Referaatti OKM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Referaatti OKM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille"

Transkriptio

1 Referaatti OKM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää mennessä lausuntoa luonnoksesta koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaksi vuosille Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi suunnitelman opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan koulutuksen ja yliopistoissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämisestä hyväksymisvuotta ja sitä seuraavaa viittä kalenterivuotta varten. OKM:n valmistelema kehittämissuunnitelma perustuu hallituksen hallitusohjelmassa asetettuihin koulutusja tiedepoliittisiin tavoitteisiin. Kehittämissuunnitelmaa toteutetaan hallituksen kehyspäätöksen puitteissa. Kehittämissuunnitelma sisältää varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, toisen asteen koulutuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, korkeakoulujen ja tutkimuksen sekä aikuiskoulutuksen. Hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteena on, että Suomi sijoittuu tuolloin OECD-maiden kärkijoukkoon keskeisissä nuorten ja aikuisten osaamisvertailuissa, koulupudokkaiden vähyydessä sekä nuorten ja työikäisten korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden väestöosuudessa. Suomi on osana EU:n kasvustrategiaa sitoutunut kehittämään keskeisiä yhteiskunnan ja talouden osa-alueitaan siten, että kilpailukyky vahvistuu, kansalaisten hyvinvointi parantuu ja julkisen talouden kestävyys turvataan. Konkreettisiksi tavoitteiksi on asetettu mm. se, että vähintään 42 % vuotiaista on suorittanut korkeakoulututkinnon. Hallitusohjelmassa linjataan, että vuoteen 2020 mennessä vuotiaista yli 90 prosentilla on perusasteen jälkeinen tutkinto. Osaavan työvoiman saatavuutta voidaan parantaa tehostamalla koulutusjärjestelmän toimintaa ja suuntaamalla koulutustarjontaa. Koulutustarjontaa suunnataan työelämän tarpeiden mukaisesti. Kehittämissuunnitelmassa koulutustarjonnan tavoitteet vuodelle 2016 on asetettu koulutusaloittain. Vuonna 2009 aloittaneita oli opiskelijaa ja esitys vuonna 2016 aloittajapaikoista on opiskelijaa eli vähennystä opiskelijapaikkaa. Toisen asteen koulutus Hallitus toteuttaa yhteiskuntatakuun vuoden 2013 alusta lukien niin, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Osana yhteiskuntatakuuta toteutetaan koulutustakuu. Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan jatkomahdollisuus lukioissa, ammatillisessa koulutuksessa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Hallituksen tavoitteena on, että kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä vuotiaista yli 90 prosentilla on perusasteen jälkeinen tutkinto. Toisen asteen tutkinnon suorittaminen on käytännössä työmarkkinoille pääsyn ja jatko-opintojen perusedellytys. Vuonna 2009 vajaa 86 prosenttia 30-vuotiaista oli suorittanut perusasteen jälkeisen tutkinnon. Osuus on viime vuosina kasvanut vain vähän. Koulutukseen pääsy edellyttää, että perusopetuksen jälkeistä koulutusta on tarjolla riittävästi. Nuorten ikäluokat tulevat suunnitelmakaudella pienentymään ja koulutuspaikkoja tulee ikäluokkaan suhteutettuna olemaan nykyistä enemmän. Haasteena on koulutuspaikkojen alueellinen jakautuminen. 1

2 Kehittämissuunnitelman mukaan koulutuspaikkojen määrän ja alueellisen suuntaamisen yhtenä keskeisenä kriteerinä on koulutustakuun toteutuminen. Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijaksi ottamisen perusteita uudistetaan siten, että perusasteen päättäneiden ja ilman toisen asteen tutkintoa olevat voidaan valita ensin toisen asteen opiskelijavalinnassa. Uusitut perusteet otetaan käyttöön vuonna 2013 yhdessä uudistetun sähköisen hakujärjestelmän kanssa. Kunnat seuraavat nuorten sijoittumista ja huolehtivat siitä, että sijoittumattomat nuoret saavat tarvitsemansa tietoa, neuvontaa ja ohjausta. Toisen asteen koulutuksen rakenteiden kehittäminen Peruskoulujen määrä vähentyi edellisellä vuosikymmenellä noin tuhannella ja oppilasmäärä noin 51 tuhannella. Tällä hallituskaudella alkavat nuorisoikäluokat eli lukioissa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelevien määrät laskea. Tämä tulee näkymään lukioiden ja ammatillista koulutusta antavien opetuspisteiden vähentymisenä. Lukioverkko ei ole toistaiseksi juuri muuttunut. Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkkoa on koottu, mutta se on osin vielä hajanainen eikä koulutuksen järjestäjien palvelukyky kaikilta osin vastaa yksilöiden ja työelämän osaamistarpeita. Ammatillisen koulutuksen palvelukykyä vahvistavaa rakenteellista kehittämistä on siten jatkettava. Kehittämisohjelman mukaan ammatillista koulutusta kohdennetaan uudelleen työelämän alakohtaisten ja alueellisten tarpeiden sekä väestökehityksen mukaisesti. Samalla huolehditaan siitä, että ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat työelämän ja yksilöiden osaamistarpeisiin vastaamisen kannalta riittävän vahvoja toimijoita. Ylioppilastutkintoa ja lukiokoulutusta sekä ammatillisia tutkintoja kehitetään erillisinä tutkintoina. Samalla parannetaan mahdollisuuksia rakentaa joustavia opintopolkuja ja lisätään mahdollisuuksia suorittaa osia opinnoista yli tutkintorajojen. Lukiokoulutus Lukion valtionosuusjärjestelmä on laskennallinen ja perustuu toteutuneisiin valtakunnallisiin kustannuksiin. Lukiossa kunnille määrättäviä yksikköhintoja on korotettu vähäisen opiskelijamäärän perusteella. Korotus on astunut voimaan, jos kunnassa lukio-opiskelijoiden määrä on ollut alle 200. Korotuksen kokonaisrahoitus on runsaat 30 miljoonaa euroa vuositasolla. Korotusta saavia pieniä kuntia on 175. Kehittämissuunnitelmassa asetetaan tavoitteeksi lukiokoulutuksen rahoitusperusteiden uudistaminen ottaen huomioon toisen asteen rahoituksen kokonaisuus ja rahoitustaso sekä ylläpitäjäneutraalisuus. Rahoitusperusteisiin sisällytetään tuloksellisuusrahoitusosuus, joka palkitsee koulutuksen laadusta, esimerkiksi yksilön oppimistulosten paranemisista ja vähäisistä keskeyttämisistä. Lukiokoulutuksen valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa koskeva valtioneuvoston asetus sekä lukion opetussuunnitelman perustet uudistetaan. Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen vetovoima on tasaisesti parantunut ja tällä hetkellä noin 45 % perusopetuksen päättäneistä siirtyy välittömästi ammatilliseen koulutukseen. Osuus oli 36 % vuonna Keskeyttäminen on vähentynyt tasaisesti koko 2000 luvun ajan. Lukuvuonna ammatillisen koulutuksen keskeytti 2

3 vajaa 8 %, kun vastaava osuus lv oli melkein 12 %. Ammatillisen koulutuksen tavoiteajassa läpäisseiden osuus ei ole 2000-luvulla kasvanut toivotulla tavalla. Kehittämissuunnitelmassa asetetaan tavoitteeksi, että toteutetaan ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma, jolla vähennetään koulutuksen keskeyttämistä ja tuetaan opintojen etenemistä sekä tutkintojen suorittamista tavoiteajassa. Tavoitteena on vahvistaa ammatillisten perustutkintojen ja amamtti- ja erikoisammattitutkintojen osaamisperusteisuutta. Kansainvälistymistä edistetään mm lisäämällä pitkäkestoista opiskelijaliikkuvuutta 30 % ja opettajien kansainvälisiä työelämäjaksoja ja muuta liikkuvuutta 20 % vuoteen 2016 mennessä. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien rahoitusta tulee kehittää niin, että se muodostaa nykyistä selkeämmän kokonaisuuden. Rahoitusta uudistetaan yhdessä tutkintojärjestelmän kehittämisen kanssa. Korkeakoulut ja tutkimus Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen on edennyt viime vuosina korkeakoulujen omien kehittämislinjausten pohjalta. Yliopistojen määrä on vähentynyt 20 yliopistosta 16 yliopistoon ja ammattikorkeakoulujen 30 ammattikorkeakoulusta 25 ammattikorkeakouluun. Samanaikaisesti korkeakouluverkko on tiivistynyt korkeakoulujen toimipisteiden vähetessä. Korkeakouluverkko on edelleen liian sirpaloitunut. Koulutustarjonnan suuntaamisessa ei ole huomioitu riittävästi työelämän osaamistarpeiden muutoksia. Läpäisyyn, vetovoimaan ja opiskelijoiden työllistymiseen liittyvät ongelmat ovat yleisimpiä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pienissä sivutoimipisteissä. Voimavaroja tulee koota yhteen alueellisiksi osaamiskeskittymiksi sekä määrittää yhteistyölle yhteiset strategiset tavoitteet ja sopia keskinäisistä työnjaoista. Kehittämissuunnitelmassa tavoitteiksi on asetettu mm: Ammattikorkeakoulujen toiminnan laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta vahvistetaan uudistamalla ammattikorkeakouluja koskeva lainsäädäntö. Ammattikorkeakouluista muodostetaan vuoden 2014 alusta itsenäisiä oikeushenkilöitä, joilla on vahva omistuksellinen kytkentä omaan toimintaympäristöönsä. Ammattikorkeakoulujen rahoitusvastuu siirretään kokonaan valtiolle. Ammattikorkeakoulujen johtamisjärjestelmiä uudistamalla luodaan edellytyksiä laadun ja vaikuttavuuden parantamiselle myös rakenteellisin uudistuksin. Jokaisessa maakunnassa toimii yksi tai useampi korkeakoulu. Korkeakoulurakenteet vaihtelevat eri puolilla maata siten, että ne vahvistavat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen profiileja ja painoaloja ja palvelevat tarkoituksenmukaisella tavalla alueiden kehittämistarpeita. Yhteistyötä tuetaan tarkoituksenmukaisilla toiminta- ja hallintorakenteilla. Korkeakoulutuksen laadun ja tehokkuuden lisäämiseksi edistetään korkeakoulujen rajat ylittävää tilojen tukipalvelujen ja opettajaresurssien yhteiskäyttöä. Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista poistetaan nykyinen kustannuspohjaisuus ja uusi malli otetaan käyttöön vuonna Korkeakoulujen koulutustarjonta vuonna 2016 mitoitetaan kansallisen ennakoinnin pohjalta: 3

4 - Yliopistojen koulutustarjonnan kokonaisvolyymi säilytetään nykyisellä tasolla. Alakohtaista lisäystarvetta on erityisesti opettajankoulutuksessa. Alakohtaiset lisäykset toteutetaan nykyistä koulutustarjontaa uudelleen suuntaamalla. - Ammattikorkeakoulujen aloittajamääriä vähennetään aloituspaikalla vuonna Vähennykset suunnataan erityisesti kulttuurialalle, matkailu-, ravitsemis- ja talousalalle sekä tekniikan ja liikenteen alalle. Sosiaali- ja terveysalalla on lievää koulutuksen lisäystarvetta. Vuodesta 2013 alkaen toteutetaan Taideyliopisto yhdistämällä Sibelius-Akatemia, Kuvataideakatemia ja Teatterikorkeakoulu. Taideyliopiston toimintaedellytykset turvataan. Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Korkeakoulujärjestelmän nykyisiä heikkouksia ovat hidas opintoihin sijoittuminen, heikko läpäisy ja moninkertainen koulutus. Suomessa vuotiaista koulutuksessa on yli 40 %, kun muissa OECDmaissa vain joka neljäs. Korkeakouluopintoja hidastavat mm. työssäkäynti opintojen aikana, puutteellinen opiskelukyky sekä kokemus väärällä alalla opiskelusta. Uudistetaan korkeakoulujen koulutusvastuuta ja tutkintoja koskeva säätely vuoden 2014 alusta. Korkeakoulujen opiskelijavalinnat ja opintojen rakenteet uudistetaan vuoden 2015 loppuun mennessä nopeuttamaan korkeakoulutukseen pääsyä. Päävalinnat varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Laadukkaalla tutkimuksella ja innovaatiotoiminnalla luodaan kilpailukykyä ja vaikuttavuutta. Tutkijakunnan osaamistasoa vahvistetaan sekä tutkijankoulutuksen ja tutkijanuraa edistetään. Tutkimusinfrastruktuureja vahvistetaan. Vahva kansainvälistyminen laadun turvaajana. Aikuiskoulutus Työikäisestä vuotiaasta väestöstä on noin vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa. Tavoitteena on, että myös aikuisväestön osaaminen on vuoteen 2020 mennessä maailman kärkeä. Tavoitteena on turvata aikuisten koulutusmahdollisuudet. Tavoitteeksi asetetaan, että vuonna vuotiaista 27 % on osallistunut aikuiskoulutukseen tiedusteluhetkeä edeltäneen neljän viikon aikana ja vuotiaista vähintään 60 % edeltäneen 12 kuukauden aikana. Tavoitteena on, että mikään osa aikuisväestöstä ei jää pysyvästi aikuiskoulutuksen ulkopuolelle. Tavoitteena on tukea yksilöllisiin koulutustarpeisiin vastaamista siirtymällä kansalaisten henkilökohtaisiin koulutustileihin. Hallituksen esitys henkilökohtaisten tilien toteuttamisesta annetaan eduskunnalle vuonna Näyttötutkintojärjestelmää vahvistetaan. 4

5 Kehittämissuunnitelman lopussa on aloittajatavoitteet vuodelle 2016 tutkinnoittain eri koulutusasteilla. 5

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

KESU Kehityspäällikkö Marko Koskinen

KESU Kehityspäällikkö Marko Koskinen KESU -2016 13.6.2012 Kehityspäällikkö Marko Koskinen Mitoituksen periaatteita/ KT2016 Nuorisoikäluokan ennakoitu kehitys yhteiskunta- ja nuorisotakuun toteuttamisessa Toiselle asteelle siirtyvän keskimääräisen

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa Opetusneuvos Tarja Riihimäki KESU:n koulutuspoliittisia lähtökohtia Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 nuorista aikuisista runsaalla kolmanneksella

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1. Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.2012 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016 Tapio Kosunen Valtiosihteeri 30-vuotiaiden koulutustaso sukupuolen mukaan, 2009 Hallitusohjelman painopistealueet Köyhyyden,

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelukokonaisuus

Oppijan verkkopalvelukokonaisuus Oppijan verkkopalvelukokonaisuus Oppijat uratiedon rakentajina -seminaari Opetushallitus 23.9.2011 Ritva Sammalkivi Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma,

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset. Kirsi Kangaspunta johtaja

Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset. Kirsi Kangaspunta johtaja Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset Kirsi Kangaspunta johtaja Hallitusohjelman tavoite: maailman osaavimmaksi kansaksi Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Tiedotustilaisuus 18.4.2011. Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Tiedotustilaisuus 18.4.2011. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Tiedotustilaisuus 18.4.2011 Mika Tammilehto Koulutuspoliittisia linjauksia / tavoitteita pitkät koulutusurat lyhyemmiksi suuret koulutustasoerot tasaisemmiksi

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen sopeuttamistarpeet ja kehittäminen vuosina

Ammatillisen koulutuksen sopeuttamistarpeet ja kehittäminen vuosina Ammatillisen koulutuksen sopeuttamistarpeet ja kehittäminen vuosina 2013-2016 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Johtaja Mika Tammilehto 13.11.2012 Ammatillisen koulutuksen menosäästöt

Lisätiedot

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan osasto 11.12.2012 Nuorisotakuu käynnistyy

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiseminaari Helsinki ke 9.2.2011 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Taustaa (1) Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Hyvinvointipäivät 10.12.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: kymmenen vuoden tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano ammatillisen koulutuksen keskeiset toimet

Nuorisotakuun toimeenpano ammatillisen koulutuksen keskeiset toimet Nuorisotakuun toimeenpano ammatillisen koulutuksen keskeiset toimet Ammatillisen peruskoulutuksen riittävän tarjonnan turvaaminen Opiskelijavalintojen ja sähköisten hakupalveluiden uudistaminen Nuorten

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Millaista kehittämistä nyt tarvitaan? pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Millaista kehittämistä nyt tarvitaan? pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Millaista kehittämistä nyt tarvitaan? 20.8.2013 pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Hallinnonalan suuret linjat Julkisen talouden kestävyysvajeen hoito on pitkäaikainen prosessi. Valtiontalouden tervehdyttämistä

Lisätiedot

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta Koulutustakuun mahdollisuudet Terttu Kiviranta 26.9.2013 Nuorisotakuu Tavoitteena auttaa nuoria pääsemään koulutukseen ja työelämään Koulutustakuu 2013 alkaen jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan

Lisätiedot

Laatua laivalla - Miten edistämme toiminnan vaikuttavuutta?

Laatua laivalla - Miten edistämme toiminnan vaikuttavuutta? Laatua laivalla - Miten edistämme toiminnan vaikuttavuutta? Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 22.8.2012 Suuntaviittoja ja tienhaaroja Globaalin työnjaon

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta 6.5.2013 Elise Virnes Nuorisotakuu nyt Väliraportti, Nuorten yhteiskuntatakuu 2013, TEM raportteja 8/2012, valmistui 15.3. Ensimmäisessä työryhmän raportissa

Lisätiedot

Lapin koulutusfoorumi. Näkökulmia Itä-Lapin lukiokoulutukseen

Lapin koulutusfoorumi. Näkökulmia Itä-Lapin lukiokoulutukseen Lapin koulutusfoorumi Näkökulmia Itä-Lapin lukiokoulutukseen 14.1.2015 - Juha Narkilahti- Taustaa Prosessi voi olla rinnastettavissa ammatillisen koulutuksen vastaavaan Kemijärven kokemukset ministeriön

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä

Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä Yliopistolaitos 1,7 Mrd./ v. Ammattikorkeakoulut 0,9 Mrd./ v Julkinen tutkimusrahoitus (SA+Tekes) 0,3 Mrd./v Suurena haasteena julkisen talouden

Lisätiedot

KESUN TOIMEENPANO EDUCA 2012. Aulis Pitkälä Pääjohtaja 27.1.2012

KESUN TOIMEENPANO EDUCA 2012. Aulis Pitkälä Pääjohtaja 27.1.2012 KESUN TOIMEENPANO EDUCA 2012 Aulis Pitkälä Pääjohtaja 27.1.2012 Tavoitteena on vähentää sukupuolten välisiä osaamisja koulutuseroja sekä sosioekonomisen taustan vaikutusta koulutukseen osallistumiseen

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma vuosille 2011-2016. Tarja Paananen KASELY

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma vuosille 2011-2016. Tarja Paananen KASELY Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma vuosille 2011-2016 Tarja Paananen KASELY 1 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 # Tärkein koulutuspoliittinen asiakirja # Nuorten

Lisätiedot

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tavoitteita OKM:n tulevaisuuskatsauksesta Työvoiman saatavuuden turvaaminen Koulutustason

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Bruttokansantuote Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 120 115 110 105

Lisätiedot

Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020

Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 Ammatillisen koulutuksen johdon seminaari Tampere 2.10.2013 Opetusneuvos Seija Rasku KOPO/AM seija.rasku@minedu.fi Kataisen hallitusohjelma ja KESU 2011-2016

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Lapin korkeakoulukonserni 22.9.2010 Markku Tarvainen LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI MIKSI? Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen vuosi 2020: enintään 15 yliopistoa

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli 7.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta. Ilmari Hyvönen

Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta. Ilmari Hyvönen Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta Ilmari Hyvönen 21.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen

Lisätiedot

Toisen asteen koulutus

Toisen asteen koulutus Toisen asteen koulutus Kymenlaakson maakuntapäivä 13.5.2015 Johtaja, opetus ja kulttuuri Terhi Päivärinta Nykytila Hallituksen esitykset lukion ja ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja järjestämisluvista

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry

Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin.

Lisätiedot

Rakennepoliittinen ohjelma ja ammatillinen koulutus

Rakennepoliittinen ohjelma ja ammatillinen koulutus Rakennepoliittinen ohjelma ja ammatillinen koulutus Uudistuksia ammatilliseen peruskoulutukseen keskusteluja tiedotustilaisuus Johtaja Mika Tammilehto RAKENNEPOLIITTINEN OHJELMA Taustalla maailman talouden

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin

Lisätiedot

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset 24.3.2015 VAMPO seurannan seminaari Anne Mårtensson VAMPO toimenpiteet

Lisätiedot

AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa

AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa Finlandia-talo 5.2.2014 pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Kehittämisviraston lähtökohdat

Lisätiedot

Hankkeen nimi Lyhyt sisältö ja vaikuttavuuskuvaus Kansalainen Yritys Järjestö Hallinto

Hankkeen nimi Lyhyt sisältö ja vaikuttavuuskuvaus Kansalainen Yritys Järjestö Hallinto Opetus- ja kulttuuriministeriö Säädösten sujuvoittaminen Syysistuntokausi 2017 Pääasiallinen kohderyhmä Hankkeen nimi Lyhyt sisältö ja vaikuttavuuskuvaus Kansalainen Yritys Järjestö Hallinto Sisältääkö

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen linjaukset ja järjestäjäverkon kokoaminen. Johtaja Mika Tammilehto 15.3.2012

Ammatillisen koulutuksen linjaukset ja järjestäjäverkon kokoaminen. Johtaja Mika Tammilehto 15.3.2012 Ammatillisen koulutuksen linjaukset ja järjestäjäverkon kokoaminen Johtaja Mika Tammilehto 15.3.2012 Toimintaympäristö muuttuu Globaalin työnjaon muutokset miten Suomi pärjää globaalissa kilpailussa? Elinkeino-

Lisätiedot

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Ammatillisen peruskoulutuksen tulosrahoitusseminaari 2010 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.9.2010 Vaatimukset ja odotukset

Lisätiedot

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4. Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.2010 Ammattikoulutuksen kriittiset tehtävät Muuttuvassa työelämässä

Lisätiedot

Kaikki mahdollisuudet avoinna - jatko-opinnot tähtäimessä. Yli-insinööri Timo Repo

Kaikki mahdollisuudet avoinna - jatko-opinnot tähtäimessä. Yli-insinööri Timo Repo Kaikki mahdollisuudet avoinna - jatko-opinnot tähtäimessä Yli-insinööri Timo Repo Kohtuullinen määrä palloja ilmassa.. Reformilainsäädäntö Ammatilliset tutkinnon perusteet Arviointiasteikko Opiskelijavalintojen

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Uusi lukio uskalla kokeilla Tavoitteena on uudistaa lukiokoulutusta niin, että se kykenee vastaamaan myös tulevaisuudessa

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 Kirje OKM/62/592/2015 16.09.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6. Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.2013 Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärien sopeuttaminen

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 3.8.2011 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 17.3.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen Näyttötutkintona

Lisätiedot

Ennakoinnin ohjausryhmä/ Pirkanmaa. Marko Koskinen,

Ennakoinnin ohjausryhmä/ Pirkanmaa. Marko Koskinen, Ennakoinnin ohjausryhmä/ Pirkanmaa Marko Koskinen, 23.6.2011 Uusi hallitusohjelma mm. - Painopistealueet: 1. Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen, 2. Julkisen talouden vakauttaminen,

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

VALMA - säädösmuutokset

VALMA - säädösmuutokset VALMA - säädösmuutokset Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten aseman ja sisällön selkiyttäminen 16.1.2014, Opetushallitus Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 AMMATTIKORKEAKOULUT OSAKEYHTIÖIKSI Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa osakeyhtiöitä ja siten

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

Jaoston kokouksessa pyydetyt lisäselvitykset ammatillisen koulutuksen osalta

Jaoston kokouksessa pyydetyt lisäselvitykset ammatillisen koulutuksen osalta 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö 28.9.2017 Eduskunta Valtionvarainvaliokunta Sivistys- ja tiedejaosto Jaoston kokouksessa 22.9.2017 pyydetyt lisäselvitykset ammatillisen koulutuksen osalta Ammatillisen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Katsaus ammattistartin tilanteeseen ja yhteys muihin hankkeisiin 28.11.2012 Elise Virnes

Katsaus ammattistartin tilanteeseen ja yhteys muihin hankkeisiin 28.11.2012 Elise Virnes Katsaus ammattistartin tilanteeseen ja yhteys muihin hankkeisiin 28.11.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu/nuorisotakuu 1.1.2013 Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat VALMA-muutokset Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat 5.11.2014 VALMA MUUTOSTEN TUULISSA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavien koulutusten kehittämisseminaari Hallitusneuvos Piritta Sirvio Opetus-

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma luonnos

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma luonnos Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma luonnos 13.9.2011 Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari 24.11.2009 Opetushallitus Kirsti Kupiainen Hallituksen esitys (107/2009) Eduskunnalle 26.6.2009 Ehdotetut muutokset -säädetään

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistus Toimenpideohjelma vuosille

Lisätiedot