HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY
|
|
- Lauri Aho
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 4. YMPÄRISTÖ JA EKOLOGISUUS Hämeen Naisvoimistelijat järjestävät aamu- ja iltapäivätoimintaa: Irjalan Makasiinilla. Toiminnassa on mukana noin 34 lasta. Tämä on kuudes lukuvuosi kun aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään. Toiminta työllistää yhden kokopäiväisen työntekijän, yhden osa-aikaisen ja muutamia tuntityöntekijöitä. Tarkoituksena on luoda mahdollisimman kodinomaista pienissä ryhmissä tapahtuvaa toimintaa, jossa jokaisella lapsella on turvallinen olla. Lapsen mieli pääsee rauhoittumaan ja rentoutumaan koulupäivän jälkeen. TAVOITTEET: 1. Kierrätysmateriaalin hyödyntäminen. 2. Välipalan tekeminen toiminnalliseksi lasten kanssa yhdessä. 3. Ideointia kehitetään teemakuukausittain. 4. Asiakkaan tyytyväisyyden kehittäminen / pysyminen. KEINOT: 1. Kierrätysmateriaalien hankkiminen tehdään yhdessä vanhempien avustuksella. Materiaalin uudelleen käyttäminen tapahtuu askartelussa ja suunnitteilla olevassa käsityöpajassa. 2. Lapset saavat itse ideoida välipalan sisältöä ja auttaa sen toteutuksessa. Ideointi tapahtuu pienryhmissä. Terveellinen välipala on tärkeää huomioida lapsen kehityksen kannalta. 3. Jokaiselle kuukaudelle on oma teema-aihe. Otamme huomioon teemakuukausissa ympäristön ja ekologisuuden. 4. Kysymme vanhemmilta sähköpostilla ja suullisesti palautetta toiminnastamme. Mitä kehittämiskohteita meillä on? Mihin ovat tyytyväisiä toiminnassamme?
2
3 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Hämeen Naisvoimistelijat järjestävät aamu- ja iltapäivätoimintaa yhdessä toimipisteessä: Irjalan Makasiinilla Takahuhdissa. Toiminnassa on mukana 34 lasta. Tämä on kuudes lukuvuosi kun aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään. Toiminta työllistää yhden kokopäiväisen työntekijän, yhden osa-aikaista ja muutamia tuntityöntekijöitä. Tarkoituksena on luoda mahdollisimman kodinomaista pienissä ryhmissä tapahtuvaa toimintaa, jossa jokaisella lapsella on turvallinen olla. Lapsen mieli pääsee rauhoittumaan ja rentoutumaan koulupäivän jälkeen. TAVOITTEET: 1. Lapsen kohtaaminen ja huomioiminen päivittäin, sekä yksilöllisen kasvun ja kehityksen tukeminen. 2. Kiusaamisen ennaltaehkäisy. 3. Välitön puuttuminen kiusaamiseen. 4. Avoin, välittävä ja vuorovaikutuksellinen yhteistyö perheiden kanssa. 5. Kuunteleva, keskusteleva ja reflektoiva työilmapiiri. KEINOT: 1. Pienet ryhmät, joissa keskimäärin 10 lasta ja ohjaaja. Alkupiirin ohjatut harjoitteet: tunnistan tunteeni ja osaan hallita niitä, tiedän ja tunnistan vahvuuteni olen arvokas, osaan kuunnella muita ja kertoa omia ajatuksiani olen keskustelutaitoinen. 2. Pienet ryhmät ja vaihtuvat leikkiryhmät, jolloin kaikki tutustuvat paremmin toisiinsa. Ryhmät muodostuvat niin, että lapsia on eri luokilta ja eri sukupuolta. Leikkiryhmät muodostetaan toisinaan lasten toiveiden mukaan ja toisinaan ohjaaja
4 päättää kokoonpanon. Ohjaaja on aina aktiivisesti läsnä ryhmien toiminnassa ja auttaa lapsia neuvottelemaan ja sopimaan asioista. 3. Mikäli ennaltaehkäisevistä toimista huolimatta havaitaan kiusaamista, niin ohjaaja puuttuu siihen heti. Ohjaaja käy keskusteluja osallisten kanssa yksitellen ja/tai erikseen. Tarvittaessa ohjaaja ottaa yhteyttä kaikkien osallisten perheisiin soittaen ja/tai sähköpostilla. Tarpeen vaatiessa kutsutaan myös vanhemmat lastensa kanssa keskusteluun. Tilanne käydään läpi jokaista osapuolta kunnioittaen. Uusia toimintatapoja opetellen. 4. Perheisiin luodaan yhteys päivittäisissä haku ja tuonti-tilanteissa. Kerran lukuvuodessa järjestetään mahdollisuuksien mukaan keskusteluhetki vanhempi-lapsi ja ohjaaja. Vanhempia tiedotetaan aktiivisesti iltin tapahtumista ja retkistä. Nettisivut eivät ole tie luoda kasvatuskumppanuutta, mutta kuitenkin osa tiedottamista. 5. Työyhteisön henkeä rakennetaan lukukauden alun starttipäivillä. Ohjaaja palavereja järjestämme kerran kuukaudessa. Päivittäisiä tapahtumia käydään läpi yhdessä ohjaajien kanssa. Kehityskeskustelut pidetään tarvittaessa kevätkaudella.
5 Hämeen Naisvoimistelijat ry Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Toiminnan järjestämisen lähtökohdat Hämeen Naisvoimistelijoiden järjestämä aamu- ja iltapäivätoiminta on lakisääteistä toimintaa, joka pohjautuu perusopetuslakiin, opetushallituksen laatimiin perusteisiin ja Tampereen kaupungin laatimaan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmaan. Perusopetuslakiin vuonna 2004 tehdyn muutoksen perusteella kunnille voidaan maksaa valtionosuutta koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseksi. Laki ei kuitenkaan velvoita kuntia järjestämään toimintaa, ja toimintaa järjestäessään kunta voi itse päättää sen laajuudesta. Lapsille toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista. Aamu- ja iltapäivätoiminnalla on oma erityisluonteensa, sillä se on lapsen vapaaaikaa ja sijoittuu ennen ja jälkeen koulupäivän. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoitus on eheyttää lapsen päivää. Toiminta tukee lapsen, kodin ja koulun välistä kasvatustyötä sekä ennaltaehkäisee lapsen yksinäisyyttä ja siihen liittyviä riskitekijöitä. 2. Taustaorganisaatio Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinoinnista vastaa Tampereella päivähoidon asiakaspalveluyksikkö. Palveluntuottajina toimivat 1) kaupungin perusopetus ja 2) yksityiset palveluntuottajat, joihin me kuulumme. Asiakaspalveluyksikön aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattoreita on kolme ja heidän kanssa toimimme tiiviissä yhteistyössä. He valvovat ja ohjaavat
6 toimintaamme käytännössä. Päivähoidon asiakaspalveluyksikkö organisoi paikkojen haun ja ohjaa hakemukset palveluntuottajille ja tukee heitä avustuksin. 2. Toiminta-ajatus Aamu- ja iltapäivätoimintamme perustuu lapsilähtöisyyteen. Lapsilähtöisessä ajattelussa keskiössä on lapsi ja hänen yksilöllisyys: temperamentti, kasvu ja kehitys (psyykkinen, sosiaalinen, fyysinen). 3. Tavoitteet Tavoitteenamme on lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Painopisteenämme on päivittäinen liikunta, tunne- ja sosiaalisten taitojen kehittäminen ja kiusaamisen ennaltaehkäisy. Toimintaa ohjaa selkeä päivä- ja viikkostruktuuri, jonka tehtävänä on luoda lapselle turvallisuuden tunnetta. Päiväohjelma sisältää vapaata leikkiä, leikkiparit tai ryhmät, ohjatun tuokion, välipalan, ulkoilua sekä ohjattua tai omaehtoista liikuntaa. Erilaiset tapahtumat ja retket luovat vaihtelua arkeen Tunne-elämän ja sosiaalisten taitojen kehityksen tukeminen sekä syrjäytymisen ennaltaehkäisy a) Tunne-elämä Lasta ohjataan tunteiden tunnistamisessa ja hallinnassa. Yhdessä etsitään rakentavia tapoja toimia haastavissa tunnetiloissa. Toimintatapoina käytetään: keskustelua (lapsi-ohjaaja, lapsi-vanhempi-ohjaaja) aktiivista kuuntelua ja omantoiminnanohjauksen passia. b) Sosiaaliset taidot ja syrjäytymisen ehkäisy
7 Lasten kanssa harjoitellaan yhdessä toimimista, jotta leikit sujuvat ja jokainen voi kokea kuuluvansa ryhmään. Lapsi oppii kuuntelemaan toisia, kertomaan omia ajatuksia, ymmärtämään muiden mielipiteitä, neuvottelemaan ja keskustelemaan - syntyy kunnioitusta ja arvostusta. Toimintatapoina käytetään: saapumispiiriä, keskustelua (lapsi-ohjaaja, lapsi-lapsiohjaaja, lapsi-vanhempi-ohjaaja) leikkiryhmiä, peukutusta Eettisen kasvun tukeminen Lasta ohjataan ottamaan vastuu omasta käyttäytymisestään ja teoistaan sekä niiden aiheuttamista seurauksista. Lapselle asetetaan selkeät rajat, jotta hän tietää, että mikä on sallittua ja mikä ei. Hänestä välitetään, kun hänen tekemisistään ollaan kiinnostuneita. Toimintatapoina käytetään: keskustelua (lapsi-ohjaaja, lapsi-vanhempi-ohjaaja), yhteisiä pelisääntöjä, rentoutumista ja omantoiminnanohjauksen passia. Lapsi oppii: - ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistaan (lepo, uni, ravinto, puhtaus, liikunta ja ulkoilu) - ottamaan vastuun toisten hyvinvoinnista ja siihen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista - oman käyttäytymisen aiheuttamat seuraukset ja tunteet sekä itselle että toisille - ryhmän toimintaan liittyvät sopimukset ja annetut ohjeet ja niiden noudattamisen
8 3.4. Osallisuuden edistäminen, tasa-arvon lisääminen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy Lapselle ollaan läsnä ja häntä kuunnellaan ja kuullaan. Hänet otetaan mukaan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Lasta kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti, jokaisen yksilöllisyys ja perheiden kasvatusperiaatteet huomioiden. Lapsen ajattelua arvostetaan ja hänelle annetaan mahdollisuus toteuttaa itseään kasvaa itsensä näköiseksi. Toimintatapoina käytetään: lapseen tutustumista keskustellen ja havainnoiden, saapumispiiriä, vapaata leikkiä ja lasten tekemiä esityksiä ja ohjelmanumeroita. Lapsi oppii: - hyväksymään itsensä ja toiset - tunnistamaan omat vahvuutensa ja heikkoutensa - ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta - työskentelemään kaikkien kanssa - ottamaan kaikki mukaan leikkiin ja peliin - ymmärtämään aikuisen ja lapsen roolien eron 3.4. Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen Toiminnan tavoitteena on luoda avoin ja luottamuksellinen vuorovaikutussuhde kodin ja koulun kanssa ja näin tukea lapsen kasvua ja kasvatustyötä. Huoltajalla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta. Iltapäivätoiminnassa ohjaajilla on vastuu lapsen kasvatuksesta kyseisen ryhmän jäsenenä.
9 Toimintatapoina käytetään: vanhempainiltaa, avoimia ovia, tiedottamista sähköpostitse ja puhelimitse. 4. Toiminnan järjestäminen ja käytäntö 4.1. Paikka ja tilat Irjalan toimipiste sijaitsee osoitteessa Irjalankuja 4, Tampere. Toimitilana käytetään juhla- ja kokouskäyttöön tarkoitettua viehättävää vanhaa makasiinirakennusta, jonka omistaa Tampereen kaupunki. Makasiinin ylläpidosta ja vuokrauksesta vastaa Irjalan omakotiyhdistys. Käytössämme on iso sali, jossa on mahdollisuus liikkua, leikkiä ja pelata. Yksi pienempi huone, jossa lähinnä askarrellaan ja sitten suuri ruokasali, jossa välipalan lisäksi pelataan pelejä ja piirrellään. Ulkoiluun tarkoitettu alue on monipuolinen. Pihapiiristä löytyy metsikköä, seikkailuun ja majojen rakentamiseen sekä tasaista kenttätilaa pelailuun ja leikkeihin ja kiipeilytelineet. Tämän lisäksi käymme liikkumassa ja leikkimässä myös läheisessä puistossa. Takahuhdin koulun ja ilttiksen välimatka on vajaa kilometri. Tämän vuoksi ohjaajat vievät ja hakevat ekaluokkalaiset sekä tokaluokkalaiset koulusta syyskuun ajan Lapsimäärä Irjalan toimipisteessä on yhteensä 34 lasta, joista 17 on ekaluokkalaisia ja 16 tokaluokkalaisia ja 1 kolmasluokkalainen. Lapsimäärä vaihtelee ja elää kokoajan.
10 4.3. Henkilökunta Toimipisteissämme työskentelee 3-4 työntekijää: - Vastaavaohjaaja, joka on kokopäiväinen. - Yksi osa-aikainen - Kaksi tuntityöntekijää Toimipisteessä työskentelee yksi vakituinen ohjaaja. Henkilöstön sopivuus lasten kanssa työskentelyyn on varmisettu tarkastamalla lain määräämä rikosrekisteri. Tavoitteena on työyhteisö, jossa jokainen voi käyttää hyväkseen omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan. Työhyvinvointi on tulevan vuoden yhtenä kantavana teemana. Jokainen työntekijä on arvokas. Toimintatavat: Toimipistekohtaiset päivänavaus palaverit, kuukausipalaverit, henkilökohtaiset palaverit esimiehen kanssa n. kerran kk:ssa, kehityskeskustelut kerran lukukaudessa, kauden suunnittelupäivät kaksi kertaa lukuvuodessa, kauden yhteenvetopäivät kaksi kertaa lukuvuodessa Toiminta-aika ja lomat Iltapäivätoimintaa järjestetään lukuvuoden kaikkina koulupäivinä ma-pe klo Aamupäivätoiminta on avoinna tarvittaessa Irjalassa ma-pe Toimintaa ei ole koulun loma-aikoina ellei toisin sovita. Jos kesätoimintaa tullaan tarjoamaan, siitä ilmoitetaan erikseen.
11 4.5. Päiväjärjestys Päivät rakentuvat strukturoidusti koulun työjärjestys huomioonottaen. Päiväohjelma rakennetaan selkeäksi ja sama rytmi toistuu viikoittain. Jokaiseen päivään kuuluu välipala, ulkoilua ja mahdollisuus vapaaseen leikkiin, kädentaitoihin ja liikkumiseen. Järjestämme muutamia lasten toiveiden mukaisia yksittäisiä tapahtumia ja retkiä. Oleellista on, että ohjelma elää lasten jaksamisen, sään ja muiden ulkopuolisten tekijöiden mukaan Asiakasmaksut Vanhemmat maksavat kuukausimaksun, joka valitaan hoidon tarpeen mukaan. 1-3h 70, 3-4,5h 120 tai 4,5-6h 140. Sisarhinta 1-3h 60, 3-4,5h 110 tai 4,5-6h 120. Näistä maksuista sovitaan vanhempien kanssa tehtäessä palvelusopimuksessa ennen toiminnan alkua. 5. Tiedonkulku ja yhteistyö Iltapäivätoiminta on perusopetuslain alaista toimintaa, joten henkilökuntaa koskevat samat salassapitosäädökset kuin kaikkia perusopetuksen piirissä työskenteleviä. Huoltajien lupa tiedonkulkuun ja yhteistyöhön varmistetaan esitietolomakkeessa. Yhteistyön tavoitteena on aina lapsen etu, turvallisuus ja ongelmien ehkäisy Koulu ja iltapäivätoiminta Koulun kanssa tapahtuvaa tiedottamista ja yhteistyötä tulee kehittää. Uusia toimintatapoja tulee miettiä aktiivisesti. Toimintatavat: sähköpostit, keskustelut henkilökohtaisesti mahdollisuuksien mukaan. Ohjaajien vierailut luokissa, joissa lapset ovat kerran lukuvuoden aikana. Käymme kerran lukuvuodessa esittelemässä toimintaamme Takahuhdin koululla. Näytämme vanhemmille esittely videon toiminnastamme, joka löytyy
12 nettisivuiltamme. He voivat seurata esitystä omasta älypuhelimestä tai yhteisesti videotykin kautta Koti ja iltapäivätoiminta Vanhempien kanssa pyritään rakentamaan vuorovaikutuksellinen ja luottamuksellinen yhteistyö. Toimintatavat: tiedotetaan sähköisesti ilttiksen toiminnasta sekä tulevista tapahtumista ja ohjelmasta. Toiminnan alussa järjestetään vanhempainilta, joka on toiminnallinen. Illan tarkoitus käydä läpi koko iltapäivä, mitä kerhossa tehdään. Tämä toteutetaan vanhempien ja lasten kanssa yhdessä. Pidetään avoimet ovet- tapahtuma joulun alla. Tarvittaessa järjestetään vanhempainvartit kaikille perheille. Vanhemmat tiedottavat toimipisteiden puhelimeen lapsen sairastumiset, aikataulun muutokset ja kaiken mikä liittyy lapsen arjen sujuvuuteen Muu yhteistyö Tampereen kaupunki koordinoi ja valvoo lakisääteistä iltapäivätoimintaa ja tekee päätökset palvelujen tuottajien kanssa. Irjalan toimipisteen vastuuohjaaja osallistuu kaupungin järjestämiin tiedotus- ja koulutustilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan. 6. Vakuutukset Lapset on vakuutettu ryhmätapaturmavakuutuksella toiminta- aikana ja siihen liittyvien välittömien matkojen aikana. Lasten tulee siirtyä iltapäivätoimintaan välittömästi koulutyön päätyttyä. Toimipisteiden sääntöjen noudattaminen on
13 ehtona vakuutukselle. Emme vastaa lasten henkilökohtaisesta omaisuudesta, kuten kännyköistä ym. Ohjaajat on vakuutettu ammattihenkilön vastuuvakuutuksella. Irjalan toimitila on vakuutettu vastuuvakuutuksella. 7. Välipala Välipala on tarkoitettu lounaan ja päivällisen väliseksi ateriaksi. Tarjottava välipala on monipuolinen. Se sisältää juoman, leivän, leikkeleen tai juuston, hedelmän tai kasviksen. Ruokailuhetki on yhdessäolon hetki, jolloin keskustellaan lasten kuulumisista ja tiedotetaan yhteisistä asioista sekä opetellaan hyviä pöytä tapoja ja sosiaalista käyttäytymistä. 8. Kriisit ja pelastussuunnitelma Tulipalon varalta iltapäivätoiminnan tiloissa on esillä poistumissuunnitelma. Siinä näkyvät hätäpoistumistie sekä varapoistumistiet ja kokoontumispaikka. Poistumistiet ja ohjeet ovat selkeästi näkyvillä toimipisteen tiloissa. Ilttiksessä on asianmukaiset ensiapuvälineet, sekä pienempi retkipakkaus, joka on mukana, mikäli ryhmä poistuu pihapiiristä tai kun ohjaaja on yksin lasten kanssa ulkoilemassa. Kiireettömissä tapaturmatilanteissa lapselle annetaan tarvittava ensiapu, jonka jälkeen tiedotetaan huoltajille. Kiireellisissä tapauksissa annetaan hätäensiapu,
14 soitetaan huoltajille ja tarvittaessa ambulanssi. Lasten lääkärikäynnit pyritään hoitamaan vanhempien kanssa. Iltapäiväkerhon ohjaaja ei vastaa lapsen kuljettamisesta hoitoon. Iltapäivätoimintaa voi kohdata myös erilaiset henkiset kriisit, kuten maailmanlaajuiset katastrofit, yllättävät vakavat tapaturmat, sairaudet tai kuolemantapaukset. Nämä käsitellään yhteistyössä koulun oppilashuollon asiantuntijoiden ja perheiden kanssa koulun kriisisuunnitelman mukaisesti. Vakavat ongelmatilanteet, kuten kiusaamiset ja sosiaaliset vaikeudet käsitellään huoltajien kanssa. Yhteistyöstä opettajan ja oppilashuollon kanssa sovitaan aina huoltajien kanssa. Ohessa liitteet, joissa tarkemmin molempien toimipisteiden omat suunnitelmat. Turvallisuussuunnitelma Tapahtuma Hämeen Naisvoimistelijat ry järjestävät aamu- ja iltapäivätoimintaa Irjalan makasiinilla. Tapahtumapaikka Irjalan makasiini 4 c, Tampere Ajankohta Lukuvuosi Vastuuhenkilöt Kaisa Niemi-Virtanen Puh:
15 Riskitekijät Onnettomuudet ja tapaturmat Ohjaajilta löytyy ensimmäisen (EA1) tai toisen asteen (EA2) ensiaputaidot. Makasiinin siivouskomerosta löytyy ensiaputarvikkeet ja iltapäivätoiminnalla on myös oma ensiapulaukku ohjaajien kaapissa. Tulipalo Makasiinin sisätiloista löytyy yleisohjeita palon sattuessa, kaasu- tai säteilyvaaratilanteissa. Eteisestä löytyy kaksi palosammutinta ja keittiöstä sammutuspeite. Varauloskäynnit ovat etuoven lisäksi makasiinin kummassakin salissa, jotka ovat merkattu hätäuloskäynti merkeillä. Poistumisreitti Makasiinin etupihalla on iso ja avoin parkkipaikka, joka on hätätilanteen sattuessa kokoontumispaikka. Asiakkaat Irjalan iltapäiväkerhossa on 34 kerholaista.
Hämeen Naisvoimistelijat ry. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Toiminnan järjestämisen lähtökohdat
Hämeen Naisvoimistelijat ry Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2018-2019 1.Toiminnan järjestämisen lähtökohdat Hämeen Naisvoimistelijoiden järjestämä aamu- ja iltapäivätoiminta on lakisääteistä
HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Hämeen Naisvoimistelijat järjestävät aamu- ja iltapäivätoimintaa kahdessa toimipisteessä: Irjalan Makasiinilla Takahuhdissa ja Aitolahden srk:n partiotilassa Kolossa Olkahisissa.
HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Hämeen Naisvoimistelijat ry on harrasteliikuntaseura, joka tarjoaa innostavaa ja monipuolista ryhmäliikuntaa aikuisille sekä alle 7-vuotiaille lapsille. Järjestämme myös
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)
PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA
PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA PÄIVÄKOTI TIPITII OY PÄIVÄHOIDON LAADUNVARMISTUS 1.Lapsi Turvallisuus Lapsella on hyvät kasvun ja kehityksen edellytykset kodinomaisessa päiväkodissamme. Kasvatusympäristömme
PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016
PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2014 29.5.2015 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen
Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit
Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa
HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN
HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN SISÄLTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET 2. TOIMINNAN KOORDINOINTI JA SUUNNITTELU 3. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET
ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu
ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan
KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN
1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja
KH 29.1.2013 LIITE. Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012
KH 29.1.2013 LIITE Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet Koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon toiminta-ajatuksena on tarjota lapselle turvallinen
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE
Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten
Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten TOIMINTA-AJATUS... 3 1.Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 3 2. Tunne-elämän kehityksen tukeminen...
Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa
Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350
LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.
LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.) 1.TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Iltapäivätoiminnan tarkoituksena
Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin.
KH 29.1.2013 LIITE Paltamon perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan laatukäsikirja 1 Johtaminen Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan koordinoinnista, arvioinnista ja valvonnasta vastaa Paltamon
SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN. Toimintasuunnitelma
SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN Toimintasuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 1 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 1 3. SISÄLLÖLLISET
PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE
PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää
KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet 3 Hakeminen 4 Maksut 5 Tilat 6 Henkilöstö 7 Sisältö 8 Yhteistyö ö 8.1. Yhteistyö kotien kanssa 8.2. Yhteistyö koulun kanssa
KOTIKULLAN AAMU-JA ILTAPÄIVÄKERHON Toimintasuunnitelma
KOTIKULLAN AAMU-JA ILTAPÄIVÄKERHON Toimintasuunnitelma Tominta-ajatus ja tavoitteet Tavoitteena on tukea erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempia heidän kasvatustyössään sekä mahdollistaa vanhempien
ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry
ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu Lukuvuosi 2017-2018 Kuopion Setlementti Puijola ry Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 202) Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn huoltajille 22.1. 28.2.2013.
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset
Pirkkalan kunta Sivistysosasto Infovihko iltapäivätoiminnassa olevien lasten vanhemmille Lukuvuosi 2015 2016 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset Lisätietoa löytyy myös opetuksen internet-sivuilta,
ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ
1 (7) Liite 4 Sivistyslautakunta 26.8.2015 52 ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ Toimintasuunnitelma 1.9.2015 lähtien HÄMEENKYRÖN KUNTA SIVISTYSPALVELUT 2 Iltapäivätoiminta Hämeenkyrössä Toimintasuunnitelma
Toimintasuunnitelma 2013-2014
VISIO Nuoret Kotkat on hyvän, lapsilähtöisen iltapäivätoiminnan tuottaja, edistäjä ja kehittäjä. TUOTTAJA tuottaa palveluja kaupungin kanssa tehtävän sopimuksen mukaisesti EDISTÄJÄ edistää lasten osallistumista
Yhdistymishallitus 2.11.2015?
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan palvelualueella Nastolan kunnan ja Lahden kaupungin yhdistymisen siirtymäkaudella 1.1. 31.7.2016 Yhdistymishallitus 2.11.2015? Järjestäessään
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Kouvola (N = 231) Riitta Rajala
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 231) Riitta Rajala 30.4.2013 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu-
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUS- JA VALVONTA-ASIAKIRJA
TAMPEREEN KAUPUNKI Sivu 1 (6) Hyvinvoinnin palvelualue Valvonta- ja ohjaustiimi KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUS- JA VALVONTA-ASIAKIRJA PALVELUNTUOTTAJA: nimi: y-tunnus: ryhmän nimi: osoite:
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA 2017-2018 Sivu 1 YLEISTÄ ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA Iltapäiväkerhot on tarkoitettu 1-2-luokan lapsille joidenka vanhemmat käyvät työssä tai opiskelevat. Vanhempi joka on kotona,
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA
Liite nro 4, sivltk. 1/2014, 10 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnan sisältö
Orimattilan kaupunki. Koululaisten iltapäivätoiminnan. Toimintasuunnitelma
Orimattilan kaupunki Koululaisten iltapäivätoiminnan Toimintasuunnitelma (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 28.4.2015 Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala
KAARINAN KAUPUNKI 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015 1. Soveltamisala Lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa säätelee Perusopetuslaki (628/1998). Mikäli kunta
ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio
ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen
LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA
LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto 22.10.2008 20 1. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT.. 2 1. Lainsäädäntö.. 2 2. Toiminta
Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo
1 Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin,
Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu
Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus
Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta
Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.1.2014 - Sivistyslautakunta 20.1.2014 4 Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo
1 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen... 2 1.3 Eettisen kasvun tukeminen...
VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE
VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE Kuuden koon malli Tapaturmien ehkäisyn toimintamalli päiväkotiin ja kouluun LAPSEN TURVAKSI HANKE 2007
Riitta Rajala
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Huoltajat - (N = 11) Riitta Rajala 29.4.2011 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen koululaisten aamu-
LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO
LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan alakouluikäisille oppilaille. Iltapäiväkerho aloittaa toimintansa
LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ
VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN
TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011
TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Hyväksytty: Koulutuslautakunta 16.3.2005 22 Muutettu: Koulutuslautakunta 18.2.2009 20 Muutettu: Koulutuslautakunta 16.6.2011 2 Sisällysluettelo
Koululaisten iltapäivätoiminta
Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa
Ajankohtaista Opetushallituksesta
Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019
Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31
Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA Hyväksytty 25.4.2018, sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN
LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO
LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO 2013 2014 LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan
Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja
Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon
Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho
Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho Pois syrjästä hanke Säkylän kehittämisosio Sisällys 1 Mikä on Timantti -kerho?... 3 2 Tavoitteet... 3 3 Resurssit... 4 4 Kerhotoiminta...
Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU
Ko u l u l a i s t e n AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Monet lapset viettävät pitkiä aikoja ilman aikuisen läsnäoloa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin
Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
0 Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Wiitaunioni Sivistystoimi 2011 1 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Ai- toiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen
Aamu- ja iltapäivätoiminnan
1 Sivistyslautakunta 73/2011 Yli-Iin kunnan koululaisten Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaa Opetushallituksen julkaisema Perusopetuksen
ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola ry Kuopio
ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2016-2017 Setlementti Puijola ry Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda kerhojen lapsille virikkeellinen, turvallinen
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
Pienten lasten kerho Tiukuset
Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Ekaluokkalaisen päivä SEIJA NIEMELÄ JA MINNA KESTI 1AB OPPIMISKULTTUURIN MUUTOS opettajan ja lapsen rooli koulussa lapsen henkilökohtainen oppimispolku yhdessä tekeminen lapsen
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Nastolan kunta KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SIVLA 19.5.2015 33 Nastolan kunnassa järjestetään koululaisten iltapäivätoimintaa kunnanvaltuuston päätöksellä 21.6.2004 29 sekä
HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Hämeen Naisvoimistelijat ry on harrasteliikuntaseura, joka tarjoaa innostavaa ja monipuolista ryhmäliikuntaa aikuisille sekä alle 7-vuotiaille lapsille. Järjestämme myös
Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.
Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä
Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.
Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,
Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö.
Varhaiskasvatussuunnitelma Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. 2014 Ypäjän varhaiskasvatuspalvelut Päiväkoti Heporanta: Pollet, Ponit ja Varsat
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Varhaiskasvatussuunnitelma 2017
Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.
Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää
Laatu Keminmaan kunnan perusopetuksessa
LIITE 13, Sivistyslautakunta 28.3.2012 35 Laatu Keminmaan kunnan perusopetuksessa Henkilöstöresurssit Lähtökohtana laadukkaalle perusopetukselle on ammattitaitoinen ja pätevä henkilökunta. Henkilöstön
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET
27.2.2004 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET OPETUSHALLITUS 1 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 1. LUKU AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT...3 2. LUKU
ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI Inarin koulu
ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2017 2018 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan
KEMIÖNSAAREN KUNTA. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
KEMIÖNSAAREN KUNTA Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2013 2 Sisällysluettelo 1 Perusteet... 3 2 Tavoitteet... 4 3 Toimintaympäristö... 5 4 Yhteistyö... 5 5 Henkilöstö... 6 6 Toimintaan hakeminen
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto
Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho
Lukuvuosi 2017-2018 Siuntion kunta Iltapäivätoiminta (ilttis) on monipuolista ohjattua toimintaa 1. ja 2-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Iltapäiväkerhossa lapset voivat
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Lumijoen kunta päivitetty 4/11 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan laki astui voimaan 1.8.2004. Kunta vastaa järjestetystä iltapäivätoiminnan lainmukaisuudesta.
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä
Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen.
MYLLÄRIN PAJA Myllärin Paja Myllärin paja tarjoaa laadukasta, monipuolista ja kuntoutuksellista ryhmämuotoista päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille erityishuoltolain tai vammaispalvelulain
Varhaiskasvatussuunnitelma
Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla
Hyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto
25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat - 578 Paltamo (N = 10) Riitta Rajala 28.2.2015
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 10) Riitta Rajala 28.2.2015 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu-
HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO
HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Voimassa 1.8.2016- Siviltk 17.5.2016 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN... 2 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2.1 KODIN