VEIKKAUKSEN VUOSI 2007 VUOSIKERTOMUS YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VEIKKAUKSEN VUOSI 2007 VUOSIKERTOMUS YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI"

Transkriptio

1 VEIKKAUKSEN VUOSI 2007 VUOSIKERTOMUS YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI

2

3 LUKIJALLE Veikkauksen rahapelit ovat tarjonneet haaveita, huvia ja hyötyä jo melkein 70 vuoden ajan. Veikkaus on mukana lähes kaikkien aikuisikäisten suomalaisten elämässä. Melkein jokainen suomalainen on joskus laittanut muutaman euron peliin haaveensa tai kannattamansa urheilujoukkueen puolesta. Veikkauksen toiminta ja olemassaolo perustuu vastuullisuuteen. Tässä raportissa kerromme vuoden 2007 tapahtumien ja tilinpäätöksen lisäksi ennen kaikkea Veikkauksen sosiaalisesta vastuusta yhteiskunnassa. Perehdymme myös taloudellisen vastuun kantamiseen sekä ympäristövastuuseen. Raportti on tarkoitettu ennen kaikkea Veikkauksen sidosryhmille ja se kuvaa laajasti Veikkauksen liiketoimintaa. Veikkaus tarjoaa suomalaisille pelaajille rahapeliviihdettä luotettavasti ja vastuullisesti järjestettynä. Veikkauksen vuosi 2007 oli jälleen menestyksekäs, mistä saavat osansa kaikki suomalaiset. Yhtiön toiminnan tuotto on elintärkeä suomalaiselle taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle. Kaikki suomalaiset ovat voittajia, pelasivat tai eivät. Veikkaus on vuonna 2007 panostanut etenkin asiakkuuden kehittämiseen. Raportissa oman tarinansa kertovat erilaisia voittoja saaneet Veikkauksen asiakkaat. Sisältörakenne on lähes sama kuin vuoden 2006 raportissa. Veikkaus noudattaa jo kolmatta vuotta Global Reporting Initiativen suosituksia. Tämänkin raportin sisältö ja raportointiperiaatteet mukailevat kansainvälisen Global Reporting Initiativen (GRI 3) suosituksia. Julkaisun lopussa on vertailutaulukko raportissa käsitellyistä aihepiireistä ja GRI:n suosituksista. Raportin yhteneväisyyden GRIsuosituksiin on tarkistanut Proventia Solutions Oy. Vuosiraportin lopusta löytyvät Veikkauksen yhteystiedot. Veikkaus Oy Vuosiraportti

4 SISÄLLYSLUETTELO Avainluvut... 3 Missio, visio ja arvot... 4 Toimitusjohtajan puheenvuoro... 6 ASIAKKUUS Vastuullista pelitoimintaa asiakkaan ehdoilla... 9 Veikkaus panostaa merkittävästi myyntiverkostoon Veikkauksen verkkosivujen suosio kasvaa YHTEISKUNTAVASTUU Rahapelitoiminta osana yhteiskuntaa Veikkauksen yhteiskuntavastuuohjelma ja keskeiset tunnusluvut Veikkauksen keskeiset sidosryhmät Veikkauksen toiminta saa tutkimuksissa tunnustusta SOSIAALINEN VASTUU Sosiaalinen vastuu on Veikkauksen toiminnan lähtökohta Peliyhtiöt rahoittavat peliongelmaan liittyvän tutkimustoiminnan Pelitoiminnasta merkittävää hyötyä yhteiskunnalle Luotettavaa ja avointa viestintää Hyvinvoiva henkilöstö takaa menestyksen, henkilöstön tunnusluvut YMPÄRISTÖVASTUU Ympäristövastuu osa toimintaa TALOUDELLINEN VASTUU Taloudellinen vastuu velvoittaa Turvallinen peliympäristö on kaikkien etu Kansainvälinen toimintaympäristö Veikkauksen pelit Hallinto Organisaatio Hallitus Johtoryhmä TILINPÄÄTÖS 2007 Hallituksen toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahavirtalaskelma Laskelma oman pääoman muutoksista Laatimisperiaatteet Liitetiedot Tilintarkastuskertomus Hallintoneuvoston lausunto Vuosiraportin vertailu GRI:n suosituksiin Veikkauksen vuosi Sanasto Yhteystiedot Vuosiraportti 2007

5 AVAINLUVUT LIIKEVAIHDON KEHITYS MILJ. EUROA Milj. euroa Milj. euroa Muutos-% Liikevaihto 1 391, ,2 +2,2 Myyntikate 508,1 489,6 +3,8 Liikevoitto 421,1 403,3 +4,4 Tulos ennen tp-siirtoja 427,4 407,7 +4,8 Tulos 427,4 407,7 +4, Henkilöstön määrä ,8 Myyntipaikkojen määrä ,2 Rekisteröityneet asiakkaat , VEIKKAUSEURON JAKAUTUMINEN 2007 VEIKKAUSVOITTOVAROJEN JAKO 2007 TULOKSEN KEHITYS MILJ. EUROA Muutos vuodesta VOITOT PELAAJILLE ARPAJAISVERO ASIAMIESPALKKIOT TOIMINTAKULUT TAIDE 51,2 snt 4,7 snt 5,6 snt 7,8 snt 13,3 snt -0,7 % 2,2 % -5,1 % -2,5 % -1,5 % TAIDE 46,5 % 184,4 milj. euroa sis. KIRJASTOT 9,2 % 36,5 milj. euroa LIIKUNTA 25,2 % 100,2 milj. euroa TIEDE 19,3 % 76,6 milj. euroa NUORISOTYÖ 9,1 % 36,1 milj. euroa LIIKUNTA 7,2 snt 4,3 % 100 TIEDE 5,5 snt 0 % NUORISOTYÖ 2,6 snt 4,0 % JAKAMATTOMAT VOITTOVARAT 2,1 snt 40,0 % Vuosiraportti

6 MISSIO VISIO ARVOT SUOMALAINEN VOITTAA AINA Veikkaus tuottaa suomalaiselle yhteiskunnalle monipuolista arvoa järjestämällä rahapelejä luotettavasti ja vastuullisesti. VEIKKAUS ON EDELLÄKÄVIJÄ Veikkaus on vuonna 2010 maailman johtava rahapeliyhtiö asiakaslähtöisyydessä, osaamisessa ja tehokkuudessa. Veikkaus on edelläkävijä toimintaympäristön ja viihteen markkinoiden muuttuessa. Omistajalle Veikkaus on paras vaihtoehto pitkäjänteisesti edistää taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön toimintaedellytyksiä. VEIKKAUS TOIMII YHTEISEKSI HYVÄKSI Veikkaus tuottaa monipuolista arvoa suomalaisille. Yhtiö tarjoaa mahdollisuuden osallistua pelaamalla yhteisen hyvän edistämiseen turvallisesti ja luotettavasti. Veikkaus antaa suomalaisille mahdollisuuden myös työskennellä yhteiseksi hyväksi. Veikkaus työllistää välillisesti kymmeniä tuhansia suomalaisia. VASTUULLISESTI Yhteiskuntavastuu on keskeinen osa Veikkauksen strategiaa ja käytännön toimintaa. Asiakas voi luottaa sataprosenttisesti Veikkaukseen. Raportoin nin on oltava avointa ja laajaa, koska yhtiö on toiminnastaan vastuussa yhteiskunnalle. LUOTETTAVASTI Veikkauslaiset voivat luottaa toisiinsa kaikissa tilanteissa. Luotettavaan toimintaan liittyy myös avoin vuorovaikutus. Asiakkaat voivat aina luottaa yhtiön tarjoamiin pelituotteisiin. LUOVASTI Veikkauksen pelituotteiden, palvelujen ja toimintatavan halutaan heijastavan luovuutta ja iloa. Myös henkilökuntaa kannustetaan uuden luomiseen. 4 Vuosiraportti 2007

7 LIIKETOIMINTA- STRATEGIA VEIKKAUKSEN LIIKETOIMINTASTRATEGIAN YTIMEN MUODOSTA VAT TOIMINTAYMPÄRISTÖ- JA ASIAKASSTRATEGIA. Yhteiskuntavastuu on luonnollinen osa Veikkauksen toimintaa. Se on vastuuta yrityksen ympäristöstä, asiakkaista ja henkilöstöstä, hyvän hallintotavan noudattamista kaikessa toiminnassa, tasa-arvon toteuttamista sekä eettisesti kestävän liiketoiminnan harjoittamista. Veikkaus kehittää tarjoamaansa sosiaalisesti vastuullisella tavalla. Pelaamisen perustana ovat laaja osanotto ja pienet panokset. Yhtiön pelitoiminta on järjestetty vastuullisesti ja luotettavasti. Tämän varmistavat tarkka viranomaisvalvonta sekä yhtiön omat pelaamista valvovat ja rajoittavat toimet. Veikkaus palauttaa koko liikevoittonsa suomalaiselle yhteiskunnalle jaettavaksi taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön parissa jokaista kansalaista hyödyttävällä tavalla. Veikkaus toimii vapaa-ajan ja elämysten markkinoilla. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen merkittävänä lisäarvona mahdollisuuden rahavoittoihin sekä erittäin merkittävää yhteiskunnallista etua. Liiketoiminnan lähtökohtana on asiakas ja tavoitteena on erilaistaa tarjoamaa eri asiakastarpeiden mukaan. Asiakasstrategia perustuu kykyyn tarjota asiakkaille ainutlaatuista arvoa, josta syntyy pitkäkestoisia asiakkuuksia. Tavoitteena on olla läsnä tilanteissa ja paikoissa, jotka luontevasti liittyvät haaveiluun, ajanvietteeseen sekä urheilun seuraamiseen. Vuosiraportti

8 TOIMITUSJOHTAJAN PUHEENVUORO Veikkaus toimii yhteiseksi hyväksi, vastuullisesti, luotettavasti ja luovasti. Näiden arvojen perusta ja sisältö on vakaa. Veikkauksen tuotto todellakin koituu kaikkien suomalaisten hyväksi. Yhtiön taloudellinen tulos vuonna 2007 oli yli 427 miljoonaa euroa eli reilut toista miljoonaa euroa päivässä taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle. Jokainen suomalainen hyötyy veikkausvoittovaroista jokapäiväisessä elämässään. Tuottonsa lisäksi Veikkaus maksaa arpajaisveroa ja arvonlisäveroa noin 80 miljoonaa euroa. Tämä taloudellinen tulos on kuitenkin vain osa Veikkauksen kokonaistulosta. Vähintään yhtä merkityksellinen koko yhteiskunnan kannalta on Veikkauksen toiminnan vastuullisuus, joka sekin koituu kaikkien suomalaisten hyväksi. Rahapelien kysynnän kanavointi - hyvällä ja vastuullisella markkinoinnilla, suomalaisille sopivilla tuotteilla ja jakelukanavilla - valvottuun pelaamiseen, sekä yhtiön asettamat rajoitukset ehkäisevät tehokkaasti pelaamisen sosiaalisia haittoja. On välttämätöntä, että rahapelien järjestäminen ja tarjonta on yhteiskunnan hallitsemaa, hyvin valvottua ja säänneltyä. Ja kuluttajat luottavat Veikkauksen vastuullisuuteen. Taloustutkimuksen tutkimuksessa enemmistö suomalaisista (67 %) pitää Veikkausta vastuullisempana kuin ulkomaisia peliyhtiöitä. Yli kahdeksan kymmenestä suomalaisesta pitää rahapelien yksinoikeusjärjestelmää hyvänä. Lähes kaikki vastaajat (97%) pitivät tärkeänä tai erittäin tärkeänä veikkausvoittovarojen ohjaamista yhteiskunnalle. Yhtiön asettamiin pelaamisen ikärajoihin enemmistö oli tyytyväinen. Yhteiskuntavastuu ohjaakin kaikkea toimintaa Veikkauksessa. Siihen kuuluu vastuullinen pelinjärjestäminen ja yhteiskunnalle koituva taloudellinen tuotto, ympäristövastuu sekä luonnollisesti vastuu henkilöstöstä. Yhteiskuntavastuu näkyy tuotekehityksessä ja markkinoinnissa. Uudistimme mm. pelaamisen hallintavälineitä verkkosivuillamme. Näiden työkalujen avulla pelaajat voivat itse asettaa rajoituksia pelaamiselle. Olemme laatineet pääkonttoria koskevan ympäristöohjelman. Kertomusvuoden lopulla Veikkaukselle myönnettiin WWF Suomen diplomi sekä oikeus käyttää Green Office -merkkiä. World Lottery Associationin (WLA) jäsenyhtiöt hyväksyivät vuoden 2006 helmikuussa yhteiset vastuullisen pelitoiminnan periaatteet. Vuonna 2007 WLA:n jäsenet tekivät arvioinnin vastuullisuustasostaan. Veikkaus asettui korkeimpaan 6 Vuosiraportti 2007

9 luokkaan. European Lotteries (EL) jäsenyhtiöt allekirjoittivat toukokuussa vastuullisen toiminnan periaatteet. Samalla hyväksyttiin vastuullisen urheiluvedonlyönnin periaatesäännöstö, jonka laatimisesta vastasi Veikkaus yhdessä ranskalaisen veljesyhtiönsä (La Francaise de Jeux) kanssa. Myös pohjoismaiset peliyhtiöt tiivistivät yhteistyötään yhteiskuntavastuun alalla. Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan kansalliset peliyhtiöt perustivat Nordiska CSR-työryhmän. Tämä aidosti vastuullinen toimintatapa on vastedes entistäkin merkityksellisempi. Informaatioteknologian kehitys mahdollistaa yhä uusia rahapelaamisen viihteellisiä muotoja ja rahapelien tuotoille ilmaantuu yhä uusia yksityisiä jakajia. Samalla huoli pelaamisen haittavaikutuksista on kasvanut. Kaikkialla maailmassa rahapelaamista säännellään voimakkaasti. Oleellista on, että juuri yksinoikeusjärjestelmä on todettu tehokkaimmaksi ja oikeudenmukaiseksi keinoksi pelaamisen rajoittamiseksi ja pelikysynnän ohjaamiseksi vastuulliseen tarjontaan. Rahapelaaminen on Suomessa järjestetty esimerkillisen vastuullisesti, tehokkaasti ja tuottavasti. Arpajaislain uudistamiseen on silti suuri tarve. Muuttuva toimintaympäristö ja asiakaskäyttäytymisen muutokset edellyttävät selkeitä ja nopeita tarkennuksia lakiin vahvistamaan suomalaisille tärkeää yksinoikeusjärjestelmää. Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelmassa painotetaankin, että hallitus ryhtyy toimiin rahapelien sosiaalisten ongelmien rajoittamiseksi ja yksinoikeusjärjestelmän säilyttämiseksi. Euroopan unionin komissio jatkoi kansainvälisten vedonlyöntiyhtiöiden valitusten pohjalta käynnistämäänsä rikkomuskannemenettelyä. Suomi sai maaliskuussa eräiden muiden jäsenmaiden ohella niin sanotun perustellun lausunnon urheiluvedonlyönnin alueelta. Suomi vastasi komissiolle toukokuussa. Prosessin seuraava vaihe on komission kannalta joko prosessin lopettaminen tai ratkaisun hakeminen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimesta. Yksinoikeuden saaneen rahapeliyhteisön tulee tarjota luotettava, mutta samalla houkutteleva vaihtoehto pelaamiselle. Tämä edellyttää, että asiakkaan saataville asetetaan nykyaikaista teknologiaa hyödyntäen laaja valikoima pelejä, joita tulee mainostaa ja markkinoida sopivasti. Tämä rahapeliyhteisön tehtävän luonnehdinta pohjautuu EY-tuomioistuimen rahapelialaa koskevaan ns. Placanica-päätökseen, jossa rahapelien yksinoikeus, jälleen kerran, sai selkeän tuen ja perustan. Näin on käynyt viimeisen kymmenen vuoden ajan jokaisessa EY-tuomioistuimen rahapelien yksinoikeutta koskevassa päätöksessä. Euroopan unionin kannalta urheiluvedonlyönnin määrittely tuomioistuinmenettelyiden kautta ei välttämättä ole johdonmukaista kehitystä. Suomi on luonut aktiivisen ja positiivisen keskusteluyhteyden komission sisämarkkinaosaston kanssa mielekkään, ja jäsenmaiden edut kokonaisvaltaisesti turvaavan eurooppalaisen ratkaisun löytämiseksi. Kyseessä on kärsivällisyyttä vaativa, monimutkainen mutta tärkeä keskustelu. Asiakastiedon hyödyntäjänä Veikkaus on Suomen parhaita yrityksiä. Vuonna 2004 käyttöön otettu asiakaslähtöinen strategia on omaksuttu koko organisaatiossa. Vuoden 2007 syksyllä yhtiölle myönnettiin Recognised for Excellence in Europe tunnustus Suomen laatupalkinto kilpailun suurten yritysten sarjassa. Erityisen hyvänä pidettiin mm. tapaamme kerätä, analysoida ja käyttää asiakastietoa. Palkintoperusteissa todettiin, että Veikkaus tuntee ja ymmärtää asiakasta läpi organisaation. Yhä useampi Veikkauksen asiakas pelaa jo tunnistautuneena. Nämä veikkausasiakkaat ovat hankkineet Veikkaus-kortin tai rekisteröityneet verkkopelipalveluumme. Veikkaus-kortti otettiin käyttöön syksyllä Kortin haltijoiden määrä kasvoi vuoden 2007 aikana nopeasti ja oli vuoden lopussa jo lähes Tunnistautuneena pelaavia asiakkaita on kaikkiaan yli Viime vuoden lopussa tunnistautuneen pelaamisen osuus oli 28 prosenttia myynnistä. Tunnistautuneena pelaamisella on ennen kaikkea merkitystä vahvan ja uskollisen asiakassuhteen luomisessa. Tunnistautuminen edistää myös pelaamiseen liittyvien haittojen ehkäisyä. Yhtiön historian suurin investointi, uuden pelijärjestelmän rakentaminen, jatkui viime vuonna alkuperäisen aikataulun mukaisesti kolmatta vuotta, kun kaikkien yli 3100 myyntipaikan online-päätteet vaihdettiin. Kokonaan uuteen pelijärjestelmään siirrytään syksyllä Veikkaus ylsi 67. toimintavuotenaan 1 391,4 milj. euron liikevaihtoon (+2,2 %). Yhtiön tulos oli 427,4 milj. euroa (+4,8 %), josta yhtiö on luovuttanut opetusministeriölle valtion talousarvion mukaisesti 397,7 milj. euroa jaettavaksi suomalaiselle taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle. Tuloksen kasvu on jatkunut vakaana viimeisten viiden vuoden ajan. Pelaajille jaettiin pelivoittoina kaikkiaan 713,0 milj. euroa. Tuotemainontaan käytettiin 9,9 milj. euroa eli noin 0,7 % liikevaihdosta. Asiamiehille maksetut myyntipalkkiot olivat 5,6 % liikevaihdosta eli 78,4 milj. euroa. Yhtiö maksoi valtiolle arpajaisveroa 64,8 milj. euroa ja arvonlisäveroa kaikkiaan 18,1 milj. euroa opetusministeriölle luovutetun voiton (397,7 milj. euroa) lisäksi. Visionsa mukaan Veikkaus on vuonna 2010 maailman johtava rahapeliyhtiö asiakaslähtöisyydessä, osaamisessa ja tehokkuudessa. Vertailuaineisto osoittaa jo nyt Veikkauksen olevan monella mittarilla kärkisijoilla. Toimintatapojaan jatkuvasti kehittävä Veikkaus on - urheilukielellä sanottuna - hyvässä iskussa. Veikkaus on perustamisestaan asti luovuttanut koko tuottonsa yhteiskunnalle ja tehnyt tuloksensa vastuullisesti. Tiedän, että jokainen veikkauslainen on ylpeä siitä, että on ollut mukana tuottamassa yhteiskunnalle monipuolista arvoa. Kiitos hienosta asenteesta ja työstä! Upeasta ja tuloksellisesta toimintavuodesta kuuluu vilpitön kiitos tietysti myös Veikkauksen asiakkaille ja yhteistyökumppaneille! Risto Nieminen Vuosiraportti

10

11 VASTUULLISTA PELITOIMINTAA ASIAKKAAN EHDOILLA Veikkauksen toimintaa ohjaa asiakaslähtöinen ja vastuullinen tapa toimia. Pelaamisen perustana on laaja pelaajakunta ja hallitut panokset. Asiakas pelaa tunnistautuneena, kun hän pelaa Veikkaus-kortilla tai Veikkauksen verkkopalvelussa. Tunnistautunut pelaaja kerää voitot varmasti talteen ja voi seurata netissä omaa pelihistoriaansa. Syksyllä 2006 käyttöön otetun Veikkaus-kortin käyttäjämäärä on kasvanut merkittävästi. Vuoden 2007 lopulla kortin haltijoita oli jo noin Veikkauskortti korvaa vuodesta 1990 käytössä olleen Voitot tilille -lipukkeen, joka poistuu vuoden 2008 aikana. Veikkauselämyksen voi kokea niin Veikkauskortin, myyntipaikkojen, verkkosivujen, asiakaslehden, asiakaspalvelun kuin kampanjoidenkin kautta. Asiakkuus 9

12 Veikkaus on rakentanut asiakasstrategiaansa vuodesta 2004 alkaen. Asiakasstrategian konkretisointi Veikkauksessa sai kiitosta, kun Veikkaukselle myönnettiin syksyllä tunnustus Suomen laatupalkinto kilpailussa. Tunnustuksen myöntämisen perusteluissa Veikkauksen suurimmaksi vahvuudeksi mainittiin asiakastulokset ja keskeiset suorituskykytulokset. Veikkaus sai kiitosta muun muassa asiakkaiden huomioimisesta ja asiakastiedon analysoinnista. Selvityksessä todettiin, että Veikkaus tuntee ja ymmärtää asiakasta läpi organisaation. TUNNISTAUTUNEENA PELAAMINEN YLEISTYY Veikkausasiakas voi pelata tunnistautuneena joko Veikkaus-kortilla myyntipaikoissa, Veikkauksen verkkopalvelussa tai matkapuhelimella. Tunnistautuneena pelaava asiakas mahdollistaa itselleen paremmat palvelut liittyen esimerkiksi asiakasviestintään, oman pelaamisen seurantaan ja mahdollisten voittojen maksamisen varmuuteen. Tunnistautuneesta pelaamisesta kertyvän tiedon pohjalta Veikkaus pystyy paremmin kehittämään tuotteitaan ja palveluitaan asiakkaiden tarpeita vastaaviksi. Näin pystytään takaamaan oikeat tuotteet, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja oikeille ihmisille. Asiakkaat ovat ottaneet tunnistautuneena pelaamisen ja siihen liittyvät palvelut hyvin vastaan. Vuoden 2007 lopussa Veikkaus-kortin haltijoita ja verkkopalveluun rekisteröityneitä asiakkaita oli yhteensä (+38 %). Tunnistautuneen pelaamisen osuus Veikkauksen kokonaismyynnistä oli vuoden 2007 lopussa noin 28 %. Yksityisyyden suoja ja tietoturva ovat olleet Veikkauksen perinteisiä ydinalueita ja tähän liittyen vuonna 2007 päivitettiin Veikkauksen tietosuojakäytäntöjä vastaamaan uudistuneita toimintamalleja. Toimintatapoja kehitetään yhteistyössä tietosuojavaltuutetun toimiston kanssa. Kultaisten lippujen voittajia oli 75 vuoden 2007 loppuun mennessä. ASIAKASEDUT KAIKKIEN SAATAVILLA Asiakkaalle Veikkaus-kortin näkyvimmät hyödyt ovat voittojen vaivaton varmistaminen omaan kukkaroon ja Veikkauksen asiakaslehti. Lisäksi kertomusvuoden keväällä käynnistettiin asiakasetuohjelma, johon liittyen niin asiakkailla kuin myyjilläkin on mahdollisuus päästä etuarvontojen kautta erilaisiin asiakasetutapahtumiin. Etujen saaminen ei edellytä pelaamista. Asiakasedut vaihtelevat Kultaisten lippujen vip-tapahtumasta ilmaiseen sisäänpääsyyn. Edut liittyivät Veikkauksen edunsaajiin, etenkin liikuntaan ja taiteeseen. Etuohjelmaa kehitetään kokemusten myötä ja sen pääasiallisena tarkoituksena on motivoida asiakkaita pelaamaan tunnistautuneena. TUNNISTAUTUNEEN PELAAMISEN OSUUS LIIKEVAIHDOSTA 2007 VEIKKAUS-KORTTIEN MÄÄRÄN KEHITTYMINEN VUONNA VEIKKAUKSEN VERKKOPALVELU 17,6 % VEIKKAUS-KORTTI 5,4 % TUNNISTAUTUMATTA 66,8 % VOITOT TILILLE -LIPUKE 10,2 % (keskiarvo) tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu 10 Asiakkuus

13 VEIKKAUS PANOSTAA MERKITTÄVÄSTI MYYNTIVERKOSTOON Veikkauksen myynnistä valtaosa, 82 %, tulee myyntipaikoista, joita oli vuoden 2007 lopussa yli ympäri Suomea. Vuonna 2007 Veikkaus panosti välittäjämyyntiinsä toimittamalla myyntipaikkoihin uudet, nykyaikaiset online-päätteet ja tietoliikenneyhteydet. Lisäksi kiinnitettiin huomiota myyntipaikkojen ilmeeseen, pelimyyjien kouluttamiseen ja myynnin tukimateriaaleihin. Koko myyntiverkoston kattanut online-pääteuudistus liittyy vuonna 2005 käynnistyneeseen pelijärjestelmäuudistukseen, jonka aikana nykyaikaistetaan Veikkauksen koko pelijärjestelmä tukijärjestelmineen. Kyseessä on Veikkauksen historian suurin kertainvestointi. Alkuvuoden aikana käyttöönotetut uudet pelipäätteet ovat investoinnin näkyvin osa. Kokonaan uuteen pelijärjestelmään siirrytään vuoden 2008 aikana. MYYNTIVERKOSTO KATTAA KOKO SUOMEN Veikkauksella oli aiemmin kahdenlaisia myyntipaikkoja: online-myyntipaikkoja sekä ainoastaan arpoja myyviä myyntipaikkoja. Pääteuudistuksen yhteydessä noin 650 arpamyyntipaikan sopimukset päättyivät, sillä kahden järjestelmän ylläpitäminen ei ollut taloudellisesti eikä palvelullisesti perusteltua. Parhaimmat arpamyyntipaikat, noin 150 kappaletta, saivat online-myyntioikeuden keväällä Samassa yhteydessä perustettiin myös 100 uutta myyntipaikkaa. Nykyinen myyntiverkosto riittää kattamaan koko maan veikkauspalvelut. Veikkauksen asiamiespolitiikka on liiketoimintalähtöistä. Kaikilla myyntipaikoilla on myyntiarvio, joka paikan on saavutettava pelimyynnin jatkumisen varmistamiseksi. Myyntiarvioon vaikuttavia tekijöitä ovat myyntipisteen sijainti ja erilaisten palvelutarpeiden vaatima kattavuus. Esimerkiksi syrjäseuduilla, sairaaloissa ja erilaisissa hoitolaitoksissa on eri myyntiarvio kuin liikekeskuksissa. Veikkauksella on tällä hetkellä noin 250 palvelumyyntipistettä varmistamassa veikkauspalvelut siellä, missä pelipisteen perustaminen ei liiketoiminnallisesti olisi perusteltua. Suosituin myyntipaikkatyyppi on edelleen kioski. Kaupan keskittymisen myötä myös päivittäistavarakauppojen osuus myynnistä on merkittävä. Veikkaus tekee yhteistyötä kaupan eri ketjujen, muun muassa Rautakirjan, K-ryhmän ja S-ryhmän, kanssa. Tämä mahdollistaa tehokkaan ja konseptoidun toiminnan sekä esimerkiksi valtakunnallisen markkinoinnin. Myyntipaikat saavat keskimäärin 6,8 %:n palkkion veikkauspelien myynnistä. Vuonna 2007 Veikkaus maksoi asiamiespalkkioita yhteensä 77,6 milj. euroa. MYYJIEN OSAAMINEN KESKEISTÄ Veikkauspelien myyntipaikoissa työskentelee yli pelimyyjää, joiden rooli Veikkauksen asiakaskohtaamisissa on merkittävä. Veikkaus huolehtii pelimyyjien ammattitaidosta järjestämällä heille pelimyynnin perehdytys- ja jatkokursseja. Veikkauksen kouluttajat järjestivät kertomusvuonna 621 koulutustilaisuutta, joihin osallistui yhteensä lähes pelimyyjää. Uuden päätteen käyttöönotto lisäsi merkittävästi koulutuksia: alkuvuoden aikana järjestettiin 315 kaksituntista uuden päätteen käyttökoulutusta. Päätekoulutuksiin osallistui pelimyyjää. Syksyn Veikkausristeilylle osallistui lähes tuhat myyjää. MYYNTIPAIKKOJEN MÄÄRÄ LÄNSI-SUOMI: 1137 KOKO SUOMI: 3114 ITÄ- JA POHJOIS-SUOMI: 843 ETELÄ-SUOMI: 1134 KESKEISIÄ TAVOITTEITA VUODELLE 2008 Tunnistautuneena pelaaminen myyntipaikoissa kasvaa. Vähintään myyntipaikalle yhtenäinen veikkausilme vuoden loppuun mennessä. Asiakkuus 11

14 MYYNNIN JAKAUTUMINEN MYYNTIPAIKKATYYPEITTÄIN 2007 Peli- ja myyntitietouden lisäksi tilaisuuksissa käsitellään myös vastuullisen pelimyynnin asioita, kuten pelimyynnin ikärajoja ja ongelmapelaamiseen liittyviä asioita. Vastuullista pelaamista käsitellään säännöllisesti pelimyyjille suunnatussa ammattilehdessä. Vastuullisen pelaamisen edistäminen on painopisteenä myös vuonna 2008: pelimyyjille toimitetaan vastuullisen pelaamisen opas. Lisäksi ikärajojen tarkastamisia myyntipaikoissa tullaan valvomaan. PALVELUA PELIMYYNNIN TUEKSI Veikkaus huolehtii myyntipaikkojen online-päätteiden ja tietoliikenneyhteyksien huollosta. Ongelmatilanteissa myyjät saavat apua ja neuvoja omasta palvelunumerosta, joka päivystää pelijärjestelmän aukioloaikoina viikon jokaisena päivänä. Pelimyynnin tueksi Veikkaus tarjoaa jälleenmyyjilleen tuotekampanjoihin liittyviä materiaaleja, myynninedistämisvälineitä, myyntipaikan kalusteita, tiedotteita sekä ammattilehden. Viime vuosien aikana Veikkaus on nostanut myyntiverkostonsa yhdeksi keskeisimmäksi markkinointikanavakseen. Samalla myyntipaikkojen ilmeeseen ja toimiviin kalusteisiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Vuonna 2006 käynnistynyt myyntipaikkojen ilmeen uudistaminen Veikkauksen brändin mukaiseksi jatkuu edelleen: vuoden aikana päivitettiin lähes myyntipaikkaa. Loppuvuonna Veikkauksessa testattiin myös uudentyyppistä myyntipaikkakalustoa. Kokemuksia tullaan hyödyntämään myyntipaikkakaluston kehittämisessä lähivuosina. Veikkauksen tavoitteena on saada jokainen myyntipaikka yhtenäiseen ilmeeseen lähivuosien aikana. ASIAMIEHET TYYTYVÄISIÄ VEIKKAUKSEEN Asiamiehet ovat tyytyväisiä Veikkauksen toimintaan ja palveluun. Kesällä tehdyssä tutkimuksessa pelimyynnin vastuuhenkilöt antoivat Veikkaukselle kokonaisarvosanan 3,63 (asteikolla 1 5), mikä asettuu hyvän ja erittäin hyvän väliin. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup. Tyytyväisyys Veikkauksen myyntipaikoille tarjoamiin palveluihin on hyvällä tasolla. Erityisen tyytyväisiä asiamiehet ovat huoltopalveluun, online-tukipalveluun, myyntipalveluun sekä ilmaisiin markkinoin tivälineisiin. Kiitosta saavat lisäksi koulutus, Veikkaus-kortti, myyntihenkilökunnan palvelualttius ja rahaliikenteen sujuvuus. Tutkimuksen mukaan Veikkauksen asiamiehet kannattavat yksinoikeuden säilyttämistä rahapeleissä. Heidän mielestään yksinoikeuden tulee säilyä, sillä useiden toimijoiden järjestelmä olisi vaikeasti hallittava. Lisäksi yksinoi keutta perustellaan sillä, että rahat päätyvät nykyisessä järjestelmässä kotimaahan ja hyvään tarkoitukseen. Veikkauspelit tuovat myyntipaikoille lisäarvoa: puolet vastaajista ilmoitti pelien tuovan myyntipaikkaan lisää asiakasvirtoja ja viidesosan mukaan pelien tärkein hyöty myyntipaikalle on lisämyynti. Myyntipaikkojen näkökulma on Veikkaukselle tärkeää. Tutkimusten lisäksi Veikkaukseen perustettiin syksyllä 20 jäsenen myyjäraati, jolta kerätään palautetta ja mielipiteitä muun muassa myynnin tukivälineistä ja markkinointikampanjoista. KIOSKIT 43,9 % VERKKOMYYNTI 18,1 % SUURET PÄIVITTÄISTAVARAMYYMÄLÄT 17,1 % HUOLTOASEMAT 11,7 % PIENET PÄIVITTÄISTAVARAMYYMÄLÄT 3,7 % KAHVILAT, RAVINTOLAT 3,0 % MUUT 2,5 % ASIAMIESTEN PALKKIOT MILJ. EUROA Asiakkuus

15 VEIKKAUKSEN VERKKOSIVUJEN SUOSIO KASVAA Yhä useampi suomalainen pelaa Veikkauksen pelejä verkossa, vaikka suurin osa asioikin jälleenmyyjien kautta. Veikkauksen verkkopalvelu on yksi Suomen suurimmista kuluttajille suunnatuista verkkokaupoista 251,8 milj. euron vuosiliikevaihdollaan. Lisäksi pelejä voi pelata myös wapin kautta ja osaa peleistä tekstiviestein. Vuoden 2007 syksyllä Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan internetkäyttäjät pitivät www. veikkaus.fi -palvelua erittäin hyvänä. Vuoteen 2006 verrattuna verkkopalvelun myynti kasvoi 22,8 % ja muodosti 18,1 % Veikkauksen liikevaihdosta (+3 %). Vuonna 2007 verkossa pelaavia asiakkaita oli noin USEITA MUUTOKSIA VERKKOSIVUJEN SISÄLTÖÖN Veikkauksen nettisivujen sisältöä kehitettiin vuonna 2007 vastaamaan yhä enemmän asiakkaiden tarpeita. Uutena osiona verkkosivuille tuli Oma Veikkaus sivusto, jossa käyttäjä pystyy esimerkiksi tilaamaan asiakaskortin, seuraamaan omaa pelaamistaan ja tarvittaessa asettamaan myös pelaamiselleen rajoituksia päivä-, viikko- ja kuukausitasolla. Lisäksi viihde sai verkkosivuilla oman osionsa. Koska Veikkaus tarjoaa nettipelejä vain Suomessa asuville, tarkastaa Veikkaus kaikkien pelaajiksi rekisteröityvien henkilöllisyyden Väestörekisterikeskuksen kautta. Verkkopelaamiseen on mahdollisuus vain 18 vuotta täyttäneillä asiakkailla. Kuukausittain Veikkauksen verkkopalvelussa pelaa noin suomalaista, ja pelaajien määrä on kasvussa. Kaikkiaan netissä kirjattiin vuoden aikana noin 88 miljoonaa pelitapahtumaa. Eniten netissä pelataan urheilupelejä, mutta suosittuja ovat myös Lotto ja Keno. Pelaaminen netissä on kasvanut jatkuvasti ja joulukuussa 2007 saavutettiin verkkopelaamisen viikkomyyntiennätys 6,1 milj. euroa, mikä oli noin 20,4 % Veikkauksen viikkomyynnistä. VEIKKAUS TIIVIISTI MUKANA TAPAHTUMISSA Veikkaus oli kertomusvuonna paikalla siellä, missä suomalaiset haaveilevat ja viettävät vapaa-aikaansa, kuten Matka- ja Asuntomessuilla, Ruisrockissa ja Pori Jazzeilla. Veikkaus oli mukana myös monissa Euroviisuihin liittyneissä tapahtumissa. Veikkaus jatkoi kertomusvuonna yhteistyötään television ja viihteen alalla. Yhteistyötä tehtiin muun muassa Ota tai Jätä visailun, Joulukalenteri-, Mestareita ja Perillisiä- sekä Offseason-ohjelman kanssa. Televisioyhteistyö liittyi vahvasti Veikkauksen edunsaajiin tai rahapelimaailmaan. VERKKOPELAAMISEN LIIKEVAIHTO MILJ. EUROA Verkkopelaamisen liikevaihto peliryhmittäin Milj. euroa %-osuus Muutos-% Vedonlyöntipelit 57,3 22,7 27,2 Lottopelit 69,3 27,5 46 Muut urheilupelit ,1 7,2 Muut pelit 24,3 9,7 32,5 Yhteensä 251, , Asiakkuus 13

16

17 RAHAPELITOIMINTA OSANA YHTEISKUNTAA Suomalainen rahapelijärjestelmä perustuu vastuuajatteluun. Yksinoikeus on viranomaisten keino hallita pelaamista ja kilpailua, joka sääntelemättömänä johtaisi pelaajien aggressiiviseen houkuttelemiseen. Veikkauksen tehtävänä on tuottaa suomalaiselle yhteiskunnalle monipuolista arvoa järjestämällä rahapelejä luotettavasti ja vastuullisesti. Vastaamme rahapelituotteiden kysyntään kansallisen rahapeliperinteemme mukaisesti eettisesti harkitulla, järkevästi ja luonnollisesti säännellyllä tavalla. Pelaaminen on hauskaa ja viihdyttävää, kunhan se pysyy jokaisen oman kukkaron kannalta kohtuullisena. 97 % vastaajista pitää tärkeänä tai erittäin tärkeänä veikkausvoittovarojen palauttamista suomalaiselle yhteiskunnalle. Yhteiskuntavastuumme kulmakivi on ennen kaikkea sosiaalinen vastuu pelaajista, edunsaajista ja henkilökunnasta. Veikkauksessa yhteiskuntavastuu merkitsee esimerkiksi pelaajille turvallista peliympäristöä. Vuonna 2007 Veikkaus panosti yhteiskuntavastuuseen liittyen erityisesti verkkopelaajien mahdollisuuteen itse säädellä omaa pelaamistaan. PELAAMISEN SOSIAALISIA HAITTOJA TUTKITAAN Vastuullisen rahapelaamisen edistämiseen käytettiin vuonna 2007 yhteensä 3,1 milj. euroa. Tähän on laskettu kaikki toimenpiteet, joilla Veikkaus edistää joko omassa liiketoiminnassaan tai yhteistyössä sidosryhmien kanssa rahapelaamisen vastuullisuutta ja rehellisyyttä sekä lisää tietoisuutta kansallisesta rahapelijärjestelmästä ja sen merkityksestä. Kertomusvuonna Veikkaus maksoi sosiaali- ja terveysministeriölle euroa käytettäväksi rahapelaamisesta aiheutuvien sosiaalisten haittojen seurantaan ja tutkimukseen. Peliongelmaisille ja heidän läheisilleen tarkoitetun Peluuripuhelinpalvelun toimintaa Veikkaus rahoitti vuonna 2007 noin eurolla. Yhteiskuntavastuu 15

18 YHTEISKUNTAVASTUUN KESKEISET TUNNUSLUVUT TALOUDELLISEN VASTUUN MITTARIT Liikevaihto (milj. euroa) 1 391, , , ,8 Liikevoitto (milj. euroa) 421,1 403,3 397,2 394,5 Investoinnit (milj. euroa) 34,8 38,6 22,5 6,7 Pelaajille maksetut voitot (milj. euroa) 713,0 701,8 678,7 631,2 Maksetut palkat ja palkkiot (milj. euroa) 17, ,5 15,6 Henkilökunnan määrä (vuoden lopussa) Myyntipaikkojen määrä (vuoden lopussa) Myyntipalkkiot (milj. euroa) 78,4 80,3 80,6 80,8 Arpajaisverot (milj. euroa) 64,8 62,9 60,6 60,0 Luovutus opetusministeriölle (milj. euroa) 397,7 387,2 381,4 375,8 SOSIAALISEN VASTUUN MITTARIT Työtyytyväisyys (asteikko 1-5) 3,79 3,87 3,91 3,82 Työntekijöiden vaihtuvuus (%) 7,7 8,7 10,9 8,0 - uusia lähteneitä eläkkeelle siirtyneitä Työntekijöiden keski-ikä 42,3 42,2 42,5 42,4 Työsuhteen keskipituus 12,1 12,7 13,1 13,5 Sairauspoissaolot (työpäiviä/henkilö) 12 11,4 14,5 12,8 Terveydenhuoltoon käytetyt varat Virkistys- ja harrastustoimintaan käytetyt varat (euroa) Keskimääräinen kuukausipalkka (euroa) Koulutuspäiviä / koko henkilöstö * 413 * YMPÄRISTÖVASTUUN MITTARIT Pääkonttorin sähköenergian kulutus (MWh) Pääkonttorin lämpöenergian kulutus (MWh) Pääkonttorin veden kulutus (m 3 ) * ainoastaan Veikkauksen Peliakatemian koulutukset 16 Yhteiskuntavastuu

19 VEIKKAUKSEN YHTEISKUNTAVASTUUOHJELMA Veikkauksen tavoitteena on ylläpitää laajaa ja kohtuullisin panoksin pelaavaa asiakaskuntaa niin, että yksittäisten asiakkaiden peleihin käyttämä rahamäärä ei rasita heidän talouttaan. Tavoitteena on lisätä tunnistautuneena tapahtuvan pelaamisen määrää. Veikkaus asettaa pelaamiseen rajoituksia: Pelaamiselle on määritelty ikärajat myyntipisteessä 15 vuotta ja sähköisissä kanavissa 18 vuotta. Pelejä ei myydä luotolla. Yöaikaan pelaaminen ei ole mahdollista ei myöskään netissä. Nettipelaamisessa käytössä ovat nettiarpojen päivittäinen pelaamisrajoitus Live-vedon päivä- ja vetokohtainen rajoitus päivittäinen maksimipelaamisrajoitus pelitilin saldon ylärajan määritys. Veikkaus tarjoaa mahdollisuuksia pelaamisen hallintaan: omavalintainen pelinesto kolmeksi kuukaudeksi omavalintainen pelinesto loppupäiväksi omavalintainen euromääräinen pelirajoite päivä-, viikko- ja/tai kuukausitasolle. Veikkaus käyttää uusien peli-ideoiden ja jakelukanavien kehittämisessä eettisyyttä arvioivaa vastuullisuustyökalua, jolla voidaan tunnistaa mahdollisten peliongelmien syntymiseen johtavat addiktoivat piirteet. Eettinen arvio on osa tuotekehitysprosessia. Veikkauksen markkinointiviestinnässä noudatetaan tiukkoja eettisiä ohjeita: Veikkauksen mainonnassa ei anneta vääriä tietoja tai väärää kuvaa todellisista mahdollisuuksista voittaa. Markkinoinnissaan Veikkaus välttää pelaamisen ihannointia ja siihen yllyttävää mainontaa sekä kunnioittaa kuluttajan yksilönvapautta. Markkinointiviestintää ei kohdisteta sellaisiin kuluttajaryhmiin, jotka ovat erityisen haavoittuvia ikänsä, sosiaalisen asemansa tai muun ominaispiirteensä vuoksi. Veikkaus kantaa vastuunsa ongelmapelaamisesta: Veikkaus tiedottaa ja jakaa informaatiota peliongelmasta pelipisteissä ja internet-sivuilla. Veikkaus huolehtii, että henkilökunta ja veikkauspelien myyjät tietävät peliongelmasta ja mistä siihen saa apua. Veikkaus osallistuu peliongelmaisille ja heidän läheisilleen suunnatun Peluuri-puhelinpalvelun kustannuksiin ja kehittämiseen. Veikkaus rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriön tekemää rahapelihaittojen tutkimusta. Veikkaus pyrkii toiminnallaan torjumaan rikollista toimintaa ja auttamaan rahanpesun vastaisessa toiminnassa. Veikkaus kantaa ympäristövastuun yhtiön omasta toiminnasta ja edellyttää sitä myös yhteistyökumppaneiltaan. Veikkauksen tavoitteena on, että yhtiön tuotto kasvaa maltillisesti ja pitkäjänteisesti. Veikkauksen yhteiskuntavastuun edistäminen on jokaisen veikkauslaisen velvollisuus ja se on luonteva osa kaikkea tekemistä ja käytännön työtä. Yhteiskuntavastuu 17

20 LAAJA SIDOSRYHMÄKENTTÄ Veikkauksella on poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen sidosryhmien kenttä. Lähes kaikki aikuiset suomalaiset ovat Veikkauksen asiakkaita ainakin jossain vaiheessa elämäänsä. Pelasi tai ei, hyötyy jokainen suomalainen edunsaajana rahapelitoiminnasta monissa eri arkipäivän yhteyksissä, harrastusten ja muun toiminnan yhteydessä. Veikkausvoittovarat ovat elintärkeitä tuhansille edunsaajajärjestöille ja niiden työllistämisvaikutus on merkittävä. Veikkauksella on kattava, yli jälleenmyyjän verkosto ympäri Suomea. Rahapelitoimintaan liittyy yhteiskunnan näkökulmasta erittäin merkittävä taloudellinen ja sosiaalinen vastuu. Kaikessa toiminnassaan Veikkaus huomioi myös ympäristövastuun näkökulman. VEIKKAUKSEN KESKEISET SIDOSRYHMÄT SIDOSRYHMÄ PELAAJAT, ASIAKKAAT OMISTAJA Suomen valtio; opetusministeriö EDUSKUNTA, KESKEISET MINISTERIÖT HENKILÖSTÖ SIDOSRYHMÄN ODOTUKSIA Mielenkiintoista, viihdyttävää ja luotettavaa pelitarjontaa. Tuotteiden ja palvelujen lupaus täytetään. Varma ja luotettava voitonmaksu. Oikeaa ja selkeää tietoa peleistä ja pelaamisesta. Hallittu, pitkäjänteinen ja varma tuoton kehitys. Toiminnan tehokkuus. Vastuullinen pelitoiminta. Vakaa tuotto, verovarat. Vastuullinen pelitoiminta, erityisesti sosiaalisten haittojen ennaltaehkäisyn toimenpiteet. Työllisyysvaikutus maanlaajuisesti. Turvallinen työpaikka. Tasa-arvo. Kehittymismahdollisuudet. Motivoiva työyhteisö ja palkitseva työ. Vastuullinen ja tasapuolinen johtaminen. TASAPAINOTTELUA ERILAISTEN ODOTUSTEN KESKEN Veikkaus hoitaa sidosryhmäsuhteitaan useilla eri tavoilla ja tasoilla. Yhtiöllä on erilaisia palaute- ja seurantajärjestelmiä, tutkimusmenetelmiä sekä käytäntöjä, joilla systemaattisesti kerätään asiakaspalautetta pelitarjoaman kehittämiseksi. Yhteiskuntavastuun tuloksia arvioitaessa jokaisella sidosryhmällä on omat odotuksensa, jotka ovat toisinaan myös ristiriitaisia keskenään. Onnistuneet sidosryhmäsuhteet vaativat erilaisten odotusten tasapainottamista. Tässä onnistumista mitataan useilla tutkimuksilla. Vastuullisena rahapelien järjestäjänä Veikkaus pyrkii avoimeen ja vuorovaikutteiseen keskusteluun sidosryhmiensä kanssa. ASIAMIEHET JA VEIKKAUSMYYJÄT MUIDEN MAIDEN KANSALLISET PELIYHTIÖT ja yhteistyöjärjestöt EL ja WLA EU:N KOMISSIO EDUNSAAJAT taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön piirissä KUMPPANIT ja muut yhteistyötahot Toimeentulo. Selkeät toimintaperiaatteet. Luotettava ja vastuullinen kumppani. Kilpailukykyinen tarjoama. Myynnin tukitoiminta. Ajantasainen, laaja informaatio ja koulutus. Yksinoikeusjärjestelmän jatkuvuuden turvaaminen. Vastuullisen rahapelitoiminnan edistäminen. Aktiivinen yhteistyö ja tiedonvaihto, benchmarking. Vastuullinen rahapelipolitiikka. Sosiaalisten haittojen ehkäiseminen sekä rikollisuuden torjunta. Rahapelaamisen ohjaaminen lailliseen pelaamiseen. Tuotot, tuloutus. Järjestelmän jatkuvuuden turvaaminen. Mahdolliset markkinointiyhteistyömuodot. Reiluus, avoimuus, innovatiivisuus. Sopimusten pitävyys. Pitkä yhteistyösuhde. MEDIA Avoin yhteistyö. Sosiaalinen vastuu ja luotettavuus. Tehokkuus, nopeus ja toiminnan läpinäkyvyys. Tavoitettavuus. LÄHIYHTEISÖT Vuorovaikutus. Ennustettavuus. Rakentava, aktiivinen paikallinen toimija ja työllistäjä. 18 Yhteiskuntavastuu

VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ

VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ 1 2 3 Mitä on yrityksen vastuullisuusviestintä? Miten Veikkaus viestii vastuullisuutta? Lessons learned Miten viestitään? Kenelle viestitään? Mitä viestitään? Kuvaja

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2006 YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI

VUOSIKERTOMUS 2006 YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI VUOSIKERTOMUS 2006 YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI LUKIJALLE Veikkauksen toiminta ja olemassaolo perustuu vastuullisuuteen. Tässä raportissa kerromme vuoden 2006 tapahtumien ja tilinpäätöksen lisäksi ennen

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi 2013 12.9.2013 Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen lukuina Ongelmallinen rahapelaaminen Pelihaittojen ehkäisy Rahapelaaminen Suomessa Rahapelaaminen

Lisätiedot

RAY:n yhteiskuntavastuu 2004. 16.6.2005 RAY, Saija Hotti

RAY:n yhteiskuntavastuu 2004. 16.6.2005 RAY, Saija Hotti RAY:n yhteiskuntavastuu 2004 1 Miksi RAY julkaisee yhteiskuntavastuuraportin? Vastuullisuus on edellytys rahapelitoiminnan järjestämiselle yhteiskunnan antamalla yksinoikeudella Mukana jo toiminnan perusperiaatteissa

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy Helsinki 23.5.2013 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen

Lisätiedot

Vuonna 2010 Veikkaus juhlii 70. toimintavuottaan. Suomalainen voittaa aina. Veikkaus Oy

Vuonna 2010 Veikkaus juhlii 70. toimintavuottaan. Suomalainen voittaa aina. Veikkaus Oy VEIKKAUksen vuosi yhteiskuntavastuuraportti vuosikertomus VEIKKAUKSEN VUOSI 2009 Veikkauksen toiminnan ja olemassaolon perustana on vastuullisuus. Veikkauksen vuosi 2009 on yhdistetty vuosikertomus ja

Lisätiedot

PELIONGELMIEN EHKÄISY ON PITKÄ JÄNTEISTÄ TYÖTÄ. Mediatilaisuus Olli Sarekoski, toimitusjohtaja Pekka Ilmivalta, vastuullisuusjohtaja

PELIONGELMIEN EHKÄISY ON PITKÄ JÄNTEISTÄ TYÖTÄ. Mediatilaisuus Olli Sarekoski, toimitusjohtaja Pekka Ilmivalta, vastuullisuusjohtaja PELIONGELMIEN EHKÄISY ON PITKÄ JÄNTEISTÄ TYÖTÄ Mediatilaisuus 19.12.2017 Olli Sarekoski, toimitusjohtaja Pekka Ilmivalta, vastuullisuusjohtaja Veikkaus Julkinen 13.12.2017 2 TAVOITTEENA TÄYSTUNNISTAUTUMINEN

Lisätiedot

1. Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry (jäljempänä Valo) sekä. 2. Urheiluseura (jäljempänä Seura)

1. Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry (jäljempänä Valo) sekä. 2. Urheiluseura (jäljempänä Seura) SOPIMUS VERKKOKUMPPANUUTEEN OSALLISTUMISESTA 1. Osapuolet 1. Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry (jäljempänä Valo) sekä 2. Urheiluseura (jäljempänä Seura) 2. Sopimuksen tausta ja

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa

Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa 13.3.2015 Rahapelijärjestelmän vahva perusta Suomessa rahapelipolitiikasta päättävät eduskunta ja valtioneuvosto Suomen rahapelijärjestelmästä ja sen eri toimijoista

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Senaatti-kiinteistöt Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Teemme tilaa onnistumiselle Senaatti-kiinteistöt on yksi merkittävimmistä kiinteistöalan toimijoista ja valtionhallinnon

Lisätiedot

INTERNETIN VILLIT PELIKUVIOT Seminaari 11.12.2012. Arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho

INTERNETIN VILLIT PELIKUVIOT Seminaari 11.12.2012. Arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho INTERNETIN VILLIT PELIKUVIOT Seminaari 11.12.2012 Arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho Komission valvontamenettely komission virallinen ilmoitus Suomelle 10.4.2006, jonka mukaan Suomi on laiminlyönyt

Lisätiedot

TYÖELÄMÄ PELISSÄ Voi hyvin työssä -kiertue. Salla

TYÖELÄMÄ PELISSÄ Voi hyvin työssä -kiertue. Salla TYÖELÄMÄ PELISSÄ Voi hyvin työssä -kiertue Salla Karjalainen @sallakar_ Miksi rahapelejä pelataan? Unelma jättipotista, ajanviete, älyllinen haaste, mielialan säätely, sosiaaliset tekijät Miten rahapelihaitat

Lisätiedot

Tulevaisuuden näkymät...29 Vastuullinen tekijä...29 Sidosryhmäyhteistyö...31 Yhteiskuntavastuu-ohjelma...36 Vastuullinen pelinjärjestäjä...

Tulevaisuuden näkymät...29 Vastuullinen tekijä...29 Sidosryhmäyhteistyö...31 Yhteiskuntavastuu-ohjelma...36 Vastuullinen pelinjärjestäjä... Sisältö Veikkaus 2010 2011...1 Laatupalkinto 2010...2 Strategia... 2 Toimitusjohtajan puheenvuoro...7 Avainluvut... 9 Liiketoiminta...10 Asiakastuntemus...10 Asiakaspalvelu...14 Vastuu asiakkaista...14

Lisätiedot

Ikäihmisten rahapelaaminen

Ikäihmisten rahapelaaminen Ikäihmisten rahapelaaminen TERVE-SOS 2009, Helsinki Johanna Järvinen-Tassopoulos, erikoistutkija Päihteiden ja ehkäisevän päihdetyön yksikkö 14.5.2009 Johanna Järvinen-Tassopoulos 1 1. Aluksi Marketin

Lisätiedot

KENO PELI- JA JÄRJESTELMÄOPAS

KENO PELI- JA JÄRJESTELMÄOPAS KENO PELI- JA JÄRJESTELMÄOPAS KENO JA KUNKKUKERTOIMET Kenossa arvotaan kaksi kertaa päivässä 20 numeroa väliltä 1 70. Pelin voittoon vaikuttavat rastien määrä (= kenotaso), valittu panos sekä osumien määrä.

Lisätiedot

VEIKKAUKSEN HALLINTONEUVOSTON KERTOMUS. Veikkauksen rahapelitoiminnan kehitys ja toimet pelihaittojen ennaltaehkäisemiseksi vuonna 2018

VEIKKAUKSEN HALLINTONEUVOSTON KERTOMUS. Veikkauksen rahapelitoiminnan kehitys ja toimet pelihaittojen ennaltaehkäisemiseksi vuonna 2018 VEIKKAUKSEN HALLINTONEUVOSTON KERTOMUS Veikkauksen rahapelitoiminnan kehitys ja toimet pelihaittojen ennaltaehkäisemiseksi vuonna 2018 Hallintoneuvosto 14.2.2019 Sisällys 1. VEIKKAUKSEN RAHAPELITOIMINNAN

Lisätiedot

Nuoret ja rahapelaaminen - saatavuuden näkökulma

Nuoret ja rahapelaaminen - saatavuuden näkökulma Nuoret ja rahapelaaminen - saatavuuden näkökulma Vantaa 4.11.2015 Suunnittelija Minna Kesänen Koske/THL Pakka toimintamalli Vaikuttavaksi todettu käytännönläheinen toimintamalli paikallisten alkoholi-,

Lisätiedot

Sisällysluettelo YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI 2015. Yhteiskuntavastuuraportti 2015. Vastuullista rahapelitarjontaa 75 vuotta 16 miljardia edunsaajille

Sisällysluettelo YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI 2015. Yhteiskuntavastuuraportti 2015. Vastuullista rahapelitarjontaa 75 vuotta 16 miljardia edunsaajille 1 Sisällysluettelo Yhteiskuntavastuuraportti 2015 Vastuullista rahapelitarjontaa 75 vuotta 16 miljardia edunsaajille Strategia 2014 2017 Arvot Yhteiskuntavastuun johtaminen Veikkauksessa Yhteiskuntavastuun

Lisätiedot

SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA

SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA Rahapelit ja EU Yksinoikeusjärjestelmän säilyttäminen Liikuntajärjestöjen järjestöpäivät 24.09.2008, Rantasipi Aulanko Harri Syväsalmi, Suomen EU-edustusto, Bryssel Rikkomuskannemenettelystä 1/6 Komission

Lisätiedot

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Tämä on Suomalainen, vakavarainen finanssiryhmittymä, joka palvelee henkilö-, maatila-,

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

VEIKKAUKSEN HALLINTONEUVOSTON KERTOMUS. Veikkauksen rahapelitoiminnan kehitys ja toimet pelihaittojen ennaltaehkäisemiseksi vuonna 2017

VEIKKAUKSEN HALLINTONEUVOSTON KERTOMUS. Veikkauksen rahapelitoiminnan kehitys ja toimet pelihaittojen ennaltaehkäisemiseksi vuonna 2017 VEIKKAUKSEN HALLINTONEUVOSTON KERTOMUS Veikkauksen rahapelitoiminnan kehitys ja toimet pelihaittojen ennaltaehkäisemiseksi vuonna 2017 Hallintoneuvosto 15.2.2018 Sisällys 1. VEIKKAUKSEN RAHAPELITOIMINNAN

Lisätiedot

VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN:

VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: OSAVUOSIKATSAUS TAMMI MAALISKUU 2014 VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: Alkuvuonna Veikkauksen liiketoimintaan vaikutti edelleen talouden taantuma. Olemme kuitenkin onnistuneet tasoittamaan kulutuskysynnän

Lisätiedot

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma 2014-2018 Valtorin mielikuva Innovatiivisuus on toiminnan jatkuvaa kehittämistä sekä ideoiden ja innovaatioiden synnyn mahdollistamista.

Lisätiedot

Puhutaan rahapelaamisesta - Tietoisku. Mun talous- toiminnan Verkostopäivä Leena Taavila

Puhutaan rahapelaamisesta - Tietoisku. Mun talous- toiminnan Verkostopäivä Leena Taavila Puhutaan rahapelaamisesta - Tietoisku Mun talous- toiminnan Verkostopäivä 11.4.2109 Leena Taavila Mitä saan rahapeleistä? Mahdollisuus voittaa, raha Lisäksi: o o o o o Ajanviete Pelaaminen on kiva tapa

Lisätiedot

SUOMALAINEN VOITTAA AINA

SUOMALAINEN VOITTAA AINA VEIKKAUKSEN VUOSI 2004 SUOMALAINEN VOITTAA AINA RAHAPELEJÄ KEHITETÄÄN SOSIAALISESTI KESTÄVÄLLÄ TAVALLA EU-SUOMEN MALLI PERUSTUU VASTUUAJATTELUUN VEIKKAUS VAIHTOI KURSSIA ASIAKASKESKEISYYS TOIMINNAN LÄHTÖKOHDAKSI

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

voittaa SUOMALAINEN VEIKKAUKSEN VUOSI 2005 LÖYTÖ VASTUULLINEN PELITOIMINTA TAKAA ILOA JA HYVINVOINTIA KAIKILLE SUOMALAISILLE LÖYTÄJÄ

voittaa SUOMALAINEN VEIKKAUKSEN VUOSI 2005 LÖYTÖ VASTUULLINEN PELITOIMINTA TAKAA ILOA JA HYVINVOINTIA KAIKILLE SUOMALAISILLE LÖYTÄJÄ SUOMALAINEN voittaa AINA VEIKKAUKSEN VUOSI 2005 LÖYTÖ VASTUULLINEN PELITOIMINTA TAKAA ILOA JA HYVINVOINTIA KAIKILLE SUOMALAISILLE LÖYTÄJÄ ASIAKASTA KUUNNELLEN TARJOLLA ELÄMYKSIÄ HAAVEILUN, URHEILUN JA

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

Veikkauksen kehittämistoimenpiteet

Veikkauksen kehittämistoimenpiteet Veikkauksen kehittämistoimenpiteet 5.9.2019 VEIKKAUKSEN KEHITTÄMISTOIMENPITEET VEIKKAUKSEN HALLITUKSEN 3.9.2019 TEKEMÄT PERIAATEPÄÄTÖKSET 1. Strategian selventäminen 2. Veikkauksen vastuullisuusohjelman

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta KULTTUURILLA ON KESKEINEN ASEMA yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille

Lisätiedot

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 It s As u l Ik t Im n An e El y S E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 FIBS! Perustettu vuonna 2000 Suomen ainoa riippumaton ja voittoa tavoittelematon yritysvastuuverkosto Autamme jäseniämme

Lisätiedot

Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula

Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula 26.1.2018 Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula 2 KUOPIO 2030: HYVÄN ELÄMÄN PÄÄKAUPUNKI STRATEGIAN NÄKÖKULMAT MISSIO Kuopio kumppaneineen mahdollistaa kestävän

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Standardisoitua toimintaa Veikkauksessa

Standardisoitua toimintaa Veikkauksessa Standardisoitua toimintaa Veikkauksessa FINAS-päivä 22.1.2013 Tietoturvapäällikkö Jan Seuri Veikkaus Oy Sisältö 1. Yleistä Veikkauksesta 2. Veikkauksen Turvajärjestelmä 3. Sertifiointeihin liittyvät auditoinnit

Lisätiedot

Rahapelaamisen riskit varhainen tunnistaminen ja puheeksiottaminen. Aluefoorumi Kajaani Tapio Jaakkola

Rahapelaamisen riskit varhainen tunnistaminen ja puheeksiottaminen. Aluefoorumi Kajaani Tapio Jaakkola Rahapelaamisen riskit varhainen tunnistaminen ja puheeksiottaminen Aluefoorumi 7.10.2017 Kajaani Tapio Jaakkola Rahapelaaminen Se on tuurista kiinni. Millainen rahapelaaja olet? Tee testi Katsotaan, millainen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI SYYS 2013

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI SYYS 2013 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI SYYS 2013 VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: Kuluttajien ostovoiman heikentyminen näkyi kolmannella vuosineljänneksellä myös Veikkauksen myynnissä. Kaupan heikentynyt kulutuskysyntä

Lisätiedot

VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN:

VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2014 VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: Veikkauksen toinen vuosineljännes oli menestyksekäs. Onnistuimme tasoittamaan taloudellisen taantuman ja heikon kulutuskysynnän

Lisätiedot

OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma

OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma Paikallisuus ja yhteiskunta Kestävä taloudellinen menestyminen Hyvinvointi ja turvallisuus paikallisesti ja valtakunnallisesti Ympäristö Oman toiminnan ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta kulttuurilla on keskeinen asema yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille

Lisätiedot

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

KAIKILLE YHTEINEN TUTKINNON OSA 1 MYYNTIIN VALMISTAUTUMINEN. a) Ammattitaitovaatimukset

KAIKILLE YHTEINEN TUTKINNON OSA 1 MYYNTIIN VALMISTAUTUMINEN. a) Ammattitaitovaatimukset KAIKILLE YHTEINEN TUTKINNON OSA 1 MYYNTIIN VALMISTAUTUMINEN a) Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon osan suorittaja osaa omassa myyntityössään toimia liiketoiminnan keskeisten periaatteiden ja organisaationsa

Lisätiedot

CONSTI STRATEGIA LYHYT YHTEENVETO

CONSTI STRATEGIA LYHYT YHTEENVETO CONSTI STRATEGIA 2017-2021 LYHYT YHTEENVETO CONSTI ASTUU UUTEEN VAIHEESEEN KEHITYSPOLULLAAN Yritysostot, voimakas kasvu Fokus kannatta -vuuteen Kannattava kehitys Integraatio Listautuminen Consti Strategia:

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

QUIT SAYING TOMORROW. Yrityspalvelusetelin info asiakasyrityksille

QUIT SAYING TOMORROW. Yrityspalvelusetelin info asiakasyrityksille QUIT SAYING TOMORROW. Yrityspalvelusetelin info asiakasyrityksille 26.3.2019 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YRITYSPALVELUSETELI, TAUSTAA Kaupungin elinkeinopolitiikan väline Edesauttaa yksityisten yrityspalvelumarkkinoiden

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta kulttuurilla on keskeinen asema yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille

Lisätiedot

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY Sosten arviointifoorumi 4.6.2015 Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY 1 Mistä on kysymys? Arviointi = tiedon tuottamista toiminnasta, siihen liittyvistä kehittämistarpeista sekä toiminnan vaikuttavuudesta

Lisätiedot

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto!

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto Yritysvastuuverkosto FIBS tarjoaa ajankohtaista tietoa yritysvastuun parhaista käytännöistä, trendeistä ja työkaluista, tukea vastuullisuustoiminnan kehittämiseen,

Lisätiedot

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1

RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1 RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1 RAY:N TYÖJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1 RAY:N TOIMINTA JA SEN PERUSTA 4 1.1 RAY:n asema 4 1.2 RAY:n tehtävä 5 1.3 RAY:n päämäärät 5 1.4 RAY:n ydintoiminnat 5 1.4.1 Rahapelitoiminta

Lisätiedot

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KESKON AVAINLUVUT 2014 Liikevaihto Liikevoitto* 9 071 M 233 M Omavaraisuusaste Likvidit varat Sidotun pääoman

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 Suomen suurin markkinaehtoinen vuokranantaja Historiansa suurin liikevaihto. Investoinnit kasvussa. Liikevaihto 1.1. 31.12.2014 miljoonaa euroa (346,6) Tulos 1.1. 31.12.2014

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Rahapelaamisen riskirajoilla. Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015

Rahapelaamisen riskirajoilla. Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015 Rahapelaamisen riskirajoilla Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015 Rahapelaamisen riskirajoilla Arpa-projekti Arpa-projekti tukee aikuisten rahapelaamisen hallintaa Tietoa ja välineitä

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala Markkinointi-instituutti Pirjo Hallipelto pirjo.hallipelto@markinst.fi p. 040 7321 784 Faunatar Johanna Valo Liiketalouden perustutkinto,

Lisätiedot

Palveluntuottajien eettinen näkökulma

Palveluntuottajien eettinen näkökulma Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Vuosikatsaus 2018 Saldo Finance Oyj

Vuosikatsaus 2018 Saldo Finance Oyj Vuosikatsaus 18 www.saldo.com investors@saldo.com Vuosi 18 oli vahvan kasvun aikaa Pyrimme vahvasti kasvu-uralle niin kuluttajarahoituksessa kuin uusilla liiketoiminta-alueilla. Tilikausi 18 oli erinomaisen

Lisätiedot

RAHAPELAAMINEN JA PELIYHTIÖIDEN VASTUULLISUUS. Pelitukifoorumi Pieksämäki Hannu Rinkinen Päällikkö, vastuullinen rahapelaaminen

RAHAPELAAMINEN JA PELIYHTIÖIDEN VASTUULLISUUS. Pelitukifoorumi Pieksämäki Hannu Rinkinen Päällikkö, vastuullinen rahapelaaminen RAHAPELAAMINEN JA PELIYHTIÖIDEN VASTUULLISUUS Pelitukifoorumi Pieksämäki 10.5.2017 Hannu Rinkinen Päällikkö, vastuullinen rahapelaaminen 21 Hannu Rinkinen Sisäinen 8.5.2017 1 VEIKKAUKSEN YHTEISKUNTAVASTUU

Lisätiedot

Melan strategia 2009 2013

Melan strategia 2009 2013 Melan strategia 2009 2013 Päivi Huotari Hallitus 28.10.2008 Melan tehtävä ja toiminta-ajatus Vakuuttavaa hyvinvointia Melan tehtävänä on parantaa maatalousyrittäjien ja apurahansaajien hyvinvointia elämän

Lisätiedot

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2019 Saldo Finance Oyj

Puolivuosikatsaus 2019 Saldo Finance Oyj Puolivuosikatsaus 19 www.saldo.com investors@saldo.com Kasvu ja liiketoiminnan laajentaminen jatkui H1 19 aikana Olemme vahvassa kasvu-urassa niin kuluttajarahoituksessa kuin uusilla liiketoiminta-alueilla.

Lisätiedot

Mitä on markkinointiviestintä?

Mitä on markkinointiviestintä? Mitä on markkinointiviestintä? Tiina Karppinen 17.3.2011 Markkinointiviestintä on yrityksen ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvaa viestintää, jonka tarkoituksena on välillisesti tai suoraan saada aikaan kysyntää

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2015

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2015 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2015 VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: Veikkauksen 75-juhlavuosi on alkanut vahvassa myötätuulessa. Loton ja Eurojackpotin korkeat potit ovat saaneet asiakkaat ahkerasti

Lisätiedot

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Yritys erikoistunut yritysten työhyvinvointipalveluihin. Tavoitteena kirkastaa oma liikeidea ja erottua muista palveluntarjoajista. Analyysin (1pv 220 + alv) mukaiset

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ

yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ Yhteenveto FIBSin Yritysvastuu 2018 -tutkimus on Suomen laajin suurten ja keskisuurten yritysten vastuullisuutta kartoittava kyselytutkimus. Tutkimus on tehty vuodesta 2013

Lisätiedot

PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS

PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS Erkki Viero PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUKSEN TAVOITTEET Asiakaspalvelun ja markkinoinnin merkityksen

Lisätiedot

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

Sisältö. Sisältö Taustaa Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Taloudellinen vastuu 2 KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT

Sisältö. Sisältö Taustaa Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Taloudellinen vastuu 2 KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI Sisältö 2 3 4 5 6 Sisältö Taustaa Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Taloudellinen vastuu 2 KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT TAUSTAA Keravan Energian

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄ VEDONLYÖNTI Moniveto SuperMoniveto. Voittajaveto Päivän Trio. Superkaksari Supertripla

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄ VEDONLYÖNTI Moniveto SuperMoniveto. Voittajaveto Päivän Trio. Superkaksari Supertripla OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄ 2013 VEDONLYÖNTI Moniveto SuperMoniveto Tulosveto Pitkäveto Voittajaveto Päivän Pari Päivän Trio Superkaksari Supertripla Minimipanos 0,20 0,05 1,00 1,00 1,00 0,50 0,20 0,50

Lisätiedot

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot

Lisätiedot

TIEDOTE 30.9.2010 ARPAJAISLAIN MUUTOKSET 1.10.2010 ALKAEN

TIEDOTE 30.9.2010 ARPAJAISLAIN MUUTOKSET 1.10.2010 ALKAEN TIEDOTE 30.9.2010 ARPAJAISLAIN MUUTOKSET 1.10.2010 ALKAEN Arpajaislakiin on tehty muutoksia, jotka koskevat erityisesti rahapelien alaikärajaa ja rahapelien markkinointia. Arpajaislain muutokset tulevat

Lisätiedot

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush Merkityksellisyys työn uusi trendi Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto 1.12.2016 Tieke / Slush Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Avainlippu vuodesta 1965 Design from Finland

Lisätiedot

(RAHA)PELAAMINEN, IKÄRAJAT, VALVONTA, VALVONNAN TUKI 30.1.2012 Saini Mustalampi (RAY, Veikkaus, Fintoto, PTY)

(RAHA)PELAAMINEN, IKÄRAJAT, VALVONTA, VALVONNAN TUKI 30.1.2012 Saini Mustalampi (RAY, Veikkaus, Fintoto, PTY) (RAHA)PELAAMINEN, IKÄRAJAT, VALVONTA, VALVONNAN TUKI 30.1.2012 Saini Mustalampi (RAY, Veikkaus, Fintoto, PTY) 1.2.2012 Rahapelihaitat - Saini Mustalampi 2 1.2.2012 Rahapelihaitat - Saini Mustalampi 3 1.2.2012

Lisätiedot

Rahapelihaittojen ehkäisy Rundi, Rovaniemi Erikoissuunnittelija Antti Murto, THL

Rahapelihaittojen ehkäisy Rundi, Rovaniemi Erikoissuunnittelija Antti Murto, THL Rahapelihaittojen ehkäisy Rundi, Rovaniemi 12.3.2013 Esityksen kulku Suomen rahapelijärjestelmä ja tulokulmia rahapelikysymykseen Paljonko suomalaiset pelaavat rahapelejä Mitä pelejä pelataan ja missä

Lisätiedot

Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen

Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen Sisäinen viestintä (seurat ja lis.pelaajat) Mediaviestintä Lajin harrastajat n. 354 000 Kriisiviestintä ja tilannehallinta Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen Imago ja identiteetti Yhteiskuntaja

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen

Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen Lahti 9.4.2014 11.4.2014 Minna Kesänen 1 Rahapelaaminen ja digitaalinen pelaaminen Rahapelaaminen viittaa kaikkeen sellaiseen pelaamiseen, jossa voitto tai tappio

Lisätiedot

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yritysesittely Arvolupaus, tarjoama ja hyödyt QPR Softwaren missiona on tehdä asiakkaista tehokkaita ja ketteriä toiminnassaan. Arvolupauksemme on avata asiakkaille

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA

Lisätiedot

Uudistuva Kesko. Mikko Helander

Uudistuva Kesko. Mikko Helander Uudistuva Kesko Mikko Helander 10.2.2017 K-ryhmä tänään K-ryhmän myynti* 13,2 mrd Henkilöstö noin 45 000 Toimintaa yhdeksässä maassa Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppa K-kauppiasyrittäjiä

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

Vastuullinen sijoittaja & viestintä. Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013

Vastuullinen sijoittaja & viestintä. Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013 Vastuullinen sijoittaja & viestintä Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013 sisältö 2 Ilmarinen superlyhyesti Vastuullinen omistaja Vastuullinen sijoittaja Näin viestimme Kuumat teemat Asiakkaiden odotukset

Lisätiedot

LIITTEET Komission suositus (2014/478/EU), perusmuistio SM

LIITTEET Komission suositus (2014/478/EU), perusmuistio SM Sisäministeriö E-KIRJE SM2014-00419 PO Airas Sakari(SM) 24.10.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Komission suositus periaatteista kuluttajien ja sähköisten rahapelipalvelujen pelaajien suojelemiseksi

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma Liite 1 Viestintäsuunnitelma 2014-2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelman tehtävänä on antaa suunta viestinnän toimenpiteille vuosille 2014 2016. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot