Espoon kaupunki Pöytäkirja 68

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 68"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / / Auroran neuvolan tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Vanhatalo Raija, puh. (09) Nikulainen Riikka, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Marja-Leena Remes hyväksyy Auroran neuvolan uudisrakennusta koskevan tarveselvityksen. Käsittely Myllärniemi Karhulan kannattamana teki palautusehdotuksen. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu ehdotus, jonka johdosta on äänestettävä. Äänestystavaksi päätettiin kädennostoäänestys. Puheenjohtaja totesi sosiaali- ja terveyslautakunnan seitsemällä (7) äänellä kahta (2) vastaan, yksi (1) tyhjä, kolme (3) poissa hylänneen Myllärniemen ehdotuksen. Päätös Esittelijän ehdotus hyväksyttiin. Liite Selostus 2 Kustannusennuste Aurora 3 Tilaohjelma Aurora 4 Lomake 5 Aurora Neuvola esitetään toteutettavaksi uudisrakennushankkeena Auroran koulun ja päiväkodin yhteyteen osoitteeseen Lippajärventie 44. Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta on hyväksynyt Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen Neuvolaa koskeva uudisrakennushanke esitetään vuoden 2013 talousarvion investointiohjelmaan. Hankkeen toteuttamisesta on neuvoteltu sivistystoimen ja asemakaavayksikön kanssa. on hyväksynyt neuvolan palveluverkon kehittämisen seuraavasti: - Palveluverkkoa tiivistetään siten, että 10 seuraavan vuoden aikana neuvoloiden määrä vähenee nykyisestä 27:stä 16:a, joista kahteen perhekeskuksen neuvolaan kootaan erityisosaamista ja keskittämistä

2 Sivu 2 / 2 edellyttävää toimintaa. Muutokset toteutetaan vaiheittain vuodesta 2010 alkaen vuoteen 2020 mennessä. - Neuvolaverkon tiivistäminen toteutetaan siten, että palvelut sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella kullakin Espoon suuralueella. - Kahden perhekeskuksen neuvoloiden aukioloajat ovat nykyistä joustavammat ja palvelut monipuolisempia. - Sähköinen ajanvaraus, omahoito, nettineuvonta toteutetaan osana palveluverkon kehittämistä. Keskittämisen edut Palvelujen toteuttaminen - asiakas ja henkilöstöhyödyt Tavoitteena on noin terveydenhoitajan toimintavarmat, läpi vuoden avoinna olevat neuvolat, jotka sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella. Neuvolan palveluverkon kehittämisen tavoitteena ovat laadukkaat, tehokkaat ja taloudelliset yksiköt, jotka pystyvät vastaamaan kasvaviin palvelutarpeisiin. Tämä edellyttää palvelujen kokoamista riittävän suuriin yksiköihin, joissa mahdollistuu myös ilman ajanvarausta toimiva avoneuvola. Käytäntö on osoittanut, että pienet yksiköt ovat toiminnallisesti haavoittuvia ja epätaloudellisia ja niihin voi olla vaikeampi rekrytoida henkilökuntaa. Hajanaisen neuvolaverkon ylläpitäminen aiheuttaa ylimääräisiä organisointiin ja erilaisiin tukipalveluihin (esim. kiinteistön ylläpito ja kuljetukset) liittyviä kustannuksia. Isommissa yksiköissä pystytään kehittämään ja hyödyntämään paremmin työntekijöiden osaamista ja järjestämään monipuolisempia palveluja (mm. ryhmät). Neuvolan palvelukonseptiin kuuluu olennaisena keskitetty puhelinpalvelu laajennetulla aukioloajalla entisen terveydenhoitajan puhelintunnin sijaan. Asiakkaat ovat antaneet palautetta puhelinneuvonnan ammattitaitoisesta ohjauksesta ja neuvonnasta sekä laajasta aukiolosta. Ajan voi peruuttaa jättämällä vastaajaan viestin 24 h/vrk. Keskitetyssä puhelinpalvelussa hoidetaan terveydenhoitajan tai lääkärin poissaolosta johtuvat järjestelyt mm. asiakasaikojen siirrot tai peruutukset. Uuteen palvelukonseptiin sisältyy sähköisten palveluiden kehittäminen. Asiakkaiden toiveena on ollut erityisesti nettiajanvaraus. Nettiajanvaraus aloitetaan tänä vuonna 3 -vuotiaiden määräaikaistarkastuksiin. Tilat Pienten neuvoloiden tilat ovat epätarkoituksenmukaisia. Pienissä neuvoloissa on käytössä tällä hetkellä keskimäärin noin 50 m 2 toimitilaa / työntekijä. Isommissa noin 10 terveydenhoitajan neuvoloissa tilantarve on huomattavasti alhaisempi, noin m 2 / työntekijä, koska tilat on suunniteltu neuvolapalvelujen tarpeita vastaaviksi ja tiloja voidaan jakaa muiden toimintojen kanssa.

3 Sivu 3 / 3 Päiväkodin yhteydessä toimivia neuvoloita on tällä hetkellä Saunalahden lastentalossa, Ruusulinnassa ja Kilossa. Työntekijöiden ja asiakkaiden kokemukset yhdessä tilassa toimivasta neuvolasta ja päiväkodista ovat hyvin myönteisiä. Avoimen päiväkodin ja neuvolan sijoittuminen lähekkäin samaan kiinteistöön lisää lapsiperheiden keskinäisen vertaistuen mahdollisuuksia. Auroran neuvola osana Leppävaaran alueen neuvolaverkostoa Auroran neuvola tulee olemaan osa Leppävaaran alueen neuvolaverkostoa. Lähimmät muut neuvolat ovat Kilossa, Etelä- Leppävaarassa, Leppävaaran terveysasemalla ja Perkkaalla. Leppävaaran alueen neuvolaverkoston kehittäminen Viherlaakso - Laaksolahti - Lippajärvi - Jupperi -asuinalueilla edellyttää uudisrakennushankkeen toteuttamista. Alueella on lähinnä omakotitaloja. Julkiset palvelut ovat keskittyneet koulujen ja seurakunnan palvelujen ympärille. Liikerakentamista on hyvin vähän. Alueen kaupalliset palvelut ovat asuinalueiden pienissä ostoskeskuksissa ja noin 8 km päässä olevassa Leppävaaran Sellon kauppakeskuksessa. Alueen sisäinen julkinen liikenne on vähäistä. Auroran neuvolapalvelujen alueen alle kouluikäinen väestö pysyy nykytasolla eli noin 2 500:ssa. Vuonna 2011 Viherlaakson, Lähderannan ja Jupperin neuvoloiden asiakasmäärä oli 2900 ja käyntejä Päivittäin neuvolapalvelukäyntejä on noin 50 / päivä. Auroran neuvolaan siirtyy alueen yhteensä 4 pienen neuvolan toiminta: Viherlaakson neuvola (vuokratila), Lähderannan neuvola ja Jupperin neuvola (kaupungin kiinteistöt) sekä osin Bembölen neuvola, joka on myös kaupungin kiinteistö. Yhteensä näissä neuvoloissa on toimitilaa noin 750 m 2. Viherlaakson neuvolan tila, yhteensä 343 m 2, tullaan irtisanomaan. Lähderannan toimitilojen yhteydessä on myös hammashoitola. Se sijaitsee koulun välittömässä läheisyydessä. Tilasta tullaan kokonaan luopumaan viimeistään Auroran neuvolan uudisrakennushankkeen toteuduttua. Tarvittavat tilat Auroran neuvolaan esitetään tilat yhteensä 10 alueen terveydenhoitajalle ja 2 neuvolalääkärille, yhteensä 410 hym 2 / 600 brm 2. Asiakasvastaanottotilat tulee varustaa työturvallisuus huomioiden pakoovilla, riittävällä äänieristyksellä ja vesipisteillä. Tilat tulee olla valoisat ja viihtyisät. Odotustila ja omahoitopiste muodostavat tilojen keskiön. Terveydenhoitajan ja lääkärin työhuone on 20 m 2. Tilassa asioi samanaikaisesti 2-3 henkilöä. Henkilökunnan sosiaali- ja taukotilat sekä kokoustila ovat päiväkotitoiminnan kanssa yhteisiä. Neuvolapalvelut edellyttävät

4 Sivu 4 / 4 asiakasmäärän ja iltatoiminnan mahdollistamiseksi oman, päiväkotitoiminnasta erillisen sisäänkäynnin ja vähintään 10 autopaikkaa joista yksi invapaikka. Tilojen tulee olla esteettömät. Päiväkodin kanssa yhteinen kokoustila tulee varustaa ajanmukaisin audio- ja videovarustein. Neuvolatilojen erityispiirteenä on vaatimus lastenvaunujen turvallisesta säilytystilasta. Toteuttaminen Auroran neuvola esitetään toteutettavaksi uudisrakennushankkeena Auroran koulun ja päiväkodin yhteyteen nykyisen Auroran koulun tontille, osoitteeseen Lippajärventie 44. Tontin käyttö ja rakennusoikeus tarkistetaan asemakaavan muutoksella. Auroran neuvolan toteuttaminen - koulu- ja päiväkotirakentamisen osana - edellyttää yhteensä noin 600 brm 2 rakentamista. Tämä edellyttää noin 1,8 milj. investointimäärärahan varaumaa. Aikataulu Hanke esitetään vuoden 2013 talousarvion investointiohjelmaan. Tavoitteena on Auroran neuvolan rakentaminen osana Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennusta vuosina Kustannukset Toimitilojen vuokrissa ei tapahdu muutoksia. Vertailuhintana on Saunalahden lastentalon tilavuokra noin 23 / m 2. Poistuvien tilojen vuosivuokra on noin vuodessa ja uuden esitettävän tilan vuokraarvio on noin vuodessa. Tiedoksi - Arja Lukin, Talonsuunnittelu - Harri Kivinen, Tilahallinta

5 Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63 05.06.2013 Sivu 1 / 1 5648/02.08.00/2011 63 Espoon keskuksen Suviniityn neuvolan tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Raija Vanhatalo, puh. (09) 816 23301 Riikka Nikulainen, puh. (09) 816 23334 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 14.04.2015 Sivu 1 / 1 1693/02.02.00/2015 44 terveystoimen investointiesitys vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 23.03.2016 Sivu 1 / 1 1125/2016 02.02.00 36 terveystoimen investointiesitys vuosille 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh 20.04.2016 Sivu 1 / 1 1862/2016 05.17.00 54 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen vaikutukset palveluverkkoon Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 Riikka Nikulainen, puh. 050 325

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 471/2017 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 23 6.3.2017 90 Suviniityn päiväkodin hankesuunnitelman päivitys (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Espoon neuvolatoiminta Asiakkaat raskaana olevat naiset sekä alle kouluikäiset lapset perheineen Synnytykset 3523/vuosi (2013) n. 6600

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen 28.02.2017 Sivu 1 / 1 896/2017 05.17.01 21 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Eija-Inkeri Kailassuo, puh. 050 514 5076 Sanna Svahn, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös 1 / 8. Sosiaali- ja terveyslautakunta 94 20.9.2012. Sosiaali- ja terveyslautakunta 94 20.9.2012

Espoon kaupunki Päätös 1 / 8. Sosiaali- ja terveyslautakunta 94 20.9.2012. Sosiaali- ja terveyslautakunta 94 20.9.2012 Espoon kaupunki Päätös 1 / 8 3911/10.03.01/2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 94 20.9.2012 94 Matinkylän Palvelutorin tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Nikulainen Riikka, puh. (09) 816 23334 Kumpulainen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5500/02.07.00/2014 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 42063 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. 84 Aikuisten sosiaali- ja työllissyyspalvelujen toimitilahankkeen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. 84 Aikuisten sosiaali- ja työllissyyspalvelujen toimitilahankkeen tarveselvityksen hyväksyminen 14.06.2016 Sivu 1 / 1 2646/2016 10.03.02 84 Aikuisten sosiaali- ja työllissyyspalvelujen toimitilahankkeen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Nieminen, puh. 050 328 6764 Heidi

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 05.06.2013 Sivu 1 / 59 Kokoustiedot Aika 05.06.2013 keskiviikko klo 17:00-21:25 Tauko klo 18.32-18.37 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 13.06.2013 Sivu 1 / 1 2359/10.03.01/2013 34 Olarinniityn ulkoilukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Tapio Taskinen, puh. (09) 816 52118 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa 07.04.2014 Sivu 1 / 1 1147/10.03.02/2014 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4904/2016 06.01.00 150 Ison Omenan neuvolapoli: Espoon terveydenhoidon neuvolan ja HUS erikoissairaanhoidon Jorvin äitiyspoliklinikan yhteistyön kehittäminen, kokeilu ajalle 2.1.2017-31.12.2018

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 20.09.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 115 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s. 2-5

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s. 2-5 1 (5) Asia (valmistelun kohteena oleva asian aihe) Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s. 2-5 Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55 31.10.2013 Sivu 1 / 1 4496/10.03.02/2013 55 Matinkylän uimahallin tarveselvityksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Ari Jaakkola, puh. (09) 816 57563 Jarmo Ikävalko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 15.11.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 143 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 14.06.2016 Sivu 1 / 1 3411/2015 02.08.00 31 Kulttuurilautakunnan lausunto Meri-Matin hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4235/10.03.02/2014 80 Matinkylän terveysaseman tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. 046 877 1914 Heli Yli-Knuuttila, puh. 046 877 2627

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4535/10.00.02/2012 104 5.11.2012 62 Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin 21162 tontit 1 ja 2 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet 20.11.2013 Sivu 1 / 1 3656/12.01.00/2013 234 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 18.01.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 15 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. 69 Espoon eteläisen alueen lasten terapiapalvelujen toimitilojen tarveselvitys

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. 69 Espoon eteläisen alueen lasten terapiapalvelujen toimitilojen tarveselvitys 05.06.2012 Sivu 1 / 1 2587/10.03.02/2012 69 Espoon eteläisen alueen lasten terapiapalvelujen toimitilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Rauvala Anitta, puh. (09) 816 50478 Nikulainen Riikka,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 4185/2013 10.03.01 9 Kuusiniemi -nimisen kadun katusuunnitelman hyväksyminen (palautettu valmisteluun 18.12.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Vesa Raimesalo, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.03.2013 Sivu 1 / 1 5100/06.00.00/2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 15.5.2012 Kaupunginhallitus 85 4.3.2013 51 Valtuustoaloite Espoon terveydenhoitopalvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.09.2016 Sivu 1 / 1 2751/2016 01.01.01 107 Pitkäaikaishoitopäällikön tehtävän (vakanssinumero 333739) vakinainen täyttäminen Vanhusten palvelujen tulosyksikössä, työavain 2-298-16 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1370/02.07.00/2015 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85 18.04.2018 Sivu 1 / 1 1191/2018 02.05.00 51 21.3.2018 85 Koulutilojen ja varhaiskasvatuksen tilojen kuntalaiskäytön yleisten periaatteiden sekä käyttökorvauksien hyväksyminen 1.8.2018 alkaen (palautettu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 2584/2015 09.00.00 27 Espoon kaupungin turvallisuusohjelman tarkastaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen, puh. 043 824 5679 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Avoneuvolapalvelut pe perheille Espoossa. 27.5.2015 Neuvolatoiminnan osastonhoitaja Seija Kärkkäinen

Avoneuvolapalvelut pe perheille Espoossa. 27.5.2015 Neuvolatoiminnan osastonhoitaja Seija Kärkkäinen Avoneuvolapalvelut pe perheille Espoossa 27.5.2015 Neuvolatoiminnan osastonhoitaja Seija Kärkkäinen Terveydenhoidon ja lapsiperheiden perhetyö palvelualue Raija Vanhatalo Terveydenhoidon päällikkö Sinikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 21.05.2015 Sivu 1 / 1 2244/10.03.02/2015 21 Auroran asukaspuiston ja nuorisotilan tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. 050 363 3661 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Eija Riikonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28 19.03.2014 Sivu 1 / 1 2145/00.01.02/2013 28 Esitys Puolarmetsän terveysasemapalvelujen hankinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. 046 877 1914 Elina Jaakovlew-Markus, puh. 050 304

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3 04.11.2013 Sivu 1 / 1 4558/02.07.00/2013 111 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 64015 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23 12.03.2012 Sivu 1 / 1 1134/02.07.00/2012 23 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 3934/05.01.00/2012 Kaupunginhallitus 149 6.5.2013 84 Valtuustoaloite lapsiperheille tarjottavien kodin- ja lastenhoitopalvelujen selvittämisestä Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä Sosiaali- ja terveyslautakunta 90 15.10.2009 Kaupunginhallitus 437 09.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 100 19.11.2009 Terveyskeskuksen sivutoimipisteiden sulkeminen 5568/14/149/2009 SOTER 90 Käynnit

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 22.04.2013 Sivu 1 / 1 1882/00.00.00/2013 137 Nuorisovaltuustovaalien järjestäminen vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Nina Grönmark, puh. (09) 816 52280 Niina Ekstam, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195 18.11.2015 Sivu 1 / 1 4775/2015 02.08.00 195 Leppävaaran koulukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Eija Riikonen, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen 16.02.2012 Sivu 1 / 1 747/10.03.02/2012 25 Auroran koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1 09.05.2016 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 4.5.2015 140 14.12.2015 46 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli 42122 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 09.04.2014 Sivu 1 / 1 1673/02.08.00/2014 32 Palveluliiketoimen liikelaitosten toimitilahankkeet kaudelle 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsi Remes, puh. 043 824 9071 Katariina Kaukonen, puh. 040

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 04.06.2014 Sivu 1 / 1 4367/10.03.02/2013 57 Lausunto Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eeva-Maija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste Espoon ruotsinkielisten väestöennuste 2008-2017 Teija Jokiranta ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ Esbo stads utvecklings och utrednings grupp City of Espoo Research and Development 2007 Espoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 12.05.2014 Sivu 1 / 1 1474/11.02.01/2014 145 Lausunnon antaminen Espoon Viherlaaksossa sijaitsevan rakennuksen suojeluesityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Postipuun lastensuojelupalvelujen (entinen Auroran vastaanottokoti) tarveselvityksen tarkistaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Postipuun lastensuojelupalvelujen (entinen Auroran vastaanottokoti) tarveselvityksen tarkistaminen 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4232/02.08.00/2014 81 Postipuun lastensuojelupalvelujen (entinen Auroran vastaanottokoti) tarveselvityksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Wilén, puh. 050 428 9405

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 1201/10.03.00/2013 Kaupunginhallitus 173 27.5.2013 Valtuusto 101 10.6.2013 Kaupunginhallitus 215 12.8.2013 Kaupunginhallitus 290 14.10.2013 163 Valtuustokysymys autopaikoista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 Kaupunginhallitus 99 16.3.2015 57 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (5) 102 Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma Päätös hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs.

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Espoon kaupunki Tilakeskus - liikelaitoksen Pöytäkirja 11.12.2012 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 11.12.2012 tiistai klo 17:00-17:50 Paikka Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4717/2015 10.03.01 118 Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin 50245 tuleva tontti 4 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille 26.09.2013 Sivu 1 / 1 4061/02.02.02/2013 47 nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille 2014-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. (09) 816 85031 Jarmo Ikävalko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 05.05.2014 Sivu 1 / 1 2916/10.00.02/2013 76 2.9.2013 47 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Sinikallion Hoitokodille, kortteli 60060 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 10.03.2014 Sivu 1 / 1 984/02.07.00/2014 27 Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5 11.01.2016 Sivu 1 / 1 5571/2015 02.07.00 5 Teollisuustontin vuokraaminen Scanoffice Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Juvanmalmilta, kortteli 85129 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot