KIRKKONUMMEN VESI Liikelaitoksen johtokunta. Talousarvio 2018 ja toimintasuunnitelma
|
|
- Esa-Pekka Pertti Alanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KIRKKONUMMEN VESI Liikelaitoksen johtokunta Talousarvio 2018 ja toimintasuunnitelma Käyttötalousosa Investointiosa Tulos- ja rahoituslaskelma
2 2 Kirkkonummen Vesi liikelaitoksen johtokunta Kirkkonummen Vesi -liikelaitos huolehtii johtokuntansa alaisena toiminta-alueellaan vesihuollosta vesihuoltolain mukaisesti ja tarjoaa mahdollisuuksien mukaan vesihuoltopalveluja myös oman toiminta-alueen ulkopuolelle. Vesihuoltolaitos kattaa käyttö-, pääoma- ja rahoituskulunsa maksuillaan ja on toiminut kirjanpidollisesti eriytettynä kunnallisena liikelaitoksena alkaen. Käyttötalous VESI-LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Toimintatuotot TP 2016 TA 2017 TA 2018 TSS 2019 TSS Myyntituotot Muut toiminta Toimintakulut Henkilöstöku Palkat ja pa Henkilösivu Palvelujen os Aineet, tarvikk Muut toiminta Toimintakate Toimintaympäristön muutokset Vuosi 2018 on Kirkkonummen Veden ensimmäinen kokonainen toimintavuosi liikelaitoksena. Liikelaitoksen ja kunnan välisiä käytäntöjä on vielä tarpeen tarkentaa. Konserniohjeen valmistuttua tarkistetaan konserniohjauksen vaikutus liikelaitoksen toimintaan. Kokonaisvedenkulutuksen ennakoidaan jatkavan laskua enemmän kuin mitä uusien asiakkaiden kulutuksesta kertyy. Tämän vuoksi toimintatulojen arvioidaan pysyvään lähes ennallaan, vaikka asiakasmäärä kasvaa. Vesihuollon kehittämissuunnitelma ja toiminta-aluepäätökset on tarpeen päivittää vuonna 2018 vastaaman päivitettyä kaavoitusohjelmaa sekä muuttunutta lainsäädäntöä. Nämä tehtävät kustannetaan konsernihallinnon määrärahoista, mutta työn ohjaus edellyttää vesihuoltolaitoksen henkilöresursseja. Talousarviovuotena valmistellaan kunnan käytännöt hulevesien hallinnan osalta muuttuneen lainsäädännön mukaisesti. Vuonna 2017 laaditun hulevesiohjelman toimenpiteiden mukaiset päätökset koskien huleveden hallinnan vastuita ja maksuja valmistellaan yhteistyössä toimialla. Muutosten jälkeen on mahdollista päivittää vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot. Kantvikin alueen yleinen kehittäminen edellyttää alueen vedenhankinnan pitkän tähtäimen suunnittelua. Selvitystyö käynnistyi vuonna 2017 ja sitä jatketaan tarvittaessa suunnitelmakaudella.
3 3 Talousarviovuotena vedentuotanto jatkuu omilla vedenottamoilla entiseen tapaan, mutta Upinniemen ikääntyneen vedenottamon korvaamista siirtovesijohdolla valmistellaan käynnistämällä siirtojohdon suunnittelu. Hankkeen käynnistäminen ei vaikuta käyttötalouden määrärahoihin vielä taloussuunnitelmakautena. Upinniemen vedenottamon kunnossapitoon on kuitenkin varattava aiempaa enemmän määrärahaa. Myös Meikon vedenottamolla 2017 tehdyt kemikaloinnin muutokset edellyttävät käyttömenojen lisäämistä. Veden desinfioinnissa siirrytään hieman kalliimpaan kloramiiniklooraukseen. Muutoksen tavoitteena on parantaa desinfiointitehon säilymistä verkostossa sekä vähentävää mm. makua ja hajua aiheuttavien yhdisteiden muodostumista veteen. Talousarviovuonna jatketaan ennakoivan kunnossapidon ja verkostonhallinnan kehittämistä. Tämä voi lisätä väliaikaisesti käytön kustannuksia, mutta säästöjä arvioidaan tulevan tulevina vuosina vähentyneinä hätäkorjauksina ja saneeraustarpeiden kasvun hallinnalla. Sähköinen kunnossapito-ohjelma muuttaa töiden suunnittelua ja suorittamista merkittävästi, mikä asettaa haasteita mutta myös lisää työn hallittavuutta niin työnjohdolle kuin työntekijöillekin. Investointien priorisoinnissa päästään hyödyntämään vuonna 2017 laadittavaa saneerausohjelmaa. Verkostojen saneerausta on tarpeen lisätä suunnittelukaudella saneerausohjelman mukaisesti. Asiakaspalvelua kehitetään palvelun sujuvuuden varmistamiseksi ja vuonna 2018 mm. selvitetään etäluettavien vesimittareiden käyttöönottoa ja päivitetään Kirkkonummen Veden esite. Tolsan vesiosuuskunnan kanssa on neuvoteltu osuuskunnan verkoston ja liiketoiminnan luovutuksesta Kirkkonummen Vedelle. Luovutuksen on mahdollista tapahtua alkaen. Siirto ei vaikuta tulo- tai menoarvioihin merkittävästi. Taloussuunnitelmakautena varaudutaan vastaanottamaan myös muiden kunnassa toimivien vesiosuuskuntien verkostoja ja toimintaa. Muutosten vaikutus määrärahoihin Vuoden 2018 toimintatuloiksi esitetään 3,5 % vähemmän kuin vuodelle 2017 on budjetoitu. Tulojen lasku aiheutuu vedenkulutuksen vähentymisestä edelleen. Talousarvioesityksen laadintahetkellä on tosin jo arvioitu, että 2017 tulot jäävät noin talousarviosta, jolloin todellinen tulojen lasku vuodesta 2017 on noin 2%. Toimintakulujen kasvuksi esitetään 2 % (n ). Kustannuksia nostavat ostoveden hinnan nousu, vedenkäsittelyprosessien lisääntyneet kemikaali- ja kunnossapitokustannukset (kuluryhmä Aineet, tarvikkeet ja tavarat) sekä automaation palveluhankintojen kasvu (kuluryhmä Palvelut). Kokonaisuutena palveluiden kuluryhmän määrärahoja on voitu vähentää pääasiassa käsitellyn jätevesimäärän laskun vuoksi. Henkilöstökulujen pienellä lisäyksellä (nettona noin ) on varauduttu johtokunnan kustannuksiin sekä uuden tuntipalkkaisen asentajan palkkaamiseen. Vuonna 2017 tehdyissä henkilöstömuutoksissa on resursseja siirretty asiakaspalveluun ja automaation tehtäviä korvattu ostopalveluilla. Henkilöstön kokonaismäärä kasvaa vuoden ,4 httv:sta 18 httv:een. Toimintakatteeksi vuodelle 2018 esitetään , mikä on aiempia vuosia pienempi, mutta hy-vän rahoitustilanteen vuoksi riittävä. Talousarvio- ja suunnitelmaesityksessä ei ole varauduttu ennakoimattomiin yllätyksiin, vaan budjetti on laadittu oletuksella, että sääolosuhteet taloussuunnitelmavuosina ovat normaalit, poikkeuksellisen suuria vuotoja ei tapahdu, keskeisimpien palveluiden ja materiaalien, eli ostoveden ja jätevedenpuhdistuksen sopimushinnat muuttuvat ennakoidusti, ja että arvioitu yleinen kustannustason nousu on kunnanhallituksen antaman suunnitteluohjeen mukainen.
