RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8515 III (NALKALA) koskee tonttia nro YLA:
|
|
- Kari Mäkelä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8515 III (NALKALA) koskee tonttia nro YLA: Anna Hyyppä , tark
2 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta käytetään eri valmiusvaiheissaan päätöksenteon ja kaavojen vaikutustenarviointien työkaluna sekä toteuttamistapojen ohjeena suunnittelijoille ja rakentajille. Rakentamistapaohjetta tulkitsee rakennusvalvonta. Ohjeita asemakaavamerkinnöistä, määräyksistä ja niiden tulkinnasta on esitetty oppaassa: YM; asemakaavamerkinnät ja määräykset; Suunnittelualueen ominaispiirteet Suunnittelualue sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, Nalkalan ja Ratinan kaupunginosissa Laukontorin eteläreunalla. Alue rajautuu koillis- ja kaakkoispuolella Ratinan suvantoon, jossa on Pyhäjärven risteilyalusten satama. Suunnittelualueen eteläpuolella on Ratinaan kulkeva kevyen liikenteen Laukonsilta. Kaavamuutoksen kohteena on Tampereen kaupungin omistamaa torialuetta sekä Ratinan suvannon vesialuetta. Suunnittelualueella sijaitsee laivayhtiö Suomen Hopealinja Oy:n yksikerroksinen, 1950-luvulla rakennettu toimisto- ja lipunmyyntirakennus. Rakennuksessa on aiemmin toiminut kahvila-ravintola. Paikannuskartta. Tekijät ja tilaajat, karttaoikeudet, tekijänoikeusmerkinnät Laatija: Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen, Anna Hyyppä Rakennusvalvonnan vastuuhenkilö: Lupa-arkkitehti Titta Tamminen Karttaoikeudet: Tampereen kaupunki Ratinan suvantoon avautuvaa Laukontoria reunustavat 1900-luvun eri vuosikymmenillä rakennetut asuinkerrostalot sekä Takon ja Liljeroosin vanhat tehdasalueet. Laukontori on määritelty arvokkaaksi rakennetuksi ympäristöksi sekä Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri julkaisussa että Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö selvityksessä. Rakentamistapaohjeen tarkoitus ja oikeusvaikutteisuus Rakentamistapaohjeen tarkoitus on tarpeellisiksi arvioiduissa kohteissa antaa toteuttamista ohjaavia konkreettisia ohjeita ja suosituksia. Ohjeiden tulee tukea ja täsmentää asemakaavan ja siihen liittyvien kaavamääräysten sisältöä ja antaa niille lisäarvoa. Rakentamistapaohjeiden periaatteita noudattava rakentaminen nopeuttaa ja helpottaa rakennuslupien myöntämistä. Rakentamistapaohje on asemakaavan liiteasiakirja, joka esittää hyväksyttävän rakentamistavan.
3 KORTTELITASO Arkkitehtuurin lähtökohdat Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa uuden rantapaviljongin rakentaminen Laukontorille. Tarkoituksena on löytää arkkitehtonisesti ja toiminnallisesti laadukas ratkaisu kaupunkikuvallisesti merkittävään paikkaan Laukonsillan kupeeseen. Paviljonki tuo uuden elementin Laukontorille, jota rajaa korkeudeltaan varsin yhdenmukainen, mutta ajallisesti ja tyylillisesti epäyhtenäinen rakennuskanta. Paviljonki korvaa samalla paikalla nykyään sijaitsevan toimisto- ja lipunmyyntirakennuksen. Korttelitason perusratkaisut Paviljonkirakennus sijoittuu veden ääreen, uuden rantamuurin ja torin kevyen liikenteen väylän väliin. Rakennuksen kaakkoisseinustalle voidaan rakentaa ulkoterassi ja koillispuolella on laivaliikennettä palveleva laituri. Laukontori Ratinan suvannosta kuvattuna. Tontin liittyminen ympäristöön Paviljongin ulkoalueiden suunnittelussa on huomioitava alueen liittyminen koskenvarren ja Ratinan suvannon maisemakokonaisuuteen ja kevyen liikenteen reitteihin. Tontin suunnittelun tulee kunnioittaa Laukontorin arvokasta ympäristöä. Myös kaavamuutosalueen ulkopuolista torialuetta tullaan myöhemmin kehittämään. Paviljongin lähiympäristön kävely-, pyöräily- ja jätehuoltojärjestelyistä on laadittu alustavia luonnoksia. Huolto-, pelastus- ja pysäköintiliikenne Huoltoliikenne järjestetään rakennuksen pohjoispuolelta torialueen kautta. Paviljongin läheisyyteen ei sijoiteta autopaikkoja. Paviljongin asemapiirros. (Arkkitehtitoimisto AR-Vastamäki Oy)
4 PIHA-ALUEET Pihan luonne ja liittyminen ympäristöön Varsinainen tontin piha-alue on hyvin pieni ja liittyy välittömästi rakennukseen. Rakennuksen länsi- ja pohjoispuoli on julkisempaa sisäänkäyntivyöhykettä. Kaakkoispuolelle tulee Ratinan suvantoon avautuva ravintolan ulkoterassi ja koillisreunalle laivaliikennettä palveleva laituri sekä huoltosisäänkäynti. Paviljongin edustan tulee tilankäytöltään ja pintamateriaaleiltaan liittyä saumattomasti torialueeseen. Tonttia ei saa aidata torin suuntaan. Kulkuväylät Kaavamuutosalueen ulkopuolisen torialueen liikkumisjärjestelyjä selkiytetään. Nalkalankadulta pohjoiseen kulkeva pyöräväylä on suunniteltu erotettavaksi jalankulusta. Vuolteentorin suuntaan johtava pyöräily- ja kävelyväylä erotetaan paviljongin edustan kulkualueesta pollareilla ja pintamateriaaleilla. Paviljongin ja siltarakenteiden väliin tulee jättää esteetön ja riittävän leveä tila kulkemista ja huoltoa varten. Jätehuoneet tai -astiat Paviljongin ympäristöön ei saa sijoittaa erillisiä jäteastioita. Kaavatyön yhteydessä selvitettiin Laukontorin maanalaisen jätteenkeräyksen toteuttamismahdollisuuksia, ja selvityksen mukaan jätteenkeräys on mahdollista toteuttaa maanalaisella nostettavalla järjestelmällä. Tämä edellyttää täydentäviä pohjatutkimuksia, jätteenkeräysjärjestelmän rakentamissuunnitelmia, tukiseinäsuunnitelmia, mitoituksia pohjaveden aiheuttamalle nosteelle sekä huolto-ohjelmaa säiliön kunnon arviointia ja tarkkailua varten. Maanalaisen jätteenkeräyksen sijainti tarkentuu jatkosuunnittelussa. Kaavio paviljongin ja lähiympäristön toiminnoista. Pintamateriaalit Torialue paviljongin ympärillä päällystetään luonnonkivikiveyksellä, johon paviljongin piha-alueen tulee liittyä eheästi. Terassin pintamateriaali voi erottua muusta alueesta. Maanalainen jätteenkeräysjärjestelmä Keskustorilla. (HABA Group Oy)
5 RAKENNUSTEN PERUSRATKAISUT JA TILOJEN LIITTYMINEN YMPÄRISTÖÖN Arkkitehtuuri ja tyyli Matala paviljonkirakennus sovitetaan Laukontorin ja Ratinan suvannon arvokkaaseen ympäristöön. Koska kyseessä on pieni toriin liittyvä ravintolarakennus, se poikkeaa muotokieleltään ja arkkitehtuuriltaan torin laidan asuinrakennuksista. Uusi paviljonki liittyy luonteeltaan ja toiminnaltaan enemmän satamaan ja Laukonsiltaan kuin torin laidan arvorakennuksiin. Arkkitehtuurissa tulee olla paviljonkimaista keveyttä, ilmavuutta ja läpinäkyvyyttä. Rakennuksella ei ole varsinaista takajulkisivua, vaan sen on avauduttava yhtä vakuuttavasti kaikkiin ilmansuuntiin. Kaareva muoto ja laajat ikkunapinnat mahdollistavat tämän. Tilojen avautuminen lähiympäristöön Lähiympäristön julkisen luonteen tulee säilyä, vaikka rakennukseen sijoittuu yksityistä toimintaa. Paviljonkiin tulee sijoittaa myös toria palvelevia tiloja, kuten torialueelta poistuva yleinen wc sekä huoltotila torikauppiaille. Ravintolan pääsisäänkäynti, lipunmyyntipaikka sekä yleinen wc sijoittuvat rakennuksen länsi- ja pohjoispuolen sisäänkäyntivyöhykkeelle, jonne on esteetön kulku torilta. Paviljongin edustalle tulee jättää riittävästi tilaa torin ja kevyen liikenteen väylän suuntaan. Alustavia luonnoksia paviljongin massoittelusta. (Arkkitehtitoimisto AR-Vastamäki Oy)
6 RAKENNUSOSAT Sisäänkäynnit Muusta massasta sisäänvedetyt sisäänkäynnit tuovat lisää kulkutilaa paviljongin edustalle sekä muodostavat säältä suojatun käynnin rakennukseen. Syvennykset ohjaavat kulkua ja ne voidaan erottaa muusta rakennuksesta myös materiaalivalinnoilla. Terassi Ratinan suvannon puoleinen ulkoterassi tulee sovittaa torin ja rantamuurin rakenteisiin. Terassi tulee rakentaa laadukkaasti ja kestävästi, eikä ilmeeltään väliaikaisia rakenteita tule käyttää. Rakenteiden, kalusteiden ja laitteiden tulee muotokieleltään sopia torin arvokkaaseen ympäristöön. Kalusteiden tulee olla ulkokäyttöön tarkoitettuja, ehjiä ja siistejä. Terassialue voidaan rajata torialueesta esimerkiksi kaiteilla, istutuksilla ja pintamateriaalien vaihtelulla. Alustava julkisivuluonnos etelään Ratinan suvantoon. (Arkkitehtitoimisto AR-Vastamäki Oy) Kattoratkaisut Rakennus tulee rakentaa viherkattoisena. Matalan rakennuksen katto näkyy hyvin Laukonsillalta, toria ympäröivistä rakennuksista sekä Ratinasta, jolloin myös katto muodostaa huolellista suunnittelua vaativan julkisivupinnan. Ilmanvaihtokonehuone ja muut tekniset laitteet tulee integroida kattomuotoon. Leikkauspiirros paviljongista ja terassista. (Arkkitehtitoimisto AR-Vastamäki Oy)
7 PROSESSI Rakentamistapaohjeen laatimisvaiheet RAKENNUSTAPAOHJEEN LAATIMISEN VAIHEET ASEMAKAAVAN KÄSITTELYVAIHEET Luonnoksen julkinen nähtävilläolo Ehdotuksen julkinen nähtävilläolo Yhdyskuntalautakunta PÄÄTÖS LAATIMISTARPEESTA TARJOUSPYYNTÖÄ VARTEN PROSESSI RAKENTAMISTAPA- OHJEEN LAATIMISEKSI MAINI- TAAN OASISSA vireillepano osallistumis- ja arviointisuunnitelma (kuulutus) neuvotteluesitys ELY-keskus RAKENTAMISTAPAOHJEET, ALUSTAVAT LUONNOSVAIHTO- EHDOT (kuulutus) osallistuminen, mielipiteet RAKENTAMISTAPAOHJE- LUONNOS LUONNOS lausunnot Selvitykset Kevyen liikenteen järjestelyt (Yhdyskuntapalvelut ) YLA oleellisia muutoksia Selvitys maanalaisen jätteenkeräysjärjestelmän toteuttamismahdollisuuksista (Tampereen Infra ) RAKENTAMISTAPAOHJE- EHDOTUS EHDOTUS NÄHTÄVIL- LÄ (kuulutus) vähäiset 14 vrk merkittävät 30 vrk muistutukset ELY-keskus RAKENTAMISTAPAOHJEEN HYVÄKSYMINEN YLA vähäiset merkinnät ei oleellisia muutoksia KH KV HYVÄKSYMISMERKINNÄN PÄIVITTÄMINEN RAKENTAMISTAPA- OHJEESEEN valitusaika valitus hallinto-oikeus VOIMAANTULO (kuulutus)
RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013
RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013 Anna Hyyppä 18.2.2013 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta käytetään eri valmiusvaiheissaan
RAKENTAMISTAPAOHJE. Asemakaava nro 8487 XII (KYTTÄLÄ) koskee tontteja nro ja YLA: Anna Hyyppä , tark
RAKENTAMISTAPAOHJE Asemakaava nro 8487 XII (KYTTÄLÄ) koskee tontteja nro 180-13 ja 499-1 YLA: 4.2.2014 Anna Hyyppä 28.10.2013, tark. 20.1.2014 PERUSTIEDOT Suunnittelualueen ominaispiirteet Suunnittelualue
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark
TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.8.2013, tark. 19.5.2014 III (NALKALA) JA XIII (RATINA), TORI- JA VESIALUETTA, LAUKONTORI, PAVILJONGIN RAKENTAMINEN, KAAVA NRO 8515.
Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAPAOHJE
Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAAOJE 2.9.2016 ALUEEN SIJAINTI TYÖN TILAAJA Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu TYÖN TEKIJÄ WS Finland Oy RAKENTAMISTAAOJE
RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8445 XI Kyttälä. koskee korttelin 168 tonttia no.1 YLA: 4.2.2014
RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8445 XI Kyttälä koskee korttelin 168 tonttia no.1 YLA: 4.2.2014 Maankäytön suunnittelu I. Laakkonen 24.6.2013 tark. 13.1.2014 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta
RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8504 IX (TAMPELLA) koskee tontteja nro ja 9 YLA: Anna Hyyppä , tark. 3.2.
RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8504 IX (TAMPELLA) koskee tontteja nro 130-8 ja 9 YLA: 18.2.2014 Anna Hyyppä 16.12.2013, tark. 3.2.2014 Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta käytetään eri
PERUSTIEDOT T A M P E R E E N K A U P U N K I. Rakentamistapaohjeen tarkoitus ja oikeusvaikutteisuus. Rakentamistapaohjeen käyttö
RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8183 Myllypuro, Kolmenkulman työpaikka-alueen 1. osa koskee kortteleita no. 3583, 3587, 3588 ja 3589 YLA: 16.9.2014 WSP Finland Oy 9.12.2014 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen
RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro Kaukajärvi. koskee korttelin no tonttia no. 30 YLA:
RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8474 Kaukajärvi koskee korttelin no. 5848 tonttia no. 30 YLA: 25.6.2013 Tampereen kaupunki Päivi Veijola 10.6.2013 PERUSTIEDOT Tekijät, karttaoikeudet, tekijänoikeusmerkinnät
RAKENTAMISTAPAOHJE Ikurinkaari, asemakaava nro 8524
Ikurinkaari, asemakaava nro 8524 KOSKEE KORTTELIA NO. 3865 DNO: TRE: 7746/10.02.01/2013 6.10.2014 Suunnittelualueen ominaispiirteet Suunnittelualue sijaitsee Ikurin kaupunginosassa, Haukiluoman eteläosan
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8432 V (AMURI) koskee tontteja nro 70-2, 11, 12 ja 13 YLA:
RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8432 V (AMURI) koskee tontteja nro 70-2, 11, 12 ja 13 YLA: 18.3.2014 Anna Hyyppä 19.12.2013, tark. 3.3.2014 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro Valmistelija / lisätiedot: Elina Karppinen
Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2016 1 (5) 67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro 8584 TRE:7568/10.02.01/2014 Valmistelija / lisätiedot: Elina
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella
Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAPAOHJE
Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAAOJE 25.10.2016 ALUEEN SIJAINTI TYÖN TILAAJA Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristö Maankäytön suunnittelu TYÖN TEKIJÄ WS Finland Oy RAKENTAMISTAAOJE Rakentamistapohjeen
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8492 PAPPILA KOSKEE KORTTELIN NRO 5571 TONTTIA NRO Tampereen Kaupunki Katariina Korte
RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8492 PAPPILA KOSKEE KORTTELIN NRO 5571 TONTTIA NRO 20 24.11.2014 Tampereen Kaupunki Katariina Korte Viitesuunnitelman havainnekuva, Arkkitehtisuunnittelu Mikko Uotila
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS. HML/397/ /2019 DIAARI Kaavan nro: 2565
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS HML/397/10.02.03.00/2019 DIAARI Kaavan nro: 2565 1(5) ASEMAKAAVA 2565, MARSSITIE 40 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.03.2019 Vuorentaka (kaupunginosa 28) osoitteessa
Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.
Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/1940/2014 VP 64/10.12.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTI 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1640 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ 19.4.2017 Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI 14 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS YHTEYSTIEDOT KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT Lohjan kaupunki
LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat
1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600
SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia
Oas /18 1 (5) Hankenro 1861_5 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1352-00/18 1 (5) Hankenro 1861_5 HEL 2017-013216 11.4.2018 KORKEASAAREN VASTAANOTTORAKENNUKSET JA MUSTIKKAMAAN LEIKKIPUISTO ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467
Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN
SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/2798/2015/10.02.03 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIKKULAN (24.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 14 TONTTIA 1 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1675 1. OSOITE Raumanjuovantie 2 28100 Pori 2. ALOITE Tactic
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja
LAHDESJÄRVI KORTTELI NRO 6125 ASEMAKAAVA NRO 8395 IKEA JA IKANO
RAKENTAMISTAPAOHJE rol-8395 LAHDESJÄRVI KORTTELI NRO 6125 ASEMAKAAVA NRO 8395 IKEA JA IKANO 10.4.2012 Laatijat: Anna Hyyppä, Tampereen kaupunki, Maankäytön suunnittelu Matti Saksanen, Arkkitehti- ja suunnittelutoimisto
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355
MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut
sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS
TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS Sanna Seppänen I maankäytön suunnittelija I 4.2.2019 SISÄLTÖ Tavoitteet Lähtötiedot Kaavaluonnos Kaavaprosessi ja vaikuttaminen TAVOITTEET Tavoitteet:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/3883/ /2018 Kaavan nro: (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/3883/10.02.03.01/2018 Kaavan nro: 2561 1(4) SAIRION ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sairion (kaupunginosa 6.) korttelit 10-17, 19-22,
Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.7.2008 MULTISILTA-6524-12, 13 ja 14, PERKKOONKATU 9, 11 ja 13, TONTTIEN YHDISTÄMINEN JA RAJOJEN TARKISTAMINEN, TAMPEREEN POSTIKESKUS, KAAVA
Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro
Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
Oas /18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1340-00/18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL 2017-013231 24.1.2018 HAAGA, NÄYTTELIJÄNTIE 15 17, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
RAKENTAMISTAPAOHJE KAUKAJÄRVI. Tampereen kaupunki Päivi Veijola , tark RIIPUKSENKATU. pihakansi pihakansi +100.
pihakansi +103.5 18 pihakansi +100.5 5853 17 RAKENTAMISTAPAOHJE pihakansi +97.5 asemakaava nro 8471 Kaukajärvi koskee korttelin nro 5853 tontteja nro 17 ja 18 sekä korttelin nro 5854 tontteja nro 1, 2
ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS
1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kankaantaustan (kaupunginosa 20) korttelin
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5187 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 47 tonttia 1 ja korttelin
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.
1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT
Lahelanpelto II. Yleisötilaisuus
Lahelanpelto II Yleisötilaisuus 12.10.2016 Vireilletulo Luonnos syksy 2013 Alustava Ehdotus 2014 Ehdotus 2016 Hyväksyminen 2016 OAS nähtävillä Tavoitteet + lähtökohdat Kuntakehityslautakunta Nähtävillä
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/583/10.02.03/2014 VP 9/17.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1643 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Kaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakuntakaavojen yhdistelmä Asemakaavan muutos Korkeavaha I B Aloite: Kupungin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen
ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014 RUSKO, PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAATIMINEN KORTTELISSA 511 Aloite Aloitteen kaavamuutoksen laatimisesta on tehnyt maanomistaja.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIITE 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II J ASEMAKAAVAN MUUTOS OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 Teema: Forssa Tasot:
ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.9.2014 RUSKO, PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAATIMINEN KORTTELISSA 509 Aloite Aloitteen kaavamuutoksen laatimisesta on tehnyt Ruskon
MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut
1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LÄHTEENKATU 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LÄHTEENKATU 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 32. KAUPUNGINOSA HELILÄ, KORTTELI 28, TONTTI 2 VALMISTELIJA: PATRICIA BROAS, KAAVOITUSARKKITEHTI, PUH. 040 647 1539 KAAVA NRO 0417
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS
1(5) VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS TYÖ NRO 267 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Asemakaava 832 Finnentie, jäähalli OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue sijaitsee Pikkolassa, Kangasalantien ja Lahdentien välissä. Aloite/hakija Kaavan laatiminen on tullut vireille
Oulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/443/ /2019 Kaavan nro: 2566
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/443/10.02.03.01/2019 Kaavan nro: 2566 1(4) ASEMANTAUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hätilän (kaupunginosa 15.) korttelit 3, 6-9,
Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pyhäniemen (20) kunnanosa Pyhäniemen kiinteistöjä: 98-441-1-518 (POPPELI), 98-441-1-251 (RAITA), 98-441-1-603
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 SPINELLIKUJAN PYSÄKÖINTILAITOS ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002351 Kaavamuutosalue sijaitsee 23. Kivistön kaupunginosassa osoitteessa Spinellikuja 2 (tontti 23-183-2).
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
Asuntorakentamista Ojapuistoon
Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 4.9.2014 Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asuntorakentamista Ojapuistoon Asemakaavamuutos nro
ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012
11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.8.2012 TAATALA 5315 8, EKANKULMA 2, ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTONESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8427. Kaava-alue, lähivaikutusalue
ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:
1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
Lavastajanpolkua laajennetaan palvelemaan tonteille ajoa ja vieraspysäköintiä.
Suunnitelmaluonnoksia esillä 27.8.- 14.9: Kirje osallisille... sivut 2-3 Alustavat luonnokset Näyttelijäntie 17..... 4-7 Alustavat viitesuunnitelmat Näyttelijäntie 15 eteläpuolelle. 8-12 (HPK Arkkitehdit
MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta
sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010
TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 LAKALAIVA-6037-9, -10, -11 JA -12, TEOLLISUUSTONTTIEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN