Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta"

Transkriptio

1 Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta

2 Pirkanmaa2019: yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen

3 Aikataulu valtakunnallisesti

4 Valmistelun lähtökohdat Maakuntien palvelukseen siirtyy liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja osa tukipalveluiden työntekijöistä. Lisäksi maakuntiin siirtyy noin 5000 työntekijää valtion aluehallinnosta. Tämä tarkoittaa yhteensä yli henkilön siirtymistä maakuntien palvelukseen. Liikkeen luovutuksella tarkoitetaan kunnan tai kuntayhtymän toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle niin, että luovutettava osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö siirtyy maakuntien ja maakuntien palvelulaitosten palvelukseen. Kuntien yhteisten tukipalvelujen työntekijä siirtyy maakunnan tai maakuntien palvelulaitosten palvelukseen, jos henkilön nykytehtävistä vähintään puolet kohdistuu kunnan sosiaali- tai terveyspalveluihin. Henkilöstöön sovelletaan jatkossakin kunnallista viranhaltija- sekä työ- ja virkaehtosopimuslainsäädäntöä, jonka soveltamisalaa laajennetaan siten, että se koskee myös maakuntien henkilöstöä. KT Kuntatyönantajat toimii jatkossa myös maakuntien työnantajaedustajana. Työnantajajärjestön nimi muutetaan muotoon Kunta- ja maakuntatyönantajat KT. Maakunnat ja maakuntien palvelulaitokset tulevat Kevan jäsenyhteisöiksi. Keva huolehtii maakuntien ja maakuntien palvelulaitosten henkilöstön eläketurvasta. Maakuntien yhtiöt voivat valita, tulevatko ne kunnallisen eläkejärjestelmän ja kunnallisen ja maakunnallisen alan työehtosopimusten piiriin

5 Laki yhteistoiminnasta Henkilöstön siirtyminen eri toimijoiden palveluksesta itsehallintoaluille/maakunnille kuuluu yhteistoimintamenettelyn piiriin. Yhteistoimintamenettelystä säädetään valtion, kuntien ja yksityisen puolen osalta eri laeissa ja niissä on säädetty työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta hieman eri sanakääntein, mutta samankaltaisin periaattein Yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluvat eri lakien mukaan ainakin asiat, jotka koskevat 1. henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa tai kunnan palvelurakenteessa 2. palvelujen uudelleenjärjestämisen periaatteita, jos niillä voi olla olennaisia henkilöstövaikutuksia, kuten liikkeen luovutusta tai ulkopuolisen työvoiman käyttöä 3. henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun sekä työyhteisön sisäiseen tietojen vaihtoon liittyviä periaatteita ja suunnitelmia

6 Yhteistoiminnan tasot Edustuksellinen yhteistoiminta: Yhteistyötoimikunta tai vastaava Koko organisaatiota tai hallintokuntaa koskevat asiat Valtakunnalliset linjaukset sote- ja maakuntavalmistelun perusteet, tavoitteet, vaikutukset henkilöstön asemaan Työpaikkatason yhteistoiminta: Työpaikkakokoukset, yhteistoimintaneuvottelut, henkilöstöinfot ym Tiettyä henkilöstöryhmää koskevat asiat Osapuolina johto/esimiehet ja se henkilöstö, jota asia koskee Konkreettiset, olennaiset henkilöstövaikutukset Välitön yhteistoiminta: Esimies-alaiskeskustelu, yhteistoimintaneuvottelu Yksittäisiä työntekijöitä koskevat asiat Osapuolina esimies ja alainen Konkreettinen, olennainen vaikutus ao. henkilöstön työtehtäviin, työnjakoon, työntekopaikkaan, työyhteisöön

7 Yhteistoimintaneuvotteluiden lähtökohdat Henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksen periaattein, tukipalveluhenkilöstön osalta ns. 50 % periaate Maakuntaan siirtyy henkilöstöä Pirkanmaan kunnista, Pirkanmaan ELYkeskuksesta, Aluehallintovirastosta, Pirkanmaan TE-toimistosta, Pirkanmaan liitosta, Pirkanmaan pelastuslaitoksesta ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä. Toimijoiden on kuitattava yhteistoimintaneuvottelut aloitetuksi mennessä. Valtion toimijoiden osalta noudatetaan KEHA:n ja HAKE:n ohjeita. Yhteistoimintaneuvottelut käydään ns. jatkuvan neuvotteluperiaatteen mukaisesti Tarkoituksena on, että neuvotteluja jatketaan siihen asti kunnes kaikkia luovutukseen liittyvät asiat on käsitelty eri toimijoiden piirissä ja neuvottelut kussakin paikassa todetaan eri osapuolten osalta käydyiksi. Käytännössä aikataulullisesti tämä tarkoittaa sitä, että neuvotteluja jatketaan vuoden 2019 puolelle asti

8 Ns. vanhoina työntekijöinä siirtymisestä Henkilöt siirtyvät uuden toimijan palvelukseen entisillä työsuhteen/virkasuhteen ehdoillaan. Jos luovutuksen saaja on yksityisoikeudellinen organisaatio, virkasuhteet muuttuvat työsuhteiksi Uudella työnantajalla on velvollisuus noudattaa luovuttajalla noudatettuja virka- ja työehtosopimuksia kulloinkin meneillään olevan sopimuskauden loppuun saakka; sopimuskauden päätyttyä siirtyneeseen henkilöstöön sovelletaan sitä virka- tai työehtosopimusta, jota luovutuksensaajan muuhunkin henkilöstöön sovelletaan Liikkeen luovutuksen piirissä oleva henkilöstö ei voi jäädä entisen työnantajan palvelukseen. Jos joku ei halua siirtyä uuden työnantajan palvelukseen, hänellä on oikeus irtisanoa työ/virkasuhteensa irtisanomisaikaa noudattamatta päättymään siirtohetkeen

9 Valmistelutilanne Hämeenkyrössä Yhteistoimintamenettely käynnistyi Hämeenkyrön kunnassa pidetyssä yhteistyötoimikunnan kokouksessa. Alustavat vakanssitiedot on toimitettu valmistelutoimielimelle. - vakinaiset vakanssit / määräaikaisuus saakka Siirtyvät vakanssit: Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön osalta noin 220 vakanssia Yleis-, talous-, henkilöstö- ja ICT-hallinnosta 11 vakanssia. Muut tukipalvelut: ruokapalveluista 11, siivouspalveluista 13 ja kiinteistönhuoltopalveluista 4 vakanssia

10 Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstö/ alustavat tiedot Toiminto Vakanssit (lkm) Vuodeosasto, dialyysi 48 Asumispalvelut; Kurjenmäkikoti, Siljankoti 46 Kotihoito ja päivätoiminta 32 Perusterveydenhuolto; sairaanhoito, terveydenhuolto 38 Työllisyyspalvelut; työpajatoiminta, kehitysvammaisten työtoiminta 14 Suun terveydenhuolto 11 Mielenterveys- ja päihdepalvelut, päihdesairaanhoito 11 Sosiaalityö ja perhepalvelut (sis. vammaispalvelut) 19 Täydentävät palvelut; röntgen, välinehuolto, keskusvarasto

11 Tukipalveluhenkilöstö/alustavat tiedot Palvelualue Toiminto Vakanssit Perusturvapalvelut Puhtaanapitopalvelut 13 Tekniset palvelut Ateriapalvelut 11 Tekniset palvelut Kiinteistöpalvelut 3 Perusturvapalvelut Kiinteistöpalvelut 1 Perusturvapalvelut Yleishallinto 5 Perusturvapalvelut Talouspalvelut 3 Perusturvapalvelut Tietohallinto- ja ict-palvelut 1 Hallintopalvelut Henkilöstö- ja talouspalvelut

12 Tiedottaminen Henkilöstölle järjestetään infotilaisuuksia valmistelun edetessä. Yhteistyötoimikunta käsittelee asiaa tulevissa kokouksissaan. Lisätietoja löytyy mm. Pirkanmaa2019 sivustolta ( Alueuudistus sivustolta (

Hyvän yhteistoiminnan periaatteet. Henkilöstön asema palvelutuotannon muutoksessa

Hyvän yhteistoiminnan periaatteet. Henkilöstön asema palvelutuotannon muutoksessa Hyvän yhteistoiminnan periaatteet Henkilöstön asema palvelutuotannon muutoksessa Sisältö 1. Maakuntauudistus ja Satasote muuttavat palvelutoimintaa ja rakenteita 2. Yhteistoiminta uudistuksen valmistelun

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA 1 YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA Ennen kuin työnantaja päättää yhteistoimintamenettelyn piiriin kuluvasta asiasta, siitä on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi.

Lisätiedot

Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet

Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn 1.1.2017 alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet 2 1. Sopimuksen osapuolet 1) Joensuun, Kiteen, Lieksan ja Outokummun kaupungit, Heinäveden ja Rääkkylän

Lisätiedot

SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset. Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki

SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset. Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki Miten henkilöstöä kuullaan? Koska asioita selviää? Harmonisoidaanko palkkoja? Säilyvätkö henkilöstöetuudet?

Lisätiedot

SOTE, henkilöstötyöryhmien terveiset. Katariina Similä, henkilöstöjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri

SOTE, henkilöstötyöryhmien terveiset. Katariina Similä, henkilöstöjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri SOTE, henkilöstötyöryhmien terveiset Katariina Similä, henkilöstöjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Miten henkilöstöä kuullaan? Koska asioita selviää? Säilyvätkö henkilöstöetuudet? Harmonisoidaanko

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös 23.8.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmän päätös 23.8.2016 Säädetään erikseen siitä,

Lisätiedot

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017 Henkilöstöä siirtyy maakuntakonserniin 1.1.2020 2 Maakunnille siirtyvä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus 24.4.2017 Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Valmistelija Juha Jääskeläinen 2 Työryhmän tavoitteet ja tehtävä Henkilöstötyöryhmän

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Kuormitus hallintaan, Kuntatalo 5.6.2017 Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain

Lisätiedot

YT-menettely liikkeen luovutuksessa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

YT-menettely liikkeen luovutuksessa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä YT-menettely liikkeen luovutuksessa Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Liikkeenluovutus pähkinänkuoressa Liikkeenluovutus on työoikeuden alalle kehittynyt käsite, jolla on seuraava

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 197/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi henkilökunnan aseman järjestämisestä kunnallisen sosiaalihuollon tai terveydenhuollon laitoksen taikka tehtävän siirtyessä toisen kunnan tai kuntainliiton

Lisätiedot

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Henkilöstön asema sote-uudistuksessa Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (Luonnos 18.8.2014) 1 Lain

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Liikkeen luovutuksesta

Liikkeen luovutuksesta Liikkeen luovutuksesta Liikkeen luovutus tarkoittaa sitä, että yritys tai sen toiminnallinen osa luovutetaan toiselle yritykselle. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 25 :n mukaan työnantajan liikkeen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 02.05.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Henkilöstötyöryhmä (TR 4) Kokoontuu n. 1 x kk Henkilöstöön liittyvien asioiden valmistelu, mm.: Liikkeenluovutuksen piiriin kuuluva

Lisätiedot

Sirpa Piiroinen HENKILÖSTÖN INFOTILAISUUS 27.4.2015

Sirpa Piiroinen HENKILÖSTÖN INFOTILAISUUS 27.4.2015 Sirpa Piiroinen HENKILÖSTÖN INFOTILAISUUS 27.4.2015 Attendo Oy turvallinen työnantaja Suomen suurimpia sosiaali- ja terveydenhoitoalan työnantajia Osa Attendo-konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin hoivapalveluiden

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Henkilöstökysymykset yhtiöittämisessä Toimitusjohtaja Vesa Laine 12.9.2018 Avaintyönantajat AVAINTA ry Monitoimialainen kasvava työnantajaedunvalvontajärjestö

Lisätiedot

4. Joensuun kaupungille siirtyvän henkilöstön määrän määrittely

4. Joensuun kaupungille siirtyvän henkilöstön määrän määrittely Luonnos 29.10.2013 SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA JOENSUUN KAUPUNGILLE OUTOKUMMUN KAUPUNGIN IRTISANOUTUESSA LIPERIN JA OUTOKUMMUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUKSESTA 1.1.2014 ALKAEN -henkilöstöhallinnolliset

Lisätiedot

Henkilöstöasiaa. Petri Alaluusua henkilöstöjohtaja, KHSHP.

Henkilöstöasiaa. Petri Alaluusua henkilöstöjohtaja, KHSHP. Henkilöstöasiaa Petri Alaluusua henkilöstöjohtaja, KHSHP Henkilöstöä koskevat lakiluonnokset, linjauksia Kuntien ja kuntayhtymien palveluksesta maakuntien palvelukseen siirtyy yhteensä noin 220 000 työntekijää.

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS 21.8.2018 Suunnitelma käynnistyy henkilöstöryhmässä aikataulun mukaisesti Henkilöstön siirrot ja YTmenettely Henkilöstöjohtamisen kokonaisuus Henkilöstötoiminnot

Lisätiedot

SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA SIUN SOTELLE ALKAEN - henkilöstöhallinnolliset periaatteet

SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA SIUN SOTELLE ALKAEN - henkilöstöhallinnolliset periaatteet SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA SIUN SOTELLE 1.1.2017 ALKAEN - henkilöstöhallinnolliset periaatteet 2 1. Sopimuksen osapuolet 1) Joensuun, Kiteen, Lieksan, Nurmeksen ja Outokummun kaupungit, Heinäveden,

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli HEmukaisesti Uusimaa 1.6.2017 Lainvalmistelun tilanne Maakunta- ja sotejärjestämislaki on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä Valinnanvapauslaki: hallituksen

Lisätiedot

Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet 2017 ja aikataulu. Lisää tähän nimi ja päivämäärä

Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet 2017 ja aikataulu. Lisää tähän nimi ja päivämäärä Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet 2017 ja aikataulu Lisää tähän nimi ja päivämäärä Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet Toteutetaan yhteistyössä maakunta - henkilöstöä

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS 1 Henkilöstösopimuksen perusteet Lakkautettavan Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymän henkilöstö, Siikaisten kunnan peruspääoman

Lisätiedot

Puolet kuntien väestä siirtyy - askelmerkit kohti liikkeenluovutusta

Puolet kuntien väestä siirtyy - askelmerkit kohti liikkeenluovutusta Puolet kuntien väestä siirtyy - askelmerkit kohti liikkeenluovutusta Maakuntatilaisuudet 2018 Pori 8.5.2018 Neuvottelupäällikkö Sari Ojanen KT Kuntatyönantajat Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain

Lisätiedot

Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon HENKILÖSTÖSOPIMUS

Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon HENKILÖSTÖSOPIMUS Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon HENKILÖSTÖSOPIMUS Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän jäsenkuntien palveluksessa olevan kiinteistönhoidon henkilöstön siirtymisestä perustettavan

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely

Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely Lisää esittäjän nimi Lisää päiväys Esityksen sisältö Maakunta- ja soteuudistus Uudistuksen

Lisätiedot

Missä mennään sotessa näkökulmana HR

Missä mennään sotessa näkökulmana HR Missä mennään sotessa näkökulmana HR Työsuojelupäälliköt 11.4.2018 Henrika Nybondas-Kangas Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain Sosiaali- ja terveydenhuolto 201 824 työntekijää Palo- ja pelastustoimi

Lisätiedot

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN RÖNTGENTOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN RÖNTGENTOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN RÖNTGENTOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Luovuttaja Rovaniemen kaupunki Y-tunnus: 1978283-1 Hallituskatu

Lisätiedot

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN TYÖNANTAJA MUUTOKSET KUNNASTA KUNTAAN KUNTAYHTYMÄSTÄ KUNTAAN KUNNASTA KUNTAYHTYMÄÄN KUNNASTA LIIKELAITOKSEEN KUNNASTA OSAKEYHTIÖÖN

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Tietoisku liikkeenluovutuksesta. Työmarkkina-asiamies Kirsi Korppi

Tietoisku liikkeenluovutuksesta. Työmarkkina-asiamies Kirsi Korppi Tietoisku liikkeenluovutuksesta Työmarkkina-asiamies Kirsi Korppi Siirtyvä henkilöstö 2 Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain Sosiaali- ja terveydenhuolto 199 364 työntekijää Palo- ja pelastustoimi

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset Rekrytointi kunnat/ väliaikaishallinto/maakunnat/konsernit

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset Rekrytointi kunnat/ väliaikaishallinto/maakunnat/konsernit Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset Rekrytointi kunnat/ väliaikaishallinto/maakunnat/konsernit Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Rekrytoija 2017 Henkilöstöä siirtyy maakuntakonserniin

Lisätiedot

SOPIMUS AVOIN YHTIÖ PIENKOTI KOTIONNI IKOLA & KYLKISALO:N ASUMISPALVELUTOIMINNAN SIIRTYMISESTÄ LAPUAN KAUPUNGIN TUOTTAMAKSI 1.9.

SOPIMUS AVOIN YHTIÖ PIENKOTI KOTIONNI IKOLA & KYLKISALO:N ASUMISPALVELUTOIMINNAN SIIRTYMISESTÄ LAPUAN KAUPUNGIN TUOTTAMAKSI 1.9. SOPIMUS AVOIN YHTIÖ PIENKOTI KOTIONNI IKOLA & KYLKISALO:N ASUMISPALVELUTOIMINNAN SIIRTYMISESTÄ LAPUAN KAUPUNGIN TUOTTAMAKSI 1.9.2015 ALKAEN OSAPUOLET Avoin yhtiö Pienkoti Kotionni Ikola & Kylkisalo Y-tunnus

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ LIITE 16.10.2012 SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ 31.12.2012 1. Henkilöstön siirtyminen ja virkojen perustaminen Sovellettavat määräykset: Kuntalaki (365/1995)

Lisätiedot

KT:n rooli maakunnissa

KT:n rooli maakunnissa KT:n rooli maakunnissa Maakuntaviestijöiden tapaaminen 16.2.2017 Työmarkkinalakimies Jenni Aaltonen, KT Maakunnille siirtyvät tehtävät ja työntekijät Ympäristöterveydenhuolto 1 314 työntekijää Maatalouslomitus

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma M A A K U N TA U U D I S T U S Väliaikaishallinnon kokous 15.6.2017 15.6.2017 Eija-Liisa Heikkilä 13.9.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 M A A K U N TA U U D I S T U S MUUTOSJOHTAJIEN JORY Valmistelusuunnitelma

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja Pohjois-Savon

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Henkilöstönsiirron periaatteet. Varikon ja kunnossapidon liikkeenluovutuksessa

Henkilöstönsiirron periaatteet. Varikon ja kunnossapidon liikkeenluovutuksessa Henkilöstönsiirron periaatteet Varikon ja kunnossapidon liikkeenluovutuksessa Järvenpään kaupungin yhteistyötoimikunta 5.2.2019 Henkilöstöasiainjaosto 5.2.2018 Kaupunginhallitus 11.2.2019 Sisältö Johdanto...3

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Henkilöstökysymykset yhtiöittämisessä Toimitusjohtaja Vesa Laine 13.9.2017 Avaintyönantajat AVAINTA ry Monitoimialainen kasvava työnantajaedunvalvontajärjestö

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista?

Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista? Henkilöstö: Mitä minulle tapahtuu? Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista? 1 2.12.2010 Keskeinen säännöstö

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 3/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat 30.5.2018 Ilari Soosalu Sisältö Viimeisimmistä siirtolaskelmista Kehysnäkymistä Vastuiden siirroista Rahoitus siirtymäaikana

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakuntauudistus. Pohjois-Savo 2019

Pohjois-Savon maakuntauudistus. Pohjois-Savo 2019 Pohjois-Savon maakuntauudistus Pohjois-Savo 2019 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja tekijät Sosiaalija terveydenhuolto Aluekehittäminen Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi 25.1.2017 Valmistelun rakenne Esivalmistelun ohjausorganisaatio Henkilöstöfoorumi Yhteiset valmisteluryhmät Sote-tiimi sote-muutosjohtaja & valmisteluryhmien pj:t

Lisätiedot

Sote-ja maakuntauudistus HRvalmistelun. KT Muutostuen tietoisku Kuntamarkkinoilla

Sote-ja maakuntauudistus HRvalmistelun. KT Muutostuen tietoisku Kuntamarkkinoilla Sote-ja maakuntauudistus HRvalmistelun tilanne KT Muutostuen tietoisku Kuntamarkkinoilla 13.9.2018 Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain Sosiaali- ja terveydenhuolto 202 655 työntekijää Palo-

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Sovittiin muutettavaksi yhteistoimintamenettelyä koskevaa yleissopimusta erillisen liitteen mukaisesti (liite 1).

Sovittiin muutettavaksi yhteistoimintamenettelyä koskevaa yleissopimusta erillisen liitteen mukaisesti (liite 1). 1 (3) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN ALAN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISASIOITA KOSKEVISTA NEUVOTTELUISTA 2000 Aika 13.12.2000 Paikka Kunnallinen työmarkkinalaitos, Toinen linja 14, Helsinki 1 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Sopimus liikkeen luovutuksesta

Sopimus liikkeen luovutuksesta Sopimus liikkeen luovutuksesta Sopimus Laihian kunnan toimipisteissään tuottaman tehostetun asumispalvelun liiketoiminnan luovuttamisesta Laihian Hyvinvointi Oy:lle. Sisällysluettelo 1. Osapuolet... 3

Lisätiedot

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 7.10.2016 Ilkka Luoma Tj, sote-muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUS Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus Sote Pelastustoimi ja varautuminen Ympäristöterveydenhuolto 13.10.2016 Maakunnallinen näkökulma 1 Lyhyt

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Henkilöstön asema. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakunta, esivalmistelun henkilöstöforumi

Henkilöstön asema. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakunta, esivalmistelun henkilöstöforumi Henkilöstön asema Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakunta, esivalmistelun henkilöstöforumi 7.2.2017 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja työntekijät Ympäristöterveydenhuolto 1 314

Lisätiedot

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta HALLINNON TYÖRYHMÄ Maakuntavalmistelun ohjausryhmä 20.2.2017 Tilannekatsaus, Sari Haataja Hallintoryhmän tehtävät esivalmistelun aikana Maakunnan / palvelukeskusten vastuulle siirtyvien sopimusten kartoittaminen

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA LIITE 8 SOPIMUSLUONNOS KANGASALAN TYÖTERVEYDEN LIIKE- TOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ XXXX OY:LLE

KANGASALAN KUNTA LIITE 8 SOPIMUSLUONNOS KANGASALAN TYÖTERVEYDEN LIIKE- TOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ XXXX OY:LLE KANGASALAN KUNTA 6.6.2016 LIITE 8 SOPIMUSLUONNOS KANGASALAN TYÖTERVEYDEN LIIKE- TOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ XXXX OY:LLE Sisällys 1. SOPIJAPUOLET... 1 2. MÄÄRITELMÄT... 1 3. SOPIMUKSEN TAUSTA... 1 4. LIIKKEENLUOVUTUS

Lisätiedot

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja. Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa

Lisätiedot

Henkilöstön asemaan liittyvät periaatteet liikkeenluovutuksessa henkilöstöasiainjaosto päivitetty päivitetty

Henkilöstön asemaan liittyvät periaatteet liikkeenluovutuksessa henkilöstöasiainjaosto päivitetty päivitetty 1 (10) Henkilöstön asemaan liittyvät periaatteet liikkeenluovutuksessa henkilöstöasiainjaosto 6.9.2016 päivitetty 28.11.2016 päivitetty 25.10.2017 1 PERUSTE Kaupunginvaltuusto hyväksymän talouden tasapainottamisohjelman

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (1) 191 Asianro 1950/00.04.01/2013 Kuopio-Juankoski kuntaliitos - henkilöstön sijoitussuunnitelma ja tarvittavien virkojen perustaminen Henkilöstöjohtaja Markku Mattila

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

KUMA muutostukiklinikka: Mikä muutoksessa maksaa? Palkkaharmonisaatio tutkimuspäällikkö Mika Juutinen, KT Kuntatyönantajat

KUMA muutostukiklinikka: Mikä muutoksessa maksaa? Palkkaharmonisaatio tutkimuspäällikkö Mika Juutinen, KT Kuntatyönantajat KUMA muutostukiklinikka: Mikä muutoksessa maksaa? Palkkaharmonisaatio tutkimuspäällikkö Mika Juutinen, KT Kuntatyönantajat Kunta- ja maakuntatyönantajat KT Hallitus (työmarkkinakeskusjärjestön tehtävät,

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa - Maakuntauudistuksen henkilöstösiirrot Arvio maakuntiin ja Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyvästä henkilöstöstä Arviot henkilöstömääristä ovat suuntaa-antavia.

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Henkilöstön siirron periaatteet

Henkilöstön siirron periaatteet Henkilöstön siirron periaatteet Keski-Uudenmaan sote henkilöstöryhmä Ylikunnallinen yhteistoiminta 29.8.2018 & 12.9.2018 Muutos- ja integraatioryhmä 14.9.2018 Järvenpään kaupungin yhteistyötoimikunta 20.9.2018

Lisätiedot

Henkilöstöasiat ja henkilöstön osallistuminen Taina Niiranen, projektipäällikkö henkilöstöasiat

Henkilöstöasiat ja henkilöstön osallistuminen Taina Niiranen, projektipäällikkö henkilöstöasiat Henkilöstöasiat ja henkilöstön osallistuminen 9.5.2018 Taina Niiranen, projektipäällikkö henkilöstöasiat Työryhmän kokoonpano (22) PSHP Puheenjohtaja Esittelijä Mänttä-Vilppula Tampere Nokia Hämeenkyrö

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Maakuntauudistuksen organisointi 26.9.2016 2 SOTE-uudistuksen organisointi 26.9.2016 3 26.9.2016 4 Maakuntauudistuksen laajuus 26.9.2016 5 26.9.2016 6 Hankkeen organisointi 26.9.2016

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus

Maakuntien tilakeskus Maakuntien tilakeskus Esitys Kiinteistöt-teemaryhmässä Pirkanmaalla 21.12.2016 Selvityshenkilö Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Palvelukeskuksen taustaa Palvelukeskuksen tehtävä on tukea ja tuottaa

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS. Luovuttaja ja Yhtiö / Luovutuksensaaja jäljempänä yhdessä Sopijapuolet".

HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS. Luovuttaja ja Yhtiö / Luovutuksensaaja jäljempänä yhdessä Sopijapuolet. Liite 6. Henkilöstösiirtosopimus 1 SOPIJAPUOLET HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS Tampereen kaupunkijäljempänä "Luovuttaja" y-tunnus: 0211675-2 osoite: Aleksis Kiven katu 14-16 C 33101 Tampere ja Monetra Pirkanmaa

Lisätiedot

Työmarkkinapolitiikan eriytyminen sopimuspolitiikka tulevaisuudessa

Työmarkkinapolitiikan eriytyminen sopimuspolitiikka tulevaisuudessa Työmarkkinapolitiikan eriytyminen sopimuspolitiikka tulevaisuudessa Kuntien yritys- ja konsernijohtamisen foorumi Kuntatalo 23.3.2017 Henrika Nybondas-Kangas Keskusjärjestöjen asema tilanne muuttunut vuodessa

Lisätiedot

00, OS NeuvottelulYläSavon SOTE kuntayhtymän ruokapalveluhenkilöstön siirtyminen Iisalmen kaupungin palvelukseen alkaen

00, OS NeuvottelulYläSavon SOTE kuntayhtymän ruokapalveluhenkilöstön siirtyminen Iisalmen kaupungin palvelukseen alkaen Neuvottelupöytakirja 1 (6),,,, 00, OS NeuvottelulYläSavon SOTE kuntayhtymän ruokapalveluhenkilöstön siirtyminen Iisalmen kaupungin palvelukseen 1.1.2017 alkaen Aika 21.3.2016 klo 8:00-10:00 Paikka Iisalmen

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN LUONNOS 4.12.104 SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON SAIRAALA-, KUNTOUTUS- JA HOIVAPALVELUT -OSASTON FYSIATRIAN POLIKLINIKKATOI- MINNAN LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan monialainen maakunta. - sote- valmistelun vaihetta

Pohjois-Pohjanmaan monialainen maakunta. - sote- valmistelun vaihetta Pohjois-Pohjanmaan monialainen maakunta - sote- valmistelun vaihetta 13.11.2017 Sirkku Pikkujämsä SOTE-vastuuvalmistelija Pohjois-Pohjanmaan liiton henkilöstöinfo 13.11.2017 3 Pohjois-Pohjanmaan -

Lisätiedot

SOPIMUS LEIKKAUSSALITOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄLTÄ POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

SOPIMUS LEIKKAUSSALITOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄLTÄ POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE SOPIMUS LEIKKAUSSALITOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄLTÄ POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE 19.5..2017 Sivu 1/7 SISÄLTÖ 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN SIIRTOSOPIMUS

HENKILÖSTÖN SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRTOSOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämän henkilöstön siirtosopimuksen ( Sopimus ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Luovutuksensaaja Kuopion kaupunki y-tunnus: 0171450 PL 228, 70101 Kuopio (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13. Johdanto. Soveltamisala

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13. Johdanto. Soveltamisala SISÄLLYS Esipuhe 11 1 Johdanto 2 Soveltamisala 3 Yhteistoiminnan Lyhenteet 13 15 1.1 Vuoden 1978 yhteistoimintalaki....................... 15 1.2 Uusi yhteistoimintalaki...............................

Lisätiedot

Pirkanmaan liitto Kelloportinkatu 1 B, Tampere Puhelin Sähköposti www-osoite

Pirkanmaan liitto Kelloportinkatu 1 B, Tampere Puhelin Sähköposti www-osoite Pirkanmaan2019-sivustolla esitetyt kysymykset henkilöstön siirrosta ja henkilöstöteemaryhmän puheenjohtajan, HR-johtaja Raija Ruorasen ja henkilöstöasiat-projektipäällikkö Taina Niirasen vastaukset niihin.

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Lain soveltamisala yms. Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Lain soveltamisala (2 ) - Työntekijämäärä säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

TUKIPALVELUIDEN SELVITYSTYÖ. Naantalin kaupunki - kevät 2016

TUKIPALVELUIDEN SELVITYSTYÖ. Naantalin kaupunki - kevät 2016 TUKIPALVELUIDEN SELVITYSTYÖ Naantalin kaupunki - kevät 2016 Selvitystyö Naantalin kaupungin tukipalvelut 1. Selvitystyön aikataulu 2. Tukipalveluiden selvitys lähtökohdat 3. Selvitystyö tammi huhtikuu

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMASTA Laura Saurama

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMASTA Laura Saurama SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMASTA 11.4.2018 Laura Saurama Henkilöstöasioiden alustava valmisteluaikataulu Kuntien käytävä neuvottelut mahdollisten alle 50% säännön perusteella siirtyvistä

Lisätiedot

Henkilöstötyöryhmän väliraportti 2/2017. Keski-Suomen Sote- ja maakuntauudistuksen poliittinen ohjausryhmä

Henkilöstötyöryhmän väliraportti 2/2017. Keski-Suomen Sote- ja maakuntauudistuksen poliittinen ohjausryhmä Henkilöstötyöryhmän väliraportti 2/2017 Keski-Suomen Sote- ja maakuntauudistuksen poliittinen ohjausryhmä 20.4.2017 HENKILÖSTÖTYÖRYHMÄ, väliraportti 1 ja 2 Työryhmän tarkoitus ja tavoite Tukea luovuttavien

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa 1 Maakuntauudistuksen henkilöstösiirrot 2 Arvio maakuntiin siirtyvästä henkilöstöstä valtion sisällä siirtyvästä henkilöstöstä: Valtion lupa- ja valvontavirastoon

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT 1 Sopimuksen soveltamisala Sopimuksen perusteella määräytyvät henkilöstön asema ja työehdot

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot