REIJOLAN KOULU Tiedonpolku 3, Reijola KUNNOSTUS- JA KORJAUSTOIMENPITEET
|
|
- Sari Sala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 REIJOLAN KOULU Tiedonpolku 3, Reijola KUNNOSTUS- JA KORJAUSTOIMENPITEET Hankesuunnitelma Joensuun Tilakeskus
2 2 1. JOHDANTO Rakennuksen käyttäjät ovat kokeneet huonoon sisäilmaan viittaavia oireita. Työterveyshoitaja Leena Mitrunen kartoitti Reijolan koulun työntekijöiden oireet haastatteluin huhtikuussa Koululla työskentelee opetuspuolella 18 henkilöä, joista ainakin 13:lla oli oireita, jotka näyttäisivät johtuvan huonosta sisäilmasta. Yleisimmät oireet olivat poikkeuksellinen väsymys, silmäoireet, pistely ja kihelmöinti suun ympärillä, päänsärky sekä pahenevat migreenioireet. Rakennukseen on tehty kesällä 2016 sisäilmatutkimus, jossa on todettu rakenteiden epätiiveyttä ja rakenteissa viitteitä kosteusvauriomikrobeista. Korjaushankkeessa korjataan tutkimuksissa havaitut sisäilman laatuun vaikuttavat vaurioituneet rakenteet. Puukoulu on jo otettu pois käytöstä siinä todettujen vanhojen vaurioiden vuoksi ja jonka purkamiseen on varauduttu Tilakeskuksen budjetissa. Purkamisen rahoitus käyttötalousmenoista ja ei siten sisälly tähän hankkeeseen. 2. NYKYISET TILAT JA NIIDEN KUNTO 2.1 Nykyiset rakennus ja sen laajuustiedot Vanhin osa Reijolan koulusta eli ns. puukoulu on rakennettu vuonna 1956, jonka kerrosala on 627 kem 2. Varsinainen kouluosa on rakennettu 1980, kerrosala 1740 kem 2 ja viimeisin laajennus 2006, jonka kerrosala 300 kem 2. Rakennuksien mittavin muutostyö on tehty vuonna 2003 kun tasakattoiset rakennukset muutettiin harjakattoisiksi. Muut korjaukset ovat olleet paikallisia lähinnä pintapuolisia paikkauksia. Reijolan koululle on toimitettu kaksi eri moduulikouluelementtiä vuosina 2015, kerrosala 147 kem 2 ja 2016, 331 kem 2, jotka ovat koulun käytössä myös korjaustöiden ajan. 2.2 Nykyisten tilojen kunto ja tehdyt tutkimukset Aikaisemmin Reijolan koulun sisäilmaa on tutkinut vuonna 2003 Kaprakka. Tutkimukset vuonna 2016 Kiinteistön kunnon selvittämiseksi kohteessa on tehty rakennustekninen kuntotutkimuksia Suomen Rakennusterveyspalvelut Oy:n toimesta vuoden 2016 aikana seuraavasti: Tutkimukset (maalis-huhtikuu) Sisäilmatutkimukset (näytteenotto): Tutkittiin sisäilman ja pölyn mikrobiologinen koostumus tiloista joissa koettu sisäilma heikoksi / vertailutilat kanta- ja laajennusosa. Näytetuloksissa ei viitteitä mikrobilähteestä. Rakenneavaus tilaan 108 (Vasten puukoulua):
3 3 Todettiin kosteus- ja mikrobivaurioita seinärakenteessa, jonka rakennetyyppi on poikkeava muihin seiniin verrattuna. Ongelmina ovat rakenteen tuulettumattomuus ja epätiivis höyrynsulkukerros. Rakennustekninen riskiarvio ja tutkimussuunnitelma (toukokuu) Suunnitelman aineistona ovat aikaisemmat selvitykset, rakennuspiirustukset ja pintapuoliset havainnot kiinteistöstä. Tutkimusten suoritus (kesä-heinäkuussa) Rakennuksen rakenteiden tarkastaminen riskiarvion perusteella - Alapohjarakenteet ja perustukset (lattia ja sen alapuoliset rakenteet) - Ulko- ja väliseinärakenteet (perustukset ja liittymät muihin osiin) - Yläpohjarakenteet (vesikatto-sisätila) Tutkimuspisteet: - mahdollisimman laaja kuvaus rakenteista ja niiden toteutustavasta sekä kunnosta Menetelmät: - Aistinvarainen havainnointi - Kosteuskartoitukset ja mittaukset - Rakenteen ilmatiiveyden tarkastelu (merkkiaine ja -savu) - Materiaalinäytteenotto Tulokset: Alapohjat: - Liikuntahalliosan märkätilat ja niiden välittömässä läheisyydessä olevat rakenneosat sekä keittiön ja välittömästi siihen liittyvät tilat ovat alkuperäisiä vedeneristämättömiä rakenteita, joissa käytöstä johtuva kosteusrasitus ja vanhat vauriot. - Laajennusosan (v. 2006) kantavien väliseinärakenteiden välitön vierusta ovat lämmön- ja kosteudeneristämättömät perustukset, joissa ei kuitenkaan havaittu viitteitä vauriosta. Rakenteessa todettiin kuitenkin poikkeavaa rakennekosteutta, joka vaati lisätutkimuksia. Ulkoseinät: - Ulkoseinärakenteen liittymässä kosteus- ja mikrobivaurio. Rakenne on vaurioitunut jo rakentamisvaiheessa, vähäinen kosteus reuna-alueella riittää ylläpitämään mikrobitoimintaa. Todettiin merkkiainekokeella ilmavuotoa vaurioituneista osista rakennuksen sisäilmaan. - Ulkoseinärakenteen ja ikkunoiden liittymät epätiiviitä (pois lukien laajennusosa 2006), jolloin ilmavuotoa rakenteista, joka mahdollistaa epäpuhtauksien siirtymisen sisäilmaan. Yläpohjarakenteet: - Laajennusosan yläpohjarakenteen höyrynsulkukerroksessa epätiiveyskohtia, joiden kautta epäpuhtaudet voivat siirtyä sisäilmaan. - Ruokalassa, teknisen työn luokassa sekä liikuntahallin käytävillä mineraalivillaisia rakenneosia - Liikuntahallin käytävien alakatoissa on kosteusvaurioituneita levyjä - Liikuntasalin katossa on mineraalivillainen alakatto. Mineraalivillaisista rakenneosista irtoaa kuituepäpuhtauksia sisäilmaan.
4 Rakennuksen ilmanvaihto: - Laajennus- ja kantaosassa on yhteinen ilmanvaihtokone (uusittu 2006 laajennuksen yhteydessä), kone hyväkuntoinen ja siisti. Kanavissa ei havaittu puhdistustarvetta - Ruokala/keittiön ilmanvaihtokone on alkuperäinen, joissa ohivuotoa suodattimilta ja epäpuhtauksia koneella sekä kanavissa. - Liikuntasalin ilmanvaihtokone on alkuperäinen, jossa ohivuotoa suodattimilta ja kammioissa epäpuhtauksia sekä kosteusjälkiä. Alkuperäiset järjestelmät ovat ongelmallisia. Lisätutkimukset (loka-marraskuu): (Raportti: Kuntotutkimus ) Elokuun korjaustarveselvityksen lisäselvityskohdat - Laajennuksen 2006 väliseinien vierustoilla kosteusvaurio, syy maaperän kosteuden nousu perustuksista, joka korjataan haihdutuskaistalla ja kosteuskatkolla - Kantaosan ulkoseinän ja yläpohjan rakenneliittymistä todettiin ilmavuotoa, jota korjataan osaksi tiivistyskorjauksin. - Yläpohjan vanhan IV-läpiviennin tarkastelut, jotka korjattiin samalla - Salaojajärjestelmän tarkastus. Salaojissa ei todettu puutteita (JoenLoka) Toteutetut korjaukset Puukoulua vasten oleva seinä on tiivistetty ensisijaisena toimenpiteenä. Samalla puukoulu on eristetty ilmanvaihdollisesti muusta koulusta (hallittu alipaine, mittarit/hälytys), jolla estetty puukoulun hajuhaitan leviäminen kantaosan aulatiloihin. Tutkimusten perusteella todetut välittömät helposti suoritettavat sisäilmaa parantavat tiivistystyöt tehtiin syyslomalla. 3. HANKKEEN TARPEELLISUUS Vaurioituneiden rakenteiden korjaus on välttämätöntä sisäilman laadun parantamiseksi. Vauriot johtuvat pääosin rakennusaikaisista rakennusvirheistä ja toimimattomista rakenneratkaisuista. Teknisiä tiloja sisältävä laajennus ja henkilökunnan sosiaalitilan sekä opettajien tilan muutokset joudutaan tekemään koska ko. tilat sijaitsivat nyt jo käytöstä poistetussa ja kesällä purettavassa puukouluosassa.
5 5 4. KORJATTAVAT RAKENTEET Rakennuksessa materiaalinäyttein todettujen ja aistinvaraisesti havaittujen kosteusvaurioiden vuoksi kohteessa joudutaan suorittamaan korjaustoimenpiteitä. Korjaustyössä uusitaan ulkoseinärakenteiden alaosia, korjataan kosteusvaurioituneet alapohja ja väliseinärakenteet sekä suoritetaan ulkovaipan tiivistystöitä. Rakennustekniset korjaustoimenpiteet: Korjaustyö käsittää sisäilma- ja kuntotutkimusten edellyttämät sisäilmakorjaukset ark-, rak- ja lvis-suunnitelmien mukaisesti. Katso rakennustekniset korjaukset liite 1. Teknisen tilan rakentaminen purettavan rakennuksen kohdalle (tekninen tila sijaitsee nykyisin purettavassa puukouluosassa): - lämmönjakohuone ja varastotila, laajennus - päätyseinän korjaus ja sokkelin lämmöneristys - hyödynnetään nykyisiä laitteita (lämmönvaihdin). Tilamuutokset : - rehtorin huone tilaan henkilökunnan sos.tilat (N) wc tilan 102 yhteyteen Ulkovaipan korjaukset: - kantaosan ulkoseinien alaosan korjaus - kantaosan ulkoseinien yläosan sekä ikkunaliitosten tiivistys - yläpohjan höyrynsulun tiivistys - puukouluun liittyvä päätyseinän rakenteet korjataan ulkopuolelta samalla kun puukoulu puretaan Väliseinien korjaukset: - laajennusosan käytävän seinien harkkonosto + kapillaarikatko - käytävän lattian laatoitus + luokkahuoneissa laatoitettavat kosteuden haihdutuskaistat. Keittiön saneeraus: - lattiabetonilaatan uusiminen, uusi vedeneristys/pinnoite (akryylibetoni) - rasvanerotuskaivon purku sisätiloista, ja viemäröinnin uusiminen - ulkoseinän alaosan korjaus ja seinien vesieristys - levyväliseinien uusiminen tiiliseinäksi, varaston ja tsto:n purku - sisäkaton uusiminen, uudet valaisimet Alakattojen kuitukorjaukset: - liikuntasalin käytävien, teknisentyön luokan, aulan ja ruokalan sisäkaton uusiminen sekä putkieristeiden korjaukset - liikuntasalin sisäkaton uusiminen - valaistuksen uusiminen. Pesutilojen saneeraus: - liikuntasalin pesutilojen sekä pukuhuoneiden saneeraus - jäävien rakenteiden kuivaus - pesutilan väliseinien uusiminen tiiliseinäksi
6 6 - suihkutiloihin lattialämmitys Ilmanvaihdon korjaustyöt: - ilmanvaihdon säätö ja mittaus sekä paine-eron ja käyntiaikojen seuranta. Korjaustyö suoritetaan erikseen laadittavan kosteuden- ja pölynhallintasuunnitelman mukaisesti. Työn toteutuksen valvontaan osallistuu kohteen sisäilma- /kuntotutkija. 5. TOTEUTTAMINEN JA AIKATAULU 5.1 Toteuttamistapa ja -ajankohta Kohteen rakentajana toimii tekninen keskus ja talotekniset työt toteuttaa kaupungin sopimusurakoitsijat. 5.2 Aikataulu Hanke toteutetaan kevään ja kesän 2017 aikana, jotta syyslukukausi voidaan aloittaa korjatuissa tiloissa. 5.3 Toteuttamisen aikaiset järjestelyt Saneerattavat tilat ovat tyhjillään korjaustöiden ajan sillä osa Reijolan koulun oppilaista kuljetetaan uuteen Karhunmäen kouluun ja osa jatkaa opiskelua Reijolan koulun pihassa olevissa moduulikouluissa. 6. INVESTOINNIT JA RAHOITUS 6.1 Rakennuskustannukset Rakennuttajatoimisto Protiimi Oy:n laatimaan rakennusosa-arvioon perustuva kustannusarvio on yhteensä (alv. 0%), jakautuen seuraavasti: Rakennuttajan kustannukset Rakennustekniset työt LVIA- työt Sähkötyöt Hankevaraukset Yhteensä Alv. 24 % Kokonaishinta Kustannukset eivät sisällä puukoulun purkua. 6.2 Kaupungin rakennuttamisohjelma Hanketta esitetään kiireellisenä Joensuun kaupungin rakentamisohjelman v nimettyihin hankkeisiin.
7 7 7. KÄYTTÖTALOUS Toimitilakustannukset 10 vuoden poistoajalla. Rakennekorjauksien jälkeen koulun toimintaan liittyvien tilojen pääomavuokraksi on arvioitu 10,55 /m²/kk ja hoitomenoksi 3,67 /m²/kk, eli yhteensä 14,22 /m²/kk. Alustavan kustannusarvion perusteella toimitilakustannukset ovat /v = /kk. Nykyiset koulun toiminnan tilakustannukset ovat /v. 8. LAATIMINEN Hankesuunnitelman laatiminen Hankesuunnitelman laadinnasta on vastannut työryhmä johon ovat kuuluneet rakennuttajan edustajana tilakeskukselta toimistoarkkitehti Raimo Tukiainen, Tuomas Rintala rakennuttajatoimisto Protiimi Oy, arkkitehti- ja pääsuunnittelusta vastaava Ilkka Kärnä Arkpii:stä, rakennesuunnittelija Hannu Lankinen HM Suunnittelu Oy:stä ja kuntotutkimuksesta vastannut tutkimuspäällikkö Joni Sorjonen Suomen Rakennusterveyspalvelut. Joensuussa 18. tammikuuta 2017 Timo Korhonen Tilakeskuksen johtaja Janna Puumalainen Strategiajohtaja
8 Liite: Reijolan koulun rakennustekniset korjaustyöt. 8
Pataluodon koulu Pataluodonkatu 2, 80160 Joensuu. Vaurioituneiden rakenteiden korjaus. Hankesuunnitelma 28.5.2014. Joensuun Tilakeskus
Pataluodon koulu Pataluodonkatu 2, 80160 Joensuu Vaurioituneiden rakenteiden korjaus Hankesuunnitelma 28.5.2014 Joensuun Tilakeskus 2 1. JOHDANTO Rakennuksen käyttäjät ovat kokeneet ajoittain huonoon sisäilmaan
LisätiedotKOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS. Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2
KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2 KOHTEEN KUVAUS oppilaita 800, opetushenkilöstöä 85 kiinteistössä toimivat lisäksi päiväkoti, kirjasto,
LisätiedotMerenojan koulu, Kalajoen kaupunki
Väliraportti, (alustavia käsityksiä rakennuksen kunnosta) 19.4.2017 Työnro 3512584 Ins. Petri Sippola Ins. Henrik Turtinen 2 (34) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...5 1.1 Tilaaja...5 1.2 Tutkimuksen tekijät...5
LisätiedotPohjakuva ja rakenteet. Seinä- ja alapohjarakenteiden toteutustavat tarkistettiin rakenneavauksin
VANHAINKOTIKÄYTÖSSÄ OLLEEN RAKENNUKSEN RAKENNE - JA SISÄILMASTOTUTKIMUS Lähtötiedot Kohde on rakennettu 1980-luvulla Rakennus on ollut koko historiansa ajan vanhainkotikäytössä Tiloissa tehty pintasaneerauksia
LisätiedotArabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus
Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Tiivistyskorjaukset 2015-2016 Koulusiiven julkisivukorjaukset 2017 Kysymykset ja vastaukset Tiivistystyöt
LisätiedotKäpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus
1 Helsingin kaupunki MUISTIO HKR-Rakennuttaja Rakennuttajatoimisto 1 Riitta Harju 9.3.2009 Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 ja Untamontie 2 00610 HELSINKI Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin
LisätiedotMankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus
Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia Tiedotustilaisuus 24.11.2014 Sisäilmaongelmat ovat monimutkaisia kokonaisuuksia Sisäolosuhteisiin vaikuttavat useat eri tekijät: lämpö-, kosteus-, valaistus-
LisätiedotRANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli
Nykyinen liikuntahalli RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 HANKESUUNNITELMA päivitetty 14.06.2016 JOENSUUN TILAKESKUS Länsikatu 15, rakennus 2 80100 Joensuu puh. (013) 267 7111 faksi
LisätiedotJokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat
Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat Jokiniemen koulun vanhempainilta 29.10.2018 Tilakeskusjohtaja Pekka Wallenius Kunnossapitopäällikkö Jussi-Pekka Sojakka Nykytilanne Koulua on korjattu
LisätiedotRAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TEOLLISUUS ALUEEN HUOLTOHALLIKIINTEISTÖ SAHATEOLLISUUSTIE JUUKA
RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TEOLLISUUS ALUEEN HUOLTOHALLIKIINTEISTÖ SAHATEOLLISUUSTIE 3 83900 JUUKA 14.02.2011 Sisällys Esipuhe...3 1 Yleistä kiinteistöstä...3 2 Asiakirjat...3 3 Rakenteiden ja järjestelmien
LisätiedotPäiväkodin kuntotutkimus korjaussuunnittelun lähtötiedoiksi
[presentation title] via >Insert >Header & Footer Päiväkodin kuntotutkimus korjaussuunnittelun lähtötiedoiksi RTA Lopputyö. Henri Käyrä Kiwa Inspecta Henri Käyrä Tekninen asiantuntija, RI Julkinen 20.05.2018
LisätiedotOjoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset
Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset Sanna Pohjola Hanna Kuitunen 1 Lähtökohta ja selvitysten tavoite Ojoisten lastentalon vanha osa valmistunut 1970-luvulla (liikuntasali, keittiö,
LisätiedotMARTTI AHTISAAREN KOULU
MARTTI AHTISAAREN KOULU YHTEENVETO SISÄILMATUTKIMUKSISTA JA - KORJAUKSISTA 2016 1 Tutkimusten lähtökohdat Tutkimusten alussa, marraskuussa 2015, esille nousi ongelmallisina tiloina erityisesti seuraavat:
Lisätiedot1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset
1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset Markus Fränti Kosteus ja sisäilmateknisen kuntotutkimus:
LisätiedotArabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018
Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Maria Lähdemäki Projektipäällikkö Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala 9.5.2018 1 Tilanne loppuvuodesta
LisätiedotKannelmäen peruskoulu
Tilakeskus 22.04.2016 Kosteusvauriokorjaus ja perusparannus Hankenumero 8010430 Tilakeskus Opetusvirasto Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero Kosteusvauriokorjaus ja perusparannus 8010430 Osoite
LisätiedotJoensuun hallintokuntien tilamuutokset Muutostyö. Hankesuunnitelma. Torikatu 17 Siltakatu 18 Jokikatu Joensuun Tilakeskus
Joensuun hallintokuntien tilamuutokset 2015 Torikatu 17 Siltakatu 18 Jokikatu 8 Muutostyö Hankesuunnitelma 17.11.2015 LIITTEET: Pohjapiirrokset 1:200 Kustannusarvio Joensuun Tilakeskus 2 1. JOHDANTO Työryhmä
LisätiedotKortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY
Kortepohjan koulu Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla 1 Yleistietoja rakennuksesta Kortepohjan koulu on valmistunut pääosin 1970-luvulla Kohde on rakennettu neljässä vaiheessa, joista ensimmäisessä
LisätiedotTehtaankadun ala-aste
Sisäilmakorjaukset Opetusvirasto Hankenumero 8010429 Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 8010429 Osoite 1420 Sijainti 91-7-126-1 4372 Rakennustunnus (RATU) Kohdenumero Käyttäjä/toiminta Peruskoulu
LisätiedotGESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus
GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU Sisäilma- ja kuntotutkimus Tiedotustilaisuus 5.3.2018 Olavi Vaittinen, rakennusterveysasiantuntija Inspector Sec Oy (ISEC) TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Koulurakennus ja liikuntasalirakennus:
LisätiedotHANKESUUNNITELMA. Haapajärven yläasteen korjaustyöt
HANKESUUNNITELMA Haapajärven yläasteen korjaustyöt Haapajärven yläasteen korjaustöiden hankesuunnitelma Sisällysluettelo 1. Tarveselvitys... 2 2. Hankesuunnitelma... 2 2.1. Yleistä ja suunnittelun organisointi...
LisätiedotFinnmap Consulting Oy SSM
1 Idänpuoleinen rakennusosa Liikuntasali Idänpuoleinen rakennusosa Kirjasto Liikuntasali Kuvat 1, 2. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää os. Varistontie 3, Vantaa sijaitsevan koulurakennuksen
LisätiedotMEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN
MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, 00270 Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI 12.8.2010 PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN 17.11.2011 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3
LisätiedotSuomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy
1 Kuvat 1, 2. Tutkimuskohteena on ollut koulurakennus, jossa sijaitsee kolme eri-ikäistä osaa. Osat on rakennettu vuosina 1926 ja 1955 sekä 2000-luvun alussa Tutkitut tilat sijaitsevat vuosina 1926 ja
LisätiedotMerkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa
Merkkiainetutkimus Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2 Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus merkkiainekaasun avulla 1. Kohdetiedot Jouni Räsänen, Vantaan kaupunki, Vantaa Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2. Tutkijat
Lisätiedot1982 rakennetun koulurakennuksen sisäilma- ja kosteustekninen kuntotutkimus
[presentation title] via >Insert >Header & Footer 1982 rakennetun koulurakennuksen sisäilma- ja kosteustekninen kuntotutkimus Opinnäytetyö, rakennusterveysasiantuntija, RTA3 Kiwa Inspecta Maija Ojala 7.6.2018
LisätiedotOnnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin
Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin kaupungin opetusvirasto Juha Juvonen, Helsingin kaupungin
LisätiedotMAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus. Tähän tarvittaessa otsikko
MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus Tähän tarvittaessa otsikko TAUSTAA JA TUTKIMUKSEN TEKIJÄT Tutkimuksen tekijä Insinööritoimisto K-S Kitapa Oy / Hannu Leisimo (RI, Rakennusterveysasiantuntija,
LisätiedotJYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2014 RAKENNUKSEN PERUSTIEDOT pinta-ala noin 11 784 br-m 2, kerrosala noin 12 103 ke rakennus
LisätiedotTapiolan uimahalli. TIIVISTELMÄ KORJAUSHANKKEESTA Kimmo Martinsen
Tapiolan uimahalli TIIVISTELMÄ KORJAUSHANKKEESTA 8.1.2018 Kimmo Martinsen 1 Tiivistelmä hankkeesta Korjaushankkeen ensimmäisessä vaiheessa v. 2014 2016 on jo toteutettu uimahallin vanhan osan puku- ja
LisätiedotKiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia
Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä
LisätiedotPihkoon koulu. Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus ISS Proko Oy Peter Mandelin
Pihkoon koulu Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus 7.12.2017 ISS Proko Oy Peter Mandelin Tutkitut rakennukset Uusi Koulu Vanha koulu Uusi koulu Vanha koulu 2 Tehdyt tutkimukset: Rakenneavauksia:
LisätiedotPÄIVÄKODIN PORTAIKON ALAPUOLISEN VARASTON KORJAUKSEN ONNISTUMISEN TARKASTUS JA KOSTEUSVAURIOT JA LEPOHUONEEN LATTIAN KYLMYYS
Raportti 2014 1(6) Lpk Ågeli Kivalterinpolku 3 00640 Helsinki PÄIVÄKODIN PORTAIKON ALAPUOLISEN VARASTON KORJAUKSEN ONNISTUMISEN TARKASTUS JA KOSTEUSVAURIOT JA LEPOHUONEEN LATTIAN KYLMYYS Taustatietoja
LisätiedotJyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010
Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010 Esko Eriksson Kiinteistöjohtaja Jyväskylän Tilapalvelu Kaupungintalon peruskorjauksen hankesuunnitelman lähtökohdat Rakennuksen tekninen
LisätiedotKERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN
KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN Ronja Saarinen Vahanen Rakennusfysiikka Oy TAUSTATIETO Helsingin kaupungin diplomityöhanke, Vahanen
LisätiedotPorvoon kaupunki
Linnajoen koulu R E M O N T T I - I N F O Linnajoen koulu Rakennettu vuonna 1971. Peruskorjauksia ja laajennustöitä mm. vuosina 1993, 2003 ja 2012. Rakennustekninen kuntotutkimus vuosina 2015 ja 2017.
LisätiedotKnuuttilantie 5 B, Jalasjärvi. Rivitalorakennuksen kuntokatselmus klo 12.30
1 7 Knuuttilantie 5 B, 61600 Jalasjärvi Rivitalorakennuksen kuntokatselmus 1.8.2017 klo 12.30 2 7 Tilaus 27.7.2017: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Tarkastuksessa
LisätiedotHARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm
HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm 24.1.2017 2 TUTKIMUKSET, syksy 2017 Tutkimusten tarkoitus Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää syitä joilla
LisätiedotRTA3, LOPPUSEMINAARI Kai Nordberg, DI Ramboll Finland Oy. Ohjaaja: Timo Turunen, TkL, RTA Ramboll Finland Oy
SUOJELLUN 1950-LUVUN KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS SEKÄ PERUSKORJAUSHANKKEEN KORJAUSSUUNNITTELURATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTI RTA3, LOPPUSEMINAARI 6.6.2018 Kai Nordberg,
LisätiedotOpinnäytetyö, seminaari. Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK
Opinnäytetyö, seminaari Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta 7-8.6.2017 Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK Työn aihe Koulurakennuksen kellarin (osa rakennuksesta) sisäilma ja kosteustekninen
LisätiedotPakilan yläaste Pakilantie 67. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS
Pakilan yläaste Pakilantie 67 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081401 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus ja aikataulu
LisätiedotLAY A-siipi, korjaukset YTHS
LAY A-siipi, korjaukset YTHS Katariina Laine, Vahanen Oy 1 Miksi korjattiin? Käyttäjät ilmoittaneet sisäilmahaittaan viittaavasta oireilusta Sisäilma- ja kosteusteknisissä kuntotutkimuksissa 29.10-1.11.2012
LisätiedotRAKENNETIIVEYS TUTKIMUS
Projekti 539.40 RATAS PRO RAKENNETEKNIIKKA TALOTEKNIIKKA SISÄILA RAKENNETIIVEYS TUTKIUS Varistontie, Vantaa 5.5.0 YHTEYSTIEDOT Tutkimuskohde Varistontie, 0660 Vantaa Tilaaja Vantaan tilakeskus Jouni Räsänen
LisätiedotPorolahden peruskoulu, kirjasto, hammash
Helsinki Kaupunkiympäristön tomiala Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash Tutkimuksessa tod.vaurioiden korjaus Hankenro2821P20495 Kaupunkiympäristö Sijainti N- c,v on^ ^ 9 «OS." % IVIaJTcj f* -^ Hamma-
LisätiedotKOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS TARVASMÄEN PÄIVÄKOTI. Markus Fränti RTA, DI
KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS TARVASMÄEN PÄIVÄKOTI Markus Fränti RTA, DI SISÄLTÖ 1. Sananen tutkimusmenetelmistä ja mittauksista 2. Rakenneteknisten tutkimusten tulokset 3. Ilmanvaihtojärjestelmän
LisätiedotCygnaeuksen koulu Maariankatu 7, 20100 TURKU
Cygnaeuksen koulu, 20100 TURKU SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS JATKOTUTKIMUSSUUNNITELMA 15.3.2010 Raksystems-Antcimex Oy Vähäheikkiläntie 56 B FI-20810 TURKU p. 0207 495 500 20100 TURKU 2
LisätiedotMUISTIO AP14_ tila 1176 Hakamäki & Tanner tila 1181 Hakamäki & Tanner tila 1172 Hakamäki & Tanner
MUISTIO 2.7.205 AP4_7035.027 Vantaan kaupunki Jussi-Pekka Sojakka Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Tilakeskus, Tilahallinta, Rakennusten kunnossapito Kielotie 3, 0300 Vantaa Ulkoseinä-,
LisätiedotHÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU
HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU D OSAN VÄISTÖTILASUUNNITELMAN JA E OSAN SISÄYMPÄRISTÖN INFO-TILAISUUS 3.12.2018 D - OSA VÄISTÖTILASUUNNITELMA SUOMEN YLIOPISTOKIINTEISTÖT 3DESIGN / TEEMU PALOMÄKI / TILASUUNNITTELU
LisätiedotHAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET
HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET Petri Lönnblad RI. RTA 4.9.2017 Tehdyt tutkimukset HUHTIKUU 2006: Asbestikartoitus KESÄ-HEINÄKUU 2017: - Kosteuskartoitus, kosteusmittaukset - Rakenneavaukset, mikrobinäytteenotto
LisätiedotStadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS
Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3 Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010146 27.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus
LisätiedotTARKASTUSMUISTIO Länsikatu JOENSUU Poikolan koulu, alakoulu Poikolantie 6 C Juuka
Suomen Rakennusterveyspalvelut Oy TARKASTUSMUISTIO: Poikolan alakoulu, talvi 2012 1/3 Suomen Rakennusterveyspalvelut Oy TARKASTUSMUISTIO Länsikatu 15 80110 JOENSUU 7.5.2012 Juuan kunta, tekniset palvelut
LisätiedotHOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus
Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus jenni.ylikotila@heinavesi.fi 1 / 8 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN TIEDOT... 3 1.1 YLEISKUVAUS KOHTEESTA... 3 1.2 OLEELLISIMMAT HAVAINNOT...
LisätiedotJukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO. Kiinteistön huoltajat, Pekka Ruotsalainen, Jussi Timonen ja Jouni Tissari
MittaVaT Oy MUISTIO 1/6 KOHDE TILAAJA TUTKIJA Tervon kunta Opettaja asuntola Tervon kunta Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO MittaVaT Oy Jouni Tissari ja Jussi Timonen P. 040-7606243 AIKA 26.2.2014
LisätiedotKiinteistökatselmus 2 (12)
Kiinteistökatselmus 2 (12) TAUSTATIEDOT Katselmuksen kohteet sijaitsevat Kurikan Jurvassa osoitteessa kynttiläkuja 2, 61600 Jalasjärvi. Katselmus suoritettiin silmämääräisesti rakenteita avaamatta ja rikkomatta.
LisätiedotLPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS
LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081470 11.6.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus
LisätiedotKonalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille klo
Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille 28.8.2018 klo 18.30-19.30 OHJELMA Koulurakennuksen kunto ja korjaukset kesällä 2018 Jari Pere, projektinjohtaja, sisäilmatiimi Koulurakennuksen peruskorjaus
LisätiedotSisäilmaongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus Saarijärven keskuskoulu. RTA2-loppuseminaari Asko Karvonen
Sisäilmaongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus Saarijärven keskuskoulu RTA2-loppuseminaari 8.6.2017 Saarijärven Keskuskoulu Lähtötiedot Kohde on valmistunut vuonna 1966. Kerrosala 4 334 m2. Laajamittainen
LisätiedotLAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa. Hanna Keinänen, Vahanen Oy
LAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa Hanna Keinänen, Vahanen Oy Miksi korjattiin? Käyttäjät ilmoittaneet sisäilmahaittaan viittaavasta oireilusta Sisäilma- ja kosteusteknisissä kuntotutkimuksissa
LisätiedotJousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne Maija Lehtinen
Jousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne 21.3.2015 Maija Lehtinen Jousenkaaren koulu Valmistunut 1961 Peruskorjattu kahdessa vaiheessa 1996 ja 1998 21.3.2016 2 Kohdekohtainen sisäilmaryhmä Jousenkaaren koululle
LisätiedotSISÄILMAONGELMAT - MITEN PÄÄSEMME NÄISTÄ EROON KORJAUSRAKENTAMISELLA
SISÄILMAONGELMAT - MITEN PÄÄSEMME NÄISTÄ EROON KORJAUSRAKENTAMISELLA, 040-5857534, e-mail, Hannu.Kaariainen@oamk.fi Yleisöosastokirjoituksia riittää, oheinen on 15.2.2016 Aamulehti 2 Mikä on hometalo Vaurioasteen
LisätiedotKeskuskoulu, tiivistelmä vaurioituneista rakenteista Rakennusosa 1968 (Päärakennus)
1968 Keskuskoulu, tiivistelmä vaurioituneista rakenteista Rakennusosa 1968 (Päärakennus) KELLARI 1. KERROS 52 51 50 53 14 80-90 80-90 VOC 3 BP7 80-90 ja RH 75,1% VOC 4 80-100 ja RH 79,5% BP7 22 49 100-110
LisätiedotTiivistyskorjausten onnistuminen
Tiivistyskorjausten onnistuminen Esityksen sisältö Kohde ja perustiedot Lähtötilanne Esitetyt toimenpiteet Korjausesitykset Korjausten ongelmia Tilanne korjausten jälkeen Suojelun vaikutus Valvonta Liikuntasaumojen
LisätiedotTutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Tuomas Hintikka, Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu
Projektinumero: 51579.55 Tilaaja: Porvoon kaupunki, Tilakeskus Liikelaitos Porvoon tilapalvelut Tekninen isännöitsijä Pekka Koskimies Sähköposti: pekka.koskimies@porvoo.fi Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus
LisätiedotKartanonkosken koulun tekniset
Kartanonkosken koulun tekniset selvitykset Infotilaisuudet koulun henkilökunnalle ja oppilaiden huoltajille Pekka Wallenius, tilakeskusjohtaja Osittainen kuntotutkimus Tekijä: Sisäilmatalo Kärki Oy Ajankohta:
LisätiedotLAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA
Merkkiainekoeraportti 1 1 (6) Tilaaja: ISS Palvelut Oy Juha Leppälä Rajatorpantie 8 A 01600 VANTAA LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA Aika: 21.7.2011 Paikka: Laajaniityntie
LisätiedotTUHANSIEN TOIVEIDEN TALO PENTTI JANHONEN OY/ PENTTI JANHONEN
TUHANSIEN TOIVEIDEN TALO PENTTI JANHONEN OY/ PENTTI JANHONEN KUNTOTUTKIMUS 60-LUVUN RIVITALO KUNTOTUTKIMUS 2009 ULKOSEINIEN KUNTOTUTKIMUS RAKENNUKSEN ULKOPUOLEN KUIVATUSSUUNNITELMA PEREHTYMINEN TALON KORJAUS/HUOLTOHISTORIAAN
LisätiedotKosteus- ja mikrobivauriot koulurakennuksissa TTY:n suorittamien kosteusteknisten kuntotutkimusten perusteella
Kosteus- ja mikrobivauriot koulurakennuksissa TTY:n suorittamien kosteusteknisten kuntotutkimusten perusteella Sisäilmastoseminaari 2014 Petri Annila, Jommi Suonketo ja Matti Pentti Esityksen sisältö Tutkimusaineiston
LisätiedotKUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009
1(9) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta 17.12.2009 2(9) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta
LisätiedotVÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS
HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI RAKENNUSVIRASTO HKR-Rakennuttaja Marianna Tuomainen 1 (9) 26.6.2012 MEDIALUKIO Moisionkatu 3 00730 HELSINKI VÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS
LisätiedotRuokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:
Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti
LisätiedotKATUMAN PÄIVÄKOTI KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS RAMBOLL FINLAND OY MARKUS FRÄNTI VASTAAVA TUTKIJA, DI
KATUMAN PÄIVÄKOTI KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS RAMBOLL FINLAND OY MARKUS FRÄNTI VASTAAVA TUTKIJA, DI KOHTEEN YLEISTIEDOT Rakennettu 1978 Peruskorjattu 2001 o Ilmanvaihto muutettu koneellisesta
LisätiedotRAKENTEELLISET SELVITYKSET
Kiinteistökatselmus 2 (11) Kohteen yleiskuvaus Katselmuksen kohteet sijaitsevat Kurikassa osoitteessa Hakunintie 42, 61360 MIETO. Katselmus suoritettiin silmämääräisesti rakenteita avaamatta ja rikkomatta.
LisätiedotVantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie 13, Vantaa sähköposti:
557.8.8.0 Vantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie, 000 Vantaa sähköposti: jouni.rasanen@vantaa.fi Tutkimuskohde Hämeenkylän koulu, RAKENTEIDEN ILMATIIVEYDEN LAADUNVARMISTUS KORJAUSTEN JÄLKEEN
LisätiedotASBESTIN JA HAITTA-AINEIDEN ESIINTYMINEN
4.9.2012 Sivu 1/5 LAUSUNTO AKAAN KAUPUNKI KIINTEISTÖPALVELUT jaakko.parviainen@akaa.fi ASBESTIN JA HAITTA-AINEIDEN ESIINTYMINEN PURETTAVA PAJANTIEN PÄIVÄKOTI PAJANTIE 6 37830 VIIALA YLÖ-ASBEST OY Arto
LisätiedotVUOSINA 1899 JA 1928 RAKENNETTUJEN RIVITALORAKENNUSTEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS MIKA RUOTSALAINEN
VUOSINA 1899 JA 1928 RAKENNETTUJEN RIVITALORAKENNUSTEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS RTA 3 LOPPUTYÖ MIKA RUOTSALAINEN LOPPUSEMINAARIESITYS JOHDANTO Historian havinasta nykypäivään Asuinkäytössä
LisätiedotLÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE PADASJOKI
Vastaanottaja: Seppo Rantanen Padasjoen kunta Työnumero: 051321701374 LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE 8 17500 PADASJOKI Kai Kylliäinen 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kohde... 3
LisätiedotRAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TUOTANTOHALLI JA HUOLTORAKENNUS JUUAN REHU OY LUIKONLAHDENTIE 506 A JA B 83900 JUUKA
RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TUOTANTOHALLI JA HUOLTORAKENNUS JUUAN REHU OY LUIKONLAHDENTIE 506 A JA B 83900 JUUKA 25.03.2013 Rakennus A Rakennus B Sisällys Esipuhe... 1 Yleistä kiinteistöstä... 2 Asiakirjat...
LisätiedotKAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET ja
Raportti 1 (7) Kaarinan kaupunki Mirka Salonen KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET 21.12.2018 ja 21.2.2019 1 Lähtötilanne ja tutkimusmenetelmät
LisätiedotKäpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén
Käpylän peruskoulun vanhempainilta Esityksen sisältö: Untamon tehdyt ja tulevat toimenpiteet Väinölän tehdyt ja tulevat toimenpiteet Peruskorjaukset Untamo 2014 tehdyt korjaukset Kesä: ikkunoiden avausmekanismien
LisätiedotSuomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy
1 itäsiipi pohjoi- nen etelä län- Kuvat 1, 2, 3. Rakennuksessa on tehty pohjakuviin merkityillä alueilla sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden selvittämiseksi rakenneavauksia. Rakenneavausten ja rakennetutkimusten
LisätiedotSOTUNGIN KOULU PIHARAKENNUS:
SOTUNGIN KOULU PIHARAKENNUS: TOIMENPIDE-EHDOTUS RA 249400924 a tarkennetaan rakenteiden avaamisen jälkeen 5.3.2013 (Rajatorpantie 8 A, Vantaa) 1/8 1. YLEISTIEDOT Kohde Kohde Sotungin koulu, piharakennus
LisätiedotM U I S T I O. TIKKURILAN VANHA KIRKKO JA SEURAKUNTAKESKUS Peruskorjaus PERUSKORJAUKSEN RISKIARVIO Asematie VANTAA
M U I S T I O TIKKURILAN VANHA KIRKKO JA SEURAKUNTAKESKUS Peruskorjaus Asematie 12 01300 VANTAA PERUSKORJAUKSEN RISKIARVIO 6.9.2012 Riskiarvio 2 (5) RAKENNUSKOHDE: Tikkurilan kirkko ja seurakuntakeskus
Lisätiedot16.3.2015 SISÄILMAN MIKROBITUTKIMUS
16.3.2015 SISÄILMAN MIKROBITUTKIMUS PERTUN PARAKKIKOULU 05400 JOKELA 05400 JOKELA 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kohdetiedot ja tilaaja... 3 1.2 Toimeksiannon laatija... 3 1.3 Toimeksiannon
LisätiedotNiemikotisäätiön Haagan työkeskus Vanha viertotie 22 C, Helsinki Vesikaton uusiminen, julkisivumuutokset ja pihan kunnostaminen
Niemikotisäätiön Haagan työkeskus Vanha viertotie 22 C, 00330 Helsinki Vesikaton uusiminen, julkisivumuutokset ja pihan kunnostaminen Kuva: Haagan työkeskuksen julkisivu Tekninen hankesuunnitelma 25.11.2013
LisätiedotVanhusten palvelurakennuksen SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS
Vanhusten palvelurakennuksen SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS Kohdetiedot (1/2) - Vaasan seudulla - Rakennettu 1968-69, noin 2250m² - Kantavat rakenteet betonia ja tiiltä - Vesikattorakenne uusittu
LisätiedotFINNSBACKAN PÄIVÄKOTI
FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 27.5.2014 Päärakennus, valmistunut v. 1980 Navettarakennus, valmistunut 1900- luvun alkupuolella Terhi Markkula, Hanna Tuovinen, Vahanen
LisätiedotToimisto- ja opetusrakennuksen sisäilmastoselvitys.
Toimisto- ja opetusrakennuksen sisäilmastoselvitys. Rakennusterveysasiantuntijan koulutusohjelman opinnäytetyö. 23.9.2015 Marko Koivisto Sirate Group Oy Sisäilmastoselvityksen lähtökohdat, toimeksianto
LisätiedotCase Linnankosken lukio. Mika Matikka WSP Finland Oy Liiketoimintajohtaja, korjausrakentaminen
Case Linnankosken lukio Mika Matikka WSP Finland Oy Liiketoimintajohtaja, korjausrakentaminen Linnankosken lukio, raapaisu historiasta valmistunut keväällä 1953 koulukäyttöön alkuperäisistä rakenteista:
LisätiedotInfotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille 8.5.2018 Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala OHJELMA Tervetuloa ja tilaisuuden tavoite, Maija Mattila, tilaisuuden juontaja Koulurakennuksen
LisätiedotLapin yliopiston Taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset 1-4 kerroksissa Käyttäjäinfo
Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset 1-4 kerroksissa Käyttäjäinfo 10.12.2014 Hanna Tuovinen, Vahanen Oy Miksi korjataan? Käyttäjät ovat ilmoittaneet sisäilmahaittaan viittaavasta oireilusta
LisätiedotLuokkahuoneen 223 ja ulkovälinevaraston 131 kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus
1 (4) MUISTIO 16.4.2014 KOTTBY LÅGSTADIESKOLA Pohjolankatu 45 00600 Helsinki Luokkahuoneen 223 ja ulkovälinevaraston 131 kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus Tutkimusajankohta 19.2. 27.3.2014 Tilaaja
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014
Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 8 Lasten päiväkoti Tilhen peruskorjauksen rakennus- ja talotekniikkaurakoiden työt sekä urakoitsijoiden valinta HEL 2013-016405 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta
LisätiedotTutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Miika Virtanen Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu
Projektinumero: 51579.55 Tilaaja: Porvoon kaupunki, Tilakeskus Liikelaitos Porvoon tilapalvelut Tekninen isännöitsijä Pekka Koskimies Sähköposti: pekka.koskimies@porvoo.fi Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus
LisätiedotRÖYLÄN KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUS Terveellisyyden arviointi
LAUSUNTO 1 (5) RÖYLÄN KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUS Terveellisyyden arviointi Tässä lausunnossa arvioidaan Röylän koulu- ja päiväkotirakennuksen nykyinen terveellisyys. Rakennuksissa on tehty sekä kuntoarvio
LisätiedotLattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012
Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012 Vihertien leikkipuistorakennus Vihertie / Uomakuja 12 01620 VANTAA 1. YLEISTÄ Kohteen yleistiedot Vihertien
LisätiedotKORJAUSTÖIDEN SUUNNITELMIEN MUKAISUUS
1 (12) Pyhäjoen kunta Kiinteistöpäällikkö Pekka Pelttari Kuntatie 1 86100 Pyhäjoki Saaren Koulu, Pyhäjoki KORJAUSTÖIDEN SUUNNITELMIEN MUKAISUUS Tarkastuspäivä 01.03.2018 Jätetty 04.04.2018 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO
LisätiedotTutkimussuunnitelma Rakennustekniset kuntotutkimukset
Tutkimussuunnitelma Rakennustekniset kuntotutkimukset 7.6.2017 Vuokkoharjun koulu, Kärkölä Sisäilmatalo Kärki Oy Ville Vikström Taustaa Rakennus koostuu kahdesta eri rakennusvaiheesta ja osasta, joista
LisätiedotTiivistystyön laadunvarmistus merkkiaineella
TUTKIMUSSELOSTUS 50065.0 Porvoon Kaupunki, tilapalvelut Pekka Koskimies pekka.koskimies@porvoo.fi Tiivistystyön laadunvarmistus merkkiaineella Kohde: Kevättuulen päiväkoti, Sammontie 6, 0650 Porvoo Aika
LisätiedotKORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET
10.8.2015 Sivu 1/8 Tilaaja: Jyväskylän Tilapalvelu PL 193 40101 Jyväskylä Hanke: KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET Sivu 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖTILANNE... 3 1.1 Hankkeen
LisätiedotTIIVESTELMÄ HAVAITUISTA ONGELMISTA
PAIJULAN KOULU Paijulan koulu Nousiaisten kunnassa. Alun perin rakennettu noin 1920 ja laajennus tehty 1970. Rakennuksen kerrosala on noin 528 m² ja huoneistoala noin 470 m². Rakennuksen arvioitu tilavuus
Lisätiedot