MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN KOKONAISUUS ESPOOSSA Tiina Ahonen. Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN KOKONAISUUS ESPOOSSA Tiina Ahonen. Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 1"

Transkriptio

1 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN KOKONAISUUS ESPOOSSA Tiina Ahonen 1

2 Osana Espoon kaupungin terveyspalveluja mielenterveys- ja päihdepalvelut järjestävät ehkäiseviä, hoitavia ja kuntouttavia palveluja nuorille ja aikuisille. Osa palveluista tuotetaan itse, osa ostetaan eri palveluntuottajilta. 2

3 TAVOITTEENA KÄYTTÄJÄN NÄKÖKULMASTA Tietoa palveluista helposti saatavilla Palvelujen kokonaisuus on selkeä Tarjonta vastaa kysyntää Saatavuus on hyvä Kynnys on matala Henkilökunta on ammattitaitoista ja ystävällistä Palveluista terveyshyötyä 3

4 Espoon tulevaisuuden haasteita => haasteita mtp:n tulevaisuuteen heikentynyt tulokehitys väestön määrä kasvaa väestö ikääntyy maahanmuuttajaväestön osuus kasvaa nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen tarve kasvaa sotetulevaisuus 4

5 2015 toiminnalliset tavoitteet Johtaminen ja esimiestyö kehittyy - uudistamisen johtaminen - johtamisen uudistaminen Talent Vectialta johtamisen ja toiminnan kehittämisen tuki MtP klinikan asiakasmäärä kasvaa - Ajanavarauskalenterit kuntoon; terveysasemilta pääsy kalentereihin - Ajanvarauskäytäntöjä kehitetään (teleq); tehtävänkuvia päivitetään - Kansalaisen ajanvaraus otetaan vaiheittain käyttöön Tiedottaminen vrt. nettisivut kuntoon Psykiatrisen palveluasumisen asukasmäärän kasvu pysäytetään - prosessin sujuvoittaminen - seurantamenetelmien kehittäminen - yhteistyö Husin kanssa 5

6 2015 toiminnalliset tavoitteet Yhteistyö terveysasemien kanssa edistyy - Luodaan yhteistyölle rakenteet - depression hoito yhteistyössä; mallin luominen - psykoosisairaitten systemaattiset terveystarkastukset terveysasemilla - psykologien ja psyk sairaanhoitajien päivystysaikoja ja työparityöskentelyä terveysasemien lääkäreiden kanssa kehitetään. Aloitus Samarian terveysasemalta - kroonista depressiota sairastavien siirtyminen husista peruspalveluihin Yhteistyö Peson kanssa edistyy uusi sosiaalihuoltolaki; rajapinnat, työryhmät, yhteinen tulkinta, sovitut käytännöt - luodaan rakenteet yhteistyölle lasten suojelun kanssa - nuorten MtP palvelujen kehittäminen yhteistyössä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ja HUSin kanssa - tuetun asumisen kehittäminen osana pitkäaikaisasunnottomuutta - yhteistyösopimukset järjestöjen kanssa - yhteinen suunnittelu Yhteistyö HUSin kanssa jämäköityy - Luodaan yhteistyölle rakenteet (muutoksia molemmissa organisaatioissa) - Palveluasumisen käytön määrittely - Työnjaosta sopiminen nuorten hoidossa 6

7 Mielenterveys- ja päihdepalvelut 2015 Mielenterveys- ja päihdepalvelut Päällikkö Eija-Inkeri Kailassuo Lääketiet.palvelut Apulaisylilääkäri Outi Lehto Avopalvelut Palvelupäällikkö Tiina Ahonen Erityispalvelut Palvelupäällikkö Kati Gustafsson MtP klinikka Asiakasohjaus Sosiaali- ja terveysneuvonta Vieroitushoito Selviämishoito Aurorakodin palveluasunnot Auroranportin tukiasunnot Sepänkylän tukiasuntola Olarinluoma, palveluasunnot, tukiasunnot, vastaanottokoti Neppersin huoltokoti 7

8 Avopalvelut Omahoito Neuvonta Netti Sähköiset palvelut. Peruspalveluihin pääsee ajanvarauksella tai ilman. Liikkuminen on yksi työtapa kaikessa asiakastyössä. Sosiaali- ja terveysneuvonta Selviämishoitoasema Vieroitushoito-osasto MtP-klinikka = avomtt+nupoli+emppu 2krs +tua+palvohj Yksilö ja perhe/läheiset mtp klinikalla avovastaanotto, ryhmät, kurssit mtp klinikalla päivystysaikoja konsultointi työpari Asiakas-ohjaus Hoidon-, kuntoutumisen sekä asumisen arviointi Palvelupyyntölomakkeiden sekä verkostokokoust en avulla: AS-SAS MT-SAS PT-SAS Valvontatoiminta EPT Erityispalvelut Kalliit palvelut (esim ESRH) Viimesijaiset palvelut Paluu avopalveluihin heti kuin mahdollista Ostopalvelut ((tehostettu palveluasuminen, palveluasuminen) Omat asumisyksiköt Auroran palveluasunnot Auroranportti Sepänkylän tukiasunnot Olarinluoman palveluasunnot, Olarinluoman tukiasunnot Neppersin huoltokoti

9 MtP:n vakanssit Avopalvelut Psykologit 9 Sairaanhoitajat 30 Lähihoitajat/ohjaajat 19 Ohjaajat/AMK 5 Sosiaalityöntekijät 1 Vastaava ohjaaja 1 Laitosapulaiset 3 Esimiehet 3 71 Erityispalvelut Sairaanhoitajat 11 Lähihoitajat/ohjaajat 36 Sosiaalityöntekijät 2 Johtava sos.tt 1 Sos.ohjaaja/ohjaaja 2 Vastaava ohjaaja 1 Etuuskäsittelijä 1 Esimiehet 3 Askarteluohjaaja 1 Laitosapulaiset

ESPOON MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN YKSIKKÖ ESPOOSSA 2015

ESPOON MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN YKSIKKÖ ESPOOSSA 2015 ESPOON MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN YKSIKKÖ ESPOOSSA 2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta Esittelijä Eetu Salunen 1 Osana Espoon kaupungin terveyspalveluja mielenterveys- ja päihdepalvelut järjestää

Lisätiedot

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma 10.11.2017 Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Esityksen sisältö Tuettua asumista hakevien asiakkaiden toimintakyky (käytäntötutkimus)

Lisätiedot

Mtp jory , Aikuisten sosiaalipalvelujen jory Peso Jory

Mtp jory , Aikuisten sosiaalipalvelujen jory Peso Jory ESPOON MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN JA AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN LAITOS-JA ASUMISPALVELUIDEN VALVONTARAPORTTI 2015 Mtp jory 23.2.2016, Aikuisten sosiaalipalvelujen jory 23.3.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45 14.04.2015 Sivu 1 / 1 1688/00.01.01/2015 45 Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Päivä Mielen hyvinvoinnille -tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista 23.3.2011 Seija Iltanen Palvelupäällikkö Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Päihdeklinikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen 28.02.2017 Sivu 1 / 1 896/2017 05.17.01 21 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Eija-Inkeri Kailassuo, puh. 050 514 5076 Sanna Svahn, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 120

Espoon kaupunki Pöytäkirja 120 11.12.2013 Sivu 1 / 1 5214/02.05.00/2013 120 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakasmaksujen tarkistaminen (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Eija-Inkeri Kailassuo, puh. 050 514 5076 Kati Gustafsson,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Kaupunginhallitus 13.01.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Kaupunginhallitus 13.01.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.01.2014 Sivu 1 / 1 5214/02.05.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 120 11.12.2013 7 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakasmaksujen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eija-Inkeri

Lisätiedot

177 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET

177 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET Sosiaali- ja terveysltk 165 22.09.2015 Sosiaali- ja terveysltk 172 29.09.2015 Sosiaali- ja terveysltk 177 06.10.2015 177 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET

HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET Sosiaali- ja terveysltk 165 22.09.2015 Sosiaali- ja terveysltk 172 29.09.2015 Sosiaali- ja terveysltk 177 06.10.2015 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET

Lisätiedot

PÄIHDEHUOLLON TILANNE JA TULEVAISUUS ESPOOSSA gsm Mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö

PÄIHDEHUOLLON TILANNE JA TULEVAISUUS ESPOOSSA gsm Mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö PÄIHDEHUOLLON TILANNE JA TULEVAISUUS ESPOOSSA 7.4.2014 Eija-Inkeri.Kailassuo@espoo.fi gsm 050 5145 076 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö Alkoholinkäytöstä on syytä olla huolissaan Lähde: Teuvo

Lisätiedot

Katso uudistuneet nettisivumme a-klinikka.fi A-KLINIKKA OY. Päihde- ja mielenterveyspalveluja vastuullisesti ja luottamuksella

Katso uudistuneet nettisivumme a-klinikka.fi A-KLINIKKA OY. Päihde- ja mielenterveyspalveluja vastuullisesti ja luottamuksella Katso uudistuneet nettisivumme a-klinikka.fi A-KLINIKKA OY Päihde- ja mielenterveyspalveluja vastuullisesti ja luottamuksella Laadukkaita palveluja vastuullisesti Oy tarjoaa laadukkaita päihde- ja mielenterveyspalveluja.

Lisätiedot

VALVONTASUUNNITELMA

VALVONTASUUNNITELMA Valitse kohde. 1 (16) VALVONTASUUNNITELMA 2015-2017 Mielenterveys- ja päihdepalveluiden ja aikuisten sosiaalipalveluiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2017 Sosiaali- ja terveystoimi / Terveyspalvelut

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I Ohjaus palvelujen tuottamiseen ja rakentamiseen Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso 19.3.2013 Paavo 1 Espoo ylitti aiesopimuksessa asetetun määrällisen tavoitteen - 125 asuntoa - 105:llä asunnolla.

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö Espoossa (Ept) Mitä Ept on? Ept:n Organisoituminen, toimenpiteet ja nykytilan arviointi.

Ehkäisevä päihdetyö Espoossa (Ept) Mitä Ept on? Ept:n Organisoituminen, toimenpiteet ja nykytilan arviointi. Ehkäisevä päihdetyö Espoossa (Ept) Mitä Ept on? Ept:n Organisoituminen, toimenpiteet ja nykytilan arviointi. MISTÄ ON KYSYMYS EHKÄISEVÄSSÄ PÄIHDETYÖSSÄ? Ehkäisevä päihdetyö (Ept) on tärkeä osa kuntien

Lisätiedot

Hallinto- ja tukiyksikkö

Hallinto- ja tukiyksikkö Päihdepalvelut jakautuvat kolmeen toiminnalliseen yksikköön, jotka ovat ehkäisevän päihdetyön-, A-klinikkatyön- ja kuntouttavan asumispalvelun yksiköt. Päihdepalveluja hallinnoi hallinto- ja tukiyksikkö.

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017

Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 Päihde- ja mielenterveyspalvelujen yhteiset tiedot kokonaisnettokustannukset vuosina 2016 2017 vuoden

Lisätiedot

Asumisen turvaaminen jälkihuollon näkökulmasta. Riitta Mansner, sosiaalityöntekijä, Espoon jälkihuolto

Asumisen turvaaminen jälkihuollon näkökulmasta. Riitta Mansner, sosiaalityöntekijä, Espoon jälkihuolto Asumisen turvaaminen jälkihuollon näkökulmasta Riitta Mansner, sosiaalityöntekijä, Espoon jälkihuolto Espoon jälkihuolto keväällä 2011 N. 270 nuorta tällä hetkellä 1 Johtava sosiaalityöntekijä 4 sosiaalityöntekijää

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUKSEN 30.6.2015 LIITETIEDOT

OSAVUOSIKATSAUKSEN 30.6.2015 LIITETIEDOT 2015 OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT Sisällysluettelo Erikoissairaanhoito... 1 Kuntien palvelukäyttö 1.1.... 1 Ympäristöterveydenhuolto... 2 Kuntien palvelukäyttö 1.1.... 2 Sosiaali- ja perusterveydenhuolto...

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän organisaatio

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän organisaatio Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän organisaatio Valtuusto Tarkastuslautakunta Hallitus Kuntayhtymän hallinto Kuntayhtymän johtaja Yksilöasiain jaosto Hallinto- ja tukipalvelut Kehittämisyksikkö

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen I Asiakkaan asemaa vahvistetaan terveysasemilla psykiatrisia hoitajia päihdeongelmaisten hoidon työnjakoa sovittu

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025 Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Miten haasteet otetaan haltuun? lapsiperheiden %-osuus

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen SAS-toiminnat aikuisten vastuualueen sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen asiakasohjaus Tampereella

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen asiakasohjaus Tampereella Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen asiakasohjaus Tampereella T A M P E R E E N K A U P U N K I Kriisiasuminen Tampereella Kriisiasumispalvelut ovat yhteisiä kaikille asunnottomille tuen tarpeen

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Pohjoinen hyvinvointialue Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Mitä hyvää on nykyisissä palveluissa? Hyvä palvelu; ammattitaitoiset työntekijät; kaikki palvelut pelaavat Haukiputaalla

Lisätiedot

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Johtamisen tiekartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Sirkku Pikkujämsä Terveysjohtaja, Oulun kaupunki Oulun kaupungin tavoitteet mielenterveys-

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen Case Samarian terveysasema

Tiedolla johtaminen Case Samarian terveysasema Tiedolla johtaminen Case Samarian terveysasema Paula Pallasaho, Apulaisylilääkäri, Samarian terveysasema Dosentti, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Lähtötilanne 1/2013 Ongelmat 2 2500

Lisätiedot

terveyspalveluiden tarpeen arviointi

terveyspalveluiden tarpeen arviointi Ikääntyneen asiakkaan suun terveyspalveluiden tarpeen arviointi Helppiseniorissa osana moniammatillista palvelutarpeen arviointia Parasta aikaa tapahtuma Julia Koskinen, hammashoitaja, terveydenedistäjä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta.

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Espoo 24-09-2014 Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Toiminta-ajatus Avopalvelut edistävät, tukevat ja hoitavat tamperelaisten terveyttä, psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä valmiuksia sujuvaan

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

VALVONTARAPORTTI 1 (13) ESPOOSSA SIJAITSEVIEN PÄIHDE- JA ASUMISPALVELUIDEN VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2015

VALVONTARAPORTTI 1 (13) ESPOOSSA SIJAITSEVIEN PÄIHDE- JA ASUMISPALVELUIDEN VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2015 VALVONTARAPORTTI 1 (13) 6.4.2016 ESPOOSSA SIJAITSEVIEN PÄIHDE- JA ASUMISPALVELUIDEN VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2015 1. YLEISTÄ VALVONTATOIMESTA, VALVONNAN TAVOITTEET JA RAPORTIN SISÄLTÖ Johdanto Kaikkien

Lisätiedot

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville Eedi Asumispalvelut Oy Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville ESPOON DIAKONIASÄÄTIÖ Yksityinen sosiaalialan palveluntarjoaja Palveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevän työn kehittäminen - iltapäiväseminaari Miten auttaa syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta Kohtaavatko kysyntä ja tarjonta?

Ennaltaehkäisevän työn kehittäminen - iltapäiväseminaari Miten auttaa syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta Kohtaavatko kysyntä ja tarjonta? Ennaltaehkäisevän työn kehittäminen - iltapäiväseminaari Miten auttaa syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta Kohtaavatko kysyntä ja tarjonta? Katja Björklund Johtava psykologi Psykososiaaliset palvelut 27.4.12

Lisätiedot

Mielenterveysasema HORISONTTI. Tea Mäki Osastonhoitaja 19.11.2012

Mielenterveysasema HORISONTTI. Tea Mäki Osastonhoitaja 19.11.2012 Mielenterveysasema HORISONTTI Tea Mäki Osastonhoitaja 19.11.2012 Taustahistoriaa Kaupungin tarjoamat mielenterveyspalvelut aikuisväestölle olivat riittämättömät Erikoissairaanhoito vastasi pitkälti perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016 Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Tulokset (asteikolla 1-5)

Tulokset (asteikolla 1-5) Tulokset (asteikolla 1-5) Breikki on aloitteellinen kumppani 2,65 Yhteistyö Breikin kanssa on moniammatillista 2,77 Yhteistyö Breikin kanssa tukee työtäni ja edustamani organisaation toimintaa 2,99 Breikki

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

ESPOOSSA SIJAITSEVIEN PÄIHDE- JA ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI 2016

ESPOOSSA SIJAITSEVIEN PÄIHDE- JA ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI 2016 VALVONTARAPORTTI 1 (8) 29.3.2017 ESPOOSSA SIJAITSEVIEN PÄIHDE- JA ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI 2016 1. YLEISTÄ VALVONTATOIMESTA, VALVONNAN TAVOITTEET JA RAPORTIN SISÄLTÖ 1.1. Johdanto Kaikkien kunnassa

Lisätiedot

SOTE- TIETOSISÄLLÖT Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1

SOTE- TIETOSISÄLLÖT Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1 SOTE- TIETOSISÄLLÖT 18.5.2018 Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1 MAAKUNTIEN JHS-PALVELULUOKAT / SOSIAALIPALVELUT JHS-palveluluokituksessa sosiaalihuollon palveluluokat ovat KANSA-yhteensopivia, mutta

Lisätiedot

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Liian päihdeongelmainen mielenterveyspalveluihin tai liian sairas

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: 11.3. milj. euroa 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Ehdot mm.: Yhteistyö muiden valtakunnallisten

Lisätiedot

Asunto ensin -yksiköiden kustannusvaikuttavuus

Asunto ensin -yksiköiden kustannusvaikuttavuus 1 Asunto ensin -yksiköiden kustannusvaikuttavuus - vertailussa mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yksiköt Virpi Sillanpää Mittaritiimi Tampereen teknillinen yliopisto 2 Tutkimushankkeen taustaa ja tavoitteet

Lisätiedot

HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN AIKUISTEN MT- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PALVELUKARTTASUUNNITELMA

HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN AIKUISTEN MT- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PALVELUKARTTASUUNNITELMA HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN AIKUISTEN MT- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PALVELUKARTTASUUNNITELMA 3.10.2016 Esityksen sisältö Uudet palvelut, toiminnot ja resurssitarpeet vihreällä Päivystyksen yhteydessä olevat 24/7

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 16.4.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun

Lisätiedot

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)

Lisätiedot

Hartolan kunta Sosiaalitoimi, Kuninkaantie 16, Hartola / Hartolan toimintakeskus, Visantie 17 B, 19600 Hartola

Hartolan kunta Sosiaalitoimi, Kuninkaantie 16, Hartola / Hartolan toimintakeskus, Visantie 17 B, 19600 Hartola LIITE 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TYPIN TOIMITILAT Yhteiset toimipisteet 9.11.2015 i fj9-11-2015 I I Y (verkostolla oltava Osoite Aukioloajat vähintään yksi yhteinen toimipiste) Lahti Saimaankatu 64, 3 krs., Ma-pe

Lisätiedot

VALVONTASUUNNITELMA 2012-2014. kdjsafkjaöfdiujfad

VALVONTASUUNNITELMA 2012-2014. kdjsafkjaöfdiujfad Valitse kohde. 1 (16) VALVONTASUUNNITELMA 2012-2014 Sosiaali- ja terveystoimi / Terveyspalvelut / Mielenterveys- ja päihdepalvelut Perhe- ja sosiaalipalvelut / Aikuisten sosiaalipalvelut kdjsafkjaöfdiujfad

Lisätiedot

Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla

Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.2.2017 Eila Koivunen, terveyspalvelupäällikkö Vantaan kaupunki Taustaa: Ensin Mielen Avain

Lisätiedot

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Timo Väisänen Palvelujohtaja A-klinikkasäätiö / Järvenpään sosiaalisairaala Rakenne Taustaa Päihteiden käytön nykytilanne Kouvolassa Kouvolan päihdepalvelut Päihdestrategian

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄN YHTEENVETOA Kuntien päihdepalvelujen nykytilaa. Jarkko Lumio

ENNAKKOTEHTÄVÄN YHTEENVETOA Kuntien päihdepalvelujen nykytilaa. Jarkko Lumio ENNAKKOTEHTÄVÄN YHTEENVETOA Kuntien päihdepalvelujen nykytilaa Jarkko Lumio 28.8.2019 Päihdehuollon asiakkaiden jakautuminen (%) palveluittain vuonna 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Helsinki 63,1 14,6 8,0

Lisätiedot

SOTET Tuloskortin seuranta 4/2015

SOTET Tuloskortin seuranta 4/2015 SOTET Tuloskortin seuranta 4/ Tuloskortin seuranta Palvelujen saatavuus Mittari Tavoite taso loka marras joulu tammi helmi maalis huhti Hyvä palvelujen saatavuus PESO/ Aikuisten toimeentulotuen käsittelyaika

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 03/2014 Keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukon toteumat raportoitu kaupunginhallitukselle, löydettävissä kaupungin nettisivuilta

Lisätiedot

Opiskelijan parempaa terveyttä

Opiskelijan parempaa terveyttä Opiskelijan parempaa terveyttä FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)

Lisätiedot

Helena Vorma lääkintöneuvos

Helena Vorma lääkintöneuvos 12.6.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos Helena Vorma lääkintöneuvos MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELULAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAINSÄÄDÄNNÖN RAKENNE Tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 1 Kyh 17.5.2011 66 Kyh liite 1 Kyh 22.9.2011 105 Kyh liite 4 TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 2 Sisällysluettelo Asumispalvelut 3 Asumispalveluiden hakeminen 3 Palvelutarpeen

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin

Lisätiedot

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen

Lisätiedot

Anna Hiltunen ja Auri Lyly. Huukopäivät 2010

Anna Hiltunen ja Auri Lyly. Huukopäivät 2010 Anna Hiltunen ja Auri Lyly Huukopäivät 2010 Perusterveydenhuollon mielenterveys- ja päihdetyön vahvistaminen Helsingissä 1.1.2010 31.12.2012 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Sosiaali- ja

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

VALVONTARAPORTTI 1 (11) 21.1.2014

VALVONTARAPORTTI 1 (11) 21.1.2014 VALVONTARAPORTTI 1 (11) 21.1.2014 ESPOON MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN JA AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PÄIHDE- JA ASUMISPALVELUIDEN VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ VALVONTATOIMESTA

Lisätiedot

Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa

Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa 13.02.2013 Helsinki Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi 13.2.2013 Kokemusasiantuntija palvelujen

Lisätiedot

Kuusikon kuntien päihdehuollon palvelut A-klinikan ja nuorisoasemien, asumisen ja laitoshoidon palvelut

Kuusikon kuntien päihdehuollon palvelut A-klinikan ja nuorisoasemien, asumisen ja laitoshoidon palvelut Kuusikon kuntien päihdehuollon palvelut 25-27 A-klinikan ja nuorisoasemien, asumisen ja laitoshoidon palvelut Aikuissosiaalityön ryhmä Aila Kumpulainen 24.1.29 Kuusikon kuntien päihdehuollon palvelut 25-27...1

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä

Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä Aikuissosiaalityö ja kuntouttavat palvelut Ritva Anttonen palvelupäällikkö 30.5.2017 Asumissosiaalisen työn teemapäivä 1 AUNE Perusturvalautakunta 29.10.2015: Jyväskylän

Lisätiedot

Järvi-Pohjanmaan perusturvan aikuisten psykososiaaliset palvelut

Järvi-Pohjanmaan perusturvan aikuisten psykososiaaliset palvelut Järvi-Pohjanmaan perusturvan aikuisten psykososiaaliset palvelut Erityispalvelujen johtaja Tanja Penninkangas Alvar Aallon tie 2, 62900 Alajärvi Puh. 06-24122301, 040-3517710 20.2.2014 1 Kuntavertailun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari 26.8.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelut 2019 Vahva pohja - Rakenteelliset muutokset hyvässä vauhdissa

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento Psykiatrian toiminnan muutoksia Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento 14.11.2013 Tausta -asiakirjoja Kansallinen Mieli 2009-suunnitelma PPSHP:n strategia ja omistajastrategia 2009 PPSHP:n pohjoisen

Lisätiedot

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki VAT-verkosto 6.9.2017, Oulu Palveluesimies Katja Karppinen Oulun kaupunki, päihdeasumispalvelut Kenttätien palvelukeskus Kenttätien palvelukeskuksessa

Lisätiedot

Siun soten oppilashuolto THL-OPH-AVI:t

Siun soten oppilashuolto THL-OPH-AVI:t Siun soten oppilashuolto THL-OPH-AVI:t 13.12.17 Apulaisylilääkäri Sanni Penttilä Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun soten strategia 2017-2018 Keskeisiä uudistettavia palveluketjuja

Lisätiedot

Jyväskylä on nuorten kaupunki

Jyväskylä on nuorten kaupunki Nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen Jyväskylässä Jyväskylä on nuorten kaupunki Asukasluku 140 188 Ulkomaalaisten osuus 3,3 % - 123 äidinkieltä Jyväskylässä asuu 54 000 alle 29 vuotiasta

Lisätiedot

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena

Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 22.-23.5.2018 Elina Välikangas, kehittämis- ja laatupäällikkö Oulun kaupunki Sote-projektipäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30

Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30 Keski-Suomen Sote 2020 Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30 Millainen ympäristö ja palvelut helpottavat ikääntyvän elämää? Ikäystävällinen Suomi? Mikä olisi paras mahdollinen SOTE ikäihmisten näkökulmasta?

Lisätiedot

Kaisa Koskela Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö. Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys

Kaisa Koskela Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö. Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys Kaisa Koskela kaisa.k.koskela@espoo.fi Palvelukoordinaattori / kulttuurin tulosyksikkö Kaikkien kulttuuripalvelut -selvitys Tavoitteena hahmottaa kokonaistilannetta ja palvelutarpeita kulttuurisen moninaisuuden

Lisätiedot

Asunto ensin periaate arjessa

Asunto ensin periaate arjessa Asunto ensin periaate arjessa Pathways, housing first, Sam Tsemberis, 1992, New York Ei valita asukkaita. Asukkaaksi pääsee hakemisjärjestyksessä. Asuminen tapahtuu normaalin asuntokannan puitteissa. Asukkaat

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (15) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 21.12.2016 Voimaan 1.1.2017

Lisätiedot

Nuorten talo. Käyttäjädemokratiatyöryhmän kokous 25.3.2014. Titta Pelttari

Nuorten talo. Käyttäjädemokratiatyöryhmän kokous 25.3.2014. Titta Pelttari Nuorten talo Käyttäjädemokratiatyöryhmän kokous 25.3.2014 Titta Pelttari Nuorten talo Matalan kynnyksen asiointipiste Nuorten talo avattiin 1.10.2013. Nuorten talolla tarjotaan 16-29-vuotiaille tamperelaisille

Lisätiedot

OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLON PALVELUT JA SOTE-MAAKUNTA - UUDISTUKSEEN VALMISTAUTUMINEN

OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLON PALVELUT JA SOTE-MAAKUNTA - UUDISTUKSEEN VALMISTAUTUMINEN OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLON PALVELUT JA SOTE-MAAKUNTA - UUDISTUKSEEN VALMISTAUTUMINEN Kysely OTH-verkostolle 2018 9.10.2018 Kehittämispäällikkö Susanna Fagerlund-Jalokinos 1 ONKO OMASSA KUNNASSASI/TULEVASSA

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen VASTAANOTETUT LASTENSUOJELUILMOITUKSET VANTAALLA VUOSINA 2002-2010

Lisätiedot

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla

Lisätiedot