RAAHEN KAUPUNKI AKM 235: RAAHEN SYVÄSATAMAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
|
|
- Sami Satu Kinnunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys RAAHEN KAUPUNKI AKM 235: RAAHEN SYVÄSATAMAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan laatijan alustavat vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen
2 1 1 LAUSUNNOT Elenia Oy, Elisa Oyj, Raahen Energia Oy, Fingrid Oyj, Jokilaaksojen pelastuslaitos, Liikennevirasto, Metsähallitus, Museovirasto, Pohjois-Pohjanmaan museo, Puolustusvoimat, Raahen Satama Oy, Raahen Vesi Oy, SSAB Europe Oy/Raahen Voima Oy, Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi), Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Viestintävirasto, Ympäristölautakunta, Ympäristöterveydenhuolto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, MIELIPITEET 13
3 2 1 LAUSUNNOT 1.1 Elenia Oy, Kaavassa olisi huomioitava sähköasema-alueen laajuus sekä mahdolliset voimajohtoreitit alueelle rakennettavan teollisuuden mukaan. Koska kyseessä on sulatto, jonka energiantarve tulee olemaan suuri, olisi tähän varauduttava riittävän laajalla sähköasema-alueella. 2. Alueen sijainti ja ympäristö huomioiden alueen sähköasemaa syöttävä voimajohto tai voimajohdot voidaan mahdollisesti joutua rakentamaan maakaapelilla. Tämä olisi hyvä huomioida kaavoituksessa. 1. Kaavassa on varauduttu sähköaseman sijoittamiseen osoittamalla ohjeellinen sähköasemalle varattu alueen osa kaava-alueen eteläosaan. 2. Harkitaan ohjeellisen voimajohdon sijainnin merkitsemistä kaavaan. 1.2 Elisa Oyj, Ei huomauttamista kaavaluonnoksesta. Lausunto merkitään tiedoksi. 1.3 Raahen Energia Oy, Alueella sijaitsevat Raahen Tuulienergia Oy:n tuulimyllyt Pikku Elkko ja Iso Elkko. Tuulimyllyt on varustettu nykyaikaisilla lämmitettävillä siivillä. Kaava-alueen sijoittelussa on hyvä huomioida siivistä mahdollisesti tippuvat jäät. 2. Kaava-alueen halki menee keskijännitekaapeli (alla olevassa kuvassa vaalean sininen), jolla tuulimyllyt on kytketty verkkoon. Kaapelin siirrosta aiheutuu kustannuksia, jotka laskutamme. Arvioidut kustannukset ovat 40500e.
4 3 1. Alueella sijaitsevia tuulivoimaloita koskevassa turvallisuusriskitarkastelussa on tuotu esiin merkittävimpinä tunnistettuina vaaraa aiheuttavina tilanteina rakenteelliset virheet tuulivoimalassa ja niistä johtuvat rikot kuten lavan irtoaminen sekä riittämättömät suojaetäisyydet. Layout suunnittelua tullaan vielä tarkentamaan kriittisten kohteiden osalta ja tarkastamaan suojaetäisyydet. 2. Keskijännitekaapelille on kaavaluonnoksessa osoitettu ohjeellinen uusi sijainti. 1.4 Fingrid Oyj, Fingridillä ei ole huomautettavaa asemakaavan muutosluonnoksesta. Lausunto merkitään tiedoksi. 1.5 Jokilaaksojen pelastuslaitos, Tuulivoimalaitosten vaatimat suojaetäisyydet on otettava huomioon tuotantolaitosten sijoittumisessa kaava-alueella. 2. Riittävän tehokkaan sammutusvesijärjestelmän toteuttamisesta tulee neuvotella pelastuslaitoksen kanssa. Vesiasemat olisi syytä löytyä kaava-alueen sisältä. Uusien, korjattavien tai poistettavien palopostien ja vesiasemien sijoituksesta ja tarpeellisuudesta päättää pelastusviranomainen. Tämä tulee huomioida kaavoituksessa. 3. Alueella mahdollisesti tapahtuva kemikaalien käsittely ja varastointi sekä sammutusvedet saattavat muodostaa merkittävän riskin alueen vesistölle. Sammutusvesien johtamiseen ja kokoamiseen tulisi varautua ennakolta. Sammutusvesiin liittyviä linjauksia on käsitelty sammutusvesisuunnitelmassa, jonka kunnat ja vesilaitokset ovat yhteistyössä Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kanssa laatineet. 4. Liikennejärjestelyiden tulee mahdollistaa kaavoitusalueella olevien kohteiden mahdollisimman hyvä saavutettavuus myös pelastuslaitoksen raskailla ajoneuvoilla.
5 4 1. Alueella sijaitsevia tuulivoimaloita koskevassa turvallisuusriskitarkastelussa on tuotu esiin merkittävimpinä tunnistettuina vaaraa aiheuttavina tilanteina rakenteelliset virheet tuulivoimalassa ja niistä johtuvat rikot kuten lavan irtoaminen sekä riittämättömät suojaetäisyydet. Layout suunnittelua tullaan vielä tarkentamaan kriittisten kohteiden osalta ja tarkastamaan suojaetäisyydet. 2. Alueen toimijat neuvottelevat sammutusvesijärjestelmän toteuttamisesta pelastuslaitoksen kanssa. 3. Hulevesien ja sammutusvesien käsittelystä annetaan kaavamääräys esimerkiksi seuraavasti: Toiminnanharjoittajan on laadittava hulevesien hallintasuunnitelma. Suunnitelmassa tulee huomioida myös mahdollisten sammutusvesien tai kemikaalivuotojen vaikutus imeytettävän veden laatuun. 4. Huomioidaan layout -suunnittelussa. 1.6 Liikennevirasto, Kaavassa osoitettu pohjoisin tuulivoimaloiden alue on sijoitettu lähelle Raahen 10 m väylää ja eteläisemmän tuulivoimaloiden alueen läheisyydessä sijaitsee vesiliikenteen kiinteä turvalaite, linjataulu. Kaava-alueen koillispuolelle sijoittuu Liikenneviraston meriliikenteenohjauksen VTS-tutka. Kaava-alue sijoittuu osin VTS-tutkan ja sen valvontasektorin väliin. Liikennevirasto katsoo tarpeelliseksi huomauttaa, vaikka tuulivoimalat ovat jo rakennettu, että tuulivoimaloiden lentoestevalot eivät saa aiheuttaa sekaannusta merenpinnan tasolla merenkulun turvalaitteiden valoihin, tai vaikuttaa häiritsevästi merellä kulkevien alusten navigointiin eikä alueella olevan VTS-tutkan toimintaan. Vesiväylän läheisyyteen sijoitettavat voimalat eivät saa myöskään aiheuttaa haittaa tai vaaraa vesiliikenteelle, esimerkiksi lavoista sinkoutuvan jään ym. suhteen. Tuulivoimaloiden alueen kaavamääräykseen tulisi lisätä maininta: Tuulivoimalat eivät saa aiheuttaa haittaa tai vaaraa vesiliikenteelle, niiden tutkajärjestelmille eikä vesiliikenteen turvalaitteille. Myös muussa kaava-alueen rakentamisessa ja suunnittelussa tulee huomioida meriliikenteenohjauksen VTS-tutka sekä kaava-alueen eteläpuolelle sijoittuva Liikenneviraston meriliikenteen kiinteä turvalaite (Raahen 10 m väylän ylempi linjamerkki). Lisätään kaavamääräykset. Tuulivoimalat eivät saa aiheuttaa haittaa tai vaaraa vesiliikenteelle, niiden tutkajärjestelmille eikä vesiliikenteen turvalaitteille. Rakentamisessa ja sen suunnittelussa huomioidaan VTS tutka sekä kaava-alueen eteläpuolelle sijoittuva Liikenneviraston meriliikenteen kiinteä turvalaite. 1.7 Metsähallitus, Metsähallituksella ei ole lausuttavaa luonnoksesta. Lausunto merkitään tiedoksi. 1.8 Museovirasto, Kaava-alueen eräillä osilla on tehty 2000-luvulla kaksi inventointia vedenalaisen kulttuuriperinnön kartoittamiseksi. Museovirasto pitää tehtyjä inventointeja riittävinä asemakaavoitusta ja asemakaavan muutosta varten. Lausunto merkitään tiedoksi. 1.9 Pohjois-Pohjanmaan museo,
6 5 Alueella ei sijaitse muinaismuistolain (295/1963) tarkoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä, eikä Pohjois-Pohjanmaan museolla ole huomauttamista kaavaluonnoksesta maalla sijaitsevan arkeologisen kulttuuriperinnön osalta. Vedenalaisen arkeologisen kulttuuriperinnön osalta lausuva viranomainen on Museovirasto. Pohjois-Pohjanmaan museolla ei ole huomautettavaa Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen luonnoksesta arvokkaiden maisema-alueiden ja rakennetun kulttuuriympäristön osalta. Lausunto merkitään tiedoksi Puolustusvoimat, Aluetta koskee laki Tuulivoiman kompensaatioalueista (490/2013) sekä Pääesikunnan Perämeren kompensaatioaluetta koskeva ilmoitus AJ13956, Puolustusvoimat ei lain voimaantulon jälkeen anna enää lausuntoja kompensaatioalueelle suunniteltavista tuulivoimahankkeista. 2. Puolustusvoimat muistuttaa, että aluevalvontalain 12 :n mukaan Suomen aluevesillä ei saa ilman Pääesikunnan myöntämää lupaa harjoittaa merenpohjan geologisia tai geofyysisiä tutkimuksia eikä merenpohjan topografian järjestelmällistä mittausta ja tallennusta. 3. Rakennus- ym. töitä tehdessä tulee huomioida alueella ja läheisyydessä mahdollisesti kulkevat puolustusvoimien kaapelilinjat. Mahdollisten kaapelilinjojen sijainti tulee selvittää hyvissä ajoin, vähintään kymmenen (10) työpäivää ennen aiottua rakentamista. 1. Merkitään tiedoksi. 2. Merkitään tiedoksi. 3. Kaapelilinjojen sijainti selvitetään ennen rakentamista Raahen Satama Oy, Mustavaaran Kaivos Oy:n käynnistäessä selvitystään v yhtiön toimintasuunnitelma perustui Taivalkoskelle avattavaan kaivokseen ja rikastamoon. Rikaste suunniteltiin kuljetettavaksi maanteitse Raahen syväsataman sulattoon. Rikasteen määräksi arvioitiin tonnia vuodessa. Aiesopimus alueen käytöstä perustui tältä pohjalta ja perustuen satamatoimiston silloiseen kantaan sulaton jätteen ajamisesta paluukuormina Taivalkoskelle perustettavaan kaatopaikkaan. Liikenneministeriö on esittänyt joulukuussa 2015 EU:lle ainoana muutoksena Suomen satamaverkkoon Oulun ja Raahen satamien TEN-T liikenneverkkostatuksen korottamista ydinverkkosatamaksi. Ydinverkkostatus antaa muun muassa paremmat mahdollisuudet saada EU:n investointitukia. Mustavaaran Kaivos Oy:n hanke on hyvä ja kannatettava hanke, joka toteutuessaan tuo alueelle työpaikkoja ja satamaan lisää tavaraliikennettä. Raahen kaupungin satamatoimisto, vuodesta 2015 alkaen Raahen Satama Oy, ovat edistäneet ja tukeneet alusta alkaen hankkeen valmistelua. Valmisteilla oleva kaava antaa teollisuudelle hyvät toimintaedellytykset sijoittua alueelle. Raahen Satama Oy on syväsatama-alueen päävuokralainen ja käyttäjä. Syväsataman kehittämiseksi on laadittu vuonna 2015 valmistunut toiminnallinen yleissuunnitelma. Syväsataman aluetta on täytetty prosessipoisteella sataman hakemilla ympäristöluvilla. Raahen Satama Oy:llä on virallisten sertifiointilaitosten hyväksymä toiminta- ja laatujärjestelmä, joka täyttää standardien ISO , ISO ja OHSAS vaatimukset. Sataman kehittämisessä on varauduttava vuosikymmenien kehittämistarpeisiin ja riittäviin aluevarauksiin. On huomioitava että kaava- tai muilla ratkaisuilla ei saa huonontaa sataman ja siellä toimivien operaattorien kilpailukykyä. Sataman tulevan toiminta- ja kilpailukyvyn kannalta on tärkeää, että sataman ja metallituotetehtaan toiminnot yhteen sovitetaan parhaalla mahdollisella tavalla ja tietämyksellä sekä huomioidaan tässä lausunnossa esiin tuodut asiat.
7 6 1. Liikennevirasto ja Raahen Satama Oy tulevat laatimaan vuoden 2017 aikana esiselvityksen Raahen meriväylän ja satama-altaan syventämisestä. Uudet myöhemmin rakennettavat syvemmät laiturit tullaan rakentamaan syväsatama-alueen pohjoisosaan. Syvempien laitureiden ja laitureita käyttävien, isoja lastimääriä kuljettavien laivojen lastien käsittely ja operointi edellyttää laitureiden läheisyydessä sijaitsevaa riittävän laajaa varastointialuetta. Kaavaluonnoksessa laiturin tausta-alue on esitetty lähes kokonaan teollisuuden käyttöön. Alue sisältäisi myös alueelle sijoitettavat kaatopaikka-alueet. 2. Syväsatama-alueelle loppusijoitettavien jätteiden kaatopaikat ovat joustamaton ratkaisu, joka estää ja vaikeuttaa suuresti syväsataman liiketoiminnan kehittämistä tulevaisuudessa. Kaatopaikoista aiheutuu satamatoiminnalle pysyvä haitta eikä syväsataman vuonna 2015 valmistunutta toiminnallista yleissuunnitelmaa (layout-suunnitelma) voida toteuttaa. Loppusijoitetun jätteen määrä metallituotetehtaan toiminnan päätyttyä on suuri. Kaatopaikka-alueet tulevat oleellisesti rajoittamaan ja hankaloittamaan laiturien tausta- ja varastoalueen käyttöä. 3. Tuulieroosio rapauttaa kaatopaikkojen pintaa, josta aiheutuu pölyämistä. Vallitsevista tuulensuunnista johtuen kaatopaikkojen pölyäminen voi haitata ja kontaminoida laajalta alueelta eri satamanosiin varastoituja herkkiä lasteja ja toimintoja. Pölyäminen voi tuoda esille odottamattomia vastuukysymyksiä. Kaatopaikkojen kastelua voidaan käyttää kesäisin mutta talvella se on vaikeaa. Kaatopaikkojen peittäminen tuulisissa sääolosuhteissa esim. pressuilla on käytännössä hyvin vaikeaa. Sulaton YYA-ohjelmaan liittyvässä lausunnossaan sekä osayleiskaavalausunnossaan satama toi esille, että syväsatama-alueelle ei tule sijoittaa jätteitä sekä tulee tutkia mahdollisuutta sijoittaa jäte syväsatama-alueen ulkopuolelle. Keskeistä satama-aluetta ei tule käyttää jätteiden loppusijoituspaikkana. Kaava tulee laatia siten, että kaava mahdollistaa syväsataman merenpuolelle rakennettavan loppusijoitettavien jätteiden kaatopaikka-alueen, jossa jätteiden loppusijoitus haittaa vähemmän alueen muita toimintoja ja jossa kaatopaikoista mahdollisesti aiheutuvat ympäristöön kohdistuvat haitat ovat vähäisempiä. Lausunnon lopussa on Raahen Satama Oy:n esitys meren puolelle ensimmäisessä vaiheessa rakennettavasta lisä- ja kaatopaikka-alueesta. Raahen Satama Oy esittää lausuntonaan että kaavaluonnosta muutetaan siten että keskeistä syväsatama-aluetta ei merkitä prosessijätteiden loppusijoituspaikaksi vaan jätteiden sijoitukseen määritellään sopivampi sijainti. 4. Satamatoiminnalle kaavassa osoitettava LS-alue on kapea, vain noin 140 metriä. Tälle alueelle tulisi mahtua mm. laiturialue, ajotie, rautatie, varastoja ja lastinkäsittelylaitteita. Tämän johdosta laiturien läheisyyteen alueen pohjoisosaan tulee varata riittävän laaja satamatoimintaa palveleva varastoalue. Tämä tulee huomioida kaavassa. 5. Kaavakarttaluonnoksessa merenpuolelle esitetyn, satamatoiminnan sallivan TT-1 alueen etäinen sijainti laitureista lisää lastinkäsittelyn ja satamaoperoinnin toimintakuluja huonontaen siten satamaoperaattorien ja sataman kilpailukykyä. Satamatoimintaa palveleva alue tulee olla laiturien välittömässä läheisyydessä. Kaavakarttaluonnoksessa esitetyn T/kem-1 alueen määräystä tulee muuttaa siten, että se sallii satamatoiminnat ko. alueelle. Vaihtoehtoisesti T/kem-1 alue tulee jakaa kahteen osaan siten, että eteläinen metallituotetehtaalle suunniteltu alue on T/kem-1 aluetta ja sen pohjoispuolella oleva alue (rajana eteläisempi "ajo"-merkintä) on TT-1 aluetta. Kaatopaikkoja varten tulee täyttää nyt kaavakarttaluonnoksessa esitettyä TT-1-aluetta. Raahen Satama Oy esittää lausuntonaan että kaavan rajausta muutetaan siten että alueen pohjoisosaan varataan riittävän laaja satamatoimintaa palveleva varastoalue Raahen Satama Oy:n laatiman toiminnallisen yleissuunnitelman 2015 periaatteiden mukaisesti. 6. Kaavavalmistelussa ei ole huomioitu syväsatama-alueelle laadittua toiminnallista yleissuunnitelmaa (Sito Oy 2015), jonka yksi keskeisin tavoite on olla pohjana alueen kaavoitustyössä. Tämä suunnitelma tulee huomioida kaavavalmistelussa. Raahen kaupunginvaltuusto edellyttää asettamissaan tavoitteissa Raahen Satama Oy:n huolehtivan kilpailukyvystään. Raahen kaupunginhallitus on kokouksessa Mustavaaran Kaivos Oy:n YVA-lausuntoa koskevassa päätöksessään todennut: "Edellytämme kuitenkin, että alueen muiden toimijoiden kehittämistoimet sekä tulevaisuudensuunnitelmat huomioidaan." Käsittelyssä oleva kaavaluonnos lisää syväsatama-alueen satamatoiminnan logistisia kustannuksia sekä huonontaa Raahen sataman ja siellä toimivien operaattorien kilpailukykyä. Näiltä osin kaavaluonnos on ristiriidassa satamalle asetettujen tavoitteiden kanssa.
8 7 Edellä olevaan viitaten Raahen Satama Oy edellyttää, että kaavoituksessa huomioidaan satamatoiminnan tulevaisuuden kehittämistarpeet sekä tässä lausunnossa ja sen liitteissä esitetyt muutokset ja tarkennukset. Kaavaselostukseen liittyviä tekstitarkennuksia - Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos -> selostuksessa tulee esittää selkeästi mitä muutos koskee - sivu 6. Luettelo muista.. -> listaan on lisättävä Raahen sataman syväsatama-alueen toiminnallinen yleissuunnitelma, Sito Oy 2015 sekä Raahen kaupungin satamajärjestys sivu Alueelle johtaa rautatie -> alueelle ei johda rautatietä, syväsataman radasta on laadittu yleissuunnitelma - sivu 8 terästehtaan prosessikuonalla -> yhtenäistettävä tekstissä määritelmä onko kyseessä prosessipoiste vai kuona - sivu 18. Rautatieliikenne -> Syväsataman alueelle ei ole rautatieyhteyttä. - sivu 19. Tekninen huolto -> Suunnittelualueella ei ole hulevesien keräilyjärjestelmää. - sivu ja Lapaluodon sataman alueelle sijaitsevalla Raahen... -> Lapaluodossa ei ole tuulivoimaloita - sivu 20. Kohta alle yhden prosentin (Ramboll 2016) -> mihinkä selvitykseen tässä viitataan? - sivu Sosiaalinen ympäristö -> Tässä tulee mainita myös Raahen kaupungin satamajärjestys - sivu 31. Hankealueelle on laadittu... Alueelle rakennetaan:-> Puuttuuko tästä kaatopaikka / jätteiden loppusijoituspaikka? - sivu 33. Suunnittelutilanne tulee lisätä kohtaan 3.10., sivu 33 "Muut aluetta koskevat päätökset, suunnitelmat ja ohjelmat" tulee lisätä Raahen sataman syväsatama-alueen toiminnallinen yleissuunnitelma, Sito Oy 2015 sekä tuoda selostuksessa esille tässä suunnitelmassa esitetty syväsataman kehittämissuunnitelma - sivu 35 metallituotetehtaan rakentamisen -> lisätään; sekä syväsatamatoiminnan kehittämisen - sivu 35. Raahen Satama Oy:n tavoitteet ->... syväsataman toimintojen huomioiminen -> lisätään:... ja turvaaminen. Alueelle ei tule sijoittaa jätteitä - sivu 39. Merkinnät T/Kem-1 -> Merkintää tulee täsmentää ja lisätä satamatoiminta - sivu 69. Jätteiden käsittelystä ja läjityksestä ei arvioida aiheutuvan merkittäviä ympäristövaikutuksia? - sivu 71, 4. kappale. Kaavalla ei heikennetä valtakunnallisesti merkittävän laivaväylän ja sataman kehittämismahdollisuuksia -> Mikäli kaavassa ei oteta huomioon Raahen Satama Oy:n lausunnossa esittämiä muutoksia niin valmisteilla oleva kaava rajoittaa syväsataman kehittämismahdollisuuksia. MUITA HUOMIOITAVIA ASIOITA: Syväsatamaa laajennetaan länteen merenpuolelle. Laajennuksen valmistuttua tuulivoimalat jäävät keskelle satamakenttää. Tämä hankaloittaa syväsataman kehittämistä. Tuulivoimaloiden osalta tulee todeta että tuulivoimaloiden vuokrasopimuksien päätyttyä vuokrasopimuksia ei jatketa.
9 8 1. Kaavoituksellisesti lähtökohta on, että asemakaavalla ohjataan metallituotetehtaan ja jätealueiden sijoittaminen aiesopimuksen mukaiselle ja YVA:ssa esitetylle hankealueelle. Sataman tulevaisuuden suunnitelmat sovitetaan yhteen tämän hankkeen kanssa osayleiskaavassa sekä vireillä olevassa asemakaavassa niiltä osin kuin yhteensovittamiselle on olemassa maankäyttö- ja rakennuslain edellytykset. Sataman ehdottamien laajennussuuntien (lännen täytöt) mahdollinen hyödyntäminen tulevaisuudessa mahdollistetaan laadittavalla osayleiskaavalla. Muilta osin tulevaisuuden suunnitelmat on mahdollista huomioida maankäyttö- ja rakennuslain edellytykset täyttävien selvitysten valmistumisen jälkeen asemakaavan muutoksella. 2. Ennen asemakaava- ja osayleiskaavaehdotuksien nähtäville asettamista laaditaan viranomaisten edellyttämä selvitys vaihtoehtoisista läjitysalueiden sijoituspaikoista hankealueella ja sen ulkopuolella. Sataman ehdottamien laajennussuuntien, laajennus länteen uusille täyttöalueille, mahdollinen hyödyntäminen tulevaisuudessa mahdollistetaan laadittavalla osayleiskaavalla. 3. Läjitysalueiden vaihtoehtoisista sijoituspaikoista laaditaan selvitys. Ympäristö- ja vesilupahakemuksiin täydennetään ilmapäästöjen arviointi ja ilmapäästöjen vaikutukset Raahen alueen ilmanlaatuun, hajapölyn ja häiriöpäästöjen vaikutukset. 4. Kaavaluonnoksen lähtökohtana laiturialueen puoleisen satama-alueen (LS) aluevarauksessa ovat olleet toiminnallinen yleissuunnitelma ja VR Track Oy:n laatima raidesuunnitelma. Laiturinpuoleiselle LS alueelle on sijoitettu rautatie VR Track oy:n laatiman raidesuunnitelman mukaisesti. Raahen syväsataman toiminnallisessa yleissuunnitelmassa on vaiheen 2 (vaihe ) layout suunnitelmassa varattu satamaraidevarauksesta etäisyyttä laituriin 130 metriä. Kaavaluonnoksessa satama-alueelle (LS-2) laiturin kohdalla on osoitettu n. 180 metriä leveyttä, laiturialueelle raideyhteys mukaan lukien on varattu noin 140 metriä ja laiturialueelle on raideyhteyden reunasta noin 110 metriä. Vesialueena säilytettävän satama-alueen osaa (lsw) voidaan tarvittaessa pienentää, jolloin laiturialuetta voidaan laajentaa satama-altaan suuntaan. 5. T/Kem-1 alueena on osoitettu Raahen kaupungin ja Mustavaaran Kaivos Oy:n aiesopimuksen mukainen alue, jolle hankkeen edellyttäminen toimintojen suunnittelu on toteutettu YVA - menettelyssä. 6. Kaavan laadinnassa on pyritty ottamaan toiminnallinen yleissuunnitelma huomioon niiltä osin kuin on olemassa riittävää selvitys- ja arviointitietoa kaavan laadinnan tueksi, jotta kaava täyttää MRL 54 :n mukaiset sisältövaatimukset. Toimintasuunnitelmassa todetaan, että syväsataman on suunniteltu kehittyvän vaiheittain, Näin myös asemakaavoituksen on tarkoituksenmukaista edetä vaiheittain, kun alueelle suunnitellut läjitysvaihtoehdot ja alueen toiminnot täsmentyvät.
10 Raahen Vesi Oy, Raahen Vesi Oy ilmoittaa, että sillä ei ole vesihuoltoverkostoja suunnitellulla asemakaava-alueella. Asemakaava-alue ei ole liitettävissä Raahen Vesi Oy:n toiminta-alueeseen sijaintinsa takia. Mustavaaran kaivos Oy:n Jukka Pitkäjärven kanssa on käyty sähköposti kirjeenvaihtoa 3/2013 ja heidän ilmoituksen mukaan alueella tarvitaan talousvettä vuorokaudessa noin 200 henkilölle, joista samanaikaisesti on paikalla noin henkilöä. Talousveden tarve on arviolta noin 20 m3/vrk. Alustavasti käytiin keskustelua mahdollisuudesta Mustavaaran kaivos Oy:llä ottaa tarvitsemansa vesihuoltopalvelut SSAB:n tehdasalueen vesihuoltoverkostoista. Määrät ovat pieniä ja eivät aiheuta tarkasteluja Raahen Vesi Oy:n ja SSAB:n välisiin sopimuksiin. Mahdollista on myös ottaa liittymät suoraan Raahen Vesi Oy:n vesihuoltoverkostoista ja lähimmät liittymispisteet ovat Lapaluodontien ja Ristikarinkadun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkostot. Liittyjä vastaa tonttijohtojensa ja tarvittavan tekniikan rakentamisesta liittymispisteeseen sekä liittymis- ja käyttömaksuista. Alla olevasta johtokarttaotteesta käy ilmi lausuntopyyntönne mukaisella alueella tai sen läheisyydessä olevat Raahen Vesi Oy:n vesijohto- ja jätevesiviemärilinjat. Lausunto huomioidaan vesihuoltopalveluista käytävissä neuvotteluissa ja suunnittelussa SSAB Europe Oy/Raahen Voima Oy, Metallituotetehtaan ja sen yksittäisten toimintojen sijoittamisessa tulee kuitenkin huomioida sekä Raahen sataman että SSAB Europen Raahen tehtaan toiminnan jatkokehittämisen edellytykset. Metallituotetehtaan ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa tehtaan kuona- ja jätealueet on suunniteltu sijoitettavaksi siten, että ne mahdollisesti estävät Raahen sataman pitkäjännitteisen kehittämisen. SSAB toivoo, että kaavoituksessa kuona- ja jätealueiden sijoittaminen tarkastellaan yhteistyössä SSAB:n ja Raahen sataman kanssa, siten ettei kaavoitus estä SSAB:n tai Raahen sataman mahdollisia kasvusuunnitelmia. 2. SSAB Europe Oy (tuolloin Ruukki Metals Oy) esitti arviointiohjelman lausuntovaiheessa, että ympäristövaikutusten arvioinnissa tulee huomioida hajapölyjen eli matalalta, tiestöstä, raakaainevarastoista ja/tai jätealueilta, lähtevien pölyjen määrä ja leviäminen. Kokonaisuutena toiminta ja sen sijainti huomioiden on olennaista, että jätealueen sijoittaminen ja siitä johtuva pölyäminen huomioidaan myös kaavoituksessa siten, että siitä ei aiheudu haittaa lähialueille eikä alueen muiden toimijoiden jo olemassa oleville toiminnoille. Toimintojen ja erityisesti jätealueiden sijoittamisessa tulee pyrkiä minimoimaan pölyämisen vaikutus SSAB Europe Oy:n tuotelaivauksiin. Jätealueelta mahdollisesti irtoava pöly voi merkittävästi haitata tai vahingoittaa SSAB:n laivattavien tuotteiden pinnan laatua, pakkauksia ja tuoteimagoa.
11 10 3. Mustavaaran Kaivos Oy:n merivedenotto on suunniteltu tapahtuvan omalla pumppaamollaan läheltä SSAB:n meriveden ottopaikkaa. Arviointiselostuksessa kerrotaan, että vedenottoputken rakentamisvaiheessa syntyy merialueella paikallisia ja lyhytaikaisia samentumia. Kokonaisuudessaan meri- ja makeavesi ovat terästehtaan toiminnan sekä prosessi- ja henkilöturvallisuuden kannalta kriittisiä raaka-aineita. Merivesi käytetään pääosin jäähdytystarkoitukseen terästehtaan prosesseissa ja Raahen Voima Oy:n voimalaitoksella. Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaavassa, asemakaavan muutosluonnoksessa ja Mustavaaran Kaivos Oy:n merivedenotossa tulee huomioida, ettei se vaikeuta SSAB Europe Oy:n Raahen tehtaan tai Raahen Voima Oy:n voimalaitoksen meriveden ottoa, heikennä veden laatua tai estä mahdollista merivedenottoputken jatkamista kauemmas merelle tulevaisuudessa. Koska rakentaminen SSAB:n merivesiputken läheisyydessä on haasteellista, tulisi Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton meriveden ottoputken sijaintiin ja rakennusaikaisiin työtapoihin kiinnittää erityistä huomiota, etteivät työt vaaranna terästehtaan ja voimalaitoksen ottaman veden laatua ja riittävyyttä. 4. Meriveden otto- ja paluuputkien ylittävää tiestöä rakentaessa tulee huomioida putkien kriittisyys ja sitä kautta rakennettavien teiden riittävä kantavuus. 1. Ennen asemakaava- ja osayleiskaavaehdotuksien nähtäville asettamista laaditaan viranomaisten edellyttämä selvitys vaihtoehtoisista läjitysalueiden sijoituspaikoista hankealueella ja sen ulkopuolella. 2. Ympäristö- ja vesilupahakemuksiin täydennetään ilmapäästöjen arviointi ja ilmapäästöjen vaikutukset Raahen alueen ilmanlaatuun, hajapölyn ja häiriöpäästöjen vaikutukset. 3. Vedenottoputken suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa varmistetaan, ettei merivedenottoputkesta aiheudu haittaa SSAB Europe Oy:n Raahen tehtaan tai Raahen Voima Oy:n voimalaitoksen meriveden otolle. 4. Merivedenottoputken sijainti huomioidaan maanrakennus- ja rakennustöiden suunnittelussa ja toteutuksessa Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi), Trafilla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutosluonnoksesta. Lausunto merkitään tiedoksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Tukesilla ei ole huomautettavaa varsinaiseen kaavaluonnokseen. Mustavaaran Kaivos Oy:n toimintojen sijoittuminen alueelle (mm. suhteessa tuulivoimaloihin) tullaan ratkaisemaan kemikaaliturvallisuuslain mukaisessa lupakäsittelyssä, johon viitataan luvussa 9.1. Kyseisessä kohdassa on joitakin epätarkkuuksia, mm. Tukesiin viitataan Turvatekniikan keskuksena ja säädökseen 390/2005 (Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta) asetuksena. Saman luvun kohdassa Muut luvat mainitut palavia nesteitä koskevat luvat sisältyvät kemikaaliturvallisuuslain mukaiseen päätökseen. Tukes tulee edellyttämään lupahakemukseen mm. kattavat selvitykset toimintaan liittyvistä vaaroista ja mahdollisten onnettomuuksien seurauksista sekä niihin varautumisesta ja turvajärjestelmistä. Tarvittaessa Tukes tulee antamaan myös näihin liittyviä määräyksiä. Tukes tulee myös määrittelemään metallituotetehtaalle konsultointivyöhykkeen. Korjataan kaavaselostukseen jääneet virheelliset termit.
12 Viestintävirasto, Viestintävirastolla ei ole lausuttavaa kaavaluonnoksesta. Lausunto merkitään tiedoksi Ympäristölautakunta, Kaavaluonnoksen korttelialueiden kaavamerkinnät ovat suuntaa-antavia, eikä niillä oteta kovin yksityiskohtaisesti kantaa alueelle sijoitettavien toimintojen osalta. Kaavaselostuksen mukaisesti kaavaratkaisu rakentuu Mustavaaran Kaivos Oy:n YVA-arviointimenettelyssä osoitetun hankesuunnitelman pohjalle, jossa toimintojen sijoittuminen korttelialueelle täsmentyy myöhemmin. 2. YVA-selostuksessa esitetty läjityspaikan sijoittaminen niemen kärkeen on ympäristön kannalta erittäin huono vaihtoehto. Sijoituspaikka on hyvin altis tuulen aiheuttamalle pölyämiselle, koska paikan ympärillä ei ole mitään, joka tuulta tai sen aiheuttamaa pölyämistä vähentäisi. Läjitysalue peitettynäkin estää alueen myöhemmän hyödyntämisen teollisuuden tai sataman käytössä. Näin ollen erityisesti jätteiden loppusijoitukseen tarkoitettujen läjitysalueiden sijoittamista T/kem-1 - alueella olisi hyvä ohjeistaa hieman tarkemmin tai jollain tavoin rajoittaa niiden enimmäismäärää. 3. Kaavaselostuksessa on hieman ristiriitaista tietoa alueen nykytilanteesta. Toisaalta sanotaan, että suunnittelualue on osin täytetty ja kerrotaan täyttömaa-alueiden laajentamisesta, mutta toisaalta että alue on kokonaisuudessaan muodostettu läjitys- massoista. Kaavamerkinnän TT-1 alue on vielä pääosin merialuetta, joten olisi hyvä, että myös tämän kaava-alueen nykytilanteen perustietoa ja tulevia suunnitelmia olisi kerrottu kaavaselostuksessa hieman tarkemmin. 1. Kaavaluonnos mahdollistaa Mustavaaran Kaivos Oy:n hankkeen layout suunnittelun tarkentumisen. Mustavaaran Kaivos Oy:n toimintojen sijoittuminen alueelle (mm. suhteessa tuulivoimaloihin) tullaan ratkaisemaan kemikaaliturvallisuuslain mukaisessa lupakäsittelyssä tarkemmin. 2. Ennen asemakaava- ja osayleiskaavaehdotuksien nähtäville asettamista laaditaan viranomaisten edellyttämä selvitys vaihtoehtoisista läjitysalueiden sijoituspaikoista hankealueella ja sen ulkopuolella. Asemakaavan muutoksella ei ratkaista läjitysalueiden enimmäismääriä, vaan ne kuuluvat ympäristölupamenettelyyn. 3. Tarkistetaan suunnittelualueen nykytilatiedot täyttöalueiden osalta kaavaselostukseen Ympäristöterveydenhuolto, Ympäristöterveydenhuolto katsoo, että sulaton toiminta on järjestettävä niin, että hiukkaspäästöt eivät aiheuta asukkaille terveyshaittaa. Melu ei saa ylittää lähiasutuksen luona 50 db:n rajaa yöaikana eikä 55 db:n rajaa päiväaikana. Muutoin ympäristöterveydenhuollolla ei ole asemakaavaan huomautettavaa. YVA menettelyn yhteydessä arvioitiin, ettei rakentamisen aikaisella pölyllä arvioida olevan ilmanlaatuun kohdistuvia vaikutuksia hankealueen ulkopuolella. Toiminnanaikainen vaikutus ilmanlaatuun on arvioitu vähäiseksi. Piippupäästöjen leviäminen arvioitiin Ilmatieteen laitoksen mallinnuksella, jolloin piippupäästöjen pitoisuudet jäävät kaikilta osin selvästi alle ohje- ja raja-arvojen, eivätkä aiheuta terveydellistä riskiä lähialueiden asukkaille. YVA -selostuksen mukaan pöly- ja sakkajätteiden läjitysalueiden kokonaislaajuus on 4,4 ha ja ne ovat kosteita ja niitä kastellaan. Suurin osa muodostuvasta pölystä laskeutuu läjitysalueelle ja sen välittömään läheisyyteen. Vähäistä leviämistä laajemmalle voi tapahtua, mutta sen arvioidaan rajoittuvan lähialueelle pohjois- ja koillispuoliselle täyttöalueelle ja merenlahteen.
13 12 YVA menettelyn yhteydessä laadittujen melumallinnusten perusteella metallituotetehtaan melupäästöt sekä melun yhteisvaikutus jää alle valtioneuvoston päivä- ja yöajan ohjearvojen lähiasutuksen luona. Metallituotetehtaan ympäristövaikutusten seurannan pääpiirteet on esitetty ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa. Yksityiskohtaiset ympäristövaikutusten seurantaohjelmat laaditaan vasta ympäristölupavaiheessa. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on esitetty seuraavia tarkkailuja: Jätevesi- ja vesistötarkkailut, jätekirjanpito, melumittaukset, savukaasujen ja ilmanlaadun tarkkailu sekä ihmisiin kohdistuvien vaikutusten seuranta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ELY-keskus toteaa, että kaavaehdotuksen valmistelussa on huomioitava yhteysviranomaisen metallituotetehtaan YVA-selostuksesta antama lausunto kokonaisuudessaan. 2. Alueella vireillä olevien kaavahankkeiden (osayleiskaava ja asemakaava) keskinäistä suhdetta sekä kaavahankkeiden suhdetta muihin lupamenettelyihin sekä ympäristövaikutusten arviointimenettelyihin on kuvattu kaavaselostuksessa. Kaavojen laadintatilanteesta johtuen on syytä erityisesti kiinnittää huomiota yhtäaikaisesti laadittavana olevien kaavojen välisiin suhteisiin (kaavahierarkia) ja eri kaavatasojen tarkkuustasoon. 3. Kaavan jatkosuunnittelussa tulee varmistaa kaavassa osoitettujen toimintojen yhteensovittamismahdollisuudet. Läjitysalueiden sijoittamispaikkojen osalta tulee myös muita vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja sekä arvioida vaikutuksia. ELY-keskus esittää kaavan jatkotyössä arvioitavaksi myös sitä, onko kaavassa tarpeen antaa määräyksiä tuulivoimaloiden käyttöturvallisuudesta johtuen. 4. Natura-arviointi on toimitettu Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle ELY-keskus antaa Natura-arvioinnista erikseen lausunnon. 5. Asemakaavan luonnoksessa kaavamääräyksen mukaan kosteudelle alttiiden rakennusosien alin rakentamiskorkeus on +2,50 N2000- korkeusjärjestelmässä. Tarvittaessa on pyydettävä Ilmatieteen laitokselta lausuntoa aaltoiluvarasta. 6. ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueella ei ole huomauttamista asemakaavan luonnosvaiheen aineistosta. Ennen kaavaehdotuksen laatimista selvitetään vaihtoehtoisten läjitysalueiden sijaintipaikat. Kaavan suhdetta valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, maakuntakaavaan ja yleiskaavaan on kuvattu kaavaselostuksessa. Kaavaselostukseen lisätään luku kaavojen välisistä suhteista. Kaavaehdotusvaiheessa pyydetään lausunto Ilmatieteen laitokselta aaltoiluvaarasta.
14 13 2 MIELIPITEET Kaavaluonnoksesta ei jätetty yhtään mielipidettä.
RAAHEN KAUPUNKI AKM 235: RAAHEN SYVÄSATAMAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 5.4.2017, päivitetty 11.4.2017, 19.5.2017 RAAHEN KAUPUNKI AKM 235: RAAHEN SYVÄSATAMAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan laatijan alustavat vastineet
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI SULATON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen. Tilaaja Raahen kaupunki
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 18.4.2017 RAAHEN KAUPUNKI SULATON OSAYLEISKAAVA Kaavan laatijan vastineet 27.2. - 28.3.2017 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 LAUSUNNOT 2 1.1 Pohjois-Pohjanmaan museo
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI AKM 236: AITTALAHDEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Tilaaja Raahen kaupunki. Päiväys
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 23.1.2018 RAAHEN KAUPUNKI AKM 236: AITTALAHDEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan laatijan alustavat vastineet 13.11.2017 13.12.2017 nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen
LisätiedotYMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON LAUSUNTO SULATON OSAYLEISKAAVAEHDOTUK- SESTA
1764/ 2012 8.3.2017 Kalajoen kaupunki LAUSUNTO 1 (2) Ympäristöterveydenhuolto Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 24.3.2017 1764/ 2012 24.3.2017 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus PL 62 92101 Raahe YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON
Lisätiedot4.1.2017 1187/2016 saap. 22.11.2016 1187/2016 saap. 1.11.2016 1187/2016 saap. 23.11.2016 1187/2016 saap. 14.11.2016 LAUSUNTO 1 (1) 14.11.2016 Raahen kaupunki Tekninen palvelukeskus Ruskatie
LisätiedotPOHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA
LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n
LisätiedotVaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIROLAHDEN KUNTA Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220 Luonnosvaiheen vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 Luonnosvaiheen vastineet
LisätiedotAkm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus
Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin 8.3.2016 Antinkankaan koulun asemakaavan muutosehdotus on ollut MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
LisätiedotPERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT
LisätiedotLausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta
Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen
LisätiedotAHE. VL: Vastaus lausuntopyyntöön. Raahe Kirjaamo 1187/ Hei. Jatkolähetän. t: Vesa
VL: Vastaus lausuntopyyntöön Raahe Kirjaamo 1187/ 2016 2.3.2017 ti 7.3.2017 8:28 Vastaanottaja:Kaavoitus < kaavoitus@raahe.fi>; Hei Jatkolähetän t: Vesa Hyvää tuulta Raahesta! Raahen kaupunki / kirjaamo
LisätiedotLausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos 1187/10.1002.100203/2016 TELA 82 Raahen kaupunginhallitus on hyväksynyt Mustavaaran Kaivos
LisätiedotLOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LisätiedotSahantien asemakaavan muutos
JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...
LisätiedotLaitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos
1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.6.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS 1. KAAVA-ALUE Kaava-alue sijaitsee Kuhnamo -järven rannalla,
LisätiedotYLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)
LisätiedotVirojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset
VIROLAHDEN KUNTA Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset lausuntojen ja muistutusten vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P30712 kuuleminen / vastineet 1 (13) Auranen Maria Sisällysluettelo
LisätiedotPALTUSMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLE EISKAAVA
PYHÄJOEN KUNTA PALTUSMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLE EISKAAVA Vastine luonnosvaiheen lausuntoihin ja mielipiteis siin SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25. 11.2014 PALTUSMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 1
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI KOPSA III TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 20.2.2017 RAAHEN KAUPUNKI KOPSA III TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Kaavan laatijan vastineet 7.3.2016 8.4.2016 nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen 1 1 LAUSUNNOT 2 1.1
LisätiedotRanuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet
Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI SULATON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan alustavat vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 20.2.2017 RAAHEN KAUPUNKI SULATON OSAYLEISKAAVA Kaavan laatijan alustavat vastineet 19.1. 17.2.2015 nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen 1 LAUSUNNOT 2 1.1 Liikennevirasto
LisätiedotLiite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.
Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mustavaaran kaivoksen sulaton osayleiskaava ja asemakaava 1764/10.1002.100202/2012 KH 327 Mustavaaran Kaivos Oy:n kaavoitusaloite 2.10.2012: "Kaavoitusaloite; osayleiskaavan
LisätiedotT E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE 1 PERUS-
LisätiedotAkm 232: RAAHEN KAUPUNGIN 27. KAUPUNGINOSAN (KAUPUNGINMETSÄ) KORTTELIEN 2757, 2758, 2760 ja 2761 ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 232: RAAHEN KAUPUNGIN 27. KAUPUNGINOSAN (KAUPUNGINMETSÄ) KORTTELIEN 2757, 2758, 2760 ja 2761 ASEMAKAAVAN MUUTOS PALAUTE JA ET ASEMAKAAVALUONNOKSESTA 9.12.2015 Tekninen lautakunta hyväksyi 15.10.2015
LisätiedotKURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
LisätiedotISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (6) 232 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Helsingin Sataman meriläjityksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Viite:
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.
LisätiedotLausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin
LisätiedotPUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan
LisätiedotVastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet
LisätiedotSUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotAkm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609
LisätiedotKonho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja
LisätiedotHakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
LisätiedotTuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen
Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
LisätiedotRiihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014
Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 LINJA-AUTOASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600
LisätiedotSULATON OSAYLEISKAAVA
SULATON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.11.2012, täydennetty 24.1.2013 Tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoituksena on selvittää osayleiskaavatyön muutoksen tarkoitukseen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
LisätiedotASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotPännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
LisätiedotKOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA
Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 3.11.2014 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET
LisätiedotPajukosken tuulivoimapuiston osayleiskaava
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI Pajukosken tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 Lausuntojen vastineet, 1 (9) Sisällysluettelo 1 Ylivieskan kaupunki,
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
LisätiedotJÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06) 828 9111 Faksi
LisätiedotHAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
LisätiedotSiilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma
67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LisätiedotRANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja
LisätiedotKukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 Lausuntojen vastineet, 1 (4) Sisällysluettelo 1 Pääesikunta, logistiikkaosasto...
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotTaajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
LisätiedotLauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-
LisätiedotKROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa Päivitetty 25.2.2016 TORNION KAUPUNKI Tekniset
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotRAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila
Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit
LisätiedotTEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotSUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
LisätiedotPorin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta)
LAUSUNTO VARELY/93/07.01/2013 7.11.2018 Porin kaupunki kaupunkisuunnittelu@pori.fi risto.reipas@pori.fi Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) Hanke ja suunnittelutilanne Kaavamuutoksen tarkoituksena
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
LisätiedotKRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)
1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue
LisätiedotTeollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
LisätiedotEnnen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/
OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/1940/2014 VP 64/10.12.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTI 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1640 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
LisätiedotKuvia suunnittelualueelta Liite 2
Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Vasemmalla katunäkymä Kaaritietä pohjoiseen ja oikealla Koivupolkua kaakkoon. Taustalla nähtävissä rakentamatonta tontin osaa. Vasemmalla näkymä Lehmuspolkua itään, Keskustien
LisätiedotPERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET
PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...
LisätiedotSulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa
LisätiedotUlvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/583/10.02.03/2014 VP 9/17.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1643 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
Lisätiedot3555 Högberginmäki asemakaava
MIELIPITEET, LAUSUNNOT JA KAAVOITUKSEN VASTINEET 11.6. 26.6. ja 27.7. 10.8.2015 NÄHTÄVILLÄ OLLEESEEN ASEMAKAAVAEHDOTUKSEEN Asemakaavaehdotuksesta annettiin lausuntoja yhteensä 8 kpl. Asemakaavaehdotuksesta
LisätiedotINARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
LisätiedotKaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella
Vaalan kunta Vaalantie 14 91700 Vaala c/o St1 Oy PL 100 00381 Helsinki : Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella on käynnistänyt hankkeen kuusi (6)
Lisätiedot