AJONEUVOHALLINNAN LEAN- KEHITTÄMISHANKE. Valtuustoseminaari Hannele Portman teknisen keskuksen johtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AJONEUVOHALLINNAN LEAN- KEHITTÄMISHANKE. Valtuustoseminaari 15.9.2015 Hannele Portman teknisen keskuksen johtaja"

Transkriptio

1 AJONEUVOHALLINNAN LEAN- KEHITTÄMISHANKE Valtuustoseminaari Hannele Portman teknisen keskuksen johtaja

2 KEHITETTÄVÄ PROSESSI Tekninen keskus Työkoneiden ja autojen kustannusseuranta ja laskutus Ajoneuvojen käyttöön liittyvät asiat Lähtökohta: mihin tarpeeseen tietontuotto perustuu Tunnistetut kehittämistarpeet Talous- ja palkkahallinnoon rutiineihin kuluu paljon aikaa, työllistää Tietoa syntyy paljon, mutta kokonaisuuden hallinta on vaikeaa Tietoa siirretään tietojärjestelmistä toiseen, myös manuaalisesti Johto ei saa tarvitsemaansa tietoa Sisäisen laskutuksen merkitys ylikorostunut ei tuota veronmaksajalle lisäarvoa Hankkeen tavoite oli uudistaa talous- ja palkkahallinnon menettelyitä teknisessä keskuksessa

3 TOTEUTETUT MUUTOKSET 1 Muutettiin kustannusseurannan tiedonkeruutapaa ajoneuvojen paikannuslaitteista saatavan työaikatieto hyötykäyttöön Luovuttiin kunnossapidossa tcm- ohjelman käytöstä ja siihen liittyvästä monimutkaisesta litteroinnista Tilaajan kanssa yhdessä sovittiin tarvittavat kustannusseurantatiedot Lakkautettiin välittömästi tarpeeton palkka- aineiston (papereiden) kuljettelu Palautettiin työnjohdolle kuuluva työ toimistosihteeriltä takaisin työnjohdon vastuulle

4 TOTEUTETUT MUUTOKSET 2 Luovuttiin osittain ajoneuvokohtaisten tietojen keruusta ja tallennuksesta Polttoainelaskujen tiedot (2 kk työpanos/v) Korjaus- ja varaosalaskujen tiedot Kuukausittaiset kilometritiedot Vähennetään sisäistä laskutusta Luovutaan (2016) osittain teknisen keskuksen yksiköiden välisestä sisäisestä laskutuksesta Yksinkertaistetaan hallintokunnille tehtävää sisäistä laskutusta. Luovutaan sisäisen laskutuksen aineiston lähettelystä sekä sähköisenä että paperilla (aikataulu?)

5 TOTEUTETUT MUUTOKSET 3 Yksinkertaistettiin ajoneuvolaskutus ja seurauksena luovuttiin manuaalisten ajopäiväkirjojen lähettelystä (käyttäjäasiakkaat) ajopäiväkirjojen kilometritietojen keruusta ja laskemisesta (jatkossa tiedot kerätään vuosihuollon yhteydessä auton mittarista) samalla päädyttiin siihen, ettei ole tarvetta hankkia lisää paikannuslaitteita (hankinta 50 tuh. ) Parannettiin ajoneuvojen käyttäjien ohjeistusta Laadittiin ohjeistus ajoneuvon käyttöä, tarkistuksia ja säilytystä varten Autojen käyttäjille erillinen tankkausohje Tarkistuslista, jolla varmistetaan ajoneuvon käyttökuntoisuus ja huoltotoimenpiteiden tarve

6 TOTEUTETUT MUUTOKSET 4 Luotiin menettelytapa työkoneiden käyttöön liittyvien vikatietojen kulusta korjaamoon ja jatkotoimenpiteistä Käynniste9in prosessiohjeiden laadinta Prosessikuvaus, työohjeet, mibarit Aloitetaan ajoneuvohallinnan sisäinen auditoind, ensimmäinen Uudelleen organisoidin hallinnon vastuualueen esimiestehtävät alkaen

7 MUUTOSTEN VÄLITTÖMÄT VAIKUTUKSET Vähentää tehtävää hallintotyötä Toimistotyöntekijöiltä ei- tarpeellisen tiedon keruutyötä ja siirtoa tietojärjestelmistä toiseen Kuljettajilta paperilomakkeen täyttöaikaa Työnjohdolta tarkistustyötä Autojen käyttäjiltä käytön raportointia Selkeytys tuottaa parempaa laatua Vähentää virheitä, kun tiedon määrä vähenee Pöydällä odottavat paperipinot vähenevät Poistaa turhaa papereiden kuljettamista autolla Ajoneuvojen käyttö selkeytyy ja vikojen käsittely korjaamossa nopeutuu

8 MUUTOSTEN VAIKUTUKSET PIDEMMÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ Eläköitymisen myötä vapautuvat vakanssit voidaan hallinnossa jättää täyttämättä Ajoneuvojen käyttöturvallisuus paranee Ajoneuvojen käytettävyysaste paranee Vastuu ajoneuvojen käytöstä lisääntyy Ajoneuvojen kustannukset alenevat Johdon tarvitseman tiedon määrä lisääntyy Kehittämisote lisääntyy Työaikaa vapautuu, mahdollisuus uusiin toimintatapoihin

9 LOPUKSI Hankkeen ydintavoitteena oli keskittyä johtamisen ja toiminnan kehittämisen kannalta olennaisen tiedon synnyttämiseen Hanke oli monelta osin luopumista entisestä Sisäisen asiakkaan palvelua pystyttiin parantamaan Hallintoprosessien kehittäminen kannattaa Hallintoprosessit (talous-, henkilöstö-, palkka- ) usein koko organisaation läpäiseviä Kaikki esimiehet kiinni em. prosesseissa Jatko teknisessä keskuksessa: Tiedon tarpeen arviointi lähtökohtana

KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015

KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017 Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 NYKYTILAN KUVAUS Palvelutuotantoalueet Kiinteistönhoito Rakennus- ja talotekniset korjaus- ja huoltotyöt Liikuntapaikkojen

Lisätiedot

TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO

TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO TEKNISEN KESKUKSEN RAKENNEMUUTOSSELVITYKSEN TOIMEENPANOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminnalliset muutokset... 1 2. Hallinnolliset - ja sopimusmuutokset... 1 3. Henkilöstöä koskevat muutokset... 1

Lisätiedot

90 TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: teknisen keskuksen johtaja. Kuvaus 2019 ja keskeiset muutokset. Toiminnalliset tavoitteet 2019

90 TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: teknisen keskuksen johtaja. Kuvaus 2019 ja keskeiset muutokset. Toiminnalliset tavoitteet 2019 90 TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: teknisen keskuksen johtaja Kuvaus 2019 ja keskeiset muutokset Tekninen keskus tuottaa kaupungin muiden hallintokuntien tarvitsemia sisäisiä kiinteistöpalveluita

Lisätiedot

Työnantajien sähköinen asiointi

Työnantajien sähköinen asiointi Terveysosasto Työnantajien sähköinen asiointi Eteran palkkahallintopäivät 2011 Sisältö Mitä tietoja löydät Kela.fi:stä Työnantajien sähköinen asiointi esata-palvelun esittely esara-palvelun esittely esaran

Lisätiedot

Pieni osa palvelutuotannosta muodostuu kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tarpeisiin liiketaloudellisin perustein tuotettavista palveluista.

Pieni osa palvelutuotannosta muodostuu kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tarpeisiin liiketaloudellisin perustein tuotettavista palveluista. TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Tilivelvollinen: vs. teknisen keskuksen johtaja Juha Lemmetyinen 1.1 31.1.2018 teknisen keskuksen johtaja Tero Toivanen 1.2. 31.12.2018 Toimielimen toiminnan kuvaus Tekninen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 LIIKENNELAITOS. Tuottavuustoimenpiteet

HELSINGIN KAUPUNKI 1 LIIKENNELAITOS. Tuottavuustoimenpiteet HELSINGIN KAUPUNKI 1 LIIKENNELAITOKSEN TUOTTAVUUSOHJELMA 2013-2016 Yleistä Kaupunginhallituksen hyväksymissä talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman 2014-2016 laatimisohjeissa pyydetään virastoja ja laitoksia

Lisätiedot

LIITE 5. Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset

LIITE 5. Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset 67 (75). Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset A. Kysymykset ilmoittavan yksikön (osaston) tasolla tapahtuvaan tarkasteluun YKSIKÖN VAARATAPAHTUMAT Mitä ilmoitetut vaaratapahtumat meille

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja

LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja Teknisen keskuksen tavoitteena on tuottaa kaupungin sisäiset tuki- ja muut palvelut laadukkaasti, tehokkaasti ja kilpailukykyisesti.

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä

Kriittinen menestystekijä Kriittinen menestystekijä Hanke, tavoite OSAAVA JOHTO JA MOTIVOITUNUT HENKILOSTÖ Valmentava ja kannustava johtaminen Toimiva sisäinen viestintä Toimiva työyhteisö ja motivoitunut osaava henkilöstö Henkilöstöohjelman

Lisätiedot

Pikaopas. Mobiilituntikirjausten hyödyntäminen palkanmaksussa

Pikaopas. Mobiilituntikirjausten hyödyntäminen palkanmaksussa Pikaopas Mobiilituntikirjausten hyödyntäminen palkanmaksussa Miten hyödyntää mobiilituntikirjauksia palkanmaksussa? Tässä oppaassa käydään läpi hyväksi havaittuja käytäntöjä sähköisen työajanseurannan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja

Lisätiedot

BSC JOHTAJAN TYÖPÖYT YTÄ KESKI-SUOMEN SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ. Tietohallintojohtaja Martti Pysäys

BSC JOHTAJAN TYÖPÖYT YTÄ KESKI-SUOMEN SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ. Tietohallintojohtaja Martti Pysäys BSC JOHTAJAN TYÖPÖYT YTÄ KESKI-SUOMEN SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ Tietohallintojohtaja Martti Pysäys Terveydenhuollon atk-päivät 30.-31.5.2005 Helsinki TIEDOLLA JOHTAMINEN - Päätöksenteko ja suunnittelu

Lisätiedot

Varastossa kaikki hyvin vai onko?

Varastossa kaikki hyvin vai onko? Varastossa kaikki hyvin vai onko? Done Software Solutions Oy Arto Pellonpää Done Software Solutions Oy Revenio Group Oyj 2013 liikevaihto 25,4 MEUR henkilöstö lähes 300 listattu NASDAQ OMX Helsingin Pörssissä

Lisätiedot

Kirjanpitotoimisto Mattilan tarjoaa sähköiset palvelut Helppoa, tehokasta ja ajantasaista. Missä tahansa ja milloin tahansa

Kirjanpitotoimisto Mattilan tarjoaa sähköiset palvelut Helppoa, tehokasta ja ajantasaista. Missä tahansa ja milloin tahansa Kirjanpitotoimisto Mattilan tarjoaa sähköiset palvelut Helppoa, tehokasta ja ajantasaista. Missä tahansa ja milloin tahansa Modernit sähköiset työvälineet mahdollistavat uuden tavan tehdä asioita ja seurata

Lisätiedot

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Lisätiedot

Sisäinen tukipalvelutilaus (1000 ) ASIAKAS TP 2014 MTA 2015 TA 2016

Sisäinen tukipalvelutilaus (1000 ) ASIAKAS TP 2014 MTA 2015 TA 2016 VASTUUALUE: Kiinteistöpalvelut TA15 - Sisäinen tukipalvelutilaus (1000 ) ASIAKAS TP 2014 MTA 2015 TA 2016 TA16 muutos % Kiinteistöjen hoito ja -ylläpitopalvelut Tilakeskus 4 813 5 628 5 560-1,2 % kiinteistönhoito

Lisätiedot

Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki - 23.9.2009

Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki - 23.9.2009 Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki - 23.9.2009 Pertti Malkki (FT, YTM) Henkilöstöjohtaja Sisältö Ajatuksia kuntien tuottavuuskehityksestä

Lisätiedot

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus)

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus) Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen 2012 2014 (pohjaehdotus) Arviointilomakkeiden tarkoitus Kunkin vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA. Tiedotustilaisuus 23.1.2013

RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA. Tiedotustilaisuus 23.1.2013 RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA Tiedotustilaisuus 23.1.2013 RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA 2013 2017 Säästöpäätös 28,0 milj. ~19 milj. palkoista ~ 9 milj. muista tnta.menoista

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA 1 Talousohjelman tausta ja lähtökohdat Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA

Lisätiedot

Integrated Management System. www.ims.fi, Ossi Ritola

Integrated Management System. www.ims.fi, Ossi Ritola Integrated Management System www.ims.fi, Ossi Ritola Mitä prosessien tunnistaminen on? Löydämme ja ryhmittelemme organisaation toistettavat työnkulut optimaalisimmalla tavalla organisaation tulevaisuuden

Lisätiedot

Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Palkeiden tuottamissa palveluissa Sami Nikula

Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Palkeiden tuottamissa palveluissa Sami Nikula Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Palkeiden tuottamissa palveluissa 13.4.2018 Sami Nikula Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Palkeiden tuottamissa palveluissa? Organisaatio. Kirkasta miksi pitää

Lisätiedot

Tulojen käsittely Laskutustietojen käsittelyn uudistaminen

Tulojen käsittely Laskutustietojen käsittelyn uudistaminen Kiekun käyttäjäpäivä 20.9.2016 Tulojen käsittely Laskutustietojen käsittelyn uudistaminen Sisältö: - Alustus keskustelulle diat 2-4 - Tavoitetila ehdotukset diat 5-8 Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET

LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Poista hukka! Lopeta sähläys! LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Webinaari - Keskiviikko 14.2 klo 09:00-10:00 - Webinaari Webinaarin sisältö klo 09:00-10:00 Avaus ja puhujien / KULMIAN esittely Osallistujien

Lisätiedot

Henkilökierto valtionhallinnossa

Henkilökierto valtionhallinnossa Palkeet Henkilökierto valtionhallinnossa Huomioitavaa käytännön järjestelyistä henkilökierrosta sovittaessa Huom. myös Valtionhallinnon henkilökierto-oppaassa annetut ohjeet ja Valtiolle.fi-sivustolla

Lisätiedot

ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen. Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö

ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen. Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö ELY-infrahankinnat ELY-Infrahankinnoilla tarkoitetaan Elinkeino-,Liikenne ja Ympäristökeskusten

Lisätiedot

Seurantaraportti 1-6/2016 Lekitek ohjausryhmä

Seurantaraportti 1-6/2016 Lekitek ohjausryhmä Seurantaraportti 1-6/2016 Lekitek ohjausryhmä 19.8.2016 Kokonaistaloudellinen katsaus: koko kuntakonsernin kiinteistöpalvelut 1-6/2015 t 1-6/2016 t Muutos Muutos % Henkilöstökulut 1 993,3 2 116,3 122,9

Lisätiedot

Tilannekatsaus laboratorioita koskettaviin tiedonkeruujärjestelmiin. Juhana Laine

Tilannekatsaus laboratorioita koskettaviin tiedonkeruujärjestelmiin. Juhana Laine Tilannekatsaus laboratorioita koskettaviin tiedonkeruujärjestelmiin Juhana Laine 2.10.2014 Elintarvikevalvonnan tiedonkeruun sähköistämisen tilanne KUTI/RS ym. KUTI 4: muut viranomaiset KUTI 7/VTO: sanalliset

Lisätiedot

Yhteenveto Taitoan asiakkuuden esiselvityksestä. Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta

Yhteenveto Taitoan asiakkuuden esiselvityksestä. Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta Yhteenveto Taitoan asiakkuuden esiselvityksestä Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta Keskeiset kehittämistarpeet nykytilanteessa Tunnistetut kehittämiskohteet Mahdolliset toimenpiteet Prosessien kehittäminen

Lisätiedot

Loviisan kaupungin keskusten ja vastuualueiden riskienhallinnan ja valvonnan arviointikehikko (luonnos)

Loviisan kaupungin keskusten ja vastuualueiden riskienhallinnan ja valvonnan arviointikehikko (luonnos) Loviisan kaupungin keskusten ja vastuualueiden riskienhallinnan ja valvonnan arviointikehikko (luonnos) Keskukset ja vastuualueet arvioivat riskejä oman perustehtävänsä erityispiirteiden ja taloutensa

Lisätiedot

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme

Lisätiedot

Hyvät käytännöt. LEAN Siuntiossa

Hyvät käytännöt. LEAN Siuntiossa Hyvät käytännöt LEAN Siuntiossa SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Lean-menetelmä Siuntion toteutus Lean-konferenssi 20.5.2015 Kehittämispäällikkö Antti-Pekka Röntynen Siuntion kunta Esityksen sisältö 1. Miksi

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari

Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari 28.2.-1.3.2017 28.2.2017 1 Strateginen henkilöstöjohtaminen =strategiaa toteuttava johtaminen Strategisella henkilöstöjohtamisella mahdollistetaan

Lisätiedot

Uudistumisella tuottavuusloikka

Uudistumisella tuottavuusloikka Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Lääkehoidon riskit

Lääkehoidon riskit Lääkehoidon riskit 11.1.2016 1 Toimintayksikön ja työyksikön lääkehoitosuunnitelmassa keskitytään oman toiminnan kannalta tunnistettuihin kriittisiin ja olennaisiin lääkitysturvallisuuden alueisiin (riskeihin)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 659/10.03.01/2012 Kaupunginhallitus 136 7.5.2012 Valtuusto 71 21.5.2012 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat

Lisätiedot

Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi

Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi Jukka Aalto Helsinki 26.11.2015 Näkökulmat 1. Henkilöstöhallinto 2. Taloushallinto 3. Haasteet 27.11.2015

Lisätiedot

Hyvinvointirakentaminen Tays uudistamisohjelma

Hyvinvointirakentaminen Tays uudistamisohjelma TAYS UUDISTUU ELÄMÄN TÄHDEN Hyvinvointirakentaminen Tays uudistamisohjelma Kehitysjohtaja Isto Nordback 1 22.4.2015 Taustat Sairaalan toiminnot hajautuneet Tilat osin hyvinkin huonokuntoiset Uusiutuvien

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Tositteiden hyväksyminen palvelukeskuksessa

Tositteiden hyväksyminen palvelukeskuksessa Valtiokonttori Määräys 1 (5) 30.10.2015 Dnro VK/926/00.01/2015 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Tositteiden hyväksyminen palvelukeskuksessa Voimaantulo Lisätiedot

Lisätiedot

Modul-Fleet KALUSTONHALLINNAN OPTIMOINTIIN. I can help! Ordered 3 items. Can t serve last client. Running late!

Modul-Fleet KALUSTONHALLINNAN OPTIMOINTIIN. I can help! Ordered 3 items. Can t serve last client. Running late! Modul-Fleet KALUSTONHALLINNAN OPTIMOINTIIN I can help! Ordered 3 items Can t serve last client Running late! Modul-Fleet KALUSTONHALLINNAN OPTIMOINTIIN Haluatko hallita organisaatiosi suurempaa liikkuvuutta

Lisätiedot

Hasa-Tays, yhdistäminen

Hasa-Tays, yhdistäminen Hasa-Tays, yhdistäminen Talouden alatyöryhmä Työsuunnitelma 21.4.2017 Toimeksianto Talousryhmän toimeksianto: Ryhmä suunnittelee, kuinka toteutetaan vuoden 2018 taloussuunnittelu ja palvelusopimukset tilaajien

Lisätiedot

Pyörät pyörimään. Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa

Pyörät pyörimään. Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa Pyörät pyörimään Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa Toimittajan puheenvuoro: Raskone yhtiöt, Jyrki Kaskinen Tilaajan puheenvuoro: Lahden kaupunki, Mika Mäkinen Henkilöstön

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA JÄSENTUTKIMUS DIGITALISAATIOSTA 2015 SIHTEERI- JA HALLINTOTYÖN AMMATTILAISILLE UUSIMAA DIGITALISAATION MÄÄRITELMÄ Digitalisaatiolla tarkoitetaan digiteknologian hyödyntämistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Rakennuskustannukset hallintaan Fore-laskennan käyttö suunnittelussa

Rakennuskustannukset hallintaan Fore-laskennan käyttö suunnittelussa Rakennuskustannukset hallintaan Fore-laskennan käyttö suunnittelussa Hankesuunnittelupäivä 25.10.2016, Ari Huomo Kustannusohjauksen tavoitteet Tavoitteellinen, kuhunkin hankkeen vaiheeseen sopiva kustannusarvio

Lisätiedot

Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos

Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle 29.11.2012 Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos Oulun tekninen liikelaitos Kaupungin sisäinen liikelaitos joka toimii uuden Oulun

Lisätiedot

Tuotannon luotettavuus

Tuotannon luotettavuus Tuotannon luotettavuus Tuomas Särkilahti Skanska Talonrakennus Oy 1 Sisältö 1. Skanskan Luotettavan Tuotannon Toimintapa (LTT) 2. Miksi tuotannon luotettavuus on tärkeää 3. Miten varmistamme luotettavan

Lisätiedot

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Kirjastonjohtajat 23.9.2010 Ydinkysymykset Mitä varten organisaatio on olemassa? (missio) Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? (visio) Kuinka saavutamme

Lisätiedot

Ravinto- ja siivouspalvelut. Valtuustoseminaari Hannele Portman Joensuun kaupunki, tekninen keskus Siun sote, väliaikainen valmistelutiimi

Ravinto- ja siivouspalvelut. Valtuustoseminaari Hannele Portman Joensuun kaupunki, tekninen keskus Siun sote, väliaikainen valmistelutiimi Ravinto- ja siivouspalvelut Valtuustoseminaari 17.3.2016 Hannele Portman Joensuun kaupunki, tekninen keskus, väliaikainen valmistelutiimi 31.3.2016 1 Palvelutuotannon kokonaisuus tällä hetkellä Ravinto-

Lisätiedot

Taloushallinnon kevätseminaari

Taloushallinnon kevätseminaari Taloushallinnon kevätseminaari Minna Korpela Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Sisältö Tilinpäätöksen sujuvuus Ajankohtaista Palkeista Sisäinen valvonta Kirjanpidossa

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje Sisäisen valvonnan ohje Kuntayhtymähallitus 15.6.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄ SEKÄ KUNTAYHTYMÄN VALVONNAN RAKENNE 3 1.2 Johtamis- ja hallintojärjestelmä 3 1.2 Kuntayhtymän valvonnan

Lisätiedot

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA

TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA ENEMMÄN AIKAA TYÖLLE, JOLLA ON MERKITYSTÄ Tiimien erilaiset toimintatavat ja tiedon tarpeet aiheuttavat usein turhaa selvittelytyötä ja samaa tietoa

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE 1 Sisällysluettelo Järvenpään kaupungin sisäisen tarkastuksen ohje... 3 Sisäisen tarkastuksen ohjeen tarkoitus... 3 Sisäisen tarkastuksen tarkoitus... 3

Lisätiedot

Palkkahallinnon visio

Palkkahallinnon visio Palkkahallinnon visio Missä olemme nyt? 5/31/2011 1 Palkkaraportointi aiheuttaa merkittäviä hallinnollisia kustannuksia Suomessa Palkkahallinto tuottaa: - Palkkalaskelmat työntekijöille - Tiedot vakuutusyhtiöille

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa (EVA) Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten yhdistely

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa (EVA) Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten yhdistely NÄKÖKULMA VAIKUTUSTEN ARVIOINNILLE NYKYTILANNE VAIHTOEHTO 1: KULJETUSTEN YHDISTELY OSTOPALVELUNA VAIHTOEHTO 2: KEHITETÄÄN NYKYISTÄ TOIMINTAMALLIA ILMAN KULJETUSTEN YHDISTELYÄ KUNTALAINEN Asiakas tilaa

Lisätiedot

uvut 1. Käyty / ei käyty 2. Talouden tasapainottamisohjelman toteutuma 3. Ohjeiden päivittäminen ja uusien toimintojen käyttöön 4.

uvut 1. Käyty / ei käyty 2. Talouden tasapainottamisohjelman toteutuma 3. Ohjeiden päivittäminen ja uusien toimintojen käyttöön 4. Hallintopalvelukeskuksen toiminnallisten tavoitteiden toteuma 1.1. 31.7.2015 Hallintolautakunta (=valtuustoon nähden sitovia) Sitovat tavoitteet Mittarit/Tunnusl uvut Mittarin tulos/ 7/2015 Henkilöstön

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kotihoidoissa

IKÄIHMINEN TOIMIJANA Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kotihoidoissa IKÄIHMINEN TOIMIJANA Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kotihoidoissa Riitta Vepsäläinen, projektipäällikkö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta

Lisätiedot

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

käytöstä Minna-Maarit Ampio Sairaanhoitaja / Tutkimushoitaja YAMK opiskelija (Hyvinvointiteknologia) Terveyspalveluiden analytiikka -koulutusohjelma

käytöstä Minna-Maarit Ampio Sairaanhoitaja / Tutkimushoitaja YAMK opiskelija (Hyvinvointiteknologia) Terveyspalveluiden analytiikka -koulutusohjelma EBMeDS TYÖKAVERINAkokemuksia päätöksentuen käytöstä Minna-Maarit Ampio Sairaanhoitaja / Tutkimushoitaja YAMK opiskelija (Hyvinvointiteknologia) Terveyspalveluiden analytiikka -koulutusohjelma Pilottijakso

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2014

SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2014 1 SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2014 Kohde/Prosessi Valvoja Päivämäärä Raportin jakelu VALVONTAKOHDE RISKI SISÄINEN VALVONTA 1. SÄÄNNÖSTEN, MÄÄRÄYSTEN JA PÄÄTÖSTEN NOUDATTAMINEN

Lisätiedot

Kuntaliiton työilmapiiri. Hallitus 20.4.2011 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Kuntaliiton työilmapiiri. Hallitus 20.4.2011 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntaliiton työilmapiiri Hallitus 20.4.2011 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kehittämissuunnitelma Tammi/11 Huhti/11 Heinä/11 Loka/11 Tammi/12 Henkilöstöhallinnon kehittäminen Vuokrahenkilöstöpäällikkö 02/2011

Lisätiedot

Poliisin työikäohjelma

Poliisin työikäohjelma Poliisin työikäohjelma Työelämän risteyksissä 30.1.2018 Poliisin työikäohjelman projektiryhmä 1 Toimintaympäristö muuttuu jatkuvaa muutosta hallittava tehtäviä on uudelleen organisoitava ja priorisoitava

Lisätiedot

Strategia prosessista käytäntöön!

Strategia prosessista käytäntöön! Strategia prosessista käytäntöön! Kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, TtM Maire Ahopelto, Kainuun sote Hyve-johtamisen kartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Kainuun osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

MALLI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN/HENKILÖREKISTERIN REKISTERITOIMINTOJEN ANALYSOIMISEKSI

MALLI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN/HENKILÖREKISTERIN REKISTERITOIMINTOJEN ANALYSOIMISEKSI TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO MALLI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN/HENKILÖREKISTERIN REKISTERITOIMINTOJEN ANALYSOIMISEKSI Päivitetty 27.07.2010 www.tietosuoja.fi 2 Malli henkilötietojen käsittelyn/henkilörekisterin

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

Sähköiset HR-prosessit antavat aikaa ihmiselle

Sähköiset HR-prosessit antavat aikaa ihmiselle Sähköiset HR-prosessit antavat aikaa ihmiselle Marjo Kaipainen HR House Group 11.9.2012 www.saima.fi 1 Internet osana arkea Internetin käyttö on yleistä ja arkista 89 % 16-74-vuotiaista käyttää internetiä,

Lisätiedot

Prosessien hallinta. Lean-näkökulma laboratorion prosessien kehittämiseen ja hallintaan

Prosessien hallinta. Lean-näkökulma laboratorion prosessien kehittämiseen ja hallintaan Prosessien hallinta Lean-näkökulma laboratorion prosessien kehittämiseen ja hallintaan Tommi Jokiniemi Kehittämispäällikkö Viitekehykset Luennoitsija: Biofysiikan ja lääketieteellisen tekniikan DI 15v

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Raportin laatija: Janne Teeriaho Teknisen toimen johto Toimialajohtaja: Janne Teeriaho

Tekninen lautakunta Raportin laatija: Janne Teeriaho Teknisen toimen johto Toimialajohtaja: Janne Teeriaho 1216 181 31 PUOLIVUOTISRAPORTTI AJALTA 216-3.216 Tekninen lautakunta Raportin laatija: Janne Teeriaho 181-Teknisen toimen johto Toimialajohtaja: Janne Teeriaho Ta 216+ Toteutuma Toteut.-% Ennuste Ennuste-%

Lisätiedot

HCM Master Data. Matti Manninen / Arc Technology Oy. Human Capital Management liiketoiminnan moottorina IT Viikko-seminaari 7.10.

HCM Master Data. Matti Manninen / Arc Technology Oy. Human Capital Management liiketoiminnan moottorina IT Viikko-seminaari 7.10. HCM Master Data tehoa laaja-alaisesti Matti Manninen / Arc Technology Oy Human Capital Management liiketoiminnan moottorina IT Viikko-seminaari 7.10.2009 PEOPLE ARE AT THE SOUL OF ANY BUSINESS 9:40-10:15

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä Kaj von Weissenberg 19.5.2016 1 Lisää Inspectasta Luomme turvallisuutta, luotettavuutta ja kestävää kehitystä Pohjois-Euroopassa

Lisätiedot

Helsingin väestö. Helsingin seutu 1 233 000 % Suomen väkiluvusta 23,6

Helsingin väestö. Helsingin seutu 1 233 000 % Suomen väkiluvusta 23,6 Helsingin väestö Helsingin seutu 1 233 000 % Suomen väkiluvusta 23,6 600 000 500 000 490 000 560 000 400 000 370 000 300 000 200 000 100 000 0 79 000 1900 1950 1990 2005 1 Käyttötalousosan menot toimialoittain

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax 28.3.2012 Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Kemikaalilaitosten selvitysvelvoite ja tarkastustaajuus Kemikaalien määrä ja luokitus Laajamittainen

Lisätiedot

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kehittämishankkeen lähtökohtana on Kauhajoen kaupungin sivistyspalveluiden kehittäminen ja uudistaminen. Hallintopalvelut, varhaiskasvatuspalvelut,

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.

Lisätiedot

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy Virvo Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Miksi mittaaminen on tärkeää? HR-mittareiden

Lisätiedot

HE 146/2017 vp. laiksi ajokorttilain muuttamisesta. Trafin kuljettajantutkinto-työpaja

HE 146/2017 vp. laiksi ajokorttilain muuttamisesta. Trafin kuljettajantutkinto-työpaja HE 146/2017 vp. laiksi ajokorttilain muuttamisesta Trafin kuljettajantutkinto-työpaja 1.12.2017 1 HE ajokorttilain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan Ajokorttimenettelyjä kehitettäväksi Muutoksia kuljettajakoulutukseen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Sähköisen asioinnin raportointi, kustannusvaikuttavuus ja henkilöstön suunnittelu Sähköisen asioinnin seminaari 10.9.2013 Projektipäällikkö Katja Klemola Henkilöstösuunnittelija Suvi Tolonen Sähköisen

Lisätiedot

Kunnallisen toiminnan periaatteet, määritelty ja toimitaanko niiden mukaisesti? 3 strategialähtöiset

Kunnallisen toiminnan periaatteet, määritelty ja toimitaanko niiden mukaisesti? 3 strategialähtöiset Laukaan kunta/ tekninen osasto e Ei sovellettavissa 2016 1 Välttävästi 2 Tyydyttävästi 3 Hyvin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointimalli 4 Erinomaisesti Johtamistapa ja valvontakulttuuri Arvio

Lisätiedot

Taloushallinnon uusi rooli

Taloushallinnon uusi rooli Taloushallinnon uusi rooli Valtio Expo 2009 Marja Heikkinen-Jarnola liikenne- ja viestintähallinnon controller 7.5.2009 marja.heikkinen-jarnola@lvm.fi 1 Taloushallinnon rutiinit palvelukeskukseen entä

Lisätiedot

Verkoston WSP. Talousvesikoulutus 21.9./26.9./ HSY, Eeva Huhtanen / Miia Hyttinen / Sami Sillstén

Verkoston WSP. Talousvesikoulutus 21.9./26.9./ HSY, Eeva Huhtanen / Miia Hyttinen / Sami Sillstén Verkoston WSP Talousvesikoulutus 21.9./26.9./28.9.2017 HSY, Eeva Huhtanen / Miia Hyttinen / Sami Sillstén Toimintaympäristö Perustehtävä Asiakkaat Jäsenkunnat Tuotamme ja järjestämme vesihuoltopalveluja,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 12.02.2014 Sivu 1 / 1 675/02.06.01/2014 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 Valmistelijat / lisätiedot: etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

Kieku tuki ja ylläpito

Kieku tuki ja ylläpito Kieku tuki ja ylläpito Kiekun tuen ja ylläpidon toimintamalli Kieku-infotilaisuus Mitä tuki ja ylläpito on? Käyttäjätukea Sovellusylläpitoa Järjestelmän toimivuuden valvontaa ja reagointia ongelmatilanteisiin

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ... 2 VIRKAMUUTOKSET VUODELLE 2017... 3 YLEISTÄ Henkilöstösuunnitelman

Lisätiedot

KDK-asiakasliittymä linjauksia KDK-seminaari Kristiina Hormia-Poutanen

KDK-asiakasliittymä linjauksia KDK-seminaari Kristiina Hormia-Poutanen KDK-asiakasliittymä linjauksia 2012 KDK-seminaari 21.3.2012 Kristiina Hormia-Poutanen Asiakasliittymä pohjustusta linjauksille KDK-johtoryhmä 9.12.2011 Kansalliskirjaston esitys: Puretaan Kansalliskirjaston

Lisätiedot

Seuren henkilöstöratkaisut. Sote-virkamieskoordinaatioryhmä Uudenmaan maakunta Anne Sivula

Seuren henkilöstöratkaisut. Sote-virkamieskoordinaatioryhmä Uudenmaan maakunta Anne Sivula Seuren henkilöstöratkaisut Sote-virkamieskoordinaatioryhmä Uudenmaan maakunta Anne Sivula 1.2.2018 Perustietoja Perustettu 1990 Liikevaihto 82,5 M (v. 2017) Sote 40% Omistajina Helsinki, Espoo, Vantaa,

Lisätiedot

Miten prosessit saadaan etenemään byrokratian rattaissa? CASE: Salon kaupunki.

Miten prosessit saadaan etenemään byrokratian rattaissa? CASE: Salon kaupunki. Miten prosessit saadaan etenemään byrokratian rattaissa? CASE: Salon kaupunki LEAN ja julkishallinto 2016 Miten prosessit saadaan etenemään byrokratian rattaissa? CASE: Salon kaupunki 200 turhaa laskua

Lisätiedot

Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 22.5.2015 Revisioneuvos Keijo Lappalainen sisältöä käsitteistöä taustaa vastuita

Lisätiedot

Virastojen tehtäviä ennen käyttöönottoprojektia

Virastojen tehtäviä ennen käyttöönottoprojektia Virastojen tehtäviä ennen käyttöönottoprojektia Versio 1,0 1.6.2012 Seija Friman Tilaisuus, Esittäjä Taha-prosessit Perustiedot Sisäinen laskenta - Sisäinen budjetointi ja valtuuksien seuranta - Vyörytykset

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

TIEKE katsaus. johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry

TIEKE katsaus. johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry TIEKE katsaus johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry 20130911 TIEKE hanke Sähkönjakeluyhtiöiden ja palveluntuottajayhtiöiden tietojärjestelmien yhteensopivuus Energiateollisuus ry hankkeen

Lisätiedot

Miten arvioida tiedolla johtamisen kustannushyötyjä? Toivo-ohjelman kustannushyötyarvio

Miten arvioida tiedolla johtamisen kustannushyötyjä? Toivo-ohjelman kustannushyötyarvio Miten arvioida tiedolla johtamisen kustannushyötyjä? Toivo-ohjelman kustannushyötyarvio 27.2.2019 1 Agenda Toivo-ohjelman erilaisten hyötyjen logiikka Suorien hyötyjen arviointi Epäsuorien hyötyjen arviointi

Lisätiedot

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Isyyslain koulutuskierros Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomen AVIn toimialue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1.3.2015 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot