RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1"

Transkriptio

1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mustavaaran kaivoksen sulaton osayleiskaava ja asemakaava 1764/ /2012 KH 327 Mustavaaran Kaivos Oy:n kaavoitusaloite : "Kaavoitusaloite; osayleiskaavan muutos ja asemakaavan laatiminen Musta-vaaran kaivos Oy:n sulaton mahdollista sijoitusta varten Kaivoshanke, yleistä Mustavaaran Kaivos Oy on tammikuussa 2011 perustettu yhtiö, joka omistaa oikeudet Taivalkoskella sijaitsevan Mustavaaran vanadiinirauta-titaani -esiintymään. Alueella on entinen Rautaruukki Oy:n avolouhos. Kaivos oli merkittävä vanadiinituottaja vuosina Mustavaaran Kaivos Oy:n tavoitteena on avata kaivos uudelleen vuonna 2016 ja hyödyntää vanadiinin lisäksi myös esiintymän rauta. Tuotantoprosessi koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen käsittää Mustavaarassa tapahtuvan malmin louhinnan ja rikastuksen ja toinen sulatolla tapahtuvan jatkojalostuksen. Valmistuttuaan kaivos ja rikastamo tulevat työllistämään suoranaisesti yli 100 ja sulatto yli 150 henkeä, joiden lisäksi välillisiä työpaikkoja syntyy merkittävässä määrin. Hankkeen kokonaisinvestointi on suuruusluokkaa 450 miljoonaa euroa. Mustavaaran kaivosta ja rikastamoa koskeva YVA -hanke on päättynyt tammikuussa Esiselvitys hankkeen kannattavuudesta valmistui maaliskuussa 2012 ja sen perusteella yhtiö on aloittanut varsinaisen kannattavuusselvityksen, joka valmistuu vuoden 2014 aikana. Keskeinen osa tätä selvitystä on sulaton sijainti-paikan määrittäminen. Esiselvityksen perusteella sulaton mahdollisiksi sijoituspaikkakunniksi on valittu Oulu, Raahe, Taivalkoski ja Tornio. Yhtiö on aloittanut YVA -ohjelman valmistelun. Arviointiohjelma toimitetaan ELY -keskukseen kuuluttamista ja nähtäville asettamista varten marraskuussa 2012.

2 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 2 YVA -menettelyssä on tarkoitus arvioida sulattovaihtoehtojen vaikutuksia mm. ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen, maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen; yhdyskuntarakenteeseen, rakennuksiin, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön, luonnonvarojen hyödyntämiseen sekä edellä mainittujen keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin. Sulaton YVA -menettelyn aikana voi jäädä pois arvioinnista yksi tai useampi sijoituspaikkakunta. Ympäristölupa toimitetaan lupaviranomaiselle sulaton YVA -menettelyn loppuvaiheessa. Kaavoituksen aikataulu Suunnitellun sulaton sijoituspäätökseen liittyen Raahen keskeisten alueiden osayleiskaavan muutoksen ja sulaton sijoittamisen mahdollistavan asemakaavan pitäisi olla valmiita vuoden 2013 loppuun mennessä. YVA -aineiston käyttöoikeus Mustavaaran Kaivos Oy huolehtii, että sulaton YVA -menettelyä koskevat asiakirjat ovat kaavoittajan ja Raahen kaupungin käytössä. Esitys Mustavaaran Kaivos Oy esittää, että sulaton sijoittamiseksi tarvittavien kaavojen laatijana toimisi Airix Finland Oy Oulusta. Kaivosyhtiö on tehnyt esityksenä kaavoittajasta saatujen tarjousten perusteella. Lisäksi yhtiö esittää, että Raahen kaupunki aloittaisi valittavien kaavoittajien kanssa Raahen keskeisten taajama-alueiden osayleiskaavan muutoksen tarvittavilta osin ja suunnitellulle sulaton sijaintipaikalle asemakaavan valmistelun hankekaavana lokakuun aikana. Kaivos sitoutuu korvaamaan kaavoituskustannuksen tehtävän kaavoitussopimuksen mukaisesti. Yhteyshenkilö Mustavaaran Kaivos Oy:n puolesta kaavoitushankkeessa yhteyshenkilönä toimii Juha Koskela. Kunnioittavasti

3 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 3 Jukka Pitkäjärvi Projektipäällikkö Mustavaaran Kaivos Oy" Kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen : Mustavaaran kaivos Oy on esittänyt osayleiskaavan ja asemakaavan laadinnan Raahen kaupungin kaavoitustoimen ohjaamana ja valvomana konsultti-työnä. Kaavoitustoimen tehtävänä on kaavaprosessien MRL:n ja MRA:n mu-kainen hoitaminen, mikä käsittää suunnittelun ohjaus-, tarkistus- ja valvonta-tehtävien lisäksi mm. luottamuselinkäsittelyjen valmistelun, lakisääteisten luonnos- ja ehdotusvaiheiden kuulemisten järjestämisen, yleisötilaisuuksien pitämisen, virallisten neuvottelujen järjestämisen ja osallisten kuulemisen. Vt. kaupunginjohtaja on asettanut Mustavaara-yhteistyöryhmän päätöksellään ja kaupunginjohtaja on täydentänyt työryhmää päätöksellään Mustavaaran yhteistyöryhmän kokouksessa on päätetty kaavoituksen käynnistämisestä marraskuussa 2012 vireille tulevan YVA -ohjelman rinnalla. YVA -menettely ja osayleiskaavan laadinta voidaan suorittaa osin samanaikaisesti. Asemakaavan laadinta ajoittuu osayleiskaavan ehdotusvaiheeseen. Mustavaaran kaivoksen sulaton osayleiskaava sijoittuu Raahen sataman Ruukki Metals Oy:n alueeseen rajoittuvalle sataman eteläiselle osalle, joka Raahen keskeisten taajama-alueiden osayleiskaavassa on osoitettu satama-alueeksi LS. Sataman kehittämisen pohjaksi laaditussa aluetarveselvityksessä on suunniteltu sulaton sijoittumisalue esitetty teollisuusalueeksi, jonka toiminnan logistisena edellytyksenä on satamatoiminta. Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Alue rajoittuu pohjoisosaltaan Raahen sataman Lapaluodon satamanosan vireillä olevaan asemakaavaan. Kaupunginhallituksen johtosäännön 4 :n 22) -kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää mm. kaavoituksen aloittamisesta. Esitän, että kaupunginhallitus päättää Mustavaaran kaivoksen osayleiskaavan ja asemakaavan laatimisesta seuraavasti: käynnistetään Mustavaaran kaivoksen osayleiskaavan ja asemakaavan laatiminen

4 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 4 hyväksytään kaavoituskonsultiksi Airix Finland Oy:n projektipäällikkö arkkitehti SAFA Riitta Yrjänheikki YKS-177. osayleiskaavan suunnittelualue käsittää Raahen sataman eteläisen alueen. Suunnittelualueen tarkka rajaus määräytyy osayleiskaavan laadinnan yhteydessä. Asemakaavan rajauksesta päätetään myöhemmin sen vireilletulon yhteydessä. Mustavaaran Kaivos Oy vastaa kokonaisuudessaan osayleiskaavan ja asemakaavan laadinnasta aiheutuvista kustannuksista ja kaavoitukseen liittyvän liikennesuunnittelun sekä tarvittavien selvitysten kustannuksista mikäli osayleiskaavaa ja/tai asemakaavaa ei hyväksytä, ei Raahen kaupunki ole velvollinen korvaamaan kaavoituksesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneita kustannuksia tai muita hankkeen johdosta syntyneitä kuluja Mustavaaran Kaivos Oy:lle Raahen kaupunki vastaa osayleiskaavan ja asemakaavan laadinnan ohjauksesta ja valvonnasta. Hankkeen vetäjänä toimivat kaavasuunnittelija Mathias Holmén ja kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen Mustavaaran Kaivos Oy:n osallistumisesta kaavoituksesta johtuvien mahdollisten yhdyskuntainvestointien ja muiden kustannusten maksamisesta sovitaan sitten, kun suunnitelmat ovat riittävän pitkällä kustannusten ja hintojen määrittämiseksi. Mustavaaran Kaivos Oy:n kaavoitusaloite Liite 1/9. Esitys ohjeelliseksi osayleiskaava-alueeksi/raahen keskeisten taajama-alueiden osayleiskaava. Liite 2/9. Ote Raahen sataman aluetarveselvityksestä. Liite 3/9.

5 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 5 Muistio Mustavaara-yhteistyöryhmän kokouksesta Liite 4/9. Kaavio YVA -menettelyn ja osayleiskaavaprosessin yhteensovittamisesta. Liite 5/9. Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen. Päätösesitys (apulaiskaupunginjohtaja Arvela): kaupunginhallitus päättää käynnistetään Mustavaaran kaivoksen osayleiskaavan ja asemakaavan laatiminen hyväksytään kaavoituskonsultiksi Airix Finland Oy:n projektipäällikkö arkkitehti SAFA Riitta Yrjänheikki YKS-177. osayleiskaavan suunnittelualue käsittää Raahen sataman eteläisen alueen. Suunnittelualueen tarkka rajaus määräytyy osayleiskaavan laadinnan yhteydessä. Asemakaavan rajauksesta päätetään myöhemmin sen vireilletulon yhteydessä. Mustavaaran Kaivos Oy vastaa kokonaisuudessaan osayleiskaavan ja asemakaavan laadinnasta aiheutuvista kustannuksista ja kaavoitukseen liittyvän liikennesuunnittelun sekä tarvittavien selvitysten kustannuksista mikäli osayleiskaavaa ja/tai asemakaavaa ei hyväksytä, ei Raahen kaupunki ole velvollinen korvaamaan kaavoituksesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneita kustannuksia tai muita hankkeen johdosta syntyneitä kuluja Mustavaaran Kaivos Oy:lle Raahen kaupunki vastaa osayleiskaavan ja asemakaavan laadinnan ohjauksesta ja valvonnasta. Hankkeen vetäjänä toimivat

6 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 6 kaavasuunnittelija Mathias Holmén ja kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen Mustavaaran Kaivos Oy:n osallistumisesta kaavoituksesta johtuvien mahdollisten yhdyskuntainvestointien ja muiden kustannusten maksamisesta sovitaan sitten, kun suunnitelmat ovat riittävän pitkällä kustannusten ja hintojen määrittämiseksi. Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen. MST 29 Mustavaaran kaivoksen sulaton osayleiskaavan laadintaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on valmistunut Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoituksena on selvittää osayleiskaavan laadinnan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen osallistumis- ja vuorovaikutusmenettely sekä kaavan vaikutusten arviointi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään ja täydennetään kaavoitusprosessin aikana. Sulaton osayleiskaavan aikataulu on sidoksissa parhaillaan vireillä olevan sulaton ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA) aikataulun kanssa. YVA -ohjausryhmän ensimmäinen kokous on pidetty Raahessa Lisäksi Mustavaara-yhteistyöryhmän toinen kokous pidetään Osayleiskaavan viranomaisneuvottelun ajankohdaksi on sovittu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma esitellään kokouksessa. Mustavaaran kaivoksen sulaton osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma , liite 1/3. Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen Päätösesitys (kaavoituspäällikkö): Maankäytön suunnittelutoimikunta

7 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 7 merkitsee tiedoksi Mustavaaran kaivoksen sulaton osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ilmoittaa osayleiskaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Raahen Seudussa, Raahelaisessa, Kalevassa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin ilmoitustaululla ilmoittaa osayleiskaavan vireilletulosta suunnittelualueeseen rajautuville yksityisille maanomistajille Maankäytön suunnittelutoimikunta: Hyväksyi esityksen. MST 26 Mustavaaran kaivoksen sulaton osayleiskaavan laadintaa koskeva osayleiskaavaluonnos on valmistunut Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton sijoittuminen suunnittelualueelle sekä syväsatamatoimintojen kehittäminen. Suunnittelualue sijoittuu n. 5 kilometriä Raahen keskustasta lounaaseen, satama- ja teollisuusalueen viereiselle maantäyttöalueelle. Alueen sijainti on edullinen meri- ja maakuljetusten osalta. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 137 ha, josta sulaton tarvitsema pinta-ala on n. 20 ha. Suunnittelualueen maa- ja merialueet ovat Raahen kaupungin omistuksessa. Alueen osayleiskaavan laatiminen on aloitettu rinnakkain YVA-menettelyn kanssa. Sulaton osayleiskaavan aikataulu on sidoksissa vireillä olevan sulaton ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) aikatauluun. Osayleiskaavan YVA-arviointiohjelmaa sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskeva yleisötilaisuus pidettiin Mustavaaran Kaivos Oy:n sulattohanketta koskeva ympäristönvaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma, Pöyry ) sekä yhteysviranomaisen lausunto YVA-ohjelmasta (POPELY ) löytyvät osoitteesta: ->Asiointi, luvat ja ympäristövaikutusten arviointi ->Ympäristövaikutusten arviointi-> YVAhankkeet (sulattohanke löytyy alasivulta 4) ->Mustavaaran Kaivos Oy:n sulattohanke.

8 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 8 Kaavan laadintaa koskeva 1. viranomaisneuvottelu pidettiin ja 2. viranomaisneuvottelu osayleiskaavaluonnoksesta Osayleiskaavaluonnoksesta järjestetään yleisötilaisuus osallisille. Kaavasuunnittelija Mathias Holmén esittelee asian kokouksessa 1.viranomaisneuvottelun muistio, , liite 1/3. 2. viranomaisneuvottelun tarkistamaton muistio, , liite 2/3. Muistio koskien Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton kaavoitustarvetta, , liite 3/3. Tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, , liite 4/3. Osayleiskaavaluonnos, , liite 5/3. Osayleiskaavan selostus, , liite 6/3. Valmistelija: kaavasuunnittelija Jaana Pekkala. Päätösesitys (kaavoituspäällikkö): maankäytön suunnittelutoimikunta esittää kaupunginhallitukselle merkitään tiedoksi 1. viranomaisneuvottelun muistio, liite 1/3, 2. viranomaisneuvottelun muistio, liite 2/3, muistio koskien Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton kaavoitustarvetta , liite 3/3 ja Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton ympäristövaikutusten arviointiohjelma sekä yhteysviranomaisen lausunto sulaton ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. hyväksytään sulaton osayleiskaavan selostus ja osayleiskaavaluonnos sekä tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. asetetaan sulaton osayleiskaavan selostus ja kaavaluonnos nähtäville 30 vrk ajaksi tekniseen palvelukeskukseen ja kaupungin Internet-sivuille.

9 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 9 pyydetään osayleiskaavaluonnoksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois- Pohjanmaan liitolta, Museovirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Pohjois-Suomen aluevirastolta AVI, Liikenneviraston meriväylät ja rautatieyksiköltä, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi:lta, Viestintävirastolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Ympäristöterveydenhuollolta, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Suomen Hyötytuuli Oy:ltä, Rajakiiri Oy:ltä, Finnpilot pilotage Oy:ltä, SSAB Raahen tehtailta, Rautaruukki Oyj:ltä, Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta ja Raahen Satama Oy:n hallitukselta. ilmoitetaan osayleiskaavan luonnoksen nähtävillä olosta Raahen Seudussa, Raahelaisessa, Kalevassa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin Internet-sivuilla. ilmoitetaan sulaton osayleiskaavan luonnoksen nähtävillä olosta kirjeitse suunnittelualueeseen sisältyville ja rajautuville maanomistajille ja vuokramiehille. järjestetään sulaton osayleiskaavaluonnoksesta yleisötilaisuus nähtävilläoloaikana. Maankäytön suunnittelutoimikunta: Hyväksyi esityksen. Ennen asiakohdan käsittelyä satamajohtaja Kaarlo Heikkinen esitteli Raahen satamaa koskevia ajankohtaisia asioita. Kaavasuunnittelija Mathias Holmén esitteli asian toimikunnalle. Kaarlo Heikkinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo KH viranomaisneuvottelun muistio, Liite 1/4. 2. viranomaisneuvottelun tarkistamaton muistio, Liite 2/4.

10 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 10 Muistio koskien Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton kaavoitustarvetta, Liite 3/4. Tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Liite 4/4. Osayleiskaavaluonnos, Lite 5/4. Osayleiskaavan selostus, Liite 6/4. Kaavasuunnittelija Mathias Holmén esittelee osayleiskaavaluonnoksen kaupunginhallitukselle. Lisäksi kaupunginhallituksen kokoukseen tulevat Mustavaaran Kaivos Oy:n toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi, satamajohtaja Kaarlo Heikkinen ja kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen Valmistelija: kaavasuunnittelija Jaana Pekkala. Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen): kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi 1. viranomaisneuvottelun muistion, liite 1/4, 2. viranomaisneuvottelun muistion, liite 2/4, muistion koskien Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton kaavoitustarvetta , liite 3/4 ja Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton ympäristövaikutusten arviointiohjelman sekä yhteysviranomaisen lausunnon sulaton ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta hyväksyy sulaton osayleiskaavan selostuksen ja osayleiskaavaluonnoksen sekä tarkistetun osallistumis- ja arviointisuunnitelman

11 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 11 asettaa sulaton osayleiskaavan selostuksen ja kaavaluonnoksen nähtäville 30 vrk ajaksi tekniseen palvelukeskukseen ja kaupungin Internet-sivuille pyytää osayleiskaavaluonnoksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois- Pohjanmaan liitolta, Museovirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Pohjois-Suomen aluevirastolta AVI, Liikenneviraston meriväylät ja rautatieyksiköltä, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi:lta, Viestintävirastolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Ympäristöterveydenhuollolta, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Suomen Hyötytuuli Oy:ltä, Rajakiiri Oy:ltä, Finnpilot pilotage Oy:ltä, SSAB Raahen tehtailta, Rautaruukki Oyj:ltä, Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta ja Raahen Satama Oy:n hallitukselta ilmoittaa osayleiskaavan luonnoksen nähtävillä olosta Raahen Seudussa, Raahelaisessa, Kalevassa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin Internet-sivuilla ilmoittaa sulaton osayleiskaavan luonnoksen nähtävillä olosta kirjeitse suunnittelualueeseen sisältyville ja rajautuville maanomistajille ja vuokramiehille järjestää sulaton osayleiskaavaluonnoksesta yleisötilaisuuden nähtävilläoloaikana. Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että Mustavaaran Kaivos Oy:n toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi esitteli asian kaupunginhallitukselle kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan satamajohtaja Kaarlo Heikkisen esittely Raahen satamaa koskevista ajankohtaisista asioista. Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavasuunnittelija Mathias Holmén esitteli osayleiskaavaluonnoksen kaupunginhallitukselle kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asiakohdan käsittelyn aikana paikalla oli myös kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen.

12 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 12 Merkittiin pöytäkirjaan, että Jukka Pitkäjärvi, Kaarlo Heikkinen, Mathias Holmén ja Kaija Seppänen poistuivat kokouksesta tämän asian esittelyn jälkeen kello MST Sulaton osayleiskaavaehdotus on valmistunut. Osayleiskaavaehdotuksen laadinnassa on hyödynnetty YVA-menettelyn aikana laadittuja selvityksiä ja vaikutusten arvioinnin tuloksia sekä osayleiskaavaluonnoksesta saatuja lausuntoja sekä palautetta. Sulaton osayleiskaavan aikataulu on ollut sidoksissa sulaton ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelman) sekä ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostuksen) aikatauluihin. YVA-menettely ja osayleiskaavan laatiminen on suoritettu osin samanaikaisesti. Sulaton ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyi lokakuussa YVA-ohjelma oli nähtävillä Mustavaaran Kaivos Oy:n ympäristönvaikutusten arviointiselostus (YVA-selostus) valmistui ja oli nähtävillä Yleisötilaisuus YVA-selostuksesta pidettiin Yhteysviranomainen antoi lausuntonsa YVA-selostuksesta Sulaton osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä teknisessä palvelukeskuksessa ja kaupungin internetsivuilla. Yleisötilaisuus, jossa yleiskaavaluonnos esiteltiin pidettiin Lausunnot pyydettiin Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristö-keskukselta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Museovirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Pohjois-Suomen aluevirasto AVI:lta, Liikennevirastolta, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi:lta, Viestintävirastolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Ympäristöterveydenhuollolta, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Suomen Hyötytuuli Oy:ltä, Rajakiiri Oy:ltä, Finnpilot Pilotage Oy:ltä, SSAB Raahen tehtailta, Rautaruukki Oyj:ltä, Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta ja Raahen Satama Oy:ltä. Lausuntonsa ovat antaneet Liikennevirasto, Metsähallitus, Museovirasto, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Pohjois-Pohjanmaan museo, Raahen Satama Oy, Raahen Vesi Oy, SSAB Europe Oy, Ympäristölautakunta, Ympäristöterveydenhuolto ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

13 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 13 Osayleiskaavaluonnoksesta ei jätetty mielipiteitä. Kaavaluonnoksen nähtävilläolosta ja yleisötilaisuuksista on kuulutettu paikallisessa lehdessä, kaupungin ilmoitustaululla sekä kaupungin internetsivulla. Kaavan laadintaa koskeva 3. viranomaisneuvottelu pidettiin Raahen metallituotetehtaan vaikutuksista Natura 2000-verkostoon kuuluvan alueen luontoarvoihin on laadittu Natura-arviointi (luonnonsuojelulaki 65 ). Natura-arvioinnista on pyydetty tarvittavien viranomaisten lausunnot ja tiedotettu alueen naapureita. Lausuntoaika Natura-arvioinnista päättyy Suunnittelualueella sijaitsevia tuulivoimaloita koskeva turvallisuustarkastelu metallituotetehtaan toimintojen sijoittamiseksi alueelle on valmistunut Metallituotetehtaan jätealueiden vaihtoehtoselvitys on valmistunut Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton / metallituotetehtaan (vanadiini) sijoittuminen suunnittelualueelle sekä syväsatamatoimintojen kehittäminen. Suunnittelualue sijaitsee Raahen kaupungin 41. kaupunginosassa noin viiden kilometrin päässä Raahen keskustasta lounaaseen, satama- ja teollisuusalueen viereisellä maantäyttö- ja merialueella. Suunnittelualue rajautuu lännessä Suomen valtion vesialueeseen, etelässä Saloisten jakokunnan vesialueeseen, idässä SSAB Europe Oy Raahen tehtaan alueeseen ja pohjoisessa Raahen kaupungin vesialueeseen. Suunnittelualueen maa- ja merialueet ovat Raahen kaupungin omistuksessa. Suunnittelualueelle on rakennettu kaksi tuulivoimalaa, muutoin alue on rakentumaton. Kaavaehdotuksessa on huomioitu suunnittelualueen nykytilanne mm. olemassa olevat rakennetut tuulivoimalat sekä satamatoiminnot. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 137 ha. Metallituotetehtaan alue sijaitsee 20 ha:n suuruisella syväsataman täytetyllä maa-alueella Raa-

14 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 14 hen kaupungin, Raahen Satama Oy:n ja Mustavaaran Kaivos Oy:n välisen aiesopimuksen mukaisesti. Metallituotetehtaan sijoitus on Mustavaaran Kaivos Oy:n YVA-arviointimenettelyssä esitetyn hankesuunnitelman mukainen. Projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen Ramboll Oy:stä esittelee asian kokouksessa. Tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, , liite 1/3. Mustavaaran Kaivos Oy:n ympäristövaikutusten arviointiselostus, Ilmanpäästöjen leviämismallinnus ja asukaskyselyn raportti, kesäkuu 2016, liite 2/3. Yhteysviranomaisen lausunto Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta, , liite 3/3. Raahen metallituotetehtaan Natura-arviointi, , liite 4/3. Jätealueiden vaihtoehtoselvitys, , liite 5/3. Mustavaaran Kaivos Oy:n turvallisuustarkastelu, , liite 6/3. Osayleiskaavaluonnoksesta saatu palaute ja vastineet, liite 7/3. Osayleiskaavaehdotuksen selostus, , liite 8/3. Osayleiskaavaehdotus, , Liite 9/3. 3. viranomaisneuvottelun muistio , liite 10/3 (jaetaan kokouksessa) Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala Päätösesitys (kaupungingeodeetti Risto Karhu): maankäytön suunnittelutoimikunta esittää kaupunginhallitukselle merkitään tiedoksi 3. viranomaisneuvottelun muistio, liite 10/3 ja Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton ympäristövaikutusten arviointiselostus, liite 2/3, yhteysviranomaisen lausunto Mustavaaran

15 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 15 Kaivos Oy:n sulaton ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta, liite 3/3, Raahen metallituotetehtaan Natura-arviointi, liite 4/3, Mustavaaran kaivos Oy:n turvallisuustarkastelu, liite 6/3 sekä Mustavaaran Kaivos Oy:n jätealueiden vaihtoehtoselvitys 5/3 hyväksytään kaavan laatijan vastineet osayleiskaavaluonnoksesta annettuun palautteeseen liitteen 7/3 mukaisesti hyväksytään sulaton osayleiskaavaehdotuksen selostus ja osayleiskaavaehdotus liitteiden 8/3 ja 9/3 mukaisena sekä tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. asetetaan sulaton osayleiskaavaehdotus MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 vrk ajaksi Raahen kaupungin teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululle, Ruskatie 1 Pattijoki ja kaupungin internetsivuille. pyydetään osayleiskaavaehdotuksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois- Pohjanmaan liitolta, Museovirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta, Liikennevirastolta, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto AVI:lta, Pääesikunnalta, Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (TUKES), Metsähallitukselta, Viestintävirastolta, Ympäristöterveydenhuollolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymältä, ympäristölautakunnalta, SSAB Europe Oy Raahen tehtaalta, Raahen Satama Oy:ltä, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Voima Oy:ltä, Elisa Oyj:ltä, Finnpilot Pilotage Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elenia Oy:ltä, Fingrid Oyj:ltä, Raahen Tuulienergia Oy:ltä, Rajakiiri Oy:ltä, Suomen Hyötytuuli Oy:ltä, Mustavaaran Kaivos Oy:ltä, Raahen Kalastajainseura ry:ltä sekä Ilma-tieteen laitokselta. ilmoitetaan sulaton osayleiskaavaehdotuksen nähtävillä olosta Raahelaisessa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin internetsivuilla. Ilmoitetaan sulaton osayleiskaavaehdotuksen nähtävillä olosta kirjeitse suunnittelualueeseen sisältyville ja rajautuville maanomistajille ja vuokramiehille.

16 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 16 Maankäytön suunnittelutoimikunta: Hyväksyi esityksen. Tämä asiakohta tarkastettiin kokouksessa. Projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen Ramboll Finland Oy:stä oli kokouksessa läsnä esittelemässä asiaa. Kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala ja kaavasuunnittelija Mathias Holmén olivat paikalla asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana. KH 76 Tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Liite 1/4. Mustavaaran Kaivos Oy:n ympäristövaikutusten arviointiselostus, Ilmanpäästöjen leviämismallinnus ja asukaskyselyn raportti, kesäkuu Liite 2/4. Yhteysviranomaisen lausunto Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta, Liite 3/4. Raahen metallituotetehtaan Natura-arviointi, Liite 4/4. Jätealueiden vaihtoehtoselvitys, Liite 5/4. Mustavaaran Kaivos Oy:n turvallisuustarkastelu, Liite 6/4. Osayleiskaavaluonnoksesta saatu palaute ja vastineet. Liite 7/4.

17 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 17 Osayleiskaavaehdotuksen selostus, Liite 8/4. Osayleiskaavaehdotus, Liite 9/4. 3. viranomaisneuvottelun muistio Liite 10/4. Projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen Ramboll Oy:stä esittelee asian kokouksessa. Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala. Päätösesitys (vt. kaupunginjohtaja Ilmo Arvela): kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi 3. viranomaisneuvottelun muistion, liite 10/4 ja Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton ympäristövaikutusten arviointiselostuksen, liite 2/4, yhteysviranomaisen lausunnon Mustavaaran Kaivos Oy:n sulaton ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta, liite 3/4, Raahen metallituotetehtaan Natura-arvioinnin, liite 4/4, Mustavaaran kaivos Oy:n turvallisuustarkastelun, liite 6/4 sekä Mustavaaran Kaivos Oy:n jätealueiden vaihtoehtoselvityksen 5/4 hyväksyy kaavan laatijan vastineet osayleiskaavaluonnoksesta annettuun palautteeseen liitteen 7/4 mukaisesti hyväksyy sulaton osayleiskaavaehdotuksen selostuksen ja osayleiskaavaehdotuksen liitteiden 8/4 ja 9/4 mukaisena sekä tarkistetun osallistumis- ja arviointisuunnitelman. asettaa sulaton osayleiskaavaehdotuksen MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 vrk ajaksi Raahen kaupungin teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululle, Ruskatie 1 Pattijoki ja kaupungin internetsivuille.

18 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 18 pyytää osayleiskaavaehdotuksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois- Pohjanmaan liitolta, Museovirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta, Liikennevirastolta, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto AVI:lta, Pääesikunnalta, Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (TUKES), Metsähallitukselta, Viestintävirastolta, Ympäristöterveydenhuollolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymältä, ympäristölautakunnalta, SSAB Europe Oy Raahen tehtaalta, Raahen Satama Oy:ltä, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Voima Oy:ltä, Elisa Oyj:ltä, Finnpilot Pilotage Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elenia Oy:ltä, Fingrid Oyj:ltä, Raahen Tuulienergia Oy:ltä, Rajakiiri Oy:ltä, Suomen Hyötytuuli Oy:ltä, Mustavaaran Kaivos Oy:ltä, Raahen Kalastajainseura ry:ltä sekä Ilma-tieteen laitokselta. ilmoittaa sulaton osayleiskaavaehdotuksen nähtävillä olosta Raahelaisessa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin internetsivuilla. ilmoittaa sulaton osayleiskaavaehdotuksen nähtävillä olosta kirjeitse suunnittelualueeseen sisältyville ja rajautuville maanomistajille ja vuokramiehille. Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen Ramboll Oy:stä esitteli asian kaupunginhallitukselle kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian esittelyn aikana paikalla olivat myös kaavasuunnittelija Mathias Holmén, kaupungingeodeetti Risto Karhu, kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala ja Mustavaaran Kaivos Oy:n toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi. MST 11 Suunnittelualueen rannikkomaisemaa hallitsevat SSAB Europe Oy Raahen tehtaan teollisuusalue ja Raahen satama. Suunnittelualue on ideaalinen toiminnalle, joka tarvitsee laiva-, raide- ja maantiekuljetuksia. Metallituotetehtaan sijoittaminen suunnittelualueelle tiivistää teollisuusalueen yhdyskuntarakennetta sekä hyödyntää olemassa olevia toimintoja ja infrastruktuuria.

19 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 19 Metallituotetehtaan toimintaperiaate perustuu kierrätystalouteen. Raaka-aineena tullaan hyödyntämään SSAB Europe Oy:n tuotannossa sivutuotteena syntyvää kuonaa. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 133 ha. Suunnittelualueen omistaa Raahen kaupunki. Suunnittelualueelle on rakennettu kaksi tuulivoimalaa, muuten alue on rakentumaton. Kaavaehdotuksessa on huomioitu suunnittelualueen nykytilanne mm. olemassa olevat rakennetut tuulivoimalat sekä satamatoiminnot. Sulaton osayleiskaavan tavoitteena on sovittaa yhteen suunnittelualueelle tulevat ja siellä olevat toiminnot niin, että ne mahdollistavat yritysten toiminnan ylläpidon ja kehittämisen alueella. Osayleiskaavalla mahdollistetaan alueen vaiheittainen toteuttaminen. Sulaton osayleiskaavassa on varattu riittävät alueet Mustavaaran Kaivos Oy:n metallituotetehtaan, satamatoimintojen, tuulivoimaloiden sekä eri liikennemuotojen sekä teknisen huollon verkostojen tarpeisiin. Osayleiskaava mahdollistaa Mustavaaran Kaivos Oy:n metallituotetehtaan sijoittumisen aiesopimuksen mukaiselle n. 20 ha:n suuruiselle YVA-arviointimenettelyssä esitetyn hankesuunnitelman mukaiselle satama- ja teollisuusalueen viereiselle maantäyttöalueelle sekä syväsatamatoimintojen kehittämisen. Osayleiskaava on laadittu oikeusvaikutteisena yleispiirteisenä yleiskaavana, joka on ohjeena laadittaessa asemakaavaa. Osayleiskaavan rinnalla käynnistyneellä Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella asemakaavoitetaan nykyinen luvitettu täyttöalue. Sulaton osayleiskaavaehdotus on ollut MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti julkisesti nähtävillä välisen ajan teknisessä palvelukeskuksessa sekä kaupungin internetsivuilla. Kaavaehdotuksen nähtävilläolosta kuulutettiin paikallisessa lehdessä, kaupungin ilmoitustaululla sekä kaupungin internetsivuilla. Lausunnot osayleiskaavaehdotuksesta pyydettiin Pohjois-Pohjanmaan elin-keino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Museovirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta, Liikennevirastolta, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto AVI:lta, Pääesikunnalta, Turvallisuus- ja kemikaali-

20 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 20 virastolta (TUKES), Metsähallitukselta, Viestintävirastolta, Ympäristöterveydenhuollolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, ympäristölautakunnalta, SSAB Europe Oy Raahen tehtaalta, Raahen Satama Oy:ltä, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Voima Oy:ltä, Elisa Oyj:ltä, Finnpilot Pilotage Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elenia Oy:ltä, Fingrid Oyj:ltä, Raahen Tuulienergia Oy:ltä, Rajakiiri Oy:ltä, Suomen Hyötytuuli Oy:ltä, Mustavaaran Kaivos Oy:ltä, Raahen Kalastajainseura ry:ltä sekä Merentutkimus/ Ilmatieteen laitokselta. Lausuntonsa ovat antaneet Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Puolustusvoimat, Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (TUKES), Metsähallitus, Fingrid Oyj, Pohjois-Pohjanmaan museo, Elisa Oyj, Raahen Energia Oy, Raahen Vesi Oy, SSAB Europe Oy Raahen tehdas, Raahen Voima Oy, Raahen Satama Oy, Merentutkimus/ Ilmatieteenlaitos sekä Ympäristöterveydenhuolto. Osayleiskaavaehdotuksesta ei jätetty muistutuksia. Ehdotusvaiheen jälkeen osayleiskaavakarttaan ei ole tullut muutoksia. Kaavaselostukseen on tehty pieniä tarkistuksia saadun palautteen pohjalta. Kaavaselostusta on täydennetty ehdotusvaiheen kuulemisella, maakuntakaavatilanteen päivittämisellä sekä Natura-arviointimenettelyn kulun kuvauksella. Raahen metallituotetehtaan vaikutuksista Natura 2000-verkostoon kuuluvan alueen luontoarvoihin on laadittu Raahen metallituotetehtaan Natura-arviointi (luonnonsuojelulaki 65 ). Natura-arviointi on nähtävillä Natura-arvioinnista on pyydetty tarvittavien viranomaisten lausunnot ja tiedotettu alueen naapureita. Natura-arvioinnista on saatu lausunnot Metsähallitukselta ( ) ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta ( ). Metsähallituksen ilmoitti, ettei sillä ollut tarvetta antaa lausuntoa Raahen metallituotetehtaan Natura-arvionnista. Natura-arviointia on täydennetty Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskukselta saadun lausunnon perusteella Täydennetystä Natura-arvioinnista on pyydetty viranomaisten lausunto. Lausuntoaika Natura-arvioinnista päättyy Lausunto täydennetystä Natura-arvioinnista toimitetaan erillisenä liitteenä kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Osayleiskaavaehdotuksesta saatu palaute, liite 1/4.

21 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 21 Osayleiskaavaehdotuksen selostus liitteineen, , liite 2/4. Osayleiskaavaehdotus, , liite 3/4. Projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen Ramboll Finland Oy:stä esittelee asian kokouksessa. Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala Päätösesitys (kaupungingeodeetti): maankäytön suunnittelutoimikunta esittää kaupunginhallitukselle / kaupunginvaltuustolle merkitään tiedoksi osayleiskaavaehdotuksesta saatu palaute, liite 1/4. merkitään tiedoksi, että Natura-lausunto täydennetystä Naturaarvioinnista toimitetaan erillisenä liitteenä kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ja tiedoksi merkittäväksi. hyväksytään Sulaton osayleiskaava liitteiden 2/4 ja 3/4 mukaisena. Maankäytön suunnittelutoimikunta: Hyväksyi esityksen. Projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen Ramboll Finland Oy:stä esitteli asian toimikunnalle. Kaavasuunnittelija Mathias Holmén ja kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala sekä Mustavaaran Kaivos Oy:n toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi olivat paikalla tämän asian käsittelyn aikana. Miia Nurminen-Piirainen ja Jukka Pitkäjärvi poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo KH 186 Osayleiskaavaehdotuksesta saatu palaute.

22 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 22 Liite 1/4. Osayleiskaavaehdotuksen selostus liitteineen, Liite 2/4. Osayleiskaavaehdotus, LIite 3/4. Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala Päätösesitys (kaupunginjohtaja Nurkkala): Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, merkitään tiedoksi osayleiskaavaehdotuksesta saatu palaute, liite 1 merkitään tiedoksi, että Natura-lausunto täydennetystä Naturaarvioinnista toimitetaan erillisenä liitteenä kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ja tiedoksi merkittäväksi hyväksytään Sulaton osayleiskaava liitteiden 2 ja 3 mukaisena. Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen Ramboll Finland Oy:stä esitteli asian kaupunginhallitukselle kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asiakohdan osalta paikalla oli myös kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala. KV 52 Osayleiskaavaehdotuksesta saatu palaute ja vastineet Liite 1/3.

23 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 23 Mustavaaran kaivos Oy:n metallituotetehtaan Natura-arvioinnista saadut lausunnot, Natura-arvioinnin lausuntokooste ja vastineet Liite 2/3. Osayleiskaavaehdotuksen selostus liitteineen , täydennetty Liite 3/3. Osayleiskaava , tarkistettu LIite 4/3. Kaava esitellään kaupunginvaltuuston kokouksessa. Päätösesitys (kaupunginhallitus): kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi osayleiskaavaehdotuksesta saadun palautteen ja vastineet, liite 1/3 merkitsee tiedoksi Mustavaaran kaivos Oy:n metallituotetehtaan Natura-arvioinnista saadut lausunnot, Natura-arvioinnin lausuntokoosteen ja vastineet, liite 2/3 hyväksyy Sulaton osayleiskaavan liitteiden 3/3 ja 4/3 mukaisena. Kaupunginvaltuusto: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että projektipäällikkö Miia Nurminen-Piirainen Ramboll Finland Oy:stä esitteli asian kaupunginvaltuustolle kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asiakohdan osalta paikalla olivat myös kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala, kaavasuunnittelija Mathias

24 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 24 Holmén, kaupungingeodeetti Risto Karhu ja Mustavaaran Kaivos Oy:n toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi. Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuutettu Asser Siuvatti käytti asiassa puheenvuoron ja jätti kaupunginjohtajalle kirjelmän toimenpiteitä varten. Otteen allekirjoitetusta ja tarkastetusta pöytäkirjasta oikeaksi todistaa

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos 1187/10.1002.100203/2016 TELA 82 Raahen kaupunginhallitus on hyväksynyt Mustavaaran Kaivos

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Piehingin osayleiskaava 1794/10.1002.100202/2014 MST 22 Piehingin osayleiskaavan ajantasaistamistyö sisältyy Raahen kaupunginhallituksen 10.3.2014 kokouksessaan hyväksymään

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Piehingin osayleiskaava 1794/10.1002.100202/2014 MST 22 Piehingin osayleiskaavan ajantasaistamistyö sisältyy Raahen kaupunginhallituksen 10.3.2014 kokouksessaan hyväksymään

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Puhuri Oy:n kaavoitusaloite koskien Kopsan tuulivoimapuiston laajennusta kuudella tuulivoimalalla 1.4.

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Puhuri Oy:n kaavoitusaloite koskien Kopsan tuulivoimapuiston laajennusta kuudella tuulivoimalalla 1.4. RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Raahen Kopsan tuulivoimapuiston laajennushanke (Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaava) 1451/10.1002.100202/2014 KH 262 Puhuri Oy:n kaavoitusaloite koskien

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mikonkarin kehittämissuunnitelma 1057/50/501/2005 MST 10 Mikonkarin kehittämisen lähtökohtana on Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutokseen liittyvä yhdistymissopimus,

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos 1789/10.1002.100203/2014 KH 387 Raahen kaupungin kaavoitusaloite 12.9.2014 Antinkankaan koulun rakennushankkeen laajuuden

Lisätiedot

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA 82 15.06.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 119 20.10.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 18 14.02.2017 KAUPUNGINHALLITUS 77 20.02.2017 Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan

Lisätiedot

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA 82 15.06.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 119 20.10.2016 Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos 1187/10.1002.100203/2016 TELA 82 Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016.

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016. RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 234: Rautatalon tontin asemakaavan muutos 1326/10.1002.100203/2016 TELA 105 Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan

Lisätiedot

KH 327 Mustavaaran Kaivos Oy:n kaavoitusaloite :

KH 327 Mustavaaran Kaivos Oy:n kaavoitusaloite : KAUPUNGINHALLITUS 327 15.10.2012 Maankäytön 29 18.12.2012 suunnittelutoimikunta Maankäytön 26 02.12.2014 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 500 15.12.2014 Maankäytön 3 13.02.2017 suunnittelutoimikunta

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

SULATON OSAYLEISKAAVA

SULATON OSAYLEISKAAVA SULATON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.11.2012, täydennetty 24.1.2013 Tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoituksena on selvittää osayleiskaavatyön muutoksen tarkoitukseen

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava 511/10.1002.100203/2017 KELA 80 Ruottalonlahden asuinalueen asemakaavan laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2017

Lisätiedot

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KOKKOLAN KAUPUNKI KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivämäärä 4.10.2011 KOKKOLAN KAUPUNKI KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Tarkastus Päivämäärä 4.10.2011 Laatija Jouni Laitinen

Lisätiedot

YRITYSPERÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS

YRITYSPERÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS YRITYSPERÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 224 Raahen kaupungin 22. kaupunginosan kortteliin 100 kuuluvan puistoalueen asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.11.2012 Suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

KAAVOITUS. Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan.

KAAVOITUS. Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan. KAAVOITUS Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan. Laajat kaupunkisuunnittelutehtävät ja yleiskaavoitus tapahtuvat kaupunginhallituksen alaisuudessa. Valmistelevana

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Tässä kokouksessa ei päätetä kaavaluonnoksen nähtäville aset ta mises ta. Asian valmistelua jatketaan edelleen.

Tässä kokouksessa ei päätetä kaavaluonnoksen nähtäville aset ta mises ta. Asian valmistelua jatketaan edelleen. Maankäytön 18 29.06.2016 suunnittelutoimikunta Maankäytön 22 08.12.2016 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 523 12.12.2016 Maankäytön 5 13.02.2017 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 79 20.02.2017

Lisätiedot

SULATON OSAYLEISKAAVA

SULATON OSAYLEISKAAVA SULATON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.11.2012, täydennetty 24.1.2013, 9.4.2013, 07.11.2014, 18.11.2014 Tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoituksena on selvittää osayleiskaavatyön

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS UUSI PALOASEMA

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS UUSI PALOASEMA KALAJOEN KAUPUNKI KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS UUSI PALOASEMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.10.2016 0 OSALLISTUMIS JA ARVIOIN TISUUNNITELMAN (OAS) TAR KOITUS MRL 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin 8.3.2016 Antinkankaan koulun asemakaavan muutosehdotus on ollut MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VAALANKURKUN ETELÄPUO- LELLE

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VAALANKURKUN ETELÄPUO- LELLE KESKUSTAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VAALANKURKUN ETELÄPUO- LELLE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue sijoittuu Vaalan keskustaajaman lounaispuolelle, Oulujärven länsirannalle Oulujoen suulle

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA

PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA Arkkitehtuuri MJK / PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄ Martti Kallinen Tomerontie 65 a 21530 PAIMIO www.ahood.fi PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2017..2017

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6) 1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

Paadentaipaleen kylän tilat 403:1:118 Marttila, 403:1:306 Mikkola ja 403:1:103 Rautatienalue (osa). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Paadentaipaleen kylän tilat 403:1:118 Marttila, 403:1:306 Mikkola ja 403:1:103 Rautatienalue (osa). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KIVILAHTI Kivilahden ranta-asemakaava Paadentaipaleen kylän tilat 403:1:118 Marttila, 403:1:306 Mikkola ja 403:1:103 Rautatienalue (osa). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on

Lisätiedot

SASIN AURINKOPELLON ASEMAKAAVA

SASIN AURINKOPELLON ASEMAKAAVA 1 SASIN AURINKOPELLON ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2018 Vireilletulo: kunnanhallitus 27.8.2018 102 2 SASIN AURINKOPELLON ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sisällysluettelo

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 216: Mettalanmäen kauppakeskuksen asemakaavan muutos

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 216: Mettalanmäen kauppakeskuksen asemakaavan muutos RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 216: Mettalanmäen kauppakeskuksen asemakaavan muutos 484/10.1002.100203/2011 KH 203 "ASEMAKAAVAN MUUTOSANOMUS Kohde: Mettalanmäen kauppakeskuksen asemakaava 35.

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5)

A Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5) OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695 Asemakaavan muutos 2.2. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asunto Oy Vasikkahaantie 15 on

Lisätiedot

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.3.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY

Lisätiedot