KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen
|
|
- Anne-Mari Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen
2 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö perustettu vuoden 2007 lopulla, jolloin ei ollut selkeää käsitystä asumispalveluissa asuvien tilanteista - Asiakkaina erilaista tuettua asumista ja palveluasumista tarvitsevat vantaalaiset aikuiset: vuotiaat, lähinnä mielenterveyskuntoutujat -2 sosiaalityöntekijää, 3 palveluohjaajaa, 2 toimistosihteeriä ja esimies -Yksikön tehtävänä asumispalveluiden koordinointi, asiakkaiden palveluntarpeen ja kuntoutumisen seuranta sekä ostopalveluiden laadunvalvonta Vantaan kaupunki, Hanna Sallinen 2
3 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluasiakkaiden keskittäminen on mahdollistanut asiakkaiden säännöllisen tapaamisen ja palveluntarpeen yksilöllisen arvioinnin ->oikeita palveluita oikeaan aikaan -yksikön toiminta sisältänyt paljon kokeilevaa ja kehittävää toimintaa, jota on saatu vakiinnutettua (esim. palveluohjaus) -Asiakkaan kuntoutumista pyritään tukemaan suunnitelmallisella työotteella, säännöllisellä yhteydenpidolla (ts. kukaan ei unohdu asuinyksikköönsä) ja myös harkinnanvaraisen tuen avulla. Vantaan kaupunki, Hanna Sallinen 3
4 Asumispalvelut Vantaalla -Asiakkaita kolmella palvelutasolla - Tuettu asuminen: joko asiakkaan omassa kodissa annettava tuki, tai asuminen tukiasunnossa - Palveluasuminen asumisyksikössä - Tehostettu (ympärivuorokautinen) palveluasuminen asumisyksikössä -Pääasiassa ostopalveluita (kilpailutus 2010), 1 kokonaan oma yksikkö, Viidakkokujan tuetun asumisen yksikkö -Asiakkaan osallisuuteen ja kuulemiseen panostettu (esimerkiksi vertaisarvioinnit) Vantaan kaupunki, Hanna Sallinen 4
5 Asiakkuus asumispalveluissa -Asiakkuus alkaa hakemuksen saapumisesta ja palveluntarpeen arvioinnista, jonka tekee asumispalveluiden sosiaalityöntekijä yhdessä asiakkaan ja lähettävän tahon (esim. HUS) kanssa. -Asiakkaan oma näkemys tärkeää, asumispalvelut vapaaehtoisia - Asiakkaan oma näkemys tuen tarpeesta voi sairaudesta johtuen poiketa sosiaalityöntekijän tai terveydenhoitohenkilökunnan näkemyksestä - Haasteena erityisesti moniongelmaiset asiakkaat (esim. päihdeongelmat) - Asiakkaan toiveet huomioidaan asumispalvelupaikkaa valittaessa -Ensisijaisesti järjestetään tukea omaan kotiin (kaupungin omat palvelut, esim kotihoito, ostopalvelut, esim. Aspa) ->Hierarkisesta mallista poispäin: sairaalasta myös suoraan tuettuun asumiseen. Vantaan kaupunki, Hanna Sallinen 5
6 Asiakkuus asumispalveluissa -Sosiaalityö asumispalveluiden yksikössä koko asiakkuuden ajan, sosiaalityöntekijä aktiivisesti mukana asiakkaan kuntoutumisen seurannassa (kuntoutussuunnitelmat) ja sitä kautta asumiseen liittyvissä suunnitelmissa ja tavoitteissa -Mahdollista asiakasryhmän asumiseen keskittyminen ja työn kehittäminen. Toisaalta hyvin yksilölliset ratkaisut Vantaan kaupunki, Hanna Sallinen 6
7 Asiakkuus asumispalveluissa -Palveluohjaajat arvioimassa asiakkaan kanssa itsenäiseen asumiseen muuttoa ja omaan kotiin tarvittavia palveluita -Palveluohjaaja koordinoi muuton järjestelyt ja on mukana muutossa. Osalle asiakkaista muuton jälkeen jatkuva tuki järjestetään muun palveluntarjoajan toimesta (esim. ASPA, Sininauhasäätiö). -Muuton jälkeen palveluohjaus on asiakkaan tukemista arjessa. Tehtyjen suunnitelmien pohjalta arkea aletaan toteuttaa tukemalla asiakasta kotona itsenäisen asumisen taidoissa ja ohjataan asiakasta asianmukaisten palvelujen piiriin. Palveluohjaaja tekee yhteistyötä asiakkaan palveluverkoston kanssa. Vantaan kaupunki, Hanna Sallinen 7
8 Mihin asumisen tukea tarvitaan? -Asiakkaista valtaosa tarvitsee tukea arkipäivän asioihin, kuten kodinhoitoon, ravitsemukseen, hygienianhoitoon tai raha-asioiden hallintaan -Psyykkisen sairauden kanssa eläminen on haastavaa. Sairaus voi rajoittaa elämää esimerkiksi erilaisten pelkojen muodossa. Liikkuminen ja omien asioiden hoitaminen voi olla vaikeaa ja vaarana on vaikkapa kotiin eristäytyminen ja psyykkisen voinnin huononeminen. -Osa tarvitsee aina ryhmämuotoista asumista, eikä yksin asuminen ole asiakkaan tavoitteena. -Tuki muutosvaiheisiin, esimerkiksi muutto omaan kotiin -Päihdeongelmat Vantaan kaupunki, Hanna Sallinen 8
9 Asumispalveluista kotia kohti? Palveluiden painopiste pikkuhiljaa muuttumassa -Suunnitelmallinen työ asiakkaan kanssa, tavoitteena mahdollisimman itsenäinen asuminen -Yksikön oma palveluohjaus mahdollistanut yksilöllisen muuttopolun suunnittelemisen. Jokaisen itsenäisempään asumiseen muuttavan asiakkaan kanssa mietitään kotiin tarvittavat tukitoimet yksilöllisesti -Asumispalveluaikojen lyheneminen ja painopisteen siirtyminen pois tehostetusta palveluasumisesta -Toimintojen suuntaaminen ns. normaalipalveluihin ja lähialueen toimintoihin, ei vain esim. palvelukodin omaan toimintaan -Yhteistyö vuokranantajien kanssa, yhteistyö järjestöjen kanssa -Oma toiminta (tuettu asuminen) -Asumispalveluiden painopiste tuettuun asumiseen -Hierarkisen mallin (tuetummasta palvelusta kevyempään) sisällä ituja asunto ensin ajattelusta: osassa tuetussa asumisessa palvelut ja asuminen eriytetty, eli asuminen voi jatkua vaikka palveluntarve päättyy (esim. Varisto tai kotiin vietävät palvelut) Vantaan kaupunki, Hanna Sallinen 9
10 Asumispalveluista kotia kohti - haasteet 1. Rakenteelliset haasteet -Vuokra-asuntojen saaminen Odotusajat pitkiä, erityisesti jos asiakkaalla asuinaluetoiveita Vuokranantajien ennakkoasenteet, asumishistoria 2. Järjestelmän haasteet -Asenteet Työntekijöiden asenteet ja odotukset: Milloin asiakas on riittävän kuntoutunut muuttaakseen omaan asuntoon? -Järjestelmän jäykkyys ja joustamattomuus Esim. asunnosta kiinnipitäminen sairaalajaksojen aikana, toimeentulotuki Palveluiden riittämättömyys (tarvittavaa palvelua ei välttämättä ole olemassa) 3. Yksilölliset/ psykososiaaliset haasteet -Psyykkinen ja somaattinen terveydentila Psykoosisairaus oireineen (esim. pelot) Somaattisen voinnin huononeminen Lääkityksen lopettaminen -> elämänhallintataidot Suunnittelemattomat muutot: Psyykkisen voinnin huononeminen - > Takaisin sairaalaan, asunnottomaksi jne. -Laitostuminen Tottuminen laitosmaiseen asumiseen, kyvyttömyys itsenäisempään elämään ja asioiden hoitoon kyvyttömyys ns. normaalipalveluiden käyttöön Vantaan kaupunki, Hanna Sallinen 10
11 Asumispalveluista kotia kohti - haasteet Asiakkaiden itsenäisen asumisen suurimpia haasteita päihdeongelmat ja sopivien palveluiden puute. Mistä löytyy oma koti ihmiselle, jolla mielenterveysongelmia, ongelmia päihteiden kanssa ja joka ei pysty elämään ympäristön asumisnormien mukaan? Mitä, jos ei kelpaa mihinkään tai sopivia tukitoimia ei ole olemassa? -> uusien palveluiden lisäksi yhteistyön tiivistäminen tärkeää (esim. soster ja HUS) Vantaan kaupunki, Hanna Sallinen 11
Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut
Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Liian päihdeongelmainen mielenterveyspalveluihin tai liian sairas
Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson
Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa Anna-Maija Josefsson 19.9.2011 Tukiasumisen muotoja Tukiasuminen Tukiasuminen tapahtuu tavallisessa asuntokannassa sijaitsevissa asunnoissa. Asukkaat
Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä
Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä 17.10.2012 Tuula Tiainen Rakennetun ympäristön osasto tuula.tiainen@ymparisto.fi Erityisryhmät ja asuminen
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen SAS-toiminnat aikuisten vastuualueen sosiaalihuoltolain
Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?
Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen
Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.
Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa
MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA
MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista
Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja
Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen asiakasohjaus Tampereella
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen asiakasohjaus Tampereella T A M P E R E E N K A U P U N K I Kriisiasuminen Tampereella Kriisiasumispalvelut ovat yhteisiä kaikille asunnottomille tuen tarpeen
Esperi Care Anna meidän auttaa
Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun
Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki
Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki VAT-verkosto 6.9.2017, Oulu Palveluesimies Katja Karppinen Oulun kaupunki, päihdeasumispalvelut Kenttätien palvelukeskus Kenttätien palvelukeskuksessa
Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit
Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,
Sopimusvuoren kotikuntoutus
Association & Foundation Sopimusvuoren kotikuntoutus Tietokoneavusteinen kotikuntoutus on ry:n ja Tampereen kaupungin yhteinen kehittämishanke 15.8.2010-31.12.2011. Osa hankkeen rahoituksesta tulee välittäjä
1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Asumispalvelujen toimintayksikkö HAKEMUS / SELVITYS ASUMISPALVELUN TARPEESTA 1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Ammatti Virallinen edunvalvoja /
KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI
KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI TIKKURILAN SOSIAALIASEMA OMAT OVET VERKOSTOKOKOUS 16.5.2011 Marjatta Parviainen 17.05.2011 Avopalvelujen koordinaattori Marjatta Parviainen 1 A. KOTIKATKO
Vantaan Omat Ovet-hanke
Vantaan Omat Ovet-hanke Mielenterveyskuntoutujien asumispolku, jatkoasuminen ja kotiin vietävä tuki 2 dg- asiakkaat: ovat keskuudessamme ja on kasvava asiakasryhmä asumispalveluissa. Osmankäämintie 28;
Sosiaalinen vuokraasuttaminen
Sosiaalinen vuokraasuttaminen Tampereella Sosiaalityöntekijä Leena Helenius Päihde- ja mielenterveyspalveluiden Asiakasohjausyksikkö Loisto 1 TAVOITE Jokaisella on oikeus omaan kotiin ja asumista turvataan
KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄN PÄIHDE-JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMIS- PALVELUJEN KRITEERIT ALKAEN
Liite 1 2019 KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄN PÄIHDE-JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMIS- PALVELUJEN KRITEERIT 1.4.2019 ALKAEN Kuntayhtymän hallitus 12.3.2019 34 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Keskeiset käsitteet...
Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta
Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Raija Hynynen 13.5.2013 Tuula Tiainen 22.5.2013 Rakennetun ympäristön osasto Toteutuuko hyvä, tarpeita vastaava asuminen? -tavallisissa asunnoissa
Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi
Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Lähtökohdat - Norrköping 2012 - mielenterveyskuntoutujien tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen tulosperusteinen
PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö
PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet Organisaatiotaso Sininauhasäätiö PAAVO-OHJELMA palveluntuottajan näkökulmasta Vahva tuki ohjelman mukaisiin investointeihin ja palvelujen kehittämiseen (RAY ja ARA)
Suuntana oma koti hanke
Vantaan uudet Asumispalvelut Suuntana oma koti hanke Ajalla 1.4.2018-31.3.2019 Asumisneuvonnan koulutus, Helsinki 7.11.2018 - Ennalta ehkäisevä työ, vantaalaiset /maakuntalaiset saavat riittävän taloudellisen
Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen
Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveys ja asuminen - vuonna 2010 työkyvyttömyyseläkkeensaajista mielenterveyden
Mielenterveyskuntoutuksen asumispalvelut. 13.09.2012 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman Liite 3
Mielenterveyskuntoutuksen asumispalvelut 13.09.2012 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman Liite 3 2(7) SISÄLLYS 1. Johdanto...... 3 2 Kunnan omat asumispalvelut........3 3. Kaupungin ostamat asumispalvelut......6
SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI
Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita
Tehostettu palveluasuminen
Tehostettu palveluasuminen Miten asutaan? Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa
Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso
Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso 19.3.2013 Paavo 1 Espoo ylitti aiesopimuksessa asetetun määrällisen tavoitteen - 125 asuntoa - 105:llä asunnolla.
Asunnottomina vankilasta. vapautuvat vantaalaiset
Asunnottomina vankilasta vapautuvat vantaalaiset ASIAKKUUSKRITEERIT -vantaalaisuus (viimeisin pysyvä osoite tulee olla Vantaalla, Poste Restante osoitetta ei hyväksytä viimeisimmäksi osoitteeksi) - asunnottomuus
Kuntouttavaa asumispalvelua
Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille
Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut
Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma 10.11.2017 Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Esityksen sisältö Tuettua asumista hakevien asiakkaiden toimintakyky (käytäntötutkimus)
Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet
10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON
Sepä koti kulta on? Näkökulmia Vantaan mielenterveyskuntoutujien kriisiasumiseen ja asumisen kriiseihin. Aila Törmänen 11.5.2011
Sepä koti kulta on? Näkökulmia Vantaan mielenterveyskuntoutujien kriisiasumiseen ja asumisen kriiseihin Aila Törmänen 11.5.2011 Asunto ensin Valinnanvapauden filosofia Asumisen ja palveluiden eriyttäminen
Asumispalvelut SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT
Asumispalvelut SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Tervetuloa tutustumaan asumispalveluihimme! SOTEsi järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut Sastamalan kaupungin ja Punkalaitumen kunnan alueilla.
Asunnottomien asumispalvelut/vantaa 16.5.2011. Tarja Maijala
Asunnottomien asumispalvelut/vantaa 16.5.2011 Tarja Maijala Tuetun asumisen SAS-prosessi HAKEMUS,TYÖNTEKIJÄN/ASIAKKAAN YHTEYDENOTTO, JALKAUTUVA TYÖ SOSIAALITYÖNTEKIJÄN ARVIO TUETUN ASUMISEN SAS-KOKOUS
Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet
Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden
PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA
PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti
Häätöjen ennaltaehkäisy ja
Häätöjen ennaltaehkäisy ja asumisen sosiaaliohjaus Vantaalla 25.9.2015 Dimitri Hedman, Sari Heiskanen, Sara Juntunen, Tanja Turunen Asumisen sosiaaliohjaus on aloitettu Vantaalla syyskuussa 2009 osana
Asunto ensin -periaate
Asunto ensin -periaate kotouttamisen ja integraation lähtökohtana? Marko Kettunen Maahanmuuttajat metropolissa seminaari 19.8.2010 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000
Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet
Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015 Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat arkeensa tukea Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen,
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän
VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN
VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO Lainsäädännöllinen perusta ja kaupungin vanhustyön
Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus
Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus THL 15.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 2 Kehitysvammaisten ihmisten asuminen vs. tavallinen vuokra-asuminen
Kuninkaankallio Kuninkaantie 42, Espoo. Mika Paasolainen
Kuninkaankallio Kuninkaantie 42, Espoo Mika Paasolainen Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen /poistaminen Valtioneuvoston periaatepäätössä vuosille 2008-2011 tavoitteena on puolittaa pitkäaikaisasunnottomuus
TIETOKONEAVUSTEISUUS MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖSSÄ
TIETOKONEAVUSTEISUUS MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖSSÄ Katariina Ruuth, projektijohtaja ry, Tietokoneavusteinen Psykiatrinen Kotikuntoutus-projekti Tampere-talo 12.10.2011 Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus-
Kuntouttavaa asumispalvelua
Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille
Kehitysvammaiset. 12,0 Palveluasuminen (ohjattu asuminen) 4,0. 4,0 Tuettu asuminen (tukiasuminen) 3,0 5,0 % 5,0 % 5,0 %
KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN LAUSUNTO ARAN AVUSTUSHAKEMUKSEEN Kunta Orivesi 562 Kuntakoodi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) edellyttää kunnan sosiaali- ja terveystoimen lausunnon hankkeesta
Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille
Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa
Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015
Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.
TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI
1 Kyh 17.5.2011 66 Kyh liite 1 Kyh 22.9.2011 105 Kyh liite 4 TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 2 Sisällysluettelo Asumispalvelut 3 Asumispalveluiden hakeminen 3 Palvelutarpeen
Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville
Eedi Asumispalvelut Oy Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville ESPOON DIAKONIASÄÄTIÖ Yksityinen sosiaalialan palveluntarjoaja Palveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä
Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta
Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla
ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010
ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010 ASPA-konserni perustettu 1995 13 perustajajärjestöä ASPA-säätiö Fyysiset asumisratkaisut Rakennuttaminen Asumisen palvelujen kehittäminen Tieto- ja osaamiskeskus
Harri Lindqvist Helsinki
Harri Lindqvist Helsinki 8.5.2018 ASUMISPALVELUJEN TOIMINTAMALLIT MAAKUNNILLE JA TILAKESKUKSELLE SIIRTYVÄT ASUMISPALVELUTILAT Tilakeskus vuokraa maakunnille asumispalvelutiloja, joita ovat: Kuntayhtymiltä
Asumisen turvaaminen jälkihuollon näkökulmasta. Riitta Mansner, sosiaalityöntekijä, Espoon jälkihuolto
Asumisen turvaaminen jälkihuollon näkökulmasta Riitta Mansner, sosiaalityöntekijä, Espoon jälkihuolto Espoon jälkihuolto keväällä 2011 N. 270 nuorta tällä hetkellä 1 Johtava sosiaalityöntekijä 4 sosiaalityöntekijää
Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018
Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti
Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma
Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Tausta Kh hyväksyi valtion ja Espoon kaupungin välisen aiesopimuksen 2012-2015 pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi 18.6.2012.
Askelmerkkejä kohti parempia asumispalveluita mielenterveyskuntoutujille Seppo Eronen
Askelmerkkejä kohti parempia asumispalveluita mielenterveyskuntoutujille 4.10.2018 Seppo Eronen MIELENTERVEYSKUNTOUTUJAN ASUMINEN ENNEN NYT TAVOITE TULEVAISUUDESSA Asuminen psyk. sairaaloissa Asuminen
Tarvitsemme jotain uutta. Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2
Kaijus Varjonen, Espoon aikuisten sosiaalipallvelut, 2013 Tarvitsemme jotain uutta Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2 Espoon Kipinän toiminnan tavoitteet & tarkoitus 2013 Espoon Kipinän tavoitteena
RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ.
RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ. 10.12.2014 Seppo Tuominen 2 MEHILÄINEN Perustehtävä: Yhdessä luomme parempaa terveyttä ja hyvinvointia Visio: Sosiaali- ja
Opioidiriippuvaisten verkostopäivät Mari Isokoski ja Paula Perttunen
Tukiasuminen ja korvaushoito Opioidiriippuvaisten verkostopäivät 25. 26.9.2014 Aikuissosiaalityön päihdetukiasumisen palvelu l on tarkoitettu tt päihdeongelman vuoksi erityistä tukea asumisessaan tarvitsevalle
Oikea koti. Aspan asumisratkaisut
Oikea koti Aspan asumisratkaisut Näin Aspan asumisratkaisut syntyivät Asumispalvelusäätiö Aspan perustamiseen vaikutti laajalti järjestöjen välillä käyty keskustelu siitä, mihin suuntaan vammaisten ihmisten
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden. ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet 2016 Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO,
Päivitetty 9.5.2014. AlfaKuntoutus Hervanta. ALFAKUNTOUTUS HERVANTA / AVOPALVELUT Ryhmä- ja Pajatoiminta RYHMÄTOIMINTA TILANNE 5/2014
AlfaKuntoutus Hervanta ALFAKUNTOUTUS HERVANTA / AVOPALVELUT Ryhmä- ja Pajatoiminta RYHMÄTOIMINTA TILANNE 5/2014 Maanantai Mielikki-ryhmä klo 10.00-11.45 Tiistai Päivikki-ryhmä klo 10.00-11.45 Keskiviikko
Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän
Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Olemme itsenäistä asumista ja asumispalveluja tarjoava yhteiskunnallinen toimija. omistaa 100 % Aspa-säätiö käyttää osingon asuntojen hankintaan ja kehittää asumista
Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa
Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa Lähtötilanne 2010 lopussa: Yksittäisiä ryhmäkokeiluja aikuissosiaalityössä Ryhmät ovat hiipuneet Ryhmiä toteutettu projekteissa ryhmät loppuneet projektien myötä TAHTOTILA:
LIIKKUVA TUKI KÖÖPENHAMINASSA kokemuksia Tanskan asunnottomuusstrategiasta. Lars Benjaminsen
LIIKKUVA TUKI KÖÖPENHAMINASSA kokemuksia Tanskan asunnottomuusstrategiasta Lars Benjaminsen Esityksen teemat Yleiskatsaus Tanskan asunnottomuusohjelmaan Liikkuvan tuen malli Kokemuksia ACT-mallista Asunnottomuustilanteen
Palveluasuminen. Turvallista, tasa-arvoista ja yksilön tarpeet huomioivaa kodikasta asumista
Palveluasuminen Turvallista, tasa-arvoista ja yksilön tarpeet huomioivaa kodikasta asumista Setlementti Ukonhattu ry Ukonhattu on perustettu vuonna 1995 ja se toimii yhtenä Suomen Setlementtiliiton jäsenyhdistyksenä.
SAATTAEN VAPAUTEEN ASUMISEN TUKEA UUSISSA SEURAAMUSMUODOISSA 2013-2015
ASUMISEN TUKEA UUSISSA SEURAAMUSMUODOISSA 2013-2015 KRITS TUKIASUMISPALVELUT ASUMISVALMENNUSYKSIKKÖ Tuettuja soluasuntoja 28 paikkaa. Saattaen vapauteen projektilla tällä hetkellä 7 paikkaa. TUKIASUNNOT
Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta. Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma
Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. PALVELUASUMISEN KÄSITTEET JA VALTAKUNNAN LINJAUKSET...
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,
Nimi ovessa -hanke 2010-2012. Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona
Nimi ovessa -hanke 2010-2012 Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona Hankkeen yhteistyöverkosto kehittäjäverkosto tutkimusverkosto kokemusasiantuntijat kv-yhteistyö KOORDINOINTI (SOCCA) TUTKIMUS kehittäminen
Päihdepalvelut. Kuntouttavat asumispalvelut
Päihdepalvelut Kuntouttavat asumispalvelut KUNTOUTTAVAT ASUMISPALVELUT Kuntouttavat asumispalvelut tuottavat asumispalveluja täysi-ikäisille asunnottomille vantaalaisille päihde- ja mielenterveyskuntoutujille.
AIKUISTEN JA PERHEIDEN SOSIAALIPALVELUT ASUMISPALVELUT. Asumissosiaalisen työn teemapäivä Anne Mustaniemi ja Patrik Silfverberg
AIKUISTEN JA PERHEIDEN SOSIAALIPALVELUT ASUMISPALVELUT Asumissosiaalisen työn teemapäivä 12.6.2018 Anne Mustaniemi ja Patrik Silfverberg Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom Organisaatio
Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena
Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden
Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET
PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä
Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä
Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä Aikuissosiaalityö ja kuntouttavat palvelut Ritva Anttonen palvelupäällikkö 30.5.2017 Asumissosiaalisen työn teemapäivä 1 AUNE Perusturvalautakunta 29.10.2015: Jyväskylän
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten
Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018
Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 YAH Asiakkaan tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta Omaisen tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta KAT Asiakkaan tyytyväisyyskysely kotihoidosta
KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELEIDEN SISÄLLÖT, TASOT JA ARVOT ALKAEN
KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELEIDEN SISÄLLÖT, TASOT JA ARVOT 1.6.2018 ALKAEN YLEISTÄ PALVELUSETELISTÄ Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien valinnanvapautta
EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen
EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset
Ikäihmisten palvelut
Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan
ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT
ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään
Kuopion kaupunki 1 (5) Perusturvan palvelualue 2.12.2015
Kuopion kaupunki 1 (5) Strategisia linjauksia asumispalveluiden toiminnallisiin muutoksiin ja kasvavaan asumispalveluiden tarpeisiin 1.1.2017 alkaen / palveluiden järjestäjänä vastaa kunnan tehtäväksi
Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN
Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. SAS työryhmän tehtävät... 1 3. Asumispalvelun hakeminen, asiakkaan
Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa
Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa asiakkaan toimintakyvyn vahvistamista syrjäytymisen torjumista osallisuuden edistämistä 4 sosiaaliohjaajaa 2 lähihoitajaa UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI MÄÄRITTÄÄ SOSIAALISEN
Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678
1 Sosiaalipalvelut Kuntoutus, asuminen ja päivätoiminta Tuulikello Kuntoutusjaksot 375 Osastojakso, jonka aikana asiakkaalle tehdään moniammatillinen kokonaistilanteen arviointi, kuntoutuksen suunnittelu
Yksilöllistä elämää yhdessä
Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille
ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti
Kuntouttavan palveluasumisen valtakunnallisten kehittämissuositusten. Pohjanmaa-hankkeen toimintaalueella
Kuntouttavan palveluasumisen valtakunnallisten kehittämissuositusten toteutuminen Pohjanmaa-hankkeen toimintaalueella Esa Nordling PsT,kehittämisp mispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sosiaali-
Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta
Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta Milla Ilonen 040 848 0909 milla.ilonen@aspa.fi Asiakkaat kokemuskehittäjinä! Vuonna 2008 kutsuttiin koolle eripuolilta Suomea 50 asumispalvelujen käyttäjää. Vertaisarviointi
FSHKY:N SOSKU-HANKE Aalto Marianna ja Heino Satu
FSHKY:N SOSKU-HANKE 7.5.2018 Aalto Marianna ja Heino Satu FSHKY:n Sosku-hanke 2015-2018 Kohderyhmänä ovat kuntalaiset, jotka tarvitsevat elämäntilanteessaan runsaasti monia yhtäaikaisia sosiaali- ja terveydenhuollon
Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta
1 2 Vammaistyö Salon kaupungin vammaistyöhön kuuluvat kehitysvammaisten palvelut, vammaispalvelulain mukaiset palvelut sekä alle 65 -vuotiaiden omaishoidon tuki. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT
Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat
Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen
VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT
VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN
Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi
Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi 1.4.2019 Jaako Taina, Roslakka Titta, Inna Miia, Mälkiä Pia EKSOTE 1 15.4.2019 Sisältö: - hallinnollinen sijainti Eksoten organisaatiossa - ohjaavaa lainsäädäntöä
Miten mielenterveyskuntoutujien asumista tulisi kehittää? Päivi Rissanen Hankekoordinaattori 13.5.2013 Helsinki 22.5.
Miten mielenterveyskuntoutujien asumista tulisi kehittää? Päivi Rissanen Hankekoordinaattori 13.5.2013 Helsinki 22.5.2013 Jyväskylä Kysymyksiä: Laitos - tuettu asuminen - oma koti? Miten tukea asumista
TUAS - Nuorten tuettu asuminen
TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan
Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous
Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous YAH:n asiakkuus Asiakas on oikeutettu ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon palveluihin silloin, kun asiakas