4 4 Liikelaitoksen tulos- ja rahoituslaskelma Tulos- ja rahoituslaskelmat esitetään tämän talousarvioesityksen lopussa. Tilikauden ylijäämä muuttuu 2019 poistojen kasvaessa alijäämäiseksi. Edellisten vuosien melko pienet investoinnit ovat kuitenkin kerryttäneet maksuvalmiutta kunnan ja liikelaitoksen väliselle yhdystilille, joten kertynyttä kassaa on suunniteltu purettavaksi Nykyiset lainan maksetaan pois vuonna 2018 ja uutta lainaa tarvitaan vasta taloussuunnitelmakauden jälkeen, arvioilta vuonna 2021, jos investoinnit toteutuvat suunnitelman suuruisina. Aluerakentamisen pysyessä suunnitelman mukaisessa laajuudessa, liittymismaksutulojen kertymässä on edelleen viivettä investointeihin nähden. Hyvän rahoitustilanteen vuoksi asiakasmaksuihin ei esitetä muutosta talousarviovuonna. Käyttö- ja perusmaksujen n. 2 % korotusta tulee harkita vuodelle Tulos- ja rahoitussuunnitelma on laadittu sillä oletuksella, että peruspääoman korvaus ja lainan korko pysyvät ennallaan. Johtokunnan sitovat toiminnalliset tavoitteet Tavoite Kehittyvät palvelut/ Hulevesien hallinnan kestävät ratkaisut Kriittinen menestystekijä Hulevesien hallinnan saattaminen ajanmukaiselle ja kestävälle tasolle Mittari Tavoitetaso laaditun hulevesiohjelman toimenpidesuositusten mukaisten päätösten valmistelu yhteistyössä toimialalla Hulevesien hallinnan vastuista ja maksuista on tehty päätökset niin, että muutokset ovat toimeenpantavissa alkaen Kehittyvät palvelut/ Digitalisaation hyödyntäminen Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö / Resurssien oikea kohdentuminen ja ammattitaidon ajanmukaisuus Sähköisen kunnossapitojärjestelmän käyttö Henkilöstö osallistuu työtehtävien hoidon edellyttämään tai sitä tukevaan koulutukseen Vesihuollon sähköisen kunnossapitojärjestelmän käyttöönotto koulutuspäivät/ hlö Kunnossapito-ohjelma on kokonaisvaltaisessa käytössä mennessä. Huollot, tarkastukset ja kunnossapitotyöt suoritetaan ajallaan ja kirjataan sähköisesti ohjelmaan. 3 pv/ hlö
5 5 Tunnusluvut Tunnusluvut / Vesihuoltolaitos TP 2016 TA 2017 TAE 2018 TS 2019 TS 2020 Verkostot ja vesimäärät: Liittyneet kiinteistöt, kpl vuoden aikana liittyneet Vedenkäyttäjiä (arvio, sis. osuuskunnat) Pumpattu vesimäärä, m3/vuosi siitä ostoveden osuus, m Myyty vesimäärä, m3/vuosi Laskuttamattoman veden osuus % 21,8 23,0 24 % 24 % 23 % Käsitelty jätevesimäärä, m3/vuosi (ostop.) Laskutettu jätevesimäärä, m3/vuosi Jätevesiverkoston vuotovedet % 27, % 32 % 32 % Vesijohtoverkoston pituus km 213,2 224, Jätevesiverkoston pituus km 219,4 222, Hulevesiverkoston pituus km 128, Jätevedenpumppaamoiden lkm Saneeraukset: Vesijohtoverkosto km 0,8 2, Jätevesiverkosto km 0,5 1,5 1,5 1 0 Hulevesiverkosto km Jätevedenpumppaamot kpl Hinnat: Veden käyttömaksu, /m3, alv 0 % 1,96 2,00 2,00 2,04 2 Jäteveden käyttömaksu, /m3, alv 0 % 1,86 1,90 1,90 1,94 2 Muuta: Henkilöstömäärä 17,4 17,4 18,
6 6 INVESTOINTIOSA VESIHUOLLON INVESTOINNIT 2018 Vastuullinen viranhaltija Vesihuoltopäällikkö Anna Arosilta-Gurvits (sij Krista Viitasalo) Aluekohtaiset verkostohankkeet Keskustan asemakaava-alueet: Asemankaaren, Asemapuiston, Ratapuiston, P-Asemapuiston, P-Veturitallintien ja Nummitien rakentaminen ja vesihuollon saneeraus, 1. vaihe Asemankaaren alikulun ja Ratapuiston rakennussuunnittelu, 2. vaihe Rovastinpuiston suunnittelu (Tallinmäki) Keskusta-alueen yleissuunnittelu (radan eteläpuoli, Kirkkonummentien silta, Kirkkonummentie, Överbyntie) Vesitorninmäen asemakaava-alue: Vesihuollon rakennussuunnittelu ja rakentaminen Jokiniityntien, Kyrkvallantien ja sillan rakentaminen, johtosiirrot ja jvp saneeraus Keskusta II: Munkinmäentien jatkon (Munkinniitty) vesihuollon suunnittelu Sarvvikinportti: Vesihuollon rakennussuunnittelu. Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman riittävän ajoissa, jotta suunnittelu ehtii käynnistyä toimintavuoden aikana. Juhlakallio: Vesihuollon rakennussuunnittelu. Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman riittävän ajoissa, jotta suunnittelu ehtii käynnistyä toimintavuoden aikana. Prikirannan asemakaava-alue: Vesihuollon rakennussuunnittelu. Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman riittävän ajoissa, jotta suunnittelu ehtii käynnistyä toimintavuoden aikana. Masalan keskustan asemakaava-alue: Vaihe 1. Masalantie välillä Puolukkamäki-Köpaksenpolku, Sundsbergintie välillä Masalantie- Masalanportin alue ja Sepänkyläntie välillä Masalantie-Bjönsinpolun alikulku, vesihuollon saneeraus ja hulevesiviemärin rakentaminen. Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman riittävän ajoissa, jotta rakentaminen ehtii käynnistyä toimintavuoden aikana. Rydmanintien (Vernerinpuisto) vesihuollon rakentaminen Masalan Tinanpuiston alue: Vesihuollon rakentaminen Investointipalveluiden kustannusosuus sadevesiviemäreiden rakentamisesta 20% Sarvvikinranta: Vesihuollon rakennussuunnittelu, jatkuu vuonna Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman riittävän ajoissa, jotta suunnittelu ehtii käynnistyä toimintavuoden aikana.
7 7 Veikkolan asemakaava-alueet: Alueen 11 hulevesiviemärin rakentaminen Veikkolanpuro: Vesihuollon rakennussuunnittelu, jatkuu vuonna Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman riittävän ajoissa, jotta suunnittelu ehtii käynnistyä toimintavuoden aikana. Jokiniityn ja Vesitorninmäen risteysalue: Kyrkvallan alueen vesihuollon saneeraus Masalanportti: Vesihuollon rakennussuunnittelu, jatkuu vuonna Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman riittävän ajoissa, jotta suunnittelu ehtii käynnistyä toimintavuoden aikana. Runko- ja siirtojohdot Veikkolan ja keskustan vesitornien saneeraus: Vesitornin saneerauksen suunnittelu ja toteutus, toimenpiteiden laajuus tarkentuu 2017 lopulla valmistuvassa kuntotutkimuksessa Viemäriverkoston saneeraus: Saneerauskohteita vesihuoltoverkoston saneerausohjelmasta Jätevedenpumppaamoiden saneeraus: huonokuntoisen jätevesipumppaamon saneeraus Vesijohtojen saneeraus: Saneerauskohteita vesihuoltoverkoston saneerausohjelmasta Vesihuoltoverkoston pienet muutos- ja saneeraustyöt: Pienet ennakoimattomat saneeraus- ja rakennustyöt Upinniemen siirtovesilinja: Strömsby-Upinniemi siirtovesilinjan rakennussuunnittelu Vedenottamot Meikon vedenottamon saneeraus: Ilmalämpöpumppujen asennus VESIHUOLLON INVESTOINTOISUUNNITELMA Investointisuunnitelma on laadittu oletuksella, että kaavoitus ja kunnallistekniikan rakentaminen toteutuvat kunnan suunnitelman mukaisesti. Investointien kestäväksi tavoitetasoksi on suunniteltu 3-5 milj. /v. Siinä tapauksessa, että aluerakentamisen hankkeet viivästyvät, voidaan investointimäärärahoja siirtää saneerausinvestointeihin.
8 8 TA 2018 TSS 2019 TSS 2020 TSS 2021 TSS 2022 VESIHUOLTOLAITOS Runko- ja siirtojohdot Veikkolan ja keskustan vesitornin saneeraus Viemäriverkoston saneeraus Jätevedenpumppaamoiden saneeraus Vesijohtojen saneeraus Vesihuoltoverkoston pienet muutos- ja saneeraustyöt Upinniemen siirtovesilinja Runko- ja siirtojohdot yhteensä Vedenottamot Meikon vedenottamon saneeraus Vedenottamot yhteensä Aluekohtaiset verkostohankkeet Keskustan asemakaava-alueet Gesterbyn asemakaava-alue Vesitorninmäen asemakaava-alue Keskusta II Tolsanmäki Myllytorpan asemakaava-alue Sarvvikinportti Juhlakallio Jorvaksenkolmion asemakaava-alue Länsi-Jorvaksen asemakaava-alue Inkilänportin asemakaava-alue Prikirannan asemakaava-alue Masalan keskustan asemakaava-alue Masalan Tinanpuiston alue Sarvvikinranta Veikkolan asemakaava-alueet Veikkolanpuro Veikkolanportti Jokiniityn ja Vesitorninmäen risteysalue Pikkalanlahden teollisuusalue Suvimäki ja Majvik Masalanportti Hauklampi Läntinen asuntoalue (Masala) Pohjoinen Gesterby Jorvaksenmylly Aluekohtaiset verkostohankkeet yhteensä VESIHUOLTOLAITOKSEN INVESTOINNIT YHTEENSÄ
9 Talousarvioesitys, vesiliikelaitoksen johtokunta Kirkkonummen Vesi liikelaitos TULOSLASKELMA TP 2016 TA 2017 TAE 2018 TS 2019 TS 2020 Liikevaihto Myyntituotot Muut tuotot Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana Palvelujen ostot Henkilöstökulut Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Kertaluonteiset poistot Liiketoiminnan muut kulut Liikeylijäämä (-alijäämä) , , , , ,00 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Kunnalle maksetut korkokulut Muille maksetut korkokulut Korvaus peruspääomasta Muut rahoituskulut Ylijäämä (alijäämä) ennen satunnaisia eriä Ylijäämä (alijäämä) ennen varauksia Poistoeron lisäys(-) tai vähennys(+) Tilikauden ylijäämä (alijäämä) Kirkkonummen Vesi liikelaitos RAHOITUSLASKELMA TP 2016 TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Tulorahoitus Liikeylijäämä (-alijäämä) Poistot ja arvonalentumiset Rahoitustuotot ja -kulut Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät , , , ,90 Investoinnit Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyöd.luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta , , Rahoituksen rahavirta Antolainojen muutokset Antolainasaamisten lisäys Antolainasaamisten vähennys Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys muilta Pitkäaikaisten lainojen lisäys kunnalta Pitkäaikaisten lainojen vähennys muilta Pitkäaikaisten lainojen vähennys kunnalta Lyhytaikaisten lainojen muutos kunnilta Lyhytaikaisten lainojen muutos muilta Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Saamisten muutos muilta Saamisten muutos kunnalta Korottomien velkojen muutos kunnalta (liittymismaksutulot Korottomien velkojen muutos muilta (liittymismaksutulot) Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos TA2017 sarakkeen lukuja on täydennetty tai korjattu seuraavien kunnan 2017 talousarviosta puuttuvien/virheellisten lukujen osalta: Tuloslaskelma: - Muut tuotot - Kunnalle maksetut korkokulut Rahoituslaskelma: - Rahoitustuotot ja -kulut - Pitkäaikaisten lainojen vähennys kunnalta
Liite muutos KÄYTTÖSUUNNITELMA KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA. Käyttösuunnitelma 2018 ja toimintasuunnitelma
KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 ja toimintasuunnitelma 2019-2020 VESI-LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOS TP 2016 TA 2017 KS 2018 TSS 2019 TSS 2020
KIRKKONUMMEN VESI Liikelaitoksen johtokunta
KIRKKONUMMEN VESI Liikelaitoksen johtokunta Osavuosikatsaus II 2018 Käyttötalousosa Investointiosa Vesi -liikelaitoksen johtokunta TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos % Toimintatuotot 7
VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017
VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma
Vesihuoltolaitos. OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 ja VÄLITILINPÄÄTÖS
1 Vesihuoltolaitos OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 ja VÄLITILINPÄÄTÖS 31.5.2017 Sisältö: - Raportin kuvaus - Käyttötalouden toteutuma 5/2017 - Investointien toteutuma 5/2017 - Sisäisen valvonnan toteutuma 5/2017
Liite Vesi OSAVUOSIKATSAUS II/2017 KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA. Osavuosikatsaus II
KIRKKONUMMEN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Osavuosikatsaus II 1.6. 31.8.2017 Sisältö: - Käyttötalouden toteutuma 8/2017 - Investointien toteutuma 8/2017 - Sisäisen valvonnan toteutuma 8/2017 VESI-LIIKELAITOKSEN
Taloussuunnitelma 2019 SISÄLLYS
Taloussuunnitelma SISÄLLYS 1. UUDENKAUPUNGIN VESI... 1 1.1. Tuloslaskelma... 3 1.2. Veden käyttömaksut ja myyntituotot... 4 1.3. Rahoituslaskelma... 5 1.4. Käyttötalous... 6 1.5. Investoinnit... 8 1.6.
Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma
UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS Talousarvio 21 ja taloussuunnitelma 21-212 Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan johtokunta 3.9.29 TULOSLASKELMA 21-212 1 euroa 22.9.29 14:9 TP 28 Liikevaihto
Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit
Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900
Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta
Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 21.09.2017 Puhtaan veden tekijät Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1-8 / 2017... 1 Rahoituslaskelma 1-8 / 2017... 2 Tavoitteet 2017... 3 Toiminta-ajatus...
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016
6/26/2017 Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Liikevaihto 0 0 0 0 0 0 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 0 0
UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS Port of Uusikaupunki. Talouden toteutuminen 1-11/2010
UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS Port of Uusikaupunki Talouden toteutuminen 1-11/ Uudenkaupungin Sataman johtokunta 30.12. UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS TULOSLASKELMA 1-11/ 1-11/2009 Arvio 1-11/ Poikkeama
LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017
LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI LOIMAAN VEDEN OSAVUOSIKATSAUS 1 YLEISTÄ Loimaan veden johtosäännössä mainitaan kaupunginvaltuuston ja kuntalain liikelaitokselle määrittämät oikeudet
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011
UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / Uudenkaupungin Jätehuollon johtokunta 24.5. Tuloslaskelma 1-4/ 1-4/2010 Arvio 1-4/ Poikkeama Käytön % Toteutuma arvio Liikevaihto
TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA
TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN 2019-2021 TALOUSSUUNNITELMA Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunta 7.9.2017 1 2 TAMPEREEN VESI Tampereen Vesi tuottaa toiminta-alueensa vesihuoltopalvelut
TA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys
Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63
Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot
RAHOITUSOSA 2011 2014
279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma
RAHOITUSOSA 2012 2015
271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 Toiminta-ajatus Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää katu- ja viheralueita sekä kiinteistöjen
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot
Rahoitusosa 2013 2016
Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
TULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen
LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013
TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden
NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta
TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 ltjk 5.10.2016 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 ltjk 25.9.2014 Joensuun Vesi liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia 1.9.2014 voimaan
Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset
Turku 437 462 431 241 431 241 428 914-2 327 159 459 153 846 153 846 155 656 1 810 66 047 67 330 67 330 61 647-5 683 28 271 23 915 23 915 27 971 4 057 159 819 164 743 164 743 164 856 113 23 867 21 407 21
KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU
KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 1.6.2015 1 KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun
TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015
TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,
Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA
Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot
KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS
VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 21.5.2015 1 VUODEN Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun lähtökohtia Taseessa ylijäämää 3 050 944,03 Vuonna 2015 kuntien maksuosuudet eivät
Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014
5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen
TALOUSARVION SEURANTA
TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018
KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017
ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden
Asukasluku indeksoituna (2006=100)
11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
KUUMA-johtokunta / LIITE 5a
KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123
Vesihuoltolaitoksen johtokunnan talousarvioehdotus 2013, taloussuunnitelmaehdotus ja investointiehdotus
Vesihuoltolaitoksen johtokunta 42 22.08.2012 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan talousarvioehdotus 2013, taloussuunnitelmaehdotus 2014-2015 ja investointiehdotus 2013-2017 420/02.02.00/2012 VESI 42 Kunnanhallitus
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4
KUUMA-johtokunta Liite 11a
KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88
KUUMA-johtokunta Liite 12a
KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472
Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen
1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL
Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,
Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%
PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900
RAHOITUSOSA. Talousarvion 2005 rahoituslaskelma. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat
RAHOITUSOSA RAHOITUSOSA n rahoitusosaan kootaan käyttötalous-tuloslaskelma- ja investointiosan tulojen ja menojen aiheuttama kassavirta (varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta). Lisäksi rahoitusosaan
NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA RAHOITUSOSA
NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2021 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2018-2021 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä Kaupunginhallituksen ehdotus 31.10.2017 TP16 TA17* TA17** TE18
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen
Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.
PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot
Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013
Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 Tulevien vuosien välttämättömien investointien aiheuttamaan rahankäyttöön voidaan varautua kassan riittävyyden osalta ottamalla
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota
TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014
1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus
TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun
NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA RAHOITUSOSA
NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2022 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2019-2022 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä Kaupunginhallituksen ehdotus 30.10.2018 TP17 TA18* TA18** TE19
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona
31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014
31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA SYYSKUU 2016 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 75,0 % Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia 13.10.20169:55:18 Tili(T) +muutos
Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta
Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli
Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli 12.6.2015 Sisältö 1 Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli: Toimiala... 3 Toimiala... 3 Tuloslaskelma ja määrällinen henkilöstön tarve... 3 Toimialan
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA MARRASKUU 2016 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 91,7 % Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia 13.12.2016 10:01:09 Tili(T)
RAHOITUSOSA. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat. Talousarvion 2004 rahoituslaskelma
151 RAHOITUSOSA 152 153 RAHOITUSOSA Talousarvion rahoitusosaan kootaan käyttötalous-, tuloslaskelma - ja investointiosan tulojen ja menojen aiheuttama kassavirta (varsinaisen toiminnan ja investointien
LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016
TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400
LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015
TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot