Tausta ja tarve: Tavoitteet:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tausta ja tarve: Tavoitteet:"

Transkriptio

1 1 OlaCity yhteisö Toimintamallin tavoitteena on Orimattilan alueen nuorten yrittäjien (Start Up, opiskelijayritykset) sekä mikro/yksinyrittävien yritystoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden edistäminen, sekä uudenmallisten palveluinnovaatioiden ja työn tekemisen mallinen kehittäminen yhteisöllisen kokeilualustan kautta. Tavoitteena on myös yrittäjyyden innostuksen kasvattaminen, kevyt yrittäjyyden mallintaminen. Olemassa olevien yritysten näkyvyyden lisääminen sekä uusien yritysten tuotteiden ja palvelujen testaaminen ja tuotekehitys. Alueen yritysten verkostoituminen ja yritysten keskinäinen mentorointi. Orimattilan keskustan elävöittäminen ja palvelutarjonnan monipuolistuminen. Tarjotaan PopUP-tiloja jossa mm. lukiolaiset tai yläasteikäiset voivat tulla kokeilemaan päivää yrittäjänä, yrittäjyyskasvatusta toteutetaan uudella tavalla osana kokeilua. Hanke tarjoaa vastuuhenkilön ja kohtauspaikan yrittäjyyden ja työllisyyden vauhdittamiseksi. Hankkeessa kokeillaan uudenlaista yhteisöllistä toimintatapaa, yrittäjyyden työn tekemisen mallia. Hankkeessa rakennetaan konkreettinen työtila, jonne opiskelijayrittäjät, mikroyrittäjät ja kolmannen sektorin toimijat voivat tulla markkinoimaan ja myymään tuotteitaan ja tehdä toimintaansa tunnetuksi matalan kynnyksen osallistumisella. Tuloksena kokeilusta, eri toimijoiden yhetistyöstä ja siihen linkittyvästä uudenlaisesta tavasta toimia syntyy uudenlainen yritys- ja työkulttuuri. Palvelutuotannon tarjontakehitys ja asiakastarve tulevat konkreettisesti yrittäjien saataville, koska muustosjoustavuuden kehitystä mitataan jatkuvalla asiakaspalautteella. Yritysten alueellinen näkyvyys laajenee. Yritysten välinen yhteistoiminnallinen kumppanuus lisääntyy.

2 2 Tausta ja tarve: Mikroyrittäjät tekevät töitä kotona, eikä heillä ole mahdollisuutta yksinään vuokrata liiketilaa keskustasta. Yksinyrittäjät kaipaavat vertaistukea ja mentorointia yritystoimintansa arjen haasteisiin sekä osaamista ja tietotaitoa yksinyrittämiseen ja sen muuttuviin haasteisiin ja toimintaympäristöihin. Työmarkkinoiden ja työn tekemisen muutokset ovat haastamassa perinteistä palkkatyötä, jolloin yrittäjyys ja itsensä työllistäminen eri muodoissaan yleistyvät jatkossa. Tavoitteet: Toimintamallin tavoitteena on Orimattilan alueen nuorten yrittäjien (StartUp, opiskelijayritykset) sekä mikro/yksinyrittävien yritystoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden edistäminen, sekä uudenmallisten palveluinnovaatioiden ja työn tekemisen mallinen kehittäminen yhteisöllisen kokeilualustan kautta. Tavoitteena on myös yrittäjyyden innostuksen kasvattaminen, kevyt yrittäjyyden mallintaminen ja nuorten yrittäjyyskasvatus. Olemassa olevien yritysten näkyvyyden lisääminen sekä uusien yritysten tuotteiden ja palvelujen testaaminen ja tuotekehitys. Uusien käyttäjälähtöisten palveluinnovaatioiden ja toimintamallien syntyminen. Yrittäjyyden testialustana toimivalla hankkeella on tavoitteena alueellisen pienyrittäjyyden edistäminen, tukeminen ja kehittäminen. Yritysten verkostoituminen ja keskinäisen yhteistyön lisääntyminen. Yritysten ja yrittäjyyden näkyvyyden lisääntyminen. Matalan riskin yrityskokeilut. Alueen yritysten verkostoituminen ja yritysten keskinäinen mentorointi luovat uutta intoa ja tuloksellisuutta työhön sekä kehittävät ammatillisesti ja antavat tärkeää vertaistukea. Tyhjiä kivijalkatiloja on tarjolla Orimattilan keskustassa, hankkeen yhtenä tavoitteena on keskustan elävöittäminen ja palvelutarjonnan monipuolistuminen.

3 Hankkeen keskeistä toiminta-ajatusta kuvaavia ydinkäsitteitä ovat kevytyrittäjyys, kokeiluyrittäjyys, osuuskuntayrittäjyys, StartUp, mikroyrittäjyys, pienyrittäjyys ja hybridiyrittäjyys sekä yhteisöllinen yrittäjyys. 3 Työllistymisen edistämisen näkökulmasta hankkeessa etsitään välineitä ja toimintamahdollisuuksia, jotka edesauttavat itsensätyöllistämistä. Itsensätyöllistäminen on varteenotettava vaihtoehto nivelvaiheessa oleville, opintonsa päättäville työttömille nuorille sekä työmarkkinoiden ulkopuolelle jääneille yli viisikymppisille. Myös kevytyrittäjyys ja hybridiyrittäjyys ovat vaihtoehtoja itsensätyöllistämiseen. Toimenpiteet: Hanke tarjoaa vastuuhenkilön ja kohtauspaikan yrittäjyyden ja työllisyyden vauhdittamiseksi. Hankkeessa kokeillaan uudenlaista yhteisöllistä toimintatapaa, yrittäjyyden työn tekemisen mallia. Hankkeessa rakennetaan konkreettinen työtila, jonne yrittäjät, opiskelijayrittäjät, mikroyrittäjät ja kolmannen sektorin toimijat voivat tulla markkinoimaan ja myymään tuotteitaan ja tehdä toimintaansa tunnetuksi matalan kynnyksen osallistumisella. Testataan tuotteiden ja palveluiden markkinoita sekä kehitetään yritysmentorointia. Tarjotaan PopUp-tiloja jossa mm. lukiolaiset tai yläasteikäiset voivat tulla kokeilemaan päivää yrittäjänä, yrittäjyyskasvatusta toteutetaan uudella tavalla osana kokeilua. Samoin Lahden AMKn NY-Nuori Yrittäjyys opiskelijoille ja nuorille 4H yrittäjille tarjotaan mahdollisuus omien tuotteiden tai palvelujen markkinointiin ja testaukseen. Mukana yhteisössä ja verkostojen vahvistumisessa ovat myös Orimattilan alueen 3. sektorin toimijat, Orimattilan Ampun 4H, Orimattilan yrittäjäyhdistykset sekä mm. alueen urheiluseurat ja kyläyhdistykset. PopUp tilaa käytetään joustavasti vaihtuvien yritysten ja tuotteiden testialustana. Hanke koordinoi toimintaa ja tilojen markkinointi toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

4 4 Vaikutukset: Tuloksena kokeilusta, eri toimijoiden keskinäisestä toiminnasta ja siihen linkittyvästä uudenlaisesta tavasta toimia syntyy uudenlainen yritys- ja työkulttuuri. Palvelutuotannon tarjontakehitys ja asiakastarve tulevat konkreettisesti yrittäjien saataville, koska muustosjoustavuuden kehitystä mitataan jatkuvalla asiakaspalautteella. Yritysten alueellinen näkyvyys laajenee. Yritysten välinen yhteistoiminnallinen kumppanuus lisääntyy. Itsensätyöllistämisen kynnys madaltuu ja vaihtoehto työllistymisen muotona tulee tunnetuksi. Aikataulu: Projekti toteutetaan ajalla Projektin toimenpiteet ajoittuvat seuraavasti: Valmisteluvaihe: Syys-lokakuu 2017 työntekijän rekrytointi, PopUp-tilan vuokraus, sisustus ja markkinointi Toteutusvaihe: Marraskuu Elokuu 2018 toiminnan toteutus, testaus ja kehittäminen Raportointi: Syyskuu 2018 projektin raportointi, päättäminen ja jatkotoimenpiteistä sopiminen

5 5 Projektin toteuttajat: Projektin toteuttaa Orimattilan kaupunki. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä alueen yrittäjäyhdistysten, oppilaitosten, yritysten ja 3 sektorin kanssa. Hankkeen suunnittelussa ovat olleet mukana Orimattilan Osuuspankki, Orimattilan yrittäjät Ry, Ampun 4H ry ja Lahden AMK.

Maahanmuuttajien työllistäminen

Maahanmuuttajien työllistäminen Maahanmuuttajien työllistäminen Kansainvälinen työvoima -projekti 11.10.2012 Kuka on maahanmuuttaja? Ulkomailta Suomeen muuttanut henkilö, joka on jonkin toisen maan kansalainen tai kokonaan kansalaisuutta

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa Hanna Salminen Projektipäällikkö Rocket 2020 Rohkeasti Amis TAVOITE 1 Yli tutkintorajojen ja koulutusmuotojen välisen joustavuuden lisääminen

Lisätiedot

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA VERKOSTOITUMALLA JA YHTEISTYÖLLÄ

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA VERKOSTOITUMALLA JA YHTEISTYÖLLÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA VERKOSTOITUMALLA JA YHTEISTYÖLLÄ - Yksinyrittäminen vai verkostoyrittäjyys? Kuopio Tuija Toivola KTT, tutkimuspäällikkö SISÄLTÖ Miksi uusia toimintamalleja yrittäjyyteen? Mitä on

Lisätiedot

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatus etenee Pieksämäellä Taisto Hirvonen

Yrittäjyyskasvatus etenee Pieksämäellä Taisto Hirvonen Yrittäjyyskasvatus etenee Pieksämäellä Taisto Hirvonen 14.4.2018 Hiekkiksen yrittäjyyskasvatushanke (ESR) Toteutus 1.1.2016 30.6.2018 Keskeisiä tavoitteita Pieksämäen tekniikan alojen koulutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet

Lisätiedot

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa Päivi Ovaska Projektipäällikkö Saimaan ammattiopisto Sampo Antti Oravuo Yritysasiantuntija Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksen edistämistä

Lisätiedot

TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 %

TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 % rahasto-osuudet hallinnonaloittain TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 % Eija Haatanen 8.11.2007 1 ESR Tuotekehitys Sosiaaliset innovaatiot ESR kehittämisinstrumenttina, joka tuo lisäarvoa kansalliseen

Lisätiedot

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma 2017 2018 Tuusula on noin 40 000 asukkaan ja yli 2 700 yrityksen kasvuhakuinen, luova ja käytännönläheinen kulttuurikunta Keski-Uudellamaalla. Sijaintimme Helsinki- Vantaan

Lisätiedot

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Seutufoorumi 28.11.2017 KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja

Lisätiedot

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä 1 Tämänhetkisiä ongelmia työn ja opintojen integroinnissa Opiskelijoiden opintojen aikaista työssäkäyntiä ja siinä syntyvää osaamista ei riittävässä

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1

pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1 SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1 Ohjelma 12.30-13.45 Päiväkahvi sekä hankkeen ja osallistujien esittäytyminen 13.45 14.15 Aloituslomakkeet 14.15

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut YRITTÄJYYSPOLKU Lahden nuorisopalvelut Nuorten työllisyyspalvelut Matti Martikainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT Lahti Tuija Oikarinen Yrittäjyyden ja työn murros - Yrittäjyys mahdollisuutena

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Ohjaamo-päivät Lahdessa

Ohjaamo-päivät Lahdessa Ohjaamo-päivät Lahdessa 23.09.2015 Työllisyystietoa Lahdesta - elokuu 2015 Työttömyysaste 18,0 % (8912) (koko maa 13,2 %) 2012: ka-14,0 %; 2013: ka-16,1 %; 2014: ka-17,3 % Nuorten osuus työttömistä 15,0

Lisätiedot

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke 1.9.2006-31.10.2007 Savonia yrityspalvelut Kasvua ja tehokkuutta verkostoitumalla - ratkaisuja pk-yritysten haasteisiin -seminaari 30.5.2007 Liiketalous, Iisalmi

Lisätiedot

AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin

AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin UUSIA YRITTÄJIÄ, YRITYSTEN KEHITTÄMISTÄ JA TÄHÄN LISÄOTSIKKO, Kuva: maaseutuverkosto; Contum O ja Jyrki Vesa -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin Hankkeen hallinnoija: ProAgria

Lisätiedot

Kotona Suomessa-pilottihaku 2016

Kotona Suomessa-pilottihaku 2016 Kotona Suomessa-pilottihaku 2016 tavoite: kotoutumiskoulutuksen jälkeisen palvelun kehittäminen ja mallintaminen mallintamisessa hyödynnetään pilottihankkeita pilottihankkeiden hakuaika on 1.2.2016-31.3.2016

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu 2016 Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely

1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely 1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely Yhteenveto 24.11.2017 KICK ON tilaisuus Kimmel Joensuu Alueellisen kokeilun tavoitteet Luodaan 1000 uutta työpaikkaa Vaikutus aluetalouteen +

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Hallituksen yrittäjyyshanke

Hallituksen yrittäjyyshanke Hallituksen yrittäjyyshanke Valtion ja kuntien rooli elinkeinopolitiikassa / Kuntamarkkinat 14.9.2016 Teollisuusneuvos Ulla Hiekkanen-Mäkelä Yritys- ja alueosasto Yritysrakenne Suomessa Suomessa on 283

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa

yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa Yhden luukun periaate? Eri osa-alueisiin erikoistuneet toimijat pystyvät yhdessä

Lisätiedot

Yrittäjyys ja verkostot suuntautuminen ( op)

Yrittäjyys ja verkostot suuntautuminen ( op) HELI16-ohjelma (Liiketalous, Helsinki) Yrittäjyys ja verkostot suuntautuminen (25 + 10 op) Ei joko tai, vaan sekä että?, sillä: Yrittäjyyden voit valita myös toisen pääsuuntautumisen rinnalle! Moduulien

Lisätiedot

Mitä arvioitiin?

Mitä arvioitiin? Mira Huusko ja Juha Vettenniemi, Musiikkitalo 3.12.2018 Mitä arvioitiin? Miten opiskelijat kokivat oppineensa yrittäjyyttä nykyisten opintojensa aikana? Miten yrittäjyyttä opetettiin? Miten ammatillisen

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten työllistymisen tueksi

Maahanmuuttajataustaisten työllistymisen tueksi Maahanmuuttajataustaisten työllistymisen tueksi OSSI - osaaminen esiin hanke 1.8.2015-31.1.2018 Projektipäällikkö Siru Kilpilampi 2.10.2015 Ossi -hankkeessa tuotetaan ohjaus- ja koulutusmalli, joka edistää

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus

Kasvupalvelu-uudistus Kasvupalvelu-uudistus 1 Mitä kasvupalveluilla tavoitellaan? Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen Politiikkatavoitteet Strategiset tavoitteet Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Uutta luovaa taloutta Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Murros Meneillään on talouden murros. Tiedon, osaamisen, luovuuden ja merkitysten rooli kasvaa. Uudistuva talous, digitalisoituva

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä.

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Ammatillisen kuntoutuksen päivät Verve, Oulu 18.9. 2014 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työurien pidentäminen

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 Seija Aalto, koulutusjohtaja Yrittäjyyslinjausten tarkoituksena on suunnata, kehittää ja ohjata eri koulutusasteiden yrittäjyyden edistämisen ja yrittäjyyskasvatuksen toimenpiteitä

Lisätiedot

SEKTORIT SEKAISIN YRITYKSEN NÄKÖKULMA

SEKTORIT SEKAISIN YRITYKSEN NÄKÖKULMA SEKTORIT SEKAISIN YRITYKSEN NÄKÖKULMA HANKINTA-ASIAMIES VELI PUTTONEN PALVELUKSESSANNE! Keski-Suomen Yrittäjät Lutakonaukio 7 (Innova 2) 40100 6.6.2017 Jyväskylä P. 0500 646 793 veli.puttonen@yrittajat.fi

Lisätiedot

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi 1 HYRIA KOULUTUS 4.9.2014 Hyrian tarjoamat koulutukset & palvelut Yrittäjän ammattitutkinto

Lisätiedot

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa yhdistää maahanmuuttajien parissa työskentelevät asiantuntijat verkostoksi, joka toteuttaa yhä laadukkaampia ja vaikuttavampia kotouttamispalveluita kaikkialla

Lisätiedot

KAIKU. Sanna Saastamoinen

KAIKU. Sanna Saastamoinen KAIKU Sanna Saastamoinen 22.9.2016 KAIKU pähkinänkuoressa Työhönvalmennusta 100 kuntouttavan työtoiminnan asiakkaalle Turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden työllistymisen tukemista Yhdistyksille

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot

Varsinais-Suomen kummiyritysrengas

Varsinais-Suomen kummiyritysrengas Varsinais-Suomen kummiyritysrengas Tästä on kyse 1 Varsinais-Suomen Kummiyritysrengas Jokaisessa maakunnan kunnassa on selkeä ja tunnettu toimintatapa, jota kautta varmistetaan nuoren, alle 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen

Lisätiedot

Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta ESR

Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta ESR Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta ESR Kaakkois-Suomen ELO-seminaari 26.3.2015 Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö Projektin tavoitteet Projektin tavoitteena on rakentaa Saimaan

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita maailmantalouden,

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut

Lisätiedot

Kymenlaakson konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi

Kymenlaakson konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Kymenlaakson konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus

Lisätiedot

Muhoksen kunnan elinvoimaohjelma 2025

Muhoksen kunnan elinvoimaohjelma 2025 Muhoksen kunnan elinvoimaohjelma 2025 Kehyskuntien elinvoima- analyysin 2015-2018 vahvuudet Muhoksella Väestön keski- ikä (38,7)valtakunnan (42,7)keskitasoa matalampi. Syntyvyys 11,9 lasta/ 1000 asukasta

Lisätiedot

Satakunnan ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö. Hanna Rautava-Nurmi

Satakunnan ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö. Hanna Rautava-Nurmi Satakunnan ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö Hanna Rautava-Nurmi Innovatiivinen pedagoginen ratkaisu Satakunnan ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö 1996 1997 1998-2000 2001 2002 2004 2005 1996, Yrityskiihdyttämö

Lisätiedot

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -kehittämishanke 2013-2015 Koulutuksellinen

Lisätiedot

korkeakoulut ja yhteisöt Keski-Suomessa

korkeakoulut ja yhteisöt Keski-Suomessa KYTKE korkeakoulut ja yhteisöt Keski-Suomessa KYTKE lyhyesti Toteuttamisaika: 1.8.2015-30.6.2017 Päätavoite: korkeakouluopiskelijoiden työelämävalmiuksien kehittäminen yhdistysyhteistyöllä Muita tavoitteita:

Lisätiedot

Miten yrittäjä voi? Maarit Laine, Terveyskunto Oy. Työhyvinvointiseminaari 1.2.2011, Eduskuntatalo

Miten yrittäjä voi? Maarit Laine, Terveyskunto Oy. Työhyvinvointiseminaari 1.2.2011, Eduskuntatalo Miten yrittäjä voi? Työhyvinvointiseminaari, Eduskuntatalo Yrittäjyys mitä se merkitsee? Askel kammokujaan, josta ei ole takaisin paluuta normaalin turvaverkon piiriin. Kiire, vastuut, taloudelliset vaikeudet,

Lisätiedot

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010 InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset InFAcTo Tavoitteet ja tulokset Hämeenlinna, Marraskuu 2010 1 Kehitys tarvitsee Matkailun strategiat Hämeessä ja Virossa painottavat uusien kestävien matkailutuotteiden

Lisätiedot

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)

Lisätiedot

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään 10-11.4.2014 TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus KOKONAISBUDJETTI: 981 761 euroa

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto

Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen Ohjaus yrittäjyyteen 27.10.2015 Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Ohjaus yrittäjyyteen tilaisuuden teemana TYÖELÄMÄTAIDOT JA YRITTÄJYYS Oivallinen mahdollisuus

Lisätiedot

Kohderyhmät. Luovien alojen - Yrittäjät - Yritysneuvojat - Yrittäjyyden opettajat

Kohderyhmät. Luovien alojen - Yrittäjät - Yritysneuvojat - Yrittäjyyden opettajat 05/2018 12/2020 Lähtökohdat Luovien alojen kehittymisen esteet: - Yrityspalveluiden hajanaisuus, ei vahvaa alustaa monipuoliselle verkostoimiselle - Luovan osaamisen määrätietoisen hyödyntämisen puute

Lisätiedot

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut Innokylä Uudistuvat lähipalvelut 12.9.2012 Mira Sillanpää Asukasagentti, Uudistuva kylä kaupungissa hanke Hämeenlinna Näkökulmana Uutta ajattelutapaa palvelujen järjestämiseen Lähellä tapahtuva toiminta

Lisätiedot

Te Startup-lukion pilottikoulut olette kyselleet meiltä runsaasti kysymyksiä, ja yritämme koostaa vastauksia niihin kaikkiin tähän dokumenttiin.

Te Startup-lukion pilottikoulut olette kyselleet meiltä runsaasti kysymyksiä, ja yritämme koostaa vastauksia niihin kaikkiin tähän dokumenttiin. HEISSAN! Te Startup-lukion pilottikoulut olette kyselleet meiltä runsaasti kysymyksiä, ja yritämme koostaa vastauksia niihin kaikkiin tähän dokumenttiin. AIKATAULU Opiskelijoiden ilmoittautuminen kursseille

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen (ESR) Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen edistämistä, tutkimusta, kehittämistä - kuinka eteenpäin. Timo Pihkala Professori LUT

Yrittäjyyskasvatuksen edistämistä, tutkimusta, kehittämistä - kuinka eteenpäin. Timo Pihkala Professori LUT Yrittäjyyskasvatuksen edistämistä, tutkimusta, kehittämistä - kuinka eteenpäin Timo Pihkala Professori LUT Yrittäjyyskasvatuksen edistäminen Kolme näkökulmaa 1. yrittäjyys ja yrittäjämäisyys ovat nykyinen

Lisätiedot

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli 2009-2011 Iina Peltomaa Toukokuu 2009 Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli: toimijatahot Rahoitus ja hallinnointi Osatoteuttajat Pilotit ja toimintaympäristö Nuorten

Lisätiedot

Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN

Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN Päivitetty 6.2.2019 Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET 2019-2020 PAINOPISTEET JA TAVOITTEET: NUORET RESILIENSSI OSAAMINEN Osaajien positiivinen

Lisätiedot

ESR ohjelman mahdollisuudet

ESR ohjelman mahdollisuudet ESR ohjelman mahdollisuudet Osastopäällikkö Tuija Johansson Lapin TE keskus Alustus seminaarissa Maaseudun yrittäjyyden edistäminen ohjelmatyön avulla 20.11.2008 Teemat: 1. ESR ohjelman esittely 2. Lapin

Lisätiedot

Palveluportaat. Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen

Palveluportaat. Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen Palveluportaat Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen HANKKEEN TAUSTA, TARVE JA TAVOITTEET Julkinen sektori on suurten muutosten edessä Keskittämisellä ja kuntaliitoksilla ei pystytä turvaamaan

Lisätiedot

Palveluportaat- Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen

Palveluportaat- Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen Palveluportaat- Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen HANKKEEN TAUSTA JA TARVE Julkinen sektori on suurten muutosten edessä. Keskittämisellä ja kuntaliitoksilla ei pystytä turvaamaan palveluita

Lisätiedot

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista Haku 1.1 1.3.2016 Valtteri Karhu Marika Lindroth Tavoitteet Vahvistetaan nuorten elämänhallintaa, osallisuutta ja voimavaroja, jotta motivaatio opiskeluun ja

Lisätiedot

Ainutlaatuinen Rakennus- ja talotekniikkaalan keskittymä Myllypuroon 2022

Ainutlaatuinen Rakennus- ja talotekniikkaalan keskittymä Myllypuroon 2022 Ainutlaatuinen Rakennus- ja talotekniikkaalan keskittymä Myllypuroon 2022 Liisa Pohjolainen, Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja, Helsinki Panostamme avoimuuteen niin koulutuksessa kuin yhteydessä

Lisätiedot

LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia

LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia Alueellisten TNO-asiantuntijoiden koulutus 11.-12.11.2014 LAITURI-projekti LAITURI projektin tavoite ja tuloksia Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus ESR hankehaku syksyllä 2017 Alueellinen ESR haku 1.5.-3.10.2017 Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelman tavoitteita Nuorisotakuun toimeenpanon tukeminen Uudenlaiset palvelut

Lisätiedot

suositukset rahoittajille

suositukset rahoittajille EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat suositukset rahoittajille

Lisätiedot

TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ. Mikko Kesä, vanhempi neuvonantaja, Sitra Työsteen Sillat

TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ. Mikko Kesä, vanhempi neuvonantaja, Sitra Työsteen Sillat TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ, vanhempi neuvonantaja, Sitra 26.9.2016 Työsteen Sillat Edistämme työelämän uudistumista talouden ja työmarkkinoiden haasteisiin ja tulevaisuuteen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys. 1.2.2011 Anne Korhonen

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys. 1.2.2011 Anne Korhonen Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys 1.2.2011 Anne Korhonen Toteutus etsittiin viitteitä Green Care -malliin soveltuvista palvelutarpeista palvelustrategiat, palvelutarve- ja väestöselvitykset,

Lisätiedot

Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014

Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Toiminta-aika 1.4.2011-31.12.2014 4 palveluohjaajaa + projektipäällikkö Rahoitus ESR 85% ja kuntaosuus 15% mukana olevien kuntien mukaan asukasmäärien suhteessa:

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta

Lisätiedot

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Tampere Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK Sisältö Strateginen tausta Kansallisten

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen Päijät-Hämeessä SOS II hankkeen tavoitteet Asiakkaan osallisuutta edistävien käytäntöjen kehittäminen Aikuissosiaalityön raportoinnin ja arvioinnin mallien kehittäminen

Lisätiedot

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9. SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

TE-palveluja alueellisesti

TE-palveluja alueellisesti 1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,

Lisätiedot

Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia

Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia WISIO on Turun ammatti-instituutin yrittäjyyden oppimisympäristö, joka toimii kohtauspaikkana eri toimijoiden välillä. WISIO:ssa on muuntuvien yrittäjyyden

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,

Lisätiedot

Jyväskylän aikuisopisto on 10 000 opiskelijan ja satojen yhteisöjen osaamisen kehittäjä. Aikuisopisto on alueellisesti aktiivinen ja

Jyväskylän aikuisopisto on 10 000 opiskelijan ja satojen yhteisöjen osaamisen kehittäjä. Aikuisopisto on alueellisesti aktiivinen ja Jyväskylän aikuisopisto on 10 000 opiskelijan ja satojen yhteisöjen osaamisen kehittäjä. Aikuisopisto on alueellisesti aktiivinen ja valtakunnallisesti merkittävä toimija, jolla on vuosikymmenien kokemus

Lisätiedot