VELMU kartoittaa vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuutta

Transkriptio

1 VELMU kartoittaa vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuutta

2 2

3 Tavoitteena meren kestävä käyttö ja suojelu VELMUn tavoitteena on kartoittaa Suomen rannikon vedenalaisia luontotyyppejä ja luoda yleiskuva lajien esiintymisistä Mereen kohdistuvat paineet lisääntyneet Itämeressä elää sekä suolaisen että makean veden lajeja. Sen suolapitoisuus toisille lajeille alhainen, toisille korkea asettaa eliöstölle suuria haasteita, minkä vuoksi lajien määrä rannikollamme on melko pieni. Lajien yksilömäärät voivat olla kuitenkin suuria. Alhaisen suolapitoisuuden lisäksi Itämeren haastavuutta eläin- ja kasvilajeille lisää lämpötilan vaihtelu ja talvinen jääpeite. Viimeisen sadan vuoden aikana Itämeren tila on huonontunut etenkin rehevöitymisen seurauksena. Myös haitalliset aineet ovat uhkana. Meren tilaa muutetaan jatkuvasti rakentamalla, hiekanotoilla, ruoppaamalla ja läjittämällä. Lisäksi luontoa uhkaavat öljy- ja kemikaalikuljetukset, vieraslajien leviäminen ja ilmastonmuutos. Jotta arvokkaimmat elinympäristöt ja lajit eivät tuhoudu meren käyttöpaineiden alla, on tarpeen selvittää, millaista elämää merenpinnan alta löytyy. Tätä tekee VELMU Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma. VELMUn tavoitteena on kartoittaa Suomen rannikon vedenalaisia luontotyyppejä, luoda yleiskuva lajien esiintymisistä sekä kehittää vedenalaisen luontotiedon hallintajärjestelmää. Tätä tietoa tarvitaan muun muassa arvioitaessa uhanalaisten lajien ja luontotyyppien tilaa sekä merellisen aluesuunnittelun tukena. Meriluonnon monimuotoisuus koskee useita yhteiskunnallisia kysymyksiä aina tuulivoimatuotannosta kalastukseen. VELMU lisää tietoa Suomen vedenalaisesta meriluonnosta VELMU-ohjelmassa kehitetään Itämeren olosuhteisiin soveltuvia merialueiden kartoitusmenetelmiä ja luodaan edellytyksiä vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden inventoimiseksi Suomen merialueilla. VELMU-ohjelma vahvistaa vedenalaisen meriluonnon tuntemusta tuottamalla mahdollisimman kattavan yleiskuvan Suomen meri- ja rannikkoalueiden tärkeimpien luontotyyppien ja lajien esiintymisestä ja levinneisyydestä kokoaa jo olemassa olevaa tutkimustietoa edistää tiedonvaihtoa meriluontoa tutkivien laitosten välillä ja helpottaa biologisten, geologisten ja fysikaalisten tietojen saatavuutta sekä luo vedenalaisesta meriluonnosta kertovan tietopalvelun, johon kuuluu karttapalvelu. metsähallitus 2004 Itämeri on suuri, nuori ja pohjoinen murtovesiallas, ja sellaisena kasveille ja eläimille elinympäristönä ainutlaatuinen ja haastava. Itämeren pohjoisosissa rannikon kalliorannoilla voi tavata monia eri makrolevälajeja, kuten kuvan ruskean rakkolevän (Fucus vesiculosus), punaisen Ceramium-suvun punahelmilevän (Ceramium tenuicorne) ja vihreän suolilevän (Ulva intestinalis). Tummien sinisimpukoiden (Mytilus trossulus) joukossa elää harmahtavia kolonioita muodostavaa, sammaleläimiin kuuluvaa levärupea (Electra crustulenta). 3

4 4

5 Mihin tietoa vedenalaisesta luonnosta tarvitaan? metsähallitus 2007 metsähallitus 2005 Vedenalaisesta luonnosta tarvitaan tietoa sekä kotimaisiin tarpeisiin että kansainvälisten sitoumusten toteuttamiseen Kansalliset tiedon tarpeet Tiedonkeruu Itämeren vedenalaisesta meriluonnosta on paljon haasteellisempaa ja hitaampaa kuin tiedonkeruu maalla. Meriluonnon monimuotoisuuden kartoitus onkin vasta alkuvaiheissa. Tietoa tarvitaan muun muassa: rannikko- ja merialueiden käytön suunnitteluun (esimerkiksi tuulivoiman/ruoppausmassojen sijoittelu ja soranotto) meri- ja rannikkoalueiden vedenalaisen luonnon suojeluun sekä suojelualueverkoston arviointiin ja kehittämiseen kalakantojen hoitoon sekä öljy- ja kemikaalionnettomuuksien riskien torjunnassa Metsähallitus 2005 (Iso kuva) Meriajokas (Zostera marina) muodostaa monin paikoin Suomen rannikolla yhdessä muiden putkilokasvien ja joidenkin näkinpartaislevien (Charophyceae) kanssa vedenalaisia niittyjä, joissa monet kalalajit ja selkärangattomat saalistavat ja lisääntyvät. (Pienet kuvat) Näkinpartaislevät ovat pitkälle kehittyneitä viherleviä, jotka elävät Itämeressä muiden vesikasvien kanssa samoilla kasvupaikoilla. Ne ovat herkkiä meriympäristön muutoksille ja häviävät usein, jos vesi samentuu esimerkiksi rehevöitymisen tai ruoppauksen seurauksena. Kansainväliset sitoumukset Suomi on sitoutunut toteuttamaan lukuisia kansainvälisiä merenja luonnonsuojeluun sekä luonnon monimuotoisuuteen ja kestävään käyttöön liittyviä sopimuksia, kuten biologista monimuotoisuutta koskevaa yleissopimusta. Lisäksi Suomea velvoittavat EU:n säädökset ja ohjelmat, muun muassa meristrategiadirektiivi, luontodirektiivi, lintudirektiivi ja vesipolitiikan puitedirektiivi. VELMUssa kerättyä tietoa tarvitaan myös Itämeren suojelukomission (HELCOM) Itämeren toimintaohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. 5

6 Kalojen lisääntymisalueiden kartoitusmenetelmät Biologiset kar Kalojen lisääntymisalueiden sijaintia rannikolla kartoitetaan monin eri menetelmin riippuen tutkittavasta kalalajista ja elinympäristöstä, jossa kartoituksia tehdään. Kasvillisuusrannoilta kalanpoikasia etsitään 1) valkolevy- ja kauhamenetelmällä, muilla matalilla rannoilla käytetään poikasnuottaa ja avoimessa vedessä Gulf-poikashaavipyytimiä Vedenalaisia elinympäristöjä kartoitetaan ketaan kaapelin varassa lähelle merenpoh sijaitsevalle kovalevylle. Kartoitus voidaan mista on mahdollista ohjata alukselta käsin ten luotettavuus. Samalla voidaan ottaa nä 1 1 Harri Kutvonen/GTK 6

7 toitusmenetelmät Geologiset kartoitusmenetelmät 1) drop-video-menetelmällä, jossa videokamera lasjaa ja videon nauhoittama materiaali siirtyy pinnalla myös tehdä 2) robottikameralla (ROV), jonka liikku-. 3) Sukeltamalla varmistetaan videoaineistojen tulosytteitä. Merigeologisia tutkimuksia tehdään pääasiassa akustisin menetelmin. Yleisimpiä menetelmiä ovat 1) kaikuluotaus, 2) monikeilaluotaus, 3) viistokaikuluotaus ja 4) akustinen reflektioluotaus. Lisäksi voidaan käyttää pohjan videokuvausta ja sedimenttinäytteenottoa Harri Kutvonen/GTK Harri Kutvonen/GTK 7 piirrokset: jari kosted / metsähallitus, niina silvasti/ympäristöministeriö

8 8

9 Miten vedenalaista meriluontoa kartoitetaan? VELMU kartoittaa sekä elotonta että elollista meriluontoa, eli yhtäältä geologisia pohjan ominaisuuksia ja toisaalta lajeja ja elinympäristöjä. GTK 2009 RKtl 2006 VELMU-inventoinnit on käynnistetty rannikkoalueilla, mutta ne tullaan ulottamaan koko Suomen merialueille. Selvitykset kohdistuvat erityisesti merenpohjaan ja sen kasveihin ja eläimiin sekä kalojen lisääntymisalueisiin. Myös veden ominaisuuksia, kuten näkösyvyyttä ja veden lämpötilaa, kartoitetaan osana muita tutkimuksia. Sukellusta ja kaukokartoitusta Vedenalaista luontoa inventoidaan monin eri tavoin sukeltamisesta kaukokartoitukseen ja mallintamiseen. Geologisen kartoituksen menetelmiä ovat kaikuluotaus ja pohjanäytteenotto. Fysikaalisiin ja kemiallisiin mittauksiin kuuluvat muun muassa veden sameus-, lämpötila- ja suolapitoisuusmittaukset. Biologisissa maastoinventoinneissa käytetään vedenalaista videokuvausta, pohjaeläinnäytteenottoa sekä linjasukelluksia. metsähallitus 2005 (Iso kuva) Kartoitusmenetelmän valinta riippuu paljon siitä, minkälainen tutkimusalue on. Vedenalainen valokuvaus tuottaa VELMUlle vuosittain satoja vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuudesta kertovia kuvia. (Pienet kuvat) Kalanpoikasten lisääntymisalueita kartoitetaan matalilla ruovikkoalueilla kuvassa näkyvien kauhan ja valkolevyn avulla. Geologisia kartoituksia tehdään tutkimus-aluksesta käsin erilaisia kaikuluotausmenetelmiä käyttäen. Kuvassa lasketaan veteen viistokaikuluotainta Kalojen lisääntymisalueita ja poikasten esiintymistä kartoitetaan matalilla kasvil-lisuusrannoilla valkolevyn ja kauhan avulla, hiekka- ja sorapohjilla nuotalla ja avovedessä veneen keulaan kiinnitettävällä Gulf-näytteenottimella. Kaukokartoitusmenetelmiä, kuten ilmakuvia ja satelliittikuvia, käytetään apuna muun muassa matalilla alueilla olevien elinympäristöjen tunnistamiseen ja kartoittamiseen. 9

10 Meriluonnosta kerätyn tiedon tie kartoiksi Paikkatietoaineistojen perusteella voidaan tehdä karttoja, joista näkyvät elinympäristöt. Kartoista on hyötyä etenkin lajien ja tärkeiden luontotyyppien suojelussa. Merialue-tasoinen kartta vedenalaisista elinympäristöistä pohjoisella Itämerellä. Vedenalainen maisemaluokka 1. Sola, pehmeät maalajit 2. Sola, kovat maalajit 3. Allas, savi ja muta 4. Allas, kovat maalajit 5. Kohouma, savi ja kova savi, valoton 6. Kohouma, savi ja kova savi, valoisa 7. Kohouma, hiekka, valoton 8. Kohouma, hiekka, valoisa 9. Kohouma, diamiktoni, valoton 10. Kohouma, diamiktoni, valoisa 11. Kohouma, kallio, valoton 12. Kohouma, kallio, valoisa 13. Tasainen alue, pehmeät maalajit 14. Tasainen alue, kovat maalajit 15. Tasainen alue, kallio, valoisa 16. Laakso, pehmeät maalajit 17. Laakso, kovat maalajit 18. Rinne VELMU-ohjelmassa kerätty biologinen, geologinen ja fysikaalis-kemiallinen aineisto yhdistetään muuhun tietoon Itämeren ympäristöstä uusimmilla paikkatietotekniikoilla ja tilastotieteellisellä mallinnuksella. Näin maastosta kerätty tieto voidaan yleistää kuvaamaan eri lajien ja elinympäristöjen levinneisyyttä Suomen rannikolla. Kun tunnetaan eliölajin asettamat vaatimukset ympäristölleen, voidaan sen esiintymistodennäköisyys mallintaa myös alueilla, joista tunnetaan vain ympäristötekijät. Tietopohjan kasvaessa merellisessä aluesuunnittelussa voidaan entistä paremmin huomioida myös pinnanalaisen luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Laajaa yhteistyötä VELMU toteutetaan seitsemän ministeriön yhteishankkeena. Mukana ovat ympäristöministeriön lisäksi sisäasiainministeriö, puolustusministeriö, opetusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Ohjelmaa koordinoi Suomen ympäristökeskus (SYKE). Yhteistyössä ovat mukana myös Geologian tutkimuskeskus, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Metsähallitus, Merivoimien tutkimuslaitos, rannikon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Åbo Akademi sekä muita yliopistoja, korkeakouluja ja konsulttiyrityksiä. Tiedon tuottajien lisäksi mukana on tiedon käyttäjiä. Tietoa tarvitsevat muun muassa valtion ja kuntien viranomaiset, asiantuntijat, aluehallintoviranomaiset, kansalaisjärjestöt, oppilaitokset ja yksityiset kansalaiset. 10

11 Alueellisen tason elinympäristökartta Luontotyyppiluokka Lajien esiintyminen alueellisella tasolla Kuhanpoikasten esiintymistodennäköisyys Luonto Suojaiset valoisat kovat pohjat Suojaiset valottomat kovat pohjat Karkeat sedimenttipohjat Mutapohjat Sekasedimenttipohjat Kasvipeitteiset pehmeät pohjat 0,0-0,2 0,2-0,4 0,4-0,6 0,6-0,8 0,8-1,0 Anna Downie/SYKE Lari Veneranta/RKTL KUVA1: VELMU tuottaa Suomen rannikolta tarkempaa paikkatietoa vedenalaisista maisemista, niiden sisältämistä elinympäristöistä sekä lajien levinneisyydestä. Koko Itämeren kattavat, karkealla tasolla tehdyt vedenalaiset maisemakartat ovat kansainvälisen BALANCE-hankkeen satoa. Laaja-alaiset vedenalaista maisemaa kuvaavat kokonaisuudet on tunnistettu olemassa olevasta karkeamittakaavaisesta tiedosta pohjan topografiasta ja maalajista. Kartat palvelevat koko Itämeren tasolla. Yksityiskohtia niistä ei voi tarkastella. KUVA 2: Kuvassa elinympäristöt on luokiteltu Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) luontotietojärjestelmän (EUNIS) mukaisiin habitaattiluokkiin. KUVA 3: Kuvassa näkyy tummansinisellä värillä alueet, joista löytyy kuhan vastakuoriutuneita poikasia suurella todennäköisyydellä. Kuhan todennäköisiä lisääntymisalueita Saaristomerellä kuvaava kartta on mallinnettu kalanpoikasten esiintymistietojen sekä veden sameuden ja pohjan syvyyden perusteella. Karttaa voidaan hyödyntää merialueiden paikallisessa suunnittelussa. 11

12 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ MILJÖMINISTERIET MINISTRY OF THE ENVIRONMENT Ympäristöministeriö Kasarmikatu 25 PL 35, Valtioneuvosto Asiakaspalvelu: (pvm.) Suomen ympäristökeskus Mechelininkatu 34a PL 140, Helsinki Asiakaspalvelu: Kannen kuvat: (vas. yläkulma) Metsähallitus 2005, Johan Lindholm, Tokko (Pomatoschistus) ja punahelmilevää (Ceramium tenuicorne). (oik. alakulma) Metsähallitus 2007, Heidi Arponen, Sinisimpukka, (Mytilus trossulus) (iso kuva) Metsähallitus 2007, Heidi Arponen, Rakkolevä (Fucus vesiculosus) ja leveäpartalevä (Dictyosiphon foeniculaceus). Lisätietoa: Ylitarkastaja Penina Blankett, ympäristöministeriö puh , Taitto: Niina Silvasti, ympäristöministeriö Paino: Yliopistopaino, kesäkuu 2010 Esitteen PDF-versio: > palvelut ja tuotteet > julkaisut > esitteet