KYTTÄLÄ KOMMENTTIEN ANALYSOINTI
|
|
- Markus Hämäläinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tuuli Rantala KYTTÄLÄ KOMMENTTIEN ANALYSOINTI Huhtikuu
2 Taustaa Tampereen kaupunki käynnisti vuonna 2011 kehittämisohjelman, jonka tavoitteena on edistää keskustan kehittämisen strategisia päämääriä. Keskustahankkeen puitteissa luodaan keskustalle tulevaisuuden visio sekä strategia eli tiekartta vision saavuttamiseksi. Tämä sisältää keskustan kehittämislinjaukset ja toimenpiteet sekä alustavan aikataulun. Aamulehti uutisoi helmikuussa 2013 Kauppakamarin toimitusjohtajan ajatuksesta täysin autottomasta kävelykeskustasta. Uutinen sai lehden Internet-sivuilla lähes 300 palautekommenttia lehden lukijoilta. Vaikka kommentoijat eivät edusta kattavaa otosta tamperelaisista ja muista keskustan käyttäjistä, kommenteissa esille tulleita näkökulmia päätettiin hyödyntää Keskustahankkeessa keskustan liikennesuunnittelu- sekä yleisja asemakaavoitustyössä. Keskustahanke on tilannut palautekommenttien analysoinnin ltä, sillä kommenttien analysoinnilla on synergiaetuja käynnissä olevan Pykälä II projektin kanssa. Tampereen teknillisen yliopiston llä on käynnissä kaksivuotinen pyöräilyn ja kävelyn edistämiseen tähtäävä Pykälä II projekti, jonka yhtenä osatavoitteena on kävelyalueiden kehittäminen osana kaupunkielämää. Pykälä II -projektin tilaajina on kolme ministeriötä ja yhdeksän kaupunkia, Tampere mukaan lukien. Palautteen analysoinnissa käytettiin laadullisen aineiston analysointityökalua Atlas.ti, jonka avulla palautteet kategorisoitiin. Raporttiin on myös sisällytetty tuloksia vuoden 2012 Tampereen seudun liikennetutkimuksesta. 2
3 Kauppakamari haluaa Tampereelle kunnon kävelykeskustan ilman busseja - kommentoi! :30 TUOMAS RIMPILÄINEN. Aamulehti 3 Tampereen kauppakamari haluaa Tampereelle todellisen kävelykeskustan sen sijaan, että kävelykatuja ripoteltaisiin sinne tänne. Kauppakamarin toimitusjohtajan Antti Eskelisen mukaan kävelykeskustaksi voisi rajata suurimman osan Kyttälän kaupunginosaa. Keskustan pelastus Eskelisen mukaan todellisessa kävelykeskustassa eivät kulje yksityisautot eivätkä linja-autot. Hän kannattaa radikaalia ratkaisua. Kauppakamarin kävelykeskusta kulkisi suurin piirtein linjaa Rongankatu Koskikatu Hatanpään valtatie Otavalankatu Rautatienkatu. Jos aletaan poistaa henkilöautoliikennettä, pitää tehdä radikaali ratkaisu ja tehdä ihan oikea kävelykeskusta, jossa eivät aja myöskään bussit, Eskelinen sanoo. Apulaispormestari Pekka Salmen (sdp) kipukynnys kulkee joukkoliikenteen poistamisehdotuksessa. Pormestariohjelmassa on linjattu, että Hämeenkatu Tammerkosken ja rautatieaseman välillä muutetaan joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen kaduksi vuonna Eskelisen ehdotus on Salmelle liian radikaali. Tällaista suunnitelmaa en mitenkään näe toteuttamiskelpoisena. Hämeenkadulla pitää kulkea joukkoliikenne, Salmi sanoo. Ota kantaa: Pitäisikö Tampereen keskustaan luoda iso autoton vyöhyke?
4 Yhteensä 299 yleisökommenttia Kommenttien yleinen suhtautuminen autottomiin alueisiin keskustassa Kaikissa kommenteissa ei suoraan otettu kantaa Kyttälän alueen muuttamiseen täysin autottomaksi, mikä oli uutisoinnin aiheena. Kommentit olivat kuitenkin jaoteltavissa henkilöautottomia alueita kannattaviin ja vastustaviin näkökulmiin. Positiivinen 57% Negatiivinen 43% 4
5 Suhtautuminen Kyttälän kävelyalueeseen Positiivinen 2% Kyllä, ehdolla että 22% Kyllä 33% Positiivinen 57% Negatiivinen 17% Ei 26% Kaikista kommenteista 17% olivat kävelykeskustaan negatiivisesti tai epäileväisesti suhtautuvia. 26 % yksiselitteisesti vastustivat autoliikenteen rajoittamista keskustassa. 2 % kommenteista oli kävelyalueisiin positiivisesti suhtautuvia, mutta eivät ottaneet suoraan kantaa Kyttälään. 22 % kaikista kommenteista kannatti kävelyalueita tietyin ehdoin. Puolet halusivat Hämeenkadun joukkoliikennekaduksi, ja näistä edelleen puolet että Hämeenkadulla kulkisi vain ratikka. Muut ehdot koskivat lähinnä pyöräilyn kieltämistä tai sallimista, pysäköinnin toimivaa järjestämistä ja saavutettavuuden varmistamista. 33 % kannatti ajatusta kävelyalueista ilman lisähuomautuksia. 6 %:ssa kaikista kommenteista mainittiin erikseen Hämeenkadun kuuluvan vain kävelijöille. 5
6 151 kaikista kommenteista oli huomattavissa erilaisia huolenaiheita Keskustan saavutettavuuden heikkeneminen 23% Ylivoimaisesti suurin huolenaihe oli keskustan saavutettavuuden heikkeneminen. Huoli koski tasaisesti niin henkilöauton, joukkoliikenteen kuin yleistäkin saavutettavuutta (erit. iäkkäät ja liikuntarajoitteiset). Kaupan näivettyminen 18% Vajaassa viidesosassa kommenteista oltiin huolissaan kaupan toimintaedellytysten heikkenemisestä. Kaupan menestyminen linkitettiin vahvasti (henkilö)autoliikenteeseen. Ihmiskato 17% Vajaassa viidesosassa kommenteista arveltiin autoliikenteen rajoittamisen johtavan ihmiskatoon keskustassa, eikä uskottu keskustan houkuttelevuuden olevan tarpeeksi suuri vetämään ihmisiä keskustaan erityisesti sääolosuhteiden vuoksi. Sosiaalisen turvallisuuden heikkeneminen 16% 15% kommenteista arveltiin kävelykatujen houkuttelevan liiaksi alkoholin suurkuluttajia ja aiheuttavan sosiaalista turvattomuutta ja luotaantyöntävän ilmapiirin. Suuret kustannukset 5% Kahdeksassa kommentissa kävelyalueisiin suhtauduttiin negatiivisesti niiden aiheuttamien suurten rakentamiskustannusten vuoksi. Liikennejärjestelyiden hankaluus 5% Kahdeksassa kommentissa pidettiin kävelykeskustaa tukevaa liikennejärjestelmän suunnittelua liian vaikeana tai mahdottomana tehtävänä. 6
7 Erilliset maininnat liikennejärjestelyistä kävelyaluetta kannattavissa kommenteissa (kpl) Liikenne Rautatienkadun kautta Liikenne Hämeenpuiston kautta Muutamissa kommenteissa esitettiin vaihtoehtoisia reittejä autoliikenteelle, mikäli autoliikennettä Hämeenkadulla ja Kyttälän alueella rajoitetaan. 19 kommentissa (n. 6 % kommenteista) kannatettiin selkeästi kaiken autoliikenteen kieltämistä Hämeenkadulla ja sen muuttamista kävelykaduksi. 34 kommentissa (n. 11 %) kävelyalueita kannatettiin sillä ehdolla, että Hämeenkadusta tulee joukkoliikennekatu, ja näistä puolet suosisivat erityisesti raitiotietä. 7
8 Noin 30 kommentissa ideoitiin keskustaa pidemmälle Muu Kaupunki Joukkoliikenne Liikenne Katujuna kävelykadulle. Hämeenkatu Keskustorilta Kuninkaankadulle kävelykaduksi. Parkista kävelykadulle max. 300 m. Parkkipaikkojen poistaminen Hämeenkadulta riittää. Henkilöautot Hämpin ja Kunkun parkkiin. Ajoneuvottoman kävelykeskustan laajentaminen välille Kalevan Puistotie Rajaportti. Autot ja ihmiset kuuluvat katukuvaan. Kaikki polttomoottoreilla kulkeva liikenne pois. Jakeluliikenteelle aikarajoitteet. Henkilöautoliikenteelle aikarajoitteet. Jakeluliikenne maan alle. Busseille pääteasemat rautatieasemalle ja Hämeenpuistoon, välille ilmainen ratikka. Bussit keskusasemalle rautatien tuntumaan. Joukkoliikenteelle tunneli Tammelan puistokadulta Hämeenpuistoon. Lähiöistä suorat ja nopeat joukkoliikenneyhteydet, keskustaan ripotellen keskustori-tyyppisiä pysäkkejä. Park & Ride kaupungin reunoille. Bussien päätepisteiksi linja-autoasema, Pyynikintori ja Kalevan kirkon aukio, joiden välille tiheä ratikkalinjasto. Bussit Satakunnankadun, Hämeenpuiston, Rautatiekadun ja Tampereen valtatien kautta, yhdestä keskustan kehäbussi. Kahdeksikkoa kiertävä kehäratikka keskustaan. Kauppakadusta bussikatu. Vuokrasäännöstelyä keskustaan. Viihtyisiä katukahviloita. Lasikate ja ratikka Hämeenkadulle. Raatihuoneen ja vanhan kirkon edustat viihtyisiksi. Tampereesta Suomen kulttuurin keskus. Laukontorin ranta-alueet vahvemmin käyttöön. Keskustaan atrium-katettuja tiloja. Vanhan kirjastonpuiston mukulakiviparkkipaikan tilalle puisto. Enemmän toritapahtumia. Katettu kävelykatu. Lämmitetty kävelykatu. Ei penkkejä, jotka houkuttelevat juoppoja. Korttelien sisäosien kattaminen, lisää rakennusoikeutta liiketiloille. Keskusareenatyyppistä arkkitehtuuria. Tärkeää saada tavata tuttuja, istuskella rauhassa, tehdä ostoksia ja käydä vessassa ilmaiseksi. Pieniä ja värikkäitä liikkeitä. Edetään pienin askelin toteutuksessa ja kysytään palautetta matkan varrella. 8
9 (Autottomia) kävelyalueita vastustavia kommentteja Keskusta ei nykyisinkään houkuttele. Houkuttelevuus Nykyisilläkään kävelykaduilla ei liiku kävelijöitä Nytkin jo liikaa anniskelupaikkoja. Ihmisiä riittäisi vain turistisesonkina. Kävelykeskusta ei sovi Pohjolan oloihin. Pultsareille riittää Kuninkaankatu. Kävelykeskusta ajatuksena hieno, mutta olisi keksittävä muitakin ajanviettotapoja kuin ostosten tekeminen. Keskustassa ei tarpeeksi mielenkiintoisia kohteita kävelijöille. Keskusta hyvä nykyisellään. Autoliikenne lisääntyisi muilla jo ruuhkaisilla kaduilla. Kaupunki kuuluu kaikille. Ei keskustaan tulla kävellen. Liikuntarajoitteisia ei ole otettu huomioon. Huonojalkaisten tulee voida kulkea keskustassa joukkoliikenteellä tai autolla. Liikenneolosuhteet Joukkoliikenne on keskustan elinvoiman edellytys. Miten hoidettaisiin tavaraliikenne? Keskusta kuolee! Keskustasta viihtyisä mutta kannattamaton. Keskusta asioinnista tulee liian kallista. Putiikit ja erikoisliikkeet katoavat. Tulisi kuulla alueen yrittäjiä. Liike-elämä ja kustannukset Tarkoituksena vain saada pysäköintilaitokset kannattaviksi. Maksaa miljoonia. Vuokrat nousevat. Vain liikkeet joihin pääsee helposti henkilöautolla ovat kannattavia. Suuruudenhullua. Kauppa painottuu jo nyt liikaa länteen. Rahat ennemmin keskustan reunaalueiden kunnostamiseen. Palveluihin tulee päästä hyvin. Kävelijöitä haittaavat eniten pyöräilijät, ei autot. Minne nykyinen autoliikenne siirrettäisiin? Ei keskustaan tulla kävelemään vaan asioimaan. 9
10 (Autottomia) kävelyalueita kannattavia kommentteja Viihtyisyys Keskustassa ei nykyisin käydä melun, turvattomuuden ja saasteiden vuoksi. Nykyisellään keskusta meluisa, sekava ja ruma alue. Kauppakuolemia pelkääville: kauppoja tullut ja mennyt ennekin. Kun paikassa viihdytään, siellä viivytään pidempään ja tehdään enemmän ostoksia. Liike-elämä Kävelykatu ei ole tappanut kauppaa muissakaan kaupungeissa. Kävelykatu on kaikissa suurissa kaupungeissa. Bussit pilaavat keskustamaiseman. Hämeenkatu nykyisellään epäviihtyisä bussiarmeijan vuoksi. Hämpin parkin takia ei voi enää vedota siihen, että yritykset kuolisivat autottomuuden takia. Kävelykatujen todettu lisäävän ihmisten tyytyväisyyttä ja sosiaalisuutta sekä kauppaa ja ravintolakäyntien määrää. Lähes kaikki tekevät jo nyt ostokset kahdella jalalla seisoen. Suomessa muuallakin toimivia kävelykeskustoja. Hämeenkadun autoliikenne vähäistä kävely ja pyöräliikenteeseen verrattuna. Hämpin parkin kautta pääsee sujuvasti autollakin keskustaan. Ehdotetuilla alueilla ei muutenkaan paljon pysäköintiruutuja, saa poistaa. Pyöräily tulee kieltää kävelykadulla tai kävelijät jäävät alle. Kunhan ei tule liian laajaa. Rohkea idea, kannatan. Keskustaan ei nykyisin mahdu kävelemään ahtaille jalkakäytäville. Liikenneolosuhteet Autottomaan keskustaan invaparkkeeraajien olisi helpompi tulla. Bussien päästäminen pääkadulle perusteltava hyvin, ei itsestäänselvyys. Ratikka autojen tilalle, jotta elinvoimaisuus säilyy. Kun nyt tehtäisiin edes jotakin. Kävelykeskusta ok, rantatunneli tarpeeton. Muita kommentteja 10
11 Keskustaan saapuminen Tampereen seudun ja Pirkanmaan liikennetutkimuksen (2012) mukaan keskustan jalankulkuvyöhykkeelle päättyvistä matkoista 40 % tehtiin kävellen, 6 % pyörällä ja 21 % joukkoliikenteellä. 28 % matkoista tehtiin autolla. Keskustan reunavyöhykkeelle päättyvistä matkoista 23 % tehtiin kävellen, 15 % pyörällä ja 16 % joukkoliikenteellä. Reunavyöhykkeelle saapuvista matkoista 44 % tehtiin autolla. Loput matkat tehtiin muilla kulkutavoilla. Keskustaan suuntautuvista matkoista 27 % oli keskustan sisäisiä matkoja, 52 % matkoista tehtiin muualta Tampereelta ja 21 % muista kunnista. Lähde: Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus
12 Keskustaan saapuminen matkatyypeittäin 79 % keskustaan suuntautuvista matkoista Keskustaan suuntautuvista matkoista 47 % on ostos-, huvi- tai asiointimatkoja. Ostosmatkoista 71 % tehdään kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteellä. Huvi- tai harrastusmatkoille vastaava luku on 63 % ja asiointimatkoille 58 %. 23 % keskustaan suuntautuvista matkoista on työmatkoja, joista lähes puolet tehdään henkilöautolla. 12 Lähde: Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012
13 Havaintoja Syistä kävelyalueiden kehittämisen taustalla ei kommenttien perusteella ole tarpeeksi tiedotettu. Osa vastustajista ei lainkaan ymmärrä, miksi tällaista ehdotetaan ja mitä hyötyjä toimenpiteillä tavoitellaan. Toisaalta tulee myös tiedottaa, mitä ei pyritä tekemään (keskustan saavutettavuuden heikentäminen henkilöautolla/joukkoliikenteellä). Selkeys auttaa kaupunkilaisia muodostamaan mielipiteensä. Autoliikenteen rajoittaminen keskustassa mielletään kommenttien perusteella helposti tilanteeksi, jossa koko keskustan saavutettavuus merkittävästi kärsii. Mikäli ehdotetaan autoliikenteen rajoittamista joillakin kaduilla, lienee syytä täsmentää mihin merkittäviin ajoreitteihin toimenpide tarkalleen vaikuttaisi ja miten sekä myös, mihin se ei vaikuta. Kaupunkilaisten tulisi osata informaation perusteella hahmottaa kokonaiskuva, jotta yksittäisistä toimenpiteistä, kuten autoliikenteen rajoittamisesta joillakin kaduilla, ei vedettäisi liian radikaaleja johtopäätöksiä. Käsitettä "keskusta" tulisi kenties joissain yhteyksissä tietoisesti välttää, sillä se on kovin suhteellinen käsite. Monet kokevat sosiaalisen turvattomuuden lisääntymisen (alkoholin suurkuluttajat, laitapuolenkulkijat, nuorisojengit) välittömäksi kävelyalueiden sivuvaikutukseksi, samoin anniskeluterassien yms. lisääntymisen. Sosiaalisen turvallisuuden takaaminen tulisi sisällyttää huomioon otettaviin seikkoihin suunnitelmissa. Kävelyalueille löytyy Tampereella selkeää ja vahvaa kannatusta, tosin monet eivät olisi valmiita tinkimään joukkoliikenteen nykyisistä olosuhteista tai toivovat Hämeenkadulle ratikkaa bussien sijaan. Kävelyalueiden vastustajat pelkäävät keskustan saavutettavuuden merkittävästi heikkenevän niin henkilöautoille, joukkoliikenteelle kuin yleisestikin, ja sitä myöden kaupan kuolevan keskustasta. Saavutettavuuden heikkeneminen ei liene kaupungin tavoite, mutta osa kaupunkilaisista pelkää että tähän johtavia toimenpiteitä saatetaan tehdä. Vuonna 2013 valmistuneessa liikennetutkimuksessa on tarkasteltu erikseen Tampereen keskustaan suuntautuvia ja siellä tehtyjä matkoja. Kerätystä aineistosta on myös mahdollista tehdä tarkempia lisäanalyysejä. Tällaiset aineistot ja analyysit voisivat toimia myös yleisen keskustelun faktoihin perustuvana pohjana. 13
Tutkimus kävelykeskustan laajentamiseksi väliaikaisin järjestelyin Jyväskylässä
Tutkimus kävelykeskustan laajentamiseksi väliaikaisin järjestelyin Jyväskylässä Kuva: Jyväskylän kaupunki Kävelyn ja pyöräilyn T&K-hankkeiden tuloksia -webinaari 9.12.2015 Saara Aavajoki, FCG Suunnittelu
KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010
TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YLEISTÄ Tampereen keskusta-alueen kevyen liikenteen laskentoja on suoritettu kesäisin käsilaskentana kesä- ja heinäkuussa noin viiden viikon aikana. Laskentapisteitä
Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä
FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ
FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ ASUKASKYSELYN TULOKSET 4/2016 VASTANNEIDEN ASUINKUNTA Eniten vastauksia tuli Tammelasta ja Humppilasta Kokonaisvastausmäärä oli 220 IKÄ- JA SUKUPUOLIJAKAUMA
Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013
JALANKULUN JA PYÖRÄILYN LIIKENNEMÄÄRÄT 2012 Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Yleistä... 3 Jalankulkijoiden ja pyöräilyn liikennemäärät
Vaikutusten arviointi jatkuvassa yleiskaavaprosessissa
Vaikutusten arviointi jatkuvassa yleiskaavaprosessissa Liikenne ja maankäyttö 8.10.2015 Rinnakkaissessio 6 Menetelmätyöpaja - suunnittelun ja päätöksenteon uudet työvälineet Johanna Palomäki yleiskaava-arkkitehti
Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä
Seutufoorumi 9.6.2011, Pauli Korkiakoski Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä ja yhdyskuntarakenteesta Kaakon suunta -hanke Mistä vyöhyketarkastelussa on kyse? Suomen ympäristökeskuksen (SYKE)
Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi
Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön
Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015
Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden
Turun Matkakeskus -hanke
Turun Matkakeskus -hanke Seudullinen moderni yhteisterminaali ja viihtyisä monipuolinen palvelukeskus Kuva Johanna Mustonen 01.06.2016 Kiinteistöliikelaitos Mika Rajala Turun Matkakeskus -hanke Aarne Niemelä
Matkustustottumukset Lahden seudulla - kävellen, pyöräillen vai autolla?
Matkustustottumukset Lahden seudulla - kävellen, pyöräillen vai autolla? Päijät-Hämeen liikenteen tulevaisuus 15.11.2110 erikoistutkija Hanna Kalenoja Tampereen teknillinen yliopisto A Henkilöhaastattelut
KAUPUNKISEUTUJEN JA -RAKENTEEN MUUTOS. Antti Rehunen, SYKE Markus Pöllänen, TTY
KAUPUNKISEUTUJEN JA -RAKENTEEN MUUTOS Antti Rehunen, SYKE Markus Pöllänen, TTY Aluerakenne Yhdyskuntarakenne VUOROVAIKUTUS ERI MITTAKAAVATASOJEN VÄLILLÄ väestön ja asumisen, työpaikkojen ja tuotannon,
HLJ 2015. Helsingin seudun asukkaiden liikkumisasenteita HLJ-barometri
HLJ 2015 Helsingin seudun asukkaiden liikkumisasenteita HLJ-barometri HLJ-barometri kertoo asukkaiden mielipiteistä HLJ-barometri on HSL:n toukokuussa 2013 tekemä mielipidekysely, jossa selvitettiin Helsingin
Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki
Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten ruuhkaliikenteen laatuongelmaan joukkoliikenteessä tulisi suhtautua? ihmiset roikkuisivat
Väli- ja loppuraportointi
Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena
Liikennejärjestelmäsuunnitelma
Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran
Arjen matkapäätökset - Mitä liikennetutkimukset kertovat matkoihin liittyvistä valinnoista?
Arjen matkapäätökset - Mitä liikennetutkimukset kertovat matkoihin liittyvistä valinnoista? LIVE-tilaisuus 20.5.2014 Hanna Kalenoja Tutkimuspäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus
Mielipiteet sote-uudistuksesta
Mielipiteet sote-uudistuksesta Kansa ei usko sote-uudistuksen onnistumiseen Hallituksen esitys uudeksi sote-järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle joulukuun alussa. Eduskunta päättää asiasta ennen kevään
Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?
Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,
HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!
HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä
ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010
LOPPURAPORTTI 1(12) 2011 ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, ja Imatralla ja Lappeenrannassa suoritettiin ilmastonmuutos-kysely kolmannen kerran syksyllä. Kysely kohdistettiin kuntalaisille.
MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA
Image size: 7,94 cm x 25,4 cm MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA -Infrahankkeiden näkökulma Mikko Leppänen 28.5.2013 Infrarakentaminen vuonna
Sähköpostiohjeet. Tehokas ja huoleton sähköposti
Sähköpostiohjeet 1 Uuden PST tiedoston luominen sähköposteille... 3 Tärkeää!... 3 Tiedoston luominen... 3 Kansioiden luominen datatiedostoon... 5 Pikatoimintojen luominen... 8 Odottaa vastausta allekirjoitus...
Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian hakukohde: valintakoe 31.5.
KAIKILLE HAKIJOILLE YHTEISET KYSYMYKSET (20 op) Määrittele lyhyesti seuraavat käsitteet. 1. Intersektionaalisuus (2 op) 2. Instrumentaalisesti rationaalinen toiminta(2 op) 3. Suhteellinen köyhyys(2 op)
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta
Järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 2014. Vastuullinen lahjoittaminen ry
Järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 2014 Vastuullinen lahjoittaminen ry 2 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen Vastuullinen lahjoittaminen ry:n (VaLa), Kansalaisyhteiskuntapolitiikan
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen
Jussi Eerikäinen, 2014
Ennakointi on kuin shakin peluuta. Pelaajan on ennakoitava vastustajan tulevia siirtoja ja tehtävä valintoja, jotka saattavat muuttua jo seuraavien siirtojen aikana. Tavoitteena, visiona, on vastustajan
HLJ 2015 Helsingin seudun liikkumistutkimus 2012
HLJ 215 Helsingin seudun liikkumistutkimus 212 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Helsingin seudun asukkaiden liikkumistottumuksia tutkittiin syksyllä 212 henkilöhaastatteluilla. Tavoitteena oli hankkia
Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola
Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Matkaan lähdimme maanantaina 15.4 jännittynein, mutta iloisin mielin. Tiistai-aamuna lensimme Kööpenhaminan kautta Malagaan. Malagassa oli lämmintä ja jännityksestä
Palvelut nyt ja tulevaisuudessa
Yleiskaavatyö 2013 2016 Yleiskaavaluonnos 2014 Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Nettikysely 13.11. 15.12.2014 vastaajia 1 339 Palvelut Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa Lahden kaupungin maankäyttö toteutti
KOULULAISTEN LIIKENNETURVALLISUUSKYSELY LIITE 1/1
KOULULAISTEN LIIKENNETURVALLISUUSKYSELY LIITE 1/1 Liikennekäyttäytyminen Limingan taajamassa, opinnäytetyö Ohje/tehtävä 1-3 lk. oppilaille 21.9.2009 Hei! Pyytäisin oppilaitanne piirtämään erilliselle paperille
Kaupan opas valmisteilla keskeiset tulkinnat kauppakeskusten kannalta? Juha Nurmi, ympäristöministeriö Suomen kauppakeskusyhdistys 25.4.
Kaupan opas valmisteilla keskeiset tulkinnat kauppakeskusten kannalta? Juha Nurmi, ympäristöministeriö Suomen kauppakeskusyhdistys 25.4.2012 Kaupan oppaan tilanne Vähittäiskaupan sijainnin ohjausta koskeva
LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA
LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA Jalankulun ja pyöräilyn liikennemääräraportti 2013 Jalankulun ja pyöräilyn liikennemääräraportti 2013 2 28.5.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Yleistä... 3 Kesän
EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA
EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus
Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen
Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma
Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti. Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019
Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019 Mitä mieltä olet seuraavista kestävään liikkumiseen liittyvistä väittämistä? Väitteistä eniten kannatusta
Liikenteellinen arviointi
Uudenmaan kaupan palveluverkko Liikenteellinen arviointi Tiivistelmä 7.5.2012 Strafica Oy/Hannu Pesonen Liikennearvioinnin sisältö ja menetelmä Uudenmaan kaupan liikenteellinen arviointi on laadittu rinnan
Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014
Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Näkökulmia vähittäiskauppaan ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin 1 Vähittäiskaupan toimipaikkojen sijoittuminen
Oulun liikuntapaikkojen saavutettavuus eri kulkumuodoilla. Juha Härkönen
Oulun liikuntapaikkojen saavutettavuus eri kulkumuodoilla Juha Härkönen Johdanto Oulun keskeisimpien liikuntapaikkojen saavutettavuuksien mittaaminen paikkatietoperusteisesti väestöruuduista ja työpaikkaruuduista.
Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero
Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Suomi on saari (pois lukien Venäjän vienti) -> 90 % Suomen viennistä kulkee satamien kautta Yritysten sijaintipaikkaan ja toimintaedellytyksiin vaikuttavat
TKL:n linjat vuosittain Vuosi 1957
TKL:n linjat vuosittain Vuosi 1957 2 Lappi Hyhky 6,8 km 4 Järvensivu Rahola 12,1 km 5 Kalevankangas Pyynikki 4,7 km 6 Hippos Lamminpää 1.1. 19.5.1957 11,2 km Hipposkylä Lamminpää 20.5. 31.12.1957 12,3
230 Valtuustoaloite selvityksen tekemiseksi Viistokadun palauttamiseksi ratikan rakentamisen ajaksi - Aila Dündar-Järvinen
Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 230, 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto, 20, 23.01.2017 Yhdyskuntalautakunta, 134, 02.05.2017 Kaupunginhallitus, 342, 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto,
SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS
Sepänkylän osayleiskaava, Mustasaari 2014, päivitetty 02/2016 (liikenne-ennuste, tienimet) SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS 1. SELVITYKSEN SISÄLTÖ JA TAVOITE Tämä liikenneselvitys on osa Sepänkylän
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni
Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015
Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys Tiivistelmä 15.9.2015 Liikenneselvityksen tavoitteet ja lähtökohdat Kaavaehdotusvaiheen liikenneselvityksen tavoitteena on tarkentaa alueen liikkumista ja liikennettä
Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella
Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella Marko Vihervuori PLL vuosikokousseminaari Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Liikkumistutkimuksen esittely 2. Liikkumisen
Millaista tukea ja apua päihteitä käyttävien vanhempien lapsi haluaisi?
Millaista tukea ja apua päihteitä käyttävien vanhempien lapsi haluaisi? Lapset, perhe ja päihteet seminaari 7.10.2009 Helsinki 7.10.2009 Marja Holmila 7.10.2009 1 PÄIHTEIDEN HAITAT MUILLE KUIN KÄYTTÄJÄLLE
Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009
Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Kaikki vastaajat (N=644) Oletko Poika 45 % Tyttö 55 % Ikä 12 v. tai alle 10 % 13 v. 18 % 14 v. 23 % 15 v. 22 % 16 v. 9 % 17 v. 10 % 18 v. 4 %
Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan
Havaintoja ja kokemuksia Keski-Uudenmaan kuntien kuntajakoselvityksestä. Johanna Viita 8.12.2015. Hyvinkää*Järvenpää*Mäntsälä*Pornainen*Tuusula
Havaintoja ja kokemuksia Keski-Uudenmaan kuntien kuntajakoselvityksestä Johanna Viita 8.12.2015 Hyvinkää*Järvenpää*Mäntsälä*Pornainen*Tuusula Valmistelun eteneminen NYKYTILA 8 ERILLISTÄ KUNTAA (syksyllä
HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179
HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus
Keskustan strateginen osayleiskaava ja Hämeenkatu KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA
Tampereen kaupunkikeskustan aamukahvit 18.11. 2013 klo 8-10 Finlayson, Galleria Nottbeck, Satakunnank. 18, Tampere Keskustan strateginen osayleiskaava ja Hämeenkatu MUISTIO Tampere Tunnetuksi ry:n ja Tampereen
TIIVISTELMÄ RYHMÄTÖISTÄ
SALON KAUPUNKI KESKUSTASEMINAARI 2.12.2010 Salon lukio RYHMÄT 1. Keskusta nuorison ja lasten toimintaympäristönä 2. Terveellisyys, turvallisuus ja esteettömyys sekä keskusta seniorin toimintaympäristönä
Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO
Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?
Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja
Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016 Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Työllisyys- ja työttömyysaste (15-64-v.) Etelä-Savon maakunnassa 1998-2015, % Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus
Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys
Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Tekninen muistio 17.6.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuusanalyysin (MASA)
VILKE- Viisaan liikkumisen edistäminen Lahdessa
VILKE- Viisaan liikkumisen edistäminen Lahdessa Liikkumiskysely henkilökunnalle Toivomme että vastaat kaikkiin kysymyksiin. Vaikka et olisi varma vastauksestasi, vastaa silti niin hyvin kuin osaat. Vastauksenne
Liikenneväylät kuluttavat
Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen
Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan
Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Päätösehdotus kaupunginhallitukselle 12.2.2018 kokoukseen 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen kaupunki, raitiotien kehitysohjelma v.
Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma
Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
VE0+ Liite 2- Liikkumisen ja liikenteen tarkemmat tarkastelut. Joukkoliikennelinjastot VE0+
Liite 2- Liikkumisen ja liikenteen tarkemmat tarkastelut Joukkoliikennelinjastot Tässä osiossa on esitetty eri vaihtoehtojen VE0+, RJ-TAP sekä RJ-OTA liittyvät bussilinjastot. Linjastot on esitetty oheisissa
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012
TAMPERE Dno 7834/10.02.01/2011 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 KYTTÄLÄ XI-174-3 JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. KAAVA NRO 8428. Kaava-alue,
monissa laskimissa luvun x käänteisluku saadaan näyttöön painamalla x - näppäintä.
.. Käänteisunktio.. Käänteisunktio Mikäli unktio : A B on bijektio, niin joukkojen A ja B alkioiden välillä vallitsee kääntäen yksikäsitteinen vastaavuus eli A vastaa täsmälleen yksi y B, joten myös se
Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia
Päivä starttaa KY:llä pienellä puoella tarjoilulla lounaalla ja taustoituksella ja jatkuu kahden erillisen työryhmätyön voimin. Työryhmien tavoitteena on saada aikaiseksi napakat ppt esitykset aiheista.
Oulun (seudun) kaupunkirakenteesta
Kaupunkisuunnitteluseminaari II Oulu Kestävä kaupunki? Oulun (seudun) kaupunkirakenteesta Paula Korkala 1 Oulu noin 50 vuotta sitten. Meurmanin ja Ervin yleiskaava 1952 2 Suur-Oulun yleiskaava 1968 3 Kaupunkirakenteen
Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa
Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön
Tulevaisuuden Tampere
Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset
Katso-palvelun siirto VRK:lle
Miten? Mikä muuttuu? Katson omistajan vaihdos pähkinän kuoressa: Katso-palvelun hallinta siirtyy vuoden 2017 alusta Verohallinnolta Väestörekisterikeskukselle. Siirto perustuu 1.7.2016 voimaan tulevaan
ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje
ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje HUOM! Käyttäjän tulee lukea käyttöohje ennen käytön aloittamista. 1. YLEISKUVAUS Kapasiteetti Max. haarukoiden korkeus Min. haarukoiden korkeus Haarukoiden pituus Vaunun
Kestävä kuluttaminen ja onnellisuus
Kestävä kuluttaminen ja onnellisuus Tatu Hirvonen, taloustieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto tathirvo@econ.jyu.fi Onnellisuus ja kohtuullisuus kestävässä kehityksessä seminaari 26.10.2005 Useimmat
Valtiot velkavankina
Valtiot velkavankina 7.12.2011 Keskustelutilaisuus Attac Turku & Varsinais-Suomen Talousdemokraatit Patrizio Lainà pate@talousdemokratia.fi 7.12.2011 Valtiot velkavankina - Patrizio Lainà 1 Agenda Taustaa
Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan
Lahden yleiskaavan 2025 liikenne-ennusteetennusteet Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan
Kulttuurien väliset yhteentörmäykset ja miten ne voidaan välttää
Kulttuurien väliset yhteentörmäykset ja miten ne voidaan välttää JIPOT JA JEKUT, TURUN AMMATTI-INSTITUUTTI 22.4.2009 Marja Sierilä, Omnian ammattiopisto Kulttuurikonfliktit Kulttuurikonflikteja syntyy
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI
VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI Drum Communications 2014! We re sorry but no part of this publication, whether in hardcopy, electronic or verbal form, may be quoted used or reproduced in any form without
Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14
Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14 29.1.2015 Päijät-Hämeen liitto Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke on Länsi-Suomesta ja Tampereelta Lahden ja Kouvolan kautta Lappeenrantaan
Tieto ja sen jakaminen LJ-työssä
Tieto ja sen jakaminen LJ-työssä Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntakaavoitusjohtaja Pirkanmaan liitto Esityksen sisältö Pirkanmaan LJS, laadintavaiheen tiedonkeruu ja -jako Aiesopimus ja sen seuranta
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.
Vaasan keskustastrategia. PehmoGIS: tulokset ja analyysi
Vaasan keskustastrategia PehmoGIS: tulokset ja analyysi 2 Aineisto ja tulokset Kysely oli auki ajalla 16.12.2011-22.1.2012 Vaasan keskustastrategian nettisivuilla. Vastausten määrä oli 42, kiitos kaikille
Kauppakeskus Ratina RATINA / TAMPERE. sponda.fi
Kauppakeskus Ratina RATINA / TAMPERE Ratina - Tampereen suurin kaupan ja tekemisen keskus Tampereen suurin kauppakeskus Ratina kokoaa kattonsa alle yli sadan liikkeen valikoiman ja palvelut. Helposti
Tampereen raitiotie,
Tampereen raitiotie, yleissuunnitelma Raitiotie joukkoliikennejärjestelmän runkona Kaupunginvaltuuston iltakoulu 24.4.2013 joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Lähtökohtia vuoden 2030 joukkoliikennejärjestelmän
HLJ 2011 -liikennejärjestelmäehdotus 2.3.2011
Liite 4 HLJ 2011 -liikennejärjestelmäehdotus 2.3.2011 Helsingin seudun liikenne 2.3.2011 Liikennejärjestelmän visio Korkealaatuiset ja ekotehokkaat liikkumis- ja kuljetusmahdollisuudet edistävät seudun
Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu
Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu KIRJASTON NEUVOTTELUKUNNAT MARI ELISA (MEK) KUUSNIEMI, TUULIN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, TUTKIMUKSEN PALVELUT, HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tutkimusprojektin
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla
Tampereen ratikka. Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015. projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen
Tampereen ratikka Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015 projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen Yleissuunnitelma 2014 Yleissuunnitelma valmistunut huhtikuussa 2014 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt yleissuunnitelman
KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:
MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT
MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT PÄÄTTÄÄ? LASTEN OIKEUDET LASTEN YLIOPISTO Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa 13.3.2010 ALOITUS Yhteiskuntatiede ja sosiaalityö Lasten oikeudet Lapset päättäjinä
Navigointia - perusopetus. Antti Ikonen Rehtori Vpj SURE FIRE
Navigointia - perusopetus Antti Ikonen Rehtori Vpj SURE FIRE Mitä edessä mikä kurssi?! 1. Työaikasuunnittelu 2. Kahden tai useamman toimipisteen rehtoritehtävien yhdistäminen 3. Jaettu johtajuus 1.Työaikasuunnittelu
KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010
KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Tikkakosken asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä Jyväskylän kaupungin katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista
TAMPEREEN KAUPUNKI. Lahdesjärven yleissuunnitelma. Liikenneselvitys. Työ: 24946. Tampere 27.10.2011
TAMPEREEN KAUPUNKI Lahdesjärven yleissuunnitelma Liikenneselvitys Työ: 24946 Tampere 27.10.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi Toimistot:
Kaupassakäyntitutkimus
Tutkija: Ossi Taavitsainen Kaupassakäyntitutkimus Koillis-Savo, kevät 2015 Yleistä Tutkimusalue: Juankoski, Kaavi, Nilsiä, Rautavaara, Tuusniemi Otannan koko: 1940 kotitaloutta Vastaajien määrä: 692 Vastausprosentti:
Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto
Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto Työpajan 27.5 teemat 1. Sopimusmenettelyn tavoitteet 2. Sopimuksen teemat ja
TOIMIALAKATSAUS JA KESKUSTELUTÄKYT
TOIMIALAKATSAUS JA KESKUSTELUTÄKYT, puheenjohtaja Autonrengasliitto ry ESITYKSEN SISÄLTÖ A. Toimialakatsaus Tilastot Rengasalan ympäristönäkökulma EU-rengasmerkinnän tuomat haasteet kauppiaille B. Keskusteluteemat
JYVÄSKYLÄN JOUKKOLIIKENTEEN YLEISKAAVALLISET TARKASTELUT YLEISKAAVAN UUDEN MAANKÄYTÖN ARVIOINTI
JYVÄSKYLÄN JOUKKOLIIKENTEEN YLEISKAAVALLISET TARKASTELUT YLEISKAAVAN UUDEN MAANKÄYTÖN ARVIOINTI YLEISKAAVAN UUDEN MAANKÄYTÖN ARVIOINTI 2 1. KAAVOITETTAVIEN ALUEIDEN ARVOTTAMINEN JOUK- KOLIIKENTEEN NÄKÖKULMASTA
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 112 10.11.2014. 112 Asianro 6006/07.02.02/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 112 Asianro 6006/07.02.02/2014 Valtuustoaloite / kaupungin yhteistyö eri tapahtumajärjestäjien ja suurempien urheiluseurojen kanssa ilmaisen joukkoliikenteen tarjoamiseksi
HÄMEENKADUN JOUKKOLIIKENNEKATUKOKEILU
HÄMEENKADUN JOUKKOLIIKENNEKATUKOKEILU Liikenteen kehitys 2013-2014 Hämeenkadun joukkoliikennekatu kokeilu Liikenteen kehitys 2013 2014 2 14.11.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Yleistä... 3 Hämeenkadun
Opiskelijabudjetilla Afrikkaan
Opiskelijabudjetilla Afrikkaan Eli kuinka lakkasin olemasta huolissani enkä nähnyt keltapääkaljukasta Janne Koskinen 24.4.2013 Jotain itsestäni Olen tehnyt Afrikkaan kolme reissua, yhteensä noin 3+ kuukautta