Tuloksekkaan verkostoyhteistyön tavat
|
|
- Sanna-Kaisa Kouki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kalatalouspäivät Tuloksekkaan verkostoyhteistyön tavat Hotel Arthur Helsinki
2 Alueellinen kalatalouden yhteistyöryhmä verkostotoimijana vaikuttamisen paikka Uusi yhteistyön muoto: alueelliset kalatalouden yhteistyöryhmät, joiden keskeinen tehtävä on avustaa kalatalousviranomaisia toimialueen kalatalousasioiden hoitamisessa, näkemysten yhteensovittamisessa sekä tutkimustiedon hyödyntämisessä (Uutisrysä 1/2016) Parhaimmillaan verkosto on pitkäkestoinen, vapaaehtoisuuteen perustuva ja ei-hierarkinen Sillä on merkitystä, mitä itse uskomme 2
3 Mitä verkostotyö on? Laaja käsite, tarkoitetaan ammattialat ja organisaatiorajat ylittävää työskentelymuotoa Verkostotyö on toimintaa avoimissa yhteisöissä, joissa toimijat ovat autonomisia (vapaita tekemään päätöksiä ja valitsemaan omat toimintatapansa) ja joissa yhteistyön jatkuvuus ja onnistuminen perustuu luottamukseen toimijoiden välillä. (Timo Järvensivu) 3
4 Miksi tarvitaan verkostotyötä? Palvelujärjestelmät pirstoutuvat ja monimutkaiset ongelmat vaativat monimuotoisia ratkaisuja, joihin ammattialat ja organisaatiot eivät kykene yksin (Seikkula & Arnkil 2005) 4
5 Dialogi, työ ja tulevaisuus (VN:n hanke) 5
6 6 Miten verkosto käynnistetään stepit 1. Koolle kutsuminen ja motivointi, innostaminen Keitä meitä on? Mikä on tavoitteemme? Millaista osaamista tarvitsemme? 2. Sovimme yhteisistä tavoitteista Yhteiset tavoitteet sitouttavat, motivoivat, innostavat 3. ja toimintatavoista. Toiminta perustuu luottamukseen ja avoimuuteen 4. Toiminta: Verkoston johtaminen ei ole päätöksentekoa, vaan verkoston päätöksenteon mahdollistamista ja tukemista. 5. Tulosten levittäminen
7 Miten näen ja miten muut näkevät verkoston ja sen mahdollisuudet?
8 1. Tarvitaan yhteinen tahtotila - visio Verkosto toimii parhaiten silloin, kun löydetään yhteinen missio, jota varten ollaan olemassa. Puuttuuko meiltä puuttuu yhteinen visio ja strategia, miten kohtaamme tulevaisuuden haasteet? Kun strategia puuttuu, tapahtuu strategista ajautumista. Strateginen ajautuminen tarkoittaa, että tulevaisuuden visiosta ja strategiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, ja ajaudumme kohti tulevaisuutta, jota kukaan ei halua. 8
9 2. Visiosta konkreettisiksi tavoitteiksi 9 Vision pohjalta luodaan riittävän konkreettisia tavoitteita Verkostosta paras osaaminen kuhunkin tavoitteeseen Ellei tätä ole, verkostosta tulee kahvikuppiseura, jossa käydään jutustelemassa niitä näitä. Seuraus: emme saa mitään oleellista aikaan, junnaaminen paikallaan; jokainen tekee mitä parhaaksi näkee; tuloksettomuus Tavoite antaa voimaa verkostolle osaamiset yhteen, yhdessä onnistuminen, verkostossa pääsemme parempiin tuloksiin kuin yksin
10 3. Verkoston toimintatavat luottamuksen rakentaminen on prosessi Annettu ja ansaittu luottamus Luottamus ja ihmiskuva Tunnettuus ja tuttuus <- avoimuus Samuus, mieluummin kuin erilaisuuden korostaminen 10
11 3. Verkoston toimintatavat luottamuksen rakentaminen on prosessi (jatkuu) Turvallisuus: Tunteiden ilmaisun vapaus Uskallus tuoda esille omat mielipiteet, käydä niistä avointa keskustelua ja Ymmärtää että mielipiteitä voi muuttaa Lupauksista, sopimuksista jne. kiinnipitäminen Helppo menettää, luottamuksen luominen tapahtuu prosessina, hitaasti 11
12 Win-win 12 Timo Järvensivu: vensivu.pdf
13 3. Verkoston toimintatavat sitoutuminen Sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin Sitoutuminen toimintatapoihin Osaamiset yhteen yhteisen tavoitteet saavuttamiseksi Avoimuus uudelle, tulevaisuusnäkökulma Tasapuolisuus Verkosto toimii win-win periaatteella Dialoginen vuorovaikutus 13
14 3. Verkoston toimintatavat väittelystä dialogiin Väittelyssä keskustelijat yrittävät voittaa keskustelun. Sen päämääränä ei ole tutkia mikä teoria, mielipide tai toimenpide on paras tai ratkaista ongelmia. Väittelyssä pyritään osoittamaan - kaunopuheisuudella tai haukkumalla vastaväittelijän henkilökohtaisia ominaisuuksia - miksi vastaväittelijä on väärässä. Väittelyn tarkoitus ei ole vaihtaa, muovata tai parantaa omia näkemyksiä keskusteltavasta asiasta. 14
15 3. Verkoston toimintatavat dialogi ja erilaisten mielipiteiden kunnioittaminen 15 Dialogissa jokainen osallistuja tuo mukanaan omat ainutlaatuiset mielipiteensä, uskomuksensa, olettamuksensa ja näkemyksensä. Lähtökohtana on, että osallistujat huomaavat ja hyväksyvät erilaisten näkemysten ja mielipiteiden olemassaolon. Tavallisessa keskustelussa pyritään löytämään yhteinen tai sopiva vastaus, mutta dialogi on uuden oivaltamista. Dialogin tarkoitus ei ole taistella erilaisten näkemyksien puolesta tai vastaan, vaan löytää yhteinen mielekäs tapa käsitellä niitä.
16 3. Verkoston toimintatavat dialogi ja pidättäytyminen arvostelemasta Arvostelemasta pidättäytyminen on dialogin ja luovan ongelmanratkaisun ehkä tärkein taito. Tarkoittaa, että et heti päätä onko keskustelukumppanisi näkemys oikea vai väärä. Tarkoittaa avointa mieltä: idea että ikään kuin asetat omat näkemykset sivuun kuin kuuntelet muita. Älä kiellä omia ajatuksiasi mutta anna niiden levätä ja anna itsellesi tilaisuus löytää mahdollisuuksia, joista ennen et edes uneksinut. 16
17 3. Verkoston toimintatavat dialogi ja asioiden näkeminen muiden näkökulmasta Pyri näkemään asiat muiden näkökulmasta. Usein etsimme niin innokkaasti todisteita omien näkemyksiemme puolesta, että unohdamme todisteet ja argumentit niitä vastaan. Vastaavasti kun kohtaamme vieraan, vastakkaisen tai oudon näkemyksen, etsimme taas niin innokkaasti todisteita niitä vastaan, että unohdamme kysyä, mitkä asiat puhuvat niiden puolesta. (Isaacs, Dialogue) 17
18 3. Verkoston toimintatavat dialogi ja Ad hominem keskustelun välttäminen Kunnioita keskustelukumppaniasi ad hominem (miestä vastaan) ajattelun välttäminen Ad hominem -ajattelussa esitettävä asia ja esittäjä sekoittuvat toisiinsa: et siedä keskustelukumppanisi mielipidettä, koska et pidä hänen henkilöhistoriasta tai ulkonäöstä Vaikka et pidä keskustelukumppanisi elämäntavasta, pukeutumis- tai hiustyylistä, se ei silti tarkoita, että hän olisi aina väärässä, valehtelisi tai olisi tietämätön 18
19 3. Verkoston toimintatavat dialogi ja yhdessä ajatteleminen 19 Älä yritä voittaa yksin - yritä voittaa yhdessä muiden kanssa. Dialogissa pyritään luomaan yhteinen allas, jossa kaikkien mielipiteet, kertomukset ja oivallukset ovat vapaasti poimittavissa tarkastelun kohteeksi. On koko ryhmän vastuulla mitä niille tehdään. Koska kukaan ei yksin ole vastuussa esitetyistä mielipiteistä, on myös helpompi muuttaa mielipidettään.
20 3. Verkoston toimintatavat dialogi ja yhdessä ajatteleminen Pyri löytämään järkeä ajatuksissa, jotka ensin vaikuttavat oudoilta. Tue keskustelukumppanisi väitteitä ja kysy muiden ihmisten mielipiteitä. Pidä yllä innostava ja motivoiva asenne. Seurauksena voi olla uuden oivalluksen löytäminen - vaikka se on ristiriidassa vanhan mielipiteesi kanssa. "Kehitä sellainen asenne, että jokainen idea on hyvä idea... Muista että monesta maailman nerokkaimmasta ideasta tehtiin alussa rankkaa pilaa... Kyynisyys ehkäisee luovaa ajattelua" (Requirements for Creative Thinking). 20
21 Tanssii susien kanssa Ote dialogista (elokuvan Tanssii susien kanssa -käsikirjoituksesta), joka perustuu siouxintiaanien perinteisen dialogityyppiseen keskustelutapaan. Sioux-intiaaniheimon päällikkö on koonnut heimon vanhempien neuvoston liittovaltion sotilaan (Kevin Costner) tunkeuduttua heidän alueelleen. Kyse on vakavasta kriisistä, sillä valkoisen miehen tunkeutuminen alueelle saattaa merkitä heimon elinolojen äkillistä muutosta ja selkkausta valkoisten kanssa. Tuulitukka: En välitä puhua tästä valkoisesta miehestä. Mitä tahansa hän on, hän ei ole sioux, ja siksi hän on vähempiarvoinen. Ajatus siitä, että lisää valkoisia on tulossa, saa minut nauramaan. Potkiva lintu: Tuulitukan sanat ovat voimakkaita, ja minä olen kuunnellut niitä. On totta, että valkoiset ovat köyhä rotu ja vaikeasti ymmärrettävissä. Mutta älkäämme erehtykö, valkoiset tulevat. Tuulitukka: Potkiva lintu katsoo aina eteenpäin ja hyvä niin. Mutta tämä mies on merkityksetön. Otan mukaani joitakin miehiä ja ammumme muukalaiseen pari nuolta. Jos hän todella on voimakas, hän ei haavoitu. Jos hän ei ole voimakas, hän kuolee. Poppamies: Kukaan mies ei voi käskeä toista miestä. Mutta valkoisen miehen tappaminen on monimutkainen asia. Jos tapat yhden, miehiä tulee lisää. Päällikkö: Tämä kysymys on omiaan hämmentämään. On vaikea tietää, mitä pitäisi tehdä. Meidän on puhuttava lisää tästä. Tämä keskustelu sisältää periaatteessa kaikki dialogin ja hyvän keskustelun merkit. Siinä pidättäydytään arvostelemasta, kunnioitetaan vastapuolta, 21 ajatellaan ja vaihdetaan näkemyksiä yhdessä sekä uskalletaan kertoa oma näkemys.
22 3. Verkoston toimintatavat dialogi ja kuunteleminen Kuunteleminen on dialogin sydän. Kuunteleminen vaatii sanojen kuulemisen lisäksi oman äänekkään itsemme ymmärtämistä, hyväksymistä ja siitä vähitellen luopumista. 22
23 23
24 Dialogin keskeiset periaatteet üpidättäydy liian nopeista johtopäätöksistä üpidä omat ennakkoluulosi taustalla (Suspend) ükunnioita toista ihmisenä siitä huolimatta, että et ole samaa mieltä ükuuntele aidosti ja halua ymmärtää üpuhu aidosti ja avoimesti William Isaacs,
25 Dialogin 3 kommunikaatiotaitoa Burbulesin mukaan dialogin kehittämisessä pitäisi keskittyä kolmeen kommunikaatiotaitoon: 1. totuudellisuuteen ja vilpittömyyteen, 2. kuuntelemiseen ja 3. järkevyyteen. Vilpittömyydellä Burbules tarkoittaa ihmisen taitoa kertoa totuus niin vilpittömästi kuin se on mahdollista. Kuunteleminen on Burbulesin mukaan aktiivinen toiminta. Kuuntelija ei ole passiivinen vastaanottaja, vaan kuuntelemisen taidolla hän saa puhujan puhumaan paremmin. Nicholas Burbules 25
26 Dialogi tähtää asioiden kohdalleen loksahtamiseen, ei voittamiseen "Dialogi on kuin hyvä tennispeli. Vuoro vaihtuu puolelta toiselle. Siinä ei kuitenkaan pitäisi olla kyse voittamisesta, vaan siitä mielihyvästä, joka tulee kun asiat loksahtavat kohdalleen. Nicholas Burbules 26
27 4. Verkosto tarvitsee uudenlaista johtamista Verkostojohtaminen onnistuu, jos meillä on yhteinen visio ja strategia sekä yhteiset arvot. Innostaminen ja tulevaisuuteen näkeminen Lisäksi tarvitaan avoimuutta ja luottamusta Tällöin mahdollistuu strateginen johtaminen ja vältämme strategisen ajautumisen ja strategisen juonittelun. 27 Fantastics photos for ever
28 Toimivan verkoston tunnuspiirteitä (verkostohankkeista kertyneiden kokemusten mukaan. Korkala 2012) Toiminnan tavoitteet ja sen tuottamat hyödyt ovat verkoston jäsenten helposti nähtävissä Verkoston jäsenillä selkeä kuva siitä, mitä osallistuminen heiltä vaatii Verkoston jäsenet ovat sisäistäneet verkoston toimintaperiaatteet ja pelisäännöt Verkoston jäsenten osaamistarpeita ja kehittämisnäkemyksiä on kartoitettu säännöllisesti 28 Siru Korkala:
29 Toimivan verkoston tunnuspiirteitä Jatkuu 29 Tilaisuuksia kohtaamiselle ja kokemustenvaihdolle on järjestetty säännöllisesti Toiminta on uudistunut uusia ideoita on hyödynnetty toiminnan kehittämisessä Luottamuksellinen ilmapiiri on säilynyt sekä jäsenten kesken että koordinaattorin ja verkoston välillä Verkoston tunnettuutta on edistetty huolehtimalla näkyvyydestä erilaisissa tapahtumissa ja lehdistössä. Siru Korkala:
30 Miten liikkeelle? 1. Mikä on verkoston tavoite ja tehtävä? 2. Millaista osaamista tarvitaan? 3. Keitä verkostoon mukaan? 4. Yhteisistä tavoitteista ja toimintamalleista sopiminen 5. Systemaattinen työskentely, dialogiset menetelmät 4. Verkoston tulosten levittäminen 30
31 Antoisaa verkostotyötä! Kuumapäisyys ja kylmäsydämisyys eivät ole koskaan ratkaisseet mitään. -Billy Graham When you change your perspective, you never know where Astro Teller you're going to end up." 31
Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,
Verkostomaisen toiminnan pääperiaatteet, edellytykset ja parhaat käytännöt. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Verkostomaisen toiminnan pääperiaatteet, edellytykset ja parhaat käytännöt Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kaksi näkökulmaa verkoston määrittelyyn 1. Abstrakti määritelmä: verkosto
Mitä hyötyä verkostotyöstä ja mitkä ovat verkostotyön onnistumisen kulmakivet? Liikkujan polku -verkosto 21.1.2015
Mitä hyötyä verkostotyöstä ja mitkä ovat verkostotyön onnistumisen kulmakivet? Liikkujan polku -verkosto 21.1.2015 Timo Järvensivu, KTT, verkostotyön tutkija, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Mistä on
Verkostoissa toimiminen: verkostotyön perusteita ja käytäntöä. Timo Järvensivu KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Verkostoissa toimiminen: verkostotyön perusteita ja käytäntöä Timo Järvensivu KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Nuori Suomi 13.3.2012 Verkosto voidaan määritellä ainakin kahdella
Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille?
Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Maailman Alzheimer -päivän muistiseminaari 20.9.2013 Seminaarin teema: Välitä Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu KESTÄVÄ
Verkostokehittäminen GeroMetro-verkosto
Verkostokehittäminen GeroMetro-verkosto 4.3.2015 Timo Järvensivu, KTT, tutkija, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Verkostotutkimuksen viidakko tai ekosysteemi Sosiaalisten verkostojen tutkimus Resurssiriippuvuusteoria
Verkostot kehittämistyössä
Verkostot kehittämistyössä Lääkkeiden käytön järkeistämisen verkosto, työpaja 27.9.2012 Timo Järvensivu, KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kaksi näkökulmaa verkoston määrittelyyn
Verkostojen tunnetuksi tekeminen ja hyödyntäminen
Verkostojen tunnetuksi tekeminen ja hyödyntäminen Kimmo Parhiala Suunnittelija, THL 24.2.2015 1 24.2.2015 Verkostojen tunnetuksi tekeminen ja hyödyntäminen 2 Miksi verkostot ovat tärkeitä sosiaalija terveydenhuollon
Voimaa verkostoista Minkälaista dialogia tavoitellaan?
Voimaa verkostoista Minkälaista dialogia tavoitellaan? Hämeen työelämän kehittäjien kokoontumisajot 9.2.2016 Timo Järvensivu, KTT Verkostotyön tutkija ja asiantuntija Aalto-yliopisto ja nommoc seugolaid
Voimaa verkostoista! Tehokkaan ja hyödyllisen verkostotyön askeleet
Voimaa verkostoista! Tehokkaan ja hyödyllisen verkostotyön askeleet GeroMetron kauden aloitusseminaari 1.3.2017 Timo Järvensivu KTT, tutkija ja yrittäjä nommoc seugolaid osk Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos
Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset
Yhteisistä tavoitteista yhdessä tuloksiin Voimaa verkostoista!
Yhteisistä tavoitteista yhdessä tuloksiin Voimaa verkostoista! Verkostotyön keskeiset askeleet Kielten kärkihanke, kieltenopetusta koskevat kokeilut 15.5.2017, Paasitorni Timo Järvensivu KTT, tutkija ja
Rutiineista kokeiluihin: Dialogi luovuutta lisäävänä toimintatapana
Rutiineista kokeiluihin: Dialogi luovuutta lisäävänä toimintatapana 10.6.2015 www.aretai.org Dialogin lähtökohtia 1. Kokemusten erot Jokainen ihminen katsoo tilannetta omasta näkökulmastaan, jonka määrittävät
Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen
Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen puheenjohtajana yksikön, päällikkö Mika Saarinen, CIMO alustajana ja havainnoijana, opetusneuvos Hanna Autere, OPH Hyvät käytännöt ja toimintamallit (1) Kansainvälistyminen
Dialoginen oppiminen ja ohjaus
Dialoginen oppiminen ja ohjaus Helena Aarnio Hämeen ammattikorkeakoulu/ammatillinen opettajakorkeakoulu helena.aarnio@hamk.fi Tavoitteet osata erottaa dialogi muista keskustelumuodoista syventää ymmärrystä
UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN.
UUSI AIKA NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. Me voimme päästä irti nykyisestä kestämättömästä elämäntavastamme ja maailmastamme ja luoda uuden maailman, joka ei ole enää
VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.
VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta
FARAX johtamisstrategian räätälöinti
FARAX johtamisstrategian räätälöinti Sisältö Taustaa Johtamisstrategian luominen ja instrumentin luominen Hyödyt ja referenssit Esimerkkejä matriiseista Prosessi Taustaa Esityksessä käydään läpi FaraxGroupin
AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1
AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TAVOITTEET 12.8.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Ammattimainen yhteistyö moniammatillisessa
Vuorovaikutus - arvostelemisesta arvostamisen
Lions Clubs International MD 107 Finland Vuorovaikutus - arvostelemisesta arvostamisen JOVA II 3.3.2012 Valmennuksen tavoite Ymmärrätte vuorovaikutukseen vaikuttavia tekijöitä Opitte vuorovaikutustaitoja
Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta. Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto
Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Asiakkaat 4,556277056 Asiakkaat Kierros 1 Kierros 2 3. kierros 3,830897704 3,722135008
Pienmarkkinat Teema 1 JÄRJESTÖT toimivat monimuotoisena älykkäänä VERKOSTONA kumppaneiden kanssa POHJOIS-SAVOSSA
Pienmarkkinat Teemat 2-3 Järjestöt ovat maakunnassa osallistavien rakenteiden kokonaisuudessa mukana JA osaavat toimia maakunnan rakenteissa vaikuttavasti Pienmarkkinat Teema 1 JÄRJESTÖT toimivat monimuotoisena
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
Ympäristöasioiden sovittelu
Ympäristöasioiden sovittelu Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi konfliktien ja ihmissuhdeongelmien käsittelyssä. SSF / T. Brunila / 2008 1 Sovittelijan rooli Sovittelija
Ohjaus ja monialainen yhteistyö
Ohjaus ja monialainen yhteistyö Raija Kerätär Työterveyshuollon erik.lääk, kuntoutuslääkäri, työnohjaaja STOry www.oorninki.fi Osallisuus - syrjäytyminen Sosiaalinen inkluusio, mukaan kuuluminen, osallisuus
Hyödy verkostotyöstä! Viritetään verkostot Voimaa vanhuuteen -työhön
Hyödy verkostotyöstä! Viritetään verkostot Voimaa vanhuuteen -työhön 11.10.2017 Voimaa vanhuuteen -verkostopäivät Timo Järvensivu KTT, tutkija ja yrittäjä nommoc seugolaid osk Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Dialogin tavoitteet ja kriteerit. Anas Hajjar Suomen Islamilaisen yhdyskunnan Imaami Tampere
Dialogin tavoitteet ja kriteerit Anas Hajjar Suomen Islamilaisen yhdyskunnan Imaami Tampere 28.9.2016 Dialogi Kahden tai useamman tahon keskustelevat ja vastaavat toisilleen Arabiaksi Hiwar paluu asiasta
STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle
STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.
Projektinhallintapäivä Päivi Kähönen-Anttila
Projektinhallintapäivä 5.6.2019 Päivi Kähönen-Anttila 1.Omistajuus Epäselvät tehtävänannot tai tehtävän osoittaminen useammalle henkilölle aiheuttaa ennen pitkää haasteita ja herättää epäluottamusta tiimin
Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin:
Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: ARVOT SUHTEESSA LAPSIIN - turvallisuus o rajat - rakkaus, lämpö ja välittäminen - oikeus lapsuuteen - mahdollisuus uuden oppimiseen o oikeus esiopetukseen o oikeus
Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!
Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS
Toimiva työyhteisö DEMO
Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
BACK TO BASICS 1 JOS SYDÄN VIELÄ SYKKII MATTI FORSBERG, JÄRJESTÖKONSULTTI
BACK TO BASICS 1 JOS SYDÄN VIELÄ SYKKII MATTI FORSBERG, JÄRJESTÖKONSULTTI Ohjelma Esittelyt ja koulutuksen tavoitteet Miksi yhdistyksesi on olemassa ja mitä se tekee? Tauko Mikä ihmeen missio, visio ja
Tehokkaan verkostotyön perusta. Timo Järvensivu, KTT, verkostotyön tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Tehokkaan verkostotyön perusta Timo Järvensivu, KTT, verkostotyön tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Verkoston toimivuuden avaintekijät Uudet toimijat innostuvat ja tuovat mukaan uutta tietoa ja
Verkostoituminen, näkyvyys ja markkinointi. Annukka Jyrämä 10.11.2014
Verkostoituminen, näkyvyys ja markkinointi 10.11.2014 Verkostoituminen http://images.google.fi/images?q=aboriginal+art&hl=fi&um=1&ie=utf 8&sa=X&oi=images&ct=title Verkostoituminen Verkostoteoriat: markkinat
Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ
Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0
Ryhmätyöskentely. Perehdytysviikko Psykologit Merita Petäjä Ja Minna Nevala
Ryhmätyöskentely Perehdytysviikko 2.9.2015 Psykologit Merita Petäjä Ja Minna Nevala Psykologit Aallossa https://into.aalto.fi/display/fiopintopsykologi/etusivu Ryhmiä ja ilmoittautumiset Opiskelutaidot
Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa
Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Muutoksen johtaminen -koulutuspäivä Jaana Piippo 30.9.2014 Mitä työyhteisön dynamiikka tarkoittaa? Termi dynamiikka tulee kreikan sanasta dynamis, joka
Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014
Dinno Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Sari Tappura DI, tutkija Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous sari.tappura@tut.fi www.dinno.fi Yksilön ja tiimien luovuus Osaaminen,
Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä
Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN
Dialoginen keskustelu luottamuksen ja demokratian edistäjänä. Olli-Pekka Ahtiainen Aretai Oy
Dialoginen keskustelu luottamuksen ja demokratian edistäjänä Olli-Pekka Ahtiainen 1.6.2017 Miten sinä ymmärrät dialogin? Työpajan sisältö! - Dialogi ja demokratia! - Dialogin lähtökohtia! - Dialogi merkityskeskusteluna!
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,
Verkoston tavoite ja strategia
Hyödy verkostotyöstä! Verkoston tavoite ja strategia 10.12.2018 Pohjois-Savon aluetyöverkosto, sosiaali- ja terveysjärjestöt Kuopio Timo Järvensivu, KTT, tutkija ja yrittäjä nommoc seugolaid osk, Aalto-yliopiston
KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ
KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)
Talousjohtaja strategiavaikuttajana: Kohti dialogista johtamista? Eero Vaara
Talousjohtaja strategiavaikuttajana: Kohti dialogista johtamista? Eero Vaara http://www.hanken.fi/staff/vaara Strategisen johtamisen ongelmia» Toiminnallistamisen ( implementointi, jalkauttaminen ) vaikeudet»
Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista?
Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Kirjaston tehtävä Sivistys Innoitus Kirjaston tavoitteet Palvelu, jolla on merkitystä ja jota käytetään
Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja
Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Yhdessä tekemisen hyödyt Perustehtävän laadukas toteutuminen Toimijoiden hyvinvointi Toimijoiden hyvinvoinnin vaikutus
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen
Pirkkalan kunnan strategia
Pirkkalan kunnan strategia 2018 2022 Missio Miksi olemme olemassa? Yhdessä Pirkkalan parhaaksi Kunta on kuntalaisia varten; elinmahdollisuudet, hyvä elämän laatu, tulevaisuuden rakentaminen, paikkakunnan
Verkostossa toimiminen ja yhteinen oppiminen
Verkostossa toimiminen ja yhteinen oppiminen Työpaikkojen hyvinvointiverkosto 12.12.2013 Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kommentoi alustusta viestiseinällä Verkostoissa
Dialogisia menetelmiä uraohjaukseen
Dialogisia menetelmiä uraohjaukseen Helena Aarnio Hämeen ammattikorkeakoulu/ammatillinen opettajakorkeakoulu helena.aarnio@hamk.fi Tavoitteet osata erottaa dialogi muista keskustelumuodoista syventää ymmärrystä
MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki
MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki Monikulttuurisuus ja ihmissuhteet Ihmissuhteisiin ja parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä on hyvä ottaa
Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin
Viestintä strategian mahdollistajana Elisa Juholin 1.9.2016 Karu totuus Jopa yhdeksän kymmenestä strategian toimeenpanosta epäonnistuu Jopa yhdeksän ihmistä kymmenestä ei pysty konkreettisesti sanomaan,
Ennakoinnin työkalupakki -koulutus Päivi Holopainen Well Ahead
Ennakoinnin työkalupakki -koulutus 12.12.2017 Päivi Holopainen Well Ahead Ennakointikoordinaattori Projektipäällikkö Yrittäjä Ennakointikoutsi Sosiaalipsykologi Opettaja Haastaja Huastaja Well Ahead Tulevaisuutta
Saarijärven elinkeinostrategia.
Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset
Mieli kansalliset mielenterveyspäivät
Mieli 2011 - kansalliset mielenterveyspäivät Millainen kylä kasvattaa lapset tulevaisuuteen?. 4.2.2011 Puheenjohtajien yhteenvedot Puheenjohtajien yhteenvedot Sessioiden yhteenvedot 3.2. Kohti pohjalaista
Mitä on coaching ja miten sitä konkreettisesti tehdään?
Mitä on coaching ja miten sitä konkreettisesti tehdään? 25.1.2017 RAIN-työpaja 5.2 Ihmiset ja johtaminen Anneli Holmberg, ICF sertifioitu coach Wiltrain Oy 1 Mitä coaching on? Coaching, on ajatuksia herä3ävä
Katse työyhteisöviestintään mikä tekee työyhteisöstä hyvinvoivan, luovan ja tuottavan ELISA JUHOLIN
Katse työyhteisöviestintään mikä tekee työyhteisöstä hyvinvoivan, luovan ja tuottavan 3.10.2016 ELISA JUHOLIN elisa.juholin@helsinki.fi Lähtökohtia työyhteisöviestinnälle Kansantalouden suhteellinen etu
L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN
Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti
O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N
O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista
RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN
HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus
Missä mennään ELO-toiminnassa?
Missä mennään ELO-toiminnassa? Antti Laitinen LAITURI-projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Voiko ohjausta mitata? Elinikäisen ohjauksen TNO-palvelujen laatu Helsinki 8.4.2014 Keskeiset haasteet
ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA
ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA Hankkeen esittely ja alkukyselyn tulokset Yhteistyö tuo aina mahdollisuuden uusille "ikkunoille" tulevaan. Osaaminen vahvistuu ja näkökulmat
Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja
HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Verkostotyö. Heidi Salokangas RIVERIA.FI
Verkostotyö Heidi Salokangas 15.3.2018 Tavoite > Mitä verkostot ovat? > Miten verkostoja johdetaan? Välineitä omaan työkalupakkiin > Mitä hyötyjä verkostoitumisesta on? Dialogi > rakentava keskustelu Kunnioita.
RATKAISUKESKEINEN TYÖSKENTELY ASIAKASTYÖSSÄ 1-2. Lasse Salmi
RATKAISUKESKEINEN TYÖSKENTELY ASIAKASTYÖSSÄ 1-2 Lasse Salmi www.stepbystep.fi Ratkaisukeskeisyys lyhyesti Jos jokin ei ole rikki, älä yritä korjata sitä Kun tiedät mikä toimii, tee lisää sitä Jos jokin
Tunnistettu ja tunnustettu tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua
Tunnistettu ja tunnustettu tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua KÄRJISTYNYT KESKUSTELU DEMOKRATIAN KRIISI KOMPLEKSINEN MAAILMA Tarjoa dialogia 1 Kysyntää on 2 Dialogi opitaan
Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014
Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?
Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä
Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä Tavoitteita: Palaute lapsen tapaamisesta ja toiminnan tasosta Lisätä vanhempien ymmärrystä omasta sairaudesta ja yhdistää se perheen
Tuottavuutta ja hyvinvointia finanssialalle
Kuinka me yhdessä toimimme? Miten minä voin vaikuttaa? Työn tulevaisuus Finanssiala on suuressa murroksessa ja ala kohtaakin laajalti vaikuttavia muutostekijöitä tulevaisuudessa. Asiakaskäyttäytymisen
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA Susanna Rahkamo, TkT #ssusu 17.8.2018 Johtaminen on vaikutusyritys Johtamisen muutos K 3 I 3 Käske Korjaa - Kontrolloi Innostu Innosta - Innovoi
ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN Humap Oy, sivu 1
ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN 1.9.2009 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TAVOITTEET 1.9.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Asenteet ja luottamus TAVOITTEET PÄIVÄLLE Oman asenteen tarkastelu ja tutkiminen
VAPAAEHTOISUUS - AMMATILLISUUS
VAPAAEHTOISUUS - AMMATILLISUUS 28.9.2011 Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät Kirkon vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke 2009-2012 Etsitään ja löydetään yhdessä seurakuntien kanssa vapaaehtoistoiminnan
SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.
SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita
Aino Kääriäinen 12.9.2013
Aino Kääriäinen 13.11.2014 13.11.2014 Aino Kääriäinen 1 Dialogisuus ja auttavaan suhteeseen asettuminen Vertaisuus ja vapaaehtoisuus auttamissuhteessa Minä Sinä suhde! Dialogia palikoiden avulla harjoituksia.
Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke
Monikulttuurisuus päiväkodissa Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monimuotoiset perheet -verkosto Perheiden monimuotoisuus Noin 1/3 suomalaisista perheistä
Tulevaisuus Lapissa Ovatko verkostomme tehokäytössä?
Tulevaisuus Lapissa Ovatko verkostomme tehokäytössä? Rovaniemi 18.11.2016 Timo Järvensivu KTT, tutkija ja yrittäjä nommoc seugolaid osk Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Organisoitumisen perusmuodot Hierarkia:
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet
Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi?
Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistyksen toiminta-ajatus Onko meillä yhteinen näkemys siitä, miksi yhdistys on olemassa?
Sovittelu. Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä.
Sovittelu Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä. SSF / T. Brunila / 2008 1 Kaksi erilaista näkökulmaa Rikosoikeus
KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.
KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät 24.-25.8.2016, Mikkeli Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.2016 Unelmayhteiskunta (Jensen) Tulevaisuuden maailmassa
LUOTTAMUS KILPAILUETUNA VERKOSTOTALOUDESSA
LUOTTAMUS KILPAILUETUNA VERKOSTOTALOUDESSA UUDISTA JA UUDISTU-messut Vanha Satama 250903 Prof. Kirsimarja Blomqvist Lappeenranta University of Technology TeliaSonera Finland LÄHTÖKOHDAT 1. Verkostosuhteet
KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO
Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista
Moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Neljän Tuulen Seminaari VTT, sosiaalipsykologi Kaarina Isoherranen
Moniammatillista yhteistyötä kehittämässä Neljän Tuulen Seminaari 19.3.2014 VTT, sosiaalipsykologi Kaarina Isoherranen Moniammatillisuus-käsitteen teoreettiset juuret Taustalla systeeminen ajattelu - kokonaisuus
Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä?
Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä? Työpaja 7.11.2017 Reijo Kauppila, Muutosvalmennus Reijo Kauppila Oy Työnohjaaja, johdon valmentaja, KM, Psykodraamakouluttaja TEP reijo.kauppila@muutosvalmennus.fi,
Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin?
Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Katja Syvärinen USO - verkostoprojektin päätösseminaari 21.11.2018 Saako muuttaa? Mitä saa muuttaa? Kuka antaa luvan? Osallisuus - mihin? Omaan
Asiakkaan kohtaaminen, dialogisuus, arvot ja etiikka MISTÄ HYVÄ KESKUSTELUILMAPIIRI TEHDÄÄN?
Asiakkaan kohtaaminen, dialogisuus, arvot ja etiikka 20.1.11 kimmo.karkia@phnet.fi MISTÄ HYVÄ KESKUSTELUILMAPIIRI TEHDÄÄN? Mikäauttaa asiakastyössä Asiakas itse 40% Onnistunut vuorovaikutussuhde 30% Toivon
Ryhmämallitusohje 2016
LUONTAISET TAIPUMUKSET Ryhmämallitusohje 2016 Kalevi Sipinen RYHMÄMALLITUSOHJEITA: VAIHE 1 Mallittamalla otetaan tietoiseen käyttöön olemassa olevia taitoja/mestaruutta LUONTAISET TAIPUMUKSET RYHMÄMALLITUS:
Yhdessä työskentelyn tarve, tahto ja taito. VIP-verkosto, Raasepori Tiina Vormisto, palveluesimies, verkostokoordinaattori
Yhdessä työskentelyn tarve, tahto ja taito VIP-verkosto, 12.3.2019 Raasepori Tiina Vormisto, palveluesimies, verkostokoordinaattori DIALOGINEN VERKOSTOTYÖ YHDESSÄ TYÖSKENTELY Asiakas/työntekijä mukana
Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014
Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Nyt on verkostojen aika Verkostoituminen voi tuoda ison kilpailuedun. Verkostoitumista tukee moni voima: Tekniikan kehitys ja sen vaatima
ACUMEN O2: Verkostot
ACUMEN O2: Verkostot OHJELMA MODUULI 4 sisältää: Lyhyt johdanto uranhallintataitojen viitekehykseen VERKOSTOT: työkaluja ja taitoja kouluttajille Partnerit: LUMSA, ELN, BEST, INNOV, MeathPartnership, SYNTHESIS,
Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät
Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät 31.8.2018 Arja Hastrup, johtava asiantuntija, THL Leena Normia-Ahlsten, erikoissuunnittelija, THL Miksi monialaista arviointia tarvitaan? Arvion
Staran strategia onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät Timo Martiskainen
Staran strategia 2011-2012 - onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät 31.10. - 1.11.2011 Timo Martiskainen Toiminta-ajatus Tuotamme rakennusalan, ympäristönhoidon
Sinä itse. Esimiesarvio esimiestyön kehittämisen tukena Päivi Visuri
Sinä itse Esimiesarvio esimiestyön kehittämisen tukena Päivi Visuri Miksi esimiesarvioita tehdään? Oulun kaupunkistrategiaan on kirjattu tavoitteeksi johtamistyön tukeminen. Kaupunkistrategiaa toteutetaan
TOISINAJATTELUA STRATEGISESTA JOHTAMISESTA. Saku Mantere, Hanken Kimmo Suominen, Perfecto Oy
TOISINAJATTELUA STRATEGISESTA JOHTAMISESTA Saku Mantere, Hanken Kimmo Suominen, Perfecto Oy Hukkuvatko organisaatiot strategioihinsa? Viestintästrategia Konsernistrategia Henkilöstöstrategia Tukiprosessien
Vaalan kuntastrategia 2030
Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä
A lyka s kunta - avoin, luova, virheet tunnistava ja uutta oppiva
A lyka s kunta - avoin, luova, virheet tunnistava ja uutta oppiva Jari Stenvall Professori Johtamiskorkeakoulu/ Tampereen yliopisto Jari.stenvall@uta.fi Sisältö Miltä älykkäiden kuntien kehittämispolitiikka