RAAHEN KAUPUNKI SULATON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan alustavat vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAAHEN KAUPUNKI SULATON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan alustavat vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen"

Transkriptio

1 Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys RAAHEN KAUPUNKI SULATON OSAYLEISKAAVA Kaavan laatijan alustavat vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen

2 1 LAUSUNNOT Liikennevirasto Metsähallitus Museovirasto Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Pohjois-Pohjanmaan liitto, Pohjois-Pohjanmaan museo Raahen Satama, Raahen Vesi Oy, SSAB Europe Oy, Ympäristölautakunta, Ympäristöterveydenhuolto, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, MIELIPITEET 9

3 2 LAUSUNNOT 1.1 Liikennevirasto Kaavassa on osoitettu yksi tuulivoimaloiden alue lähelle Raahen 1O m väylää ja tuulivoimaloiden alueiden läheisyydessä sijaitsee vesiliikenteen turvalaitteita (linjatauluja). Raahen alueella on myös meriliikenteenohjauksen VTS-tutka. Liikennevirasto on jo ennen kaavaprosessia ohjeistanut Raahen Tuulienergia Oy:tä alueelle rakennettavien tuulivoimaloiden sijaintien suunnittelussa. Tuulivoimaloiden lentoestevalot eivät saa aiheuttaa sekaannusta merenpinnan tasolla merenkulun turvalaitteiden valoihin, tai vaikuttaa häiritsevästi merellä kulkevien alusten navigointiin. Vesiväylän läheisyyteen sijoitettavat voimalat eivät saa myöskään aiheuttaa haittaa tai vaaraa vesiliikenteelle, esimerkiksi lavoista sinkoutuvan jään ym. suhteen. Edellä mainitun johdosta, tuulivoimaloiden alueen kaavamääräykseen tulisi lisätä maininta, että tuulivoimalat eivät saa aiheuttaa haittaa tai vaaraa vesiliikenteelle, niiden tutkajärjestelmille eikä vesiliikenteen turvalaitteille. 2. Suomen valtion rataverkolla tulee noudattaa Liikenneviraston tuulivoimalaohjeessa esitettyjä tuulivoimaloiden turvaetäisyyksiä rautatiestä. Liikennevirasto suosittelee ottamaan huomioon tuulivoimaloiden varoetäisyydet myös yksityisraiteiden osalta. 1. Kaavassa on osoitettu alueelle sijoittuvat jo luvitetut ja rakennetut tuulivoimalat. Kaavaan lisätään kaavamääräys, Tuulivoimalat eivät saa aiheuttaa haittaa tai vaaraa vesiliikenteelle, niiden tutkajärjestelmille eikä vesiliikenteen turvalaitteille. 2. Lausunto kirjataan jatkosuunnittelussa huomioitavaksi. 1.2 Metsähallitus Kaavaselostuksessa (s. 34) sanotaan, että "Lähes kaikki hankkeen vaikutukset kohdistuvat vaikutusalueelle. Merkittävimmät vaikutukset kohdistuvat liikenneverkkoon, vesistöön ja ilmanlaatuun." Sulaton osayleiskaava-alue rajautuu lännessä Metsähallituksen luontopalvelujen hallinnassa olevaan yleiseen vesialueeseen, joka näin ollen on kaavan vaikutusaluetta. Kyseinen alue kuuluu valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan. Osittain Metsähallituksen luontopalvelujen hallinnassa oleva Raahen saariston Natura-alue sijaitsee puolestaan noin kilometrin päässä kaava-alueesta. 2. Kaavaselostuksen (s. 38) mukaan sulaton ja sataman hulevedet kerätään sadevesiviemäröinnin avulla puhdistettaviksi sulaton omaan puhdistamoon, mistä puhdistetut vedet puretaan pitkän purkuputken kautta merelle. Purkuputkien sijaintia ei ole vielä suunniteltu. Tässä vaiheessa Metsähallitus toteaa, että koska purkuputken sijainti ei ole vielä tiedossa, sen vaikutuksista on vaikea lausua. Lieventämistoimenpiteenä purkuputki tulee kuitenkin sijoittaa poispäin Raahen saariston Naturaalueesta. Esimerkiksi sijoittaminen lähelle laivaväylää voi olla toimiva ratkaisu, koska väylän alueella vesi vaihtuu hyvin ja sekoittuu joka tapauksessa pohjaa myöten. Metsähallitus toivoo, että purkuputken sijainti tullaan esittämään hankkeen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. 3. Lisäksi Metsähallitus huomauttaa, että jakelulistojen mukaan Metsähallitukselta ei ole aiemmin pyydetty asiaan liittyviä lausuntoja (mm. YVA-ohjelmavaihe v. 2012). Metsähallitus toivoo, että sekä kaavaan että ympäristövaikutusten arviointiin liittyvät kuulutukset toimitetaan jatkossa myös Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalveluille.

4 3 1. Kaavaprosessin aikana on laadittu luonnonsuojelulain 65 :n mukainen Natura-arviointi ( ). Arvioinnin johtopäätöksenä on todettu, Mustavaaran metallituotetehdas ei yksistään tai tarkasteltuna yhdessä kaavojen (Sulaton osayleiskaava ja Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos) mahdollistamien muiden toimintojen kanssa merkittävästi heikennä niitä luonnonarvoja, joiden perusteella Raahen saaristo on sisällytetty osaksi Natura verkostoa. Metsähallitukselle on toimitettu lausuntopyyntö Natura-arvioinnista. Raahen pohjoisen saariston osayleiskaavassakin osoitettu valtakunnallisten rantojensuojeluohjelmaan kuuluvan alueen suojelu on toteutettu pääosin Natura-suojeluverkostolla, jonka alueelle on perustettu myös luonnonsuojelualueita. Muilta osin sataman toimintojen kehittämisedellytykset on katsottu ensisijaiseksi maankäyttötarpeeksi ko. alueella myös maakuntakaavatasolla. Rantojensuojeluohjelman alue sijoittuu pääosin kaavassa osoitetulle vesialueelle. 2. Kaavaluonnoksen nähtävilläolon jälkeen puhdistettujen jätevesien purkuputken sijainti on täsmentynyt ja jätevesien purkuputken pää on osoitettu poispäin Raahen saariston Natura-alueesta. Putken linjaus osoitetaan kaavassa ohjeellisena määrittäen purkuputken sijoittumisen suunnan. 3. Metsähallitukselta on pyydetty lausunnot YVA-selostuksesta, asemakaavaluonnoksesta sekä tullaan pyytämään lausunnot kaavojen ehdotusvaiheen lausunnoista. Metsähallitus on myös lisätty osayleiskaavan luonnosvaiheen viranomaisneuvotteluihin kutsuttavaksi tahoksi. Näiden lisäksi Natura-arviointia koskeva lausunto on toimitettu Metsähallitukselle Museovirasto Raahen sulaton vesialueella on suoritettu 2000-luvun alussa arkeologisesti riittävä viistokaikuluotaus (Loxus Technologies Oy). Alueelta ei löytynyt vedenalaisia muinaisjäännöksiä. Täten vedenalaisten muinaisjäännösten osalta ei ole tarvetta lisätutkimuksiin, eikä Museovirasto näe esteitä hankkeen jatkamiselle. Kaava-asiakirjoissa on hyvä mainita tämä asia. 1. Kaava-asiakirjoihin lisätään, että vedenalaisen kulttuuriperinnön osalta selvitykset ovat riittävät eikä tarvetta lisätutkimukselle ole. 1.4 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Hankkeessa tulee kiinnittää erityistä huomiota ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen kohdistuviin vaikutuksiin. Ihmisiin kohdistuvat vaikutukset liittyvät muun muassa hankkeesta mahdollisesti syntyviin päästöihin. Hankkeen osayleiskaavan luonnoksen selostuksessa ei ole juurikaan käsitelty ihmisten terveyteen ja elinoloihin kohdistuvia vaikutuksia. Selostuksen mukaan lähimmät asuinrakennukset sijaitsisivat noin 1,5 kilometrin, ja lähimmät loma-asunnot noin 1,3 kilometrin päässä hankealueesta. Hankkeen jatkossa tulee kiinnittää erityistä huomiota ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen kohdistuviin vaikutuksiin, kuten mahdollisiin ilman- ja vesistöpäästöihin sekä meluun. 1. YVA-menettelyn aikana on selvitetty ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyisyyteen kohdistuvia vaikutuksia. Toteutetun asukaskyselyn tulosten perusteella selkeä enemmistö vastaajista pitää hanketta kannatettavana ja suhtautuu siihen myönteisesti erityisesti sen tuomien talous- ja työllisyysvaikutusten vuoksi. Merkittävimmät ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen kohdistuvat rakentamisen ja toiminnan aikaiset vaikutukset aiheutuvat lähinnä lisääntyvästä liikenteestä. Lisääntyvä liikenne saattaa ruuhkapiikkien aikana tilapäisesti heikentää liikenteen sujuvuutta, mikä saattaa vaikuttaa erityisesti esimerkiksi niihin, jotka käyttävät reittiä säännöllisesti työmatkoihin. Tehtaalla ei arvioida olevan merkittäviä toiminnan aikaisia suoria terveysvaikutuksia. Tehtaan normaalitoiminnan päästöt eivät aiheuta terveydellistä riskiä lähialueen asukkaille.

5 4 Metallituotetehtaan rakentaminen edellyttää ympäristösuojelulain mukaista ympäristölupaa. Lupaehdoissa tullaan antamaan määräyksiä muun muassa päästöistä ilmaan ja meluun sekä näitä koskevia tarkkailuvaatimuksia. 1.5 Pohjois-Pohjanmaan liitto, Pohjois-Pohjanmaan liitolla ei ole huomautettavaa Sulaton osayleiskaavan luonnoksesta. Viranomaisneuvottelussa käsiteltyyn luonnokseen, joka todettiin maakuntakaavan mukaiseksi, ei ole tullut muutoksia ja selostusta on tarkennettu maakuntakaavan osalta. 1. Kaavaselostukseen päivitetään ajantasainen maakuntakaavatilanne sekä kuvataan kaavan suhdetta maakuntakaavaan. 1.6 Pohjois-Pohjanmaan museo Käytössä olevan inventointiaineiston perusteella Raahen Mustavaaran kaivoksen osayleiskaavan suunnittelualueella ei sijaitse arvokkaita maisema-aluekohteita eikä kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennetun ympäristön kohteita. Hankealueen vaikutusalueella sijaitsevat arvokohteet on selvitetty noin kolmen kilometrin etäisyydellä hankealueesta. Niiden kulttuurihistoriallisille arvoille ei Mustavaaran sulattohankkeella ja sen kaavalla katsota olevan suoranaisia heikentäviä vaikutuksia. Kulttuurihistoriallisesti merkittävien kohteiden osalta vaikutusta voi olla Raahen satama- ja teollisuusalueen kasvava liikenne uuden sulaton rakentamisen seurauksena. Osayleiskaavaluonnoksen kaavaselostuksessa on esitetty valtatie 8 kehittämishanketta Raahen kohdalla. Raahen satama- ja teollisuusalueen liikenneverkkosuunnitelman luonnoksessa on esitetty uutta tielinjausta, joka kulkisi kulttuurihistoriallisilta arvoiltaan maakunnallisesti merkittävän Saloisten vanhan pappilan pihapiirin vieritse halkaisten arvokkaan kulttuuri- ja viljelysmaiseman. Tielinjausta on tarkennettava tältä osin. Suunnittelualueella ei ole kiinteitä kuivan maan muinaisjäännöksiä, eikä Pohjois-Pohjanmaan museolla ole huomautettavaa arkeologisen kulttuuriperinnön osalta. Museo kuitenkin toteaa vaikutusalueen ulottuvan alueen historian kannalta keskeiselle alueelle Saloisten kirkon ympäristöön. Selostuksessa mainitaan Saloisten Pappilan lähistöllä olevat historiallisen ajan kivirakenteet, mutta historiallisen ajan kohteisiin viittaavia tietoja on lisäksi ainakin Kirkkoluodon ja Kuusiluodon alueelta, jotka ovat osin jäämässä luonnosteltujen tiesuunnitelmien alle. Alueen muinaisjäännöskantaa on selvitettävä alueen jatkosuunnittelussa. 1. Mainittu tielinjaus sijoittuu kaava-alueen ulkopuolelle ja laadittavalla kaavalla ei ratkaista kaavaalueen ulkopuolisen liikenneverkon linjauksia. Valtatien ja Koksaamon liittymän parantaminen on rakenteilla ja valtatielle 8 tehdään muitakin parantamistoimenpiteitä, jotka edesauttavat kuljetusten sujuvuutta. Kaavoituksen yhteydessä on tarkastelu kaavoitettavan alueen liittymistä olemassa olevaan tieverkkoon vt 8 liittymän ja hankealueen välillä sekä tunnistettu liikenneturvallisuuden kannalta mahdollisia kriittisiä kohtia jatkosuunnittelun tueksi. 1.7 Raahen Satama, Raahen Satama Oy esittää alueen päävuokralaisena että seuraavat asiat huomioidaan vireillä olevan Sulaton osayleiskaavatyön jatkosuunnittelussa. 1. W2-alueen rajauksen meren puolella tulee noudattaa nykyisen satamajärjestyksen rajoja. 2. W2-alueen kulkusyvyyttä ei tule rajata mihinkään kulkusyvyyteen. 3. EN-merkintä: Merituulivoimaloiden sähkönsyöttö tulee ottaa maihin terästehtaan eteläpuolelta. Satama on lausunut tästä asiasta jo v Tuulivoimalamerkinnät: Nykyisten voimaloiden käyttöön tai vuokrasopimuksen päätyttyä ei alueelle tule osoittaa enää korvaavia tai uusia voimaloita. Syväsatama-alue laajenee merelle päin ja voima-

6 5 lat tulevat jäämään keskelle syväsataman kenttä ja rajoittavat näin ollen huomattavasti satamakentän käyttömahdollisuuksia. Tuulivoimaloiden siipiin on asennettu lämmitysjärjestelmä mutta havaintojen perusteella siipiin kertyy lunta ja jäätä, josta aiheutuu vaaroja alueen toiminnoille. Tuulivoimalamerkinnät tulee poistaa. 5. LS-2-alueen leveys tulee olla vähintään 140 metriä. Tällä mahdollistetaan satamaan liittyvien toimintojen kuten rautatien, varastojen, laitureiden ja lastinkäsittelyjärjestelmien sijoittuminen omalle alueelleen. Sulaton ja sataman alueet on osoitettu toiminnallisessa yleissuunnitelmassa. Aluetarkastelu on tehty yhteistyössä Mustavaaran Kaivos Oy:n kanssa. Katso Raahen Satama Oy:n pöytäkirjaote. 6. Toiminnallisessa yleissuunnitelmassa on tarkasteltu suunnittelualueen ja vaikutusalueen kehittämistä sekä alueen ulkoisia ja sisäisiä liikenneyhteyksiä. Tarkastelun tulokset tulee huomioida kaavoitustyössä. 7. Suunnittelualueella on terästehtaan merivedenottoputki. Putken päälle ja sen läheisyyteen ei saa sijoittaa rakennuksia. 8. Syväsatama-alueelle ei tule sijoittaa jätteitä. 9. Syväsatama-alueesta muodostuu työturvallisuuslain tarkoittama yhteinen työpaikka-alue. Osayleiskaavan kaavaselostukseen tulee laatia alueen toimintoihin ja tehtäviin liittyvä riskikartoitus. 10. Ympäristövaatimuksista johtuen laivojen maasähkön ja LNG:n käyttö polttoaineena tulee lisääntymään. Em. jakelujärjestelmien rakentaminen tulee voida toteuttaa esteettä. 11. Tuulivoimalat: Voimaloiden käyttöiän tai vuokrasopimuksen päätyttyä nykyiset tuulivoimalta tulee purkaa, eikä jatkossa voimaloita tule sijoittaa tälle syväsatama-alueelle. Tuulivoimaloiden sijaintia tulee tarkastella Liikenneviraston v julkaiseman "Tuulivoimalaohje, Ohje tuulivoimaloiden rakentamisesta liikenneväylien läheisyyteen" mukaisesti. 12. Sivulla 29 esitetty sulaton aluesuunnitelma tulee päivittää. 13. Sivu 31. Laivaväylä: Liikenneviraston aloitteesta virasto ja Raahen satama ovat teettäneet esiselvityksen Raahen meriväylän ja satama-altaan syventämisestä. Kaavamääräyksillä ei tule rajoittaa väylän eikä satama-altaan tulevaa kulkusyvyyttä. 14. Sivu 31 Laivaväylä. Viimeisessä kappaleessa tuodaan esille jatkoluvan haku. Tällä hetkellä satamayhtiö ei hae jatkolupaa syvälaiturin rakentamiselle ja ruoppauksille. Täydennys tämän kappaleen viimeiseen lauseeseen "Syväsataman laajentaminen ja meriväylän ja satama-altaan syventäminen on tarpeen Sivu 35. Syväsatama-alueelle sekä sen läheisyyteen ja kuljetusreiteille rakennettavien kiinteiden rakenteiden ja laitteiden tulee olla alituskorkeudeltaan riittävät, jotta alueen suurteollisuuden projektikuljetukset voidaan hoitaa esteettä. 16. Sivu 36, 4.4; II kpl: Kivihiili tuodaan sulatolle laivoilla, joista purku tapahtuu varastoihin. 17. Sivu 36, 4.5. Koksaamon liittymä: Ensimmäisessä vaiheessa koksaamon liittymää tulee parantaa nykyiselle paikalleen, jotta sulaton sekä alueen projektikuljetukset voidaan hoitaa jouhevasti tässä risteyksessä. 18. Sivu II kpl: Savukaasujen rikinpoistossa muodostuu tonnia lietettä, joka läjitetään. Lietteen käsittelyssä ja loppusijoittelussa tulee selvittää uusia tekniikoita sekä tutkia mahdollisuutta sijoittaa liete syväsatama-alueen ulkopuolelle. 19. Syväsatamassa olevien merenkulun turvalaitteiden näkyvyys tulee selvittää ja huomioida jatkosuunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa. 1. W2-alueen rajausta tarkennetaan kaavaehdotukseen esitetyn mukaisesti. 2. W2-alueen osalta kaavasta poistetaan merkintä väylän kulkusyvyydestä. 3. Kaavasta poistetaan EN-merkintä. Merkinnällä varauduttiin Maanahkiaisten merituulipuiston sähköaseman toteuttamiseen, jonka sijoittaminen ko. alueelle ei ole olemassa olevan tiedon perusteella tarkoituksenmukaista.

7 6 4. Kaavassa osoitetut voimalat ovat luvitettuja ja rakennettuja, joten kaavasta voimaloita ei ole syytä poistaa. ELY-keskuksen lausunnossa esitetyn mukaisesti kaavasta poistetaan kaavamääräys suoraan kaavan perusteella rakentamista ohjaavan tuulivoimarakentamisen osalta (MRL 77 ). 5. LS-2 alueen leveyttä on laajennettu 180 metrin levyiseksi. 6. Kaavan laadinnassa on pyritty ottamaan toiminnallinen yleissuunnitelma huomioon niiltä osin kuin on olemassa riittävää selvitys- ja arviointitietoa kaavan laadinnan tueksi. Toiminnallisessa yleissuunnitelmassa on esitetty toteuttamiselle kolmivaiheinen eteneminen vuoteen 2030 asti. Toimintasuunnitelma on osin strateginen, perustuen eri skenaarioiden toteutumiseen ja esimerkiksi Mustavaaran metallituotetehtaalle suunnitelmassa osoitettu alue on tehtaan toimintojen osalta vanhentunut ja liian pieni. Lisäksi suunnitelmissa esitetty täyttöalue 2 on käynnissä olevan kaavoituksen yhteydessä todettu toteuttamiskelvottomasti SSAB tehtaan toiminnoille oleellisen puhtaan meriveden oton kannalta. 7. Meriveden ottoputki on otettu huomioon ja luonnosvaiheessa osoitettua TT-1 aluevarausta on supistettu. 8. Jätealueiden osalta kaavalla on tarkoitus mahdollistaa alueen teollisuustoimintoihin liittyvän jätteen sijoittaminen alueelle ympäristölupaehtojen mukaisesti. Laadittavassa jätealueselvityksessä tarkastellaan myös vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja. Mustavaaran hankkeen toteuttamisedellytysten vuoksi jätealueiden osalta toiminnan aloittamisen mahdollistaminen hankealueelle on tärkeää. 9. Työturvallisuuslain mukaisia asioita ei ratkaista osayleiskaavoituksen yhteydessä eikä kaavaselostus ole oikea dokumentti näiden asioiden käsittelyyn. 10. TT-1 ja LS -aluevarausten kaavamääräys ei estä esitettyjen toimintojen toteuttamista. 11. Kaava-alueella sijaitsevat voimalat ovat luvitettuja ja rakennettuja. Kaavassa raideyhteys on osoitettu ohjeellisena VR Track Oy:n laatiman raidesuunnitelman mukaisesti. Liikennevirasto ohje koskee Suomen valtion rataverkkoa, mutta toki Liikenneviraston kannan mukaisesti varoetäisyydet suositetaan ottamaan huomioon myös yksityisraiteiden osalta. 12. Turvallisuusriskikartoituksen tulosten ja toimintojen yhteensovittamisen johdosta aluesuunnitelma tarkentuu prosessisuunnittelun ja layout suunnittelun edetessä metallituotetehtaan tarkentuneiden suunnitelmien myötä. 13. Kaavasta poistetaan väylän syvyyttä koskeva merkintä. Kaava ei aseta estettä väylän syventämiselle. 14. Kaavaselostusta tarkennetaan esityksen mukaisesti. 15. Lausunto merkitään jatkosuunnittelussa huomioitavaksi. 16. Kaavaselostusta tarkennetaan esityksen mukaisesti. 17. Valtatien ja Koksaamon liittymän parantaminen on rakenteilla ja valtatielle 8 tehdään muitakin parantamistoimenpiteitä, jotka edesauttavat kuljetusten sujuvuutta. 18. Työn yhteydessä on käynnistetty vaihtoehtoisten jätealueiden selvitys. Selvityksen johtopäätöksenä todettiin, että metallituotetehtaan toiminnan käynnistyessä myös loppusijoitusalueen tulee olla käytössä. Aikataulu huomioiden, on ainoastaan YVA:n mukainen hankealue (Alue 1 satama- ja teollisuusalueella) mahdollinen. Loppusijoitusalueen vaihtoehtotarkastelussa loppusijoitusaluetta on esitetty hankealueella siirrettävän hankealueen eteläosaan siten, että se sijoittuu mahdollisimman etäälle SSAB:n laiturista sekä Raahen Sataman toiminnoista. Loppusijoitusalueen sijoittuminen esitetyn mukaisesti edellyttää muutoksia metallituotetehtaan muuhun layout-suunnitelmaan. Kaavalla mahdollistaa loppusijoitusalueen sijoittamisen esitettyyn kohtaan. Loppusijoitusalueen sijoittuminen YVA-hankealueen eteläosaan YVA:ssa esitetyn pohjoisosaan sijaan, ei olennaisesti vaikuta loppusijoitusalueen ympäristövaikutuksiin. Raahen satama- ja teollisuusalueen muun maankäytön kannalta loppusijoitusalueen sijoittuminen hankealueen eteläosaan on parempi vaihtoehto. Aluetta voidaan tulevaisuuden tarpeet huomioon ottaen laajentaa tarvittaessa länteen (Alue 2, laajennusalue länteen). 19. Kaavan on lisätty yleismääräys Tuulivoimalat eivät saa aiheuttaa haittaa tai vaaraa vesiliikenteelle, niiden tutkajärjestelmille eikä vesiliikenteen turvalaitteille lisäksi kaavassa on annettu kaavamääräys Heikinkarin linjataulun huomioimisesta jatkosuunnittelussa.

8 7 1.8 Raahen Vesi Oy, Ei huomautettavaa. Lausunto merkitään tiedoksi. 1.9 SSAB Europe Oy, Myöhemmin alueelle rakennettavat tiestö, energialiittymät, vesi ja viemäröinti tulevat vaikuttaman terästehtaan alueella sekä rakentamisen että normaali toiminnan aikana. Nämä asiat tulee ottaa huomioon lopullista asemakaavaa laadittaessa yhteistyötä noudattaen niin, että niiden rakentaminen ja käytön aikainen toiminta eivät vaaranna SSAB Raahen tehtaan turvallisuutta ja tuotantoa. Sataman toiminnot on erityisesti huomioitava. 2. Kaava-alueelle sijoittuvan sulaton lopullinen asemointi tulee suunnitella siten, että teollisuusrakenteita ei sijaitse merivesiputkien päällä (kohta 3.2). Tie ja rautatie voidaan ohjata teknisesti merivesiputken ja merivesiviemäreiden yli. Sulaton osayleiskaavaluonnoksessa on kuvattu tulevaisuuden mahdollisuus läjitysalueen laajentamiseksi nykyisen merivesiottamon päälle (karttaliite TT-1 merkintä). SSAB Europe Raahen tehdas velvoittaa uuden alueen käyttäjän kustantamaan merivesiputken jatkamisen, mikäli tälle laajentamiselle ilmenee tarvetta. Kiintoaineen pääsy meriveden imualtaaseen on estettävä kaikissa rakentamisen vaiheissa. 3. Osayleiskaavaluonnoksessa (1.8.4) esitettyyn tiesuunnitelmaan viitaten katsomme, että nykyistä Koksaamotien risteystä tulee kehittää turvallisemmaksi nopealla aikataululla kevytliikenteen alikulkutunnelilla ja valtatien hidastusväylillä. 1. Lausunto merkitään tiedoksi ja jatkosuunnittelussa huomioitavaksi. 2. Osayleiskaavan TT-1 aluevarausta on supistettu niin, että merivesiottamon päälle tai välittömään läheisyyteen ei ole osoitettu kaavassa aluevarauksia. Metallituotetehdas toimintoineen on asemakaavalla ohjattu YVA:tulle alueelle sijoittuen siten, ettei ohjeelliset rakennusalat sijoitu merivesiputken päälle. 3. Valtatien ja Koksaamon liittymän parantaminen on rakenteilla ja valtatielle 8 tehdään muitakin parantamistoimenpiteitä, jotka edesauttavat kuljetusten sujuvuutta. Kaavaehdotusaineistoon on lisätty liikenteen turvallisuutta koskeva tarkastelu vt 8 liittymästä kaava-alueelle painottuen etenkin kevyen liikenteen yhteyksiin Ympäristölautakunta, Teollisuusalueeksi kaavoitettu osa on suurempi, kuin mitä ympäristölupapäätös mahdollistaa läjitettävän. Teollisuusalueen läntisimmältä osalta ei ole olemassa ympäristölupaa eikä ympäristölupaan tarvittavia perusselvityksiä. Tälle alueelle kaavassa sijoittuu myös yhdyskuntateknisen huollon alue (ET), jolle on suunniteltu sijoittuvan meriveden purkuputki. Lisäksi kaavassa on energiahuollon alue (EN), jolle saa rakentaa sähköasemakentän. Energiahuollon aluetta ei ole käsitelty tarkemmin kaavaselostuksessa, kuten muita kaavamerkintöjä. 2. Kaavaselostuksesta ei käy ilmi, miten kaava-aluetta, joka ei sisälly ympäristöluvitettuihin alueisiin, on tutkittu esim. merenpohjan osalta. Kaavaselostuksen lähteenä on käytetty "Syväsataman täyttöalueen yleispiirteistä pohjatutkimusta, Pöyry Finland ", mutta tutkimustuloksia tai tarkempia mittauskohtia ei ole kaavassa eikä sen selostuksessa esitetty. Raahen kaupungin ympäristölautakunta esittää, että uutta kaavaa laadittaessa kaavan perusteena tulee myös vesialueelle olla riittävät luonto- ja ympäristöselvitykset. Ilman näitä selvityksiä ei pysty kattavasti ottamaan kantaa kaavaratkaisuun. Kaavaratkaisu edellyttää niin merkittäviä merialueen täyttötöitä, että viereen sijoittuva aiempi täyttötyö huomioiden on syytä varmistaa onko hankkeella mahdollinen YVA-lain mukaisen menettelyn tarve. Vasta ympäristövaikutusten arvioinnin ja siitä saadun aineiston pohjalta voi ottaa kantaa onko kaavassa esitetty merialueelle kohdistuva maankäyttöratkaisu ylipäätään mahdollinen. Ympäristövaikutukset tulee selvittää ennen kaavaehdotusta. Vasta näiden selvitysten

9 8 perusteella nähdään esim. vaikeuttaako hanke jollakin tavalla vireillä olevaa merenhoidon toimenpideohjelmaa. 3. Edellä kerrottu huomioiden kannattaa harkita kaavan toteuttamista kahdessa eri vaiheessa. Tällä voisi varmistaa, että tehtävät perusselvitykset eivät hidasta Mustavaaran sulattohankkeen tarvitseman kaavaosan valmistumista. Kaavaehdotusvaiheeseen olisi hyvä saada ajantasainen kuva/kartta, jossa näkyy nykyisin olemassa oleva läjitetty alue, ympäristöluvan mahdollistama lisäosa, sekä kaavoitetun teollisuusalueen rajat päällekkäin näkyvillä. Lisäksi selostukseen on hyvä päivittää tieto, että uusimmastakin ympäristölupahakemuksesta (prosessikuonan hyödyntäminen) on jo annettu ympäristölupapäätös jatkoajan pidentämiseksi. 1. Teollisuusalueen aluevarausta (TT-1) on supistettu niin, että luonnosvaiheessa osoitetut yhdyskuntateknisen huollon alue (ET) ja energiahuollon alue (EN) on poistettu. Juuri selvitysten riittävyyden lähtökohdista osayleiskaavan rinnalla etenevä nyt asemakaavoitettava alue koskee pääosin olemassa olevaa sekä vaikutuksiltaan selvitettyä ympäristöluvan mahdollistamaa lisäosaa. Osayleiskaavassa esitetty TT-1 alueen kaavamääräys edellyttää TT-1 alueen asemakaavoittamista. Luvittamattoman täytön asemakaavoituksen yhteydessä tulee laatia tarvittavat tarkemmat perusselvitykset ja vaikutusarvioinnit alueelle suunniteltavien toimintojen ja luvitustilanteen edellytysten mukaisesti. Kaavaprosessin aikana laadittujen selvityksissä ja arvioinneissa ei ole tullut esiin sellaisia asiakokonaisuuksia tai vaikutuksia, etteikö läjitetty alue voisi tulevaisuudessa laajentua länteen. Kaavaprosessin aikana on laadittu Natura-arviointi, jossa tarkasteltiin laadittavien (Sulaton osayleiskaava ja syväsataman asemakaava) vaikutuksia Raahen saariston Natura-alueeseen. Selvityksen johtopäätöksenä todettiin, ettei kaavojen toteuttamisella ole merkittäviä heikentäviä vaikutuksia Natura-alueeseen. Vesialueella on suoritettu 2000-luvun alussa arkeologisesti riittävä viistokaikuluotaus (Loxus Technologies Oy). Alueelta ei löytynyt vedenalaisia muinaisjäännöksiä. Täten Museovirasto on lausunnossaan todennut, että vedenalaisten muinaisjäännösten osalta ei ole tarvetta lisätutkimuksiin, eikä Museovirasto näe esteitä hankkeen jatkamiselle. 2. Osayleiskaavalla varaudutaan Sataman toiminnallisessa yleissuunnitelmissa esitettyihin läjitysalueiden laajennuksiin ja Satama-alueen kehittämisen mahdollisuuksiin. Alueen tarkempi toteuttamisen tarkastelu tapahtuu kaavassa edellytetyn asemakaavoituksen kuin myös läjittämisen edellyttämän luvituksen kautta. Kaavaselostukseen lisätään kartta, josta ilmenee olemassa oleva läjitetty alue, ympäristöluvan mahdollistama lisäosa sekä kaavoitetun teollisuusalueen rajat. 3. Kaavoituksen on suunniteltu etenevän asemakaavoituksen osalta vaiheittain selvitys- ja luvitustilanteen mukaisesti samalla kuin alueelle suunnitellut toiminnot täsmentyvät, jolloin myös vaikutusten arviointi voidaan toteuttaa yksityiskohtaisemmin Ympäristöterveydenhuolto, Ympäristöterveydenhuolto ei ota tässä vaiheessa kantaa kaavaluonnokseen, koska tiedot kaavaalueelle sijoittuvasta toiminnasta ja sen päästöistä ympäristöön ovat niin yleisellä tasolla, että vaikutuksia ihmisiin ja ihmisten elinympäristöön ei voida arvioida. Ympäristöterveydenhuolto antaa kaavaan liittyvän lausunnon ympäristövaikutusten arviointisuunnitelman valmistuttua. Toivomme, että kaavoittaja pyytää ympäristöterveydenhuollolta lausuntoa kaavan ehdotusvaiheessa. 1. Ympäristöterveydenhuollolta pyydetään lausunto kaavoituksen ehdotusvaiheessa Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, YVA-selostuksessa on tuotu esille, että hanke on muuttunut merkittävästi YVA-ohjelman laatimisen jälkeen. Myös kaavoitustilanne on muuttunut. Suunnittelutilanteessa tapahtuneet muutokset on mahdollista huomioida kaavaehdotusvaiheen aineistossa. 2. ELY-keskus toteaa, että kaavaehdotuksen valmistelussa on huomioitava yhteysviranomaisen metallituotetehtaan YVA-selostuksesta antama lausunto kokonaisuudessaan.

10 9 Muutokset hankkeessa ja kaavoitustilanteessa vaikuttanevat kaavaratkaisuun ja kaava-aineistoon. Näiltä osin ELY-keskus voi lausua tarkemmin vasta kaavaehdotusvaiheessa. 3. Laadittu osayleiskaavaratkaisu mahdollistaa teollisuustoimintoja jossain määrin vireillä olevaa asemakaavaa laajemmalla alueella. Osayleiskaavan aineistossa tulisi esittää ja arvioida sitä, miten alueen erilaiset toiminnot on sijoitettavissa suhteessa toisiinsa. Kaavojen laadintatilanteesta johtuen on syytä kiinnittää huomiota yhtäaikaisesti laadittavana olevien kaavojen välisiin suhteisiin (kaavahierarkia) ja eri kaavatasojen tarkkuustasoon sekä riittäviin vaikutusten arviointeihin. 4. Yhteysviranomainen on kiinnittänyt YVA-arviointiselostuksesta antamassa lausunnossaan huomioita läjitysalueiden (kaatopaikkojen) tiedoissa oleviin puutteisiin, pitänyt sijainteja epäsuotuisina ja edellyttänyt selvitettäväksi myös muita vaihtoehtoisia läjitysalueiden sijoituspaikkoja hankealueella tai sen ulkopuolella ja vertailla eri vaihtoehtoisista sijoituspaikoista aiheutuvia vaikutuksia ja niiden merkittävyyttä kokonaisvaltaisesti (ympäristövaikutukset, yhteisvaikutukset, toimintojen yhteensovittaminen). 5. Osayleiskaavassa on määrätty, että TT-1- ja LS-2 -alueille tulee laatia asemakaava. Tuulivoimalat sijoittuvat yleiskaavassa asemakaavoitettavaksi edellytetylle alueelle, alueen tuulivoimalat ovat jo rakentuneet ja valtaosaltaan alueen asemakaavoitus on jo käynnissä. ELY-keskus esittää kaupungin harkittavaksi, onko suoraan rakentamista ohjaavalle yleiskaavalle tuulivoimarakentamisen osalta tarvetta? 6. ELY-keskus antaa Natura-arvioinnista erikseen lausunnon. 7. ELY-keskus esittää kaavaehdotusvaiheen viranomaisneuvottelun järjestämistä siinä vaiheessa, kun alustava kaavaehdotusvaiheen aineisto on valmisteltu ja luonnosvaiheen palautteeseen on laadittu vastineet. ELY-keskus lausuu kaavaehdotuksesta. 1. Kaavaehdotuksen selostukseen päivitetään ajantasainen metallituotetehtaan suunnittelutilanne ja kaavatilanne. 2. YVA-yhteysviranomainen antoi lausunnon YVA-selostuksesta Kaavaselostuksen on lisätty yhteenveto (s. 12) yhteysviranomaisen lausunnosta ja siiten miten lausunto on huomioitu kaavoituksessa. 3. Kaavaselostusta täydennetään arvioinnilla toimintojen sijoittamisen suhteesta toisiinsa. Osayleiskaavalla tullaan määräämään, että TT-1 ja LS-2 alueet ovat asemakaavoitettava. Tältä osin osayleiskaavassa osoitettu TT-1 alueen toteuttaminen edellyttää vireillä olevan asemakaavoituksen ulkopuolisten alueiden asemakaavoittamista. 4. YVA-lausunnon jälkeen on käynnistetty tarkastelu, jossa selvitetään vaihtoehtoisia läjitysalueiden sijoituspaikkoja YVA:tulla hankealueella, välittömässä läheisyydessä sekä 10 kilometrin säteellä. Selvitys kattaa vaikutusarvioinnit. Selvitys valmistuu niin, että sen tulokset ovat hyödynnettävissä kaavojen ehdotusvaiheissa. 5. Tuulivoimaloiden osalta suoraan osayleiskaavan perusteella myönnettävän rakennusoikeuden mahdollistava määräys (MRL 77 a) poistetaan kaavasta. 6. Merkitään tiedoksi. 7. ELY-keskuksen kanssa on sovittu pidettäväksi osayleiskaavaa koskeva viranomaisneuvottelu MIELIPITEET Kaavaluonnoksesta ei jätetty mielipiteitä.

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5. Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos

LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (6) 232 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Helsingin Sataman meriläjityksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Viite:

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin 8.3.2016 Antinkankaan koulun asemakaavan muutosehdotus on ollut MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 3.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kuva 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PARAISTEN KAUPUNKI ÅLÖNTIEN LIITTYMÄN ASEMAKAAVAMUUTOS TYÖNUMERO: 20601252 PÄIVÄYS: 11.5.2017, TARK. 29.6.2017 1 (7) S w e co Y m p ä r is t ö O y Ilmalanportti 2,

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT

Lisätiedot

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6) 1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-

Lisätiedot

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

1187/2016 saap. 9.2.2017 13.2.2017 Lausunto metallituotetehtaan Natura arvioinnista 1187/2016 saap. 13.2.2017 Hei, Metsähallituksella ei ole tarveĥa antaa lausuntoa Raahen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ANJALANKOSKEN TAAJAMAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENTAMINEN VALTATIEN 15 PARANTAMINEN Kouvolan kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelut

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Simojärven kalasataman asemakaava

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Simojärven kalasataman asemakaava Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ranua SIMOJÄRVEN KALASATAMAN ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.05.2019 Seitap Oy Ranuan kunta 2019 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos MUISTIO Projekti Kokous Aika Paikka Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Työneuvottelu Tiistai 31.1.2017 klo 15-15:30 Veteraanikatu 1, Oulu, Neuvottelutila Matala Osallistujat

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77

Lisätiedot

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. 1 IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. Mielipiteen antaja 1. Maria ja Juha Änkö, Tapio Änkö Kuolinpesä,

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos 1187/10.1002.100203/2016 TELA 82 Raahen kaupunginhallitus on hyväksynyt Mustavaaran Kaivos

Lisätiedot

Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220

Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIROLAHDEN KUNTA Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220 Luonnosvaiheen vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 Luonnosvaiheen vastineet

Lisätiedot

KUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu tark

KUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu tark KUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 17.1.2008. tark 6.5.2008. Kartta 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI AKM 236: AITTALAHDEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Tilaaja Raahen kaupunki. Päiväys

RAAHEN KAUPUNKI AKM 236: AITTALAHDEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Tilaaja Raahen kaupunki. Päiväys Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 23.1.2018 RAAHEN KAUPUNKI AKM 236: AITTALAHDEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan laatijan alustavat vastineet 13.11.2017 13.12.2017 nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kauppatien korttelin 66 asemakaavamuutos MERIKARVIAN KUNTA 27.03.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta)

Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) LAUSUNTO VARELY/93/07.01/2013 7.11.2018 Porin kaupunki kaupunkisuunnittelu@pori.fi risto.reipas@pori.fi Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) Hanke ja suunnittelutilanne Kaavamuutoksen tarkoituksena

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kakslauttasen asemakaavan muutos k 101

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kakslauttasen asemakaavan muutos k 101 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Sodankylä Kakslauttasen asemakaavan muutos kortteli 101 Sodankylän Kakslauttasen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.8.2017 Sodankylän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAISTEN KUNTA KARTANORINTEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS TYÖNUMERO: 20602083 PÄIVÄYS: 7.1.2019 1 (8) Sweco Ympäristö Oy Ilmalanportti 2, 00240 Helsinki Mäkelininkatu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Alue ja suunnittelun kohde Rantaosayleiskaavan muutoksen (jäljempänä kaava) alueet sijaitsevat Eurajoella, Kuivalahden ja

Lisätiedot

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus

Lisätiedot

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5. Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI KOPSA III TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen

RAAHEN KAUPUNKI KOPSA III TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 20.2.2017 RAAHEN KAUPUNKI KOPSA III TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Kaavan laatijan vastineet 7.3.2016 8.4.2016 nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen 1 1 LAUSUNNOT 2 1.1

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA

URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA YLIVIESKAN KAUPUNKI URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKA AAVA Vastine osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annettuihinn lausuntoihin ja mie- lipiteisiin SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 30. 5.2017 URAKKANEVAN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI SULATON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen. Tilaaja Raahen kaupunki

RAAHEN KAUPUNKI SULATON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen. Tilaaja Raahen kaupunki Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 18.4.2017 RAAHEN KAUPUNKI SULATON OSAYLEISKAAVA Kaavan laatijan vastineet 27.2. - 28.3.2017 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 LAUSUNNOT 2 1.1 Pohjois-Pohjanmaan museo

Lisätiedot

1. Neuvottelun avaus, järjestäytyminen ja osanottajien toteaminen

1. Neuvottelun avaus, järjestäytyminen ja osanottajien toteaminen MUISTIO Projekti Kokous Aika Paikka Sulaton osayleiskaava 3. viranomaisneuvottelu Tiistai 31.1.2017 klo 13.00-14:45 Veteraanikatu 1, Oulu, Neuvottelutila Matala Osallistujat Taina Törmikoski, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut 1 (8) Tekniset palvelut asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Paltamon kirkonkylän asemakaava-alueen korttelit 22, 23 ja 27 sekä niihin liittyvät vesi-, liikenne- ja viheralueet. Suunnittelualue

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset VIROLAHDEN KUNTA Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset lausuntojen ja muistutusten vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P30712 kuuleminen / vastineet 1 (13) Auranen Maria Sisällysluettelo

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/ OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 Lausuntojen vastineet, 1 (4) Sisällysluettelo 1 Pääesikunta, logistiikkaosasto...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue

Lisätiedot

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.5.2019 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot