Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa"

Transkriptio

1 Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Elise Pinta, tutkijakoulukoordinaattori, Turun yliopiston tutkijakoulu Anne Tuittu, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija, kasvatustieteiden tiedekunta

2 Esityksen rakenne Johdanto: Tohtorikoulutus Turun yliopistossa Taustaa Opetussuunnitelmatyö keväällä 2016 Case: OPS-työ kasvatustieteiden tiedekunnassa keväällä 2016

3 Turun yliopisto / tohtorikoulutus Kaikki tieteenalat ja tohtorikoulutettavat kattava tutkijakoulu, UTUGS Tutkijakoulun johtosääntö ( 2/2014) 16 tohtoriohjelmaa tohtorikoulutettavaa, 170 tohtorintutkintoa/ vuosi Johtaja prof. Pirjo Nuutila. Yliopistotason toimijoina mm. tutkijakoulun johtoryhmä, tutkijakoulun koulutustyöryhmä sekä tohtorikoulutuksen valmistelijoiden ja tohtoriohjelmakoordinaattoreiden työryhmät. Tutkijakoulun johtoryhmässä tutkijakoulun johtaja, tutkimuksesta vastaava vararehtori, tiedekuntien jatkokoulutuksesta vastaavat (vara)dekaanit, koulutuksen toimialan päällikkö, kehitysjohtaja, tohtorikoulutettavien ja tutkijakollegiumien edustus. -> johtoryhmä tekee suosituksia, tiedekunnat päätöksiä Tavoitteena systemaattisen, korkeatasoisen, ohjatun ja kestoltaan hallitun tohtorikoulutuksen järjestäminen kaikille Turun yliopiston tohtorikoulutettaville. 2016: Hallintohenkilökuntaa yo tasolla tutkijakoulukoordinaattori, tohtorikoulutuksen valmistelijat ja tohtoriohjelmakoordinaattorit tiedekunnissa ja keskitetyllä koulutuksen toimialalla.

4 Taustaa Yliopiston strategian toimenpideohjelmassa vuosille : Varmistetaan että kaikkiin tutkintoihin on mahdollista sisällyttää työelämävalmiuksien osio, esimerkiksi yrittäjyyttä tukevia opintoja ja/ tai harjoittelua. Syksy 2015 tohtorikoulutettavien tyytyväisyyskysely - Huolestuttavan moni pelkäsi jäävänsä työttömäksi valmistumisen jälkeen - Koettiin tärkeänä että tohtorintutkintoon sisältyy urahallintaa ja -suunnittelua Yleinen huoli ja yhteiskunnallinen keskustelu työttömien tohtoreiden kasvaneesta määrästä sekä tutkintojen työelämärelevanssista

5 Opetussuunnitelmatyö keväällä 2016 Yliopiston linjaukset OPS-työlle Vararehtorin kirje marraskuussa 2015 tiedekunnille; tohtorikoulutus mainittiin erikseen ensimmäisen kerran Opetussuunnitelmat kahdeksi vuodeksi Opetussuunnitelma on osaamisperustainen Keskustelu- ja tiedotustilaisuus koko yliopistoyhteisölle UTUGS:n johtoryhmän linjaus Turun yliopiston tohtorintutkinnoista: Tieteellisen asiantuntijuuden lisäksi Turun yliopistosta valmistuvalla tohtorilla on hyvät työelämävalmiudet OPS-työ tiedekunnissa ja tohtoriohjelmissa Tiedekunnittain eroja OPS-työssä Tohtorikoulutuksen valmistelijoiden yhteistyö, Koulutuksen toimialan ideaaliprosessien kuvaustyö

6 Liikkuvuus ja työharjoittelu Osaksi tohtorin tutkinnon opintosuorituksia voi sisällyttää: 1) Harjoittelun asiantuntijatehtävässä seuraavissa tiedekunnissa: Kasvatustieteellinen, lääketieteellinen, matemaattisluonnontieteellinen, humanistinen 2) Tutkijaliikkuvuuden (vierailu tms.) Kasvatustieteellinen, lääketieteellinen, matemaattisluonnontieteellinen, humanistinen, Kauppakorkeakoulu Harjoittelun lisääminen opetussuunnitelmaan käsitellään Kauppakorkeakoulussa seuraavalla OPS-kierroksella.

7 Case: OPS-työ kasvatustieteiden tiedekunnassa keväällä 2016 Marraskuu 2015: Vararehtorin kirje OPS-työstä Tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmatyö tästä lähtien mukana perusopetuksen opetussuunnitelmasyklissä Tiedekunnan tutkimuksen ja jatkokoulutuksen johtoryhmän käsittelyt Marraskuu 2015: Suuret linjaukset (esim. Millainen rakenne? Mitä uudistustarpeita tiedekunnan sisältä (palaute) ja ulkopuolelta (esim. yo:n strategia)) Maaliskuu 2016: Päätökset rakenteesta, opintojaksoista ja niiden sisällöstä Tohtoriohjelmien johtoryhmien/johtajien kommentit keväällä Toukokuu 2016: Tiedekunnan johtokunta hyväksyi opetussuunnitelman Elokuu 2016: Uusi opetussuunnitelma käyttöön

8 KT / FT-tutkinnon opetussuunnitelma Väitöskirjatutkimus ja sen julkinen puolustaminen 180 op + Tieteenalan opinnot ja muut asiantuntijuuden kehittymistä tukevat opinnot 60 op DS 1 Osallistuminen ohjaukseen ja tohtoriohjelman seminaareihin (12 op) DS 2 Kasvatustieteiden ajankohtaiset kysymykset (väh. 4 op) DS 3 Metodologiset opinnot (väh. 4 op) DS 4 Tutkimusetiikan opinnot (väh. 2 op) DS 5 Tieteellisen kirjoittamisen opinnot (väh. 2 op) DS 6 Yleiset asiantuntijuustaidot (väh. 6 op) DS 7 Tohtorikoulutettavien vuosikonferenssi (max. 8 op) DS 8 Esitys tieteellisessä konferenssissa (max. 10 op) DS 9 Tutkijavaihto ulkomailla (max. 10 op) DS 10 Artikkelit (max. 10 op) DS 11 Harjoittelu asiantuntijan tehtävissä (max. 10 op)

9 DS 9 Tutkijavaihto ulkomailla Tohtoriohjelman johtoryhmä hyväksyy tutkijavaihdon tohtorikoulutettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta joko ennen matkaa tai matkan jälkeen (opintopisteet rekisteriin vasta matkan jälkeen). Tutkijavaihdolle tulee olla ohjaajan hyväksyntä. Tohtoriohjelmalle esitettävä tutkijavaihto voi koostua yhdestä tai useammasta vierailusta ulkomaiseen yliopistoon tai tutkimuslaitokseen. Vierailujen yhteenlaskettu pituus tulee olla vähintään yksi viikko. Tohtoriohjelman johtoryhmä päättää vaihdosta saatavan opintopistemäärän huomioiden vierailun pituuden ja sisällön. Ohjeellisena opintopistemääränä voidaan pitää, että yhden viikon vierailu valmisteluineen vastaa 2 opintopistettä.

10 DS 11 Harjoittelu asiantuntijan tehtävissä Harjoittelun tavoitteena on, että tohtorikoulutettava tutustuu kasvatustieteen tohtorin ammatilliseen kenttään ja mahdollisiin työtehtäviin sekä vahvistaa ammatillista asiantuntijuuttaan. Harjoittelun aikana tohtorikoulutettava työskentelee vaativaan asiantuntijuuteen pohjautuvissa tehtävissä (esim. ministeriö, korkeakoulu, tutkimuslaitos, yksityinen yritys) vähintään kuukauden ajan. Harjoittelusta kirjoitetaan raportti (väh. 5 sivua + lähteet), jossa esitellään esim. harjoittelupaikan erityispiirteitä, työtehtäviä ja omaa oppimista. Tohtoriohjelma hyväksyy harjoittelun ja siitä saatavat opintopisteet tohtorikoulutettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta joko ennen harjoittelua tai harjoittelun jälkeen (opintopisteet rekisteriin vasta harjoittelun jälkeen). Harjoittelulle tulee olla ohjaajan hyväksyntä. Ohjeellisena opintopistemääränä voidaan pitää, että kuukauden harjoittelu vastaa 5 opintopistettä Harjoittelupaikan löytäminen on tohtorikoulutettavan omalla vastuulla, eikä harjoitteluun myönnetä tiedekunnasta rahallista tukea.

11 Kiitos! Elise Pinta Anne Tuittu

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYDEN EDISTÄMINEN TURUN YLIOPISTOSSA JA OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMASSA

KANSAINVÄLISYYDEN EDISTÄMINEN TURUN YLIOPISTOSSA JA OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMASSA KANSAINVÄLISYYDEN EDISTÄMINEN TURUN YLIOPISTOSSA JA OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMASSA Elise Pinta, FT, Koordinaattori, UTUGS Mirkka Ruotsalainen, Tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija, Oikeustieteellinen

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU -UTUGS. Elise Pinta, FT Koordinaattori, UTUGS

TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU -UTUGS. Elise Pinta, FT Koordinaattori, UTUGS TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU -UTUGS Elise Pinta, FT Koordinaattori, UTUGS TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU UTUGS http://www.utu.fi/tutkimus/tutkijakoulu/ YLEISTÄ Perustettu 1.8.2011 Kattaa kaikki TY:n edustamat

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset ennen : lääketiede ja hammaslääketiede. Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto

Tutkintovaatimukset ennen : lääketiede ja hammaslääketiede. Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto VANHAT TUTKINTOVAATIMUKSET: Tutkintovaatimukset ennen 1.8.2017: lääketiede ja hammaslääketiede... 1 Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto... 1 Filosofian tohtorin tutkinto... 2 Opintopisteiden

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Orientaatio uusille väitöskirjatutkijoille Tampereen yliopiston tutkijakoulu Koordinaattori Olli Nuutinen TaY tutkijakoulu Tehtävä: koordinoida

Lisätiedot

Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Kasvatus ja yhteiskunta -tohtoriohjelma. Kasvatustieteen ja Filosofian tohtorin tutkinnot

Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Kasvatus ja yhteiskunta -tohtoriohjelma. Kasvatustieteen ja Filosofian tohtorin tutkinnot Tampereen yliopisto Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatus ja yhteiskunta -tohtoriohjelma Kasvatustieteen ja Filosofian tohtorin tutkinnot Opetussuunnitelma Luonnos 22.1.2014 JATKOKOULUTUKSEN TAVOITTEET Yliopistotutkinnoista

Lisätiedot

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Orientaatio uusille väitöskirjatutkijoille Tampereen yliopiston tutkijakoulu Koordinaattori Olli Nuutinen Jatkokoulutuksen tavoitteena on,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016,

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016, PASSIIVIREKISTERI Henkilökohtainen opintosuunnitelma palautetaan tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelijalle passiivirekisterilomakkeen kanssa viimeistään 31.3. Lisätietoa passiivirekisteristä www.utu.fi/opiskelu/opinnot/passiivirekisteri/

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 30.4.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 5/2013 Aika Maanantai 6.5.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004) määrittelee 21 :ssä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteeksi, että opiskelija:

Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004) määrittelee 21 :ssä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteeksi, että opiskelija: TOHTORIOHJELMAT JA NIIDEN JOHTAJAT 2013 ja TUTKINTOVAATIMUKSET 2013 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004) määrittelee 21 :ssä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteeksi, että opiskelija:

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla

Tavoitteidensa mukaisella työuralla Tavoitteidensa mukaisella työuralla Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta 2015, vuosina 2012 2013 valmistuneet Juha Sainio & Eric Carver Aarresaari.net/uraseuranta Sivuilta tietoa aineistoista ja linkit

Lisätiedot

Ajatuksia tohtorin koulutuksesta. Timo Kekkonen

Ajatuksia tohtorin koulutuksesta. Timo Kekkonen Ajatuksia tohtorin koulutuksesta Timo Kekkonen Esityksen sisältö 1. Mitä opimme tutkimuksesta? 2. Mitä osaamista yritykset tarvitsevat? 3. Mitä pitäisi tehdä? 2 HS, Kuukausiliite 1/08 Mitä tutkimuksesta

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014 Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos

Lisätiedot

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ Ote humanistisen tiedekunnan jatkotutkinto-oppaasta 3. FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ Tavoitteet Filosofian tohtorin tutkinnon tavoitteena on kouluttaa tieteellisiä asiantuntijoita,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

Työelämää ja opintoja iltapäivä Tampere Palaute puhuu seuranta aineistojen hyödyntäminen laitoksilla Leena Ahrio Reeta Eloranta

Työelämää ja opintoja iltapäivä Tampere Palaute puhuu seuranta aineistojen hyödyntäminen laitoksilla Leena Ahrio Reeta Eloranta Työelämää ja opintoja iltapäivä Tampere 28.8.2007 Palaute puhuu seuranta aineistojen hyödyntäminen laitoksilla Leena Ahrio Reeta Eloranta Tavoitteena on luoda kuva opiskelijoilta ja valmistuneilta kerätystä

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat 5.12.2012 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 11/2012 Aika Maanantai 10.12.2012 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille 28.1.2019 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi koordinaattori Olli Nuutinen, tutkijakoulu Taustaa Yliopisto järjestää tieteelliseen ja taiteelliseen

Lisätiedot

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET 2016-2020 Laadunohjausryhmä ti 6.9.2016 Tuula Oksanen, tutkijakoulukoordinaattori Tausta Strategian toimenpideohjelma 2015-2016 Tohtorikoulutus

Lisätiedot

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Ritva Dammert 17.3.2014 Tieteentekijöiden liiton seminaari Helsingin yliopiston toimenpideohjelma 2013 2016 ja tohtorikoulutus Huippututkimuksen tunnistaminen

Lisätiedot

OPINTOJOHTOSÄÄNNÖN UUDISTUS LUONNOKSEN KESKEISIÄ KOHTIA JA UUDISTUKSIA

OPINTOJOHTOSÄÄNNÖN UUDISTUS LUONNOKSEN KESKEISIÄ KOHTIA JA UUDISTUKSIA OPINTOJOHTOSÄÄNNÖN UUDISTUS LUONNOKSEN KESKEISIÄ KOHTIA JA UUDISTUKSIA Uudistuksen taustaa Yliopistolla tulee olla johtosääntötason säädös pysyviksi tarkoitetuista määräyksistä ja toimintavoista opintoihin

Lisätiedot

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA 1 TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA Prof. Kirsi Pyhältö TAUSTAA: TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAISELLE KEHITTÄMISELLE 2 Tohtorikoulutus on yliopiston toiminnan

Lisätiedot

I KOKO YLIOPISTOYHTEISÖÄ KOSKEVAT KRIITTISET EDELLYTYSTEKIJÄT

I KOKO YLIOPISTOYHTEISÖÄ KOSKEVAT KRIITTISET EDELLYTYSTEKIJÄT LIITE JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KANSAINVÄLISEN KAMPUKSEN KRIITTISET MENESTYS- JA EDELLYTYSTEKIJÄT JA NIIDEN TOTEUTUS I KOKO YLIOPISTOYHTEISÖÄ KOSKEVAT KRIITTISET EDELLYTYSTEKIJÄT 1. Kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

HUMANISTISEN ALAN JATKOTUTKINTO-OPAS

HUMANISTISEN ALAN JATKOTUTKINTO-OPAS TAMPEREEN YLIOPISTO HUMANISTINEN TIEDEKUNTA HUMANISTISEN ALAN JATKOTUTKINTO-OPAS TOIMITTANUT TERTTU ORPANA SISÄLLYS Lukijalle 1. TIETEELLINEN JATKOKOULUTUS HUMANISTISESSA TIEDEKUNNASSA Filosofian tohtorin

Lisätiedot

Tutkintoasetuksen (1039/2013) 21 mukaan jatkokoulutuksen tavoitteena on, että sen suorittanut on:

Tutkintoasetuksen (1039/2013) 21 mukaan jatkokoulutuksen tavoitteena on, että sen suorittanut on: 1 (7) OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMA YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Jatkokoulutuksen tavoitteet Tutkintoasetuksen (1039/2013) 21 mukaan jatkokoulutuksen tavoitteena on, että sen suorittanut on: 1) perehtynyt syvällisesti

Lisätiedot

Nuoret tutkija -hanke. Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut

Nuoret tutkija -hanke. Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut Nuoret tutkija -hanke Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut Nuoret tutkijat -hankkeen taustaa Yleinen huoli tohtoreiden työllistymisestä Suuri osa tohtoreista työllistyy yliopiston ulkopuolisiin

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ Tähän ohjeeseen on koottu sekä yleisiä Saimi-järjestelmän käyttöön ja lomakkeen täyttämiseen

Lisätiedot

Ohjauksen kokonaisuus korkeakoulussa Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto

Ohjauksen kokonaisuus korkeakoulussa Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto Ohjauksen kokonaisuus korkeakoulussa 27.9.2011 Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen korkeakouluissa Kukin korkeakoulu laatii yhdenmukaisen, luotettavan ja läpinäkyvän

Lisätiedot

TEKNILLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAN JATKOTUTKINTOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

TEKNILLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAN JATKOTUTKINTOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET TEKNILLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAN JATKOTUTKINTOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Tohtoriohjelman kuvaus http://www.uva.fi/fi/research/researcher/graduate_school/programmes/technical_sciences/ Opiskelijavalinta

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Taustatiedot Sukupuoli nainen mies Ikä alle

Lisätiedot

Näkökulmia Diploma Supplementiin /Päivi Aho

Näkökulmia Diploma Supplementiin /Päivi Aho Näkökulmia Diploma Supplementiin 28.08.2018/Päivi Aho Uudistuva DS mitäh!? mitä nyt jo tietojärjestelmässä olevia opiskelijan osaamista kuvaavia tietoja voitaisiin tuoda DS:ään? miten nykyisiä tietojärjestelmiä

Lisätiedot

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus 3.5.2017 Mihin tarkoitukseen uraseuranta? Korkeakoulujen

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUS JA SILLE TARJOTTAVA TUKI. Matti Lappalainen Opintohallinnon kevätseminaari 6.5.

OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUS JA SILLE TARJOTTAVA TUKI. Matti Lappalainen Opintohallinnon kevätseminaari 6.5. OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUS 2013-2014 JA SILLE TARJOTTAVA TUKI Matti Lappalainen matlap@utu.fi Opintohallinnon kevätseminaari 6.5.2013 SESSION TEEMOJA Yliopiston ops-tukityö Pienryhmissä tapahtuva ideointi

Lisätiedot

TYY OPETUSSUUNNITELMATYÖN MAHDOLLISUUDET. Minna Vuorio-Lehti Erikoissuunnittelija, KT

TYY OPETUSSUUNNITELMATYÖN MAHDOLLISUUDET. Minna Vuorio-Lehti Erikoissuunnittelija, KT TYY OPETUSSUUNNITELMATYÖN MAHDOLLISUUDET Minna Vuorio-Lehti Erikoissuunnittelija, KT Opetussuunnitelman perustehtävät pedagogisesta perspektiivistä Oppimisen ja opintojen ohjausjärjestelmä Opiskelijan

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Kaakkois-Suomen ELO seminaari 26.3.2015 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus uudistuu Kyamkissa Periaatteena

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Helsingin yliopiston vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina 25.8.2011 klo 17.30 alkaen Kuopio: L 22, Snellmania Joensuu: AU100, Aurora ACP-videoneuvottelu: http://connect.joensuu.fi/avoin/ Sisältö: Yleistä

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Tohtorikoulutettaville suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot Sukupuoli nainen mies Ikä alle 25 25-29

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 16.9.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 8/2013 Aika Maanantai 16.9.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-1, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Harjoittelun uudistaminen biologian tutkinto-ohjelmassa

Harjoittelun uudistaminen biologian tutkinto-ohjelmassa Harjoittelun uudistaminen biologian tutkinto-ohjelmassa 10.10.2016 Karita Saravesi Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillinen

Lisätiedot

Pienryhmätyöskentely

Pienryhmätyöskentely Pienryhmätyöskentely Miten oppiaineesi/yksikkösi opetussuunnitelmissa aiotaan konkretisoida JY:n linjaukset osaksi tutkintojen, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteita? tullaan varmistamaan

Lisätiedot

Lääketieteen tohtorin

Lääketieteen tohtorin Yhteiskuntatieteiden tiedekunta HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Valtakunnallinen opettajankoulutuksen ja kasvatustieteiden tutkintojen kehittämisprojekti (VOKKE)

Valtakunnallinen opettajankoulutuksen ja kasvatustieteiden tutkintojen kehittämisprojekti (VOKKE) Valtakunnallinen opettajankoulutuksen ja kasvatustieteiden tutkintojen kehittämisprojekti (VOKKE) NEUVOTTELUKUNNAN 13. KOKOUS Aika: maanantai 23.5.2005 klo 10.00 15.10 Paikka: Helsingin yliopisto, käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN TOIMINTAKASIKIRJA. hyväksyjä: vararehtori Pirjo Nuutila. tarkastanut: tutkijakoulun laaturyhmän pj.

TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN TOIMINTAKASIKIRJA. hyväksyjä: vararehtori Pirjo Nuutila. tarkastanut: tutkijakoulun laaturyhmän pj. 1 (9) TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN TOIMINTAKASIKIRJA hyväksyjä: vararehtori Pirjo Nuutila tarkastanut: tutkijakoulun laaturyhmän pj. Markus Granlund laatija: laatupäällikkö Anu Mäkelä hyväksymis- ja

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2018 Tiedotustilaisuus ke 22.11.2017 klo 15.00-16 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja

Lisätiedot

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN 1. Henkilötiedot * Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Maa Puhelin Syntymäaika 2. Hakijan pohjatutkinto * Tutkinnon nimi Yliopisto Valmistumispäivä

Lisätiedot

YLEISET MÄÄRÄYKSET, voimassa alkaen

YLEISET MÄÄRÄYKSET, voimassa alkaen 1 (9) OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMA YLEISET MÄÄRÄYKSET, voimassa 1.8.2018 alkaen 1. Jatkokoulutuksen tavoitteet Tutkintoasetuksen (1039/2013) 21 mukaan jatkokoulutuksen tavoitteena on, että sen suorittanut

Lisätiedot

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Tohtorikoulutuspäivä 5.10.2016, Turku Tuula Oksanen, tutkijakoulukoordinaattori, Jyväskylän yliopisto Tausta JY:n strategian toimenpideohjelma 2015-2016

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Tohtorikoulutettaville suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot Sukupuoli o nainen

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Aarresaari on yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. Koponeuvosto TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Opetussuunnitelmat. Koponeuvosto TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Opetussuunnitelmat Koponeuvosto 4.10.2016 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Opetussuunnitelmatyö Yliopiston opintohallinto laati keväällä opetussuunnitelmatyön ideaaliprosessin Sen mukaisesti tänä lukuvuonna

Lisätiedot

Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa suoritettavien tohtorin tutkintojen rakenne

Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa suoritettavien tohtorin tutkintojen rakenne Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa suoritettavien tohtorin tutkintojen rakenne KÄYTT 20.3.2012/liite 1 22 Tiedekunnassa on keskusteltu laajasti tohtoritutkintojen rakenteesta. Helsingin yliopistossa

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Hakuilmoitus löytyy osoitteesta

Hakuilmoitus löytyy osoitteesta KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU- OIKEUSHAKUUN JA/TAI TOHTORIKOULUTETTAVAN TYÖSUHTEISEN TEHTÄVÄN (NS. PALKKAPAIKKA) HAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ Hakuilmoitus

Lisätiedot

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Kaisa Kurki Kansainväliset asiat, Tampereen yliopisto Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti

Lisätiedot

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Opiskelijalähettiläät ja vertaistutorit presents Opiskelemaan korkeakouluun Opiskelu yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on joissain suhteissa erilaista.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2011 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2011 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätös Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 11.8.2011.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE PALKKAPAIKKA JA/TAI OPINTO-OIKEUSHAKUUN

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE PALKKAPAIKKA JA/TAI OPINTO-OIKEUSHAKUUN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE PALKKAPAIKKA JA/TAI OPINTO-OIKEUSHAKUUN Ajanjaksolla 1.9. 19.9.2016 OPPI- ja KEVEKO-tohtoriohjelmista voi hakea oikeutta suorittaa tohtorintutkinto

Lisätiedot

OPINTO-OPAS

OPINTO-OPAS KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN TOHTORIOHJELMIEN OPINTO-OPAS 2016-2018 Koulutuspolitiikan, elinikäisen oppimisen ja vertailevan koulutuspolitiikan tohtoriohjelma Oppimisen, opetuksen ja oppimisympäristöjen

Lisätiedot

Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012

Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012 Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012 Helsingin yliopiston kirjasto http://www.helsinki.fi/library/ Elise.Pirttiniemi@helsinki.fi

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O. Palkkaayliopisto-opiskelija! Harjoitteluopastyönantajalle LampilaSatu,JurvakainenAnne,PesonenJohannajaLiimatainenJaanaO. Oulunyliopisto Yliopisto-opintojentyöelämäintegraatio-hanke 2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen

Lisätiedot

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 1 JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika kello 14.15 17.05 Paikka Opiskelijakeskuksen neuvotteluhuone, KE1143-2 n jäsenet: Varsinaiset jäsenet: Professori Markku Juntti, pj Professori Kaisa Tasanen-Määttä Professori

Lisätiedot

OPINTO-OPAS

OPINTO-OPAS KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN TOHTORIOHJELMIEN OPINTO-OPAS 2018-2020 Koulutuspolitiikan, elinikäisen oppimisen ja vertailevan koulutuspolitiikan tohtoriohjelma Oppimisen, opetuksen ja oppimisympäristöjen

Lisätiedot

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan

Lisätiedot

HALLINTOELINTEN JA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN KOKOONPANO 2013

HALLINTOELINTEN JA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN KOKOONPANO 2013 HALLINTOELINTEN JA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN KOKOONPANO 2013 HUMANISTINEN Tiedekunnan johtokunta 6 6 6 18 2 Johtoryhmä 7 5 12 Peruskoulutustyöryhmä 3 4 2 9 1 Jatkokoulutustyöryhmä 3 2 2 7 1 Tutkimuksen

Lisätiedot

TOHTORIKOULUTUSVERKOSTO

TOHTORIKOULUTUSVERKOSTO Muistio 30.11.2017/AA/KV TOHTORIKOULUTUSVERKOSTO KOKOUSNUMERO 4/2017 Aika: 30.11.2017 klo 11:00 15:00 Paikka: Aalto-yliopisto, Dipoli Otaniemi Läsnä: Anneli Ahvenniemi, Aalto-yliopisto, pj Anu Helkkula,

Lisätiedot

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Ritva Dammert 16.6.2014 Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen 16.6.2014 1. Tervetulosanat / kehitysjohtaja Ritva Dammert 2. Yliopistojen rahoitusmallit

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tohtorikoulutuksessa noudatetaan seuraavia yhteisiä määräyksiä.

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tohtorikoulutuksessa noudatetaan seuraavia yhteisiä määräyksiä. 1 Tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmat lukuvuodeksi 2017 2018 (Hyväksytty tiedekuntaneuvoston kokouksessa 13.2.2017; täydennetty dekaanin päätöksellä 15.3.2017; korjattu 10.8.2017) TIEDEKUNNAN MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä Hanna Autere Ammattikoulutuksen KansainväliSYYSpäivät Tallinna 6-7.11.2012 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ECVET tulee, mutta milloin? 19.4.2012

Lisätiedot

Hakemukset ja lomakkeet tehdään täyttämällä hakemus (lomake) ja tarvittavat liitteet sähköisen Saimi järjestelmän kautta.

Hakemukset ja lomakkeet tehdään täyttämällä hakemus (lomake) ja tarvittavat liitteet sähköisen Saimi järjestelmän kautta. Henkilöstöpalvelut 2015 OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN SEKÄ SEURANTA-LOMAKKEEN TÄYTTÄMISEEN Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden tohtoriohjelman ohje palkkapaikkaja/tai

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan

Lisätiedot

Sibelius-Akatemian jatkokoulutuspoliittinen suunnitelma 2012

Sibelius-Akatemian jatkokoulutuspoliittinen suunnitelma 2012 Sibelius-Akatemian jatkokoulutuspoliittinen suunnitelma 2012 Sibelius-Akatemian jatkokoulutusjaostossa valmisteltu jatkokoulutuspoliittinen suunnitelma on hyväksytty Sibelius-Akatemian Akateeminen neuvostossa

Lisätiedot

Turun yliopiston tieteellisen toiminnan kokonaisarviointi. Pirkko Mäenpää Elise Johansson 16.10.2015

Turun yliopiston tieteellisen toiminnan kokonaisarviointi. Pirkko Mäenpää Elise Johansson 16.10.2015 Turun yliopiston tieteellisen toiminnan kokonaisarviointi Pirkko Mäenpää Elise Johansson 16.10.2015 Projektipäällikkö palkattu kesällä 2014 Ohjausryhmänä TY:n tutkimusneuvosto Mitä tavoitellaan Itsearviointi

Lisätiedot

Syventävien opintojen opinnäytetyö

Syventävien opintojen opinnäytetyö Syventävien opintojen opinnäytetyö 17. 11.2017 OPINNÄYTE Valtioneuvoston asetuksen (2004/794) 15 mukaan tutkinnon pääaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden tai koulutusohjelman syventäviin opintoihin

Lisätiedot

OHJE OPISKELUOIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN TURUN YLIOPISTON KLIINISEEN TOHTORIOHJELMAAN HUOM! hakulomake ID 3344

OHJE OPISKELUOIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN TURUN YLIOPISTON KLIINISEEN TOHTORIOHJELMAAN HUOM! hakulomake ID 3344 1/11 Henkilöstöpalvelut 2017 / Turun yliopiston kliininen tohtoriohjelma (TKT) 2017 OHJE OPISKELUOIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN TURUN YLIOPISTON KLIINISEEN TOHTORIOHJELMAAN HUOM! hakulomake

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

JATKOTUTKINTOJEN YLEISET LINJAUKSET HELSINGIN YLIOPISTOSSA

JATKOTUTKINTOJEN YLEISET LINJAUKSET HELSINGIN YLIOPISTOSSA JATKOTUTKINTOJEN YLEISET LINJAUKSET HELSINGIN YLIOPISTOSSA Konsistorin linjauspäätökset 8.6.2006 ja niiden perusteella tarkennettu tutkinnonuudistuksen tukiryhmän muistio Tutkinnonuudistuksen tukiryhmä

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ohjaus työelämään 29.10.2014 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus Kyamkissa Periaatteena opiskelijalähtöisyys

Lisätiedot

TUTKIJAKOULUN RAKENNE JA YLEISET TOIMINTAPERIAATTEET JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Hyväksytty Jyväskylän yliopiston hallituksen kokouksessa

TUTKIJAKOULUN RAKENNE JA YLEISET TOIMINTAPERIAATTEET JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Hyväksytty Jyväskylän yliopiston hallituksen kokouksessa JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN RAKENNE JA YLEISET TOIMINTAPERIAATTEET JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UUSI NIMIKKEISTÖ Tutkijakoulu: Jyväskylän yliopistossa on yksi tutkijakoulu, jonka ohjauksessa eri tiedekuntien

Lisätiedot

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen

Lisätiedot

Ennakkotietoja yliopistoista 24.9.2014 valtakunnallista tutkijakouluverkoston tapaamista varten

Ennakkotietoja yliopistoista 24.9.2014 valtakunnallista tutkijakouluverkoston tapaamista varten Päivi Aronen/ Luonnos Rehtorin kanslia/ Helsingin yliopisto 23.9.2014 Ennakkotietoja yliopistoista 24.9.2014 valtakunnallista tutkijakouluverkoston tapaamista varten Aihe: Tohtorin tutkintoon kuuluvat

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi Helsingin yliopiston opintoasiainneuvosto on 22.5.2017 päättänyt seuraavaa opetustaidon arvioinnista: Opetustaito arvioidaan Helsingin

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2017 Tiedotustilaisuus ke 23.11.2016 klo 10.00-11 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja KASELOHA

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa

Lisätiedot