Tulevaisuuteen suuntaava varhaiskasvatustiede
|
|
- Anni Pääkkönen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kasvatus & Aika 11(3) 2017, Tulevaisuuteen suuntaava varhaiskasvatustiede Aluksi Raija Raittila, Tarja Liinamaa & Leila Tuominiemi Uusien tieteenalojen syntyminen on modernin tieteen pysyvä piirre. Tieteenalojen jatkuvaan muotoutumiseen liittyy kunkin tieteenalaidentiteetin ja -statuksen rakentuminen ja tietoinen rakentaminen. (Niiniluoto 2003, 131.) Vaikka tieteelle sinänsä ei voitane esittää tyhjentävää määritelmää, katsotaan sen tavallisesti tarkoittavan tieteellistä tutkimustoimintaa ja sen tuloksia (Kiikeri & Ylikoski 2004, 15 19). Tieteenalan määrittelyyn kuuluu yleensä sen tutkimuskohteiden, teorioiden, käsitteellisten rakennelmien ja tutkimusmetodologian tarkastelu. Varto (1996, 37) toteaa lisäksi, että uusi empiirinen tieteenala kytkeytyy johonkin käytäntöön, josta tarvitaan tutkimusta. Varhaiskasvatustiede on uusin kasvatustieteellisistä tieteenaloista. Sen kehittyminen on liittynyt kiinteästi yhteiskunnallisen varhaiskasvatusjärjestelmän syntyyn ja muuttumiseen. Toisaalta sen kehitys kytkeytyy kasvatusalan tiedeyhteisöjen ja varhaiskasvatusalan koulutuksen muutoksiin. Lastentarhanopettajakoulutukseen sisältynyt varhaiskasvatuksen opetus sai rinnalleen painokkaammin tutkimuksen, kun koulutus siirrettiin yliopistoihin vuonna Samassa yhteydessä perustettiin professorien virkoja, joita pidetään alan akateemisen kentän ja tieteenalan olemassaolon perusehtona. (Husa & Kinos 2001.) Tarkastelemme tässä katsauksessa aluksi lyhyesti varhaiskasvatuksen käytännön ja lastentarhanopettajakoulutuksen historiaa, sillä ne määrittävät varhaiskasvatustieteen syntyä ja erityisesti sen myöhäistä ilmestymistä ja pääsyä tieteiden joukkoon. Hujala ja Niikko (2011, 22 23) tuovat esiin, että uuden tieteen syntyminen on tieteen sisäisen kehityksen lisäksi kytköksissä yhteiskunnan arvoihin ja arvostuksiin. Näkemykset pienten lasten kasvatuksen ja opetuksen merkityksestä ja tehtävästä ovat muuttuneet erityisesti 20 viimeisen vuoden aikana Suomessa, mikä on edistänyt myös varhaiskasvatustieteen vahvistumista. Toiseksi selvitämme, millainen kuva varhaiskasvatustieteestä rakentuu valikoitujen tieteellisten kirjoitusten kautta, joissa varhaiskasvatuksen tiedeluonnetta on pohdittu ja tarkennettu. Tavoitteena on tarkastella sitä, miten varhaiskasvatustieteen olemusta tutkimuksen kohteita, teoreettista ja käsitteellistä perustaa sekä metodologista luonnetta sekä suhdetta muihin tieteenaloihin on määritetty vuosien varrella. Kolmanneksi tarjoamme hahmotelman varhaiskasvatustieteen kokonaisuudesta. Lopuksi pohdimme vielä tulevaisuuteen suuntaavan varhaiskasvatustieteen ajankohtaisia ja keskeisiä teemoja. Varhaiskasvatuksen asema ja tieteenalan synty Suomalaisen varhaiskasvatustoiminnan historiasta ja kehityksestä on kirjoitettu niin kirjoja kuin tieteellisiä artikkeleitakin. Historiankirjoituksissa kietoutuvat yhteen varhaiskasvatustoiminnan kasvatukseen ja opetukseen liittyvät pedagogiset näkökulmat sekä lasten päivähoitoa koskevat yhteiskuntapoliittiset päätökset. (Esim. Hänninen & Valli 1986; Välimäki 1998.) Nämä kaksi varhaiskasvatuksen muotoutumiseen vaikuttanutta kenttää ovat tuotta- 60
2 Katsaukset neet alan kehityskulkuun erilaisia painotuksia, joilla on ollut merkittävä osuus siihen, miten varhaiskasvatuksen asema ja varhaiskasvatustiede ovat kehittyneet Suomessa. Varsinainen varhaiskasvatustoiminta lastentarhoissa ja myöhemmin päiväkodeissa on ollut perusvireeltään ensimmäisistä kansanlastentarhoista lähtien pedagogista. Tämä johtuu siitä, että lastentarha-aate tuli Suomeen suoraan Saksasta ja ensimmäiset lastentarhanopettajat saivat koulutuksensa fröbeliläisen kasvatusfilosofian mukaan. Siinä korostui halu sekä hoitaa että kasvattaa köyhien kotien lapsia. Oli yhtä tärkeää huolehtia lasten ravinnosta ja terveydestä kuin myös suunnitelmallisesta kasvatuksesta. (Eerola-Pennanen 2009, 43 46; Niiranen & Kinos 2001, ) Päätöksenteko yhteiskuntapoliittisella tasolla on sen sijaan heitellyt päivähoitojärjestelmää koulutusjärjestelmän ja sosiaalihuollon välillä, ja tämä on vaikuttanut merkittävästi varhaiskasvatuksen asemaan. Kun lastentarhat siirrettiin vuonna 1924 kouluhallinnon alaisuudesta sosiaalihallinnon alaisuuteen (Hänninen & Valli 1986, ), alkoi 90-vuotinen keskustelu siitä, onko kyse ennemminkin pienten lasten oikeudesta opetukseen ja kasvatukseen, lastensuojelusta vai vanhempien oikeudesta lastensa päivähoitoon. Vuoden 1973 päivähoitolaissa todetaan, että päivähoidolla on sekä kasvatuksellinen että sosiaalipoliittinen tehtävä. Päivähoito miellettiin kuitenkin luvuilla painokkaasti työvoima- ja sosiaalipoliittiseksi palvelujärjestelmäksi (Karila 2013, 14 18). Tätä painotusta piti luvulla voimakkaasti yllä se, että kunnat ohjasivat riittämättömät päivähoitopaikkansa vähätuloisimmille perheille. (Varhaiskasvatus vuoteen 2020, 34.) Kasvatuksellista painotusta vahvisti kuitenkin Päivähoidon kasvatustavoitekomitean mietinnön julkaiseminen 1980 ja niin sanotun kasvatustavoitepykälän ( 2 a) lisääminen päivähoitolakiin vuonna 1983 sekä päivähoitopaikkojen määrän voimakas lisääntyminen 1980-luvulla. Päivähoito muuttui vaiheittain tarveharkintaisesta sosiaalipalvelusta kaikkien lasten subjektiiviseksi oikeudeksi varhaiskasvatukseen. Prosessi tuli päätökseen vasta vuonna (Onnismaa ym ) Valtakunnallisesti varhaiskasvatus siirrettiin takaisin kouluhallinnon alaisuuteen Tultaessa 2010-luvulle varhaiskasvatus nähtiin Suomessa osana elinikäistä oppimista. Lapsella on nykyisin oikeus yhtä lailla varhaiskasvatukseen kuin perusopetukseen. Samalla virallisissa kehittämistä koskevissa asiakirjoissa on ryhdytty korostamaan varhaiskasvatusta ensisijaisesti lapsen, ei vanhempien, näkökulmasta määrittyväksi. (Valtioneuvoston periaatepäätös 2002, 7, 19; myös Varhaiskasvatuksen uudistamisen linjauksia 2009, 21.) Varhaiskasvatustieteen kehittyminen on ollut kytköksissä edellä lyhyesti luonnehditun varhaiskasvatustoiminnan kaksijakoiseen historiaan. Koska lastentarhojen ja päiväkotien toiminta tulkittiin aina 1990-luvulle asti voimakkaasti sosiaali- ja perhepoliittiseksi, sen kasvatustieteellinen tutkiminen on ollut vähäistä. Kasvatustieteellistä tutkimusta viivästyttivät vielä lisäksi lastentarhanopettajakoulutukseen liittyneet rakenteelliset ratkaisut. Husa ja Kinos (2005, ) toteavat, että varhaiskasvatustieteen asema Suomessa kasvatustieteiden joukossa on kytköksissä opettajankoulutuksen kehittymiseen. Yleinen kasvatustiede on maassamme syntynyt ja kehittynyt opettajankoulutuksen yhteydessä (Rinne ym. 2015, 70), ja sen tiedeluonne vahvistui 1970-luvulla, kun peruskoulunopettajan tutkinto muuttui yliopistolliseksi maisteritutkinnoksi. Lastentarhanopettajakoulutus jätettiin tuolloin opettajankoulutuksen uudistamisen ulkopuolelle. Lastentarhanopettajat jäivät opiskelemaan edelleen pääasiallisesti lastentarhanopettajaopistoihin. Varhaiskasvatus tuli tässäkin yhteydessä tulkituksi joksikin muuksi kuin opetus- ja kasvatustyöksi. Lastentarhanopettajakoulutuksen jääminen akateemisen maailman ulkopuolelle tarkoitti sitä, että myös tutkimustoiminta oli varhaiskasvatuksen alueella melko vähäistä aina 1990-luvulle asti. (Husa & Kinos 2005, 137.) 61
3 Kasvatus & Aika 11(3) 2017, Millaista identiteettiä varhaiskasvatustieteelle on rakennettu Ilkka Niiniluoto esittää erilaisia tieteen muutoksen malleja, joista haarautumisen ja uuden tutkimusaiheen ilmaantumisen mallit kuvaavat myös varhaiskasvatustieteen eriytymistä omaksi tieteenalakseen. Haarautumisen malli yhdistyy mielikuvaan tieteen puun yhä hienommiksi käyvistä oksista eli tiedeluokituksista (Niiniluoto 2003, 131, ). Ojala (1978, 310) esittää jo ensimmäisessä varhaiskasvatustiedettä koskevassa artikkelissaan juuri haarautumisteoriaan tukeutuvan näkemyksen varhaiskasvatustieteestä kasvatustieteen uusimpana, neljäntenä osa-alueena perus- ja kouluasteen kasvatuksen, aikuiskasvatuksen ja erityispedagogiikan rinnalla. Varhaiskasvatus on myös Niiniluodon (2003, 135) tarkoittama uusi ihmisten kulttuurin seurauksena syntynyt konstruktio, josta syntyy tiedealan kohteeksi uusia tutkimusaiheita. Yhteiskunnallinen varhaiskasvatustoiminta on varhaiskasvatustieteen keskeisin tutkimuskohde. Tarvetta varhaiskasvatusalan omalle tieteenalalle on perusteltu sillä, että perinteiset tieteet tarkastelevat varhaiskasvatukseen liittyviä kysymyksiä riittämättömästi (Hujala & Niikko 2011, 21). Vaikka lapsia ja lasten elämää on tutkittu lääketieteessä, yhteiskuntatieteissä ja erityisesti (kehitys)psykologiassa, mikään näistä tieteistä ei ole tutkinut lapsuuden kasvun prosesseja ja niiden yhteyttä kasvatustoimintaan. Lisäksi muuttuvat kasvuympäristöt ja moniulotteiset yhteistyökysymykset lisäävät tutkimuksen tarvetta myös varhaiskasvattajien erityisen asiantuntijuuden kehittämiseksi. (Hujala & Niikko 2011, 21; Hujala 2007, 56.) On oikeastaan hyvin kiinnostavaa, että vaikka aikuisten oppimisen kysymykset on nähty niin erilaisina ja tärkeinä, että aikuiskasvatustiede sai ensimmäisen akateemisen oppituolinsa jo 1946 (Rinne ym. 2015, 76), pienten lasten kasvatus ja opetus sai saman arvostetun aseman vasta Lähinnä kehityspsykologisen tutkimuksen perusteella on kuitenkin jo kauan korostettu, että lapsuuden ja varhaisvuosien luonne on täysin erilainen verrattuna muihin elämänvaiheisiin ja lapsuudessa kehitys, kasvu ja oppiminen ovat luonteeltaan holistisia. Tutkimukselta edellytetään siis keskittymistä lapseen kokonaisvaltaisesti, monitieteisistä näkökulmista. (Hujala & Niikko 2011, 21.) Varhaiskasvatustutkimuksen kohteeksi on ensimmäisistä tiedeartikkeleita lähtien määritelty varhaislapsuudessa tapahtuvan kasvatusprosessin tutkiminen (Ojala 1978; Huttunen 1988, 51; Hujala 2007, 52). Tällä tarkoitetaan kasvun ja kasvattamisen sekä oppimisen ja opettamisen tutkimista pienen lapsen erityisyyden näkökulmasta. Kasvattamista ja oppimista tarkastellaan yhteistyökysymyksenä ja kasvuympäristöön kytkeytyvänä toimintana. (Hujala 1996, 494; Hujala 2007, 52, 56.) Jonkin verran keskustelua on käyty siitä, minkä ikäisiä varhaiskasvatus koskee. Se on määritelty väljästi ennen kouluikää tapahtuvaksi kasvatustoiminnaksi (Ojala 1978) tai 0 8-vuotiaiden kasvatukseksi (Hujala 2007, 52; Hujala & Niikko 2011). Kasvatusprosessin tarkastelu ja tutkiminen osana laajempaa kontekstia laajentaa myös varhaiskasvatustieteen tutkimuskohdetta. Hakkaraisen (2002, ) mukaan varhaiskasvatustutkimuksen kohteena on lapsen ja lapsuuden kehitys kulttuurisena ilmiönä. Virtanen ja Karila (1996, 206) tuovat esiin lapsuudentutkimuksen, joka on kytkeytynyt 2000-luvulla varhaiskasvatuksen tutkimuksen alueelle. Lapsuudentutkimuksella viitataan sosiologien ja kulttuurintutkijoiden piirissä 1980-luvun alussa kehittymään lähteneeseen tutkimussuuntaan, joka on nostanut esiin tärkeänä tutkimuskohteena lasten oman elämismaailman ja sitonut varhaiskasvatustieteen tutkimusta tiiviisti myös yhteiskunnallisen lapsuuden rakenteellisten ehtojen tutkimiseen (Alanen 2009). Myös Huttunen (1988, 46) on tuonut esiin, että varhaiskasvatustutkimuksella on kytköksensä työvoima-, perhe-, sosiaali- 62
4 Katsaukset ja koulutuspolitiikkaan. Varhaiskasvatuksen tutkimusta arvioitiin vuonna 2007 sosiaali- ja terveysministeriön asettaman asiantuntijaryhmän toimesta. Arvioinnin koontina suositellaan tutkimuksen laajentamista päiväkodeista varhaiskasvatuspalveluihin ja varhaiskasvatuksen laatuun sekä sisältöihin. (Varhaiskasvatustutkimus ja varhaiskasvatuksen kansainvälinen kehitys 2007). Varhaiskasvatustutkimuksen teoreettiseksi lähtökohdaksi vakiintui alusta lähtien keskeisesti kehityspsykologia (Husa & Kinos 2005). Kehityspsykologisen tutkimuksen avulla saatiin tietoa lapsen kehityksen ja oppimisen lainalaisuuksista, ja niistä pyrittiin johtamaan kehitystä tukevan varhaiskasvatuksen ideaa (Ojala 1978, 310; Huttunen 188, 50; Hakkarainen 2002, 133). Myös psykologian tutkijat ovat olleet kiinnostuneita pienten lasten tutkimisesta, mikä vahvisti kehityspsykologian asemaa varhaiskasvatustutkimuksen lähtökohtana. Sen sijaan kasvatustieteilijöiden kiinnostus heräsi vasta 1980-luvulla, ja siksi teoreettinen yhteys kasvatustieteen ja varhaiskasvatustieteen välillä ei ole näyttäytynyt alun alkaen kovin vahvana. (Husa & Kinos 139; Karila ym. 2003, ) Toisaalta useat varhaiskasvatuksen tutkimuksesta kirjoittaneet asiantuntijat (Huttunen 1988, 51; Virtanen & Karila 1996, ) ovat korostaneet, että varhaiskasvatuksen tutkimuksen teoreettisten kysymysten analysointi on perusteltua kasvatustieteellisen teorian kautta, vaikka kasvatustieteellisenkin teorian määrittely on keskeneräistä. Varhaiskasvatustieteen teorianmuodostuksen todetaan jääneen vielä vähälle huomiolle muiden tutkimusteemojen korostuessa. Karila ym. (2003, 126; 2005, 142) ovat pohtineet varhaiskasvatustieteen kehityspsykologista painopistettä. Yksi vahva vallalla oleva teoria voi suunnata sitä, millaisena ilmiöt tiedealalla nähdään. Teoria voi ohjata valikoivaan näkemiseen ja sulkea pois joitakin asioita. Varhaiskasvatuksen ja lastentarhanopettajakoulutuksen keskeisenä tieteenalana kehityspsykologia on antanut selkeän näkemyksen teorian merkityksestä kasvatustyölle, mutta määritellyt lapset nimenomaan vasta kehittyvinä ja toisenlaisina kuin aikuiset. Varhaiskasvatustieteen psykologinen teoriapohja muuntui, kun 1980-luvulta lähtien ryhdyttiin korostamaan lapsen kehityksen sosiaalista ja kulttuurista luonnetta. Bronfenbrenneriläinen ekologinen ja vygotskilainen kulttuurihistoriallinen kasvatuspsykologia saivat vahvan jalansijan suomalaisessa varhaiskasvatustieteen tutkimuksessa (Huttunen 1988, 47; Hakkarainen 2002). Teoriapohjan lisäksi tieteet pyrkivät luomaan tarpeellisen käsitejärjestelmän tieteen käyttöön. Mistään koherentista varhaiskasvatustieteen käsitejärjestelmästä ei voida vielä puhua. Huttunen (1988, 51) on todennut, että varhaiskasvatustieteen osalta voi huomata jonkinlaisen vakiintumassa olevan oman käsitejärjestelmän, joka poikkeaa muiden kasvatustieteellisten tieteenalojen käsitteistöstä. Esimerkkeinä hän mainitsee opetussuunnitelmissa käytettävän käsitteistön. Varhaiskasvatustutkimus ei ole kohdistunut esimerkiksi varhaiskasvatussuunnitelmien ja esiopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa käytettyjen käsitteistöjen analyysiin. Niissä varhaiskasvatustyötä ei ole jäsennetty oppiainepohjaisesti, kuten perusopetuksessa on tehty. Käytetty käsitteistö on varhaiskasvatuksessa omaa (Karila ym. 2003, 128), mutta toistaiseksi systemaattisesti analysoimatonta. Varhaiskasvatustutkimus määritellään monien alan tutkijoiden kirjoituksissa monitieteiseksi. Perusteluna mainitaan pienen lapsen kokonaisvaltaiset kasvu- ja oppimisprosessit, joiden tutkiminen vaatii monitieteistä tarkastelua. (Huttunen 1988, 50; Hakkarainen 2002, 146; Hujala 2007, 57.) Virtanen ja Karila (1996, 215) toteavat, että monitieteinen tutkimusote edellyttää kuitenkin tutkittavan ilmiön käsitteellistämistä myös yhteisten käsitejärjestelmien pohjalta. Ojala (1978, 312) on eritellyt erittäin hienopiirteisesti varhaiskasvatuksen teorian pääkomponentteja. Hän esittää keskeisinä tieteen- ja tiedonaloina kasvatusfiloso- 63
5 Kasvatus & Aika 11(3) 2017, fian, yhteiskuntapolitiikan, kehitys- ja kasvatuspsykologian, lääketieteen, psykiatrian, liikuntatieteen ja kasvatustieteen. Ojala huomauttaa, että varhaiskasvatuksen teorianmuodostuksessa tarvitaan monipuolista tieteenalojen edustusta, mutta kasvatustieteellä tulee olla keskeinen asema teorian kehittämisessä. Tällöin varhaiskasvatuksen teoria palvelisi hänen näkemyksensä mukaan parhaiten käytäntöä ja käytäntö teoriaa. Hujala (2007, 56) pitää varhaiskasvatustutkimuksen haasteena varhaispedagogiikan teoriaperustan selkiinnyttämistä. Tutkimus lähtee käytännöstä ja palvelee ja kehittää käytäntöä (Huttunen 1988, 50 51). Käytännöksi luetaan tässä niin instituutioissa tapahtuva pedagoginen työ lasten kanssa kuin alan ammattilaisten kouluttaminen. Hakkarainen (2002, 146) puolestaan korostaa, että tutkimuksen täytyy olla muutakin kuin käytännön työhön ja hallintoon ohjeita tai normeja luovaa. Hän perää syntetisoivaa, eri tieteenalojen tuottamaa kuvausta, jonka varassa tiede kehittyy. Hujala (1996, 489) on todennut, että päivähoidon kasvatuksellisen tehtävän ja sosiaalipalvelullisen tehtävän yhteenliittyminen on tieteellisen kehittämisen rikkaus ja haaste. Koska tällaiselle integroidulle educare-mallille ei ole esikuvia, se on vaatinut suomalaisessa kontekstissa luotua jäsennystä varhaiskasvatuksen teoriapohjaksi. Monet tutkijat peräävät varhaiskasvatustieteeltä uuden tieteenalan metodologista hahmottamista (Virtanen & Karila 1996, 216; Hakkarainen 2002, ). Hujala (1996, 494) näkee, että varhaiskasvatustutkimuksella on omat tutkimusmenetelmänsä, jossa lapset itse ovat joko suoraan tai välillisesti informantteina. Lisäksi Hujala (2007, 52, 56) mainitsee, että varhaiskasvatuksen tutkijat määrittävät alan metodologiaa tekemällä tutkimusta. Ojala (1978, 310) on todennut varhaiskasvatuksen kiinteän yhteyden kasvatustieteeseen merkitsevän myös varhaiskasvatuksen tieteen kehittymisen olevan sidoksissa kasvatustieteen tutkimusmetodiikkaan ja -menetelmiin. Virtanen ja Karila (1996, 216) ovat puolestaan todenneet varhaiskasvatustieteen metodologisen yksipuolisuuden, mitä voitaneen edelleenkin pitää yhtenä varhaiskasvatuksen tutkimuksen kehittämisen tärkeänä haasteena. Hahmotelma varhaiskasvatustieteen kokonaisuudesta ja tutkimusalueista Kinos ja Palonen (2012) toteavat, että omana tieteenalanaan varhaiskasvatustiede etsii yhä sisältöään ja rakentaa asemaansa. Tämä on siinä mielessä luonnollista, että tieteen asema kulttuurin osana vaatii jatkuvaa uudelleenarviointia (Niiniluoto 2003, 97). Vastaavasti erityistieteiden asema on jatkuvasti muuttuva ja kehittyvä. Minkään tieteen kokonaisuutta ei ole mahdollista kuvata täydellisesti, ja kuvauksen valmistuttua tiede on jo muuttunut. Olemme hyvin tietoisia siitä, että tieteen määrittelemistä yksinkertaisesti pidetään mahdottomana (Niiniluoto 1980; Kiikeri & Ylikoski 2004). Voidaksemme kuitenkin keskustella varhaiskasvatustieteen olemuksesta on tärkeää tuoda esiin sitä kuvaavia hahmotelmia. Esitämme seuraavassa kirjoittajien muokkaaman varhaiskasvatustieteen kokonaisuutta kuvaavan hahmotelman, joka pohjautuu Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen varhaiskasvatuksen yksikössä (nyk. varhaiskasvatustieteen oppiaineessa) ryhmätyönä työstettyyn tutkimustoiminnan kokonaiskuvaukseen (kuva 1). Kuvauksen lähtökohtana on siis ollut tutkimustyön kehittäminen, ei varhaiskasvatustieteen kokonaisuuden yleispätevä kuvaaminen. Hahmotelmassa on yhteneväisiä piirteitä aiemmin käsiteltyjen artikkeleiden esiin tuomien näkemysten kanssa. Keskitymme seuraavassa tarkastelussamme avaamaan joitain hahmotelman ydinkohtia. Kuva ei sellaisenaan ota kantaa esimerkiksi varhaiskasvatustieteen teoreettiseen ja käsitteelliseen luonteeseen, vaan se kuvaa ensisijaisesti tieteen kokonaisuutta sisällön ja tutkimusalueiden sekä tutkimuskohteiden muodossa. 64
6 Katsaukset Kuva 1. Hahmotelma varhaiskasvatustieteen tutkimusalueista. Kuvassa on hahmoteltu varhaiskasvatustieteen tutkimusalueista esiin keskeisiä suuria linjoja. Kuvassa oleva uloin kehä sulkee sisälleen varhaiskasvatustieteen kokonaisuuden. Sen tutkimuskohde on laajasti nähtynä lapsen oikeuksiin ja tarpeisiin kiinnittyvä lapsuus, joka on osa paikallista ja globaalia yhteiskunnallista maailmaa. Tämä edellyttää varhaiskasvatustieteeltä kontekstuaalista ja relationaalista lähestymistapaa. Erillisinä kuvatuilla ympyröillä ei tarkoiteta sitä, että kuvatut asiat esiintyisivät erillisinä, vaan kuvaustapa on ensisijaisesti analyyttinen keino tuoda näkyväksi varhaiskasvatustieteen tutkimusalueiden monitahoisuus. Ymmärrämme kuvaamamme ilmiöt kiinteästi toisiinsa liittyvinä ja relationaalisessa suhteessa toisiinsa olevina. Seuraavassa avaamme kuvan sisältämiä ilmiöitä sekä niiden jatkuvia suhteita toisiinsa. Varhaiskasvatustieteen kokonaisuuteen sisältyy kolme toisiinsa liittyvää tutkimusaluetta ja näkökulmaa, jotka on esitetty kuvassa ympyröinä. Niistä keskimmäinen kuvaa kasvatustapahtumaa. Institutionaalinen varhaiskasvatus muotoutuu lasten, koulutettujen varhaiskasvattajien ja perheiden yhteistoimintana. Varhaiskasvattajien ja lasten keskinäinen vuorovaikutus konkretisoituu ensisijaisesti kasvatusvuorovaikutuksena, joka kytkeytyy pedagogisiin arvoihin ja toimintaperiaatteisiin Tähän tavoitteelliseen kasvatus- ja vuorovaikutustapahtumaan liittyvä tutkimus on varhaiskasvatustieteen keskeisintä ydintä. Varhaiskasvatustoiminta todentuu aina yhteistyössä lasten ja lasten perheiden kanssa, mikä edellyttää jatkuvaa vuorovaikutuksellista työskentelyä lapsen eri kasvuympäristöjen, erityisesti perheiden kanssa. Vanhempien ja huoltajien osallisuuden tukeminen korostuu erityisesti myös uuden Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden periaatteissa ja tavoitteissa (Varhaiskasvatus- 65
7 Kasvatus & Aika 11(3) 2017, suunnitelman perusteet 2016). Myös varhaiskasvattajien ammatillisuus ja osaaminen ovat jatkuvassa suhteessa yhteiskunnalliseen kehitykseen. Esimerkiksi tämän päivän varhaiskasvatuksessa korostuu pedagogisen asiantuntijuuden merkitys toisaalta varhaiskasvatuksen yhteiskunnallisen aseman vahvistuessa sekä toisaalta monimuotoistuneiden kasvuympäristöjen ja yhteiskunnallisten haasteiden äärellä. Kasvatustapahtuma on aina sidoksissa ympäröivään yhteisöön ja tulee määritellyksi monissa yhteisöllisissä, yhteiskunnallisissa ja globaaleissakin suhteissa ja prosesseissa, joita kuvataan vasemmalla. Varhaiskasvatustutkimuksen kohteena ovat ne yhteiskunnalliset rakenteet ja yhteisöjen toimintaan kytkeytyvät prosessit, joissa varhaiskasvatukseen liittyviä periaatteita määritellään ja käytännöistä sovitaan. Tämä tapahtuu yhtäältä valtakunnallisesti esimerkiksi lainsäädännön tasolla, paikallisesti kunnan hallinnossa ja varhaiskasvatustoimen sisällä. Tämän lisäksi myös kansallinen ja kansainvälinen yhteiskunnallinen tilanne sekä kehityskulut heijastuvat varhaiskasvatuksen arkeen. Kuvan oikeassa reunassa esitetty lasten lapsuus viittaa siihen, että lasten osallisuus ja sen edistäminen on tullut tärkeäksi osaksi niin varhaiskasvatuksen arjen suunnittelua kuin varhaiskasvatustieteen tutkimusta viimeisten vuosikymmenten aikana. Lapsia ei enää tarkastella varhaiskasvatuksessa toiminnan kohteena, vaan he ovat itsenäisiä toimijoita ja oman elämänsä subjekteja. Lasten oma toiminta, kokemukset, näkökulmat ja kulttuurit on nostettu viime aikoina tärkeäksi osaksi varhaiskasvatusta. Tämä muuttaa myös varhaispedagogiikkaa. Lasten osallisuus ja sen edistäminen niin yleisesti yhteiskunnan tasolla kuin myös lapsille tarkoitetuissa toimintaympäristöissä on ollut merkittävä tutkimusteema viimeisen vuosikymmenen ajan. Kuviona esitetyt tieteen elementit näyttäytyvät helposti staattisena, vaikka tieteellinen toiminta on alati muuttuvaa ja dynaamista. Kuvion alareunan huomautukset kasvatuksen rajapinnoista viittaavat erityisesti instituutioissa ja arkielämässä tapahtuviin muutoksiin, jotka tuottavat koko ajan uusia tutkimuskohteita. Lopuksi Millaisena siis varhaiskasvatustieteen tulevaisuus näyttäytyy? Seuraavassa tarkastelemme artikkeleiden ja kirjoitusten pohjalta esiin tulleita varhaiskasvatustieteen kehittymisen kannalta ajankohtaisia ja keskeisiä teemoja. Varhaiskasvatustieteen omaleimaisuutena voitaneen pitää sen pitkäaikaista kytköstä kehityspsykologiaan, mikä tarjoaa selkeän teoreettisen perustan erityisesti lapsen kehityksestä ja oppimisesta. (Hujala & Niikko 2011, 28.) Hujala ja Niikko (2011, 23) kuitenkin toteavat, että nykyisin varhaiskasvatustieteen alalla meneillään oleva paradigmaattinen keskustelu on syntynyt lapsuudentutkimuksen vahvistumisen kautta. Lapsuudentutkimus perustuu laajasti sosiologiselle ja sosiaalitieteelliselle orientaatiolle, mikä tulee esille varhaiskasvatustieteestä esitetyssä hahmotelmassamme. Myös yliopistojen varhaiskasvatuksen professuurit heijastavat monitieteistä asiantuntijuutta (Husa & Kinos 2001). Varhaiskasvatustiede mielletään muiden kasvatustieteiden ohella monitieteiseksi tai poikkitieteelliseksi tieteenalaksi. Repko (2012, 15 16) määrittelee poikkitieteellisyyden (interdisciplinarity) tutkimusprosessiksi, jossa vastataan kysymykseen, ratkaistaan ongelma tai osoitetaan aihe, joka on liian laaja ja monimutkainen käsiteltäväksi pätevästi yhden tieteenalan sisällä. Poikkitieteisen tutkimuksen tavoitteena on hyödyntää tieteitä ja integroida niiden oivalluksia tuottamaan kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä. Voidaan kuitenkin kysyä kriittisesti, ilmeneekö varhaiskasvatuksen tutkimuksessa syvällistä poikkitieteellisyyttä, jossa eri tieteenalojen lähtökohtia yhdistämällä pyritään kysymään laajakatseisia 66
8 Katsaukset kysymyksiä, löytämään metodologisia oivalluksia ja tavoittamaan uudenlaisia tutkimuksellisia lähestymistapoja? Yhteiskuntatieteilijä Suvi Ronkainen (2001, 14, 19 20) toteaa, että poikkitieteellisyys vaatii toteutuakseen useaan tieteenalaan kiinnittyvien tutkimushankkeiden ja monipuolisten metodisten lähestymistapojen lisäksi yhteisöä, jonka toimintatapa perustuu poikkitieteelliseen kommentointiin ja keskusteluun. Parhaassa tapauksessa poikkitieteellisyys voi johtaa uuden epistemologian rakentamiseen, jolloin tiedon rakennetta muutetaan ja luodaan uusia jäsentäviä käsitteitä tai metodologioita. Tarkastelun kohteena olleissa artikkeleissa ja kirjoituksissa varhaiskasvatustieteen metodologisiin näkökulmiin on viitattu vain niukasti. Perusta varhaiskasvatustieteen tutkimusmetodeille on tieteen piirissä yleisesti käytössä olleissa metodisissa lähestymistavoissa, joihin varhaiskasvatustieteen erityislaatuisuus ja monitieteisyys tuo omat haasteensa. Varhaiskasvatustieteen kohdalla metodista kehitystä on tapahtunut erityisesti siksi, että lasten oikeutta osallistua omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin samoin kuin heitä koskevan tutkimustiedon tuottamiseen on alettu pitää tärkeänä. Lapsia on ryhdytty pitämään parhaina oman elämänsä asiantuntijoina ja pätevinä tiedontuottajina. Tämä edellyttää tutkijoilta erityistä metodista osaamista ja sellaisten tutkimuskäytänteiden kehittämistä, joihin lapset voivat aktiivisesti vaikuttaa. Tällainen uusi metodinen periaate on tuottanut jo paljon niin kansainvälistä (esim. Greene & Hogan, 2005; Harcourt ym. 2011) kuin kotimaista (esim. Roos & Rutanen 2014; Mustola ym. 2015) metodologiaan syventyvää kirjallisuutta varhaiskasvatustieteen tarpeisiin. Myös tutkimusetiikka on saanut erityisen painoarvon (Lagström ym. 2010). Ajatus varhaiskasvatustieteestä neljäntenä kasvatustieteellisenä tieteenalana on vuosien myötä vahvistunut ja sen kehityskulkua on analysoitu tieteellisissä kirjoituksissa. (Husa & Kinos 2005; Kinos & Virtanen 2008.) Varhaiskasvatustiedettä voi opiskella pääaineena aina tohtorin tutkintoon asti Jyväskylän yliopistossa. Silti tuoreessa kasvatustieteen perusteoksessa (Rinne ym. 2015, 67 69, 100) varhaiskasvatustiedettä ei tunnusteta yhdeksi kasvatustieteen tiedealaksi. Tutkimusten kohdentaminen varhaiskasvatuksen ilmiöihin kasvattaa jatkuvasti ja kumuloituvasti tutkimustiedon kriittistä massaa, mikä selkiinnyttää ja vakiinnuttaa tieteen käsitteistöä ja menetelmiä. Varto (1996, 36) pitää tätä tieteenalan syntymisen edellytyksenä. Varhaiskasvatuksen tutkimus on nykyisin jo erittäin laaja-alaista myös kansainvälisesti (Early years research s.a., 4; Woodhead 2006, 5). Tehdyn tutkimuksen myötä syntyneet tihentymät näyttävät sen paikan, jolle varhaiskasvatustiedettä on tarvittu, mutta osoittavat samalla ne alueet, joille tutkimusta on suunnattava. Varhaiskasvatustiede kehittyy jatkuvana tiedon rakentumisen prosessina yksilöllisillä, yhteisöllisillä sekä yhteiskunnallisilla tasoilla. Kirjallisuus Alanen, Leena Johdatus lapsuudentutkimukseen. Teoksessa Alanen, Leena & Karila, Kirsti (toim.), Lapsuus, lapsuuden instituutiot ja lasten toiminta. Tampere: Vastapaino, Early years research: pedagogy, curriculum and adult roles, training and professionalism (s.a.). London: British Educational Research Association Early Years Special Interest Group BERA. Eerola-Pennanen, Paula Sörnäisten kansanlastentarhan lapset Modernin lapsuuden pioneerit. Teoksessa Alanen, Leena & Karila, Kirsti (toim.), Lapsuus, lapsuuden instituutiot ja lasten toiminta. Tampere: Vastapaino, Greene, Sheila & Hogan, Diane Researching children s experience: methods and 67
9 Kasvatus & Aika 11(3) 2017, approaches. London: Sage. Hakkarainen, Pentti Varhaiskasvatus ja tieteellinen tutkimus. Kasvatus 33 (2), Harcourt, Deborah & Perry, Bob & Waller, Tim Researching young children s perspectives. Debating the ethics and dilemmas of educational research with children. London & New York: Routledge. Hujala, Eeva Varhaiskasvatuksen teoreettisen kehyksen rakentaminen. Kasvatus 27 (5), Hujala, Eeva Varhaiskasvatustiede varhaispedagogiikan suuntaajana. Kasvatus 38 (1), Hujala, Eeva & Niikko, Anneli The science of early childhood education Core ideas. Teoksessa Veisson, Marika, Hujala, Eeva, Smith, Peter. K., Waniganayake, Manjula & Kikas, Eve (toim.), Global Perspectives in Early Childhood Education. Diversity, Challenges and Possibilities. Frankfurt am Main: Peter Lang, Husa, Sari & Kinos, Jarmo Varhaiskasvatuksen akatemisoituminen. Kasvatusalan tutkimuksia 4. Helsinki: Suomen Kasvatustieteellinen Seura. Husa, Sari & Kinos, Jarmo Academisation of early childhood education. Scandinavian Journal of Educational Research 49 (2), Huttunen, Eeva Tarvitseeko varhaiskasvatuksen olla tieteellistä. Kasvatus 19 (1), Hänninen, Sisko-Liisa & Valli, Siiri Suomen lastentarhatyön ja varhaiskasvatuksen historia. Helsinki: Otava. Karila, Kirsti Ammattilaissukupolvet varhaiskasvatuksen pedagogiikan toteuttajina ja kehittäjinä. Teoksessa Karila, Kirsti & Lipponen, Lasse (toim.), Varhaiskasvatuksen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino, Karila, Kirsti, Kinos, Jarmo, Niiranen, Pirkko & Virtanen, Jorma Varhaiskasvatuksen muotoutuminen lastentarhanopettajankoulutuksen opetussuunnitelmissa. Kasvatus 34 (2), Karila, Kirsti, Kinos, Jarmo, Niiranen, Pirkko & Virtanen Jorma Curricula of Finnish kindergarten teacher education: interpretations of early childhood education, professional competencies and educational theory. European early childhood education research journal 13 (2), Kiikeri, Mika & Ylikoski, Petri Tiede tutkimuskohteena. Filosofinen johdatus tieteentutkimukseen. 2. painos. Helsinki: Gaudeamus. Kinos, Jarmo & Palonen, Tuire Varhaiskasvatuksen lähihistoria. Teoksessa Kettunen, Pauli & Simola, Hannu (toim.), Tiedon ja osaamisen Suomi. Kasvatus ja koulutus Suomessa 1960-luvulta 2000-luvulle. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kinos, Jarmo & Virtanen, Jorma The fourth science of education. Nordic Early Childhood Education Research 1 (1), Lagström, Hanna, Pösö, Tarja, Rutanen, Niina & Vehkalahti, Kaisa (toim.), Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. Morgan, Hani The education system in Finland: A success story other countries can emulate. Childhood Education 90 (6), Mustola, Marleena, Mykkänen, Johanna, Böök, Marja Leena & Kärjä, Antti-Ville (toim.), Visuaaliset menetelmät lapsuuden- ja nuorisotutkimuksessa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. Niiranen, Pirkko & Kinos, Jarmo Suomalaisen lastentarha- ja päiväkotipedagogiikan 68
10 Katsaukset jäljillä. Teoksessa Karila, Kirsti, Kinos, Jarmo & Virtanen, Jorma (toim.), Varhaiskasvatuksen teoriasuuntauksia. Jyväskylä: PS-kustannus, Ojala, Mikko Varhaiskasvatus tieteenä. Kasvatus 9 (5), Onnismaa, Eeva-Leena, Paananen, Maiju & Lipponen, Lasse Varhaiskasvatusjärjestelmän polkuriippuvuuksien jäljillä. Kasvatus ja Aika 8 (2), Repko, Allen, F Interdisciplinary research. Process and theory. 2. painos. Los Angeles: Sage. Rinne, Risto, Kivirauma, Joel & Lehtinen, Erno Johdatus kasvatustieteisiin. Jyväskylä: PS-kustannus. Ronkainen, Suvi Monitieteisyyden käytäntöjä. Teoksessa Leskelä, Maarit (toim.), Puheenvuoroja monitieteisyydestä. Turun yliopisto. Kulttuurisen vuorovaikutuksen ja integraation tutkijakoulun julkaisuja 6. Roos, Piia & Rutanen, Niina Metodologisia haasteita ja kysymyksiä lasten tutkimushaastattelussa. Varhaiskasvatuksen tiedelehti, Journal of Early Childhood Education Research 3 (2), Valtioneuvoston periaatepäätös varhaiskasvatuksen valtakunnallisista linjauksista Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 9. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Opetushallituksen määräykset ja ohjeet 2016, 17. Helsinki: Opetushallitus. Varhaiskasvatuksen uudistamisen linjauksia Varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan jaosto varhaiskasvatuslainsäädännön kehittämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 28. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Varhaiskasvatus vuoteen Varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 72. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Varhaiskasvatustutkimus ja varhaiskasvatuksen kansainvälinen kehitys Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Varto, Juha Uuden tieteenalan ongelmat. niin & näin 2 (4), Virtanen, Jorma & Karila, Kirsti Varhaiskasvatus monitieteisen tutkimuksen kohteena. Teoksessa Anttonen, Saila & Huotari, Vesa (toim.), Työn alla kasvatustiede. Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden laitos. Julkaisusarja B, 14. Välimäki, Anna-Leena Lasten (päivä)hoitojärjestelyn muotoutuminen varhaiskasvun ympäristönä suomalaisessa yhteiskunnassa ja 1900-luvulla. Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis E: 31. Woodhead, Martin Changing perspectives on early childhood: theory, research and policy. Background paper prepared for the Education for All Global Monitoring Report 2007 Strong foundations: early childhood care and education. Paris: UNESCO. KT Raija Raittila työskentelee lehtorina Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella varhaiskasvatustieteen oppiaineessa. KT Tarja Liinamaa työskentelee lehtorina Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella varhaiskasvatustieteen oppiaineessa. KL Leila Tuominiemi on emerita yliopiston opettaja Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella varhaiskasvatustieteen oppiaineessa. 69
VARHAISKASVATUKSEN TUTKIMUS JA VARHAISKASVATUSTUTKIMUS. Anna Raija Nummenmaa 15.11.2010 Näkymätön näkyväksi
VARHAISKASVATUKSEN TUTKIMUS JA VARHAISKASVATUSTUTKIMUS Anna Raija Nummenmaa 15.11.2010 Näkymätön näkyväksi VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatustyöllä on pitkät perinteet Varhaiskasvatus käsitteenä on melko
KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP)
KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Opintojen rakenne, opintojaksot ja vaihtoehtoiset suoritustavat 2014-2015 KTKP010 Oppiminen ja ohjaus (5 op) Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - tarkastella
OSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA: KERTOEN RAKENNETTU TOIMIEN TOTEUTETTU
OSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA: KERTOEN RAKENNETTU TOIMIEN TOTEUTETTU THL: KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ KUNTAA JA MAAKUNTAA: KUUNTELE JA OPI LAPSILTA JA NUORILTA ELINA WECKSTRÖM, KM, LTO, PÄIVÄKODIN JOHTAJA,
Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016
Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus -Taidekoulu 2015-2016 MUUTOKSET MAHDOLLISIA! Opintotyyppi Perusopintoja Koulutusala Kasvatustieteellinen Oppiaine Kasvatustiede Vastaava yliopisto Oulun yliopisto
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013
Kutsu Professuuriesitelmä Savonlinnan kampus
Kutsu Professuuriesitelmä 9.9.2014 Savonlinnan kampus Kutsu kuulemaan julkista esitelmää, jonka Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteen, erityisesti kasvatuspsykologian professori Liisa Karlsson pitää syyskuun
Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen
Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Eeva Willberg Pro seminaari ja kandidaatin opinnäytetyö 26.1.09 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tarkoittaa tutkimusilmiöön keskeisesti liittyvän tutkimuksen
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä
HENKILÖTUNNUS: KOETULOS: pistettä
TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Hakukohde: Elinikäinen oppiminen ja kasvatus VALINTAKOE 3.6.2014 Vastaa jokaiseen kysymykseen selvällä käsialalla. Artikkeleita ei saa pitää esillä kokeen
Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari
Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin Marleena Ahonen TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Virtuaaliyliopistohankkeen taustaa: - Tavoitteena koota verkko-oppimisen alueen ajankohtaista
Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen
Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen POM2SSU Kainulainen Tehtävänä on perehtyä johonkin ilmiöön ja sen opetukseen (sisältöihin ja tavoitteisiin) sekä ko. ilmiön käsittelyyn tarvittavaan
KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA
KASVATUSTIEDE KTL_8618 Ka1 Johdatus kasvatustieteisiin KTL_3320 Ka4 Kasvatus- ja koulutussosiologia Sivuaineopiskelijat KTL_0014 Ka5 Perusopintojen lopputentti KTL_4022 Kc1 Kasvatuksen historia KTL_0005
Tulevaisuussuuntautunut varhaiskasvatustutkimus
Tulevaisuussuuntautunut varhaiskasvatustutkimus Leena Alanen Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden laitos/varhaiskasvatus NÄKYMÄTÖN NÄKYVÄKSI Varhaiskasvatustutkimuksen kansallinen kutsuseminaari Helsinki
MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN
MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN 30.9.2016 Varhaiskasvatus käännekohdassa seminaari Jyväskylän yliopisto ja Haukkalan säätiö KT, opetusneuvos Kirsi Alila Opetus-
Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa
Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-
Vammaistutkimus ja järjestöt kohtaavatko kokemuksellinen, akateeminen ja professionaalinen maailma?
Vammaistutkimus ja järjestöt kohtaavatko kokemuksellinen, akateeminen ja professionaalinen maailma? Teppo Kröger Vammaistutkimuksen päivät 2015 Helsinki 4.-5.6.2015 Kolme näkökulmaa Janus (sosiaalipolitiikan
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO
LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistietoa varhaiskasvatussuunnitelmasta 2. Taustaa varhaiskasvatussuunnitelmalle 2.1 Varhaiskasvatuksen sisältöä ohjaavat
Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna GRADUINFO
TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna 2013-2014 GRADUINFO 23.4.2013 SEMINAARIEN AIKATAULU seminaarit (36 h) alkavat aikaisintaan viikolla 38 (16.9.
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen
Varhaiskasvatuksen koulutuksen ja tutkimuksen kehitysnäkymiä
Varhaiskasvatuksen koulutuksen ja tutkimuksen kehitysnäkymiä Opettajankoulutusfoorumi Kansainvälistyvä opettajankoulutus Kirsti Karila Tampereen yliopisto Varhaiskasvatus monella tavoin vaikuttavaa Lasten
Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa
Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,
KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA Tiedekunnan tentit maanantaisin klo
KASVATUSTIEDE KTL_8618 Ka1 Johdatus kasvatustieteisiin KTL_3320 Ka4 Kasvatus- ja koulutussosiologia Sivuaineopiskelijat KTL_0014 Ka5 Perusopintojen lopputentti KTL_4022 Kc1 Kasvatuksen historia KTL_0005
TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö. Pro gradu seminaareihin ilmoittautuminen lukuvuonna
TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Pro gradu seminaareihin ilmoittautuminen lukuvuonna 2013-2014 SEMINAARIEN AIKATAULU syksyllä käynnistyvät seminaarit (36 h) alkavat aikaisintaan viikolla 38
HENKILÖTUNNUS: KOKONAISTULOS: / 45 pistettä
TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Hakukohde: Elinikäinen oppiminen ja kasvatus VALINTAKOE 4.6.2015 Vastaa jokaiseen kysymykseen selvällä käsialalla. Artikkeleita ei saa pitää esillä kokeen
Sisällys. Suomen Varhaiskasvatus ry... 2. Esipuhe... 3. Lapsen äänen priimusmoottori, Leena Turja... 8 Eeva Hujala. Juhlamosaiikkia...
Sisällys Suomen Varhaiskasvatus ry... 2 Esipuhe... 3 Lapsen äänen priimusmoottori, Leena Turja... 8 Eeva Hujala Juhlamosaiikkia... 12 Pedagogisia näkökulmia lasten osallisuuden tukemiseen varhaiskasvatuksessa..
Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä
Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän
LUOKANOPETTAJAKOULUTUKSEN PÄÄAINEEN MUUTOKSET
LUOKANOPETTAJAKOULUTUKSEN PÄÄAINEEN MUUTOKSET Jarmo Kinos Dosentti Turun yliopisto - Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle SEKTORIPOHJAISEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄN RAKENTAMINEN 1970-luvulla Koulutusuudistuksen
Varhaiskasvatuksen osaamisen monimuotoisuus Varhaiskasvatuspäivä Iiris Happo Lapin yliopisto
Varhaiskasvatuksen osaamisen monimuotoisuus Varhaiskasvatuspäivä 8.5.2008 Lapin yliopisto iiris.happo@ulapland.fi VARHAISKASVATTAJAN OSAAMINEN KONTEKSTI- OSAAMINEN -yhteiskunnallinen tietoisuus -organisaatiotason
Varhaiskasvatuksen tulevaisuus
Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula
Tieteellinen tutkimus, käytännölliset odotukset tutkijan valinnat
Kunnallistieteen yhdistys tutkijaseminaari Kuopio 14.5.2009 Tieteellinen tutkimus, käytännölliset odotukset tutkijan valinnat Professori Vuokko Niiranen Terveyshallinnon ja talouden laitos Kuopion yliopisto
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet Perusopinnot suoritettuaan opiskelija: - hahmottaa pedagogisia ilmiöitä erilaisista teoreettisista ja käytännöllisistä näkökulmista
Arkistot ja kouluopetus
Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman
Varhaiskasvatustutkimuksen kaksi vuosikymmentä: tieteenalat, kysymyksenasettelut ja metodit
KATSAUKSET Varhaiskasvatustutkimuksen kaksi vuosikymmentä: tieteenalat, kysymyksenasettelut ja metodit Maarit Alasuutari & Raija Raittila Johdanto Varhaiskasvatus on tullut yhteiskunnan palveluna yleisesti
KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto
KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto Tutkimuksellisia lähestymistapoja 15.2.2016 Timo Laine 1. Miksi kasvatusta tutkitaan ja miksi me opiskelemme sen tutkimista eikä vain tuloksia? 2. Tutkimisen filosofiset
Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto
Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 2.4.2014 Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto TYÖELÄMÄN JATKUVA MUUTOS HAASTAA KEHITTÄMÄÄN (Launis,
Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1
Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Annukka Uusitalo 28.2.2006 Mediakasvatuskeskus Soveltavan kasvatustieteen laitos
Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH
Vaikuttava varhaiskasvatus Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH 7.6.2016 Kirsti Karila Vaikuttava varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen tilannekatsaus Opetushallitus, raportit ja selvitykset 2016:16 Yhteiskunta
Sisältö. Arviointi. Lisätiedot. Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Osaamistavoitteet
Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Kasvatustieteiden perusopinnot suoritettuaan opiskelijalla on tieteelliselle tiedonmuodostukselle rakentuva kuva kasvatuksesta, oppimisesta, ja koulutuksesta eri aikoina,
Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN
Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen
Venninen, Leinonen 2013
Varhaiskasvatuksen seudullinen tutkimus- ja kehittämisverkosto Tampereen yliopisto/kasvatustieteiden yksikkö Tampereen kaupunkiseutu/varhaiskasvatuspalvelut Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala,
Mediakasvatus Lapin yliopistossa
Mediakasvatus Lapin yliopistossa 16.3.2012 Jaana Virtanen yliopisto-opettaja, KM Lapin yliopisto, KTK Mediakasvatuksen opinnot Mediakasvatusta voi opiskella pääaineena vain Lapin yliopistossa Syksystä
Lapsuudentutkimuksen verkosto
Lapsuudentutkimuksen verkosto Verkosto NYT Tapaaminen 11.-12.10.2007 12.10.2007 NR 11.10.2007 Organisaatio verkostossa Valtakunnallinen ohjausryhmä (11 hlöä) Lapset, nuoret ja kasvamisen ympäristöt - (LANKA)
Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ
1 Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit 3. - 4.5.2013 Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ REGGIO EMILIAN PÄIVÄKOTIEN KASVATUSAJATTELUN OMINAISPIIRTEITÄ: PÄIVÄKOTI
Yleissivistävä koulutus uudistuu
Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö
i sosiaalityön muutoksen paikannuksia
sisällys Anneli Pohjola, Tarja Kemppainen, Asta Niskala & Nina Peronius Murroksen ajan sosiaalityö paikkaansa jäsentämässä 11 i sosiaalityön muutoksen paikannuksia Anneli Pohjola, Tarja Kemppainen, Asta
YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE
YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE Psykologia Kasvatustiede Oikeustiede Lääketiede/farmasia/biologia Lukuvuonna 2018 2019 (Ennakkotieto, muutokset mahdollisia) Psykologiasta Kehityspsykologian
Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen
Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia
Suomalaisen varhaiskasvatuksen vahvuudet ja kansainvälinen maine
Suomalaisen varhaiskasvatuksen vahvuudet ja kansainvälinen maine Varhaiskasvatuksen VII Johtajuusfoorumi 17.4.2013 Päivi Lindberg 8.5.2013 Päivi Lindberg 1 Yhteiskunnallinen varhaiskasvatus Työvoimapolitiikka
Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9.
Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9. 2 0 1 4 Juurensa on hyvä tuntea Historia on kiinnostava itsessään On mielenkiintoista
Maailma muuttuu muuttuuko koulu?
Janne Pietarinen professori kasvatustiede, erityisesti perusopetuksen ja opettajankoulutuksen tutkimus Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Maailma muuttuu muuttuuko koulu? Suomalaisen
Psykoterapiakoulutusyhteisöt yliopiston resurssina ja yhteistyö. EFPP 30.9.2011 Helsinki Jukka Aaltonen
Psykoterapiakoulutusyhteisöt yliopiston resurssina ja yhteistyö EFPP 30.9.2011 Helsinki Jukka Aaltonen Yliopistolaki 2 Tehtävät Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja
Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:
Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen
Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä
Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset
410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op)
410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op) KT Veli-Matti Ulvinen - Osa III - Kasvatussosiologia osana kasvatustieteitä Kasvatustiede tieteiden välistä
Lisäselvitys eduskunnan sivistysvaliokunnalle LISÄSELVITYS
Lisäselvitys eduskunnan sivistysvaliokunnalle 11.5.2018 Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 40/2018 vp) Asiantuntija Noora Heiskanen KM,
Osviitaksi opinnäytteeseen Hanna Vilkka
1 Osviitaksi opinnäytteeseen Hanna Vilkka 21.11.2017 Kuva: Hanna Vilkka, Kivimuseo, Vapriikki 2 Lue: Ammattikasvatuksen aikauskirja Kasvatus & Aika Kasvatus-lehti Aikuiskasvatus-lehti Journal of Education
Itsearvioinnin satoa, YFI-laitos. Koulutuksen itsearvioinneissa esiin nousseet hyvät käytänteet
Itsearvioinnin satoa, YFI-laitos Koulutuksen itsearvioinneissa esiin nousseet hyvät käytänteet 1 20.5.2013 Sosiaalityön päättöseminaari STOS730 (2 op) Esittelijänä yliopistonlehtori Tuija Kotiranta prof.
Maisteri-info. kevät
Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,
KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä
KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet
Vokke päätösseminaari
Vokke päätösseminaari Kasvatustieteen asiantuntijuus Ritva Jakku Sihvonen 7.11.2006 Ritva Jakku Sihvonen 7.11. 2006 1 Maisterin tutkinto 2005 alkaen uuden asetuksen mukaan 1) pääaineen tai siihen rinnastettavan
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön
OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot
OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA
Lasten toiminnan dokumentointi varhaiskasvatuksessa
Lasten toiminnan dokumentointi varhaiskasvatuksessa Kati Rintakorpi LTO, KM kammi@dlc.fi www.ilmaisupaivakotiillusia.fi www.koulutuspalveluillusia.fi Kyseessä on kasvatustieteen (varhaiskasvatus) pro gradu
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys
Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA
Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen 09.10.2017 PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Hakkarainen K., Lonka K. & Lipponen L. (1999) Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden
Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO
Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.
VARHAISKASVATUKSEN YDINTÄ ETSIMÄSSÄ
VARHAISKASVATUKSEN YDINTÄ ETSIMÄSSÄ ANNELI NIIKKO YLIOPISTOJEN TUTKINTORAKENTEET MUUTOKSESSA YDINAINES VARHAISKASVATUKSESSA VARHAISKASVATUKSEN YDINAINESKYSELYN TOTEUTTAMINEN KYSELYN TULOKSIA TULEVAISUUDEN
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Päivähoidosta varhaiskasvatukseen Lasten päivähoidon lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön
KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ
KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ Sosiaalipedagoginen työote tarkastelussa 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen tarkoitus, kohteet ja tehtävät 1.2 Tutkimusongelmat
Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit
Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Opettajankoulutusfoorumin seminaari 16.4.2019 Anu Lyytinen, Johanna Liljeroos, Elias Pekkola, Jonna Kosonen, Mikko Mykkänen ja
Jaana Saarinen RAPORTTI Muistion liite 1 Jyväskylän yliopisto
Jaana Saarinen RAPORTTI Muistion liite 1 Jyväskylän yliopisto 30.11.2005 Vuosina 1994 2004 julkaistujen kasvatustieteellisen alan väitöskirjojen analyysia Kasvatustieteellisen alan tutkimuksesta voidaan
Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola
Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja
Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia
Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen
Raija Väisänen Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos
Raija Väisänen Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos YHTEISKUNNALLINEN TEHTÄVÄ KOULUTUS TUTKIMUS "Yhteiskuntatieteiden laitoksen toiminta-ajatus kiinnittyy tiedeyliopistoperinteeseen, jossa
VARHAISKASVATUSPÄIVÄ Oulu
VARHAISKASVATUSPÄIVÄ Oulu 8.5.2008 Näkökulmia varhaiskasvatuksen asiantuntijuuteen ja sen kehittymiseen Päivi Kupila/JY päivi.kupila@edu.jyu.fi ASIANTUNTIJUUS KEHITTYY YKSILÖLLISESTI JA SOSIAALISESTI Yksilöllistä
Lapsuudentutkimuksen dualismista lapsuuden politiikkaan
Lapsuudentutkimuksen dualismista lapsuuden politiikkaan Harriet Strandell Lapsuuden ja nuoruuden tutkimuksen menetelmät ja lapsuus- ja nuorisokuvat Helsinki 28.9.2011 19.10.2011 1 Erityinen lasten perinne
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Johdatus uskonnollis-katsomukselliseen orientaatioon. Uskonnollisia ilmiöitä ihmettelemässä
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Johdatus uskonnollis-katsomukselliseen orientaatioon Uskonnollisia ilmiöitä ihmettelemässä MINÄ USKONTOKASVATTAJANA Varhaiskasvatuksen uskontokasvatuksesta huolehtiminen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen
Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista
Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 10.9.2009 Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle
Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä
Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 24.2.2016 Hyvä elämä foorumi Jyväskylä 24.2.206
JOHDANTO. vasun käyttöopas
JOHDANTO Keskustelu uuden Valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (Vasu) ympärillä on käynyt kiivaasti jo pitkään. Yhtäällä uusi Vasu nähdään mahdollisuutena kehittää varhaiskasvatuksen
Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa. Kevät 2012 Eeva Anttila eeva.anttila@teak.fi
Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa Kevät 2012 Eeva Anttila eeva.anttila@teak.fi Kurssin tarkoituksesta ja tavoitteista Kurssilla avataan ja pohditaan keskeisimpiä oppimiseen liittyviä käsitteitä
Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov
Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)
Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen tutkinto-ohjelmat. Hakijan päivä
Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen tutkinto-ohjelmat Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 13.11.2018 1 Oppiaineena kasvatustiede tai aikuiskasvatustiede Kandidaattiohjelma: 180 op, 3 vuotta (pääaineen
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa
Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta
Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007
Reflektiivinen ammattikäytäntö Arjen työn vaatimukset Työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät vastaavat arjen työssään työelämän asettamiin vaatimuksiin. Tästä nousee tarkasteltavaksi: yhteisöjen ja yksilöiden
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpajat I & II Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Kerro minulle, niin unohdan. Näytä minulle, niin saatan muistaa. Ota minut mukaan, niin ymmärrän Kiinalainen
Viite: Lausuntopyyntö varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 2016
Sosiaalialan AMK verkosto Viite: Lausuntopyyntö varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 2016 SOSIAALIALAN AMMATTIKORKEAKOULUVERKOSTON LAUSUNTO 5. 9. 2016 Yleistä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on
OPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
Lapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa. Pohjanmaan varhaiskasvattaja 2015 messut Vaasa, 11.6.2015 Marjatta Kalliala
Lapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa Pohjanmaan varhaiskasvattaja 2015 messut Vaasa, 11.6.2015 Marjatta Kalliala Jos kysymyksen esittää tänään, vastaus saattaa kuulua
HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi.
HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. 1 MIKÄ ON HAVAINTO? Merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös kvantitatiivisessa, vrt.
Eliisa Soirila Marjo Oksanen Liisa Lehtinen Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut
Eliisa Soirila Marjo Oksanen Liisa Lehtinen Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut MISTÄ SATAKIELIPEDAGOGIIKKA SAI ALKUNSA? Kuntaliitos 2009 Tulevaisuuden pedagogiikka? Intoprojekti Reggio Emilia
Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus
Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus 24.4.2018 Hakeminen ja hakukelpoisuus 15.6.2018 mennessä suoritettuna yliopistopedagogiikan edeltäviä opintoja 40 op (perusopinnot
LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op
KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus
Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4
Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja