Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustus- ja talousohjesääntö
|
|
- Vilho Haapasalo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Humanistisen ammattikrkeakulun piskelijakunta HUMAKO Matkustus- ja talushjesääntö
2 Sivu 1 / 9 Humanistisen ammattikrkeakulun piskelijakunta HUMAKOn matkustus- ja talushjesääntö I LUKU Yleistä 1 Sveltaminen Sen lisäksi, mitä Humanistisen ammattikrkeakulun piskelijakunta HUMAKOn säännöissä määrätään, nudattavat piskelijakunnan hallituksen ja edustajistn jäsenet, timihenkilöt sekä muut piskelijakunnan timijat tätä hjesääntöä. II LUKU Matkustushjesääntö 2 Matkustustavan valinta Matkaan n käytettävä tilanteen mukaisesti halvinta ja tarkituksenmukaisinta kulkuvälinettä. Opiskelijahintaiseen lippuun ikeutetut piskelijakunnan edustajat vat velvllisia käyttämään piskelijahintaista lippua kaikissa mahdllisissa kulkuvälineissä. Kulkuvälineen valintaan liittyvistä pikkeuksista n neuvteltava etukäteen hallituksen puheenjhtajan tai hänen estyneenä llessaan hallituksen varapuheenjhtajan kanssa. Matkihin liittyvistä erityisjärjestelyistä päättää hallituksen puheenjhtaja tai hänen estyneenä llessaan varapuheenjhtaja tai merkittävissä taludellisissa pikkeavuuksissa hallitus tapauskhtaisesti. 3 Krvaukseen ikeuttava matka Matka krvataan, mikäli se n suritettu piskelijakunnan tehtävien hitamiseksi. Js matka n tehty vain sittain piskelijakunnan asiissa, päättää hallitus, missä määrin matkakustannukset krvataan piskelijakunnan varista. Krvaukseen ikeuttava matka n halvin menpaluumatka asuin- tai timipaikasta.
3 Sivu 2 / 9 4 Matkakustannusten krvaaminen Opiskelijakunnan edustajille sekä työntekijöille krvataan heille Sumessa ja ulkmailla tehdyistä piskelijakunnan timintaan liittyvistä matkista aiheutuvat kulut. Matkalla tarkitetaan piskelijakunnan työntekijän työpaikkansa ulkpulelle tekemää matkaa. Opiskelijakunnan edustajan matkaksi katstaan hänen asuinpaikaltaan tai piskeluyksiköstään edustuspaikalle ja takaisin tekemä matka sekä muu piskelijakunnan timintaan liittyvä krvattavaksi svittu matka. Matkakustannuksien krvaamisperusteet ja enimmäismäärät: Juna, linja-aut: Tämän hjesäännön mukaisesti krvataan piskelijakuntatimintaan käytetyt matkat käytettyjä matkalippuja tai kuittia vastaan. Matkustajalle krvataan enintään kuitenkin halvimman lippulukan hinta, varsinaiselle jäsenelle piskelijahintainen lippu. Lisäksi krvataan makuupaikan hinta yli viisi(5) tuntia kestävästä matkasta yöjunalla. Henkilöaut: Autn käytöstä aiheutuneet matkakulut krvataan vain sillin, kun julkisten kulkuneuvjen käyttö n perustellun syyn takia mahdtnta tai kalliimpaa. Perusteltuja syitä vat ainakin julkisten kulkuneuvjen spimattmat aikataulut sekä kulkemattmuus. Oman autn käytöstä ilman perusteltua syytä ei krvata. Pikkeuksista tähän sääntöön päättää hallitus. Oman autn käyttämisestä piskelijakunnan tehtävien hitamisessa piskelijakunta krvaa piskelijakunnan edustajalle pulet valtilla käytössä levan kilmetrikrvauksen mukaisesta krvauksesta ja työntekijälle täyden krvauksen. Taksi: Taksin käytöstä aiheutuneet matkakulut krvataan vain sillin, kun muiden kulkuneuvjen käyttö n perustellun syyn takia mahdtnta. Perusteltuja syitä vat ainakin julkisten kulkuneuvjen kulkemattmuus. Taksimatkasta tulee aina laatia selvitys liitteeksi matkalaskuun, jsta selviää matkan päivämäärä ja aika, mistä mihin matka n tapahtunut, ketkä vat matkan surittaneet, matkan hinta sekä matkan peruste. Tämän hjesäännön puitteissa krvataan maksu, jnka piskelijakunnan työntekijä tai edustaja kuitilla sittaa surittaneensa. Lentkne: piskelijakunnan hallitus päättää kustakin tapauksesta erikseen. Laiva tai muu kulkuneuv: Opiskelijakuntatimintaa varten tehdyt matkat krvataan käytettyjä matkalippuja tai kuittia vastaan tai hallituksen puheenjhtajan kanssa erikseen svittavalla tavalla muun kulkuneuvn salta. Suritettu maksu krvataan halvimman hintalukan mukaisesti.
4 Sivu 3 / 9 Makuupaikka krvataan js yhdensuuntainen matka kestää selkeästi illasta aamuun. Muista tässä hjesäännössä mainitsemattmien kulkuneuvjen käytöstä aiheutuneista maksuista svitaan etukäteen pääsihteerin tai hallituksen puheenjhtajan kanssa. 5 Majituskustannusten krvaaminen Majitus tapahtuu pääsääntöisesti tilaisuuden järjestelyiden mukaisesti. Mikäli tilaisuuden järjestelyihin ei kuulu majitusta, krvataan majitus khtuuhintaisessa majitusliikkeessä. 6 Päivärahat Opiskelijakunnan edustajille ei makseta päivärahaa. Työntekijöille ja muille krvaukseen ikeutetuille vidaan maksaa verttajan päätöksen mukaista vertnta päivärahaa sillin js työntekijä sallistuu tapahtumaan jhn ei kuulu ilmaista rukailua. 7 Matkalaskun hyväksyminen ja maksaminen Matkalasku, liput ja mahdlliset muut tsitteet matkasta n jätettävä eriteltynä pääsihteerin tai hallituksen puheenjhtajan hyväksyttäväksi viimeistään kahden (2) kuukauden kuluttua matkasta. Mikäli matkalasku ja siihen liittyvät tsitteet timitetaan myöhässä, henkilö ei le ikeutettu matkakrvaukseen. Opiskelijakunnan edustajien ja työntekijöiden matkalaskut hyväksyy pääsihteeri. Pääsihteerin matkalaskut hyväksyy hallitus tai hallituksen puheenjhtajist. 8 Selntek Js matkaan n liittynyt jku HUMAKOn timinnasta erillään leva tapahtuma, henkilön n raprtitava asiasta hallitukselle, ja hallituksen niin vaatiessa, myös laatia kirjallinen raprtti matkaan sisältyneen tilaisuuden annista.
5 Sivu 4 / 9 III LUKU Talushjesääntö 9 Taludenhidn lähtökhta Humanistisen ammattikrkeakulun piskelijakunnan varjen hidssa ja tilinpidssa nudatetaan tätä hjesääntöä. Muilta kuin tässä hjesäännössä mainituilta sin nudatetaan piskelijakuntaan svellettavia lakeja, hyvää kirjanpittapaa sekä muita hjesääntöjä sekä edustajistn ja hallitusten kkusten päätöksiä. Talutta n hidettava hyväksytyn talusarvin puitteissa sekä varvaisuuden periaatetta nudattaen. Taludenhit ja varjen käytön jht ja valvnta, samin kuin tämän talushjesäännön nudattamisen valvnta, kuuluu piskelijakunnan hallitukselle. Hallituksen n seurattava säännöllisesti ja jhdnmukaisesti piskelijakunnan talutta. Humattavimmat taluteen liittyvät tapahtumat n tdettava hallituksen pöytäkirjissa. Lainantt, maisuuden hankinta tai muut merkittävästi taluteen vaikuttavat asiat n käsiteltävä ja päätettävä edustajistn kkuksessa. 10 Talusarvi Hallitus laatii yhdessä pääsihteerin kanssa talusarvin ja esittää sen edustajistn syyskkuksen hyväksyttäväksi. Talusarvissa ja kirjanpidssa käytetään samaa ryhmittelyä, jka perustuu piskelijakunnan tilikarttaan. Talusarvin merkittyä määrärahaa hallitus ei saa ylittää ellei se samanaikaisesti vi sittaa vastaavia tulja. Talutta n hidettava säästäväisesti ja talusarvin mukaan. Edustajistlle tulee esittää selvitys talusarvin tteutumisesta. 11 Varjen hit Timihenkilöt vat velvlliset valvmaan, että heidän hidssaan leva maisuus pidetään tarkituksenmukaisessa kunnssa. Opiskelijakunnan maisuutta saa luvuttaa vain asianmaisella luvalla ja kuittausta vastaan.
6 Sivu 5 / 9 Pankkitilien avaamisesta ja lpettamisesta päättää piskelijakunnan hallitus. Hallituksen n pöytäkirjassaan mainittava henkilöt, jilla n ikeus nstaa varja rahalaitstileiltä. Rahalaitsten tilitteet n viipymättä tarkastettava ja verrattava kirjanpitn. Tilitteet säilytetään kirjanpidn vastaavien tsitteiden yhteydessä. Opiskelijakunnalla vi lla käytössään käteiskassa. Käteiskassasta n pidettävä tarkkaa kirjanpita. Hallitus antaa tarkemmat hjeet käteiskassan käytöstä. Käteiskassan käytöstä HUMAKOn timistn ulkpulella n hallituksen päätettävä erikseen. 12 Menjen suritus ja mentsite Oikeus laskujen maksamiseen n pääsihteerillä, puheenjhtajalla tai muulla hallituksen valtuuttamalla henkilöllä. Kukaan ei vi hyväksyä itseään kskevia laskuja. Laskuja hyväksyttäessä n tarkistettava, että ne vat HUMAKOn timinnasta jhtuvia, spimuksen mukaisia, asiallisia ja hyväksyttäviä. Pääsihteerin palkkakuitin tarkastaa ja hyväksyy hallituksen puheenjhtajist ja matkakrvaukset sekä muut pääsihteerille kuuluvat maksut hyväksyy hallituksen puheenjhtaja, hallitus tai hallituksen erikseen nimeämä talusvastaava. Kaikkien tsitteiden käsittelijöiden n merkittävä niihin nimikirjaimensa. 13 Kirjanpit Opiskelijakunnan kirjanpit n järjestettävä ja hidettava hyvän kirjanpittavan mukaisesti kirjanpitlaissa ja asetuksessa säädettyjä periaatteita nudattaen ja tämän hjesäännön mukaisesti. Kirjanpidsta vastaava henkilö tai tah vastaa piskelijakunnan kirjanpidsta ja laatii sen perusteella esityksen piskelijakunnan tilinpäätökseksi. Kirjanpit n pidettävä ajan tasalla ja hidettava hulellisesti sekä niin, että varjen käyttö asianmaisiin tarkituksiin saadaan aina tarvittaessa selville. Kirjanpidn merkintöjen tulee perustua tilivuden alusta juksevasti numerituihin tsitteisiin, jtka n säilytettävä numerjärjestyksessä. Mikäli vienti n kirjanpidn muiden sien avulla tdistettavissa, riittää tsitteeksi
7 Sivu 6 / 9 kirjanpitäjän allekirjittama ja päiväämä selvitys viennin perusteeksi. Kirjanpidn merkinnät n tehtävä selvästi ja pysyvästi. Tsitteet, kirjanpitkirjat ja muu aineist n säilytettävä kirjanpitlain mukaisesti. Kaluststa ja muusta irtaimesta käyttömaisuudesta n pidettävä luettela. Vastikkeettmat saannt, kuten lahjitukset, tulee merkitä piskelijakunnan kirjanpitn saannn tapahtumahetken tdennäköisen käyvän arvn suuruisina. Kirjanpidssa n kullekin talusarvin merkitylle menja tapahtumammentille avattava tili. 14 Hallituksen tehtävät taludenhidn salta Hallituksen tehtävänä n taludenhidn salta: valva taludenhita ja siitä hulehtivien henkilöiden timintaa valva talusarvin nudattamista ja tteutumista valva kirjanpita tehdä edustajistn kkuksille esityksiä taludellisen timinnan kehittämiseksi sekä alitteita taludellisissa kysymyksissä esittää tilinpäätös sekä tilintarkastajien lausunt edustajistn kevätkkukselle antaa edustajistn syyskkukselle esitys talusarviksi tulevalle tilikaudelle allekirjittaa edellisen vuden tilinpäätös. Talutta n hidettava hulellisesti hyväksytyn talusarvin puitteissa. Hallituksen tulee vusittain edustajistn syyskkuksen kllekutsumispäivään mennessä valmistella seuraavan vuden timintasuunnitelmaan perustuva esitys piskelijakunnan tulevan vuden talusarviksi ja esittää se edustajistlle hyväksyttäväksi. Talusarvista tulee selvitä dtettavissa levat jäsenmaksututt, avustukset ja lainat sekä keräyksillä tai muutin kttavat varat, samin niiden käyttötavat. Talusarvi laaditaan tilikaudeksi, jka piskelijakunnan sääntöjen mukaisesti n kalenterivusi.
8 Sivu 7 / 9 Hallitus vi tarvittaessa laatia lisätalusarvin, jka n alistettava edustajistn päätökselle. Lisätalusarvi n laadittava kuten varsinainen talusarvi. 15 Pääsihteerin talusvastuu Opiskelijakunnan pääsihteerin tehtävänä taludenhidn salta n hitaa hulellisesti piskelijakunnan talutta ja kirjanpita valmistella talutta kskevat esitykset ja alitteet hallitukselle ja edustajistlle panna täytäntöön piskelijakunnan talutta kskevat päätökset valmistella hallitukselle esitys piskelijakunnan talusarviksi valmistaa esitys piskelijakunnan tilinpäätökseksi hulehtia piskelijakunnan mistamista tai sen hidssa levista arvpapereista pitää luettela piskelijakunnan saatavista, situmuksista ja vastuista, vakuutuksista ja niihin liittyvistä määräajista laatia ja esittää hallitukselle hallituksen pyytämät piskelijakunnan talutta kskevat selvitykset 16 Tilinpäätös Tilinpäätös n laadittava kirjanpitlain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla. Hallituksen tulee hulehtia, että tilinpäätös n valmiina jätettäväksi tilin- ja timinnantarkastajille maaliskuun lppuun mennessä. Tilin- ja timinnantarkastajien tulee tarkastaa piskelijakunnan hallint ja tilit sekä antaa kirjallinen lausuntnsa tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä kahdenkymmenenyhden (21) vurkauden sisällä siitä, kun he vat vastaanttaneet tilinpäätöksen ja siihen liittyvät asiakirjat. Hallitus tekee ehdtuksen piskelijakunnan tilinpäätökseksi. Hallituksen hyväksyttyä tilinpäätösehdtuksen kirjataan tulslaskelma ja tase sekä luettel käytetyistä tilikirjista sidttuun tasekirjaan, jnka sivut n numeritu. Tilinpäätös n päivättävä ja piskelijakunnan päätösvaltainen hallitus ja tilinpäätöksen laadintaan sallistunut timihenkilö allekirjittavat sen. Tase-erittelyt vat tasekirjan liitteenä. Laatijiden n ne allekirjitettava.
9 Sivu 8 / 9 17 Tilin- ja timinnantarkastus Tilin- ja timinnantarkastajiksi valitaan edustajistn syyskkuksessa sääntöjen määräämällä tavalla esteettömät ja pätevät henkilöt tarkastamaan tilejä ja hallinta. Valittavilta henkilöiltä n ennakkn kysyttävä sustumusta ja valituille sekä heidän varahenkilöilleen n mahdllisimman pian ilmitettava valitsemisesta. Js tilin- tai timinnantarkastaja n estynyt tai esteellinen, n hänen tästä heti ilmitettava hallitukselle. Tilin- ja timinnantarkastajat nudattavat työssään hyvää tilintarkastustapaa ja tteavat, nk piskelijakunnan timinnassa nudatettu paitsi lakia ja sääntöjä myös tämän talushjesäännön määräyksiä. Tilin- ja timinnantarkastajilla n ikeus surittaa tarkastus millin hyvänsä timikautensa kuluessa. Hallitus n velvllinen antamaan tilin- ja timinnantarkastajien käytettäväksi kaiken sen aineistn, jnka nämä katsvat tarvitsevansa tarkastuksessa, kuten kirjanpit tilikirjineen, tsiteaineistn, rahalaits-, vakuutus- ja velkakirjat, pöytäkirjat, jäsenluettelt, timintakertmuksen, säännöt, kirjeenvaihdn, spimukset, viranmaisten antamat luvat sekä muut asiakirjat, jilla n merkitystä arvsteltaessa piskelijakunnan timintaa. Tilin- ja timinnantarkastajat perehtyvät edustajistn ja hallituksen pöytäkirjihin ja tteavat, nk niiden päätöksiä nudatettu. Lisäksi he tarkastavat, että tulslaskelma ja tase vat asianmukaisesti allekirjitetut. Tilin- ja timinnantarkastajat timittamistaan tarkastuksista kertmukset, jissa mainitaan heidän saamansa käsitys piskelijakunnan hallinnsta sekä tileistä. Kertmuksista käy selville tilintarkastajien kanta tilinpäätöksen vahvistamiseen ja vastuuvapauden myöntämiseen.
10 Sivu 9 / 9 IV LUKU Erityisiä määräyksiä 18 Ohjesäännön vimassal ja muuttaminen Tämä hjesääntö n hyväksytty Humanistisen ammattikrkeakulun piskelijakunnan edustajistn kkuksessa ja se n vimassa tistaiseksi. Tämän hjesäännön muuttamisesta päättää piskelijakunnan edustajist yksinkertaisella äänten enemmistöllä.
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Matkustusohjesääntö 11.11.2014 Sivu 1 / 4 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan matkustusohjesääntö 1 Soveltaminen Sen lisäksi, mitä
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Talousohjesääntö
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Talousohjesääntö 11.11.2014 Sivu 1 / 6 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan talousohjesääntö 1 Soveltaminen Sen lisäksi, mitä Humanistisen
CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely
CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin
1.3. Yhdistyksen nimen kirjoittaa ja yhdistystä edustaa puheenjohtaja ja hallitus yhdistyslain ja yhdistyksen sääntöjen mukaisesti.
Helsingin Nurkauppakamari ry Helsingfrs Junirhandelskammare rf Junir Chamber Internatinal Helsinki HELSINGIN NUORKAUPPAKAMARI RY:N TALOUSOHJESÄÄNTÖ Vimassa 11.10.2012 alkaen 1. HALLINNOLLISIA MÄÄRÄYKSIÄ
SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014
SAK ry Ohje 1 (3) Liitt- ja jäsenpalvelusast Esk Grekelä/Anitta Leiks 2.12.2014 PAIKALLISJÄRJESTÖN PURKAMINEN TOIMENPITEET 1. Ilmitus SAK:n alueelliseen timipisteeseen välittömästi, kun paikallisjärjestön
Kalastusalueiden toiminnan purkaminen ja kalatalousalueen alku
Kalastusalueiden timinnan purkaminen ja kalatalusalueen alku POHJOIS-SAVON KALASTUSALUEPÄIVÄ 31.10.2018 Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Kalastusalueen timinnan päättyminen viimeiset
tontille rakennettua asuinnakennusta. Yhtiön omistamassa rakennuksessa on huoneistojen yhteenlasketusta Pon- Huon. Kernas no nos P-ala nz
il tl Y-tunnus: O277t7t-9 Sivu 1 ASUNTO OY ]USSINLIN]AN YHTIö]ÄR]ESTYS L 5 Yhtiön timinimi n Asunt Oy Jussinlinja ja ktipaikka Helsingin kaupunki. 2 5 Yhtiön timialana n mistaa ja hallita tnttia n 11 Helsingin
LOPEN VUOKRATALOT OY LIITE 1 ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT
LOPEN VUOKRATALOT OY ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO LIITE 1 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT Tarkituksena n hulehtia yhtiön päättävien elinten kanssa tarvittavien päätösten tekemisestä ja tehtyjen päätösten täytäntöönpansta.
Talous- ja matkustusohjesääntö
Talous- ja matkustusohjesääntö Yleistä 1 Opiskelijakunnan taloudenhoidossa on noudatettava kirjanpitolain ja -asetuksen, tilintarkastuslain, opiskelijakunnan sääntöjen, muiden opiskelijakuntaa koskevien
Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti
1(5) Aika Keskiviikkna 30.3.2016 kl 17 Paikka Seurakuntasali, Pulanka Läsnä Seppänen Hannes puheenjhtaja Mater Riina-Maria taluspäällikkö, sihteeri Milanen Erkki varapuheenjhtaja Herukka Terttu Juntunen
LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA
LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,
Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja muut ajankohtaiset asiat
Kalastusalueiden timinnan päättäminen ja muut ajankhtaiset asiat Pirkkalan kalastusalueen kkus Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Mitä täytyy hitaa vunna 2018 Kalastusalueen varsinainen
Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja kalastuslain ajankohtaiset asiat
Kalastusalueiden timinnan päättäminen ja kalastuslain ajankhtaiset asiat Kalastusalueiden viimeiset hetket Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Kalastusalueen lppu ja kalatalusalueen alku
TOIMINNAN JA TALOUDEN OHJEET
Sumen Lins-liitt ry TOIMINNAN JA TALOUDEN OHJEET Kuvernöörineuvst n kkuksessaan 16.11.2012 hyväksynyt nämä hjeet, jtka sitvat Lins-liitt ry:n hallitusta, timialja, työryhmiä, pääsihteeriä ja liitn työntekijöitä.
LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT
TARJOUSPYYNTÖ 1(4) LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT Lestijärven kunta Kaustisen seutukunta ja sen hallinnima InnKas -prjekti (S 12115) tarjaa prjektissa mukana
Tietosuojaseloste: M-files HR-varaston työntekijöiden henkilörekisteri Sivu 1 / 5
KLINGER Finland Oy,. Puhelinnumer +358 10 400 1011 Sähköpsti inf@klinger.fi Y-tunnus 0195519-1. Tea Hurme tietsujavastaava@klinger.fi puhelinnumer +358 10 400 1222 M-files HR-varastn työntekijöiden henkilörekisteri
Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018
Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta
Toimintasäännöt
LIPERIN TAIMI SUUNNISTUS RY. 1 Timintasäännöt 1.1.2014 1 Nimi, ktipaikka, perustamisaika ja kieli. Yhdistyksen nimi n Liperin Taimi Suunnistus ry Yhdistyksen ktipaikka n Liperin kunta. Yhdistys n perustettu
LIEKSAN KAUPUNGIN AVUSTUSOHJE
1 KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA / Kaupunginhallitus hyväksynyt 16.11.1981 1358 Päivitetty 7.3.2016, 16.1.2017 LIEKSAN KAUPUNGIN AVUSTUSOHJE Lieksan kaupungin avustukset yhteisöille... 2 1. Yleistä... 2 2.
KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU
PÖYTÄKIRJA VIESTINNÄN KESKUSLIITTO SUOMEN JOURNALISTILIITTO KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 3.6.2016 Paikka Eteläranta 10, Helsinki Läsnä Elina Nissi edustaen VKL:a Ltta
Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje
Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan
HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008
1(5) HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 YLEISTÄ Liikunnallisen iltapäivätiminnan kehittämishankkeiden tukemiseen liittyviä valtinavustuksia jaettaessa
1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016
Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan
Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys
Aktia-knsernin palkka- ja palkkiselvitys Tämä selvitys nudattaa hallinnintikdin (1.10.2010) susitusta 47, jnka mukaan Aktian tulee selvittää Aktia Pankki Oyj:n (Aktia) timitusjhtajalle, muulle knserninjhdlle,
Hoitopalkkion korotus lapsen tavanomaista suuremman hoitoisuuden perusteella:
1 Limaan kaupunki PALKKIOT JA KULUKOR VAUS 1.1.2014 ALKAEN LASTENSUOJELULAIN MUKAISESSA PERHEHOIDOSSA HOITOPALKKIO Perushitpalkki 1240 41,33 Hitpalkkin vähimmäismäärä 1.1.2014 alkaen 679,71 22,66 Hitpalkkin
Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi
Kalatalusalueen ensimmäinen kkus ja vusi Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä perjantaina 23.11.2018 Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Uuden kalatalusalueen alku
MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA KAUNIAISTEN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3
VESIHUOLLON RAKENNUTTAMISEN ERITYISPIIRTEET Sisällysluettel 1 Menettelytapahje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 2.1 Urakan valmistelu ja kilpailutus... 2 2.2 Tarjus... 3 2.3 Tilaus... 3 2.4 Lisä- ja
Opiskeluoikeusohje. 1 Ohjeen tarkoitus. Tämä ohje perustuu seuraaviin ammattikorkeakoulun toimintaa ohjaaviin säädöksiin:
Opiskeluikeushje Ohje piskeluikeudesta perustuu allaleviin säädöksiin ja sen tarkituksena n sveltaa säädöksiä Metrplia Ammattikrkeakulun pintasiissa, tukea Metrplian yhtenäisiä timintatapja ja piskeluun
Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.
PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016
Kupin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 7 Asianr 201/10.00.02.01/2016 Puijnlaaksn etelärinteen tnttien luvutusehdt Kiinteistöjhtaja Jari Kyllönen Maamaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Tekninen lautakunta
Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön
Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja 1 (5) Vastaanttava yritys Vastaanttajan nimi Vastaanttajan katusite Pstilker Pstitimipaikka Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja Maanmittauslaits myöntää
Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta.
FIN_Annex III_mnbeneficiary_v20140604.dc KA 1 Yleissivistävälle kulutukselle LIITE III TALOUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT I. JOHDANTO Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen
LIITE III RAHOITUS- ja SOPIMUSSÄÄNNÖT. Erasmus+-Youth in Action Avaintoimi 3 Nuorten ja nuorisoalan päättäjien väliset tapaamiset
LIITE III RAHOITUS- ja SOPIMUSSÄÄNNÖT Erasmus+-Yuth in Actin Avaintimi 3 Nurten ja nurisalan päättäjien väliset tapaamiset I. YKSIKKÖKORVAUKSIIN PERUSTUVIIN BUDJETTIKOHTIIN SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT I.1 Yksikkökrvausten
Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön
Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja 1 (5) Vastaanttava yritys Vastaanttajan nimi Vastaanttajan katusite Pstilker Pstitimipaikka Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja Maanmittauslaits myöntää
SAAPUNUT... /... /... PL29 00023 Valtioneuvosto Dnro... mdvmhku8uepon2hatzdzzkaiatq=
KOULUTUSKESKUS SALPAUS J'"',;;.. :2fJ1 ~ Opetus- ja kulttuuriministeriö SAAPUUT. / /.. PL29 00023 Valtineuvst Dnr.. Päijät-Hämeen kulutusknserni Paasikiven katu 7 15110LAHTI TIEDOKSI j(an nl /c"-. kuus;",
REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa
Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan
Yhtiöistä - 11 on varmasti ara-rajoitusten alaisia, - kaksi todennäköisesti ara-rajoitusten alaisia ja - kolme vapaata ara-arajoituksista.
1 LUONNOS 10.6.2008 YHTEENVETOA ASUNTOTOIMINNASTA KY:n lakatessa KY:llä levien asuntjen/talyhtiöiden siirtämistä kskevia vaihtehtja vat lähinnä: - asuntjen siirtäminen KY säätiöön suraan säätiön alaisuuteen
Keskusteluihimme viitaten tarjoamme otsikossa mainittua tehtävää mukaisesti.
TARJOUS Juni Kiimamaa / jun 25.8.2015 Nusiaisten kunta Juhani Kylämäkilä Hallintkuja 2 21270 Nusiainen KAITARAISTEN YRISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Keskusteluihimme viitaten tarjamme tsikssa mainittua
Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa
Basware Knsernitilinpäätös Frum Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa 16.5.2013 Samuli Perälä, KHT Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa Arvpaperimarkkinalain muuts Mitä tieta tilinpäätöksessä n annettava
Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista.
11 Tilitysmenettely Kelalta tai työpaikkakassalta tilitettävä kustannus syntyy sillin, kun lääkkeet luvutetaan asiakkaalle sairausvakuutuslain mukaisella krvauksella vähennettyyn hintaan. Kun lääkkeet
MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3
Sisällysluettel 1 Menettelytapahje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 2.1 Urakan valmistelu ja kilpailutus... 2 2.2 Tarjus... 3 2.3 Tilaus... 3 2.4 Lisä- ja muutstyöt... 3 3 Valvnta... 4 4 Vastaantt...
Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua.
HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT RY Taloussääntö Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöstä tehtäessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen
Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa liitetystä ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat.
:N Aika: kl 10.00 Paikka: Läsnä: Hyvinkääsali, Jussinkuja 1, 05800 Hyvinkää Kkuksessa livat läsnä tai edustettuina kkuksessa liitetystä ääniluettelsta (Liite 1) ilmenevät sakkeenmistajat. 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN
VALTIONAVUSTUKSET SUOMI.FI-VIESTIT -PALVELUN KÄYTTÖÖNOTTOIHIN
Kirje 1 (5) VM/1346/02.02.03.09/2017 10.7.2017 VALTIONAVUSTUKSET SUOMI.FI-VIESTIT -PALVELUN KÄYTTÖÖNOTTOIHIN Valtinavustuksen maksimisumma Sumi.fi-viestit n palvelu, jka timii julkishallinnn rganisaatiiden
Juokslahden metsästysseura ry:n maanvuokraajien henkilötietojen käsittely
TIETOSUOJASELOSTE Jukslahden metsästysseura ry:n maanvukraajien henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Yhdistys käsittelee maanvukraajien henkilötietja yhdistystiminnan ylläpitämiseksi
LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT
FINvs3_Annex III_mnbeneficiary_updated_with_v300714.dc KA 1 Yleissivistävälle kulutukselle I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä
Suomi 100 -tukiohjelma
Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman
SUOMENLINNAN HOITOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
1(12) Dnr 114/010/12 SUOMENLINNAN HOITOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS Kumaa jhtkunnan 16.11.2010 vahvistaman työjärjestyksen 2(12) Sumenlinnan hitkunnan jhtkunta n Sumenlinnan hitkunnasta 17. helmikuuta 1989 annetun
Määräaika turvapaikanhakijalle valittaa maahanmuuttoviraston kansainvälistä suojelua koskevasta päätöksestä hallinto-oikeuteen on 21 päivää.
IHMISET OVAT YHDENVERTAISIA LAIN EDESSÄ (PL 6 ) - VAI OVATKO? Syyskuussa 2016 tehdyillä turvapaikanhakijiden ikeusturvaa rajittavilla, erityisesti valitusaikihin ja ikeusapuun khdistuvilla säädösmuutksilla
OMAISHOIDON TUKI SOITESSA
OMAISHOIDON TUKI SOITESSA Omaishidn tuen määritelmä Laissa (Laki maishidn tuesta 2.12.2005/937) n määritelty seuraavasti; Omaishit n iäkkään, vammaisen tai sairaan henkilön hidn järjestämistä
Palvelujen tuottaja ja toinen sopijaosapuoli on Eteva kuntayhtymä
Palveluspimus 1 (4) 1 Spijasapulet 1.1 Tilaaja Palvelujen tilaajana timii Frssan kaupunki 1.2 Tuttaja Palvelujen tuttaja ja tinen spijasapuli n 2 Spimuksen rajaus 2.1 Spimus perustuu Tämä palveluspimus
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 14.11.2017 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen
KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )
KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) YLEINEN TUKI Yleinen tuki n jkaiselle lapselle annettavaa esipetusta, jssa hänen yksilölliset tarpeensa ja ppimisedellytyksensä humiidaan yhteistyössä
Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on
KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten sekä vaalitoimitsijoiden nimeäminen Kirkkonummella
Pyyntö 1 (5) Jakelussa mainituille pulueille Presidentinvaalit 2018 Vaalilautakuntien ja vaalitimikunnan jäsenten ja varajäsenten sekä vaalitimitsijiden nimeäminen Kirkknummella Presidentinvaalit järjestetään
Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa ja
Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa 17.2.2016 ja 21.3.2018 OAJn Kanta-Hämeen alueyhdistys ry OAJ Kanta-Häme TALOUSSÄÄNTÖ Yleisiä määräyksiä 1 Alueyhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa,
MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.
1(5) MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. Tyrnävän kirkonkylän Sähköosuuskunta SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Tyrnävän kirkonkylän
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
Peränteen Metsästys ja Ampumaseura ry. (PMAS) jäsenten henkilötietojen käsittely
TIETOSUOJASELOSTE Peränteen Metsästys ja Ampumaseura ry. (PMAS) jäsenten henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA PMAS käsittelee jäsenistön henkilötietja PMAS:n timinnan ylläpitämiseksi,
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
E+ liikkuvuushankkeen sopimusasiat. Liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2018
E+ liikkuvuushankkeen spimusasiat Liikkuvuushankkeiden alituskulutus 2018 Hankespimus ja sen liitteet Hankespimuksen numer Hankenumer EPlusLink-tietkannasta esim. 2018-1-FI-KA102-034323 2018-1-FI-KA116-034641
- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 15.11.2016 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen
22.8.2014 Dnro OUKA/7126/02.08.00/2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007).
TARJOUSPYYNTÖ 1(7) 22.8.2014 Dnr OUKA/7126/02.08.00/2014 OULUNSALON KIRJASTON PALAUTUSAUTOMAATTI Hankinnan tausta ja tarkitus Oulun kaupunginkirjast-maakuntakirjast (hankintayksikkö/tilaaja) pyytää tarjustanne
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 20.10.2014
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Aika 20.10.2014 kl 17:15-18:36 Paikka Perheasiain neuvttelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjhtaja Andreassn, Kari Hankela, Jussi
Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa
MUOTIALAN PÄIVÄKODIN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii Muotialan päiväkodin yhteydessä ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Yhdistyksen
LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT
FI_Annex III_mnbeneficiary_valmis.dc I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä tarkennukset
Sääntömuutos esitykset
Sääntömuuts esitykset Asiakirja 8 Sisältää myös muutksen taustan sekä partineuvstn lausunnn Hallituksen 11.10.2012 päättämät sääntöjen muutsesitykset jäsenkkukselle - Jäsenkkukselle 2012 ehdtettavat lisäykset
TARJOUSPYYNTÖ LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA
1 TARJOUSPYYNTÖ LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA Tarjus pyydetään kuntalain 14 luvun mukaisesta hallinnn ja taluden tarkastuksesta tilikausien 2017 2020 vastaavilta
NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 16.9.2015
NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY 16.9.2015 BDO Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bd.fi BDO Oy, a limited liability cmpany
Keskusteluihimme viitaten tarjoamme otsikossa mainittua tehtävää mukaisesti.
TARJOUS Juni Kiimamaa / lli 17.9.2015 Nusiaisten kunta Juhani Kylämäkilä Hallintkuja 2 21270 Nusiainen NUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, NUMMENTIE JA MOISIONTIEN ALKU Keskusteluihimme viitaten tarjamme tsikssa
Lahden seudun joukkoliikenteen rekisteriseloste
Lahden seudun jukkliikenteen rekisteriselste 22.9.2015 Lahden seudun jukkliikenneviranmainen Rekisteriselste, laatimispäivä 30.7.2014 Henkilötietlaki (523/1999) 10 1. Rekisterinpitäjä Yhteystiedt Lahden
UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYS ry:n jäsenten henkilötietojen käsittely
TIETOSUOJASELOSTE UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYS ry:n jäsenten henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Yhdistys käsittelee jäsenistön henkilötietja yhdistystiminnan ylläpitämiseksi, tapahtumien
Tee taulukko avioliiton, avoliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroista
Tee taulukk aviliitn, avliitn ja rekisteröidyn parisuhteen erista Avliitt Aviliitt Rekisteröity parisuhde Lisäksi tee tehtävät 2 ja 4 s. 42 Avliitt Aviliitt Rekisteröity parisuhde Avliittn ei kuulu juridisia
OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA
elkuu 2015 OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA OPPILAAN SÄÄNNÖLLISEN KOULUNKÄYNNIN TURVAAMINEN JA TUKEMINEN Kulun aikuisten tehtävä n tukea tasapulisesti jkaista ppilasta tämän kasvussa ja kehityksessä
PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan
KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen
KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja piskelijahulln palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Oppilashult ja turvallisuuden edistäminen Kdin ja kulun yhteistyö Heidi Peltnen, petusneuvs 29.9.2010,
Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piirin jäsenten henkilötietojen käsittely
TIETOSUOJASELOSTE Sumen Metsästäjäliitn Phjis-Karjalan piirin jäsenten henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Piiri käsittelee jäsenistön henkilötietja yhdistystiminnan ylläpitämiseksi,
Toimintaohje toimittajille ja kolmansille osapuolille
Tämä timintahje määrittää Crimpille sekä sen timittajille ja yhteistyökumppaneille yhteisen timialustan. Timintahje timittajille ja klmansille sapulille Crimppi Oy:n ja sen tytäryhtiöiden timittajat, yhteistyökumppanit
Slovenia-seuran säännöt
Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta
Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura r.y.:n (TSVE ry) jäsenten henkilötietojen käsittely
TIETOSUOJASELOSTE Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura r.y.:n (TSVE ry) jäsenten henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Yhdistys käsittelee jäsenistön henkilötietja yhdistystiminnan
Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.
1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä
Rahoitushakemuksen täyttöohje maakunnan kehittämisraha
Rahitushakemuksen täyttöhje maakunnan kehittämisraha Uusi hakemus, jatkrahitus, krjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Tällä lmakkeella haetaan rahitusta uudelle hankkeelle, jka tulee ensimmäistä kertaa
Yhdistyksen talousvastaava ja puheenjohtaja ovat yhteisvastuussa talouden hoidon tehtävien asianmukaisesta hoitamisesta.
1 1 Yleistä Sen lisäksi, mitä yhdistyslaissa, yhdistyksen säännöissä ja muissa ohjesäännöissä ja työjärjestyksissä on sanottu, noudatetaan :n taloudenhoidossa tämän talousohjesäännön määräyksiä. 2 :n kokonaistalous
KIINTEISTÖLIIKELAITOKSEN RAKENNUSHANKKEIDEN TOTEUT- TAMINEN: OHJEET TEHTÄVISTÄ, VASTUISTA, KUSTANNUSSEU- RANNASTA JA RAPORTOINNISTA
Turun Kiinteistöliikelaits 30.10.2014 KIINTEISTÖLIIKELAITOKSEN RAKENNUSHANKKEIDEN TOTEUT- TAMINEN: OHJEET TEHTÄVISTÄ, VASTUISTA, KUSTANNUSSEU- RANNASTA JA RAPORTOINNISTA 1. Taustaa Kaupunginhallitus edellytti
Metsästysseura Haukka ry:n jäsenten ja maanomistajien henkilötietojen käsittely
TIETOSUOJASELOSTE Metsästysseura Haukka ry:n jäsenten ja maanmistajien henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Yhdistys käsittelee jäsenistön henkilötietja yhdistystiminnan ylläpitämiseksi,
HELSINGIN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY NIMISEN YHDISTYKSEN TALOUDENHOIDON OHJESÄÄNTÖ. 1. Yhdistyksen taloudenhoitoa säätelevät määräykset
HELSINGIN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY NIMISEN YHDISTYKSEN TALOUDENHOIDON OHJESÄÄNTÖ I YLEISTÄ 1. Yhdistyksen taloudenhoitoa säätelevät määräykset Yhdistyksen talouden- ja omaisuudenhoidossa tulee noudattaa
PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT
1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja
Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö
Plus500CY Ltd. Tietsuja- ja evästekäytäntö Tietsuja- ja evästekäytäntö Tämä verkksivust n Plus500CY Ltd:n ( me, meille, meidän ) perima. Me kunniitamme tietjen luttamuksellisuutta ja ihmisten yksityisyyttä.
Korjaus- ja energia-avustusohje 2016
Krjaus- ja energia-avustushje 2016 28.1.2016 SOVELTAMISALA JA VOIMAANTULO Vuden 2016 krjausavustuksia myönnettäessä nudatetaan lakia asuntjen krjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista (1184/2005),
Palkka ja kulukorvausperiaatteet
Hyväksytty EsTT ry hallitus 7.2.2017 Vimassa 8.2.2017 alkaen Määräaikainen Vimistelupäivät 2017 saakka. Palkka ja kulukrvausperiaatteet Yleistä Tämä dkumentti kskee seuran kk henkilöstöä; valmentajia,
SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET - OHJELMISTOKEHITTÄJÄT
SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET - OHJELMISTOKEHITTÄJÄT 11.12.2017 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ DOKUMENTISTA... 3 2 LIITTEIDEN LÄHETTÄMINEN SÄHKÖISESTI... 3 3 LIITETIEDOSTOJEN NIMEÄMINEN... 3 3.1
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013
1 (25) MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 Sisällysluettel OSA I: ELÄKEMENOTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE... 3 YLEISTÄ...
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.
Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
1. Kokouksen avaus Mutku ry:n hallituksen puheenjohtaja Raakel Jaloniemi avasi syyskokouksen klo 16:30 ja toivotti kaikki tervetulleiksi.
Maaperän tutkimus- ja kunnstusyhdistys ry Yhdistyksen syyskkuksen pöytäkirja MU KU Aika Trstai 30.11.2017 kl 16:00 Paikka Urbansauna Kalli, Aleksis Kiven katu 22, 00500 Helsinki Läsnä Hdju Sanna, Hppnen
INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä