Uusi Tartuntatautilaki ja Tartuntatautiasetus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi Tartuntatautilaki ja Tartuntatautiasetus"

Transkriptio

1 Uusi Tartuntatautilaki ja Tartuntatautiasetus Edellinen vuodelta 1986 Monelta kohtaa muutettu vuosien varrella Alueellinen koulutus

2 Yleistä Tehostaa Suomen valmiutta torjua tartuntatauteja Päävastuut säilyvät ennallaan Laki korostaa kunnan tai kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavan lääkärin toimivaltaa päättää tartuntatautien torjunnan vaatimista toimenpiteistä Vastaisuudessa myös sosiaalihuollon toimintayksiköiden on torjuttava suunnitelmallisesti hoitoon liittyviä infektioita Toimintayksiköt velvoitetaan huolehtimaan mikrobilääkkeiden tarkoituksenmukaisesta käytöstä lääkkeille vastustuskykyisten mikrobien leviämisen ehkäisemiseksi

3 14 Vapaaehtoiset terveystarkastukset ja rokotukset Kunnan on järjestettävä yleisiä rokotuksia ja terveystarkastuksia tartuntatautien ehkäisemiseksi. Rokotukseen tai terveystarkastukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Ensimmäinen esitys pykäläksi 14 kuului näin: Kunnan on järjestettävä alueellaan oleskeleville henkilöille yleisiä terveystarkastuksia tartuntatautien ehkäisemiseksi, tartuntatautien toteamiseksi tarvittavia tutkimuksia ja tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseksi tarpeellinen hoito. Tarkastukseen tai tutkimuksiin osallistuminen on vapaaehtoista

4 Tartuntatautien luokittelu Tartuntatautiasetuksessa Yleisvaarallinen Esim. tuberkuloosi, hepatiitti A, kuppa, kurkkumätä, lavantauti, shigella, meningokokki ym. Uutena tuhkarokko, hepatiitti E Valvottava (ennen Ilmoitettava) Esim hepatiitti B ja C, HIV, hinkuyskä, sukupuoliteitse leviävä klamydia, vaikeat pneumokokkitaudit, TBE, malaria ym Muu (laboratorion ilmoitettavia) Uusiksi lääkärin ilmoitettavaksi tartuntataudiksi luokitellaan mm. hepatiitti E pneumokokin aiheuttama vaikea yleisinfektio ja aivokalvontulehdus tetanus

5 Yleisvaaralliset tartuntataudit 1) EHEC-bakteerin aiheuttama tauti; 2) hepatiitti A; 3) hepatiitti E; 4) A-tyypin influenssaviruksen H5N1- tai H7N9-alatyypin taikka muun uuden tai harvinaisen alatyypin aiheuttama tauti; 5) isorokko; 6) kolera; 7) kuppa; 8) kurkkumätä; 9) lavantauti, pikkulavantauti ja muu salmonelloihin kuuluvan bakteerin aiheuttama tauti; 10) meningokokin aiheuttama vaikea yleisinfektio ja aivokalvontulehdus; 11) pernarutto; 12) polio; 13) rutto; 14) SARS ja MERS; 15) shigellapunatauti; 16) tuberkuloosi; 17) tuhkarokko; 18) Ebola, Lassa, Marburg, Krimin-Kongon verenvuotokuume ja muut virusten aiheuttamat verenvuotokuumeet

6 Valvottavat tartuntataudit 1) botulismi; 2) Creutzfeldt Jakobin tauti; 3) ekinokokkoosi; 4) hemofiluksen aiheuttama vaikea yleisinfektio ja aivokalvontulehdus; 5) hepatiitti B; 6) hepatiitti C; 7) hinkuyskä; 8) hiv-infektio; 9) sukupuoliteitse leviävät klamydiainfektiot; 10) keltakuume; 11) legionelloosi; 12) listerioosi; 13) lepra ja muu mykobakteeritauti kuin tuberkuloosi; 14) malaria; 15) pneumokokin aiheuttama vaikea yleisinfektio ja aivokalvontulehdus; 16) puutiaisaivokuume; 17) vesikauhu (raivotauti); 18) rotavirusinfektio; 19) sankkerit; 20) sikotauti; 21) tetanus; 22) tippuri; 23) vihurirokko Vihreä=Ei lääkärin ilmoitusta

7 Lääkärin sähköinen ilmoittaminen tartuntatautirekisteriin 1. Tunnistautuminen Aseta ensin toimikortti kortinlukijaan. Mene verkkosivuosoitteeseen: Tarvittaessa valitse varmenne ja paina ok (kaikki selaimet eivät vaadi varmennetta). Anna toimikortin PIN1-koodi. Jos PIN1-koodia on kysytty aikaisemmin muun www-sovelluksen yhteydessä, ei sitä aina kysytä uudelleen. 2. Ilmoituksen tekeminen Avattuasi sovelluksen ruudulla näkyy ilmoituslomake. Liikkuessasi lomakkeella saat ohjeita viemällä hiiren kysymysmerkki-kuvakkeen päälle. Sovellus sulkeutuu automaattisesti tunnin kuluessa, jos et tee mitään. Tällöin keskeneräinen ilmoitus ei tallennu, vaan sinun tulee täyttää se uudestaan. Lomakkeessa on neljä osaa.

8 Valtakunnallinen taso Valtioneuvosto: Lainsäädäntö Viranomaispäätökset Tartuntatautien neuvottelukunnan asettaminen Sosiaali- ja terveysministeriö: Lainsäädännön ja viranomaispäätösten valmistelu STM:n asetukset ja ohjeet rokotusohjelmasta, ym. Terveyskasvatuksesta ja tiedottamisesta huolehtiminen Tartuntatautien neuvottelukunta: Tartuntatautien vastustamistyön seuraaminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL: Rokotehuolto Tartuntatautiseurannan rekisterit Epidemiaselvityksien tuki Kansalliset asiantuntijalaboratoriot Asiantuntija-apu STM:lle ja terveydenhuoltojärjestelmälle Tiedottaminen Tutkimus

9 Aluetaso Aluehallintovirasto: Hallinnollinen ohjaus Sovittaa yhteen ja valvoo tartuntatautien torjuntaa, mukaan lukien alueellinen varautuminen Valvoo torjuntatyön säännösten mukaisuutta Yksityisten hoitolaitosten ja lääkäriasemien ohjaus ja valvonta Sairaanhoitopiiri: Erikoissairaanhoito Huolehtii hoitoon liittyvien infektioiden torjunnan kehittämisestä Varautuu poikkeuksellisiin epidemioihin Terveyskeskusten avustaminen epidemioiden selvittämisessä Alueellinen rekisteri mikrobilääkkeille erityisen resistenttien mikrobien kantajista ja hoitoon liittyvistä infektioista Koulutus, tiedotus

10 Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - ohjaa ja tukee kuntia ja sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköitä lääketieteellisellä asiantuntemuksellaan tartuntatautien torjunnassa - kehittää alueellisesti tartuntatautien diagnostiikkaa ja hoitoa - selvittää epidemioita yhdessä kuntien kanssa Sairaanhoitopiiri varautuu poikkeuksellisten epidemioiden torjuntaan ja hoitoon sekä huolehtii hoitoon liittyvien infektioiden torjunnan kehittämisestä alueensa sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköissä. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava kuntayhtymään virkasuhteessa oleva tartuntataudeista vastaava lääkäri.

11 Paikallistaso Terveyslautakunta tai muu tartuntatautien torjunnasta vastaava kunnallinen toimielin: Huolehtii vastustamistyön edellyttämistä voimavaroista Kuntalaisia koskevat hallinnolliset päätökset ja ohjeet Terveyskeskus: Sairaanhoito Tautiepäilyjen ja epidemioiden selvittäminen ja torjunta yhteistoimin elintarvikevalvonnan kanssa Rokotusten toimeenpano Terveyskasvatus, koulutus

12 Kunnan velvollisuutena on järjestää alueellaan tässä laissa tarkoitettu tartuntatautien vastustamistyö osana kansanterveystyötä siten kuin kansanterveyslaissa (66/1972), terveydenhuoltolaissa (1326/2010) ja tässä laissa säädetään. Kunnassa on oltava kuntaan virkasuhteessa oleva tartuntataudeista vastaava lääkäri. Terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavan lääkärin on otettava selvää epäillyn tai todetun tartuntataudin laadusta ja sen levinneisyydestä sekä ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin taudin leviämisen estämiseksi. Tartuntatautien vastustamistyöhön kuuluu tässä laissa tartuntatautien ehkäisy, varhaistoteaminen ja seuranta, epidemian selvittämiseksi tai torjumiseksi tarvittavat toimenpiteet sekä tartuntatautiin sairastuneen tai sairastuneeksi epäillyn tutkimus, hoito ja lääkinnällinen kuntoutus sekä hoitoon liittyvien infektioiden torjunta.

13 17 Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksikön on torjuttava suunnitelmallisesti hoitoon liittyviä infektioita. Toimet on sovitettava yhteen terveydenhuoltolain (1326/2010) 8 :ssä säädettyjen potilasturvallisuutta edistävien toimien kanssa. Toimintayksikön johtajan on seurattava tartuntatautien ja lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien esiintymistä ja huolehdittava tartunnan torjunnasta. Toimintayksikön on huolehdittava potilaiden, asiakkaiden ja henkilökunnan tarkoituksenmukaisesta suojauksesta ja sijoittamisesta sekä mikrobilääkkeiden asianmukaisesta käytöstä. Toimintayksikön johtajan on käytettävä apunaan tartuntatautien torjuntaan perehtyneitä terveydenhuollon ammattihenkilöitä.

14 36 Hoitoon liittyvien infektioiden rekisterit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ylläpitää valtakunnallista hoitoon liittyvien infektioiden rekisteriä niiden seurantaa ja torjuntaa sekä tilastointia ja tutkimusta varten. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ylläpitää alueellista hoitoon liittyvien infektioiden rekisteriä niiden seurantaa ja torjuntaa varten. Terveydenhuollon toimintayksikön ja sosiaalihuollon toimintayksikön on annettava salassapitosäännösten estämättä tiedot Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavalle lääkärille harvinaisesta ja vakavasta hoitoon liittyvien infektioiden ja mikrobilääkkeille erityisen vastustuskykyisten mikrobien epidemiasta ja epidemiaepäilystä.

15 37 Lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien kantajien rekisteri Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ylläpitää alueellista rekisteriä lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien kantajista näiden mikrobien esiintymisen seuraamiseksi ja niiden leviämisen ehkäisemiseksi sekä rekisteriin merkittyjen henkilöiden oman hoidon tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi. (MMKR) 39 Tapauskohtaiset rekisterit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tai kunta voi perustaa tautitapaukseen tai rajoitettuun väestön terveyttä uhkaavaan epidemiaan liittyvän henkilörekisterin yleisvaarallisen tai valvottavan tartuntataudin taikka muun tartuntataudin jäljitystä varten tai mikrobikantajuuden ja perustellusti altistuneiksi epäiltyjen seurantaa varten, jos se on välttämätöntä sairastuneiden hoidon järjestämiseksi kiireellisesti ja taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tapauskohtainen rekisteri on hävitettävä heti, kun se ei enää ole välttämätön tartuntataudin torjunnan kannalta

16 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi Työskentelyyn sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas - ja potilastiloissa, joissa hoidetaan lääketieteellisesti arvioituna tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiita asiakkaita tai potilaita, saa käyttää vain erityisestä syystä henkilöä, jolla on puutteellinen rokotussuoja. Työntekijällä ja työharjoitteluun osallistuvalla opiskelijalla on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan. Lisäksi edellytetään rokotuksen antama suoja influenssaa vastaan ja imeväisikäisiä hoitavilla hinkuyskää vastaan. Opiskeluterveydenhuollon on huolehdittava, että työharjoitteluun osallistuvilla opiskelijoilla on 2 momentissa tarkoitettu rokotussuoja. Työnantajalla on oikeus käsitellä työntekijän tai työharjoittelussa olevan opiskelijan 1 momentissa tarkoitettuihin tehtäviin soveltuvuutta koskevia tietoja riittävän rokotussuojan osalta työntekijän tai opiskelijan suostumuksella yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004), työterveyshuoltolain ja henkilötietolain mukaisesti.

17 Työntekijöiden rokotukset Sosiaali- ja terveydenhuollon työnantajan on määritettävä tilat, joissa hoidetaan tartuntatautien vakaville seurauksille alttiita asiakkaita tai potilaita. Heitä ovat esimerkiksi vakavasti sairaat, raskaana olevat, alle yksivuotiaat ja yli 65-vuotiaat. Viimeistään näiden asiakkaiden ja potilaiden parissa työskentelevillä on oltava joko sairastetun taudin antama suoja tai riittävä rokotussuoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan. Heillä tulee myös olla rokotuksen antama suoja influenssaa vastaan. Lisäksi imeväisikäisiä hoitavilla tulee olla rokotussuoja hinkuyskää vastaan

18 Rokottaminen Asetus tarkentaa, että lääkäri vastaa rokotustoiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Asetuksella tarkennetaan myös sitä, kuka saa rokottaa. Rokotteen saa pistoksena antaa vain lääkäri ja lääkärin valvonnassa asianmukaisen koulutuksen saanut terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, kätilö ja sairaanhoitajana laillistettu ensihoitaja. Rokottaja on saanut asianmukaisen koulutuksen Valtakunnallinen rokotusosaamisen koulutuskokonaisuus, jatkossa osa peruskoulutusta Rokotusosaamisen perusteet (2op) Rokotusosaamisen syventäminen (1op) THL:n rokotustekniikkavideot Näyttö (rokotusluvan omaava kokenut ammattilainen) Rokotuslupa (toimipisteen/yksikön rokotustoiminnasta vastaava lääkäri)

19 51 Rokotusten vaikutusten seuraaminen ja haittavaikutusten tai niiden epäilyjen selvittäminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen on seurattava rokotuksissa käytettävien rokotteiden tehoa, vaikuttavuutta ja turvallisuutta sekä ryhdyttävä toimenpiteisiin todetun tai epäillyn rokotteen tai rokotuksen haittavaikutuksen selvittämiseksi. 52 Haittavaikutusten ilmoittaminen Terveydenhuollon ammattihenkilöllä on salassapitosäännösten estämättä oikeus ilmoittaa toteamastaan tai epäilemästään rokotteen tai rokotuksen haittavaikutuksesta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle Rokotusten haittavaikutusilmoitusten käsittely siirtyy kokonaan THL:ltä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle (Fimea).

20 Rokotuksen haittavaikutuksen ilmoittaminen Milloin tulisi tehdä ilmoitus? Tee ilmoitus erityisesti, jos epäilet tai toteat rokotuksen aiheuttaneen vakavan haittavaikutuksen. Haittavaikutus on vakava, jos se on johtanut kuolemaan uhannut henkeä johtanut sairaalahoitoon tai sairaalahoidon pitkittymiseen johtanut pysyvään tai merkittävään toimintaesteisyyteen tai -kyvyttömyyteen aiheuttanut synnynnäisen epämuodostuman. Ilmoitus on syytä tehdä myös, jos haittavaikutus on odottamaton (poikkeaa laadultaan tai voimakkuudeltaan rokotteen valmisteyhteenvedossa mainituista) haittavaikutus on uuden rokotteen aiheuttama tai sen aiheuttamaksi epäilty haittavaikutuksen esiintymistiheys näyttää ilmoittajan mielestä lisääntyvän sinulle herää epäilys eräkohtaisesta ongelmasta kyseessä on uusi tai laajennettu kohderyhmä, jolle rokotetta käytetään. Tee ilmoitus rokotuksen haittavaikutuksesta Fimealle sähköisesti tai Fimean lomakkeella: Ilmoitus epäillystä lääkkeen/rokotteen haittavaikutuksesta

21 Epidemian selvittäminen Kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri selvittää paikallisia epidemioita ja tekee tartunnan jäljitystä Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri ohjaa sairaanhoitopiirin kuntayhtymän alueella epidemioiden selvitystä ja tartunnan jäljittämistä sekä toteuttaa laajalle levinneen epidemian selvittämistä yhteistyössä kuntien kanssa. Jos epidemia on levinnyt usean sairaanhoitopiirin alueelle, tauti on erityisen vakava tai epidemiaselvitys on muutoin valtakunnallisesti tärkeä, THL ohjaa ja tukee tartunnan jäljitystä ja epidemian selvitystä.

22 Epidemian selvittämisen tiedonsaantivaltuudet Laki antaa entistä laajemmat ja yksityiskohtaisemmat valtuudet tietojen saamisesta epidemian havaitsemiseksi, selvittämiseksi ja torjumiseksi Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä, THL:llä sekä sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus saada tarvittavat tiedot korvauksetta: lääkintä-, sosiaali-, eläinlääkintä- ja elintarvikevalvontaviranomaisilta, laboratorioilta, yksityisiltä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiltä sekä terveydenhuollon ammatinharjoittajilta matkanjärjestäjiltä, majoituksen tarjoajalta ja ilma-aluksen tai muun aluksen omistajalta, haltijalta tai käyttäjältä. uusi laki säätää myös tietojen luovuttamisesta yllä mainittujen viranomaisten kesken.

23 Eristäminen ja karanteeni Tartuntatautilain eristämistä ja karanteenia koskevien säädösten peruslinjat ovat samat kuin aikaisemmassa tartuntatautilaissa. Kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä on kuitenkin oikeus itsenäisesti (aiemmin vaatinut terveyslautakunnan päätöksen) päättää myös tahdosta riippumattomasta eristämisestä ja karanteenista, ja sen mahdollisesta jatkamisesta (tartuntatautilain ). Tahdosta riippumattoman hoidon antamisesta päättää virkasuhteinen kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri (tartuntatautilain 64 ). Tahdonvastaisen hoidon toteuttamisesta sekä olosuhteista eristämisen ja karanteenin aikana on säädetty entistä yksityiskohtaisemmin (tartuntatautilain ).

24 Ansionmenetyksen korvaaminen Henkilöllä, joka on tartuntataudin leviämisen estämiseksi määrätty olemaan poissa ansiotyöstään, eristettäväksi tai karanteeniin, on oikeus saada ansiomenetyksen korvaamiseksi tartuntatautipäivärahaa siten kuin sairausvakuutuslaissa säädetään. Sama oikeus on alle 16-vuotiaan lapsen huoltajalla, jos alle 16-vuotias lapsi on edellä mainitusta syystä määrätty pidettäväksi kotona ja huoltaja on tämän vuoksi estynyt tekemästä työtään (tartuntatautilain 82 ).

25 Terveydentilan selvitys hengityselinten tuberkuloosista työtehtävää varten 55 Työnantajan on vaadittava työntekijältä luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia, jos on perusteltu syy epäillä työntekijän sairastavan hengityselinten tuberkuloosia ja työntekijä on sellaisissa tehtävissä, joissa hengityselinten tuberkuloosin leviämisen seuraukset ovat tavanomaista vakavammat. Selvitys on vaadittava myös harjoittelijoilta ja muilta vastaavilta henkilöiltä, jotka toimivat työpaikalla ilman palvelussuhdetta. Perusteltu syy selvityksen vaatimiselle on pitkäaikainen tai toistuva oleskelu maassa, jossa tuberkuloosi on yleinen, tai muu erityinen altistuminen tuberkuloosille. Ilman edellä mainittua selvitystä työntekijä ei saa toimia sosiaalihuollon tai terveydenhuollon toimintayksiköissä, eikä alle kouluikäisten lasten hoitotehtävissä

26 Terveydentilan selvitys salmonellatartunnasta työtehtävää varten 56 Työnantajan on vaadittava työntekijältä luotettava selvitys siitä, ettei tällä ole salmonellatartuntaa, jos työntekijä on sellaisissa tehtävissä, joihin liittyy salmonellatartunnan tavallista suurempi leviämisvaara Selvitys on vaadittava myös harjoittelijoilta ja muilta vastaavilta henkilöiltä, jotka toimivat työpaikalla ilman palvelussuhdetta. Tarkoitettuja työtehtäviä ovat elintarvikelaissa tarkoitetussa elintarvikehuoneistossa tehtävä, jossa käsitellään pakkaamattomia kuumentamattomina tarjoiltavia elintarvikkeita, tai maidon tuotantotilalle muissa maidonkäsittelytehtävissä kuin lypsytyössä, jos tila toimittaa maitoa meijeriin, jossa maitoa ei pastöroida. Selvitys on vaadittava ennen palvelussuhteen alkamista tai silloin, kun työssä olon aikana on perusteltu syy epäillä, että työntekijä on salmonellabakteerin kantaja

27

Tartuntatautilaki. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat, Aluehallintoylilääkäri Hannele Havanka 1

Tartuntatautilaki. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat, Aluehallintoylilääkäri Hannele Havanka 1 Tartuntatautilaki Uusi Tartuntatautilaki (1227/2016) tuli voimaan 1.3.2017. Laki korvaa aiemman vuodelta 1986 peräisin olleen lain. Merkittävimmät muutokset aikaisempaan lakiin verrattuna koskevat hoitoon

Lisätiedot

Uusi tartuntatautilaki

Uusi tartuntatautilaki Uusi tartuntatautilaki Suomessa! 14.3.2017 Sairaalahygieniapäivät Anni Virolainen-Julkunen www.finlex.fi http://www.finlex.fi/fi/laki/kokoelma/ 1227/2016 Tartuntatautilaki 146/2017 Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

Uusi tartuntatautilaki ja asetus - työntekijöiden rokotukset TEHY Anni Virolainen-Julkunen

Uusi tartuntatautilaki ja asetus - työntekijöiden rokotukset TEHY Anni Virolainen-Julkunen Uusi tartuntatautilaki ja asetus - työntekijöiden rokotukset 19.9.2017 TEHY Anni Virolainen-Julkunen Tartuntatautilain tavoite on tartuntatautien ja niiden leviämisen ehkäisy väestössä Tartuntatautilaki

Lisätiedot

Mitä puhtausalan työntekijän olisi hyvä tietää uudesta tartuntatautilaista Anni Virolainen-Julkunen

Mitä puhtausalan työntekijän olisi hyvä tietää uudesta tartuntatautilaista Anni Virolainen-Julkunen Mitä puhtausalan työntekijän olisi hyvä tietää uudesta tartuntatautilaista 25.4.2018 Anni Virolainen-Julkunen Tartuntatautilain tavoite on tartuntatautien ja niiden leviämisen ehkäisy väestössä Tartuntatautilaki

Lisätiedot

Omavalvontaseminaari Uuden tartuntatautilain asettamia vaatimuksia hoivayksiköille

Omavalvontaseminaari Uuden tartuntatautilain asettamia vaatimuksia hoivayksiköille Omavalvontaseminaari 22.11.2017 Uuden tartuntatautilain asettamia vaatimuksia hoivayksiköille Mikko Valkonen ESAVI] 22.11.2017 1 Infektioiden torjunta 1.3.2017 voimaan astuneen uudistetun tartuntatautilain

Lisätiedot

Tartuntatautilaki ja työntekijän rokotukset

Tartuntatautilaki ja työntekijän rokotukset Tartuntatautilaki ja työntekijän rokotukset Esa Rintala 27.9.2017 Tartuntatautilaki 1227/2016, 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi Työskentelyyn sosiaalihuollon ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Tartuntatautilain pykäliä tuberkuloosin näkökulmasta

Tartuntatautilain pykäliä tuberkuloosin näkökulmasta Tartuntatautilain pykäliä tuberkuloosin näkökulmasta Dos. Hanna Soini Johtava asiantuntija, THL Terveysturvallisuusosasto Tartuntatautilain pykäliä tuberkuloosin näkökulmasta 1 Epidemiologinen katsaus

Lisätiedot

Tartuntatautilaki 1227/2016

Tartuntatautilaki 1227/2016 Tartuntatautilaki 1227/2016 - mitä uutta valmiuden kannalta? 15.5.2017 Anni Virolainen-Julkunen www.finlex.fi http://www.finlex.fi/fi/laki/kokoelma/ 1227/2016 Tartuntatautilaki 146/2017 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Uusi tartuntatautilaki

Uusi tartuntatautilaki Uusi tartuntatautilaki Taneli Puumalainen Pirkanmaan tartuntatautipäivät 7.2.2017 Sidonnaisuudet tartuntatautilakiin Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehenä mukana lain valmistelussa 2012-2014 Tartuntatautilakityöryhmän

Lisätiedot

Tartuntatautilain tavoite on

Tartuntatautilain tavoite on Tartuntatautilaki uudistui 1.3.17 Uusia velvoitteita Uusia velvoitteita sairaanhoitopiirille ja alueen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköille Jaana Syrjänen Infektiolääkäri Oyl, sisätautien

Lisätiedot

UUDISTUVAT ROKOTEVAATIMUKSET I

UUDISTUVAT ROKOTEVAATIMUKSET I Uudistuvat rokotevaatimukset ESSOTEn henkilöstöohje UUDISTUVAT ROKOTEVAATIMUKSET I Uusi Tartuntatautilaki tehostaa sosiaali- ja terveysalan henkilökunnan rokotuksia potilaiden suojaksi. Työturvallisuuslainsäädäntö

Lisätiedot

TARTUNTATAUTILAIN MUKAINEN HENKILÖSTÖN ROKOTTAMINEN JA HUS:N OHJEISTUS

TARTUNTATAUTILAIN MUKAINEN HENKILÖSTÖN ROKOTTAMINEN JA HUS:N OHJEISTUS TARTUNTATAUTILAIN MUKAINEN HENKILÖSTÖN ROKOTTAMINEN JA HUS:N OHJEISTUS Eeva Ruotsalainen Apulaisylilääkäri, Epidemiologinen yksikkö Alueellinen asiakas- ja potilasturvallisuuskoulutus 26.4.2018 Uusi tartuntatautilaki

Lisätiedot

Tartuntatautilaki 1986/583

Tartuntatautilaki 1986/583 sivu 1/5 Tartuntatautilaki 1986/583 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Väestön suojaamiseksi tartuntataudeilta on noudatettava, mitä tässä laissa säädetään. 2 (29.1.1999/70) Tartuntataudilla tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Uudistunut tartuntatautilaki - Mitä rokotuksia neuvolassa työskentelevä tarvitsee?

Uudistunut tartuntatautilaki - Mitä rokotuksia neuvolassa työskentelevä tarvitsee? Uudistunut tartuntatautilaki - Mitä rokotuksia neuvolassa työskentelevä tarvitsee? Taneli Puumalainen 8.11.2017 Uusi tartuntatautilaki http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20161227 Rokottaminen osana

Lisätiedot

MUISTIO VALTIONEUVOSTON ASETUS TARTUNTATAUDEISTA. Yleistä

MUISTIO VALTIONEUVOSTON ASETUS TARTUNTATAUDEISTA. Yleistä 1 MUISTIO VALTIONEUVOSTON ASETUS TARTUNTATAUDEISTA Yleistä Valtioneuvoston asetus liittyy 1 päivänä maaliskuuta 2017 voimaan tulleeseen uuteen tartuntatautilakiin (1227/2016). Asetus annetaan tartuntatautilain

Lisätiedot

Ajankohtaista PSAVIssa

Ajankohtaista PSAVIssa Ajankohtaista PSAVIssa Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto Hannele Havanka Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat, Aluehallintoylilääkäri Hannele Havanka 1 Sosiaali- ja terveyspalvelut- yksikkö Yksikön päällikkö:

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita sairaalahygieniasta ja infektion torjunnasta

Ajankohtaisia asioita sairaalahygieniasta ja infektion torjunnasta Ajankohtaisia asioita sairaalahygieniasta ja infektion torjunnasta Tiina Kurvinen 29 3 2017 Hygieniahoitaja, hoh VSSHP/ TYKS VSSHP:n ohjeistukset siirtyneet Ohjepankista Hoito-ohjeet.fi sivustolle Myös

Lisätiedot

Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016

Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016 Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016 Influenssa Lisää väestön sairastuvuutta 5 15 % aikuisista ja 20 30 % lapsista sairastuu

Lisätiedot

Asumispalveluyksiköiden hengitystie-epidemioiden hoito kunnassa

Asumispalveluyksiköiden hengitystie-epidemioiden hoito kunnassa Asumispalveluyksiköiden hengitystie-epidemioiden hoito kunnassa Infektioiden torjuntapäivät 6.11.2018 Kirsi Valtonen, LT, ylilääkäri Tartuntataudeista vastaava lääkäri Vantaan tartuntatauti- ja hygieniayksikkö

Lisätiedot

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOIT- TAMINEN

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOIT- TAMINEN Ohje x.x.2017 6895/00.01.02/2016 x/2017 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOIT- TAMINEN Kohderyhmät Lääkkeen määräämiseen tai toimittamiseen oikeutetut

Lisätiedot

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten.

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten. TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) 1. Rekisterin nimi Tartunta- ja infektiotautien seurantarekisteri Laatimispvm: 24.4.2015/17.4.2019 2. Rekisterinpitäjä Rauman sosiaali- ja terveysvaliokunta Steniuksenkatu 2 26100

Lisätiedot

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOITTAMINEN

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOITTAMINEN Ohje 27.2.2017 6895/00.01.02/2016 1/2017 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOITTAMINEN Kohderyhmät Lääkkeen määräämiseen tai toimittamiseen oikeutetut henkilöt Voimassaoloaika

Lisätiedot

VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOUUTISET Nro 1 / Tuberkuloosi

VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOUUTISET Nro 1 / Tuberkuloosi VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOUUTISET Nro 1 / 2017 EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS 1.1.16 28.2.2017 (THL, tartuntatautirekisteri) 2016 2017-01 2017-02 2017-03 2017 Tuberkuloosi

Lisätiedot

Tartuntatautilaki. 1 luku. Yleiset säännökset. Tarkoitus

Tartuntatautilaki. 1 luku. Yleiset säännökset. Tarkoitus Tartuntatautilaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tarkoitus Lain tarkoituksena on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä sekä niistä ihmisille ja yhteiskunnalle

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 7.9.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 7.9.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 272 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1910 Esityslistan asia TJA/18 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Tartuntatautilain soveltamista koskeva ohjeistus

Tartuntatautilain soveltamista koskeva ohjeistus Kirkkonummen kunta Henkilöstöyksikkö Tartuntatautilain soveltamista koskeva ohjeistus Tartuntatautilaki 1227/2016 Kirkkonummen kunta Taustaa Tartuntatautilain tavoite on ehkäistä tarttuvien tautien leviämistä

Lisätiedot

Suoja tuhkarokkoa vastaan saadaan joko sairastetun tuhkarokon tai kahden rokoteannoksen aikaansaamana.

Suoja tuhkarokkoa vastaan saadaan joko sairastetun tuhkarokon tai kahden rokoteannoksen aikaansaamana. ITSEARVIOINTILOMAKE Hyvä opiskelija Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden työharjoitteluun osallistuvalla opiskelijalla on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa

Lisätiedot

Tartuntatautilaki 48 - rokote velvoite, mitä tuo tullessaan? Ylilääkäri Työterveyshuollon erik.lääk Heli Leino

Tartuntatautilaki 48 - rokote velvoite, mitä tuo tullessaan? Ylilääkäri Työterveyshuollon erik.lääk Heli Leino Tartuntatautilaki 48 - rokote velvoite, mitä tuo tullessaan? Ylilääkäri Työterveyshuollon erik.lääk Heli Leino Tartuntatautilaki 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi Työskentelyyn

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus tartuntataudeista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään tartuntatautilain (1227/2016) nojalla: 1 luku Tartuntatautien luokittelu 1 Yleisvaaralliset tartuntataudit Yleisvaarallisia

Lisätiedot

Mitä tietoa sairaalan johto tarvitsee infektioiden torjunnasta

Mitä tietoa sairaalan johto tarvitsee infektioiden torjunnasta Mitä tietoa sairaalan johto tarvitsee infektioiden torjunnasta Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 18.-19.5.2017 Infektiolääkäri Jaana Leppäaho-Lakka Keski-Suomen keskussairaala Mitä hoitoon

Lisätiedot

Rokotukset ja uusi lainsäädäntö

Rokotukset ja uusi lainsäädäntö Rokotukset ja uusi lainsäädäntö Tartuntatautipäivät 2017 Ulpu Elonsalo, Infektiotautien torjunta ja rokotukset 13.11.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Ohjeistukset THL:n Rokottaminen-sivuston ohjeita on tarkennettu

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 30/2003 vp. Hallituksen esitys laiksi tartuntatautilain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 30/2003 vp. Hallituksen esitys laiksi tartuntatautilain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 30/2003 vp Hallituksen esitys laiksi tartuntatautilain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi tartuntatautilain muuttamisesta (HE 30/2003 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

HE TARTUNTATAUTILAIKSI (HE 13/2016vp)

HE TARTUNTATAUTILAIKSI (HE 13/2016vp) HE TARTUNTATAUTILAIKSI (HE 13/2016vp) 29.3.2016 Hallitusneuvos Liisa Katajamäki Ylilääkäri Sari Ekholm Taulukossa on vertailtu hallituksen esitystä tartuntatautilain uudistukseksi (HE 13/2016) nykyisin

Lisätiedot

Terveydenhoitohenkilökunnan rokotukset. V-J Anttila 21.4.2016

Terveydenhoitohenkilökunnan rokotukset. V-J Anttila 21.4.2016 Terveydenhoitohenkilökunnan rokotukset V-J Anttila 21.4.2016 Terveydenhuoltohenkilökunnan rokotukset: säädöspohja Tällä hetkellä säädöstasolla kyse on lähinnä työturvallisuuslain ja työterveyshuoltolain

Lisätiedot

Julkisoikeuden valintakoe 11.6.2008

Julkisoikeuden valintakoe 11.6.2008 1(14 ) Julkisoikeuden valintakoe 11.6.2008 - Valintakokeessa on kolme erillistä tehtävää, joihin vastataan annetun aineiston perusteella. - Aineistona valintakokeessa on tartuntatautilaki, Suomen perustuslaki

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 37/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi tartuntatautilain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 37/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi tartuntatautilain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 37/2008 vp Hallituksen esitys laiksi tartuntatautilain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 16 päivänä lokakuuta 2008 lähettänyt sosiaali- ja terveysvaliokuntaan

Lisätiedot

Essote. Salmonella uudistunut ohje, muutokset toimintaan

Essote. Salmonella uudistunut ohje, muutokset toimintaan Essote Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Ylilääkäri, kansanterveystyön vastaava lääkäri Hans Gärdström, Salmonella uudistunut ohje, muutokset toimintaan Salmonellat ovat yleisiä eläimen

Lisätiedot

Ajankohtaista henkilökunnan rokotuksista. Valtakunnalliset keuhkopäivät Tea Nieminen, infektiolääkäri

Ajankohtaista henkilökunnan rokotuksista. Valtakunnalliset keuhkopäivät Tea Nieminen, infektiolääkäri Ajankohtaista henkilökunnan rokotuksista Valtakunnalliset keuhkopäivät 3.10.2017 Tea Nieminen, infektiolääkäri Aikuisten rokottaminen Kaikkien tulisi huolehtia, että he ovat saaneet vähintään kolme annosta

Lisätiedot

Lääkehoito vanhuspalveluissa

Lääkehoito vanhuspalveluissa Lääkehoito vanhuspalveluissa Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut -koulutuspäivä, 28.11.2017 Terveydenhuollon ylitarkastaja Sisältö: Mitä lääkehoito on? Lääkehoidon toteutus vanhuspalveluissa Asiakas/potilasturvallisuus

Lisätiedot

Tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuuden periaatteesta.

Tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuuden periaatteesta. 1 / 7 30.7.2019 EOAK/6650/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen ROKOTUSTIETOJEN TOIMITTAMINEN TYÖTERVEYSHUOLTOON 1 KANTELU Kantelija

Lisätiedot

Kansanterveyslaitoksen julkaisuja Dnro 558/44/2003. TARTUNTATAUTIEN ILMOITTAMINEN Ohjeet lääkäreille, terveyskeskuksille ja sairaanhoitopiireille

Kansanterveyslaitoksen julkaisuja Dnro 558/44/2003. TARTUNTATAUTIEN ILMOITTAMINEN Ohjeet lääkäreille, terveyskeskuksille ja sairaanhoitopiireille Kansanterveyslaitoksen julkaisuja Dnro 558/44/2003 TARTUNTATAUTIEN ILMOITTAMINEN Ohjeet lääkäreille, terveyskeskuksille ja sairaanhoitopiireille Kansanterveyslaitoksen julkaisuja Dnro 558/44/2003 TARTUNTATAUTIEN

Lisätiedot

Valtakunnallinen Rokotusosaamisen koulutuskokonaisuus ammattikorkeakouluissa

Valtakunnallinen Rokotusosaamisen koulutuskokonaisuus ammattikorkeakouluissa Valtakunnallinen Rokotusosaamisen koulutuskokonaisuus ammattikorkeakouluissa 16.2.2018 asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo, Infektiotautien torjunta ja rokotukset, THL 1 Koulutusvelvollisuus ja kouluttamiseen

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita hygieniasta ja infektioiden torjunnasta

Ajankohtaisia asioita hygieniasta ja infektioiden torjunnasta Ajankohtaisia asioita hygieniasta ja infektioiden torjunnasta Tiina Kurvinen 16 5 2017 Hygieniahoitaja, hoh VSSHP/ TYKS 1 Mikrobilääkeresistenssi Mikrobilääkkeet ovat yksi lääketieteen merkittävimmistä

Lisätiedot

Moniresistentit mikrobit: henkilökunta ja lainsäädäntö

Moniresistentit mikrobit: henkilökunta ja lainsäädäntö Moniresistentit mikrobit: henkilökunta ja lainsäädäntö Outi Lyytikäinen, tutkimusprofessori Sairaalainfektio-ohjelma (SIRO), Infektiotautien torjuntayksikkö (TETA), Terveysturvallisuusosasto (TETO) 11.4.2017

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi terveydensuojelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Terveydensuojelulakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tarkempia säännöksiä talousveden sekä

Lisätiedot

Opiskelijan rokotukset Taneli Puumalainen

Opiskelijan rokotukset Taneli Puumalainen Opiskelijan rokotukset 19.9.2017 Taneli Puumalainen 1 https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/eri-ryhmien-rokotukset/opiskelijoiden-rokotukset Opiskelijan rokotukset Kunnan perusterveydenhuollon on järjestettävä

Lisätiedot

Polttopisteessä tuberkuloosi kehityskulkuja Petri Ruutu, emeritusprofessori Terveysturvallisuus osasto, THL

Polttopisteessä tuberkuloosi kehityskulkuja Petri Ruutu, emeritusprofessori Terveysturvallisuus osasto, THL Polttopisteessä tuberkuloosi kehityskulkuja 1995-2017 Petri Ruutu, emeritusprofessori Terveysturvallisuus osasto, THL Valtakunnalliset tartuntatautipäivät 13.11.2017 Sidonnaisuudet viimeisen kahden vuoden

Lisätiedot

Infektiohälytystilanteet terveydenhuollossa Perusterveydenhuollon rooli ja tehtävät

Infektiohälytystilanteet terveydenhuollossa Perusterveydenhuollon rooli ja tehtävät Infektiohälytystilanteet terveydenhuollossa Perusterveydenhuollon rooli ja tehtävät 6.2.2015 Kirsi Valtonen, LT, va ayl Tartuntataudeista vastaava lääkäri Vantaan terveyskeskus Flunssa Senegalista 2010

Lisätiedot

Miten toimia epidemiaepäilyssä? Ruska Rimhanen-Finne Epidemiologieläinlääkäri Infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikkö

Miten toimia epidemiaepäilyssä? Ruska Rimhanen-Finne Epidemiologieläinlääkäri Infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikkö Miten toimia epidemiaepäilyssä? Ruska Rimhanen-Finne Epidemiologieläinlääkäri Infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikkö Mikä on epidemia? Epidemiassa tiettyjä tautitapauksia todetaan tavanomaista

Lisätiedot

Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet

Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet SEHL:n opintopäivät 7.-8.4.2017 Jenna Uusitalo Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto Jenna.uusitalo@helsinki.fi Sisältö 1. Vastuun ja velvollisuuden

Lisätiedot

Potilasturvallisuustiedote

Potilasturvallisuustiedote Henkilökunnan rokottautuminen ja käsihygienia suojaavat potilasta. Potilasturvallisuustiedote 03/2017 Yläindeksi Henkilökunnan rokotussuoja eräitä tarttuvia tauteja vastaan on tärkein tapa ehkäistä sairaalasyntyisiä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä heinäkuuta 2009 N:o 554 557. Laki. N:o 554. eurooppalaisesta alueellisen yhteistyön yhtymästä

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä heinäkuuta 2009 N:o 554 557. Laki. N:o 554. eurooppalaisesta alueellisen yhteistyön yhtymästä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä heinäkuuta 2009 N:o 554 557 SISÄLLYS N:o Sivu 554 Laki eurooppalaisesta alueellisen yhteistyön yhtymästä... 3877 555 Tasavallan presidentin asetus

Lisätiedot

Tapaturma- ja tartuntatautilain keskeisimmät muutokset. Kuntamarkkinat 9.9.2015 Lakimies Jean-Tibor IsoMauno Sosiaali- ja terveysyksikkö

Tapaturma- ja tartuntatautilain keskeisimmät muutokset. Kuntamarkkinat 9.9.2015 Lakimies Jean-Tibor IsoMauno Sosiaali- ja terveysyksikkö Tapaturma- ja tartuntatautilain keskeisimmät muutokset Kuntamarkkinat 9.9.2015 Lakimies Jean-Tibor IsoMauno Sosiaali- ja terveysyksikkö Tapaturmavakuutuslaki nykytila Nykylaki on vanhaa perua, vuodelta

Lisätiedot

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa Lääninlääkäri Katja Paakkola, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Infektioiden torjunnalla turvaa ja laatua hoitolaitoksiin Terveydenhuolto/sosiaalihuolto

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄN ROKOTUSSUOJAA KOSKEVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY

TYÖNTEKIJÄN ROKOTUSSUOJAA KOSKEVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY 1 / 6 31.7.2019 EOAK/3050/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen TYÖNTEKIJÄN ROKOTUSSUOJAA KOSKEVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY 1 KANTELU

Lisätiedot

Päätös. Laki. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2005 vp Hallituksen esitys Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tehtävien laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä Terveydenhuollon

Lisätiedot

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Kuultavana stv:ssä HE 13/2016 vp

Kuultavana stv:ssä HE 13/2016 vp Kuultavana stv:ssä 05.04.2016 HE 13/2016 vp Hannu Syrjälä, osastonylilääkäri PPSHP:n tartuntataudeista vastaava lääkäri Tartuntatautilakia uudistavan työryhmän jäsen Tartuntatautilain tulee olla selkeä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ja opiskelijoiden rokotukset potilaiden suojaksi

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ja opiskelijoiden rokotukset potilaiden suojaksi Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ja opiskelijoiden rokotukset potilaiden suojaksi Taneli Puumalainen 6.4.2017 Sidonnaisuudet tartuntatautilakiin Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehenä mukana

Lisätiedot

15.4.2015 Tartuntatautitapauksia ja niiden ratkaisuja/ Katrine Pesola

15.4.2015 Tartuntatautitapauksia ja niiden ratkaisuja/ Katrine Pesola Tartuntatautitapauksia ja niiden ratkaisuja Katrine Pesola, THL 15.4.2015 Tartuntatautitapauksia ja niiden ratkaisuja/ Katrine Pesola 1 Salmonellakysymyksiä (1) Todettu Salmonella Infantis potilaalla,

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Maire Kolimaa, neuvotteleva virkamies STM 25.05.11 Opiskeluterveydenhuolto kansanterveyslakiin vuonna 1977 kunnan velvollisuudeksi, terveyskeskukset

Lisätiedot

Miten taudit tarttuvat? Tartuntatiet

Miten taudit tarttuvat? Tartuntatiet Miten taudit tarttuvat? Tartuntatiet 9.5.2019 Janne Laine Infektiolääkäri Tartuntatiet Kosketustartunta Pisaratartunta Ilmatartunta Veritartunta Elintarvikevälitteinen tartunta Vektorin välityksellä tapahtuva

Lisätiedot

Lääkehoito vanhuspalveluissa Turku. Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Lääkehoito vanhuspalveluissa Turku. Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lääkehoito vanhuspalveluissa 8.11.2017 Turku Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lounais-Suomen aluehallintovirasto 8.11.2017 1 Lääkehoidon toteuttaminen Toteutetaan erityyppisissä

Lisätiedot

OHJEISTUS ROKOTUSTEN OTTAMISESTA

OHJEISTUS ROKOTUSTEN OTTAMISESTA 1 Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry Lakimies Merja Hyvärinen Edunvalvontayksikkö Helsinki 1.3.2017 OHJEISTUS ROKOTUSTEN OTTAMISESTA Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiyksiköissä hoidetaan tartuntatauteja

Lisätiedot

HE 64/2006 vp. jakelua koskevista lääkelain säännöksistä. Lisäksi ehdotetaan, että kiireellisessä tapauksessa terveyskeskuksen tartuntataudeista

HE 64/2006 vp. jakelua koskevista lääkelain säännöksistä. Lisäksi ehdotetaan, että kiireellisessä tapauksessa terveyskeskuksen tartuntataudeista Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tartuntatautilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tartuntatautilakia. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi mahdollisuus

Lisätiedot

Tartuntatautien ilmoittaminen. Ohjeet lääkäreille, terveyskeskuksille ja sairaanhoitopiireille

Tartuntatautien ilmoittaminen. Ohjeet lääkäreille, terveyskeskuksille ja sairaanhoitopiireille Tartuntatautien ilmoittaminen Ohjeet lääkäreille, terveyskeskuksille ja sairaanhoitopiireille Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 8/2008 Tartuntatautien ilmoittaminen Ohjeet lääkäreille, terveyskeskuksille

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 722. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 722. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 N:o 722 726 SISÄLLYS N:o Sivu 722 Tasavallan presidentin asetus Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen erioikeuksista ja vapauksista

Lisätiedot

Tarttuvien tautien hallinta ja SOTE kunta-näkökanta

Tarttuvien tautien hallinta ja SOTE kunta-näkökanta Tarttuvien tautien hallinta ja SOTE kunta-näkökanta Jane Marttila Asiantuntijalääkäri, terveyskeskuksen vastaava lääkäri Sote aluekierros 27.11.2017 Turun infektioidentorjuntamalli Turun infektioiden torjuntayksikkö:

Lisätiedot

Kotona kaikki hyvin? Lääkehoidon omavalvonta kotiin annettavissa palveluissa.

Kotona kaikki hyvin? Lääkehoidon omavalvonta kotiin annettavissa palveluissa. Kotona kaikki hyvin? Lääkehoidon omavalvonta kotiin annettavissa palveluissa. Mikko Valkonen ESAVI] 14.12.2017 1 Koti? Perinteinen koti: talo, asunto Palveluasuminen sekä tuettu palveluasuminen, jossa

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 15.3.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle tartuntatautilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 13/2016 vp) Eduskunnan perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä

Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Hyvä vanhempi, mietitkö lapsesi osallistumista rokotetutkimukseen? Tämä vihko tarjoaa sinulle tietoa päätöksesi

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TARTUNTATAUTILAIKSI

HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TARTUNTATAUTILAIKSI LAUSUNTO HPär 11.8.2014 Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@stm.fi STM 032:00/2011 HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TARTUNTATAUTILAIKSI Yleistä lakiesityksestä Lääkäriliitto kiittää

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/EEO/2010 Päivämäärä Dnro 7.5.2010 1555/14/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 20.5.2010 - toistaiseksi Muuttaa Vieraista aineista eläimistä saatavissa elintarvikkeissa

Lisätiedot

BCG-rokotteen käyttö. Kansanterveyslaitoksen rokotussuositus 2006

BCG-rokotteen käyttö. Kansanterveyslaitoksen rokotussuositus 2006 BCG-rokotteen käyttö Kansanterveyslaitoksen rokotussuositus 2006 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 5/2006 ISSN 1238-5875 2 BCG-ROKOTTEEN KÄYTTÖ KANSANTERVEYSLAITOKSEN ROKOTUSSUOSITUS 2006 Sosiaali- ja

Lisätiedot

Terveydenhuollon henkilökunnan rokotukset potilaiden suojaksi

Terveydenhuollon henkilökunnan rokotukset potilaiden suojaksi Terveydenhuollon henkilökunnan rokotukset potilaiden suojaksi Taneli Puumalainen 14.11.2016 15.11.2016 1 Esityksen sisältö Olemassa oleva lakiperusta henkilökunnan rokotuksiin Uuden tartuntatautilakiluonnoksen

Lisätiedot

LT Otto Helve, lastenlääkäri Asiantuntijalääkäri, turvapaikanhakijoiden terveydenhuolto. 20.4.2016 Turvapaikanhakijoiden rokotukset / Helve

LT Otto Helve, lastenlääkäri Asiantuntijalääkäri, turvapaikanhakijoiden terveydenhuolto. 20.4.2016 Turvapaikanhakijoiden rokotukset / Helve Turvapaikanhakijoiden rokotukset LT Otto Helve, lastenlääkäri Asiantuntijalääkäri, turvapaikanhakijoiden terveydenhuolto 20.4.2016 Turvapaikanhakijoiden rokotukset / Helve 1 Sisältö 1. Termejä 2. Tilannekatsaus

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Päivähoidon ja koulun epidemiahoidon ABC

Päivähoidon ja koulun epidemiahoidon ABC Päivähoidon ja koulun epidemiahoidon ABC Alueellinen tartuntatautipäivä 2.2.2016 Miia koskinen Aluehygieniahoitaja Sairaanhoitaja YAMK Käsitteitä Tartuntatauti = tauti, joka aiheuttaja siirtyvät välillisesti

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/2012 1 (5) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/2012 1 (5) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 6/2012 1 (5) HELSINGIN JA UUDENMAAN N SAIRAALOIHIN KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUUN TULEVIEN OPISKELIJOIDEN ISTUS TARTUNTATAUDEISTA JA ROKOTUKSISTA Viiteasiakirjat Tartuntatautilaki

Lisätiedot

Kiireettömään hoitoon pääsy

Kiireettömään hoitoon pääsy Kiireettömään hoitoon pääsy Hoidon tarve on arvioitava samoin perustein koko maassa Potilaan hoidon tarve pitää arvioida ja hoito toteuttaa terveydenhuollon eri toimipisteissä yhtenäisin lääketieteellisin

Lisätiedot

HE 13/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle tartuntatautilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 13/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle tartuntatautilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys eduskunnalle tartuntatautilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vuonna 1986 annetun ja sen jälkeen monilta kohdiltaan muutetun

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh:

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: 0505490789 Sp: mikko.lounela@hahmoterapia.com REKISTERIN NIMI Tmi

Lisätiedot

Salmonella Työterveyshuollossa

Salmonella Työterveyshuollossa Salmonella Työterveyshuollossa Hannele Kotilainen Ylilääkäri Helsingin Epidemiologinen toiminta Valtakunnalliset tartuntatautipäivät Marina Congress13.11-14.11.17 Salmonella-suvun bakteereissa on n. 2

Lisätiedot

Tartuntatautilaki 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi (voimaan )

Tartuntatautilaki 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi (voimaan ) Henkilökunnan rokotukset sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä Janne Laine Infektiolääkäri 2017 Tartuntatautilaki 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi (voimaan

Lisätiedot

Alaikäisten turvapaikanhakijoiden terveydenhoito

Alaikäisten turvapaikanhakijoiden terveydenhoito Alaikäisten turvapaikanhakijoiden terveydenhoito Merja Äijänen, Terveyden-sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Ryhmäkoti Redi Oy Suolahden ryhmäkoti ja tukiasumisyksikkö 27.4.2016 Merja Äijänen 1 Ryhmäkoti

Lisätiedot

MATKAILIJAN ROKOTUKSET JA NEUVONTA

MATKAILIJAN ROKOTUKSET JA NEUVONTA MATKAILIJAN ROKOTUKSET JA NEUVONTA Anu Kantele HYKS, Infektioklinikka 18.09.2012 Yleistä terveysriskeistä Matkalla sairastutaan Matkailijoiden kuolinsyyt (ISTM) sisätauti 14 % 1) Samoihin tauteihin kuin

Lisätiedot

Elintarvikevalvonnan rooli epidemiaselvityksissä

Elintarvikevalvonnan rooli epidemiaselvityksissä Elintarvikevalvonnan rooli epidemiaselvityksissä Virukset elintarvikehygieenisenä haasteena, Helsinki 2.2.2016 Ylitarkastaja Annika Pihlajasaari Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarvikehygieniayksikkö

Lisätiedot

HE 243/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tartuntatautilakia.

HE 243/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tartuntatautilakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tartuntatautilain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tartuntatautilakia. Esityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö päättäisi tartuntatautilaissa

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö

Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö Asia on kyllä tärkeä mutta älkää olko huolissanne? Terveydenhuollon laitoksessa

Lisätiedot

Tartuntatautirekisterin etäkäyttö tartuntatautien seurannassa ja torjunnassa

Tartuntatautirekisterin etäkäyttö tartuntatautien seurannassa ja torjunnassa Tartuntatautirekisterin etäkäyttö tartuntatautien seurannassa ja torjunnassa PSHP:n alueellinen tartuntatautipäivä 2.2.2016 Terveydenhoitaja Sari Jaakola THL 2.2.2016 Sari Jaakola 1 1 Valtakunnallinen

Lisätiedot

Kantasolusiirtopotilaiden rokotukset. Sari Hämäläinen Infektiolääkäri KYS

Kantasolusiirtopotilaiden rokotukset. Sari Hämäläinen Infektiolääkäri KYS Kantasolusiirtopotilaiden rokotukset Sari Hämäläinen Infektiolääkäri KYS Sidonnaisuus Luennoitsijana aikuisten rokotukset osana rokotesuojaa 2016 Miksi rokotetaan? rokotettaessa elimistöön annetaan pieni

Lisätiedot

dynnän tietotekniikkaa sairaalainfektioissa

dynnän tietotekniikkaa sairaalainfektioissa Kuinka hyödynn dynnän tietotekniikkaa sairaalainfektioissa 2.11.2007 Mikrobiologisten laboratorioiden edustajien neuvottelukokous Maire Liikka hygieniahoitaja Keski-Suomen keskussairaala Tietotekniikka

Lisätiedot

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Terveydenhuoltolain merkitys Asiakaskeskeisyys julkisen potilaan rooli asiakkaana järjestelmän ohjaaja - valinnanmahdollisuus oman hoidon

Lisätiedot

Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet

Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet Riitta Pöllänen Ylilääkäri Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira), Valvontaosasto 7.3.2014 Riitta Pöllänen@valvira.fi

Lisätiedot