Terveyden edistämisaktiivisuus kunnissa - esimerkkinä toisen asteen oppilaitokset
|
|
- Pasi Palo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Terveyden edistämisaktiivisuus kunnissa - esimerkkinä toisen asteen oppilaitokset Asiantuntija Kirsi Wiss Hyvinvoiva kunta , Kuopio
2 Taustaa: Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmän = TEAviisarin kehittäminen Terveys kansanterveysohjelman (2001) toimintasuunta 19: "Kuntien sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuvan valtion rahoituksen perusteita tarkistetaan siten, että siinä otetaan huomioon myös kunnan toimenpiteet asukkaiden terveyden edistämiseksi. Hallituksen sote- ja maakuntauudistusta koskeva esitys Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lisäosa
3 TEAviisari 1/2 Kuntakohtaisen tiedon lähde Kokonaiskuva kunnan hyvinvoinnin ja terveydenedistämistyön suunnasta Toiminnan keskeisimmät vahvuudet ja kehittämistarpeet näkyväksi Konkretisoi johtamista, toimintaa ja resursseja seitsemällä toimialalla
4 TEAviisari 2/2 Avoin ja maksuton vertailutietojärjestelmä Tukee terveyden edistämistoiminnan suunnittelua ja johtamista Yksittäiset tiedot valmiiksi tulkittu eli pisteytetty Kehittämiskohteet ja vahvuudet havainnollistetaan liikennevaloista tutuilla väreillä Mittaamisessa on keskitytty erityisesti organisaatioiden kykyyn integroida hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen organisaation perustoimintaan, niin että saavutetaan vaikutuksia kuntalaisten hyvinvoinnissa ja terveydessä
5 Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) TEAviisarin ydin on viitekehys, jonka mukaan aineisto on järjestetty Seitsemän näkökulmaa laadukkaaseen ja tehokkaaseen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen: 1. Sitoutuminen 2. Johtaminen 3. Seuranta- ja tarveanalyysi 4. Voimavarat 5. Yhteiset käytännöt 6. Osallisuus 7. Muut ydintoiminnot
6 TEAviisarin tiedonkeruut Aineistot on kerätty suoraan kunnista ja olemassa olevista tilastoista 1. Perusterveydenhuolto 2008: 191 (83 %) terveyskeskusta 2010: 155 (89 %) terveyskeskusta 2012: 158 (100 %) terveyskeskusta 2014: 154 (99 %) terveyskeskusta 2016: 152 (96%) terveyskeskusta 2. Peruskoulut 2009: 1803 (63 %) koulua 2011: 2078 (73 %) koulua 2013: 2023 (74 %) koulua 2015: 2013 (80%) koulua 3. Lukiot 2012: 343 (86 %) lukiota 2014: 323 (82 %) lukiota 2016: 335 (90 %) lukiota Yli 800 indikaattoria yhdessä tulosnäkymässä. 4. Ammatilliset oppilaitokset 2012: 158 (92 %) ammatillista oppilaitosta 2014: 133 (90 %) ammatillista oppilaitosta 2016: 317 (90 %) toimipistettä 5. Liikunta 2010: 268 (79 %) kuntaa 2012: 230 (68 %) kuntaa 2014: 249 (78 %) kuntaa 2016: 271 (91%) kuntaa 6. Kuntajohto 2011: 195 (58 %) kuntaa 2013: 214 (67%) kuntaa 2015: 250 (79 %) kuntaa 2017: käynnissä 7. Ikääntyneiden palvelut 2014: 209 (100 %) palvelujen järjestäjää Kirsi Wiss, 6
7 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen lukioissa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa THL ja Opetushallitus keräävät tietoa lukioiden ja ammatillista peruskoulutusta tarjoavien oppilaitosten hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin edistämistoiminnasta. Viimeisin tiedonkeruu syksyllä 2016 Vastausprosentti: Lukiot 90 % (336 lukiota) Ammatillinen peruskoulutus 90 % (317 ammatillista peruskoulutusta tarjoavien oppilaitosten toimipistettä) Oppilaitoskohtaiset, koulutuksen järjestäjä- ja kuntakohtaiset tulokset tarkasteltavissa TEAviisari-verkkopalvelussa.
8 Kansalliset tulokset - esimerkkejä Kirsi Wiss,
9 Opiskeluhuoltopalvelut: Käytettävissä aiempaa useammassa lukiossa
10 Opiskeluhuoltopalvelut ammatillisessa peruskoulutuksessa: Käytettävissä aiempaa useammin
11 Opiskeluhuoltopalvelujen henkilöstön työpanokset lukioissa: Kuraattoreiden ja psykologien työpanokset Terveydenhoitajasuositus: 4,5-6,0 tuntia viikossa / 100 opiskelijaa Lääkärisuositus: 1,2-1,4 tuntia viikossa / 100 opiskelijaa
12 Opiskeluhuoltopalvelujen henkilöstön työpanokset ammatillisessa peruskoulutuksessa: Kasvaneet Terveydenhoitajasuositus: 4,5-6,0 tuntia viikossa / 100 opiskelijaa Lääkärisuositus: 1,2-1,4 tuntia viikossa / 100 opiskelijaa
13 Opiskelijoiden osallistuminen lukioiden toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin: Yleistynyt Opetussuunnitelma Ryhmäyttämisen toimintatavat Lukion toiminnan arviointi Opiskelijoiden hyvinvointia koskevien tulosten käsittely Oppilaitoksen tilat ja piha-alueet Järjestyssäännöt Ruokailujärjestelyt Tupakoimattomuus ja päihteettömyys Kiusaamisen ja väkivallan ehkäisy ja sovittelu
14 Opiskelijoiden osallistuminen ammatillisen oppilaitoksen toimipisteen toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin lukuvuonna : Toimipisteen toiminnan arviointi Ryhmäyttämisen toimintatavat Opiskelijoiden hyvinvointia koskevien tulosten käsittely Tupakoimattomuus ja päihteettömyys Kiusaamisen ja väkivallan ehkäisy ja sovittelu Ammattiosaamisen näyttöjen ajoittuminen Ruokailujärjestelyt Työssäoppimisen ajoittuminen Toimipisteen tilat ja piha-alueet Opetussuunnitelma Järjestyssääntöjen ja kurinpitosuunnitelmien laatiminen %
15 TEAviisari - esimerkkejä lukiotuloksista Kouluruokailu Terveellisyyden, turvallisuuden ja yhteisön hyvinvoinnin tarkastus Terveyden ja hyvinvoinnin seuranta Opiskelijoiden terveyden ja hyvinvoinnin tietojen raportointi Yhteinen käytäntö päihteiden käytön ehkäisemiseksi Opiskeluhuollon psykologiresurssit Opiskeluhuollon kuraattoriresurssit
16 Johtopäätökset 1/3 Hyvinvointia, terveyttä ja yhteisöllistä toimintakulttuuria edistävä työ on kehittynyt myönteiseen suuntaan Opiskeluhuoltopalveluja aiempaa paremmin käytettävissä, resurssit kasvaneet Opiskelijoiden osallistuminen yleistynyt Terveellisyyden, turvallisuuden ja yhteisön hyvinvoinnin tarkastaminen yleistynyt Kouluruokailusuosituksen noudattaminen
17 Johtopäätökset 2/3 Kehittämiskohteita Opiskeluhuollon toiminnan järjestämisessä eroja oppilaitosten välillä Opiskeluhuoltopalveluja on aiempaa paremmin käytettävissä, mutta ei vielä kaikissa oppilaitoksissa Opiskelijoiden osallistumisessa edelleen kehitettävää
18 Johtopäätökset 3/3 TEAviisarin tiedot Tukevat oppilaitosten hyvinvointityötä Mahdollistavat opiskeluhuollon toteutumisen arvioinnin Tarjoavat vertailutietoa muista oppilaitoksista ja kunnista
19 Lähteet Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen lukioissa TEA THL. Tilastokatsaus 14/ Wiss K, Hakamäki P, Hietanen-Peltola M, Rajamäki A, Saaristo V & Ståhl T. Hyvinvoinnin ja terveyden ja edistäminen ammatillisessa koulutuksessa. Tutkimuksesta tiiviisti 10, toukokuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.
20 Ota yhteyttä TEA-tiimi: Timo Ståhl Pia Hakamäki Vesa Saaristo Kirsi Wiss Kirsi Wiss,
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 27.9.2017 Tilastokatsaus 2/2016 1 Johdanto THL ja Opetushallitus keräävät tietoa peruskoulujen hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin
TEAviisari on uudistunut
TEAviisari on uudistunut Vertaile ja arvioi oman kuntasi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Helppo käyttää ja näyttää. Avoin ja maksuton verkkopalvelu. www.thl.fi/teaviisari
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 1 Johdanto THL ja Opetushallitus keräävät tietoa peruskoulujen hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin edistämistoiminnasta.
Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa
Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa Kirsi Wiss Asiantuntija Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV 27.11.2014 2.12.2014
TEAVIISARI NÄYTTÄÄ SUUNTAA - TERVEYDENEDISTÄMIS- AKTIIVISUUS PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA VUONNA 2018
TEAVIISARI NÄYTTÄÄ SUUNTAA - TERVEYDENEDISTÄMIS- AKTIIVISUUS PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA VUONNA 2018 Kirsi Wiss Maakuntien hyte-valmistelijoiden vertaisfoorumi Helsinki 21.11.2018 TEAVIISARI = TERVEYDEN EDISTÄMISEN
AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1
AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön
Terveydenedistämisaktiivisuus kouluissa/oppilaitoksissa
Terveydenedistämisaktiivisuus kouluissa/oppilaitoksissa Kirsi Wiss Asiantuntija 6.11.2014 7.11.2014 Kirsi Wiss Taustaa TEAviisari (1/2) Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä internetissä www.thl.fi/teaviisari
TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä Tutkija Kirsi Wiss 5.12.2012 Kirsi Wiss 1 Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmän kehittäminen (TedBM) Terveys 2015- kansanterveysohjelman
Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija
Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija 25.9.2017 Wiss Kirsi 1 Esityksen sisältö Tietoa päätöksenteon tueksi Organisaatiotason tietoa
Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta
Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Projektikoordinaattori Niina Saukko Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kulttuuri tea hanke miksi? Tiedontuotannon
Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa. Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki
Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki 30.10.2013 Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) Tausta kansainvälisessä kirjallisuudessa
Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa
Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa Vesa Saaristo, asiantuntija Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV, Messukeskus,
Teaviisari.fi Pia Hakamäki, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö
Teaviisari.fi 8.2.2017 Pia Hakamäki, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö Tiedon hyödyntäminen (Tiedosta toiminta-malli) 8.2.2017 Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä Kuntakohtaisen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin
Uudistunut TEAviisari ja kannustava elementti kuntien sote rahoitukseen
Uudistunut TEAviisari ja kannustava elementti kuntien sote rahoitukseen PSHP:n Terveyden edistämisen neuvottelukunta 29.5.2015, Tampere Timo Ståhl, johtava asiantuntija, Hyvinvointiosasto, THL Uudistuva
MITEN HYÖDYNNÄN TEA- VIISARIN TIETOJA TYÖSSÄNI?
MITEN HYÖDYNNÄN TEA- VIISARIN TIETOJA TYÖSSÄNI? Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen elinvoiman lähteenä -seminaari 29.5.2019 Timo Ståhl, TtT, dos. 3.6.2019 TEAviisarin hyödyntäminen/ Timo Ståhl 1 TERVEYDEN
Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016
Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016 6.10.2016 Tilastokatsaus 9/2016 1 Johdanto THL ja opetus- ja kulttuuriministeriö keräävät tietoa kuntien toiminnasta ja resursseista kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen lukioissa TEA 2019
12 2019 14.5.2019 Päälöydökset Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja on lukioissa aiempaa paremmin, myös resurssit ovat kasvaneet. Yhteisiä kirjattuja käytäntöjä on lukioissa aiempaa vähemmän.
TEAviisarin vuoden 2014 alustavia tuloksia
TEAviisarin vuoden 2014 alustavia tuloksia ja 1 TEAviisari Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä internetissä www.thl.fi/teaviisari Kaikille avoin, maksuton, helppokäyttöinen työväline Kuntien
TEAviisarin Kulttuuri -tiedonkeruun tuoreet tulokset Aluekumppanuuksien päivä
TEAviisarin Kulttuuri -tiedonkeruun tuoreet tulokset Aluekumppanuuksien päivä Niina Saukko 10.10.2019 TEAviisari Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä Niina Saukko 10.10.2019 2 TEAviisari Valmiiksi
VOIMAA VANHUUTEEN NÄKYVÄKSI KUNNAN HYTE-TYÖSSÄ. Vesa Saaristo Voimaa vanhuuteen -verkostopäivät Kuntatalo
VOIMAA VANHUUTEEN NÄKYVÄKSI KUNNAN HYTE-TYÖSSÄ Vesa Saaristo Voimaa vanhuuteen -verkostopäivät Kuntatalo 3.4.2019 ESITYKSEN RAKENNE 1. HYTE-kerroin 2. Hyvinvointikertomuksen minimitietosisällöt 3. TEAviisari
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä
HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN. Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti
HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti SISÄLTÖ Tausta Miksi kannustin kunnille? Mitä indikaattoreita mukana? Miten lasketaan? Kuinka paljon sinun kuntasi
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti 29.11.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki 25.10.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla
HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos VUOSI TIETOLÄHDE KYSYMYS Vastausvai htoehto 1 Vastausvaiht oehto 2 Vastausva ihtoehto 3 PERUSTERVEYDENHUOLTO
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon
TEAviisari 2016 Oma kuntani. Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista
TEAviisari 2016 Oma kuntani Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista Liikunnan edistäminen kunnissa 2016 tulokset Joka toinen vuosi toteutettavan tiedonkeruun tavoitteena on seurata
LIIKUNNAN EDISTÄMINEN KUNNISSA 2016:
Teksti: PIA HAKAMÄKI, TIMO STÅHL LIIKUNNAN EDISTÄMINEN KUNNISSA 2016: Kuva: GORILLA/HERO Liikunnan edistäminen kunnissa on kehittynyt myönteiseen suuntaan. Valtaosassa kunnista on sovittu terveyttä ja
Opiskeluhuoltosuunnitelmat
Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain
KUNTIEN VALTIONOSUUS JA HYTE-KERROIN. Timo Ståhl Kuntatalo
KUNTIEN VALTIONOSUUS JA HYTE-KERROIN Timo Ståhl Kuntatalo 29.8.2019 SISÄLTÖ Tausta Valtionosuuden määräytyminen? Mitä indikaattoreita mukana? Miten lasketaan? Kuinka paljon sinun kuntasi olisi saanut hyte-euroja?
Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön
Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön KKI-PÄIVÄT 2017, Helsinki 22-23.2017 Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. (terveyden edistäminen) Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 7.3.217 1 Sisältö Terveydenedistämisaktiivisuus Lapin maakunnassa
Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto
2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä
Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden
Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit
Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.
Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä
OPISKELIJOIDEN TERVEYS MUUTOKSESSA: TUOREIMMAN TUTKIMUSTIEDON KOHOKOHDAT
OPISKELIJOIDEN TERVEYS MUUTOKSESSA: TUOREIMMAN TUTKIMUSTIEDON KOHOKOHDAT Opiskelijoiden terveys ja hyvinvointi: mitä voimme tehdä yhdessä koulutus ja tapaamispäivä 5.6.2013, THL Kristina Kunttu, LT, dos.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden
Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa
Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Toimiva opiskeluterveydenhuolto seminaari 17.9.2015 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa
Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita
Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari 11.11.2015 Itä-Suomen
HYTE-kertoimet SOTE-uudistuksessa
HYTE-kertoimet SOTE-uudistuksessa STESO:n kesäkoulu 2018, 23.8.2018 Tampere Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö, Hyvinvointiosasto Tausta Kuntien sosiaali-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa TEA 2017
12 2018 15.5.2018 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa TEA 2017 Päälöydökset Oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut ovat yhä useamman koulun käytettävissä, henkilöstöresurssit
Yhteisestä työstä hyvinvointia -
Yhteisestä työstä hyvinvointia - opiskeluhuoltoryhmä perusopetuksessa Helsinki 31.10.2018 Kristiina Laitinen, Opetusneuvos, Opetushallitus Marke Hietanen-Peltola, Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä. Tampere Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL
Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä Tampere 27.9.2016 26.9.2016 Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL 1 MAHDOLLISUUKSIEN ROSKIS Ruttaa paperi ja heitä roskikseen. Saat nousta seisomaan,
Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL
Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä 31.8.2016 Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL 1 MAHDOLLISUUKSIEN ROSKIS Ruttaa paperi ja heitä roskikseen. Saat nousta seisomaan, mutta älä liiku paikaltasi.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
Uudet TEAviisarin tulokset kunnan hyvinvointijohtamisen työkaluna
Uudet TEAviisarin tulokset kunnan hyvinvointijohtamisen työkaluna 30.11.2016, Kuusamo Pia Hakamäki, erikoissuunnittelija, TtM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö, TEAviisari-tiimi 1.11.2016 www.teaviisari.fi
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli monialaiseen toteutukseen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Susanna Fagerlund-Jalokinos
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli monialaiseen toteutukseen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Susanna Fagerlund-Jalokinos Miksi ja miten? Opiskelijoilla on oikeus terveelliseen ja turvalliseen
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,
Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Oulu 2.10 ja Kajaani 3.10.
Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Oulu 2.10 ja Kajaani 3.10. 2013 Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyhteisön
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin
Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus
Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko
Liikkuva opiskelu -ohjelma
Liikkuva opiskelu -ohjelma JOHANNA KUJALA, johanna.kujala@oph.fi Saku ry:n ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivät 21.11.2018 WWW.LIIKKUVAOPISKELU.FI 2 Liikkuva opiskelu -ohjelman
Hyte-kerroin: kannustin vaikuttavaan työhön
Hyte-kerroin: kannustin vaikuttavaan työhön Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päivät 13.10.2016, Kajaani Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö, TEAviisari-tiimi
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta
LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS
LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS VAMMAISTEN OPISKELIJOIDEN VALMENTAVA JA KUNTOUTTAVA OPETUS JA OHJAUS AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLISEEN
Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin
Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies, STM Sisällys Uuden lain tausta ja tarkoitus
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhuollon toimivuus - Opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky -seminaari 29.4.2015, Oulu Marjaana Pelkonen Neuvotteleva
Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä
Terveyskeskusten ja sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 18.10.2012 Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä Veikko Kujala ja Leea Järvi, Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen
Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki
Turvallinen ja hyvinvoiva koulu Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki 10.9.2015 Opas oppilaitoksen tarkastuksista julkaistaan kouluterveyspäivillä 22-23.9.2015 Oppaan laatimiseen
1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa
Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan
Oppilaiden hyvinvointi, terveysvalikoituminen, koulujen toimintakäytännöt ja opiskeluhuoltopalvelujen henkilöstövoimavarat Metrop-alueella
Terveystieteiden yksikkö Oppilaiden hyvinvointi, terveysvalikoituminen, koulujen toimintakäytännöt ja opiskeluhuoltopalvelujen henkilöstövoimavarat Metrop-alueella Professori Arja Rimpelä Yliopistotutkija
OPISKELUHUOLLON ARVIOINTILOMAKE 2016
OPISKELUHUOLLON ARVIOINTILOMAKE 2016 Arviointiin osallistujat: Päivämäärä: 1. OPISKELUHUOLLON RYHMÄT JA SUUNNITELMAT 1.1 Opiskeluhuollon ryhmä ja sen tehtävät 1) Opiskeluhuoltoryhmä on laatinut oppilaitoskohtaisen
Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia
Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Yhteiset työvälineemme. opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi annettiin
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa
Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Dnro 28/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä 27.8.2004 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Tutkintotoimikunnat AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN
Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön
Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön Pohois-Pohjanmaan Hyvinvointifoorumi 2017, Pudasjärvi 6.4.2017 Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. (terveyden edistäminen) Hyvinvoinnin
Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto
Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-
Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa.
Luku 4.3. Opiskeluhuolto Opiskeluhuoltoon sisältyvät koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen opiskeluhuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen opiskeluhuolto.
Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa
Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN
Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö
Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia
Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen
Opiskeluhuollon palvelut Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen 24.3.2015 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan 1.8.2014, mikä muuttui? Opiskeluhuollon suunnittelu
LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa 2018
Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa 2018 Ohjeita vastaamiseen Suosittelemme täyttämistä ensin paperiselle tiedonkeruulomakkeelle. Lomakkeen alalaidassa olevasta
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli monialaiseen toteutukseen
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli monialaiseen toteutukseen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Sisäilma ja terveys-seminaari, Rovaniemi 24.11.2015 Miksi oppilaitokset pitää tarkastaa monialaisesti?
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan
TEAviisari 2013 Seinäjoki. Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014
TEAviisari 2013 Seinäjoki Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014 www.thl.fi/teaviisari Kuntajohdon kyselyn tulokset Joka toinen vuosi toteutettavan tiedonkeruun tavoitteena
Kouluympäristön monialainen tarkastaminen - malli oppilaitosympäristön ja -yhteisön monialaiseen tarkastamiseen
Kouluympäristön monialainen tarkastaminen - malli oppilaitosympäristön ja -yhteisön monialaiseen tarkastamiseen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2016 Miksi oppilaitokset
Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
Perusopetuksen opiskeluhuollon tilannekuva 2017 Yhdenvertaisuus haasteena sekä yksilökohtaisessa että yhteisöllisessä työssä
TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 23 SYYSKUU 2017 Perusopetuksen opiskeluhuollon tilannekuva 2017 Yhdenvertaisuus haasteena sekä yksilökohtaisessa että yhteisöllisessä työssä Päälöydökset 8.-9.-luokkalaisten hyvinvoinnissa
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhuollon toimivuus - Opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky -seminaari 20.4.2015, Vaasa Marjaana Pelkonen Neuvotteleva
Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissa
Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissa Hyvinvointikertomus strategisen johtamisen välineenä 7.3.2016 Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL 1 MAHDOLLISUUKSIEN ROSKIS Ruttaa paperi tolloksi ja heitä
Opiskeluhuollon palvelut
Opiskeluhuollon palvelut 23.4.2018 Hanna Gråsten-Salonen Johtava koulukuraattori Kasvatus- ja opetuspalvelut Tampere OPISKELUHUOLLON ALATYÖRYHMÄN SELVITYS Maakunnassa opiskelijamäärien vaihteluväli suuri
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista
AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA
AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman
Ajankohtaista oppilas- ja opiskelijahuollosta
Ajankohtaista oppilas- ja opiskelijahuollosta Heidi Peltonen, opetusneuvos Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Opetushallitus 15.4.2010 Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi
Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola
Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Hyvinvoiva opiskeluyhteisö sekä terveellinen ja turvallinen opiskeluympäristö ovat oppilaiden ja opiskelijoiden terveen