Kuntien rooli kaavoituksessa maakuntauudistuksen pyörteissä
|
|
- Tuomo Jokinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuntien rooli kaavoituksessa maakuntauudistuksen pyörteissä Keskustelutilaisuus kaupunkiseutujen tulevasta roolista pe Kauko Aronen, Kuntaliiton kaupunkipoliittisen työryhmän sihteeri
2 Kaavoitus on osa kunnan kehittämistä, sen elinvoimapolitiikkaa Tausta: Kaupungit korostavat välittömän sopimuskumppanuuden merkitystä koko maalle tärkeässä elinvoimatehtävässään ei suppeassa omassa intressissä vaan kokonaisuuden kannalta MAL-sopimukset ja kasvusopimukset ja niiden edelleen vahvistaminen ja mukana olevien kaupunkiseutujen joukon laajentaminen=>menettelyjen toisiaan täydentävyys Välitön sopimuskumppanuus kaupunkiseutujen ja valtion kesken toimii kannustimena ehyiden kaupunkiseutujen kehittämisessä, mikä on todettu ensiarvoisen tarpeelliseksi Sopimuksien kohteena olevissa MAL-asioissa kaupungeilla ja kaupunkiseutujen kunnilla tulee olla yksiselitteinen toimivalta muutoin hyödyllinen suora sopimuskumppanuus on vaarassa Toimivaltaepäselvyydet ja päällekkäisyydet ovat omiaan vaikeuttamaan kaupunkiseutujen kehittämistä 2
3 Miten ratkaista toimivallan jakoa koskevat epäselvyydet, päällekkäisyydet ja niistä aiheutuvat haitat kaupunkien kehittämiselle Päällekkäisyyksiä koetaan olevan erityisesti elinvoimatehtävien, mukaan lukien innovaatioympäristöjen kehittäminen (maakuntalakiesitys 9, tehtävä 9,) kohdalla -- vaikka lakiesityksen perustelussa todetaan, että maakunnille siirtyvät uusina vain ELY:n tehtävät, julkisuudessa on ilmaistu elinvoimavastuun olevan molemmilla puolilla Ratkaisuna esityksen toimivallan jaossa oleviin epäselvyyksiin ja päällekkäisyyksiin on esitetty joustavuutta ja hyvässä hengessä sopimisen mahdollisuutta Kaupungit edellyttävät epäselvyyksien ja päällekkäisyyksien ratkaisemiseen selkeitä ja rajaavia säädöksiä, joiden lähtökohtana on oltava kunnan tehtävä elinvoiman kehittäjänä. Esimerkiksi sen sijaan, että kuvataan maakunnan tehtäväksi elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen, rajataan maakunnan tehtävä esimerkiksi seuraavasti: elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittämiseen osallistuminen niitä toteuttavia hankkeita rahoittamalla (kuten ELY ja maakunnat nyt) 3
4 Ongelmallisinta maakuntakaavoituksen siirto nykyisellään uusille itsehallinnollisille maakunnille Kaupungit: Mekaaninen nykyisen maakuntakaavoituksen siirto uusille itsehallinnollisille maakunnille ei ole mahdollista vallan ja vastuun on kuljettava yhdessä Kuntaliiton hallitus :Maakuntien perustaminen merkitsee, että aiemmin kuntaorganisaatiossa laaditut maakuntakaavat kuuluisivat toiselle itsehallinnolliselle organisaatiolle. Kuntien itsenäisen roolin säilyttäminen maankäytön suunnittelussa edellyttää kaavahierarkian ja maankäytönohjaus-järjestelmän uudelleen arviointia, samassa yhteydessä tulee pohtia kaavatasojen lukumäärä. On todennäköistä, että tuleva maakuntatason kaava tulee olemaan sekä sisällöltään että esitystavaltaan aiempaa strategisempi. Siinä on syytä käsitellä lähinnä maakunnan ja valtakunnan tason kysymyksiä. Myös sen ohjausvaikutukset tulee lainsäädännössä arvioida uudelleen. Maakuntakaavalla ei voi olla suoraa ohjausvaikutusta kuntien kaavoituksen toteuttamiseen, josta kunnat ovat taloudellisessa vastuussa. Kaupunkiseuduilla hallinnon muutokset tulevat korostamaan kuntien yhteistyön tarvetta maankäytön ja liikenteen ratkaisuissa. Kaupunkiseuduilla tarvitaan maakuntakaavaa ohjaavampi yhteinen yleispiirteinen suunnitelma, joka muodossa tai toisessa sisältää maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnin. 4
5 Sama argumentti jo aiemmin metropolikaavan yhteydessä (Kuntaliiton lausunto) esitetty metropolikaava, joka saa myös yleiskaavan merkityksen ja voi korvata kunnan alueella voimassa olevan yleiskaavan, on erittäin vahva väline, jolla voidaan ohjata alueen kuntien alueella tapahtuvaa maankäyttöä Kuntaliitto kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että metropolihallinto ei kanna näiden päätösten taloudellisia seurauksia, vaan kunnat vastaavat niistä. Ehdotuksessa itsehallinnollisten maakuntien kaavoituksesta on tältä osin sama paha epätasapaino ja siitä voi aiheutua ristiriitoja. 5
6 Lopuksi: seututasoinen vahvempi koordinaatio välttämätöntä KUVA- projektin tulokset: ajatus pakottavasta sopimisesta; toisin sanoen sopimuspolitiikkaa voitaisiin kehittää lainsäädännön keinoin velvoittavaksi. Tällainen mekanismi voisi poistaa yhdyskuntapoliittisen ja verotulojen osaoptimoinnin, jos siihen liitettäisiin verotulojen jyvittämiseen liittyvä työkalu. Kyseiseen ehdotukseen kytkeytyen nykymuotoinen kuntien yhteinen yleiskaava pelkästään todettiin riittämättömäksi. Tarvitaan myös muodossa tai toisessa maankäytön toteuttamisen ohjelmointi. Miten päästä tähän: laki ja kannustimet (MAL-sopimukset). Lailla turvataan runko, kannustimilla riittävä, eheyttävä sisältö 6
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia
Sopimuksellisen kaupunkipolitiikan vahvistaminen
Sopimuksellisen kaupunkipolitiikan vahvistaminen - esiselvityksen tuloksia Kuntamarkkinat 13.9.2017 Kauko Aronen kaupunkitutkimuspäällikkö, Kuntaliitto Lähtökohtia, arvioita sopimuksellisen kaupunki(seutu)politiikan
Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva
Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva 26.4.2016 Maakuntakaavan toimintaympäristö muutoksessa Kaavoituksen tulee vastata aluehallintouudistuksen tarpeisiin Kaavaprosessia
Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle
Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle Ympäristöministeriö MRL-uudistus Alueidenkäytön jaosto Paula Qvick, pysyvä asiantuntija, maakunnat Haasteita LÄHTÖKOHTIA 2 Valituksia tulee
Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa
Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Keskustelutilaisuus 4.11.2014, Ympäristöministeriö Päivi Nurminen, seutujohtaja, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Kaupunkiseutu 2015 Kaupunkiseutu
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksia. Huhdanmäki Aimo
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksia 18.12.2017 Vireillä olevia uudistuksia Maakuntauudistuksen vaikutukset lainsäädäntöön MRL:n kokonaisuudistus Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet uudistuvat
Ylöjärven kaupungin lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta
Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 94 07.11.2016 Ylöjärven kaupungin lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta 282/08.081/2016, 587/08.088/2010 KAUPHALL
71 Tampereen kaupungin lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta. Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija
Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2016 1 (5) 71 Tampereen kaupungin lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta TRE:6032/00.01.02/2016 Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija
MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä
MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.
Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) I Kari Oinonen, Aino Rekola
Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) 30.8.2017 I Kari Oinonen, Aino Rekola Tausta Maakuntauudistuksen selkein, välitön vaikutus kohdistuu toimijoiden tehtäviin, rooleihin sekä yhteistyöhön
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelu http://www.ym.fi/mrluudistus Tietopohjan
Maankäytön ohjausryhmä #phliitto
Maankäytön ohjausryhmä 4.3.2017 www.paijat-hame.fi #phliitto PHL Alatyöryhmät Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Maakunnan suunnittelu ja maakunta-kaavoitus Kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen
Kaupunkipolitiikan valmistelusta Kuntaliitossa
Kaupunkipolitiikan valmistelusta Kuntaliitossa AUNE 17.11.2017 Timo Reina Kaupunki käyttöliittymänä Kaupunki kasvun moottorina Kaupunki kehittämisalustana 2 Kaupunkipoliittisen ohjelman viitekehys Ohjelman
Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus
Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Alueidenkäyttö ja rakentaminen 26.4.2018, Oulu Anne Jarva Maakunnan ja kunnan yhteistyö alueidenkäytön suunnittelussa Maakunnan ja alueen kuntien tulee tehdä ennakoivaa
Yhteisen yleiskaavan mahdollisuuksia. Ritva Laine
Yhteisen yleiskaavan mahdollisuuksia Ritva Laine 24.10.2012 Yhteinen yleiskaava - lähtökohtia Yleiskaavan tehtävänä seudun maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteensovittaminen Lain tarjoama
Digitaalisen maankäytön suunnittelun kehityksen tilanne. Missä mennään, digikaava? -seminaari Juha Nurmi, ympäristöministeriö
Digitaalisen maankäytön suunnittelun kehityksen tilanne Missä mennään, digikaava? -seminaari 5.6.2019 Juha Nurmi, ympäristöministeriö MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva
Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola
Kauppa ja kaavoitus Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 OTL 2 Kauppa ja kaavoitus Esityksen sisältö Johdanto Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 15.4.2011 Uusi 9 a luku Tausta
Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)
Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lähtökohtani: asiakaslähtöisyys -ymmärrettävyys -yksinkertaistaminen -yhdenmukaistaminen Tehtävien jaosta
Näkemyksiä maankäytön ja liikenteen vuorovaikutuksen kehittämiseksi Oulun seudulla. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö
Näkemyksiä maankäytön ja liikenteen vuorovaikutuksen kehittämiseksi Oulun seudulla Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 14.11.2012 + ELY-keskus mukana mm. seuturakennetiimissä + ELY-keskuksen hyvä sisäinen
Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)
Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarasti 26.1.2016 26.1.2016 1 Lähtökohtani Asiakaslähtöisyys Ymmärrettävyys Yksinkertaistaminen
TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö
TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-
Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa
Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa KEHTO-foorumi 10.11.2017 Johanna Vilkuna Missio Kuntien mahdollisuudet luoda edellytyksiä viisaille liikkumisratkaisuille ja kehittää yhdyskuntarakennettaan kestäväksi.
Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen
Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen 26.1.2018 Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava kokonaisuutena Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava uudistuksessa kokonaisuutena, johon
Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen
Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän
Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma
Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma BEMINE: Beyond MALPE-coordination: Integrative Envisioning Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG) Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu
Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä. Petteri Katajisto Kuopio
Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä Petteri Katajisto Kuopio 4.4.2019 Tavoitteena elinvoima, kestävä kehitys ja hyvä elinympäristö Nykyisen lain tavoite luodaan edellytykset hyvälle
YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- uudistuksen valmistelun lähtökohtia Lakiin on sen voimassaolon aikana tehty lukuisia
Kuntaliiton tavoitteet maankäytön ja rakentamisen kehittämiseksi
Kuntaliiton tavoitteet maankäytön ja rakentamisen kehittämiseksi 21.3.2018 1 Haluamme Ketterää kaavoitusta ja toteutusta Parannusta rakentamisen ja rakennusten laatuun Sujuvaa palvelua lähellä kuntalaista
Asuntopolitiikka seuduilla ja sen tulevaisuus. Mari Randell
Asuntopolitiikka seuduilla ja sen tulevaisuus Mari Randell Miksi asuntopolitiikkaa tarvitaan jatkossakin ja miten asuntopolitiikkaa ohjelmoidaan? Mitä uutta maakuntauudistus ja muut isot uudistukset tuovat
Kaavajärjestelmän uudistaminen
Kaavajärjestelmän uudistaminen Kaavajärjestelmän ja kaavojen kehittäminen tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin MAL-verkoston ohjausryhmä 7.2.2018 Kimmo Kurunmäki, johtaja, RAKLI ry Laki vastaa murroksiin
Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella
Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui
Ennakkotehtävien jatkokehittelypohja. Suunnittelutasojen suhteet
Ennakkotehtävien jatkokehittelypohja Suunnittelutasojen suhteet Suunnittelutasojen suhteet Pääpointit jatkokehittelystä A. Mitä ennakkotehtävässä oli saatu aikaan? Hyvä ja konkreettinen esitys, jonka pohjalta
Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto
Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto 24.10.2012 MAL-aiesopimusmenettelyn poliittinen viitekehys Hallitusohjelmassa mm.: Jatketaan valtion ja
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen lähtökohtia Tavoitteena on, että
Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus
Maakuntauudistus Tilannekatsaus Maakuntahallitus 22.2.2019 Uudistuksen tilanne vakava Pelivara seitinohut, sillä eduskunnan viimeinen istuntopäivä pe 15.3.2019 Perustusvaliokunnan mietintö (tänään?) Reformiministerityöryhmän
Suojelutietopaketti , Tampere. Yhdessä lintujen puolesta
Suojelutietopaketti 14.11.2015, Tampere Miksi kaavoitus on tärkeää? Kaikki hankkeet linkittyvät kaavoitukseen Lintujen suojelu on vaikeaa ilman kaavoitukseen osallistumista Prioriteetti yhdistyksissä?
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- kokonaisuudistuksen vaiheita Tietopohjan laajentaminen ja suuntaviivojen valmistelu (esivalmisteluvaihe)
Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta
Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:
Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät
Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Muutosjohtaja Timo Vesiluoma Kuntapäivä 8.5.2018 Esityksen sisältö Kuntien ja maakunnan
KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI
KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET
Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 )
Maakuntakaavan oikeusvaikutukset, Keski-Suomen liitto 1.6.2004 Jukka Reinikainen, YM MAAKUNTAKAAVAN OIKEUSVAIKUTUKSET Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Viranomaisvaikutus
Seutuhallituksen kokous
112 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI MAANTIELAIN MUUTTAMISESTA (LVM/1770/03/2016) Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta
Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät!
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Kuntien Tulevaisuusfoorumi 10.4.2018 Timo Reina, varatoimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Löytävätkö kunnat roolinsa uudelleen?
MRL:n kokonaisuudistus
MRL:n kokonaisuudistus Prosessi ja yhtä&toista YM:n näkökulmasta ARY 27.11.2018 Matti Vatilo Ympäristöministeriö Päälinjaukset, valmistelutyön arviointi, vuorovaikutuksen edistäminen ja yhteiskunnallinen
Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka
Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka MALPE 1 Tehtäväalueen kuvaus ja määrittelyt Ryhmän selvitysalueeseen kuuluivat seuraavat: kaavoitus, maapolitiikka ja maaomaisuus, maankäyttö, liikenneverkko ja
MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi. Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto
MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto 24.4.2014 Taustaa Paras-selonteon linjaukset lähtökohtana Valtio-osapuolen valmisteluryhmän (LVM, TEM, VM, YM, ARA, LiVi) tehtävänä
Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta
Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Maanrakennuspäivä 29.9.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Kysymys on pääosin kuntien (ja kuntayhtymien) tehtävien ja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki
Kunnanjohtaja Kimmo Behm Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Metropolialue Metropoli tai suurkaupunki on yleensä suuri miljoonien asukkaiden
Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet
Kymenlaakson maakuntakaava 2040 Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet Kokonaismaakuntakaavan lähtökohdat Aiemmin vahvistetut maakuntakaavat Maakuntakaavan toteutumisen seurantaraportti Maakuntakaavan ajantasaisuusarviointi
Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018
Toivakan kunta Kuva: Sirpa Leinonen Tekninen ltk 22.2.2018 17 Kunnanhallitus 5.3.2018 36 Kunnanvaltuusto 23.4.2018 14 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi... 2 3. Maakuntakaava... 3 4. Yleiskaavat...
(Kaupunki) suunnittelijan digitalisaatio Tulevaisuuden asuntotuotannon suunnittelu ARA/Kuntaliitto/MAL-verkosto Teemu Jama WSP
(Kaupunki) suunnittelijan digitalisaatio Tulevaisuuden asuntotuotannon suunnittelu ARA/Kuntaliitto/MAL-verkosto 13.12.2017 Teemu Jama WSP 3DYKS Kaupunkisuunnittelun digitalisaatio Digitaalisaation mahdollisuudet
Muuttuvat roolit alueidenkäytössä I Kari Oinonen, SYKE
Muuttuvat roolit alueidenkäytössä 12.12.2017 I Kari Oinonen, SYKE Tausta Maakuntauudistus vaikuttaa selkeimmin, välittömimmin alueidenkäytön toimijoiden tehtäviin, rooleihin sekä yhteistyöhön Valtion rooli
VUOROVAIKUTUSLOMAKE/ AU 315 Napapiirin asemakaavan muutos ja laajennus
VUOROVAIKUTUSLOMAKE/ AU 315 Napapiirin asemakaavan muutos ja laajennus VIREILLETULOVAIHEEN KUULEMINEN (4.5.-3.6.2016) Mielipiteet 1. Finavia OYJ Strategisen kaavoitus: Finavian laatima lentomeluselvitys
Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja
Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli Asko Peltola Valmistelujohtaja 19.3.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? MAAKUNNAT - Suomessa kunnilla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kuntien rahoja
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun
MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 16.10.2012 Vaasa
MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 16.10.2012 Vaasa Jäsentelyä MAL osana kaupunkipolitiikkaa Sopimusperusteinen kaupunkipolitiikka
Eduskunnan hallintovaliokunta
1 Eduskunnan hallintovaliokunta Joensuun kaupungin lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, HE 35/2018 vp
ELY-keskuksen rooli rakentamisessa
ELY-keskuksen rooli rakentamisessa Rakentaminen nopeammaksi -seminaari Kuopio 7.2.2018 Kimmo Huttunen, ympäristölakimies Pohjois-Savon ELY-keskus 7.2.2018 ELY-keskuksen vastuualueet Elinkeinot, työvoima
Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin
Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Alueiden käytön palveluihin kuuluvat maakuntakaavoitus, kuntien
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Kainuun maakuntatilaisuus 19.4.2016 Jarkko Majava, va kehityspäällikkö Aineisto: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu. MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu
Selvitykset ja vaikutusten arviointi kaavoituksessa
KAAVOITTAJIEN JA RAKENNUSTARKASTAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT Selvitykset ja vaikutusten arviointi kaavoituksessa Mikkeli 21.11.2013 Pasi Rajala PÖYRY POWERPOINT 2010 TEMPLATE 1 ESITYKSEN NÄKÖKULMIA Alueidenkäytön
Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle
Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi
Maakuntakaavoitus ja kasvukäytäväyhteistyö kaupunkien välisessä raideliikenteessä. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!
Maakuntakaavoitus ja kasvukäytäväyhteistyö kaupunkien välisessä raideliikenteessä Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Heikki Pusa 29.11.2017 Hämäläisten hyväksi Hämäläisten hyväksi Kasvukäytävän
Maakuntauudistuksen heijastuminen maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistukseen AAMU-hankkeen suositukset
26.10.2018 Maakuntauudistuksen heijastuminen maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistukseen AAMU-hankkeen suositukset AAMU-hankkeessa selvitettiin maakuntauudistuksen vaikutuksia alueidenkäytön suunnittelun
Pohjois-Savon maakuntauudistus
Pohjois-Savon maakuntauudistus Liikenne, infra ja alueidenkäyttö - Tavoitteita, tehtäviä ja yhteistyötä Työryhmä: Patrick Hublin Tommi Huttunen Tuula Hyttinen Annaelina Isola Leila Kantonen Eija Kinnunen
Hämeenkyrön sote-lausunto Tiivistelmä. Kunnanhallitus
Hämeenkyrön sote-lausunto Tiivistelmä Kunnanhallitus 24.10.2016 Kriittinen lausunto Esitykset hyvin organisaatio- ja lakilähtöisiä ja keskeneräisiä varsinkin rahoituksen osalta. Maakuntien (-valtuustojen)
HALLITUKSEN ALUEHALLINTOLINJAUKSET. Kaupunkiseudun kuntien lausunnot
HALLITUKSEN ALUEHALLINTOLINJAUKSET Kaupunkiseudun kuntien lausunnot KANGASALA Hallituksen linjauksen mukaan itsehallintoalueille osoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi 1.1.2019 lähtien seuraavat
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen
Kuntakaavoitus maakuntauudistuksen ja lakimuutosten pyörteissä
Kuntakaavoitus maakuntauudistuksen ja lakimuutosten pyörteissä Kaupunkisuunnitteluseminaari XI, Oulu, 18.10.2917 Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia muutoksia Elämäntapojen muutokset Älykäs
Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen
Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,
Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015
Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat
Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen
Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen Kaavoitusjärjestelmä Kaavat maaseudun maankäytön ohjaajana Itäsuomalainen kylä suunnittelualustana Janne Nulpponen Maakuntasuunnittelija Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytönsuunnittelujärjestelmä
KaKe-pohdintaa 6.3.2013
KaKe-pohdintaa 6.3.2013 Helsingin yleiskaavan lukemista: - Kasvu (-> 2050) - Maahanmuutto, vieraskielisten määrä, ennuste 2030 - Kaavoitettu maa loppuu n. 2020 - Mistä maata? -> luonto, moottoritiet, ylöspäin,
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua
Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa
Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa Kaavoituksen ajankohtaispäivä, Turku Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.6.2014 Maakuntakaava & vaikutusten arviointi MRL 1 MRL 9 MRA
Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen
Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa
Eurooppalaiset hallintojärjestelmät vertailussa haja-ajatuksia. Hankkeen loppuseminaari, Varatoimitusjohtaja Timo Reina
Eurooppalaiset hallintojärjestelmät vertailussa haja-ajatuksia Hankkeen loppuseminaari, 20.9.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Yleistä Eurooppalainen tai pohjoismainenkaan vertailu ei ole helppoa. Näissä
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa P-Savon ELY-keskus 4.12.2013 Timo Saarinen, ympäristöministeriö MRL:n toimivuus arvioidaan vuoden 2013 loppuun mennessä, hallitusohjelman
Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät
Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli
Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio
Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio Asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 14 ja 22 maakuntakaavan ja kuntien yhteisen yleiskaavan vahvistusmenettelystä
1(5) YM:n toimiala (YM:ssä tarkitettu versio): Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999)
1(5) YM:n toimiala (YM:ssä tarkitettu versio): Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) - Tehtävänä maakunnan suunnittelu (19 ), johon kuuluu maakuntasuunnitelma ja maakuntakaava sekä maakuntaohjelma, josta
Maakuntauudistus ja liikennetehtävät
Maakuntauudistus ja liikennetehtävät Johanna Vilkuna, liikenneasiantuntija Satakunnan kuntapäivä Pori Aluksi Liikenne on saavutettavuuspalvelua ja strateginen tekijä jokaiselle kunnalle ja alueelle. Maakuntauudistuksen
Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta
ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ
PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta
RAUMAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 22.5.2017 Sivu 1(2) 280 Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta KH 280 22.5.2017
Kaupunkilähtöistä kaupunkipolitiikkaa
Kaupunkilähtöistä kaupunkipolitiikkaa Kaupunkipolitiikan peruslähtökohdat ja -filosofia Tulevassa hallitusohjelmassa on tunnistettava seuraavat asiat Kaupunkien rooli edelläkävijöinä laaja, yleinen toimivalta
Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus
Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön
Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Maanmittauspäivät 2019 Ympäristöministeriö Antti Irjala
Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen Maanmittauspäivät 2019 Ympäristöministeriö Antti Irjala MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva työryhmä Valmistelujaostot
Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen
Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuudet 6 ja 7 huhtikuuta 2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen
Kehyskuntaverkoston toimintaa 2018 ja suunnitelmia vuodelle 2019
Kehyskuntaverkoston toimintaa 2018 ja suunnitelmia vuodelle 2019 Diasetin sisältö: Verkostotyölle asetetut tavoitteet Toimenpiteitä 2018 tavoitteiden saavuttamiseksi Verkoston ydinviestit Verkoston edunvalvontatavoitteita
Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne
Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne Olli T. Alho Alueosasto 16.4.2013 Tausta ja tavoitteet Suurten kaupunkiseutujen kansainvälisen kilpailukyvyn ja veturiroolin vahvistaminen Elinkeinoelämän
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä
Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä Varatoimitusjohtaja Timo Reina Suomi 2019 Kasvukipuja seminaari 1.11.2016 Finlandia-talo Maakuntauudistus kuntien kannalta Kysymys
Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020
Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen
Pohjois-Karjalan kuntaseminaari
Pohjois-Karjalan kuntaseminaari Alueidenkäyttö, kaavoitus ja rakentaminen, Joensuu Anne Jarva Alueidenkäyttö, kaavoitus ja rakentaminen maakuntauudistuksessa 2 Maakunnan ja kunnan yhteistyö alueidenkäytön