ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA/ TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI Inarin koulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA/ TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI Inarin koulu"

Transkriptio

1 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA/ TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI Inarin koulu

2 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan tarkoituksena on tarjota lapsille turvallista, viihtyisää ja iloista yhdessäoloa koulupäivän jälkeen toisten lasten ja ohjaajien seurassa. Näin ollen iltapäivätoiminta tukee myös vanhempien työssäkäyntiä. Kerhon toimintaan ja ohjelmaan vaikuttaa lasten jaksaminen ja ulkopuoliset tekijät kuten säätila. On tärkeää, että kerhon toiminta on mielekästä ja palvelee koko lapsiryhmää. Lasten omat toiveet pyritään huomioimaan mahdollisuuksien mukaan toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Toiminnassa huomioidaan se, että lasten koulupäivä on päättynyt ja iltapäiväkerho on lapsille vapaa-aikaa. Tavoitteena on avoin, rohkaiseva ja turvallinen ilmapiiri. Vapaa leikki on tärkeä osa iltapäiväkerhoa. Lapsille tarjotaan mahdollisuutta levähtämiseen ja myös ulkoiluun sekä fyysiseen aktiivisuuteen. Tavoitteena on, että jokainen lapsi saa oman kehitystasonsa mukaista ohjausta ja tukea. Iltapäivätoiminta on Inarin koulussa kolmikielinen. Käytössä ovat suomi, pohjoissaame ja inarinsaame. Lapsia kannustetaan oman äidinkielen käyttöön sekä aikuisten että toisten lasten kanssa. Iltapäivätoiminnassa oli pohjoissaamenkieltä puhuva ohjaaja sekä syyslukukauden pohjois- ja inarinsaamen kieltä puhuva ohjaaja. Ohjaajat puhuivat saamekielisten lasten kanssa saamenkieltä.

3 3 Toiminnan suunnittelussa huomioidaan erityistä tukea tarvitsevien ja eri kulttuuri- ja uskontotaustaisten lasten osallistuminen. Iltapäivätoiminnassa noudatetaan koulun järjestyssääntöjä. Toimintaa ohjaa Inarin kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan periaatteet. 2. TOIMINTA-AJAT JA TOIMINTAMAKSU Syyslukukausi: ma ti Syysloma ma pe Kevätlukukausi: ma pe Talviloma ma pe Iltapäivätoiminnan päivittäinen toiminta-aika on klo välillä. Toimintaa on vain koulupäivinä. Koulun loma-aikoina, lauantaikoulupäivinä ja kevätlukukauden päättäjäispäivänä ei järjestetä iltapäivätoimintaa. Inarin koulun yhteydessä järjestettävään iltapäivätoimintaan voivat hakea kaikki esikouluikäiset sekä 1. ja 2. luokan oppilaat. Aamuhoitoa tarvitsevat esikouluikäiset ohjataan päivähoidon piiriin. Toiminta järjestetään myös muiden vuosiluokkien oppilaille, joilla on perusopetuslain mukainen päätös erillisestä tuesta. Keväällä ennen lukuvuoden päättymistä tuleville esikoululaisille, nykyisille esikoululaisille sekä 1-luokkalaisille lähetetään kysely seuraavan syksyn iltapäiväkerhoon osallistumisesta. Ilmoittautumislomake palautetaan Inarin koululle ja toimintaan haetaan lukuvuodeksi kerrallaan. Iltapäivätoimintaan voi hakea myös kesken lukukauden.

4 4 Iltapäivätoiminnan toimintamaksu on 50 euroa kuukaudessa. Lapselle voidaan hakea kerhopaikkaa myös 10 päiväksi kuukaudessa, jolloin maksu on 25 euroa. Toimintamaksuun sisältyy monipuolinen välipala, joka tarjoillaan koulun ruokalassa. Välipalan lisäksi iltapäiväkerhossa pyritään leipomaan lasten kanssa aina mahdollisuuksien mukaan. Toiminnassa oli yhteensä 28 lasta, joista 8 oli osa-aikaisia eli 10 päivää kuukaudessa. 3. YHTEISTYÖ KOTIEN KANSSA Iltapäivätoiminnan yksi tärkeä tehtävä on tukea kotien tekemää kasvatustyötä, jolloin yhteydenpito vanhempiin on tärkeää. Eri yhteistyömuotoja ovat tiedotteet, sähköposti, Wilma-viestintä, puhelin sekä keskustelut huoltajien kanssa. Iltapäivätoiminnan sisällöstä ja erilaisista toiminnoista tiedotetaan vanhemmille lukuvuoden aikana. Tiedotimme toimintaan liittyvistä tapahtumista Wilman ja sähköpostin kautta. Jos lapsi on iltapäivätoiminnassa 10 päivää kuukaudessa, huoltajan tulee ilmoittaa kerhoon lapsen osallistumispäivät. On tärkeää, että vanhemmat ilmoittavat myös lasten sairastumiset ja muut poissaolot, aikataulumuutokset sekä muut asiat, jotka vaikuttavat lapsen arjen sujuvuuteen. Perheiden kanssa sovitaan lasten turvallisuuskysymyksistä esimerkiksi kotiinlähdön osalta. Jos lapsi saa kulkea yksin kotiin, siitä tulee ilmoittaa iltapäivätoiminnan ohjaajille. Yhteistyö koulun ja iltapäivätoiminnan kesken Iltapäivätoiminta on Inarin kunnan toimintaa, jossa yhtenä toimipaikkana on Inarin koulu. Iltapäivätoiminnassa onkin luontevaa tehdä päivittäin yhteistyötä koulun henkilökunnan kanssa. Inarin koululla järjestettäviin kansalaisopiston sekä koulun omiin kerhoihin voivat osallistua myös iltapäivätoiminnassa mukana olevat lapset.

5 5 He voivat käydä kerhossa iltapäivätoiminnasta käsin ja tulla kerhon loputtua takaisin iltapäivätoimintaan. Lapset osallistuivat kansalaisopistojen ja koulun kerhoihin. Monenlaisia kerhoja oli tarjolla, kuten kansalaisopistolla posliini-, piano-, kantele- ja kitarakerhot. Koulun järjestämät kerhot olivat sähly, luovan ilmaisutaidon sekä saksankielen kerhot. Syksyllä oli liikuntatoimen järjestämä jalkapallokerho. Lisäksi oli myös sähly ja tanssikerhot. Inarin kunnan sivistystoimen yhteinen teema on kaikki samanlaisia, kaikki erilaisia. Otamme tämän teeman huomioon toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Koko koulutoimen yhteinen teema on kehu oppilas päivässä, joka iltapäivätoiminnassa on muotoa kehu lapsi päivässä. lltapäivätoiminnassa otamme tavoitteeksi kehua ansaitusti vähintään yhtä lasta päivässä per ohjaaja. Kiinnitimme tämän lukukauden aikana huomioita erityisesti siihen, että kehumme ja kannustamme lapsia iltapäivätoiminnassa. 4. TOIMINTAMUODOT Toiminnan suunnittelussa pyritään huomioimaan lasten omat toiveet ja tarpeet. Juhlapyhät ja koulun teemapäivät ovat myös osa iltapäivätoimintaa (esim. juhlapäiviin liittyvät korttiaskartelut). Otimme toiminnassa huomioon lasten toiveita. Meillä oli toivomusboksi, johon lapset saivat kirjoittaa toiveensa, mitä halusivat iltapäivien aikana tehdä. Lasten toiveiden mukaan toteutimmekin lelupäivän, pelipäivän, elokuvapäivän sekä leivontatuokioita. Tarjosimme lapsille erilaisia askartelumalleja eri juhlapäiville, joita he saivat halutessaan askarrella. Lapsille tarjotaan mahdollisuuksia tehdä erilaisia käsitöitä ja kartuttaa käden taitoja muun muassa piirtämällä, värittämällä, maalaamalla ja askartelemalla. Askartelu- ja käsityötarvikkeet ovat helposti saatavilla niin, että lapset voivat halutessaan käyttää

6 6 niitä. Kerho-ohjaajat opettavat lapsille heidän halutessaan erilaisia käsitöitä kuten neulomista, virkkaamista ja ompelutöitä. Toiminta sisältää myös yhdessä toimimista; leikkiä, pelejä ja liikuntaa. Askartelumateriaalit olivat saatavilla ja lapset saivat askarrella melkein aina kun halusivat. Värityskuvien värittämiset ja piirrosten tekemiset olivat mieluisimmat kädentyöt heille tänä lukuvuonna. Otimme lasten toiveita huomion tässäkin asiassa ja lapset saivat netistä itse valita, millaisia kuvia he halusivat värittää. Opetimme myös lapsille neulomista ja virkkamista. Myös ompelutyöt olivat suosittuja. Lapset ompelivat erilaisia pehmonalleja ja unikavereita. Iltapäivätoiminnassa ohjataan lapsia läksyjen teossa ja autetaan tarvittaessa. Vastuu kotitehtävien tekemisestä on kuitenkin lapsen huoltajilla ja lapsella itsellään. Toiminnassa oli hiljaisuus ja lepohetki, jolloin oli mahdollista tehdä läksyt hiljaisuudessa ja rauhassa. Lasten kanssa ulkoillaan päivittäin. Ulkoiluun käytetään koulun piha-aluetta sekä lähiympäristöä. Lapsia kannustetaan monipuoliseen liikkumiseen niin ulkona kuin sisätiloissa. Koulun pallokenttä ja jääkiekkokaukalo ovat iltapäiväkerhon käytettävissä. Käymme koulun liikuntasalissa leikkimässä ja liikkumassa mahdollisuuksien mukaan. Voimme myös tehdä pieniä retkiä lähialueelle ja käydä erilaisissa tapahtumissa, joita järjestetään Inarin kirkonkylällä. Ulkoilimme lasten kanssa säiden salliessa. Meillä ei ollut tarkkoja ulkoiluaikoja, vaan ulkoilimme kelien sekä lasten toiveiden mukaan. Koulun liikuntasalia käytimme vähemmän, koska iltapäiväkerholla ei oikein ollut tänä lukuvuonna salivuoroja. Meillä oli salivuoro perjantaisin, mutta se ei ollut hyvä aika, koska juuri silloin oli myös vähemmän työntekijöitä. Iltapäivätoiminnassa on mahdollisuus myös lepoon. Kerhon tiloissa on sohvia ja säkkituoleja, joissa voi rauhoittua tai vaikka lukea. Kirjat ovat kaikkien käytettävissä ja helposti saatavissa. Vapaa leikki on tärkeä osa toimintaa.

7 7 Toiminnassa oli joka päivä lepo- ja hiljaisuushetki välipalan jälkeen. Silloin jokainen lapsi rauhoittui lukemaan tai katsomaan kirjaa tai muuten vain lepäämään. Elokuussa: Tutustumista toisiin (ohjaajat ja lapset) ja iltapäivätoiminnantiloihin sekä sääntöihin. Ulkona leikkimistä ja loppukesästä nauttimista. Elokuussa ulkoilimme paljon. Elokuu meni tutustuessa lapsiin ja ohjaajiin. Syyskuussa: Kasvien, askartelumateriaalien keräilyä ja mahdollisesti retkeilyä lähimaastoon. Syksyiseen luontoon tutustuminen. Emme tehneet syysretkeä. Lapsilla oli iltapäivätoiminnan lisäksi muitakin kerhoja eli koulun ja kansalaisopiston kerhoja. Myös osa lapsista lähti aikaisemmin kolmen taksilla kotiin. Tästä syystä ei löytynyt yhdellekään päivälle yhteistä aikaa, jotta olisimme päässeet yhdessä retkeilemään. Poimimme askartelumateriaaleja koulun pihapiiristä. Lokakuussa: Askartelemme keräämistämme luonnomateriaaleista. Aiheena värit ja mitä niistä löytyy (värien yhdistelemistä, eri sävyt, vastavärit ja värien viestit luonnossa). Teimme erilaisia askartelu- ja vesiväritöitä luonnon materiaaleista. Maalailimme kiviä ja pidimme lelupäivän. Jokainen sai tuoda oman lelun iltapäivätoimintaan. Marraskuussa: Vapaata leikkiä (mm. lasten omia pelejä) Muistetaan isää mm. kortin merkeissä.

8 8 Lapset saivat pääsääntöisesti leikkiä, niitä leikkejä mitä itse halusivat. Lapset tekivät isänpäiväkortteja. Joulukuussa: Teemme jouluaskarteluja mm. kortteja, koristeita jne. Joululeivonnaisten leipomista ja jouluun valmistautumista. Sisustimme tilat jouluisesti erilaisilla askartelutöillä. Leivoimme lasten kanssa pipareita ja pidimme pikkujoulut. Tammikuussa: Kevätlukukauden suunnittelua lasten kanssa yhdessä sekä erilaisten pelien pelaamista yhdessä. Otimme lapsilta ehdotuksia vastaan, mitä toiminnassa voisimme kevään aikana tehdä. Pelasimme eri lautapelejä. Helmikuussa: Ystävänpäivää varten kortteja ja erilaisia muistamisia ystävälle. Aurinko näkyy eli myös valo-teema aiheena. Lapset askartelivat ystävänpäiväkortteja ja hamahelmitöitä lahjaksi. Leivoimme lapsille mokkapaloja Ystävänpäivän kunniaksi. Keskustelimme ystävyydestä. Askartelimme aurinkoja. Maaliskuussa: Istutamme kukkia/taimia. Valmistaudumme pääsiäiseen askartelun myötä. Istutimme lasten kanssa krasseja ja teimme erilaisia pääsiäistauluja iltapäiväkerhon tiloihin. Pidimme lautapelipäivän, joka muuttui lasten toiveista

9 9 lautapeliviikoksi. Lapset saivat tuoda viikon ajan omia lautapelejä toimintaan, joita sitten pelasimme heidän kanssaan. Huhtikuussa: Vappuaskarteluja, keväisiä ulkoleikkejä, mahdollisuuksien mukaan retkeilyä. Vappuaskarteluja emme tehneet. Lapset eivät enää oikein innostuneet askartelemisesta, joten jätimme askartelut sikseen. Siirsimme kevätretken toukokuulle. Toukokuussa: Eläimet keväisessä luonnossa. Askartelemme äideille sekä kasvatamme kesää varten taimia. - Kävimme luontoretkellä Juutuanreitillä. Paistoimme muurikkalettuja ja makkaroita koulun tulistelupaikalla. Lapset veivät istuttamansa krassit äideille äitienpäivälahjaksi. Erilaisista yhteisistä tapahtumista tiedotetaan koteja. Tämä iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lähetetään jokaisen iltapäivätoiminnassa olevan lapsen kotiin. 5. HENKILÖKUNTA JA YHTEYSTIEDOT Inarin koulun yhteydessä toimivassa iltapäiväkerhossa on lukuvuonna neljä ohjaajaa. Kerholla on käytössä kaksi puhelinta, joiden numerot ovat

10 ja Riittää, kun vanhemmat tiedottavat lastensa poissaoloista esim. sairastumisista ja muista muutoksista jompaankumpaan näistä numeroista. Ohjaajina toimivat: Jonna Alava, koulunkäynninohjaaja (pohjoissaame, inarinsaame), Jonna jäi työvapaalle ja kevätlukukaudeksi sijaiseksi tuli Susanna Porsanger. Siiri Magga, lähihoitaja (pohjoissaame), Sirpa Tanhua, lähihoitaja, Sakari Portti ( saakka.) saakka 6. MUUTA Otamme mielellämme vastaan iltapäivätoimintaan liittyviä kehittämisehdotuksia ja toiveita niin iltapäivätoimintaan osallistuvilta lapsilta kuin heidän huoltajiltaankin.

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI Inarin koulu

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI Inarin koulu ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2017 2018 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014 2015. Inarin koulu TOIMINTAKERTOMUS

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014 2015. Inarin koulu TOIMINTAKERTOMUS ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014 2015 Inarin koulu TOIMINTAKERTOMUS 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä.

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI Inarin koulu

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI Inarin koulu ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI 2016 2017 Inarin koulu 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Perusopetuslain (48 a ) mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI IVALON ALA-ASTEEN KOULU

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI IVALON ALA-ASTEEN KOULU ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2018-2019 IVALON ALA-ASTEEN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Perusopetuslain mukainen iltapäivätoiminta on tarkoitettu esikouluikäisille sekä 1.-

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry

ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu Lukuvuosi 2017-2018 Kuopion Setlementti Puijola ry Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN SISÄLTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET 2. TOIMINNAN KOORDINOINTI JA SUUNNITTELU 3. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola ry Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola ry Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2016-2017 Setlementti Puijola ry Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda kerhojen lapsille virikkeellinen, turvallinen

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI IVALON ALA-ASTEEN KOULU

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI IVALON ALA-ASTEEN KOULU ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2017 2018 IVALON ALA-ASTEEN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Perusopetuslain mukainen iltapäivätoiminta on tarkoitettu esikouluikäisille sekä 1. ja

Lisätiedot

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho Lukuvuosi 2017-2018 Siuntion kunta Iltapäivätoiminta (ilttis) on monipuolista ohjattua toimintaa 1. ja 2-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Iltapäiväkerhossa lapset voivat

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA SYYS JA KEVÄTLUKUKAUSI

AAMU- JA ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA SYYS JA KEVÄTLUKUKAUSI AAMU- JA ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA SYYS JA KEVÄTLUKUKAUSI 2017-2018 ILTAPÄIVÄTOIMINTA ON MIELEKÄSTÄ VAPAA-AJAN TEKEMISTÄ AIKUISTEN TURVASSA JA OHJAUKSESSA JOHDANTO Aamu- ja iltapäivätoiminnalla

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset Pirkkalan kunta Sivistysosasto Infovihko iltapäivätoiminnassa olevien lasten vanhemmille Lukuvuosi 2015 2016 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset Lisätietoa löytyy myös opetuksen internet-sivuilta,

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI 2014 2015 TÖRMÄSEN KOULU

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI 2014 2015 TÖRMÄSEN KOULU 1 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI 2014 2015 TÖRMÄSEN KOULU 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Perusopetuslain (48 a ) mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea kodin

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA 2017-2018 Sivu 1 YLEISTÄ ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA Iltapäiväkerhot on tarkoitettu 1-2-luokan lapsille joidenka vanhemmat käyvät työssä tai opiskelevat. Vanhempi joka on kotona,

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014 2015 IVALON ALA-ASTEEN KOULU TOIMINTAKERTOMUS

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014 2015 IVALON ALA-ASTEEN KOULU TOIMINTAKERTOMUS ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014 2015 IVALON ALA-ASTEEN KOULU TOIMINTAKERTOMUS 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Perusopetuslain (48 a ) mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan

Lisätiedot

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten TOIMINTA-AJATUS... 3 1.Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 3 2. Tunne-elämän kehityksen tukeminen...

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

Oletteko tyytyväinen: 1 1. Saamanne tiedon määrään kerhopaikkaa hakiessanne?

Oletteko tyytyväinen: 1 1. Saamanne tiedon määrään kerhopaikkaa hakiessanne? Tammelan kunnan iltapäivätoiminta Lasten vanhempien kyselyn yhteenvetolomake 2016 Toiminnan arviointi 1/5 Oletteko : 1 1. Saamanne tiedon määrään kerhopaikkaa hakiessanne? Ei eikä Kirkonkylä1 1 3 2 3 9

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT

1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT 1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT Aamu- ja iltapäivätoiminta PerusopetusL: 8 a luku (19.12.2003/1136) Aamu- ja iltapäivätoiminta 48 b (19.12.2003/1136) Järjestäminen ja

Lisätiedot

Inkoon kunta Merituulen koulun iltapäiväkerho (1.-2.luokat)

Inkoon kunta Merituulen koulun iltapäiväkerho (1.-2.luokat) Inkoon kunta Merituulen koulun iltapäiväkerho (1.-2.luokat) 1 ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTA 2014-2015 Merituulen koulun Iltapäiväkerho on pääosin 1.-2. luokkalaisille sekä erityistä tukea tarvitseville oppilaille

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAADUNARVIOINTI. Lukuvuosi

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAADUNARVIOINTI. Lukuvuosi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAADUNARVIOINTI Lukuvuosi 2018-2019 ARVIOINTI TOTEUTETTIIN Kirjallisella kyselyllä, jossa oli 15 kysymystä. Kysymyksistä kaksi oli avokysymyksiä. Osa kysymyksistä suuntautui

Lisätiedot

LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.

LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti. LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.) 1.TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Iltapäivätoiminnan tarkoituksena

Lisätiedot

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain

Lisätiedot

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin.

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin. KH 29.1.2013 LIITE Paltamon perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan laatukäsikirja 1 Johtaminen Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan koordinoinnista, arvioinnista ja valvonnasta vastaa Paltamon

Lisätiedot

Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta 2014-15

Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta 2014-15 Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta 2014-15 1 KAATRON ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lapsimäärä: 1. lk 15 lasta 2. lk 11 lasta Yhteensä siis 26 lasta, joista osa-aikaisia (10 pv / kk) oli keskimäärin 9 lasta. Lapset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013-2014

Toimintasuunnitelma 2013-2014 VISIO Nuoret Kotkat on hyvän, lapsilähtöisen iltapäivätoiminnan tuottaja, edistäjä ja kehittäjä. TUOTTAJA tuottaa palveluja kaupungin kanssa tehtävän sopimuksen mukaisesti EDISTÄJÄ edistää lasten osallistumista

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Merituulen koulu

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Merituulen koulu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo 1 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen... 2 1.3 Eettisen kasvun tukeminen...

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO

LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO 2013 2014 LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit LEMPÄÄLÄN KUNTA 2013 Sivistyslautakunta 17.9.2013 Opetusministeriön laatimia, syksyllä 2009 valmistuneita perusopetuksen laatukriteereitä täydennettiin

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala KAARINAN KAUPUNKI 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015 1. Soveltamisala Lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa säätelee Perusopetuslaki (628/1998). Mikäli kunta

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI IVALON ALA-ASTEEN KOULU

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI IVALON ALA-ASTEEN KOULU ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI 2016 2017 IVALON ALA-ASTEEN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Perusopetuslain mukainen iltapäivätoiminta on tarkoitettu esikouluikäisille sekä 1. ja 2.

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Lapsimäärä: 1. lk 17 lasta 2. lk 16 lasta 3. lk 1 lapsi Yhteensä siis 34 lasta, joista osa-aikaisia (10 pv / kk) oli keskimäärin 12 lasta.

Lapsimäärä: 1. lk 17 lasta 2. lk 16 lasta 3. lk 1 lapsi Yhteensä siis 34 lasta, joista osa-aikaisia (10 pv / kk) oli keskimäärin 12 lasta. YHTENÄISKOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lapsimäärä: 1. lk 17 lasta 2. lk 16 lasta 3. lk 1 lapsi Yhteensä siis 34 lasta, joista osa-aikaisia (10 pv / kk) oli keskimäärin 12 lasta. Lapset tulivat iltapäiväkerhoon

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Lumijoen kunta päivitetty 4/11 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan laki astui voimaan 1.8.2004. Kunta vastaa järjestetystä iltapäivätoiminnan lainmukaisuudesta.

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 0 Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Wiitaunioni Sivistystoimi 2011 1 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Ai- toiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat - 578 Paltamo (N = 10) Riitta Rajala 28.2.2015

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat - 578 Paltamo (N = 10) Riitta Rajala 28.2.2015 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 10) Riitta Rajala 28.2.2015 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu-

Lisätiedot

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua! Elokuussa aloitimme 24 lapsen ollessa listoilla, yksi aloittaisi sitten tammikuussa 2017. Ensimmäinen kuukausi meni todella nopeasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin syksyä. Tutustuimme erilaisten leikkien

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan

Aamu- ja iltapäivätoiminnan 1 Sivistyslautakunta 73/2011 Yli-Iin kunnan koululaisten Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaa Opetushallituksen julkaisema Perusopetuksen

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta

Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta Suonenjoen kaupungin iltapäivätoiminta 2015-16 KAATRON ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lapsimäärä: 1. lk 26 lasta 2. lk 13 lasta 3. lk 1 lapsi Yhteensä siis 40 lasta, joista osa-aikaisia (10 pv / kk) oli keskimäärin

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO

LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan alakouluikäisille oppilaille. Iltapäiväkerho aloittaa toimintansa

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 202) Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn huoltajille 22.1. 28.2.2013.

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017 ALKAEN SISÄLTÖ 1. JOHDANTO. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTIA JA ARVOPOHJA 2. TOIMINNAN

Lisätiedot

KOTIKULLAN AAMU-JA ILTAPÄIVÄKERHON Toimintasuunnitelma

KOTIKULLAN AAMU-JA ILTAPÄIVÄKERHON Toimintasuunnitelma KOTIKULLAN AAMU-JA ILTAPÄIVÄKERHON Toimintasuunnitelma Tominta-ajatus ja tavoitteet Tavoitteena on tukea erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempia heidän kasvatustyössään sekä mahdollistaa vanhempien

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely 05-06 . Lapseni viihtyy iltapäivätoiminnassa ( = Eri mieltä, = Samaa mieltä), % 9,7 % 7,9 % 57, % 0,8 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 60,0 % 80,0 % 00,0 % Kaikki (KA:.,

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA Liite nro 4, sivltk. 1/2014, 10 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnan sisältö

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). 1 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa säädetyn

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Kouvola (N = 231) Riitta Rajala

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Kouvola (N = 231) Riitta Rajala Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 231) Riitta Rajala 30.4.2013 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu-

Lisätiedot

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat 11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset

Lisätiedot

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistä varten

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistä varten Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistä varten Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma 1. Toiminnan tavoitteet ja laajuus... 3 1.1. Toiminnan tavoitteet...

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

KH 29.1.2013 LIITE. Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012

KH 29.1.2013 LIITE. Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012 KH 29.1.2013 LIITE Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet Koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon toiminta-ajatuksena on tarjota lapselle turvallinen

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2019-2020 8.8.2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA Liite nro 12, sivistyslautakunta 4/2016 38 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnasta

Lisätiedot

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen

Lisätiedot

LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV

LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta 13.12.2016 ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV 2016-2017 2 1. JOHDANTO Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on taata lapselle

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA/TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI IVALON ALA-ASTEEN KOULU

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA/TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI IVALON ALA-ASTEEN KOULU ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA/TOIMINTAKERTOMUS LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Perusopetuslain (48 a ) mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 huoltajaa, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5

Lisätiedot

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Ko u l u l a i s t e n AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Monet lapset viettävät pitkiä aikoja ilman aikuisen läsnäoloa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakaskysely 2019

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakaskysely 2019 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakaskysely 2019 Leikkipuisto Piika, N=5 Helsinki (N=1225) Kysely toteutettiin sähköisesti 7.1.-18.1.2019 välisenä aikana. Hallinto- ja tukipalvelut, kehittämispalvelut,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lentävänniemen koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

KANSALLINEN LASTENLIITTO - VANTAAN PAIKALLISYHDISTYS RY AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KANSALLINEN LASTENLIITTO - VANTAAN PAIKALLISYHDISTYS RY AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Kansallinen Lastenliitto ry Vantaan paikallisyhdistys ry Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1 KANSALLINEN LASTENLIITTO - VANTAAN PAIKALLISYHDISTYS RY AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma Piirustuskilpailun voittaja Eero 0A 2015-2016 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminta 2015-2016 Inkoon kunta tarjoaa aamu-ja iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto 22.10.2008 20 1. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT.. 2 1. Lainsäädäntö.. 2 2. Toiminta

Lisätiedot

Härmälän koulu lv

Härmälän koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Härmälän koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 16.8.2016 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

Linnainmaan koulupolku

Linnainmaan koulupolku 1 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2017-2018 9.8.2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot