|
|
- Saara Korpela
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12 Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö Yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki Vesijärvenkatu 11 C Lahti LAUSUNTO LAHDEN YLEISKAAVALUONNOKSESTA 2014 Lahden kaupunginmuseon rakennuskulttuuriyksikkö esittää yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäen päiväämästä Lahden yleiskaavaluonnoksesta 2014 pyydettynä lausuntonaan seuraavan: Lahden edellisen yleiskaavakierroksen aikana tehtiin mittavat kulttuuriympäristöselvitykset Lahden kaupunkisuunnittelun, rakennusvalvonnan ja kaupunginmuseon rakennuskulttuuriyksikön yhteistyönä. Selvitysten voi katsoa olevan edelleen oleellisilta osiltaan päteviä. Kulttuuriympäristö on käsitelty yleiskaavaluonnoksessa 2014 samassa muodossa kuin se esitettiin edellisessä, lain voiman saaneessa yleiskaavassa. Kokemukset vahvistuneen yleiskaavan vaikutuksista maankäyttöön ovat toistaiseksi melko vähäiset. On kuitenkin ollut havaittavissa, että kaavan määräykset eivät tue riittävästi kulttuuriympäristöselvityksissä löydettyjen arvojen vaalimista tai arvoja ei ole asemakaavoitusta tai muuta suunnittelua käynnistettäessä pidetty tasavertaisina esillä muiden tavoitteiden rinnalla. Yleiskaavakartan yleismääräys Alueita asemakaavoitettaessa tai muuten suunniteltaessa on yleiskaavan pääkartan merkintöjen lisäksi kiinnitettävä huomiota myös yleiskaavan liitteenä oleviin aluekuvauksiin ja suunnitteluohjeisiin sekä selostuksessa kuvattuihin yleiskaavan toteutusohjeisiin ei käytännössä kiinnittäne arvokohteita ja niihin kohdistuvaa suunnittelua riittävästi toisiinsa. Museo esittää, että kaavakartalle muotoiltaisiin luonnoksessa esitettyä konkreettisempi ja/tai vahvempi määräys. Lahden kaupunki Käyntiosoite toimisto Postiosoite Puhelin Sähköposti ja kotisivut Sivistystoimiala Saimaankatu 11,4krs PL etunimi.sukunimi@lahti.fi Lahden museot LAHTI LAHTI Y-tunnus
13 Museo esittää niin ikään, että myös Liikenteen pääverkon väyläkuvaukset ja suunnitteluohjeet -selvitykseen lisättäisiin kulttuuriarvojen ja kaupunkikuvan vaalimista edellyttävä määräys niissä kohdin, missä kulttuuriympäristöselvityksen kohteita esiintyy. Museo tukee kulttuuriympäristö- ja muussakin työssään kaupungin strategian pohjalta rakennettuja yleiskaavan tavoitteita. Keskeisten tavoitteiden listalta lähes kaikki osiot ovat sovellettavissa suoraan museon kulttuuriympäristötoimintaan ja viranomaistyöhön. Esimerkkejä Euroopan neuvoston joitakin vuosia sitten teettämästä tutkimuksesta: Korjausrakentaminen tuotti välittömästi ja välillisesti yli kahdeksan miljoonaa työpaikkaa Euroopassa. Korjausrakentaminen tuottaa investoinnille merkittävästi enemmän tuottoa ja työtä kuin uudisrakentaminen. Korjausrakentaminen tuottaa yli tuhat kertaa vähemmän jätettä kuin uudisrakentaminen. Rakennussuojelulla on monia sosiaalisia sidoksia ja yhteisöllisyyttä lisääviä välillisiä etuja. Vanhoissa vakiintuneissa ympäristöissä on saatavilla naapuriapua, ja vanhuksista ja lapsista huolehditaan enemmän yhteisvoimin kuin uusilla asuinalueilla. Tällä on tietysti myös myönteisiä taloudellisia vaikutuksia. Museo esittää, että yleiskaavaa ja kestävän kehityksen teemoja painotettaisiin nykyistä enemmän myös rakennussuojelun konkreettisten talouteen, työllisyyteen, kierrätykseen ja ekologiaan sekä sosiaalisiin suhteisiin vaikuttavin tekijöin. Lahdessa LAHDEN KAUPUNGINMUSEO museonjohtaja Timo Simanainen tutkija Riitta Niskanen Tiedoksi: Museovirasto, Länsi-Suomen kulttuuriympäristöpalvelut Hämeen ely-keskus
14 Hollolan kunta Pöytäkirjanote Kunnanhallitus Lausunto Lahden yleiskaavan 2025 luonnoksesta HOL 6/2015 Tekninen lautakunta Lahden kaupunki pyytää lausuntoa Lahden yleiskaavasta, jonka tavoitevuosi on Lahden yleiskaavan 2025 luonnos oli julkisesti nähtävillä ja kommentoivana Luonnosvaiheen aineistot olivat nähtävillä verkossa ( asuminen ja ympäristö/kaavat ja kiinteistöt/kaavoitus/yleiskaava), kirjastoissa ja teknisen ja ympäristötoimialan asiakaspalvelussa (Vesijärvenkatu 11 C). Yleiskaavaluonnoksesta on pyydetty lausunnot myös naapurikunnilta. Lahden yleiskaavaa tarkistetaan valtuustokausittain. Edellinen valtuusto hyväksyi yleiskaavan toukokuussa Yleiskaavatyössä yleiskaavaa tarkistetaan niiltä osin kuin kaupungin strategia, uusi selvitystieto ja edelliseltä kaudelta kesken jääneet asiat antavat aihetta. Kaavakartalla muutosalueet on merkitty punaisella pistekatkoviivalla. Muutosesitykset lainvoimaiseen Lahden yleiskaavaan 2025 (Y-201) Uudet kaavarunkotasoiset suunnitelmat on esitetty yleiskaavakartalla, esimerkiksi Hennalan varuskunta-alueen uusi maankäyttö. Karistossa on tarkistettu maankäyttöä asemakaavatasoisten maaperäselvitysten perusteella. Pyöräilyn laatukäytävät on merkitty yleiskaavan pääkartalle Lahden kävelyn ja pyöräilyn kehittämissuunnitelmaa toteuttaen. Laatukäytäville on yleiskaavaluonnoksessa vaihtoehtoisia linjauksia. Pohjavesimääräyksiä on tarkistettu strategisempaan suuntaan ja pohjavedenottamot on jätetty merkitsemättä kartalle suunnitelman yleispiirteisyyden vuoksi. Kaupallisten palveluiden alueiden määräykset on tarkistettu muuttuneen lainsäädännön ja valmisteilla olevan maakuntakaavaehdotuksen mukaisiksi. Yleiskaavakarttaa enemmän tarkistuksia on esitetty yleiskaava-alueiden suunnitteluohjeisiin sekä selostusosion tarinaan. Esimerkiksi lapsiystävällinen kaupunkiympäristö -teema näkyy yleiskaavan aluevarauksien nykytilan kuvauksissa ja suunnitteluohjeissa. Liikenneverkolle on tehty ensimmäinen versio nykytilan kuvauksista ja suunnitteluohjeista. Tekstit käsittävät pääväylät: pääkadut, seututiet ja valtatiet. Nykytilan kuvaukset vastaavat tavoitevaiheessa todettuun liikenneselvitystarpeeseen. Suunnitteluohjeiden tavoitteena on maankäytönsuunnittelun ja liikennesuunnittelun aiempaa aktiivisempi vuoropuhelu. Yleiskaavaluonnoksen aineistoon sisältyy periaatteellinen hahmotelma palveluiden järjestämistavasta vuonna 2025 ja esitys kahden tai kolmen alueellisen palvelukeskittymän sijaintivaihtoehdoista. Se perustuu Palvelukonseptiin 2012, Esitykseen lasten ja nuorten lähipalveluiden muutostarpeista ja vaikutuksista toimitilakannassa 2014 sekä talousarvioesitykseen Lahden yleiskaavaluonnoksessa on esitetty myös naapurikuntien voimassaolevat osayleiskaavat Lahden kaupungin raja-alueilta. Osayleiskaavoista Okeroisten ja Miekkiön osayleiskaavat on tehty yhtäaikaisesti Lahden kaupungin kanssa. Lahti ja Hollola muodostavat osin tiiviin, yhtenäisesti jatkuvan taajamarakenteen. Raja-alueilla on myös laajoja koko kaupunkiseutua palvelevia virkistysalueita. Em. johtuen Hollolan kunnalla ja Lahden kaupungilla on paljon yhteisiä fyysisiä rakenteita kuten mm. tie- ja virkistysreitistöt sekä vesihuollon verkostot. Tästä näkökulmasta Lahden maankäytöllä on välitön ja merkittävä vaikutus myös Hollolan kunnan toimintojen suunnitteluun ja sijoittumiseen. Vuorovaikutusta on myös toiseen suuntaan. Asian on valmistellut maankäyttöpäällikkö Katariina Tuloisela, puh , etunimi.sukunimi@hollola.fi.
15 Hollolan kunta Pöytäkirjanote Kunnanhallitus Esitys: Tek n i n e n j o h t a j a : Tekninen lautakunta esittää lausuntonaan kunnanhallitukselle, että Lahden yleiskaava ei kuntien raja-alueiden osalta poikkea merkittävästi voimassaolevasta Lahden yleiskaavasta. Kaavakartalta Lahden kaupungin puolelta puuttuu yhdystie eli Miekkiöntie. Yhdystien eli Nostavantien varteen olisi merkittävä kevyen liikenteen pääväylämerkintä. Lisäksi Karjusaareen olisi merkittävä kokoojakatuyhteys, joka mahdollistaa Karjusaaren asuinalueen ja suunnitellun Raikkosen asuinalueen liittämisen Hollolan kunnan ja Lahden kaupungin yhteiseen katuverkkoon. Päätös: T e k n i n e n l a u t a k u n t a : Esitys hyväksyttiin. Täytäntöönpano: muutoksehakukielto Kunnanhallitus Esitys: Päätös: K u n n a n j o h t a j a: Kunnanhallitus esittää lausuntonaan Lahden kaupungille, että Lahden yleiskaava ei kuntien raja-alueiden osalta poikkea merkittävästi voimassaolevasta Lahden yleiskaavasta. Kaavakartalta Lahden kaupungin puolelta puuttuu yhdystie eli Miekkiöntie. Yhdystien eli Nostavantien varteen olisi merkittävä kevyen liikenteen pääväylämerkintä. Lisäksi Karjusaareen olisi merkittävä kokoojakatuyhteys, joka mahdollistaa Karjusaaren asuinalueen ja suunnitellun Raikkosen asuinalueen liittämisen Hollolan kunnan ja Lahden kaupungin yhteiseen katuverkkoon. K u n n a n h a l l i t u s: Esitys hyväksyttiin. täytäntöönpano muutoksenhakukielto ote: Lahden kaupunki, tekninen ltk Pöytäkirjanotteen oikeaksi todistaa Johanna Jaakkola toimistosihteeri Hollola
16 Muutoksenhakukielto Päivämäärä Pykälä Kunnanhallitus Muutoksenhakukielto ja sen peruste X Koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, kuntalain 91 :n nojalla tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta. Muu peruste, mikä Liitetään pöytäkirjanotteeseen
17 1 (2) Lahden kaupunki LAUSUNTO Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalveluiden lausunto Lahden yleiskaavaluonnoksesta 2014 D/361/ /2014 Yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki Lahden kaupungin yleiskaavatyö on edennyt luonnosvaiheeseen, joka on asetettu nähtäville ja josta on pyydetty mm. yhteistyökumppaneiden lausunnot. Lahden yleiskaava 2025 on saanut kaikilta osiltaan lainvoiman syksyllä Yleiskaavaluonnoksessa 2014 on joitain muutoskohteita nykyiseen yleiskaavaan. Lahden seudun ympäristöpalvelut esittää lausuntonaan yleiskaavaluonnoksesta 2014 seuraavan: Hiekkanummi, M-5 Ympäristöpalvelut pitää hyvänä alueen merkinnän muuttamista maaja metsätalousalueeksi. Viuha, SL-14 Aluevarausmerkintä on oikea, sillä prosessi Viuhan luonnonsuojelualueen perustamiseksi on parhaillaan menossa. Herrasmannin alue Ympäristöpalvelut esittää, että Herrasmannin RM-alueen lounaispuolella oleva VU-13 alue merkittäisiin VL-merkinnällä, sillä alueen luotoarvot eivät kestä VU-13 mukaista toimintaa. Karisto Ympäristöpalvelut esittää, että Karistossa elinkeinoelämän aluetta T- 31 supistetaan itäosastaan VR-10 alueeksi, jotta eteläpohjoissuuntainen ekologinen viheryhteys säilyisi riittävän leveänä. Renkomäki Renkomäen deltamuodostuman alueella ympäristöpalvelut pitää parhaimpana yleiskaavan luonnoskartan mukaista vaihtoehtoa, koska alueen jatkuvasti lisääntyvälle asutukselle tulee turvata riittävät ulkoilualueet. Vaihtoehto 2:n mukaista elinkeinoelämän aluetta asutuksen viereen ei tule mahdollistaa, koska toiminta aiheuttaa häiriötä asutukselle mm. raskas ajoneuvoliikenne
18 2 (2) Lahden kaupunki LAUSUNTO Tekninen ja ympäristötoimiala asuinalueella. Maa-ainesten ottotoimintaa alueella ei tule jatkaa nykyisen lupa-ajan jälkeen. Hennala Asumiselle osoitetun A-21:n alueeseen tulee sisällyttää hulevesien käsittelyyn liittyviä määräyksiä tai aluevarausta. Latomäki, A-11 Asuinalue A-11 sijoittuu suurelta osin valtatien liikennemelualueelle, tämän vuoksi alueen osoittamista asumiselle ei voida pitää hyvänä. Muihin yleiskaavan muutoskohteisiin ympäristöpalveluilla ei ole kommentoitavaa. Asian on valmistellut ympäristönsuojelusihteeri Tiina Karu-Hanski, Kari Porra Ympäristöjohtaja
19
20
Hämeen ja Uudenmaan ELY keskukset eivät anna lausuntoa asemakaavan muutosluonnoksesta.
Lähettäjä: Nieminen Kirsti (ELY) [mailto:kirsti.nieminen@ely keskus.fi] Lähetetty: torstai 17. elokuuta 2017 9.02 Vastaanottaja: Teky_Diaari Kopio: Puusaari Riina
L A H D E N K A U P U N G I N M U S E O / P ~ E N I AKUNTAMUS E 0
LAHDEN MUSEOT Riina Puusaari Ka upunkis uunnitte lu Askonkatu 2 15100 Lahti TA Lahdessa 21.6.2017 L A H D E N K A U P U N G I N M U S E O / P ~ E N I AKUNTAMUS E 0 museonjohtaja firtio S ima na ine tutkija
MRL 66 :n mukainen viranomaisneuvottelu Lahden yleiskaavan 2025 ehdotuksesta
Yleiskaavatyö 2013-2016 Lahden läntisten osien osayleiskaava Y-202 Yleiskaavaehdotus 2016 D/318/10.02.02.00.04/2015 KV 13.6.2016 Liite 8 Tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö ja aluehankkeet Pöytäkirja
Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kunnanhallitus Tekninen lautakunta, 18, Kunnanhallitus, 56,
Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tekninen lautakunta, 18, 16.06.2015 Kunnanhallitus, 56, 22.06.2015 56 Lausuntopyyntö Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotuksesta MjuDno-2015-275 Tekninen lautakunta,
Kuvaparit Lahden suunta -työn yleiskaavaluonnoksen kaavakartan vaihtoehdoista
Kuvaparit Lahden suunta -työn yleiskaavaluonnoksen kaavakartan vaihtoehdoista Vaihtoehtoiset kuvaparit on rajattu punaisella pistekatkoviivalla. Kuvapareja ei ole esitetty mittakaavassa. Kaikkiin kaavamääräyksiin
Yleiskaavaehdotuksesta (Y-202) saadut lausunnot ja muistutukset sekä vastineet niihin KV
1 (9) Yleiskaavaehdotuksesta (Y-202) saadut lausunnot ja muistutukset sekä vastineet niihin KV D/318/10.02.02.00.04/2015 Perusteluosa Lahdessa on päivittyvä yleiskaava eli se tarkistetaan valtuustokausittain.
TARKENNETUT KARTAT ALUEISTA, JOITA YLEISKAAVAVALITUKSET KOSKEVAT KH 17.9.2012 LIITEAINEISTO
YLEISKAAVAN MÄÄRÄÄMINEN TULEMAAN VOIMAAN NIILTÄ OSIN, JOIHIN KAAVAVALITUSTEN EI KATSOTA KOHDISTUVAN (MRL 201 ) TARKENNETUT KARTAT ALUEISTA, JOITA YLEISKAAVAVALITUKSET KOSKEVAT KH 17.9.2012 LIITEAINEISTO
Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus
Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan
Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,
Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -
86 Hollolan ja Hämeenkosken kuntien lausunnot maakuntakaavasta
Hollolan kunta Hollola-Hämeenkoski yhdistymishallitus 17.8.2015 86 Hollolan ja Hämeenkosken kuntien lausunnot maakuntakaavasta HOL 125/2013 Päijät-Hämeen liitto on pyytänyt lausuntoa maakuntakaavaehdotuksesta
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA 2040
HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA 2040 ALOITUSVAIHEEN YLEISÖTILAISUUS 27.8.2014 STRATEGINEN YLEISKAAVA NÄYTTÄÄ KEHITYKSEN SUUNNAN MUTTA EI YKSITYISKOHTAISIA MAANKÄYTÖN RATKAISUJA = KUNNAN MAANKÄYTÖN STRATEGISET
A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista
Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,
Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu
Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 12.9.2016 TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee
EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien asemakaava
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, V a n h a k a u p u n g i n t i e Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 21.3.2016 SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien
Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin
Yleiskaava 2029 Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa 26.11.2018 / Andrei Panschin Ohjelma 17:00-19:30 Andrei Panschin: Tervetuloa Christina Hovi: Kaupungin strategiat & yleiskaava Andrei Panschin: Yleiskaava
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.
Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
KOOSTE SAAPUNEESTA PALAUTTEESTA JA LAADITUT VASTINEET
HEIKKILÄN ALUEEN ASEMAKAAVA KAAVAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 14.8. 14.9.2015 KOOSTE SAAPUNEESTA PALAUTTEESTA JA LAADITUT VASTINEET EHDOTUSVAIHEEN NÄHTÄVILLÄOLOAINEISTO LAUSUNNOT 2 Ympäristölautakunta, 1.9.2015
SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia
RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan
SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA
SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
Nastolan aluejohtokunnan lausunto asemakaavasta ja asemakaavan muutoksesta A- 2662, Villähteen koulu, Villähde V103
OTE PÖYTÄKIRJASTA Lahden kaupunki Nastolan aluejohtokunta 13.09.2016 46 Nastolan aluejohtokunnan lausunto asemakaavasta ja asemakaavan muutoksesta A- 2662, Villähteen koulu, Villähde V103 D/1528/10.02.03.00.04/2016
SEPÄNKYLÄ Vanhankaupungintien asemakaava
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, V a n h a n k a u p u n g i n t i e Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 21.3.2016 Päivitetty 10.4.2017
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012
Sivu 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 SEPÄNKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 45 JA SIIHEN LIITTYVILLÄ TIE- JA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,
Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen
KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / ETELÄSUOMENTIEN JA KOMEETANTIEN RISTEYS SEKÄ KORTTELIALUEET
KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / ETELÄSUOMENTIEN JA KOMEETANTIEN RISTEYS SEKÄ KORTTELIALUEET 1043-1044 Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi Suunnittelualue sijaitsee Kempeleen keskustan
A Asemakaava ja asemakaavan. Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen. Lahti.fi OAS A-2739 D/489/
OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2739 Asemakaava ja asemakaavan muutos 19.2.2018 Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa Lahti.fi OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 2 (5)
Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa
Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa 13.11.2012 Vyöhykkeisyys ja kyläsuunnittelu yhdistyneen kaupungin suunnittelussa Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ
Lahti Tekninen ja ympäristötoimiala / Maankäyttö Kaavarekisteri 04.11.2010 1 (5)
Lahti Tekninen ja ympäristötoimiala / Maankäyttö Kaavarekisteri 04.11.2010 1 (5) YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Y L E I S K A A V A M E R K I N N Ä T JA - M Ä Ä R Ä Y K S E Y L E I S M Ä Ä R Ä Y K
Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)
Pellon asemakaava Kirkon kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.
RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 12.10.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017 Ehdotusaineisto nähtävillä
HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 Kirkonseudun asemakaava-alue Korttelien 65, 66 ja 68 asemakaavoitus Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma
HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 HÄMEENKYRÖN KUNTA KORTTELIEN 65, 66 JA 68 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireilletulo: 30.3.2009 versio: 15.8.2011 HÄMEENKYRÖN KUNTA 2 Suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.
TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)
TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011
Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos, kortteli 29, Pyhäranta, luonnos
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 28.3.2018 Diaarinumero VARELY/658/2018 Pyhärannan kunta Pajamäentie 4 23950 Pyhäranta kunta@pyharanta.fi Lausuntopyyntönne, saapunut 28.2.2018 Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos,
ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012
11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888
Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen
Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja
Kirkonkylän osayleiskaava
Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan muutos Klaukkalassa 464/10.02.03/2014 ASRA 57 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalan korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan
Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus
Kaavoitustoimikunta 40 24.09.2015 Kaavoitustoimikunta 55 09.11.2015 Kaavoitustoimikunta 3 13.01.2016 Kunnanhallitus 19 01.02.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.
OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018
Toivakan kunta Kuva: Sirpa Leinonen Tekninen ltk 22.2.2018 17 Kunnanhallitus 5.3.2018 36 Kunnanvaltuusto 23.4.2018 14 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi... 2 3. Maakuntakaava... 3 4. Yleiskaavat...
HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA MARKUS HYTÖNEN
HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA OHJELMA 16:00 Avaus ja esittely Prosessi, Strateginen yleiskaava? Lähtökohtia ja tavoitteita Rakennemallit ja vertailu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013
OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Pohjaveden suojelua koskeva määräys on asianmukainen.
Kaavan nimi: Kauttuan keskuksen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 13.4.-14.5.2015 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Kaavatoimikunta Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TARMONTIE 7, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hollola, Tiirismaan (11) kunnanosa, korttelin 113 tontteja 4 ja 5 koskeva asemakaavan muutos. Suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee
KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013
KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus
Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu
Kunnanhallitus 11.3.2019 27 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 21 Työjärjestyksen hyväksyminen 22 Kunnan edustajat
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014
KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa Ropakkotien eteläpuolella, rajoittuen
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2017 Elinkeino- ja kaavoitusjaosto Sivu 20
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2017 Elinkeino- ja kaavoitusjaosto Sivu 20 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistaina 5.6.2017 klo 17.00
Taajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen
LAHDEN YLEISKAAVA 2025 Kaupan tarpeet ja mitoitus Maakuntakaavan kaupan ryhmä 17.3.2011 P H Liitto Veli Pekka Toivonen Luonnosvaihtoehdot olivat nähtävillä joulukuussa 2010 LUONNOSVAIHTOEHDOT PALAUTE Luonnosvaihtoehdot
Lapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tekla 30.8.2018 46, liite no 3 P36154 1 (6) Leskinen Timo 8.8.2018 Koulun ja urheilualueen (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään
HELSINGIN SEUDUN YHTEINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA -MASU
29.4.2013 HELSINGIN SEUDUN YHTEINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA -MASU Suunnittelualue 1,3 miljoonaa asukasta (2012) 0,7 miljoonaa työpaikkaa (2010) 0,7 miljoonaa asuntoa (2011) 29.4.2013 Yhteinen maankäyttösuunnitelma
Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma
LIITE 1 Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma KSLK 10.2.2011 Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma Suunnitelmakartat ja toimenpiteet
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2668 D/475/10.02.03.00.04/ 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2668, Renkomäen väylä, Renkomäki ALOITE Asemakaava
Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe)
1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe) ALOITE/HAKIJA Asemakaava
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ TEHTAANKUJA ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163
FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ
FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus
FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)
OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus
Kosken koulukeskus 9.3.2018 Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Maakuntakaava Alueella on voimassa Ympäristöministeriön 21.12.2011 vahvistama Etelä-Karjalan maakuntakaava. Kosken koulun alue on maakuntakaavassa
Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta
1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-
Arvoisa vastaanottaja,ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta. Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen.
Arvoisa vastaanottaja,ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta. Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen. Takala Paimelan (21) kunnanosa osa tilojen 98-436-2-9 ja 98-436-3-171 Rantayleiskaavan muutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ Päiväys 31.10.2016 LAVANMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan