Merentutkimusta tehdään
|
|
|
- Helena Penttilä
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin yliopiston Itämeristrategia Luonnos strategiakaudelle Jorma Kuparinen Merentutkimusta tehdään Yliopistoissa ja korkeakouluissa Valtion tutkimuslaitoksissa (Suomen ympäristökeskus, Geologian tutkimuskeskus, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, VTT ja Ilmatieteen laitos) Alueellisissa ympäristökeskuksissa, TE- keskuksissa ja Metsähallituksessa. Itämeren suojeluun liittyvää taloustieteellistä tutkimusta tehdään Helsingin yliopiston Taloustieteen laitoksella. Itämerihaasteen kansallinen seminaari
2 Merentutkimusta tehdään Poliittista Itämeritutkimusta tehdään Eduskunnan yhteydessä toimivassa riippumattomassa Ulkopoliittisessa instituutissa ja Turussa sijaitsevassa Itämerikeskuksessa, Centrum Balticumissa. Åbo Akademissa tehdään yhteiskuntatieteellistä Itämeritutkimusta Tampereella toimii Suomen Itämeri-instituutti, jonka tehtävänä on lisätä Itämeren alueen yhteistyötä. Itämerihaasteen kansallinen seminaari Muutoksia toimintaympäristössä Merentutkimuslaitos lakkautetaan ja laitoksen toiminnat jaetaan Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kesken (LVM, YM). Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen geofysiikan osastolla käynnistyi fysikaalisen oseanografian määräaikainen (5-v) professuuri Geologian tutkimuskeskukseen perustettiin merigeologian tutkimusprofessuuri kesällä Helsingin yliopistossa käynnistettiin tiedekuntarajat ylittävä (Biotieteellinen, Valtiotieteellinen, Maatalousmetsätieteellinen) ympäristöpolitiikan professuuri Itämerihaasteen kansallinen seminaari
3 Muutoksia toimintaympäristössä Kalastusbiologian professuuri vakinaistettiin Kotkan kaupungin, Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston sopimuksella alkamaan Helsingin yliopisto, Walter ja Andrée de Nottbeckin säätiö sekä Merentutkimuslaitos (SYKE valtuuttanut) ovat sopineet Itämeritutkimuksen professuurin vakinaistamisesta Tvärminnen eläintieteelliselle asemalle vuodesta 2012 lähtien. Suomen Akatemia rahoittaa v alkavan FiDiPro ohjelmaan kuuluvan 5-vuotisen tutkimusprofessuurin Merentutkimuslaitokselle valuma-aluetutkimuksiin. BONUS+ Itämeriohjelman hankkeet valittu: Itämerihaasteen kansallinen seminaari Helsingin yliopiston keskeinen rooli Helsingin kaupungin lahjoitusprofessuurit vahvistavat Helsingin yliopiston asemaa Itämeritutkimuksen merkittävänä toimijana sekä Viikin kampusta Itämeritutkimuksen keskuksena. Kampuksella sijaitsee vahva vesialan tutkimus ja opetusympäristö (Akvaattiset tieteet, hydrobiologia, limnologia ja kalataloustiede), vahva valuma-alueen tutkimus ja opetusympäristö (maaperä- ja metsätieteet) sekä valtakunnallisesti keskeinen mikrobiologian osaamiskeskus (vesi-, maa- ja ilman mikrobiologia). Viikin kampuksella on vahva osaamiskeskus ympäristöpolitiikan ja ympäristönsuojelun alueilla. Itämerihaasteen kansallinen seminaari
4 Helsingin yliopiston keskeinen rooli Viikin kampuksella toimivat: - Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos - Helsingin kaupungin ympäristökeskus laboratorioineen - Cultivator 1 yrittäjäkeskus Keskusteluja on käyty Suomen Ympäristökeskuksen siirtymisestä kampukselle v Hallituksen esityksen eriävät mielipiteet: Paras vaihtoehto Itämeren tutkimuksen aseman takaamiseksi ja vahvistamiseksi tässä vaiheessa olisi keskeyttää Merentutkimuslaitoksen lakkauttamista koskevat suunnitelmat, ja sen sijaan aloittaa Merikeskuksen suunnittelu ja luominen Viikin kampusalueelle (LiVM) Itämerihaasteen kansallinen seminaari Helsingin yliopiston Itämeristrategia Toiminta-ajatus Kansainvälisesti arvostettavaa, korkeatasoista, monitieteellistä merentutkimusta tehdään Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman, Helsingin ja Kotkan kaupunkien ja valtion tutkimuslaitosten yhteenliittymän tutkimushankkeissa, joissa on voitava ylittää ministeriöiden (mm. opetusministeriö, liikenne- ja viestintä ministeriö, ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö) sekä Helsingin yliopiston tiedekuntien (mm. biotieteellinen, matemaattisluonnontieteellinen, maatalous-metsätieteellinen ja valtiotieteellinen tiedekunta) raja-aidat. Itämerihaasteen kansallinen seminaari
5 Helsingin yliopiston Itämeristrategia Visio Yliopistojen rooli perustutkimuksen tuottajana kasvaa tulevaisuudessa. Itämeritutkimuksen osaamiskeskuksen ydin, monitieteellisen merentutkimuksen yhteenliittymä muodostetaan Tvärminnen eläintieteellisen aseman, pääkaupunkiseudun korkeakoulujen ja valtion tutkimuskeskusten sekä Helsingin ja Kotkan kaupunkien kesken. Viikin kampusalueesta tulee kansallisen meriosaamisen ydin SYKEn toimintojen siirtyessä kampusalueelle strategiakauden loppupuolella. Itämerihaasteen kansallinen seminaari Jatkotoimenpiteet Strategiset valinnat ja kehittämiskohteet - Tutkimus - Opetus - Yhteiskunnallinen vuorovaikutus - Henkilöstö - Johtaminen ja tukitoimet Toimenpideohjelmat Liitteet: EU:n meristrategiadirektiivi, HELCOM Action Plan Itämerihaasteen kansallinen seminaari
HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria
HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria 1809 Suomi Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi 1812 Helsingistä Suomen pääkaupunki 1827 Turun palo; Akatemia Helsinkiin
Itämerihaasteessa tapahtuu! Lotta Nummelin Itämerihaasteen koordinaattori Helsingin kaupungin ympäristökeskus
Itämerihaasteessa tapahtuu! Lotta Nummelin Itämerihaasteen koordinaattori Helsingin kaupungin ympäristökeskus 1 Kuva: Turun Sanomat Itämerihaasteen Organisaatioorganisaatio Helsingin ja Turun toimenpiteiden
Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet
Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Marja Nykänen Suomen EU-T&K-sihteeristö 23.8.2010 Perustietoa 7PO:sta: Suomen EU-T&K- sihteeristö ELY-keskusten Eurooppa- yhteyshenkilöt + EEN-verkosto
Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki
Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Johtaja Riitta Maijala Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 1 TULA VNP*): Korkeakoulujen
Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras
Henkilöstö henkilötyövuosina tiedekunnittain 2011 Opetuksen ja opetus- ja Tiedekunnan nimi 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Keskushallinto 1,0 0,2 0,2 10,8 1,7 2,2 424,3 1,1 9,5 450,8 Teologinen
Valtakunnalliset kaukopalvelupäivät. Katsaus SYKEn kaukopalveluun ja kokoelmien jakamiseen
Valtakunnalliset kaukopalvelupäivät 11.5.2011 Katsaus SYKEn kaukopalveluun ja kokoelmien jakamiseen Elisa Paavilainen i SYKE verkossa www.ymparisto.fi/syke www.miljo.fi/syke www.environment.fi/syke Monitieteisyyttä,
PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus
PROFESSORILUENTO Professori Petteri Alho Hydrogeografia ja kaukokartoitus Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Petteri Alho pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa,
Luonnonvara-alan tutkimus- ja kehittämistyön uudet mahdollisuudet Oulussa
Kutsuseminaari Kotimaista energiaa puusta ja turpeesta Tuhka rakeiksi ja hyötykäyttöön 18.6.2012 Oulun yliopisto Luonnonvara-alan tutkimus- ja kehittämistyön uudet mahdollisuudet Oulussa Eero Kubin Metla
Tieteen tila 2014: Professorien rekrytointi
Suomen Akatemia 24.10.2014 Suomen Akatemian tiedonkeruu yliopistoilta ja tutkimuslaitoksilta vuosina 2010 2013 tehdyistä professorien rekrytoinneista Taulukot ja kuvat 24.10.2014 www.aka.fi/tieteentila
Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä
J Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä Tieteen iloa kaikille! Johtaja, Prof. Maija Aksela, Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopistom [email protected] 15.2.2012 1 LUMA-toimintaa
Centre for Arctic Geoinnovations Jukka Teräs, Nordregio
Centre for Arctic Geoinnovations Jukka Teräs, Nordregio Luosto Classic Business Forum 8.8.2014 Nordregio ( established in 1997) is a leading international Nordic research institute in the broad field of
Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi
Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi
Matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta vuonna 2002 valmistumisvaiheen työpaikat koulutusohjelmittain ja pääaineittain
Matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta vuonna 2002 valmistumisvaiheen työpaikat koulutusohjelmittain ja pääaineittain Vastaa koulutusta sisällöltään/ Biologian koulutusohjelma Hydrobiologia suunnittelija
Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö
käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen
LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS
LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS HELSINGIN YLIOPISTON TOIMINTA LAHDESSA Monipuolista toimintaa jo lähes 40 vuotta. Toiminta kootaan synergiseksi kokonaisuudeksi
Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen
Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka
Itämerihaaste simpukankuoressa
Itämerihaaste Itämerihaaste simpukankuoressa Turun ja Helsingin kaupunginjohtajien aloitteesta kesäkuussa 2007 liikkeelle lähtenyt prosessi Tavoitteena parantaa Itämeren tilaa lakisääteisten toimien lisäksi
Suomen ympäristökeskus SYKE Tietokeskus Geoinformatiikkayksikkö Paikkatieto- ja kaukokartoituspalvelut
EO Suomen ympäristökeskus SYKE Tietokeskus Geoinformatiikkayksikkö Paikkatieto- ja kaukokartoituspalvelut Ylläpidämme ja kehitämme paikkatieto- ja kaukokartoitusaineistoja sekä niiden käyttöympäristöä.
HELSINGIN YLIOPISTO MAANTIETEEN LAITOS
HELSINGIN YLIOPISTO MAANTIETEEN LAITOS 110-vuotiaan maantieteen laitoksen alkuvaiheet Suomessa maantieteen kehitys itsenäiseksi yliopistolliseksi tieteenalaksi henkilöityy Ragnar Hultiin, innovaattoriin,
Yliopistojen rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen. Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto
Yliopistojen rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto Valtion vuoden 2016 talousarvio Turun yliopiston näkökulmasta 5.4. Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka
Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013
Valtiokonttori Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi
Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012
Valtiokonttori Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi
KAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET
1 KAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET Kari Knuutila Oulu Suomen kaivoskeskukseksi Tulosseminaari yrityksille Oulu, 2 OULU MINING SCHOOL Oulu Mining
OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
Yhteenveto. Suomen Merentutkijat Havsforskarna i Finland ry
Suomen Merentutkijat Havsforskarna I Finland ry (SMT) esittää lausuntonaan mietinnöstä Tutkimuslaitokset ja tutkimusrahoitus ehdotus kokonaisuudistukseksi seuraavan. Yhteenveto Suomen Merentutkijat Havsforskarna
VIRTA julkaisutietopalvelu
VIRTA julkaisutietopalvelu KOTA seminaari 22. 23.8.2017 Hanna Mari Puuska CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT osaamiskeskus VIRTA julkaisuiltapäivän ohjelma 1. VIRTA
SUOMEN KAIVOSVESIOSAAMISEN VERKOSTO TOIMINTAOHJELMA
Itä-Suomen yksikkö Kuopio KAIVOSVESIVERKOSTO Ohjelma SUOMEN KAIVOSVESIOSAAMISEN VERKOSTO TOIMINTAOHJELMA Verkostoyhteistyön tavoitteet Suomen kaivosvesiosaamisen verkosto (myöh. kaivosvesiverkosto tai
Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri
Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Tietohallinto 30.9.2008 Satu Kekäläinen AALTO-YLIOPISTO Aalto-yliopisto aloittaa 1.1.2010 TIETOHALLINTO Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun
Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto
Eettisen toimikunnan työskentely Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Toimikunnan asema Toimikunnalla ei ole lakisääteistä asemaa Toiminta perustuu rehtorin päätökseen Toimikunnan tehtävä Eettisten asioiden
III Sivuaineopintokokonaisuuksien tutkintovaatimukset
208 SIVUAINEKOKONAISUUDET, YMPÄRISTÖTIETEIDEN LAITOS III Sivuaineopintokokonaisuuksien tutkintovaatimukset AKVAATTISTEN TIETEIDEN KOULUTUSOHJELMAAN LIITTYVÄT SIVUAINEOPINTO- KOKONAISUUDET 86173 Kala- ja
Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon
Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon - informaatiotilaisuus henkilöstölle 7.5.2014 Johtaja Riitta Maijala Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Opetus- ja kulttuuriministeriö
IPBES ja Suomi Selvitys kansallisesta järjestäytymisestä
IPBES ja Suomi - Selvitys kansallisesta järjestäytymisestä Laura Niskanen/YM [email protected] Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelma 2013-2020, toimenpide
Merentutkimuksen kansalliskomitea Finnish National SCOR Committee
Merentutkimuksen kansalliskomitea toimii Kansainvälisen tieteellisen neuvoston ICSU:n asettaman Merentutkimuksen komitean (Scientific Committee on Oceanic Research, SCOR) kansallisena yhteistyötahona.
Centrum Balticum -keskus
Centrum Balticum -keskus 9.10.2012 Vanha Suurtori 7, 20500 Turku www.centrumbalticum.org Centrum Balticum säätiön lyhyt historiikki Centrum Balticum säätiö perustetaan vuonna 2006 Säätiön perustajina 5
Strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa ratkaisuhakuista tutkimusta valtioneuvoston päättämillä teema-alueilla
Lausunto AKA/27/00.03.20/2016 Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Strategisen tutkimuksen neuvoston lausunto Maa- ja metsätalousvaliokunta 05.10.2016
Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome
VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT:n strateginen ja toiminnallinen arviointi Päätösseminaari 27.9.2010 Ilkka Turunen Pääsihteeri Tutkimus- ja innovaationeuvosto t 1 Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä
Oulu Mining School. Kaivannaisalan tiedelähtöinen koulutus- ja tutkimusympäristö
Oulu Mining School Kaivannaisalan tiedelähtöinen koulutus- ja tutkimusympäristö Leena Yliniemi ja Jari Ruuska Oulun yliopisto Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulu Mining School www.oulumining.fi
Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus
Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus Hannu Raitio Riistapäivät 2013 Lahti 23.1.2013 Tutkimuslaitosuudistuksen taustaa Tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteiskunnallinen merkitys on kaikkialla
Joustavan opintooikeuden. Avoimessa yliopistossa suoritetut opintopisteet (ei sis. TY:n tutkintoopiskelijoiden. Vaihtoopiskelijoiden.
Suoritetut Turun vuonna 2014 (sis. opinnot) 1 (6) perustutkinto Vaihto tutkinto muiden kuin tutkinto- Ei Ei tdk Kielikeskus 2609400 21411 31 942 481 101 2 746 23714 2 Laitos yhteensä 21411 31 942 481 101
Tohtorikoulutus Helsingin yliopistossa 2014-
Tohtorikoulutus Helsingin yliopistossa 2014- Marko Virta Varajohtaja, tutkimus ja jatkokoulutusasiat Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos [email protected] Neljä tutkijakoulua Humanistis-yhteiskuntatieteellinen
Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?
Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Opintoasiainkoordinaattori Tanja Steiner 13.10.2004 Teema Opettaja Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutus Helsingin yliopistossa Käyttäytymistieteellinen
Professorikunnan uudistuminen ja rekrytointi
1 Tiedonkeruulomakkeiden kysymykset Tieteen tila 2014, Suomen Akatemia Professorikunnan uudistuminen ja rekrytointi Lomakkeet A1 ja A2. Professorikunnan tiedot Lomakkeet A1 ja A2 koskevat ainoastaan tutkimuslaitoksia.
Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa
Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Piia Nurmi projektijohtaja Turun kauppakorkeakoulu Vastuullisen liiketoiminnan keskus (CeReB) Tulevaisuuden tutkimuskeskus [email protected]
Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12
Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.3.2018 klo 12 Tommi Nieppola, LVM, erityisasiantuntija 1 Nykytilan arviointi Arvoisa puheenjohtaja,
Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014
Valtiokonttori 1 (23) Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat
Erikoiskirjastojen neuvoston kevätkokous , klo Ylessä, Iso Paja. Katsaus toimintaan vuonna 2008 Ritva Hänninen, Ilmatieteen laitos
Erikoiskirjastojen neuvoston kevätkokous 26.3.2009, klo 13-16 Ylessä, Iso Paja Katsaus toimintaan vuonna 2008 Ritva Hänninen, Ilmatieteen laitos 2.10.2009 EriK-toiminnan tarkoitus Tekee tunnetuksi erikoiskirjastojen
Jyväskylän yliopisto 2004 2008
Jyväskylän yliopisto 2004 2008 Tiedebarometri Tuotokset ja panokset maisterit tohtorit julkaisut tukimusrahoitus kok.rah. henkilötyövuodet *) kansainkvreferoidut muut tieteelliset kansallinen 1) välinen
Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista
Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista Heikki Mannila 10.1.2014 1 Sisällys Tutkimuksen ja korkeimman opetuksen rahoitus Missä ollaan? Temaattiset valinnat Miten alojen koot muodostuvat?
Sivuaineopiskelu Helsingin yliopistossa
Sivuaineopiskelu Helsingin yliopistossa Helsingin yliopiston tiedekuntien sivuainetarjonta Tiedot kerätty Helsingin yliopiston tiedekuntien verkkosivuilta Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Biotieteellinen
Erkki Antila Teknillinen tiedekunta
9.10. 2012 Toimintakatsaus ja vuorovaikutussuhteet Erkki Antila Teknillinen tiedekunta Asialista Teknillinen tiedekunta Strategia Painoalat Koulutus ja tutkimus Koulutusohjelmat Tutkimustoiminta Tutkimusalusta
TORI-siirtojen tilannekatsaus. TORI-hankkeen ohjausryhmä
TORI-siirtojen tilannekatsaus TORI-hankkeen ohjausryhmä 2.9.2015 Siirtojen kokonaistilanne 1.6.2015 Työntekijät Yht n.1000 Sopimukset M Yht n. 250 M 250 50 132 618 37 163 Siirretty TORI Siirrettävä TORI
TERVETULOA PÄIVITTÄMÄÄN TIETOSI KORKEAKOULUOPINNOISTA! HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN
HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN Helsingin yliopisto, Päärakennus, Fabianinkatu 33, Sali 5, 3. krs. AIKA ma 18.4.2011 klo 13 16 Anna Lyra-Katz, Yoyo -hanke, projektipäällikkö
B3. YHTEISKUNNALLINEN VUOROVAIKUTUS
1(6) Hyväksynyt: Antti Sukura Versio 1.1 Eläinlääketieteellinen tiedekunta Toimintakäsikirja B3. YHTEISKUNNALLINEN VUOROVAIKUTUS 1. YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN PERIAATTEET... 2 1.1 YLEISET KEHITTÄMISPERIAATTEET...
Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten
Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten Yleisesittely Tiedekunnat ja koulutusvolyymit Neljä tiedekuntaa Kasvatustieteiden Oikeustieteiden Taiteiden ja Yhteiskuntatieteiden tiedekunnat. Lapin
Lääketieteellisen tiedekunnan uudistuneet biolääketieteen koulutusvaihtoehdot
Lääketieteellisen tiedekunnan uudistuneet biolääketieteen koulutusvaihtoehdot ABI-tapahtuma 15.1.2015 Eeva Rainio Kansainvälisen koulutuksen koordinaattori Sisältö Lääketieteellisen tiedekunnan opiskelumahdollisuudet
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS 22.10.2015 SUOMEN AKATEMIAN TIETEELLISTEN TOIMIKUNTIEN KOKOONPANOSTA KAUDELLE 2016 2018 BIOTIETEIDEN
Löydämme tiet huomiseen
Löydämme tiet huomiseen Opiskelua, tutkimusta ja työtä loistoporukassa Lappeenrannassa ja Imatralla 3100 opiskelijaa ja 300 asiantuntijaa muodostavat innovatiivisen ja avoimen korkeakouluyhteisön laadukas
Tiede puhuttelee. Kirsti Lehmusto/viestintä 8.6.2011
Tiede puhuttelee Kirsti Lehmusto/viestintä 8.6.2011 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet Kommunikation och samhällsrelationer University Communications and Community Relations www.helsinki.fi/yliopisto 13.6.2011
LOUNAISPAIKKA Alueellisen paikkatietoyhteistyön mahdollisuudet kuntasektorin näkökulmasta
LOUNAISPAIKKA Alueellisen paikkatietoyhteistyön mahdollisuudet kuntasektorin näkökulmasta Paikkatiedon hyvät käytänteet -seminaari 12.5.2011 Paikkatietoyhteistyön koordinaattori Kaisa Savola MIHIN TARVITAAN
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Raija Väisänen Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos
Raija Väisänen Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos YHTEISKUNNALLINEN TEHTÄVÄ KOULUTUS TUTKIMUS "Yhteiskuntatieteiden laitoksen toiminta-ajatus kiinnittyy tiedeyliopistoperinteeseen, jossa
Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2016
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Ajankohta Paikkakunta Lisätietoa Akvaattiset tieteet 26.5.2016 klo 9.00-13.00, Jyväskylä, Oulu, Turku Yhteinen valintakoe biologian ja ympäristötieteiden sekä Jyväskylän,
Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori
Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti
Verkkolaskun vastaanotto valtiolla
Verkkolaskun vastaanotto valtiolla Tilasto 217 Q1 - Q2 Tiedot perustuvat OpusCapitan Valtiokonttorille toimittamaan kuukausittaiseen verkkolaskutilastoon Hallinnonalavertailu 217 Q1-Q2 1 Verkkolaskujen
Verkkolaskutilastot 2016
Verkkolaskutilastot 216 Kum. Q1-Q2, ostolaskut Verkkolaskun vastaanottoprosentin vertailu 216 kum. Q1-Q2 Hallinnonaloittan Hallinnonalan sisällä kirjanpitoyksiköittäin (mukana hallinnonalat, joissa on
Savilahden kampus. Rehtori Veli-Matti Tolppi.
Savilahden kampus Rehtori Veli-Matti Tolppi Savilahden kampusvisio vuodelta 2008 Savilahden kampusalue on tulevaisuudessa Euroopan johtava terveyden, ympäristötieteiden, hyvinvointiosaamisen, teknologian
Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa
Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT
Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS. Ella Bingham, TKK
Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS Ella Bingham, TKK Mikä FICS on Kuka minä olen Tutkijakoulun koordinaattori Dosentti, HY tietojenkäsittelytiede TkT, TKK informaatiotekniikka DI, TKK systeemi-
Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen
Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen Yhdessä enemmän innovatiivisuutta uudella konserniajattelulla 14.12.2011 Harri Skog Kansliapäällikkö Uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä
Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM,
Nosta rahat pintaan Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM, 2.2.2017 Suomesta kestävän bio- ja kiertotalouden edelläkävijä Cleantech Biotalous Kiertotalous
