Sosionomikoulutus. Hämeen ammattikorkeakoulu SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN
|
|
- Urho Mattila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hämeen ammattikorkeakoulu Sosionomikoulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sosionomi (AMK) toimii kasvatuksen, ohjauksen ja sosiaalityön tehtävissä. Ammattinimikkeitä ovat mm. lastentarhanopettaja, lastensuojelulaitoksen ohjaaja, asumispalveluyksikön ohjaaja, perhetyöntekijä, vanhustyön ohjaaja, palveluohjaaja, toiminnanohjaaja, päihde- ja mielenterveystyön ohjaaja sekä palvelukoordinaattori. Sosionomi tukee työssään ihmisen hyvää elämää, ja keskeisiä arvoja ovat avoimuus, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. TUTKINNOSSA SAAVUTETTAVA OSAAMINEN Sosionomi (AMK) -opinnoissa perustana on sosiaalipedagoginen orientaatio. Työssä keskeisiä osaamisalueita ovat vuorovaikutus- ja kohtaamisosaaminen, yhteisötyö, sosiaaliohjaus, kulttuuri- ja taidelähtöinen toiminta ja osallisuuden edistäminen sekä sosiaalipalveluiden ja lainsäädännön tuntemus.vahvuutena koulutuksessa ovat luovat ja toiminnalliset asiakastyön menetelmät. OPPIMISPOLUT Opinnot koostuvat sosiaalialan ydinosaamisesta ja profiloivasta osaamisesta. Opiskelija rakentaa itselleen oman oppimisppolun vastaamaan tavoittelemaansa työelämän osaamista. Opiskelu tapahtuu työelämäläheisesti ja erilaisissa toimintaympäristöissä opiskelijan HOPsin mukaisesti. code name 1 2 sum SOSO17B-1000 Ydinosaaminen 135 SO00BS00 Sosiaalialan perusteet SO00BQ24 Asiakastyön käytännöt ja harjoittelu 1 0 SO00BN64 Kansalaisyhteiskunta ja palveluohjaus 0 SO00BN69 Harjoittelu 2 0 SO00BS40 Tutkiva työn kehittäminen SO00BQ23 Monikulttuurinen työ ja kansainvälisyys 0 SO00BN70 Harjoittelu 3 0 SO00BQ27 Tulevaisuuden osaaja ja harjoittelu 4 0 SO00BS41 Johtaminen sosiaalialalla SOSO17B-1001 Profiloiva osaaminen 0 SO00BN71 Varhaispedagoginen osaaminen SO00BN72 Varhaispedagoginen osaaminen SO00BN73 Aikuissosiaalityö SO00BN74 Yhteisöllinen sosiaalityö SO00BN75 Lastensuojelu SO00BN76 Nuori kansalaisena 0 SO00BN77 Kulttuuri- ja taidelähtöinen toiminta 0 SO00BN78 Projekti 0 Sivu 1 / 9
2 SOSO17B-1002 Kehittyvä osaaja 0 SOSO17B-1003 Opinnäytetyö Opinnäytetyö SOSO17B-1000 Ydinosaaminen: 135 op SO00BS00 Sosiaalialan perusteet: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija tuntee ammattialansa ja sen tarjoamat mahdollisuudet sekä pystyy toimimaan monipuolisesti opiskelu- ja työympäristöissä. Opiskelija on syventänyt ymmärrystään alan eettisestä perustasta, lainsäädännöstä, palveluohjauksesta, sosiaalipedagogisesta orientaatiosta ja asiakaslähtöisestä toimintatavasta ihmisen hyvinvoinnin edistäjänä. Opiskelija ymmärtää monikulttuurisuustyön moninaisuuden sosiaalialalla. - hahmottaa ammattialansa ja sen tarjoamat työmahdollisuudet - määritellä hyvinvointipolitiikan keskeistä tietoperustaa ja sen merkityksiä sosiaalialan työssä - hyödyntää eettisiä ohjeita ja periaatteita sekä kuvata omaa suhdetta niihin - hyödyntää sosiaalialan lainsäädäntöä ja sosiaalihuollon palvelujärjestelmää sekä toteuttaa palveluohjausta eri asiakasryhmien kanssa - käyttää sosiaalipedagogista orientaatiota sosiaalialan työssä - tunnistaa asiakkaiden moninaista arjen kulttuuria ja sosiaalista todellisuutta - tunnistaa asiakkaan osallisuutta edistäviä ja voimaannuttavia tekijöitä asiakastyössä - muodostaa asiakkaan osallisuutta tukevan dialogisen vuorovaikutussuhteen - toimia maahanmuuttajien palveluohjauksen tehtävissä kotoutumisprosessin eri vaiheissa SO00BQ24 Asiakastyön käytännöt ja harjoittelu 1: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija osaa työskennellä asiakaslähtöisesti. Opiskelija on luonut käsitystä asiakastyöstä ammatillisena ja asiakasta osallistavana vuorovaikutussuhteena. Opiskelija tuntee asiakastyön menetelmiä ja osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakaslähtöisiä yksilö- ja ryhmäohjaustilanteita. - käyttää sosiaalipedagogista orientaatiota sosiaalialan työssä - määritellä asiakkaiden arjen kulttuuria ja sosiaalista todellisuutta - tunnistaa elämänkaaren eri vaiheita ja niihin liittyviä palvelutarpeita - tunnistaa asiakkaan osallisuutta edistäviä ja voimaannuttavia tekijöitä asiakastyössä - muodostaa sosiaalialan asiakastyössä ammatillisen, asiakkaan osallisuutta toteuttavan dialogisen vuorovaikutussuhteen - käyttää erilaisia asiakastyön menetelmiä - käyttää kulttuuri- ja taidelähtöisiä menetelmiä - suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakaslähtöistä yksilö- ja ryhmänohjausta - viestiä vastuullisesti, tarkoituksenmukaisesti ja tavoitteellisesti eri vuorovaikutustilanteissa ja - ympäristöissä Sivu 2 / 9
3 Moduuli sisältää tietötyön ja viestinnän opintoja SO00BN64 Kansalaisyhteiskunta ja palveluohjaus: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija on syventänyt sosiaalipedagogista ajattelua sosiaalialan työn orientaationa ja osaa arvioida asiakkaan arjen kulttuuria ja sosiaalista todellisuutta. Opiskelija ymmärtää yhteiskunnan merkityksen arjen toimintakulttuuria luovana ja osallisuuteen vaikuttavana tekijänä. suunnitella, toteuttaa ja arvioida hyvinvointia edistävää toimintaa kestävällä pohjalla. Opiskelija oivaltaa eri toimijoiden välisen viestinnän ja vuorovaikutuksen merkityksen kansalaisyhteiskunnassa. - hyödyntää sosiaalipedagogista orientaatiota kansalaisyhteiskunnassa - kuvata kansalaisyhteiskunnan, järjestöjen ja vapaaehtoistyön roolin hyvinvoinnin edistäjänä - toimia vuorovaikutteisesti palveluohjauksen tehtävissä - suunnitella, toteuttaa ja arvioida yhdessä yksilöiden ja yhteisöjen kanssa heidän hyvinvointiaan edistävää toimintaa palvelumuotoilun menetelmiä soveltaen Moduuli sisältää 2 op englannin opintoja (tavoitetaso B2.1) SO00BN69 Harjoittelu 2: 15 op Moduulin suoritettuaan opiskelija tuntee asiakasryhmän sosiokulttuurista todellisuutta sekä asiakastyön työprosesseja ja -menetelmiä. vahvistaa asiakkaan toimijuutta ja osallisuutta lähiyhteisöissä ja palvelujärjestelmässä sekä reflektoida ja arvioida omaa toimintaansa asiakastyössä ja työyhteisön jäsenenä. - tukea ja ohjata tavoitteellisesti asiakkaita ja asiakasryhmiä yhteisöjen arjessa, kasvun ja kehityksen eri vaiheissa ja eri elämäntilanteissa - arvioida sosiaalialan asiakastyötä kokonaisvaltaisena kasvatuksellisena tai kuntouttavana prosessina - käyttää lainsäädäntöä ja soveltaa alan tietoperustaa - käyttää erilaisia työmenetelmiä asiakaslähtöisesti sekä tarkastella ja arvioida niitä teorian pohjalta SO00BS40 Tutkiva työn kehittäminen: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija on perehtynyt tutkivaan ja kehittävään työotteeseen osana ammatillista valmiuttaan. soveltaa analyyttistä, tutkivaa ja reflektoivaa työskentelyotetta tutkimus- ja kehittämistyössä. toimia yrittäjämäisesti. - käyttää ja soveltaa kriittisesti yhteiskuntaan ja palveluihin liittyvää tietoa - toteuttaa sekä arvioida kehittämistyötä ja soveltaa oman alansa yleisimpiä tutkimus- ja kehittämistyön menetelmiä Sivu 3 / 9
4 - analysoida ja dokumentoida tutkivan kehittämisen prosessissa syntynyttä tietoa kirjallisesti ja suullisesti - soveltaa tutkivaa ja reflektoivaa työskentelyotetta ammattialalla kehittymisessä - tunnistaa ja nimetä kehittämiskohteita perustellusti sekä selittää palvelujen tuotteistamista ja liiketoiminnan kehittämistä - tunnistaa yrittäjyyden mahdollisuudet ja toimia yrittäjämäisesti avoimissa palveluympäristöissä sekä luoda uusia asiakaslähtöisiä palveluaihioita - luoda yhteistoiminnallisia monialaisia verkostoja ja toimia niissä SO00BQ23 Monikulttuurinen työ ja kansainvälisyys: 15 op Tämän moduulin suoritettaan opiskelija ymmärtää monikulttuurisuustyön moninaisuuden sekä kansainvälisyyden mahdollisuudet sosiaalialalla. toimia lainsäädäntöä ja palvelujärjestelmää hyödyntäen yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin tukena. soveltaa luovuutta ja osallisuutta tukevia menetelmiä toimiessaan asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi monikulttuurisissa yhteisöissä. - toimia eettisesti monikulttuurisessa yhteiskunnassa - tunnistaa monikulttuurisen työn tietoperustan - tukea maahanmuuttajia kotoutumisprosessissa - toimia maahanmuuttajien palveluohjauksen tehtävissä - soveltaa sosiokulttuurista innostamista monikulttuurisessa yhteisötyössä - käyttää kulttuuri- ja taidelähtöisiä menetelmiä toimijuuden tukemisessa, itseilmaisun vahvistamisessa ja vuorovaikutussuhteen luomisessa - toimia kansainvälisissä vuorovaikutustilanteissa ja yhteistyöverkostoissa - hyödyntää hyvinvointialan kansainvälistä kirjallisuutta ja tutkimuksia SO00BN70 Harjoittelu 3: 15 op Moduulin suoritettuaan opiskelija on syventänyt asiakastyötaitojaan sekä vahvistanut tutkivaa ja kehittävää työotetta asiakastyössä, työyhteisössä ja palvelujärjestelmässä. reflektoida ja arvioida omia valmiuksiaan yhteistoiminnalliseen tutkivaan ja kehittävään työhön. - suunnitella, toteuttaa ja arvioida tavoitteellista asiakastyötä yhteisöissä ja palvelujärjestelmässä - arvioida ja analysoida sosiaalialan asiakastyötä kokonaisvaltaisena kasvattavana ja kuntouttavana prosessina - käyttää lainsäädäntöä sekä soveltaa alan tietoperustaa - tutkia, kehittää ja arvioida työtä yhdessä asiakkaan, työyhteisön ja verkoston kanssa - analysoida asiakkaan hyvinvointia yhteiskunnallisesta näkökulmasta SO00BQ27 Tulevaisuuden osaaja ja harjoittelu 4: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija saa käytännön harjoittelun ja sen reflektion avulla valmiuksia esimies- ja hallintotyöhön. Opiskelija syventää ammatillista asiantuntijuuttaan ja vahvistaa Sivu 4 / 9
5 toimijuuttaan tulevaisuuden sosiaalialan osaajana. - kuvata sosiaalialan työssä edellytettävää osaamista ja työelämävalmiutta eri toimintaympäristöissä - osoittaa valmiuksia toimia monialaisen työyhteisön jäsenenä ja kehittymiskykyä lähiesimiestehtäviin - soveltaa tutkivaa työotetta sekä tulevaisuuden ennakointia oman työn, työyhteisön ja palveluiden kehittämisessä - käyttää talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmiä ja toimintatapoja - kuvata työyhteisön kehittämis- ja laatutyötä - suunnitella työyhteisön työhyvinvointia edistäviä toimintatapoja - reflektoida ja analysoida omaa ammatillista kasvuaan suhteessa esimiestyöhön ja johtamiseen sekä sosionomi (AMK) osaamiseen. Moduuli sisältää hallinnon ja esimiestyön harjoittelun 10 op, englannin opintoja 2 op ja viestinnän opintoja 0,5 op Esitietovaatimukset Moduuli edellyttää Johtaminen ja hallinto -moduulin hyväksyttyä suoritusta SO00BS41 Johtaminen sosiaalialalla: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija perehtynyt johtamisen, talous- ja henkilöstöhallinnon työtapoihin ja paneutunut työyhteisön lähiesimiehen tehtäviin julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. käyttää lainsäädäntöä toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja kehittämisessä. suunnitella ja johtaa työhyvinvointia edistäviä toimintatapoja ja käyttää asiantuntijaviestintää työyhteisössä ja asiakkaan ohjaamisessa - analysoida päätöksenteon ja kansalaisten hyvinvoinnin rakentumista kotimaisissa ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä - kuvata kunnallista päätöksentekoa ja ohjata asiakasta hallintokäytännöissä - soveltaa johtamisen, talous- ja henkilöstöhallinnon periaatteita ja käytäntöjä - toimia johtamisen ja esimiestyön tehtävissä julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla - toimia tavoitteellisesti neuvottelussa, palaverissa ja muissa asiantuntijuutta vaativissa viestintä-, vuorovaikutus- ja päätöksentekotilanteissa kasvokkain ja verkossa - käyttää erilaisia tieto- ja viestintätekniikan työkaluja sosiaalisessa ja ammatillisessa kommunikoinnissa Moduuli sisältää esimiestyön harjoittelua 5 opintopistettä. SOSO17B-1001 Profiloiva osaaminen: 0 op SO00BN71 Varhaispedagoginen osaaminen 1: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija ymmärtää varhaispedagogiikan tietoperustan ja lainsäädännölliset lähtökohdat ja osaa toimia niiden edellyttämällä tavalla. tukea lapsia ja perheitä muuttuvassa yhteiskunnassa sosiaalipedagogista ajattelua hyödyntäen. Sivu 5 / 9
6 - käyttää varhaiskasvatuksen tietoperustaa, varhaiskasvatusta ohjaavia asiakirjoja ja lainsäädäntöä - edistää lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista käyttäen ja soveltaen monialaista tietoa ja osaamista - toimia kasvuyhteisöissä lapsilähtöisesti osallisuuden ja pedagogiset tavoitteet huomioiden - suunnitella, toteuttaa, arvioida ja dokumentoida pedagogista toimintaa - toimia yhteistyössä perheiden kanssa - soveltaa monialaista osaamista lapsen ja perheen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä Moduuli sisältää englannin opintoja 2 op SO00BN72 Varhaispedagoginen osaaminen 2: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija hallitsee ja osaa soveltaa varhaiskasvatuksen tietoperustaa. Opiskelija tunnistaa lapsuuden, lapsiryhmien ja perheiden moninaisuuden muuttuvassa yhteiskunnassa sekä osaa tukea lasta ja hänen toimijuuttaan yhteisöissä. - tunnistaa kasvatuksen yhteiskunta- ja kulttuurisidonnaisuuden - tunnistaa lapsen tuen tarpeet ja toimia lapsen kasvua, kehitystä ja osallisuutta tukien - toimia yhteistyössä perheen ja monialaisten verkostojen kanssa - toimia monikulttuurisissa kasvuyhteisöissä - vahvistaa lapsen kulttuuri- ja taidelähtöistä toimijuutta - vahvistaa lapsen toimijuutta monimediaisissa ympäristöissä - ohjata lapsia kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan - soveltaa erilaisia pedagogisia suuntauksia Esitietovaatimukset Varhaispedagoginen osaaminen 1 moduulin suoritus SO00BN73 Aikuissosiaalityö: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija tunnistaa aikuissosiaalityön asiakkuuden ja osaa toimia aikuissosiaalityötä koskevien lakien, palvelujärjestelmän ja työorientaatioiden mukaisesti päihde-, mielenterveys- ja kriisityön toimintaympäristöissä. Opiskelija tunnistaa työttömyyden ilmiönä ja osaa toimia työllistymisen haasteissa asiakkaan tukena. - toimia sosiaalityötä ohjaavien lakien, asetusten ja valtakunnallisten suositusten mukaisesti ja ymmärtää niiden yhteiskunnallisen merkityksen - toimia työllistymistä ja kuntouttavaa työtoimintaa edistävissä asiakastilanteissa - käyttää erilaisia työmenetelmiä päihde-, mielenterveys- ja kriisityön asiakastilanteissa - soveltaa aikuissosiaalityön ajankohtaista tutkimusta ja kehittämistyötä - analysoida kriittisesti aikuissosiaalityön yhteiskunnallista ja kulttuurista todellisuutta Moduuli sisältää englannin opintoja 2 op Sivu 6 / 9
7 SO00BN74 Yhteisöllinen sosiaalityö: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija ymmärtää sosiaalityön kokonaisuudessa ennalta ehkäisevän, yhteisöllisen ja rakenteellisen sosiaalityön mahdollisuudet kansalaisten hyvinvoinnin tukemisessa - suunnitella ja toteuttaa ennakoivaa, osallisuutta vahvistavaa sekä yhteisöllistä toimintaa työttömyyden, päihde- ja mielenterveystyön asiakastyössä - perehtyy vanhus- ja vammaistyöhön sosiaalityön osana - analysoida kriittisesti asiakkaan osallisuutta yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista - soveltaa ajankohtaista tutkimusta ja kehittämistyötä - tunnistaa mahdollisuutensa toimia aktiivisena vaikuttajana yhteiskunnassa SO00BN75 Lastensuojelu: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija osaa kuvata lasten suojelemisen ja lastensuojelun yhteiskunnallista tehtävää ja arvioida sen toteutumista prosessin eri vaiheissa. käyttää lastensuojeluun liittyvää lainsäädäntöä, asetuksia ja valtakunnallisia suosituksia lapsi- ja perhekohtaisessa työssä. käyttää eri toimintatapoja ja työmenetelmiä varhaisen tuen, avo-, sijais- ja jälkihuollon tehtävissä sosiaalipedagogista orientaatiota soveltaen. - kuvata lasten suojelemisen ja lastensuojelun yhteiskunnallisen tehtävän - käyttää lastensuojeluun liittyvää lainsäädäntöä, asetuksia ja valtakunnallisia suosituksia työn velvoitteina ja reunaehtoina - toimia lapsiperheiden sosiaalityön, lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuollon tehtävissä lasta/nuorta sekä perhettä ja lähiyhteisöä tukien - toimia palvelutarpeen arvioinnissa sekä asiakassuunnitelmien laadinta- ja arviointiprosessissa lapsen etu huomioiden - toimia erilaisissa kasvatusyhteisöissä sekä kehittää niitä asiakkaan osallisuutta vahvistaviksi - hyödyntää monialaisia verkostoja ja toimia niissä - soveltaa lastensuojelutyön ajankohtaista tutkimusta ja kehittämistyötä - viestiä ruotsin kielellä opintoihin ja työhön liittyvissä kirjallisissa ja suullisissa vuorovaikutustilanteissa Moduuli sisältää ruotsin kielen opintoja 2 op SO00BN76 Nuori kansalaisena: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija ymmärtää nuoruuden erityisenä elämänvaiheena, ottaen huomioon vallitsevan yhteiskunnallisen tilanteen ja sen kulttuuriset merkitykset. tukea nuoren kokonaisvaltaista kasvua hyvinvoivaksi ja aktiiviseksi kansalaiseksi. toimia sosiaalipedagogisesti monialaisessa verkostossa. Sivu 7 / 9
8 - hyödyntää monitieteistä tietoperustaa nuorten kanssa toimiessa - käyttää lainsäädäntöä ja palvelujärjestelmää edistääkseen nuorten aktiivista kansalaisuutta ja osallisuutta - tukea nuoren kasvua ja kehitystä tiedostaen nuoruuteen liittyviä erityispiirteitä - toimia erilaisissa nuorten kasvuyhteisöissä ja kehittää niitä monialaisessa yhteistyössä - soveltaa monipuolisia menetelmiä nuorten terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamisessa sekä syrjäytymisen ehkäisemisessä - viestiä ruotsin kielellä opintoihin ja työhön liittyvissä kirjallisissa ja suullisissa vuorovaikutustilanteissa Moduuli sisältää ruotsin kielen opintoja 2 op Opetussuunnitelma SO00BN77 Kulttuuri- ja taidelähtöinen toiminta: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija osaa soveltaa ja kehittää kulttuuri- ja taidelähtöistä toimintaa ja menetelmiä yksilön ja yhteisön osallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämisessä. Opiskelija osaa toimia luovuutta edistävästi yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla. - soveltaa kulttuuri- ja taidelähtöisen toiminnan tietoperustaa - tunnistaa asiakasryhmän ja toimintaympäristön tavoitteet ja tuen tarpeet - toimia sosiokulttuurisena innostajana erilaisissa yhteisöissä - ohjata luovan ilmaisun prosessia ja vahvistaa yksilöiden toimijuutta yhteisöissä ja yhteiskunnassa - soveltaa moniaistisuutta asiakastyössä - hyödyntää ajankohtaista tutkimusta ja kehittämistyötä SO00BN78 Projekti: 15 op Tämän moduulin suoritettuaan opiskelija tunnistaa työelämän kehittämistarpeita ja omaa erityisosaamistaan. Opiskelija saa valmiuksia toteuttaa tutkivalla ja kehittävällä työotteella työelämälähtöisen kehittämisprojektin ja raportoida tuloksista. - tunnistaa työelämän kehittämistarpeita - suunnitella ja käynnistää kehittämisprojektin sekä toimia osana projektiryhmää työelämässä - käyttää kehittämistyöhön soveltuvia menetelmiä - ennakoida projektiin liittyviä riskejä ja toimia muuttuvissa tilanteissa - reflektoida ja arvioida projektin tavoitteiden toteutumista - raportoida ja esitellä projektin tuloksia - reflektoida ja arvioida kykyään toimia tavoitteellisesti projektityössä SOSO17B-1002 Kehittyvä osaaja: 0 op SOSO17B-1003 Opinnäytetyö: 15 op Sivu 8 / 9
9 Opinnäytetyö: 15 op Opinnäytetyö on kokonaisvaltainen opiskelijan itsenäisesti tekemä suunnittelu-, kehittämis- tai tuotekehitystehtävä, jossa hän hyödyntää ammattialan keskeisimpiä osa-alueita. : - osaa hakea tietoa ja käyttää lähdeaineistoa - soveltaa muotoilu- ja tutkimusmenetelmiä työskentelyssä ja tuottaa uutta tietoa - toimia suunnitelmallisesti - arvoida toimintaa ja ratkaisuja kriittisesti - esitellä asiat loogisesti ja perustellen - kirjallisen, kuvallisen ja suullisen ilmaisun asiatekstissä sekä osaa mallintaa prosessia Sivu 9 / 9
Sosionomikoulutus. Hämeen ammattikorkeakoulu SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN
Hämeen ammattikorkeakoulu Sosionomikoulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sosionomi (AMK) toimii kasvatuksen, ohjauksen ja sosiaalityön tehtävissä. Ammattinimikkeitä ovat mm. lastentarhanopettaja, lastensuojelulaitoksen
Sosionomikoulutus. Hämeen Ammattikorkeakoulu SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosionomikoulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sosionomi (AMK) toimii kasvatuksen, ohjauksen ja sosiaalityön tehtävissä. Ammattinimikkeitä ovat mm. lastentarhanopettaja, lastensuojelulaitoksen
Sosionomikoulutus (SOSONU15A8)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosionomikoulutus (SOSONU15A8) code name 1 2 3 4 sum SOSON15AYDIN-1000 Ydinosaaminen 90 SOSON15ASO01-1000 Sosiaalialan työn lähtökohdat 15 SO0101 Kehittyvä osaaja 5 5 SO0102 Hyvinvoinnin
KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ
Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja
TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU
TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti
Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op
1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen
Sosiaalialan AMK -verkosto
1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun
Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta
TAMK, Sosionomikoulutus, 17ASO ENNAKKOTEHTÄVÄ 1 TAMMIKUU 2017 Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta Tämän ennakkotehtävän tavoitteena on tehdä näkyväksi
Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.
OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden
Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa
Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen
Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK
Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Aluksi Pääkaupunkiseudulla useita sosiaalialalle kouluttavia ammattikorkeakouluja Diak, Laurea,
Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten
Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:
Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja
1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson
OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS
1 YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA 90 OP (SOSIAALIALA) SOSIONOMI (Ylempi AMK), SAIRAANHOITAJA (Ylempi AMK), TERVEYDENHOITAJA
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA
OPETUSSUUNNITELMA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KEHITTÄMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus Suoritettava tutkinto Tutkintonimike Fysioterapeutti (ylempi AMK) Sairaanhoitaja (ylempi AMK)
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos
Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus (rakennusmestari)
Hämeen ammattikorkeakoulu Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus (rakennusmestari) Rakennusmestari (AMK) koulutus sisältää vastaavalta työnjohtajalta vaadittavat opinnot kaikissa rakentamisen työnjohtotehtävien
OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen
OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen opinnoissa syvennät johtamisen eri osa-alueiden
VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA
VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA Harjoittelujaksot Vaasan ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmassa lukuvuonna 2014 2015 Kompetenssit koulutuksen eri vaiheissa Harjoittelut
Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3) code name 1 2 sum YARKA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 80 YARKA15AYRK01-1000 Rakentamistalous 20 YRK0101 Strateginen johtaminen ja talous 5 5
Sosionomikoulutus 15S, monimuotototeutus
Lahden Ammattikorkeakoulu 2015-2016 Sosionomikoulutus 15S, monimuotototeutus Sosiaalipedagoginen varhais-ja nuorisokasvatus 15.01.2016 Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht STSOS15M-1000 YDINOSAAMINEN 180
Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4
Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja
Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja
1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu Edistynyt osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan
4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus
1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden
YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän
Sosionomikoulutus 15S
Lahden Ammattikorkeakoulu 2015-2016 Sosionomikoulutus 15S Sosiaalipedagoginen aikuistyö 15.01.2016 Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht STSOS15-1001 YDINOSAAMINEN 180 STSOS15-1015 PERUSOPINNOT 15 STSOS15-1016
Suoritettava tutkinto
OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaaminen Suoritettava tutkinto Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna. Ikääntyvä
KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN luonnos
KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN Ammattitaitovaatimukset: Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa työskennellä kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan työn säädösten, arvopohjan ja ammattieettisten periaatteiden
Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3) code name 1 2 sum YATJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 85 YATJA15AYTJ01-1000 Toimintaympäristön muutos 10 YTJ0101 Societal Change
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Sosionomi (AMK)
OPETUSSUUNNITELMA Sosionomi (AMK) Sosionomiopinnoissamme painottuvat erityisesti sosiaalipedagogiikka ja luovat menetelmät. Osana opintoja sinulla on myös mahdollisuus suorittaa lastentarhanopettajan pätevyys.
Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op
Turun Ammattikorkeakoulu Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Ajankohta 12.09.2019-15.05.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Turun AMK, Joukahaisenkatu 3, Turku Hinta 1500 (alv 0%).
Sosionomikoulutus 15S, monimuotototeutus
Lahden Ammattikorkeakoulu 2015-2016 Sosionomikoulutus 15S, monimuotototeutus Sosiaalipedagoginen aikuistyö 15.01.2016 Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht STSOS15M-1000 YDINOSAAMINEN 180 STSOS15M-1001 PERUSOPINNOT
Suoritettava tutkinto
OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna.
Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op
Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op 8.9.2014 Kirkon työntekijät toimivat yhteistyössä yhteiskunnan erilaisten organisaatioiden, yhteisöjen ja verkostojen kanssa. Työ perustuu kumppanuudelle, tiimityölle
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta
MATKAILUALAN KOULUTUS
Master s Degree Programme in Tourism MATKAILUALAN KOULUTUS 90 op OPINTOSUUNNITELMA 2014 2016 Opintojen lähtökohdat Työelämän toimintaympäristön nopeat muutokset, toimintojen kansainvälistyminen sekä taloutemme
2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019
2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 4 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 6 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus
ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE
SeAMK Sosiaali- ja terveysala Sairaanhoitaja (AMK) tutkinto-ohjelma Päivätoteutus ja monimuotototeutus ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE
Sosionomikoulutus 16S
Lahden Ammattikorkeakoulu 2016-2017 31.08.2016 Sosionomikoulutus 16S Syksyllä 2016 alkavassa päivätoteutuksessa suuntaudutaan sosiaalipedagogiseen aikuistyöhön, joka tuottaa valmiuksia laaja-alaisesti
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:
Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN
OPETUSSUUNNITELMA
Yhteisöpedagogi ylempi koulutus OPETUSSUUNNITELMA 2018 2024 HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU Yhteisöpedagogi ylempi (AMK) 90 opintopistettä / 2 vuotta 2 Sisällys 1. KOULUTUSLUPAUS... 3 2. TUTKINNON OSAAMISTAVOITTEET...
KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ
KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ Sosiaalipedagoginen työote tarkastelussa 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen tarkoitus, kohteet ja tehtävät 1.2 Tutkimusongelmat
KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op
KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus
Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille
Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja
Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh.
LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Kasvun tukeminen ja ohjaus TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja
SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET
SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa
ALAN ASIANTUNTI- JATEHTÄVISSÄ TOIMIMINEN, KE- HITTÄMINEN JA ONGELMANRAT- KAISU - perustella asiantuntijatehtävissä. toimiessaan tekemiään
ALKUVAIHEEN MINEN MISALUEET Tasot ALAN TEORIOIDEN, KÄSITTEIDEN, ME- NETELMIEN JA PE- RIAATTEIDEN MINEN 5 - käyttää keskeisiä teorioita, käsitteitä ja menetelmiä johdonmukaisesti erilaisissa - kirjoittaa
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Hämeen ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän
Sosionomikoulutus 16S, monimuotototeutus
Lahden Ammattikorkeakoulu 2016-2017 05.09.2016 Sosionomikoulutus 16S, monimuotototeutus Syksyllä 2016 alkavassa monimuotototeutuksessa suuntaudutaan sosiaalipedagogiseen aikuistyöhön, joka tuottaa valmiuksia
Opetuksen tavoitteet
5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja
Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan
Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen
YSOS18 Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Sosiaaliala, Ylempi AMK-tutkinto
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YSOS18 Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Sosiaaliala, Ylempi AMK-tutkinto perustuu kolmelle pääteemalle: sosialialan sisällöllinen osaaminen, kehittäminen ja tutkiminen
Sosionomi (AMK), monimuotototeutus
Lahden Ammattikorkeakoulu 2019-2020 16.10.2018 Sosionomi (AMK), monimuotototeutus Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht STSOS19KM-1000 YDINOSAAMINEN 180 STSOS19KM-1001 Yhteinen ydinosaaminen 25 LA00BE73 English
LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi
LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI oppisopimustyyppinen koulutus Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti
Sosionomin (AMK) Kompetenssit ja ammatillinen ydinosaaminen varhaiskasvatuksessa. osallisuutta, hyvinvointia, huolenpitoa
1 Sosionomi (AMK) varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen sosionomin ammatillinen osaaminen Sosionomi (AMK) Kompetenssit ja ammatillinen ydinosaaminen varhaiskasvatuksessa Ydinosaaminen Sosionomin (AMK)
Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti
Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa
Sosionomikoulutus 17S ja 18K, monimuotototeutus
Lahden Ammattikorkeakoulu 2017-2018 28.11.2017 Sosionomikoulutus 17S ja 18K, monimuotototeutus Syksyllä 2017 ja keväällä 2018 alkavissa monimuotototeutuksissa suuntautuminen: Sosiaalipedagoginen aikuissosiaaliohjaus
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta
Sosionomi (AMK), päivätoteutus
Lahden Ammattikorkeakoulu 2019-2020 16.10.2018 Sosionomi (AMK), päivätoteutus Keväällä 2019 alkavassa päivätoteutuksessa suuntaudut sosiaalipedagogiseen varhaiskasvatukseen. Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014
TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014 Paikka: EkoCenter
Sosionomikoulutus 18S ja 19K
Lahden Ammattikorkeakoulu 2018-2019 07.02.2018 Sosionomikoulutus 18S ja 19K Syksyllä 2018 alkavassa päivätoteutuksessa suuntaudutaan sosiaalipedagogiseen aikuissosiaaliohjaukseen. Keväällä 2019 alkavassa
AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op)
Ammatillinen opettajankoulutus (60 op): Ammattipedagogisen osaamisen (38 op) osaamistavoitteet ja arviointikriteerit AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA
KOMPETENSSIT Itsearviointi. Liiketalouden koulutus
Koulutus Opiskelija Opettajatuutori Liiketalouden koulutus OPPIMISEN TAIDOT Osaan arvioida ja kehittää osaamistani ja oppimistapojani. Osaan hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti ja tehdä
Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.
Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa
Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration
Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan
Teknologiaosamisen johtamisen koulutus
Hämeen ammattikorkeakoulu Teknologiaosamisen johtamisen koulutus Sijoittuminen työelämään Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän tarpeisiin. Opinnot
Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa
Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Sosnetin kevätseminaari, Jyväskylä 2014 Marjo Romakkaniemi, yliopistonlehtori Sanna Väyrynen, professori (ma.) Alustuksen rakenne Tarkastelemme tutkimusperusteista
KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA
KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,
KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op
KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten
VARHAISKASVATUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMISSA
VARHAISKASVATUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kysely ammattikorkeakouluille/20.1.2015/jm Yhteenveto Ammattikorkeakouluilta (yht. 21) tiedusteltiin e-lomakekyselyllä (vastausaika 12. - 19.1.2015)
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Sosionomi (AMK)
OPETUSSUUNNITELMA Sosionomi (AMK) Sosionomiopinnoissamme painottuvat erityisesti sosiaalipedagogiikka ja luovat menetelmät. Osana opintoja sinulla on myös mahdollisuus suorittaa lastentarhanopettajan pätevyys.
Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa
Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa Työelämäyhteistyöpäivä 6.9.2012 Arja Oikarinen 1 Luennon sisältö: Ammattitaitoa edistävä harjoittelu Mitä on
KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KASVUN TUKEMISEN JA OHJAUKSEN TUTKINNON OSASSA
AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi
AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.
KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KASVUN TUKEMISEN JA OHJAUKSEN OPINTOKOKONAISUUDESSA
NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN
1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa
Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8) SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sairaanhoitajan työnä on hoitaa eri-ikäisiä ihmisiä ja edistää väestön terveyttä. Sairaanhoitaja toimii sosiaali-
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä
LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE
TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee
Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen:
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja
MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS
MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina
OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.
Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat
POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi
1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt
LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS
LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja
OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus
OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS
Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3
Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden
KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS NÄYTTÖ
KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS NÄYTTÖ 1 2 1. NÄYTTÖ KASVUN TUKEMISEN JA OHJAUKSEN TUTKINNONOSASSA / NÄYTÖN KUVAUS Kasvun tukemisen ja ohjauksen tutkinnonosan näytössä opiskelija osallistuu työryhmän jäsenenä
Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt?
Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Anna-Mari Rosenlöf, projektipäällikkö Kuva: Itä-Suomen Hyvinvointivoimala, JiiPee Photography, 2016. Taiteesta ja kulttuurista
TUOTEKORTTI OPINTOJAKSO. Koulutuksen osa: Sosiaalipedagoginen orientaatio
Sosiaalipedagoginen orientaatio 14 tuntia lähiopetusta, oppimistehtävä, laajuus 94 tuntia Yhteensä 108 tuntia (4 op) tuntee sosiaalipedagogisen teorian perusteet löytää sosiaalipedagogisia elementtejä
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus
OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus Media-alan monimuotototeutuksessa syvennyt kuvalliseen viestintään. Opinnoissasi paneudut kuvalliseen ilmaisuun ja visuaaliseen viestintään soveltamalla
LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS
LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS JA LASTENSUOJELUPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Lastensuojelun kehittämisverkosto 17.8.2016 Merja Anis UUDET SOSIAALITYÖN ERIKOISTUMISKOULUTUKSET ALKAMASSA