oetoimintaa suometsätalouden hyväksi Seppo Kaunisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "oetoimintaa suometsätalouden hyväksi Seppo Kaunisto"

Transkriptio

1 oetoimintaa suometsätalouden hyväksi Seppo Kaunisto 109

2 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Koetoimintaa ennen tutkimusaseman perustamista Tänä päivänä retkeilijän on helppo tutustua Alkkian koetoimintaan Kun Pohjois-Satakunnan metsäkoeasema perustettiin kesäkuussa 1961, siihen liitettiin 2400 ha Karvian varavankilan maita, joille ensimmäiset kokeet perustettiin heti seuraavana keväänä. Koetoiminta oli kuitenkin alkanut jo vuosikymmeniä aikaisemmin Pohjankankaan kokeilualueessa, jonka toimisto sijaitsi Niinisalossa. Kokeilualueeseen kuului mm. nykyinen Häädetkeitaan luonnonpuisto ja sittemmin luonnonpuiston eteläpuolella sijaitseva, normaalissa tutkimuskäytössä oleva alue. Luonnonpuistoon ja sen eteläpuoleiselle alueelle oli Metsäntutkimuslaitoksen suontutkimusosaston toimesta perustettu jo 1930-ja 1940-luvuilla toistakymmentä pysyvää kasvukoealaa, joilla vertailtiin puuston kasvua ojitetuilla ja luonnontilaisilla rämeillä. Myös useita lannoituskokeita oli perustettu jo 1950-luvun alkupuolella rämemänniköiden ravinnetalouskysymysten selvittämiseksi. Koetoiminta Alkkian soilla Karvian varavankilan maiden siirryttyä Metsäntutkimuslaitoksen hallintaan koetoiminnan painopiste suuntautui voimakkaasti Alkkian alueelle. Alkkiassa puustoiset suot olivat suurimmaksi osaksi karuja, lähinnä isovarpuisia ja lyhytkortisia rämeitä tai jopa rahkakarämeitä. Ne olivat myös paljolti varsin rikkonaisia ja usein laajojen avosoiden laiteita. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta myös avosuot olivat karuja, pääasiassa lyhytkortisia tai rahkanevoja, usein kuljujen ja kermien mosaiikkia. Vankien raivaamat suopellot olivat pääasasiassa paksuturpeisilla, karuilla soilla. Näillä kuitenkin runsas painomaan käyttö oli muuttanut olennaisesti ravinnetaloutta. Karujen avosoiden ja suopeltojen suuri määrä ohjasi koetoiminnan painopisteen metsitys- ja ravinnetalouskysymysten pariin. Soiden ravinnetalouskysymykset erityisesti metsittämisen yhteydessä niin avosoilla kuin suopelloillakin samoinkuin maan muokkaus olivat erittäin intensiivisen koetoiminnan kohteena 1960 ja 1970 luvuilla. Lannoitustutkimuksen kohteina olivat 110

3 typpi-, fosfori- ja kalilannoitelajit, niiden määrät, laikkulannoitus, hajalannoitus, hidasliukoisen hienofosfaatin sijoittaminen viljelyn yhteydessä jne. Muokkauskokeissa käytettiin erilaisia auroja; yksisiipisiä, kaksisiipisiä, erilaisia jyrsimiä ja myöhemmin myös mätästystä luvun alkupuoliskolla kehitettiin yhdessä Turengin sokeritehtaan kansssa jopa yhdistelmäkone, jolla voitiin tehdä yhtä aikaa sijoituslannoitus, jyrsintämuokkaus, vaotus ja siementen rivikylvö. Tämä pre-fer-seed machine osoittautui kuitenkin pian tarpeettomaksi, koska avosoiden metsityksestä pian koneen kehittämisen jälkeen luovuttiin avosoille perustetuissa taimikoisssa esiintyneiden monien ravinnetalousongelmien vuoksi. Tällä Alkkiassa työnjohtaja Esko Mansikkaviidan johdolla rakennetulla koneella ehdittiin kuitenkin tehdä useita kokeita erittäin hyvin metsitystuloksin. Vaikka kokeiden painopiste lukumääräisesti oli suuntautunut metsitys- ja lannoituskokeisiin, oli soiden vesitalous myös tärkeä aihekokonaisuus. Alkuvuosina perustettiinkin useita laajoja suometsien vesitalouskysymyksiä selvitteleviä kokeita, joista tärkein on edelleenkin tehokkaassa tutkimus- ja retkeilykäytössä oleva Alkkiannevan sarkaleveys- ja ojasyvyyskoekenttä erilaisi- Kokeen perustaminen oli joskus helppoa. Kuva vuodelta 1971 perustettaessa koetta 90 A. Alkuvaiheessa toiminnan painopiste oli kokeiden perustamisessa P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 111

4 30-vuotisjuhlaretkeilyn oppaana Pirkko Velling Kasvu kaksinkertaistui Alkkian koe no 3, 1986 ne jatkolannoituskäsittelyineen (Koe 3). Muita tutkittuja aiheita olivat mm. valtaojien välinen etäisyys ja vakotiheys valtaojien välillä (Koe 22). Suopelloille perustettiin 1960-luvulla myös runsaasti metsägeneettisiä kenttäkokeita. Suo- ja suopeltokokeiden kirjoon mahtuu myös useita rämeiden luontaisen ja keinollisen uudistamisen kokeita, viljelytiheyskokeita, puulajisuhdekokeita sekä puulajikokeita. Alkkian sekä maaperällisesti että ilmastollisesti karut olosuhteet huomioon ottaen monissa kokeissa on käytetty varsin eksooottisiakin puulajeja, kuten mustakuusta, hybridihaapaa, lehtikuusta, contortamäntyä sekä energiapuun viljelykokeissa eri pajulajeja luvulla ja 1980-luvun alkupuolella avosoiden ja erityisesti suopeltojen metsitysten booriongelmat nousivat voimakkaasti esiin. Myöhemminkin ravinnetalouskysymykset ovat olleet voimakkaaan kiinnostuksen kohteena lähinnä sen vuoksi, että varsinkin avosoille perustettujen kokeiden puustot ovat edellyttäneet jatkuvaa ravinnetalouden seurantaa ja puustojen ravinnetilasta huolehtimista. Vain muutamia kokeita soille on perustettu 1980-luvun puolivälin jälkeen. Koetoiminta onkin nykyisellään suuntatutunut lähes yksinomaan aikaisemmin perustettujen kokeiden jatkokäsittelyihin ja lähinnä karujen turvemaiden pitkän tähtäyksen ravinnetaloutta selvittävään koetoimintaan. Koetoiminnan tulevaisuus Avosoiden metsityskokeissa koealat olivat yleensä verraten pienialaisia 0,03 0,04 ha. Koealat edustivat yleensä erilaisia lan- 112

5 noituskäsittelyjä, joiden vaikutukset usein jo puuston riukumetsävaiheessa jossain määrin sekoittuvat. Tällaisissa kokeissa puustojen pitkäaikainen seuranta tuottaa vaikeuksia ja on monissa tapauksissa epätarkoituksenmukaista, koska kokeet on perustettu nimenomaan taimien kehityksen alkuvaiheen tutkimuksiin. Tästä syystä huomattava osa kokeista on järkevää lopettaa kokeina ja siirtää ne käytännön metsätaloustoiminnan piiriin. Näidenkin puustojen ravinnetilaa tulee seurata jatkolannoitustarpeen varmistamiseksi. Osa käytännön metsätalouden piiriin siirretyistä ja siirrettävistä kokeista olisi mahdollista käyttää karujen metsitettyjen avosoiden ja mahdollisesti myös suopeltojen ennallistamistutkimuksiin. Useat kokeet kuitenkin tarjoavat mahdollisuuden tutkia puuston kehittymistä ja jatkolannoitusrytmiä luontaisesti niukkaravinteisissa olosuhteissa. Erityisen tärkeää on selvittää fosfori- ja kalijatkolannoituksen välisiä ajallisia kytkentöjä. Muutamilla avosuon metsityskokeilla on mahdollista tutkia turpeen ravinnetilan muutoksia pitkällä aikavälillä. Erityisen kiintoisaa on tarkastella turpeen typen määrässä ja mineralisoitumisessa tapahtuvia muutoksia ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Erityisesti kokeet, joissa on verraten laaja turpeen typpigradientti sekä sarkaleveyskokeet ovat tässä suhteessa mielenkiintoisia. Suometsien ravinnetalous on kautta aikojen ollut Parkanon tutkimusaseman painoaloja Suopeltojen metsityskokeet tarjoavat mahdollisuuden puustojen ravinnetilan seurantaan varsin mielenkiintoisissa olosuhteissa. Muokkauskerros sisältää peltoviljelyn aikana tapahtuneen maatumisprosessin seurauksena runsaasti typpeä sekä painomaan (kivennäismaan) lisäyksen vuoksi myös vaihtelevia määriä ki- P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 113

6 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Professori Seppo Kaunisto vennäisravinteita (painomaan määrä vaihtelee), mutta erittäin niukasti booria. Muokkauskerroksen alla on erittäin ravinneköyhä, raaka rahkaturve. Tulee olemaan erittäin mielenkiintoista seurata näiden puustojen kehitystä. Valtaosa pellon metsityskokeiden koealoista on niin suuria, että puuston kehitystä voidaan seurata aina päätehakkuuvaiheeseen saakka. Lopuksi on syytä korostaa, että suontutkimukseen liittyvässä koetoiminnassa yleensäkin, mutta erityisesti Häädetjärven ja varsinkin Alkkian kaltaisissa karuissa olosuhteissa kokeiden jatkuva tarkkailu ja ennenkaikkea vesitaloudesta ja puustojen ravinnetaloudesta huolehtiminen on ehdoton edellytys kokeiden pitkän tähtäyksen hyödyntämiselle. 114

7 P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 115

eljä vuosikymmentä koetoimintaa kangasmailla

eljä vuosikymmentä koetoimintaa kangasmailla eljä vuosikymmentä koetoimintaa kangasmailla Kaarlo Kinnunen Vastavalmistunut metsänhoitaja työhuoneessaan vuonna 1972 117 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen

Lisätiedot

arkanon tutkimusaseman ensimmäinen vuosikymmen Eero Paavilainen

arkanon tutkimusaseman ensimmäinen vuosikymmen Eero Paavilainen arkanon tutkimusaseman ensimmäinen vuosikymmen Eero Paavilainen 35 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Koe- ja tutkimustoiminnan käynnistäminen Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Turvemaan ravinnevarat ja niiden riittävyys metsäojitusalueilla

Turvemaan ravinnevarat ja niiden riittävyys metsäojitusalueilla Turvemaan ravinnevarat ja niiden riittävyys metsäojitusalueilla Metsämaan ravinneolot muuttuvassa ympäristössä Metsäntutkimuslaitos, Muhoksen toimintayksikkö, 26.3.29 Raija Laiho Helsingin yliopisto, metsäekologian

Lisätiedot

Metsäntutkimuslaitos. ha. mahdollistavat. havaittu, Parkanon. Tutkimusasema. vuotta. käyttöä. jätti. melko. heikosti. kuitenkin. pian.

Metsäntutkimuslaitos. ha. mahdollistavat. havaittu, Parkanon. Tutkimusasema. vuotta. käyttöä. jätti. melko. heikosti. kuitenkin. pian. Olavi Laiho PARKANON Metsäntutkimuslaitos 1974 TUTKIMUSASEMA Metsäntutkimuslaitos valtakunnallinen joittamista lilla hallussa yöpymi puolella huoll tarvitaan tutkimusasemia Parkan metsäntutkimusasemasta

Lisätiedot

Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa

Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa 1 Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa Risto Lauhanen & Jussi Laurila Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa (Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja

Lisätiedot

arkanon tutkimusaseman Olavi Huikari

arkanon tutkimusaseman Olavi Huikari arkanon tutkimusaseman synty Olavi Huikari 19 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Metsien soistumisen pelko aktivoi kenttäkoetoiminnan Soiden suuri

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue

Lisätiedot

Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa

Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2009 Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Häädetkeitaan luonnonpuisto ja Natura 2000 -alue sijaitsevat

Lisätiedot

Metsänkasvatuskelvottomien soiden kasvihuonekaasupäästöt

Metsänkasvatuskelvottomien soiden kasvihuonekaasupäästöt Metsänkasvatuskelvottomien soiden kasvihuonekaasupäästöt Kelvottomat käyttöön 13.3.2018 Paavo Ojanen 1, Kari Minkkinen 1, Timo Penttilä 2 1 Helsingin yliopisto / 2 Luonnonvarakeskus Metsänkasvatuskelvottomat

Lisätiedot

arkanon tutkimusalue Hannu Latvajärvi Vankien istuttama koivukuja Alkkian päätien raitilla 93

arkanon tutkimusalue Hannu Latvajärvi Vankien istuttama koivukuja Alkkian päätien raitilla 93 arkanon tutkimusalue Hannu Latvajärvi Vankien istuttama koivukuja Alkkian päätien raitilla 93 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Juuret Hämeen-

Lisätiedot

Muutokset suometsien ravinnetilaan ja kasvuun kokopuukorjuun jälkeen - ensitulokset ja kenttäkokeiden esittely Jyrki Hytönen

Muutokset suometsien ravinnetilaan ja kasvuun kokopuukorjuun jälkeen - ensitulokset ja kenttäkokeiden esittely Jyrki Hytönen Muutokset suometsien ravinnetilaan ja kasvuun kokopuukorjuun jälkeen - ensitulokset ja kenttäkokeiden esittely Jyrki Hytönen Sisältö Turpeen ja puuston ravinnemäärät Kalium Kenttäkokeet Koejärjestelyt

Lisätiedot

SUOPOHJIEN METSITTÄMINEN

SUOPOHJIEN METSITTÄMINEN SUOPOHJIEN METSITTÄMINEN & Noora Huotari 2007 2 ALKUSANAT Nämä ohjeet on tuotettu osana Metlan Muhoksen toimintayksikön ja Vapo Oy:n yhteistyönä vuosina 2001-2006 toteutettua Metsähiisi hanketta ja ne

Lisätiedot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Metsätieteen päivä 26.11.2018 Tuula Packalen, Juha-Pekka Hotanen, Hannu Hökkä, Kari T. Korhonen, Olli Salminen 1 26.11.2018 Metsämaan pinta-ala on kasvanut 1960-luvulta

Lisätiedot

ilppulan tutkimusalue Aimo Jokela

ilppulan tutkimusalue Aimo Jokela ilppulan tutkimusalue Aimo Jokela 123 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Metlan vanhin tutkimusalue Suontutkija Jaakkoinsuon maisemissa Vilppulan

Lisätiedot

Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen

Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen 30.1.2013 Metsänuudistaminen Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen Metsänuudistamisen vaiheet Valmistelevat työt Uudistusalan raivaus Hakkuutähteiden korjuu Kantojen nosto Kulotus Maanmuokkaus

Lisätiedot

Heikkotuottoiset ojitusalueet

Heikkotuottoiset ojitusalueet Kaikki alun perin metsänkasvatustarkoituksessa ojitetut alueet eivät ole tuottaneet toivottua tulosta VMI:n - puuston kasvu perusteella ei ole elpynyt - puuston määrä on jäänyt vähäiseksi - sijoittaminen

Lisätiedot

Kunnostusojitustarve vesitalouden ja vesiensuojelun näkökulmasta. Hannu Hökkä, Mika Nieminen, Ari Lauren, Samuli Launiainen, Sakari Sarkkola Metla

Kunnostusojitustarve vesitalouden ja vesiensuojelun näkökulmasta. Hannu Hökkä, Mika Nieminen, Ari Lauren, Samuli Launiainen, Sakari Sarkkola Metla Kunnostusojitustarve vesitalouden ja vesiensuojelun näkökulmasta Hannu Hökkä, Mika Nieminen, Ari Lauren, Samuli Launiainen, Sakari Sarkkola Metla Kunnostusojitukset taustaa Kunnostusojitusten tavoitteena

Lisätiedot

Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua

Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua MATTI SNELLMAN Suomessa erityisesti metsät ja suot varastoivat suuria määriä hiiltä. Luonnon omista hiilivarastoista huolehtimalla suojelemme sekä luonnon monimuotoisuutta

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen Eero Kaakinen 23.3.2011 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 23.3.2011 1 Soiden luonnontilaisuuden

Lisätiedot

Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen

Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen Suomen metsäkeskus 2014 Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen Jari Toivoniemi Julkaisija: Kuvat: Taitto: Suometsien kokonaisvaltainen käsittely

Lisätiedot

Metsän uudistamisen erityispiirteitä turvemailla

Metsän uudistamisen erityispiirteitä turvemailla Metsän uudistamisen erityispiirteitä turvemailla Markku Saarinen METLA Parkano 3000 Ojitetut suot keskiläpimittaluokittain: muutos VMI10 -> VMI11 VMI / 2014 / Antti Ihalainen 2500 VMI 11 VMI 10 11 Mänty

Lisätiedot

enttämestari Esko Mansikkaviita

enttämestari Esko Mansikkaviita enttämestari Esko Mansikkaviita Seppo Alakoski P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 147 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Kenttämestari

Lisätiedot

Turvemaiden ojituksen vaikutus vesistöihin

Turvemaiden ojituksen vaikutus vesistöihin Turvemaiden ojituksen vaikutus vesistöihin Leena Finér, Luke Vesistöpäivä 15.6.2018 Haukivuori Teemat: 1. Ojitustilanne ja maankäyttö 2. Paljonko ojitusalueilta tulee kuormitusta? 3. Keinot kuormituksen

Lisätiedot

Miten metsiä tulisi käsitellä?

Miten metsiä tulisi käsitellä? Miten metsiä tulisi käsitellä? Seurakuntien metsäseminaari Koli 28.8.2019 Markku Remes Johtava asiantuntija Suomen metsäkeskus Sisältö Käsitteitä Kokonaiskestävyys Seurakuntien metsiin kohdistuvia odotuksia

Lisätiedot

Suometsänhoidon panosten vaikutus puuntuotantoon alustavia tuloksia

Suometsänhoidon panosten vaikutus puuntuotantoon alustavia tuloksia Suometsänhoidon panosten vaikutus puuntuotantoon alustavia tuloksia Hannu Hökkä & Anssi Ahtikoski Luonnonvarakeskus Tapion metsäpolitiikkafoorumin tutkijapaneeli 17.4.2019 Taustaa Suometsien puuntuotantoon

Lisätiedot

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Metsäkeskus 2014 Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt 2014 { 2 } Metsälaki Metsälaissa on lueteltu joukko suojeltuja elinympäristöjä, jotka ovat monimuotoisuuden

Lisätiedot

Mitä metsätalouden piirissä olevissa suometsissä voidaan tehdä monimuotoisuuden ja/tai ilmaston hyväksi?

Mitä metsätalouden piirissä olevissa suometsissä voidaan tehdä monimuotoisuuden ja/tai ilmaston hyväksi? Mitä metsätalouden piirissä olevissa suometsissä voidaan tehdä monimuotoisuuden ja/tai ilmaston hyväksi? Raija Laiho Luonnonvarakeskus 1 17.12.2015 Miksi Suomessa on ojitettu niin paljon? Maatalouteen

Lisätiedot

Ovatko ennallistetut suot suuri metaanin lähde?

Ovatko ennallistetut suot suuri metaanin lähde? Funded by LIFEPeatLandUse LIFE12ENV/FI/1 Anne Tolvanen & Miia Saarimaa Ovatko ennallistetut suot suuri metaanin lähde? Paavo Ojanen (Helsingin yliopisto, paavo.ojanen@helsinki.fi) Kari Minkkinen (Helsingin

Lisätiedot

Jorma Luhta ELÄMÄÄ SOILLA. Suotavoitteet

Jorma Luhta ELÄMÄÄ SOILLA. Suotavoitteet ELÄMÄÄ SOILLA Suotavoitteet 2018 2030 Suomessa on uskomattoman kaunis ja maailmanmittakaavassa myös aivan ainutlaatuinen suoluonto. Se ei kuitenkaan säily ilman apuamme. Paloma Hannonen Luonnonsuojeluliiton

Lisätiedot

Arvomme Luotettavuus

Arvomme Luotettavuus Toiminta-ajatus Parkanon tutkimusasema tuottaa tutkimustietoa metsien terveydentilasta ja metsätalouden perusteista etenkin turvemailla. Arvomme Luotettavuus Yksilön arvostus Edistyksellisyys Vuorovaikutteisuus

Lisätiedot

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä -seminaari 26.4.2017 Inka Musta METSIEN KÄYTÖN EKOLOGINEN KESTÄVYYS METSÄTEOLLISUUDESSA

Lisätiedot

Suometsien käytön ja vesienhoidon hankkeet Lukessa

Suometsien käytön ja vesienhoidon hankkeet Lukessa Suometsien käytön ja vesienhoidon hankkeet Lukessa Hannu Hökkä & Mika Nieminen Vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous Oulussa 8.5.2018 Suometsien käytön tutkimus Tällä hetkellä lähes kaikessa läpikäyvänä

Lisätiedot

Suot ja ojitusalueiden ennallistaminen

Suot ja ojitusalueiden ennallistaminen Suot ja ojitusalueiden ennallistaminen Suomi on maailman soisimpia maita. Suot peittävät kolmasosan maapinta-alasta alasta mitä moninaisimpina suo- tyyppeinä. Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua

Lisätiedot

Metsäpolitikkafoorumi

Metsäpolitikkafoorumi Metsäpolitikkafoorumi 17.4.219 Suometsien puuvarat Inventoinnit ja skenaariot Henry Schneider Risto Päivinen Soiden pinta-ala vähentynyt 1 % 196-luvulta 12 8 6 4 2 Ojitetut kankaat Suot - Kaikkiaan Soita

Lisätiedot

Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro. Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto

Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro. Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto Taustalla: Lempaatsuon lettorämettä (CR). Rajauksesta riippuen luonnontilaisuusluokan 2 tai 3 suo. Alueella

Lisätiedot

arkanon tutkimusaseman

arkanon tutkimusaseman arkanon tutkimusaseman alkuvaiheilta Matti Mäkitalo P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 157 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Toiminta

Lisätiedot

PEFC ja suoelinympäristöjen turvaaminen

PEFC ja suoelinympäristöjen turvaaminen PEFC ja suoelinympäristöjen turvaaminen Harri Vasander Metsätieteiden laitos Esityksen sisältö Pari asiaa taustaksi Pari asiaa keskusteluun Metsälain säädännän ja sertifioinnin kahtalainen tarkoitus: a)

Lisätiedot

Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä. Paavo Ojanen Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla

Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä. Paavo Ojanen Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä Paavo Ojanen 6.11.2015 Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla Taustaa Suomessa on metsäojitettuja soita n. 4,7 miljoonaa ha merkittävä uusiutuvan raaka-aineen

Lisätiedot

makotitalosta nykyaikaisiin laboratorioihin Arja Ylinen

makotitalosta nykyaikaisiin laboratorioihin Arja Ylinen makotitalosta nykyaikaisiin laboratorioihin Arja Ylinen 191 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Alkutaival omakotitalossa Pohjois-Satakunnan metsäkoeaseman

Lisätiedot

Ojitusalueiden hoito

Ojitusalueiden hoito Ojitusalueiden hoito Tero Ojarinta Suot Suot ovat kasvupaikkoja, joilla on suokasvien vallitsema, turvetta tuottava kasviyhdyskunta Suot jaetaan kasvuston ja ravinteisuuden mukaan: avosuot: puuttomat suot

Lisätiedot

Tuhkalannoituksen vaikutukset puuston kasvuun sekä hiilivarastoon turve- ja kivennäismailla

Tuhkalannoituksen vaikutukset puuston kasvuun sekä hiilivarastoon turve- ja kivennäismailla Tuhkalannoituksen vaikutukset puuston kasvuun sekä hiilivarastoon turve- ja kivennäismailla Hannu Ilvesniemi, Anna Saarsalmi, Hannu Hökkä & Mikko Kukkola Metsäntutkimuslaitos on perustanut viimeisten vuosikymmenien

Lisätiedot

40VUOTISJUHLARETKEILY

40VUOTISJUHLARETKEILY METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN 40VUOTISJUHLARETKEILY PUNKAHARJUN HEINÄKUUN KOKEILUALUEESSA 1 PÄIVÄNÄ 1958 RETKEILY OHJELMA klo 8.30 10.00 Kahviaamiainen T ervehdyssanat 10.00 12.00 Retkeilyä 12.00 13.15 Kenttälounas

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokitus

Soiden luonnontilaisuusluokitus Soiden luonnontilaisuusluokitus YSA 44 :n 3 kohdan tulkinta 7.2.2017 Olli Autio Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus Yleistä Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi

Lisätiedot

Lannoitus on ilmastoteko Pekka Kuitunen Metsänhoidon ja metsätuhojen asiantuntija

Lannoitus on ilmastoteko Pekka Kuitunen Metsänhoidon ja metsätuhojen asiantuntija Lannoitus on ilmastoteko Pekka Kuitunen Metsänhoidon ja metsätuhojen asiantuntija Mhy Etelä-Savo 5.- 6.3.2019 Miksi lannoittaa? Puuston kasvu lisääntyy ja laatu paranee lisäämällä kasvualustaan ravinteita,

Lisätiedot

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Vastaselitys Vaasan Hallinto-oikeus PL 204 65101 VAASA Viite: VHO 28.9.2015, lähete 5401/15 Dnro 00714/15/5115 Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Oy Ahlholmens Kraft Ab:n vastineen johdosta

Lisätiedot

Suometsätalouden vesistövaikutukset

Suometsätalouden vesistövaikutukset Suometsätalouden vesistövaikutukset Leena Finér Metsäntutkimuslaitos Soiden ja turvemaiden vesistövaikutukset seminaari 17.10.2012 / 18.10.2012 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest

Lisätiedot

SUOMETSÄTALOUS SOIDEN JA TURVEMAIDEN STRATEGIAESITYKSESSÄ

SUOMETSÄTALOUS SOIDEN JA TURVEMAIDEN STRATEGIAESITYKSESSÄ SUOMETSÄTALOUS SOIDEN JA TURVEMAIDEN STRATEGIAESITYKSESSÄ Jukka Laine Metla Strategian yleinen tavoite Soiden ja turvemaiden kansallisen strategian tavoitteena on luoda yhteinen, ajantasainen näkemys soiden

Lisätiedot

Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turv la Hannu Hökkä Metla Rovaniemi

Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turv la Hannu Hökkä Metla Rovaniemi Pusikoita vai puuntuotantoa tutkimuspäivä Rovaniemellä 11.12.2014 Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turvemailla Hannu Hökkä Metla Rovaniemi Taustaa Suomessa pitkät perinteet

Lisätiedot

Puiden ravinnepuutokset ja niiden hoitaminen ojitetuilla turv la. Mikko Moilanen, Metla Muhos Metsäntutkimuspäivä

Puiden ravinnepuutokset ja niiden hoitaminen ojitetuilla turv la. Mikko Moilanen, Metla Muhos Metsäntutkimuspäivä Puiden ravinnepuutokset ja niiden hoitaminen ojitetuilla turvemailla Mikko Moilanen, Metla Muhos Metsäntutkimuspäivä 26.3.2009 Esityksen sisältö 1. Puiden ravinnetalous metsäojitusalueilla - kasvupaikkojen

Lisätiedot

Alkkianvuoren alue, Karvia/Parkano, Satakunta/Pirkanmaa

Alkkianvuoren alue, Karvia/Parkano, Satakunta/Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 1017 Alkkianvuoren alue, Karvia/Parkano, Satakunta/Pirkanmaa Sijainti Alkkianvuoren alue sijaitsee Satakunnan ja Pirkanmaan

Lisätiedot

TUHKAN KÄYTTÖ METSÄLANNOITTEENA

TUHKAN KÄYTTÖ METSÄLANNOITTEENA TUHKAN KÄYTTÖ METSÄLANNOITTEENA 1 Tuhkan ominaisuudet Suomessa syntyy energiantuotannon sivutuotteena vuosittain yhteensä noin 600 000 tonnia puu-, turve- ja sekatuhkaa. Tuhkalla on hyvä neutralointikyky

Lisätiedot

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA Jussi Rämet Suunnittelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaa on suomaakunta suot aina osa maakunnan kehittämistä Esityksen

Lisätiedot

Lannoitus osana suometsän kasvatusketjua

Lannoitus osana suometsän kasvatusketjua Lannoitus osana suometsän kasvatusketjua Petri Kortejärvi Yara Suomi Oy 22.11.2013 - Sivu: 1 Ajoitus ratkaisee suometsissä - ja suunnittelu Lannoituksen toteutus vaatii enemmän päätöksiä moneen muuhun

Lisätiedot

Miten metsittäisin turvepellon koivulle?

Miten metsittäisin turvepellon koivulle? Miten metsittäisin turvepellon koivulle? MMT, Dos. Jyrki Hytönen, Luke Kokkola Ilmajoki 21.11.2017 Koivu hieskoivu (rauduskoivu) Hieskoivu - suokko Sietää hyvin kosteaa kasvualustaa (suot, märät maat)

Lisätiedot

Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit

Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit Sisältö Kasvupaikkatekijöiden merkitys metsänkasvuun Metsätalousmaan pääluokat puuntuottokyvyn ja kasvupaikan (kivennäismaa/turvemaa) perusteella Metsätyyppien merkitys

Lisätiedot

Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Kestävä suometsätalous

Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Kestävä suometsätalous Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Kestävä suometsätalous Hannu Niemelä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio hannu.niemela@tapio.fi Suoseuran

Lisätiedot

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu

Lisätiedot

Uusi metsälaki ja metsien käsittely. Lapin metsätalouspäivät , Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus

Uusi metsälaki ja metsien käsittely. Lapin metsätalouspäivät , Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus Uusi metsälaki ja metsien käsittely Lapin metsätalouspäivät 5.-6.2.2015, Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus Esityksen sisältö metsälain keskeiset muutokset, lyhyt kertaus etukäteisodotukset

Lisätiedot

Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu

Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa Tutkimushankkeen loppuseminaari

Lisätiedot

Turvepeltojen viljely. Merja Myllys

Turvepeltojen viljely. Merja Myllys Turvepeltojen viljely Merja Myllys Suoseuran seminaari 23.3.2011 Turvepeltojen määrä Eripaksuisten turvemaiden määrä turpeen paksuus ha % peltoalasta alle 30 cm 9 000 0,4 30-60 cm 80 000 3,3 yli 60 cm

Lisätiedot

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta Uutta tietoa suometsätalouteen Suometsätalous tutkimusohjelman tulokset käytäntöön seminaari Sokos Hotelli Vantaa, Tikkurila 12.4.2011 Millaisia suometsät ovat :n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston

Lisätiedot

Muokkausmenetelmän valinta

Muokkausmenetelmän valinta Muokkausmenetelmän valinta Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Seinäjoki MMT Timo Saksa Metsäntutkimuslaitos Muokkausmenetelmän valinta turvemailla Vihreä = suositellaan, Keltainen = suositellaan

Lisätiedot

Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä 26.4.2017 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsäojitettujen soiden osuus kokonaismaa-alasta Suometsien aluetaloudellinen ja tilakohtainen

Lisätiedot

METSÄOJITUS. Uudisojitus Kunnostusojitus Ari Lähteenmäki Suomen metsäkeskus

METSÄOJITUS. Uudisojitus Kunnostusojitus Ari Lähteenmäki Suomen metsäkeskus METSÄOJITUS Uudisojitus Kunnostusojitus 6.11.2013 Ari Lähteenmäki Suomen metsäkeskus 1 Historia Ojitustoiminta käynnistyi 1900-luvun alkupuolella ensimmäinen mp-laki 1920-luvun alkupuolella ojitettu 5

Lisätiedot

Metsäbiomassan intensiivisen talteenoton vaikutus metsiin

Metsäbiomassan intensiivisen talteenoton vaikutus metsiin Metsäbiomassan intensiivisen talteenoton vaikutus metsiin Mitä voimme oikeasti tietää energiapuun korjuun pitkän ajan vaikutuksista metsiin, milloin taas joudumme tyytymään valistuneisiin arvauksiin? Pitkät

Lisätiedot

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Aleksi Rautiola. Vähäravinteisen suon kasvatuslannoitus. Opinnäytetyö Kevät 2014 Elintarvike ja maatalous Metsätalouden koulutusohjelma

Aleksi Rautiola. Vähäravinteisen suon kasvatuslannoitus. Opinnäytetyö Kevät 2014 Elintarvike ja maatalous Metsätalouden koulutusohjelma Aleksi Rautiola Vähäravinteisen suon kasvatuslannoitus Opinnäytetyö Kevät 2014 Elintarvike ja maatalous Metsätalouden koulutusohjelma 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön tiivistelmä Koulutusyksikkö:

Lisätiedot

METSO:n jäljillä. Päättäjien Metsäakatemia Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö

METSO:n jäljillä. Päättäjien Metsäakatemia Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö METSO:n jäljillä Päättäjien Metsäakatemia 29.9.2011 Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö 3.10.2011 1 METSO II Metso I 2003-2007 Vapaaehtoinen suojelu katsottiin tehokkaaksi

Lisätiedot

lkkianneva ja Karvian varavankila metsäkoeaseman syntysijat

lkkianneva ja Karvian varavankila metsäkoeaseman syntysijat lkkianneva ja Karvian varavankila metsäkoeaseman syntysijat Tapio Koistinaho kuva: SA-kuva 7 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Alkkianneva ja Karvian

Lisätiedot

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Miten METSO-ohjelma 2008-2025 turvaa luonnon monimuotoisuutta Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Tavoitteet ja keinot valtakunnallisesti METSO-ohjelman tavoitteena

Lisätiedot

LUONTAISEN UUDISTAMISEN ONGELMAT POHJOIS-SUOMESSA SIEMENSADON NÄKÖKULMASTA. Anu Hilli Tutkija Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö

LUONTAISEN UUDISTAMISEN ONGELMAT POHJOIS-SUOMESSA SIEMENSADON NÄKÖKULMASTA. Anu Hilli Tutkija Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö LUONTAISEN UUDISTAMISEN ONGELMAT POHJOIS-SUOMESSA SIEMENSADON NÄKÖKULMASTA Anu Hilli Tutkija Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö LUONTAINEN UUDISTAMINEN Viimeisen kymmenen vuoden aikana metsiä on uudistettu

Lisätiedot

Metsänhoitoa kanalintuja suosien

Metsänhoitoa kanalintuja suosien RIISTAMETSÄNHOITO Metsänhoitoa kanalintuja suosien Riistametsänhoito on helppoa, ja sen menetelmät sopivat tavallisen talousmetsän hoitoon. Metsänhoitotöissä voidaan ottaa riista huomioon läpi metsikön

Lisätiedot

Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen. Suometsäseminaari 25.4.2013, Seinäjoki Jyrki Hytönen, Metla Kannus

Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen. Suometsäseminaari 25.4.2013, Seinäjoki Jyrki Hytönen, Metla Kannus Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen Suometsäseminaari 25.4.2013, Seinäjoki Jyrki Hytönen, Metla Kannus Sisältö Ravinteet Arviointi Ravinnevarat Turpeen laatu (maatuneisuus, turvelaji, turvekerroksen

Lisätiedot

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Turvepeltojen ympäristöhaasteet

Turvepeltojen ympäristöhaasteet Turvepeltojen ympäristöhaasteet Kristiina Regina Turvepeltojen parhaat viljelytavat nyt ja tulevaisuudessa Ilmajoki 21.11.2017 Turvemaiden globaali merkitys Peittävät 3 % maa-alasta Varastoivat 30 % maaperän

Lisätiedot

Pienaukkojen uudistuminen

Pienaukkojen uudistuminen Pienaukkojen uudistuminen Sauli Valkonen Sisältö uudistamistulos, maanmuokkaus, kasvillisuus ja aukon koko MT-kuusikot E-S (MONTA) rehevät kuusikot E-S (DistDyn) Kainuun kuusikot turvemaat P-S männiköt

Lisätiedot

Paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet pienvesien tilan ja kunnostustarpeen arvioinnissa

Paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet pienvesien tilan ja kunnostustarpeen arvioinnissa Paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet pienvesien tilan ja kunnostustarpeen arvioinnissa Teemu Ulvi, SYKE Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli 22.9.2015 Sisältö Purojen tila arviointimenetelmien tarve

Lisätiedot

Metsäojitus. ilmaston tuhoaja vai pelastaja?

Metsäojitus. ilmaston tuhoaja vai pelastaja? Metsäojitus ilmaston tuhoaja vai pelastaja? Paavo Ojanen (paavo.ojanen@helsinki.fi) Nuorten Akatemiaklubi 16.3.216 Ilmastonmuutoksen aiheuttajat (IPCC 215: http://ar5 syr.ipcc.ch/ ) AFOLU 24 % = agriculture,

Lisätiedot

arkanon tutkimusaseman kokoonpano kautta aikojen

arkanon tutkimusaseman kokoonpano kautta aikojen arkanon tutkimusaseman hoitokuntien kokoonpano kautta aikojen Hoitokunnan retki Itä-Aureeseen kesäkuussa 1985. Kuvassa: Eero Paavilainen, Kalle Nevanranta, Leo Häggman, Jorma Tukeva, Markku Eskola, Tuovo

Lisätiedot

Metsälannoitus. Metsän tuottoa lisäävä sijoitus

Metsälannoitus. Metsän tuottoa lisäävä sijoitus Metsälannoitus Metsän tuottoa lisäävä sijoitus Lannoitustavat Kasvatuslannoitus - Lisätään puuston kasvua kivennäismailla 2 Terveyslannoitus - Korjataan ravinne-epätasapainoa suomailla ja kivennäismailla,

Lisätiedot

Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014

Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Soidensuojelun täydennys- ohjelma osana soiden kestävää käy5öä Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Valtakunnallisia arvioita suoluonnon /lasta Kaikkien luontodirekdivin

Lisätiedot

Vesiensuojelu metsän uudistamisessa - turvemailla. P, N ja DOC, kiintoaine Paljonko huuhtoutuu, miksi huuhtoutuu, miten torjua?

Vesiensuojelu metsän uudistamisessa - turvemailla. P, N ja DOC, kiintoaine Paljonko huuhtoutuu, miksi huuhtoutuu, miten torjua? Vesiensuojelu metsän uudistamisessa - turvemailla P, N ja DOC, kiintoaine Paljonko huuhtoutuu, miksi huuhtoutuu, miten torjua? Fosforia selittää 1: suon alkuperä Alue/Suotyyppi P mg/l valumassa Fe Al Ennen

Lisätiedot

Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori

Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet 11.4.2014 Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori Teemat üsuopolitiikat üturvetuotannon jännitteet ühe uudeksi ympäristönsuojelulaiksi

Lisätiedot

LYHYTKIERTOVILJELY Esa Heino ja Jyrki Hytönen Metla/Kannuksen yksikkö

LYHYTKIERTOVILJELY Esa Heino ja Jyrki Hytönen Metla/Kannuksen yksikkö LYHYTKIERTOVILJELY Esa Heino ja Jyrki Hytönen Metla/Kannuksen yksikkö Esityksen kuvat: Esa Heino/Metla Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi SISÄLTÖ

Lisätiedot

Suot maataloudessa. Martti Esala ja Merja Myllys, MTT. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari

Suot maataloudessa. Martti Esala ja Merja Myllys, MTT. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Suot maataloudessa Martti Esala ja Merja Myllys, MTT Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Alussa oli suo, kuokka ja Jussi (soiden maatalouskäytön historiaa) Satunnaisia mainintoja soiden raivauksesta pelloiksi

Lisätiedot

Suot puhdistavat vesiä. Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus

Suot puhdistavat vesiä. Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus 1 Suot puhdistavat vesiä Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus 2 Soiden suojelutyöryhmän ehdotus soidensuojelun täydentämiseksi. Toim. Aulikki Alanen ja Kaisu Aapala Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Korpien luontainen uudistaminen

Korpien luontainen uudistaminen Korpien luontainen uudistaminen Hannu Hökkä, Jaakko Repola & Markku Saarinen Kiitokset: Luken Rovaniemen ja Oulun APAL-tiimit, Metsähallitus Lapin metsätalouspäivät Rovaniemi, 2.2.2017 Sisältö Korpien

Lisätiedot

Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy

Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy Ojitettujen turvemaiden ensiharvennuspotentiaali Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Turvemailla oleva puusto

Lisätiedot

Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa

Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa Liite 17.12.2007 64. vuosikerta Numero 3 Sivu 5 Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa Markku Puustinen, Suomen ympäristökeskus Kosteikot pidättävät tehokkaasti pelloilta valtaojiin

Lisätiedot

Suonpohjan uusi elämä turvetuotannon jälkeen

Suonpohjan uusi elämä turvetuotannon jälkeen Suonpohjan uusi elämä turvetuotannon jälkeen 22.10.2013 Suoseura Helsinki 15.10.2013 Olli Reinikainen 1 Suomen suo- ja turvemaiden käyttö Kokonaisala 9.29 miljoonaa ha Metsätalous Luonnontilassa 2 2 Turvetuotanto

Lisätiedot

1. Tuhkan koostumus. Kuva: J Issakainen / Metla

1. Tuhkan koostumus. Kuva: J Issakainen / Metla 1. Tuhkan koostumus Suomessa syntyy energiantuotannon sivutuotteena puu- ja turvetuhkaa yhteensä noin 600 000 tonnia/vuosi Tuhkalla on hyvä neutralointikyky, ph 10-13 Tuhka ei sisällä juurikaan typpeä

Lisätiedot

Metsätalouden investointien kannattavuuden arviointi. Metsäojat

Metsätalouden investointien kannattavuuden arviointi. Metsäojat Metsätalouden investointien kannattavuuden arviointi Metsäojat Metsänomistajien talouskoulu Lahti 22.2.2018 Lauri Laaksonen MHY Kanta-Häme lauri.laaksonen@mhy.fi 2 Metsänomistajan kannalta olennaisia asioita

Lisätiedot

Metsänhoidon perusteet

Metsänhoidon perusteet Metsänhoidon perusteet Kasvupaikkatekijät, metsätyypit ja puulajit Matti Äijö 18.9.2013 1 KASVUPAIKKATEKIJÄT JA METSÄTYYPIT kasvupaikkatekijöiden merkitys puun kasvuun metsätalousmaan pääluokat puuntuottokyvyn

Lisätiedot

Puuston tiheyden ja maanmuokkauksen vaikutus männyntaimien syntyyn ja alkukehitykseen

Puuston tiheyden ja maanmuokkauksen vaikutus männyntaimien syntyyn ja alkukehitykseen Puuston tiheyden ja maanmuokkauksen vaikutus männyntaimien syntyyn ja alkukehitykseen Ville Hallikainen, erikoistutkija, dos. Tutkimusryhmä Tutkijat: Mikko Hyppönen, Ville Hallikainen, Pasi Rautio, Urban

Lisätiedot

Liite 5 Harvennusmallit

Liite 5 Harvennusmallit Liite 5 Harvennusmallit Liitteen harvennusmallit osoittavat puuston kehitysvaiheen (valtapituus, metriä) ja tiheyden (pohjapinta-ala, m²/ha) perusteella metsikön harvennustarpeen ja hakkuussa jätettävän,

Lisätiedot

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelun täydennysohjelma SSTO alun perin Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

TOTEUTUS Tomi Yli-Kyyny Kolmen vuoden yhteenveto Vapon ympäristölupauksista

TOTEUTUS Tomi Yli-Kyyny Kolmen vuoden yhteenveto Vapon ympäristölupauksista TOTEUTUS 10-12-14 Tomi Yli-Kyyny Kolmen vuoden yhteenveto Vapon ympäristölupauksista Vapon ympäristösitoumukset 2011 TOTEUTETUT YMPÄRISTÖSITOUMUKSET 1. 100 % BAT turvetuotannon vesiensuojelussa 2. Turvetuotannon

Lisätiedot

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ylitarkastaja Tuula Tanska, Päättäjien 34. Metsäakatemia 2013

Lisätiedot