Hämeenkyrön sote-lausunto Tiivistelmä. Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeenkyrön sote-lausunto Tiivistelmä. Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 Hämeenkyrön sote-lausunto Tiivistelmä Kunnanhallitus

2 Kriittinen lausunto Esitykset hyvin organisaatio- ja lakilähtöisiä ja keskeneräisiä varsinkin rahoituksen osalta. Maakuntien (-valtuustojen) itsehallinnosta tulee heikko ja valtion ohjauksesta hyvin vahvaa. Valmistelun ja toteuttamisen kustannukset arvioitu puutteellisesti, osin puuttuvat kokonaan. Maakuntien valmistelu on eritahtisessa tilanteessa. Pienemmissä maakunnissa pohjalla kuntayhtymät, suuret hyvin kuntapohjaisia. Tilanne vaarantaa uudistuksen toteuttamisaikataulun. Maakuntien tulee olla itsehallinnollisia yhteisöjä mutta niiden tehtävät tulee määritellä lainsäädännössä, ei yleistä toimivaltaa. Hallinnosta poistettu demokraattisesti valitut luottamushenkilöt

3 Maakunnan ei tule voida ottaa uusia tehtäviä. Kuntaliiton kannasta poiketen tehtävien siirto maakunnille kaikkien kuntien niin sopiessa EI ole liian tiukka. Järjestämisvastuun siirrosta kunnille tulee voida sopia ellei sitä ole laissa kielletty. Sopimusmahdollisuutta ei tule antaa vain kaupunkiseuduille. Paikallishallinnon, maakuntahallinnon ja valtion toimivallat tulee muodostaa ehdotettua selvemmiksi. Maakuntien tulee saada vapaammin päättää organisaatiostaan. Palvelulaitos tulee poistaa. Valtakunnalliset maakuntien omistamat 4 palvelukeskusta tulee korvata maakuntien omilla tai jo olevilla valtakunnallisilla yhtiöillä.

4 EU-kilpailuoikeudesta johdettu yhtiöittämisvelvollisuuden oikeutus, sitovuus ja laajuus on kiireellisesti selvitettävä Kun maakuntakaavoitus siirtyy maakuntien liitoilta, sen tulee jatkossa keskittyä strategisiin kysymyksiin. Kuntien elinvoimatyö edellyttää omaa maapolitiikkaa, kaavoitusta ja rakennusvalvontaa. Joukkoliikenteen järjestäminen olisi jakautumassa nykyisen rakenteen mukaisesti kaupunkiseutujen omaan toimivaltaiseen viranomaiseen ja muiden kuntien osalta maakunnan toimivaltaan. Lainsäädännön tulisi mahdollistaa yhden viranomaisen koko maakunnallinen toimivalta (keskuskaupunki tai maakunta).

5 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Varsinkin perusterveydenhuoltoa varten tulisi laatia yhtenevät kriteerit hoidon tarpeen arviointiin. Valinnanvapauden mallit ovat vielä pahasti kesken. Palvelutarpeen arvioinnin tulee tapahtua ammatillisesti. Asiakaslähtöinen integraatio ei toteudu esityksessä valinnanvapauden, monituottajamallin ja yhtiöittämisvelvoitteen sirpaleisuuden vuoksi. Valtioneuvoston toimivalta päättää maakunnan palvelurakenteesta ei ole perusteltua. Samalla yksityinen sektori jäisi sääntelyn ulkopuolelle, vaikka molemmat toimisivat markkinoilla. Valtion ohjauksen tulee olla vain strategista ohjausta.

6 Järjestämisen ja tuottamisen erottaminen ei ole perustelua, mallia kokeilleet kaupungit ovat luopuneet siitä. Monimutkaistaa hallintorakenteita. Maakunnan palvelulaitos tulee poistaa kokonaan, maakunnan tulee saada itse päättää organisaatiostaan. Yhtiöittämisvelvollisuus korostuu uudistuksessa, siksi alkuperäinen tavoite palveluiden laajasta integraatiosta ja vahvasta järjestäjästä hämärtyy.

7 Voimaanpanolaki Hämeenkyrön tulee kuulua Pirkanmaan maakuntaan Kuntien ja valtion viranhaltijoista muodostuvan väliaikaisen toimielimen asemaa ja päätösvaltaa tulee selkeyttää ja varata valtion rahoitusta. Toimielin ei voi käyttää kuntien päätösvaltaa. Henkilöstön siirto liikkeenluovutuksella on perusteltua, tulee noudattaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa. Omaisuutta koskeva sääntely osoittaa, että ensisijainen tarve on turvata maakuntien toimintaedellytykset. Julkista taloutta ei käsitellä kokonaisuutena. Kiinteistöomaisuuden riskit tulee kohdentaa sille taholle, joka omilla toimillaan vaikuttaa niiden käyttötarpeeseen. Omaisuusjärjestelyt otettava uuteen valmisteluun

8 Omaisuussäädökset loukkaavat perustuslain 121 pykälää Tohtori Kauko Heurun mukaan kuntien ja ky omaisuudenotto ilman täyttä korvausta olisi kunnallisen itsehallinnon perustuslaillisen aseman loukkaus. Tehtäväkokonaisuuden ja omaisuuden siirto murtaa kunnallisen itsehallinnon. Kunnille ei saa aiheutua kiinteistöriskejä, vuokrasopimusten tulee olla 5 vuoden pituisia. Palveluverkkoa tullaan karsimaan vuokrakauden aikana. Toimipisteverkko on tihein siellä missä on suurin päätösvalta. Käyttämättä jäävien kiintestöjen hallintaa ei tule luovuttaa valtakunnalliselle omaisuudenhoitoyhtiölle. Kuntien oikeutta päättää veroprosentistaan ei tule rajoittaa, kuuluu itsehallintoon. Uudistuksen johdosta kalleimman ja halvimman veroprosentin ero uhkaa nousta 2,5 kertaiseksi (nyt 1,35)

9 Maakuntien rahoituslaki Kysymyksenasettelu (27 ja 42) osoittavat, että lainsäätäjä tuntee enemmän huolta maakuntien talouden kantokyvystä kuin kuntien. Maakunnilla tulee olla vapaus päättää organisaatiostaan ja yleiskatteellinen rahoitus. Kuntakohtaiset muutokset valtionosuusjärjestelmässä tulee rajoittaa 50 /as. Esitetty 100 /as vastaisi 0,7 veroprosentin tuottoa. Hämeenkyrön sote nettokustannukset 2014 olivat /as (Pirkanmaa /as). On kohtuutonta, että 12,3 veroprosenttiyksikön vähennys vie enemmän verotuloja kuin kunta on käyttänyt soteen. Edullisille kunnille ei tule aiheuttaa uudistuksesta johtuvaa sopeuttamistarvetta.

10 Ei ole perusteltua, että "voittajien voittoja" rajoitetaan ja "häviäjien tappioita" lievennetään. Kuntien, kuntayhtymien ja niiden osakeyhtiöiden omistamia kiinteistöjä tulee kohdella varainsiirtoverotuksessa samalla tavalla. Arvonlisäverotuksen riskit tulee poistaa.

11 Uudistuksen vaikutuksista Huomiota tulee jatkossa kiinnittää enemmän koko julkisen talouden tasapainoon, ei vain maakuntien talouteen. Hämeenkyrön osalta vaikuttaa siltä, että soten poistumisen johdosta menot vähenevät 33 m ja verotulot ja valtionosuudet 37,7 m eli heikennys on 4,6 m. Erityisen kohtuutonta tämä on siksi, että Hämeenkyrön sotekustannukset 32,3 m ovat Pirkanmaan edullisimpien joukossa. Uudistus rankaisee edullisia kuntia ja palkitsee kalliita. Uudistus vaikeuttaisi Hämeenkyrön kunnan työtä väestön terveyden edistämiseksi ja kunnan elinvoiman kasvattamiseksi.

12 Myös kysymys 42 osoittaa, että valmistelussa tunnetaan enemmän huolta maakuntien kuin kuntien toimintakyvystä. Taustalla siintelee toive kuntarakenteen harvenemisesta maakuntien perustamisen jälkeen.

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta 22.9.2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Lausuntoluonnoksen tarkoitus Tukea kuntia niiden valmistellessa omia lausuntojaan Antaa kunnille

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuudet 6 ja 7 huhtikuuta 2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi Maakuntauudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi 12.9.2016 12.9.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa

ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Näkökulmia sotepalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Kuntoutuspäivät Kulttuuritehdas Korjaamo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 7.6.2019 2 Kuntaliiton linjaukset

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja kunnat

Sote- ja maakuntauudistus ja kunnat Sote- ja maakuntauudistus ja kunnat Hanna Tainio varatoimitusjohtaja 10.5.2016 Luonnos tulevaisuuden kunnan rooliulottuvuuksista 6. Itsehallintoroolin selkiyttäminen lainsäädännössä ja suhteessa maakuntaja

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Koulukatu 51, Vaasa, gsm , sospsyk.fi

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Koulukatu 51, Vaasa, gsm , sospsyk.fi 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Syyskuu 2016 2.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Helsinki 26.8.2016 29.8.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen valmistelun selvityshenkilöhanke

Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen valmistelun selvityshenkilöhanke Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen valmistelun selvityshenkilöhanke Selvityshenkilötyöryhmän Tuomas Pöysti (pj), Annikki Niiranen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus. Joensuu Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus. Joensuu Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Joensuu 25.1.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntauudistuksessa ajankohtaista alueuudistus.fi-sivusto - aineistopankki vaaleja koskeva aineisto puoluesihteereiden

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Muutosjohtaja Kari Hakari

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Muutosjohtaja Kari Hakari 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Muutosjohtaja

Lisätiedot

Hallituksen esitys 15/2017 vp eduskunnalle maakuntien perustamista

Hallituksen esitys 15/2017 vp eduskunnalle maakuntien perustamista Hallituksen esitys 15/2017 vp eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistus-ta koskevaksi lainsäädännöksi Verojaosto 29.3.2017 Keskeisiä asioita kuntien kannalta

Lisätiedot

Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta

Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Maanrakennuspäivä 29.9.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Kysymys on pääosin kuntien (ja kuntayhtymien) tehtävien ja

Lisätiedot

Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät

Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät Kuntatalo 31.10.2017 SOTE ja MAAKUNTAUUDISTUKSEN VASTUUVALMISTELIJOIDEN TAPAAMINEN Valtiovarainministeriö / Kunta ja aluehallintoosasto Miikka Vähänen

Lisätiedot

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Jari Koskinen, toimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Suomalais-venäläinen ystävyyskuntakongressi 22.-24.5.5.2017 Turussa Sisältö Kuntaliitto kaikkien

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Anne Vornanen

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Anne Vornanen 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Keurusselän ympäristölautakunta

Lisätiedot

Oma Häme -hankkeen väliraportti

Oma Häme -hankkeen väliraportti Oma Häme -hankkeen väliraportti Tiedotustilaisuus 24.5.2016 Jukka Lindberg, projektipäällikkö Hämeen liitto www.omahäme.fi Missä menee Oma Häme hanke? Tiivistelmä: Sote III.sta Oma Häme hankkeeksi kevään

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot

Maakunnan talous ja omaisuus

Maakunnan talous ja omaisuus Maakunnan talous ja omaisuus Sote ja maakuntauudistus 1 3Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat tilat maakunta vuokraa vähintään

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Hallituksen esityksen suhde valinnanvapautta koskevaan lainsäädäntöön

Hallituksen esityksen suhde valinnanvapautta koskevaan lainsäädäntöön Olli Mäenpää 27.4.2017 Hallintovaliokunnalle Hallituksen esitys maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Maakuntien hyte-valmistelijoiden vertaisfoorumi Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Kuntaliitto Muuttuvat kuntien hallintomallit Lautakunta hoitaa kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 9.11.2016 1 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten

Lisätiedot

Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019?

Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019? Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019? Maakunta- ja sote-uudistuksen yhteydessä esitetään uudistettavaksi myös laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta. Käsittelyssä olevaan

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Parkanon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuuli Tarukannel 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma 19.2.2018 Järjestämissuunnitelman sisältö Järjestämissuunnitelma laaditaan Maakuntien järjestäminen valtakunnallisen valmisteluryhmän laatiman järjestämisen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 22.8.2016 19.8.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. sähköposti: stus.fi, puhelin

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. sähköposti: stus.fi, puhelin 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Satakunnan pelastuslaitos

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien)

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien) Sote-uudistus Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti (1.10.2015 lukien) Ehdotusten vaikutukset kuntiin 1/2 Kunnat ja kuntayhtymät eivät jatkossa järjestä tai

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Arja Ojala,

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Arja Ojala, 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vihdin kunta Vastauksen kirjanneen henkilön

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa

Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa Muutosjohtaja 13.1.2017 Kuntaliiton ja Keski-Suomen maakuntavaltuuston seminaari 1 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan lausunto

Perustuslakivaliokunnan lausunto Perustuslakivaliokunnan lausunto Tiedoteliite. Kuntaliiton analyysi 30.6.2017 Lisätietoja, johtava lakimies Kirsi Mononen, p. 040 569 5511 Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 26/2017 vp sote-, maakunta-

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun askelmerkit Kanta-Hämeen vetovoima- ja kuntapäivä Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Hämeen parasta kehittämistä! 2015 Kanta-Hämeen sote-valmistelun

Lisätiedot

SOTE rakenneuudistus

SOTE rakenneuudistus SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pirkanmaan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Pikkuaho 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen

Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen Sote-rakenneuudistus tarvitaan Epäedullinen väestöllinen huoltosuhde Hoidon ja hoivan tarpeiden kasvu lähivuosina Työvoiman

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Markku Suoranta Alatori 3, Vaasa hallitus

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Markku Suoranta Alatori 3, Vaasa hallitus 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Pohjanmaan Syöpäyhdistys

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Vesa Wilkko, i.fi

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Vesa Wilkko, i.fi 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Vesa Wilkko,

Lisätiedot

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle

Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 HE 47/2017 Toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen Kuntien takauskeskus Helsingissä 7.6.2017 Valiokunnan kysymys 1: Kunnan asukkaiden

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi lääkäri juhani

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta- ja soteuudistus Maakuntakiertue 2017 Muutosjohtaja Pauli Harju 1 20.2.2017 - Maakunta-sote prosessin pääaikataulu 2017 1 / 2017 2 / 2017 3 / 2017 4 / 2017 6 / 2017 7 / 2017 9 / 2017 HE valinnanvapauslaiksi

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen. lainsäädäntövalmistelu Kunta-alan esimiespäivät

Sote- ja maakuntauudistuksen. lainsäädäntövalmistelu Kunta-alan esimiespäivät Sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädäntövalmistelu 21.9.2016 Kunta-alan esimiespäivät 1 Valmisteltava lainsäädäntö Lausunnolla olevat lakiluonnokset: sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki järjestämislain

Lisätiedot

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT Sote-uudistus ja vammaispalvelut Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT 26.4.2016 Anu Muuri 1 26.4.2016 Esityksen nimi / Tekijä 2 Kestävyysvajetta vähennetään Sote-uudistuksen säästötavoite

Lisätiedot

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Sote Päijät-Hämeessä Jouko Isolauri Muutosjohtaja Taustaa Vuosina 2005-2008 yritys koko maakunnan terveydenhuollon siirtämisestä maakunnan kuntayhtymään Sosiaalitoimi mukaan myöhemmin STM:n kansallisen

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Henkilöstötilaisuudet

Oma Häme kuntakierros Henkilöstötilaisuudet Oma Häme kuntakierros Henkilöstötilaisuudet www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio

Lisätiedot

Yksikanavainen julkinen (valtion) rahoitus. Näkymättömän käden ohjaus: Valinnanvapauden lisäämisen uskotaan lisäävän tuottajien välistä kilpailua

Yksikanavainen julkinen (valtion) rahoitus. Näkymättömän käden ohjaus: Valinnanvapauden lisäämisen uskotaan lisäävän tuottajien välistä kilpailua Sote-arviointi 2019 21.5.2019 Tiedosta arviointiin tavoitteena paremmat palvelut / arviointijohtaja Pekka Rissanen 1 Mitä sote-uudistus muuttaisi? Järjestämisen ja tuottamisen erottaminen Sote-uudistus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kilpailu- ja kuluttajavirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Liisa Vuorio 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN KYSYMYS Mahdollistaako esitetty järjestelmä tavoitteellisen johtamisen ja ohjauksen - toisaalta valtio/maakunta ja toisaalta maakunta/palveluntuottajat akselilla sekä siitä,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Maakuntien taloudellinen itsehallinto

Maakuntien taloudellinen itsehallinto Maakuntien taloudellinen itsehallinto Kuntamarkkinat Arto Sulonen, lakiasiain johtaja, Suomen Kuntaliitto Kunnallinen itsehallinto (perustuslaki 121 ) Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Varsinais-Suomen liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Laura Leppänen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautavaaran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Unto Murto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Maakunnan poliittinen johtaminen

Maakunnan poliittinen johtaminen Maakunnan poliittinen johtaminen Maakuntafoorumi 13.6.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntaliiton korjaussarja Uudistus on toteutettavissa: https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2018/koost e-kuntaliiton-huomioista-maakunta-ja-soteuudistuksen-valmisteluun-toimitusten

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunnan sote-valmistelusta

Ajankohtaista maakunnan sote-valmistelusta Ajankohtaista maakunnan sote-valmistelusta Hämeenlinnan ikäihmisten raati 9 3 2016 Hämeen parasta kehittämistä! Painopisteet 2016-2018 2016 2017 2018 Osallisuuden edistäminen Prosessien ja palvelurakenteen

Lisätiedot

Omaisuusjärjestelyt sote- ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017

Omaisuusjärjestelyt sote- ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017 Omaisuusjärjestelyt sote ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017 Ympäristövaliokunta 8.6.2017 MinnaMarja Jokinen Lainsäädäntöneuvos, Valtiovarainministeriö 1 6.6.2017 Etunimi Sukunimi Omaisuusjärjestelyjen

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset 27.6.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi 5.5.2017 1 Sote-järjestämislain ennakkoarviointi THL on toteuttanut STM:n toimeksiannosta sote-uudistuksen eri vaiheissa valmisteltavan lainsäädännön vaikutusten

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. pu.fi

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. pu.fi 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Suomen Kipu ry

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Finlands framgång skapas lokalt Yhteistyössä Kuntaliitto & Maakuntien tilakeskus: Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Kuntamarkkinat 12.- 13.9.2018 Kuntaliitto, Toinen linja 14 Tilapalvelupäällikkö,

Lisätiedot

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos M A A K U N TA U U D I S T U S Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu Työvaliokunta 31.3.2017 Tuija Puumala 13.4.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. net

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. net 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Peruspalvelukuntayhtymä

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Kuntaliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1. Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio

Lisätiedot

Hallituksen esitykset 15/ / / / /2018. Verojaosto

Hallituksen esitykset 15/ / / / /2018. Verojaosto Hallituksen esitykset 15/2017 57/2017 71/2017 15/2018 16/2018 Verojaosto 3.4.2018 Keskeisiä asioita kuntien / maakuntien kannalta Verotuksen ja verotulojen suhteellisten osuuksien muutos Maakuntien verotusoikeus

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Simo Mäkinen, i.fi, puh

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Simo Mäkinen, i.fi, puh 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Simo Mäkinen,

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Elina Felin, ympäristöterveydenhuollo n johtaja,

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Elina Felin, ympäristöterveydenhuollo n johtaja, 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Lausuntopyyntökirje

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa 1 17.11.2009 Pentti Kananen Valtioneuvoston selonteko 12.11.2009 Hallinnollisten rakenteiden kehittämisen ohella keskeistä on palvelurakenteiden ja palvelujen

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot