Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Sivu 1 / / / Nuorisovaltuustovaalien järjestäminen vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Nina Grönmark, puh. (09) Niina Ekstam, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Sampo Suihko Kaupunginhallitus päättää vuoden 2013 nuorisovaltuustovaalien osalta seuraavaa: 1 nuorisovaltuustoon valitaan syksyllä 2013 pidettävissä vaaleissa 40 valtuutettua äänimäärän mukaisessa järjestyksessä, 2 nuorisovaltuuston toimikausi on 2 vuotta (v ), 3 nuorisovaltuustovaaleissa ehdokaskelpoisia ja äänioikeutettuja ovat vaalivuonna vuotta täyttävät nuoret, joiden kotipaikka on Espoo, 4 vaalit järjestetään kouluvaalina niin, että äänestys tapahtuu kaikissa yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa Espoossa siten, että jokainen äänioikeutettu äänestää omassa oppilaitoksessaan. Niille, jotka eivät opiskele em. oppilaitoksissa, järjestetään erillinen äänestyspaikka ja tiedottamista parannetaan, 5 neuvotellaan Kauniaisten kaupungin kanssa vaalien järjestämisestä Kasavuoren koulussa, Hagelstamska skolassa, Kauniaisten lukiossa ja Gymnasiet Grankulla samskolassa ko. kouluissa opiskeleville espoolaisnuorille, 6 kehottaa sivistystoimen nuorisopalveluita järjestämään vaalit sekä sivistystoimen johtajaa nimeämään työryhmän vastaamaan vaalien järjestelyistä. Käsittely Asia käsiteltiin 131 jälkeen. Lehtola Myllärniemen ym. kannattamana teki seuraavan ehdotuksen:

2 Kaupunginhallitus Sivu 2 / 2 Esitän, että kohdan kolme ikärajoja 13-20v muutetaan siten, että ehdokaskelpoisia ja äänioikeutettuja ovat vuotta täyttäneet, kuten nykyisinkin. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, jonka johdosta on äänestettävä. Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 9 äänellä 5 ääntä vastaan 1 ollessa poissa hyväksyneen Lehtolan ehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä. Päätös Kaupunginhallitus: Kaupunginhallitus päätti vuoden 2013 nuorisovaltuustovaalien osalta seuraavaa: 1 nuorisovaltuustoon valitaan syksyllä 2013 pidettävissä vaaleissa 40 valtuutettua äänimäärän mukaisessa järjestyksessä, 2 nuorisovaltuuston toimikausi on 2 vuotta (v ), 3 nuorisovaltuustovaaleissa ehdokaskelpoisia ja äänioikeutettuja ovat vaalivuonna vuotta täyttävät nuoret, joiden kotipaikka on Espoo, 4 vaalit järjestetään kouluvaalina niin, että äänestys tapahtuu kaikissa yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa Espoossa siten, että jokainen äänioikeutettu äänestää omassa oppilaitoksessaan. Niille, jotka eivät opiskele em. oppilaitoksissa, järjestetään erillinen äänestyspaikka ja tiedottamista parannetaan, 5 neuvotellaan Kauniaisten kaupungin kanssa vaalien järjestämisestä Kasavuoren koulussa, Hagelstamska skolassa, Kauniaisten lukiossa ja Gymnasiet Grankulla samskolassa ko. kouluissa opiskeleville espoolaisnuorille, 6 kehottaa sivistystoimen nuorisopalveluita järjestämään vaalit sekä sivistystoimen johtajaa nimeämään työryhmän vastaamaan vaalien järjestelyistä. Liite 5 Selvitys nuorisovaltuuston vaalien uudistamisesta 6 Äänestys 137

3 Kaupunginhallitus Sivu 3 / 3 Selostus Espoon kaupunginhallitus on tehnyt ensimmäisen kerran vuonna 1997 päätöksen nuorisovaltuuston perustamisesta. Tämän jälkeen on vaalit pidetty ja nuorisovaltuusto valittu kaupunginhallituksen päätöksillä kahden vuoden välein. Nykyisen nuorisovaltuuston toimikausi alkoi vuoden 2012 alusta ja se päättyy vuoden 2013 lopussa. Vaalitapa Kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen nuorisovaltuustovaalien toteuttamistavasta erikseen jokaisen vaalin kohdalla. Nuorisovaltuustovaalit on järjestetty vuosina 1997 ja 1999 postivaalina ja vuonna 2001 posti-, internet- ja kännykkävaalin yhdistelmänä. Vuosina 2003, 2005, 2007, 2009 ja 2011 nuorisovaltuutetut valittiin kouluvaaleilla. Äänestysprosentit ovat olleet: v % v % v % v ,7 % v ,1 % v ,6 % v ,7 % v ,9 % Äänioikeus ja ehdokaskelpoisuus Vuoteen 2003 saakka nuorisovaltuustovaaleissa äänioikeutettuja olivat vaalivuonna vuotta täyttäneet Espoossa kirjoilla olleet nuoret. Vuoden 2003 vaaleissa ikärajaa laskettiin 18 ikävuoteen. Nuorisovaltuusto on tehnyt aloitteen marraskuussa 2011 nuorisovaltuustovaalien uudistamisesta vuoden 2013 vaaleissa. Nuorisovaltuusto esittää ääni- ja ehdokasikärajan nostamista 20 ikävuoteen, ainakin kokeilumuotoisesti kahden vaalikauden ajan. Nuorisovaltuusto kokee nykyisen ikärajan suppeaksi, joka johtaa kokeneimpien jäsenten tippumiseen ja vaikeuttaa pitkäjänteistä toimintaa. Ikärajan laskemista vuonna 2003 perusteltiin sillä, että 18 vuotta täyttäneet ovat oikeutettuja äänestämään valtiollisissa vaaleissa, ja näin ollen heillä on kunnallinen vaikuttamiskanava. Nuorisovaltuustotoimintaa ja kunnallispolitiikkaa ei tulisi nähdä toisiaan poissulkeviksi. Kuntavaalit ovat kuitenkin neljän vuoden välein ja väliin saattaa jäädä monenkin vuoden tauko, ettei nuori pääse vaikuttamaan esimerkiksi kuntavaaleissa. Yli 18-vuotiaiden tavoittaminen nuorisovaltuustovaaleissa vaatii erityistä panostamista tiedottamiseen vaaleista. Ikähaarukkaa ei nähdä liian suureksi yhteisten intressien löytämiseksi. Nuorisovaltuusto haluaa edustaa nuoria monella ikätasolla.

4 Kaupunginhallitus Sivu 4 / 4 Vaalien käytännön toteutus Vaalien käytännön järjestelyt ovat pääosin nuorisovaltuuston vastuulla, mutta yhteistyö sivistystoimen eri yksiköiden ja toimijoiden kanssa on kuitenkin välttämätöntä vaalien onnistumiseksi. Nuorisovaltuusto ohjeistaa kouluja äänestyksen järjestämisessä. Valtuutettujen määrä sekä toimikausi Päätösehdotuksessa esitetään, että vaaleissa valitaan 40 varsinaista valtuutettua äänimäärän mukaisessa järjestyksessä. Edellisissä vaaleissa on valittu 30 varsinaista valtuutettua ja 30 varavaltuutettua. Nuorisovaltuusto kokee varajäsenjärjestelmän toiminnassaan kuitenkin epäloogisena, joka ei tuo mitään selkeää etua. Varajäsenet eivät voi hakea puheenjohtajistoon tai toimia täysivaltaisina jäseninä, vaikka olisivat varsinaisten jäsenten puuttuessa aktiivisimpia toimijoita nuorisovaltuustossa. Kokonaisuudessaan nuorisovaltuuston jäsenmäärä koetaan liian suureksi, jonka koordinointi on vaikeaa ja johtaa helposti passivoitumiseen. Jos valittavia olisi selvästi vähemmän kuin ehdokkaita, saataisiin myös vaaleista aidomman tuntuiset. Toimikausi on ollut kaksi vuotta. Tiedoksi - Nuorisovaltuusto

5 Kaupunginhallitus Sivu 5 / 5

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT

NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT Sisältö Tarkoitus ja toiminta... 3 Toimikausi..... 3 Nuorisovaltuuston valinta yleisillä vaaleilla... 3 Talous.... 5 Kokouskäytäntö... 5 Nuorisovaltuustosta eroaminen.

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Imatran kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Imatran kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Imatran kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 20.3.2017 Voimassa 1.4.2017 alkaen Sisällysluettelo 1 Nuorisovaltuuston asema... 3 2 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto ) Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Luku Yleiset määräykset 1 Toimintasäännön soveltaminen Toimintasäännössä määrätään Rovaniemen nuorisovaltuuston (myöhemmin nuorisovaltuusto) valitsemistavasta

Lisätiedot

Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta.

Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. Kh 16.10.2017 162 Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. 2. Nuorisovaltuuston tehtävät: edistää ja kehittää nuorten

Lisätiedot

PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö

PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuusto Pöytyän kunta Vapaa-aikapalvelut 10/2015 Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö 12.10.2015 Eerika Karjalainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 12.04.2017 keskiviikko klo 16:00-17:45 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja Kurki, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan nuorisovaltuusto on sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan vapaa-aikajaoston alainen vaikuttamistoimielin.

Kirkkonummen kunnan nuorisovaltuusto on sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan vapaa-aikajaoston alainen vaikuttamistoimielin. Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 (7) Kirkkonummen kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Toimintasäännössä määrätään nuorisovaltuuston kokoonpanosta, valintatavasta, tarkoituksesta ja tehtävistä, päätöksenteko-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo: 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tehtävät 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Jäsenten tehtävät 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo: 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tehtävät 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Jäsenten tehtävät 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Yleiset määräykset... 2 2. Tarkoitus ja tavoite... 2 3. Valitseminen... 2 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Kokoukset ja kokouskäytännöt... 4 1 1.

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo 1 (5) n kokous Aika Päivä klo 16.40 18.13 Paikka Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Läsnä Jäsenet Henriksson Julia, pj Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hautalampi Heini, sihteeri Kesäniemi Maija Koskinen Eino

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnan. nuorisovaltuuston johtosääntö

Pyhäjoen kunnan. nuorisovaltuuston johtosääntö Pyhäjoen kunnan nuorisovaltuuston johtosääntö Kunnanhallitus 10.7.2017 1 Sisällysluettelo 1 Tarkoitus ja tavoite... 3 2 Yleiset määräykset... 3 2.1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2.2 Sääntöjen muuttaminen...

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Liite 1 Nuorisovaltuusto 28.4.2009, 7 ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Luku Yleiset määräykset 1 Toimintasäännön soveltaminen Toimintasäännössä määrätään Rovaniemen nuorisovaltuuston,

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 8/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali

KOKOUSKUTSU 8/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali KOKOUSKUTSU 8/2017 Kokousaika: Maanantai 16.10.2017 klo 17.00 Kokouspaikka: Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali Haavisto Marika Salonen Leevi Kannisto Arttu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 5349/2013 00.01.02 Kaupunginhallitus 328 7.11.2016 209 Poikkihallinnollisen kehitysohjelmatyön jatkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh. 046 877 2055 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 08.12.2014 Sivu 1 / 1 1857/00.04.01/2014 75 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) ylimääräinen yhtymäkokous 19.12.2014 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö

Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus 22.1.2018 11 Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 4 2. Toimintasäännön soveltaminen... 4 3. Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

Isonkyrön nuorisovaltuuston toimintasääntö

Isonkyrön nuorisovaltuuston toimintasääntö Isonkyrön nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Tarkoitus ja tavoite: Nuorisovaltuuston tarkoitus on: -Edistää yhteistyötä nuorten ja kunnan välillä. -Toimia nuorison äänenä lautakunnissa sekä muissa julkisissa

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 9/ ( 9) Nuorisovaltuusto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 9/ ( 9) Nuorisovaltuusto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 9/2018 1 ( 9) Aika 19.11.2018, klo 17:21-18:06 Paikka Jä rvenpä ä - talo Käsitellyt asiat 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 57 Kuulumiset ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015. Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015. Sivu 1 KOKOUSAIKA 19.1.2015 klo 17.30 18.55 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015 Matintalo Janita pj

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki Keskusvaalilautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 08.06.2016 keskiviikko klo 16:00-17:05 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja Kurki, puheenjohtaja

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Nuorisovaltuusto 13.9.2017 Sivistyslautakunta 24.10.2017 92 Kunnanhallitus 6.11.2017 279 Sisällysluettelo 1. Tavoite ja tarkoitus... 3 2. Valitseminen... 4

Lisätiedot

Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kunnanhallitus 30.8.2010 383 Voimaan tulopv. 7.9.2010 Kunnanhallitus 12.9.2011 363 Voimaan tulopv. 1.10.2011 Sisältö 1. Luku, Yleiset

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 18/00.00.01/2013 19 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunginhallituksen johtosäännön 9 :n mukaan kaupunginhallituksen

Lisätiedot

1. Luku Yleiset määräykset

1. Luku Yleiset määräykset Merijärven nuorisovaltuuston johtosääntö (voimaantulo 17.11.2004) Nämä säännöt sisältävät seuraavat luvut: 1. Luku Yleiset määräykset 2. Luku Nuorisovaltuuston valitseminen 3. Luku Nuorisovaltuuston järjestäytyminen

Lisätiedot

Toimintasääntö. Kurikan Kaupungin Nuorisovaltuuston toimintasääntö

Toimintasääntö. Kurikan Kaupungin Nuorisovaltuuston toimintasääntö Toimintasääntö Kurikan Kaupungin Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Tarkoitus ja tavoite 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Tehtävät ja toimenkuvat 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma ja

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty )

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty ) Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty 9.1.2017) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus Siilinjärven Nuorisovaltuusto on siilinjärveläisistä nuorista koostuva kunnanhallituksen alainen nuoria koskevien asioiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 1325/00.00.01/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24 18.3.2013 103 Edustajien nimeäminen Uudenmaan liiton edustajainkokoukseen sekä Uudenmaan liiton maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA 20.1.2014 klo 17.30 19.12 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Savolainen Eetu (ja merkintä siitä, kuka Viljanen Topi toimii puheenjohtajana) Eskola Linda Säilä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Vieremän nuorisovaltuusto TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia toimia nuorison äänenä lautakunnissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Hyväksytty liittovaltuustossa (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY:N VAALIJÄRJESTYS

Hyväksytty liittovaltuustossa (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY:N VAALIJÄRJESTYS Hyväksytty liittovaltuustossa 17. 18.5.2016 1 (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN :N 1 SOVELTAMISALA Jytyn sääntöjen 18 2 momentissa tarkoitetut liittovaltuuston jäsenet ja heille valittavat yleisvarajäsenet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 184 6.6.2016 105 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840

Lisätiedot

Kuopion nuorisovaltuusto on Kuopion nuorison virallinen edustaja Kuopion kaupungissa.

Kuopion nuorisovaltuusto on Kuopion nuorison virallinen edustaja Kuopion kaupungissa. Kuopion Nuorisovaltuusto Laatinut: Pj. Tuukka Eloranta 27.11.1999 Tarkastanut: Nuorisovaltuuston Hallitus 8.12.1999 Hyväksynyt: Nuorisovaltuusto 12.1.2000 Hyväksynyt muutoksin: Nuorisovaltuusto 2.6.2000

Lisätiedot

Työjärjestys perustuu yliopiston akateemisten asiain komitean työjärjestykseen.

Työjärjestys perustuu yliopiston akateemisten asiain komitean työjärjestykseen. Kemian tekniikan korkeakoulun akateemisen komitean työjärjestys 13.2.2018 1. Työjärjestyksen sisältö Tämä on kemian tekniikan korkeakoulun akateemisen komitean työjärjestys, jossa on määräykset akateemisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.06.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 184 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

vapaa-ajan lautakunnan varajäsen

vapaa-ajan lautakunnan varajäsen Valtuusto 1 23.01.2017 Laukaan kunnan uusien luottamushenkilöiden valinta ja luottamustoimipaikkojen täyttö kevääksi 2017 eroavien luottamushenkilöiden tilalle 4/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.

Lisätiedot

Naskali Essi pj :issä 5-9

Naskali Essi pj :issä 5-9 KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2013 KOKOUSAIKA 28.1.2013 klo 18.00 19.33 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Naskali Essi pj :issä 5-9 (ja merkintä siitä, kuka Järä Eveliina pj :issä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 258 n vaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002995 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa toimikaudekseen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto )

Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto ) Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto 28.1.2014 8) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Toiminta-ajatus Nuorisovaltuusto on nuorten edustaja ja asiantuntijaelin Turun kaupungissa. Se ajaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina ja 10.06.2015 Sivu 1 / 1 438/00.00.01/2013 112 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Eeva-Kaisa

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015 Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 II kaupunginsihteeri

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2017 Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA 16.1.2017 klo 17.00 18.31 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kannisto Arttu (ja merkintä siitä, kuka Tynkkynen Alina toimii puheenjohtajana) Silenko Robert Mauriala

Lisätiedot

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 274 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003135 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh 16.02.2017 Sivu 1 / 1 694/2017 00.00.01.00 30 Peruskoulujen ja lukioiden johtokunnat toimikaudella 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh. 050 395 2160 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 2584/2015 09.00.00 27 Espoon kaupungin turvallisuusohjelman tarkastaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen, puh. 043 824 5679 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 1/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali

KOKOUSKUTSU 1/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali KOKOUSKUTSU 1/2017 Kokousaika: Maanantai 16.1.2017 klo 17.00 Kokouspaikka: Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali Kannisto Arttu Tynkkynen Alina Silenko Robert

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3707/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 248 15.9.2014 116 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa

Lisätiedot

Kh liite. Toimintasääntö. Kauhavan Nuorisovaltuusto

Kh liite. Toimintasääntö. Kauhavan Nuorisovaltuusto Kh 30.1.2017 32 liite Toimintasääntö Kauhavan Nuorisovaltuusto 1.1.2017 Sivu 2 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 4 2. Yleiset määräykset 4 2.1 Toimintasäännön soveltaminen 4 2.2

Lisätiedot

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS Osuuskaupan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten edustajisto on hyväksynyt 14.11.2017 itselleen tämän työjärjestyksen. Työjärjestystä on muutettu viimeksi 14.11.2017. Tämä työjärjestys

Lisätiedot

Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö

Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö Hyväksytty kunnanhallituksessa xx.xx.2018 02.10.2017 2 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 3 2. Toimintasäännön soveltaminen...

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.09.2016 Sivu 1 / 1 1285/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 51 15.8.2016 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 66 5.9.2016 282 Valtuustoaloite oirekyselyjen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 89 11.6.2014 101 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (pöydälle 11.6.2014, kh/kv)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista 100/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 171 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 271 Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 657 Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002978 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden vuoden

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 8. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 8. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 09.04.2017 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 09.04.2017 sunnuntai klo 10:00-24:30 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Arvo, 5. kerros Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot