OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI 2021

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI 2021"

Transkriptio

1 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI 2021

2 Johdanto Oulunkaaren kuntayhtymän sosiaalipalvelujen valvontasuunnitelma (Palvelutuotantolautakunta ) ohjaa Oulunkaaren valvontakäytäntöä ja konkretisoi lakisääteiset valvontavelvoitteet. Oulunkaaren kuntayhtymä vastaa alueensa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Oulunkaaren kuntayhtymän oman palvelutuotannon lisäksi osan palveluista tuottavat yksityiset palveluntuottajat, joilta kuntayhtymä hankkii palveluja ostopalvelusopimusten perusteella tai palvelusetelillä. Oulunkaaren tehtävänä on valvoa sekä itse järjestämiensä, että ulkopuolelta ostamiensa palvelujen lisäksi kaikkien alueellaan toimivien yksityisten sosiaalihuollon palveluntuottajien toimintaa. Valvontaa ohjaavan lainsäädännön tavoitteena on asiakkaiden oikeuksien toteutuminen, palvelusopimusten noudattaminen sekä asiakkaiden palvelujen ja hoidon toteuttaminen asiakkaan palvelu- ja hoitosuunnitelmassa määritellyn mukaisesti. Lisäksi palvelujen valvonnalla pyritään varmistamaan ja lisäämään palvelujen laatua ja ehkäisemään laatupoikkeamia, jotta kuntalaiset saavat hyvää, tasavertaista, yksilöllistä ja oikea-aikaista palvelua ja hoitoa. Valvonnalla kiinnitetään huomiota ja varmistetaan myös se, että toimitilat ja asiakastyössä käytettävät varusteet ja välineet ovat riittävät ja asianmukaiset. Valvontakulttuurin keskiössä ovat vuorovaikutteiset ja ennakoivat valvontamenetelmät. Painopiste on asiakaskeskeisyydessä ja ennakoivissa toimissa, kuten toimintayksiköiden omavalvonnan tukemisessa ja varmistamisessa. Omavalvonnalla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla palvelujen tuottajat itse valvovat toimintayksiköitään, henkilökuntansa toimintaa sekä tuottamiensa palvelujen laatua. Omavalvonta perustuu yksikössä toteutettavaan riskienhallintaan, jossa toimintaa arvioidaan laadun ja asiakasturvallisuuden näkökulmasta. Tarkoituksena on ennaltaehkäistä riskien toteutuminen sekä reagoida havaittuihin epäkohtiin tai riskeihin suunnitelmallisesti 2

3 ja nopeasti. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvonnassa korostuu palveluntuottajien oma vastuu toiminnan asianmukaisuudesta ja tuottamiensa palvelujen laadusta sekä asiakas- ja potilasturvallisuudesta (Valvira) Valvonnan toteutuminen Oulunkaarella valvonta-asioita hoidetaan moniammatillisesti eri palvelualojen välisenä yhteistyönä. Valvontatyön kokonaisvastuu on kuntayhtymän järjestämiskeskuksella. Valvonta-asioita käsitellään tarvittaessa seurantaryhmässä, johon vuonna 2021 kuuluivat: valvonnasta vastaava valvontaviranomainen, vanhuspalvelujohtaja Hannele Pöykiö, vs. perhe- ja sosiaalipalvelujohtaja Auri Haataja, ylilääkäri Tuula Saukkonen ja vs. erityisryhmien asumispalveluvastaava Tanja Heikkilä, jonka työkuvaan sisältyi alkaen sosiaalialan valvontaan liittyviä työtehtäviä 50% työpanoksella (vastuualueena operatiivinen toiminta valvonnassa; tarkastuskäyntien koordinointi, toteutus ja raportointi, valvontasuunnitelman ja valvontaraportin laadinta ja päivittäminen sekä seurantaryhmän koollekutsunta tarvittaessa). Seurantaryhmä kokoontui Kokouksessa todettiin, että palvelutuotantolautakunnan hyväksymä valvontasuunnitelma on edelleen ajantasainen ja kattava, eikä vaadi päivittämistä. Valvontaa sovittiin toteutettavan edelleen tähän valvontasuunnitelmaan perustuen. Sovittiin, että valvonta-asioita käsittelevän seurantaryhmän kokoonpano pysyy ennallaan (ylilääkäri, perhe- ja sosiaalipalvelujohtaja, vanhuspalvelujohtaja, seudullinen mt-palveluiden esimies ja seudullinen asumispalveluvastaava). Lisäksi keskusteltiin valvontatyön painopisteistä ja työnjaosta. Valvonnan pääpaino vuonna 2021 on ollut kuntayhtymän omalla alueella toimivien ympärivuorokautisten palveluiden valvonnassa mukaan lukien myös kuntayhtymän omat toimintayksiköt. Listaukset Oulunkaaren kuntayhtymän alueella toimivista palvelun tuottajista (asumispalveluyksiköt ja palveluseteliyrittäjät) tulisi olla ajantasaiset. Lisäksi palvelualoittain tulee olla listaukset Oulunkaaren alueen ulkopuolella sijaitsevista asumisyksiköistä, joihin Oulunkaari on sijoittanut asiakkaitaan. Vastuu valvontakäyntien toteuttamisesta on jaettu palvelualojen kesken. Uusien palveluntuottajien tarkastuskäynnit on tehty työparina valvonnasta vastaavan viranomaisen ja asumispalveluvastaavan toimesta. Perhepalveluiden yksiköiden valvontavastuu on ollut asumispalveluvastaavalla. Tarvittaessa valvontakäynnit on tehty 3

4 työparina palveluesimiehen tai sosiaalityöntekijän kanssa. Päävastuu ikäihmisten palveluita tuottavien yksiköiden valvonnasta on vanhuspalvelujohtajalla ja valvontakäynnit on delegoitu vanhuspalveluiden palveluesimiehille. Valvontavastuuta ja ilmoitusvelvollisuutta havaituista poikkeamista on jaettu ja korostettu asiakastyötä tekeville viranomaisille (sosiaalityöntekijät ja palveluohjaajat), joita on ohjattu olemaan yhteydessä valvonnasta vastaaviin viranomaisiin matalalla kynnyksellä tarvittaessa. Valvontatyön kokonaisuutta ja käytäntöjä on esitelty palveluesimiehille perhe -ja vanhuspalveluiden johtoryhmissä ja sosiaalityöntekijöille ja -ohjaajille seudullisessa vammaispalvelutiimissä ja lastensuojelun tiimissä. Palveluesimiehet ovat vieneet tietoa eteenpäin myös muulle henkilöstölle. Vuonna 2021 on lisätty alueellista yhteistyötä valvontaan liittyen ja pyritty näin välttämään päällekkäisen työn tekemistä. Oulunkaaren valvonnasta vastaavat viranomaiset ovat järjestäneet vuoden 2021 aikana kolme yhteistyökokousta, joihin on kutsuttu kuntayhtymän naapurikuntien valvontatyöstä vastaavia viranhaltijoita ja työntekijöitä. Osallistujia on ollut Oulusta, Kempeleestä, Muhokselta ja Kemistä. Kokouksissa on keskusteltu valvontatyön haasteista ja resursseista, jaettu hyviä käytäntöjä sekä sovittu yhteistyön tiivistämisestä mm. jakamalla valvontaraportteja ja tekemällä yhteisiä valvontakäyntejä. Koronan vaikutukset suhteessa valvontaan on otettu huomioon valvontaa toteutettaessa. Tarkastuskäyntien välttämättömyys suhteessa vallitseviin vierailurajoituksiin on otettu huomioon. Kuntayhtymä on varmistanut koronaan liittyvän tiedotuksen hoitamisesta ja esim. suojainten riittävyydestä myös yksityisille palveluntuottajille. Vuoden 2021 yhtenä valvonnan painopistealueena on ollut huostaan otettujen lasten sijaishuollon valvonta koskien sekä laitos- että perhehoitoa. On kiinnitetty erityistä huomiota sijaishuollossa olevien lasten kuulemiseen ja sijaishuoltoyksiköiden valvontaan erityisesti lasten asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden toimesta. Kuntayhtymän alueella sijaitseviin lastensuojeluyksiköihin (2 kpl) on tehty valvontakäynti. Epäkohtia ei havaittu. Ohjausta ja neuvontaa annettiin käyntien yhteydessä esim. liittyen sijaisten rekrytointiin ja pätevän henkilöstön saamisen varmistamiseen. Eri asiakasryhmien (ikäihmiset, mielenterveyskuntoutujat, kehitysvammaiset) palveluasumisen yksiköihin ja muihin palveluntuottajiin pidettiin tiiviisti yhteyttä ja käytiin 4

5 ohjauskeskusteluja niin koronaan liittyen, (mm. suojainten käytöstä, vierailukielloista, hygieniakäytänteistä jne.) kuin muuhunkin toimintaan. Palveluntuottajien kanssa on pidetty palautekeskusteluja sekä käyty keskusteluja sopimuksiin ja asiakassijoituksiin liittyen. Tarvittaessa palveluntuottajaan on pyydetty toimittamaan selvityksiä, esim. työvuorolistoja, joilla ovat osoittaneet riittävän henkilöstömitoituksen. Ohjaus- valvonta- ja tarkastuskäyntejä tehtiin vuonna 2021 Oulunkaaren toimesta seuraavasti: Vanhusten tehostettu palveluasuminen seitsemän yksikköä, joista kaksi uutta palveluntuottajaa, mielenterveyskuntoutujien palveluasuminen neljä yksikköä, kehitysvammaisten tehostettu palveluasuminen neljä yksikköä ja lastensuojelu kolme yksikköä. V osallistuttiin kahteen Pohjois-Suomen aluehallintoviraston järjestämään ohjaus- ja valvontakäyntiin, jotka toteutettiin kuntayhtymän alueella etäyhteyksin. Lisäksi vastaanotettiin valvontaraportit lähikuntien toteuttamista valvontakäynneistä kahteen kehitysvammaisten ja neljään mielenterveyskuntoutujien asumisyksikköön. Vanhuspalveluissa yhteen tehostetun asumispalvelun ostopalveluyksikköön kohdistui AVI.n määräämä valvontatehtävä. Koronapandemia aiheutti valvonnallisia tehtäviä toisessa ostopalveluyrityksessä. Valvontakäynneillä kiinnitettiin erityisesti huomiota yksiköiden omavalvontaan, lääkehoitoon, toiminnan johtamiseen, henkilöstömäärään ja rakenteeseen, hoito- ja palvelusuunnitelman toteutumiseen sekä virkistys- ja ulkoilumahdollisuuksiin. Valvonnassa on hyödynnetty aluehallintovirastojen ja Valviran valvontakertomuslomakkeita soveltuvin osin. Valvontaa on toteutettu myös asiakkailta, omaisilta ja henkilöstöltä tulleiden palautteiden perusteella. Asiakaspalautteiden perusteella on järjestetty kolme yhteistyötapaamista, joissa on käyty läpi asiakkaan antamaa palautetta/kritiikkiä palveluntuottajan toiminnasta. Neuvotteluissa on käyty läpi asiakaspalaute ja kuultu palveluntuottajan selvitys sekä annettu ohjausta ja neuvontaa ja varmistettu että toiminta on asianmukaista. Hyväksyttyjen palvelusetelituottajien tuottajien listaa on päivitetty ja palvelusetelituottajilta on pyydetty henkilökohtaisen avunsääntökirjassa vaadittavat asiakirjat. Työtä jatketaan v Vuonna 2021 palveluntuottajien kirjallisia ilmoituksia toiminnan aloittaisesta tai 5

6 olennaista muuttamista koskien Oulunkaarelle tehtiin kaksi kappaletta. Ennen uuden luvan- tai ilmoituksenvaraisen yrityksen toiminnan käynnistymistä Oulunkaari laatii palveluntuottajan täyttämän lupahakemuksen ja ilmoituksen liitteeksi lausunnon aluehallintoviranomaiselle siitä, täyttyvätkö toiminnassa lain edellytykset. Oulunkaaren omissa yksiköissä on kiinnitetty huomiota omavalvontaan. Oulunkaaren kuntayhtymän omissa yksiköissä, niin vanhus- kuin perhepalveluissa on korostettu omavalvontaa ja päivitetty omavalvontaa koskevat suunnitelmat. Vanhuspalveluissa aloitettiin sisäinen auditointi, jossa yksiköt tutustuvat keskenään toisten toimintaan ja hyviin käytäntöihin sekä valvontaan liittyviin asioihin. Oulunkaaren kuntayhtymä on ollut mukana THL:n Kysy ja kuuntele hankkeessa ( ), jossa tutkitaan sijoitettujen lasten ja nuorten kokemuksia, kohtelua ja hyvinvointia. Lisäksi tutkitaan ja kehitetään lastensuojelun sosiaalityön ammatillisia käytäntöjä liittyen sijaishuollon valvontaan: lasten kuulemista ja epäkohtiin puuttumista. Oulunkaaren lastensuojelun työntekijät ovat osallistuneet muun muassa hankkeen aikana järjestettyihin alueellisiin ja kansallisin työpajoihin, joissa on kehitetty sijoitettujen lasten kuulemisen ja sijaishuollon epäkohtiin puuttumisen käytäntöjä. Muistutukset ja kantelut sekä asiakaspalautteet Epäkohtiin puututaan myös muistutusten ja kanteluiden perusteella. Sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus tehdä muistutus tai kannella saamastaan sosiaalihuollon palvelusta. Vuonna 2021 muistutuksia tehtiin yhteensä 35 kpl. Muistutukset jakaantuvat seuraaviin palveluihin: Iäkkäiden palvelut: 9 Lastensuojelu: 5 Perheoikeudelliset palvelut: 2 Vammaispalvelu: 16 Työikäisten palvelut: 3 6

7 Kanteluita tehtiin yhteensä neljä kappaletta. Kantelut jakaantuivat seuraaviin palveluihin: Lastensuojelu: 2 Työikäisten palvelut: 1 Kehitysvammahuolto: 1 Muistutukset ja kantelut koskivat sisällöiltään pääosin asiakkaiden kokemia epäkohtia, kuten työntekijän epäasiallista käytöstä tai toimintatapaa tai asiakkaan saamaan palveluun on oltu tyytymättömiä. Muistutukset, kantelut ja palautteet käsitellään työntekijöiden kanssa, ketä asia koskee ja asioihin kiinnitetään huomioita tarpeen mukaisesti. Muistutuksen tekijälle annetaan asiasta kirjallinen vastaus. Kantelujen osalta Oulunkaari toimittaa kanteluihin selvitykset ja lausunnot aluehallintoviraston pyyntöjen mukaisesti. Muistutusten ja kanteluiden lisäksi asiakkaat antavat myös suoraa palautetta eri viranhaltijoille suullisesti ja kirjallisesti. Oulunkaarella on käytössä nettisivuilla myös palautekanava, jossa palautetta voi antaa myös anonyymisti 7

YKSITYISTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN VALVONTA JA SUUNNITELMA VUODELLE 2017

YKSITYISTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN VALVONTA JA SUUNNITELMA VUODELLE 2017 SoTe kuntayhtymä YKSITYISTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN VALVONTA JA SUUNNITELMA VUODELLE 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 LAINSÄÄDÄNTÖPOHJA JA MÄÄRITELMÄT 1 2 VALVONTAVIRANOMAISET JA TEHTÄVÄT 2 2.1 Valvira

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma vuodeksi Tampere-Orivesi. Ikäihmisten palvelulinja. Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja

Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma vuodeksi Tampere-Orivesi. Ikäihmisten palvelulinja. Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma vuodeksi 2019 Tampere-Orivesi Ikäihmisten palvelulinja Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja Psykososiaalisen tuen palvelulinja Vastaanottopalvelujen

Lisätiedot

Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena

Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 22.-23.5.2018 Elina Välikangas, kehittämis- ja laatupäällikkö Oulun kaupunki Sote-projektipäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta/ sosiaalihuolto perhe- ja sosiaalipalveluissa. Työvaliokunta Mika Forsberg

Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta/ sosiaalihuolto perhe- ja sosiaalipalveluissa. Työvaliokunta Mika Forsberg Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta/ sosiaalihuolto perhe- ja sosiaalipalveluissa Työvaliokunta 13.2.2019 Mika Forsberg Perhe-ja sosiaalipalvelut Toimialajohtaja Mika Forsberg Johdon assistentti Tuija

Lisätiedot

Valvontasuunnitelma. Aikuisväestön palvelut

Valvontasuunnitelma. Aikuisväestön palvelut 2015 Valvontasuunnitelma Aikuisväestön palvelut Taitto Johanna Kuusisto Kuvitus Kuvat omistaa Kouvolan kaupunki Kouvolan kaupungin julkaisu Aikuisväestön lautakunta 11.6.2014 73 Valvontasuunnitelma SISÄLTÖ

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 13.12.2010 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki

Lisätiedot

Palveluntuottajan valvonta vammaispalveluissa

Palveluntuottajan valvonta vammaispalveluissa Palveluntuottajan valvonta vammaispalveluissa VPN 5.6.2019 Lakimies Riitta Husso Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta

Ajankohtaista aluehallintovirastosta Ajankohtaista aluehallintovirastosta Sosiaalihuollon ylitarkastajat Marja-Leena Alanko ja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastajat

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISPALVELUN YKSITYISTEN PALVELUNTUOTTAJIEN VALVONTA HYVINKÄÄN KAUPUNGILLA 2018 KESKI-UUDENMAAN SOTE

IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISPALVELUN YKSITYISTEN PALVELUNTUOTTAJIEN VALVONTA HYVINKÄÄN KAUPUNGILLA 2018 KESKI-UUDENMAAN SOTE IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISPALVELUN YKSITYISTEN PALVELUNTUOTTAJIEN VALVONTA HYVINKÄÄN KAUPUNGILLA 2018 KESKI-UUDENMAAN SOTE VALVONNASTA YLEISESTI Hyvinkäällä valvontaa on toteuttanut asumispalveluiden tarkastaja

Lisätiedot

Selänteen Yksityisten sosiaalipalvelujen valvontaohjelma

Selänteen Yksityisten sosiaalipalvelujen valvontaohjelma Selänteen Yksityisten sosiaalipalvelujen valvontaohjelma Johdanto Tämä suunnitelma ohjaa Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnan toteuttamista käytännössä. Peruspalvelukuntayhtymä

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Kehitysvammahuolto

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Kehitysvammahuolto Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Kehitysvammahuolto Ylitarkastaja Saija Kujansuu 22.11.2016 1 LSSAVI, kehitysvammahuolto Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, kehitysvammahuollon paikantaminen

Lisätiedot

Omavalvonnan rooli valvontajärjestelmässä

Omavalvonnan rooli valvontajärjestelmässä Omavalvonnan rooli valvontajärjestelmässä Oulu/Rovaniemi 21.9.2016 Sosiaalineuvos Hanna Ahonen, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin

Lisätiedot

Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa. Järvenpään kotihoidon omavalvonta

Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa. Järvenpään kotihoidon omavalvonta Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa Järvenpään kotihoidon omavalvonta Järvenpään kaupunki Tiina Palmu 14.12.2017 Omavalvontaa ohjaavat tahot Omavalvontaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus kehitysvammahuoltoon

Ajankohtaiskatsaus kehitysvammahuoltoon Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ajankohtaiskatsaus kehitysvammahuoltoon 26.5.2016 1 Vaasa Tampere Jyväskylä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Etelä- Pohjanmaa Keski- Pohjanmaa Pohjanmaa

Lisätiedot

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

Omavalvonta sosiaalihuollossa. Omavalvontaseminaari

Omavalvonta sosiaalihuollossa. Omavalvontaseminaari Omavalvonta sosiaalihuollossa Omavalvontaseminaari 21.9.2016 Marjut Eskelinen, Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue 22.9.2016 1 Omavalvontasuunnitelma (SospaL 922/2011)

Lisätiedot

VALVONTASUUNNITELMA. Hoito ja hoiva. Vuokko Paananen Hoidon ja hoivan toimialueen valvontasuunnitelma vuodelle 2018

VALVONTASUUNNITELMA. Hoito ja hoiva. Vuokko Paananen Hoidon ja hoivan toimialueen valvontasuunnitelma vuodelle 2018 VALVONTASUUNNITELMA Hoito ja hoiva Hoidon ja hoivan toimialueen valvontasuunnitelma vuodelle 2018 Vuokko Paananen vuokko.paananen@soite.fi 1. Ikäihmisten palvelujen valvontasuunnitelman tarkoitus Turvataan

Lisätiedot

OMAVALVONTA ON RISKIENHALLINTAA

OMAVALVONTA ON RISKIENHALLINTAA OMAVALVONTA ON RISKIENHALLINTAA Omavalvonnan tilaa koskevan selvitys vanhusten ympärivuorokautisissa toimintayksiköissä sekä lastensuojelulaitoksissa Omavalvontaseminaari 22.11.2017 Omavalvonnan tarkastelu

Lisätiedot

Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa

Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön Petrea 29.10.2014 1 Toimivaltapykäliä SHL 3.2 : aluehallintovirastolle kuuluu sosiaalihuollon suunnittelu,

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA

SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA Liite Per 17.5.2017 Pirkkalan yhteistoiminta-alue Perusturvaosasto SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA SISÄLLYS 1. SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTA... 3 2. LAINSÄÄDÄNTÖ JA MÄÄRITELMÄT... 3 2.1 Yksityisten

Lisätiedot

Kunnan valvontavelvollisuus

Kunnan valvontavelvollisuus Kunnan valvontavelvollisuus Lastensuojelun ajankohtaispäivä Oulu 11.9.2013 Rovaniemi 12.9.2013 13.9.2013 1 Sosiaalihuollon palvelujen valvonnasta Julkisella vallalla, valtiolla ja kunnilla yhdessä vastuu

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta. Niina Kaukonen, TtM, viranomaisvalvonnan erityispätevyys Vanhuspalvelujen johtaja

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta. Niina Kaukonen, TtM, viranomaisvalvonnan erityispätevyys Vanhuspalvelujen johtaja Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta Niina Kaukonen, TtM, viranomaisvalvonnan erityispätevyys Vanhuspalvelujen johtaja 1 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi aloitti toimintansa 1.1.2012 Väestöpohja

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 Sosiaali- ja terveystoimi Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaispalvelut 2 (8) Johdanto

Lisätiedot

OMAVALVONTA. Valviran näkökulmasta. Riitta Husso

OMAVALVONTA. Valviran näkökulmasta. Riitta Husso OMAVALVONTA Valviran näkökulmasta Riitta Husso 2.11.2015 1 OMAVALVOTA sote-palveluissa Yksityinen sosiaalihuolto Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 6 Julkiset vanhuspalvelut Vanhuspalvelulaki

Lisätiedot

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Mikkeli 3.11.2015 Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Sirkka Koponen, PEOL 3.11.2015

Lisätiedot

Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivä Oulussa. Markku Mattila

Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivä Oulussa. Markku Mattila Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivä Oulussa Markku Mattila 28.5.2013 Ennakoiva valvonta Reaktiivinen valvonta Sopimusvalvonta/ -seuranta Hyvinvointilautakunnan delegointisäännön mukaan tilaaja-

Lisätiedot

YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE

YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2018 Perusturvalautakunta 14.6.2016 63 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VALVONTAA OHJAAVA LAINSÄÄDÄNTÖ 2 2. VALVIRAN JA ALUEHALLINTOVIRASTON TEHTÄVÄT

Lisätiedot

Vantaan oman toiminnan ja ostopalvelujen laatutason ja saumattomuuden varmistaminen omavalvonnalla

Vantaan oman toiminnan ja ostopalvelujen laatutason ja saumattomuuden varmistaminen omavalvonnalla Vantaan oman toiminnan ja ostopalvelujen laatutason ja saumattomuuden varmistaminen omavalvonnalla Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut Erityisasiantuntija Kristiina Matikainen Pitkäaikaisen

Lisätiedot

Ohjaus ja valvonta palveluasumisessa, tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa vanhusten ja vammaisten osalta

Ohjaus ja valvonta palveluasumisessa, tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa vanhusten ja vammaisten osalta Ohjaus ja valvonta palveluasumisessa, tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa vanhusten ja vammaisten osalta 1.1.2019-8.3.2019 Minna Lahnalampi-Lahtinen, vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja (vs)

Lisätiedot

Valvonnasta muuttuvissa rakenteissa

Valvonnasta muuttuvissa rakenteissa Valvonnasta muuttuvissa rakenteissa Kuntajohdon, sosiaali- ja terveydenhuollon johdon, esimiesten ja luottamushenkilöiden hallintopäivä 6.2.2014 5.2.2014 1 Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnasta Julkisella

Lisätiedot

Valvontakertomus sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnasta ja ohjauksesta vuonna Tampere-Orivesi. Ikäihmisten palvelulinja

Valvontakertomus sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnasta ja ohjauksesta vuonna Tampere-Orivesi. Ikäihmisten palvelulinja Valvontakertomus sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnasta ja ohjauksesta vuonna 2018 Tampere-Orivesi Ikäihmisten palvelulinja Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja Psykososiaalisen tuen palvelulinja

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki. Valvontasuunnitelma vammaisten tehostettu palveluasuminen

Kemijärven kaupunki. Valvontasuunnitelma vammaisten tehostettu palveluasuminen Valvontasuunnitelma vammaisten tehostettu palveluasuminen Vammaisten palvelut 2018 1 Sisällys JOHDANTO... 2 VAMMAISTEN HENKILÖIDEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOIVA... 3 VALVONTAVIRANOMAISTEN TYÖNJAKO JA TEHTÄVÄT...

Lisätiedot

Ilmoituksenvaraisen yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröinti ja omavalvontasuunnitelma

Ilmoituksenvaraisen yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröinti ja omavalvontasuunnitelma Ilmoituksenvaraisen yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröinti ja omavalvontasuunnitelma Jyväskylä 25.10.2016 Marja-Liisa Keski-Rauska Ylitarkastaja (varhaiskasvatus) 1 Ilmoitus yksityisestä sosiaalipalvelutoiminnasta

Lisätiedot

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala 7.8.2017 Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala Palveluneuvon tavoite ja tarkoitus Tunnistetaan asiakkaan palvelun tarve yhdessä asiakkaan kanssa Palveluneuvossa

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion. yksityisten sosiaalipalvelujen. valvontasuunnitelma

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion. yksityisten sosiaalipalvelujen. valvontasuunnitelma Yhtymähallitus 17.6.2016 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion yksityisten sosiaalipalvelujen valvontasuunnitelma Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lainsäädäntöpohja... 4 3 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion valvontavastuu,

Lisätiedot

VALVONNAN JA OHJAUKSEN MERKITYS VANHUSPALVELUJEN LAATUUN, VAIKUTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN

VALVONNAN JA OHJAUKSEN MERKITYS VANHUSPALVELUJEN LAATUUN, VAIKUTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN VALVONNAN JA OHJAUKSEN MERKITYS VANHUSPALVELUJEN LAATUUN, VAIKUTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN Tiina Piirilä-Laiho sosiaalihuollon ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 5.2.2013

Lisätiedot

KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI

KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI Vaasa 20.8.2013 Tampere 23.8.2013 Jyväskylä 27.8.2013 2.9.2013 1 VALVIRAN TEHTÄVÄT Reaktiivinen valvonta (jälkikäteisvalvonta) kantelut ja valtakunnalliset selvitykset

Lisätiedot

Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta

Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta Sosiaalihuollon ylitarkastaja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Lisätiedot

1. maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuis ta 11 :n nojalla.

1. maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuis ta 11 :n nojalla. Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointi viranhaltijoille. Palvelujohtaja päättää 1. maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta lain sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet 1 Yksityinen sosiaalipalvelu? Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 3 Sosiaalihuoltolain(1301/2014)

Lisätiedot

Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira

Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet 15.6.2015 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 22.6.2015 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO

SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE 15.4.2015 KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVOJINA LUPAVIRANOMAISTEN

Lisätiedot

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa Lääninlääkäri Katja Paakkola, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Infektioiden torjunnalla turvaa ja laatua hoitolaitoksiin Terveydenhuolto/sosiaalihuolto

Lisätiedot

Asumisen palveluiden laatu ja valvonta

Asumisen palveluiden laatu ja valvonta Asumisen palveluiden laatu ja valvonta 15.3.2018 Sari Mehtälä, ylitarkastaja sari.mehtala@valvira.fi @mehtalas Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

Valvontasuunnitelma vuodelle 2017 Ikäihmisten palvelut Tampere - Orivesi

Valvontasuunnitelma vuodelle 2017 Ikäihmisten palvelut Tampere - Orivesi Valvontasuunnitelma vuodelle 2017 Ikäihmisten palvelut Tampere - Orivesi Jaana Lehtinen Riikka Piironen Heidi Setälä Mirja Sirén 1 Sisällys 1.Johdanto... 2 2.Omavalvonta... 2 3.Valvonnantoteutus... 3 4.Valvonnanpainopisteet...

Lisätiedot

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio

Lisätiedot

Yksityisten sosiaalipalvelujen ja julkisten vanhuspalvelujen omavalvontasuunnitelman sisältöä, laatimista ja seurantaa koskeva määräys

Yksityisten sosiaalipalvelujen ja julkisten vanhuspalvelujen omavalvontasuunnitelman sisältöä, laatimista ja seurantaa koskeva määräys Määräys 1/2014 1 (9) Yksityisten sosiaalipalvelujen ja julkisten vanhuspalvelujen omavalvontasuunnitelman sisältöä, laatimista ja seurantaa koskeva määräys Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaolo Laki

Lisätiedot

Valvonta. Vanhuspalvelut

Valvonta. Vanhuspalvelut Valvonta Vanhuspalvelut 26.9.2019 Valvonta- ja ostopalvelutiimi Virallisesti perustettu 1.1.2016, koska vanhuspalveluiden palvelujohtajalla ja palvelupäälliköillä ei työaika enää riittänyt valvonnan toteuttamiseen

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1

KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1 KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1 Aluehallintoviraston ohjaus ja valvonta Aluehallintoviraston ohjauksen eri muodot: seminaarit, ohjeet, kannanotot, Internet, sähköposti- ja puhelinohjaus,

Lisätiedot

Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla

Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla Vanhustyön vastuunkantajat 15.5.2014 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 15.5.2014 Hanna Ahonen 1 Omavalvonta Palveluntuottaja

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11. VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.2014 PM-B 1 Aluehallintovirastot - Toimialueet maakuntajakoon pohjautuvia -

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Tetola 12.2.2013 Säännön nimi Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

VIRANOMAISVALVONTA vs. OMAVALVONTA

VIRANOMAISVALVONTA vs. OMAVALVONTA VIRANOMAISVALVONTA vs. OMAVALVONTA 8.4.2014 Riitta Husso Valvira, LM 14.4.2014 Riitta Husso 1 Valviran tehtävät VALVIRA: TEO ja STTV yhdistyivät 2009 Sosiaalihuollon valvonta tuli viraston tehtäväksi vuonna

Lisätiedot

Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta

Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta 25.10.2017 Terveydenhuollon ylitarkastaja Ansa Sonninen Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Laatinut terveydenhuollon

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

Espoon kaupungin vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen ohjaus ja valvonta. Asumispalvelupäällikkö Mona Hägglund 15.4.

Espoon kaupungin vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen ohjaus ja valvonta. Asumispalvelupäällikkö Mona Hägglund 15.4. Espoon kaupungin vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen ohjaus ja valvonta Asumispalvelupäällikkö Mona Hägglund 15.4.2015 Ympärivuorokautisten palvelujen kilpailutus 2015-2019 Ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen ja valvontaohjelma

Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen ja valvontaohjelma Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen ja valvontaohjelma Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden vahvistaminen ja rajoitustoimenpiteiden käyttö erityishuollossa Oulu 12.12.2016 Ylitarkastaja

Lisätiedot

Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla

Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla Yksityissektorin edunvalvonnalliset päivät 2017 Tehy Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala 15.9.2017 1 Keskustele naapurisi kanssa: Onko työpaikallasi omavalvontasuunnitelma?

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön 29.10.2014 Petrea 4.11.2014 1 Vastuumme lapsista on suuri ja yhteinen Huostaanotetun, sijoitetun lapsen kohdalla pelkkä huostaanotto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma

Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma 1.1.2019 31.12.2020 Perusturvatoimen johtoryhmä SISÄLLYSLUETTELO 1 Valvonnan tarkoitus ja tavoite... 3 2 Kaupungin valvontajärjestelmä... 3 2.1 Työnjako

Lisätiedot

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro 30.10.2017 Rovaniemi Sari Husa Sosiaalihuollon ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Toimintaa ohjaavista säännöksistä Laki

Lisätiedot

lainmukainen toiminta?

lainmukainen toiminta? Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta? omavalvonta palvelujen yhteinen kehittämisväline viranomaisvalvonnan painopisteet ja toteuttamistavat Helsinki Sosiaalineuvos Hanna Ahonen,

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

Kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien palvelujen valvonta vanhustenhuollossa

Kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien palvelujen valvonta vanhustenhuollossa Kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien palvelujen valvonta vanhustenhuollossa Vanhustyön johdon päivä Oulu 20.3.2014 21.3.2014 1 Sosiaalihuollon palvelujen valvonnasta Julkisella vallalla,

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 15.2.2012 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisistä

Lisätiedot

Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely

Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely Järvenpään seurakuntaopisto 9.11.2017 1 Aluehallintovirastot Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta

Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta Sosiaalihuoltolain toimeenpanon aluekierros 2015 14.1.2015 Valvira 1 Valvonta ja ohjaus Sosiaalihuoltolaista (710/1982) jäävät voimaan

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano 2014-2017 Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty:

Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Voimassa 1.5.2018 1 Tausta ja tarkoitus Hallintosäännön 42 :n mukaan Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta huolehtii tehtävistä, jotka sosiaali-

Lisätiedot

Kiuruveden ikääntyneen väestön hyvinvointiohjelma

Kiuruveden ikääntyneen väestön hyvinvointiohjelma Kiuruveden ikääntyneen väestön hyvinvointiohjelma 2017-2019 Kiuruveden vanhusneuvosto 6.11.2018 / Asumispalvelujen päällikkö Tarja Huttunen Kiuruveden ikääntyneen väestön hyvinvointiohjelma 2017 2019;

Lisätiedot

Laatua luvalla. HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014. Hanna Ahonen. Valvira. 1.10.2014 Hanna Ahonen 1

Laatua luvalla. HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014. Hanna Ahonen. Valvira. 1.10.2014 Hanna Ahonen 1 Laatua luvalla HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 1.10.2014 Hanna Ahonen 1 Luvan ja ilmoituksenvaraiset sosiaalipalvelut - Ympärivuorokautinen (asiakkailla säännöllinen

Lisätiedot

Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle

Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Maija Pelkonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja 1.9.2011 1 Puheenvuoron runko Aluehallintoviraston tehtävät Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset

Lisätiedot

Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa

Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa Elina Uusitalo,ylitarkastaja Valvira 2.3.2011 Elina Uusitalo 1 Sosiaalihuolto Valvirassa Sosiaalihuollona valvonta ja ohjaus osaksi

Lisätiedot

KOHTAAMISIA VANHUSTYÖN ARJESSA

KOHTAAMISIA VANHUSTYÖN ARJESSA KOHTAAMISIA VANHUSTYÖN ARJESSA Kokemuksia vanhuspalveluiden käyttäjäkunnan yhteydenotoista; mikä on hyvin, mitä pitää muuttaa? Ikäihmisten palvelujen ohjaus- ja valvontaryhmä o Tampereen kaupungin ikäihmisten

Lisätiedot

Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen tuottajaksi Porin perusturvaan. Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi

Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen tuottajaksi Porin perusturvaan. Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi 1 (6) Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen tuottajaksi Porin perusturvaan Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan

Lisätiedot

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen -seminaari Tarja Holi 1

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen -seminaari Tarja Holi 1 Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen -seminaari 9.10.2013 Tarja Holi 1 Valvonnan perustarkoitus on sosiaali- ja terveyspalvelujen laadun ja turvallisuuden varmistaminen ehkäistä

Lisätiedot

Omavalvontaa ohjaava lainsäädäntö sosiaali- ja terveydenhuollossa

Omavalvontaa ohjaava lainsäädäntö sosiaali- ja terveydenhuollossa Omavalvontaa ohjaava lainsäädäntö sosiaali- ja terveydenhuollossa 25.10.2017 Riitta Husso Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

ESPOON VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2014

ESPOON VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2014 ESPOON VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2014 Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaispalvelut Sisällys 1 Yleistä kunnallisesta

Lisätiedot

Omavalvonta sosiaalihuollossa

Omavalvonta sosiaalihuollossa Omavalvonta sosiaalihuollossa 26.11.2013 Jaana Mäklin Vastuualuepäällikkö, TtM Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Jaana Mäklin Esityksen rakenne Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän

Lisätiedot

Omavalvonnan toteutuminen käytännössä Palveluasiantuntija Päivi Nieminen, Ikäihmisten palvelut Oulun kaupunki

Omavalvonnan toteutuminen käytännössä Palveluasiantuntija Päivi Nieminen, Ikäihmisten palvelut Oulun kaupunki Omavalvonnan toteutuminen käytännössä 28.11.2017 Palveluasiantuntija Päivi Nieminen, Ikäihmisten palvelut Oulun kaupunki Valvonta Valvonnan tavoitteena on kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen varmistaminen

Lisätiedot

Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 2015

Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 2015 Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 215 Palvelun tuottaja 213 214 215 Kunnan palvelu 541 423 452 Kuntayhtymän sosiaalipalvelu 3 3 Yksityinen kunnan ostopalveluna 2 28 22 Yksityinen sosiaalipalvelu

Lisätiedot

SISÄINEN VALVONTA hoiva- ja palveluasumisen toimipisteissä, kotihoidossa sekä vammaispalveluiden asumisyksiköissä Alueellinen seminaari

SISÄINEN VALVONTA hoiva- ja palveluasumisen toimipisteissä, kotihoidossa sekä vammaispalveluiden asumisyksiköissä Alueellinen seminaari SISÄINEN VALVONTA hoiva- ja palveluasumisen toimipisteissä, kotihoidossa sekä vammaispalveluiden asumisyksiköissä 1.12.2016 Alueellinen seminaari sosiaali- ja terveydenhuollon omavalvonnasta, Kouvola Palvelupäällikkö

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA LAUKAAN KUNNAN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA Laukaan kunnan itsetuottamat sosiaalipalvelut Laukaan kunnan alueella toimivat yksityiset sosiaalipalvelujen tuottajat Liite Perusturvalautakunta 18.6.2019

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille 22.4.2015 Lakimiehen laatikko Ylitarkastaja Riikka Jackson 1 Kysymys: Tuottaja on merkitty kunnan

Lisätiedot

Yksityisten sosiaalipalvelujen valvontasuunnitelma vuosille 2015 2016. Perusturvalautakunta 18.8.2015. www.ylojarvi.fi

Yksityisten sosiaalipalvelujen valvontasuunnitelma vuosille 2015 2016. Perusturvalautakunta 18.8.2015. www.ylojarvi.fi Yksityisten sosiaalipalvelujen valvontasuunnitelma vuosille 2015 2016 Perusturvalautakunta 18.8.2015 www.ylojarvi.fi YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA VV. 2015 2016 1. LAINSÄÄDÄNTÖPOHJA

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUJEN OMAVALVONTASUUNNITELMA

SOSIAALIPALVELUJEN OMAVALVONTASUUNNITELMA SOSIAALIPALVELUJEN OMAVALVONTASUUNNITELMA PALVELUNTUOTTAJA ML-Puhdistuspalvelu Y-tunnus: 1952584-3 Kunta: Lahti Kuntayhtymän nimi: Sote -alueen nimi: Toimintayksikkö ML-Puhdistuspalvelu / kotisiivous Palvelumuoto;

Lisätiedot

Osaaminen valvonnan näkökulmasta

Osaaminen valvonnan näkökulmasta Osaaminen valvonnan näkökulmasta Lastensuojelun maakunnallinen kehittäjäverkosto THL 3.5.2018 Pekka Ojaniemi Ylitarkastaja, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen

Lisätiedot

Kuntanäkökulmia yksityisten sosiaalipalvelujen ohjaukseen ja valvontaan

Kuntanäkökulmia yksityisten sosiaalipalvelujen ohjaukseen ja valvontaan Kuntanäkökulmia yksityisten sosiaalipalvelujen ohjaukseen ja valvontaan 22.4.2015 Ympärivuorokautisten palvelujen valvonta. Ohjaus ja neuvonta tärkeässä osassa (ennakollinen valvonta) Vanhustenpalvelujen

Lisätiedot

Lastensuojelupalvelut

Lastensuojelupalvelut Lastensuojelupalvelut Valvonta vahvistaa lasten ja nuorten oikeuksia erityiseen suojeluun Valviran ja aluehallintovirastojen yhdessä laatimat lastensuojelun valvontaohjelmat Kunnalliset lastensuojelupalvelut

Lisätiedot

OMAVALVONTA KÄYTÄNNÖSSÄ

OMAVALVONTA KÄYTÄNNÖSSÄ OMAVALVONTA KÄYTÄNNÖSSÄ VALTAKUNNALLISET KOTITYÖPALVELUPÄIVÄT Riitta Husso, LM Valvira 18.1.2013 22.1.2013 1 VALVIRAN TEHTÄVÄT Reaktiivinen valvonta (jälkikäteisvalvonta) kantelut ja valtakunnalliset selvitykset

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille 15.4.2015 Lakimiehen laatikko Ylitarkastaja Riikka Jackson Kysymys: Kuinka mielestänne parhaiten

Lisätiedot

Vinkkejä omavalvontasuunnitelmaan - Kokemuksia Mikkelin seudulta suunnitelman tekemiseen ja käyttämiseen työvälineenä.

Vinkkejä omavalvontasuunnitelmaan - Kokemuksia Mikkelin seudulta suunnitelman tekemiseen ja käyttämiseen työvälineenä. Vinkkejä omavalvontasuunnitelmaan - Kokemuksia Mikkelin seudulta suunnitelman tekemiseen ja käyttämiseen työvälineenä. Niina Kaukonen 1 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen seudullinen valvontatiimi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan valvonnan vuosisuunnitelma vuodelle 2018

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan valvonnan vuosisuunnitelma vuodelle 2018 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan valvonnan vuosisuunnitelma vuodelle 2018 Hyvinvointipalvelut 1(7) 1. Valvonnan tarkoitus ja tavoite..2 2. Valvonnan toteuttaminen.3

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden tila. Yhteenveto THL Tutkimuksesta 2018 Yksityiset vs Julkiset Yksiköt

Vanhuspalveluiden tila. Yhteenveto THL Tutkimuksesta 2018 Yksityiset vs Julkiset Yksiköt Vanhuspalveluiden tila Yhteenveto THL Tutkimuksesta 2018 Yksityiset vs Julkiset Yksiköt Lähde: vanhuspalveluiden tila 2018, thl https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/toimivat-vanhuspalvelut/vanhuspalvelujen-tila

Lisätiedot

Valvontasuunnitelma. Vanhusten palvelujen pitkäaikaishoito, ympärivuorokautinen hoiva-asuminen

Valvontasuunnitelma. Vanhusten palvelujen pitkäaikaishoito, ympärivuorokautinen hoiva-asuminen Valvontasuunnitelma Vanhusten palvelujen pitkäaikaishoito, ympärivuorokautinen hoiva-asuminen Espoon kaupunki 2014 1 (14) Laadittu Espoon sosiaali- ja terveystoimi, vanhusten palvelut, asumispalveluyksikkö:

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 (12)

Sisällysluettelo 1 (12) 1 (12) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 2 2 IKÄÄNTYNEIDEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOIVA... 3 3 VALVONTAVIRANOMAISTEN TYÖNJAKO JA TEHTÄVÄT... 4 4 VALVONNAN ERI MUODOT... 5 4.1 Omavalvonta... 6 4.2 Ennakollinen

Lisätiedot

Laki yksityisistä sosiaalipalveluista

Laki yksityisistä sosiaalipalveluista Laki yksityisistä sosiaalipalveluista 17.2.2012 Tutkija, MMM Taija Härkki 1 18.2.2012 copyright@taija Härkki.2012. Koulutuksissa mukana olleet Tässä perusmateriaalia yhdessä läpikäymästämme. Ottakaa mielellään

Lisätiedot

Valvonta-asioiden käsittelyprosessit ja niiden kehittäminen Kommenttipuheenvuoro

Valvonta-asioiden käsittelyprosessit ja niiden kehittäminen Kommenttipuheenvuoro Valvonta-asioiden käsittelyprosessit ja niiden kehittäminen Kommenttipuheenvuoro Valviran asiantuntijasymposium 8.2.2017 Biomedicum Ryhmäpäällikkö, sosiaalineuvos Eine Heikkinen Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii

Lisätiedot