Espoon kaupunki Pöytäkirja 80

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 80"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / / Matinkylän terveysaseman tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh Heli Yli-Knuuttila, puh Mia Kuokkanen, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Terveyspalvelujen johtaja Eetu Salunen hyväksyy Matinkylän terveysaseman peruskorjaukseen liittyvän tarveselvityksen liitteen mukaisesti siten että rakennuksen toinen kerros tulee kokonaan terveysaseman käyttöön ja suun terveydenhuoltopalvelut sijoittuvat kokonaisuudessaan kolmanteen kerrokseen. Peruskorjauksen jälkeen Matinkylään siirtyvät Tiistilän, Kuitinmäen ja Puolarmetsän hammashoitolat. Käynnistettävän hankesuunnittelun aikana lautakunnalle tuodaan kokonaisesitys Matinkylä-Olarin terveysasemaverkostosta sisältäen vertailukelpoisia vaihtoehtoja. Käsittely Esittelijän tekemät muutokset on huomioitu pöytäkirjassa. Puheenjohtaja saapui kokoukseen keskustelun aikana. Siihen asti puhetta asian käsittelyn aikana johti varapuheenjohtaja. Päätös Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Liite Oheismateriaali 1 Matinkylän terveysasema, Tarveselvitys lomake 5 - Huonetilaohjelma, Matinkylän terveysasema Selostus Matinkylä-Olarin suuralueella asuu asukasta ja väestöennusteen mukaan vuonna 2020 yhteensä noin asukasta. Vuoteen 2025 mennessä arvioidaan tulevan Finnoon alueen kasvun lisäävän Matinkylän alueen väestöä noin asukkaalla. Matinkylän terveysasema sijaitsee kävelyetäisyydellä metroasemasta. Metroliikenne tulee muuttamaan asukkaiden päivittäistä liikkumista ja tämä muutos on osin vaikeasti ennakoitavaa. Palvelutoimintojen suunnittelun lähtökohtana on

2 Sivu 2 / 2 asukaslähtöisyys, investointitarpeiden välttäminen, nykyisten toimintojen keskittäminen, olemassa olevien käyttökelpoisten toimitilojen hyödyntäminen ja tilojen yhteiskäyttö niin, että väestöennusteet vuoteen 2020 mennessä on riittävästi huomioitu. 1. Nykyiset palvelut Matinkylän alueella sijaitsee tällä hetkellä Matinkylän terveysasema, jossa sijaitsee myös suun terveydenhuollon ja neuvolan palvelut. Lisäksi alueella on myös muita sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavia toimintayksiköitä kuten Tiistilässä sijaitseva mielenterveyspalveluja tuottava Emppu, Espoon sairaalaan vuonna 2016 siirtyvä Pihatörmässä sijaitseva apuvälinelainaamo, Pihatörmä 1:ssä sijaitseva eläinlääkinnän huollon ja terveydensuojelun palvelutoiminnot sekä Pyyntitiellä sijaitseva aikuissosiaalityön toimipiste. Tässä tarveselvityksessä tarkastelun kohteena on Matinkylän terveysasema. Matinkylän terveysaseman peruskorjaus toimintakokonaisuuteen kuuluu terveysasema- ja suun terveydenhuollon toiminta. Näissä toimipisteissä työskentelee tällä hetkellä 24 terveysaseman ja 17 suun terveydenhuollon työntekijää. Tilat on otettu käyttöön vuonna -92 eivätkä enää vastaa muuttuvia tarpeita. Tilojen muuttaminen vastamaan nykyajan tarpeita ilman peruskorjausta ei ole mahdollista. 2. Tavoitetilan kuvaus Alueen kasvavaa väestöä palvelemaan valmistuu 2016 Matinkylän palvelutori, johon sijoittuu terveyspalveluista terveysasema- ja neuvolatoimintaa sekä mielenterveys- ja päihdepalveluita sekä HUS-labin ja HUS-kuvantamisen toimipisteet. Matinkylän terveysasemalle tällä hetkellä sijoittuvat neuvola sekä mielenterveys- ja päihdepalvelut poistuvat terveysaseman tiloista Matinkylän palvelutorille sen valmistuttua. Näin Matinkylän terveysaseman tiloihin vapautuu tilaa suun terveydenhuollon tarpeisiin. Matinkylän palvelutorille valmistuu terveysasema, joka palvelee noin asukasta. Matinkylän palvelutorin virka-ajan ulkopuolisen toiminnan sisältö on linjaamatta.. Terveysasemapalvelut: Matinkylän terveysasema palvelee tällä hetkellä noin asukasta. Tilaratkaisujen, toiminnan tehostamisen ja sähköisen asioinnin lisääntymisen vuoksi palveluita väestömäärä on mahdollista kasvattaa ilman, että käytettävissä oleva pinta-ala lisääntyy. Vastaanottohuoneiden koko (noin 16 m 2 työntekijää kohden) ja varustus standardoidaan yhteneväiseksi. Arvioitu henkilöstömäärä on 24 ja arvioitu asiakasmäärä on noin 250 asiakasta päivässä. Neuvottelu, kokous- ja sosiaalitilat ovat koko talon yhteisiä. Suun terveydenhuollon palvelut:

3 Sivu 3 / 3 Suun terveydenhuollon palveluverkkoa keskitetään sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymän linjauksen Suun terveydenhuollon palveluverkko mukaisesti. Matinkylä-Olari alueen suun terveydenhoitopalvelut tuotetaan Matinkylän terveysasemalla. Kuitinmän, Puolametsän ja Tiistilän alueen nykyiset toimipisteet siirtyvät Matinkylän terveysaseman peruskorjattuihin tiloihin. Tuleva henkilöstömäärä suun terveydenhuollossa on 32 ja lisäksi vastaanottohenkilökuntaa 2. Asiakkaita arvioidaan olevan noin 200 päivässä. Neuvottelu, kokous- ja sosiaalitilat ovat koko talon yhteisiä. 3. Matinkylän terveysaseman peruskorjaustarve Vuonna 1992 rakennetun Matinkylän terveysaseman kuntoselvityksen mukaisesti 5-10 vuoden kuluessa on tulossa talotekniikkaan ja sisäpintoihin liittyviä välittömiä peruskorjaustarpeita. Nämä on kustannustehokkuuden kannalta järkevintä toteuttaa muutostöiden yhteydessä. Tästä aiheutuu myös vähiten haittaa itse terveyspalveluiden toiminnalle. Matinkylän palvelutorille siirrettävät neuvolan toiminnot vapauttavat tilaa suun terveydenhuollon palveluille. Laitetarpeiden, niiden teknisten asennusten ja huollon takia suunterveyden tilat on päätetty keskittää kokonaan rakennuksen kolmanteen kerrokseen. Nämä tilajärjestelyt vaativat rakennuksen peruskorjausta. Myös aiemmin laboratoriotoiminnalta vapautuneet tilat pitää järjestää vastaamaan vastaanottotoiminnan tarpeita. Rakennuksen ulkovaipassa (julkisivut ja yläpohja) on korjaustarpeita vaativia vuotokohtia. Toisen kerroksen ulkotilaa vasten pilarien päällä oleva välipohja on lattiasta kylmä ja joitakin kosteusongelmia on havaittu. Wc-tilat uusitaan. Tehdään uudet toimivat liikuntaesteisten LE-wc-tilat. Henkilökunnalle tehdään peruskorjauksen yhteydessä myös esteetön wcsuihkutila terveysasemalle toiseen kerrokseen. Suun terveydenhuollolle tulee vastaanottohuoneita yhteensä 20 kpl. Terveysasemalle vastaan -ottohuoneita tulee kaikkiaan 22 kpl. Peruskorjauksen yhteydessä aputilat järjestetään toiminnallisesti uudelleen ja nykyaikaistetaan. Toisen kerroksen entiset laboratoriotilat puretaan pois ja muutetaan odotustilaksi ja toimistokäyttöön. Sosiaalitilat järjestetään uudelleen henkilömäärän lisääntyessä ja miehille tehdään erilliset sosiaalitilat. Teknisiä tiloja järjestetään uudelleen ja laajennetaan tarpeen mukaan nykyisin tarpeettomiksi jääneiden tilojen paikalle. Kriisivarasto poistetaan tarpeettomana. Jätehuoneeseen ja likapyykkivarastoon järjestetään uusi sisäyhteys. 4. Tavoiteaikataulu Matinkylän peruskorjauksen rakennustyöt aloitetaan vuonna 2016 ja käyttöönotto tapahtuu vuoden 2017 aikana.

4 Sivu 4 / 4 5. Kustannukset Matinkylän terveysaseman peruskorjauksen kustannusarvio on n. 4,47 milj.. Käyttökustannukset vuositasolla ovat 3,95 milj.. Henkilöstömenojen osuus käyttökustannuksista on 3,43 milj.. Kokonaisvuokramenot ovat yhteensä noin 0,52 milj. Tiedoksi

5 Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 14.04.2015 Sivu 1 / 1 1693/02.02.00/2015 44 terveystoimen investointiesitys vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös 1 / 8. Sosiaali- ja terveyslautakunta 94 20.9.2012. Sosiaali- ja terveyslautakunta 94 20.9.2012

Espoon kaupunki Päätös 1 / 8. Sosiaali- ja terveyslautakunta 94 20.9.2012. Sosiaali- ja terveyslautakunta 94 20.9.2012 Espoon kaupunki Päätös 1 / 8 3911/10.03.01/2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 94 20.9.2012 94 Matinkylän Palvelutorin tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Nikulainen Riikka, puh. (09) 816 23334 Kumpulainen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 23.03.2016 Sivu 1 / 1 1125/2016 02.02.00 36 terveystoimen investointiesitys vuosille 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 04.06.2014 Sivu 1 / 1 4367/10.03.02/2013 57 Lausunto Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eeva-Maija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Valmistelijat / lisätiedot: Aila Pohjanpalo, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Valmistelijat / lisätiedot: Aila Pohjanpalo, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3920/02.07.00/2013 88 Laboratorio- ja kuvantamistoimintojen sijoittaminen Omenatorille Valmistelijat / lisätiedot: Aila Pohjanpalo, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s. 2-5

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s. 2-5 1 (5) Asia (valmistelun kohteena oleva asian aihe) Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s. 2-5 Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 18.01.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 15 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 15.11.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 143 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28 19.03.2014 Sivu 1 / 1 2145/00.01.02/2013 28 Esitys Puolarmetsän terveysasemapalvelujen hankinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. 046 877 1914 Elina Jaakovlew-Markus, puh. 050 304

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. 69 Espoon eteläisen alueen lasten terapiapalvelujen toimitilojen tarveselvitys

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. 69 Espoon eteläisen alueen lasten terapiapalvelujen toimitilojen tarveselvitys 05.06.2012 Sivu 1 / 1 2587/10.03.02/2012 69 Espoon eteläisen alueen lasten terapiapalvelujen toimitilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Rauvala Anitta, puh. (09) 816 50478 Nikulainen Riikka,

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5

Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 11.05.2016 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 11.05.2016 keskiviikko klo 17:00-19:15 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Saapuvilla

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs.

Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Espoon kaupunki Tilakeskus - liikelaitoksen Pöytäkirja 11.12.2012 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 11.12.2012 tiistai klo 17:00-17:50 Paikka Teknisen lautakunnan kokoustilat, Virastopiha 2 C, 1. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh 20.04.2016 Sivu 1 / 1 1862/2016 05.17.00 54 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen vaikutukset palveluverkkoon Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 Riikka Nikulainen, puh. 050 325

Lisätiedot

Aika keskiviikko klo 17:30 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Lisätietoja

Aika keskiviikko klo 17:30 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Lisätietoja Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Kokouskutsu 11.02.2015 Sivu 1 / 7 Kokoustiedot Aika 11.02.2015 keskiviikko klo 17:30 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 17.02.2016 Sivu 1 / 1 259/2016 06.00.00 25 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoonpääsyn toteutumisesta Espoon perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH) 20.03.2013 Sivu 1 / 1 2713/06.00.00/2012 27 Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH) Valmistelijat / lisätiedot: Kumpulainen Tuija, puh. (09) 816 32264 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45 14.04.2015 Sivu 1 / 1 1688/00.01.01/2015 45 Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.04.2013 Sivu 1 / 1 2713/06.00.00/2012 122 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.03.2013 Sivu 1 / 1 5100/06.00.00/2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 15.5.2012 Kaupunginhallitus 85 4.3.2013 51 Valtuustoaloite Espoon terveydenhoitopalvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 20.09.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 115 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 920/10.03.01/2012 Tekninen lautakunta 7 23.1.2013 53 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67 09.06.2015 Sivu 1 / 1 1688/00.01.01/2015 67 Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Suurpeltoseuran ja Lillhemmetin asukasyhdistyksen kokous ma klo 18

Suurpeltoseuran ja Lillhemmetin asukasyhdistyksen kokous ma klo 18 Suurpeltoseuran ja Lillhemmetin asukasyhdistyksen kokous ma 10.12. klo 18 Terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn ja kehittämispäällikkö Elina Jaakovlew-Markus 11.12.2018 2 11.12.2018 3 Asukas-/ asiakaskyselytutkimus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55 31.10.2013 Sivu 1 / 1 4496/10.03.02/2013 55 Matinkylän uimahallin tarveselvityksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Ari Jaakkola, puh. (09) 816 57563 Jarmo Ikävalko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14 10.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 14 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen, puh. 043 826 8011 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 12. Kiinteistölautakunnan kokoushuone, virastopiha 2 B, 1. kerros

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 12. Kiinteistölautakunnan kokoushuone, virastopiha 2 B, 1. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 21.04.2016 torstai klo 16:15-20:30 Tauko 18.41-18.47 Paikka Kiinteistölautakunnan kokoushuone, virastopiha 2 B, 1.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Kaupunginhallitus 204 24.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: rakennuttamispäällikkö Pirjo Hilonen, puh. 09 4258 3751 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: rakennuttamispäällikkö Pirjo Hilonen, puh. 09 4258 3751 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 67 11.02.2013 Kaupunginvaltuusto 42 04.03.2013 Kaupunginhallitus 378 16.12.2013 Terveysaseman hankesuunnitelma 112/10.03.02/2013 Tekninen lautakunta 22.09.2011 79 Teknisen johtajan ehdotus:

Lisätiedot

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 09.04.2014 Sivu 1 / 1 1673/02.08.00/2014 32 Palveluliiketoimen liikelaitosten toimitilahankkeet kaudelle 2015-2019 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsi Remes, puh. 043 824 9071 Katariina Kaukonen, puh. 040

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.04.2013 Sivu 1 / 1 1381/00.01.03/2013 121 Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys Espoon kaupunginhallitukselle, toimintavuosi 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Unto Ahvensalmi, puh.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024 Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024 Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen Marja Verkko 7.4.2015 ASUNTOMESSUALUE Viehättävä Vantaan Kivistö Asuntomessut_Vantaalla_2015_

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin terveyspalveluverkon kehittäminen Selvitystyön raportti 8.5.2015. Valtuustoseminaari 25.5.2015

Jyväskylän kaupungin terveyspalveluverkon kehittäminen Selvitystyön raportti 8.5.2015. Valtuustoseminaari 25.5.2015 Jyväskylän kaupungin terveyspalveluverkon kehittäminen Selvitystyön raportti 8.5.2015 Valtuustoseminaari 25.5.2015 Kati Kallimo, Perusturva Esko Eriksson, Jyväskylän Tilapalvelu Raili Kuosmanen, Haahtela

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 2500/2016 02.08.00 Tekninen lautakunta 99 19.10.2016 336 Valtuustoaloite kaupunkipyörien hankkimiseksi Espooseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Nyberg,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3081/2015 10.00.02 112 16.11.2015 115 Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012

Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012 Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012 14.12.2012 Asemapiirros vuoden 2010 hankesuunnitelmasta Yhteenveto Rakentamiskustannukset yhteensä 24 400 000 euroa (alv 0 %) Suunnittelu ja rakentaminen vuosina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin 24.08.2016 Sivu 1 / 1 1206/2016 00.01.03 97 Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eija-Inkeri

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 776/00.04.01/2015 100 Espoon uuden sairaalan logistiikka palvelujen organisointi HUS-Logistiikka liikelaitoksen hoidettavaksi (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 13.06.2013 Sivu 1 / 1 2359/10.03.01/2013 34 Olarinniityn ulkoilukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Tapio Taskinen, puh. (09) 816 52118 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1118/00.01.00/2015 58 Lausunto suunnitelmaan Espoon apuvälipalvelujen organisoinnista HUSapuvälinekeskukseen Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Liisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26. Valmistelijat / lisätiedot: Eva Peltola, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26. Valmistelijat / lisätiedot: Eva Peltola, puh 9.05.06 Sivu / 05/06 00.0.03 6 Espoon sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys vuodelta 05 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Peltola, puh. 09 86 503 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus nuorisopalvelujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 13.11.2013 Sivu 1 / 1 4794/02.05.00/2013 107 13.11.2013 107 Kuninkaankallion asumispalveluyksikön asiakasmaksun tarkistaminen ja Väinöläkodin asumisyksikön asiakasmaksusta päättäminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen 25.01.2017 Sivu 1 / 1 290/2017 02.05.00 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Arja Puronen, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 1 / 1 746/02.05.00/2012 86 Lasten päivähoidosta perittävien asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Pätäri Karola, puh. (09) 816 52171 Rauman Maria,

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 08.05.2017 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 7.3.2016 48 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelija-asuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 4 Päiväkoti Särjen peruskorjausta korvaavan hankkeen tarveselvityksen hyväksyminen HEL 2017-000185 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä tarveselvityksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 14.06.2016 Sivu 1 / 1 3411/2015 02.08.00 31 Kulttuurilautakunnan lausunto Meri-Matin hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 88 Ympäristölautakunnan esitys talousarvioksi vuodelle 2015 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2015-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sari Soini,

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Kaupunginhallituksen tila- ja Pöytäkirja 05.12.2016 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 05.12.2016 maanantai klo 9:00-10:35 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3. 23.02.2015 Sivu 1 / 1 798/00.04.02/2015 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. 72 Kilon päiväkodin erityisen tuen piirissä olevien lasten kuntoutuksen järjestäminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. 72 Kilon päiväkodin erityisen tuen piirissä olevien lasten kuntoutuksen järjestäminen 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3856/05.10.01/2014 72 Kilon päiväkodin erityisen tuen piirissä olevien lasten kuntoutuksen järjestäminen Valmistelijat / lisätiedot: Hanna Lehtinen, puh. 050 321 6289 Marja-Leena

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4904/2016 06.01.00 150 Ison Omenan neuvolapoli: Espoon terveydenhoidon neuvolan ja HUS erikoissairaanhoidon Jorvin äitiyspoliklinikan yhteistyön kehittäminen, kokeilu ajalle 2.1.2017-31.12.2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (6) 460 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Sofianlehdon A-talon toiminnallisen muutoksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

OMA LÄÄKÄRISI MATINKYLÄ

OMA LÄÄKÄRISI MATINKYLÄ OMA LÄÄKÄRISI MATINKYLÄ Esittely 10.12.2018 Suurpellon ja Henttaan asukkaille Wera Sinkkonen ESITTÄYTYMINEN Wera Sinkkonen Oma Lääkärisi Vastaava lääkäri Yleislääketieteen erikoislääkäri Oma Lääkärisi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista 20.04.2017 Sivu 1 / 1 1608/2017 10.00.00 14 nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. 050 363 3661 Jarmo Ikävalko, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 25.08.2014 Sivu 1 / 1 3421/08.01.00/2014 48 HSL-kuntien ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän keskinäisen Länsimetron ja Kehäradan joukkoliikenneinfran kustannusten jakamista koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 99 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n Turvapalvelujen hoidettavaksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa 07.04.2014 Sivu 1 / 1 1147/10.03.02/2014 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2017 (Yhteistoimintaalueen. Valmistelija / lisätiedot: Kristiina Järvelä

5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2017 (Yhteistoimintaalueen. Valmistelija / lisätiedot: Kristiina Järvelä Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) 5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2017 (Yhteistoimintaalueen asia) TRE:6209/02.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Kristiina Järvelä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1428/12.01.01/2013 107 Taiteen perusopetus varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Mattila Virpi, puh. (09) 816 23022 Suihkonen Jaana, puh. (09) 816 52353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014 LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014 KIRKONKYLÄN KOULU JA KESKUSPÄIVÄKOTI UUDISRAKENNUS, VAIHE 1 LOPPURAPORTTI KUVA HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT Tarveselvitys Kouluverkko ja tarveselvityksen lähtökohta

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 9. Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 9. Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 09.03.2016 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 09.03.2016 keskiviikko klo 14:00-17:30 Paikka Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros Saapuvilla

Lisätiedot