Kaavoituksen käynnistämis- ja yhteistyösopimus koskien Kassisen aluetta Hakalahden (2.) kaupunginosassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoituksen käynnistämis- ja yhteistyösopimus koskien Kassisen aluetta Hakalahden (2.) kaupunginosassa"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaavoituksen käynnistämis- ja yhteistyösopimus koskien Kassisen aluetta Hakalahden (2.) kaupunginosassa 209/54.00/2011, 210/2.30/2011, 108/54.00/2013 Kaupunginhallitus Ylivieskan keskustan tuntumassa Kalajoen varrella kaupungin omistuksessa ole va Kassisen alue herättää rakentumattomana alueena vuosi toisensa jälkeen yleistä kiinnos tusta. Alueella on vuonna 1991 hyväksytty asemakaava, jossa alueen käyttö tarkoitukseksi on osoitettu liikerakennusten (KL-2) korttelialue. Asemakaavassa tonttialuetta on noin 2,5 ha, josta rakennusoikeutta on 60 % ja vastaa vasti puistoa noin 1,0 ha. Todet takoon, että alu een jokiranta on osit tain rakennettu keskustan jokijärjestelyiden yhteydessä. Tälle kau pungin ykköspaikalle on 90 -luvulla suunniteltu muun muassa kult tuuritaloa, joka sit temmin toteutet tiin Päivärinnan koulun yhteyteen. Alueelle 20 vuotta sitten laadittu asema kaava on vanhen tunut. Liike toimintojen hajauttaminen Kalajoen toiselle puolen ei tänä päivä nä ole tarkoituksenmukaista eikä realistista. Kalajokeen rajoittuvalla, vastapäätä kirkkoa olevalla, Kassisen alueella on mer kittävä kau punkikuvallinen asema Ylivieskan keskustan arvokkaimmalla paikalla. Maankäyt töyksikkö esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki järjestää avoimen tontin luovutuskilpailun alueesta. Kilpailun tavoitteena on aikaansaada Ylivieskan keskustaa täydentä vä ja elä vöittävä korkealuokkainen korttelialueen suunnitelma ja toteutus. Kilpailu järjeste tään avoi mena kai kille toimijoille. Osallistujien on sitouduttava toteuttamaan suunnitelman sa. Kaupunki laatii asemakaavamuutoksen valitun ehdotuksen pohjalta yh teistyössä ehdo tuksen tekijöiden kanssa. Suunnittelu- ja konsulttitoimisto FCG on tarjoutunut vastaamaan tontin luovutuskilpailun konsultoinnista. Oheismateriaalina on FCG Finnish Con sul ting Group Oy:n tarjous kil pailu tuksen kon sultoin nista sekä ote ajantasa-asemakaavasta. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus päät tää

2 järjestää ns. Kassisen alueen avoimen tontin luovutuskil pailun ase makaavan muutoksen laa ti misen pohjaksi sekä kort telin rakenta jan valitsemiseksi. hyväksyä FCG Finnish Con sul ting Group Oy:n tar jouksen kilpailu tuksen kon sultoin nista ko ko naishin taan euroa. nimetä kaupunginhallituksen kil pai lutuksen arviointiryhmäksi, jota täydenne tään tek nis ten palvelui den lauta kunnan ja lupajaoston pu heenjohta jis toilla. Arvioin ti ryhmään kutsu taan asiantuntijoiksi kau pungin arkki tehti, raken nus tarkastaja ja tek ninen johta ja. Kaupunginhallitus Asiantuntijana kuultiin tekninen johtaja Kari Kentalaa Suunnittelu-ja konsulttitoimisto FCG Finnish Consulting Group Oy on laatinut Kassisen alueen tontinluovutuskilpailua koskien hakumenettelyohjeen ja kilpailuohjelman. Oheismateriaalia. Kaupunginhallitus KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus hyväksyy tontinluovutuskilpailua koskevan hakumenettelyohjeen ja kilpailuohjelman ja päättää edetä sen pohjalta. Ha ku menettelyssä noudatetaan laa di tun asia kir jan mu kai sia sään tö jä, jot ka osallistujat hyväksyvät osal listues saan tontinluovutuskilpailuun. Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Pekka Taskista Tontinluovutuskilpailu alkoi ja päättyi Tontinluovutuskilpailun tavoitteena oli aikaansaada Yli vieskan keskustaa täydentävä ja elävöittävä korkealuokkainen suun nitelma ja toteutus. Suunnittelualueen sijainti maisemallisesti arvokkaassa jokirannassa Ylivieskan kirkkoa vastapäätä asettaa alueen suunnittelulle erityisiä kaupunkikuvallisia vaatimuksia. Kilpailun avulla pyrittiin löytämään toteuttamiskelpoinen ratkaisu, jonka pohjalta alueen täydennysrakentaminen voidaan vaiheittain toteuttaa. Suunnittelualueen kohdalla Hakalahdenkadun ympäristö on väljästi

3 Kaupunginhallitus toteutunut. Kilpailun tavoitteena oli löytää ratkaisu, joka osaltaan eheyttää lähiympäristön kaupunkirakennetta, kehittää Hakalahdenkadun katutilaa sekä esittää luonteva tapa istuttaa uudisrakentaminen laajempaan kaupunkirakenteeseen ja jokivarsinäkymiin. Suunnittelualueen eteläreunaan sijoittuva vihervyöhyke ja julkinen kevyen liikenteen yhteys ovat toteutunut osa rantavyöhykettä, johon suunnittelussa toivottiin kiinnitettävän huomioita. Alueen asuntorakentamisen osalta tavoitteena oli vastata Ylivieskan kaupungin asuntokysyntään myös pidemmällä aikavälillä. Kilpailun avulla pyrittiin löytämään asuntotyypeiltään monipuolinen ja joustava toteutusmalli, joka vastaa eri ikäryhmien ja perhekokojen asuntokysyntään. Asuntojen koolle ei kilpailuohjelmassa annettu erityisiä ohjeita, vaan se jätettiin rakennuttajan harkittavaksi. Kilpailualueen ohjeelliseksi tehokkuusluvuksi määriteltiin e=0,6. Suunnittelussa tuli huomioida läheinen koulun kiinteistö, josta oli osoitettava kevyen liikenteen yhteys Kassisenpuistoon ja muutoinkin koulun läheisyys oli huomioitava suunnittelussa esim. liikenneturvallisuuden kannalta. Kulkuyhteydet suunnittelualueeseen rajautuviin kiinteistöihin oli säilytettävä. Tontinluovutuskilpailun tavoitteena oli aikaansaada Ylivieskan keskustaa täydentävä ja elävöittävä korkealuokkainen suunnitelma ja toteutus. Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä yksi ehdotus, joka sisälsi kaikki vaadittavat asiakirjat. Saapunut ehdotus täytti hakumenettelyssä asetetut ehdot osallistumisoikeutta koskien. Kaupunginhallituksen iltakoulun yhteydessä käytiin läpi saapunut kilpailuehdotus. Iltakoulussa sovittiin, että hankkeen konsultti laatii ehdotuksesta arviointipöytäkirjan päätösehdotusta pohjaksi. KAUPUNGINJOHTAJA: Päätösesitys annetaan kokouksessa. KAUPUNGINJOHTAJAn kokouksessa tekemä päätösesitys: Siirretään.

4 Kilpailuun osallistuvan ehdotuksen jätti Kaarron Rakennus Oy. Kilpai lu eh do tuksen suunnittelijana on ollut Arkkitehtitoimisto Jor ma Palo ran ta Oy. Kaupunginhallituksen iltakoulun yhteydessä käytiin läpi saa pu nut kilpailuehdotus. Iltakoulussa sovittiin, että hankkeen kon sultti laatii ehdotuksesta arviointipöytäkirjan päätösehdotusta poh jaksi. Arviointiryhmän asiantuntijana toiminut Petri Tuormala (sekä erilli nen työryhmä FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:stä) on sittemmin laatinut arviointipöytäkirjan. Pöytäkirjassa todetaan mm. seuraavaa: Saapunutta ehdotusta voidaan käyttää Kassisen alueen asemakaavan muutoksen pohjana ja ehdotus voidaan hyväksyä, jos suunnitelmaan tehdään joitakin muutoksia. Jatkosuunnittelussa ja kaavoituksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin asioihin: rakennustehokkuuden vähentäminen näkymät ja yhteydet rantaan asuntojen ja pysäköinnin vaiheittainen toteuttaminen rakennusten massoittelu ja kerrosluku (vaihtelevat talojen korkeudet) tonttijako Tontin luovutuskilpailun arviointiryhmä kokoontui Arviointiryhmässä tuli esille mm seuraavia asioita: ohjeellisena annettu rakentamistehokkuus vaikuttaa esitetyssä muodossa liian suurelta tontti sijoittuu ainutlaatuiselle paikalle jokirantaan, minkä vuoksi ympäristörakentamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota pysäköintirakennuksista muodostuu yksitotinen julkisivu Hakalahdenkadulle suunnitelmassa tulee kiinnittää huomiota ihmisen mittakaavaan pysäköintialueella voitaisiin yhdistää avopaikoituksia ja katoksia näkymiä tulisi avata Hakalahdenkadulta rannan suuntaan jatkosuunnittelun yhteydessä ehdotusta tulee vielä paljon muuttaa ja tarkentaa. Arviointiryhmä esittää kaupunginhallitukselle, että saapunut ehdotus hyväksytään ja että yhteistyötä jatketaan toimijan kanssa laati malla yh teis työso pi mus. Kilpailuohjelman mukaisesti kaupunki laatii asemakaa van muutoksen suunnittelualueelle hyväksytyn ehdotuksen pohjalta yhteistyös sä tekijän kanssa. Asemakaavalla tarkennetaan mm. ton tin raken-

5 nusoikeus, massoittelu, kerroskorkeudet sekä autopaikkavaatimus. Tässä tarkoituksessa laaditaan maankäyttö- ja kaavoituksen käynnistämissopimus hankkeen toimijan kanssa. Maankäyttösopi muksessa määritellään yhteistyön tavoitteet, osa puolten työnjako sekä tonttivarausta ja rakentamista koskevat ehdot. Toimijan on si touduttava toteuttamaan alue esittämänsä kilpailuehdotuksen pohjalta laadittavan asemakaavan mukaisesti vaaditussa aikataulussa. Asemakaavatyön aikana toimija tarkentaa kustannuksellaan kaavatyön tueksi kohteeseen liittyvää alueen rakennusten jatkosuunnitelmaa. Kilpailukohteen tonttien varsinaisia luovutusehtoja ei ole vahvistettu. Kilpailumateriaalissa on ilmoitettu tonttien hinnoitteluperusteeksi 150 euroa/kerrosneliömetri vuoden 2014 loppuun. Suhteelliseen pitkään toteutusaikaan liittyen ilmoitettua neliömetrihintaa tulee tarkistaa rahan arvon muutoksen suhteessa. Lopullinen kauppahinta määräy tyy asemakaavan vahvistaman rakennusoikeuden mukaan. Asemakaavan saatua lainvoiman tonttien luovutus ja siinä käytettävät luovutusehdot vahvistetaan eri päätöksellä. Oheismateriaalia. Kaupunginvaltuusto Oheismateriaalia. KAUPUNGINSIHTEERI: Kaupunginhallitus 1. päättää esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi Kaarron Ra ken nus Oy:n Kas si sen aluetta koskevan ehdotuksen jatkotyöskentelyn pohjaksi ja 2. päättää, että Kaar ron Ra ken nus Oy:n kanssa tehdään maankäyttö- ja kaavoituksen käynnistämissopimus, mikäli valtuusto hyväksyy Kaarron Rakennus Oy:n ehdotuksen jatkotyöskentelyn pohjaksi. Asiantuntijana kuultiin tekninen johtaja Kari Kentalaa. Tämä asiakohta käsiteltiin :n 254 käsittelyn jälkeen. KAUPUNGINVALTUUSTO: Keskustelun aikana Aimo Piirai nen esit ti toivo muspontena, että Hakalahdenkadun liikenneturvalli suus ote taan sa malla huomioon, kun Kassisen aluetta kehitetään.

6 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kaarron Rakennus Oy:n Kassisen aluetta koskevan ehdotuksen jatkotyöskentelyn pohjaksi. Puheenjohtaja tiedusteli, voiko valtuusto yksimielisesti hyväksyä Aimo Piiraisen esittämän toivomusponnen liitettäväksi päätökseen. Ponsi hyväksyttiin. Kilpailuehdotusta esittelivät toimitusjohtaja Mikko Kaarto Kaarron Rakennus Oy:stä ja arkkitehti Jorma Paloranta Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy:stä. Valtuutettu Arto Rautakoski poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ajaksi Kaarron Rakennus Oy:n ja kaupungin kesken on neuvoteltu Kassisen aluetta koskeva kaavoituksen käynnistämis- ja yhteistoimintasopimusluonnos, jossa sovitaan mm. alueen asema kaa voi tuk sen käynnistämi sestä, suunnittelun kustannuksista sekä myö hem min tehtävistä kiin teistökaupan esisopimuksista. Sopimuksessa määritetään sopijaosapuolten vastuut ja velvollisuudet Kassisen alueen asemakaavan valmiste lus sa. Sopimuksella ei voida syrjäyttää maankäyttö- ja rakennuslain mu kaista kaavoitusmenettelyä. Sopimusalue käsittää voimassaolevan, hyväksytyn asemakaavan mukaisen Ha kalahden kaupunginosan KL-2 korttelin 4 ja siihen liittyvät lähivirkis tys- (VL) ja paikoitus- (LP) alueet. Kassisen alue on kokonaisuudessaan kaupungin omis tuksessa ja on pinta-alal taan yhteensä noin 3,3 ha, josta rakennetta va alue on noin 2,3 ha. Oheismateriaalia KAUPUNGINJOHTAJA : Kaupunginhallitus 1. hyväksyy Kassisen sopimusaluetta koske van kaavoituksen käynnistämis- ja yhteistyösopimusluonnok sen ja 2. oikeuttaa allekirjoittamaan luonnoksen mukaisen lopullisen sopimuksen. Asiantuntijana kuultiin kaavoittaja Eriia Larua.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Hakumenettelyohje ja kilpailuohjelma

Hakumenettelyohje ja kilpailuohjelma FCG Finnish Consulting Group Oy Ylivieskan kaupunki KASSISEN ALUEEN TONTINLUOVUTUSKILPAILU FCG Finnish Consulting Group Oy 2 15.12.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy I 27. 2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Hakumenettely...

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 310 07.11.2011 Ympäristölautakunta 116 15.12.2011 Ympäristölautakunta 18 07.03.2012 Ympäristölautakunta 53 07.06.2012 Kaupunginhallitus 151 18.06.2012 Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2012 415 Kaupunginhallitus 12.11.2012 AIKA 12.11.2012 16:55-19:30 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 237 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6532/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6532/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 171 Asianro 6532/10.00.02.00/2016 Puistokadun ja Torikadun kulmakorttelia koskeva tontinluovutuskilpailu Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion Teknisten palveluiden 34 29.05.2013 Teknisten palveluiden 47 27.08.2014 Teknisten palveluiden 66 11.12.2014 Teknisten palveluiden 3 05.02.2015 Teknisten palveluiden 30 27.04.2015 Kaupunginhallitus 69 04.05.2015

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kaavatoimikunta AIKA 07.03.2019 kello 18:00-19:40 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 KAUPUNGINHALLITUS 6 23.01.2017 6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6532/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6532/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 171 19.10.2016 320 Asianro 6532/10.00.02.00/2016 Puistokadun ja Torikadun kulmakorttelia koskeva tontinluovutuskilpailu Päätöshistoria

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja

Lisätiedot

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen Kaupunginhallitus 81 25.02.2013 MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen 51/10.02.02/2013 Ympäristölautakunta 24.10.2007 121 Esittelijä: tekninen johtaja Mikko

Lisätiedot

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma ALUELAUTAKUNTA 21 03.09.2015 ALUELAUTAKUNTA 3 11.02.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 33 15.03.2016 Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma 940/10.1003.100301/2016 ALUELTK 21 Vihannin

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

YLIVIESKA. Hakalahden (2.) kaupunginosan kortteli 4 ja katu- ja puistoalueet. Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63

YLIVIESKA. Hakalahden (2.) kaupunginosan kortteli 4 ja katu- ja puistoalueet. Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Liite 2 YLIVIESKA Asemakaavan muutos Hakalahden (2.) kaupunginosan kortteli 4 ja katu- ja puistoalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 9/2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2017 kello 16:00-17:35 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Luolalan teollisuusalueen louhinnat

Luolalan teollisuusalueen louhinnat Tekninen lautakunta 42 11.03.2009 Tekninen lautakunta 26 27.02.2013 Tekninen lautakunta 99 29.10.2014 Luolalan teollisuusalueen louhinnat 307/10.05.00/2013 Tekninen lautakunta 15.11.2005 127 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.10.2015 1007 HEL 2015-010488 T 10 01 00 Esitys A Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 192 08.05.2017 Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun 222/10.1003.100300/2017 KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 3.5.2017: Lausunnonantaja

Lisätiedot

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN Kaupunginhallitus 7 14.01.2015 Kaupunginhallitus 26 04.02.2015 Kaupunginvaltuusto 9 12.02.2015 Kaupunginhallitus 160 01.06.2016 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun

Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun Kaupunginhallitus 503 20.10.2014 Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun 580/10/00/02/2014 KH 503 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2285/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2285/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 149 Asianro 2285/10.00.02.00/2018 Kiinteistön 297-1-1-2 ostotarjouksen hyväksyminen ja esisopimuksen tekeminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos 27.11.2015 Lohjan 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 tonttien 7, 8, ja 9 maanomistajat edustajanaan Mikko Uusitalo

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta 49 14.03.2017 Kaupunginhallitus 103 20.03.2017 Tekninen lautakunta 84 09.05.2017 Kaupunginhallitus 212 29.05.2017 Heinämaan koulun myynti TEKLTK 14.03.2017 49 Orimattilan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle Tekninen lautakunta 93 22.11.2016 Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2017-31.12.2019 Tekninen lautakunta 22.11.2016 93 Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 11.11.2016:

Lisätiedot

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Puheenjohtajiston työryhmä 6 15.02.2017 Kaupunginhallitus 3 20.02.2017 Kaupunginhallitus 3 10.04.2017 Kaupunginhallitus 5 26.06.2017 Vaihto määräalat tiloista 408-404-11-199, 408-404-8-98, 408-404-9-240

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52. Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014 Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.521/2014 KAUPHALL 27.10.2014 397 Kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Kaupunginhallitus 117 18.04.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

SOPIMUSALUE, ALUEEN KAAVOITUSTILANNE JA KAAVOITUKSEN KÄYN NIS- TÄ MI NEN

SOPIMUSALUE, ALUEEN KAAVOITUSTILANNE JA KAAVOITUKSEN KÄYN NIS- TÄ MI NEN KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS (LUONNOS) MAANKÄYTTÖSOPIMUS (LUONNOS) 1(5) KÄYNNISTÄMISSOPIMUS 1. Osapuolet Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Osoite: Kyöstintie 4, 84100 YLIVIESKA jäljempänä Kaupunki Rave

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija

Lisätiedot

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen: Kunnanhallitus 225 23.06.2014 Kunnanhallitus 37 26.01.2015 Fennovoima Oy:n esitys maanvuokrasopimuksesta ja kiinteistökaupan esisopimuksesta / Kauppakirja Kunnanerkkilä RN:o 28:0 -tilasta / Kauppakirja

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot

Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi

Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Tekninen lautakunta 159 03.05.2017 Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi 272/10.03.00.02/2017 TEKLA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 184, 185 JA 307 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 184,

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3) Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.9.2015 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa, kortteli 708 tontti 9 Myllärintie 17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot