tämän luettelon A-kohtien tehtävät. Tehtäväluettelo noudattaa Suomen Kiinteistöliiton näkemystä

Lisätiedot

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA 12.10. 2011 Pekka Luoto, Kiinteistöliitto Oulu Ohjelma Mitä laki sanoo viiden vuoden korjaustarveselvityksestä? Kuntoarvio työkalu suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon Hyvä

Lisätiedot

1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT

1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT ASUNTO-OSAKEYHTIÖN ISÄNNÖITSIJÄN TEHTÄVÄLUETTELO 1(5) 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT 1.1. KOKOUKSET Hallituksen kokoukset, yhtiökokoukset ja asukaskokoukset - Kokouksen valmistelu ja kokouskutsun toimittaminen

Lisätiedot

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Toimitusjohtaja Tero Heikkilä Suomen Isännöintiliitto ry www.isannointiliitto.fi Suomen Isännöintiliitto ry edustaa isännöintitoimialaa.

Lisätiedot

ISÄ NNÖ INTITEHTÄ VÄ LUETTELÖ

ISÄ NNÖ INTITEHTÄ VÄ LUETTELÖ ISÄ NNÖ INTITEHTÄ VÄ LUETTELÖ ASUINKIINTEISTÖN ISÄNNÖINTITEHTÄVÄT PÄÄPIIRTEITTÄN TEHTÄVÄLUETTELO Isännöitsijän on aina tarvittaessa käytettävä asiantuntijaa. 1. Hallinnolliset tehtävät 1.1. KOKOUKSET Hallituksen

Lisätiedot

Isännöinnin ostaminen

Isännöinnin ostaminen Isännöinnin ostaminen - laatu on valinta - ostoprosessin vaiheet - työkaluja käytettäväksi Taloyhtiö 2011 -tapahtuma 3.5.2011 Helsinki Timo Tossavainen Kiinteistöliiton yhteyspäällikkö Taloyhtio.netin

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki. Tietoa taloyhtiön päättäjille

Uusi asunto-osakeyhtiölaki. Tietoa taloyhtiön päättäjille Uusi asunto-osakeyhtiölaki Tietoa taloyhtiön päättäjille Asunto-osakeyhtiölaki uudistuu Uusi asunto-osakeyhtiölaki on voimassa 1.7.2010 alkaen. Laki selkeytyy ja tuo taloyhtiöihin lisää suunnitelmallisuutta

Lisätiedot

Fiksu hallitus valitsee isännöinnin huolella

Fiksu hallitus valitsee isännöinnin huolella Fiksu hallitus valitsee isännöinnin huolella Tämän ohjeen tarkoituksena on helpottaa hallituksen puheenjohtajan työtä taloyhtiössä, joka on päättänyt pyytää tarjousta isännöintipalveluista. Tarjouksen

Lisätiedot

Näytesivut II TEHTÄVÄLUETTELO. Tehtäväluettelon tarkoitus. Poikkeaminen mallista ja lisätiedot. Tehtäväluettelon rakenne. Erilliskorvausten suuruus

Näytesivut II TEHTÄVÄLUETTELO. Tehtäväluettelon tarkoitus. Poikkeaminen mallista ja lisätiedot. Tehtäväluettelon rakenne. Erilliskorvausten suuruus II TEHTÄVÄLUETTELO Tehtäväluettelon tarkoitus Tässä tehtäväluettelossa on listattu tavanomaiset tehtävät, joita vuokrataloyhtiön isännöinnissä voi tulla eteen. Osan tehtävistä hoitaa isännöinti itse ja

Lisätiedot

KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS

KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS Kenttätie 16 A 1 90130 Oulu Puhelin: 045 2786 465 Sähköposti: toimisto@domoisannointipalvelu.com KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS Olen tutustunut AOYL:n II osan 4 ja 5

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖN ISÄNNÖINTITEHTÄVÄT Kiinteään Erilliskorvaukpalkkioon

ASUNTO-OSAKEYHTIÖN ISÄNNÖINTITEHTÄVÄT Kiinteään Erilliskorvaukpalkkioon 7/10 Noudatamme isännöintipalveluita tuottaessamme seuraavaa isännöintitehtäväluetteloa. Luettelo vastaa Suomen Kiinteistöliiton suositusta ja noudatamme Kiinteistöliiton selitysosassa mainittuja laadullisia

Lisätiedot

Yhteisöt ja sopimukset RYM-C1002 Yhdyskuntajärjestelmien ja suunnittelun oikeudelliset perusteet Ida Bergmann, Tohtorikoulutettava

Yhteisöt ja sopimukset RYM-C1002 Yhdyskuntajärjestelmien ja suunnittelun oikeudelliset perusteet Ida Bergmann, Tohtorikoulutettava Yhteisöt ja sopimukset RYM-C1002 Yhdyskuntajärjestelmien ja suunnittelun oikeudelliset perusteet Ida Bergmann, Tohtorikoulutettava Sisällys 1. Yhteisöoikeus 2. Asunto-osakeyhtiö 3. Kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja

I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja Sisällys ESIPUHE 5 Lyhenteet 15 Säädökset 17 Kirjallisuus 19 I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja yhtiövastike 1 Lain soveltamisala ja asunto-osakeyhtiön toiminnan keskeiset periaatteet 23 Soveltamisala

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS. ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) Kaupparekisterin rekisteröimä Toiminimi

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS. ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) Kaupparekisterin rekisteröimä Toiminimi ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Ahtola ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita tonttia

Lisätiedot

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS Taloyhtiö 2014 Päälakimies, VT Jenni Hupli Kiinteistöliitto Mistä on kysymys? Talousrikollisuuden torjuntaan uusi lisäkeino Verotusmenettelylain (18.12.1995/1558)

Lisätiedot

Osakehuoneistorekisteri Osakeluettelon siirto. Paavo Häikiö Digipäivä

Osakehuoneistorekisteri Osakeluettelon siirto. Paavo Häikiö Digipäivä Osakehuoneistorekisteri Osakeluettelon siirto Paavo Häikiö Digipäivä 12.4.2018 Esityksen sisältö Säädöstausta Osakeluettelon siirtäminen Vaihtoehdot siirron tekemisessä Tietosisältö Asunto-osakeyhtiön

Lisätiedot

Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta

Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2009 1 Asunto-osakeyhtiölain voimaantulo Asunto-osakeyhtiölaki ( / ), jäljempänä

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

asunto-osakeyhtiön / keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen ja muutokset jälkeen

asunto-osakeyhtiön / keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen ja muutokset jälkeen asunto-osakeyhtiön / keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen ja muutokset 1.1.2019 jälkeen Asunto-osakeyhtiö ja keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö voidaan perustaa vain sähköisen YTJ asiointipalvelun

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Kuusitie 14, KLAUKKALA

Kuusitie 14, KLAUKKALA Isännöitsijätoimisto Lahex Oy ISA Kuusitie 14, 01840 KLAUKKALA www.lahex.fi Ilmoitus huoneiston kunnossapito- ja muutostöistä Huom! Muutostyötä ei tule ja saa aloittaa missään muodossa, ennen kuin taloyhtiö

Lisätiedot

Hyvää ja ammattimaista hallitustyöskentelyä

Hyvää ja ammattimaista hallitustyöskentelyä Taloyhtiötapahtuma 11.4.2013 Hyvää ja ammattimaista hallitustyöskentelyä AKHA on perustettu edistämään hyvää ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitustyöskentelyä.

Lisätiedot

Taloyhtiö palveluita hankkimassa. Sopimukset ja kilpailuttaminen pähkinänkuoressa

Taloyhtiö palveluita hankkimassa. Sopimukset ja kilpailuttaminen pähkinänkuoressa Taloyhtiö palveluita hankkimassa Sopimukset ja kilpailuttaminen pähkinänkuoressa 26.9.2019 Kristel Pynnönen, apulaispäälakimies Kiinteistöpalvelusopimukset: Käyttöala Tyypillisesti kiinteistöpalvelusopimuksilla

Lisätiedot

Näytesivut. ToIMINNAN-

Näytesivut. ToIMINNAN- 4 ToIMINNAN- TARKAstuksEN suorittaminen, vaihe 2: HALLINNon TARKAstus Hallinnon tarkastuksessa tarkastetaan hallinnon järjestäminen ja se, että yhtiön johdon toiminta on ollut asunto-osakeyhtiölain, yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

REKISTERIOTTEEN TIEDOT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (4) Luontiajankohta: 28.07.2017 08:48:20 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Huhtanen

Lisätiedot

Näytesivut. Sopimus- ja asiakirjahallinto. 5.1 Sopimisesta yleensä

Näytesivut. Sopimus- ja asiakirjahallinto. 5.1 Sopimisesta yleensä 5 Sopimus- ja asiakirjahallinto Asunto- ja kiinteistöosakeyhtiön isännöitsijät joutuvat työssään tekemisiin monenlaisten sopimusten kanssa. Aiemmin tässä kirjassa on selvitetty muun muassa sitä, kuka edustaa

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TIEDOT Yhtiön nimi Huoneiston numero Osakkeiden numero OSAKKEEN OMISTAJAN TIEDOT Sukunimi Etunimet Sähköposti SUUNNITELLUT TYÖT Töiden kohde: Keittiö

Lisätiedot

LAINSÄÄDÄNTÖ JA SANASTO - vertailua Viron ja Suomen välillä

LAINSÄÄDÄNTÖ JA SANASTO - vertailua Viron ja Suomen välillä LAINSÄÄDÄNTÖ JA SANASTO - vertailua Viron ja Suomen välillä Interreg III A, SVING-projekti lakimies, VT Sirkka Terho TUTKIMUKSEN KOHTEET LAINSÄÄDÄNTÖ verrataan Suomen asunto-osakeyhtiölakia ja sitä lähinnä

Lisätiedot

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi osakeyhtiölain,

Lisätiedot

Kiinteistömessut 12.-14.10.2011

Kiinteistömessut 12.-14.10.2011 Kiinteistömessut 12.-14.10.2011 Isännöitsijän ja hallituksen yhteistyöstä voimaa ja tehokkuutta hallitustyöhön Teija Selovuo/SKH-Isännöinti Oy Taloyhtiötä johtavat yhdessä hallitus ja isännöitsijä Hallitus

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät, vastuut ja velvoitteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry OMAHA

Hallituksen tehtävät, vastuut ja velvoitteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry OMAHA Hallituksen tehtävät, vastuut ja velvoitteet Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry OMAHA Hallituksen tehtävät (1/3) Toiminnan suunnittelu ja organisointi Toimintakertomuksen laatiminen

Lisätiedot

Isännöinnin ostaminen 10.4.2013. Kai Haarma Toiminnanjohtaja, OTK Kiinteistöliitto Uusimaa

Isännöinnin ostaminen 10.4.2013. Kai Haarma Toiminnanjohtaja, OTK Kiinteistöliitto Uusimaa Isännöinnin ostaminen 10.4.2013 Kai Haarma Toiminnanjohtaja, OTK Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa Asunto-osakeyhtiöiden palvelu- ja edunvalvontajärjestö Jo 80 vuotta! Jäsenmäärä 9650 Jäseniä

Lisätiedot

TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT 1.1. KOKOUKSET. A. Kiinteään kokonaispalkkioon kuuluvat tehtävät

TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT 1.1. KOKOUKSET. A. Kiinteään kokonaispalkkioon kuuluvat tehtävät TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT 1.1. KOKOUKSET Hallituksen kokoukset, yhtiöjärjestyksen mukaiset yhtiökokoukset Kokousasioiden valmistelu ja kokouskutsun toimittaminen Päätösten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Korjausrakentamisen tupailta Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa

Korjausrakentamisen tupailta Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Korjausrakentamisen tupailta 18.1.2012 Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa (Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys) Suomen Kiinteistöliiton suurin alueyhdistys 9300

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

1.1.2015 ISÄNNÖINTI- TEHTÄVÄT. Jukka Pelanne ISÄNNÖITSIJÄTOIMISTO OULUNSEUDUN ISÄNNÖINTI KY

1.1.2015 ISÄNNÖINTI- TEHTÄVÄT. Jukka Pelanne ISÄNNÖITSIJÄTOIMISTO OULUNSEUDUN ISÄNNÖINTI KY 1.1.2015 ISÄNNÖINTI- TEHTÄVÄT Jukka Pelanne ISÄNNÖITSIJÄTOIMISTO OULUNSEUDUN ISÄNNÖINTI KY Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 1.1. KOKOUKSET (hallituksen kokoukset ja asukaskokoukset)... 2 1.2. KIINTEISTÖN

Lisätiedot

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ Asianajaja Timo A. Järvinen YRJÖNKATU 27 A, 00100 HELSINKI, PUH. (09) 608 822 e-mail: timo.jarvinen@palsalalex.fi Asunto-osakeyhtiön johdon tehtävistä AOYL 54.1

Lisätiedot

I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja

I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja Sisällys ESIPUHE 5 Lyhenteet 15 Säädökset 17 Kirjallisuus 19 I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja yhtiövastike 1 Lain soveltamisala ja asunto-osakeyhtiön toiminnan keskeiset periaatteet 23 Soveltamisala

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallas Huoneistot c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-Oy Säästöpurje 19.03.2015 16:26:25 1(14) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.03.2015 Toiminimi: Asunto-Oy Säästöpurje Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN 11.8.14 EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Voimassa oleva yhtiöjärjestys Esitys yhtiöjärjestyksen muutoksiksi Perustelut/huomioita: Yhtiöjärjestyksen muutosesityksen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1464743-8 Kaupparekisterinumero: 723.420 Voimassaoloaika: 01.12.1997

Lisätiedot

Sisältö. Hallituksen ABC sekä Ö. Hallituksen rooli ja tehtävät taloyhtiössä Hallituksen päätöksenteko Hallituksen vastuut Erilaiset ongelmatilanteet

Sisältö. Hallituksen ABC sekä Ö. Hallituksen rooli ja tehtävät taloyhtiössä Hallituksen päätöksenteko Hallituksen vastuut Erilaiset ongelmatilanteet Hallituksen ABC sekä Ö Taloyhtiön hallituksen koulutusilta 14.4.2016 Anne Vatanen Lakimies, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Hallituksen rooli ja tehtävät taloyhtiössä Hallituksen päätöksenteko Hallituksen

Lisätiedot

Miten jakaa autopaikat taloyhtiössä?

Miten jakaa autopaikat taloyhtiössä? Miten jakaa autopaikat taloyhtiössä? Kiinteistömessut 14.11.2013 Kristel Pynnönen, Vanhempi lakimies Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto ry Autopaikkojen jakamisesta Autopaikat: pihapaikat,

Lisätiedot