Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus"

Transkriptio

1 Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö

2 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön tavoitteet ja pelisäännöt pysyvät pääosin samana Alueidenkäytössä viranomaiset ja viranomaisten roolit osin muuttuvat 2

3 Tavoite Maankäyttö- ja rakennuslaki /132 3

4 Nykytilanteessa ELYkeskuksen tehtävät (MRL 18 ) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus edistää ja ohjaa kunnan alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämistä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on erityisesti valvottava, että kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, muut alueiden käyttöä ja rakentamista koskevat tavoitteet sekä kaavoitusasioiden ja rakennustoimen hoitoa koskevat säännökset siten kuin tässä laissa säädetään. Lisäksi elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus huolehtii sille elinkeinoliikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain (897/2009) 3 :n mukaan kuuluvista tehtävistä EDISTÄJÄ + OHJAAJA + VALVOJA 4 kuntia 40 pinta-ala km2 asukkaita ruotsinkielisiä 22%

5 Nykytilanteessa ELY-keskuksen tarjoama tuki kuntien kaavatyöhön (ohjauksen, edistämisen ja valvonnan kautta) Alueidenkäytön asiantuntijatuki (ELY:n kaavaohjaajat) Juridinen tuki Tarpeen mukaan substanssiosaaminen koko ELY-keskuksesta: Luonnonsuojelu asiantuntijat Rakennussuojelun ja kulttuuriympäristön asiantuntijat Ympäristönsuojelun asiantuntijat * Pohjavedensuojelun asiantuntijat YVA-asiantuntijat Tulvasuojelun ja laajemminkin vesivarojen käytön ja hoidon asiantuntijat Vesihuollon asiantuntijat Liikenteen asiantuntijat à Monet alueidenkäyttöä koskevat reunaehdot ja niiden huomioiminen ovat nousseet esille ELY-keskuksen ohjaukseen liittyvissä kannanotoissa ja neuvotteluissa 5

6 Käytännön tekeminen Vuosittaiset kehittämiskeskustelut (MRL 8 ) Viranomaisneuvottelut Työneuvottelut Viranomaislausunnot Koulutuksen järjestäminen Neuvonta alueidenkäytön asioissa Kuntien MRL:n mukaisten päätösten seuranta ja valvonta à tarvittaessa muutoksenhaku 6

7 Maakuntauudistuksen (ja MRL:n muutosten) jälkeen perustettavien maakuntien tehtävät alueidenkäytössä (maakuntalakiluonnos 6 ) 11) maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus; 12) kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen edistäminen; 13)kulttuuriympäristön hoito; 14) liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot, alueellinen tienpito, maankäytön yhteistyö sekä toimintaympäristöä koskevien tietojen tuottaminen valta-kunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun 19) vesihuollon edistäminen ja suunnittelu, vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtävät, alueelliset luonnonvaratehtävät ja huolehtiminen ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden toteuttamisesta; 20) vesien ja merensuojelu, vesien ja merenhoidon järjestäminen ja toteuttaminen sekä merialuesuunnittelu; 21) ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristötietouden parantaminen; 7

8 Maakuntauudistuksessa 2019 EPOELY:n alueidenkäytön tehtävät jakaantuvat 3 maakunnan vastuulle Keski-Pohjanmaan maakunta 8 kuntaa n as Yhteistyö on mahdollista Pohjanmaan maakunta 14 kuntaa n as Elelä-Pohjanmaan maakunta 18 kuntaa 8 n as

9 Toimintaan liittyvä päätöksenteko ja ohjaus tulee muuttumaan ELY-keskus Valtion aluehallinnon virasto Päällikkövirastossa vastuualueen johtajalla ratkaisuvalta, jota on työjärjestyksellä delegoitu yksikkö ja ryhmätasolle Virkamiesratkaisut virkavastuulla esittelijä+ratkaisija Otto oikeus päälliköillä oman vastuualueen johtajaan saakka Uusi maakunta Itsehallinto, suorilla vaaleilla valittu valtuusto Ratkaisuvalta maakuntavaltuustolla ja hallituksella ratkaisuvalta. Voidaan asettaa lautakuntia ja johtokuntia sekä jaostoja näihin Toimivallan delegointi hallintosäännöllä osin viranhaltijoille on mahdollista Toimintaa ohjaa lait ja asetukset Tulosohjaus ja oppaiden kautta tulkintaohjausta ministeriöstä (YM) Poliittinen ohjaus ei ELY-keskukseen suoraan kohdistu (välillisesti lainsäädännön muutosten + ministeriön ohjauksen kautta) Toimintaa ohjaa lait ja asetukset Tehtävissä jossain määrin poliittinen ohjaus? Maakunnan poliittinen ohjaus ja päätöksentekojärjestelmä vastannee kuntien päätöksentekojärjestelmää? 9

10 Tuki kuntien kaavatyöhön maakunnista Alueidenkäytön ja kuntakaavoituksen edistäjät Tarpeen mukaan substanssiosaaminen koko maakunnasta Maakuntakaavoituksen asiantuntijat Kulttuuriympäristön asiantuntijat Tulvasuojelun ja laajemminkin vesivarojen käytön ja hoidon asiantuntijat Vesienhoidon ja ympäristötiedon asiantuntijat Vesihuollon asiantuntijat Liikenteen asiantuntijat Maakunnalliset selvitykset kuntakaavoituksen tukena à Alueidenkäyttöä koskevat reunaehdot ja niiden huomiointi on selvitettävä substanssiviranomaisten kautta. à Maakunta edistää kuntien toimivia alueidenkäytön prosesseja, joiden kautta MRL:n tavoitteiden mukainen suunnittelu toteutuu à Maakuntakaavoitus siirtyy maakuntien liitoista uusiin maakuntiin (maakunnallisten asioiden ratkaiseminen yhdessä) 10 MAAKUNTAKAAVAN LAATIJA + EDISTÄJÄ

11 Käytännön tekeminen maakunnissa? Maakuntakaavan laadinta Kuntakaavoituksen edistäminen Viranomaisneuvottelut Työneuvottelut Viranomaislausunnot Koulutuksen järjestäminen Neuvonta alueidenkäytön asioissa Alueidenkäytön kehittämishankkeisiin asiantuntijatuki à Jatkossakin tehdään laajaa yhteistyötä kuntien kanssa hyvä elinympäristö tavoitteena 11

12 Mitä tapahtuu ELY-keskuksen nykyisille tehtäville, joita maakunta ei tule hoitamaan? Asiantuntijatuki: substanssiasiantuntemuksesta osa siirtyy valtion uuteen valtakunnalliseen lupa- ohjausja valvonta tehtäviä hoitavaan virastoon (luonnonsuojelu- ja ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät) Kuntakaavoituksen valtion ohjaus: poistuu Valvonta: yleinen MRL:n laillisuusvalvonta valtion viranomaisten toimesta: poistuu maakunnallisesti merkittävien asioiden valvonta maakunnille? substanssiviranomaiset toimialansa asioissa valvovat jatkossakin 12

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4 Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli

Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset ELY-keskuksen muuttunut rooli Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 25.9.2017 1 ELY-keskusten rooli ja tehtävät 18 Elinkeino-,

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ Paula Qvick

AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ Paula Qvick AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ 13.4.2016 Paula Qvick Tilanne Päätöstä maakuntakaavan laadinnan aloittamisesta ei ole Tarkistustarvetta on: suot, puolustusvoimien alueet, maisemat Yleinen tarkistustarve:

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 11.11.2016 Risto Timonen 16.11.2016 Maakuntauudistus Valtakunnallinen aluehallintovirasto kokonaan uusi ympäristötehtäviä AVIeista ja ELYistä Maakunnat kokonaan uusi

Lisätiedot

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Henkilöstöjärjestöt 1.9.2016 Risto Poutiainen Vt. maakuntajohtaja Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Maakunnan päätöksenteko, toiminta

Lisätiedot

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen Karalusu-työryhmä 8.3.2016 Anu Kerkkänen Uudet pykäläluonnokset: MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät Elinkeino-,

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö 9.10.2015 2 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

Alueidenkäyttö, luonnonvarat, liikenne Väliraportti

Alueidenkäyttö, luonnonvarat, liikenne Väliraportti Alueidenkäyttö, luonnonvarat, liikenne Väliraportti Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen liitto 26.1.2017 Toimeksianto Johtoryhmän toimeksianto Yhteen sovittaa laissa määrätyt tehtävät uudeksi palvelukokonaisuudeksi

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka ELY-keskuksen aluekehitystehtävät Lainsäädännöllinen pohja Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä (1837/2009) Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta Jyrki Karhula 20.10.2016 Johto Vastuualueen johtaja Johdon assistenttipalvelut Viestintä Kansainväliset asiat Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakuntauudistus

Pohjois-Savon maakuntauudistus Pohjois-Savon maakuntauudistus Liikenne, infra ja alueidenkäyttö - Tavoitteita, tehtäviä ja yhteistyötä Työryhmä: Patrick Hublin Tommi Huttunen Tuula Hyttinen Annaelina Isola Leila Kantonen Eija Kinnunen

Lisätiedot

Maakuntauudistus mikä muuttuu joukkoliikenteessä?

Maakuntauudistus mikä muuttuu joukkoliikenteessä? Maakuntauudistus mikä muuttuu joukkoliikenteessä? Suomen Paikallisliikenneliiton Iltapäiväseminaari 16.3.2017 Lainsäädäntöjohtaja Silja Ruokola 1 ELY-keskusten liikennevastuualueiden nykytila 2 Liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari 25.10.2016 Hämeenlinnan Ylijohtaja Pekka Savolainen Hämeen ELY-keskus Valtiolta (ELY, AVI) maakuntaan siirtyviä tehtäviä Sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Maarit Ilola Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen

Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus Pekka Hokkanen 9.6.2017 Aluekehittämisen, maaseudun kehittämisen ja alueiden käytön kattava palvelukokonaisuus Muodostaa loogisen, aluekehitys -yläteeman alle

Lisätiedot

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus. Oma Häme Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa www.omahäme.fi Kanta-Hämeen maakunta, maakuntakaava-alue : Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta:

Lisätiedot

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Palveluiden yhdenvertainen saatavuus,

Lisätiedot

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus Vesienhoito hallinnonuudistuksessa Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä 23.5.2018 Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus 1 2 14 000 htv Kanta-Hämeen ja Päijät- Hämeen vuosibudjetit yhteensä noin 1 200 000 000 euroa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Varsinais-Suomen ELY-keskus / Olli Madekivi 13.4.2010 1 Organisaatio 13.4.2010 2 Ympäristökeskuksesta ELYn

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,

Lisätiedot

Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa. Timo Mäkikyrö

Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa. Timo Mäkikyrö Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa Timo Mäkikyrö 29.11.2018 Maakunnan tehtäväalat (HE 15/2017) Maakunta hoitaa liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot,

Lisätiedot

Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät. Johtaja Kari Lehtinen Keski-Suomen ELY

Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät. Johtaja Kari Lehtinen Keski-Suomen ELY Uuden Valtion lupa ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät Johtaja Kari Lehtinen KeskiSuomen ELY 1 1.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupa ja valvontaviraston tehtävät Opetus ja kulttuuritoimi Sosiaali

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu?

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Hallitussihteeri Sara Viljanen Vaikuta vesiin päivät 2017 5.9.2017, Turku ALUEHALLINTOUUDISTUS VESIEN- JA MERENHOIDOSSA / LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-

Lisätiedot

Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1: Osittaisen muutoksen sijainti Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

Rajapinnoista yhdyspintoihin. Kuntaliiton yhdyspintaseminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Rajapinnoista yhdyspintoihin. Kuntaliiton yhdyspintaseminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina Rajapinnoista yhdyspintoihin Kuntaliiton yhdyspintaseminaari 30.3.2017, Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kunta ja maakunta yhteistyötä ja työnjakoja Uudistuksessa kysymys on pääosin kuntien (ja

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

1. ELY-keskusten roolin muuttaminen konsultoivaksi maankäyttö- ja rakentamisasioissa

1. ELY-keskusten roolin muuttaminen konsultoivaksi maankäyttö- ja rakentamisasioissa Ympäristöministeriö Anu Kerkkänen Muistio 3.2.2016 1. ELY-keskusten roolin muuttaminen konsultoivaksi maankäyttö- ja rakentamisasioissa Hallitusohjelmassa todetaan seuraavasti: - ELY-keskusten rooli kaavoitus-

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013

AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013 AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä VARELY/ALS 17.6.2013 Maisemaselvitys Tietoa maisemasta ja suuntaviivoja suunnittelun tueksi VARELY/ALS SISÄLTÖ

Lisätiedot

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki

Lisätiedot

Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) I Kari Oinonen, Aino Rekola

Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) I Kari Oinonen, Aino Rekola Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) 30.8.2017 I Kari Oinonen, Aino Rekola Tausta Maakuntauudistuksen selkein, välitön vaikutus kohdistuu toimijoiden tehtäviin, rooleihin sekä yhteistyöhön

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista Kuntamarkkinat 13. Lakiklinikka Minna Mättö Lakimies, Alueet- ja yhdyskunnat -yksikkö - Maakuntauudistukseen liittyvät muutokset - MRL:n kokonaisuudistus

Lisätiedot

Nykytila & Keskeiset toimintaprosessit

Nykytila & Keskeiset toimintaprosessit Satakuntaliitto Alueiden käyttö Nykytila & Keskeiset toimintaprosessit 14.02.2017 Päivi Liuska-Kankaanpää Alueiden käytön johtaja 1 2 Maakuntaliiton lakisääteiset tehtävät (6.6.2016): huolehtia MRL:n mukaisesta

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1

Lisätiedot

Vesihuollon kehittämispäivä

Vesihuollon kehittämispäivä Vesihuollon kehittämispäivä 14.3.2016 Jyrki Palomäki Alueidenkäyttö- ja vesihuoltoyksikön päällikkö Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 10.3.2016 Ajankohtaista Valtakunnallisen viemäröintiohjelman

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haastaa kunnat ja maakunnat

Ilmastonmuutos haastaa kunnat ja maakunnat Ilmastonmuutos haastaa kunnat ja maakunnat Lapin maakuntatilaisuus 22.5.2018, Rovaniemi Kalevi Luoma Mihin kuntien ilmastotyö perustuu: ilmastopolitiikka Kansainväliset ilmastoneuvottelut» Pariisin sopimus

Lisätiedot

Muuttuvat roolit alueidenkäytössä I Kari Oinonen, SYKE

Muuttuvat roolit alueidenkäytössä I Kari Oinonen, SYKE Muuttuvat roolit alueidenkäytössä 12.12.2017 I Kari Oinonen, SYKE Tausta Maakuntauudistus vaikuttaa selkeimmin, välittömimmin alueidenkäytön toimijoiden tehtäviin, rooleihin sekä yhteistyöhön Valtion rooli

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Oma Häme LJS-työryhmä

Oma Häme LJS-työryhmä www.omahäme.fi Oma Häme LJS-työryhmä 21.4.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle) 2015-2016 Oma Häme suunnitteluvaihe

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset 6.9.2017 Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus mukana arjessa

Varsinais-Suomen ELY-keskus mukana arjessa Varsinais-Suomen ELY-keskus mukana arjessa Yhteistyötä asiakkaiden ja alueen hyväksi Osaavalla työvoimalla menestykseen Houkuttelevalla toimintaympäristöllä uusia asukkaita ja yrityksiä Kehittyvällä ruokaketjulla

Lisätiedot