saavuttamiseksi? saavuttamiseksi?
|
|
- Jaakko Kähkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Perusturvalautakunta Erityistyöntekijät Psykologin ja puheterapeutin yhteistyö terveydenhoitajien ja fysioterapian/toimintaterapian sekä sosiaalityön asiantuntijoiden kanssa käynnistynyt. Painopiste alakoululaisissa ja alle kouluikäisissä + perheissä. Moniammatillinen tiimi toiminnassa. Avosairaanhoito Lääkäriresurssi parantunut. Hoito- ja palvelusuunnitelmien tekemisessä kehittämistä. Lääkäriresurssit ovat olleet riittävät tarvittavien pitkäaikaistyöttömien terveystarkastusten tekemiseen Avoterveydenhuolto Sh/th aloittamassa Tulppa- ohjaaja koululutuksessa. Tulppa- ryhmätoimintaa laajennetaan ennaltaehkäisevään suuntaan yhteistyössä diabeteshoitajan ja aikuisvastaanoton kanssa. Mielenterveystyössä pitkäaikaispotilaiden kohdalla työvälineeksi otettu Terveys resepti on konkretisoinut ja helpottanut terveiden elämäntapojen puheeksiottoa. Naisten ikäkausitarkastuksiin on liitetty ikäryhmäkohtaisia painopistealueita (DM-riskiseula, osteoporoosiseula, Audit) Liikkuva koulu hankkeessa mukana olleita lapsia saatu aktivoitua mukaan urheiluseurojen toimintaan. Yhteistyö Reitin kanssa on tiivistynyt, tarkastukseen
2 ohjautuneiden määrä lisääntynyt. Pakolaisten tulotarkastuksissa ilmenneiden haasteiden suhteen on tehty tiivistä yhteistyötä vastaanoton ja mielenterveysyksikön kanssa. Suunterveydenhuolto Suuhygienisti on kiinnittänyt huomiota riskiryhmäläisten kutsuntavälin riittävään lyhyyteen. Mutans-sylkitestit ovat käytössä. Jokainen kuntalainen on halutessaan kutsujärjestelmän piirissä. Terveyskeskussairaala Kartoitus henkilökunnan koulutustarpeista ravitsemukseen liittyen tehty, koulutusta järjestetään loppuvuoden aikana. Tk- sairaalaan nimetty AVH yhdyshenkilö, koulutuspäivät lokakuussa. Yhteistyötä päihdehoitajan kanssa tiivistetty varhaisen puuttumisen mallin mukaisesti. Alaraajapainotteinen kuntosaliryhmää 2 krt/vko akuutilla kuntoutusosastolla. Kaksi kertaa viikossa viriketoiminnan ryhmä, johon on voinut osallistua potilaita molemmilta osastoilta. Sisältönä mm. muistinvirkistystä, laulua, tuolijumppaa ja kädentaitojen ryhmää. Ruskahovi Kuntohoitaja ja fysioterapeutit ovat menossa kunnonhoitajakouluttajakoulutukseen joulukuun Koulutuksen jälkeen aloitetaan koko henkilöstön koulutus (henkilöstökysely tehdään jo lokakuussa) Henkilöstö ohjaa ja vie asukkaita aikaisempaa enemmän päivätoiminnan piireihin. Vapaaehtoiset, palkkatukihenkilöt ja siviilipalvelumies ovat ulkoiluttaneet asukkaita,
3 samoin henkilöstö lisääntyvässä määrin. Takapihan ulkoilu/liikkumismahdollisuus on parantunut aitaamisen myötä, pihaa käytetty ulkoiluun ja pihatöihin mm. puupinon kasaamiseksi. Kuntosaliryhmien määrä on lisääntynyt Allasosasto toimii arkipäivisin, ryhmämäärä on lähes maksimissaan huomioiden altaan puhtaanapito. Asukkaiden ja ulkopuolisten ikäihmisten osallistuminen lisääntynyt päivätoiminnan ryhmiin (ryhmiin ohjaaminen edistynyt myös kotihoidon fysioterapeutin ja kotisairaanhoitajan toimesta) Päivätoiminnassa on toiminut myös omaishoitajien SPR_kurssi ja muistiryhmä sekä kansalaisopiston ym ulkopuolisia ryhmiä. Yhteistyötä Savosetin kanssa aloitetaan syksyn 2014 aikana Savosetin toiminnan siirryttyä entisiin Touhulan tiloihin. Ruskahovissa on ollut useita tukityöllistettyjä (pitkäaikaistyöttömiä, kuntouttavassa työtoiminnassa ja ulkomaalaistaustainen henkilö työhön ja kieleen tutustumassa) Vapaaehtoistoiminnan Ikä-osaavat- hanke jatkuu vuoden 2014 loppuun ja sen jälkeen omin voimin Ruskahovin yksi lähihoitaja toimii kunnan vapaaehtoiskoordinaattorina. Mäntypuiston palvelukoti Rava toimintakyky arvioinnit tehty suunnitellusti. Asukkaiden ulkoilumahdollisuus on lisääntynyt (kesätyöntekijät, opiskelijat, omaiset, työvuorolistoissa huomioitu ko. asia). Fysioterapeutti 2krt/vko (pienryhmä- ja yksilöohjausta asukkaiden toimintakyvyn tukemiseksi). Ravitsemuksen seurantaan kiinnitetty enemmän huomiota (painon mittaus, nestelista, tarvittaessa lisäravinteet ja välipalat esim. yöaikaan). Asukkaat ruokailevat päiväsalissa. Viikoittain viriketoimintaa mm. muskari. Osallisuuteen kannustetaan, mutta itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Tupapäivä 3 krt/v.
4 Kotihoito Kotihoidon henkilöstö toimii kuntoutumista ja toimintakykyä edistävällä tavalla. Henkilöstön toimipaikkakoulutusta on lisätty Vapaaehtoisia ulkoiluystäviä toimii kotihoidon asiakkaiden kanssa. Invalidiliiton kautta on ollut tarjolla ulkoilutusapua. Yksi siviilipalveluhenkilö on ulkoiluttanut asiakkaita. Sosiaalityö Asiakkaiden kokonaisvaltainen elämäntilanteen kartoitus ja siihen liittyvien arjen hallinnan keinojen läpikäyminen. Riittävän ravinnon saannin ja liikunnan sekä päihteettömyyden korostaminen, tarvittaessa lääkäriin ym. palvelujen piiriin ohjaaminen. Erilaisten ryhmä- yms. palveluista tiedottaminen ja niihin osallistumisen kannustaminen. Vammaispalvelut Elämäntilanteen ja arjen hallinnan kartoitus ja monipuolisen ruokavalion ja liikunnan korostus sekä päihteettömyyteen tukeminen. Erilaisten palvelujen piiriin ohjaaminen ja ryhmä yms. tukeminen. Lastensuojelu ja perhetyö Kokonaistilanteen kartoitus ja perheen siihen liittyvät tavat ja tottumukset.
5 Perhekahvilaan yms. yhteisiin tilaisuuksiin ja ryhmiin kannustaminen. Perheleirit ja Kieppi. Päihdehuolto Päihteettömyyteen ja terveisiin elämäntapoihin tukeminen kaikissa asiakaskontakteissa. Mipä-tiimi perustettu ja mielenterveys- ja päihdekuntotusta kehitetty paljon kuluvana vuonna. Painopistettä ennaltaehkäisevään työhön lisätty Päivätoimintaa Olotilassa kehitetty entistä osallistavampaan suuntaan. Aloitettu mm bänditoiminta. Erilaisia ryhmiä perustettu ja esim. miesten ryhmä kokoontuu kuukausittain. Toimeentuloturva Kartoitettu asiakkaiden elämäntapoja ja kannustettu päihteettömyyteen. Tiedotettu erilaisista ryhmistä ja tapahtumista sekä kannustettu osallistumaan asioihin, jotka lisäävät oman elämän hallintaa. Pakolaistyö Pakolaistyö ostetaan Mikkelin maahanmuuttotoimistolta. He käyvät alkuhaastattelussa yms. läpi kokonaisvaltaista elämäntilannetta jne. Suomalaiseen yhteiskuntaan ja yhteisöllisyyteen tukeminen. Eri järjestötoiminnoista.
Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto
Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10
TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5
Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTATUOTOT 2 400 TOIMINTAKULUT -363 239-391 770-401 630 2,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -360 839-391 770-401 630 2,5 LASKENNALLISET ERÄT 370 962 391 770
Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta
Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta
Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus
Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86
Esperi Care Anna meidän auttaa
Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun
Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen
1 Sosiaali- ja terveystoimiala Koti- ja laitoshoidon palvelut Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.4.2014 36 2 Ikäihmisten päivätoiminnan tarkoitus
ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS
ENNALTAEHKÄISEVIEN JA KUNTOUTUMISTA TUKEVIEN TOIMINTATAPOJEN SEKÄ KEHITTÄMISTARPEIDEN KARTOITUS Vastaa seuraaviin kysymyksiin valitsemalla itsellesi sopivin vaihtoehto. Avoimiin kysymyksiin voit vastata
Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET
PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä
Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke
Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke 14.2.2013 Kristiina Hyytiälä, projektipäällikkö Mari Peltomaa, projektisuunnittelija Pätevän tavoitteet ja toimenpiteet
Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari
Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa
TASAPAINO- POLIKLINIKKA
TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa
Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 SOSIAALIPALVELUT
2019 Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 SOSIAALIPALVELUT S i v u 1 SOSIAALITOIMEN YLEISET TAVOITTEET VUODELLE 2019 Sosiaalilautakunnan tehtävänä on järjestää lakisääteiset sosiaalipalvelut ja kehittää
Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa
Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely
Tämän hetkisen arvion mukaan talousarvio on ylittymässä noin 1 058 300, josta erikoissairaanhoidon osuus on 670 000.
1 PERUSTURVALAUTAKUNTA Yleistä perusturvan taloudesta ajalta 1-4/2016: Perusturvan toimintakulut 1-4/2016 ovat 8 193 995 (käyttö 102,6%) ja toimintakulujen ylitys 208 325. Ylitystä selittää suurimmaksi
Terveyden ja hyvinvoinnin tähden
Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä
Rovaniemen lapset ja perheet
Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),
AMURI 2 Hoitajat Kanslia
AMURI 2 Hoitajat 044 7758 020 Kanslia 044 7758 019 TERVETULOA KUNTOUTUMAAN! Tammenlehväkeskuksen osasto AMURI 2 on 28-paikkainen kuntoutusosasto. Osa huoneista on kahden hengen ja osa yhden hengen huoneita.
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen
Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari
Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja
ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ
ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ Saara Bitter 9.4.2015 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit 75-vuotiaille. Asiakkaalle lähetettiin kirje, jossa oli ilmoitettu aika palveluneuvojan kotikäynnistä. Tämä malli ei
Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,
Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:
SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA
SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 19.6.2014 Heli Vesaranta
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten
Palvelukeskus Maijala
Palvelukeskus Maijala Perustietoa Maijalasta Asuntoja palvelukeskuksessa on 87 kpl, joista Mattilaksi kutsutussa E-talossa 21 kpl. Palvelukeskus Maijalassa on 79 yksiötä ja 8 kaksiota. Asunnot ovat savuttomia,
Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen.
MYLLÄRIN PAJA Myllärin Paja Myllärin paja tarjoaa laadukasta, monipuolista ja kuntoutuksellista ryhmämuotoista päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille erityishuoltolain tai vammaispalvelulain
Ryhdy kuntamuutoksen tekijäksi! Tutkiva työtapa muutoksen hallinnassa
Ryhdy kuntamuutoksen tekijäksi! Tutkiva työtapa muutoksen hallinnassa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa Helsinki Congress Paasivuori 7.10.2014 Eveliina Saari, tiimipäällikkö, FT, Työterveyslaitos
KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa
KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa Hannele Peräkoski, Taina Heikkinen Projektityöntekijä Sairaanhoitaja Tikkurilan sosiaali ja terveyskeskus 27.3.2007 TOIMINTA ALUEEN HENKILÖSTÖ
Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka
Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 24.5.2017 1 käytännöt ja kriteerit. Hyvinvointia edistävät verkostot Toimiva Kotihoito Lappiin Asiakas keskiössä Kaikenikäisten
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2016 Sisällys 1 Nettokustannukset... 1 2 Suoritteet... 5 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 12 4.1 Masku... 12 4.2
PÄIVITYS rj/rk VANHUSTYÖN HLÖSTÖ MITOITUKSET
PÄIVITYS 8.11.2017 rj/rk VANHUSTYÖN HLÖSTÖ MITOITUKSET Yksikkö Nimike LKM ei mit. tt / mit osastot Rantakartano Rantakartanon johtaja 1 Pkeskus Lepola Onnela Sopula Mäntylä Pajula Rantala Toivola Muu,
Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi
Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi 15.1.2015 Anna-Liisa Koivisto, johtava lääkäri Maritta Salonoja, geriatrian ylilääkäri Tavoite Iäkkään selviytyminen
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
Sisäinen hanke/suunnitelma
Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman
Ikäihminen toimijana hanke
Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston
2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?
ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu
SUONENJOEN PERHEKESKUSPALVELUT
SUONENJOEN PERHEKESKUSPALVELUT Kaupungin palvelut Koulutuspalvelut Koulukuraattori Koulupsykologi Nuorisotyöntekijä Eroryhmä (lapset) Nuorisopalvelut Nuortenillat Äitylit-ryhmä Nuortenpaja Etsivä nuorisotyö
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
Valmentaja-toimintamalli Espoon sairaalassa
Valmentaja-toimintamalli Espoon sairaalassa 12.6.2017 Valmentaja toimintamallin kehittyminen Potilaan ja omaisen tukihenkilön tai rinnalla kulkijan tarve sairaalahoidon aikana tunnistettiin jo Liittyvä
Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa
Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Hyvinvointiareena 18.9.2019 Ylilääkäri Eija Puhalainen Rehtori Antti Lautala 20.9.2019 Eija Puhalainen ja Antti Lautala 1 Kouvolan Liikkuva koulu
Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä
Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon maakuntapäivä 16.4.2019 Asiakasohjausyksikön johtaja Mirva Ämmälä Ikäkeskus- ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Mikä asiakasohjausyksikkö? Nykymuotoisena
Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016
Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 SenioriKaste Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja,
AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN
AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa
TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN /
Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 / 27.2.2017 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut
Miten väestön terveyseroja voidaan kaventaa palvelujen kohdentamisen näkökulmasta? Esimerkkejä keinoista vaikuttaa terveyseroihin
Miten väestön terveyseroja voidaan kaventaa palvelujen kohdentamisen näkökulmasta? Esimerkkejä keinoista vaikuttaa terveyseroihin Sosiaali- ja terveystoimen johtaja Maria Närhinen, Mikkelin kaupunki 30.10.2008
Kyllä / Ei / psykososiaalisten ongelmi- Asiakkaat 106 / käynnit 465
1 PERUSTURVALAUTAKUNTA Yleistä perusturvan taloudesta ajalta 1-8/2016: Perusturvan toimintakulut 1-8/2016 ovat 16 313 567 (käyttö 102,1%) ja toimintakulujen ylitys 342 227. Toimintatuotot 1-8/2016 ovat
OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS
OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 14 LAUSUNTO TOIVOMUSPONNESTA LASTEN OPPIMISVAIKEUKSIEN VARHAISESTA TUNNISTAMISESTA JA TUKI- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2009-2636 Esityslistan asia
Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)
Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee
Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)
Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,
SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)
SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen
Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen
Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Yleistä Järjestyksessä toinen elä ja asu seniorikeskus. Ensimmäinen avattu Kauklahdessa 2012 Sijainti Säterinkatu
KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013
KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät
Someron kaupungin organisaatio. Vuosi alkaen
Someron kaupungin organisaatio Vuosi 2014 1.11.2014 alkaen Organisaatio Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen Hallinto- ja talous Keskustoimisto Maataloustoimi Elinkeinotoimi Hanna Saarni Sij. Anne Liimatainen
Vastaus Vasemmistoliiton edustajan Torbjörn Edvardsenin kirjalliseen kysymykseen intervallihoidosta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 713/00.02.02/2015 178 Vastaus Vasemmistoliiton edustajan Torbjörn Edvardsenin kirjalliseen kysymykseen intervallihoidosta Johtava hoitaja Sari Tanninen 29.10.2015:
Kunnallisen kotihoidon johtaminen ja laatu. Äänekosken kaupunki Arjen tuki palvelujohtaja Hannele Koski 22.10.2014
Äänekosken kaupunki Arjen tuki palvelujohtaja Hannele Koski 22.10.2014 Palvelujen laatu tarkoittaa kykyä vastata asiakkaiden selvitettyihin palvelutarpeisiin järjestelmällisesti, vaikuttavasti, säännösten
PETSAMO 2 Hoitajat: Kanslia:
PETSAMO 2 Hoitajat: 050 436 2222 Kanslia: 044 775 8017 Tervetuloa kuntoutumaan Petsamo 2:lle Tammenlehväkeskuksen osasto Petsamo 2 on neurologinen kuntoutusosasto, jonka tarkoituksena on antaa kokonaisvaltaista
TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter
TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Siun sote tehdään NYT Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä
VANTAAN VALO. Vantaan Valo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, aivan Korson juna-aseman lähettyvillä. VANTAAN VALO
VANTAAN VALO Yhteystiedot: Palveluesimies Kati Hytönen 050 312 1717, kati.hytonen@vantaa.fi Toimistoassistentti Aila Enström, 043 825 4537, aila.enström@vantaa.fi Vahtimestari, Heikki Reinikainen, 043
Suoritteet / tunnusluvut TP-2015 TA-2016 TAE-2017 Muutos TA 16/17 TS-2018 Henkilöstömäärä 2,75 2,75 1-1,75 *vakituiset * tilapäiset 0
PERUSTURVALAUTAKUNTA Hallinto ja huolto Suoritteet / tunnusluvut TP-2015 TA-2016 TAE-2017 Muutos TA 16/17 TS-2018 Henkilöstömäärä 2,75 2,75 1-1,75 *vakituiset * tilapäiset 0 Ympäristöterveys Suoritteet
Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16
Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -22 083-28 839-28 839-13 932 48,3 14 907 8 151-36,9 Saarikan toimisto ja Yv, Yh, yks.joas,
Kotiutuksessa huomioitavia asioita
Kotiutuksessa huomioitavia asioita Sujuvampaa hoitoa lonkkamurtumapotilaalle 4.2.2015 Maarit Virtanen Turun kaupunki Hyvinvointitoimiala Akuutti ortopedinen kuntoutusosasto Onnistunut kotiutus Onnistuneet
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi
Kotikuntoutus 11.06.2015 Tuula Holappa
Kotikuntoutus Kotikuntoutusprojekti 2014 Osa TampereSenior- hanketta, jossa tavoitteena mm.: Tukea kotona asumista kehittämällä ja lisäämällä kotiin tuotavia palveluja. Luopua sairaalassa asumisesta, jolloin
EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen
EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset
PALVELUTUOTELUETTELO 2011
PALVELUTARJOUS 2011 PALVELUTUOTELUETTELO 2011 SOSIAALIPALVELUT TUOTE YKSIKKÖ HINTA MÄÄRÄ YHT. Tuet, avustukset, ostopalvelut Tuet, avustukset Ostopalvelut 1 310 000 Aikuis- ja perhesosiaalityö Suoritteet
Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut.
Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän johtaja Tilintarkastaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren Työterveys
Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko
Rai- vertailukehittämisen seminaari 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Eksote kartalla Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 220 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Terveyttä ja hyvinvointia
TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa
TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa 19.9.2017 Anne-Mari Hakala & Eija Janhunen Mikä on riskimittari? Rai-pohjainen Excel-työkalu
Strategianäkökulmat: A=asiakas, P=prosessit ja rakenteet, T=talous, H=henkilöstö
TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN HALLINTO 311 Sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto Sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinnon tulosyksikköön kuuluvat sosiaali- ja terveysjohtajan palkkakustannukset,
PETSAMO 3 Hoitajat Kanslia
PETSAMO 3 Hoitajat 050 366 2039 Kanslia 044 775 8018 TERVETULOA KUNTOUTUMAAN! Tammenlehväkeskuksen osasto PETSAMO 3 on 19-paikkainen kuntoutusosasto. Osa huoneista on kahden hengen ja osa yhden hengen
Someron kaupungin organisaatio
Someron kaupungin organisaatio 2017 Organisaatio Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen Hallinto- ja talous Keskustoimisto Maataloustoimi Elinkeinotoimi Hanna Saarni Perusturva Sosiaalityö Vanhuspalvelut Terveyspalvelut
KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen
KOTIKUNTOUTUS Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen JÄMSÄN TERVEYS OY Pihlajalinnan ja Jämsän kaupungin perustama yhteisyritys 1.9.2015 Kotihoito:
Oulun palvelumalli 2020:
Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,
Työkyvynarviointi terveyskeskuslääkärin vastaanotolla. Haasteellinen arvio kokonaisuudesta. Terveyskeskuslääkäri Taru Paananen Keuruun terveyskeskus
Työkyvynarviointi terveyskeskuslääkärin vastaanotolla Haasteellinen arvio kokonaisuudesta Terveyskeskuslääkäri Taru Paananen Keuruun terveyskeskus Keuruun terveyskeskus Omalääkärimallin aikaan yhteistyölääkäri
Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä
Sosiaali- ja terveystoimi Jämsä 19.4.2018 Sosiaali- ja terveystoimen toimintaa raamittaa: Jämsän ja Kuhmoisten sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue Yhteinen sosiaali- ja terveyslautakunta (7
PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA
ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista
PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE
LUONNOS PTLTK 09112016 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2019 YHTEINEN OSA Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan
Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa. Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala
Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa Oulu: OKS
Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita
Vanhuksia on moneksi Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Itsenäisesti kotona asuvat, mutta jotka ovat haurastumisen riskissä Hyväkuntoiset eläkeläiset
Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut
Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset
Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit
Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisten ehkäisy, alueellinen koulutusiltapäivä 17.1.2019 Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen
Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.
Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuun
StV Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016
StV 6.9.2017 Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016 Strategiajohtaja Liisa Heinämäki, STM 1 5.9.2017 Hallitusohjelma STM:ssä 2 Reformeista sote -uudistus on keskeinen mukaan lukien tietojärjestelmän
VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE
LIITE 3 1(7) VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE Kanta-Kauhavan kotihoito K u n t a y h t y m ä K a k s i n e u v o i n e n I k ä i h m i s t e n p a l v e l u t K o t i h o i t o K a n t a - K a u h a v a 3 /
Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara
Asunnottomana työelämässä Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? 15.12.2017 Mariitta Vaara 20.12.2017 Mariitta vaara 1 Vankeusaika mahdollisuutena! - Yhteisasiakkuus osallisuutta ja työllistymistä
Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.
Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Hallitus et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren
Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto
Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 16.4.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun
Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019
Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot
Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella
Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan
Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille
Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille Tampereen kaupunki Avopalvelut Mielenterveys- ja päihdepalvelut Ohjaaja Elina Laurila 25.03.2019 Kotikatko -pilotti 2014-2015 Pilotti aloitettiin
Ikääntyneiden päihde- ja mielenterveystyömalli hanke (1.5.2007-30.10.2009) Tampereen kaupunki kotihoito. Päätösseminaari 9.9.2009
Ikääntyneiden päihde- ja mielenterveystyömalli hanke (1.5.2007-30.10.2009) Tampereen kaupunki kotihoito Päätösseminaari 9.9.2009 Ennuste: Vuonna 2015 Tampereella asuu yli 65 -vuotiaita 40 930 (vuonna 2007
ELÄMÄÄ AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN JÄLKEEN
ELÄMÄÄ AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN JÄLKEEN OMAISYHTEISTYÖN SEMINAARI JOENSUU 30.1.2013 Helvi Janhunen, Projektipäällikkö Etelä-Savon Sairaanhoitopiiri Altti-projekti AIVOHALVAUS - tiedä, tunnista, kuntoudu
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 2.3.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 59 LAUSUNTO KAHDESTA VANHUSTEN KUNTOUTUSPALVELUJEN KOKONAISUUTTA KOSKEVASTA TOIVOMUSPONNESTA Terke 2009-2185 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti