Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.
|
|
- Kauko Nieminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LOPEN KUNNAN TALOUSARVIO 2017 Kunnanhallitus ( 121): Kuntalain 110 :n mukaan Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Vuoden 2017 talousarvion valmistelu käynnistetään kunnanhallituksen ohjeistuksella ja siinä tarkoituksessa on valmisteltu myös raamilaskelma. Valmistelu käynnistetään tilanteessa, jossa yleisen taloustilanteen kehitykseen yhä sisältyy epävarmuustekijöitä, jotka on tiedostettava valmistelussa. Verotulojen kasvuodotus on edelleen alhainen. Valtion taholta kuntasektorille on kohdistettu talouteen kohdistuvia merkittäviä lisäpaineita niin tehtävien lisäämisen kuin valtionosuusleikkausten kautta. Lopen osalta lisäksi valtionosuusjärjestelmän uudistaminen vähensi tuntuvasti kunnan saamaa valtionosuutta. Menopaineita puolestaan lisää etenkin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän maksuosuuksien voimakas kasvu toteutuneeseen käyttöön perustuen sekä terveydenhuollon kuntayhtymien talouden alijäämäisyyden kattaminen. Valtuusto on linjannut kunnan kehittämisen keskeiseksi kriittiseksi menestystekijäksi sen, että kunnan talous pidetään tasapainossa. Kunnanhallitukselle esitetään tasapainoinen talousarvioraami, mutta pääosin ulkoapäin tulevien syiden takia tavoitteeseen pääsy edellyttää hallintokunnilta tiukkaa taloudenpitoa ja myös sopeutustoimia. Raamilaskenta perustuu tässä vaiheessa useiden tekijöiden osalta alustaviin arviointeihin, jotka tarkentuvat laadinnan edetessä mm. valtion budjettivalmistelun myötä. Verotulojen osalta laskenta on tehty nykyisin veroprosentein. Laskennassa on muutoin käytetty perusteena verotuksen valtakunnallisia kehitysarvioita Kuntaliiton tuottaman arviointitiedon pohjalta kuntakohtaisesti soveltaen.
2 Valtionosuuksien osalta laskenta perustuu Kuntaliiton julkaisemiin laskelmiin, joissa on huomioitu jo tiedossa olevat laskentaperusteet esim. väestötietojen osalta sekä aikaisemmin tehtyjen päätösten vaikutukset kunnan valtionosuuksiin. Niiden mukaan valtionosuuksia leikataan lisää 22,86 euroa/asukas, Lopen osalta siis noin euroa, minkä lisäksi indeksitarkistukset jäädytetään. Lisäksi laskelmiin sisältyy perustoimeentulotuen rahoituksen siirto Kelalle alkaen siten, että siirron toteutus tapahtuu kustannusneutraalisti valtionosuusjärjestelmän kautta. Monilta osin valtionosuuden määräytymisperusteita ei vielä ole saatavissa, joten laskenta tarkentuu talousarviovalmistelun aikana. Toimintatuottojen osalta arvio edellyttää kustannuskehitykseen ja maan hallituksen päättämiin maksuperusteiden muutoksiin perustuvia maksu- ja taksatarkistuksia. Myyntituottojen osalta laskentapohjaa on tarkistettu toteutuneen tason perusteella. Keskeisten toimintakulujen osalta raamilaskennassa on henkilöstökulujen osalta huomioitu kilpailukykysopimuksen mukainen lomarahaleikkaus, 30 % vuosina , sekä muiden henkilöstökulujen osalta työnantajan sosiaaliturvamaksun ja palkkaperusteisen KuEL-maksun aleneminen. Em. perustuen henkilöstökulujen raamia on voitu leikata kuluvan vuoden tasoon verrattuna. Asiakaspalvelujen ostojen määrärahan tarvetta lisää sairaanhoitopiirin maksuosuuksien kasvu, avustusmenoja puolestaan vähentää perustoimeentulotuen siirto Kelalle sekä myönteinen kehitys työmarkkinatuen kuntaosuuksissa. Raamilaskennassa käytettyjä perusteita on käyty tarkemmin läpi talousarvion laadintaohjeessa. Meneillään olevan raskaan investointijakson vaikutukset kaatuvat talousarviovuonna käyttötalouden rasitteeksi siten, että suunnitelman mukaisiin poistoihin on raamilaskennassa osoitettu euroa enemmän kuin kuluvan vuoden talousarviossa. Kun lisäksi huomioidaan edellä todetut leikkaukset valtionosuuksiin, on toimielinkohtaista raamia jouduttu tiukentamaan 1,5 % niin, että toimintakate on kuluvan vuoden tasolla. Kuitenkin vuoden 2015 tilinpäätökseen verrattuna raamin toimintakatteessa on 5,5 %:n kasvu. Täten raami on nykyolosuhteissa realistinen, mutta sen saavuttaminen vaatii hallintokunnilta hyvää suunnittelua, olemassa olevien säästömahdollisuuksien hyödyntämistä ja tarkkaa taloudenpitoa. Laadintatavoitteen saavuttaminen edellyttää lisäksi aikaisemmin päätettyjen tervehdyttämistoimien täysimääräistä toteuttamista. Raamilaskennassa käytettyjen perusteiden mukaan vuoden 2017 talousarvion vuosikatteeksi muodostuu euroa, minkä jälkeen poistot huomioiden laskelma on euroa ylijäämäinen. Investointien osalta lähtökohta on voimassa olevan taloussuunnitelman taso. Sen mukaan talousarviovuoden nettoinvestointien määrä on noin 3,25 milj. euroa, mikä palauttaa kunnan investointien määrän 2000-luvun keskimääräiselle vuotuiselle investointitasolle, ja tämän jälkeiset taloussuunnitelmavuodet ovat investointien osalta talousarviovuotta kevyempiä. On tärkeätä, että taloussuunnitelmassa hyväksytyssä investointitasossa pysytään, koska kunta tarvitsee raskaiden investointivuosien jälkeen kevyempiä vuosia, joiden avulla velkamäärää voidaan taas hillitä.
3 Kunnanhallitukselle on toimitettu vuoden 2017 talousarvion laadintaohje hallintokunnille sekä raamilaskelmat sisältäen tuloslaskelman, meno- ja tulolajikohtaisen laskennan ja toimielinkohtaiset raamit. Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2017 talousarvion valmistelulle laadintaohjeen, asiaselostuksessa esitetyt perusteet ja niiden perusteella tehdyn raamilaskelman. Päätös: Hyväksyttiin. Kunnanhallitus ( 172): Lautakunnat ovat tehneet annettuun laadintaohjeeseen perustuen esityksensä vuoden 2017 talousarvioon ja niiden pohjalta on koostettu ensimmäinen koko kuntaa koskeva yhteenveto. Tässä vaiheessa talousarviovalmistelussa ei päästä laadinnalle asetettuun tavoitteeseen, vaan talousarviokokonaisuus on selvästi alijäämäinen. Kunnanhallitukselle toimitettavat alustavat laskelmat perustuvat täysin hallintokuntien valmisteluun eikä niitä ole vielä miltään osin yhteisesti läpikäyty. Suurin syy siihen, ettei laadintatavoitteeseen tässä vaiheessa päästä, on verotuloarviossa. Raamilaskennassa perusteena oli toukokuun valtakunnallinen ennuste, mihin verrattuna uusin syyskuun puolivälin ennuste on yli 0,9 milj. euroa pienempi johtuen lähinnä kilpailukykysopimuksen tarkentuneista vaikutuksista, valtion budjettiratkaisuista ja hitaasta talouskehityksestä. Kuntaliiton laskelman mukaan verotuksessa tapahtuvat muutokset pienentävät kunnallisveron kokonaistuottoa 873 milj. euroa, josta kunnille kompensoidaan 390 milj. euroa, eli kuntasektorin nettomenetys on 483 milj. euroa. Toisaalta kilpailukykysopimus tuo myös säästöjä kuntien menoihin, joihin ei kuitenkaan päästä, jos säästömahdollisuuksia ei käytetä hyväksi sillä tavoin, miten maan hallitus omissa ratkaisuissaan on olettanut. Valtiovarainministeriön laskelmissa esimerkiksi vuosityöajan 24 tunnin pidennyksen arvioidaan tuovan työvoimatarpeen pienenemisen myötä 93 milj. euron säästövaikutuksen vuonna 2017 ja se nousee 245 milj. euroon vuonna Säästö ei kuitenkaan toteudu, ellei kunnissa tehdä em. perustuvia leikkauksia henkilöstökuluihin. Samaten maan hallitus edellyttää mm., että kunnan perimiin maksuihin tehdään hallituksen linjausten mukaiset korotukset, perustoimeentulotuen maksatuksen siirto Kelaan toteutetaan kustannusneutraalisti, henkilöstömitoituksiin hyväksytyt muutokset toteutetaan sekä terveyden- ja sosiaalihuollon päivystyksen ja erikoissairaanhoidon keskittämisestä yliopistollisiin sairaaloihin ja seitsemään muuhun päivystyspalvelun sairaalaan saatavissa oleva 75 milj. euron säästö saavutetaan. Valtionosuusarviota voidaan uuden laskelman perusteella korottaa euroa alkukesän laskelmaan verrattuna. Laskelma on edelleen alustava ja tarkentuu loppuvuoden aikana.
4 Lautakunnat ovat tehneet esityksensä myös suunnitelmakauden investoinneiksi ja niistä on koottu oma yhdistelmänsä. Esitysten kokonaissumma on annetun tavoitteen mukainen siten, että investointien vuotuinen määrä vähenee olennaisesti kuluvan vuoden tasosta. On tärkeätä, että lähivuosina investointitaso pidetään matalana, jotta kunnan velkakehitys on hallittua eivätkä siitä aiheutuvat kulut syö toiminnan kehittämismahdollisuuksia käyttötalouden puolella. Lautakuntien esittelijät on kutsuttu kokoukseen ja he esittelevät kunnanhallitukselle oman toimialansa talousarviokokonaisuutta lautakuntakäsittelyihin perustuen. Kunnanhallitukselle on toimitettu lautakuntien talousarvioesitysten toimintakatetason ja rahoituksellisten erien nykytilanteen vertailulaskelma suhteessa hyväksyttyyn raamiin, hallintokuntien toimittama ennakkomateriaali talousarvioesitysten sisällöstä, budjetointijärjestelmästä tulostettu tuloslaskelmatason koontiraportti talousarviovalmistelun kokonaistilanteesta ja tehtäväalueittainen tulo- ja menoryhmätason raportti sekä koonti investointisuunnitelmaan tehdyistä esityksistä. Kunnanhallitus merkitsee talousarvion valmistelutilanteen tiedokseen ja antaa ohjeet talousarvio- ja taloussuunnitelmaesityksen jatkovalmistelulle. Päätös: Hyväksyttiin. Pöytäkirjaan merkittiin, että tämän asian käsittelyn aikana kokous keskeytettiin taukojen ajaksi klo ja klo Pöytäkirjaan merkittiin, että tämän asian käsittelyn aikana kokouksesta poistuivat Asko Niemelä klo ja Timo Heinonen klo Pöytäkirjaan merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen klo kokouksesta poistuivat Tero Kuusisto, Jyrki Käki, Riitta Lehtinen, Timo Rahikainen, Olli Kuntonen, Tuula Pirinen, Siina Vieri ja Juha Viinikka. Kunnanhallitus ( 216): Talousarvion valmistelua on jatkettu yhdessä hallintokuntien kanssa pyrkimyksenä päästä lähemmäksi tasapainoista kokonaisraamitavoitetta, mutta samalla kuitenkin huomioiden myös se, että määrärahavaraukset olisivat nykyarvion perusteella mahdollisimman realistiset. Tämän mukaisesti talousarvioesitykseen on tehty sekä toimintakatetta parantavia että sitä heikentäviä muutoksia. Lisäksi talousarviolaskentaan on sisällytetty kunnanjohtajan talousarvioesitykseen sisältyviä painotuksia, jotka esitellään kunnanhallitukselle tarkemmin kokouksessa.
5 Rahoituksellisten erien osalta verotuloarvio pohjautuu tämänhetkisiin näkymiin, joissa on huomioitu mm. arvio yleisen taloudellisen tilanteen kehittymisestä, vuoden 2015 valmistuneen verotuksen vaikutukset talousarviovuoden tilityksiin sekä valtion tulo- ja menoarvion vaikutukset verotulokehitykseen ja näiden pohjalta tehtyyn kuntakohtaiseen arvioon. Valtionosuudet on laskettu tiedossa olevien laskentatekijöiden ja valtion tulo- ja menoarviossa määritettyjen perusteiden mukaan. Talousarvioesitys on jatkovalmistelun jälkeen tässä vaiheessa euroa alijäämäinen. Alijäämäisyys johtuu ennen kaikkea heikosta verotulokehityksestä, valtionosuuksien vähenemisestä ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän maksuosuuksien voimakkaasta kasvusta. Toimintakulut ovat talousarvioesityksessä 0,8 % pienemmät kuin kuluvan vuoden talousarviossa, mutta jos tarkastelu tehdään ilman asiakaspalvelujen ostoja, ovat toimintakulut 3,2 % tätä vuotta pienemmät. Osaltaan pienenemiseen vaikuttaa julkisella sektorilla tehtävä lomarahojen leikkaus sekä perustoimeentulotuen siirtyminen Kelan hoidettavaksi. Vuosikate on 12,1 % parempi kuin kuluvan vuoden talousarviossa, mutta raskaiden investointivuosien takia poistojen määrä kasvaa 22,4 %, euromääräisesti euroa, mikä johtaa talousarvioesityksen alijäämäisyyteen ja kääntää tulostarkastelun tätä vuotta heikommaksi. Investointien osalta on aikaisemmin esiteltyyn alustavaan suunnitelmaan verrattuna pienennetty osakkeiden ja osuuksien määrärahavarausta sekä peruskorjaus- ja muutostöiden osalta korotettu koulukeskuksen A-rakennuksen korjausmääräraha euroon sekä lisätty pieni määräraha Launosten koulun varastokopin hankintaa varten. Talousarvioesityksen valmistelua jatketaan kunnanhallituksen käymän keskustelun ja antaman ohjeistuksen pohjalta niin, että lopullinen talousarvioehdotus voidaan käsitellä pidettävässä kunnanhallituksen kokouksessa. Kunnanhallitukselle on toimitettu talousarvioesityksen tuloslaskelma sekä koontina että tulo- ja menolajitasoisena erittelynä talousarvioesitys tehtäväalueittain tulo- ja menoryhmätasoisena kunnanjohtajan toiminnalliset ja taloudelliset muutosesitykset hallintokuntien talousarvioesityksiin sekä investointisuunnitelma Kunnanhallitus käsittelee vuoden 2017 talousarvioesityksen ja antaa ohjeet sen jatkovalmistelulle.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.
LOPEN KUNNAN TALOUSARVIO 2017 Kunnanhallitus 27.6.2016 ( 121): Kuntalain 110 :n mukaan Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon
Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)
Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)
Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat
Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2014 laadinnan lähtökohdat Loviisan kaupungin talousnäkymät. Huhtikuun toteumatietojen perusteella tilikaudelle 2011 ennustetaan noin 0,9
Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille
Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi
Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma
Kaupunginhallitus 319 11.10.2016 Kaupunginhallitus 377 29.11.2016 Valtuusto 60 15.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1026/02.05/2016 KH 11.10.2016 319 Kaupunginhallitus on kokouksessaan
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten
Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.
Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.
Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.
LOPEN KUNNAN TALOUSARVIO 2016 Kunnanhallitus 22.6.2015 ( 146): Kuntalain 110 :n mukaan Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon
Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018
Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.
Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston
Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet
Kunnanhallitus 201 07.09.2015 Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Khall 07.09.2015 201 Uusi Kuntalaki VI Osa Talous 13 luku
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*
MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
MERIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 19.12.2018 klo 19.00 Paikka Kilpukan ruokala Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Liite
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus
LAPIN LIITTO Hallitus
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat.
271 04.11.2013 285 19.11.2013 298 03.12.2013 Talouden tasapainottamisohjelman valmistelu KHALL 271 Kunnanvaltuusto hyväksyi 17.6.2013 kokouksessaan tasapainottamisohjelman vuoden 2013 osalta. Kunnanvaltuusto
Suunnittelukehysten perusteet
Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino
Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat
Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää
Kuntien tilinpäätökset 2017
Kuntien tilinpäätökset 217 Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumi 8.2.218 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Yhteenveto vuoden 217 tilinpäätösarvioista Kuntasektorin talous vahvistui
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet
Vuoden 2018 talousarvioesitys
Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta
TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja
TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS Valtionvarainministeriön (VM) mukaan Suomen talous on selvässä nousussa. Ennusteen mukaan Suomen talous
LAPIN LIITTO Hallitus Liite
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia
Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen:
Kunnanhallitus 210 21.11.2016 Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 418/200/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 210 Kuntalain 110 talousarviosta on
ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE
Dnro NAKKILAN KUNTA Kunnanhallitus Hallintokunnille ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE 2019 2021 Yleinen taloudellinen kehitys Julkisen talouden suunnitelman
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 26.10.2016 74 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus
SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA
SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013
-3, KH 25.11.2013 14:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 25.11.2013 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse Esityslista 22/2013 -2, KH 25.11.2013 14:00 Kokousaika Maanantai
Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille
Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio 2019 - taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 Eurajoen kunta Hallintokuntien talousarvion laadintaohjeet 1. Aluksi Kuntalain 110 :n mukaan
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA
Kunnanhallitus 331 19.10.2016 Kunnanhallitus 381 21.11.2016 MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 421/2/20/200/2016 Khall 19.10.2016 331 Valtuusto hyväksyi vuoden 2017
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
Kuntatalouden tilannekatsaus
Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
HYTE -toimijat. Sakari Kela,
HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä
TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE
Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin
Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio
KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 128 20.06.2016 Kunnanhallitus 211 14.11.2016 Kunnanhallitus 225 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 43 13.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 747/02.01.00/2016 Kunnanhallitus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,
Jämijärven kunnanviraston kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN
Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje
Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2019 2020 laadintaohje Kuntien yleinen talouskehitys Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen viime vuosikymmenen loppupuolelta saakka ja julkisen talouden suunnitelman
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT
Sivistyslautakunta 75 26.09.2017 Sivistyslautakunta 82 09.10.2017 Sivistyslautakunta 4 30.10.2017 4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 JA INVESTOINNIT SIVLTK 75 Valmistelija:
Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille
Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino
vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.
Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi
Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne
Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne 19.9.2017 Budjetin perusteet Budjettiesityksen laadinta perustuu KH:n 25.4.päättämiin ohjeisiin Määrärahakehys rakennettiin kaupungin talouden kokonaiskehyksen
Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.
VEROTILITYKSET VUONNA 2014 Kunnanhallitus 24.2.2014 ( 23): Verontilityslakiin viime vuonna tehdystä muutoksesta johtuva tilitysrytmin nopeutuminen vaikuttaa alkuvuoden verotilityksiin. Tammikuun verotilityksen
Vuoden 2018 talousarvion ja suunnitelman laadintaohje ja talousarvioraami
Vuoden 2018 talousarvion ja suunnitelman laadintaohje ja talousarvioraami Yleistä Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta, joista talousarvio on ensimmäinen. Suunnitelmassa ei vielä ole huomioitu
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset
Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet.
Lapin liiton hallitus 62 28.08.2017 Lapin liiton hallitus 95 30.10.2017 Lapin liiton valtuusto 18 27.11.2017 Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 ja taloussuunnitelma 2019-2020 LLHall 28.08.2017 62
Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille
Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio 2018 - taloussuunnitelma vuosille 2018-2020 Eurajoen kunta Hallintokuntien talousarvion laadintaohjeet 1. Aluksi Kuntalain 110 :n mukaan
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille
Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)
KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE
1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on
Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous
1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille
Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille /04.
Kaupunginhallitus 412 20.11.2017 Kaupunginhallitus 431 04.12.2017 Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2020 329/04.041/2017 KH 20.11.2017 412 Kuntien talousarvio ja -suunnitelma
Kunnanhallitus nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 11/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 165 Kokouksen järjestäytyminen KH 166 Lähetekeskustelun käyminen vuoden 2016 talousarviosta ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelmasta KH 167 KH 168 KH 169 KH 170 Kunnanvaltuuston
VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)
Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020
VUODEN 2020 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET
1 VUODEN 2020 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2021 2022 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET Talousarvion laatimisen säädöspohja Kunnanhallitus 9.9.2019, Liite n:o 7. Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden
Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous
Liite 1 Hallintovaliokunta 19.5.2017 Julkisen talouden suunnitelma 2018-2021 ja kuntatalous Apulaisjohtaja Reijo Vuorento Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Tulos-
ASIAT Pykälät: Sivut: Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Lahti Kari ja Pudas Jaana
PÖYTÄKIRJA KUNNANHALLITUS Nro 11 / 2016 KOKOUSAIKA 7.12.2016 kello 8.00-13.55 KOKOUSPAIKKA: KUNNANTOIMISTO Jäsenet paikalla: Varajäsenet: paikalla: Nivala Kirsti, pj. x Keskikorpi Sointu - Sakko Antti,
Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila
Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa
OULAISTEN KAUPUNKI. Kaupunginvaltuuston hyväksymä
OULAISTEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuuston 14.12.2016 58 hyväksymä SISÄLLYS Yleisperustelut Taulukot - tuloslaskelma - tuloslaskelma tilitasolla - rahoituslaskelma - käyttötalous vastuualueittain (määrärahataso)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 78
07.11.2016 Sivu 1 / 1 1924/2016 00.04.01.00 78 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokouksen 18.11.2016 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot:
Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut.
Kaupunginhallitus 217 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 44 10.11.2014 Kaupunginhallitus 243 24.11.2014 Kaupunginhallitus 256 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 54 15.12.2014 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma
JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma
JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma Versio: Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 2 3 Viittaukset... 2 4 Termit ja lyhenteet... 2
Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4
Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tukipalvelulautakunta, 15, 11.08.2015 Tukipalvelulautakunta, 23, 29.10.2015 23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta MjuDno-2015-671 Tukipalvelulautakunta,
Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1
Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1 uusto Aika 14.01.2019 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien
Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 6/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 91 Kokouksen järjestäytyminen KH 92 Vuoden 2016 talousarviokehys ja talousarvion laadintaohje KH 93 Edustajan nimeäminen Novago Yrityskehitys Oy:n yhtiökokoukseen KH 94 Edustajan
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Talouskatsaus
Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.
Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto
Liite 2 Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019 2021 Maakuntavaltuusto 10.6.2019 1 Sisällysluettelo: 4. Talousarvion ja -suunnitelman rakenne... 2 5. Talousarvion laadinnan yleiset periaatteet...
IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018
1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,
23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta. 24 Teknisen johtajan ajankohtaiskatsaus / tukipalvelulautakunta
Mäntyharju Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Aika 29.10.2015, klo 17:30-18:39 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus 23
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset
Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille
Kaupunginhallitus 249 20.06.2016 Kaupunginhallitus 342 19.09.2016 Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2017-2020 310/04.041/2016 KH 20.06.2016 249 Valtuuston talousarvioseminaari
VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI
Kunnanhallitus 18.6.2018 83 LIITE NRO 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA -SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,
Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 393 Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 65 :n mukaan taloussuunnitelman
Pääekonomistin katsaus
Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto Yleiset talousnäkymät ovat pysyneet vaimeina jo pitkään Kansainväliseen talouteen liittyviä epävarmuuksia:»
Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén
Talousarvion laadinnan lähtökohdat Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Visio elämään Miehikkälä on yritysmyönteinen kansainvälinen E18 tien maaseutukunta,
Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely
Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat Taloustutkimus Oy toteutti valtiovarainministeriön toimeksiannosta tiedustelun
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.
MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat
Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus
1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja
Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät
Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät Kilpailukykysopimuksen vaikutukset kuntatalouteen Kilpailukykysopimuksen kokonaisvaikutus kuntataloutta vahvistava Hillitsee kuntatalouden menojen kasvua Työnantajamaksualennukset